Naantalin Seniorit ry

Samankaltaiset tiedostot
Naantalin Seniorit ry

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 2/2018

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 2/2019

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 1/2018

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 1/2019

Naantalin Seniorit ry

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Oikaristen sukuseura ry:n

Toimintakertomus 2018

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Helsingin kansallinen senioripiiri ry

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

Porvoon kansalliset seniorit ry

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Seniorit - iloista ikääntymistä. Porvoon kansalliset seniorit ry. Toiminta- KALENTERI. 37. Toimintavuosi. Jäsentapaaminen Seurakuntakoti, Lundinkatu 5

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

NAANTALIN VANHUSNEUVOSTO

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

TOIMINTAKERTOMUS 2012

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Turun Senioriurheilijat ry

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Toimintakertomus 2012

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Turun Seudun Wanhat Toverit

Toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

päivitetty klo 16.45

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Keravan Reserviläiset ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Rauman kansalliset seniorit ry.

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

2016 TOIMINTAKERTOMUS

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600, Hannu Hokkanen Jyskä 1

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

SYYSKOKOUS

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Toimintakertomus vuodelta 2013

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vanhusneuvoston ensimmäinen toiminta vuosi, uuden lain astuessa voimaan

700, Veden käyttökorvaus 81,18 81, , , , Veden käyttökorvaus 195,26 195, , ,26

Turun Seudun Wanhat Toverit

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

päivitetty klo 8.50

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

Vakkasuomalaista sotaveteraanitietoa 1/3 talteen ry. PÖYTÄKIRJA. Paikka: Kalannin Säästöpankin Uudenkaupungin konttorin kokoushuone, Sepänk.

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Transkriptio:

Naantalin Seniorit ry Toimintakertomus v. 2016 Yleistä Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 21. toimintavuosi. Vuoden ohjelmaan ovat kuuluneet jäsentilaisuudet, kerhotoiminta, hallituksen ja kerhonvetäjien kokouksia, teatterikäynnit ja retket sekä Ystävänpäivä ym. juhlat. Vuonna 2016 valittiin jo viidettä kertaa Vuoden Seniori. Valinta osui Reijo Aholaan. Yhdistyksen nettisivut on päivitetty jatkuvasti vaihtuvien kuvien kera ja jäsenistöä on kehotettu etsimään ajantasaista tietoa sen eri osioista. Jäsenkirjeet on postitettu kahdesti. Aktiivisella toiminnalla, ulospäin suuntautuvalla tiedottamisella ja kerhojen vetäjien arvostamisella hallitus on halunnut myötävaikuttaa yhdistyksestä syntyvään positiiviseen kuvaan naantalilaisten keskuudessa, joka johtaa uusien jäsenten liittymiseen ja yhdistyksen voimavarojen kasvuun tulevaisuudessa. Tilastotietoja Järjestötoiminta, Jäsenmäärä oli 31.12.2016 404. Vuoden aikana nukkui pois neljä jäsentä, jäsenyydestä luopui 22 ja uusia jäseniä liittyi 30. Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidettiin seurakuntakeskuksessa 14.3.2016. Puhetta johti Hannu Taskinen. Kokoukseen osallistui 75 henkilöä. Vehmaan seniorit ry:n 20 vuotisjuhliin 9.3.2016 osallistuivat Marja Pappila piirin edustajana ja Kari Ruisvaara. Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin kevätkokous järjestettiin Naantalin Kylpylässä 21.3.2016. Yhdistyksemme virallisina edustajina osallistuivat Markku Leivo, Rauno Leonsaari, Reijo Ahola, Pirkko Hallanoro, Asko Mäkinen ja Pekka Pappila. Marja Pappila ja Kari Ruisvaara osallistuivat piirin edustajina. Mynämäen seudun kansalliset seniorit ry:n 20 vuotisjuhlaan 22.4.2016 yhdistyksemme tervehdyksen veivät Kari Ruisvaara ja Tarja Mäkinen. Yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 17.10.2016 seurakuntakeskuksessa. Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Hannu Taskinen ja läsnä oli yhteensä 91 henkilöä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Hannu Taskinen. Hallituksen jäseniksi valittiin Reijo Ahola, Pirkko Hallanoro, Laila Havia, Kristiina Kallioniemi, Jarmo Kytömaa, Markku Leivo, Mirja Mannevuo ja Marja Pappila. Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin syyskokous järjestettiin Turussa 17.11.2016. Yhdistyksestämme osallistuivat virallisina edustajina Hannu Taskinen, Laila Havia, Kristiina Kallioniemi, Reijo Ahola, Pirkko Hallanoro, Mirja Mannevuo ja Asko Mäkinen. Kari Ruisvaara ja Marja Pappila osallistuivat piirin edustajina. Senioripiirin hallitukseen on kuulunut Marja Pappila ja koulutusvastaavana Kari Ruisvaara.

Naantalin vanhusneuvostoon on kuulunut Kari Ruisvaara (myös työryhmässä) ja varalla on ollut Marja Pappila. Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet. Ruisvaara Kari Pappila Marja Hallanoro Pirkko Sternberg Tutta Leivo Markku Mäkinen Tarja Ahola Reijo Hallituksen ulkopuolisina Leivo Marja Ahola Mervi Kallioniemi Kristiina Laitsalmi Tanja puheenjohtaja varapuheenjohtaja tiedotus onnittelut taloudenhoitaja, jäsenrekisteri kerhojen yhteyshenkilö juhlat/tapahtumat emäntä sihteeri jäsensihteeri kotisivujen hoitaja, valokuvaaja Jäsentilaisuudet Kerhotoiminta Allasjumppa Hallitus kokoontui toimikaudellaan 11 kertaa. Toiminnantarkastajina ovat olleet Rauno Leonsaari ja Ritva Hopia. Jäsentilaisuuksia eli senioritreffejä em. kevät- ja syyskokouksien lisäksi järjestettiin seurakuntakeskuksessa yhteensä 8 kertaa. Jäsentilaisuuksien ohjelmassa oli mm. 11.1.2016 Martti Auvinen Kenelle kellot soivat? 8.2.2016 Jarno Palonen Ikäihmisten lihasvoimaharjoittelu 14.3.2016 kevätkok. Arto Kaarma Oppia ikä kaikki 11.4.2016 Kristiina Turtonen Mistä taiteen hinta syntyy? 12.9.2016 Elina Rannikko Ikääntyvän muisti ja aivoterveys 17.10.2016 syyskok. Sirpa Sipilä, Bettina Lumme Kuntouttava hoito ikäihmisille 14.11.2016 Raimo Laine Vanhusneuvoston toiminnasta 12.12.2016 joulujuhla Kerhotoiminta on ollut vilkasta ja monipuolista. Tästä kiitos kuuluu kerhojen ohjaajille. Seuraavat kerhot ovat toimineet vuonna 2016 ja onnistuimme aloittamaan kaksi uutta kerhoa vuoden aikana! Kerho on kokoontunut Naantalin Kylpylän allasosastolla. Jumpan vetäjinä ovat toimineet kylpylän jumpparit erittäin ammattitaitoisesti. Tämä vesiliikunta on antanut jäsenille liikettä, venytystä, tasapainoharjoitusta ja kohottanut kuntoa jne. Sovittiin, että allasjumppakerho jatkoi vuoden 2016 aikana samalla tavalla kuin jo useana vuotena aiemminkin. Jumpparyhmiä on ollut 3/vko, jumpan kesto 30 min. Kokoontumiskertoja on vuoden 2016 aikana ollut yhteensä 87 ja osanottajia keskimäärin 12 yhdessä tapaamisessa. Yhdyshenkilönä toimi Pirjo Jokinen.

Biljardikerho Filosofointikerho Biljardikerholla oli viides toimintavuosi. Kerho kokoontui Karvetin Monitoimitalolla pelaten ns. kasipalloa. Kokoontumisia kertyi kaikkiaan 37 kertaa. Keskimäärin kävijöitä oli 6. Asko Mäkinen on toiminut vetäjänä. Filosofointikerho aloitti neljännen toimintakautensa. Ajatus kerhon perustamisesta tuli Klaus Elorannalta. Kokoonnuimme toiseksi viimeisenä perjantaina kerran kuussa Veturissa klo 10 13 yhteensä yhdeksän kertaa. Alustuksen jälkeen nautimme kahvit ja pullat. Keskustelu oli vilkasta ja jatkui aiheen pohjalta yli puolen päivän. Kerhon vetäjänä toimi Kari Ruisvaara. Kerho kokoontui vuoden aikana yhteensä yhdeksän kertaa ja osanottajia oli keskimäärin 17. Alustajat ja heidän aiheensa: 22.1.2016 Pertti Virtanen Filosofointia hiukkasfysiikan standardeilla 19.2.2016 Liisa Sulkakoski Eurooppalainen ja suomalainen vaihtoehtolääkehoito 18.3.2016 Lemmikki Valkeameri Pahuuden kiusaaminen, kurissapitäminen 22.4.2016 Jarkko Kotilainen Itämainen filosofia 20.5.2016 Jarkko Kotilainen Buddhalaisesta filosofiasta 16.9.2016 Panu Routila Suuryrityksen johtaminen 21.10.2016 Petter Portin Geenitutkimuksen eettisiä ongelmia 18.11.2016 Pertti Virtanen Entropiasta epäjärjestyksen kiehtovasta maailmasta 16.12.2016 Sirpa Routila Taiteen ja kauneuden filosofiasta Golfkerho Joogakerho Kahvi-Tytöt Kerho ei kuluneena toimintakautena järjestänyt yhteisiä tapahtumia. Kerhon aktiiviset jäsenet pelasivat kuitenkin ahkerasti pienemmissä ryhmissä useilla lähikentillä koko pitkän kauden ajan. Kerhon vetäjänä toimi Timo Vienanlinna. Joogan kesto on ollut 90 minuuttia ja kokoontumiskertoja on ollut vuoden aikana 32 sekä osanottajia on ollut keskimäärin 20. Kaikkiaan ryhmässä oli 30 jäsentä. Kokoontumispaikkana oli Birgitta-sali ja keväällä muutaman kerran Vapaa-aikatulli. Tuolijoogan kesto oli 60 minuuttia ja kokoontumisia on ollut vuoden aikana 31 sekä osanottajia keskimäärin 9. Kaikkiaan ryhmässä oli 16 jäsentä. Kokoontumispaikkana oli Karvetin Monitoimitalon Lampola. Tammikuussa 2015 perustettiin uuden emännän Marja Leivon johdolla uusi kerho nimeltään Kahvitytöt. He kokoontuivat kerran kuussa senioritreffien aikataulun mukaan eli kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Koko yhdistyksen hyväksi ahersi seitsemän - kahdeksan henkilöä sekä miestä että naista. Vetäjänä toimi Marja Leivo.

Kirjallisuusklubi Kuntosali Lounaskerho Kirjallisuusklubi kokoontui kuukauden ensimmäinen keskiviikko Veturissa. Kevätkausi oli tammi-toukokuussa ja syyskausi syys-joulukuussa. Kirjojen käsittelyyn varattu aika oli 1½ tuntia. Klubilaisia oli keskimäärin 12 paikalla. Käsiteltävät kirjat olivat: Kastemaa Matti, Silloin olin nuori Lindstedt Laura, Oneiron (Finlandia voittaja) Itäranta Emmi, Teemestarin kirja Ruuska Helena, Elämän kirjailija- Eeva Joenpelto Hawkins Paula, Nainen junassa Sullivan Rose, Stalinin tytär Kinnunen Raisa, Karita Mattila korkealta ja kovaa Koivukari Tapio, Unissasaarnaaja Lipson Katri, Detroit Hurme Juha, Nyljetyt ajatukset Oranen Raija, Ackté Maijan keskiviikkokerho Marjan muistikerho Luetuista kirjoista viisi oli muistelmia, yksi ulkomainen rikosromaani ja loput kotimaista proosaa. Kaikki lukemamme kirjat olivat mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä. Keskustelujen aikana erilaiset näkemykset rikastivat kaikkien näkemystä lukemastaan. Jokaisella oli mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä luetuista kirjoista. Kiitos klubilaisille ahkerasta osallistumisesta ja antoisista mielipiteistä. Kirjallisuusklubin vetäjänä on toiminut klubiemäntä Ritva Laiho Kuntosalin käyttövuoroja Birgitta-kodin kuntosalissa oli kevätkaudella seuraavasti: ti klo 8-9, 14-15 ja 16-17 sekä ke klo 14-15 ja 15-16 sekä to klo 9-10 ja 15-16. Syyskaudella vuoroja oli ti klo 16 17, ke 17 18, to klo 16 17 ja 17 18 yhteinen Naantalin Karjalaiset ry:n kanssa. Keskimäärin kävijöitä on 6 henkilöä/vuoro. Yhteyshenkilönä toimi Marja Pappila. Lounaskerho kokoontui Hilppa Impivaaran johdolla Ravintola Trapissa joka kuukauden ensimmäinen torstai. Osanottajien määrä vaihteli 50 70, keskimäärin 62/kerta. Kokoontumisia oli vuoden aikana 9. Viihdyttiin hyvän ruoan parissa. Kerho on kokoontunut vuoden aikana 9 kertaa ja osanottajia keskimäärin on ollut 6 henkilöä. Kokoontumispaikkana on ollut Aurinkosäätiön Palvelutalo sekä Veturi. Vetäjänä on toiminut Maija Vitkala. Muistikerho on kokoontunut kuukausittain joka kolmas maanantai yhdeksän kertaa ja paikalla on ollut keskimäärin 9 henkilöä. Kokoontumispaikkana on ollut Liedon Säästöpankin vanha kerhohuone. Kerhon vetäjänä toimi Marja Leivo.

Matkailu- ja teatterikerho Musiikkiklubi Osakekerho Petanquekerho Sauvakävelijät Matkailukerhon järjestämänä tehtiin seuraavat matkat: 26.1. Oopperan kummitus, Kansallisooppera, 42 osallistujaa 22.5. Linnanjuhlat, Emma teatteri, 91 osallistujaa 3.8. Nunnia ja konnia, Samppalinnan kesäteatteri, 60 osallistujaa 4.10 Toc toc, Logomo, 44 osallistujaa 10.-12.5. kevätmatka Tallinnaan, 22 osallistujaa Kerhon vetäjänä toimi Markku Leivo. Kevätkaudella varsinaisia klubikokoontumisia oli yhteensä 5 kpl. Osallistujia 24, 26, 28, 27 ja 26 eli keskimäärin 26 henkeä. Kevätkaudella vieraili klubissa Naantalin Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Tiina Tunturi. Klubi teki myös matkan Wieniin 25.-28.5.2017 ja osanottajia oli 32 henkilöä. Aiheet: 8.1. Frank Sinatra ja Edith Piaf 100v. 12.2. Naantalin talvikonsertti: Schubert 11.3. Barokki: passio, oratorio 8.4. Wieniläisklassismi 13.5. Romantiikka: wienervalssi, operetti 16.6. Osallistuttiin ryhmänä Naantalin musiikkijuhlien Sinfonietta Cracoviakonserttiin Naantalin kirkossa Syyskaudella varsinaisia klubikokoontumisia oli yhteensä 4 kpl. Osallistujia 27, 31, 32 ja 32 eli keskimäärin 30 henkeä. Aiheet: 2.9. Romantiikan ajan musiikkia 7.10. Impressionismi ja modernismin alku 4.11. Suomalaisia säveltäjiä 2.12 Suomalaisia joululauluja ja laulajia Musiikkiklubin johtajana toimi Reijo Ahola. Osakekerho on kokoontunut vuoden aikana kaksi kertaa ja keskimäärin osanottajia on ollut 17. Asiantuntijoina ovat toimineet Liedon Säästöpankin paikallisjohtaja Juha Vilhunen ja sijoituspäällikkö Tiina Lappi. Kerhon vetäjänä on ollut Kari Ruisvaara. Pelipaikkana on ollut Teljen kenttä Meri-Naantalissa. Pelikertoja on ollut yhteensä 24 ja keskimäärin osallistujia on ollut 8. Kerhoon on kuulunut kuusi miestä ja kaksitoista naista. Lisäksi osallistuttiin 6.6.2016 Kevein askelin kesään tapahtumaan Naantalin Kirkkopuistossa. Osallistujia ja lajiin tutustuvia oli yhteensä 22 henkeä ja pelattiin 32 kierrosta. Kerhon vetäjänä on toiminut Mervi Ahola. Sauvakävelijät kokoontuivat kaikkiaan 28 kertaa, joissa osanottajia keskimäärin oli viisi. Kerhon vetäjänä toimi Pekka Valtanen.

Senioritanssijat Vuonna 2016 Senioritanssijat ovat tanssineet vain yhtenä ryhmänä. Ohjaajana on toiminut Tuulikki Lindroos ja apuohjaajana Mirja Hirvonen. Kokoontumispaikkana on ollut Vapaaaikatulli. Harjoituskertoja kerääntyi kevätpuolella 16 ja esiintyvällä ryhmällä ekstraharjoituksia toukokuussa vielä 5. Syyskautena harjoituksia oli 15 kertaa, yhteensä 31+5 kertaa. Tanssijoita kirjoilla oli keväällä 21 ja syksyllä 22. Osallistujia harjoituskertoihin on ollut n. 14 16. Maaliskuussa osallistuimme Suureen Tanssiristeilyyn, johon oli kauden kuluessa harjoiteltu siellä tanssittavia tansseja. Kesäkuussa esiinnyimme kaupungin järjestämässä liikuntatapahtumassa Kepein askelin kesään. Ohjaajamme ovat käyneet uusilla tanssikursseilla Turussa. Olemme viettäneet omat kevät- ja joulujuhlat. Taidekerho Taidepiiri on kokoontunut Aurinkosäätiön kerhotiloissa joka toinen torstai Tarja Mäkinen yhteyshenkilönä ja kuvaamataidon opettaja Maria Kajanki ohjaajana kevätkaudella 2016. Maalasimme pääasiassa akryylivärein ohjaajamme tuomien ja sähköpostitse antamien ohjeiden mukaisesti. Syyskaudella mukailimme ja käytimme ohjeenamme osittain mm. suurten mestareiden teoksia, joita Maija Karinkanta toi käyttöömme. Tuunauskerho Muu toiminta Taidekerho on kokoontunut vuoden aikana 16 kertaa ja keskimääräinen osanottajamäärä on ollut viisi. Tuunauskerhon ohjaajana on toiminut Tuula Salo. Kokoontumisia Veturissa on ollut 16 ja keskimääräinen osallistujamäärä 11. Naantalin vanhusneuvosto ja liikuntatoimisto järjestivät ikäihmisten kuntotestin Kuparivuoren urheilukentällä 4.5.2016 klo 10 alkaen. Kuntotesti suoritettiin UKKkävelytestinä. Palaute testistä annettiin testitilanteen päätyttyä. Yhdistyksemme osallistui tapahtumaan. Soiniemen leirintäkeskuksen haravointitalkoisiin osallistui keväällä 22 ja syksyllä 19 jäsentä. Hallituksen ja kerhojen vetäjien yhteispalaverit järjestettiin seurakuntakeskuksessa 9.5.2016 ja 12.12.2016. Aiheena molemmilla kerroilla oli tulevan jäsenkirjeen sisältö. Yhdistyksemme osallistui vanhusneuvoston järjestämiin tilaisuuksiin seuraavasti: - "Kepein askelin kesään" Naantalin kirkkopuistossa 6. kesäkuuta 2016. Mukana olivat senioritanssijat ja petankkikerho. - Ikäihmisten olympialaiset järjestettiin vanhusneuvoston ja liikuntapalvelun kanssa yhteistyössä toista kertaa 29.8.2016.. Olimme innolla mukana jopa suorituspisteiden valvojina. - Nälkäpäiväkeräys yhteistyössä vanhusneuvoston ja SPR:n Naantalin osaston kanssa 15. - 17.9.2016. Meiltä osallistui kuusi henkilöä. Keräyspaikat olivat S-Market, Ukko-Pekka ja Etappi.

Liiton ja piirin tilaisuudet Muistamiset Ansiomerkit Vuoden seniori Tiedottaminen Kokoontumispaikat Talous Osallistuimme myös liiton / piirin järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin: Kolmen Piirin kokoukseen Raumalla 10.10.2016 osallistuivat Kari Ruisvaara, Hannu Taskinen, Pirkko Hallanoro, Tarja Mäkinen ja Kristiina Kallioniemi. Turun kansalliset seniorit ry:n 45 vuotisjuhliin 25.10.2016 Suomalaisella Pohjalla osallistuivat Kari Ruisvaara, Hannu Taskinen, Tarja Mäkinen ja Pirkko Hallanoro. Piirin Kehittämiskoulutuspäivään Turussa 10.11.2016 osallistuivat Hannu Taskinen, Mirja Mannevuo ja Kristiina Kallioniemi. Kari Ruisvaara osallistui koulutusvastaavana. Jäseniä, jotka kuluneen vuoden aikana täyttivät pyöreitä vuosia (60, 70, 75, 80, 85, 90, 95, 100 v), oli kaikkiaan 60 ja heitä on muistettu Tutta Sternbergin lähettämillä onnittelukorteilla. Senioriliiton pronssiset ansiomerkit jaettiin 8.2.2016 seuraaville: Marja-Liisa Estola, Riitta Hartikainen, Jorma Hirvonen, Tuula Hirvonen, Pirjo Jokinen, Marja Koski, Hannu Koski, Seija Lehtonen, Seija Leinonen, Marja Leivo, Markku Leivo, Annikki Matikainen, Helka Mäntylä, Marja-Riitta Nieminen, Maija Palonen, Pekka Pappila, Pirkko Puhtila, Ove Sandström, Maritta Vienanlinna, Jaakko Vira, Matti Vuori, Sirkka-Liisa Vuori ja Tuula Vuorinen. Vuoden Senioriksi valitulle Reijo Aholalle joulujuhlassa ojennettiin kiertopalkintona Tapio Wirkkalan suunnittelema teräksinen maljakko sekä hänelle itselleen muistoksi jäävä Wirkkalan teräksinen paperiveitsi. Luovutukset suoritti edellisen vuoden seniori Jukka Viljanen. Onnittelumme! Jäsentilaisuuksista, retkistä, teatterikäynneistä ja kerhojen kokoontumisista on ilmoitettu paitsi nettisivuilla myös Rannikkoseudun perjantailehden Päivyri-palstalla. Jäsenkirjeitä on ilmestynyt kaksi, ensimmäinen tammikuussa ja toinen elokuussa. Myös sähköpostitse tiedotetaan tapahtumista entistä enemmän. Yhdistyksellä on kotisivut osoitteessa http:/ naantali.senioriyhdistys.fi Kokoontumispaikkoina ovat olleet mm. Seurakuntakeskus, Ravintola Trappi, Aurinkosäätiön tilat, Vapaa-aikatulli, Naantalin kylpylä, Veturi, Birgitta-sali, Birgitta-kodin kuntosali sekä Monitoimitalon Lampola ja Ometta. Yhdistyksen taloudellinen tila oli hyvä vuonna 2016. Vuoden 2016 jäsenmaksu oli 20. Jäsenmaksutulojen lisäksi tuloa on hankittu kokousten kahvituloilla ja arpajaisilla. Yhdistys

on saanut tukea myös kaupungilta raha-avustuksena. Lopuksi Hallitus kiittää jäseniä vilkkaasta ja vireästä osallistumisesta yhdistyksen toimintaan, jäsentilaisuuksiin ja juhlien järjestelyihin sekä kaikkia, jotka ovat eri tavoin toimineet yhdistyksemme hyväksi. Naantalissa 13.2.2017 Naantalin Seniorit ry Hallitus