Projektikoordinaattori Sari Huuhtanen Matkapäiväkirja Sambiasta 4.3 20.3.2009 Ke 4.3- To 5.3 Olin aloittanut matkani jo paria päivää aikaisemmin. Vietin muutaman päivän Walesissa opiskelun puitteissa ja Lontooseen lennettäessä laukkuni oli kadonnut. Joten mennessäni takaisin Heathrowlle alkoi kova selvittely. Olin soitellut jo BA:lle useaan otteeseen ennen sitä mutta laukut olivat lähteneet kuljetusyhtiölle, joka kuljetti laukkuja ja sinne oli pelkkä automaattinro. Laukut olivat siis jossain Lontoon ja Cardiffin välillä. Toivoin vain, että saisin ne joskus Sambiaan. Joka tapauksessa tapasin kentällä Villen ja Jeren, jotka olisivat työharjoittelussa Sambiassa kolme kuukautta. Matka sujui ihan kivasti vaikka onkin aina väsyttävä. Laukku ei ollut ainakaan tässä koneessa, joten seuraavan kerran voisin kokeilla onneani lauantaina. Menimme hostelliin ja lepäsimme vähän. Tämän jälkeen lähdimme käymään kaupoilla (piti ostaa vaatteita ja kenkiä, kun ei ollut oikein mitään sopivaa näihin oloihin, talvisaappaat olivat lievästi sanottuna liikaa). Tämän jälkeen tapasimme Emmanuelin, jonka kanssa olemme tehneet hankkeessa paljon yhteistyötä. Emmanuel kertoi muutaman viikon takaisesta leadership workshopista Kalokossa, jota hän oli vetämässä. Emmanuelin mielestä workshop meni erinomaisesti ja innostus on kasvanut erittäin paljon. Oli hienoa kuulla paikallisen asiantuntijan mielipide siitä, että asiat näyttäisivät vihdoinkin loksahtavan paikoilleen. Pe 6.3 Madimbassa Ajoimme heti aamusta Madimbaan. Välistä tiet olivat kauheat mutta onneksi oli jo ollut kuiviakin päiviä, joten pahin oli ohitettu. Olin kuullut, että joillakin Madimban lähialueilla oli tänäkin vuonna ollut koleratapauksia. Vessoja ja parempaa hygieniaa siis tarvittaisiin ehdottomasti lisää. Pojat saivat perehdytyksen siihen, mitä hankkeessa on tehty ja visioita tulevasti. Sitten kävimme kiertämässä kaikki rakennetut vessat ja oikeastaan koko Madimba tuli kierrettyä siinä samalla. Jo joulukuussa vessat näyttivät hienoilta mutta nyt ne näyttivät vielä paremmalta! 15 vessaa oli rakennettu tai rakenteilla. Niitä oli hieman vielä ehostettu ja kaikkiin oli kirjoitettu projektin nimi, vuosiluku etc. Joten ei ainakaan jäänyt epäselväksi, kenen toimesta ne oli tehty. Vessoja oli käytetty erittäin hyvin. Ne olivat siistejä eivätkä haisseet tms. Muutos entiseen oli valtava. Perheet, joilla vessa oli, olivat erittäin tyytyväisiä ja iloisia siitä, että olivat vessan saaneet. Perheet olivat
jaettu kolmeen kategoriaan. Heikko-osaisten perheet olivat saaneet vessan ilman suurempaa omaa panosta. Jonkun verran olivat auttaneet rakennustöissä yms. Toinen osa oli hankkinut osan tarvikkeista itse. Ne, joiden katsottiin olevan tarpeeksi varakkaita mutta olivat kuitenkin halunneet vessan (kaikki hakevat hakumenettelyn kautta) maksoivat kaikki rakennustarvikkeet itse, ainoastaan rakentamisessa hankkeen rakentajat olivat apuna sillä paikallisilla ei vielä itse ollut tarvittavaa osaamista. Näin joka tapauksessa saatiin alueelle enemmän vessoja vaikka kaikki varat eivät olisikaan tulleet suoraan hankkeelta. Kävimme iltaan asti vanhoja kuitteja ja löimme kiinni tämän vuoden budjetin. Siinä olikin aikamoista vääntöä sillä en ollut budjetin laatimisen aikaan ihan kaikkia asioita osannut ajatella ja toisaalta myös hinnat olivat kohonneet. Mutta saimme kuitenkin budjetin nyt kohtuullisesti vastaamaan niitä toimia, joita olimme ajatelleet tehdä tämän vuoden aikana. Su-Ma 7.-9.3 Laukku ei vieläkään saapunut, seuraava lento on tiistaina, joten ainakin siihen asti joudumme odottelemaan. Kävimme ostoksilla ja sain mm. johdon läppäriin, joten pääsin taasen tekemään hommia. Päivät menivät mm. aikatauluja ja vuoden toimintoja suunnitellessa Necosilaisten kanssa. Ti-Ke 10-11.3 Laukkua odotellessa...ei vieläkään mitään varmaa tietoa laukusta. Kävimme keskustassa nettikahvilassa. Olin saanut mukavan tiedon sähköpostiini, että olimme saaneet rahoituksen Michelon saamiseksi Suomeen elokuussa. Hän pääsee siis DT-konffaan ja muutenkin tutustumaan Suomeen. Todella mahtavaa. Soittelin suurlähetystöön ja sovimme menevämme tapaamaan Melissaa sinne torstai-aamuna. Hän kertoi, että ministeri Väyrynen oli ollut Sambiassa vierailulla ja ohjelma oli ollut tiukka mutta antoisa. Lusakan kumppanimme NECOS on lähettänyt suurlähetystöön hakemuksen projektista ja päätimme keskustella hakemuksen käsittelyn edistymisestä torstaina. Hakemusta käsitellyt Riikka vaihtoi toisiin tehtäviin, joten kestää varmaan jonkin aikaa ennen kuin uusi työntekijä pääsee sisälle kuvioihin. To 12.3 Sain aamulla tiedon, että laukut ovat vihdoin viimein saapuneet. HIENOA! Menimme ensin Imuwanan (johon olimme tutustuneet Obedin kautta) kanssa katsomaan Lusakan kaatopaikkaa. Kaatopaikka oli rakennettu muutamia vuosia sitten ja oli ainoa laatuaan Lusakassa. Loppujen lopuksi se ei ollut niin pahan näköinen, mitä olisin ehkä pahimmissa ajatuksissani voinut kuvitella. Oikeastaan melko pieni Lusakan kokoiselle kaupungille. Tietysti se oli ikävää, että siellä oleskeli paljon porukkaa etsimässä ja tonkimassa sisältöä. Ei kovin terveellistä puuhaa, varsinkin kun minkäänlaista syntymäpaikkalajittelua ei Sambiassa
tunneta. Kaatopaikalta löytyy siis tavaraa laidasta laitaan, luultavasti myös suurin osa ongelmajätteistä. Imuwanan mukaan jo noin 60 % Lusakan jätteistä päätyy kaatopaikalle. Siis 40 % vielä päätyy ojiin ja takapihoille poltettaviksi. Kaatopaikkakierroksen jälkeen kävimme lounaalla Imuwanan kotona, saimme erittäin maukasta Nshimaa ja kalaa. Tapasimme hänen perheensä, mikä oli todella mukavaa. Sieltä suuntasimme kohti lentokenttää ja vihdoin ja viimein sain laukkuni takaisin. Illalla tunsin oloni vähän kipeäksi. Vatsakipu yltyi kovaksi yön mittaan ja neljän maissa aamuyöstä olin valmis lähtemään klinikalle. Onneksi sellainen löytyi ihan läheltä, joka oli auki 24 h. Pääsin heti labraan ja lääkäriin. Ei mitään vakavaa onneksi, antibioottihoito aloitettiin heti ja sain kipupiikin, jotta pahin vatsakipu hellitti. Pe 13.3 Aamuinen edustustossa käynti piti perua, koska olin vähän heikossa vedossa yöllisen lääkärikäynnin ja nukkumattomuuden takia. Mutta olo oli joka tapauksessa jo huomattavasti parempi. Pakkasimme tavaramme rauhalliseen tahtiin ja puolen päivän jälkeen Lewis tuli hakemaan meitä kohti Kalokoa. Matka oli pitkä ja MÄRKÄ! Erityisesti takana olevat pojat kastuivat aivan läpimäriksi Kabwessa alkaneen rankkasateen myötä. Kävimme Kabwessa kaupassa ja yhtä äkkiä vettä alkoi sataa todella rajusti. Auton sivuikkuna oli rikki, joten sade tuli suoraan sisään. Päätimme jatkaa matkaa sateesta huolimatta. Toivoimme, että Kalokossa ei sataisi näin paljon, sillä olimme huolissamme, millaisessa kunnossa tiet olisivat tällaisen sateen jäljiltä. Tiet olivat paikoin erittäin huonossa kunnossa mutta onneksi Kalokossa ei ollut satanut niin paljoa lähipäivinä, joten pääsimme kuin pääsimmekin perille noin 7-8 tunnin ajomatkan jälkeen. Michelo oli meitä vastassa, kokkailimme ja menimme purkamaan tavaroita. Suurin osa tavaroista oli läpimärkiä...mutta oli kiva olla takaisin Kalokossa. Siellä näytti oikein mukavalta. Juttelimme Michelon kanssa pitkään viimeisistä tapahtumista ja tulevasta. Sovimme, että pidämme palaverin seuraavana aamuna. La 14.3 Aamun valjettua heräilimme kuivattelemaan tavaroita. Aamupalan jälkeen pidimme palaverin Lewisin kanssa. Sovimme, että lähdemme palaverin jälkeen käymään Kandulwessa ja Mwaitwassa katsomassa huusseja ja tapaamassa klubilaisia. Matkasta tuli pidempi kuin arvasimmekaan...pysähdyimme ensin Mwaitwassa kertomassa, että tulemme käymään siellä paluumatkalla ja ajoimme sitten eteenpäin kohti Kandulwea. Paikoitellen tie oli huonossa kunnossa mutta ei niin pahan näköinen, ettemmekö olisi uskaltaneet jatkaa eteenpäin. Pääsimme hyvin Kandulwen koululle.
Kävimme katsomassa vessaa. Siellä ei oikein ollut kaikki kunnossa. Kuten aikaisemmallakin kerralla, paikallisen sanitaatioklubin puheenjohtaja oli kertonut, että virtsaletkut oli varastettu. Ne kuitenkin löytyivät vessasäiliön sisältä. Päätimme mennä tapaamaan häntä, hän asuu melko lähellä koulua. Ei olisi pitänyt mennä...ensin hän ei ollut kotona ja selitimme asian tyttärelle. Lähtiessämme paluumatkalle juutuimme kiinni. Taistelimme jonkin aikaa ja lopulta saimme auton irti. Lähdimme ajamaan eteenpäin ja vähän ajan päästä juutuimme kiinni uudestaan. Ensin tilanne ei näyttänyt niin pahalta mutta kun alkoi sataa kaatamalla, tie muuttui entistä löllömmäksi ja auto upposi yhä syvemmälle vaikka kuinka yritimme työntää ja nostaa. Lopulta noin kolmen tunnin taistelun jälkeen meidän oli pakko luovuttaa. Kello oli yli neljä ja kävelymatkaa sieltä olisi noin kahden tunnin verran. Joten päätimme lähteä kävelemään. Onneksi sade ei ollut enää niin rankkaa kuin alkuvaiheessa ja pääsimme perille juuri ennen pimeää. Menimme vähän vaikeana selittämään asiaa Lewisille. Ei kovin kiva juttu, että Kalokon ainoa auto juuttuu mutaan ja jää sinne yöksi...mutta ei voi mitään, näin nyt vaan kävi. Kuskimme Jayn kanssa sovittiin, että pojat lähtevät aamusta yrittämään autoa uudestaan liikkeelle. Lewis ei ollut antanut lupaa vetää auto traktorilla sieltä pois sillä hän pelkäsi, että myös traktori juuttuu sinne. Seuraavana päivänä nähtäisiin, miten homma onnistuu. Illan ja yön jatkoi satelemistaan, joten pelkäsin, että tilanne menee vaan pahemmaksi. Onneksi sade kuitenkin taukosi noin kolmen aikaan yöllä. Minulla oli huoneessani kaveri (rotta), jonka takia en oikein meinannut saada unta. Lopulta se ilmeisesti tajusi häipyä mutta sen jälkeen nukuin valot päällä... Su 15.3 Pojat lähtivät seitsemän maissa liikkeelle. Toivotin heille onnea. Kävimme Michelon kanssa aamupäivällä läpi kuitteja ja muita asioita. Puolen päivän maissa pojatkin palasivat, onneksi auton kanssa. He olivat lopulta onnistuneet saamaan takapään liikkeelle ja sitten peruuttivat kovemmalle kohdalle. Sieltä he kaasuttivat täysiä pehmoisten paikkojen ohi. Vahingosta viisastuneena totesin, ettei todellakaan vielä kannata lähteä kaukaisimpiin kyliin. Täytyy odotella sateiden loppumista ja teiden kuivumista. Iltapäivällä tapasin Lewisin ja keskustelimme hallinnollisista asioista, budjetista jne. Hänenkin mielestään asiat ovat parantuneet ja hankkeen hallinnointia on kehitetty hyvään suuntaan. Kunpa vain saisimme ratkaistua kuljetusongelmat Ma 16.3 Haastattelimme aamulla uusia rakentajia, jotka olivat osallistuneet rakentajien workshoppiin. Heistä kaksi oli tullut haastatteluun. Olin erittäin yllättynyt, kuinka hyvin he osasivat vastata kysymyksiimme. He osasivat mm. kaikki mitat jne. Eli oppi oli todellakin mennyt perille. HIENOA! Valitsimme heistä ensiksi haastatellun eli Mr. Kasosan rakentajaksi. Hän tuntui todella olevan innoissaan kuivakäymälöistä. Sateet jatkuvat Kiersimme kuitenkin vielä lähialueen vessoja. Uusi vessa torialueella näytti hienolta. Se oli viimeistelyä vaille valmis. Pian se saadaan käyttöön. Torialueella liikkuu paljon väkeä, joten vessa tulee todella tarpeeseen. Teimme harjoittelijoiden kanssa suunnitelmaa heidän Kalokossa olon ajaksi. He aloittavat vessojen rakentamisen ensin koululla koska sateiden takia ei kauemmas kannata mennä. Koululle tulee
ainakin kaksi uutta vessaa. Lisäksi se suunnittelevat ja toteuttavat halpamallin rakentamisen yhdessä uuden rakentajamme kanssa. Eiköhän siinä riitä puuhaa kolmeksi kuukaudeksi. Ti 17.3 Aamulla teimme vielä viimeiset suunnitelmat Michelon kanssa ja keskustelimme mm. uuden rakentajan kanssa. Puolen päivän jälkeen pääsimme matkaan Kapiriin. Kiersimme Kapirissa mm. rakennustarvikkeita etsien ja kävimme nettikahvilassa. Hyppäsin siitä sitten bussiin kohti Lusakaan. Olin illalla Lusakassa ja rankan matkan jälkeen menin lähes suoraan nukkumaan. Ke 18.3 Neuvottelua ja suunnittelua Necosilaisten kanssa. Kävin myös Kabwatan kulttuurikylässä, jossa myydään Sambialaisia tuotteita. To-Pe 19-20.3 Matka alkoi torstaina kuuden pintaan aamulla ja päättyi kotiin seuraavana päivänä noin 16 aikaan. Lontoon lentokentällä yöpyminen ei kyllä tämän kokemuksen jälkeen kiinnostaa. En saanut yhtään nukuttua missään, joten väsymys oli kova kotiin päästyäni.