World Vision antaa avullesi kasvot
Lapsille mahdollisuus elämässä I 4 6 3 2 5 7 8 10 15 9 12 11 14 13 Katso, miten sinun avullasi kylä kehittyy Me Suomen World Visionissa parannamme pysyvästi lasten elinoloja ja oikeuksia. Teemme työtämme kehitysmaiden yhteisöjen pitkäaikaisena kumppanina. Toimimme yhdessä kummien, yritysten, järjestöjen ja ulkoasiainministeriön kanssa. Jo kymmenet tuhannet suomalaiset ovat kanssamme parantamassa lasten elinoloja, edistämässä oikeudenmukaisuutta ja tuomassa toivoa sinne, missä on äärimmäistä köyhyyttä. Pitkäkestoinen työ kantaa hedelmää World Visionin tavoitteena on kehitysmaiden yhteisöjen pysyvä kehitys. Uudet opit ja asenteet siirtyvät tuleville sukupolville ja erityisesti lasten asema paranee. Ambegaonissa Intiassa työtä on tehty jo yli 15 vuoden ajan ja vastuu kylien elinvoimaisuudesta on nyt siirtymässä kyläläisille itselleen. Kaikki lapset alueella aloittavat koulun ja naisten asema on kohentunut huomattavasti. 23-vuotias Ashuini Amol Gengaie (vas.) on tullut poikansa Vailhavin (1,5 kk) kanssa äitinsä Shantabain (45) luo saamaan apua ja tukea vauvanhoidossa. Perheemme toimeentulo on noussut uusien, viljelyä parantavien oppien avulla. Aikaisemmin pellot tuottivat vain yhden sadon ja ruokaa oli niukasti. Nyt satoa voidaan korjata kolmesti vuodessa. Koko kylä voi hyvin. Tyttäreni pystyy tarjoamaan lapselleen koulutuksen ja mahdollisuuden aivan toisenlaiseen tulevaisuuteen, isoäiti Shantabai hymyilee. Suomen World Visionin aluekehitysohjelmat INTIA 1. Ambegaon 2. Rajnandgaon 3. Hoshangabad 4. Indore 5. Yavatmal 6. Sagar SRI LANKA 7. Kalpitiya 8. Ehetuwewa UGANDA 9. Nabuyoga 10. Kirewa 11. Busia KENIA 12. Meibeki 13. Mogotio 14. Tinderet 15. Sook PERU 16. Mosoq Ayllu 17. El Salvador 18. Renacer KOLUMBIA 19. Nace la Esperanza 20. Vida en Abundacia 20 19 17 18 16 4
Aluekehitysohjelman vaiheet Alkukartoitus, kesto 3 6 kuukautta Kehitysohjelma alkaa aina alkukartoituksella. Sillä pyritään ymmärtämään toimintaympäristöä ja paikallisia olosuhteita. Samalla aloitetaan keskustelu ja luottamuksen rakentaminen pääsidosryhmien kanssa. Kartoituksessa tunnistetaan alueen tarpeet, mahdollisuudet ja heikkoudet sekä hankkeen toteutettavuus. 1.Yhteistyön rakentaminen, kesto n. 6 vuotta SUUNNITTELU, YHTEISTYÖ, TOIMINTA Kun päätös jatkamisesta on tehty, aloitetaan noin 1,5 vuotta kestävä suunnitteluvaihe. Sen aikana valitaan myös pääosa alueen kummilapsista. Alueen asukkaat ovat alusta asti mukana suunnittelussa ja keskusteluja käydään kaikkien yhteisön jäsenten kanssa. Näin kehitysohjelmalle syntyy yhteinen suunnitelma, johon kaikki sitoutuvat. Suunnitelman perimmäinen tarkoitus on parantaa lasten asemaa ja puuttua kestävästi köyhyyden syihin alueella. Ensimmäinen vaihe suunnitellaan tarkemmin ja toteutetaan yhdessä paikallisten World Visionin työntekijöiden ohjaamana. ARVIOINTI Suunnitelman toteutumista arvioidaan noin 5 vuoden välein. Tällöin mitataan toimenpiteiden tehokkuutta ja kestävyyttä. Arvioinnin tulokset puretaan yhdessä kohdemaan ja Suomen World Visionin sekä alueen asukkaiden kanssa. Tulosten perusteella suunnitellaan seuraava vaihe. 2.Yhdessä tekeminen, kesto n. 5 vuotta YHTEISTYÖ, MUUTOS Toisen vaiheen suunnitelma sisältää usein sekä jo alussa aloitettujen toimintojen jatkamista että uusien toimintojen aloittamista. Alueen asukkaiden osallistumista on tuettu alusta asti, joten viimeistään tässä vaiheessa heille kehittyy omistajuus ja vastuu kehitystyöstä. World Visionin rooli on kouluttaa ja toimia asiantuntijana sekä varmistaa yhteisten suunnitelmien toteutuminen. ARVIOINTI Viiden vuoden jakson päättää jälleen arviointi. Tulosten perusteella tehdään yhdessä suunnitelma kehitysohjelman viimeistä vaihetta varten. 3.Vastuun kantaminen, kesto n. 5 vuotta OMATOIMISUUS, KESTÄVYYS Viimeinen vaihe merkitsee yhteisön todellisen omavaraisuuden alkua. Vaiheen aikana toteutetaan suunnitelmaan sisällytetyt toimenpiteet ja siirretään vastuu oman elinympäristön kehittämisestä alueen asukkaille. He ovat kehitysohjelman aikana muuttuneet avunsaajista päätoteuttajiksi ja sen myötä alueen lasten tulevaisuus on turvattu. World Visionin ja tukijoiden tehtävä on nyt suoritettu ja voimme yhdessä siirtyä auttamaan seuraavaa apua tarvitsevaa aluetta. Viisi askelta kestävään muutokseen VESI Puhdas vesi käynnistää alueella positiivisen kehityksen ketjun.yhdessä autamme yhteisöä rakentamaan uusia puhtaan veden lähteitä tai suojaamaan jo käytössä olevia. Puhtaan juomaveden saatavuus vähentää lapsikuolleisuuden jopa puoleen. TERVEYS JA PUHTAUS Lapsille kohtalokkaat taudit, kuten ripuli ja malaria, voidaan ehkäistä tehokkain toimenpitein. Koulutamme asuinalueella terveystyöntekijöitä ja vapaaehtoisia, jotka neuvovat perheitä sairauksien ehkäisyssä, tunnistamisessa ja hoidossa, kouluttavat hygieniassa ja ohjaavat lapset terveystarkastuksiin ja rokotettavaksi. RUOKA JA MAATALOUS Ravitseva ruoka on kasvavalle lapselle elinehto. Me autamme alueen perheitä lisäämään ruoan tuotantoa ja ravinnon monipuolisuutta tarjoamalla siemeniä, työkaluja ja koulutusta sekä parantamalla ruoan säilytysmahdollisuuksia. Näin aliravitsemus vähenee ja lapset ovat terveempiä. KOULUTUS JA LAPSEN OIKEUDET Koulutus on avain köyhyyden kierteen katkaisemiseksi. Tuemme lasten koulunkäyntiä avustamalla koulujen kunnostuksessa, kouluttamalla opettajia ja vaikuttamalla vanhempien asenteisiin koulunkäyntiä kohtaan. Lapsille opetetaan myös lasten oikeuksia ja kannustetaan vaikuttamaan omiin ja yhteisön asioihin. 7 TOIMEENTULO Yrityskoulutus, pienluotot ja ammattikurssit auttavat monipuolistamaan perheen toimeentuloa ja luomaan paremmat elinolot lapsille. Näin varmistetaan kestävä elinkeino ja kehityksen jatkuminen senkin jälkeen, kun World Vision on siirtynyt tukemaan uutta yhteisöä. 8
Suomen World Vision Kohti pysyvää muutosta Jokainen aluekehitysohjelma on pitkäkestoinen prosessi, joka vaatii kaikkien osallisten sitoutumisen niin kylä - läisten, World Visionin kuin sinunkin. Vuosikymmenten ajan World Vision on auttanut yhteisöjä eri puolilla maailmaa hyödyntämään voimavarojaan ja saamaan aikaan muutoksia, jotka vapauttavat yhteisöt köyhyyden kierteestä. Tämän aukeaman sisällä on kuvattu yhden tällaisen kylän taival köyhyydestä hyvinvointiin. Suomen World Vision on vuonna 1983 perustettu kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja osa kansainvälistä World Vision -verkostoa. Olemme Suomen ulkoasiainministeriön kumppanuusjärjestö ja Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäsen. Kansainvälinen World Vision Yli 3,8 miljoonaa lasta hyötyy World Visionin kummiohjelmista eri puolilla maailmaa. Kaikkiaan avun piirissä on 100 miljoonaa ihmistä. Jo vuonna 1950 perustettu World Vision toimii noin 100 maassa 40 000 työntekijän voimin. Järjestö on maailmanlaajuisesti luotettu kehitysyhteistyön sekä humanitaarisen avun toimija. Apua, joka menee perille Kaikki kehitysohjelmat ovat täysin Suomen World Visionin rahoittamia. Yli puolet toiminnan rahoituksesta saadaan suomalaisilta kummeilta, yrityksiltä ja muilta tukijoilta. Toisen puolen rahoittaa Suomen ulkoasiainministeriö. Ulkomailla kehityshankkeiden toteutuksesta ja kenttätyöstä vastaa kohdemaan paikallinen World Vision -sisartoimisto, joka yhdessä Suomen World Visionin kanssa valvoo varojen käyttöä. Suomen World Vision on säännöllisesti yhteydessä kohdemaan sisartoimistoon ja tekee kohdealueille seurantamatkoja. Tämän kaltaisessa yhteistyössä korostuu kumppanuus ja yhteistyö kehitysmaiden asukkaiden kanssa. alivaltiosihteeri Marjatta Rasi, Suomen ulkoasiainministeriö Näin sinä voit auttaa Ryhdy kummiksi Kummina annat kummilapsellesi ja hänen yhteisölleen mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen: puhtaaseen veteen, ruokaan, terveyteen ja koulutukseen. www.kummi.fi Lahjaksi lehmä Lahjaksi lehmä -verkkokaupan eettisillä lahjoilla muistat ystävää tai yhteistyökumppania ja autat heikoimmassa asemassa olevia lapsia ja perheitä. www.lahjaksilehma.fi Katastrofilahjoitus Auta välittömässä hädässä olevia katastrofi en ja konfl iktien uhreja. Voit lahjoittaa joko akuuttiin hätäaputyöhön tai katastrofi rahastoomme. www.katastrofi.fi Yritysyhteistyö Syvennä kanssamme yrityksesi yhteiskuntavastuuta. Valittavanasi on useita liiketoimintaanne, näkyvyyttänne ja henkilöstönne hyvinvointia tukevia yhteistyömuotoja. www.worldvision.fi 9
Painettu ympäristöystävälliselle paperille. 2/2011 Suomen World Vision Lönnrotinkatu 20 00120 Helsinki ma ke, pe klo 8.30 16 to klo 8.30 18 Puh. 096 818 300 (pvm.) Faksi 096 818 3033 asiakaspalvelu@worldvision.fi www.worldvision.fi Toimimme kehitysmaiden yhteisöjen pitkäjänteisenä kumppanina parantaaksemme pysyvästi lasten elinoloja ja edistääksemme lasten oikeuksia.