Lakeuden Etappi Oy Vuosikertomus 2012
Kauhava Lapua Lakeuden Etappi Oy Laskunmäentie 15 60760 Pojanluoma, Ilmajoki (06) 421 4900 www.etappi.com Kurikka Ilmajoki Jalasjärvi Seinäjoki Kuortane Alavus Töysä Ähtäri Kihniö Raportointiperiaatteet Vuosikertomus on toteutettu jätehuollon yhtenäisiä raportoinnin periaatteita noudattaen. Raportoinnin periaatteet laadittiin FCG Efekon ja Jätelaitosyhdistyksen toteuttamassa Jätelaitosten raportointiprojektissa (JLRapII), jonka pohjalta kehitettiin ja yhtenäistettiin jätelaitosten ulkoista ja sisäistä raportointia. Yhdenmukaiset ja vertailukelpoiset, koko toimintaa kuvaavat tunnusluvut soveltavat GRI:a (Global Reportin Iniative) eli kansainvälistä yhteiskuntavastuun raportointiohjeistoa. Tunnusluvut toimivat luotettavasti koko julkisen jätehuollon valtakunnallisessa vertailussa. Lisäksi saadaan kuvattua sidosryhmille avoimesti ja selkeästi julkisen jätehuollon merkitys, tavoitteet ja toimintatavat Tulokset toimivat sisäisen johtamisen työkaluna ja arvioinnin pohjana jätelaitosten johdolle. Ulkoasu/taitto: I-print plus Paino: I-print Oy Paperi: Kannet: Cocoon offset 200 g Sisus: Cocoon offset 120 g Cocoon on 100 % uusiopaperi, jolle on myönnetty EU-kukka -merkki (FR/011/003) Sisältö Kuvaus jäteyhtiöstä 4 Toimitusjohtajan katsaus 4 Strategiatyö 5 Johtaminen, hallinto 5 Perustietoa yhtiöstä 6 Kehityshankkeet 8 Palvelut ja tuotteet 8 Keräys ja kuljetus 8 Käsittely ja hyödyntäminen 10 Muut palvelut 14 Sosiaalinen vastuu 16 Henkilökunta 16 Viestintä ja vuorovaikutus 17 Ympäristövastuu 19 Vaikutukset veteen 19 Vaikutukset ilmaan 21 Taloudellinen vastuu 22 Hallituksen toimintakertomus 24 Tilinpäätöstiedot 28 Tilintarkastuskertomus 31 441 895 Painotuote Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 3
Toimitusjohtajan katsaus Jätteiden energiana hyödyntäminen mahdollistaa kaatopaikkojen lopettamisen Suomen jätevoimalaverkosto on noussut hyvällä vauhdilla. Westenergy valmistui Suomen uusista laitoksista kolmantena. Westenergy Oy:n omistajat, alueemme viisi jäteyhtiötä, ovat valmiita vuoden 2016 alussa voimaan tulevaan orgaanisen jätteen kaatopaikkakieltoon. Jätelain kokonaisuudistus astui voimaan toukokuussa 2012. Etapille uusi laki ei ole juurikaan tuonut muutoksia toimintaan. Kunnan kilpailuttama kuljetusjärjestelmä on ollut käytössä yhtiössä alusta saakka ja yhtiön alueella on jätelautakunta toiminut vuodesta 2007 alkaen. Jätevoimalan käynnistyminen on tuonut isoja muutoksia yhtiön kustannusrakenteeseen. Jätevoimalaan toimitetun jätteen hinta sisältää energiahyödyntämisestä aiheutuvien kulujen lisäksi myös laitoksen pääomakulut. Yhtiö ei ole ehtinyt poistamaan direktiivien mukaisia kaatopaikkarakenteita kun on jo edellytetty siirryttävän energiahyödyntämiseen. Toki sama koskee kaikkia yhtiöitä, ja jatkossa jätehuoltokustannukset eri alueilla ovat samalla tasolla. Asumisessa syntyvien saostus- ja umpisäiliölietteiden kuljetusten hallinta siirtyy alueittain Etapin toiminnaksi. Muutosvaihe on aina herättänyt kysymyksiä asiakkaissa, mutta toiminnan kunnolla käynnistyessä asiakkaat ovat hyväksyneet tämän jätelautakunnan edellyttämän toimintamallin. Lietekuljetukset ovat osa Etapin normaalia jätekuljetustoimintaa organisaatiossa. Uutena liiketoiminta-alueena alkoi kesällä voimalaitostuhkien vastaanotto Westenergyltä. Jätteenpolton tuhkan käsittelyn ja hyödyntämisen onnistuminen kaatopaikkasijoituksen vaihtoehtona on tärkeää, koska sillä voidaan vaikuttaa myös jätteenpolton porttimaksun suuruuteen Etappi on aloittanut uusien lisäpalvelujen tarjonnan asukkaille. Syksyllä käynnistynyt tekstiilien keräyskokeilu kahdella jäteasemalla käynnistyi niin hyvin, että sitä päätettiin laajentaa useammalle jäteasemalle. Isojen esineiden noutopalvelu käynnistettiin loppuvuodesta. Myös aikaisemmin aloitettu vaihtolavojen vuokraaminen remontteja ym. tapahtumia varten on otettu hyvin vastaan. Ympäristöluvan päivitys oli edelleen viranomaisten käsittelyssä. Lupa saatiin vuoden 2013 huhtikuussa. Luvan takana olivat mm. kaatopaikka-alueen sulkemisratkaisut ja varajärjestelmien sijoituspäätökset. Päivitetyn luvan puuttuminen vaikeutti toiminnan järjestelyjä parhaalla mahdollisella tavalla. Liikevaihto kasvoi 18,1 miljoonaan euroon ( 17,1 M 2011). Tilikauden voittoa oli 666 209 euroa ( 181 000 vuonna 2011). Vuosittain on pystytty tekemään lainojen ylimääräisiä lyhennyksiä. Henkilöstö on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä toimintaa. Prosessien kehittämisen myötä syksyllä uusittiin organisaatio. Siinä nostettiin selkeästi asiakaspalvelu pääprosessiksi käsittelypalvelujen ja yrityspalvelujen lisäksi. Tehtäväkuviin tuli isojakin muutoksia, mutta tulos on ollut hyvinkin onnistunut. Ammattitaitoisella ja sitoutuneella henkilöstöllä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin, joita kyllä jätehuollossa riittää. Olen nyt ollut toimitusjohtajana Etapissa vuodesta 2001 saakka. Yhtiössä tapahtuu vahdin vaihto 1.6. ja jään lomien jälkeen eläkkeelle. Muutosvauhti jätehuollossa on ollut nopea ja tehtävä mielenkiintoinen. Kiitän asiakkaita ja eri yhteistyötahoja yhteistyöstä vuosien mittaan. Tehtävässä onnistumisessa suuri kiitos kuuluu erityisesti henkilökunnalle ja hallitukselle, joiden kanssa vuosikymmenen aikana jätehuolto on kokenut isoja muutoksia. Tenho Hakala Toimitusjohtaja Ammattitaitoisella ja sitoutuneella henkilöstöllä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin. 4 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Kuvaus jäteyhtiöstä Strategiatyö Lakeuden Etapin vuoteen 2016 ulottuvaa strategiaa tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2012 strategisia tavoitteita päivitettiin ja yksinkertaistettiin viestin paremmin perille saamiseksi. Samoin yhtiötason tavoitteille on asetettu mittarit. Tarkistetussa strategiassa keskitytään neljään osa-alueeseen, talouteen, asiakastyytyväisyyteen, henkilöstön osaamiseen ja hyvinvointiin sekä toimintojen vaikuttavuuteen. Biokaasulaitos muodostaa jätevoimalan ohella toisen merkittävän investoinnin. Sen suuntaviivoja tulevaisuuteen selvitettiin erillisellä hallituksesta ja yhtiön johdosta koostuvalla työryhmällä. Rejektivesien käsittelykapasiteetti riittää laajennuksen myötä myös koko laitoksen kapasiteetin nostamiseen suunnitellulle tasolle. Ranu -maanparannusrakeen myyntiin panostetaan ja ylijäämäkaasun vaihtoehtoja selvitetään aiemmin kaavaillun liikennepolttoainehankkeen kariuduttua ainakin toistaiseksi. Lakeuden Etappi Oy:n toimintapolitiikka Lakeuden Etappi Oy on kuntien omistama jätehuoltoyhtiö, jonka tavoite on toiminta-ajatuksen mukaisesti tarjota toimivaa jätepalvelua asiakkaiden ja ympäristön hyväksi. Yhtiön tehtävänä on yhdyskuntien jätehuollon tehokas ja palvelukykyinen järjestäminen ja kehittäminen toiminta-alueellaan. Yhtiön vastuulla on jätteiden riskitön käsittely, tehokas logistiikka, jäteneuvonta ja tiedotus. Jätteiden käsittely toteutetaan ensisijaisesti kierrättämällä ja hyödyntämällä. Jätteen sisältämän energian hyödyntäminen on yhtiön ratkaisu 2000-luvun jätehuollon järjestämiseksi. Lakeuden Etappi sitoutuu noudattamaan toiminnassa ympäristölainsäädäntöä ja viranomaisten vaatimuksia. Yhtiö sitoutuu myös toimintojen jatkuvaan kehittämiseen, palvelun ja asiakastyytyväisyyden parantamiseen sekä ympäristön pilaantumisen ja haittojen ennalta ehkäisemiseen. Viestintä ja sidosryhmätoiminta ovat avointa ja aktiivista. Päämääränä on jätehuollon kehittäminen yhteistyössä sidosryhmien kanssa siten, että mahdollisimman suuri osa jätteistä hyödynnetään. Yhteistoiminnalla tähdätään asiakkaiden hyvään palvelutasoon ja jätehuoltopalvelujen tasapuoliseen kohdentamiseen. Yhteistyötä pyritään laajentamaan sopimuskuntien ulkopuolella sijaitseviin kuntiin ja yrityksiin. Jokainen yhtiön työntekijä vastaa laadukkaan ja ympäristövastuullisen toiminnan ylläpitämisestä ja toteuttamisesta työssään. Henkilöstö sitoutuu siihen, että toiminta vastaa asiakkaan vaatimuksia ja odotuksia. Lakeuden Etappi Oy:n toiminnasta vastaa koulutettu ja ammattitaitoinen henkilökunta ja urakoitsijat, jotka ovat tietoisia asiakkaiden tarpeista, laadukkaista toimintatavoista ja ympäristövastuullisuuteen liittyvistä tavoitteista. Johtaminen, hallinto Lakeuden Etapilla on ISO 9001 standardin mukainen laatujärjestelmä ja ISO 14001 standardin mukainen ympäristöjärjestelmä. Toiminta sertifioitiin keväällä 2009. Uudelleensertifiointi tehtiin Bureau Veritaksen toimesta helmikuussa 2012. Sertifioinnissa ei kirjattu lainkaan poikkeamia. Keväällä aloitettiin työterveys- ja työturvallisuusjärjestelmän rakentaminen. Ensimmäinen sisäinen auditointi toteutettiin syksyllä. Järjestelmän kehittämistä jatketaan, tavoitteena on sertifioida TTT-järjestelmä vuoteen 2016 mennessä. Johdon vuosikellon mukaisesti sisäinen auditointi toteutettiin lokakuussa. Auditointi järjestettiin koulutusmaisesti siten, että Itä- Uudenmaan jätehuollosta ja Etapista oli mukana ensikertalaisia auditoinnin suorittajia. MST Consultingin Kari Raivio toimi pääauditoijana. Tavoitteena on lisätä jätelaitosten välistä auditointia, jolloin auditoijat ja auditoinnin kohteena olevat saavat vieläkin enemmän eväitä toiminnan kehittämiseen. Auditointi on riippumatonta arviointia, jossa selvitetään, onko laadunvarmistusjärjestelmä tavoitteiden mukaista, tehokasta ja tarkoitukseen sopivaa. Johdon katselmus toteutettiin syksyllä. Siinä arvioitiin mm. yhtiön tavoitteita ja sitä, miten hyvin asetettuihin tavoitteisiin on päästy. Katselmuksessa tarkasteltiin erityisesti yhteistyökumppaneiden ja urakoitsijoiden sopimusseurantaa. Tämä on merkittävä toiminnan alue, koska yhtiöllä on runsaasti (yli 200) sopimuksia eri tahojen kanssa. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 5
Kuvaus jäteyhtiöstä Jäteyhtiön historia 1997 Lakeuden Jätekeskus Oy perustettiin 2.4.1997. Perustajina oli 14 kuntaa Etelä-Pohjanmaalta, Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lapua, Nurmo, Peräseinäjoki, Seinäjoki, Ylihärmä, Töysä, Ylistaro ja Ähtäri. 1999 Operatiivinen toiminta käynnistyi. Kunnissa liityttiin järjestettyyn jätteenkuljetukseen vaiheittain. 2000 Jätehuoltotoiminta vakiintui. Kunnista viimeisinä Alavus, Töysä ja Ähtäri liittyivät järjestettyyn jätteenkuljetukseen vuoden alusta. Yhtiön palvelujen piirissä oli nyt koko toimialue. Jätehuoltokeskuksen sijoituspaikaksi valittiin Ilmajoki ja rakennustyöt käynnistyivät. 2004 Jätehuoltokeskus valmistui Ilmajoen Pojanluomalle. Lakeuden Etapin hallinto ja jätteenkäsittelytoiminta siirrettiin Ilmajoelle 1.9. Aputoiminimi Lakeuden Etappi Oy rekisteröitiin yhtiön uudeksi nimeksi. 2005 Biokaasulaitoksen rakentaminen kilpailutettiin ja urakkasopimus allekirjoitettiin YIT Environment Oy:n kanssa. 2006 Biokaasulaitoksen rakentaminen alkoi kevättalvella. 2007 Yhtiön perustamisesta tuli 10 vuotta. Biokaasulaitoksen toiminta käynnistyi. Lakeuden jätelautakunta perustettiin. 2008 Lakeuden Etapista jätevoimalahanketta suunnittelevan Westenergy Oy:n osakas 10.4.2008. Etappi on perustetun yhtiön suurin osakas 34 prosentin osuudella. Muut osakkaat ovat Oy Botniarosk Oy Ab, Millespakka Oy, Stormossen Oy Ab ja Vestia Oy. Jätteenpolttolaitoksen on määrä valmistua vuonna 2012. 2009 Yhtiö vastaanotti biokaasulaitoksen sen rakentajalta YIT:ltä kesäkuussa. Vesien esikäsittelyprosessin kehittäminen kuitenkin jatkui sopimuksen mukaan. Westenergyn investoinnit sinetöitiin lokakuun lopulla, kun yhtiökokous päätti arviolta 135 miljoonan euron voimalaitosinvestoinnista. Jätevoimalan rakentaminen käynnistyi marraskuun 12. päivänä. Yhtiö sai uuden osakkaan, kun Etapin yhtiökokous hyväksyi toukokuussa Kihniön kunnan Pirkanmaalta osakkaaksi. Yhtiö sai toiminnastaan sertifikaatin. Käytössä on ISO 14001-standardin mukainen ympäristöjärjestelmä ja ISO 9001-standardin mukainen laatujärjestelmä, jotka sertifioitiin 13.5.2009. Sertifiointiauditoinnin teki Bureau Veritas Certification Finland. 2010 Kihniön kunta siirtyi Etapin jätehuoltojärjestelmään vuoden 2010 aikana. Etapin 14 jäteasema valmistui Kihniölle. Kuntaliitosten myötä syntynyt uusi Kauhavan kaupunki päätti valita jätehuoltonsa järjestäjäksi Ekoroskin ja luopua Etapin jätehuollosta. Jätevoimalan peruskivi muurattiin syksyllä ja rakentaminen eteni aikataulun mukaisesti. Jätteen laatu tutkittiin: tuloksen mukaan 87 prosenttia kunnan järjestämän jätteenkuljetuksen kautta tulevasta jätteestä on jätevoimalassa poltettavaksi soveltuvaa. 2011 Poltettavan jätteen välivarastointi käynnistyi jätehuoltokeskuksessa. Kaatopaikkajäte -nimike muutettiin poltettavaksi jätteeksi. Ylihärmän jäteasema suljettiin. Kaatopaikkakaasujen keräys aloitettiin Lietekaivojen kunnan järjestämä kuljetus käynnistyi Alavudella ja Töysässä. Vesijohdon rakentaminen biokaasulaitokselle aloitettiin. 2012 Jätehuoltokeskukseen rakennettiin siirtokuormaushalli poltettavan jätteen vastaanottoa, lastausta ja kuljetusta varten. Ensimmäinen kuorma Westenergyn jätevoimalaan lähti 9.7. Jätevoimalan toiminta käynnistyi 6.8. Jätteenpolton pohjatuhkan vastaanotto Etapissa käynnistyi. Viikolla 40 käsiteltiin ensimmäinen tuhkaerä. Biokaasulaitoksen Rejektivesien esikäsittelyn laajennus valmistui. Kauhavan jäteasema suljettiin vuoden lopussa ja Etapin järjestämä jätehuolto Kauhavalla päättyi. Asumislietteen saostus- ja umpisäiliöiden kunnan järjestämä kuljetus laajeni Seinäjoelle. 6 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Kuvaus jäteyhtiöstä Lakeuden Etappi Yhtiö on perustettu vuonna 1997 Perustajaosakkaina 14 kuntaa Vuonna 2012 omistajakuntia 11: Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kihniö, Kuortane, Kurikka, Lapua, Seinäjoki, Töysä ja Ähtäri. Toimialueella n. 130 000 asukasta Liikevaihto 18,1 miljoonaa euroa (17,1 miljoonaa vuonna 2011) Yhtiön perustehtävä Yhtiön perustehtävä on omistajakuntien lakisääteinen jätehuolto. Siihen sisältyvät jätteenkuljetus ja -käsittely sekä jätehuollon tiedotus ja neuvonta. arvot Asiakaslähtöisyys Asiantuntemus Tehokkuus Yhteistyö Ympäristövastuu MISSIO Lakeuden Etappi Oy tarjoaa toimivaa jätepalvelua asiakkaidensa ja ympäristömme hyväksi. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 7
Kuvaus jäteyhtiöstä Kehityshankkeet Jätteenpolton tuhkien käsittely Jätteenpolton tuhkien vastaanottokenttä valmistui kesäkuun aikana. Kentän rakentamisella saatiin jätteenpolton pohjatuhkalle vaatimukset täyttävä vastaanotto- ja käsittelyalue. Tuhkien vastaanotto aluella käynnistyi heinäkuun puolivälissä. Pohjatuhkien käsittelyssä ensimmäinen käsittelyerä tehtiin viikolla 40. Käsittelyssä magneettiset metallit, alumiini ja mineraaliosa eroteltiin. Mineraaliosa fraktioitiin kolmeen eri fraktioon. Metallit kokonaisuudessaan kierrätettiin uusiokäyttöön. Mineraaliosan hyötykäyttömahdollisuuksia tutkitaan. Biokaasulaitoksen rejektivesien esikäsittelyn laajennus Biokaasulaitoksen rejektivesien käsittelyyn valmistui laajennusosa. Laajennus toteutettiin SBR (sequencing batch reactor) tyyppisellä Deamon prosessilla. Laajennuksen valmistuttua vesien esikäsittely ei rajoita laitoksen kapasiteettia. Seinäjoki-Nurmon kaatopaikan sulkeminen Seinäjoki-Nurmon kaatopaikka on viimeinen Lakeuden Etapin käytössä olleista vanhoista kaatopaikoista, joka oli käytössä ennen jätehuoltokeskukseen rakennettua loppusijoitusaluetta. Kaatopaikan sulkemistyöt etenivät viimeisiin kerroksiin saakka. Vuoden 2012 aikana kaatopaikalle ajettiin kasvukerros, joka toteutettiin siirtämällä Seinäjoen kaupungin maankaatopaikkatoiminnot alueelle. Työ saatiin pieniä viimeistelytöitä vaille valmiiksi, joten vanhanaikaiset kaatopaikat Etapin toimialueella on nyt käytännössä suljettu ja peitelty asiaankuuluvalla tavalla. Westenergyn siirtokuljetuksen logistiikkaprojekti Viiden jäteyhtiön ja jätevoimalan lähes kaksi vuotta kestänyt jätteen siirtokuljetusten logistiikkaprojekti saatiin päätökseen. Projektiryhmän työhön osallistuivat kaikkien jäteyhtiöiden ja jätevoimalan edustajat, kuljetusliikevalinnan jälkeen myös kuljetusliike oli aktiivisesti mukana työssä. A.K. Mäkelä Oy aloitti jätteen ja pohjatuhkan kuljetukset kahdella sivukippaavalla yhdistelmällä ja yhdellä koukkulavayhdistelmällä. Neljän jäteyhtiön jätehuoltokeskuksiin varastoitu poltettava jäte kuljetetaan siirtokuljetuksina Westenergyn jätevoimalaan, sekä pohjatuhka kuljetetaan paluukuormina Etapin jätehuoltokeskukseen käsiteltäväksi. Projekti onnistui suunnitellusti ja jätteen siirtokuljetus käynnistyi hyvin. Heinäkuussa alkanut siirtokuormaus ja kuljetusurakka pyörivät suunnitelluilla määrillä ja katkeamatta koko loppuvuoden. Hyvinvointia ja selkeyttä työhön Hyvinvointia ja selkeyttä työhön (HESETY) -hankkeen tavoitteena oli toiminnan selkiyttäminen ja työhyvinvoinnin lisääminen. Projekti alkoi Tekesin rahoittamana 24.2.2012 ja päättyi 31.12.2012 suunnitelman mukaisesti. Hankkeessa kehittämisen kohteena olivat Etapin toiminnan selkiytys ja työhyvinvointi. Projektin tuloksena laadittiin kirjalliset toimenkuvat jokaiselle työntekijälle. Hankkeessa rakennettiin myös henkilökuntaa koskeva palkitsemisjärjestelmä sekä työhyvinvointikysely, joka tehtiin koemielessä ensimmäisen kerran koko henkilökunnalle. Työhyvinvointikyselystä jäi yhtiön käyttöön myös työkalu, jolla voidaan jatkossa itse mitata työhyvinvointia. kuva? Kehityshankkeen tuloksena neljän jäteyhtiön jätehuoltokeskuksiin varastoitu poltettava jäte kuljetetaan siirtokuljetuksina Westenergyn jätevoimalaan (kuvassa). Pohjatuhka kuljetetaan paluukuormina Etapin jätehuoltokeskukseen käsiteltäväksi. 8 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Palvelut ja tuotteet Keräys ja kuljetus Alueellinen keräys Etapilla on vähintään yksi jäteasema jokaisessa toimialueensa yhdeksässä kunnassa. Jäteasemilla otetaan kotitalouksilta maksutta vastaan kierrätettävät jätteet ja vaaralliset jätteet. Vuonna 2012 jäteasemilla kävi yhteensä 103 707 asiakasta. Asiakasmäärä on kasvanut tasaisesti vuosien myötä. Etapin ekopisteverkostossa on noin 210 asioimispistettä. Pisteitä on yksi per 550 asukasta. Ekopisteissä kerätään keräyslasia, pienmetallia ja paperia. Osalle uusista asioimispisteistä on lisäksi järjestetty kartonginkeräys. Kesäasukkaiden jätehuollon järjestämiseksi Etapilla on 54 kausiluontoista aluekeräyspistettä toimialueen vilkkaimmilla lomaasutusalueilla Kuortanella, Kihniöllä, Alavudella, Töysässä, Ähtärissä ja Peräseinäjoella. Etapilla on vähintään yksi jäteasema jokaisessa toimialueensa kunnassa. Kuva Ähtärin jäteasemalta. Ekopisteverkoston ja jäteasemien kehittäminen Ekopisteverkoston kehittämistä on jatkettu rakentamalla uusia ja uusimalla vanhanmallisista eko- ja aluekeräyspisteistä nykyaikaisiksi 12 kappaletta. Pisteet on keskitetty luontaisten asiointireittien varrelle, kuten kauppojen pihaan. Kihniön jäteaseman laajennusalue asfaltoitiin ja otettiin käyttöön. Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla asfaltoitiin lisää vastaanottokenttää asiakaspalvelun parantamiseksi ja valvonnan helpottamiseksi. Jäteasemien asiointiturvallisuutta lisättiin laajentamalla kameravalvontaa. Vaatekeräys yhteistyössä Kaks kättä työpajan kanssa, aloitettiin lokakuussa Ilmajoen ja Seinäjoki-Nurmon jäteasemilla. Kauhavan jäteasematoiminnot lopetettiin 28.12.2012 ja Ylihärmän sekä Kauhavan ekopisteet poistettiin (29 kpl) vuoden 2012 loppuun mennessä. Öljynkeräystempauksessa saatiin talteen noin 30 000 kg käytettyjä voiteluöljyjä. Kesäasukkaiden aluekeräyspisteet Peräseinäjoen aluekeräyspisteitä kehitettiin uusimalla keräysastiat nykyaikaisiksi, jotta ne pysyisivät paremmin siisteinä. Ähtärin Moksunniemen aluekeräys/ekopiste uusittiin asentamalla paikalle syväkeräyspiste. Aluekeräyspisteille palkattiin jälleen kesäksi kiertävä neuvoja opastamaan ja neuvomaan niiden käytössä. Projektin tulokset olivat positiiviset ja pisteet pysyivät siisteinä. Vuonna 2012 jäteasemilla kävi noin 103 700 asiakasta. Keräystapahtumat (kpl) 2011 2012 Yhdyskuntajätetyhjennyksiä 919 443 932 992 Hyötyjätetyhjennyksiä 104 386 111 811 Tyhjennystapahtumia yht. 1 023 829 1 044 803 Kiertävät keräykset Kiertävänä keräyksenä järjestettiin keväällä yhdessä Ekokemin kanssa öljynkeräystempaus koko toiminta-alueella. Keräyksessä saatiin noin 30 000 kg käytettyjä voiteluöljyjä talteen. Muut palvelut ja tuotteet Vuoden aikana jäteasemilla myytiin jäteastioita yhteensä 394 kpl. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 9
Palvelut ja tuotteet Käsittely ja hyödyntäminen Jätteen vastaanotto Lakeuden Etapin jätehuoltokeskukseen vastaanotettiin vuonna 2012 yhteensä 19 961 jätekuormaa. Edellisenä vuonna vastaava luku oli 20 785. Poltettavan jätteen varasto Jätehuoltokeskukseen rakennettiin touko-heinäkuun aikana jätteen siirtokuormaushalli, jonka kautta poltettavan jätteen vastaanotto, lastaus ja kuljetus Westenergyn jätevoimalaan tapahtuu kokonaisuudessaan. Poltettavan jätteen vastaanotto siirtokuormaushalliin aloitettiin 6.7. ja ensimmäinen kuorma jätevoimalaan lähti 9.7. Lakeuden Etappi on varastoinut vuoden 2012 aikana jätevoimalaan toimitettavaksi noin 17 213 tonnia poltettavaa jätettä. Poltettavan jätteen varaston purkaminen loppusijoitusalueelta jätevoimalaan toimitettavaksi aloitettiin heinäkuussa. Yhteensä varastojätettä toimitettiin Westenergylle vuoden 2012 aikana noin 6303 tonnia. Siirtokuormaushalli. Westenergylle kuljetettavan jätteen siirtokuormaamista varten rakennettiin PVC-kankaalla katettu 1200 m 2 halli. Halli valmistui kesäkuun loppuun mennessä ja otettiin käyttöön heinäkuun alkupäivinä. Jätteen siirtokuljetus Etappi sai hoitaakseen jätteiden siirtokuljetusten käytännön järjestelyt jätteen kuljettamiseksi omistajayhtiöiden jätehuoltokeskuksista jätevoimalaan. Vuoden aikana Etapista Westenergylle toimitettiin 24 118 tonnia jätettä, ja vastaanotettiin 10 666 tonnia tuhkaa paluukuormina. Koko kuljetusjärjestelmällä toimitettiin Westenergylle polttoainetta 47 493 tonnia. Stormossenin kuljetukset ovat osa järjestelmää, vaikka kuormia ei siirtokuljeteta, vaan ne kuljetetaan suoraan jätevoimalaan. Stormossenin osuus mukaan laskettuna polttoainetta Westenergylle toimitettiin viime vuonna 72 149 tonnia. Jätehuoltokeskus Jätehuoltokeskuksen ympärysaidan huolto- ja korjaustyöt tehtiin kauttaaltaan keväällä. Samalla jätehuoltokeskuksen tuloportti uusittiin 2-puoliseksi liukuportiksi. Alueelle hankittiin liikenteenohjauspuomit helpottamaan alueella liikkuvien valvontaa sekä vähentämään ajoneuvojen nopeutta ja lisäämään jäteaseman asiakkaiden turvallisuutta. Työterveyshuollon kanssa selvitettiin mahdollisesti terveydelle haitallisten aineiden kulkeutumisen riskitekijöitä liittyen loppusijoitusalueen välivaraston purkuun ja jätteen vastaanottoon siirtokuormaushallissa. Tarkemmat analyysimittaukset suoritetaan kesällä 2013. Väkevien vesien tasausaltaan vesien käsittelyä jatkettiin normaaliin tapaan ilmastinjärjestelmän avulla. Laitteisto oli toiminnassa yhtäjaksoisesti 5 kuukautta. Alueen sisäisten havaintoputkien vesinäytteistä ei löytynyt normaalista poikkeavia arvoja, joten voidaan todeta että Etapin toiminnalla ei ole ollut merkittäviä ympäristöä kuormittavia vaikutuksia alueen pinta- ja pohjavesistöön. Jätekuormien tarkastusmäärä jätehuoltokeskukseen vastaanotetuista kuormista vuonna 2012 oli yhteensä 2 511 kpl. Ensimmäinen jätekuorma Etapin jätehuoltokeskuksesta jätevoimalaan lähti 9.7.2012 Westenergy Oy:n hallituksen puheenjohtaja Håkan Anttila käynnisti jätevoimalan koepolton. Tapahtumaa seurasivat Etapin toimitusjohtaja Tenho Hakola, Vestian toimitusjohtaja Antero Isokoski, Westenergyn tuotantopäällikkö Kenneth Skrivars ja Westenergyn toimitusjohtaja Jan Teir. 10 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Palvelut ja tuotteet Jätemäärät Materiaalivirrat 1000 tonnia 1. Yhdyskuntajäte 2. Maa- ja kiviainesjäte 3. Rakennusjäte 4. Tuotantotoiminnan jäte Materiaalivirrat 1000 tonnia 1.1 Sekalainen yhdyskuntajäte 1.2 Erilliskerätty biojäte 1.3 Jätelaitosten erilliskerätyt pakkausjätteet 1.4 Yhdyskuntien ongelmajätteet 1.5 Lietemäiset ja nestem. yhdyskuntajätteet ja sakat 1.6 Muu yhdyskuntajäte 2.1 Pilaantuneet maat (ongelmajäte) 2.2 Pilantuneet maat (ei ongelmajäte) 2.3 Muut maat 3.1 Ongelmajätepitoinen rakennusjäte 3.2 Muut rakennusjätteet 4.1 Jätehuollossa syntyvät jätteet 4.2 Yhdyskuntajäteveden puhdistuksessa synt. jätteet 4.3.Tuotantotoiminnan/teollisuuden ongelmajätteet 4.4 Tuotantotoiminnan/teollisuuden muut jätteet 4.5.Tuotantotoiminnan/teollisuuden muut jätteet 10 13 10 12 9 9 31 28 6,7 6,8 1,1 0,9 0,7 0,8 0,0 0,0 3,3 2,4 0,3 1,0 4,9 8,3 4,5 3,4 0,5 0,4 11,1 9,0 10,8 0,6 2,3 0,6 3,5 3,2 11,0 11,8 15,0 47 46 50 52 2010 23,9 2011 2012 34,9 35,1 Vuonna 2012 Etapista Westenergylle toimitettiin 24 118 tonnia jätettä ja vastaanotettiin 10 666 tonnia tuhkaa paluukuormina. 2011 2012 Materiaalivirrat 1000 tonnia 140 120 100 80 28 31 52 60 9 10 9 13 10 12 40 20 0 50 46 47 2010 2011 2012 Tuotantotoiminnan jäte Rakennusjäte Maa- ja kiviainesjäte Yhdyskuntajäte Hyödynnettävien jätteiden käsittelyä tehostettiin edelleen kuluneen vuoden aikana. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 11
Palvelut ja tuotteet Jätteen hyödyntäminen Hyödynnettävien jätteiden käsittelyä tehostettiin edelleen kuluneen vuoden aikana, esimerkiksi betoni- ja lasimursketta hyödynnettiin maanrakentamisessa. Hyötykäyttökohteita olivat Seinäjoki-Nurmon maankaatopaikan tiestö, Seinäjoki-Nurmon jäteasema ja Etapin jätehuoltokeskus. Jätehuoltokeskuksessa valmistettua valmista haravointi-kompostia käytettiin Seinäjoki-Nurmon sulkemisrakenteen esipeitossa. Puupohjaista haketta, risuhaketta sekä energiajaetta toimitettiin tehostetusti energiatuotantoon. Etappi käsittelee jätehuoltokeskuksessa jätteenpolton pohjatuhkat. Loppusijoitusalue Hajuntorjunta-aine ODORFLO NR -5 otettiin testausten jälkeen käyttöön loppusijoitusalueella. Hajukemikaalin avulla pystytään vähentämään varastoidun poltettavan jätteen purun ja siirron yhteydessä syntyviä hajuhaittoja. Loppusijoitusalueen kaasunkeräysjärjestelmän kaasun tuotto ja poltto lisääntyivät vuoden aikana. Järjestelmän toimintaa parannettiin pienimuotoisten huolto- ja korjaustöiden avulla. Pyrkimyksenä oli vähentää entisestään päästöjä ja hajuhaittoja sekä parantaa loppusijoitusalueen paloturvallisuutta. Ilmajoen jäteaseman lava-alueen ilmettä ja turvallisuutta uusittiin kaiteiden ja opasteiden avulla. Lämpökamerakuvaus loppusijoitusalueen vuotojen havaitsemiseksi tehtiin alkuvuodesta. Vuotokohdat korjattiin tiivistyksillä sekä kaasujärjestelmän korjauksien avulla. Biokaasulaitoksen rejektivesien käsittelyyn rakennettiin laajennusosa. Jätevoimalan tuhkankäsittely Tuhkakentälle vastaanotetun, jätevoimalassa syntyneen, jätteenpolton pohjatuhkan käsittely ja seulonta eri fraktioihin suoritettiin syys-lokakuussa, käsitellyn määrän ollessa 3521.4 tonnia. PIMA Pilaantuneiden maiden käsittelyssä parannettiin vanhoja testauksessa olevia käsittelymenetelmiä ja samalla kehiteltiin edelleen uusia menetelmiä yhteistyössä pilaantuneiden maiden kunnostusyritysten kanssa. Vuonna 2012 pilaantunutta maata sisältäviä tutkittavia kuormia vastaanotettiin ja analysoitiin jätehuoltokeskuksen alueella yhteensä 15 eri pilaantuneen maan kohteesta. Bensa- ja liuotinmaiden käsittelyssä käytettiin tehostettua huokosilmakäsittelyä polttimen avulla. Puhdistustehossa saavutettiin haluttu raja nopeasti ja kustannustehokkaasti. Biokaasulaitos Biokaasulaitoksella vastaanotto ja tuotanto muodostuivat vuoden 2012 aikana seuraavasti: Vastaanotettu bioperäinen jäte: 8 787 tonnia Vastaanotettu puhdistamoliete: 23 637 tonnia Maanparannusrakeen tuotanto: 3 000 tonnia Kulunut vuosi sujui biokaasulaitoksen toiminnan kannalta ennakoidusti. Jäteveden puhdistuskapasiteettiä tehostettiin yhdellä SBR-tyyppisellä Demon - prosessiyksiköllä. Yksikön käyttöön otto ajoittui loppuvuoteen 2012 ja kapasiteetin kasvu oli ennakoidun mukainen. 12 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Palvelut ja tuotteet 9 8 11 7 13 10 15 12 6 4 5 14 3 1 2 Jätehuoltokeskus Yhtiön toiminnot on keskitetty Ilmajoella sijaitsevaan jätehuoltokeskukseen. Kaikissa omistajakunnissa on lisäksi vähintään yksi jäteasema. 1. Vaaka 2. Toimisto 3. Ilmajoen jäteasema 4. Vaarallisten jätteiden pienerät 5. Hyödyntämistoiminnot 6. Siirtokuormaushalli 7. Loppusijoitus 8. Vesien tasausaltaat 9. Biokaasulaitos 10. Pilaantuneet maat 11. Vaarallisten jätteiden loppusijoitus 12. Konesuoja 13. Nestepitoiset jätteet 14. Suomen Hyötykeskus Oy halli 15. Tuhkakenttä Biokaasulaitos. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 13
Palvelut ja tuotteet Muut palvelut Kotitalouspalvelut Jätteenkuljetuksen piiriin kuuluu 35 353 kiinteistöä. Kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen liittyneiden uusien kiinteistöjen lukumäärä kasvoi vuoden aikana, ollen vuoden lopussa 35 353 kiinteistöä, kun edellisenä vuonna vastaava luku oli 35 091 kiinteistöä. Ekomaksua maksavia kotitalousasiakkaita oli yhteensä 63 718 (63 550 vuonna 2011). Asiakkaiden sähköinen asiointi lisääntyi edellisvuodesta. Sähköpostin kautta tuli yhteydenottoja 2 041 kpl (1 848 kpl vuonna 2011). Puheluja otettiin vastaan 13 332 kpl (13 062 kpl vuonna 2011). Etapin tavoitteena on vastata vähintään 85 prosenttiin puheluista. Vuoden 2012 aikana tavoitteesta jäätiin hieman. Syynä oli mm. puhelinjärjestelmän huono toimintavarmuus. Tästä johtuen puheviestintäratkaisu kilpailutettiin. Uusi puhelinjärjestelmä otettiin käyttöön vuoden 2013 alussa. Palvelut yrityksille Seija Sampo Kaks kättä -työpajalta lajittelee Etapin keräykseen tulleita vaatteita. Jätteiden keräyskohteet 2011 2012 Keräyskohteet, jätelaji Kiinteistöjä Poltettava jäte 33 826 33 868 Biojäte 1 250 1 256 Keräyskartonki 401 519 Pienmetalli 399 388 Keräyslasi 378 383 Aluekeräyspisteet Asiakasmäärä Vuosikäyttäjät 78 76 Kesäkäyttäjät 2 171 2 141 Kesäasukas oma astia 1 318 1 492 Kuntasektorin kohteet Asiakasmäärä Koulut 238 246 Päiväkodit 45 52 Seurakunnat 77 81 Terveydenhuolto 48 46 Julkisyhteisöt 85 78 Yrityspalveluissa vuosi kului palvelujen markkinoinnin, uusien palvelujen kehittämisen ja asiakassuhteiden hoitamisen parissa. Lakeuden Etappi tekee yrityspalveluyhteistyötä tarkoituksenaan tarjota laajempia ratkaisuja yritysten jätehuollon tarpeisiin. Markkinoinnin tuloksena tehtiin useita kokonaispalvelutarjouksia alueen yrityksille. Etappi tarjoaa ratkaisuja jätehuollon suunnitteluun, keräysvälineisiin, logistiikkaratkaisuja, käsittelypalveluita ja raportointipalveluja. Siirtolavojen vuokraus- ja kuljetuspalvelua kehitettiin ja markkinoitiin. Palvelu on saanut paljon kiinnostusta ja kysyntä kasvoi merkittävästi. Etappi vastasi kysyntään kaluston lisäinvestoinneilla. Siirtolavoja markkinoidaan esimerkiksi taloyhtiöiden siivousja puutarhatalkoisiin erilaisilla lavaratkaisuilla siten, että taloyhtiöltä säästyisi rahaa ja samalla lajittelu edistyisi. Etapilla on tarjolla siirtolavoja ja monilokerolavoja, joilla voidaan samalla tyhjennyskerralla toimittaa kahdesta neljään eri jätejaetta käsiteltäväksi. Yrityksille tarjottiin jäteneuvontaa ja koulutusta puhelimitse ja asiakaskäynneillä. Palvelut kunnille ja julkiselle toiminnalle Lakeuden Etappi toteutti kesällä 2012 jo kolmatta kertaa vuonna 2010 aloitetun jäteastioiden astianpesukampanjan Seinäjoen ja Nurmon keskustojen alueella ja lisäksi Lapualla ja Ilmajoella, jotka olivat uusia alueita. Astianpesukampanja oli suunnattu taloyhtiöille, kunnallisille organisaatioille ja yrityksille. Palvelu osoittautui edellisen vuoden tapaan erittäin suosituksi ja palvelun myötä pestiin lähes 1418 jäteastiaa. Asiakkaat olivat tyytyväisiä palveluun ja tilauksia otettiin vastaan noin 1,5-kertaisen määrän edelliseen vuoteen verrattuna. Lisäys tuli suurelta osin laajentumisella kahdelle uudelle alueelle, 14 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Palvelut ja tuotteet Etapin jäteneuvonta on pitkälti suunnattu lapsille. Syksyllä lahjoitettiin kaikille Ilmajoen kunnan perhepäivähoitolapsille heijastinliivit liikenneturvallisuuden edistämiseksi. joka onnistui hyvin aktiivisen tiedottamisen, yhteydenpidon ja markkinoinnin vuoksi. Uusia palveluita käynnistettiin Jätemaksutaksa ja jätehuollon palvelutasomääritys vuodelle 2013 käsiteltiin Etapin hallituksen kokouksessa ja sitä esitettiin Lakeuden jätelautakunnalle hyväksyttäväksi. Uudessa jätemaksutaksassa määritettiin uusia palveluita Etapin asiakkaille. Yhtiö on myynyt jo vuosien ajan jäteastioita jäteasemilla. Etappi on myös toimittanut jäteastioita asiakkaille maksua vastaan jo usean vuoden ajan. Nyt toimintaa haluttiin laajentaa ja uutena palveluna käynnistettiin isojen esineiden noutopalvelu. Jätelautakunta hyväksyi palvelutason noston alueen asukkaille. Palvelu otettiin käyttöön jo vuoden 2012 lopussa. Yhtiö käynnisti uutena palveluna myös maksuttoman tekstiilien keräyksen jäteasemillaan Seinäjoella ja Ilmajoella yhteistyössä paikallisen Kaks kättä -työpajan kanssa. Keräystä laajennettiin hyvien kokemusten saattelemana myös Kurikan ja Lapuan jäteasemille vuoden 2013 alussa. Jäteneuvonta Etappi piti jäteneuvonta- ja koulutustilaisuuksia vuoden 2012 aikana 124 tuntia. Osallistuneiden henkilöiden määrä oli 2 774 henkilöä. Määrässä ovat mukana lakisääteisen jäteneuvonnan piiriin kuuluvat tilaisuudet ja maksulliset koulutustilaisuudet. Jäteneuvontaa tehtiin Etapin jätehuoltokeskuksessa ryhmien tutustumiskäynneillä sekä asiakkaiden tilauksesta heidän tiloissaan. 4H-yhdistyksistä koostuva neuvontaverkosto jatkoi toimintaansa järjestäen jäteneuvontaa Etapin nimissä korvausta vastaan. Neuvontaa suunnattiin kattavasti eri kohderyhmille lapsista aikuisiin. Neuvontaverkoston kautta järjestettiin jäteneuvontaa vuoden aikana 222 tuntia. Osallistujamäärä neuvontaverkoston tilaisuuksiin oli 3610 henkilöä. Koko vuoden painopiste neuvonnassa oli poltettavan jätteen lajittelussa sekä ongelmajäte -nimityksen muuttuessa vaaralliseksi jätteeksi myös vaarallisen jätteen opastuksessa. Etappi osallistui myös vaarallisen jätteen valtakunnalliseen kampanjaan. Kummikoulu Kummikoulutoiminta Ilmajoen Neiron koulun kanssa päättyi suunnitelman mukaan vuoden 2012 lopussa. Kummikouluyhteistyö oli hyvin antoisaa koulun kanssa ja kokemus oli myönteinen tästä kummikouluajasta. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 15
Sosiaalinen vastuu Henkilökunta Henkilöstötilinpäätös Yhtiön henkilöstömäärä on lisääntynyt kahdella henkilöllä ollen vuoden lopussa 32 henkilöä. Miehiä oli 20 ja naisia 12 henkilöä. Biokaasulaitoksen prosessihenkilöstö on ollut vuokratyövoimaa, lukuun ottamatta esimiehiä, jotka ovat yhtiön palveluksessa. Vuokratyövoimaa käytettiin 10,1 (10,5v. 2011) henkilötyövuotta. Työsuojelu ja työhyvinvointi Lakeuden Etapissa on ollut käytössä kulttuurisetelit, jolloin laajalla asuva henkilöstö voi käyttää seteleitä omien mahdollisuuksiensa mukaan. Vuosittainen työhyvinvoinnin päivä toteutettiin Kuortaneen Urheiluopistolla, jossa oli mahdollisuus suorittaa kuntotestaus polkupyörätestin avulla tai UKK-kävelytestinä. Terveydenhuollon kulut henkilöä kohti olivat 309 euroa. Sairauspoissaoloja kertyi 9,8 kalenteripäivää per henkilötyövuosi. Vuonna 2011 vastaavat luvut olivat 322 euroa ja 14,3 kalenteripäivää. Tapaturmista johtuvia poissaoloja ei kalenterivuonna ollut lainkaan. Toukokuussa järjestettiin henkilökunnalle työhyvinvointiin liittyvä terveysluento. Henkilökunnalle järjestettiin syksyllä sammutuskalustokoulutusta. Henkilöstön kehittäminen Vuoden 2012 aikana henkilökunta osallistui aktiivisesti yrityksen sisäisiin ja ulkopuolisiin koulutuksiin. Etapin sisäisistä koulutuksista voidaan mainita mm. TTT-järjestemän koulutus sekä esimiehille järjestetty koulutus kehityskeskustelujen läpiviemisestä. Ulkopuolisia koulutuksia olivat esimerkiksi JLY:n järjestämät alan koulutustapahtumat. Koulutuspäiviä kertyi 3,9 (v. 2011 4,2) koulutuspäivää / henkilö. Kuluja koulutuksesta aiheutui 814 (685 ) / htv. Jätekuljettajille järjestettiin koulutusta mm. Etapin laatujärjestelmästä, asiakaspalvelusta ja työn laadun merkityksestä kuljettajan työssä. Henkilöstötilinpäätös 2012 2012 2011 2010 Etapin henkilökunta kouluttautui aktiivisesti. Koulutuspäiviä kertyi 3,9 / henkilö.. Henkilöstön määrä kpl vuoden lopussa 32 30 31 Henkilöstön keskimääräinen vaihtuvuus% 2,7 3,4 3,2 Henkilöstön keski-ikä 44,8 44,1 43,3 Naisten osuus% työvoimasta 37,5 40,0 45,2 Miesten osuus% työvoimasta 62,5 60,0 54,8 Sairaus- ja tapaturmapoissaolot tpv/kalenteripv 213/311 314/463 280/404 Työterveyshuolto / työntekijä / vuosi 307,01 319,97 317,37 16 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Sosiaalinen vastuu Viestintä Työterveys- ja turvallisuus Työturvallisuudessa viime vuoden tavoitteeksi asetettiin nolla tapaturmaa ja tavoite saavutettiin. Turvallisuustyötä tehtiin toteuttamalla riskien arviointi ja tekemällä turvallisuusindeksikierrokset, joista molemmista löytyi hyviä parannuskohteita. Läheltä piti- tai vaaratilannehavaintoja kirjattiin yhteensä 12 kpl. Alueen turvallisuutta parannettiin lisäämällä alueelle puomit, joilla asiaton liikkuminen alueella estetään. Vuoden aikana laadittiin ja hyväksyttiin henkilökunnan turvallisuuskoulutussuunnitelma vuosille 2013 2015. Työsuojelutoimikunnan jäseninä kaudella 2012 ovat tsp. Ilkka Letonsaari sekä työsuojeluvaltuutetut Pauliina Perkiö, Matti Perkiö ja Liisa Österman. Henkilökunnan koulutus Etapin henkilökunta kouluttautui aktiivisesti sekä yrityksen sisäisten koulutustilaisuuksien että ulkoisten seminaarien ja koulutuksien muodossa. Helmikuussa järjestettiin Etapin henkilökunnan ja urakoitsijoiden yhteinen koulutuspäivä, jossa aiheena olivat ajankohtaiset ympäristöasiat, työyhteisössä toimiminen sekä toisen työn arvostaminen. Koulutuksessa kirjattiin ryhmätöiden tuloksista esiin tulleet Etapin sisäiset arvot, joita ovat: Ole ystävällinen, auta työkaveria, kiitä, kun on aihetta, arvosta toisenkin työtä, yhteistyöllä eteenpäin. Muissa sisäisissä koulutuksissa painopiste oli tietoteknisten taitojen ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Esimiehet saivat eväitä kehityskeskusteluihin ja koko henkilöstö osallistui TTTjärjestelmä koulutukseen. Koulutuksia järjestettiin yhteensä 3,9 päivää/henkilö. Keväällä järjestettiin kuljetusurakoitsijoiden jätekuljettajille koulutus. Koulutuksen aiheina olivat: Etapin tavoitteet, laatujärjestelmä ja keräystoimintaa säätelevät määräykset. Lisäksi koulutuksessa paneuduttiin työn laadun sekä hyvän asiakaspalvelun merkitykseen kuljettajien työssä. Päivään sisältyi myös TCS - ajohallintajärjestelmän käyttökoulutus sekä palautefoorumi jossa yhdessä haettiin ideoita toiminnan kehittämiseen. Asukastiedotusta ja sidosryhmäviestintää Lakeuden Etapin viestintään kuuluvat kotitalouksille suunnattu kuntien lakisääteinen tiedotus yhtiön strategian mukaisesti ja sidosryhmille tiedottaminen. Välineinä ovat yhtiön oma tiedotustoiminta ja mediayhteistyö. Viime vuoden merkittävin strateginen viestinnän painopistealue oli jätevoimalan valmistuminen ja sen tunnetuksi tekemiseen tähtäävä tiedotus. Ykkösasiana oli poltettava jäte -termin vakiinnuttaminen tiedotuksella ja sen myötä oikean lajittelun edistäminen kotitalouksissa. Asiakkaille tuotettiin kaksi Etappi-aviisi -tiedotuslehteä. Lehti julkaistaan myös yhtiön nettisivuilla sähköisenä versiona. Yhtiön oma tiedotusohjelma, Etappi-radio, tuotettiin jokaviikkoisena lähetyksenä Iskelmä Pohjanmaan ja City Pohjanmaan taajuuksilla syys- ja kevätkausilla. Etapin viestintä osallistui JLY:n viestintäjaoksen toimintaan, esimerkiksi yhteiseen valtakunnalliseen vaarallisen jätteen kampanjaan. Lehdistötiedotteita ja erillisiä artikkeleita tuotettiin 33 kappaletta, jotka kaikki julkaistiin. Heinäkuussa Etapissa järjestettiin lehdistötilaisuus liittyen jätevoimalan toiminnan käynnistymiseen, kun ensimmäinen jätekuorma lähti jätehuoltokeskuksesta kohti Westenergyn jätevoimalaa. Tilaisuuteen osallistui kattavasti alueen mediaa sekä lehdistön että radion puolelta. Ylen Pohjanmaan Uutiset teki juttua jätteen energiana hyödyntämisen käynnistymisestä Etapin osalta heinäkuun lehdistötilaisuudessa. Haastateltavana toimitusjohtaja Tenho Hakola. Vuorovaikutus Yhtiön sidosryhmätoiminnan tavoitteena on, että omistajat, kuntien päättäjät, viranomaiset ja muut sidosryhmät tuntevat Etapin toiminnan. Omistajakuntien päättäjiä varten tuotettiin viime vuonna neljä sähköistä uutiskirjettä ja taloyhtiöille yksi uutiskirje. Keväällä vietiin kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja jätelautakunta tutustumaan jätevoimalaan. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 17
Sosiaalinen vastuu 4.10. Ilmajoen kunnan teknisen osaston työntekijät kävivät tutustumassa Etappiin. Etappi kutsui koolle WE:n alueen jätelautakunnat ja jäteyhtiöiden yhteyshenkilöt. Tapaaminen järjestettiin WE:n tiloissa keväällä. Asiakastilaisuudet ja jätteen vähentämisen viikko Toukokuussa järjestettiin avoimet ovet jätehuoltokeskuksessa ja toimistolla. Jäteasemilla pidettiin asiakkaille kahvitilaisuuksia, joissa vastaanotettiin maksutta muovikanistereita kierrätykseen. Kihniöllä järjestettiin kesäasukkaille suunnattu tilaisuus. Tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 1000 henkilöä. Etappi osallistui jo kolmatta kertaa, marraskuussa vietettyyn Euroopan Jätteen vähentämisen viikkoon. Viikon aikana järjestettiin julistekampanja yhteensä 180 eri ruokala- ja suurkeittiökohteeseen teemalla Älä ruoki roskista kierrätä biojäte. Lisäksi neuvontaverkosto järjesti päiväkodeissa ja esikouluissa lelunvaihtotempauksia, jotka onnistuivat hyvin. Syyskaudella järjestettiin avoimia tilaisuuksia eri osakaskunnissa, esimerkiksi jäteiltamat Kihniöllä. Kevätkaudella Etappi oli mukana Kurikka Palvelee -messuilla ja Yrittäjät Areenalla tapahtumassa Alavudella. Lakeuden jätelautakunta sai keväällä vakituisen jäteasiamiehen. Nyt lautakunnan vahvuutena on kokopäivätoiminen toimistosihteeri ja jäteasiamies. Lautakunta jatkoi jätehuoltomääräysten vastaisten tyhjennysvälien läpikäymistä vuoden aikana. Lautakunta lähetti asiakkaille yhteensä 1670 kirjettä. Jäteastian tyhjennysvälin pidentämistä tai tyhjennysvälin muuttamista jätehuoltomääräysten mukaisiksi koskevia päätöksiä tehtiin vuoden aikana 639. Jäteastian tyhjennyksen keskeytyspäätöksiä yli 3 kk:n ajaksi tehtiin 153. Aktiiviviljelijöiden ilmoituksia asumislietteiden omatoimikäsittelystä käsiteltiin vuonna 2012 yhteensä 115 ja saostussäiliön sekä pienpuhdistamon lietetilan tyhjennysvälin pidentämistä koskevia päätöksiä 92 kpl. Lakeuden jätelautakunta aloitti jätehuoltomääräysten muutostyön syksyllä. Muutoksia aiheutti keväällä voimaan astunut jätelaki sekä termimuutokset. Jätelautakunta ja Etappi tekivät tiivistä yhteistyötä määräysten uusimisessa. Lausuntoja jätehuoltomääräyksiin pyydettiin Etapin lisäksi mm. alueen kunnilta, jäsenkuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta, alueen ympäristöterveydensuojeluviranomaisilta, Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselta, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta ja Suomen kuntaliitolta. Uudet jätehuoltomääräykset hyväksyttiin lautakunnan tammikuun 2013 kokouksessa ja ne astuivat voimaan 1.3.2013 alkaen. Lakeuden Etappi Oy:lle myönnettiin vakuutusyhtiö Pohjolan turvallisuuspalkinto 2012 tunnustuksena pitkäjänteisestä ja moniulotteisesta yrityksen turvallisuustoiminnan kehittämisestä. Asiakaspalautteet Asukkaat voivat antaa Etapin toiminnasta palautetta yhtiön nettisivujen kautta. Palautetta kerätään myös esimerkiksi jäteasemilla. Kaikki asiakaspalautteet kirjataan samaan palautejärjestelmään. Asiakaspalautteita kirjattiin vuoden 2012 aikana palautejärjestelmään 455 kpl. Vuonna 2011 vastaava määrä oli 427 kpl. Eniten palautteita kirjattiin koskien jäteastioiden tyhjentämistä (145 kpl) näistä palautteista suurin osa koski jäteastian tyhjentämättä jäämistä. Palautejärjestelmän kautta lähetettiin myös paljon kysymyksiä, joissa asiakkaat kyselivät tietoja mm. asumislietteiden tyhjentämisestä. Positiivista palautetta annettiin eniten tiedotuksen ja jäteneuvonnan toimivuudesta sekä jäteaseman toiminnasta. Pohjolan myöntämää turvallisuuspalkintoa olivat Etapin puolesta vastaanottamassa toimitusjohtaja Tenho Hakola (neljäs vas.), työsuojelupäällikkö Ilkka Letonsaari ja talouspäällikkö Pentti Mannila. Jätelautakunta Yrittäjät Areenalla. Etappi oli mukana Alavudella järjestetyssä Yrittäjät Areenalla tapahtumassa. Toimintaa esittelemässä palvelu- ja laatupäällikkö Kati Säippä. 18 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012
Ympäristövastuu Ympäristövastuu Ympäristövastuu Yhtiöllä on sertifioitu ISO 14 001 standardin mukainen ympäristöjärjestelmä. Ympäristötavoitteita ovat Etapin jätevesipäästöt pysyvät lupaehtojen mukaisina. Hajupäästöjen hallintaan panostetaan niin, että hajupäivien määrä naapurustossa laskee. Yhdyskuntajätteen käsittelyssä pidetään korkeasta hyödyntämisasteesta huolta, ja asiakkaiden lajittelutietoisuutta lisätään. Ympäristöluvat Lakeuden Etapilla on yhteensä 18 lainvoimaista ympäristölupaa. Jätehuoltokeskuksen ympäristölupahakemus on jätetty Länsi- Suomen ympäristökeskukselle vuonna 2006. Lupahakemus vaati ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA). YVAsta saatiin yhteysviranomaisen lausunto tammikuussa 2010. Päivitetty ympäristölupahakemus jätettiin Etelä- ja Länsi-Suomen Aluehallintovirastolle kesällä 2010. Syyskuussa 2011 lupahakemus kuulutettiin. Lupaprosessi on ollut pitkä ja hakemus kuulutettiin uudelleen helmikuussa 2012. Etappi hakee uutta ympäristölupaa kehittääkseen toimintaansa. Lupahakemuksen tärkeimpinä uusina toimintoina ovat jätteen siirtokuormausasema ja hyödynnettävien jätteiden varastointi- ja käsittelymäärien lisääminen. Siirtokuormausasemalla syntypaikkalajiteltu yhdyskuntajäte tiivistetään ja kuormataan kuljetettavaksi edelleen jätevoimalaan. Jätevoimalan toiminta alkoi jo kesällä 2012, mutta Etapilla ei ollut lainvoimaista ympäristölupapäätöstä toiminnasta. Asiasta neuvoteltiin Etapin toimintaa valvovan viranomaisen kanssa ja ELYn lausunnon mukaisesti siirtokuormaus päästiin aloittamaan. Etappi varautuu ympäristöluvassa myös jätevoimalassa syntyneen pohjatuhkan vastaanottoon ja käsittelyyn Etapin jätehuoltokeskuksessa. Lupapäätöksen viivästyminen vaikutti tähänkin siten, että valvova viranomainen käsitteli Etapin ilmoituksen asiasta. Uudessa lupahakemuksessa haetaan lupaa myös biojätteen ja lietteen varakäsittelyjärjestelmien käyttöön Etapin jätehuoltokeskuksessa. Vaikutukset veteen Etapin jätehuoltokeskuksen ympäristövaikutusten seuranta jatkui tarkkailuohjelman mukaisesti. Vesitarkkailun suorittaa Ramboll Analytics Oy. Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle johdettava vesi tutkitaan kunnan toimesta kuukausittain. Etelä-Pohjanmaan Vesitutkijat Oy tutkii näytteet. Jätehuoltokeskuksessa on kolme eri vesientasausallasta. Tasausaltaaseen 1 johdetaan vedet mm. autojen pysäköintipaikoilta, hyötyjätteiden lajittelukentältä, jäteaseman alueelta ja tiealueilta. Nämä vedet saadaan johtaa luontoon, jos veden laatu täyttää ympäristöluvan ehdot. Tasausaltaaseen 2 johdetaan vedet tavanomaisen jätteen loppusijoitusalueelta ja poltettavan jätteen siirtokuormaushallista. Altaaseen 3 johdetaan vedet pilaantuneiden maiden käsittelykentältä ja ongelmajätteiden loppusijoitusalueelta. Altaiden 2 ja 3 vedet johdetaan Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle. Vesien tarkkailun tehostamiseksi Etapilla on käytössä Vestalaboratoriotietojen hallinta- ja raportointiohjelma. Biokaasulaitoksen vesien esikäsittely on ollut haasteellista myös vuoden 2011 aikana. Demon prosessin kehittämistä ja soveltamista biokaasulaitoksen vesien käsittelyyn jatkettiin. Esikäsittelyn jälkeen biokaasulaitoksen jätevedet johdetaan Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle. Biokaasulaitoksen jätevettä on jouduttu edelleen kuljettamaan myös maanteitse Lapuan jätevedenpuhdistamolle. Pintavedet Pintavesien laatua ja määrää tarkkaillaan seitsemästä pisteestä neljä kertaa vuodessa otettavin näyttein. Pintavedet ovat happamia, mistä johtuen sulfaattia ja rautaa on vedessä paljon. Taustapisteissä kloridi- ja fosforipitoisuus olivat ajoittain korkeita. Alapuolisten pisteiden vesi oli ruskeampaa ja ajoittain humuspitoisempaa kuin yläpuolisten. Emäksinen hulevesialtaan 1 vesi alensi Tuomiluoman veden happamuutta elokuussa, syksyllä vaikutusta ei enää ollut havaittavissa. Tuomiluomassa jätehuoltokeskuksen vaikutus ilmeni elokuussa lievänä typpipitoisuuden nousuna. ELY-keskus teki syksyllä viranomaistarkastuksen Etapin jätehuoltokeskuksessa. Esittelemässä käsittelypäällikkö Marko Knuuttila. Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012 19
Ympäristövastuu ms/m Pohjavedet Pohjavesien laatu tutkitaan kuudesta havaintoputkesta, kuudesta kaivopisteestä ja yhdestä lähdepisteestä otettavista näytteistä. Havaintoputket 1 ja 2 ovat taustapisteitä. Kaatopaikan vaikutusta ilmentävä veden sähkönjohtavuus ei ollut koholla pohjavesinäytteissä. Pohjavesien sähkönjohtavuus ms/m 30 25 20 Alueen ulkopuolelle johdetut vedet 15 10 KAIVO-1 KAIVO-2 KAIVO-3 KAIVO-4 Kunnan jätevedenpuhdistamolle johdetut vedet 5 0 40960 41022 41142 41204 KAIVO-5 KAIVO-6 LÄHDE-1 Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle johdetaan Etapin jätehuoltokeskuksesta biokaasulaitoksen esikäsitellyt jätevedet, tasausaltaiden 2 ja 3 vedet sekä saniteettivedet. Kunnan puhdistamolle johdettiin vuoden 2012 aikana 105 085 m 3 jätevettä (71 785 m 3 vuonna 2011). Viemäröitävät jätevedet johdetaan Etapin jätehuoltokeskuksesta Ilmajoen kunnan jätevedenpuhdistamolle. Siirtopumppaamosta otetaan kokoomanäyte kerran kuukaudessa. Näytteenottotiheys perustuu virtaamaan. Samaan aikaan otetaan kokoomanäyte biokaasulaitoksella esikäsitellystä jätevedestä sekä esikäsittelyyn johdetusta jätevedestä. Ympäristöluvan mukaan kunnan viemäriin johdettavan jäteveden pitoisuuksien on alitettava taulukossa olevat raja-arvot neljännesvuosikeskiarvona mahdolliset ohijuoksutukset ja ylivuodot huomioon ottaen. Ympäristöluvan mukaiset lupaehdot ylitettiin vuoden 2012 aikana viimeisellä neljänneksellä, jolloin fosforikuormitus ylitti lupaehdot. Ylityksistä on raportoitu erikseen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle. Tarkkailujaksojen kuormitukset on esitetty vieressä olevassa taulukossa. Kaatopaikan vaikutusta ilmentävä veden sähkönjohtavuus ei ollut koholla pohjavesinäytteissä. Kunnan viemäriin johdettavan jäteveden pitoisuuksien raja-arvot BOD 7ATU 210 kg /d Kokonaisfosfori 3,5 kg /d Ammoniumtyppi 65 kg /d Tarkkailujaksojen kuormitukset Tarkkailujakso BOD 7ATU Kokonaisfosfori Ammoniumtyppi (kg/d) (kg/d) (kg/d) tammi-maaliskuu 20,3 1,1 26,20 huhti-kesäkuu 28,0 2,0 33,6 heinä-syyskuu 24,0 3,2 39,4 loka-joulukuu 40,7 4,6 42,3 Luontoon johdetut vedet Vuonna 2012 Etapin jätehuoltokeskuksesta johdettiin luontoon vettä 34 684 m 3 (437 kg typpeä (249 kg vuonna 2011) ja fosforia 44 kg (30 kg vuonna 2011)). 20 Lakeuden Etappi VUOSIKERTOMUS 2012