PAKKA-toimintamalli yhteisöllisessä päihdehaittojen ehkäisyssä Rundi 2013 Seminaari 12.9.2013 Jyväskylä Projektityöntekijä Sari Ilvonen Porin Kaupunki
Ehkäisevä päihdetyö Porin yhteistoiminta-alueella Pakka-toimintamallin toteuttamista. Hanke alkanut Porissa vuoden 2010 alussa. Rahoitus Kaste-ohjelmasta, Länsi 2012- osahanke, rahoitusta 09/2013 saakka. Hankkeessa yksi kokoaikainen työntekijä. Porin kaupungin perusturvan psykososiaalisten palveluiden hanke. Porissa ei ennen hanketta ole ollut koordinoitua ehkäisevää päihdetyötä. 1.10.2013 vakinainen ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori
Paikallisen alkoholipolitiikan kehittäminen, Pakka-toimintamalli Paikallisten alkoholihaittojen ennaltaehkäisyn käytännönläheinen toimintamalli Kehitetty THL:n (Stakesin) hankkeessa 2004-2008 / Hämeenlinna, Jyväskylä seudut Alkoholilaki eläväksi! Yhteisöehkäisy - konkreettinen toiminta - tieteellisesti todistettu - tuloksellinen Tavoitteet * juomisen aloitusikä nousee * humalajuominen vähenee * nuoret ja aikuiset juovat vähemmän * alueellinen alkoholihaittojen organisaatio kehittyy
Paikalliset Pakkatoimijat: YHTEINEN HYVÄ vähemmän alkoholihaittoja ja kuluja KOORDINAATTORI pyörittää toimintaa KANSA KOORDINAATIO KOORDINAATIO MEDIA POLITIIKKA YHTEINEN HYVÄ KOORDINAATIO KOORDINAATIO MARKKINAT KOORDINAATIO VIRAN- OMAISET MARKKINAT vähittäiskauppa, Alko ja ravintolat VIRANOMAISET poliisi ja alkoholitarkastajat POLITIIKKA kunnan luottamushenkilöt, päättäjät MEDIA lehdet, radio, tv, sosiaalinen media KANSA kuntalaiset; nuoret, nuorten vanhemmat, nuoret aikuiset
Paikallisen alkoholipolitiikan kehittäminen, Pakka-toimintamalli
Pakan hyvät käytännöt 1. Yhteistyö 2. Elinkeinon omavalvonnan ja vastuullisen myynnin ja anniskelun kehittäminen 3. Yhteistyö vanhempien kanssa 4. Yhteistyö nuorten kanssa 5. Valvonnan ja lupahallinnon kehittäminen 6. Alkoholipoliittinen keskustelu 7. Mediayhteistyö 8. Toiminnot sovitetaan yhteen 9. Seudullisten rakenteiden kehittäminen
Pakka tunnetaan koko maassa Mallia on kokeiltu ja käytetty v. 2008-2011 laajasti eri alueilla Pääkaupunkiseutu, Kanta-Häme, Päijät-Häme, Etelä-Karjala Keski-Suomi, Satakunta, Pohjois-Pohjanmaa, Turun- Seutu Oulun seutu Pakkaa toteutetaan lähes 2 milj. asukkaan suuruisella alueella Pakka on levinnyt hyvin Implementaatio, Informaatio-ohjaus ja vertaisverkosto Pakka-mallilla on kysyntää ja mallin leviäminen jatkuu Irmeli Tammisen selvitys 2012
Miten Pakka leviää? Valtakunnallinen Pakka-kehittäjäverkosto (THL ) v.2010 THL www.alkoholiohjelma.fi Lukuisat luennot seminaareissa kotimaassa ja kansainvälisesti Vetoketjumallilla ja mestari-kisälli hengellä, pakkakoordinaattorit perehdyttäneet uudet seudut toimintamalliin Aluekoordinointi kuudesta AVISTA käsin Pakan tukena kansalliset ohjelmat mm. Kaste, Sisäisen turvallisuuden ohjelma, Mielenterveys- ja päihdeohjelma, Lasten- ja nuorten kehittämisohjelma jne.
Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina 2010-2013 alkoholin ostokokeita Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella asiakasarviointeja Porin alueen ravintoloissa kesäterassi arviointeja tehostettua moniviranomaisvalvontaa alkoholielinkeinon ja viranomaisten yhteistyöfoorumeita elinkeinon toimijoiden vastuullisuutta vahvistavia koulutuksia
Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina 2010-2013 ehkäisevän päihdetyön yhteistyöproduktioita oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa ehkäisevän päihdetyön -viikon ohjelmaa päihdeaiheisia, asenteita ja tietoisuutta kartoittavia kansalaiskyselyitä päihdekasvatustunteja ja päihdeaiheisia vanhempainiltoja ylä- ja alakouluissa
Ehkäisevän päihdetyön konkretia vuosina 2010-2013 päihdehaitoista tiedottavia kampanjoita ja materiaalia päihdeaiheisia yleisötilaisuuksia aktiivista tiedottamista paikallismediassa keskusteluja ja kohtaamisia
Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Toimii ensisijaisesti Porin seudulla, tavoitteena kansalaisten terveyden edistäminen alkoholihaittoja vähentämällä. Yhteistyö laajaa eri toimijoiden kesken paikallisesti (viranomaiset, alkoholielinkeino, järjestöt, perusturva, vapaa-aikatoimi, koulutoimi, seurakunta). Jäsenenä valtakunnallisessa THL:n Pakkakehittäjäverkostossa, yhteistyötä myös valtakunnallisesti eri seutujen toimijoiden kanssa. Porin Pakka on levittänyt aktiivisesti Pakkatoimintamallia ja tietoisuutta alkoholin saatavuuden estämisestä valtakunnallisesti.
Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Porin Pakan kolme teemaa, Estä överit- Älä välitä- ja Selvä pää ovat levinneet valtakunnallisesti ja ovat käytössä jo yli 40 paikkakunnalla. Porin Pakan ajatuksena on ollut kierrättää hyviä kokemuksia, ehkäisevä päihdetyö ja terveyden edistäminen ovat yhteisiä asioita niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin, ja kaipaavat yhteistä jakamista ja kokemusten vaihtoa. Toisten tekemisistä oppii paljon ja verkostoissa on voimaa. Porin Pakka on viime vuosina ollut esillä valtakunnallisissa foorumeissa, kuten Sosiaalialan asiantuntijapäivät, Terve Sos- messut ja Päihde- ja mielenterveyspäivät sekä Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät.
Näytä paperit. Onko ikää?
ÄLÄ VÄLITÄ 1.6.2011 & 1.6.2012
SuomiAreena 2011
Kauppakeskusjalkautumiset
Vastuullinen alkoholielinkeino Alkon vastuullisuuskoulutus ja myyjäpassi PTY.n myyjäpassi ja ikärajakirjaukset Laaduntarkkailun mystery shopit alkoholin vähittäismyynnissä MaRa:n tuki vastuulliselle anniskelumyynnille PTY, Päivittäistavarakauppa ry, on jäsenyritystensä ja päivittäistavarakaupan edunvalvoja elinkeino- ja yhteiskuntapoliittisessa päätöksenteossa MaRa ry, Matkailu ja ravintolapalvelut, on matkailu-, hotelli-, ravintola- ja vapaaajanpalvelualan sekä niihin liittyvän hyvinvointipalvelualan työnantajien edunvalvoja ja työmarkkinajärjestö
Hyödyt elinkeinon edustajien mukaan Moniammatillinen kehitystyö Asiantuntijuuden jakaminen Paikalliseen alkoholipolitiikkaan vaikuttaminen Tutut henkilöt viranomais- ja tarjontapuolella Ennen PAKKAA yhteistyöfoorumin puute, nyt avoin foorumi asioiden esille tuomiseen Yhteistyö viranomaisten kanssa Yhteistoimintaa muiden tarjoajien kanssa Yhteiset pelisäännöt mm. poliisin kanssa Tiedon lisääntyminen, tieto siitä, mitä viranomaiset toivovat Kaikilla toimijoilla, viranomaisilla ja tarjoajilla, yhteiset päämäärät, keinot vielä puutteelliset Muutos hidasta, mutta oikean suuntaista
Huomioita elinkeinon näkökulmasta Ravintolat Mahdollisuus vaikuttaa yleiseen alkoholikäyttäytymiseen. Tavoitteena ohjata alkoholin kulutusta kotoa ravintolaan. Alkoholin kohtuukäyttö on kaikkien etu. Opiskelijoiden humalakäyttäytyminen parantunut. Alkoholittomien vaihtoehtojen tarjoaminen kasvanut. Alalle hyvää näkyvyyttä ja mielikuvia. Vähittäiskaupat Kampanjat toimivat, alaikäisiä vähemmän yrittämässä. Kampanjoista selkänojaa kassatyöntekijöille. Osaamisen lisääntyminen koulutusten myötä. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa yli ketjurajojen.
Selvästi hyvä ilta! Porin keskustan ravintoloissa 2011
Selvästi hyvä ilta! 2011
Ympäri vuoden tapahtuvia toimia Työryhmien kokoontumiset. Audit- alkoholinkäytön puheeksiotto koulutukset. Alkoholiohjelman kuntakumppanuus. Preventiimin kumppanuus. Projektityöntekijän osallistuminen alkoholielinkeinon viranomaisvalvontoihin. Väkivalta
Ehkäisevä päihdetyö Porissa= Pakka-toimintamallin toteuttamista Paikallismedia on aktivoitunut: vaikutuksia paikalliseen alkoholi-ilmapiiriin, yhteisön tietoisuus alkoholista ja päihteistä lisääntynyt huomattavasti Alkoholielinkeinon henkilökunnan osaamisen ja tiedon lisäämisellä on tavoiteltu alkoholihaittojen vähentymistä sekä yleisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin lisääntymistä. Kaikessa Porin Pakan toiminnassa pyritään huomioimaan ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit ja toimintaa arvioidaan säännöllisesti.
Pakka-toiminta on tuloksekasta Alaikäisiltä tarkistettu ikä/ alkoholin välittämiseen puututtu (kaupat, vanhemmat, täysi-ikäiset nuoret, viranomaiset) Liikaa päihtyneille anniskelua tiukennettu ravintoloissa ja nuorten aikuisten tavat siistiytyneet (ravintolahenkilöstö, poliisi, alkoholitarkastajat) Katuväkivalta ja poliklinikkakäynnit vähentyneet (kansalaiset, poliisi, taksi, sairaankuljetus, media) Kunnat tulevat säästämään selvää rahaa alkoholista aiheutuvien haittakulujen vähenemisen myötä
Miksi Pakka- toimintaa Alkoholilain toimeenpano tapahtuu paikallisesti, alkoholin myynti ja anniskeluluvat sekä valvonta Kansalaisten ääni oman elinympäristönsä asioista on ratkaisevaa toimien onnistumiselle Julkishallinnon eri sektorit ja elinkeinoelämä voivat luontevasti toimia yhdessä Kunnilla vastuu alkoholiongelmien hoidosta Kustannuksiin vaikuttaminen
Kiitos mielenkiinnosta! Sari Ilvonen 044-7019990 sari.ilvonen@pori.fi