STTY:n toimintakertomus kaudelta 2011-2012 Toimintakauden aloittanut vuosikokous pidettiin 23.05.2011 Lahdessa ja toimintakauden päättänyt kokous pidetään 14.5.2012 Helsingissä. Kokoukset järjestettiin STTY:n tutkimuspäivien yhteydessä. Yhdistyksen kaudelle 2011 2012 toimintasuunnitelman keskeisimmät aktiviteetit olivat tutkimuspäivien järjestelyyn ja toteutukseen liittyvät tehtävät, FinJeHeW-lehden julkaisemisen vakiinnuttaminen sekä yhteisen seminaarin "Mitä uutta terveydenhuoltolaista? - paraneeko sähköinen tiedonsiirto ja asiointi" yhteistyössä Suomen Telelääketieteen ja ehealth -seuran kanssa. Tietosuojavastaavien alajaosto TIEVA on vakiinnuttanut toimintansa tällä toimintakaudella. Seuran historiikin työstämistä jatkettiin. 1. Yhdistystoiminta Vuosikokous 2011 pidettiin STTY:n tutkimuspäivien yhteydessä 23.05.2011 Lahdessa. Läsnä oli 10 yhdistyksen jäsentä. Vuosikokouksessa valittiin yhdistykselle seuraava hallitus: Arto Holopainen (Telelääketieteen ja ehealth -seura), Hannele Hyppönen (THL), Pia Järvinen- Hiekkanen (Kuntaliitto/Kela), Juha Mykkänen (Itä-Suomen yliopisto), Pirkko Nykänen (Tampereen yliopisto), Heli Sahala (Suomen Kuntaliitto/Kotkan kaupunki), Anna Väinälä (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto, Itä-Suomen yliopisto), Ritva Karjalainen-Jurvelin (Itä-Suomen yliopisto) ja Kristiina Häyrinen (Etelä-Savon tietohallinto/kuntien Tiera Oy). Puheenjohtajaksi valittiin Kristiina Häyrinen. Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan keskuudestaan varapuheenjohtajaksi Juha Mykkäsen, sihteeriksi Hannele Hyppösen, tiedotusvastaavaksi Pia Järvinen-Hiekkasen, markkinointivastaavaksi Ritva Karjalainen-Jurvelinin ja rahastonhoitajaksi Kristiina Häyrisen. Tutkimuspäivien järjestelyistä vastasi yhdistyksen hallitus. Tutkimuspäivien paperit julkaistiin ensimmäisen kerran alkuperäisjulkaisuina FinJeHeW-lehdessä. Tietosuojavastaavien alajaoston, TIEVAn, puheenjohtajana on toiminut Kirsi-Marja Remes Ylä- Savon SOTE kuntayhtymästä ja sihteerinä Hilkka Karivuo Kainuun kuntayhtymästä. Tietosuojavastaavien alajaosto on työstänyt terveydenhuollon tietohallinnossa ja tietojenkäsittelyn parissa työskenteleville henkilöille eettisiä sääntöjä. Työhön on osallistunut Ritva Karjalainen-Jurvelin ja Kirsi-Marja Remes yhteistyössä Pekka Ruotsalaisen kanssa. Terveydenhuollon tietohallinnossa ja tietojenkäsittelyn parissa työskentelevien henkilöiden eettiset säännöt julkaistaan STTY:n sivuilla ja niiden käyttöönottoa edistetään organisaatioissa. TIEVA:n toimintamallien kehittämistä jatkettiin uudella toimintajaksolla. Sähköisen ryhmätilan käyttämistä selvitettiin tietosuojavastaaville. Tietosuojan merkitystä on tuotu esille sosiaali- ja terveydenhuollon tilaisuuksissa, sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa sekä kirjoitettu aiheesta artikkeleita. Kokouksia on pidetty ATK-päivillä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tietosuoja-päivillä. TIEVA järjesti kaksi (27.1, 15.9) koulutusta Kuopiossa. TIEVA on tehnyt yhteistyötä Tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa. STTY:n verkkosivuilla on Tietosuojavastaavilla oma osa-alue. Tietosuojavastaavilla on sähköpostijakelulista tieva@stty.org, jolle kuuluu 78 henkilöä. Yhdistyksen hallitus on kokoontunut 21.6.2011 (puhelinkokous), 8.9.2011, 17-23.10.2011 (sähköpostikokous), 21.11.2011, 10.1.2012, 13.3.2012, 11.4.2012 ja 26.4.2012 yhteensä 8 kertaa.
Hallituksen jäsenet ovat osallistuneet kokouksiin aktiivisesti. Kokouspaikkana on ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lisäksi hallituksen jäsenet ovat osallistuneet aktiivisesti FinJeHeWlehden kehittämiseen ja tutkimuspäivien artikkeleiden arvioimiseen. Yhdistykseen kuuluu 207 jäsentä ja 10 kannatusjäsentä. Jäsenmäärä on kasvussa tällä toimintakaudella. Jäsenet edustavat taustaltaan useita ammattiryhmiä ja toimialoja: sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoita, tutkijoita ja kehittäjiä sekä kuntien sosiaali- ja terveystoimea. 2. Tiedotustoiminta Yhdistys on tiedottanut toiminnastaan verkkosivuillaan sekä sotetite-l@stty.org -jakelulistan kautta. Sotetite-l@stty.org jakelulistalle on liittynyt 344 henkilöä. Verkkosivujen ylläpito on Domainkeskuksen palvelimella. Jäsenille lähetettiin 17.3.2012 jäsenkirje, joka sisälsi kutsun yhdistyksen Helsingissä 14.05.2012 järjestettävään vuosikokoukseen sekä tiedot jäsenmaksun maksamiseksi. 3. FinJeHew verkkolehti Toimintakauden aikana yhdistys on yhteistyössä Suomen Telelääketieteen seuran kanssa jatkanut sähköisen verkkolehden julkaisemista. Lehden tarkoituksena on edistää perustajaseurojensa edustamien tieteenalojen, sosiaali- ja terveydenhuollon tietotekniikan ja tiedonhallinnan (informatics) ja telelääketieteen tieteellistä julkaisutoimintaa, kokouksia ja seminaareja. Se toimii myös seurojensa jäsenten ja muiden asiasta kiinnostuneiden tiedotuskanavana ja yhdyssiteenä sekä edustamiensa tieteenalojen valistustyön ja koulutuksen tuottajana ja välittäjänä. Kyseessä on Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittely-yhdistyksen (STTY) ja Suomen telelääketieteen ja ehealth-seuran (STeHS) verkkolehden 3. vuosikerta, jossa alkuperäisartikkelien määrä numeroa kohti lisääntyi aiemmista vuosista osoittaen lehden vakiintumista. Tämä tuki lehden tavoitetta päästä osalliseksi Pubmed-indeksoinnista. Myös kansainvälisten artikkelien suhteellinen osuus lisääntyi. Vuosikerta jäi kuitenkin suunnitellusta neljästä numerosta kahteen numeroon odottamattoman tapahtuman takia. Lehden perustaja ja ensimmäinen vastaava toimittaja, lääkintöneuvos, dosentti ja Oulun yliopiston FinnTelemedicumin johtaja Ilkka Winblad kuoli äkilliseen sairauteen marraskuussa 2011. Lehden hallinnoinnista ja taloushallinnosta huolehti suoritti seurojen välisen sopimuksen mukaisesti STHeS. FinJeHeW-lehti sai vuodelle 2011 Tieteellisten seurojen valtuuskunnan avustusta ja toimitusneuvoston työhön osallistuivat vuoden alussa päätoimittaja Ilkka Winbladin lisäksi Jarmo Reponen (STeHS), Pirkko Kouri (STeHS), Pekka Ruotsalainen (STTY), Kaija Saranto (STTY), Maritta Korhonen (tietojenkäsittelyala), Kalevi Virta (teknologiaohjelmat) ja Jarmo Saarti (kirjastoala). Keväällä 2011 julkaisijaseurat valitsivat edustajansa lehden uuteen toimitusneuvostoon, joka ei vastaavan toimittajan kuoleman johdosta kuitenkaan kokoontunut. Siinä STTY:n edustajiksi tulivat Kristiina Häyrinen ja Pirkko Nykänen. Toimitusneuvoston sihteerinä oli vastaava toimittaja. Lehden teknisen toimituksen palvelut on ostettu Jounal of Circumpolar Health lehden kustantajalta. Saadun julkaisuavustuksen käytöstä on laadittu TSV:lle ehtojen mukainen selvitys. 4. Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan ja tietojenkäsittelyn tutkimuspäivät ja muu yhdistyksen tutkimukseen ja koulutukseen liittyvä toiminta
Toimintakauteen sisältyi 14. SoTeTiTe -tutkimuspäivät, jotka järjestettiin Lahdessa. Tutkimuspäiville osallistui 22 tutkijaa ja asiantuntijaa. Päivien ohjelmassa kuultiin kaksi keynote -esitystä. Varsinaisia esityksiä kuultiin 9 kappaletta Terveydenhuollon ATK-päivien yhteydessä järjesteyssä tutkimussessiossa. Tutkimuspäivien julkaisu jaettiin osallistujille. Esitysten arviointiprosessista ja julkaisusta vastasi Kristiina Häyrinen. Viidennen kerran jaettiin kannustusstipendi 'Best Paper Award' (350 ) päivien parhaalle esitykselle: Annikki Jauhiainen & Terttu Miettinen Hyvinvointi-TV ikääntyneiden kotihoidon tukena. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittely-yhdistys ry ja Suomen Telelääketieteen ja ehealth seura järjestivät yhteistyössä Suomen Kuntaliiton kanssa 12.12.2011 seminaarin "Mitä uutta terveydenhuoltolaista? - paraneeko sähköinen tiedonsiirto ja asiointi". Seminaarin julkaisu löytyy seuran jäsenten osiosta yhdistyksen web-sivustolta. Jäsenistölle on tilattu IMIAn sähköinen vuosikirja 2012. 4. Kansainväliset suhteet Alpo Värri seuraa IMIA:n Standards in Health Care Informatics ja Biomedical Pattern Recognition -työryhmien toimintaa. Elokuussa 2011 pidettiin MIE 2011 yhteydessä: A Joint Panel between EFMI WG MIP (Medical Image Processing) and IMIA WG7 titled: "Patient Empowerment and High-Tech Imaging and Biosignal-Based Procedures: Contradiction or Challenge?". (A. Horsch & L.Mainardi proponents). The panel aims at exploring the view of patients and their empowerment in healthcare settings involving high-tech imaging and biosignal-based procedures. Starting out from concepts of patient-centeredness, the panel will examine different types of application scenarios involving diagnostic, therapeutic and monitoring procedures such as, e.g., image-guided intervention, computer aided cancer screening, telemonitoring, behavioral change interventions based on physical activity biosensors. The panel addresses colleagues working in the fields of imaging and biosignals with interest in patient empowerment. Vuonna 2012 järjestetään 7th Biomedical Signal Interpretation (BSI) Workshop http://www.biomed.polimi.it/bsi2012/ yhdessä seuraavien organisaatioiden kanssa: -International Federation for Medical and Biological Engineering (IFMBE) -IEEE Engineering in Medicine and Biology Society (EMBS) -IEEE Italian Chapter on BME -Italian Bioengineering Group (GNB) -Italian Society of Electrical and Telecommunication Engineering (AEIT) -Department of Bioengineering of the Politecnico di Milano Pirkko Nykänen on osallistunut aktiivisesti EFMIn arviointiin kohdentuvien työryhmien järjestämiin seminaareihin ja työkokouksiin. Liitteenä raportti työryhmän aktiivisesta toiminnasta. Kaija Saranto on Suomen edustaja EFMIn NURSIE ryhmässä, joka ei ole kokoontunut kuluneen kauden aikana. Osa jäsenmaiden edustajista tapasi epävirallisesti Oslon MIE konferenssissa 2011 ja suunnitteli alustavasti seuraavaan konferenssiin Venäjällä 2012 workshopia, joka ei kuitenkaan toteutunut siinä muodossa.
IMIA SIGNI yhteistyönä järjestettiin AMIAn syyskonferenssissa Washinghtonissa 2011 workshop, jossa Kaija Saranto piti esityksen Nursing Informatics in Europe. IMIA:n työryhmä Health Information Systems ei kokoontunut toimintavuoden aikana. Osana IMIA:n vuosikirjaa julkaistiin edellisen Medinfo-konferenssin yhteydessä pidetyn ryhmän työkokouksen pohjalta koottu artikkeli "Hospital and health information systems - Current perspectives", jossa työryhmän STTY-edustaja Juha Mykkänen oli yhtenä kirjoittajana. Yhdistyksen jäsenet ovat osallistuneet eri konferensseihin kuten MIE2011, sekä myös tukeneet EFMI:n järjestämiä konferensseja toimimalla lähettyjen papereiden arvioitsijoina kuten myös osallistuneet arvioijina IMIA:n lehtien artikkeleiden arviointiprosesseihin. 5. Talous Tilivuoden 2011 päättyessä yhdistyksellä on tuloylijäämää 1499,88. Yhdistys on varannut Fin- JeHeW-lehden kuluihin vuodelle 2011 2000 euroa, joka ei toteutunut lehden toiminnan vähäisyyden vuoksi. Yhdistyksen varsinaisen toiminnan tuotto (4170,19 ) koostuu tutkimuspäivien osallistumismaksuista ja tietosuojavastaavien koulutuksen osallistumismaksusta. TSV:ltä yhdistys on saanut avustusta kansainväliseen toimintaan (520 ). Varainhankinta on koostunut jäsenmaksuista (2250 ). Jäsenmaksu on kuluneena vuonna ollut 20 henkilöjäseniltä ja 100 kannatusjäseneltä.. Tutkimuspäivien 30 osallistumismaksu on osittain kattanut päivien kulut. Kuluja ovat tutkimuspäivät 2011 sisältäen Best paper award (1156,96 ), IMIA:n, EFMIn ja TSV:n jäsenmaksu (591,00 ), IMIA vuosikirja (407,55 ), kotisivujen ylläpito (40,59 ), hallituksen kokouskulut (794,98 ), pankin palvelumaksu (79,20 ), "Mitä uutta terveyndenhuoltolaista? - paraneeko sähköinen tiedonsiirto ja asiointi" seminaarin kulut (79,27 ), tietosuojavastaavien toiminnan kulut (1014,02 ) sekä yhdistyksestä tiedottamiseen liittyviä kuluja (60,89 ) ja lehteen liittyviä kuluja 695,85. Kaikki kulut olivat yhteensä 4920,31. Hyväksytty hallituksen kokouksessa 26.4.2012.
EFMI European Federation for Medical Informatics Working Group EVAL: Assessment of Health Information Systems (http://iig.umit.at/efmi) _ Chair Elske Ammenwerth, UMIT - University for Health Sciences, Medical Informatics and Technology, Hall in Tyrol, Austria, elske.ammenwerth@umit.at Co-Chairs Pirkko Nykanen, School of Information Sciences, Tampere University, Finland, pirkko.nykanen@uta.fi Jytte Brender, Dept. of Health Sciences and Technology, Aalborg University, Denmark, jytte@brender.dk Activities April 2011 March 2012 The working group continues its close collaboration with the IMIA Working Group on Technology Assessment and Quality Development, mostly by joint publications and joint workshops and tutorials at international conferences. GEP-HI, the Guidelines for Good Evaluation Practice in Health Informatics, has been published by the International Journal of Medical Informatics: o Nykänen P, Brender J, Talmon J, de Keizer N, Rigby M, Beuscart-Zephir MC, Ammenwerth E. Guideline for good evaluation practice in health informatics (GEPHI). Int J Med Inform 2011; 80: 815-827 Besides, the working group issued the following international publications: o de Keizer NF, Talmon J, Ammenwerth E, Brender J, Rigby M, Nykänen P. Systematic Prioritization of the STARE-HI Reporting Items. An Application to Short Conference Papers on Health Informatics Evaluation. Methods Inf Med. 2012 Mar 15;51(2):104-11 o Rigby M, Ammenwerth E, Talmon J, Nykänen P, Brender J, de Keizer N. Health Informatics 3.0 and other Increasingly Dispersed Technologies Require Even Greater Trust: Promoting Safe Evidence-based Health Informatics. IMIA Yearbook of Medical Informatics 2011. Stuttgart: Schattauer. 105-111. o M Rigby, J Brender, MC Beuscart-Zephir, H Hyppönen, P Nykänen, J Talmon, N de Keizer, E Ammenwerth, Next steps in evaluation and evidence? From generic to context-related. In: A Moen, SK Andersen, J Aarts and P Hurlen (eds.), User Centred Networked Health Care. Proccedings of MIE2011. Studies in Health Technology and Informatics 169. IOS Press, Amsterdam, 2011, 208-212. o Hasman A, Ammenwerth E, Dickhaus H, Knaup P, Lovis C, Mantas J, Maojo V, Martin-Sanchez FJ, Musen M, Patel VL, Surjan G, Talmon JL, Sarkar IN. Biomedical Informatics - A Confluence of Disciplines? Methods Inf Med 2011: 50: 508-524. The working group is working on two explanation papers for STARE-HI and GEP-HI that will give further explanations and justifications as well as examples. Members of the working group contributed to workshops at the International Conference on Integrated Care 2011 in Odense/DK. The working group organized the following activities at MIE2011 in Oslo: o a workshop on Minimum Dataset for monitoring ehealth implementations; o a panel on the Medical Device Directive; o a paper on next steps in evaluation and evidence ; o a workshop on STARE-HI; o a business meeting to discuss future activities. The business meeting at MIE 2011 was well attended with around 30 participants and produced a list of planned actions and further potential future activities (the complete list of
discussed activities is available on the web-site of the working group). As a follow-up of the business meeting at MIE, Jan Talmon gave a one day tutorial on writing for bioinformatics journals, including a presentation and discussion on STARE-HI, at the University of Münster for 15 PhD students from various places in Germany. Members of the working group contributed to a paper describing ehealth-related activities in EFMI countries. The paper is just under review for an international biomedical informatics journal. At the moment, the working group is engaging in the following activities: o Organization of a workshop on GEP-HI at STC2012 in Moscow. o Organization of a workshop on indicator development methodology at MIE2012 in Pisa o Submission of three papers related to evaluation and indicator development to MIE2012. o Analysis of the Medical Device Directive and its implications for health IT evaluation. o Analysis of the usability standards mentioned in the Medical Device Directive. o The development of a methodology to develop indicators for national ehealth strategies and projects. o The preparation of a special issue in an international journal on the evaluation of CDSS systems in health care. o Finalization of the STARE-HI explanation paper. The web-based Evaluation Inventory was completely updated and expanded. It now comprises around 1.500 abstracts of evaluation papers in health informatics and allows researchers from all over the world to submit papers for inclusions. The Evaluation Inventory database is available for free at http://evaldb.umit.at.