Puoluekokous 26. 27.5.2007 Dipoli, Espoo
Hyvä puoluekokousväki! Paljon on tapahtunut siitä kun vuosi sitten hyväksyimme puolueelle uuden periaateohjelman. Eduskuntavaalit voitettiin. Saimme ensimmäisen vihreän kansanedustajan Etelä-Savosta sekä lisäpaikat Turusta ja Helsingistä. Kerimäestä tuli Suomen toiseksi vihrein paikkakunta ja Pohjois-Karjalasta toiseksi vihrein vaalipiiri. Vaalituloksesta näki, että hallitusta aletaan muodostaa Keskustan ja Kokoomuksen ympärille. Olisiko vihreydellä siinä sijaa? Vastasimme yllättävään haasteeseen myöntävästi. Olemme aina korostaneet itsenäisyyttä ja yhteistyötä yli puoluerajojen. Olimme juuri kritisoineet demareita neljä vuotta. Voimme hyvin käydä neuvotteluihin ilman heitä. Vastasimme pääministerin tunnusteluihin, että Vihreät ovat valmiita osallistumaan sellaiseen hallitusyhteistyöhön, jonka ohjelmassa sitoudutaan kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan ja vahvistetaan perusturvaa niin, että köyhyys vähenee ja työnteon kannattavuus paranee. Ympäristön- ja luonnonsuojelun tasoa pitää parantaa, eikä heikentää. Neuvottelut olivat tiukat. Saimme vetovastuuta ilmastopolitiikassa kun valtioneuvoston kansliaan tulee vihreä ilmastojohtaja. Saimme lupauksen ekologisesta verouudistuksesta, päänavauksen syöttötariffeille ja veto-oikeuden vesiensuojelulain uudistamiseen. Maahanmuuttopolitiikassa siirrytään avoimuuden aikaan ja vaalijärjestelmän uudistus käynnistetään. Veronkevennykset eivät kohdentuneet meidän toivomalla tavalla, mutta tulonsiirrot menevät niitä eniten tarvitseville. Hallitus lupasi käynnistää sosiaaliturvauudistuksen, jonka tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen sekä riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Monta vääntöä on edessä, mutta tässä vaiheessa arvioimme ohjelman riittävän hyväksi, jotta voimme osallistua hallituksen. Nyt olemme uuden haasteen edessä. Yhteistyö uusien kumppaneiden kanssa vaatii uusia toimintatapoja. Joudumme puolustamaan meille vaikeita asioita. Toisaalta mahdollisuudet saada omia tavoitteita toteutetuiksi paranevat. Ministerineuvotteluissa ykköstavoitteena oli saada paikka, josta voi vaikuttaa ympäristön tilaan tai ihmisten arkeen. Ympäristöministeriön kohdalla törmäsimme seinään. Sitä ei meille annettaisi. Pettymystä helpotti se, että saisimme vetovastuuta ilmastopolitiikasta valtioneuvoston kansliaan sijoitettavan ilmastojohtajan kautta. Saimme työministeriön ja oikeusministeriön, missä on nähtävissä myös paljon hyvää. Vahvistamme rooliamme laaja-alaisena yleispuolueena. Oikeusministerin takana on mm. vesilaki, perustuslaki ja vaalipiiriuudistus. Kaikki ovat meille erittäin tärkeitä teemoja. Työministeriön kautta pääsemme käsiksi mm. meille tärkeisiin pätkätöihin ja vanhemmuuden kustannuksiin. Aika hyvä saldo yhdelle vuodelle. Hyvältä tuntui myös se kyselytutkimus, joka kertoi ihmisten suhtautuvan positiivisimmin juuri vihreisiin. Aurinkoista ja positiivista puoluekokousviikonloppua toivottaen, Tarja Cronberg puheenjohtaja
1 Tervetuloa puoluekokoukseen Espooseen! Vihreän liiton puoluekokous pidetään tänä vuonna Dipolissa (Otakaari 24). Kokoukseen odotetaan noin 400 kävijää. Virallisia kokousedustajia on tänä vuonna 306. Kokouksen oheisohjelmana on lauantain illanvieton lisäksi sunnuntaiaamuinen luontoretki Laajalahdelle tai aamukävely Otaniemessä ja Tapiolassa. Kokoustoimisto Kokouspaikan puhelinnumero lauantaista klo 9.30 alkaen on 040 584 3329. Perille kokouspaikalle Joukkoliikennetietoa sivulla 16, kartta sivulla 17. Jokainen vieras varaa ja maksaa itse majoituksensa. Tämän vihon ilmestyttyä hotellit voivat olla jo melko täynnä, joten kannattaa toimia ripeästi. Hotellivaihtoehtoja löytyy puoluekokouksen nettisivuilta www.vihreat.fi/puoluekokous. Lattiamajoitus on järjestetty läheisessä Otaniemen teekkarikylässä. Ota makuupussi mukaan patja tulee talon puolesta. Mahdollisuus myös perjantaiyöpymiseen. Lattiamajoitus on ilmainen. Ennakkoilmoittautuminen toimistolle on välttämätön. Ilmoittautumiset viimeistään 18. toukokuuta vihreat@vihreat.fi tai puh. (09) 5860 4160. Lastenhoito Lastenhoito järjestetään, jos tarvetta ilmenee. Lastenhoitoon on lapset ilmoitettava viimeistään 11. toukokuuta. Osallistuminen maksaa 10 / päivä, jonka voi maksaa paikan päällä. Sisaralennus: 5 / päivä. Ilmoittautumiset puh. (09) 5860 4160. Mikäli hoitoon ilmoittautuneita ei tuohon päivään mennessä ole, ei lastenhoitoa järjestetä. Ilmoita mahdollisista lapsen erityistarpeista jo ilmoittautumisessa. Kokousruokailu Ilmoittautuminen Vastaanotto on avoinna ilmoittautumista varten lauantaiaamuna klo 10 lähtien. Jokaiselle vuosikokoukseen etukäteen ilmoittautuneelle on nimilappu ilmoittautumistiskin vieressä. Äänivaltaiset edustajat Jäsenyhdistyksiä on pyydetty toimittamaan valtakirjat Vihreän liiton toimistolle 27.4. mennessä. Valtakirjassa on oltava yhdistyksen virallinen allekirjoitus. Ruuhkan vähentämiseksi on äänivaltaisten edustajien ilmoittautuminen jaettu kokouksen alussa kolmeen jonoon sen mukaan, minkä piirin alueelta edustaja on. Tarkkaile kylttejä ilmoittautumistiskillä! Majoittautuminen Kokouksen lounaat on järjestetty Dipoli Buffet -ravintolassa. Lounaan hinta on 7,70. Lauantaina lounasvaihtoehdot ovat: karjalanpaistia, perunaa hirssi-kaalihöystöä, kotimaista vuohenjugurttikastiketta Sunnuntain lista: paistettuja muikkuja, perunaa juuresratatouillea Gluteeniton ja vegaanivaihtoehto järjestyvät. Kokouksen aikana voi myös ostaa juomaa ja pikkupurtavaa Dipoli Buffetista, lauantaina kahvitaukoon asti, sunnuntaina klo 13.30 saakka. Tiedotusvälineet Tiedotusvälineiden käyttöön on varattu työtilaa Dipolin kokoushuoneista. Käytännön kysymysten osalta voi ottaa yhteyttä tiedottaja Jaana Reijonahoon, puh. (09) 432 3280 tai 050 544 7508.
Kokoontumismahdollisuudet Kokousväellä on mahdollisuus pitää tapaamisia Dipolin kokoustiloissa, mikäli niitä on vapaana. Tilavarauksissa ensisijaisia ovat piirijärjestöjen neuvottelutapaamiset. Dipoli on Vihreiden käytössä lauantaina klo 9 19 ja sunnuntaina klo 9 15. Muina aikoina pidettäville tapaamisille ei valitettavasti ole tarjota tiloja. Tapaamiset on ilmoitettava 18.5. mennessä toimistolle, jotta niille voidaan varata sopiva tila. Tapaamisten sijainnista saa paikan päällä tietoa kokoustoimistosta. Varaukset: risto.kankaanpaa@vihreat.fi tai p. (09) 5860 4164. Illanvietto lauantaina 2 Luontoretki Laajalahdelle sunnuntaina Sunnuntaiaamun voi aloittaa luontoretkellä Laajalahden luonnonsuojelualueelle. Laajalahti on pääkaupunkiseudun parhaita lintuvesiä. Alueen halki kulkee 3 km:n pitkospuupolku ja sen varrella on kaksi lintutornia. Retki päättyy luontotalo Villa Elfvikiin, jossa on mahdollisuus nauttia kahvion palveluista. Oppaana toimii Kari Koivumäki, mutta reitin voi kulkea myös omaan tahtiin. Retkelle lähtijät tapaavat klo 8.00 Otaniementien ja Vuorimiehentien risteyksessä, jossa opas odottaa. Villa Elfvikistä on järjestetty paluukuljetus Dipoliin klo 9.40. Pitempäänkin voi halutessaan viipyä ja tulla omin avuin bussilla Dipoliin. Illanvietto klo 20 alkaen Ravintola Fenniassa, Leppävaarassa Sello-kauppakeskuksessa, Leppävaarankatu 9, sisäänkäynti bussiterminaalin puolelta (clubfennia.com). Illan ohjelmassa klo 21 ja 22 Lauluimprovisaatioyhtye Impronautit. Lisäksi viihdyttää dj. Impronautit "nyhjäävät tyhjästä" lauluja. Musisointi tapahtuu täysin improvisaation pohjalta improteatteritekniikoihin nojaten. Yleisöllä on mahdollisuus ehdottaa orkesterille musiikkityylejä ja aiheita - ja Impronautit heittäytyvät hetkeen. (www.impronautit.com) Tule mukaan luomaan vihreä esitys - herkkiä hetkiä ja iloista irtiottoa - miten vain itse haluamme! Keittiö palvelee klo 23 asti, valomerkki klo 3.30. Retki on ilmainen, mutta pyydämme ilmoittautumaan etukäteen viimeistään 18.5.: vihreat@vihreat.fi tai p. (09) 5860 4160. Kokouslauantaina jaetaan retkelle lähtijöille tarkempi kartta ja tiedot yhteyksistä kohtauspaikalle. Lisätietoa Laajalahdesta ja Villa Elfvikistä: www.luontoon.fi/laajalahti Aamukävely Otaniemeen ja Tapiolaan Sunnuntaina klo 8.30 10. Lähtö Dipolin edestä. Kävelyllä tutustutaan Otaniemessä ja Tapiolassa kierteleviin kaupunkipolkuihin, joiden varrella on läsnä historia ja nykypäivä, vireä kaupunkikulttuuri eri muodoissaan sekä alueen luonto. Oppaana valokuvaaja Esa Kivivuori. Ilmoittautuminen kuten Laajalahden retkelle (ks. edellä).
Kokouksen aikataulu 3 Lauantai klo 10 ilmoittautuminen alkaa, Dipolin ala-aula klo 11.00 Puoluekokous alkaa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Tarja Cronbergin tervehdys Espoon Vihreiden pj. Nina Knaapilan tervehdys Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen tervehdys klo 11.15 2 Järjestäytyminen 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 Esityslistan hyväksyminen 5 Ilmoitusasiat 6 Vaalivaliokunnan valitseminen 7 Ehdokkaiden toteaminen klo 11.45 8 Poliittinen keskustelu Puheenvuorot: puheenjohtaja Tarja Cronberg eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki Jäsennelty keskustelu klo 13.15 Lounastauko klo 14.15 Poliittinen keskustelu jatkuu Kannatuspuheenvuorot ehdokkaille klo 16.00 Kahvitauko klo 16.30 Ehdokastentit klo 17.30 9 Aloitteiden käsittely 10 Edellisen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus: esittely 11 Edellisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille 12 Toimintasuunnitelman ja talousarvion esitteleminen Työryhmät kokoontuvat, hotelli Radisson SAS Illanvietto, ravintola Fennia, Leppävaara, ks. viereinen sivu Sunnuntai Aamulla Laajalahden luontoretki tai Otaniemen-Tapiolan kaupunkikävely. Katso sivu 2. klo 10.00 13 Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2008, täsmennetyn talousarvion hyväksyminen vuodelle 2007 sekä jäsenmaksuista päättäminen 14 Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valitseminen vuodelle 2008 klo 10.05 15 Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) klo 10.10 16 Puheenjohtajan valinta 17 Puoluesihteerin valinta 18 Valtuuskunnan puheenjohtajan valinta 19 Varapuheenjohtajien valinta Ääntenlaskun aikana "kyselytunti", vastaamassa vihreät ministerit, meppi ja eduskuntaryhmän puheenjohtajisto. klo 12.30 Lounastauko klo 13.30 20 Hallituksen muiden jäsenten valinta 21 Valtuuskunnan kahden varapuheenjohtajan valinta 22 Valtuuskunnan muiden jäsenten valinta 23 Muut esille tulevat asiat 24 Kokouksen päättäminen klo 19.00 Kokous keskeytetään
ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Tarja Cronberg avaa kokouksen. Tervehdyspuheenvuorot: - Puheenjohtaja Tarja Cronbergin tervehdys - Espoon Vihreiden puheenjohtaja Nina Knaapilan tervehdys - Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen tervehdys 2 Järjestäytyminen Esitykset: Valitaan kokouksen puheenjohtajiksi Raimo Inkinen ja Rosa Meriläinen. Valitaan kokouksen sihteereiksi Tiina Hakkarainen ja Jussi Nousiainen. Valitaan kokoukselle kuusi ääntenlaskijaa: Olli Raimo, Elina Rantanen, Sami Virtanen,, ja ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa: Jukka Ahonala ja Paula Pohjanrinne. 3 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Sääntöjen 19 1 mom. mukaan "Puoluekokous on pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Hallituksen on toimitettava kirjallinen kokouskutsu kaikille puolueen jäsenyhdistyksille ja kannatusjäsenille postittamalla se viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokousta." Virallinen kokouskutsu ja asialista on postitettu jäsenyhdistyksille 30. huhtikuuta 2007. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 4 Äänivaltaiset edustajat Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä määräytyy sääntöjen 22 :n mukaisesti. On syytä huomata, että henkilö voi toimia vain yhden jäsenyhdistyksen äänivaltaisena edustajana. Hallitus on vahvistanut edustajamäärät kokouksessaan 2.2.2007. Jäsenyhdistyksen saama äänivaltaisten edustajien lukumäärä on ilmoitettu yhdistyksille 17.2.2007 lähetetyllä kirjeellä. Yhdistyksillä on oikeus kaikkiaan 306 edustajaan. Äänivaltaisten edustajien lukumäärät yhdistyksittäin: Etelä-Savon vaalipiiri piiriyhd: Etelä-Savon vihreät ry. 3 Joroisten Vihreät ry. 0 Mikkelin Seudun Vihreät ry. 3 Pieksämäen mlk:n Vihreät ry. 0 Pieksämäen seudun Vihreät ry. 1 Rantasalmen Vihreät ry. 0 Savonlinnan seudun Vihreät ry. 2 Helsingin vaalipiiri piiriyhd: Helsingin Vihreä piirijärjestö ry. 7 Etelä-Helsingin Vihreät ry. 4 Helsingin seudun Ikivihreät ry. 2 Helsingin Vihreät ry. 6 Itä-Helsingin Vihreät ry. 3 Kallion Seudun Vihreät ry. 3 Koillis-Helsingin Vihreät ry. 1 Länsi-Helsingin Vihreät ry. 3 Pohjois-Helsingin Vihreät ry. 1 Vanhankaupungin Seudun Vihreät ry. 2 Viikin seudun Vihreät ry. 2 Vuosaaren Vihreät ry. 1 Hämeen vaalipiiri piiriyhd: Etelä-Hämeen vihreät ry. 4 Heinolan Vihreät ry. 1 Hollolan vihreät ry. 1 Hämeenlinnan Seudun Vihreät ry. 1 Hämeenlinnan Vihreät ry. 2 Janakkalan Vihreät ry. 1 Lahden Vihreät ry. 2 Lounais-Hämeen Vihreät ry. 1 Nastolan Vihreät ry. 1 Orimattilan Vihreät ry. 1 Padasjoen Vihreät ry. 1 Päijät-Hämeen Vihreät ry. 1 Riihimäen Vihreät ry. 1 Ydin-Hämeen Vihreät ry. 1
Keski-Suomen vaalipiiri piiriyhd: Vihreä Keski-Suomi ry. 3 Jyväskylän maalaiskunnan Vihreät ry. 1 Jyväskylän Vihreät ry. 3 KORVIKE Korpilahden Vihreä Kehitys ry 1 Laukaan Vihreät ry. 1 Vihreä Jämsä ry. 1 Vihreä Keurusseutu ry. 1 Kymen vaalipiiri piiriyhd: Kaakkois-Suomen vihreät ry. 4 Haminan Seudun Vihreät ry. 1 Imatran Vihreät ry. 1 Joutsenon Vihreät ry. 1 Kotkan Vihreät ry. 3 Lappeenrannan seudun vihreät ry. 2 Pohjois-Kymenlaakson Vihreät ry. 2 Pyhtään Vihreät ry. 1 Vihreä Valkeala ry. 0 Lapin vaalipiiri piiriyhd: Lapin Vihreät ry. 2 Lapin vihreä seura ry. 1 Lounais-Lapin Vihreät ry. 1 Rovaniemen seudun Vihreät ry. 2 Oulun vaalipiiri piiriyhd: Oulun läänin vihreä piiriyhdistys ry. 4 Haukiputaan Vihreät ry. 1 Kainuun Vihreät ry. 1 Kalajoen Vihreät ry. 1 Kalajokilaakson Vihreät ry. 1 Kempeleen Vihreät ry. 1 Koillismaan Vihreät ry. 0 Limingan Vihreät ry. 1 Oulun läänin Vihreä seura ry. 3 Oulun Vihreät - OVI ry. 3 Oulun vihreä kunnallisjärjestö ry. 1 Suomussalmen Vihreät ry. 0 Vihreä Oulunsalo ry. 1 Pirkanmaan vaalipiiri piiriyhd.: Pirkanmaan Vihreä Liitto ry. 4 Akaan Vihreät ry. 1 Hämeenkyrön Vihreät ry. 1 Ikaalisten Vihreät ry. 0 Itä-Pirkanmaan Vihreät ry. 1 Kangasalan Vihreät ry. 1 Lempäälän Vihreät ry. 1 Nokian Vihreät ry. 1 Pälkäneen Vihreät ry. 1 Tampereen Vihreät ry. 4 Tyrvään Seudun Vihreät ry. 1 Vihreä Pirkkala ry. 2 Vihreä Valkeakoski ViVa ry. 1 Ylöjärven vihreät ry. 1 5 Pohjois-Karjalan vaalipiiri piiriyhd: Pohjois-Karjalan Vihreät ry 3 Joensuun seudun Vihreät ry. 3 Keski-Karjalan Vihreät ry. 1 Nurmeksen Vihreät ry. 1 Pohjois-Savon vaalipiiri piiriyhd: Pohjois-Savon vihreät ry. 3 Kuopion Vihreät ry. 3 Leppävirran Vihreät ry. 1 Siilinjärven Vihreät ry. 0 Vihreä Varkaus ry. 1 Ylä-Savon Vihreät ry. 1 Satakunnan vaalipiiri piiriyhd: VL:n Satakunnan piiri ry. 2 Länsirannikon Vihreät ry. 1 Pohjois-Satakunnan Vihreät ry. 1 Porin seudun Vihreät ry. 2 Rauman Vihreät ry. 1 Teljän Vihreät ry. 0 Uudenmaan vaalipiiri piiriyhd: Vihreä Uusimaa ry. 8 Ekenäs Gröna rf 1 Espoon Vihreät ry. 3 Espoonlahden Vihreät ry. ELVI 2 Hangon Vihreät ry. 1 Hyvinkään Vihreät ry. 2 Inkoon ja Siuntion vihreät ry. 1 Järvenpään Vihreät ry. 2 Kanta-Espoon Vihreät ry. 2 Karjaan ja Pohjan Vihreät ry. 1 Karkkilan Vihreät ry. 1 Kauniaisten Vihreät ry. 1 Keravan Vihreät ry. 3 Kirkkonummen Vihreät ry. 3 Koivukylän Vihreät ry. 2 Lohjanharjun Vihreät ry. 2 Loviisan seudun Vihreät ry. 2 Länsi-Vantaan Vihreät ry. 2 Matinkylän Vihreät ry. 1 Myrskylän Vihreät ry. 1 Nurmijärven Vihreät ry. 2 Olarin Vihreät ry. 1 Porvoon seudun Vihreät ry. 1 Sipoon Vihreät ry. 1 Suur-Leppävaaran Vihreät ry. 3 Tapiolan Seudun Vihreät ry. 3 Tikkurilan Vihreät ry. 2 Tuusulan Vihreät ry. 1 Vantaan Ikivihreät ry. 1 Vantaan Vihreät ry. 3 Vihdin Vihreät ry. 1 Vihreä Verkko ry. 1 Vaasan vaalipiiri piiriyhd: Vaasan vaalipiirin Vihreät ry. 3
De Gröna i Jakobstad rf. 1 Jurvan Vihreät ry. 0 Kokkolan Vihreät ry. 2 Lakeuden Vihreät ry. 1 Pohjanmaan vihreät ry. 0 Suomenselän Vihreät (SuVi ry.) 1 Vaasanseudun Vihreät ry. 3 Varsinais-Suomen vaalipiiri piiriyhd: VL:n Varsinais-Suomen piiri ry. 5 Auranmaan vihreät ry. 1 De Gröna i Pargas - Paraisten Vihreät ry. 1 Halikon Vihreät ry. 1 Härkätien vihreät ry. 0 Kaarinan Vihreät ry. 3 Laitilan-Pyhärannan Vihreä paikallisyhdistys ry. 1 Liedon Seudun Vihreät ry. 1 Loimaan Seudun Vihreät ry. 1 Maskun ja Nousiaisten Vihreät ry. 1 Naantalin seudun Vihreät ry. 1 Paimion, Piikkiön ja Sauvon Vihreät ry. 1 Raision Vihreät ry. 0 Salon seudun Vihreät ry. 2 Turun seudun Vihreät ry. 6 Uudenkaupungin Vihreät ry. 0 Vakka-Suomen Vihreät ry. 1 valtakunnalliset liittomuotoiset yhdistykset Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. 6 Grönioni - Jyväskylän yliopiston vihertävät opiskelijat ry. 2 Helsingin vihreät nuoret ry. 7 Kuopion Vihreät Nuoret ja Opiskelijat ry. 1 Lahden Vihreät Nuoret ry. 1 Lapin vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 1 Oulun vihreät nuoret ry. 1 Pohjois-Karjalan Vihreät Nuoret ry. 1 Porin seudun vihreät nuoret ja opiskelijat ry 1 Tampereen vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 2 Turun opiskelevat vihreät ry. TOVI 3 Turun vihreät nuoret ry. 1 Vantaan vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 1 Vihannes - Espoon vihreät nuoret ja opiskelijat ry. 2 Vihreät Naiset ry. 4 Helsingin Vihreät Naiset ry. 2 Keski-Suomen Vihreät Naiset ry. 1 Oulun seudun Vihreät naiset ry. 1 Tampereen Seudun Vihreät Naiset ry. 1 valtakunnalliset yhdistykset Ekovihreät ry. 2 Finlands Svenska Gröna rf. 1 Meta ry. 0 Munavihreät ry. 1 Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan Vihreät ry.0 6 Tehyläiset Vihreät ry. 1 Vihreä Seura ry. 0 Vihreät Niityt ry. 0 Vihreät Vaivaiset ry. 3 Vihreät Yrittäjät ry. 1 Todetaan läsnä olevien äänivaltaisten edustajien lukumäärä. 4 Esityslistan hyväksyminen Hallitus on kokouksessaan 27.4.2007 päättänyt esittää esityslistan ja oheisen menettelytapajärjestyksen hyväksymistä. MENETTELYTAPAJÄRJESTYS PUOLUE- KOKOUKSESSA 1. Vihreän liiton puoluekokous hyväksyy tämän menettelytapajärjestyksen esityslistan hyväksymisen yhteydessä. 2. Ääni- ja esitysoikeus. Jäsenyhdistysten valtuuttamien äänivaltaisten kokousedustajien on ilmoittauduttava kokouksen vastaanottopisteessä saapuessaan ja poistuessaan kokouspaikalta. Äänioikeuden käyttäminen (kokousedustajan ja varaedustajan välillä) määräytyy näiden ilmoitusten mukaisesti. Kokouksessa esitysoikeus on äänivaltaisilla kokousedustajilla ja puoluehallituksella. 3. Puheenvuorot. Puheenvuorot voi pyytää vain käsiteltävään pykälään. Asiapuheenvuorot on pyydettävä kirjallisesti ja pidettävä kokoussalin puhujapaikoilta. Työjärjestyspuheenvuoron voi pyytää suullisesti ja sen voi esittää salista. Kommenttipuheenvuoron pituus on enintään yksi minuutti ja sen voi käyttää paikaltaan. Kokouksen puheenjohtaja voi rajoittaa puheenvuorojen pituutta. Poliittisessa keskustelussa puheenvuoron pyytäjän on merkittävä lappuunsa nimensä lisäksi myös puheenvuoronsa aihe. Puheenjohtajisto järjestää laput aiheen mukaan. Aiheet listataan ja ilmoitetaan kokoukselle, jolloin on mahdollista tehdä vielä esityksiä lisäaiheista. Kun aiheet on suljettu, puheenvuoropyyntöjä otetaan
vastaan vain listatuista aiheista. Aiheet käydään läpi yksi kerrallaan puheenjohtajan määräämässä järjestyksessä. 4. Käsiteltävät asiat. Kokous käsittelee asiat, jotka hallitus on sille sääntöjen vaatimusten mukaisesti esittänyt ja asiat, jotka kokous esityslistan hyväksymisen yhteydessä päättää ottaa käsiteltäväkseen. Kesken kokouksen ilmenevät asiat voi kokous päättää ottaa käsiteltäväkseen 4 / 5 enemmistöllä. 5. Esitykset. Esitykset on jätettävä kirjallisena kokouksen sihteeristölle. Esityksissä on oltava esittäjän nimi. Jos esitystä ei ole jätetty kirjallisena, sitä ei käsitellä. Esitykset on tehtävä ensimmäisen kokouspäivän keskustelussa tai asianomaisessa työryhmässä. Toisen kokouspäivänä tehtävistä muutosesityksistä kokous ottaa käsiteltäväkseen ne, jotka aiheutuvat työryhmien esityksistä. 6. Työryhmät. Kokous asettaa ensimmäisenä kokouspäivänä tarvittaessa seuraavat työryhmät, nimeää kullekin puheenjohtajan ja sihteerin sekä päättää työryhmän toimialasta: A. Vaalivaliokunta (vaalivuosina), joka käsittelee esitykset valtuuskunnan ja hallituksen jäseniksi. B. Järjestötyöryhmä, joka käsittelee esitykset toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi, sääntömuutoksiksi ja muut vastaavat järjestölliset asiat. C. Aloitetyöryhmä, joka käsittelee aloitteet, joita ei hyväksytä lauantain kuluessa. D. Muut mahdolliset työryhmät, joiden toimiala on tarkemmin määriteltävä. Vaalivaliokuntaan valitaan puheenjohtajan ja sihteerin lisäksi yksi edustaja kustakin piiriyhdistyksestä ja sellaisesta valtakunnallisesta liittomuotoisesta yhdistyksestä, jolla on kokousedustajia (liitto + jäsenyhdistykset) yhteensä vähintään yhtä paljon kuin pienimmällä piirijärjestöllä jäsenyhdistyksineen. Vaalivaliokunta myöntää tarvittavat läsnäolo- ja puheoikeudet. Työryhmien tehtävänä on tuoda kokoukselle päätösesitykset toisen kokouspäivän keskusteluun. Työryhmät käsittelevät kaikki ensimmäisenä kokouspäivänä tehdyt esitykset ja voivat 7 käsitellä myös työskentelynsä aikana tulevia esityksiä. Esitykset: Hyväksytään kokouksen esityslista. Hyväksytään kokouksen menettelytapajärjestys. 5 Ilmoitusasiat 5.1 Kokousjärjestelyjen ilmoitusasiat 6 Vaalivaliokunnan valitseminen Esitykset: Valitaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti 16-jäseninen vaalivaliokunta valmistelemaan hallituksen ja valtuuskunnan jäsenten valintaa. Valiokuntaan tulee yksi edustaja kustakin piirijärjestöstä ja valtakunnallisesta liittomuotoisesta jäsenjärjestöstä. Valitaan vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Katariina Poskiparta, sihteeriksi Mikko Airto ja jäseniksi seuraavat piirijärjestöjen ja liittomuotoisten järjestöjen esittämät henkilöt: Etelä-Savo: Marja Pulkkinen Helsinki: Olli Aalto Häme: Anssi Kuisma Keski-Suomi: Risto Rönnberg Kymen piiri: Sami Virtanen Lappi: Tapio Kekki Oulun piiri: Pasi Orava Pirkanmaa: Jarno P. Vastamäki Pohjois-Karjala: Jari Fagerlund (varalla Marjo Hämäläinen) Pohjois-Savo: Matti Kojo Satakunta: Maria Väkiparta Uusimaa: Aki Korpela Vaasan piiri: esitys tulee kokoukseen Varsinais-Suomi: Auli Guevara (varalla Riikka Kyläheiko) Vino: Eekku Aromaa Vihreät Naiset: Leena Krohn
7 Ehdokkaiden toteaminen 8 Kannatuspuheenvuorot ehdokkaille Todetaan luottamustehtäviin ehdolle asetetut henkilöt: 1. Esittelyvihko sisältää 25.4. mennessä saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 2. Kokouksessa on jaossa moniste, johon on kirjattu puoluetoimistolle myöhemmin saapuneet tiedot jäsenyhdistysten valitsemista ehdokkaista. 3. Mikäli jokin jäsenyhdistys on päättänyt uusista ehdokkaista vielä ennen kokousta, todetaan nämä. Erillisiä kannatuspuheenvuoroja ei käytetä tässä kohdassa. Todetaan yllä listatut ehdokkaat ja että 16 22 valinnat tehdään näiden ehdokkaiden joukosta. (klo 11.45) 8 Poliittinen keskustelu Avauspuheenvuorot Poliittinen keskustelu avataan valmistelluilla puheenvuoroilla, jotka käyttävät puheenjohtaja Tarja Cronberg ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki. Jäsennelty keskustelu Menettelytapajärjestyksen 3. kohdan mukaisesti puheenvuoropyyntöihin on myös merkittävä puheenvuoron aihe. Puheenjohtajisto lajittelee puheenvuoropyynnöt teemoittain, jotka ilmoitetaan kokoukselle. Tässä vaiheessa voi vielä ilmoittaa uusia aiheita keskusteluun. Tämän jälkeen aiheet käydään läpi yksi kerrallaan puheenjohtajan määräämässä järjestyksessä. Kokous keskeytetään lounastauon ajaksi klo 13.15 14.15. Poliittinen keskustelu jatkuu. (n. klo 15.15) Kokousedustajille varataan mahdollisuus käyttää kannatuspuheenvuoroja erityisesti 16 19 ja 21 valittavista luottamushenkilöistä: - puheenjohtaja - puoluesihteeri - valtuuskunnan puheenjohtaja - varapuheenjohtajat - valtuuskunnan varapuheenjohtajat Kokous keskeytetään klo 16.00 16.30 kahvitauko Ehdokastentit Kokousvihon mennessä painoon on puheenjohtajaksi ja puoluesihteeriksi tiedossa vain yksi ehdokas. Tällöin ei tenttiä ole tarpeen järjestää. Jos lisäehdokkaita tulee, alla olevaa aikataulua muutetaan. klo 16.30 valtuuskunnan puheenjohtajaehdokkaiden tentti klo 17.00 varapuheenjohtajaehdokkaiden tentti klo 17.30 kokousta jatketaan 9 Aloitteiden käsittely Vihreän liiton sääntöjen 20 mukaan: Aloitteita puoluekokoukselle voivat tehdä puolueen jäsenyhdistyksen henkilöjäsen, jäsenyhdistys, puoluehallitus, puoluehallituksen asettama työryhmä, puoluevaltuuskunta, Vihreän liiton eduskuntaryhmä ja Vihreän liiton Euroopan parlamentin jäsen. Puoluekokoukselle tarkoitetut aloitteet on toimitettava hallitukselle kahdeksan viikkoa ennen puoluekokousta. Määräaikana saapuneista, puoluekokouksen esityslistalle otettavista aloitteista on puoluehallituksen annettava lausuntonsa, joihin tulee sisältyä esitykset aloitteiden johdosta tehtäviksi puoluekokouksen päätöksiksi. Puoluekokousaloitteet ja puoluehallituksen niistä antamat lausunnot lähetetään puoluekokoukseen ilmoitetuille äänivaltaisille edustajille ja puolueen jäsenyhdistyksille viimeistään kolme viikkoa ennen puoluekokouksen alkamista.
Puoluekokouksen käsittelyyn haluttavia viime hetkellä ajankohtaisiksi tulleita aloitteita voi toimittaa tämän aikamäärän jälkeen vielä puoluehallitukselle, joka voi harkintansa mukaan tuoda esityksiä ja aloitteita suoraan kokoukseen. Valtuuskunnalla on oikeus myös antaa aloite-ehdotuksia hallituksen käsiteltäväksi puoluekokousta edeltävässä kokouksessaan määräajasta riippumatta. Määräaikana, kahdeksan viikkoa ennen puoluekokousta aloitteita tuli yhteensä seitsemän. Aloitteet sekä puoluehallituksen kokouksessaan 27.4.2007 antamat lausunnot ja päätösesitykset niihin ovat erillisenä liitteenä. 9 11 Edellisen tilikauden tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille Vahvistetaan tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus sekä myönnetään tilivelvollisille vastuuvapaus. (Hallituksen jäsenet eivät saa ottaa osaa äänestykseen, jos sattuvat olemaan kokousedustajia.) Aloitteet käsitellään järjestyksessä yksi kerrallaan. Hyväksytään puoluehallituksen päätösesitykset. Tarvittaessa perustetaan työryhmä käsittelemään aloitteiden päätösesityksiä. Tarvittaessa perustetaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti aloitetyöryhmä käsittelemään muutosesityksiä. Hallitus esittää aloitetyöryhmän puheenjohtajaksi Ville Niinistöä ja sihteeriksi Katja Alvoittua. 10 Edellisen tilikauden tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastajien kertomus Puoluesihteeri Ari Heikkinen esittelee tilikauden 2006 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä esittää tilintarkastuskertomuksen (erillinen liite). Merkitään esittely tiedoksi. 12 Toimintasuunnitelman ja talousarvion esitteleminen Puoluesihteeri Ari Heikkinen esittelee hallituksen esitykset vuoden 2007 tarkennetuksi talousarvioksi sekä 2008 toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi. Budjettiesitys on rakennettu pohjalle, että vuoden 2008 kunnallisvaaleihin varataan riittävästi rahaa ja samaan aikaan vahvistetaan työntekijäorganisaatiota. Kunnallisvaaleihin varataan 370 000 euroa. Piirijärjestöjen työntekijätuki kasvaa siten, että Lapin ja Satakunnan työntekijätuki nostetaan viidestä kymmeneen tuntiin viikossa kesäkuun 2007 alusta ja kaikkien piirien työntekijätuki nousee 50 % eli 10:stä 15 viikkotuntiin syyskuun 2007 alusta. Myös Vinon saama palkkaustuki nousee 15 viikkotuntiin syyskuun alusta. Toimiston työntekijöistä toimistosihteeri kokopäiväistetään elokuussa 2007 (nyt 60 %:n työaika) ja taloussihteerille tulee 7,5 viikkotuntia lisää jo toukokuun alusta. Tuleva puoluehallitus päättää lisätyöntekijän palkkauksesta toimistolle. Uuden poliittisen sihteerin toimenkuva voi olla esim. vaalit, tiedotus, verkkotiedotus, tutkimustoiminta, kansainväliset asiat, poliittinen valmistelu, ohjelmatyö tms. Vuodet 2009-2011 Tämän hetken arvion mukaan budjetin rakenne on tarkoituksenmukaista pitää entisellään toki
vuosittain arvioidaan tarve muutoksiin. Vuoden 2009 eurovaaleihin varataan sama summa kuin kunnallisvaaleihin eli vajaa 400 000 euroa. Kun vuonna 2010 ei ole vaaleja, rahat säästetään vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, joiden kampanjaan kasautuu näin liki 500 000 euroa. Jäsenmaksut Budjetin hyväksymisen yhteydessä on vahvistettava myös seuraavan vuoden jäsenmaksut. Puolueen sääntöjen 10 :n mukaan: Jäsenyhdistysten jäsenmaksut puolueelle 10 Jäsenyhdistyksen henkilöjäsen maksaa vuosittain jäsenmaksun, joka sisältää sekä henkilöjäsenen jäsenmaksun jäsenyhdistykselle että jäsenyhdistyksen jäsenmaksun puolueelle kyseisestä henkilöjäsenestä. Henkilöjäsenten maksamaa jäsenmaksua kutsutaan näissä säännöissä perusjäsenmaksuksi. Vähävaraisilta henkilöjäseniltä perittävää alennettua jäsenmaksua kutsutaan alennetuksi jäsenmaksuksi. Puoluekokous päättää vuosittain: perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun suuruuden; perusjäsenmaksun ja alennetun jäsenmaksun jakautumisesta jäsenyhdistykselle ja puolueelle tuleviin jäsenmaksuosuuksiin. Valtakunnallisilta ja paikallisyhdistyksiltä kannetaan jäsenmaksua kustakin yhdistyksen henkilöjäsenestä jäljempänä kuvatulla tavalla. Muilta puolueen jäsenyhdistyksiltä ei kanneta jäsenmaksua. Henkilöjäsenten jäsenmaksut Mikäli jäsenyhdistys ei ole säännöissään siirtänyt jäsenmaksuista päättämistä puoluekokouksen tehtäväksi, puoluekokous päättää vain yhdistykseltä puolueelle tulevan jäsenmaksuosuuden suuruuden. Kannatusjäsenmaksut Puolueen kannatusjäsenet maksavat vuosittain kannatusjäsenmaksun, jonka suuruuden päättää puoluekokous. Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 Hallituksen esitys 27.4.2007 puoluekokoukselle Vihreille tärkeimpiä teemoja ovat ilmastonmuutos- ja energiakysymykset, hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen tulevaisuus ja työllisyysasteen kehitys, arjen turvallisuus ja globaali oikeudenmukaisuus. Kotimaan ykkösaiheita keskusteluissa ovat öljyriippuvuuden vähentäminen ja biopolttoaineiden käytön raju lisääminen, köyhyyden ja toimeentulon epävarmuuden torjuminen perustulon avulla sekä meneillään oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus. Vihreä liitto käy kunnallisvaalikampanjaan hallitusasemasta tavoitteenaan kannatuksen kasvattaminen kaikissa vaalipiireissä. Kampanjan kuluessa tavoitteena on madaltaa kannattajien kynnystä mieltä itsensä vihreäksi, hyödyntää paikallisia teemoja ja nostaa vihreille tärkeät asiat vaalikeskustelujen ytimeen. Vaalit käydään velkaa ottamatta ja kampanjan rahoitus on pääosin puoluetukilähtöistä. Kampanjaan käytetään yhteensä arviolta 350 000 euroa. Organisaatio Vihreän liiton organisaatiota vahvistetaan vuonna 2008 - panostamalla jäsenhankintaan, joka tukee samalla kunnallisvaalien ehdokasrekrytointia
11 - vahvistamalla varainhankintaa suoraveloitukseen perustuvalla kuukausilahjoittajajärjestelmällä - vahvistamalla järjestökenttää uusien paikallisyhdistysten voimin - kehittämällä yhdistysten vastuuhenkilöiden ja muiden luottamushenkilöiden tukipalveluja (koulutus ja www-työkalut kuten vertaisverkostot ja tietopankit). Piiritoiminta Vuoden alussa Vihreällä liitolla on toiminnassa piirisihteerien tai toiminnanjohtajien verkosto, joka tehostaa luottamushenkilöorganisaation toimintaa kaikissa vaalipiireissä. Moni piirisihteereistä toimii tehtävässään osa-aikaisena. Piirityöntekijöiden koulutukseen, työssä jaksamiseen ja toimenkuvan kehittämiseen panostetaan yhdessä piiri- ja paikallisyhdistysten kanssa. Piirien luottamushenkilöjohdolle ja työntekijöille järjestetään vuoden aikana säännöllisiä tapaamisia. Paikallistoiminta Vihreän liiton organisaation kivijalka ovat puolueen paikallisyhdistykset. Piirien kanssa jatketaan toimia, joilla aina useampaan ns. valkoiseen kuntaa saadaan vihreiden toiminta vakiinnutettua. Tavoitteena on edelleen, että paikallisyhdistysten verkko tihenee kattamaan keskeisimmät aukot. Niillä paikkakunnilla, joissa vihreillä on jo vakiintunut jalansija ja jäsenistö, on haasteena luoda monipuolista paikallisjärjestötoimintaa, joka vetää puoleensa erilaisista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Suurissa kaupungeissa on mahdollista pääkaupunkiseudun kokemuksia hyödyntäen perustaa kaupunginosayhdistyksiä. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton sekä Vihreiden Naisten paikallistoiminnan levittämistä edelleen uusille paikkakunnille tuetaan. Ikivihreiden ja Finlands svenska grönan kanssa selvitetään mahdollisuudet käynnistää uutta ikivihreää ja ruotsinkielistä paikallistoimintaa. Koulutus Vihreä liitto järjestää yhteistyössä ViSiOn kanssa järjestökoulutusta vihreiden yhdistysten luottamushenkilöille ja muille vihreille aktiiveille. Koulutus koostuu päivän mittaisista täsmäkursseista ja laajemmasta Vihreä vaikuttaja -kurssista. Kunnallisvaalitoimijoiden koulutusta varten järjestetään perinteiset Vihreät Kesäpäivät, minkä lisäksi Vihreä liitto tukee yhdessä ViSiOn kanssa piiri- ja kunnallisjärjestöjä ehdokaskoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Viestintä Tiedotusta ja puolueen toimintaa suunnitellaan viestintätiimissä ja puoluehallituksessa. Viestinnän järjestelyjä tarkastellaan uudelleen, kun puolueen ja eduskuntaryhmän yhteisestä tiedottajasta luovutaan. Viestintään on tarkoitus hankkia lisätyövoimaa. Tämä on tehtävä suunnitelmallisesti selvitystyön pohjalta ottaen huomioon niin puolueen, eduskuntaryhmän kuin ministeriöistä saatavat resurssit. Vihreiden päästyä hallitukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen miten viestintä organisoidaan niin puolueen, eduskuntaryhmän kuin ministeriryhmänkin kesken. Erityistä huomiota on kiin-
12 nitettävä sisäiseen viestintään eri toimijoiden välillä ja Vihreiden imagon sekä perusviestien läpimenoon. Viestintätoiminnan on oltava päämäärätietoista ja sitä on voitava mitata sekä sen onnistumista on pystyttävä arvioimaan. Vihreiden julkisuuskuvaa hallituspuolueena on seurattava tarkkaan. Ulkoisessa viestinnässä tärkeätä ovat tiedostusvälineille suunnattavat tiedotteet, tilaisuudet mukaan lukien isot kokoukset ja tapaamiset sekä esitemateriaali. Vihreän Langan ja vihreän eduskuntaryhmän kanssa tehdään yhteistyötä internet-sivujen sekä niihin liittyvien keskustelupalstojen ja uutistoiminnan kehittämiseksi. Vihreä Lanka on edelleen puolueen henkilöjäsenille kuuluva jäsenetu. Vihreän Langan välissä jäsenille toimitetaan edelleen jäsentiedotetta. Tämän lisäksi on tarkoitus edelleen jatkaa Vihreiden verkkosivujen kehittämistä esimerkiksi oman verkkojulkaisun avulla. Jäsenyhdistystiedotus hoidetaan pääosin sähköpostitse Vyyhti-listan kautta. Uudeksi mediaksi pyritään vuoden alusta luomaan verkkolehti, jonka aineisto tuotetaan yhteistyössä Vihreän Langan kanssa. Tiedotuskoulutusta järjestetään piirien tiedotuksen kehittämiseksi. Tähän on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta piiritoiminnan resurssien vahvistaminen näkyisi myös lisääntyneenä julkisuutena paikallisissa medioissa. Työryhmät Vihreän liiton työryhmät työskentelevät omien toimintasuunnitelmiensa ja hallituksen laatimien toimeksiantojen mukaan. Työryhmät mm. seuraavat toimialaansa liittyviä kysymyksiä, järjestävät seminaareja tai keskustelutilaisuuksia ja laativat kannanottoehdotuksia. Ohjelmatyöryhmät valmistelevat valtuuskunnalle ohjelmia toimeksiantojen mukaan. Ohjelmatyöryhmien rinnalla toimivat perustyöryhmät (kansainvälisten asioiden työryhmä, ympäristötyöryhmä ja tasa-arvotyöryhmä), ohjelmien toteutumista valvovat seurantaryhmät sekä erilaiset aihekohtaiset verkostot. Työryhmien työhön osallistumisen helpottamiseksi parannetaan etäosallistumisen muotoja esim. internet-pohjaisten videoneuvotteluyhteyksien avulla. Kunnallisvaalit Lokakuun kunnallisvaaleissa tavoitellaan neljänneksi suurimman kuntapuolueen asemaa. Kunnallisvaalien ehdokasasetteluun kiinnitetään erityistä painoa ja tavoitteena on asettaa vihreiden ehdokaslistoja aikaisempaa useammilla paikkakunnilla. Kansainvälinen toiminta Vihreän liiton kansainvälinen toiminta keskittyy lähialuetoimintaan sekä vihreiden Eurooppa-suhteiden vaalimiseen sekä ajankohtaisten aatteellis-poliittisten kansainvälisten asioiden valmisteluun puoluehallitukselle.
13 budjetti 2008 ja korjattu budjetti 2007 B2008 B2007KORJ B2007 TOT2006 VARSINAINEN TOIMINTA YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA Toimisto ja hallinto Toimiston ja hallinnon tuotot Henkilöstökulut Muut henkilöstökulut Matkustuskulut Tarvikkeet Toimintakulut Puoluekokoukset Valtuuskunnan kokoukset Hallituksen kokoukset Työryhmät Toimiston ja hallinnon kulut Toimisto ja hallinto Seminaarit ja yleisötilaisuudet Tominnan yhteiset kulut Vuokrat Toimitilakulut Toimintakulut Toiminnan yhteiset kulut POISTOT YLEINEN JÄRJESTÖTOIMINTA yht. 22 362,35 18 900,76 78 024,00 62 387,69-470 099,74-331 825,36-363 339,89-380 402,11-9 857,50-9 847,50-11 147,50-11 486,45-12 500,00-12 500,00-12 500,00-10 756,56-4 600,00-5 600,00-5 600,00-4 712,91-18 930,00-18 930,00-19 550,00-18 318,78-13 995,62-17 995,62-13 995,62-11 672,54-16 870,00-16 870,00-16 850,00-21 370,25-19 100,00-19 100,00-49 100,00-12 671,95-9 000,00-9 000,00-5 000,00-9 337,07-574 952,86-441 668,48-497 083,01-480 728,62-552 590,51-422 767,72-419 059,01-418 340,93-11 415,28-11 415,28-15 615,28-7 255,04-36 879,08-33 526,44-46 440,00-46 920,00-6 752,00-6 752,00-6 452,00-7 350,74-19 127,70-19 127,70-25 879,70-21 143,70-27 595,70-35 666,87-62 758,78-59 406,14-74 035,70-89 937,61-6 123,97-6 123,97-6 123,97-7 692,33-632 888,54-499 713,11-514 833,96-523 225,91 TIEDOTUSTOIMINTA -77 860,00-86 247,08-93 463,99-99 598,22 VAALITOIMINTA Vaalitoiminnan tuotot Vaalitoiminnan kulut VAALITOIMINTA yht. 20 000,00 262 885,53 10 000,00 180 885,88-350 000,00-424 000,00-261 765,19-209 582,41-330 000,00-161 114,47-251 765,19-28 696,53 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Kv. toiminnan kulut Henkilöstökulut 0,00-41 454,69-41 454,69-42 294,47 Matkustuskulut -500,00-500,00-500,00-318,90 Toimintakulut -780,00-780,00-780,00-678,35 Lähialueyhteistyö Tilaisuudet ja seminaari kotim Tilaisuudet ja seminaarit ulko Muut kv. toiminnan kulut Kv. toiminnan kulut KANSAINVÄLINEN TOIMINTA yht. -2 600,00-2 430,00-7 200,00-14 500,00-28 010,00-28 010,00-2 600,00-2 430,00-7 200,00-14 500,00-69 464,69-69 464,69-2 600,00-2 430,00-7 200,00-14 500,00-69 464,69-69 464,69-2 704,11-3 477,52-2 240,87-14 500,00-66 214,22-66 214,22 VARSINAINEN AVUSTUSTOIMINTA TOIMINTA yht. VARSINAINEN TOIMINTA -419 641,50-308 615,25-218 413,60-214 757,24-1 488 400,04-1 125 154,60-1 147 941,43-932 492,12 VARAINHANKINTA SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA 84 900,00 2 360,00 71 900,00 2 360,00 49 900,00 2 360,00 51 249,70 972,45 SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT 0,00 0,00 0,00 674,31 YLEISAVUSTUKSET (=Puoluetuki) KULUJÄÄMÄ 1 377 000,00-24 140,04 1 128 298,46 77 403,86 875 335,00-220 346,43 858 200,00-21 395,66
Tehdään muutosesitykset talousarvioon ja toimintasuunnitelmaan. Tarvittaessa perustetaan menettelytapajärjestyksen 6. kohdan mukaisesti järjestötyöryhmä käsittelemään muutosesityksiä. Hallitus esittää järjestötyöryhmän puheenjohtajaksi Veikko Halmetojaa ja sihteeriksi Lasse Miettistä. 14 14 Tilintarkastajien ja varatilintarkastajien valitseminen vuodelle 2008 Vuonna 2007 varsinaisia tilintarkastajia ovat Raimo Hakola (HTM) ja Helena Sinisalo (KHT). Varatilintarkastajina ovat Anneli Halinen (HTM) ja Jukka Sopen-Luoma (HTM). klo 19.00 kokous keskeytetään n. klo 19.30 alkaen työryhmät, hotelli Radisson SAS sunnuntai klo 10.00 kokous jatkuu Äänivaltaisten edustajien ei tarvitse ilmoittautua sunnuntaiaamuna uudelleen. 13 Toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen vuodelle 2008, täsmennetyn talousarvion hyväksyminen vuodelle 2007 sekä jäsenmaksuista päättäminen Toimintasuunnitelma ja talousarvio on käsitelty 12 :n yhteydessä. Esitykset: 1) Hallitus esittää, että perusjäsenmaksu ja alennettu jäsenmaksu säilyvät ennallaan 25 ja 10 euron suuruisina. 2) Hallitus esittää, että puolueen jäsenmaksuosuudet säilyvät ennallaan: 12,50 euroa perusjäsenmaksusta ja 5 euroa alennetusta jäsenmaksusta. 3) Hallitus esittää, että kannatusjäsenmaksu säilyy ennallaan 1000 eurona. 4) Hallitus esittää toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksymistä. Nykyiset tilintarkastajat ovat Halista lukuun ottamatta käytettävissä myös vuodelle 2008. Valitaan tilintarkastajat vuodelle 2008. (klo 10.05) 15 Aloitteiden käsittely (työryhmässä olleet) Käsitellään ne aloitteet, jotka ovat olleet aloitetyöryhmän käsiteltävänä. Aloitetyöryhmän puheenjohtaja esittelee työryhmän esitykset. Tehdään aloitteita koskevat päätökset. (klo 10.10) 16 Puheenjohtajan valinta Vihreän liiton sääntöjen 19 (Puoluekokous): Puoluekokouksessa (...) valitaan joka toinen vuosi, tässä järjestyksessä puolueen puheenjohtaja, jota kutsutaan Vihreän liiton puheenjohtajaksi, puoluesihteeri, valtuuskunnan puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, joita kutsutaan Vihreän liiton varapuheenjohtajiksi, hallituksen 8 muuta jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet, valtuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa, valtuuskunnan muut 37 jäsentä ja näille henkilökohtaiset varajäsenet; Sääntöjen 30 (Vaalin toteuttaminen) 1. mom:
Silloin, kun täytettäviä paikkoja on vain yksi äänestetään ensimmäisellä kierroksella kaikkien ehdokkaiden kesken ja toisella kierroksella kahden eniten ääniä saaneen kesken, ellei kukaan ehdokkaista saa ensimmäisellä kierroksella ehdotonta enemmistöä äänistä. 15 Vaalit toimitetaan suhteellisina ehdokaslistoja käyttämättä siten, että äänivaltainen henkilö voi vaalissa äänestää enintään niin monta ehdokasta kuin on täytettäviä paikkoja. Jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken ensimmäisenä olevan ehdokkaan saadessa yhden äänen, toisena olevan puoli ääntä, kolmantena olevan yhden kolmasosan ääntä ja niin edelleen. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Valitaan Vihreän liiton puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Äänestysmenettely vaaleissa: Puheenjohtaja ilmoittaa, mitä numeroitua äänestyslappua kussakin vaalissa käytetään. Äänivaltaiset edustajat kutsutaan nimellä jättämään äänestyslappunsa jäsenyhdistyksittäin siinä järjestyksessä kuin yhdistykset on lueteltu esityslistan 3:n kohdalla (sivu 4 6). 17 Puoluesihteerin valinta Vaali suoritetaan kuten puheenjohtajan vaali. Valitaan Vihreän liiton puoluesihteeri seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. 18 Valtuuskunnan puheenjohtajan valinta Vaali suoritetaan kuten puheenjohtajan vaali. Valitaan valtuuskunnan puheenjohtaja seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. 19 Varapuheenjohtajien valinta Vihreän liiton sääntöjen 30 (Vaalien toteuttaminen) 2. ja 3. momentti: Suhteellista vaalia käytetään silloin, kun täytettäviä paikkoja on enemmän kuin yksi. Varapuheenjohtajia valitaan kolme. Äänestyksessä voi äänestää enintään kolmea ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen, toinen puoli ääntä ja kolmanneksi asetettu kolmasosaäänen. Valitaan kolme Vihreän liiton varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Kokous keskeytetään ääntenlaskun ajaksi. "Kyselytunti": kokousväen kysymyksiin vastaamassa ministerit Brax ja Cronberg, MEP Hassi sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajat Sinnemäki, Andersson ja Niinistö. klo 12.30 13.30 lounastauko 20 Hallituksen muiden jäsenten valinta Vihreän liiton puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan lisäksi hallitukseen valitaan kahdeksan jäsentä henkilökohtaisine varajäsenineen. Vaalivaliokunta tekee esityksen hallituksen muiksi jäseniksi (8 jäsentä ja näiden henkilökohtaiset varajäsenet). Valitaan muut Vihreän liiton hallituksen jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden puoluehallituksen ensimmäinen kokous pidetään perjantaina 15. kesäkuuta.
21 Valtuuskunnan kahden varapuheenjohtajan valinta 16 22 Valtuuskunnan muiden jäsenten valinta Tarvittaessa äänestetään vastaavalla menettelyllä kuin puolueen varapuheenjohtajien vaalissa ( 19), kuitenkin sillä erotuksella, että valtuuskunnan varapuheenjohtajia valitaan kaksi. Äänestyksessä voi äänestää enintään kahta ehdokasta, joista ensimmäiseksi asetettu saa kokonaisen äänen ja toinen puoli ääntä. Valitaan Vihreän liiton valtuuskunnan kaksi varapuheenjohtajaa seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Vaalivaliokunta tekee esityksen valtuuskunnan jäseniksi (37) ja näiden henkilökohtaisiksi varajäseniksi. Valitaan Vihreän liiton valtuuskunnan muut jäsenet seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Uuden valtuuskunnan ensimmäinen kokous pidettäneen 22. 23. syyskuuta. 23 Muut esille tulevat asiat (klo 14.30) 24 Kokouksen päättäminen Liikennetietoa Palauta poistuessasi nimilappusi ilmoittautumistiskille käytämme samoja lappuja taas ensi vuonna! Joukkoliikenteen neuvontanumero on 0100 111. Espoon taksin numero on 0100 7300. Omalla autolla tuleville on parkkitilaa Dipolin parkkipaikalla. Helsingistä pääsee Dipolin välittömään läheisyyteen Kampin keskuksesta linjoilla 102 (lähtölaituri 41), 103 (lähtölaituri 42) tai rautatieaseman viereiseltä Elielinaukiolta 194, 195 (lähtölaituri 25, bussit kiertävät Munkkiniemen kautta, joten matka kestää hieman kauemmin). Lähtöaikoja lauantaina aamupäivällä Helsingistä Otaniemeen: 8.42 (194), 9.05 (103), 9.10 (102) 9.12 (195), 9.30 (102), 9.35 (103), 9.42 (195), 9.55 (102), 9.57 (194), 10.05 (103), 10.12 (195), 10.20 (102), 10.35 (103), 10.42 (195), 10.45 (102), 10.57 (194), 11.05 (103) Lauantai-iltana Dipolista Leppävaaran Selloon: arvioituja lähtöaikoja Otaniementien pysäkiltä (jokeribussi 550): 18.21, 18.41, 19.06, 19.36, 20.05, 20.35 -- nämä bussit ovat Tapiolan keskustan kohdalla (Merituulentien pysäkki) n. 4 minuuttia aiemmin (Garden-hotellissa yöpyville). Sunnuntaiaamuna Leppävaarasta Otaniemeen: arvioituja lähtöaikoja Sellon pysäkiltä (jokeribussi 550): 7.27, 7.57, 8.28, 8,58, 9.28, 10.00 Lähtöaikoja sunnuntaiaamuna Helsingistä Otaniemeen: 7.25 (102) --- 9.05 (102), 9.12 (195) 9.35 (103), 9.42 (194), 9.55 (102) Viereisessä kartassa yksi ruutu = 1 km.
17
18 Kuluva vuosi on Vihreän liiton kahdeskymmenes. Juhlavuoden kunniaksi julkaisiin alkuvuonna historiikki Edellä! Kirja antaa monipuolisen näkökulman Vihreän liiton historiaan. Eri kirjoittajat ovat Vihreän liiton uuden arkiston avulla tutkiskelleet puolueen eri vaiheita. Kirjan aloittaa dosentti Sulevi Riukulehdon katsaus kansainvälisen vihreän liikkeen historiaan ja päättää professori Juha Sihvolan visiointi liikkeen tulevaisuuden mahdollisuuksista. 271 sivua. Sidottu. Kustantaja Vihreä Sivistysliitto. Kirjaa on myynnissä puoluekokouksessa. Osta omasi ja tunne puolueesi!