Nordic Mines julkistaa toimintasuunnitelman

Samankaltaiset tiedostot
Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot

LEHDISTÖTIEDOTE, 14. KESÄKUUTA 2012

Nordic Mines järjestää noin 220 miljoonan kruunun suunnatun osakeannin

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Merkintäoikeusanti lyhyesti PÖRSSITIEDOTE ENDOMINES AB TUKHOLMA /2019

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Valmetin tie eteenpäin

Kutsu SSAB:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET OSAKEHINNAT JA KAUPANKÄYNTI VUODEN 2005 OPTIO-OHJELMA

Nordea Securities Oyj

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

OYL 17:11 :N MUKAINEN HALLITUKSEN SELOSTUS YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖN ASEMAAN OLENNAISESTI VAIKUTTAVISTA TAPAHTUMISTA

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

Nordea Securities Oyj

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Enintään uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

SSAB vahvistaa tasettaan suurimpien osakkeenomistajien tukemalla merkintäetuoikeusannilla sekä velkojen uudelleenrahoituspaketilla

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA


SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

TASEEN LOPPUSUMMA

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Published on Finnlines ( Pörssitiedote II klo 13.13

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (6)

Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

SAMPO OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 10.50

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Siun Talous Oy:n ylimääräinen yhtiökokous

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

Y: No. 1/2012 SCANFIL OYJ YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS AIKA: alkaen klo. 13:00. Yhtiön pääkonttori, Yritystie 6, Sievi

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo ( 2 )

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj Finlandia-talo

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

KUTSU SOTKAMO SILVER AKTIEBOLAG:in (PUBL.) YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

YHTIÖN OSAKEMÄÄRÄN VÄHENTÄMINEN LASKEMALLA LIIKKEELLE YHTIÖN UUSIA OSAKKEITA JA LUNASTAMALLA YHTIÖN OMIA OSAKKEITA

TÄMÄ ASIAKIRJA LIITTEINEEN EI OLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN TARKOITTAMA TARJOUSESITE. ÄLÄ KOSKAAN SIJOITA ENEMPÄÄ, KUIN MITÄ OLET VALMIS HÄVIÄMÄÄN.

1/5 STOCKMANN OYJ ABP:N OPTIO-OIKEUDET 2010

Ixonos Oyj Pörssitiedote klo 9.45

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (2)

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

Suominen ostaa Ahlstromin Paulinian tehtaan Brasiliassa, kauppa aiotaan rahoittaa hybridilainalla Nina Kopola, toimitusjohtaja 10.1.

OPTIO-OHJELMA I 2013 OPTIO-OHJELMAN EHDOT I OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMINEN

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

Altia Oyj Pörssitiedote kello 14.50

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

EVLI PANKKI OYJ:N OPTIO-OHJELMA 2014

Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta

HALLITUKSEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

HALLITUKSEN EHDOTUKSET PIDETTÄVÄLLE YLIMÄÄRÄISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE

Valtiovarainministeriön asetus

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

Altia Oyj:n listautumisen yhteydessä tarjotut osakkeet ylimerkittiin ja lopullinen. merkintähinta on 7,50 euroa osakkeelta

27. elokuuta Sami Asikainen Toimitusjohtaja Smile Henkilöstöpalvelut Oy

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE klo (5)

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin


Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39

Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä, osingonmaksua sekä hallituksen valtuutusta päättämään lisäosingon jakamisesta

Transkriptio:

Käännös: Published: 08:10 CEST 20-11-2012 /Thomson Reuters /Source: Nordic Mines AB /XSTO: NOMI /ISIN: SE0002482018 LEHDISTÖTIEDOTE 20. MARRASKUUTA 2012 Nordic Mines julkistaa toimintasuunnitelman Hallitus julkistaa toimintasuunnitelman, joka on laadittu turvaamaan Nordic Minesin pitkäaikainen kannattavuus. Täysin taattu merkintäoikeusanti korkeintaan 282 miljoonalle Ruotsin kruunulle. Thomas Cederborg on nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksi. Yhteenveto Korkeintaan 282 miljoonan Ruotsin kruunun uusanti ennen liikkeeseenlaskukustannuksia, johon Nordic Mines AB:n (publ) (jäljempänä Nordic Mines tai yhtiö) osakkeenomistajilla on oikeus osallistua (jäljempänä merkintäoikeusanti). Merkintäoikeusanti on täysin taattu merkintä- ja takaustoimenpiteillä Nordic Minesin suurimpien osakkeenomistajien Eldorado Gold Cooperatief U.A.:n (jäljempänä Eldorado) ja yhtiön hallituksen puheenjohtajan Lennart Schönningin ja ulkopuolisten takaajien sitoumuksesta. Merkintähinta on 1,10 Ruotsin kruunua osakkeelta. Thomas Cederborg, Nordic Minesin hallituksen jäsen, on nimitetty uudeksi toimitusjohtajaksi Sijoitussuunnitelma kullan tuotannon lisäämiseksi, toimintavarmuuden parantamiseksi ja toimintakustannusten vähentämiseksi Lainaehtojen muutokset, jotka tarkoittavat muun muassa yhtiön luotottajille maksettavien kahden seuraavan lyhennyksen siirtämistä myöhemmäksi, 9,4 miljoonan euron osalta. Eldoradon edustajaksi hallitukseen esitetään Berne Janssonia. Tausta ja syyt Laivan kaivos Raahessa, Suomessa, piti olla valmis elokuussa 2011, mutta viivästyi neljällä kuukaudella ja valmistui joulukuussa 2011. Kesti helmikuun puoleen väliin 2012 ennen kuin korkeapitoisen malmin liuotus otettiin käyttöön, jonka jälkeen laitoksessa pystyttiin aloittamaan kullan tuotanto. Yhtiön pankkiyhteenliittymän kanssa sopimisa lainaehdoissa edellytettiin, että lainaa lyhennetään vuoden 2012 aikana. Myöhästyneestä tuotannon käynnistymisestä johtuen yhtiö toteutti 89 miljoonan Ruotsin kruunun suunnatun uusannin maaliskuussa 2012. Heinä- ja elokuussa 2012 yhtiö toteutti kahden suunnatun uusannin ja merkintäoikeusannin yhdistelmän, yhteensä 291 miljoonan Ruotsin kruunun edestä, pystyäkseen vastaamaan taloudellisista sitoumuksistaan. Eldoradosta tuli Nordic Minesin osakkeenomistaja jälkimmäisten uusantien yhteydessä. 1(5)

Yhtiöllä on syksyn 2012 aikana ollut myös ongelmia saavuttaa ne tuotantotasot, joille Laivan kaivoksen tuotantolaitos on suunniteltu. Tämä on ollut seurausta aivan liian suuren sivukiven osuudesta louhitussa malmissa, mitä arvioidaan pystyttävän parantamaan säätämällä louhintatekniikkaa. Rikastuslaitoksen läpisyöttö on ollut suunniteltua pienempi, mutta sen arvioidaan korjaantuvan muutamalla lisäinvestoinnilla. Erinäiset käyttöhäiriöt ovat myös rasittaneet laitosta, joka on johtanut siihen, että saanti on ollut suunniteltua pienempi. Vuoden 2012 aikana saavutettu pieni tuotanto on merkinnyt rajallista tuottoa, jolla on ollut negatiivinen vaikutus yhtiön likviditeettiin. Toimintasuunnitelma Hallitus on laatinut toimintasuunnitelman vahvistaakseen yhtiön toimintaa ja rahoitusta. Hallitus arvioi, että toimintasuunnitelman käytäntöönpano johtaa siihen, että Laivan kaivoksen kullantuotannosta tulee kannattava pidemmällä aikavälillä. Toimintasuunnitelma pääpiirteittäin: 1. Investoinnit tuotannon lisäämiseksi ja toimintavarmuuden parantamiseksi Investointisuunnitelma sisältää seuraavat pääkohdat: Ylimääräisen murskaimen asentamisen primäärimurskaimesta tulevan materiaalin esikäsittelyä varten pienemmän raekoon saavuttamiseksi ennen malmin syöttämistä rikastuslaitokseen. Siirrettävällä murskaimella tehdyt kokeet ovat osoittaneet, että tämä toimenpide lisää myllyjen läpisyöttöä merkittävästi. Malmilatoon rakennettavan ylimääräisen syöttötaskun, joka mahdollistaa materiaalin syötön kuormaajalla kylmällä säällä ja lisää täten laitoksen toimintavarmuutta. Rinnakkaisen pastaputkilinjaston rakentaminen lisätoimintavarmuuden saavuttamiseksi. 2. Uusi toimitusjohtaja Michael Nilsson väistyy toimitusjohtajan tehtävistä ja hänen tilalleen tulee Thomas Cederborg tästä päivästä lukien. Thomas Cederborg on yhtiön hallituksen jäsen, joten hänellä on tämän johdosta hyvä näkemys yhtiön toiminnasta. Hän on aiemmin toiminut Västerbottenissa Björkdalin kaivoksen johtajana sekä Boliden AB:n toimitusjohtajana. Viime vuosina Thomas Cederborg on toiminut johdon konsulttina oman yrityksensä kautta. Lisätietoja Thomas Cederborgista yhtiön verkkosivuilta. 3. Muutos lainaehdoissa Yhtiön likviditeetin parantamiseksi yhtiö on neuvotellut yhtiön luotottajien kanssa lainojen aikataulun mukaisten joulukuun 2012 (5,0 miljoonaa euroa) ja maaliskuun 2013 (4,4 miljoonaa euroa) lainojen lyhennysten lykkäämisestä lisäkustannuksitta. Luotottajat ovat suhtautuneet tähän myönteisesti. Lainaehtojen muuttuminen tältä osin sekä muiden lainaehtojen tarkistaminen vahvistetaan kunkin pankin lainaosastolla. Luotottajien myöntyminen lainaehtojen muutoksiin koskee sopimuksen merkintäoikeusannin merkintä- ja takuusitoumuksia koskevia ehtoja. 4. Likviditeettireservi Hallitus haluaa varmistaa, että yhtiöllä on riittävästi rahoituksellisia valmiuksia kannattavuuden saavuttamiseen pitkällä tähtäimellä. Hallituksen arvion mukaan yhtiö tarvitsee likviditeettireserviä saavuttaakseen rahoituksellisen joustavuuden. 5. Pääoman lisäys osakkeiden uusannilla Edellä esitettyä taustaa vasten Nordic Minesin hallitus on päättänyt toteuttaa ylimääräisen yhtiökokouksen tämän hyväksyessä täysin taatun merkintäoikeusannin, jonka tuotto on enintään noin 282 miljoonaa Ruotsin kruunua ennen liikkeeseenlaskukustannuksia. Pääoman lisäystä käytetään seuraavien velvoitteiden ja suunniteltujen toimien rahoittamiseen: 2(5)

31. joulukuuta 2012 maksettavaksi erääntyvien korkokustannusten sekä kullan termiinisopimuksen lunastaminen. Eldorado ja Lennart Schönning maksavat ennakkoon merkintäoikeusantinsa pro rata -osuudet varmistaakseen, että edellä mainitut voidaan maksaa kokonaan. Tuotannon kasvattamiseen ja käyttövarmuuden parantamiseen tarvittavat investoinnit. Yhtiön likviditeettireservin vakiinnuttaminen rahoituksellisen joustavuuden säilyttämiseksi siihen saakka, kunnes Laivan kaivos alkaa tuottaa. Hallitus on esittänyt, että ylimääräinen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään osakkeiden uusannista. Merkintäoikeusannin määrä pienenee suunnatun uusannin suuruuden verran. Muutoksia hallituksessa Eldorado on esittänyt, että Berne Jansson korvaa Paul N. Wrightin hallituksen uutena jäsenenä 20. joulukuuta 2012 pidettäväksi suunnitellussa yhtiökokouksessa. Berne Jansson on toiminut Eldoradossa useissa eri tehtävissä, mm. nimikkeellä Vice President, Operations. Tällä hetkellä hän vastaa Eldoradon Kreikan hankkeesta. Jansson on Ruotsin kansalainen ja hänellä on vuori-insinöörin tutkinto Kungliga Tekniska högskolanista. Merkintäoikeusanti Hallitus päätti 19. marraskuuta 2012 i) esittää muutoksia yhtiöjärjestyksen osakepääoman ja osakkeiden määrän rajoituksiin, ja ii) että ylimääräisen yhtiökokouksen tämän hyväksyessä laskea liikkeelle osakkeita enintään noin 282 miljoonan kruunun arvosta ennen liikkeellelaskukustannuksia osakkeiden uusannilla, jossa Nordic Minesin osakkeenomistajilla on etuoikeus. Ylimääräinen yhtiökokous on määrä pitää 20. joulukuuta 2012. Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen lähetetään erikseen. Nordic Minesin osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia osakkeita täsmäytyspäivänä omistamiensa osakkeiden määrän mukaisesti. Jos kaikkia uusia osakkeita ei merkitä merkintäoikeuden tuella, hallitus voi päättää osakkeiden jakamisesta ilman merkintäoikeuden tukea. Jakaminen tapahtuu tällöin hallituksen päätöksellä etuoikeusjärjestyksessä, joka ilmenee hallituksen 19. marraskuuta 2012 tehdystä päätöksestä (joka on viimeistään kolme viikkoa ennen yhtiökokousta saatavana yhtiön verkkosivustolla ja ilmenee tarjousesitteestä). Hallitus määrittää lopullisen osakemäärän ja merkintäsuhteen noin 19. joulukuuta 2012. Merkintäkurssi on 1,10 SEK osakkeelta. Etuoikeusannin täsmäytyspäivä on 28. joulukuuta 2012. Uusien osakkeiden merkintä voi tapahtua merkintäaikana, joka alkaa 4. tammikuuta 2012 ja päättyy 18. tammikuuta 2013. Merkintäoikeuksien kauppaa käydään 4.1.2013 15.1.2013. Hallituksella on tarpeen tullen oikeus jatkaa merkintäaikaa ja merkintäoikeuksien kauppa-aikaa. Merkintäsitoumukset ja -takaukset Nordic Minesin suurin osakkeenomistaja Eldorado, jonka hallussa on noin 13,8 prosenttia osakkeista ja äänistä, ja Lennart Schönning (yhtiön hallituksen puheenjohtaja), jonka hallussa on noin 4,7 prosenttia osakkeista ja äänistä, ovat ottaneet vastuulleen merkitä pro rata -osuutensa merkintäoikeusannissa. Tämä vastaa yhteensä 52 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 18,5 prosenttia merkintäoikeusannista. Eldorado ja Lennart Schönning suorittavat maksut ennakkoon merkintäoikeusannin pro rata -osuuksiensa edestä lyhytaikaisten lainojen avulla. He kuittaavat maksut osakkeilla siinä määrin kuin hallitus arvioi olevan mahdollista osakeyhtiölain puitteissa. Merkintäsitoumuksen tekevä yhteenliittymä, joka koostuu Carnegie Investment Bank AB:sta (publ) (jäljempänä Carnegie), Nordic Minesin hallituksen puheenjohtajasta (yhtiön kautta) sekä lukuisista institutionaalisista sijoittajista, on sitoutunut takaamaan jäljelle jäävän osan osakkeista merkintäoikeusannissa, mikäli tavanomaiset ehdot täyttyvät. Tietyt toimenpiteet ovat edelleen riippuvaisia siitä, että yhtiön luotottajat hyväksyvät myöntämiensä luottojen ehtojen muuttamiseen. 3(5)

Merkintäoikeusannin alustava aikataulu 19. joulukuuta 2012 Hallitus vahvistaa osakkeiden lopullisen määrän ja merkintäsuhteen sekä julkistaa tiedot lehdistötiedotteessa 20. joulukuuta 2012 Ylimääräinen yhtiökokous ottaa kantaa hallituksen päätökseen merkintäoikeusannista 20. joulukuuta 2012 Merkintäoikeuksilla olevien osakkeiden viimeinen kaupankäyntipäivä 21. joulukuuta 2012 Ilman merkintäoikeuksia olevien osakkeiden ensimmäinen kaupankäyntipäivä 28. joulukuuta 2012 Esitteen arvioitu julkaisupäivä 28. joulukuuta 2012 Merkintäoikeusannin täsmäytyspäivä eli päivä, jolloin Nordic Minesin osakekirjaan rekisteröidyt osakkeenomistajat saavat merkintäoikeudet merkintäoikeusantiin 4. tammikuuta 15. tammikuuta 2013 4. tammikuuta 18. tammikuuta 2013 Merkintäoikeuksien kaupankäynti Merkintäaika 22. tammikuuta 2013 Alustavan tuloksen julkaiseminen Taloudelliset ja oikeudelliset neuvonantajat Carnegie toimii Nordic Minesin taloudellisena neuvonantajana ja Gernandt & Danielsson Advokatbyrå oikeudellisena neuvonantajana. Lisätietoja antaa: Lennart Schönning, hallituksen puheenjohtaja, puh. +46 18 84 345 00 Lisätietoja Nordic Minesista löytyy yhtiön verkkosivulta osoitteesta www.nordicmines.com Uppsalassa 20. marraskuuta 2012 Nordic Mines AB (publ) Edellä olevat tiedot on julkaistu Ruotsin arvopaperimarkkinoita koskevan lain ja/tai rahoitusinstrumenttien kauppaa koskevan lain mukaisesti. Tiedot julkaistiin 20. marraskuuta 2012 klo 8.10 (CET). TÄRKEÄÄ TIETOA Tämän lehdistötiedotteen tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi eikä jaettavaksi suoraan eikä epäsuorasti Yhdysvalloissa, Australiassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa eikä Etelä-Afrikassa. Tämän lehdistötiedotteen jakelu voi olla kielletty joillakin muillakin toimivalta-alueilla. Tämä lehdistötiedote ei ole myyntitarjous eikä kehotus ostaa Nordic Minesin arvopapereita millään toimivalta-alueella. Tämä lehdistötiedote ei ole myöskään osa tarjousta tai kehotusta ostaa tai merkitä arvopapereita Yhdysvalloissa. Tässä mainittuja arvopapereita ei saa tarjota eikä myydä Yhdysvalloissa rekisteröimättä eikä vuoden 1933 U.S. Securities Actin nykysisällön tarkoittamaa rekisteröintipoikkeusta. Nordic Mines ei aio rekisteröidä mitään arvopaperitarjouksen osaa Yhdysvalloissa eikä tehdä Yhdysvalloissa arvopaperitarjousta yleisölle. Tämän julkaisun kopioita ei jaeta eikä lähetetä eikä niitä saa jakaa eikä lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Singaporeen eikä Etelä-Afrikkaan. 4(5)

Tämä asiakirja ei ole sääntelyviranomaisen hyväksymä. Tämä asiakirja on ilmoitus, ei esite, eikä sijoittajien pidä merkitä eikä ostaa arvopapereita, joista tässä asiakirjassa puhutaan, vaan sen tiedon pohjalta, joka on esitetty esitteessä, jonka Nordic Mines julkaisee verkkosivustollaan jonkin ajan kuluttua. Nordic Mines ei ole päättänyt tarjota osakkeita tai oikeuksia jonkin Euroopan talousalueen jäsenvaltion kansalaisille, poikkeuksena Ruotsi ja toisen toimivallan alue, joilla on toimilupa osake- tai oikeuksien tarjoamiseen. Tällaisissa Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa, lukuun ottamatta Ruotsia (ja muita toimivaltaalueita, joilla on toimilupa osakkeiden tai oikeuksien tarjoamiseen), jotka (nk. merkitykselliset jäsenvaltiot) ovat saattaneet esitedirektiivin osaksi kansallista lainsäädäntöä, ei ole tänä päivänä tarjottu osakkeita tai oikeuksia yleisölle, niin että edellyttäisi että esite on julkaistu jossakin merkityksellisessä jäsenvaltiossa. Näin ollen osakkeita ja oikeuksia saa tarjota vain merkityksellisissä jäsenvaltioissa: a) juridisille henkilöille, jotka ovat toimivaltaisia tai joilla on lupa harjoittaa toimintaa talousalueella tai jollei niillä ole tällaista toimivaltaa eikä tällaista lupaa niin, joiden toiminnan tarkoitus on yksinomaan sijoittaa arvopapereihin; b) juridisille henkilöille, jotka täyttävät kaksi tai useampia kriteereitä seuraavista: 1) taseen loppusumma, joka vastaa vähintään 20 miljoonaa euroa, 2) tuloslaskelman mukainen nettoliikevaihto, joka vastaa vähintään 40 miljoonaa euroa ja 3) taseen mukainen oma pääoma, joka vastaa vähintään 2 miljoonaa euroa; tai c) jossakin muussa suhteessa, joka ei edellytä, että Nordic Mines julkaisisi esitteen esitedirektiivin artiklan 32 mukaisesti. Tätä sovellettaessa on sisällytettävä ilmaisu "osakkeiden ja oikeuksien tarjoaminen yleisölle" jossakin merkityksellisessä jäsenvaltiossa viestintään jossakin muodossa, ja on sisällettävä riittävästi tietoja tarjoamisen ehdoista ja tarjottavista osakkeista tai, jotta sijoittaja voi päättää ostaa arvopapereita, ja tämä voi vaihdella tällaisessa merkityksellisessä jäsenvaltiossa, jossa esitedirektiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, ja ilmaisulla esitedirektiivi tarkoitetaan direktiiviä 2003/71/EY mukaan lukien kaikki kyseisen merkityksellisen jäsenvaltion toteuttamistoimenpiteet. Carnegie edustaa merkintäoikeusannissa ainoastaan Nordic Minesia eikä ole vastuussa millekään muulle taholle kuin Nordic Minesille turvasta, jota tarjotaan sen asiakkaille, tai neuvonnasta, jota tarjotaan merkintäoikeusannin yhteydessä. Carnegie ei vastaa eikä sitoudu eikä takaa nimenomaisesti eikä implisiittisesti tämän lehdistötiedotteen sisällöstä, sen oikeellisuudesta, täydellisyydestä tai aitoudesta tai mistään muustakaan julkilausumasta, jonka Carnegie tekee tai joka sen on määrä tehdä Nordic Minesin tai merkintäoikeusannin yhteydessä, eikä mikään tässä lehdistötiedotteessa ole eikä sitä pidä tulkita lupauksena tai sitoumuksena tässä mielessä, riippumatta mitä on tapahtunut aiemmin tai tapahtuu tulevaisuudessa. Täten Carnegie irtisanoutuu niin laajassa määrin kuin se laillisesti on mahdollista kaikesta vastuusta riippumatta siitä, koskeeko tämä vahingonkorvauksia, sopimusta tai muuta vastaavaa, mitä tulee tähän lehdistötiedotteeseen tai johonkin vastaavaan lausumaan. Tämä lehdistötiedote sisältää ennakoivia lausumia, mikä tarkoittaa tulevia tapahtumia koskevia lausumia. Tässä yhteydessä ennakoivat lausumat koskevat usein Nordic Minesin odotettua tulevaa liiketoiminnan ja taloudellista kehitystä ja sisältää usein sanoja, kuten odottaa, ennakoida, tarkoituksena on, suunnitella, uskoa, pyrkiä ja on määrä. Ennakoivat lausumat tarkoittavat määritelmällisesti olosuhteita, jotka vaihtelevassa määrin ovat epävarmoja ja joihin voivat vaikuttaa monet tekijät, mukaan lukien rahamarkkinoiden olosuhteet, raaka-aineiden hinnat ja rahoitusvarojen arvo; sääntelyn sekä lainsäädännön, tutkinnan ja oikeudellisten toimenpiteiden vaikutukset; strategiset toimenpiteet; sekä useat muut seikat kansallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla, mukaan lukien poliittiset, taloudelliset, liiketoiminnalliset ja kilpailuluonteiset seikat. Nämä tekijät voivat saada Nordic Minesin tosiasialliset tulevat tulokset poikkeamaan olennaisesti siitä, mitä on arvioitu ennakoivissa lausumissa. Nordic Mines ei sitoudu päivittämään ennakoivia lausumia. Kehotamme lukemaan tämän lehdistötiedotteen ja esitteen ja tiedot, jotka on liitetty näihin viittauksina tietojen ollessa saatavilla, kokonaisuudessaan antamaan lisätietoja tekijöistä, jotka voivat vaikuttaa Nordic Minesin tulevaan kehitykseen ja aloihin, joilla yhtiö toimii. Näiden riskien, epävarmuuksien ja olettamusten valossa on mahdollista, että ennakoivissa lausumissa kuvatut tapahtumat eivät tapahdu. 5(5)