Koti ja asuminen Asumisen savonsanomat.fi Kiinteistökauppa Sisustus Remontointi Rakentaminen erikoislehti Korkea aika remontille? Vuosittain kunnostusta tarvitsee ainakin 8,5 miljoonaa kattoneliötä Sivut 10 11 Ikkunat: Nyt suositaan valoa antavia mutta tilaa viemättömiä kapeita ikkunoita. Sivu 6 Lattiavalaisimet: Trendeinä ovat nyt vintage, teollinen ilme, moderni muotoilu ja huumori. sivu 12
2 SAVON SANOMAT 27.7.2013 SISÄLLÄ Tulevaisuuden rajanylityspaikka Leikkimökkiprojekti yhdisti mummoa ja lastenlasta Sivu 4 Voiko kiinteistövälittäjä ostaa omasta kuormasta? Sivu 11 Ensi viikolla Heinäkuun puolivälissä saavutin varsinaisen valaistumisen: täysivaltaisuuden. Lähes kaikki mahdolliset oikeudet kolahtivat taskuuni, kun aikamerkki piippasi viimeisen pitkän signaalin keskiyön kellonlyömän merkiksi. 18-vuotiaana oleminen ei ilmene olotilassani yhtään eri tavalla, mutta elämän helpottumisesta ei käy kiistäminen. Mikäs töihin on autolla ajaessa suojaisessa matkustamossa, ennen oltuani sään armoilla kevytmoottoripyörällä liikenteessä. Kotoanikin olisin ollut vapaa lähtemään heti aikuisen tittelin saavutettuani, mutta kotona asumisessa on kuitenkin puolensa. Olen muuttanut huoneeseeni jo alakouluaikoinani. Huoneeni on toisessa päässä taloa, joten radio on saanut soida yötä myöten vapaasti. Huone ei ole neljää neliötä suurempi, joten siellä ei paljoa mahdu tekemään. Koko kuitenkin riittää sen ajan täyttämiseen, mikä koulusta, töistä ja vapaa-ajasta jää: se kuutisen tuntia, joka menee nukkumiseen. Toisaalta kotona asustelevat kaksi kirsullista eivät ylläpidä varsinaista hiljaisuuden tyyssijaa. Haukkuminen vie hermot usein. Omaa rauhaa ei ole muutenkaan, sillä aina Kolumni Juuso Kääriäinen joku on kotona. Itse asiassa kotona asuminen on aika useinkin hermoja kiristävää. En saavuta oman huoneeni ulkopuolella flow-tilaa, joten olen miettinyt, että voisin jo lähteä. Muutto omaan kotiin olisi varmasti hauskaa ja piristävää, mutta olisiko se tässä vaiheessa järkevää. Yleensä kotoa muutetaan jollain kunnon perusteella, kuten opiskelupaikan perässä toiselle paikkakunnalle. Mutta kun itsellä ei ole tarvetta muuttaa koulun tai muun syyn takia, missä menee raja, milloin olisi viimeistään tempaistava irti lapsuudenkodista? Milloin olisi viimeistään tempaistava irti lapsuudenkodista? Monille oman huoneen tilankäyttö on ongelma, ja kotoa saatetaankin muuttaa isomman tilan toivossa. Minulle huoneen pieni koko ei kuitenkaan ole ongelma, sillä nukkuminen onnistuu kyllä. Moni haluaa ympärilleen tavaroita vain, koska ne ovat kauniita. Minulle huonekalujen ja laitteiden ensisijainen valintaperuste on käyttötarkoitus. Sillä perusteella olen huoneeni sisustanut. Myönnän, että lisätilaakin voisin ottaa, sillä olisi tasokkaampaa, jos huoneessa mahtuisi tekemään muutakin kuin nukkumaan ja istumaan yhdessä pisteessä. Koulukirjat ovat lattialla pinossa. Tavaraa on niin paljon, ettei mitään uutta enää mahdu mukaan. Olisi ihanaa, jos huoneessani olisi tilaa sohvalle. Äidin mielestä tilaa saisi, kun vain siivoaisin huoneessani. Noo... koska mahdun siellä olemaan, en siivoa. Eivät ne tavararöykkiöt niin paljon häiritse. Nyt siis kotoa muuttamiselle ole varsinaista perustetta. Mutta jossain vaiheessa se kyllä tulee vastaan elämässäni. Tämä välitilaan putoaminen on vain elettävä ja katsottava, mitä tulevaisuus tuo. Perinteisesti on sanottu, ettei mitään kaipaa ennen kuin menettää sen. Voi hyvin olla mahdollista, että näin tapahtuu myös omasta perheestä irtautumisen kohdalla. Silloin saavuttaakseni oman kodin, jonka koen täydelliseksi, voi vaatia sen, että saan tehdä jostakin neidistä rouvan. Ja siirtyä lapsen paikalta porrasta ylemmäs. Kirjoittaja on lukiolainen, joka oli Savon Sanomilla kahden viikon työharjoittelussa. Kysely: Millainen on hyvä valaisin? Koululaisen huoneessa tärkeää ovat mieluisat pikkuelementit ja hyvät säilytystilat Erikoislehti Nro 28 27.7. 2.8.2013 Päätoimittaja: Jari Tourunen Tuottajat: Soili Väisänen (017) 303 357 Kristiina Poutiainen (017) 303 580 Visuaalinen tuottaja: Anu Mattila (017) 303 581 Kannen kuva: Olli Herranen Sähköposti: teemat@savonsanomat.fi Ilmoitusmyynti: Savon Sanomien mediamyynti (017) 303 111 mediamyynti@ savonsanomat.fi Sivunvalmistus: Mediasepät Oy Painopaikka: Lehtisepät Oy Kuopion paino (2013) Jakelu: Savon Jakelu Oy Lehti jaetaan lauantaisin Savon Sanomien liitteenä tilaajille sekä lisäjakeluna kaikkiin talouksiin Kuopion, Siilinjärven, Vuorelan ja Toivalan taajamissa. Jakelumäärä 91 000. Lehti on saatavana myös alueen noutopisteistä. Teksti: Anniina Honkanen Kuvat: Akseli Muraja Elokuuta lähestyttäessä ja iltojen hämärtyessä alkaa valaisimille olla tarvetta. Laajat valikoimat tuovat kuitenkin mukanaan valitsemisen vaikeuden. Mikä on hyvä valaisin? Millainen valaisin luo kotiin tarvittua tunnelmaa? Kirjoittaja on lukiolainen, joka on kahden viikon työharjoittelussa Savon Sanomilla. # Yksinkertainen kattolamppu on mukava. En ole hirveästi katsellut lamppuja, mutta en pidä vessojen sinivalolampuista koska ne vähän vääristävät. Iisa Vesamäki, Kuopio # Sota-ajan lapsena poltan aina vain yhtä lamppua kerrallaan, joten pidän erityisesti lattialampuista. Luen kirjoja ja teen paljon käsitöitä pöydän äärellä, joten lattialamppu valaisee paremmin kuin pöytälamppu. Lattialampun valo tulee ylempää. Eira Väisänen, Kuopio # Energiansäästölamput ovat minun mieleeni. Lempivalaisimeni on ehdottomasti saunalamppu. Jotain designia siinä pitää olla, mutta kuitenkin pysytellä yksinkertaisessa. Led-valot ovat siirtymässä autoista asuntoihin. Sellainen olisi myös ihan kätevä. Simo Vänttinen, Kuopio # Loisteputkivalaisin katon rajassa on minun mielestäni hyvä. Siinä on luonnollinen valo. Haaveena minulla on joskus hankkia rikkiplasmavalaisin. Se on niin kirkas, ettei kirkkaampaa löydy. Esa Leskinen, Kuopio
KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 3 Tulevaisuudessa valaisin on tällainen Kristiina Poutiainen Jatkossa ei tarvitse napsutella valoja kiinni poistuessaan huoneesta, sillä erilaiset älyvalaisun sovellukset yleistyvät lähivuosina kodeissa, julkisissa tiloissa ja työpaikoilla, ennustaa Teknologian tutkimuskeskus VTT MTV3:n nettisivuilla. Tulevaisuuden kodissa valaistuksen suunta, voimakkuus ja väri voivat mukautua automaattisesti esimerkiksi sen mukaan, katsovatko asukkaat televisiota, syövätkö he illallista ja missä osassa huonetta he oleskelevat. Ikkunan viereen sijoitettujen valojen sävy voi myös kertoa, mikä on ulkoilman lämpötila tai heijastaa huoneeseen animoitua valotaidetta sateesta tai paisteesta. Sohvalla kirjaa lukevan silmiä hemmotellaan, kun valot suuntaavat säteensä omatoimisesti sivuille. Työpaikoilla ja kouluissa tulevaisuuden älyvalot auttavat jaksamaan paremmin. Työntekijöiden ja opiskelijoiden vireystila pysyy yllä, kun valaistus huomioi valomäärän lisäksi virkistävän värisävyn. Kodeissa perinteisiä valokatkaisijoita ei tulevaisuudessa tarvita, sillä tapettiin printatut sensorit tunnistavat huoneeseen saapuvien liikkeet ja säätävät valaistuksen niiden mukaan. Energiahukka minimoituu, kun tyhjissä huoneissa valot sammuvat itsestään. Ledien ja älykatkaisimien avulla energiaa voidaan VTT:n mukaan säästää jopa 80 prosenttia. Älykkäät valaisinjärjestelmät yleistyvät jo. Teknologisesti seuraava iso askel on parempien sensoreiden ja toiminnallisuuksien integrointi valaisinjärjestelmiin, jolloin valaistusta voidaan säätää entistä tarkemmin ja monipuolisemmin henkilöiden liikkeiden ja työtehtävien mukaan, ennakoi VTT:n johtava tutkija Janne Aikio MTV3:lla. VTT arvioi, että helppokäyttöiset ja edulliset uudet älyvalaisinjärjestelmät voisivat yleistyä kuluttajien keskuuteen noin kymmenen vuoden sisällä. Ikkunan viereen sijoitettujen valojen sävy voi myös kertoa, mikä on ulkoilman lämpötila. MAINONTA MUISTETAAN PARHAITEN SANOMALEHDESTÄ Soita ja kysy lisää, Puh. 017 303 111/ mediamyynti Kätevästi KotiinKuljetuKsella! Pihakivet koristekivet viinijarvenkivi.fi Viinijärven Kivi Oy puh. 020 749 8989 Kuopiossa valmistetut ikkunat palvelevalta asiantuntijalta Hannu Tenhunen p. 050 433 6307, hannu.tenhunen@fenestra.fi Oiva Turunen p. 050 434 1413, oiva.turunen@fenestra.fi Rakennusmittapelti Oy - Kattopellit - Sadevesijärjestelmät - Kattoturvatuotteet - Tarvikkeet ja asennuspalvelu Rakennusmittapelti Oy Varpukuja 1, 70420 Kuopio puh. 017 266 0500 l fax 017 266 0501 - www.rakennusmittapelti.fi - TERVETULOA! Sisustuksen suunnittelu - myös kotikäynnit matot ja kankaat tapetit valaisimet ja huonekalut myös ompelupalvelu -työpisteet - 15% Puijonkatu 24, Kuopio Puh. (017) 261 5819 Ma pe 9 17, la 10 14 posti@sisustuspicaso.fi www.sisustuspicaso.fi apsoy.fi jokakoti.fi etuovi.com ApS Oy LKV -lähelläsi välittäen- hannele.vauhkala@apsoy.fi 044 534 5518 harri.vauhkala@apsoy.fi 050 534 0019 Asuntopalvelu Savossa Oy LKV Vehmersalmentie 36 71310 Vehmersalmi Välityspalkkio 2,98% sis. alv. min. 2000 velattomasta kauppahinnasta. 7533930 7532781 7533587 Pelonniemi, Riistavesi, vapaaajanasunto 25/30m 2 ja rantasauna tupineen 20/25m 2 hienolla Juurusveden (Kallavesi) länteen avautuvalla tontilla. Hyvä ranta lapsille ja veneilyyn. Hirsirakennukset. Kuopioon vajaa 40 km. H. 105.000 Teerisaarentie 152. Ensies. su 15.30-16.15. 7526006 Kylpyhuoneremontit suunnittelusta toteutukseen Varaa palveluaika Kolme varttia kylppärille -tapaamiseen osoitteessa laattapiste.fi Vehmersalmi, Kohma v. 1991 vanhaan henkeen rak. n 70/75 m 2 (2h, avok, työh, et) suuruinen piilopirtti 2,14 ha hyväpuustoisella tontilla. Hirsiaitta ja -sauna, porakaivo. Venepaikka. H. 79.500 Humalalahdentie. Sovi esittely! Tuusniemi, Soittu, Ruunalammen rannalla v. -05 valm. talvikäyttöön soveltuva n. 40/53m 2 talo (1h, k, s, pukuh. ja terassi). Hyvässä kunnossa. Tontti n. 5000 m 2 määräala, hyvä puusto. H. 78.000 Ruunalammentie. Sovi esittely! OK Vehmersalmi, Kohma, 2h, k, et, wc n. 63 m 2 Tontti n. 9000 m 2, suurin osa peltoa. Taloa on kunnostettu paljon, mm. ikkunat, vesijohdot, jätevesijärjestelmät, keittiökalusteet ym. Venevalkama läheisen Kohmanveden rannalla. H. 73.000 Kohmantie. Sovi esittely! 7522339 Kesämökki Leppävirta, Konnus, Vattusaari h, k pkh, s, n. 51 m 2 Saarimökki. Lyhyt venematka omasta valkamasta. Myydään kalusteineen ja varusteineen. 2000 m 2 länsitontilla on myös aitta, kesäkeittiö, kaksi laituria ja hyvä puusto. H. 49.000 Sovi esittely! 7518829 Maalaisromantiikkaa Suvasveden Mäntysalon saaressa! Päärakennus n. 150m 2 on 1920-luvulta, ikäisekseen hyvä, toimivat tulisijat. Vanha hirsiaitta. Rantas./tuparak., savus. ym. Tontti 1,86 ha, rv. n. 250 m. Venematka n 1,5 km. H. 168.500 Sovi esittely! 7525124 OK Vehmersalmi Kallaveden rannalla 4h, k, s-os 105/136m 2 + rantas. ja tupa ym. n. 50 m 2 (H) 5270 m 2 todellisella aurinkotontilla kuntotarkastettu, 1981 valmistunut talo. Runsaasti varastotiloja. Mahdollisuus ostaa lisämaata! H. 198.000 Katteluksentie. Sovi esittely! Meiltä saat nyt myös saunat! 6993873 7534227 7534197 OK Kuopio, Litmaniemi 4h, k, s-os, lämmin kuisti ja terassi 94/109m 2 (H) Lähes uutta vastaava, 2003 valmistunut nätti talo 7700 m 2 tontilla maaseudulla. Isot pihavarastot, 2 auton katos. Rantaoikeus läheiseen järveen. H. 159.000 Mustinlahdentie. Sovi esittely! Uutuus! RT Vehmersalmi 2h, avok, ph 46m 2 (E2007) Perustellisesti ja tyylikkäästi hiljattain remontoitu päätyhuoneisto hyvin hoidetussa mm. kv-putkiremontoidussa yhtiössä. Tämä on nähtävä! Vh. 64.000. Miettiläntie 9. Ensiesittely ma 17-17.30. Uutuus! RT Kaavi 2h,kk,ph 35m 2. Taloyhtiöön on juuri asennettu maalämpö, yhtiötä on saneerattu muutoinkin runsaasti. Huoneisto on siistissä peruskunnossa, vuokrattu. Bruttotuotto nyt n. 7%, pitkäaikaiset vuokralaiset. Sijoittajalle tai omaan käyttöön! Mh. 28.000, vh. 31.034. Soita ja sovi esittely! LAATTAPISTE KYLPYHUONEET KUOPIO Leväsentie 7 A. Puh. 017 266 3500. Ark. 9-17. Tervetuloa!
4 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ Elias Lahtinen Leikkimökin uusi elämä koitti keväällä, iloitsevat Ronja Nurminen ja Iiris Nykänen. Nyt mökki on kunnostettu ja palvelee teetupana. Mörskästä teetuvaksi Leikkimökin remontti oli Iiris-mummon ja Ronjan yhteinen kesäprojekti. Lahti Mervi Pasanen Leikkimökki oli huonossa kunnossa ja kierossa. Pate Paloniemi tuumasi jo, että kaataa koko mökin, kun se on ihan vinossakin. Mutta Iiris Nykänen oli toista mieltä. Jotain virkaa sillä vielä olisi. Siitä voisi saada vaikka mummon ja lapsenlapsen, Ronja Nurmisen, 11, yhteisen tuunausprojektin. Selvää oli, että jokin erilainen ja kiva teema piti keksiä mökin sisustukseen. Mietin pitkin talvea, mitä leikkimökille voisi tehdä. En halunnut mitään perinteistä hellahuonetta. Keksin sen toukokuussa, ja olin siitä niin innoissani, että vähältä piti, etten rynnännyt Ronjan koululle luokan ovea takomaan; päästäkään sisään, mummo keksi, mitä mökille tehdään, Nykänen nauraa. Mökistä tulisi teetupa. Ensitöiksi mökistä piti häätää alivuokralainen. Leikkimökin katon väliin torkkupeitosta pesää tehnyt orava siis joutui muuttamaan. Onneksi orava ei ollut vielä ehtinyt tehdä sinne poikasia. En tiedä, minne se muutti, remppamummo pohtii. Leikkimökki remontoitiin kunnolla. Ensimmäiseksi se tunkattiin suoraksi. Sitten Nykänen purki sisältä huonokuntoiset rakenteet, Paloniemi oikaisi ja levytti seinät. Kaikki maalattiin uudelleen. Kirpputoreilta löydettiin myyntitiski, hylly ja kassakone. Paloniemi teki lisää hyllyjä. Lopuksi tyttö ja mummo somistivat mökin teetuvaksi. Sisustukseen ei satsattu suuria omaisuuksia, vaan vaivaa ja ajatusta. Hyllyiltä löytyy purkkeja, purtiloita ja mummon käsitöitä. Lapsenlapsi on pian mummoa päätä pidempi ja harrastaa kilpauintia. Tytön kuulematta Iiris Nykänen suree jo salaa sitä, että leikki loppuu aikanaan. En minä kuvittele, että Ronja enää 17-vuotiaana käy leikkimässä teetupaa, hän sanoo ja ääni vähän särkyy. Lapsenlapsi on kuin oma lapsi, niin läheinen suhde kahdella naisella on. Pieni punainen leikkimökki onkin heille hienon ihmissuhteen osoitus. Se kertoo kahden eri-ikäisen naisen ystävyydestä, kiintymyksestä ja kummankin taidosta heittäytyä leikkiin, ikäerosta huolimatta. Ronja Nurminen on leiponut aamulla muffineja. Iiris Nykäsen mielestä ne ovat hyviä.
Lisää koteja www.skv.fi HELI KUUSELA kiinteistönvälittäjä LKV 010 228 4908 VIIKONLOPUN PÄIVySTyS 040 583 5522 PUIJONKATU 27, 2. krs, Kuopio, 010 228 4900 kuopio@skv.fi Kysy välityspalkkiotarjoustamme. Normaali välityspalkkio velattomasta kauppahinnasta on 4 % + alv. 24 % = 4,96 % (vähimmäispalkkio 2 000 + alv. 24 % = 2 480 ) + asiakirjakulut. Puheluhinnat 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0835 /puh + 0,06 /min ja matkapuhelimesta 0,0835 /puh + 0,1717 /min (alv. 24 %). SKV Kiinteistönvälitys Oy, Valimotie 17-19, Helsinki, Y-tunnus 0851924-5. SKV-avain 865731 TUUSNIEMI, OKT, 124/204 m² Omalla 6270 neliön tontilla on myös vanha navetta, johon pystyy tekemään vaikka askartelupaikan. Maallemuuttajan unelma! 3mh, oh, k, kh, s Mh.110.000. Luostaritie 2029. Esittely sunnuntaina: 13.30-14.00/Kuusela SKV-avain 816026 TOIVALA, OKT, 93/135 m² Omakotitalo remonttitaitoiselle. Iso olohuone ja tilava keittiö, varaava takka. Sauna remontoitu 2007. Vuokratontti 856 m². 2h, k, khh, kh, s, pkh, wc sekä autotalli. Mh. 109.000. Kassaratie 2. Esittely maanantaina: 18.15-18.45/Lampinen Koti on sydämenasia KUOPIO, SAVOLANNIEMI KUOPIO, SAVOLANNIEMI Asunto Oy Kuopion Rantakerttu Asunto Oy Kuopion Rantakerttu ENNAKKOMARKKINOINNISSA! SKV-avain 824075 ENNAKKOMARKKINOINNISSA! KESKELLÄ SAARISTOKAUPUNKIA Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan paikalle kauniille Kuopion paikalle kaupungin Kuopion kau- vuok- Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan kauniille ratontille, Pölläkänlahden ylittävän sillan läheisyyteen. pungin vuokratontille, Asunto Oy Kuopion Pölläkänlahden Rantakertussa on kaikki valmiina omanoloiselle ja yksilölliselle ylittävän kodille. sillan Näiden läheisyyteen. seinien sisällä Asunto on helppo viihtyä modernissa ja ikiomassa kodissa! Arvioitu Kuopion valmistuminen Rantakertussa kesäkuussa on kaikki valmii- 2014. Oy Huoneistoesimerkit: na omanoloiselle ja yksilölliselle kodille. 2 h, k, s 49,0 m 2 Vh. 130.830 Arvioitu valmistuminen kesäkuussa 2014. PÄIVÄRANTA, 2 h, k, s RT, 4h, 52,5 k, m s, 88,5 2 Vh. 139.125 m² Huoneistoesimerkit: 2008 rakennettu 2-taso koti. Ihana aidattu 4 h, k, s 102,0 m2 Vh. 244.290 2h, k, s 49,0 m 2 Vh. 130.830 oma piha sekä tilava parveke. Myytävänä au- 3 h, tupak, s 66,5 m 2 Vh. 169.974. 2h, k, s 52,5 m 2 Vh. 139.125 3h, tupak., s 66,5 m 2 Vh. 169.974 4h, k, s 102,0 m 2 Vh. 244.290 totalli omalla osakekirjalla 14.000. Vapautuu nopeasti! Mh. 216.000. Koivupolku 1 A. Esittely tiistaina: 17.15-17.45/Suuronen Asunto Oy Kuopion Rantakerttu SAVON SANOMAT 27.7.2013 5 ENNAKKOMARKKINOINNISSA! KESKELLÄ SAARISTOKAUP Asunto Oy Kuopion Rantakerttu rakennetaan kauniille paik ratontille, Pölläkänlahden ylittävän sillan läheisyyteen. Asu sa on kaikki valmiina omanoloiselle ja yksilölliselle kodille. N po viihtyä modernissa ja ikiomassa kodissa! Arvioitu valmi Huoneistoesimerkit: 2 h, k, s 49,0 m 2 Vh. 130.830 2 h, k, s 52,5 m 2 Vh. 139.125 4 h, k, s 102,0 m2 Vh. 244.290 3 h, tupak, s 66,5 m 2 Vh. 169.974. UUDISTUOTANTOA SKV-avain 890007 KUOPIO, KARTTULA, OKT 249,5/359m² Tiilitalo omalla 3889 m 2 tontilla. Asuintilat yläkerrassa, alak. uima-allasosasto ja sauna. Aidattu piha. Kuntotark. 2012. Vaihto pienempään huomioidaan. Tee tarjous! Mh. 228.000. Huvitie 8. Esittely sunnuntaina: 17.00-17.30/Luomi. ENSI- ES. SKV-avain KURKIMÄKI, OKT, n. 120 m² 1950 rakennettu idyllinen koti valmiine puutarhoineen. Alakerran tilat osittain remontoitava. 3 mh, oh, k, rt, th, ph, kh, s, 2 x wc, kuisti. Mh. 167.000. Kurkimäentie 323. Ensies. keskiviikkona: 18.00-18.30/Luomi SKV-avain 819809 RIISTAVESI, OKT, 87/100,5 m² Juuri valmistunut 1-tasoinen Kastelli Talo palveluiden läheisyydessä. Vuokratontti 736m². Erillinen autokatos/varasto. 2mh, tupak., khh, kh, s, wc. Mh. 235.000. Peltokuja 6. Esittely maanantaina: 17.15-18.00/Viljakainen SKV-avain 835837 PETONEN, RT, 3 h, k, s, erill.wc, 80 m² Siistikuntoinen rivitalokoti. Aurinkoinen oma piha ja parveke. Toimiva kokonaisuus, hyvät palvelut vieressä. Edullinen asua. Energialuokka D. Mh. 143.000 Yläkatu 9 A. Esittely keskiviikkona: 17.00-17.30/Kuusela UUSI KUOPIO, NILSIÄ, Tiirinniemi, määräala Loistava vaihtoehto vapaa- ajan kohteen etsijöille! FAIRWAY 4 SCENERY BLOCK sisältää 3 erillisinä määräaloina myytävää rakennuspaikkaa koot 2060 m 2, 1599 m 2 ja 1307 m 2. Sijaitsee kauniilla paikalla Tiirinniemen golfkentän 4 väylän varrella ja lammen läheisyydessä. Kysy lisää myös muista vaihtoehdoista! Mh. per määräala 38.000. HAAPARINNE, OKT, 116/135 m² 2011 valmistunut 1-taso puutalo omalla n.1279m² tontilla. Avara k/oh, jossa leivinuuni/takka. Vapautuu nopeasti! 4mh, oh, k, khh, kh, s, at/ ak/var. E-lk: B. Mh. 308.000. Haapakiitäjä 12. Es. maanantaina: 18.30-19.15/Viljakainen KURKIMÄKI, OKT, 180/205 m² Talossa on valoa ja toimivuutta, hyvin säilytystilaa. Kaunis 2890 m² vuokratontti. Oh, rt, k, 4 mh, aula, kirjasto/tv-huone, khh, 2xwc, kh, s. E-lk: luokittelematon. Mh. 270.000. Koivuharjunkuja 1. Esittely tiistaina: 18.30-19.00/Eskelinen SKV-avain 803291 TONTIT SKV-avain 862325 SKV-avain 812432 SKV-avain 815056 SAARISTOKAUPUNKI, KT, 3h, k, s, 69,5 m² Kaunis, 7. kerroksen 2012 valm. asunto. Näköalat ovat käsittämättömän upeat. Erikseen myytävänä 2 autohallipaikkaa 11.000 /kpl. E-lk: B2007. Mh. 250.000. Helminauha 2 A. Esittely maanantaina: 16.45-17.15/Suuronen KESKUSTA, KT, 3h, k, kh, parveke, 68 m² Väinölänniemen lähellä avara huoneisto, hissitalon 4.krs. Remontilla mieleinen koti. Taloyhtiöön tulossa LVIS-remontti 2014. Mh. 116.961,65. Vh. 120.500. Snellmaninkatu 18 A. Esittely keskiviikkona: 17.45-18.15/Viljakainen SKV-avain 812423 SKV-avain 819830 SKV-avain 821831 KAAVI, OKT, 86/97,6 m² Ihana, uudenveroinen talo palveluiden lähellä 2017 m² vuokratontilla. Energialuokka D. Rak. 2010. At/varasto, puuliiteri. Iso terassi, nurmetettu piha. Mh. 193.000. Mustaniementie 3. Esittely tiistaina: 16.00-16.45/Kuusela PIRTTI, OKT, 109/158 m² Hyväkuntoinen 1-taso. Vehreä 1079 m² vuokratontti. Edulliset asumiskustannukset. Vapautuu nopeasti! 3mh, k, s, kh, khh, at. E-lk: luokittelematon. Mh. 229.500. Norjanrinne 1. Esittely tiistaina: 19.00-19.30/Viljakainen KESKUSTA, KT, 2h, k, vh, kh, 60,5 m² Hyväkuntoinen läpitalon huoneisto, ylin 3.krs (ei hissiä). Vaalea keittiö. Lasitettu parveke. Luvat saunaan. Vap. 31.7.2013 mennessä. E-lk: E2007. Mh. 120.000. Minna Canthinkatu 11 B. Esittely tiistaina: 16.15-16.45/Viljakainen SKV-avain 802635 PITKÄLAHTI, OKT, n. 104/148 m² Perinteinen rintamamiestalo omalla 1558 m²:n tontilla. Kuntotarkastettu. Tontti mahdollista jakaa. Rakennusoik. n. 360 m². 4h, k, kh, wc, s, var. Mh. 165.000. Kuvelammentie 17. Esittely tiistaina: 17.00-17.30/Eskelinen SKV-avain 865960 SKV-avain 810423 KESKUSTA, KT, 2h, k, s, 54 m² Kauniisti ja tyylikkäästi remontoitu saunallinen citykoti. Taloyhtiön LVIS-saneeraus valmistuu elokuussa. Vapautuu kahdessa viikossa. Mh. 119.176,68. Vh. 145.000. Puijonkatu 39 A. Esittely tiistaina: 16.30-17.00/Suuronen SKV-avain 808101 SAARISTOKAUPUNKI, OKT, 165/195 m² Vastavalmistunut 2-tasoinen isommankin perheen valoisa ja avara koti. Yksilöllinen pohjaratkaisu, isot terassit ja kulmaparveke. Erillinen autotalli. Mh. 328.000. Rautokannantie 40. Es. keskiviikkona: 18.45-19.30/Viljakainen SAARISTOKAUPUNKI, KT, 2h, k, s, lasitettu parveke, 47 m² Upea 2012 valmistunut kaksio, jonka ikkunoista ja parvekkeelta upeat järvimaisemat. Autohallipaikka 10.700. Mh. 172.000. Helminauha 2. Esittely maanantaina: 18.45-19.15/Kuusela SKV-avain 810386 SKV-avain 824049 PIHKAINMÄKI, OKT, 134/151 m² Ihastuttava talo omalla 3507m² tontilla. Kylässä koulu ja päiväkoti. Edulliset lämmityskustannukset, takka, leivinuuni ja takkahuoneen tulisijalla lämpiävä sauna. Mh. 248.000. Alarinteentie 10. Esittely keskiviikkona: 18.00-18.30/Kuusela KESKUSTA, KT3, 3 h, kk, kh, parveke 60 m² Valkeisenlammen tuntumassa viehättävä 2. kerroksen kolmio, jossa on tehoneliöt. Parveke lammelle päin. Siistikuntoinen koti, vapautuu nopeasti. Mh. 125.000. Rajakatu 3 A. Esittely maanantaina: 18.15-18.45/Suuronen SKV-avain 885720 SKV-avain 826077 SKV-avain 810146 SKV-avain 817892 TUUSNIEMI, OKT, n. 114 m² 2910m² tontilla 1952 rakennettu ja 1988 peruskorjattu talo. Pintaremontoitava pihasauna. Pienet asumiskustannukset, paljon varastotilaa. 3 h, k, th, s Mh. 84.000. Luostaritie 2143. Esittely sunnuntaina: 14.15-14.45/Kuusela PIELAVESI, OKT, n. 70,5/76 m² 1989 rak. hirsitalo ja rantasauna omalla 5600m² tontilla. Omaa rantaviivaa 100 metriä! Aitta, rantasauna, maakellari ja vanha savusauna. Mh. 158.000. Marjoniementie 341 A. Esittely lauantaina: 14.00-14.30/Kuusela SKV-avain 896969 SKV-avain 800450 SKV-avain 813296 SKV-avain 813752 SKV-avain 809818 SKV-avain 875436 PIHKAINMÄKI, OKT, 191/218 m² 2004 rak. upea pintaremontoitu koti omalla 2474 m 2 tontilla. Lämpimät autotalli ja 2 varastoa, autokatos. 5 mh, oh, k, kh, s, pkh, khh, 2wc, 2 parveke, terassi, lasikuisti.mh. 289.000. Pihkamutka 4. Esittely keskiviikkona: 18.45-19.15/Kuusela SUONENJOKI, RT, 3h, k, kh, vh, 76 m² Valoisa, avara ja remontoitu 1-tasoinen koti rauhallisella alueella. Tilava autokatos ja varasto. Suojaisa oma piha. Muuttamaan pääset heti! Mh. 69.000. Teräsmiehenkatu 3 J. Esittely sunnuntaina: 18.15-18.45/Luomi KESKUSTA, KT, 2h, k, kh, p, 55 m² Läpitalon remontoitu kaksio hissitalon 4. kerroksessa loistavalla paikalla palvelujen ja Valkeisenlammen äärellä. Lasitettu parveke etelään. Mh. 110.000. Kasarmikatu 8 B. Esittely maanantaina: 16.00-16.30/Eskelinen SÄRKINIEMI, RT, 6h, k, s, 162 m² 2-tasoinen rivitalokoti, jossa kaksi takkaa. Vuosien saatossa on koko asunto remontoitu. Päiväkoti, koulu ja kauppa lähellä. Tervetuloa tutustumaan! Mh. 208.000. Lohkaretie 13 Esittely maanantaina: 17.30-18.00/Suuronen PIELAVESI, RT, 3h, k, s, 74,5 m² Yksitasoinen avarapohjainen koti. Tilavat huoneet ja huoneistokohtainen varasto. Aurinkoinen piha länteen. Yhtiössä ei ole isoja remontteja tiedossa! Mh. 75.000. Laaksotie 1 B. Esittely lauantaina: 13.00-13.30/Kuusela ENSI- ES. SKV-avain 826935 SKV-avain 874840 ENSI- ES. SKV-avain 828372 JyNKKÄ, RT, 116 m² Pienen yhtiön tilava arkkitehdin suunnittelema 2-tasoinen koti. Remontilla mieleinen. Oma tontti omenapuineen. Autotalli ja varastotilaa. Mh. 182.000. Soikkokuja 2 A 2. Ensiesittely tiistaina: 19.00-19.30/Luomi SUONENJOKI, KT, 4h, k, kh, s, wc, terassi, 125 m² Peruskuntoinen, avara ensimmäisen kerroksen huoneisto. Ei porrasnousuja, ulkoa suoraan huoneistoon. Mh. 84.000. Väinönkatu 10 A. Esittely sunnuntaina: 19.00-19.20/Luomi SÄRKILAHTI, KT, 2 h, kk, kh, s ja las. parveke, 46 m² Muuttovalmis 5. krs:n asunto. Iso lasitettu parveke lounaaseen. Autopaikka kuuluu asuntoon. Vapaa! Mh. 126.000. Särkilahdenkatu 3 A. Ensies. maanantaina: 17.00-18.00/Eskelinen SKV-avain 812676 SKV-avain 876993 SKV-avain 802679 SKV-avain 811078 NEULAMÄKI, RT, 3h, k, s, kh, wc, terassi, 75 m² Kodikas 2-taso koti keskeisellä paikalla Neulamäessä. Ulkoilumaastot ja palvelut lähellä. Autopistokepaikka. Mh. 143.000. Jaamantie 34 D. Esittely maanantaina: 17.00-17.30/Kuusela KUOPIO, NILSIÄ, OKT, 132/203 m² Kuntotarkastettu talo omalla 1665m² tontilla. Neliöiltään suuremman tuntuinen. Vuosien 2006 2008 aikana paljon remontoitu. 5h, k, khh, kh, s, wc x 2, vh. Mh. 184.000. Peipontie 6. Esittely sunnuntaina: 12.00-12.30/Kuusela KAAVI, OKT, 104/147 m² 1982 rakennettu 1-tasoinen omakotitalo. Kunnallistekniikka on ja 0,6690 ha oma tontti. Hevostalli ihan vieressä. 3mh, oh, k, khh, kh, erillinen wc, s Mh. 145.000. Pentumäentie 15. Esittely tiistaina: 17.00-17.30/Kuusela SAARISTOKAUPUNKI, RT, 5h, rt, k, kh/ khh, s, 2 x wc, 116 m² Koti metsän ja rannan vieressä. Hyvät liikenneyhteydet. Palvelut ja koulut lähellä. Autokatosp. 5000. Mh. 253.000. Jaakkoniitynkatu 10 B. Esittely maanantaina: 18.30-19.00/Eskelinen KESKUSTA, KT, 4h, k, s, 97,5 m² Kaunis ja avara isommankin perheen koti aivan keskustassa. Tähän kannattaa tutustua! Mh. 189.000. Savonkatu 5 A. Esittely maanantaina: 17.00-17.30/Lampinen JyNKKÄ, KT, 2 h, k, kh, sauna, las. parveke, 59,5 m² Hyväkuntoinen saunallinen koti. Tilavat huoneet ja kaakeloitu kylpyhuone. Nopeasti vapautuva Mh. 109.000. Myllärintie 34 A. Esittely tiistaina: 17.00-17.30/Lampinen TUUSNIEMI, VPA, n. 92/110 m² Ihastuttava kohde ympärivuotiseen käyttöön Juojärven rannalla omalla 0,5970 ha tontilla. Tupa, mh, k, s, terassi, parveke Mh. 158.000. Emonniementie 45. Esittely sunnuntaina: 15.00-15.30/Kuusela SKV-avain 800698 SKV-avain 822122 ENSI- ES. SKV-avain 828407 SKV-avain 815030 SKV-avain 820240 SKV-avain 817328 JyNKKÄ, OKT, 126,5/163 m² Kuntokartoitettu 2-taso talo Jynkän messualueella koulujen/palveluiden läheisyydessä. Vuokratontti 594m². 3 mh, oh, k, s, kh, khh, th, 2 x wc, lasikuisti, at, varasto. Mh. 225.000. Katvekuja 4. Esittely tiistaina: 18.00-18.45/Viljakainen NEULAMÄKI, OKT, n. 98,5/144 m² Loistava paikka! Puistometsään rajoittuva 608 m² vuokratontilla 1-tasoinen koti. Upouusi kaunis keittiö. Edullinen asua. E-lk: luokittelematon. Mh. 225.000. Kaarnatie 14. Esittely maanantaina:17.45-18.15/kuusela LÄNSI-PUIJO, RT, 4h, k, kh, pkh, s, wc, vh, 90 m² Pääosin muuttovalmis 2-taso koti. Erillinen saunaosasto ja aidattu terassipiha. Yläkerta remontoitu. Mh.179.500. Mustikkatie 23 C. Ensiesittely tiistaina: 18.00-18.30/Luomi NIIRALA, KT, 3h,k,s, las. parv., 81 m² Keskustan lähellä v. 2007-rak. talossa lähes uudenveroinen 2. kerroksen läpitalon päätyhuoneisto. Iso lasitettu terassiparveke. E-lk: B2007. Mh. 241.000. Niiralankatu 17 B. Esittely tiistaina: 18.00-18.30/Lampinen LINNANPELTO, KT, 2 h, k, s, kh, lasitettu parveke, 56,5 m² Siistikuntoinen koti. Ikkunallinen sauna, kodikas keittiö, lasitettu parveke. 1 km keskustaan. Edullinen asua. Mh. 154.500. Pekka Halosenkatu 8 Esittely tiistaina: 17.00-17.30/Viljakainen KUOPIO, AIRAKSELA Iso-Lauasjärven rannalla hirsimökki, rantasauna, aitta/varasto/biokäymälä ja grillikota omalla n. 2400m² tontilla. Kuopiosta 35km. 1h, keittiösyv., kuisti Mh. 79.800. Airakselantie 721. Esittely keskiviikkona: 16.00-17.00/Viljakainen
6 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ Aake Roininen Passiivikivitalo Skaalan asukas Marjo Pajulahti-Kiiskinen halusi kotiinsa paljon ikkunalautoja. Vaakatasossa olevalle olohuoneen ikkunalle mahtuu nyt paljon koriste-esineitä. Villa Domuksessa kapea ikkuna antaa valoa pimeisiin nurkkiin, muttei vie tilaa kalusteilta. Luonnollista tunnelmaa Kapeat ikkunat tuovat valoa ja helpottavat huoneen sisustamista. Kapea ikkuna toimii myös ruokailutilan päätyseinässä. Hyvinkää Anu Korhonen Pysty- tai vaakatasossa olevat pitkät ja kapeat ikkunat yhdistävät hyödyn ja näyttävän ulkonäön. Arkkitehti Jukka Ulvisen mukaan kapeilla ikkunaratkaisuilla haetaan tilaan rauhaa ja luonnonvaloa. Valoa ja rytmiä asuntoon tuovat kapeat ikkunat ovat lisäksi energiatehokkaita. Erityisesti merkitystä on sillä, mihin ilmansuuntaan ikkuna laitetaan. Asunnon eteläisellä puolella kannattaa hyödyntää suurempia ikkunoita kuin asunnon pohjoiseen osoittavilla seinillä. Ulvinen muistuttaa, että päätös ikkunan koosta, muodosta ja paikasta lähtee aina asunnon sisältä ja käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi pesutiloissa ikkunat ovat usein ylempänä vaakatasossa, jotta tilaan saadaan suojaa, mutta samalla myös luonnonvaloa. Olohuoneessa pystyikkunat jättävät enemmän tilaa sohville ja nojatuoleille. Ulvisen mukaan Hyvinkään asuntomessukohteissa paljon toistuneet kapeat ikkunat kuvastavat hyvin tämän hetken arkkitehtuuria. Ikkunoita käytetään entistä rohkeammin erilaissa tilanteissa, kuten isoissa seinissä. Ne näkyvät vahvasti uusissa suunnitelmissa, vaikka pieniä ikkunoita on käytetty tehokeinoina jo useiden vuosien ajan. Asuntomessuilla Villa Domus -asunnon (kohde 22) arkkitehti Lauri Hyvärinen valitsi asunnon ikkunat tunnelman ja näkymien perusteella. Olohuoneen ikkunat aukaisevat näkymän ilta-aurinkoon. Kapeilla ikkunoilla tilasta tulee mielenkiintoisempi. Hyvärisen mukaan kapeahkon ikkunan voi sijoittaa mihin tahansa tilaan. Itse suosin eniten olohuonetta ja makuuhuonetta, sillä niissä tilaa ja valontarvetta on usein eniten. Hyvärisen mukaan kapeat ikkunat eivät voi missään tilanteessa korvata suurempia ikkunoita. Pieni ikkuna ei yksin täytä ikkunan vaatimusta. Se on enemmänkin isompien ikkunoiden lisuke. Virtaviivaisuutta asuntoon tuovat ikkunat voivat olla kapeimmillaan hyvinkin pitkiä ja ohuita. Täytyy muistaa, että karmit vievät mitasta yleensä jo noin 15 senttimetriä. Pääsääntöisesti kapeat ikkunat ovat leveydeltään noin 40 50 senttimetrisiä. Leveämmät ikkunat sopivat paremmin vaakatasoon. Niitä tulee käytettyä usein ruokailutiloissa, Ulvinen sanoo. Passiivikivitalo Skaalan (kohde 26) asukas Marjo Pajulahti-Kiiskinen halusi asuntoon mahdollisimman paljon ikkunalautoja. Vaakatasossa olevien pikkuikkunoiden syvennyksissä voi säilyttää perheen koriste-esineitä. Kapea ikkuna on lisäksi energiatehokas, sillä se tuo umpinaisen seinän osalta valoa huoneeseen. Valoa ei tulisi tilaan muutoin niin monelta seinältä. Kapea ikkuna antaa samanaikaisesti suojaa ja valoa, eikä se ei ole liian avara naapureita ajatellen. Myös Villa Domus -kohteeseen haluttiin luoda valoisa, vaalea ja avara tunnelma. Perheen äidin Eija Malkin mukaan ratkaisevat päätökset ikkunoiden koon ja muodon suhteen syntyivät kalusteille tarvittavasta tyhjästä tilasta. Tällaisen ikkunan kanssa huonekaluja voi sijoitella helpommin tiettyihin kohtiin. Malkkien kodissa kapeat ikkunat toistuvat huoneesta toiseen. Kapealinjaista valonlähdettä on hyödynnetty niin olohuoneessa, työhuoneessa kuin keittiössäkin. Samanmuotoiset ikkunat tuovat jokaiseen huoneeseen erilaista ilmettä. Keittiön kaapistojen väliin asennettu ikkuna tuo kokkailuun valoa ja ilmettä. Kylpyhuoneen seinän yläosassa oleva ikkuna takaa peseytymisrauhan.
KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 7 löydät kaikki kohteemme etuovi.com, jokakoti.fi, remax.fi ja global.remax.com -sivuilta. RE/MAX:illA ASUNTOSi TUlEE MYYNTiiN NÄKYViMMÄllE PAiKAllE! UUtUUs ENsiEsittEly KT Kuopio, keskusta 64 m 2 Asumisen helppoutta Valion korttelissa! Valoisa ja siistikuntoinen saunallinen kolmio, jossa hissiyhteys autohallista suoraan kotiovelle. Ihanteellinen sijainti Hapelähteen puiston ja sataman läheisyydessä, keskustan monipuolisten palveluiden äärellä. Asunnossa laadukkaat pintamateriaalit. Yhtiövastike on edullinen, sillä asuntokohtainen osuus tontista on lunastettu. Tässä kodissa olet aidosti remonttihuolista vapaa! Kauppakatu 9. Mh. 237 000. Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen 050 358 7984. Etuovi.com: 9959931 ensiesittely Ma 29.07. KLO 17:30-18:00 OKT Saaristokaupunki, Kuopio 149 m 2 Aurinkoisella paikalla metsän reunassa sijaitseva idyllinen omakotitalo. Valoisa ja avara koti, jossa laadukkaat Puustellin kalusteet. Pihalla kirsikka- ja omenapuita, istutuksia ja luonnontilaista aluetta sekä erillinen autotalli-/varastorakennus. Jynkänvuoren ulkoilupoluille ja laduille pääsee suoraan kotiovelta. Lapsiperheen palvelut aivan lähietäisyydellä; kauppa 1,5 km, koulu 1 km ja päiväkoti alle 1 km. Tervetuloa ihastumaan! Piikatie 6. Mh. 347 000. Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen 050 358 7984. Etuovi.com: 9813122 esittely Su 28.7. KLO 14.00 14.30 OKT Siilinjärvi, Hamula 144 m 2 Kaunis hirsitalo rauhallisella paikalla, lähellä palveluita, Siilinjärven keskustaan 7 km. Valmistunut v. 2010. Maalämpö, edulliset asumiskustannukset. Kodikas tupakeittiö leivinuuneineen, khh, 4 mh. Omalla 8880 m 2 :n tontilla autotalli/varasto/autokatos, grillikota ja puuliiteri. Luvelahdentie 42. Mh. 265 000. Tiedustelut ja esittelyt Marja Pulliainen 050 358 7984. Etuovi.com: 9973093 esittely Su 28.7. KLO 15.30-16.00 OKT Nilsiä, Kuopio 200/287 m 2 Viihtyisä hirsiomakotitalo. 6h, k, khh, kph, s, 3wc, at, rantasauna, grillikatos, leikkimökki ja 50 m 2 autotalli/varasto/autokatos (2001). Pappilanjoen varressa, omaa rantaviivaa 60 m. Oma 5000 m 2 tontti rauhallisella alueella. Palvelut lähietäisyydellä. Pappilanjoentie 5 (ent. Päivärinteentie). Mh. 249 000. Tied. ja esittelyt Marja Pulliainen 050 358 7984. Etuovi.com: 9921581 esittely Su 28.7. KLO 17.00 17.30 OKT Keitele, Äyräpää 155 m 2 5h, k, 2wc, kph, s, khh ja terassit kahdella sivulla. Tyylikäs koti lähellä Keiteleen keskustaa Nilakka-järven rannalla. 2007 rakennettu talo, ja tilava talousrakennus, jossa kahden auton talli ja työ-/varastotilaa. Sopii lapsiperheille. Järvelle viettävä tontti 1984 m 2. Tavinpolku 6. Keitele. Mh. 319 000. Tied. ja esittelyt Juhani Okulov 044 557 2531. Etuovi.com: 9655412 esittely Ma 29.7. KLO 17.30 18.00 Okt Nilsiä n. 170 m2 Tilava peruskuntoinen omakotitalo Nilsiän taajamassa. 4 mh, oh, keittiö, takkah, toimistoh, 2 wc:ta ja 2 suihkua, sauna ja terassi. Oma tontti 0,1010 ha, jossa on aita/puuvarastorakennus sekä iso autotalli n. 50 m2. Mh. 140.000. Kohdenro: 9775824, Uitintie 34, Nilsiä. Tiedustelu: Helena Hirvonen, 040 703 6440. esittely Ti 30.7. KLO 18.45-19.15 OKT Lapinlahti, Nerkoo 164/185,5 m 2 Lapsiperheiden suosimalla alueella oleva Jämerä kivitalo omalla 1734 m 2 tontilla. 6h,k,s,khh,kph, 2(3)xwc, at. Kodissa huolella suunniteltuja yksityiskohtia, ja hyvin varusteltu keittiö. Käyt.ott.v. -09. Kävelymatkan päästä löytyvät uimaranta, tenniskenttä, frisbeegolfrata. Santurintie 1. Mh. 255 000. Tee TaRJOuS! Tied. Helli Hakkarainen 040 7011 729. Etuovi.com: 9577889 esittely Ma 29.7. KLO 18.00-18.30 OKT Siilinjärvi 140/176 m 2 Lapsiperheiden suosimalla alueella oleva viehättävä koti. Oh,3xmh,k,khh,s,kph,2xwc,vh,at, sekä erillinen aittarakennus. Talossa tehty paljon remontteja. Tontti rajoittuu puistoalueeseen. Lämmitys sähkö, puu, ilmalämpöpumppu. Laulutie 7. Mh 198 000. Tied. Helli Hakkarainen 040 7011 729. Etuovi.com: 9800806 esittely Su 28.7. KLO 17.00 17.30 OKT Siilinjärvi, Hamula 128 m 2 3mh,oh,k,työhuone,s,kph/wc,erill.wc, viherhuone. Kahden auton talli-/varastorakennus. Pihalla grillikota ja maakellari. Tontti 5000 m 2. Talo rakennettu 1995, ja v. 2012 tehty runsaasti pintaremontteja. Kuntoarvio tehty. Sähkölämmitys, varaava takka, leivinuuni ja ilmalämpöpumppu. Lähellä palveluja. Niementie 271. Mh. 245 000. Tiedustelut ja esittelyt: Jukka Julkunen 040 721 8964. Etuovi.com: 9574742 esittely Ma 29.7. KLO 18.00-18.45 OKT Pielavesi, keskusta 120 m 2 Viihtyisällä 1970 m 2 tontilla 1968 rakennettu, remontoitu omakotitalo. Oh, 3mh, k, wc, s, kph. Tilava varasto ja työhuone sekä kylmiö. Kahden auton talli ja varasto. Leivinuuni, liesi/leivinuuni ja saunassa sekä puu- että sähkökiuas. Rauhallinen, vehreä kulmatontti. Terveyskeskus n. 300 m ja kaupat n. 1 km. Savikontie 12. Mh. 135 000. Tied. Juhani Okulov 044 557 2531. Etuovi.com: 9888277 esittely Ma 29.7. KLO 16.15 16.45 RT Nilsiä 41 m 2 Valoisa ja mukava saunallinen rivitaloyksiö vaikka sijoitusasunnoksi! Makuualkovi, ikkunallinen keittiökomero, ruokapöytä mahtuu. Pieni patio, aurinkoinen puoli. V. 2012 yhtiö on suorittanut ph-saneerauksen. Huoneistoon kuuluu pieni ulkovarasto. Rauhallinen ymp. keskusta 1 km. Jenunraitti 14 B 10. Mh. 45 000. Tied. Helena Hirvonen 040 703 6440. Etuovi.com: 9686603. esittely Ti 30.7. KLO 18.00-18.30 OKT Lapinlahti, alapitkä 4 h,k,s,kph,et, vh, 2x wc Lapsiperheelle unelmapaikalla koti. Ala-asteella ja päiväkotiin matkaa n. 200 m. Vain n. 30 min. päässä Kuopiosta. Oma valoisa tontti 1217 m 2 istutuksineen. Taloa remontoitu laajasti, sisätiloissa täyd. remontti v. 2011 2012. Persoonallisia yksityiskohtia. Vap. tarv. nopeasti. Alapitkäntie 56. Mh. 157.000. Tied. Helli Hakkarainen 040 7011 729. Etuovi.com: 9500093 esittely Ma 29.7. KLO 17.00-17.30 OKT Syvänniemi n. 215 m 2 Uniikikohde maalla! Vanhan ajan henkinen kartanotyyppinen hirsitalo, ammattitaidolla ja ajan henkeen entisöity ja sisustettu. Korkeat katot ja pystyuunit. Tontti 3 ha. Hoidettu piha, hirsisauna, aitta/tallirakennus. Puupajana ollut graniittikivinavetta. N. 25 km Kuopiosta. Ilopurontie 260, 71570 Syvänniemi. Kohdenumero: 9852291. Mh. 329.000. Tiedustelu: Helena Hirvonen, 040 703 6440. OKT Leppävirta, Leppämäki 157/176 m 2 Kodikas, hyvin hoidettu koti maaseudun rauhassa. Kuopio 50 km, Leppävirta 30 km. Oh,k,5mh,2wc,khh,kph,s, rv. -94, tilava 2 autontalli/lämmin aitta/varastorak. Takka/lu. Keittiö, kph, sauna uud. -08. Tontin p-a voi vaikuttaa, nyt 6000 m 2 määräala. Maalämpömahdollisuus. Ryönäläntie 21. Mh.166 900. Tied. Pekka Merta 0500 445 849. Etuovi.com: 9439887 OKT Juankoski 105/118 m 2 Oh, k, 3mh, khh, 2wc, rannassa sauna/saunatupa, autotalli/varasto ym. Olohuoneessa varaava takka ja keittiössä leivinuuni. Koti upealla paikalla Akonveden rantamaisemassa,1 hehtaarin etelään avautuvalla rantatontilla, n. 110 m rantaviivaa, ei naapureita. Akonvedestä yhteys Saimaalle. Pohjolantie 264. Mh. 229 000. Tied. Pekka Merta 0500 445 849. Etuovi.com: 9906963 RT Leppävirta, Kauppilanmäki 74 m 2 Huippupaikalla UUSI rivitalokoti 3h,k,s,kph,wc, las. terassi. Hyvin varusteltu, keittiössä laadukkaat kalusteet, kivitasot, rosteriset kodinkoneet ym. Wc, khh, kph kaakeloitu. Kaukolämpö. Suojaisa osittain valokatteella katettu sisäpiha, autokatos- ja sähköpistokepaikka. Itäkalliontie 9. Mh. 180 000 + autokatosp. 5000. Tied: Pekka Merta 0500 445 849. Etuovi.com: 9728135 KT Kuopio, keskusta 77 m 2 3h+k+s+parv. Hyväkuntoinen, kodikas huoneisto. Avara ja valoisa keittiö-olohuoneratkaisu. Tilavat makuuhuoneet, runsaasti säilytystilaa. Oma sauna ja kaakeloitu kylpyhuone. Kivi/laminaatti-lattiat. Parveke etelään päin. Päätyhuoneisto. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Rauhallinen mutta keskeinen sijainti. Vuorikatu 35. Mh. 175 000. Jukka Julkunen 040 721 8964. Etuovi.com: 9462664 KT Leppävirta, keskusta 48 ja 73,5 m 2 Parhaalle paikalle, hissitaloon on valmistumassa täysin remontoituja asuntoja. Talossa tehty täyd. saneeraus, kaikki sisäpinnat, ikkunat, ovet ym. uusittu. Tasokas vaarustelutaso, sauna, parketit ym. Mahd. ostaa autokatospaikka. Mh. 95 000 ja 146 000. Myös vaihto. Suomalanpurontie 18. Tied. Pekka Merta 0500 445 849. Etuovi.com: 9704541 Va Kuopio, Jännevirta n. 70 m 2 Oh,mh,k,kuisti, yk: makuutilat. Vehreällä 5400 m 2 tontilla 1947 rakennettu hirsimökki. Ranta avautuu länteen-lounaaseen. Rannassa tunnelmallinen saunarakennus, jossa takkatupa. Tontilla lisäksi vaja, autotalli, grillikatos ja pieni maakellari. Vesiosuuskunnan vesi, sähköliittymä. Kuopion keskustasta vain 20 km. Miilukuja 19. Vmh. 122 000. Tee TaRJOuS! Tied. Juhani Okulov 044 557 2531. Etuovi.com: 9968855 VaPaa-aJaN asunto Pieksänkoski, Siilinjärvi n. 24/33 m 2 Sähköistetty mökki kalaisan Lajusenrannalla, josta yhteys Kallaveteen. 3000m 2 oma suojainen tontti, kovapohjainen ranta. Marja- ja sienimaastot äärellä. Tupakeittiö, s, kph, et, aittarakennus, at. Hyvä tie perille. Vapautuu heti kaupasta. Kuopiosta n. 50km Savisalontie 125. Mh. 95 000 Tee TaR- JOuS! Helli Hakkarainen 040 7011 729. Etuovi.com: 9728780. LiiKeHuONeiSTO Karttula, Kuopio 52 m 2 Viihtyisä tila, jossa on ollut elintarvike-/grillikioski. Myydään kalusteineen, mm. kylmiö ja grillikalusteet. Mh. 32 000. Kissakuusentie 6. Tiedustelut ja esittelyt: Tuula Nissinen 045 8822 941. Etuovi.com: 9663333 Pekka Merta myyntijohtaja, LKV, LVV 0500 445 849 Juhani Okulov kiint.väl., LKV, LVV, KTM 044 557 2531 Tuula Nissinen myyntineuvottelija, KiAT 045 8822 941 Helli Hakkarainen myyntineuvottelija, KiAT 040 7011 729 Päivystäjä Helena Hirvonen Marja Pulliainen myyntineuvottelija myyntineuvottelija 040 703 6440 050 358 7984 Обслуживаем на русском языке Saara Julkunen yrittäjä, hallinto, KTT 040 733 2196 Jukka Julkunen yrittäjä. tj, LKV, LVV, KED 040 721 8964 www.remax-asuntomestarit.fi 010 231 0160 etunimi.sukunimi@remax.fi Meille on helppo tulla Palvelemme Kuopion linja-autoasemalla ja toimistomme edessä on runsaasti parkkitilaa. Tervetuloa! RE/MAX-Asuntomestarit/Idapo Oy, LKV Puijonkatu 45 70300 Kuopio puh: 010 231 0160 fax: 017 361 8964 www.remax-asuntomestarit.fi Palvelemme arkisin 10 16.30 tai sop. mukaan. Välityspalkkio 4% + alv. 24% (4,96% sis. alv.) velattomasta hinnasta. Minimipalkkio 2000 + alv. 24% = 2480 (sis.alv.) tai sopimuksen mukaan. Puheluhinnat suomessa 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puhelu + 0,059 / min. (alv.24%). Matkapuhelimesta 0,0828 /puhelu+0,169 /min. (alv. 24%). Each Office Independently Owned and Operated
8 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 www.jokakoti.fi www.etuovi.com LAADUKASTA RAKENNUSPALVELUA KKM-Palvelu Kodinkirvesmies Kotisi on meille tärkeä! Vastuullista ja laadukasta välitystoimintaa jo 26 vuoden ajan. SUUNNITTELETKO REMONTTIA? esittely maanantaina! KT keskusta 38 m 2 2h+kk+kph. Peruskorjatusta taloyhtiöstä! Pian vapaa. Erinomainen paikka Valkeisenlammen ääreltä. Tartu tilaisuuteen ja sovi esittely. Hp. 119.000,- esittely maanantaina! KT keskusta/satama 42 m2 2h+kk+s+. Uudenveroinen. Pihan puolen huoneisto. Iso oleskeluterassi. Omalle myyntiaikaa! Näitä on harvoin! Autohallipaikkakin saatavilla! Hp. 145.000,Es. ma 29.7. klo 19.05-19.30. Suokatu 4 C RT Jynkkä 111 m2 4h+k+takkah.+s. Nykyaikaiset, tyylikkäät ja laadukkaat materiaalit. Hyvä sijainti. Autotalli kuuluu hintaan. Mh. 199.000,+ lo. noin 4.000,Esittely maanantaina 29.7. klo 17.00-17.30. Siiviläkuja 1 A 9615745 esittely tiistaina! KT Puijonlaakso Kesämökki Karttula n. 40 m2 tupa+mh+k. HUIPPUPAIKALLA! Virmasveden rannalla. Karttulan kylältä vain 2 km. Tontti 7000 m2. Vesiosuuskunnan vesi. Sähköt on. Lisäksi erillinen rantasauna, aitta jne. Hp. 115.000,- Kysy lisää. 9854779 59,5 m2 KT Pihlajalaakso/Puijo 52,5 m2 KT Haapaniemi 2h+kt+s+p. Ulkoilusta nauttivan UNELMAKOTI! Avara pohjaratkaisu. Valmistuu elokuussa. Mahdollista ostaa autokatospaikka 7.200,-. Soita ja kysy lisää! Mh. 74.100,- Vh. 173.500,9503431 esittely maanantaina! esittely tiistaina! 69,5 m2 3h+k+p. Hyväkuntoinen koti keskustassa. Asunto on remontoitu hyvällä maulla vuonna 2007 paitsi erillinen wc vuonna 2010. Lasitettu parveke. Vapautuu nopeasti. Hp. 153.500,Es. ma 29.7. klo 18.30-19.00. Vuorikatu 31 33 A 9434835 KT Päiväranta 2h+k+s. Päätyasunto. Aurinkoinen takapiha, josta näkymät Leväsenlammelle. Toimiva pohjaratkaisu. Vapautuu joustavasti. Hp. 127.500,Es. ma 29.7. klo 16.30-17.00. Siiviläkuja 5 A 9479764 86 m2 3h+k+s. Mukavalta ja rauhalliselta paikalta hyväkuntoinen rivitaloasunto. Autokatospaikka. Suojaisa piha. Hp. 159.500,Sovi esittely! 9515457 esittely tiistaina! yläkerta 4h+k+wc 94,5 m2 + alak. s/ psh/pkh+varastoja+ask.h.+at n. 90 m2 Siistit ja käytännölliset tilat. Rv. 1963. Uusittu mm. käyttövesiputket, viemärit, saunaosasto ja keittiö. Hp. 200.000,Es. ti 30.7. klo 18.00-18.30. Tikantie 8 9469097 Arviokäynti on aina maksuton. SISUSTUSTYÖT KALUSTEASENNUS VTT:n VEDENERISTYSSERTIFIKAATTI UUDISRAKENTAMINEN KAIKENLAISET KODIN REMONTIT Meiltä myös RAKENNUSTARVIKKEET EDULLISESTI Maksuton kosteuden pintamittaus. MUISTA HYÖDYNTÄÄ KOTITALOUSVÄHENNYS! 65,5 m2 106 m2 4h+k+p. City-koti vailla vertaa. Valoisa, vaalea ja avara ja moderni asunto. Remontoitu kokonaan 2007. Hyvä varakas taloyhtiö. Mm. käyttövesiputkistot uusittu. Hp. 247.000,- Sovi esittely! 9481325 Timo VaiTTinen kiinteistönvälittäjä Puh. 0400 173 516, (017) 612 348 Poikkitie 4, 73500 Juankoski vaittinen.ky@pp.inet.fi www.etuovi.com www.jokakoti.fi www.tilikiintvaittinen.fi OKT Siilinjärvi 230/330 m2 6h+k+s+khh/takkah.+at+var. UPEA TALO MAASEUDULLA! Huolella ja laadukkaasti rakennettu. 3,2 hehtaaria. Hp. 395.000,Kysy lisää! 9550562 RT Savolanniemi 92 m2 4h+k+s+khh. Yksitasoinen, hyväkuntoinen ja toimiva päätyasunto. Loistopaikka lapsiperheelle. Erillinen wc, kodinhoitohuone. Hyvä yhtiö. Autokatospaikka. Hp. 203.000,Es. ma 29.7. klo 17.45-18.15. Kotirannankuja 7 D 9526521 Liiketiloja Keskusta/ Tulliportinkatu 33 46 m2 ja 36 m2 yhtenä/kahtena tilana. Parturi/kampaamo tms. Tutustu ja tee räväkkä TARJOUS!!! Kaikki tarjoukset huomioidaan. Kari puh. 0400 670879 Kun haluat kodinvaihtoon ammattilaisen, ota yhteys ja pyydä maksuttomalle arviokäynnille. Kari Laatikainen Yrittäjä, LKV 0400 670 879 kari.laatikainen@ kuopionomakoti.fi ok-talo 3h+k+s 80 m² Rak. 1961 ja peruskorjattu. Alakerrassa 2h+k ja yläkerrassa 1h+pkh+ph+s. Leivinuuni/hella, tiiliuunit (2), takka, hellauuni, vesiosk.vesi. Erillinen varastorakennus ja tynnyrisauna. Tontti 4.970 m² H. 48.000. SOVI ESITTELY. Topilanmäentie 11,Viitaniemi. 952305 RT 2h+k+s 58 m2 Uusia huoneistoja. Vain kaksi huoneistoa jäljellä. Huoneistossa huon.koht. vedenja sähkönmittaus, koneell.tulo- ja poistoilmanvaihto sekä lämmöntalteenotto, olohuoneessa takkauuni. H. 129.900. Lypsytie 1 Tuusniemi. 9596177 ok-talo 2h+k+et+wc+saunaos. n. 88m² Osittain peruskorjattu talo väljällä tontilla 2km:n päässä Juankosken keskustasta. H. 45.000. SOVI ESITTELY. Jynkäntie 2 9657712 RT 3 h+k+s 75 m² Peruskuntoinen huoneisto hyvin hoidetussa kaukolämpötalossa kävelymatkan päässä Juankosken keskustasta. Heti vapaa. H. 60.000. SOVI ESITTELY. Paasikoskentie 22 9654590 UPm Bonvesta-kohteet: Välityspalkkio 4,8 % sis. alv:n 24%, minimipalkkio 2400 euroa Rantatontteja iso-karkeisen saaressa Vuotjärvellä. Tontit ovat hyväpuustoisia, kovarantaisia, lohkottuja tontteja. Hyvät veneilymahdollisuudet Syvärijärvelle, Tahkovuorelle ja etelän suuntaan Saimaalle. Tonttien koot 3.800 6.100 m². H. 8.600 14.300. 9710427 Kauniita rantatontteja Juuan Vaikkojärvellä. Tontit ovat hyväpuustoisia ja lähes kaikki ovat hiekkarantaisia. Osalle mahdollista rakentaa omakotitalo. Hyvät tiet tonteille ja sähköt tontin rajalle.tonttien koot 3.850 7.950 m². H. 15.700 48.800. 9919184 ja 996889 metsätila 264 ha. Kokonaispuusto 31.954 m³ ja keskipuusto 123m³/ha. Kohteen metsämaasta valtaosa on varttuneita kasvatusmetsiköitä. Kiinteistöllä on ranta-viivaa Suuri-Väärä järveen sekä Ala-Siikajärveen ja Puntinjokeen. Säyneinen. H. 852.000 E. 9544675. metsätila 50,3 ha. Kokonaispuusto n. 3.211m³ ja keskipuusto 63m³/ha. Kohteella on rantaviivaa Allovenjärveen yli 800m. Viitaniemi. H. 146.000E. 9439584. Marja Haikarainen 0400 677 928 marja.haikarainen@ kuopionomakoti.fi Tahkon vesireitin varrella rantatontit 6.150 m² ja 8.050 m² H. 27.300 ja 31.100 Karjalankoski. 9899098 Välityspalkkio 3% (sis.alv. 24%) Minimipalkkio 2.300 (sis.alv. 24%) esittely maanantaina! 65 m2 RT Jynkkä RT Jynkkä 44 m2 2h+k+s+p. Siistikuntoinen tilava saunallinen kaksio punatiilitalosta. Lasitettu parveke. 1. kerros. Hyvä yhtiö. Rakennettu 1983. Hp. 157.000,Sovi esittely! 9488635 78 m2 KT keskusta Hyvällä paikalla toimiva perheasunto. Toimii myös neliönä. Ylin 3. kerros. Läpitalon- ja päätyasunto. Hp. 94.500,Es ti 30.7. klo 16.35-17.00. Metsäkummuntie 8 A 9601613 esittely maanantaina! OKT Inkilänmäki KT Saarijärvi-B 2h+kk+p. Näpsäkkä peruskuntoinen kaksio. Hyvä hoidettu yhtiö. Vuokrattu 515 /kk. Hp. 74.500,Es. ti 30.7. klo 16.00-16.30 Saarijärventie 18 A 9729624 uudistuotantoa! 2h+k+p. Hyväkuntoinen kaksio rauhallisella paikalla. Hyvät palvelut lähellä. Vapaa! Hp. 104.000,Es. ti 30.7. klo 17.15-17.45. Taivaanpankontie 19 C 9881451 KT keskusta esittely tiistaina! Ota yhteyttä niin suunnitellaan yhdessä Janne Auvinen 040 523 3193 www.kkmpalvelu.fi Rantatontteja nurmeksessa Kuohattijärven rannalla. Kovarantaisia, hyväpuustoisia tontteja. Tonttien koot 5.170-6.590m² ja hinnat 20.800-25.200E. 9969432, 9953364. Lapinlahden Syvä-Kankaisen rannalla upeita, hiekkarantaisia ja männikköpuustoisia kesämökkitontteja. Vain kolme tonttia jäljellä! Tonttien koot 4.9005.700m² ja hinnat 26.300-27.00. 9835903. metsätila 81,73 ha. Kokonaispuusto 8.851m³ ja keskipuusto 107m³/ha. Keskeisellä paikalla Kaavin ja Juankosken välissä. H. 329.500 E. 9566645. www.bonvesta.fi
KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 9 Lisää myytäviä kohteita osoitteissa opkk.fi, jokakoti.fi ja etuovi.com Kuopio, Nilsiä kt 58,5 m² Ukko-Paavontie 3 A. 2h+k+s. Juuri valmistunut muuttovalmis kerrostalo Syvärin järven rannan tuntumassa. Muutama huoneisto vielä vapaana. Tule ihastumaan hyvin suunniteltuihin ja toteutettuihin huoneistoihin ja valitse omasi. Es. ma 29.7. klo 12-12.30/Rautiainen 050 550 7986. Mh. 51.000 Vh. 170.000. 649770 Kuopio, Nilsiä okt 112,5/156,5 m² Nakertaja 3. 3h+k+s+khh+lasikuisti. Sinulle, joka arvostat helppoa rakentamista; juuri valmistunut asumaton koti. Avarilla tiloilla ja maalämmöllä varustettu talo keskustan läheisyydessä. Ihastuttava, iso ja lämmin lasikuisti takapihalle päin. Lisäksi tontilla 70-luvulla rakennettu rasvamontullinen at/varastorakennus. Ensies. su 28.7. klo 14.30-15/Pitkänen 040 643 2154. Mh. 263.000. 683318 Kaavi, Kaavi kt 45,5 m² Kalliotie 17 A. 2h+kk. Siisti, osin remontoitu kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa. Kaavin keskustaajaman palvelut ovat kävelymatkan päässä. Viihtyisä piha-alue ja ympäristö. Soveltuu hyvin myös sijoitusasunnoksi. Rautiainen 050 550 7986. Mh. 19.800. 658030 Koillis-Savon Seudun OP-Kiinteistökeskus Oy Nilsiäntie 65, 73300 Nilsiä puh. 010 257 1707* koillis-savon.seudun.opkk@op.fi Tuusniemi, Litmaniemi okt 150/173,6 m² Tuuslahdentie 106. oh+k+5mh+khh+s +2wc. Omakotitalo ja kesämökki rauhallisella paikalla Tuuslahden rannalla hyvien kulkuyhteyksien päässä Kuopiosta ja Joensuusta. Vesistöyhteys isoille vesille. Sovi yksityisesittely. Riekkinen 050 442 1772. Mh. 257.000. 681241 Siilinjärvi, Kuuslahti okt 118/149,6 m² Marjomäentie 602. 4h+th+k+khh+s. Sinulle, joka arvostat asumisessa omaa tilaa ja hyviä kulkuyhteyksiä. Hyvin ylläpidetty, 3-makuuhuoneen talo yhdessä tasossa lammen rannalla. Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto sekä lämmön talteenotto. Vaihdossa huomioidaan myös rivitalot Siilinjärvi/Toivala alueelta. Rautiainen 050 550 7986. Mh. 199.500. 670416 Juankoski, Säyneiskylä okt 109/158 m² Riekkiläntie 3. 4h+k+s+khh. Ihastuttavalla tontilla oleva koti, jossa lähes kaikki tarvittava on remontoitu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Esim. katto, ikkunat pesutilat remontoitu 2005-2008. Käyttövesiputketkin asennettu pintaan 1999. Tule tutustumaan! Pitkänen 040 643 2154. Mh. 99.500. 683398 Kuopio, Tahkovuori va-as. 108/120 m² Syvärinkaari 1. 6h+k+s. Tahkon ytimessä hyvin varustettu vapaa-ajan asunto, jossa tilaa isollekin porukalle; 4 makuuhuonetta ja iso terassi rinteille päin. Kaikki Tahkon aktiviteetit äärellään. Voit ostaa erikseen myös Golfosakkeen. Sovi esittely! Pitkänen 040 643 2154. Mh. 290.000. 682437 Anneli Riekkinen 050 442 1772 Myyntijohtaja, YKV, LKV, Julk.kaupanvahv. Päivi Rautiainen 050 550 7986 Myyntineuvottelija KiAT Pirkko Pitkänen 040 643 2154 Myyntineuvottelija Kuopio, Nilsiä okt 120/135 m² Herukkakuja 1. oh+3mh+k+apk+s+ph+wc. Viimeisen päälle tehty omakotitalo odottaa uusia asukkaita. Ei remonttihuolia. Reilun puolen hehtaarin tontilla on tilaa temmeltää. Tilalla uusi 165 m²:n suuruinen varasto/hallirakennus. Edulliset asumiskulut ja hyvät kulkuyhteydet Kuopioon. Es. su 28.7. klo 13.30-14/Pitkänen 040 643 2154. Mh. 249.000. 677122 Lapinlahti, Sutela okt 99,8/156 m² Lukkarintie 14. 2mh+th+oh+k+kph+s. Rauhallisella omakotitaloalueella Varpaisjärven keskustan tuntumassa yksitasoinen omakotitalo. Hyvä peruskuntoinen talo, jossa mahdollisuus päivittää asuinpintoja omannäköiseksi. Ihanteellinen sijainti lapsiperheelle, ei läpikulkuliikennettä päättyvän pihatien loppupäässä. Rautiainen 050 550 7986. Mh. 115.000. 677353 Kuopio, Nilsiä kt 57,5 m² Nilsiäntie 84 A. 2h+k+s. Ydinkeskustan uudehko siistikuntoinen kaksio. Sisäänkäynti suoraan katutasosta. Autokatos myydään samalla kaupalla, erillisillä osakkeilla, hintaan 5000 euroa. Pitkänen 040 643 2154. Mh. 142.000. 680773 Kuopio, Nilsiä va-as. 29/31 m² Saarensalmentie 90. 1h+parvi+s+ph. Mukava sähköistetty pikku mökki vapaa-aikaan, jossa tarkenee myös talvella. Rantaan matkaa n. 80m, joka on erittäin matala ja ruohikkoinen. Lisänä 35 m² sähköistetty at/varasto. Ensies. su 28.7. klo 17-17.30/Pitkänen 040 643 2154. Mh. 47.000. 683465 Marjo Föhr-Puustinen 010 257 1707 Kiinteistösihteeri, LKV Välityspalkkiomme on 4,0 %v + alv 24 % = 4,96 % velattomasta kauppahinnasta. Minimipalkkio osakkeet 2.000 + alv. 24 % = 2.480 ja kiinteistöt 2.400 + alv. 24 % = 2.976 * Puhelujen hinnat soitettaessa: lankapuhelimesta 0,0835 /puhelu + 0,07 /min (alv 24 %) ja matkapuhelimesta 0,0835 /puhelu + 0,17 /min (alv 24 %) ensiesittely ma 16.45-17.15 KT Keskusta 2h, k, p 53 m 2 Hyväkuntoinen, ylimmän krs:n tilava huoneisto v. 1961 valm. yhtiössä. Rauhallinen sijainti. Vapaa. (D) Mh 88 498,35 Vmh 93 000. Kirkkokatu 32 B. 9483337 ensiesittely ti 18.20-18.50 OKT Siilinjärvi/Leppäkaarre 4h, k, khh, s, autok. 119m 2 /141m 2 V. 1982 valm. arkkitehdin suunnittelema, modernisti uudistettu talo. Vapautuu piankin. (H) Hp 196 000. Karjankierto 43. 9598964 OKT Siilinjärvi/Simonsalo 4h, k, ask.h, s, at n. 100m 2 /163m 2 Hyväkuntoinen v. 1979 valm. kuntokartoitettu tiilitalo. Pintamateriaalit uusittu äskettäin. Autotalli ja varasto. Hp159 000. Anteronkierto 34. Sovi esittely. 9464839 esittely ti 17.20 17.50 OKT Julkula 5h, k, hh, s, at n. 105m 2 /156m 2 Hyväkuntoinen v. 1997 valmistunut talo omalla 881 neliön tontilla lähellä rantaa. (H) Hp 272 000. Pajulahdentie 5. 9845817 esittely ma 19 19.30 OKT Saaristokaupunki 3h,k, työtila, khh, s, at/katos 155m 2 /232m 2 Ainutlaatuinen ja laadukas v. 2008 valm. talo. Yhtenäinen ja avara huonetila. (B) Hp 359 000. Kattilamäenkatu 12. 9558705 esittely ma 19.40 20.10 OKT Saaristokaupunki 4h, k, khh, s, at 142/185 m 2 Hyväkuntoinen v. 2008 valmistunut puutalo. Hyvät säilytystilat. Vapaa. (B) Hp 285 000. Kattilamäenkatu 52. 9753229 KT Haapaniemi 1h, k, s, p 40 m 2 Upea koti 1. kerroksessa Kallavesimaisemin. Avara huoneisto vuonna 1991 valmistuneessa yhtiössä. Vuokrattu. Vapaa viimeistään 1.9. (D) Hp 135 000. Hermanninaukio 10 A. Sovi esittely. 9801472 KT Jynkkä 4h, k, p 88 m 2 Hyväkuntoinen 3. kerroksen uudistettu huoneisto v. 1979 valm. yhtiössä. 2011 uusittu keittiö. Hyvä kokonaisuus palveluiden läheisyydessä. (D) Hp 118 000. Maitotie 7 A. Sovi esittely. 9474051 esittely ti 16 16.20 KT Jynkkä 4h, k, p 88 m 2 1. kerroksen valoisa huoneisto, uusitut pintamateriaalit. Tehokas ja toimiva pohjaratkaisu. Koti palveluiden äärellä. Vapaa. (D) Hp 110 000. Maitotie 7 A. 9641307 [A] Marjo Pasanen, kiinteistönvälittäjä. LKV, puh. 044 017 17 37 E-mail: marjo.pasanen@kodinlaatuvalitys.fi esittely ti 16.40 17.10 KT Puijonlaakso 3h, k, p 75 m 2 Laadukkaasti v. 2006 uudistettu 1. krs:n huoneisto v. 1972 valm. yhtiössä. Lasitettu parveke. Autotalli 4 000. (D) Hp 138 000. Sammakkolammentie 3 A. 9689673 RT/LT Käränkä 5h, k, s, p 119 m 2 Yhtiö omalla rantatontilla, jossa laadukas 2-tasoinen päätyhuoneisto. Parveke ja patio länteen. Runsaasti varastotilaa. Oma laituri ja hiekkarantaa. (A) Hp 299 000. Lintuluoto 5 B. Sovi esittely. 9439210 esittely ma 16 16.30 KT Keskusta/Väinölänniemi 4h, k, s, p 120 m 2 V. -71 valm. kattohuoneisto. Pintamateriaaleja uusittu -06. Vuokrattu, vapaa viim. 1.1.-14. (C) Hp 229 000. Niemenkatu 11 A. 9609693 esittely ma 17.30 18.00 OKT Niirala 4h, k, ask.h, s, at n.128/n. 200 m 2 Saneerattu talo umpikadun varrella suojaisalla tontilla. Avara ja valoisa koti. Hp 279 000. Lehtikuusikontie 18. 9774328 OKT Kurkimäki 5h, k, s n. 119/199 m 2 + at Omalla 3689 m 2 tontilla v. 1952 valm. ja v. 1978 laajennettu talo. Saunaosasto ja uimaallas. 4 auton talli/var.tilaa. Hp 196 000. Kapustakuja 7. Sovi esittely. 9459899 PT Rypysuo 5h, k,khh,s,ak 172/203 m 2 Omalla tontilla v. 1999 valmistunut kivitalo. Laadukas kokonaisuus kauniilla pihanäkymillä. (E) Hp 325 000. Sammalpolku 4 as 2. Sovi esittely. 9962537 KT Kelloniemi 3h, k, p 80 m 2 Upein kallavesimaisemin hyväkuntoinen ylimmän kerroksen huoneisto v. 1979 valm. yhtiössä. Keittiö ja saniteettitilat uusittu. Iso vaatehuone. (D) Hp 114 000. Vanttitie 14 C. Sovi esittely. 9495987 esittely ma 18.15 18.45 RT Petonen 4h, k, khh, s 108 m 2 Kallaveden äärellä hyväkuntoinen ja avara koti 1 tasossa. Laituri ja grillikatos. Rauhallinen sijainti. Autotalli 6 000. (H) Hp 239 000. Koiravedenkatu 18. 9533253 Välityspalkkio 2,9% velattomasta kauppahinnasta, minimi 2600 sis. alv ja asiakirjakulut. Lisää koteja: www.kodinlaatuvalitys.fi, www.etuovi.com, www.jokakoti.fi Kodin Laatuvälitys Oy LKV, Maaherrankatu 3, 70100 KUOPIO y-2014347-1 kuopion kotietsivä lkv oy tulliportinkatu 33, 2.krs. 70110 kuopio kuopio@kiinteistotutka.fi Maksuton arviointi soita 045 880 9490 katso kaikki kohteet Ja esittelyt etuovi.com jokakoti.fi oikotie.fi kiinteistötutka.fi välityspalkkio esimimerkki perustutka 1,9% (sis.alv) velattomasta hinnasta + lakisääteiset asiakirjakulut. Minimipalkkio 2000 sis.alv. kt niirala 2H+k 47M 2 2/2 krs. Vmh. 74.500 Esittely Ma 16.00-16.30 Kontutie 24 / 9537184 kt linnanpelto 1H+k 41M 2 1/2 krs. Vmh.69.000 Esittely Ti 16.30-17.00 Kalevalankatu 63 / 9623967 rt Jynkkä 3H+k+s+p 2/2 krs. Vmh. 157.000 Esittely Ke 18.00-18.30 Vuohikuja 2 / 9868246 Kuopio, Särkilahti, Kiiskenkuja 5 KT, 2h+k+s, 61 m² asumisoikeusmaksu 16 416 käyttövastike/kk 669 vakuusmaksu 1 338 vesi sis.vastike Valmistunut 2000. Huoneisto heti vapaa. Kuopio, Petonen, Tikaskatu 1 KT, 3h+k+s, 76,5 m² asumisoikeusmaksu 10 735 käyttövastike/kk 717 vakuusmaksu 1 434 vesi kulutuksen mukaan Valmistunut 1992. Huoneisto heti vapaa. rt petonen 4H+k+s 89M 2 1/1 krs. Vmh. 169.000 Esittely Ke 17.15-17.45 Piekanankuja 6 C / 9516569 uusi rt Haaparinne 3H+k+s 77M 2 1/1 krs. Vmh. 192.000 Esittely Ti 18.30-19.00 Haaparinteentie 7 / 9943538 rt pitkälahti 4H+k+s 86M 2 2/2 krs. Vmh. 159.500 Esittely Ma 17.30-18.00 Tattikuja 1 B / 9488662 Siilinjärvi, Päivärinne, Kihmulantie 4 RT, 2h+kk+s, 47 m² asumisoikeusmaksu 12 039 käyttövastike/kk 442 vakuusmaksu 884 vesi kulutuksen mukaan Valmistunut 1996. Huoneisto vapautuu 11.8. rt Haaparinne 4H+k+s 90M 2 1/1 krs. Vmh.206.000 Esittely Ti 19.00-19.30 Haaparinteentie 7 / 9831818 rt itkonniemi 4H+k+s+at 120/ 149,5M 2 2/2 krs. Vmh.215.000 Esittely Ti 17.15-17.45 Virtasalmenkatu 22 / 9675025 okt Jynkkä 5H+k+s+ak 110/130M 2 1/1 krs. Mh. 207.000 Esittely Ma 16.45-17.15 Härkätie 5 / 9418346 Tiedusteluihin vastaa: Noora Kulhomäki, vuokravälittäjä, puh. 010 228 8220, noora.kulhomäki@realia.fi Puheluhinta 010-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,0595/min ja matkapuhelimesta 0,0828 /puh + 0,17 /min (alv 24%). Realia Management Oy, Haapaniemenkatu 18, Kauppakeskus Minna 3. krs. 70100 Kuopio www.asokodit.fi okt länsi-puijo 4H+k+s+at 120M 2 2/2 krs. Mh. 248.000 Esittely Ti 18.00-18.30 Puolukkatie 6 / 9975267 okt leppävirta tupak+6h+s+ak 1-2 krs. Mh. 229.000 Esittely Ti 16.45-17.15 Kaarnakatu 4 / 9782834 nilsiä Haluna 2 koulua 732/983M 2 Mahdollisuuksien paikka yritystoimintaan ja vapaa-aikaan! Mh.79.000 Tied. 040 747 9000 Radanvarrentie 38 / 9969716
10 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ Olli Herranen Tunnista ja toimi Primarakentajien asentajat Reijo Tirkkonen (vas.) ja Jukka Weeman asensivat alkuviikosta kattopeltejä Pekka Haloterän omakotitaloon Kuopion Niiralassa. Kaikki kattomateriaalit kertovat korjaustarpeesta jo ennen kuin alkavat vuotaa. Silloin on saneeraaminen halvinta. Matti Tuovinen Asuinrakennusten vesikattoja uusitaan Suomessa nyt noin 8,5 miljoonaa neliötä vuodessa. Tämä on 2,2 prosenttia niiden kokonaismäärästä. Suomalaisen kansallisomaisuuden päällä lepää noin 360 miljoonaa neliötä vesikattoa: omakotitaloissa 200, kerrostaloissa 40, rivi- ja ketjutaloissa 20 ja kesäasunnoissa 100 miljoonaa neliömetriä kaikkiaan yli 1,8 miljoonaa asuinrakennusta, laskevat Rakennustutkimus RTS Oy ja Tilastokeskus. Korjaustilastot paljastavat kattojen keskimääräiseksi uusimisiäksi 30 vuotta. Ikä ei silti yksin määrää kattoremontin sajankohtaa. Iso merkitys on talon sijainnilla, kosteusoloilla, ympäröivän puuston aiheuttamalla roskaantumisella ja ennen kaikkea katon hoidolla. Säännölliset huollot ja korjaukset antavat katolle lisää elinvuosia, korostavat ammattilaiset. Katteen materiaalikaan ei ratkaise, sillä yhtälailla tiili, pelti kuin huopa kestävät. Mutta joskus on katto korjattava. Katemateriaalit ilmaisevat kulumisensa eri tavoin. Kun merkit tuntee, osaa ryhtyä remonttiin ennen ongelmia. Yksin ikä ei määrää katon korjausajankohtaa. Tiilikaton kunnostustarpeen näkee tiilen pinnasta. Betonikattotiilet ovat huokoisia, ja ne rapautuvat sään kulutuksesta. Harvinaisemmat savikattotiilet taas saattavat kestää siisteinä satoja vuosia, tosin niidenkin pinta toisinaan lastuuntuu, tietää Jouni Hyttinen Monier Oy:n teknisestä neuvonnasta. Hyttisen mukaan kannattaa betonitiilikatto puhdistaa keskimäärin kolmen vuoden välein ja maalata 10-15 vuoden välein. Maali jatkaa katon ikää huomattavasti. Ilman uutta pintaa betonitiili murenee vähitellen, kun tiilen huokoinen pinta jäätyy ja sulaa toistuvasti. Jos betonitiiltä ei enää saa maalilla sileäpintaiseksi, katon uusimista on syytä harkita, Hyttinen sanoo. Betonitiili kestää pesun tavallisella painepesurilla. Uudeksi pintamaaliksi käy esimerkiksi Tikkurilan Kilpi-tiilikattomaali. Peltikatto paljastaa kulumisensa ensialkuun pintamaalin hilseilynä. Se ei vielä ole vaarallista, koska maalipinnan alla on kuumasinkitty pelti, joka ei helposti ruostu. Vaarallisempaa on naulankantojen nousu, mikäli pelti on naulattu ruoteisiin ruuvaamisen sijaan. Kun naulankannan alla oleva tiiviste ei enää pidä, riski veden pääsystä rakenteisiin kasvaa. Naulausta käytettiin yleisesti 1980-luvun lopulle saakka. Peltikattoa kannattaa silmäillä kerran vuodessa: Ovatko kiinnikkeet, läpivientien kohdat, tiivisteet ja kattoturvatuotteet kunnossa? Niiden kiinnityskohtiin voi syntyä vuotoja. Katto kannat-
KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 11 Matti Tuovinen Kolumni Pekka Linna Miten toimia, kun välittäjä haluaa ostaa omasta kuormasta? Kuopiolaisessa kuuden erillistalon asunto-osakeyhtiössä uusittiin kaikki katot. Vanhan mineriittilevyn tilalle asennettiin pohjaksi täysvanerointi, aluskatteeksi bitumihuopa ja pinnaksi konesaumapelti. Toteutus maksoi noin 20 000 euroa per talo. Tyypillinen omakotitalo: Yli 20 000 euron urakka Matti Tuovinen taa pestä muutaman vuoden välein ja huoltomaalata pinnoitteesta riippuen 20 25 vuoden välein, sanoo Ruukki Construction Oy:n teknisen palvelun päällikkö Olli Hurmerinta. Huopa- eli bitumikermikatto kertoo korjaustarpeestaan halkeamin, rypyin ja kuplin. Ne ennakoivat vuotokohtia. Tasakatoilla on tärkeä puhdistaa kattokaivot säännöllisesti, sillä seisova vesi voi jäätyessään rikkoa kermin. Suositusten mukaan tasaisella huopakatolla saa seistä enintään puolentoista sentin vesikerros. Se on kuitenkin katon kannalta jo vaarallisen iso vesimäärä, muistuttaa projektipäällikkö Mika Antrela Icopal Katto Oy:stä. Sammaleen ja jäkälän poistossa varovaisuus on valttia. Kovakätisesti ei kannata harjata, sillä osa kermin pinnan kivisirotteesta voi irrota. Kertaharjaus mekaanisesti, ja perään sammaleen- tai jäkälänpoistoainetta, neuvoo Mika Antrela. Vesikaton uusimisen hinta vaihtelee todella paljon. Kustannuksiin vaikuttavat talon tyyppi, katon koko, vanhojen kattorakenteiden kunto ja erityisesti valittu urakoitsija. Tuoreimpien tilastojen mukaan materiaalien osuus tyypillisen vesikattoremontin kokonaiskustannuksista on enää noin neljännes - lähes katemateriaalista riippumatta. Toisin sanoen työ maksaa ja yhä vain kallistuu. Hintaesimerkkiä varten laskimme keskivertoisen talon vesikattoremontin kustannukset laskurilla, joka löytyy Rakennustutkimus RTS Oy:n ylläpitämiltä Suomi Rakentaa -sivuilta. Katon kooksi valitaan 200 neliötä. RTS Oy:n toimitusjohtajan Aarne Jussilan mukaan koko edustaa hyvin parikymmenvuotiasta suomalaista omakotitaloa. Uudemmissa taloissa kattoalaa on jo noin 220 neliötä, vanhoissa rintamamiestaloissa taas noin 140 neliötä. Lukuihin mahtuvat autotallin ja mahdollisen pihavaraston katto. Katot usein unohtuvat Matti Tuovinen Vesikattosaneerausta ryhdytään suunnittelemaan vasta, kun talossa jo on katon vuotoongelmia. Kustannustasoksi ohjelmaan rastitaan kolme tähteä, eli normaali vesikaton uusiminen, jossa ei tarvitse purkaa vanhoja rakenteita. Sitten valitaan tehtävät työt: aluskate, tuuletusrima ja päälle teräsmuotokate. Lisäksi tarvitaan otsa- ja räystäslaudat, uudet palo- ja lapetikkaat sekä katon kulkusilta, vesikourut, syöksytorvet, lumiesteet, läpivientien ja piipun pellitys. Vielä klikkaus, ja ohjelma antaa vesikattoremontin hinnaksi 28 000 euroa. Rintamamiestalossa hinta olisi noin 18 000 euroa, Jussila summaa. Säästöjä voi saada omalla työllä ja urakoitsijoita kilpailuttamalla. Lisäkuluja taas aiheutuu, jos katon vanhoja alusrakenteita pitää korjata tai purkaa ja kuljettaa pois. Myös 1980-luvulla suosittu mineriittilevykatto voi kasvattaa laskua. Levyt sisälsivät usein asbestia, jolloin vanha katto on purettava asbestityönä suojaimia käyttäen. Putkiremonteista, hissi- ja julkisivusaneerauksista puhutaan taloyhtiöissä paljon, kattoremonteista harvemmin. Kuitenkin myös kattojen korjausvelka kasvaa koko ajan, sanoo Kattoliitto ry:n toimitusjohtaja, varatuomari Mikko Ahtola. Moni asunto-osakeyhtiö on hänen mukaansa suorastaan unohtanut katon merkityksen. Tyypillisesti vesikattosaneerausta ryhdytään suunnittelemaan vasta, kun talossa on jo katon vuoto-ongelmia. Viime hetkellä reagoiminen ajaa taloyhtiön valitsemaan niin remontin suunnittelijan kuin tekijän kiireessä. Töitä ei ehditä kilpailuttaa, ja hätäinen toiminta maksaa enemmän kuin ennakoitu. Vasta vesivuotojen jälkeen aloitettu remontti merkitsee usein myös sitä, että vuotojen jäljiltä pitää kuivattaa rakennuksen yläpohjaa, vaihtaa villoja ja korjata rakenteita. Se tuo lisäkuluja, Ahtola muistuttaa. Kun katto tehdään kerralla hyvin ja sitä huolletaan säännöllisesti, ei uusimisen tarve tule pian vastaan. On tarinoita, että kaupungeissamme olisi yli satavuotiaita peltikattoja. Savitiilikatot voivat myös olla hyvinkin vanhoja. Bitumikattojen keskimääräiseksi käyttöiäksi määritellään nyt 50 vuotta, kun ne tehdään nykymateriaalein ja nykymenetelmin. Välitystoiminnan perusluonteeseen kuuluu, että kiinteistövälitys on kohteiden markkinointia ja välittämistä välitysliikkeen ulkopuolisille asiakkaille. Työ tehdään asiakkaiden kirjallisten toimeksiantojen perusteella. Ulkopuolisen silminkään ei olisi kovin uskottavaa, jos välitysliike tukisi välittäjän omia hankintabisneksiä. Tällainen voisi olla esimerkiksi tilanne, jossa välittäjä haluaisi ostaa vaikkapa sijoitusasunnokseen kohteen, jonka hän on juuri saanut myytäväkseen. Alalla haasteena onkin se, kuinka välittäjä pysyy ammattitaitoisena ja puolueettomana halutessaan ostaa kohteen välitysliikkeen tarjonnasta. Elävässä elämässä kaikenlaista kuitenkin tapahtuu. Joskus välitysliikkeessä työskentelevä tai välitysliike itse päättää ostaa välitysliikkeellä myynnissä olevan kohteen. Näin voi tapahtua tilanteessa, jossa työntekijä oikeasti tarvitsee kodin tai vapaa-ajanasunnon perheelleen, ja sopiva kohde tulee myyntiin omaan varastoon. Toinen joskin hankalampi tilanne on se, jos välittäjä haluaa hankkia kohteen sijoitustarkoitukseen. Miten näissä tilanteissa pitää toimia? Hankalampi tilanne on se, jos välittäjä haluaa hankkia kohteen sijoitustarkoitukseen. Välittäjän on otettava huomioon toimintansa palkkioproblematiikka ja tiedonantovelvollisuus. Lähtökohtaisesti kohdetta tulee markkinoida näkyvästi mediassa ennen ostotarjouksen tekemistä, vaikka kauppa tehtäisiinkin välitysliikkeen tai sen työntekijän lukuun. Kohteessa tulee pitää ainakin yksi julkinen esittely, jollei toimeksiantajan kanssa ole muuta sovittu. Tällä varmistetaan, että kauppa tehdään oikealla markkinahinnalla. Tällaisessa kaupassa välitysliikkeellä ei kuitenkaan ole oikeutta periä kohteen markkinoinnista välityspalkkiota. Välitysalan uskottavuutta ei lisää se, jos välittäjä ottaa myyntiin tai ostaa asiakkaalta kohteen ilman toimeksiantoa ja vielä markkinahintaa alhaisempaan hintaan taka-ajatuksenaan se, että hän voi hyötyä tästä toiminnasta taloudellisesti Välittäjän täytyy paljastaa tarkoitusperänsä myynnissä olevaan kohteeseen. myöhemmässä kaupassa. Valitettavasti tällaista toimintaa on alalla tapahtunut menneinä vuosina ja tapahtuu vieläkin. Kun kaupan osapuolena on välitysliike tai sen työntekijä, tästä roolista tuleekin kertoa toimeksiantajalle ennen toimeksiantajan ratkaisua. Välittäjän täytyy paljastaa tarkoitusperänsä myynnissä olevaan kohteeseen. Tämän jälkeen toimeksiantajalla on mahdollisuus oman sopimusvapautensa puitteissa päättää, millä ehdoilla hän tekee kaupan välitysliikkeen tai sen työntekijän kanssa. Ideaalitilanteessa välitysliike keskittyy perusbisnekseensä, eli kohteiden markkinointiin ostajille. Joskus kuitenkin olisi kohtuutonta kieltää välittäjää ostamasta juuri itselleen sopiva kohde omasta varastosta. Ammattitaitoisilla välitysliikkeillä on vahvistetut ohjeet omista kaupoista sekä tiedottamisen että palkkioasioiden osalta. Tätä toimintaa pidetään silmällä myös välitysliikkeen sisäisessä valvonnassa. Kirjoittaja on varatuomari ja LKV
12 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ In-Es Art Design Muuto Kuutamo valaisee lattian. Lucente Design eero aarnio Valaisimessa saa olla huumoriakin. Design eero aarnio Moderni, hillitty muotoilu ja sirous saavat näkyä. Modernia muotoilua yhdistettynä retroihin väreihin. Pilkettä ja käytännöllisyyttä: valaisin voi olla integroituna vaikkapa kalusteisiin, kuten pöytään. Sirous ja pelkistetty muoto tekevät lampusta näyttävän. Le Klint Moree Valaisin kuin pienoisveistos Lattialampuissa saa olla huumoria ja muotokieltä. Pinnalla ja pohjalla Sarjassa esitellään kodin nousevia ja laskevia trendejä. Kristiina Poutiainen + Vintagetyyli kovassa huudossa Lattiavalaisimet ovat kuin kodin pienoisveistokset. Niissä saa olla huumoria. 1950-luvun muotokieli on nyt kovassa huudossa. Valaisin saa näkyä ja korostua, vaikka lamppu ei ole päällä. Vintagetyyli, eli vanhanaikaiset tai retromuotoillut lattiavalaisimet ovat nyt trendien yläkärjessä. Väritykseltään ne tukevat aikakaudelle tyypillisisä värejä, kuten petroolinsinistä ja sinapinkeltaista. Moooi + Pelkistetty ja moderni Fiftarityylille vastakkaisesti muodissa ovat myös modernit, pelkistetyt valaisimet. Niissä on neutraali väriskaala, eli musta ja valkoinen. Materiaali on yleensä metalli tai lasi. Myös lampun kupu voi olla lasia. + Teollisuus pinnalla Industrial-meininki valtaa myös alaa. Lattiavalaisimet saattavat olla kuin valonheittimet. Monissa teollistyylisissä lattiavalaisimissa on läpät valokuvun päällä. Silloin valon suuntaa voi laittaa haluamaansa kohteeseen. Myös valolistat, epäsuorat valostripet, ovat valaistustyyliä, jota käytetään nyt paljon uudisrakentamisessa. - Massiivisuus vähenee Suuret, kaareutuvat lamput, jotka halkovat koko huonekorkeutta ovat nyt jäämässä taka-alalle. Nyt halutaan enemmän siroa ilmettä. Enää ei tarvita vain yhtä lattiavalaisinta, joka valaisee koko huoneen, vaan kotona on useampia valonlähteitä tuomaan hyvä yleisvalaistus. Jalkavalo voi olla sirompi ja toimia vain lukuvalona. - Kaksilamppuiset jäivät historiaan Lattiavalaisimet, joissa on sekä ylös päin osoittava valo että erikseen lukuvalo, ovat jääneet pois. 1990-luvulla nämä messinkiset jalkavalaisimet, joissa oli lasikupu ja teleskooppivarrella liikkuva lukuvalo, olivat suosiossa. -Kangasvarjostin jäi Kangasvarjostimet ovat vaihtuneet nyt lasisiin tai metallisiin varjostimiin. Nyt valaisimissa näkee enemmän metallikupuja kuin kankaisia vekkivarjostimia. Lähde: Sisustussuunnittelija SI Ida Lestinen Eero Aarnion Flamingot ovat kuin pienoisveistoksia. Teollisen muotoilun lattiavalaisin on kuin spotti. Valaisin on näyttävä valottakin. Vandeheg Lucente Jänikset syövät kesämökin mikä avuksi? Talotohtori Panu Kaila kilmeisesti jänikset syövät mökkini hirsiä. Tämä on toistunut useampana talvena. Mitään muuta selitystä en ole keksinyt. Mökin alusta on täynnä jäniksen papanoita. Maalasin purrut kohdat viime keväänä, mutta nyt hirsiä on jälleen järsitty. Mitä voisin tehdä karkottaakseni jänikset? Rautakaupassa kertoivat, että hirvikarkotteet haisevat niin pahalta, ettei niitä voi käyttää asuinrakennukseen, kertoo Minna M. vmukaan laitetut valokuvat osoittavat, että alimmissa punamullatuissa hirsissä on selviä hampaanjälkiä, etenkin saumojen tienoilla. Kyllä se jänisten touhulta vaikuttaa. Ihmettelen, mikä niitä houkuttelee mökkisi kimppuun. Onko mökki haapahirttä, jossa varsinkin pinta saattaisi olla maistuvaa? Onko maalissa jotakin herkullista, kuten suolaa? Varmin keino olisi suojata mökki samalla tavalla kuin omenapuut, eli vetäkää jänisverkosta aita ympäri talon vaikka vain talven ajaksi. Tilanteesta riippuen voisi luonnollisesti aidata sopivan kokoisen piha-alueen pysyvästi siten, etteivät jänikset pääse aidan ali eivätkä edes hankikelillä yli. k Autokatoksen ulkokulman pilarissa metallin ja puun rajapinnat tiivistettiin sikaflexillä ja maalattiin päälle öljymaalilla 16 vuotta sitten. Jostain sinne on kuitenkin päässyt vettä, luultavasti pientä halkeamaa pitkin. Miten pilari tulisi suojata, jotta tuho ei toistuisi? kysyy Jaakko Laine. v Tiivisteet toimivat aina myös kuivumissulkuina, joten edellä kuvattu tilanne syntyy helposti. Kiinnittäisin huomion puun laatuun, enkä puun ja teräskengän liitoksen tiivistämiseen. Kun kyseessä on yksi pilari, siihen löytyy varmasti puhdasta männyn sydänpuuta. Mieluiten sitä saa olla koko pilari, mutta ainakin alapää. Männyn sydänpuu kestää vuosikymmeniä pahassakin paikassa - ja on helppo vaihtaa sitten joskus. k Onko valmisbetonilla, sementillä, sauma-aineilla ja laasteilla parasta ennen -päivää? Käytin useita vuosia sitten hankittua valmisbetonia avaamattomasta säkistä. Sen käyttäytyminen oli muuten normaalia, mutta se ei kovettunut ollenkaan. Muutamia päiviä valusta kokeilin, ja aine mureni niin kuin siinä ei olisi sementtiä ollutkaan, kertoo Jarmo Suominen. vsementin parasta ennen -päivä riippuu olennaisesti varastoimisolosuhteista. Paperisäkkiä ei ole tarkoitettu vuosikausien varastointiin kylmissä tiloissa. Pelkkä sementti muuttuu säkissä vähitellen kivikovaksi möykyksi, mutta valmisbetonissa sementti pääsee reagoimaan ilmankosteuteen vähitellen ja hiekkaa sitomatta. Siinä sitä ollaan. Vanhaa laastiainetta pitäisi kokeilla ensin pienenä eränä. Kysy: sähköpostilla kotiplus@savonsanomat.fi talotohtori, tai lähetä postia Savon Sanomat, Koti ja asuminen/talotohtori, PL 68, 70101 Kuopio.
KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ SAVON SANOMAT 27.7.2013 13 JYnKänLAhTI Vihurintie 11 5h+krt+tkh+khh+kph+s+ ak/varasto 185/210 m 2 Koti upealla paikalla rannan tuntumassa. Pienet persoonalliset yksityiskohdat herättävät mielenkiintoa, ja tuttu turvallinen olemus luottamusta. Mh. 319.000 Esittely su 13.45 14.15 9927178 RAUTAnIEMI Kattilarinne 11 5h+k/rt+khh+kph+s+huonetilaa 167/278 m 2 Tämän talo valoisa, toimiva ja avara. Suuret ikkunat ja lumoavat näkymät! Upeat terassitilat ja parveke. Laadukas keittiö ruokailutiloineen. Loistavat säilytystilat sekä autotalli. Mh. 387.000 Esittely su 16.15 16.45 9959588 RAUTAnIEMI Saunaniemenkatu 43 4h+k+tkh+khh+kph+s +autotalli 153/226 m 2 Talon suunnittelussa huomioitu olohuoneesta avautuvat upeat Kallavesinäkymät. Tyylikäs, tilava keittiö jonka yhteydessä ruokailutila. Tilava lämmin autotalli. Mh. 369.000 9967542 Vähän enemmän. Gitta Mielonen yrittäjä, LKV 044 772 0100 Mika Leskinen 040 722 2072 Kesäksi kotiin. Tälläkin viikolla kahdeksan perhettä sai kauttamme uuden kodin. Ihania kesäpäiviä. Välityspalkkio sop. mukaan. 3.72 % sis. alv. Minimi 2000 + asiakirjakulut Rt KUoPio SAVoLAnnIEMI Rantaraitti 3 F 3h+k+s 81,5 m 2 Tällaisia koteja on vain yksi! Valoisa, kaunis kokonaisuus kuin sisustuslehdestä, mutta samanaikaisesti erittäin toimiva ja tarkkaan harkittu. Onko tämä sinun uusi kotisi? Autokatospaikka 5000. Mh. 194.000 Esittely to 17.15 17.45 9819619 Rt KUoPio JYnKKä Vuohikuja 2 A 3h+k+s (yht.järj. mukaan 2h+th+k+khh+s) 80 m 2 Tyylikäs, lämminsävyinen perhekoti kahdessa tasossa. Upea keittiö on kodin sydän. Tilava ulkovarasto ja autokatos. Rauhallisella alueella luonnonläheisyydessä. Mh. 169.000 Esittely su 17.45 18.15 9674073 Rt KUoPio KELLonIEMI Touvitie 31 A 3h+k+s 73 m2 Niin on suloinen koti, valoisa, raikas ja laadukas. Tämä päätyhuoneisto etsii uutta huolehtijaa. Takapihan terassi on erittäin viihtyisä, mikäs siinä paistatellessa Tällä kodilla on luonnetta! Mh. 159.000 Esittely ti 18.45 19.15 9885848 PETonEn Pikonniemenkatu 14 6h+k+khh+kph+s +viherhuone 147/195 m 2 Aistikas koti, jossa on lasitettu viherhuone, eurooppalainen tunnelma ja puutarha. Kaikki mitä olet toivonut - oma piha terasseineen Kallavesi näkymillä, hyvin hoidettu talo, lämmin autotalli. Tällaista et löydä toista! Mh. 319.000 Ensiesittely ma 17.15 18.00 RAUTAnIEMI Jaakkoniitynkatu 1 5h+k/rt+khh+kph+s 137/160 m 2 Suloinen ammattitaidolla rakennettu talo. Neljä makuuhuonetta, tilava kodinhoitohuone, ihana tassukylpyamme, loistavat säilytystilat sekä autotalli ja kaunis, suojaisa terassi! Päiväkoti, koulu ja kauppa lähellä. Mh. 279.000 9873896 RAUTAnIEMI Kuurankatu 6 5h+k/rt+khh+kph+s 131 m 2 Raikas, puhdas, valkoinen Upea tasokas keittiö ruokailutiloineen, valoisa olohuone. Upeasti terassitilaa. Ilmeikäs vuokratontti jolle kallio tuo suojaisuutta. Autokatos sekä varasto. Mh. 299.000 Esittely su 17.00 17.30 9797680 PIRTTI Pölläkäntie 3 4h+k/rt+khh+kph+s+at 130,5 m 2 Kaunis koti, iso terassi ja upea piha. Tasainen vuokratontti, joka rajoittuu metsään. Koulu ja päiväkodit kävelymatkan päässä. Loistavat säilytystilat ja lämmin autotalli. Lapsiperheen unelmakoti! Mh. 289.000 Esittely su 14.30 15.00 9405941 RAUTAnIEMI Luhastensalonkatu 18 4h+k/rt+khh+kph+s 127/195 m 2 Laadukkaat, tasokkaat materiaalit ja hyvä pohjaratkaisu. Terassi ilta-aurinkoon. Loistavat säilytystilat, autotalli ja erillinen huonetila omalla sisäänkäynnillä. Mh. 319.000 9851887 KELLonIEMI Kellotarhantie 8 5h+k/rt+tkh+kph+s 120 m 2 Hyvin pidetty 1981 valmistunut talo upealla 624 m 2 vuokratontilla. Puutarhamainen ja aurinkoinen piha lounaaseen, kokonaisuuden kruunaa lasitettu terassi. Tästä kodista löytyy autotalli sekä erillinen varasto. Kuntotarkastettu. Ihana alue asua! Mh. 219.000 9409171 RAUTAnIEMI Havukkalahdenkatu 9 5h+k+khh+kph+s+autok./var. 118/148 m 2 Juuri valmistunut omakotitalo vuokratontilla, koko 994m 2. Autolle katospaikka, jonka voit tarvittaessa muuttaa talliksi. Vaihdossa huomioidaan osakehuoneisto. Mh. 279.000 Esittely su 15.15 16.00 9857777 RAUTAnIEMI Havukkalahdenkatu 11 4h+k+khh+kph+s 116/165 m 2 Tässä juuri valmistuneessa kodissa näkyy ammattitaito, kädenjälki on upeaa! Hienostunut värimaailma, moderni, laadukas sekä erittäin älykäs pohjaratkaisu. Autokatos sekä lämmin varasto 12 m 2. Upean kokoinen terassi, tämä on täydellinen! Mh. 289.000 Ensiesittely su 15.15 16.00 JYnKKä Korpitie 13 5h+k+khh+kph+s 118/137,5 m 2 Erinomainen piha ja talo vuokratontilla. Lämminsävyinen keittiö. Autotalli/varasto, hyvät säilytystilat. Suositulla ja rauhallisella alueella. Kuntotarkastus tehty. Onko tämä perheesi unelmien täyttymys? Mh. 179.500 Esittely su 13.00 13.30 9689614 ok PiHKainMäKi SYVännIEMI Ylärinteentie 11 5h+k+khh+kph+s 117,5/132,5 m 2 Huolella suunniteltu ja toteutettu koti maalaismaisemissa. Oma tontti 3870 m 2. Päiväkoti ja ala-aste kävelymatkan päässä. Katos kahdelle autolle, loistavat säilytystilat. Mh. 238.000 Esittely ma 18.30 19.00 9587916 Rt KUoPio PIRTTI Orsitie 7 B 4h+k+khh+s 86,5 m 2 Sinulle, joka arvostat sijaintia, rauhallisuutta ja vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa maisemaa. Olohuoneesta pääsy terassille, rannalle, ja hyvin lähelle luontoa. Tässä kodissa on kaikki mitä tarvitset! Mh. 205.000 Esittely to 18.00 18.30 9585145 Rt KUoPio PETonEn Länsikatu 9 A 4h+k+s 86,5 m 2 Päätyhuoneiston koti kahdessa tasossa. Lapsiperheelle sopiva pohjaratkaisu. Sopii sinulle, joka arvostat asumisen helppoutta ja arjen toimivuutta. Edulliset asumiskustannukset. Palvelut kävelymatkan etäisyydellä. Mh. 165.000 Esittely su 18.30 19.00 9980657 Kt KUoPio KESKUSTA Satamakatu 18 B 5h+k+s 109 m 2 Kahdelta parvekkeelta voit nauttia sekä Kallavesi että kaupunkinäkymistä! Edustava ja harmoninen koti. Valoisa keittiö-ruokailutila-olohuone. Tilavat makuuhuoneet. Ilmalämpöpumppu viilentämiseen. Mahdollisuus ostaa kaksi autohallipaikkaa. Mh. 425.000 9419720 Kt KUoPio SAARISToKAUPUnKI Lehtoniementie 98 A 3h+k/rt+s 93,5 m 2 Tässä kodissa on upeat järvinäkymät viidennestä kerroksesta. Iso, lasitettu parveke. Persoonallinen pohjaratkaisu, tilavat huoneet. Luonnonläheinen, hurmaava ympäristö! Mh. 164.560,45 Vh. 259.000 9574645 Kt KUoPio SAARISToKAUPUnKI Matkusniemenkatu 5 3h+k+s 78 m 2 Ihana avoin keittiö-olohuone, lasitettu parveke. Ylin viides kerros. Hyvien lähipalvelujen, kuten kauppojen, päiväkotien ja koulujen lisäksi hyvät liikenneyhteydet. Ihastuttava kokonaisuus! Mh. 225.000 9756069 Kt KUoPio KESKUSTA Savonkatu 5 B 3h+k 77,5 m 2 Wau, miten upea koti! Tässä kodissa on käytetty hyvää makua ja laadukkaita materaaleja. Aistikas koti ydinkeskustassa. Persoonallinen kokonaisuus joka hurmaa sinut täysin! Mh. 179.000 9949691 Kt KUoPio PUIJonLAAKSo Hiihtäjäntie 10 F 3h+k+s 76,5 m 2 Laatua, kauneutta, aistikkuutta sekä asumisen helppoutta arvostavalle. Tämä koti on remontoitu tyylillä ja hyvällä esteettisellä silmällä. Lasitettu parveke etelään. Erinomaisella paikalla. Mh. 189.000 Esittely ti 18.00 18.30 9762707 Kt KUoPio PUIJonLAAKSo Suunnistajantie 3 B 2h+k 55 m 2 Isoista ikkunoista tulee paljon luonnonvaloa, ja lasitetulta parvekkeelta ovat näkymät länteen. Tämän kuudennen kerroksen kodin sydän on kaunis keittiö. Talossa hissi. Huippupaikalla Puijonlaaksossa. Mh. 109.000 Ensiesittely ti 17.00 17.45 9577965 Kiinteistönvälitys Gitta Mielonen oy lkv Maaherrankatu 9 70100 Kuopio etunimi.sukunimi@g-m.fi g-m.fi
14 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ ENÄÄ KAKSI HUONEISTOA VAPAANA! MUUTA AS OY SIILINJÄRVEN KULTASIIPI Kultasiipi 15, 70900 Toivala Tyyppi m 2 Kpl Mh Vh 3h+tupak+s 93 2 104 625 212 505 UUTEEN! SOITA MARI RUTOSELLE 0400 330 025 JA SOVI HENKILÖKOHTAINEN ESITTELY! AS OY KUOPION KÄRÄNGÄN TÄHTI Kärängänkatu 1, 70840 Kuopio ENNAKKO- MARKKINOIN- NISSA! AS OY KUOPION SAVOLANHOVI Savolanpellonkuja 3, 70820 Kuopio MYYNNISSÄ! Tyyppi Kpl m 2 Mh alk. Vh alk. 1h+kk+alk+s 4 35,0 54 600 108 500 2h+kk+s 5 45,5 69 615 139 685 2h+k+s 2 54,5 82 840 166 770 3h+k+s 2 62,5 89 375 185 625 3h+k+s 1 64,5 89 010 188 340 3h+k+s 1 74,5 94 987 209 717 3h+k+s 1 76,0 92 720 209 760 4-5h+k+s 5 93,5 153 340 297 330 4-5h+k+s 4 102,5 168 100 325 950 Tyyppi Kpl m 2 Mh alk. Vh alk. 3h+k+s 3 73 90 155 173 740 3h+k+s 1 80 90 000 181 600 3h+k+s 1 83 94 205 189 240 4h+k+s 2 90 99 720 202 770 4h+k+s 1 100,5 107 536 222 608 5h+k+s 1 115 123 740 255 415 Autokatokset ja -paikat myydään erillisinä osakkeina Autokatospaikat, autopaikat ja autotallit myydään erillisinä osakkeina ALOITUS- PÄÄTÖS TEHTY, RAKENTAMINEN ALKAA! AS OY KUOPION PUIJONKRUUNU Poukamankatu 27, 70340 Kuopio ENNAKKO- MARKKINOIN- NISSA! AS OY SIILINJÄRVEN KASURILANHELMI Vilholantie 6, 71800 Siilinjärvi ENNAKKO- MARKKINOIN- NISSA! Tyyppi Kpl m 2 Mh alk. Vh alk. 1h+kk+s 5 33,5 54 840 100 500 2h+kk+s 3 51,0 75 837 145 350 3h+k+s 5 62,0 85 994 170 500 3h+k+s 1 77,0 91 399 196 350 4h+k+s 1 89,0 101 193 222 500 4h+k+s 1 91,0 98 917 222 950 Autokatospaikat, autopaikat ja autotallit myydään erillisinä osakkeina Tyyppi Kpl m 2 Mh alk. Vh alk. 3h+k+s 5 73 87 600 173 740 4h+k+s 1 90 99 000 205 200 4h+k+s 3 95 113 050 225 150 4-5h+k+s 4 104,5 124 355 247 665 5h+k+s 4 121,5 144 585 287 955 Autokatokset ja -paikat myydään erillisinä osakkeina R A K E N N A M M E H U O L E L L A Rakennusliike Lapti Oy, Leväsentie 2, KUOPIO Avoinna ark. 8 16 Mari Rutonen 0400 330 025 Asunnot löydät myös osoitteesta www.lapti.fi
SAVON SANOMAT 27.7.2013 15 Kuopio, Haminalahti okt 179/202 m2 Kasperintie 258. 6h+k+khh+s. A2007*. Viihtyisä paikka Haminalahdessa, maaseudun rauhassa. Kuopioon matkaa vain 16 km. Rakennettu 1996/2011. Tilava talli/varasto. Myydään 6.000 m2 määräalalla. Esittely su 28.7 klo 16.45-17.15/Maija Partanen Mh. 245.000. 674351 Kuopio, Jännevirta okt 171/221 m2 Launatanpohja 22. 4h,k,s. Omalla 1,4 ha rantatontilla, hyvä ok-talo Jännevirralla. Tilalla erillinen hirsinen savusauna ja aittarakennus. Kuopiosta vain 23 km. Mh. 220.000. 681273 Olen tavattavissa Matkuksen toimistolla la 27.7. klo. 11-14 Viikonlopun puhelinpäivystys Markus Itkonen 050 562 3667 Kuopio, Rytky okt 360 148,5/206 m2 Tähtirinteentie 21. 5h,k,s. Kaunis Kannustalo jossa tilat yhdessä tasossa. Lisäksi tilava autotalli/varasto. Talossa maalämpö, leivinuuni ja takka. Tilava keittiö jossa AEG-kodinkoneet. Rauhallinen paikka ja venevalkama Rytkyjärven rannalla. Esittely ma 29.7 klo 18.00-18.30/ Juhani Heiskanen Mh. 293.000. 663632 Kuopio, Riistavesi okt 137/147 m2 Eerolanpolku 43. 5h, k, s. E*. Hyväkuntoinen ok-talo luonnon rauhassa Riistavedellä. Tilan kokonaisala n. 6,3 ha, josta metsää n. 5,5 ha. Upea pihapiiri, jossa puutarha ja leikkipaikat. Kuntotarkastettu. Lapsiperheen unelma! Ensiesittely su 28.7 klo 16.00-17.00/Jukka Vihonen Mh. 234.000. 683251 Kuopio, Pirtti okt 134/182 m2 Kielorannankatu 21. 5 h, k, khh, s. Hyväkuntoinen ok-talo yhdessä tasossa suositulla Pirtin asuinalueella. Lapsiperheille palvelut ja koulut lähellä. Rauhallinen sijainti. Vapautuu sopimuksen mukaan. Ensiesittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/Markus Itkonen Mh. 259.000. 683371 Kuopio, Syvänniemi okt 132,5/178,5 m2 Ilopurontie 380. 5h,k,s. B*. Uudenveroinen laadukas koti maaseudun rauhasta 25 min ajomatkan päästä Kuopiosta. Tässä lämpöharkoista rakennetussa talossa on huoletonta ja edullista asua eikä pintamateriaaleissa ja varusteissa ole säästelty. Talo on omalla lähes hehtaarin tontilla. Mh. 268.000. 678516 Kuopio, Pihkainmäki okt 114/127 m2 Pihkarinteentie 17. 3h,k,s,kh,khh,wc. E*. Viihtyisällä alueella, omalla yli 3000m2 kauniilla ja suojaisalla puutarhatontilla, pienelle perheelle kiva koti, jonka huoneet yhdessä tasossa. Lisäksi erillinen autotalli/varasto ja hyvimaja. Pintaremontoimalla saat tästä oman näköisesi kodin. Ensiesittely su 28.7 klo 17.45-18.15/ Maija Partanen Mh. 165.000. 683164 Kuopio, Vehmersalmi okt 97 m2 Saitanjärventie 261. 2h,k,khh,ph,s,2wc,käyt töullakko. 2012 valmistunut 1,5 kerroksinen punainen tupa. Oma 1,264 ha jyrkkä etelärantatontti, jossa rantaviivaa n.100m. Rantasauna ja lisäksi myös muita rakennuksia ja mm. kylpypalju. Kuopiosta n.50km. Tiedustelut Maija/ 050 5637281 Esittely su 28.7 klo 14.00-14.30/ Maija Partanen Mh. 235.000. 681511 Kuopio, Vehmersalmi okt 83/94 m2 Järvenrinne 32. 3h, k. Etsitkö omakotitaloa/vapaa-ajan kotia järvenrannalta? Tässä se on. Erillinen rantasauna ja autotalli/lämmin varasto. Etelärantaviivaa n. 100 m. Tilan koko 2,5 ha. Puustoa jäljellä omiin tarpeisiin. Matkaa Kuopioon n. 46 km. Tule ja osta omaksesi! Esittely su 28.7 klo 17.30-18.00/Jukka Vihonen Mh. 179.000. 678172 Kuopio, Särkiniemi rt 120 m2 Peltotie 9 as. 5h,k,s. Todellinen Helmi. Tilava huoneisto 5h,k,s aivan Kallaveden läheisyydessä. Saunasta vaikka uimaan. Rauhallinen sijainti mutta kaikki Särkiniemen palvelut äärellään. Ihana oma takapiha - väljä yhteinen etupiha. Tule ja tutustu! Esittely ma 29.7 klo 18.00-18.30/Sari Kärkkäinen-Huhtala Mh. 179.000. 681783 Kuopio, Litmanen rt 88 m2 Onkikuja 4 B. 4h,k,s. C*. Hyväkuntoinen kaksitaso rivitalo etsii uusia omistajia. Tähän pääsee muuttamaan ilman remonttihuolia, myös taloyhtiö kunnossa. Hyvä rauhallinen sijainti, kaikki lähellä. Onko tässä uusi kotisi? Esittely ti 30.7 klo 18.00-18.30/Anneli Keränen Mh. 171.500. 678325 Kuopio, Julkula rt 86 m2 Puijonsarventie 15 D. 3h,k,s. D2007*. Siisti kolmio kahdessa tasossa umpikadun päässä Puijon ulkoilureittien vieressä. Keittiöstä takapihalle ja etupihan puolella tilava parveke josta näkymä yli kattojen Kallevedelle saakka. Huoneistossa on uusittu kylpyhuone ja sauna. Kauppaan kuuluu autotalli. Esittely ma 29.7 klo 18.45-19.05/ Maarit Honkanen Mh. 158.500. 682648 Kuopio, Litmanen rt 86 m2 Mäkirinne 24 A. 4h,k,psh,s,erill. wc. D2007*. Ihana perheasunto rauhallisella paikalla, kuitenkin lähellä hyviä palveluja. Tässä kodissa on paljon persoonallisia ja onnistuneita tilankäyttöratkaisuja, jotka on toteutettu kauniilla tavalla. Ihastuttava oma valokatettu terassi ja upea piha etelään. Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/ Maija Partanen Mh. 162.000. 676456 Kuopio, Levänen paritalo 86 m2 Kahakuja 1-3 A. 4h+k+khh+s. *. Uudiskohde! Vaaleansävyinen ja nykyaikainen koti omalla tontilla. Hallinnanjakosopimus. Maalämpö. Nykyinen asunto käy vaihdossa. Muuttovalmis kesä 2013. Esittely ma 29.7 klo 16.30-17.00/Maija Partanen Mh. 219.000. 677600 Kuopio, Savolanniemi rt 83 m2 Savolanlehdonkuja 8. 4h,k,s. C*. Uutta vastaava kaunis koti halutulla lapsiperheiden suosimalla alueella. Tilat kätevästi yhdessä tasossa. Avoin keittiö/olohuone kokonaisuus. Harmooniset vaaleat sävyt kaikissa huoneissa. Vapautuu sopimuksen mukaan esim 1 kk kaupasta. Mh. 196.457 Vh. 197.000. 683001 Kuopio, Neulamäki rt 83 m2 Jaamantie 19 A. 3h, k, s. *. Pienessä yhtiössä remontoitu ja väljä yksitasoinen koti. Päätyhuoneisto jolla todella iso aidattu oma piha-alue kasvihuoneineen etelään. Edulliset asumiskustannukset. Tähän kannattaa tutustua! Esittely ma 29.7 klo 18.45-19.15/Anneli Keränen Mh. 167.000. 665546 Kuopio, Jynkkä rt 82,5 m2 Aittolammentie 1 as. 3h,k,s. F2007*. Päätyasunto taloyhtiön parhaimmilla paikoilla. Katettu terassi etelään ja suojainen pihapiiri istutuksineen lisää asumismukavuutta. Onko tässä sinun tuleva koti? Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/ Jukka Vihonen Mh. 167.500. 681844 Kuopio, Rahusenkangas rt 78 m2 Ritosentie 20 C. 3h,k,s. B2007*. Valoisa kaunis läpitalon huoneisto. Aivan keskustan palveluiden lähellä. Taloyhtiön pihamaalla ihastuttava leikkipaikka. Huoneistossa oma ilmalämpöpumppu. Esittely ma 29.7 klo 17.15-17.45/Sari Kärkkäinen-Huhtala Mh. 160.000. 673522 Kuopio, Levänen paritalo 75,5 m2 Kahakuja 1-3 B. 3h+k+khh+s. *. Uudiskohde! Vaaleansävyinen ja nykyaikainen koti omalla tontilla. Hallinnanjakosopimus. Maalämpö. Nykyinen asunto käy vaihdossa. Muuttovalmis kesä 2013. Esittely ma 29.7 klo 16.30-17.00/Maija Partanen Mh. 199.000. 677643 Kuopio, Julkula rt 72 m2 Puijonsarventie 15 B. 3h,k,s. D*. Hyvällä sijainnilla, harvoin tarjolla yksitasoinen rivitalo kolmio. Kylpyhuone remontoitu 2007. Hyvien palvelujen äärellä ja eikä rantakaan ole kuin kävelymatkan päässä. Huoneistolle kuuluu autotalli. Esittely ma 29.7 klo 19.10-19.30/Maarit Honkanen Mh. 149.000. 678259 Kuopio, Saaristokaupunki kt 82,5 m2 Kanavaharjunkatu 5 A. 3-4 h, k, s. A2007*. Uutta vastaava asunto hyvällä paikalla Keilankannassa, palvelujen ja koulun läheisyydessä. Avara ja valoisa huoneisto. Iso lasitettu parveke etelään. Sovi yksityisesittely. Esittely 30.7 klo 18.45-19.15/Anneli Keränen Mh. 146.230 Vh. 223.000. 676583 Kuopio, Julkula kt 79,5 m2 Välilahdentie 5 A. 4h,k,s,p. C2007*. Saunallinen koti rauhalliselta paikalta. Hissitalo. Kylpyhuone remontoitu 2011. Tehokas pohjaratkaisu. 1.8.2013 vapaa. Esittely ma 29.7 klo 18.00-18.30/Markus Itkonen Mh. 145.000. 679436 Kuopio, Saarijärvi B kt 73 m2 Saarijärventie 23 F. 3h,k. D*. Ylimmän kerroksen siisti perheasunto jossa ei ikkunanaapureita. Lasitettu parveke etelään. Asunnossa hyvä pohjaratkaisu läpi talon. Esittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/Juhani Heiskanen Mh. 111.000. 679992 Kuopio, Puijonlaakso kt 70 m2 Hiihtäjäntie 6 A. 3h,k. C2007*. Tyylikäs kulmahuoneisto, jossa täysin remontoitu keittiö ja kylpyhuone. Lasitettu parveke aamuaurinkoon. Puijon ulkoilualueiden ja Puijon torin palvelujen läheisyydessä. Lyhyt matka keskustaan. Autotalli nro 51 sisältyy hintaan. Esittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/ Anneli Keränen Mh. 138.000. 666979 Kuopio, Linnanpelto kt 65 m2 Untamonkatu 8 B. 3h,k. Maalaisidylliä keskellä kaupunkia! Ihastuttava kolmio jossa kaikki pinnat on käyty läpi tyylikkäästi vanhaa kunnioittaen. Rauhallisen kadun varrella lähellä Männistön kauppakeskuksen palveluita on tämä kaunis asunto. Autopaikkakin kuuluu hintaan. Esittely ma 29.7 klo 17.45-18.15/Maarit Honkanen Mh. 122.000. 682036 Kuopio, Särkiniemi kt 61,5 m2 Särkiniementie 28 C. 2h,k. B2007*. Hyvin hoidetussa yhtiössä ilman porrasnousuja oleva huoneisto. Kylpyhuone remontoitu lisäksi koko huoneiston levyinen lasitettuparveke. Asuinalue hyvin viihtyisä hyvine ulkoilumaastoineen. Vapautuu sop.mukaan. Ensiesittely ma 29.7 klo 18.00-18.30/Anneli Keränen Mh. 107.000. 683041 Kuopio, Saarijärvi B kt 61 m2 Saarijärventie 8 D. 2h,k,kh,vh,p. D*. Tässä asunnossa on ilmettä! Lähes täysin remontoitu, persoonallinen koti. Hyvin hoidettu taloyhtiö ja huoneistolla rauhallinen sijainti. Ylin/ 4-kerros. Ensiesittely ma 29.7 klo 17.30-18.00/Maija Partanen Mh. 98.000. 683260 Kuopio, Uusi-Haapaniemi kt 59 m2 Hermanninaukio 10 B. 2h,k,s,p. D2007*. Hienolla paikalla mukava koti. Hissitalo. Näkymät Kallavedelle. Todella harvoin tarjolla tästä yhtiöstä. Autotalli nro 6, pinta-ala 14 m2 hintaan 20.000,- Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/Anneli Keränen Mh. 165.000. 679980 Kuopio, Rypysuo kt 58,5 m2 Rypysuontie 61 B. 2h,k. C2007*. Hyväkuntoinen kaksio 2. kerroksessa. Vapautuminen sopimuksen mukaan. Lasitettu parveke länteen. Sopii nuorelle parille ensiasunnoksi. Tervetuloa tutustumaan! Ensiesittely ma 9.7 klo 18.00-18.45/Jukka Vihonen Mh. 83.000. 683134 Kuopio, Männistö kt 58,5 m2 Lönnrotinkatu 10 A. 2h,k,s. D2007*. Saunallinen ja parvekkeellinen kaksio Männistössä kävelymatkan päässä kauppakeskuksen palveluista. Pintoja on hiljattain trendikkäästi päivitetty ja huoneistossa on tilava keittiö. Lähistöltä löytyvät myös lenkkipolut ja uimaranta. Esittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/ Maarit Honkanen Mh. 89.000. 673395 Kuopio, Saarijärvi B kt 56 m2 Saarijärventie 15 B. 2h,k. C2007*. Hyväkuntoinen ja avaran valoisa viidennen kerroksen kaksio. Kylpyhuone (uusittu 2009) sekä keittiö (uusittu 2008) hillityn tyylikkäät. Rauhallista asumista ilman ikkunanaapureita. Lasitettu parveke. Tule tutustumaan. Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/ Jaakko Korpela Mh. 88.000. 682362 Kuopio, Saarijärvi A kt 48,5 m2 Kullervonkatu 25 B. 2h,k,s. D2007*. Ylimmän kerroksen valoisa, remontoitu kaksio omalla saunalla. Hissi talo. Tähän pääset muuttamaan ilman remonttihuolia! Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Tervetuloa tutustumaan! Esittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/Jukka Vihonen Mh. 104.000. 682520 Rautalampi, Vaajasalmi vapaa-ajan asunto 54 m2 Kotasaari. 3h+kk. Niinivedellä lähellä Nokisen koskea järeästä hirrestä tehty kesämökki ja erillinen rantasauna omalla tontilla. Kaunis hiekkarantainen poukama. Lisäksi vapaa-ajan rakennustontti 5.270 m2. Mh.26.000 e sekä 6 kpl vapaa-ajan tontteja määräaloina. Mh.19.000-21.000. Kaikki yhteensä 216.000. Mh. 68.000. 683311 Rakentaminen on alkanut Älä koskaan myy kysymättä meiltä! Uusi, rakenteilla oleva kohde Ennakkomarkkinoinnissa Talo C Talo B Asunto Oy Siilinjärven Tammirinne Tammirannantie 7 Uusia kerrostalokoteja Vuorelan kauniissa rantamaisemassa. Kaikki palvelut kävelymatkan etäisyydellä. Hyvä varustelutaso mm. tammilautaparketti lattiat, pesuhuoneet laatoitettu ja laadukkaat kodinkoneet. Rakentaminen aloitettu ja arvioitu valmistuminen maaliskuun loppupuolella 2014. Esittely tontilla ma 29.7. klo 18.00-18.30/ Raimo Korhonen Asunto Oy Lehtoniemen Lumous Messuportinkatu 8 Kallaveden kauniiseen rantamaisemaan ja keskeiselle paikalle Saaristokaupunkia valmistuu 40 uutta kerrostalokotia. Huoneistojen suunnittelussa otettu huomioon huoneistojen valoisuus, ajanmukainen ja trendikäs varustelutaso sekä asumisen avaruus. Saaristokaupungin luonto ulkoilumahdollisuuksineen sekä palveluiden hyvä saatavuus tekevät Asunto Oy Lehtoniemen Lumouksesta erityisen hyvän asuinpaikan. Rakenteilla, runko valmis, mahdollista tutustua kerroksiin ja näköaloihin niistä. Esittely ti 30.7. klo 18.00-18.45/ Jaakko Korpela Talo A Asunto Oy Kuopion Rantakerttu Savolanrannantie 2 1-vaiheen 13 yksitasoista rivitaloasuntoa valmistuvat Savolanniemen ja Rautaniemen yhdistävän sillan (valmistuu keväällä 2014) läheisyyteen. Modernilla arkkitehtuurilla tehtyjä, viihtyisän valoisia ja toimivia koteja, jotka sijaitsevat viimeistellyssä, luonnonkeskeisessä ja omakotitalomaisessa ympäristössä. Esittely tontilla ti 30.7. klo 19.15-19.45/ Jaakko Korpela Huoneistoesimerkkejä: krs. m 2 Vh. 1. krs 82,5 236.000 4. krs 80,0 217.000 5. krs 52,5 179.000 Huoneistoesimerkkejä: H-tyyppi myyntihinta lainaosuus velaton kh velaton kh/m² 3h+kk+s 66m² 65.724 107.976 173.700 2.631 /m² 3h+k+s 73,5 m² 60.354 120.246 180.600 2.457,14 /m² 4h+k+s 92,5 m² 72.570 151.330 223.900 2.420,54 /m² Huoneistoesimerkkejä: huoneistotyyppi m 2 Vh. 2h+k+s 49,0 m 2 129 850,00 3h+tupak+s 66,5 m 2 169 974,00 4h+k+s 102,0 m 2 244 290,00 Rakentaja: Rakentaja: Rakentaja:
16 SAVON SANOMAT 27.7.2013 KATSO LISÄÄ KOHTEITA NETISTÄ Meillä on POHJOIS-SAVON LAAJIN VALIKOIMA Premium-koteja Näiden sivujen asunnot ja monta muuta osoitteessa opkk.fi Kuopio, Pitkälahti okt 360 175/240 m2 Itikka-ahontie 6. 4h,k,khh,s+ at. *. Tämä laadukas koti on rakennettu 2011. Hyvällä sijainnilla, omalla tontilla ja laadukkailla materiaaleilla toteutettu yksillölinen koti sopiii vaativaankin makuun. Ala Carten tyylikäs keittiö ja paljon muuta, tässä ei pety. Tämä on nähtävä. Mh. 385.000. 674681 Kuopio, Savolanniemi okt 360 174,5/229,5 m2 Savolanahontie 26. 3 mh, oh, k, khh, s, aula. *. Upealla paikalla, päättyvän kadun päässä oleva iso ok-talo sekä kahden auton lämmin talli. Oma 2081m2 tontti, jossa rantaviivaa n. 30 metriä. Laadukas kokonaisuus, kunnoltaan uudenveroinen. Vapautuminen sopimuksen mukaan. Sovi yksityisesittely. Mh. 625.000. 675573 Kuopio, Puutossalmi okt 360 130/145,5 m2 Kiviranta 25. 4h,k,rt,kph,s. Tässä yhdistyvät koti ja vapaa-ajan paikka. 7300 m2 Kallaveden ranta/ puutarhatontilla 1- tasoinen puutalo. Rantaviivaa n. 120 m. Kiinteistössä isoja remontteja tehty mm. saunaosasto, keittiö, käyttövesi/ viemäriputket uusittu sekä salaojat. Keskustaan matkaa 28 km. Tutustumisen arvoinen paikka. Mh. 295.000. 679534 Kaavi, Niinivaara okt 360 100/120 m2 Kiikkasentie 213. 3 h, k, s. Upea ja uniikki kokonaisuus Kaavilla Kiikkasen rannalla, ok-talo, saunatupa ja paljon ulkorakennuksia. Tässä on koti ja vapaa-ajanasunto samassa paketissa. Toinen rakennus soveltuu myös vaikkapa edustuskäyttöön. Oma 9850m2 tontti. Sovi yksityisesittely. Mh. 490.000. 679415 Siilinjärvi, Tarinaharju okt 360 142/161 m2 Golftie 208. 4 mh,oh,k,khh,ph,s. Upea paikka lähellä Siilinjärven keskustaa. Oma reilun 1 ha:n tontti. Hyväkuntoinen vuonna 1995 rakenettu talo johon pääsee muuttamaan ilman remonttihuolia. Lisäksi reilunkokoinen autotalli- varastorakennus jossa hyvin säilytystilaa. Tähän pitää tutustua paikanpäällä. Esittely ma 29.7 klo 17.00-17.30/Saara Jurvanen Mh. 298.000. 678728 Siilinjärvi, Räimä okt 360 140/158 m2 Honkajäläntie 22. 5h,k,s. Tassä paikassa täyttyy kaikki lapsiperheen unelmat. Kaunis 3230 m:n tontti luonnon helmassa ja hyväkuntoinen talo jossa kaikki neliöt on tehokkaasti käytössä. Kuopioon vain parinkymmenen minuutin ajomatka ja Siilinjärven keskustaan alle kymmenen minuuttia. Esittely ma 29.7 klo 18.00-18.30/Saara Jurvanen Mh. 269.000. 679154 Siilinjärvi ja ympäristö Pielavesi, Löytynmäki okt 360 99/145 m2 Oravaisjärventie 326. 3mh,oh,k,khh,ph,s,var,autotalli. E*. Nyt on myynnissä kappale kauneinta Suomea. Omalla 7,228 ha:n tontilla oleva upea rantakiinteistö kirkasvetisen Oravaisjärven rannalla. Hyväkuntoinen talo, erillinen rantasauna ja paljon varastotilaa.tähän pitää tutustua paikanpäällä. Esittely ti 30.7 klo 18.00-18.30/Raimo Korhonen Mh. 245.000. 679148 Kaavi, Luikonlahti vapaa-ajan asunto 32 m2 Talliniementie 182. 2h+k+parvi. *. Puhtaan Rikkaveden rannalla sähköistetty ja siisti pyöröhirsimökki. Tuvassa mm. varaava takkauuni ja parvelle lisätilaa. Lisäksi erillinen rantasauna. Mh. 86.000. 677375 Kuopio, Kortejoki okt-tontti 4,22 ha Naulajärventie 73. Upealla paikalla Kotkatveden ja Naulalammen välissä omalla rantatontilla hyvä rakennuspaikka. Poikkeuslupa haettu. Rantaviivaa noin 350 metriä. Jukka Vihonen +358 40 652 7898 Mh. 160.000. 682131 Kuopio, Litmaniemi vapaa-ajan tontti 0,98 ha Roikanniementie. Etsitkö rakennuspaikkaa kesämökille? Tässä on pala kauneinta Suomea Litmaniemessä. Lähes hehtaarin rinnetontti jossa rauhaisassa lahdenpoukamassa matalaa hiekkarantaa ja isolla veneellä pääset rantautumaan tontin toisella puolella olavaan syvempään kohtaan. Soita ja kysy lisää! Maarit Honkanen +358 40 1461113 Mh. 85.000. 681727 Maaninka, Kinnulanlahti okt 122/163 m2 Siilinjärventie 388 A. 4h,k,s. Jämäkkä hirsitalo reilunkokoisella 9914 m2:n tontilla Kinnnulahlahdessa. Tuvassa upeat hirsiseinät ja reilunkokoinen uuni. Maaningalle matkaa 5 km, Siilinjärvelle 17 km ja hyvät kulkuyhteydet joka suuntaan. Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/ Raimo Korhonen Mh. 143.000. 678978 Maaninka, Tuovilanlahti okt 107 m2 Tuovilanlanhdentie 260 A. 4h,k,rt,khh,s. Haaveiletko kodista maalla? Tässä hyvä vaihtoehto. Idyllisessä kylämaisemassa siistikuntoinen talo jossa tehokkaasti käytetyt neliöt. Lähellä Korkeakosken luonnonpuisto ja Löytynlohen kalastuspaikka. Vapautuu nopeasti, joten voit nauttia vielä kesästä oman kodin terassilta. Mh. 133.000. 682027 Siilinjärvi, Toivala okt 88,5/108,5 m2 Ruskeisentie 15. 3h,k,s,at. Nyt tilaisuus, RT-kolmion hinnalla OK-talo. Tee tästä mieleisesi talo. Tilat yhdessä tasossa, rauhallisella paikalla ja heti vapaa. Kannattaa tutustua. Mh. 113.000. 678252 Siilinjärvi, Leppäkaarre okt 57/63 m2 Matalaraiviontie 159. Tupakeittiö, mh, vh, tk,ph,s. Nätti pieni talo omalla 7960 m2:n tontilla Juurusveden kauniissa rantamaisemassa. Tämä on nähtävä paikanpäällä. Tervetuloa tutustumaan. Esittely ti 30.7 klo 17.00-17.30/Saara Jurvanen Mh. 152.000. 666069 Siilinjärvi, Vanha Pappila paritalo 130 m2 Poikkipolku 15 A. 3-4h, k, khh, s. Rauhallisella Vanhan- Pappilan alueella siistikuntoinen paritalo. Hyvä vaihtoehto omakotitalolle. Molemmissa asunnoissa omat liittymät ja lämmitysjärjestelmät. Sauna ja pesuhuone peruskorjattu 2010. Esittely ma 29.7 klo 17.15-17.45/ Raimo Korhonen Mh. 143.500. 678783 Siilinjärvi, Simonsalo rt 100,5 m2 Anteronkierto 8 B. 4h,k,s. Kauniilla paikalla lammen rannalla oleva rivitalon päätyasunto. Hyvä muuttovalmis kokonaisuus, jossa upea piha istutuksineen. Sovi henkilökohtainen esittely. Mh. 159.500. 671411 Siilinjärvi, Vuorela rt 90,5 m2 Rissalantie 28 A. 4h,k,s. D2007*. Rauhallisella ja viihtyisällä alueella oleva perheasunto ja kuitenkin lähellä Vuorelan palveluja. Kuopioon n. 10 minuutin matka. Suojaisa piha etelään. Täällä on hyvä lasten olla! Esittely ti 30.7 klo 18.00-18.30/Jukka Vihonen Mh. 159.000. 681832 Siilinjärvi, Vesijärvi rt 68 m2 Muikkukuja 7. 3h,k,s. E*. Siistikuntoinen ja nuorekkaan valoisa huoneisto suositulla Vesijärven alueella. Kaikissa pinnoissa vaaleat sävyt. Puistomaisen vehreä pieni etupiha ja takapihalla katettu patio/terassi. Ei ikkuna naapureita. Taloyhtiö liitetty kaukolämpöverkkoon. Vapautuu sopimuksen mukaan. Mh. 129.500. 680238 Siilinjärvi, Pyylampi rt 65,5 m2 Panninniementie 3-5 B. 2h,k,s. Tässä täysin muuttovalmis nuorekas koti etsii uusia omistajia. Asunto peruskorjattu 2010. Rauhallinen sijainti halutulla Pyylammen alueella ja hyvät yhteydet keskustaan. Autolle pistokepaikka. Vapautuu sopimuksen mukaan max. 2 kk kaupasta Mh. 105.000. 680808 Pohjois-Savon OP-Kiinteistökeskus Oy / Kuopio Puijonkatu 25, 70100 Kuopio Puh. 010 258 8505* pohjois-savon.opkk.kuopio@op.fi *Puhelujen hinnat: lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu + 0,07 e/min. (alv. 24 %). Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/puhelu+0,17 e/min. (alv. 24 %). Välityspalkkiomme on 4,0 % (alv. 24 % = 4,96 %) tai sopimuksen mukaan. Minimipalkkio osakkeet 2.300 + alv. 24 % = 2.852 ja kiinteistöt 2.700 + alv. 24 % = 3.348. Siilinjärvi, Vuorela rt 60,5 m2 Kallionkierto 5-7 B. 2h,k,kph,s. E*. Vuorelan palvelujen lähellä, hyväkuntoinen ja viihtyisä rt-kaksio, jossa erittäin suojaisa oma eteläpiha. Pesuhuone ja sauna täysin remontoitu ja huoneisto muutenkin aivan muuttokunnossa. Autopaikkakin on Ensiesittely su 28.7 klo 15.15-15.45/Maija Partanen Mh. 110.000. 682855 Juhani Heiskanen Kiint.välitt, LKV Julk. kaupanvahv. 0400 670 353 Siilinjärvi, Keskusta kt 41 m2 Asematie 19 D. 2h,kk,s. C*. Siistikuntoinen muuttovalmis koti aivan Siilinjärven keskustan tuntumassa. Oma sauna ja käynti suoraan ulkoa asuntoon. Tähän pääsee muuttamaan ilman remonttihuolia. Vapautuu tarvittaessa nopeasti. Esittely ma 29.7 klo 16.30-17.00/Raimo Korhonen Mh. 89.000. 678548 Siilinjärvi, Keskusta kt 39,5 m2 Asematie 6a A. 1h,kt,s. B*. Siilinjärven kylän keskustassa Asematiellä valmis hissillinen viisikerroksinen asuinkerrostalo. Jokaisessa kodissa on laadukkaat materiaalit ja hyvä varustelutaso, mm. parkettilattiat, pesutiloissa laatoitus, oma sauna, lasitettu parveke, astianpesukone. Esittely ti 30.7 klo 16.00-16.30/Saara Jurvanen Mh. 43.800 Vh. 146.000. 606942 Matkuksen toimisto Matkuksentie 60, 70800 Kuopio Maarit Honkanen Markus Itkonen Markku Airaksinen Myyntineuvottelija Kiint.välitt, LKV, pohjois-savon. Myyntipäällikkö, 040 146 1113LOMALLA KiAT, AKA-yleis, KHK LKV 050 562 3667 opkk.kuopio@op.fi Kohteemme löydät opkk.fi jokakoti.fi etuovi.com oikotie.fi Siilinjärven toimisto 010 258 8617 Toritie 12, 71800 Siilinjärvi pohjois-savon.opkk.siilinjarvi@op.fi Anneli Keränen Kiint.välitt, LKV 0400 187 410 Jaakko Korpela Kiint.välitt, LKV, KiAT 050 562 4247 Ari Koskinen Kiint.välitt, LKV Sari Kvick Kiint.välitt, LKV 040 733 1590 LOMALLA Maija Partanen, Kiint.välitt, LKV 050 563 7281 Jukka Vihonen Myyntineuvottelija 040 652 7898 Mari Koivisto Myyntisihteeri, 040 708 8992 Ritva Räisänen Hallintojohtaja, ins. KTM, LKV 040 704 2407 Pekka Linna TJ, VT, LKV, Julk. kaupanvahv. 050 599 0765 Sari Kärkkäinen- Huhtala Myyntineuvottelija 040 534 1066 Petri Miettinen Myyntineuvottelija LOMALLA Saara Jurvanen Myyntineuvottelija, KiAT 040 514 3143 Raimo Korhonen Myyntipäällikkö, LKV 0400 403 325