Hamina 11. - 13.9.2012
RESERVIUPSEERIKOULUN JOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen urheilijat ja joukkueet. Reserviupseerikoulu järjestää ammunnan sotilaiden SM-kilpailut Haminassa 11. - 13.9.2012 varuskunnan ampumaradoilla. Reserviupseerikoulu on ensisijaisesti reserviupseerien peruskoulutuksen opinahjo. RUK on myös paljon muuta. Se on monipuolinen koulutuskeskus, jossa järjestetään vuosittain laaja kirjo erilaisia koulutustapahtumia. Reserviupseeriksi voi nykyään opiskella usean eri vaihtoehdon kautta. Perinteinen reserviupseerikurssin suorittaminen on luonnollisesti yleisin tie. Vuosittain noin 1 500 upseerikokelasta valmistuu kursseilta. Mukana on aina muutamia sitoumuksen tehneitä ns. jälki-ruk:n käyviä. Opinnot voi suorittaa myös sotilasjohtamisen kurssilla, joukkueenjohtaja-kurssilla tai aliupseerista upseeriksi -täydennyskurssilla. Upseeriksi haluavilla ei ole umpiperiä. Maavoimien koulutushaasteet edellyttävät panostamista reserviupseerien kouluttajakoulutukseen. Kouluttajakurssien toteuttamisessa hyödynnetään Reserviupseerikoulussa vuosikymmenien aikana hankittua kaikkien maavoimien aselajien kokemusta, joten koulutuksen keskittäminen Haminaan on ollut perusteltua. Joukkueen ja jaoksen johtajan tulee itse kyetä kouluttamaan joukkonsa. Reserviupseerikoulussa on koulutettu vuosittain yhteensä noin 2 000 reserviläistä kertaus- ja vapaaehtoisissa harjoituksissa. Koulun kokoonpanoon kuuluu Jääkärikomppania sekä vuoden 2011 alusta Kuljetuskomppania. Näissä yksiköissä palvelukseen astuu saapumiserässään noin 200 alokasta eli muiden kuin Reserviupseerikurssin maksimivahvuus on lähes 300 varusmiestä. Perusyksikkömme antavat koulutusta ensisijaisesti miehistön erityisosaamista vaativiin poikkeusolojen tehtäviin. Koulutushaarojen moninaisuus ja tehtävien komennusluonteisuus tekevät yksiköistä sen johdon ja kouluttajien kannalta haasteellisia. RUK:n yhteydessä toimii mm. Kymenlaakson aluetoimisto, ja meillä on vaikuttavuudeltaan merkittävä poikkeusolojen operatiivinen tehtävä. Reserviupseerikoulun tehtävien monipuolisuus edellyttää koko henkilökunnalta laajaa osaamista. Elinikäisen oppimisen periaatteiden mukaisesti tämä tarkoittaa jatkuvaa itsensä kehittämistä. Toisaalta koulutettavamme ovat avoimen yhteiskunnan ja nykyaikaisen koululaitoksen modernin oppimiskäsityksen sisäistäneitä yksilöitä. Tervetuloa Haminaan ammunnan sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuun! Reserviupseerikoulun johtaja Eversti Vesa Kangasmäki
KILPAILUN JOHTAJAN TERVEHDYS Arvoisat kilpailijat, joukkueet sekä kilpailuorganisaatio! Toivotan teidät kilpailijat tervetulleiksi Haminaan ammunnan sotilaiden Suomen mestaruuskilpailuihin. Kolmen päivän aikana ratkaistaan eri lajeissa ketkä sotilaista ovat ammunnan Suomen mestareita vuonna 2012. Kuulostaa arvokkaalta ja sitä se onkin. Hyvä ampumataito on yksi sotilaan perustaidoista. Siksi on tärkeää kilpailla eri ampumalajeissa ja siten kannustaa uusia ampujia mukaan lajin aktiiviseen harrastajakuntaan. Samanaikaisesti toteutetaan myös Päällystöliiton ja Aliupseeriliiton vuosittaiset ampumamestaruuskilpailut. Kansainvälistä tuulahdusta tuo mukanaan Viron ja Suomen upseerien ampumayhdistyksien välinen ampumakilpailu. Kilpailut ammutaan Reserviupseerikoulun päärakennuksen vieressä olevalla pistooli- ja pienoiskivääriradalla sekä Lupinmäen ampumakeskuksessa. Nimitystä ampumakeskus voidaan hyvin käyttää, kun siellä on monipuoliset ja hyvät mahdollisuudet harrastaa eri ammuntalajeja sekä järjestää kilpailuja. Kilpailuorganisaatio tekee parhaansa sen eteen, että teillä arvon kilpailijat on mahdollisimman hyvät edellytykset keskittyä itse suoritukseen ja siten saavuttaa entistä parempia tuloksia. Uskon ja toivon, että olette tyytyväisiä niin yleis- kuin kilpailujärjestelyihin. Kilpailuorganisaatiota on vahvistettu ampumaurheilua harrastavilla reserviläisillä, jotta järjestelyt ampumapaikoilla ovat laadukkaat, kilpailut toteutetaan sääntöjen mukaisesti ja tulokset kirjataan ylös oikein. Kilpailuorganisaatio on rakennettu ennen kaikkea teitä varten, joten älkää epäröikö kääntyä meidän puoleemme niissä kysymyksissä tai asioissa jotka askarruttavat mieltä. Teemme parhaamme kilpailujen onnistumiseksi vähintään yhtä hyvin kuin aiempina vuosina. Toivotan kaikille urheilijoille ja joukkueille lämminhenkistä ja rehtiä kilpailua ratkottaessa mestaruuksia kaikissa neljässä eri kilpailussa. Kiitos kuuluu myös kaikille kisaorganisaation jäsenille panoksestanne onnistuneiden kilpailujen järjestämisessä. Tarkkoja laukauksia toivottaen! Kilpailun johtaja Eversti Pekka Tynkkynen
OHJELMA Maanantai 10.9. Majoitus valmiina 16:00 Harjoittelumahdollisuus 18:00-21:00 - metsästyshaulikko, omatoiminen Tiistai 11.9. Harjoittelu ja kohdistus, RK 09:00-18:30 - ks tarkennukset käsiohjelman s 13 Harjoittelu ja kohdistus, kivääri 09:00-10:30 ja 12:30-17:00 Vapaapistooli - erä 1 09:00-11:30 - erä 2 15:30-18:00 Pienoiskivääri 3x20ls, N+YL - erä 1 12:30-15:00 - erä 2 15:30-18:00 Pienoiskiväärirata Pienoiskiväärirata Pienoiskivääri 60ls, AU 18:00-19:30 Pienoiskiväärirata Hirvi, PL non stop 09:00-18:00 - finaali 18:30-20:30 Metsästyshaulikko, PL+AU non stop 09:00-15:00 - finaali 16:00-18:00 Harjoittelu ja kohdistus, pistooli 08:30-12:00 ja Pistoolirata 13:00-15:00 Sotilaspistooli, AU 16:30-19:30 Pistoolirata Kilpailujen avajaiset 19:30 Sotilaskoti Joukkueenjohtajien puhuttelu 20:00 Hamina-sali Tuomarineuvoston kokous puhuttelun jälkeen Hamina-sali Keskiviikko 12.9. RK 6+6+6 - erä 1 08:00-09:30 - erä 2 10:00-11:30 - erä 3 12:00-13:30 - erä 4 14:00-15:30 - erä 5 16:00-17:30 - erä 6 18:00-19:30
Kivääri 20ls, VM - erä 1 08:00-09:00 - erä 2 09:30-10:30 Kivääri 3x20ls - erä 1 11:30-14:00 - erä 2 14:30-17:00 Kivääri 30ls, maaottelu 17:00-18:00 Isopistooli - erä 1 tarkkuus 11:30-12:30 pika 14:30-15:30 - erä 2 tarkkuus 13:00-14:00 pika 15:30-16:30 - uusinta 17:00-17:30 Urheilupistooli, N - erä 1 tarkkuus 11:30-12:30 pika 14:30-15:30 - uusinta 17:00-17:30 Olympiapistooli, PL - erä 1 17:30-18:15 - erä 2 18:15-19:00 Pistoolirata Pistoolirata Pistoolirata Palkintojen jako 19:30 Tykistökasarmin luokka Vimpeli Torstai 13.9. RK 3x5, VM+N - erä 1 08:30-09:30 - erä 2 10:00-11:00 - erä 3 12:00-13:00 Kivääri pika 3x20ls - erä 1 08:30-11:00 - erä 2 noin 11:00-13:30 Pistooli pika - erä 1 08:00-10:00 - erä 2 10:30-12:30 - uusinta 13:00-13:30 Urheilupistooli pika-ammunta, N - erä 10:30-12:30 - uusinta 13:00-13:30 Pistoolirata Pistoolirata Palkintojen jako ja päättäjäiset 14:30 Tykistökasarmin luokka Vimpeli Radoille pääsee edellisen erän päätyttyä ja kilpailijoiden on oltava ampumaradalla viimeistään 15 minuuttia ennen oman kilpailusuorituksen alkamista.
JÄRJESTELYORGANISAATION PUHELINLUETTELO Kilpailun johtaja eversti Pekka Tynkkynen 0299 433101 Kilpailun johtajan apulainen kapteeni Kai Koskela 0299 433161 Kilpailun sihteeri kapteeni Tapio Kruuse 0299 433165 Tekninen johtaja yliluutnantti Jorma Lindfors 0299 433130 Tekninen asiantuntija vääpeli (res) Mikko Mattila 050 5988351 Huoltopäällikkö majuri Ilpo Ylä-Käpölä 0299 433180 Huoltopäällikön apulainen (majoitus) luutnantti Petri Huurremäki 0299 433185 Kuljetusupseeri kapteeni Juha Vuorela 0299 433186 Lääkintähuolto kenttäsairaanhoitaja Jari Wilen 0299 581166 Asemestari yliluutnantti Panu Lehtonen 0299 433402 Tulospalvelun johtaja ylikersantti Toni Ruuskanen 0299 433118 Kilpailutoimiston johtaja kapteeni Marko Nuuttila 0299 433141 Toimistosihteeri osastosihteeri Minna Kuikko 0299 433163 Tilaisuuksien järjestelijä vahtimestari Anne Koskela 0299 433910 Kilpailujen tiedottaja tiedotussihteeri Kirsi Lauri 0299 433152 Ammuntojen johtaja / 300 m lajit yliluutnantti Perttu Ylinen 040 8618076 Ammuntojen johtaja / 150 m lajit yliluutnantti Sakari Sali 0299 433212 Ammuntojen johtaja / 50 m lajit luutnantti Joonas Helén 0299 433267 Ammuntojen johtaja / 25 m lajit majuri Eero Oijala 0299 433280 TUOMARINEUVOSTO Puheenjohtaja, PE:n edustaja Kilpailun järjestäjän edustaja Kilpailujoukkueiden edustaja Sihteeri everstiluutnantti Mikko Taussi eversti Pekka Tynkkynen valitaan joukkueenjohtajien puhuttelussa kapteeni Tapio Kruuse KILPAILUTOIMISTO Kilpailutoimisto sijaitsee Haminan varuskunnan Tykistökasarmin (rak 105) toisessa kerroksessa. Kilpailutoimisto on avoinna: ti 11.9. klo 08:00-21:00 ke 12.9. klo 07:30-20:30 to 13.9. klo 07:30-17:00 Kilpailujoukkueiden johtajat ilmoittautuvat kilpailutoimistossa joukkueen saavuttua varuskuntaan ja ilmoittavat joukkueidensa todellisen vahvuuden sekä tarkastavat ilmoitettujen kilpailijoiden henkilötiedot. Ilmoitus muutoksista tehtävä viimeistään 11.9 klo 17.00 mennessä. Kilpailujoukkueet tilaavat matkamuonat kilpailutoimistosta 11.9.2012 klo 12.00 mennessä. Kilpailujoukkueiden on jätettävä mahdolliset kysymykset sääntötulkinnoista kilpailutoimistoon 11.9 klo 18.00 mennessä. Viralliset tulokset ovat nähtävillä kilpailutoimiston virallisella ilmoitustaululla.
HUOLTO Majoitus Kilpailujoukkueet majoitetaan kilpailujen ajaksi kasarmimajoitukseen, joka on valmiina maanantaina 10.9.2012 klo 16.00 alkaen. Henkilökunta majoitetaan Päärakennukseen (rak 1) ja varusmiehet sekä reserviläiset Tykistökasarmiin (rak 105). Majoituskartat käsiohjelman sivuilla 8-10. Majoituksissa on päivystys. Kilpailujoukkueiden johtajat vastaavat siitä, että majoitustilat ovat tyhjät 13.9.2012 klo 16.00 mennessä ja jäävät luovutettaessa siistiin kuntoon. Majoitukseen kuitattava varustus on tyynyliina, peite, pussilakana, aluslakana ja pyyhe. Joukkueen henkilökuntaan kuuluva kuittaa majoitukseen kuuluvan materiaalin joukkueittain alakerran päivystäjältä (palautus päivystäjälle). Kuljetukset ja ajoneuvojen säilytys Kilpailujoukkueet vastaavat omista kuljetuksistaan kilpailujen aikana. Ajoneuvojen pysäköintiin käytetään Tykistökasarmin kenttää ja vieressä olevaa varusmiesten parkkipaikkaa sekä Päärakennuksen kenttää. Aseiden säilytys Kilpailujoukkueiden johtajat vastaavat joukkueidensa varusmiesten ja henkilökunnan aseiden ja patruunoiden asianmukaisesta säilytyksestä. Aseiden ja patruunoiden säilyttämiseen varataan tila Tykistökasarmin varastolla joukkueiden mukaansa varaamissa laatikoissa. Tykistökasarmin palveluvarastolla on päivystys seuraavasti: ma 10.9. klo 16:00-19:00 ti 11.9. klo 07:00-10:30, 11:30-16:30 ja 17:30-20:30 ke 12.9. klo 07:00-10:30, 11:30-16:30 ja 17:30-20:30 to 13.9. klo 07:00-10:30 ja 11:30-16:00 Peseytyminen Kilpailujoukkueet käyttävät peseytymiseen kasarmien WC- ja pesutiloja. Joukkueiden käytössä on varuskunnan rantasauna (rak 49) ja sotilaskodin alakerran sauna. Naisten käyttöön varataan rantasaunan naisten puoli. Saunat ovat käytössä 10. - 12.9. klo 17.00-21.30. Henkilökunnalla on mahdollisuus saunoa myös Mäntlahden virkistysmajalla 11. - 12.9. klo 18.00-22.00. Lääkintähuolto Lääkintähuollossa tukeudutaan Haminan varuskunnan terveysasemaan. Kilpailupaikoilla päivystää kenttäsairaanhoitaja maastosairasautolla. Vakavissa onnettomuustilanteissa tukeudutaan joko Haminan sairaalaan tai Kymenlaakson Keskussairaalaan Kotkassa. Hätäkeskus voi yleiseen hätänumeroon 112 soitettaessa antaa muitakin ohjeita. Henkilökunta voi varata ajan lääkäriltä tai työterveyshoitajalta Haminan varuskunnan terveysasemalta numerosta 0299 581162 päivittäin klo 07.30-09.00. Varusmiesten osalta vastaanotto on järjestetty päivittäin Haminan varuskunnan terveysasemalle klo 07.00 alkaen.
Muonitus Kilpailijat ruokailevat varuskunnan muonituskeskuksen itäpuolella isossa salissa (Fazer Food Service). Kilpailijoiden toivotaan käyttävän ruokailuaikoja joustavasti ruuhkan välttämiseksi. Päivittäiset ruokailuajat muonituskeskuksessa ovat seuraavat: Aamupala klo 06:00-09:00 Lounas klo 10:00-13:00 Päivällinen klo 16:00-18:00 Iltapala klo 19:00-20:00 Ruokalippuja myydään muonituskeskuksessa (Fazer Food Service). Henkilökunnan toivotaan ostavan kerralla koko kilpailun aikana tarvitsemansa ruokaliput. Leijona Catering kortit eivät kelpaa ruokalassa. Ruokalista (Fazer Food Service) Aamiainen Lounas Päivällinen Iltapala Maanantai 10.9.2012 Tiistai 11.9.2012 Keskiviikko 12.9.2012 Torstai 13.9.2012 Vehnähiutalepuuro (VL) Leikkele Tomaatti, tuore Kahvi/ tee/kaakao Leipä, levite Murot, hillo Juusto, leikkele, kananmuna Kurkku, tuore Kahvi/ tee Sämpylä, leipä, levite Neljänviljan puuro (M) Maksamakkara (L) juusto Maustekurkku Kahvi/ tee/kaakao Leipä, levite Broilerikeitto (M,L,G) Juusto Leipä, leipä, levite Maito/vesi ~ Vanukas Jauhelihapyörykkä (L,M) Peruna Tuoresalaatti Leipä, levite, maito/vesi ~ Herukkakiisseli (M,G) Hernekeitto (M,G) Sipuli Leipä, levite, maito/vesi ~ Pannukakku (L,M), hillo Kinkkukiusausta (L,M,G) Tuoresalaatti Leipä, levite, maito/vesi Porsaspataa Punajuuri Tuoresalaatti Leipä, levite, maito/vesi Makaronilaatikko Tuoresalaatti Leipä, leipä, levite Maito/vesi, ~Jäätelö Broileri-juustokastike (VL) Riisi Tuoresalaatti Mustaherukkahillo Leipä, levite, maito/vesi Sulatejuusto Leikkele Leipä, levite Tee/ kaakao Leikkele Hedelmä Leipä, levite Tee Leikkele Korppu Leipä, levite Kahvi/tee Henkilökunnalla on mahdollisuus lounastaa myös Haminan Varuskuntakerholla klo 11.00-15.00. Varuskuntakerho on päivittäin avoinna klo 11.00-20.00. Kilpailujoukkueet tilaavat matkamuonat kilpailutoimistosta 11.9.2012 klo 12.00 mennessä. Sotilaskoti Haminan sotilaskoti on avoinna: ti 11.9. klo 08:45-18:00 ke 12.9. klo 08:45-16:00 ja 17:00-20:30 to 13.9. klo 08:45-16:00 ja 17:00-20:30 Sotilaskotiauto palvelee kilpailujen ajan Lupinmäen ampumaradalla 300 m radan läheisyydessä tiistaina ja keskiviikkona klo 08.00-17.00 sekä torstaina klo 08.00-13.00.
MUUT ASIAT Kilpailujen avajaiset Kilpailujen avajaiset järjestetään Haminan keskussotilaskodissa tiistaina 11.9. klo 19.30. Avajaisten ohjelma on seuraava: Joukkueiden ryhmittyminen Ilmoittaminen RUK:n johtajalle Musiikkiesitys RUK:n johtajan tervehdys, RUK:n johtaja julistaa kilpailut avatuksi Kilpailuvalan lukeminen Kahvitarjoilu, jonka ohessa sotilasmusiikkia Tilaisuuden päättäminen Puhuttelut Kilpailujoukkueiden johtajille järjestetään kilpailupuhuttelu Hamina-salissa (sotilaskodin alakerta) heti avajaisten jälkeen 11.9. klo 20.00. Tuomarineuvosto kokoontuu heti puhuttelun jälkeen. Palkintojen jako ja päättäjäiset Palkintojenjakotilaisuudet 12.9 ja 13.9. sekä päättäjäiset 13.9. järjestetään Tykistökasarmin luokka Vimpelissä. Varusmiessarjoissa ja palkatun henkilöstön RK- ammunnassa palkitaan 10 parasta. Sarjassa Y palkitaan 8 parasta / laji. Naisten RK- ammunnassa palkitaan 6 parasta / laji, muissa naisten lajeissa 3 parasta / laji. Sarjassa Y 45 palkitaan kolme parasta / laji. Keskiviikon 12.9. palkintojenjaossa jaetaan 1. ja 2. kilpailupäivän palkinnot. Varustus Kilpailujoukkueen edustajien tulee esiintyä sotilaspuvussa tai joukko-osaston yhtenäisessä edustusasussa, sotilas - SM - sääntöjen mukaisesti. Avajaisissa, palkintojen jakotilaisuuksissa ja päättäjäisissä on sotilashenkilökunnalla asuna palveluspuku m/05 tai kevyt palveluspuku ja varusmiehillä lomapuku. Kaikilla kilpailutapahtumaan osallistuvilla tulee olla tunnistamista varten henkilö- tai varusmieskortti. EVP-henkilöstöstä toimitetaan nimilistat päivystyspisteisiin ja vartiostolle. EVP-henkilöstöllä tulee olla mukanaan kuvallinen henkilötodistus/ajokortti tai passi. Säännöt Kilpailuissa noudatetaan seuraavia sääntöjä: - Sotilaiden Suomenmestaruuskilpailujen säännöt (HH1105) - Suomen Ampumaurheiluliiton kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet (KY/2009) - Suomen Ampumaurheiluliiton ISFF:n ampumalajien tekniset säännöt (TS) - Suomen Ampumaurheiluliiton kiväärilajien säännöt (K/2009) - Suomen Ampumaurheiluliiton pistoolilajien säännöt (P/2009) - Lisäksi noudatetaan Päällystöliiton ja Aliupseeriliiton kilpailusääntöjä soveltuvin osin (joukkueet, kiertopalkinnot) - Järjestäjien antamia ohjeita Finaalikilpailuja ei järjestetä.
Lisäksi on otettava huomioon seuraavat määräykset: - rynnäkkökiväärin 7.62 RK 95 T käyttö on kielletty - rynnäkkökiväärikilpailuihin on varattava kolme lipasta - rynnäkkökiväärikilpailuissa käytetään järjestäjän varaamia patruunoita (JVA 0316 patruunaa: erä SO80190) Reserviläisten vakuutusturvan todentaminen Reserviläisten tulee todentaa voimassa oleva vakuutusturva ennen kilpailun ammuntavaiheen alkamista. Todentamisessa ja kilpailijoiden hyväksymisessä käytetään vakuutuksen maksukuittia (vast) sekä Hyväksyminen osallistujaksi ampumakilpailuun -lomaketta. Lomakkeita saatavissa kilpailutoimistosta ja kilpailujen internet-sivuilta (www.puolustusvoimat.fi/ruk). Aseiden ja varusteiden tarkastaminen ti 11.9. klo 08:00-18:00 Tykkihalli (Tykistökasarmin alakerta) kaikki aseet ke 12.9. klo 07:30-17:00 (ampumamaja) KIV, RK klo 10:00-17:00 Pistoolirata pistoolit to 13.9. klo 07:30-11:00 (ampumamaja) KIV, RK klo 07:30-10:00 Pistoolirata pistoolit Ammunnan harjoittelumahdollisuudet ja kohdistus Kilpailijoilla on mahdollisuus ammunnan harjoitteluun seuraavasti: Maanantai 10.9. - metsästyshaulikko, klo 18:00-21:00 omatoiminen harjoittelu Tiistai 11.9. - harjoittelu ja kohdistus, RK erä 1 09:00-10:00 erä 2 10:15-11:15 erä 3 12:30-13:30 erä 4 13:45-14:45 erä 5 15:00-16:00 erä 6 16:15-17:15 vapaa erä 17:30-18:30 Rynnäkkökivääri ammunnan harjoittelu sisältää 20 min vapaata harjoittelua ja loppuaika käytetään 6+6+6 ja 3x5 -ammuntojen harjoitteluun. - harjoittelu ja kohdistus, kivääri 09:00-10:30 ja 12:30-17:00 - harjoittelu ja kohdistus, pistooli 08:30-12:00 ja 13:00-15:00 Pistoolirata Ampujat ilmoittautuvat radalla ammunnanjohtajalle. Ammunnanjohtaja määrittää ampumapaikat.
Virallinen tulostaulu ja vastalauseet Kilpailujen virallinen ilmoitustaulu on kilpailutoimiston seinällä. Tulokset julkaistaan kilpailutoimiston ilmoitustaululla sekä Päärakennuksen majoitustiloissa. Vastalauseaika on 30 minuuttia virallisten tulosten julkaisemisesta. Vastalauseet on tehtävä kirjallisena kilpailujen sihteerille (Kruuse) tai tuomarineuvoston jäsenille. Mahdolliset huomautukset ampujien tuloksiin tulee tehdä kilpailujen sihteerille välittömästi. Kilpailujen seuraaminen Pistooli- ja 50 m -ampumaradoilla kilpailusuorituksia voi seurata ampumakatosten takaa. Lupinmäen RK- ja kivääriradalla seuraaminen on mahdollista ampumakatoksen sivulta. Kilpailusuorituksen aikana ampumakatokseen pääsee vain toimitsijat ja kilpailijat. Yhteystiedot Kilpailua koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Kilpailujärjestelyt kapteeni Tapio Kruuse p. 0299 433165 Kilpailujärjestelyt yliluutnantti Jorma Lindfors p. 0299 433130 Tiedotusasiat tiedotussihteeri Kirsi Lauri p. 0299 433152 www.puolustusvoimat.fi/ruk