Sopimus rakennusvalvonnan järjestämisestä

Samankaltaiset tiedostot
Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen

Espoon kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen päätösvallan siirtäminen rakennusvalvontakeskuksen viranhaltijoille

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Jämsän ympäristölautakunnan johtosääntö

Muut rakennukset: rakennusluvatrakennustakohti 170,00. Tuulivoimala: Rakennuslupatuulivoimalayksikköäkohti 660,00

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

Rakennus valvontapalvelujen. Hallintosäännön. luvun 9. yksikkö

ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN TEKNISEN JA YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Rakennusvalvontaviranomaisen. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Delegoitu erityispäätäntävalta

Rakentaminen vastoin lupapäätöstä tai vanhaksi menneet luvat. Risto Levanto Rakenneyksikön päällikkö

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ / TEKNISET PALVELUT

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

KUNTAKEHITYSPALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Teknisen toimialan viranhaltijoiden ratkaisuvalta

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT VIHDIN KUNNASSA, MAKSUTAKSA

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Rakentamisen valvonta ja neuvonta

Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Rakennusvalvonnan viranomaistehtävät

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristö- ja teknisen toimialan palveluiden maksut

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

NURMIJÄRVEN KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

NAANTALIN KAUPUNKI MAKSULUETTELO Rakentamisen valvonta ja neuvonta Luettelossa esitetään yleiset maksutiedot, ei sopimuskohtaisia

RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT 2017

RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VI- RANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Äänekosken kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

LAPUAN KAUPUNGISSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

PYHÄJÄRVISEUDUN YMPÄRISTÖTOIMISTO

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

Rakennusvalvonnan lupa-, tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Sopimus eläinlääkäripäivystyksen järjestämisestä Juankosken ja Nilsiän kaupungin sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven ja

RAKENNUSVALVONNAN TAKSAT

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET 2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2888/ /2013

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

SIUNTION KUNNASSA RAKENNUSVALVONNAN TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen, 122, 122a

RAUMAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

HUITTISTEN KAUPUNGIN RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET ALKAEN

Rakennusvalvontaviranomainen

Kokkolan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut.

Ruokolahden kunta Teknisen toimen johtosääntö 1 (6)

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122

LIITE 8/2012 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUT HAAPAVEDEN KAUPUNGISSA

KOSKEN TL KUNTA RAKENNUSVALVONTA TARKASTUS- JA VALVONTATEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

TAIVALKOSKEN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT

Ympäristötoimialalla toimii neljä lautakuntaa

LAPINLAHDEN KUNTA RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Hyväksytty kunnanvaltuustossa

Asemapiirros ja / tai rakennuspiirustus, johon rasite/rasitteet on selkeästi merkitty Vuokrasopimuksen jäljennös (vuokratontin osalta)

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET PELLON KUNNASSA

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

HAMINAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

79 : erillisen tonttijaon hyväksyminen silloin, kun tonttijakoehdotuksesta ei ole tehty nähtävillä pitoaikana muistutuksia

Ylivieskan kaupunki Tekninen palvelukeskus Ympäristöyksikkö TAKSAT

2.3 Asumistarkoituksiin liittyvän talousrakennuksen tai katoksen rakentaminen

Sopimusalueella on voimassa seuraavat asemakaavat: nro nro nro

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Kangasalan Liite Vir 21 1 (6) kaupunki

Kuopion kaupunki Alueellinen rakennusvalvonta. Lupatunnus RM Sivu 1

Sastamalan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut

5 Kokoukset Lautakunnan kokouksista, pöytäkirjoista ja muista asiakirjoista määrätään kunnan hallintosäännössä.

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN TOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSTYÖN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

PYHTÄÄN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN

TYÖNJOHTAJAT. Hyväksyminen ja tehtävät. Rakennusvalvonnan ohjeita nro 19 LAHDEN KAUPUNKI. Tekninen ja ympäristötoimiala.

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä

Lupavaliokunta

jäljempänä tässä sopimuksessa Maanomistaja

Sopimus koskee seuraavia Lempäälän kunnassa sijaitsevaa kiinteistöä: Tila Tuomisto

VAALAN KUNTA Ymp.ltk

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut

SOPIMUS VALVONTAELÄINLÄÄKÄRIYHTEISTYÖSTÄ

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1749/ /2013

Hyväksytty kv SISÄLLYS

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA VIRANOMAIS- TEHTÄVISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT MUHOKSEN KUNNASSA

Ymp.ltk Liite 10 RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2018 RAKENNUSVALVONTAPALVELUT Rasite. Henkilötiedot poistettu

RAKENNUSVALVONTA- VIRANOMAISEN TAKSA

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SEKÄ MUISTA PALVELUISTA SUORITETTAVAT MAKSUT

RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ SUORITETTAVAT MAKSUT

Rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä perittävät maksut

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTTAMISESTA KOKKOLA jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki sekä

Transkriptio:

Sopimus rakennusvalvonnan järjestämisestä 1. Sopimusosapuolet: 2. Sopimuksen tarkoitus: 3. Virkavelvollisuus: Nilsiän kaupunki (1.1.2013 alkaen Kuopion kaupunki) ja Rautavaaran kunta Nilsiän kaupunki (1.1.2013 alkaen Kuopion kaupunki) ja Rautavaaran kunta sopivat tällä sopimuksella rakennusvalvonnan tehtävien järjestämisestä Rautavaaran kuntaan. Tämä sopimus on kuntalain 76.3 :n mukainen. Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 21 :n mukaan kunnassa tulee olla rakennustarkastaja rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten. Jos tehtävien hoitamisen kannalta on tarkoituksenmukaista, kunnilla voi olla yhteinen rakennustarkastaja. Kunta voi myös antaa rakennusvalvontatehtävän sopimuksen nojalla toisen kunnan viranhaltijan hoidettavaksi. Rakennustarkastaja toimii maankäyttö- ja rakennuslain 21.2 :n mukaisena viranhaltijana Rautavaaran kunnan alueella. Rakennustarkastajan tehtävät on tarkemmin määritelty Kuopion alueellisen rakennusvalvonnan toimintasäännössä. Liitteenä kopio toimintasäännössä rakennustarkastajalle määrätyistä tehtävistä. Viranhaltija hoitaa tehtäviään virkavastuulla. Suorittaessaan virkatehtäviä toisessa kunnassa, viranhaltija on velvollinen noudattamaan tämän kunnan sääntöjä ja toimielimen antamia ohjeita. Työnantajan velvollisuuksista viranhaltijaan nähden huolehtii Kuopion kaupunki. 4. Työpanoksen ja kustannusten jakautuminen: Palvelun tuottaa Kuopion kaupunki, ja Rautavaaran kunta ostaa rakennustarkastajan työpanoksen yhtenä päivänä viikossa. Mikäli toiminta edellyttää ostettavan työpanoksen muuttamista, siitä sovitaan kalenterivuosittain erikseen. Sopimuksen tullessa voimaan toimintaa jatketaan niin, että rakennusvalvonnan tehtäviä hoitaa pääsääntöisesti aiemmin tehtäviä hoitanut henkilö. Hänen sijaisenaan tai erityisasiantuntemusta tarvittaessa tehtävää voi hoitaa muu Kuopion kaupungin palveluksessa oleva viranhaltija, jolla on samat toimintavaltuudet kuin tehtäviä vakituisesti hoitavalla viranhaltijalla.

Rautavaaran kunta maksaa 20 % rakennustarkastajan palkasta ja henkilöstökustannuksista sekä puhelinkuluista. Mikäli toiminta edellyttää toisenlaista kustannustenjakoa, siitä sovitaan tapauskohtaisesti erikseen. Toiminnasta aiheutuvista muista kustannuksista vastaa se kunta, josta ne aiheutuvat. Viranhaltija laskuttaa työtehtävistä aiheutuvat matkakustannusten korvaukset siltä kunnalta, jonka tehtävien hoidosta ne aiheutuvat. Toiminnasta saatavat tuotot kohdistuvat siihen kuntaan, josta ne syntyvät. Rautavaaran kunta järjestää viranhaltijalle toimistotilat asianmukaisine tarvikkeineen ja työvälineineen, ja vastaa näistä kustannuksista. Laskutus tapahtuu neljännesvuosittain. Vuosittainen tasauserä tai liikaa peritty maksuosuus on palautettava viimeistään tilikautta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun mennessä sen jälkeen, kun tilinpäätös on hyväksytty. 5. Muutoksenhaku: 6. Vahingonkorvausvastuu: 7. Erimielisyyksien ratkaiseminen: 8. Sopimuksen voimassaolo: 9. Allekirjoitukset: Kuopion viranhaltijan Rautavaaran kunnan tehtävien hoidossa tekemään päätökseen haetaan muutosta siten kuin päätöksen tekijänä olisi Rautavaaran kunnan viranhaltija. Rakennusvalvonnan järjestämisessä noudatetaan vahingonkorvausvelvollisuuden osalta vahingonkorvauslain (412/1974) säännöksiä työnantajan ja julkisyhteisön korvausvastuusta sekä työntekijän ja virkamiehen korvausvastuusta. Vahingonkorvausvelvollisuus kohdistuu siihen kuntaa, jonka tehtävää hoidettaessa vahinko on aiheutunut. Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan kuntien välisin neuvotteluin. Jos yhteisymmärrykseen ei päästä, erimielisyydet ratkaistaan hallintoriitana Kuopion hallinto-oikeudessa. Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2013. Tämä sopimus korvaa aiemman Nilsiän kaupungin ja Rautavaaran kunnan välisen sopimuksen yhteisistä viroista, joten tämän sopimuksen tullessa voimaan, katsotaan aiempi sopimus irtisanotuksi. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen irtisanomisaika on 12 kuukautta. Tätä sopimusta on tehty kaksi samanlaista kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

Nilsiässä..2012 NILSIÄN KAUPUNGINHALLITUS Rautavaaralla..2012 RAUTAVAARAN KUNNANHALLITUS

LIITE 15 Rakennusvalvonta Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö määrittää Kuopion alueellisen rakennusvalvonnan organisaation ja tehtävät. Alueellisen rakennusvalvonnan henkilöstö on isäntäkunnan (Kuopion) palveluksessa. Kuopion kaupungin rakennustarkastaja toimii MRL 21.2 :n tarkoittamana rakennustarkastajana koko yhteistoiminta-alueella, sekä Kuopion alueellisen rakennusvalvonnan johtavana viranhaltijana. Rakennustarkastajan hallinnollisena esimiehenä toimii ympäristöjohtaja. Kuopion alueellinen rakennuslautakunta siirtää sille maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä erityislaeissa säädettyä rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille yhteistoiminta-alueen eri osissa seuraavasti: Kuopion kaupungin rakennustarkastaja Alueellisen rakennusvalvonnan johtosäännön mukaan Kuopion kaupungin rakennustarkastaja toimii MRL 21.2 :n tarkoittamana rakennustarkastajana koko yhteistoimintaalueella ja Kuopion alueellisen rakennusvalvonnan johtavana viranhaltijana. Kuopion kaupungin rakennustarkastajan yleiset tehtävät on määritelty alueellisen rakennuslautakunnan johtosäännössä. Kuopion rakennustarkastajan toimialue on Kuopion keskeinen kaupunkialue (liitekartta). Tällä toimialueella hänen toimivaltaan kuuluvat seuraavat asiat: 1. päättää maankäyttö- ja rakennuslain mukaisista rakennus-, purkamis- ja toimenpideluvista (MRL 125, 126, 127, 130 ) 2. päättää maisematyöluvista (MRL 128 ) vireillä olevien rakennuslupahakemusten mukaisten tonttien esirakentamistöiden osalta 3. päättää rakennusluvista tilapäisen rakennuksen rakentamiseen (MRL 176 ) 4. vahvistaa kokoontumistilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärä rakennus- tai toimenpideluvan yhteydessä tai erillisellä päätöksellä (MRA 54 ) 5. käsitellä purkamisilmoitukset (MRL 127 ) ja rakennusjärjestyksessä määrätyn ilmoitusmenettelyn mukaiset ilmoitukset (MRL 129 ) 6. päättää toimivaltaansa kuuluvan lupapäätöksen yhteydessä vähäisestä poikkeamisesta rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista (MRL 175 ) 7. päättää luvan tai hyväksynnän voimassaolon pidentämisestä (MRL 143 ) 8. määrätä yksittäistapauksessa lupa- ja valvontamaksu rakennusvalvonnan taksan mukaisesti sekä päättää maksun palauttamisesta (MRL 145 ) 9. päättää luvista naapurin alueen käyttämiseen välttämättömän rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseksi (MRL 149 ) 10. hyväksyä vastaava työnjohtaja ja erityisalan työnjohtaja sekä päättää hyväksynnän

peruuttamisesta (MRL 122 ) 11. järjestää aloituskokouksia ja päättää laadunvarmistusselvityksen vaatimisesta (MRL 121, MRA 74 ) tarvittaessa koko alueellisen rakennusvalvonnan toimi-alueella 12. suorittaa katselmuksia ja tarkastuksia (MRL 150, MRA 76 ) tarvittaessa koko alueellisen rakennusvalvonnan toimialueella 13. vastaanottaa rakennusluvassa, aloituskokouksessa tai erityisestä syystä rakennustyön aikana määrättyjä erityissuunnitelmia ja selvityksiä (MRL 134, MRA 49 ) 14. päättää suostumuksen antamisesta lupapäätöksessä hyväksytystä suunnitelmasta poikkeamiseen rakennustyön aikana (MRA 79 ) 15. päättää rakennuttajavalvonnan ja asiantuntijatarkastuksen sallimisesta sekä ulko-puolisen tarkastuksen vaatimisesta (MRL 151 ) 16. päättää rakennusrasitteen perustamisesta, muuttamisesta ja poistamisesta (MRL 158 ) 17. päättää asemakaavassa edellytetyn rakennusrasitteen perustamisesta (MRL 159 ) 18. päättää kiinteistöjen yhteisjärjestelystä (MRL 164 ) 19. päättää korttelialueen järjestelystä (MRL 167 ) 20. antaa luonnollisen vedenjuoksun muuttamisesta aiheutuvan haitan korjaamistai poistamiskehotus (MRL 165 ) 21. päättää kuntotutkimuksen vaatimisesta ennen korjauskehotuksen antamista (MRL 166 ) 22. antaa kehotus rakennuksen korjaamiseksi tai sen ympäristön siistimiseksi, rakennuksen purkamiseksi tai kehotus olla käyttämättä rakennusta (MRL 166 ) 23. kehottaa kevyen rakennelman tai pienehkön laitoksen poistamiseen tai muuttamiseen vastaamaan lain vaatimuksia (MRL 168 ) 24. kehottaa asianomaista saattamaan rakennustyö loppuun määräajassa taikka ryhtymään muihin toimenpiteisiin, jotka terveellisyyden, turvallisuuden taikka ympäristölle aiheutuvan haitan tai häiriön vuoksi ovat tarpeen (MRL 170 ) 25. antaa rakennustyön keskeyttämismääräys (MRL 180 ) 26. seurata rakennustuotteiden käyttämistä ja tarpeen mukaan ilmoittaa CEmerkinnän käyttämisessä havaituista epäkohdista asianomaiselle ministeriölle (MRL 181 ) 27. huolehtia MRL 147 :ssä (rakentamiseen liittyvä tilastointi) kunnalle säädetyistä tehtävistä (MRL 147 ) 28. määrätä tarvittaessa aidan rakentamisvelvollisuudesta, aidan laadusta ja sijoituksesta sekä kustannusten jakautumisesta naapurien kesken (MRA 82 ) 29. päättää yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisesta, jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa (MRL 161 ) sekä päättää yhdyskuntateknisten laitteiden muuttamisesta ja poistamisesta (MRL 162 ) 30. päättää teleyrityksen hakemuksesta telekaapelin sekä siihen liittyvän laitteen, vähäisen rakennelman ja pylvään sijoitusoikeudesta toisen omistamalle tai hallitsemalle alueelle vahvistamalla telekaapelisuunnitelman, jos sijoittamisesta ei ole päästy sopimukseen (viestintä-markkinalaki 106 ) 31. määrätä postilaatikkojen sijoittamisesta, jos asianosaiset eivät siitä sovi (postipalvelulaki 23 ) 32. ilmoittaa Kuluttajavirastolle suorituskyvyttömyysvakuustodistuksen puuttumisesta

loppu-katselmuksen yhteydessä (asuntokauppalaki 7 luku 7, Suomen rakentamismääräyskokoelma A1 10.6) 33. ratkaista työstä kadulla ja yleisellä alueella tehdyn ilmoituksen johdosta kunnan työn suorittamisesta antamien määräysten lainmukaisuus (laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta 14 a )