Perholainen. Perhon kuntaan valitaan 19 valtuutettua sunnuntaina Ehdokashakemus valitsijayhdistyksen ja puolueen ehdokaslistan

Samankaltaiset tiedostot
Perholainen. Kuntatiedote 6/2017 PERHON KUNTA VAHVISTAA VUONNA 2017 JÄÄKIEKKOHAR- RASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ KUNNASSA INVESTOIMALLA TEKOJÄÄHÄN

Perholainen. Kuntatiedote 9/2016. Kunnanvirasto suljettu. Tässä numerossa: Hyvät Perholaiset,

PERHOLAINEN 3/2017. Kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina klo 9:00-20:00 Perhon kunnanvirastolla, Haanensalissa, Keskustie 2.

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

KUNNALLISVAALIT 2017

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su klo

Perholainen. Kuntatiedote 3/2018 AJANKOHTAISTA YRITTÄJILLE/YRITYKSILLE

Perholainen. Perhon kuntaan valitaan 19 valtuutettua sunnuntaina. Ehdokashakemus valitsijayhdistyksen ja puolueen

SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJAN VIRAN HOITO MÄÄRÄAIKAISELLA SIJAISJÄRJESTELYLLÄ/UUDELLEEN KÄSITTELY

Perholainen. Perhon kunta kiittää. kuntalaisia, yhteistyökumppaneita, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä kuluneesta vuodesta!

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

Halsuan kuntatiedote vko 13 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 %

KOKOUSAJAT JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVILLÄ PITÄMINEN VUONNA 2017

Perholainen. Kuntatiedote 2/2018. Kunnantuvan kuulumisia,

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

toimitetaan sunnuntaina klo kunnanvirastolla Haanensalissa, Keskustie 2.

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Jytan lääkärinvastaanottojen toiminta kesällä 2014

Perholainen. Kuntatiedote 8/2017. Kuntastrategian valmistelussa kuullaan kuntalaisia. Nuoppari. Tekojään jäähdytysputkiston asennustalkoot jatkuvat

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

Palkkaus ja muut edut määräytyvät KVTES:n mukaisesti.

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Viikkotiedote vko 9

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Talouden tasapainotusohjelma

Perholainen. Kuntatiedote 5/2019

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Perholainen. Kuntatiedote 11/2017 KUULUTUS. Keskusta alueen asemakaavan muutokset - Asemakaavan ehdotusvaiheen kuuleminen

POLVIJÄRVEN KUNNAN NUORTEN KESÄTYÖPAIKAT

Perholainen. Kuntatiedote 7/2019 TERVETULOA KOULUUN!

417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018

Koululaisten iltapäivätoiminta

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

TIEDOTUKSET JA TAPAHTUMAT

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

Perholainen. Kuntatiedote 5/2012 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA KASE YRITYSPALVELU TIEDOTTAA UUSIA TYÖNTEKIJÖITÄ

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta!

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

ERILLISSAUNAVUOROT PERHESAUNAVUOROT ERITYISRYHMIEN UINTIVUOROT ERITYISRYHMIEN KUNTOSALIVUOROT

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Laihia Pöytäkirja 4/ (12) Vapaa-aikalautakunta

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

Poimintoja kesän ohjelmasta:

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE MAALISKUU 2011

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Alajärven latutilanteesta saa tietoa ja Valkealammen latutiedot Lehtimäen Jyskeen sivuilta.

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Polvijärven päivähoito tarjoaa monipuoliset varhaiskasvatuspalvelut

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

TUULIVOIMA. Kutsu yleisötilaisuuteen Perhon kunnantoimistolle. Paikalla kysymyksiin vastaamassa Kaavoittaja Airix Oy ja Rakennuttaja Taalerintehdas

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

LUKUVUOSITIEDOTE LV KIRKONKYLÄN KOULU

SUOMI-YHTIÖN EDUSTAJISTON VAALIT SYKSYLLÄ 2012

PERHON KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/

Muutokset Keravan kaupungin toimipisteiden aukioloajoissa kesällä

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

PADASJOEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

KÄYTTÖVUOROJEN YLEISET MYÖNTÄMISPERIAATTEET LIIKUNTAPALVELUT

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

PALTAMON KUNNAN JA SEURAKUNNAN TIEDOTELEHTI Huhtikuu 2O14 Inforakennukselle etsitään toimijaa

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Keskiviikko klo

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Tekninen lautakunta 06/

53 Kokousajat alkaen Pöytäkirjojen nähtävilläpito alkaen Pöytäkirjojen tarkastaminen alkaen...

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

KOKOUSKUTSU 6/2015. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

Sivistyslautakunta 6/

Kunnanvirastossa klo

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

Aamu ja iltapäivätoimintaa järjestetään ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille sekä erityisopetuksessa oleville oppilaille myös vuosiluokilla 3-9.

MERITUULEN KOULU MUUTTAA VÄSTANKVARNISTA URHEILUTIELLE. Muuttotiedote oppilaiden koteihin

Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

Transkriptio:

Perholainen Kuntatiedote 2/2017 Tässä numerossa: Kuntavaalit 2017 1 Tapahtumakalenteri 1 Kouluitilojen iltakäyttö 1 Kunnanhallitus ilmoittaa 2 Mll Perho laskiaisrieha 2 Soite tiedottaa 3 Jalmiinakodin avajaiset 3 Vapaa-aikatoimi tiedottaa 4 Perhon Yritysmessut 6 KaseNet tiedottaa 7 Esiopetukseen hakeminen 8 Piirustuskilpailu 8 MUKAVIA LUKUHETKIÄ! ILMOITA TAPAHTU- MASI Perhon kunnan tapahtumakalenteriin mauri.uusitalo@perho.com KUNTAVAALIT 2017 Perhon kuntaan valitaan 19 valtuutettua sunnuntaina 9.4.2017 toimitettavissa kuntavaaleissa 1.6.2017 alkavaksi nelivuotiskaudeksi. Ehdokashakemusten toimittaminen keskusvaalilautakunnalle Ehdokashakemus valitsijayhdistyksen ja puolueen ehdokaslistan julkaisemisesta sekä ilmoitus vaaliliittojen ja yhteislistojen muodostamisesta on jätettävä keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 28.2.2017 klo 16.00. Vaaliasiakirjoja vastaanottaa kunnanvirastolla (Keskustie 2) virka-aikana ma-pe klo 9-14, poikkeuksena ti 28.2.2017 klo 16 saakka, keskusvaalilautakunnan sihteeri Armi Kirvesmäki tai hänen estyneenä ollessa kanslisti Kaarina Vainionpää. Perhossa 16.1.2017 Perhon kunnan keskusvaalilautakunta KOULUTILOJEN ILTAKÄYTTÖ Seuraava Perholainen ilmestyy viikolla 12. Aineisto toimitettava viimeistään ilmestymistä edeltävän viikon maanantaina - myöhästyneitä ei huomioida. Julkaisija: Perhon kunta, Kunnanvirasto Toimitus: Tarja Sillanpää, puh. 040 589 3696 tai perholainen@perho.com Ulkoasu: Tarja Sillanpää Painopaikka: Painolampi Ky Kunta on siirtynyt koulutilojen iltakäyttövuoroissa sähköiseen kulunvalvontaan. Koulujen ovet menevät lukkoon 27.2. alkaen klo 16.15. Mikäli sinulla on varattuna jokin koulutila iltakäyttöön, tulee vastuuhenkilön käydä kuittaamassa kulkulätkä itselleen. Oksakosken koululla ei ole sähkölukkoja, joten siellä sama systeemi kuten ennenkin. Kulkulätkiä saa käydä kuittaamassa kiinteistönhoitajilta. Kuittauksista vastaa Antero Humalajoki, puh. 0400-328707 ja Jouko Voutila, puh. 0400-299003. Vastuuhenkilö tulee ilmoittaa tilavuoroa varattaessa. Vastuuhenkilö vastaa myös siitä, että tilat ovat kunnossa myös vuoron jälkeen. Tekninen toimi PERHON KUNTA PL 20 69951 Perho perho@perho.com www.perho.com

KUNNANHALLITUS ILMOITTAA VUODEN 2017 TOIMINNASTA SEURAAVAA: KUNNANTOIMISTO Pidetään auki maanantaista torstaihin klo 8:30-15:30 ja perjantaisin klo 8:30-14:00. (Asiakaspalveluaika ma-to klo 9-14.30, pe 9-14.) Sähköposti; kirjaamo@perho.com, etunimi.sukunimi@perho.com KUNNANHALLITUS Pitää varsinaiset kokouksensa erikseen laaditun aikataulun mukaan pääsääntöisesti joka toinen maanantai klo 15:15. Kunnanhallituksen käsiteltäväksi tarkoitetut asiat on toimitettava kunnanhallitukselle viikkoa ennen kokousta. Kokousten pöytäkirjat ovat yleisesti nähtävänä kolmantena arkipäivänä kokouksesta 9:00 14:00 keskustoimistossa. KUNNANJOHTAJA, SIVISTYSTOIMENJOHTAJA-HALLINTOJOHTAJA, TEKNINEN JOHTAJA, RAKENNUSTARKAS- TAJA, NUORISO-KULTTUURISIHTEERI, VARHAISKASVATUSJOHTAJA, SIIVOUS- JA RAVITSEMISPÄÄLLIKKÖ Tavattavissa kunnanvirastolla yleensä työpäivinä klo 9:00 14:00. Viranhaltijat tapaat varmimmin sopimalla ajan etukäteen. KELAn asiakasvastaanotto kunnanviraston aukioloaikoina klo 9-14. YLÄKOULUN JA LUKION REHTORI JA ALAKOULUJEN YHTEINEN REHTORI tavattavissa koulukeskuksessa koulun työpäivinä. Viranhaltijat tapaat varmimmin sopimalla ajan etukäteen. LAUTAKUNTIEN KOKOUKSET JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVÄNÄOLO Kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoukset pidetään pääsääntöisesti jokaisen kuukauden toinen tiistai klo 18:00 tai erikseen sovittuna ajankohtana, ympäristölautakunnan pääsääntöisesti keskiviikkoisin kerran kuussa klo 19:00, teknisen lautakunnan joka kuukauden ensimmäinen tai toinen tiistai klo 19:00 ja vapaaaikalautakunta pitää kokoukset, kun sen käsiteltäväksi tarkoitettujen asioiden takia on tarpeen. Lautakuntien pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä siltä osin kuin ne ovat julkisia asiakirjoja, kokousta seuraavana keskiviikkona klo 9:00 14:00 ao. lautakunnan toimistossa. Pöytäkirjat löytyvät myös kunnan nettisivuilta, osoitteesta www.perho.com. PERHON KUNNAN KESÄTYÖPAIKAT 2017 HAETTAVINA Kaksi ohjaajaa uimakouluihin 5.6.-16.6.2016 ajalle. Palkka 350 /kaksi viikkoa. Työaika 6,5 h/pv. Lisätietoja Mauri Uusitalo, puh. 040 528 9971. Kahdeksan kesäkerho-ohjaajaa 5.6.-30.6.2016 kirkonkylälle, Oksakoskelle, Möttöseen ja Peltokankaalle. Palkkausperuste 700 /kuukausi. Työaika 6,5 h/pv. Lisätietoja Mauri Uusitalo, puh. 040 528 9971. Kuusi nuorta nurmikoiden, liikuntapaikkojen ja piha-alueiden hoitotehtäviin kesä-heinä-elokuulle. (kaksi nuorta/kk). Palkkausperuste 700 /kuukausi. Työaika 6,5 h/pv. Lisätietoja Pasi Rannila, puh. 0400 361 990. Kaksi keittiöapulaista Jalmiinakodin keittiölle (1 nuori/kesäkuu ja 1 nuori/heinäkuu, palkkausperuste 700 /kk. Työaika 6,5 h/pv. Lisätietoja Niina Peltokangas 040-0241 124 Kesätöihin otetaan v. 1998-2001 syntyneitä reippaita, oma-aloitteisia ja vastuuntuntoisia nuoria. Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessa miksi juuri sinut pitäisi valita ko. kesätyöhön. Hakemuksesta tulee selvitä nykyinen opiskelupaikka ja työ, mitä haet. Perho on savuton kunta. Hakemukset toimitettava 31.3.2017 klo 14.00 mennessä os. Perhon kunta, Johtoryhmä, PL 20, 69951 Perho. Kuoreen merkintä kesätyöpaikka. tai sähköisesti kirjaamo@perho.com. KESÄTYÖNTEKIJÄ KOTISEUTUMUSEOON Perhon kotiseutumuseolle otetaan 18 vuotta täyttänyt kesätyöntekijä ajalle 19.6.-31.7.2017. Tehtävään haetaan paikallishistorian tuntevaa ja asiakaspalveluun valmista nuorta. Työtehtäviin kuuluu museon hoito, esineisiin perehtyminen ja museo-oppaana toimiminen. Hakemukset ja lisätietoja Perhon kotiseutuyhdistys, Puheenjohtaja Mirja Siironen, puh. 040 5582642, mirja. siironen@perho.com.

Kutsu Jalmiinakodin avajaisjuhlaan Perhon Jalmiinakodin remontti on valmistunut ja talon asukkaat sekä henkilökunta ovat asettuneet uusittuihin tiloihin, on siis aika viettää virallista avajaisjuhlaa. Perhon kunta ja Jalmiinakodin asukkaat sekä henkilökunta kutsuvat asukkaiden läheiset, kuntalaiset ja yhteistyökumppanimme juhlimaan lauantaina 18.3.2017 klo 12:00 alkaen Jalmiinakodille osoitteeseen Vanhainkodintie 19 Lämpimästi tervetuloa! MONIAMMATILLINEN REPPU-TIIMI AUTTAA LAPSIPERHEITÄ Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiteen on perustettu REPPU-tiimi, joka tarjoaa asiantuntijoiden apua perheen jokapäiväisiin haasteisiin. Terveys, jaksaminen, sosiaalinen elämä, arkirutiinit, temperamenttihaasteet, parisuhdeongelmat; tiimissä mitkään perhe-elämän solmut eivät ole vieraita tai vähäpätöisiä. REPPU-tiimiin saa yhteyden oman alueen neuvolan, päivähoidon tai perhetyön kautta. Perhonjokilaakson tiimi: Marika Saari, sosionomi, tiimin vetäjä Eila Furu, terveydenhoitaja Merja Heikkilä, perheterapeutti Emmi Huntus, päiväkodin johtaja Saara Kangas, kiertävä erityislastentarhanopettaja Katri Hyyppä, sosionomi Anne-Maarit Karhula, sosionomi Pauliina Linna-Pannula, terveydenhoitaja Antti J. Saari, terveyskeskuslääkäri Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Mellersta Österbottens social- och hälsovårdssamkommun PERHON TERVEYSKESKUKSEN TÄRKEÄT NUMEROT Ajanvaraus 040 804 3000 - Ajanvarauksen peruminen ajanvarauksen puhelinnumeroon puhelinaikoina tai tekstiviestillä mihin vuorokauden aikaan tahansa numeroon 040 804 3090. Tekstiviestiin oma nimi ja aika, joka perutaan. Tekstiviestipuhelinnumeroon ei voi soittaa. Työterveyshuolto Työplus Oy Soittoaika ma-to klo 8-16, pe klo 8-14. 040 804 5300 Laboratoriovastausten tiedustelut 040 804 3020 Röntgentutkimusten vastausten tiedustelut 040 804 3000 Kotisairaanhoito 040 804 3440 Kodinhoitaja, Perhon ikäihmisten palvelut 040 804 3452

VAPAA-AIKATOIMI TIEDOTTAA HIIHTOLOMAVIIKON RETKI LEMPÄÄLÄN IKEAAN JA IDEAPARK- KIIN KESKIVIIKKONA 1.3.2017 LÄHTÖ: klo 8.00 Möttönen talouskauppa klo 8.10 Kk ST1 klo 8.20 Oksakoski Menomatkalla pidetään ruokatauko Lempäälä n. klo 12.00 Kotimatkalle lähdetään klo 18.00 Tampereella voi mennä Ikeaan tai vaihtoehtoisesti Ideaparkkiin. Ideaparkissa on liikkeitä, ravintoloita sekä lapsille ja nuorille tarkoitettu Funpark, jossa päivä kuluu mukavasti. Funparkin hinnat 10-19 (katso hinnat tarkemmin www.funpark.fi) Matkan hinta on 10 /hlö, alle 10-vuotiaalla pitää olla huoltaja mukana. Ilmoittautumiset 24.2. mennessä puh: Kaisa 0407791690 tai Mauri 0405289971 NUOPPARIN AUKIOLOAJAT MA KLO 17-21 KE KLO 18-21 PE KLO 18-22 NUOPPARI ON HIIHTOLOMAL- LA AUKI. ALAKOULULAISTEN OMAT VUOROT KE 1.3. KLO 15-18 JA PE 3.3. 15-18. TERVETULOA VIIHTYMÄÄN! LASKIAISRIEHA PAAVONKALLIOLLA 28.2.2017 KLO 15.00-17.00 Paikanpäällä musiikkia, makkaranpaistoa ja kaakaotarjoilu. Tervetuloa pulkkailemaan ja viettämään laskiaista! KUNTOSALILLE TULEE SÄHKÖINEN KULUNVALVONTAJÄRJESTELMÄ KÄYTTÖÖN MAALISKUUN 1. PÄIVÄSTÄ LÄHTIEN JA ULKO-OVI ON LU- KOSSA SIITÄ LÄHTIEN JATKUVASTI Vanhan kortin omaavien ja uuden kortin tarvitsevan tulee hakea sähköinen avainkortti, lätkä kunnanvirastolta helmikuun aikana. Lätkiä saa VAIN perjantaina 24.2. klo 18-20 kuntosalilta. Lätkä ohjelmoidaan käyttäjän maksamalle ajalle. Käyttöajan umpeuduttua lätkä palautetaan kunnanvirastoon uudelleen ohjelmoitavaksi tai kokonaan palautetuksi. Lätkä on henkilökohtainen, ja jokaisen on leimattava itsensä sisään salille tullessaan. Palauttamattomista lätkistä peritään 30 euroa. Kuntosalimaksut säilyvät ennallaan.

HAANEN HIIHTO HIIHDETÄÄN LA 4.3.2017 Lähtö klo 8-10 kirkonkylän koulu ruokala, Möttösen koulu, Humalajoki Möttösen vanha tupa ja Jängän Urheilutalo. Tapahtuma päättyy klo 15. Hernekeitto kirkonkylällä ja Humalajoella. Lämmin mehu joka pisteessä. Jängän Urheilutalolla myytävänä kahvia ja pullaa. Osallistumismaksut 5 / hlö ja 10 / perhemaksu. HUOMIO!! Lumitilanne Haanen ladulla on heikko. Jos lumitilanne ei parane, joudutaan Haanen hiihto perumaan. Seuraa ilmoittelua Perhon kunnan kotisivuilta ja Perhonjokilaaksosta. Juho Lakanen ohjaa kuntosalilla hiihtolomalla 27.2.-2.3. ja 4.3. klo 12-15 ja klo 18-21 Ohjausta voi saada jokainen, rohkeasti kysymään Juholta. Kuntokampanja on käynnissä toukokuun loppuun. Kortteja saa vapaa-aikatoimesta, kuntosalilta ja terveyskeskuksesta. Koulukeskuksen iso liikuntasali on pois liikuntakäytöstä 13.3.- 24.3.2017 kevään ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Lukion vt. rehtori Mirja Siironen

Perhon yritysmessut la 6.5.2017 Lauantaina 6.5. kello 10-18 Perhon koulukeskuksella järjestetään maakunnallinen messutapahtuma. Messujen teemana on paikallisuus laajasti ymmärrettynä. Pyrkimyksemme on nostaa esille, mitä läheltä löytyy sekä tarjota fyysinen kohtaamispaikka alueen yrittäjille ja ihmisille. Messut järjestetään nyt ensimmäistä kertaa. Vetovastuu on Perhon lukiolaisilla yhteistyössä Perhon kunnan, yrittäjien ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Messutapahtuman voitot menevät lukiolaisten abivuoden opintoretken rahoittamiseksi. Messuohjelmassa luvassa mm. Yrittäjä, varaa messupaikkasi ajoissa! Hinnat: 4m 2 70, 8m 2 120, luokkatila 200-250 Tiedustelut ja varaukset: Messuvastaavat Jasmin Alanko, puh: 040-820 9574 Juho Isomöttönen, puh: 040-820 5964 Sähköposti: yritysmessut@perho.com Messulehti jaetaan Perhonjokilaakson välissä 4.5 yli 6000:een kotitalouteen. Varaamalla ilmoitustilan yrityksellesi saat hyvää näkyvyyttä ja tuet lukiolaisia. 50% ilmoitushinnoista päätyy opintoretkikassaan. - tuulipuiston avajaiset: musiikkia ja keittolounas 300:lle hengelle -arpajaiset: pääpalkintona tuulivoimalan huipulla vierailu (erikseen sovittavana ajankohtana) - paneelikeskustelu: mukana mm. perholaisia ja perholaissyntyisiä yrittäjiä - Panda-maskotti, muotinäytöksiä - Oskari-voittaja elokuva Autokaupoilla - Anna & Aaro, akustista musiikkia - Keskipohjanmaan messupisteellä 1000 ilmaista grillimakkaraa http://yritysmessut.perho.com/

TIEDOTTAA Runkoverkko Kaustisen ja Kyyjärven välille valmistui viime syksynä. Tarkoituksena oli, että rakennamme tilaussopimuksen tehneiden asiakasliittymät 13 tien varrelta valmiiksi Perhossa (Möttönen, Kokkoneva, Oksakoski ja Kellokoski). Runkoreitin toteutus saatiin valmiiksi juuri ennen pakkasia ja rakennuslupien saaminen tiealueille ym. syyt viivästyttivät aloitusta. Saatuamme tarvittavat luvat lokakuun lopulla talvi yllätti ja aiotut liittymärakentamiset siirtyivät talviolosuhteiden takia tulevalle kesälle. Pahoittelemme viivästystä, joka on johtunut meistä riippumattomista syistä. Tilauksen tehneet asiakkaat, noin 30 liittymää, rakennamme touko - kesäkuussa. Ota yhteyttä ja tee tilaussopimus heti, niin ehdit vielä mukaan valokuituverkkoon. MÖTTÖSEN VERKON RAKENTAMINEN Möttösen verkko rakennetaan ensi kesänä siinä laajuudessa kuin asiakassopimuksia on tehty. Laajuus tarkoittaa sitä, että tilaussopimuksen tehneitä tulee olla 5 kpl kylärunkoverkon matkalla yhtä kilometriä kohti. Suunnitellut reitit Kivijärventietä 13-tieltä Liukontien risteykseen, Jylhäntie, Korkiakankaantietä 13- tieltä n. kaksi kilometriä ja näiden teiden lähialueet. Humalajoella ja Korkiakankaalla ei valitettavasti vielä ole riittävästi tilaajia, jotta kylärunkoverkko voitaisiin rakentaa sinne asti. Tulemme informoimaan ja ottamaan yhteyttä Teihin kevään aikana. Annamme mielellämme lisätietoja puhelimitse tai sähköpostitse: KaseNet 06 8887 111 / info@kasenet.fi Marko Muhonen 050 375 9444 / marko.muhonen@kasenet.fi Liittymä on mahdollista maksaa 12 tai 24 kuukauden erissä: 1. vaihtoehto maksu 1 erässä (kotitalousvähennyskelpoinen) - Asennusmaksu 657,65 (matka alle 200 m verkosta) - Liittymämaksu 1242,35 2. vaihtoehto maksu 12 erässä (kotitalousvähennyskelpoinen) - Asennusmaksu 657,65 (matka alle 200 m verkosta) - Liittymämaksu 1242,35 12 erässä (103,53 erä) 3. vaihtoehto maksu 24 erässä (ei mahdollisuutta kotitalousvähennykseen) - Liittymämaksu 1900,00 (matka alle 200 m verkosta) 24 erässä (79,17 erä) Kaikki hinnat sisältävät alv 24 %. Hinnat ja ehdot ovat voimassa toistaiseksi.

ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN, LV. 2017-2018 Perusopetuslain mukaan kaikilla 6-vuotiailla lapsilla on oikeus saada vuoden kestävää esiopetusta ennen oppivelvollisuuden alkua. Esiopetuksen lisäksi 6-vuotiailla säilyy edelleen oikeus myös päivähoitoon. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on ensisijaisesti 1.-2.-luokkalaisille tarkoitettua toimintaa, esiopetuksen oppilaat pääsevät ryhmiin mukaan, mikäli niihin mahtuu. Esiopetusta järjestetään Kirkonkylän koululla, Möttösen koululla ja Oksakosken koululla. Kuljetusetu koskee myös esiopetuksessa olevia oppilaita ja se koskee kuljetusta kotoa tai hoitopaikasta suoraan esiopetuspaikkaan ja esiopetuksesta suoraan kotiin tai hoitopaikkaan. Etuus ei siis koske kodin ja hoitopaikan välistä matkaa. Esiopetuksen hakemuslomakkeet lähetetään lasten koteihin, niitä saa tarvittaessa myös kouluilta (eskareista) ja varhaiskasvatusjohtajalta. Hakemukset palautetaan pe 17.3.2017 mennessä kouluille tai kunnanvirastoon, kirjekuoreen viite Hakemus esiopetukseen. Esiopetuspaikat ja koulun alkamispäivä vahvistetaan kasvatus- ja opetuslautakunnassa ja päätös ilmoitetaan huoltajille lautakunnan käsittelyn jälkeen. Esiopetuksen tutustumispäivästä tiedotetaan koteihin kesällä lähetettävällä kirjeellä. Varhaiskasvatusjohtaja Jaana Paananen p. 0400 760 472 Keskustie 2 69950 Perho jaana.paananen@perho.com Sarja I: luokat 1-3 Sarja II: luokat 4-6 Yläkoulu Tekniikka: perus piirustusvälineet Kilpailuaika 1.2.-31.3.2017 Aihe: Minun Suomeni Palauta YKSI A4 kokoinen piirustus oman kuntasi nuorisotoimeen viimeistään 31.3.2017 klo 14 mennessä. Laita nimesi, ikäsi ja osoitteesi työn kääntöpuolelle! Palkinnot 1. sija 50, 2. sija 35, 3. sija 25 Järjestäjänä: Halsuan, Kaustisen, Lestijärven, Perhon, Toholammin, sekä Vetelin kuntien nuorisotoimet PERHON KUNTATIEDOTE N:O 2/2017 Julkinen tiedote jaetaan kaikkiin talouksiin Jaetaan viikolla 8.