Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Samankaltaiset tiedostot
Liite 1 lisätään myöhemmin.

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö


Ohjauksen kokonaisuus korkeakoulussa Eva Maria Raudasoja Oulun yliopisto

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

16. Tiedekunnan opiskelijayhdistykset

Lapin yliopiston hallitus on 24. päivänä heinäkuuta 2009 annetun yliopistolain (558/2009) 41 :n nojalla hyväksynyt seuraavan tutkintosäännön:

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

Tampereen yliopiston tutkintosääntö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

Perustutkintojen suorittamista koskevat määräykset

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

OPINTOJOHTOSÄÄNNÖN UUDISTUS LUONNOKSEN KESKEISIÄ KOHTIA JA UUDISTUKSIA

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN JA FILOSOFIAN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

Infotilaisuus opintojen ohjauksesta ja. Jyväskylän yliopisto Viestintätieteiden laitos

Valtioneuvoston asetus

KAUPPATIETEELLISEN ALAN TUTKINTOMÄÄRÄYKSET

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

1 Soveltamisala. 2 Koulutusneuvosto

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 5/2017)

Opetusministerin esittelystä säädetään 21 päivänä elokuuta 1998 annetun lukiolain (629/1998) nojalla:

Taideyliopisto Koulutussääntö

LUONNONTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Teknillistieteellisen alan tutkintomääräykset

Vaasan yliopiston tutkintosääntö

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

tekniset johtosäännön, tutkintosäännön ja arviointisäännön edellyttämät muutokset

I LUKU OPISKELUOIKEUS Tutkinnot ja opiskeluoikeus Opiskelijavalinta... 4

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

Yhteiskuntatieteellinen koulutusala

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

TIEDEKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2011

Arviointisuunnitelma alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

YHTEISKUNTATIETEIDEN KANDIDAATIN SEKÄ FILOSOFIAN MAISTERIN JA YHTEISKUNTATIETEIDEN MAISTERIN TUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A10 / A 30/ FT Jyrki Mannisen dosentuuriasia; asiantuntijaehdotus

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

PSYKOTERAPEUTTI- KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN JYVÄSKYLÄN YLIOPISTOSSA. Jaakko Seikkula, Jarl Wahlström,

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A6 / 2010

Humanistisyhteiskuntatieteellinen. tiedekunta. Opiskelijoiden orientaatio, Maija Pöyhönen, Salla Kujala, Tiina Rinne

20. TUTKINTOSÄÄNTÖ. TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO (muutos ) PÄÄTÖS Hallitus/ (myöhemmin tehtyine muutoksineen 2003)

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö Hyväksytty Insinööritieteiden korkeakoulun akateemisessa komiteassa

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosääntö

VAASAN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty hallituksen kokouksessa

TUTKINTOSÄÄNTÖ. 1 Opetuksen neuvottelukunta. Opetuksen neuvottelukunnan tehtävänä on:

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

AVOIN YLIOPISTO Opiskelu avoimessa yliopistossa... 4 Avoimen yliopisto-opetuksen maksut... 4 TÄYDENNYSKOULUTUS... 4

PLAGIOINTITAPAUSTEN KÄSITTELYOHJE - KOSKEE OULUN YLIOPISTON OPINTOSUORITUKSIA JA OPINNÄYTETÖITÄ

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun tutkintosääntö

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 8/2018)

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta Tiedekuntaneuvosto

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA

2 Opinto-oikeus: Tutkintoon johtava opinto-oikeus, jollei toisin mainita.

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

TEATTERIKORKEAKOULUN PERUSTUTKINTOJEN TUTKINTOSÄÄNTÖ

Lomakkeen nimi: AHOT 1B

Savonia-ammattikorkeakoulun opintojen arviointia ja tenttikäytäntöjä koskeva ohje henkilöstölle ja opiskelijoille

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ

Tutkintoja koskevat yleiset määräykset

TIEDEKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA A 15/11 Laila Kuhalampi, puh. (553)2005 sähköposti Laila.Kuhalampi@oulu.fi

Aalto-yliopiston yleiset ohjeet opintojen hyväksilukemisesta

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

Sisällys JOHTOSÄÄNTÖ 1(17) Helsingin yliopiston tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntö

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

MUUALLA KUIN MUODOLLISESSA KOULUTUKSESSA HANKITUN OSAAMI- SEN HYVÄKSILUKEMISLOMAKE

Turun yliopiston opintojohtosääntö

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A13 / 2010

YHTEISKUNTA- JA KULTTUURITIETEIDEN YKSIKKÖ

Yliopistolain (558/2009) 26 :n ja 28 :n nojalla Tampereen yliopiston konsistori hyväksynyt

Johtoryhmä. Aika Maanantai klo Paikka: KE , Student Center. Käsiteltävät asiat OULUN YLIOPISTO

OULUN YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULU, MAISTERITASON ERILLISVALINTA

HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Filosofian lisensiaatin tutkinto

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 3/2017)

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ

Aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemisen (AHOT) linjaukset Oulun yliopistossa

Yhteiset tutkinnon osat

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

Turun yliopiston opintojohtosääntö

Humanistisen alan jatkotutkintojen määräykset

Transkriptio:

Liite HD 2/2011 Oulun yliopiston koulutuksen johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n sekä Oulun yliopiston johtosäännön 2 :n nojalla Oulun yliopiston hallitus on 15. päivänä kesäkuuta 2011 hyväksynyt Oulun yliopiston koulutuksen johtosäännön. Koulutuksen johtosääntö korvaa Oulun yliopiston hallituksen 15.12.2009 hyväksymän opetuksen johtosäännön. Yleistä 1 Tätä johtosääntöä sovelletaan tutkintoihin johtavaan ja muuhun koulutukseen. Erikoistumistutkintoon johtavan koulutuksen osalta poikkeuksista päättää koulutusdekaani. Koulutusohjelmat ja pääaineet 2 Hallitus päättää alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon, pelkkään ylempään korkeakoulututkintoon johtavista koulutusohjelmista, (yliopistojen maisteriohjelmista annetun asetuksen 2 :n mukaisista) maisteriohjelmista, tieteellisistä jatkotutkinnoista ja pääaineista ellei niistä ole säädetty asetustasolla tai päätetty opetus- ja kulttuuriministeriössä. Hallitus päättää opetus- ja kulttuuriministeriölle tehtävistä koulutusvastuuta, koulutusohjelmia ja pääaineita tai erikoistumiskoulutuksia koskevista muutosesityksistä. Koulutuksen suunnittelu- ja toteutusvastuut 3 Tutkintotavoitteisen oppiaineen tai koulutusohjelman suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa koulutusdekaanin nimeämä vastuuhenkilö. Koulutusdekaani voi nimetä oppiaine- tai koulutusohjelmatoimikunnan, jonka puheenjohtajana oppiaine- tai koulutusohjelmavastaava toimii. Koulutusohjelma- tai oppiainetoimikunnassa on oltava vähintään yksi opiskelijajäsen. Tutkintotavoitteisten oppiaineiden ja koulutusohjelmien toimintaa ja yhteistyötä ohjaa ja arvioi tiedekunnan dekaanin nimeämä koulutustoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii koulutusdekaani. Koulutustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja muita jäseniä. Muista jäsenistä vähintään puolet tulee olla yliopiston opettajia ja vähintään yhden opiskelija. Koulutustoimikunnan toimintaa ohjaa ja arvioi koulutusneuvosto, jonka puheenjohtajana toimii koulutusrehtori.

2 Tutkijakoulun dekaani nimeää tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunnat. Tohtorikoulutustoimikunta seuraa ja arvioi alansa tohtorikoulutuksen edistymistä. Tohtorikoulutustoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja muita jäseniä. Muiden jäsenten pitää olla tohtoritutkinnon suorittaneita yliopiston opettajia tai muita tohtorintutkinnon suorittaneita asiantuntijoita ja vähintään kahden jäsenen tohtorikoulutettavia. Tohtorikoulutettavan opintojen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunnan puheenjohtajan nimeämä pääohjaaja ja muut ohjaajat. Tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunnan puheenjohtaja voi nimetä myös seurantaryhmän seuraamaan tohtorikoulutettavan edistymistä. Tutkimusrehtori nimeää tutkijakoulun johtoryhmän, joka ohjaa ja arvioi tohtorikoulutustoimikunnan toimintaa ja määrittää tohtorikoulutuksessa noudatettavat käytänteet Tutkintolautakunta 4 Rehtori nimeää tutkintolautakunnan opiskelijavalintoja, opintosuorituksia ja aikaisemmin hankitun osaamisen hyväksilukuja koskevien oikaisupyyntöjen käsittelyä varten. Tutkintolautakunnan puheenjohtajan ja hänen varajäsenensä tulee olla professori. Muista jäsenistä vähintään puolet tulee olla yliopiston opettajia ja vähintään yhden opiskelija (Yliopistolaki 27 ). Opiskelijavalinta 5 Hallitus päättää yliopistoon vuosittain tutkintoa suorittamaan valittavien opiskelijoiden määrästä. Koulutusneuvosto päättää alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, pelkkää ylempää korkeakoulututkintoa, yliopistojen maisteriohjelmista annetun asetuksen 2 :n mukaista maisteriohjelmaa suorittamaan otettavien opiskelijoiden valintaperusteista. Koulutustoimikunta laatii esitykset alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, sekä yliopistojen maisteriohjelmista annetun asetuksen 2 :n mukaista maisteriohjelmaa vuosittain suorittamaan otettavien uusien opiskelijoiden määrästä ja valintaperusteista. Koulutusdekaani hyväksyy uudet alempaa ja ylempää korkeakoulututkintoa, sekä yliopistojen maisteriohjelmista annetun asetuksen 2 :n mukaista maisteriohjelmaa suorittamaan otettavat uudet opiskelijat. Koulutusdekaani ottaa opiskelijat suorittamaan täydentäviä ja erillisiä opintoja. Koulutusdekaani voi asettaa valintaperusteiden valmistelua ja valinnan käytännön järjestelyjä varten toimikuntia. Valintaperusteiden valmistelua varten toimikuntiin tulee nimetä myös opiskelijajäseniä. Tutkijakoulun johtoryhmä valmistelee kaikille aloille yhteisen esityksen tieteellistä jatkotutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden valintaperusteista.

3 Tutkijakoulun dekaani päättää tieteellistä jatkotutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijoiden valintaperusteista. Tutkijakoulun dekaani hyväksyy tieteellistä jatkotutkintoa suorittamaan otettavat uudet opiskelijat. Yliopiston täydentävien opintojen keskus ottaa opiskelijat järjestämäänsä täydennyskoulutukseen ja avoimeen yliopisto-opetukseen. Valintaperusteiden hyväksymisestä päättää täydentävien opintojen keskuksen johtoryhmä. Opiskelijavalinnan oikaisumenettely 6 Opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa tulosten julkistamisesta. Tulosta julkistettaessa on ilmoitettava, miten pyrkijä voi saada tiedon valintaperusteiden soveltamisesta häneen ja miten valintaan voi pyytää oikaisua. Valintapäätöstä ei voi muuttaa kenenkään valituksi tulleen vahingoksi. Oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Oulun hallintooikeudelta. Lukuvuosi 7 Yliopiston lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Opetusta annetaan opetussuunnitelmissa määrättyinä ajanjaksoina. Ilmoittautuminen 8 Hallintopalvelut määrää vuosittain opiskelijoiden ilmoittautumisajan ja antaa ohjeet ilmoittautumisesta läsnä- tai poissaolevaksi. Opiskelija, joka ei ole ilmoittautunut hallintopalveluiden määräämällä tavalla, menettää opiskeluoikeutensa. Jos opiskelija haluaa myöhemmin jatkaa opintojaan, hänen on haettava oikeus päästä uudelleen opiskelijaksi. Opiskelija voi keskeyttää opintonsa määräajaksi hallintopalveluiden määräämällä tavalla. Opetus 9 Yliopistossa vallitsee opetuksen ja tutkimuksen vapaus. Opetustehtävissä toimivan on kuitenkin noudatettava hyväksyttyjä opetussuunnitelmia sekä hänen tehtävistään ja yliopistossa annettavasta opetuksesta annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Muun kuin suomen kielen käyttämisestä opetuskielenä ilmoitetaan opetussuunnitelmassa.

4 Opetustehtävissä toimivan tehtävät ja oikeudet 10 Opetustehtävissä toimivan tulee Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelusta annettuja ohjeita noudattaen parhaan taitonsa mukaisesti 1) hoitaa hänelle työsuunnitelmassa määritetyt tehtävät mukaan lukien opintojen ohjaus ja 2) antaa yliopiston edellyttämät suunnitelmat ja selvitykset opetuksestaan, julkaisutoiminnastaan, tieteellisestä ja taiteellisesta toiminnastaan. Opetustehtävissä onnistuakseen niissä toimivalla on oikeus 1) osallistua opetuksensa suunnitteluun ja 2) yhteistyössä koulutusohjelman tai oppiaineen tai opintojakson vastuuhenkilön kanssa valita opetuksen sisällöt ja opetusmuodot, ja 3) opetuksen sisältöjen ja opetusmuotojen mukaiseen ajankäyttöön hyväksytyn työsuunnitelman mukaisesti. Opetussuunnitelma 11 Opetussuunnitelmassa kuvataan tutkinto-, opintokokonaisuus- ja opintojaksokohtaiset osaamistavoitteet. Opetussuunnitelma laaditaan tutkintoon johtavaan ja muuhun yliopistossa annettavaan koulutukseen. Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtava koulutus on suunniteltava eteneväksi keskimäärin 60 opintopistettä vuodessa. Opetussuunnitelman hyväksyminen 12 Koulutusdekaani hyväksyy alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavan ja muun yliopistossa annettavan koulutuksen opetussuunnitelmien rakenteet ja yleiset osat mukaan lukien opintojaksojen nimet, osaamistavoitteet, osat ja laajuudet. Tutkijakoulun dekaani hyväksyy tieteelliseen jatkotutkintoon johtavan koulutuksen yleisten osien opetussuunnitelman. Tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunnan puheenjohtaja hyväksyy tieteelliseen jatkotutkintoon johtavan koulutuksen muiden osien opetussuunnitelman. Tiedekunnan tai tutkijakoulun dekaani määrää valmisteluaikataulun ja tiedekunnan dekaani hyväksyy opetussuunnitelman talousvaikutukset oman yksikkönsä osalta.

5 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja opinto-ohjaus 13 Opiskelijalla on oikeus opinto-ohjaukseen. Opiskelijan tulee edistää opintojaan henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Henkilökohtainen opintosuunnitelma on opiskelijan laatima suunnitelma tutkintoon johtavien opintojen sisällöistä, laajuudesta ja kestosta. Se laaditaan opetussuunnitelman pohjalta. Henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan erikseen alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaville opinnoille. Henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan myös tieteelliseen jatkotutkintoon johtaville opinnoille. Alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon johtavien opintojen henkilökohtaisen opintosuunnitelman hyväksyy koulutusohjelman tai oppiaineen vastuuhenkilö, tai hänen nimeämänsä henkilö. Opetussuunnitelmasta pakollisten opintojen osalta perustellusta syystä sisällöllisesti poikkeavan opintosuunnitelman hyväksyy koulutusdekaani. Tieteelliseen jatkotutkintoon johtavien opintojen henkilökohtaisen opintosuunnitelman hyväksyy tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunta. Opintosuoritus 14 Opintosuorituksella tarkoitetaan tässä johtosäännössä väitöskirjoja ja lisensiaatintutkimuksia, pro gradu -tutkielmia, diplomitöitä, kandidaatin tutkielmia sekä niitä suullisia, kirjallisia tai muita suorituksia, jotka määritellään tarkemmin opetussuunnitelmissa. Opinnäytetyöt ovat lähtökohtaisesti julkisia, muiden opintosuoritusten julkisuuteen sovelletaan lakia. Opintosuorituksen arviointimenettely 15 Opintosuorituksen arvioinnin tarkoituksena on opiskelijan opintojen etenemisen seuranta ja tiedon saaminen oppimisprosessista ja oppimistuloksista. Opintosuorituksen arviointi perustuu opetussuunnitelmissa määriteltyihin osaamistavoitteisiin ja suorituksen arviointiperusteisiin. Opintosuorituksen numeerinen tai sanallinen arvostelu tehdään arviointiperusteiden pohjalta. Arvioinnin ja arvostelun suorittavan opettajan velvollisuutena on antaa opiskelijoille ennalta tietoa opintosuorituksen suoritustavoista, osaamistavoitteista ja arviointiperusteista. Opintosuoritusten arvostelu 16 Lisensiaatintutkimukset sekä pro gradu -tutkielmat, diplomityöt ja vastaavat tutkielmat arvostelee koulutusohjelma- tai oppiainetoimikunta tai sen puuttuessa koulutustoimikunta. Kypsyysnäytteiden arvostelusta päättää koulutusdekaani. Koulutustoimikunta voi delegoida tutkielmien arvostelun koulutusdekaanille tai koulutusohjelman vastuuhenkilölle.

6 Tohtorikoulutustoimikunta laatii esitykset oman alansa väitöskirjojen tarkastuksessa ja arvostelussa sovellettavista arviointiperusteista. Tutkijakoulun dekaani hyväksyy väitöskirjojen tarkastuksessa ja arvostelussa sovellettavat arviointiperusteet. Tutkijakoulun tohtorikoulutustoimikunnan puheenjohtaja määrää tohtorikoulutustoimikuntansa alaan kuuluvan väitöskirjan esitarkastajat ja vastaväittäjät ohjaajan tai ohjaajien esityksestä. Tohtorikoulutustoimikunta suorittaa väitöskirjan arvostelun lausuntojen perusteella. Väitöskirjalle tulee määrätä vähintään kaksi esitarkastajaa ja vähintään yksi vastaväittäjä. Sekä esitarkastajan että vastaväittäjän tulee olla tohtorin tutkinnon suorittanut tai professori. Sekä esitarkastajan että vastaväittäjän on oltava Oulun yliopiston ulkopuolelta. Esitarkastajaksi tai vastaväittäjäksi ei voida nimetä henkilöä, joka on ollut kanssakirjoittajana jossakin väitöskirjaan sisältyvistä osajulkaisuista tai joka on toiminut työn ohjaajana. Väitöskirjan esitarkastajien tulee yhdessä tai erikseen antaa sovittuun määräaikaan mennessä (korkeintaan kaksi kuukautta) perusteltu kirjallinen lausunto, jossa ehdotetaan väittelyluvan myöntämistä tai sen epäämistä. Väitöskirjan, lisensiaattitutkimuksen ja näitä vastaavan opintosuorituksen tarkastajien ja vastaväittäjien esteellisyydestä on voimassa mitä hallintolain (6.6.2003/434) 28 :ssä säädetään. Opintosuoritusten arvosteluperusteet 17 Opintosuoritusten arvostelussa käytetään numeerista asteikkoa 0 5 kokonaislukuina taikka sanallista arviota hyväksytty tai hylätty. Väitöskirjojen ja lisensiaatintutkimusten arvostelussa voidaan käyttää sanallista arviota kiittäen hyväksytty, hyväksytty tai hylätty. Numeerisessa asteikossa nolla merkitsee hylättyä suoritusta. Ne periaatteet, joilla osasuoritusten arvosanat yhdistetään kokonaisarvosanaksi, määritellään opetussuunnitelmissa tai muissa määräyksissä. Opintokokonaisuuden arvosanan laskemisessa noudatetaan opintopistemäärillä painotettua keskiarvoa. Pro gradu -tutkielmien ja diplomitöiden arvosanoja ei oteta huomioon syventävien opintojen keskiarvoa laskettaessa. Yliopistojen tutkintoasetuksen (794/2004) 6 :n mukaan vaadittavan suomen ja ruotsin kielen taidon arvioinnista on säädetty erikseen. Muun kuin opetuskielen käyttäminen opinnoissa 18 Opiskelijan oikeudesta käyttää opintosuorituksissa muuta kuin opetuskieltä päättää koulutusdekaani.

7 Opiskelijalta vaadittava kielitaito 19 Opetussuunnitelmassa tai muissa määräyksissä säädetään muulla kuin suomen tai ruotsin kielellä tai ulkomailla pohjakoulutuksen saaneelta vaadittavasta kielitaidosta. Opintosuoritusten tulosten julkistaminen 20 Tuloksia julkistettaessa ilmoitetaan hyväksytyn opiskelijan opiskelijanumero ja mahdollinen arvosana sekä hylättyjen lukumäärä. Opintosuoritusten tulokset on julkistettava viimeistään kolmen viikon kuluessa siitä, kun opettaja on saanut suoritukset arvioitavakseen. Pro gradu -tutkielman, diplomityön ja muun vastaavan tutkielman tarkastajien on annettava lausuntonsa kuukauden kuluessa siitä kun opiskelija on jättänyt lopullisessa muodossa olevan työnsä arvioitavaksi. Mikäli suoritustavasta tai muusta erityisestä syystä johtuen opintosuorituksen arviointi edellyttää pitempää aikaa, koulutusdekaani voi myöntää lisäaikaa. Mikäli lisäaikaa myönnetään, opettajan tulee tiedottaa asiasta opiskelijoille. Opintosuorituksesta annettava palaute 21 Jokaisella tulee olla mahdollisuus saada selvitys oman suorituksensa arvostelusta ja yleisistä arviointiperusteista joko palautetilaisuudessa tai muutoin. Palautteen voi antaa joko ryhmässä tai yksilöllisesti. Opiskelijalle on varattava tilaisuus tutustua arvioituun kirjalliseen tai muuten tallennettavaan opintosuoritukseensa. Hänellä on oikeus saada omalla kustannuksellaan jäljennös suorituksestaan. Opiskelija voi uusia opintosuorituksen. Opintosuorituksen uusiminen 22 Opetukseen liittyvien kuulustelujen uusimiseen varataan kaksi mahdollisuutta kohtuullisen ajan kuluessa ottaen kuitenkin huomioon opiskelijan opintojen joustava eteneminen. Opintosuorituksiin, joilla voi korvata loppukuulustelun, ei tarvitse erikseen järjestää uusintamahdollisuutta. Opetussuunnitelmassa tai muissa määräyksissä voidaan rajoittaa hyväksytyn opintosuorituksen uusimiskertojen lukumäärää, ellei ole kysymys opintojen jatkamiselle välttämättömästä laatuarvosanan korottamisesta.

8 Opintosuoritusten säilyttäminen 23 Kirjallisten tai muuten tallennettujen opintosuoritusten sekä opiskelijavalinnan koesuoritusten säilyttämisestä määrätään yliopiston arkistonmuodostussuunnitelmassa. Ilman asianomaisen opiskelijan kirjallista suostumusta opintosuoritukset eivät opinnäytteitä, lisensiaatintutkimuksia ja väitöskirjoja lukuun ottamatta ole julkisia. Opintosuorituksen arvostelun oikaisumenettely 24 Väitöskirjan arvosteluun tyytymätön opiskelija voi tehdä tutkintolautakunnalle oikaisupyynnön opintosuorituksen arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Lisensiaatintutkimuksen ja näitä vastaavan opin- ja taidonnäytteen sekä syventäviin opintoihin kuuluvan tutkielman tai muun vastaavan opintosuorituksen arvosteluun tyytymätön opiskelija voi tehdä tutkintolautakunnalle oikaisupyynnön opintosuorituksen arvostelusta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Opintosuorituksensa arvosteluun tyytymätön opiskelija voi pyytää suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvostelun suorittaneelta opettajalta. Oikaisua on pyydettävä 14 päivän kuluessa siitä kun opiskelijalla on ollut tilaisuus saada tietoonsa arvostelun tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan. Oikaisupyynnön johdosta tehtyyn päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Ennen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Opiskelija voi keskeyttää tarkastusprosessin esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausuntoihin tutustuttuaan. Opintosuorituksen arvostelun oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Opiskelijan kurinpito ja opintovilppi 25 Opiskelijan tulee opiskelussaan noudattaa Oulun yliopiston opetuksesta ja opiskelusta annettuja ohjeita. Yliopistolain 45 mukaan opetus- ja tai tutkimustoimintaan kohdistuvaan rikkomukseen syyllistynyttä opiskelijaa voidaan rangaista rikkomuksen vakavuudesta riippuen varoituksella tai erottamalla määräajaksi, enintään yhdeksi vuodeksi. Opiskelijalle annettavasta varoituksesta päättää yliopiston rehtori ja opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta yliopiston hallitus. Ennen asian ratkaisemista on opiskelijalle todisteellisesti toimitettava tiedoksi, mistä rikkomuksesta häntä syytetään, sekä varattava hänelle tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.

9 Plagiointitapauksissa noudatetaan Oulun yliopiston opinnäytetöitä ja opintosuorituksia koskevaa plagiointitapausten käsittelyohjetta. Opintosuoritus voidaan keskeyttää, jos opiskelija sen aikana syyllistyy väärinkäytökseen. Jos väärinkäytös havaitaan myöhemmin, opintosuorituksen hyväksymispäätös voidaan purkaa hallintolain mukaisin perustein. Opintosuoritusten vanheneminen 26 Opetussuunnitelmassa tai muissa määräyksissä säädetään opintosuoritusten mahdollisesta vanhenemisesta. Muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen 27 Opetussuunnitelmassa tai muissa määräyksissä määrätään muussa kotimaisessa ja ulkomaisessa korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa suoritettujen opintojen hyväksilukemisen perusteista, mikäli niistä ei ole erikseen säädetty. Kunkin opiskelijan osalta hyväksilukemispäätöksen tekee koulutusohjelman tai oppiaineen vastuuhenkilö, koulutusdekaani tai tutkijakoulun dekaani Koulutusneuvosto tai tutkijakoulu voi antaa hyväksilukemisesta yleisohjeet. Koulutusohjelmatoimikunta tai sen puuttuessa koulutustoimikunta arvioi muun kuin korkeakoulussa tai muussa oppilaitoksessa hankitun osaamisen erikseen järjestetyllä näytöllä tai muulla opintosuorituksella. Muun osaamisen arviointiperusteista päättää koulutustoimikunta, ellei niitä ole opetussuunnitelmassa tai muissa määräyksissä erikseen määritelty. Hyväksilukemisesta annettuun päätökseen voi hakea oikaisua 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista tutkintolautakunnalta. Oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Todistukset 28 Koulutusdekaani antaa todistukset alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon ja erikoistumistutkintoon johtavissa koulutusohjelmissa ja oppiaineissa ja erillisistä opinnoista. Koulutusdekaani antaa todistukset myös lisensiaatintutkinnoista. Tutkijakoulun dekaani antaa todistukset tohtorintutkinnoista ja tieteellisiin jatko-opintoihin kuuluvista erillisistä opinnoista. Hallintopalvelut vahvistaa todistusten kaavat.

10 Oppiarvot 29 Tutkimusneuvosto päättää promootiosta sekä arvomerkkien antamisesta tohtorin tutkinnon suorittaneelle. Maisterin arvon antamisesta aikaisemmin voimassa olleiden tutkintosäännösten mukaisen kandidaatti-nimisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle päättää asianomaisen tiedekunnan koulutusdekaani. Ekonomin arvon kauppatieteiden maisterin tutkinnon suorittaneelle myöntää taloustieteiden tiedekunnan koulutusdekaani. Tutkimusneuvosto voi tiedekuntien kannanottoihin perustuen antaa kunniatohtorin arvon ja siihen liittyviä arvomerkkejä henkilölle, joka tieteellisellä tai taiteellisella toiminnallaan tai tieteiden, taiteiden taikka muun kulttuuritoiminnan edistämisessä saavuttamiensa ansioiden perusteella katsotaan tällaisen kunnianosoituksen arvoiseksi. Päätösvalta eräissä tapauksissa ja päätösvallan delegointi 30 Hallitus voi delegoida tässä johtosäännössä sille määrättyjä tehtäviä koulutus- tai tutkimusneuvostolle. Muilta osin tässä johtosäännössä määrätyn päätösvallan delegoinnista ovat voimassa Oulun yliopiston johtosäännön delegointivaltuudet. Voimaantulo ja siirtymäsäännökset 31 Tämä johtosääntö tulee voimaan 1. päivänä elokuuta 2011. Valmistuvien tohtorintutkintojen osalta muutokset astuvat voimaan 1.1.2012. Koulutuksen johtosäännöstä seuraavat opetussuunnitelmiin liittyvät muutokset tehdään opetussuunnitelmien uudistamisrytmin mukaisesti.