Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi. Kutsu Koulutielle käy syyskuussa!



Samankaltaiset tiedostot
PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

Kattavat yhteystiedot löytyvät kunkin palvelualueen kohdalta kunnan nettisivuilta. ENSIAPUPOLIKLINIKKA/LÄÄKÄRIPÄIVYSTYS, puh.

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Keskiviikko

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

UUDET NUMEROT

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Sosiaali- ja terveyspalvelut JUUPAJOEN KUNTA

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

PALVELUT KAAKKOIS PIRKANMAALLA OSA 3. LIITE 2. PÄLKÄNEEN PALVELUT

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa alkaen

AVOIMET OVET OHJELMA

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

o l l a käydä Samir kertoo:

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula johdon sihteeri, henkilöstöasiat

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

Löydätkö tien. taivaaseen?

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

A P U A VÄ K I VA LTA A N

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu KONSERNIHALLINTO

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / Koulujen lukuvuoden työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Tekevien ihmisten Sonkajärvi

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

TALOUDEN JA HALLINNON TOIMIALA

Toimintaa toukokuussa 2019

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

VALTUUSTO KUNNANHALLITUS PORMESTARI. KANSLIAPÄÄLLIKKÖ Jaakko Joensuu

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

Lucia-päivä

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Tervetuloa rippikouluun!

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

Keskiviikko kello Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Someron kaupungin organisaatio

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Kolmannen luokan luokkalehti

Kannelmäen peruskoulun lehti

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Sosiaalityö puhelinaika ja Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille toimistosihteeri

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

Liikenne projekti. Tina, Lavina ja Jenna

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Joka kaupungissa on oma presidentti

4.1 Samirin uusi puhelin

Transkriptio:

Pirkkalan Rengaskauppa Oy Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi Kutsu Koulutielle käy syyskuussa! Sampo Pankki Koulutie1, Pirkkala Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 25.8. 2010, nro 34 LYHYESTI Abiturientit Taru Mehtänen (vas.) ja Minna Maatsalo tulivat oman kunnan lukioon, koska se on lähellä, mutta ahdasta on: - Käytävä ja luokat ovat niin täynnä, että tuskin pystyy hengittämään, lukiolaisneidot arvioivat. Pian tarvitaan uusi lukio Pirkkalaan ehdotetaan uutta lukiorakennusta vuodelle 2013 KAROLIINA AHOLA SIVISTYSTOIMENJOHTAJA Markku Valkamo aikoo esittää uutta lukiorakennusta talousarvion investointisuunnitelmaan vuodelle 2013. - Uudesta lukiosta on keskusteltu lautakunnissa ja kunnanhallituksessa. Tarve uudelle lukiorakennukselle on kova. - Lukion tilat on tarkoitettu 230-240 oppilaalle. Nyt siellä on yli 260 oppilasta. Tilat ovat myös epäkäytännölliset, Valkamo sanoo. Lukiossa uutta rakennusta tervehdittäisiin ilolla. - Tällä hetkellä meillä on 9 perusryhmää ja 7 luokkahuonetta. Kursseja ei pysty järjestämään lukio-opetuksen vaatimalla tavalla, sanoo yhteislukion rehtori Tarja Kivimäki. - Ylöjärven lukiossa valitellaan tilanahtautta, vaikka siellä on Pirkkalan kanssa suunnilleen samankokoisen joukon käytössä 23 luokkahuonetta. Valkamo arvioi, että uuden koulurakennuksen tarvetta lisää myös lukioyhteistyön tiivistäminen lähikuntien kanssa ja seutulukion muodostaminen. - Jos Pirkkalaan tulee lukiolaisia Ylöjärveltä, Nokialta ja Lempäälästä suorittamaan kursseja, tilaa tarvitaan lisää. - Pitää miettiä, haluammeko vetovoimaisen lukion. Tampereen seudulla lukioiden kilpailu on kovaa. Vielä nyt Pirkkalan yhteislukioon tulee enemmän paikkakuntalaisia nuoria kuin mihinkään muuhun ympäristökuntien lukioon. Suunnitteilla myös konserttisali Markku Valkamon mukaan uusi lukiorakennus kannattaisi rakentaa noin puolen kilometrin säteelle koulukeskuksesta. - Silloin lukiolaiset voisivat kulkea kävellen koulukeskukseen ja lukio voisi jatkossakin hyödyntää esimerkiksi yhteisiä kuvataide- ja musiikkitiloja yläkoulun kanssa. Syksyn mittaan selvitellään, mikä voisi olla hyvä paikka. Lukiolta vapautuvat tilat tulisivat myös tilanpuutteesta kärsivän yläkoulun käyttöön. Paikkakunnalla on ollut pitkään myös huutava tarve myös riittävän isolle ja korkeatasoiselle esiintymissalille. - Uuden lukion yhteyteen olisi hyvä rakentaa konsertti- ja auditoriotila, Valkamo ehdottaa. Lukion rakentamisen ajoituksesta päätetään tämän syksyn aikana kunnan budjettikäsittelyissä. Nuorisotilat: nuoret valmistautuvat mielenilmaukseen, s. 5 SÄÄ Torstai +12 +12 Perjantai +10 +10 Lauantai +12 Sunnuntai +13 Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Autoilija ajoi pyöräilijän päälle TORSTAINA aamuruuhkan aikaan pirkkalalainen naiskuski törmäsi autollaan polkupyörällä ajaneeseen poikaan. Ilman pyöräilykypärää ajanut poika sai onnettomuudessa vammoja raajoihin ja päähän. Yhteentörmäys sattui Naistenmatkantien ja Kurikantien valoristeyksessä suojatiellä, jossa autoilija oli väistämisvelvollinen. Auton osuessa pyörään pyöräilijä kaatui auton konepellille ja lensi tuulilasiin. Törmäys oli niin voimakas, että auton tuulilasi meni rikki ja auton kattoon tuli painauma. Pyörä sai onnettomuudessa pahimmat vauriot. Poliisi neuvoo koululaisia ja myös kaikkia muita pyöräilijöitä käyttämään kypärää. Yhteentörmäyksissä pyöräilijä on melkein aina kärsivä osapuoli, vaikka ajaisikin sääntöjen mukaan. Vammat päähän ovat herkästi vakavia, poliisista muistutetaan. Takakontin lukko rikottiin ILKIVALLANTEKIJÄ tai murtomies rikkoi henkilöauton takakontin lukon viime viikon maanantain ja keskiviikon välisenä aikana Koulutien parkkipaikalla. Autoon ei oltu yritetty mennä sisään muita reittejä. Lasten Ransula-taloa suunnitellaan Rantaniittyyn, sivu 2. +12 Nokia Pirkkala +13 Tampere Kangasala +12 +12 Nokia Pirkkala +12 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 6:03 20:51+12 Valkeakoski 6:06 20:48 +12 Tampere Kangasala Lempäälä +11 Valkeakoski Maanantai +15 Tiistai +13 Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Ota talteen kunnan hakemisto lehden keskeltä! www.pirkkalainen.com

2 PIRKKALAINEN 25.8.2010 Puolisoni ja isämme Iikka Reijo Antero Huikari s. 19.12.1930 Keitele k. 22.7.2010 Pirkkala Lämmöllä muistaen Eira Kirsi perheineen Sirpa Ja suru tulee äkkiä se ei paljon varoita, eikä puhu tulemisistaan, ja harvoin edellisenä päivänä kykenee aavistamaan, että huomenna on se hetki suru tuli. Timo K. Mukka Lämmin kiitos osanotosta suruumme. Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15 Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh. 358 7500 Katso tarjoustuotteemme osoitteesta www.pirkkalanapteekki.fi Ammattitaidolla luotettavaa Sadun Hoiva ja Huolenpito www.sadunhoivajahuolenpito.fi Pirkanmaan Hautauspalvelu Oy Arvokkaasti edullinen www.pirkanmaanhautauspalvelu.fi P. 050 555 2131 www.pirkkalainen.com PIRKKALALAISTA ASUNTOKAUPPAA 3. SUKUPOLVESSA! Tutustu Pirkkalan myyntikohteisiimme www.talomaa.fi -sivuilla. TaloMaa on Pirkkalan asunto- ja talokaupan ammattilainen yli 350 kodinmyynnin kokemuksella. Jos olet myymässä tai ostamassa kotia Pirkkalasta, niin ota yhteyttä. Asumisterveisin Tuukka Salomaa (Pirkkala) hall. maist., LKV, RAK KIINTEISTÖTOIMISTO TaloMaa [A] p. 0500 621 330 tuukka.salomaa@talomaa.fi Hämeenkatu 10 B www.talomaa.fi VERTAISTUKIRYHMÄT MUISTI- SAIRAILLE JA OMAISILLE Vertaistukiryhmän tarkoituksena on tukea muistisairaiden omaisia heidän arjessaan, tarjoamalla heille mahdollisuus jakaa kokemuksiaan luottamuksellisessa ilmapiirissä. Tervetuloa mukaan! Sairastuneiden ja omaisten ryhmät kokoontuvat Pirkankoivussa torstaisin: 2.9, 7.10., 4.11. ja 2.12., (aina klo 15-16.30.) Ilmoittautumiset Leena Pitkänen 050 3618324, leena.k.pitkanen@gmail.com Järjestää Pirkanmaan Muistiyhdistys ry yhteistyössä Pirkkalan kunnan vanhusten palveluiden kanssa. PIRKKALAN SEURAKUNTA Kirkossa Perkiöntie 40 Jumalanpalvelus su 29.8. klo 10, partiolaisten kirkkopyhä. Tuula Mannermaa, Denise Gauffin-Kostilainen, Liisa Aaltola. Kesäpyhis kirkolla su 29.8. klo 10, messun ajan. Kesän aiheena: Isä meidän-rukous. Sillä sinun on valtakunta.toimintatuokiossa. Maalataan vesiväreillä. Kirkon keskiviikko alkaa jälleen 1.9., hartaushetki klo 11.30, jonka jälkeen ruokailu (2.50 e/1 e) ja lauluhetki klo 12.20. Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä 12.9 alkaen klo 10 messulla. Ruokailun vuoksi ilmoittautumiset Sirkka Nylundille p. 050-434 8320 viimeistään 6.9. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna ti 31.8. klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke 1.9. klo 18. Lähetysmyymälä -kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Shakkia ja rupattelua mukavassa seurassa tiistaisin klo 11. Tule mukaan. www.pirkkala.seurakunta.net Muuta toimintaa Retki Mikkeliin la 28.8. Bussi lähtee vanhalta kirkolta klo 7.00 ja kulkee Naistenmatkantietä Suupan kautta, pysäkeiltä pääsee mukaan. Retken hinta 45e. Takaisin Pirkkalassa olemme n. klo 20.00 mennessä. Olisiko vielä Mikkeliin menijöitä, muutama paikka vapaana peruuntumisten vuoksi. Tied. Päivi Marttila p. 050-380 7961. Seurakunnan Apurit ovat lomailleet ja ottavat vastaan jälleen pieniä naapuriapuhommia maanantaista 30.8. alkaen. Puhelin on auki ma-pe klo 9-13 numerossa 050-452 9110. Toivotut työt jaetaan seuraavana maanantaina, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiselle. Perheuutiset Kastetut: Minea Emilia Jäntti, Elli Linnea Malinen, Milja Karoliina Siltanen, Elias Eero Ilmari Suuriniemi, Iida Sanni Sofia Suuriniemi. Avioliittoon kuulutettu: Aleksi Juha Matti Lahti ja Jonna Sisko Maria Mäki, Kuolleet: Eino Mikael Lehti 89 v, Timo Juhani Vesanterä 72 v, Sirkka Anneli Saarinen 64 v. Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17. Puh. 342 7300. Lasten Ransula vireillä Rantaniittyyn Pirkkalan kunta ja TV 2 puuhaavat yhteistyössä lastenkulttuuria Ransu Karvakuonon kotikuntaan ANTTI JOKINEN SANA SIRPA HÄMÄLÄINEN Pyhäkoulu- ja lähetyssihteeri Nimeltä kutsuttu RANTANIITYN juhlataloon Pyhäjärven rantaan halutaan tehdä Ransu Karvakuonon mukaan nimetty lasten talo, Ransula. Ransulasta ei ole suunniteltu pelkkää Ransu-taloa, vaan näkökulma on kunnan vapaa-aikapäällikön Jouni Salosen mukaan laveampi. - On mietitty laajempaa lasten keskusta siten, että Ransun ympärille rakentuu muitakin hahmoja, rekvisiittaa ja toimintaa, Salonen kertoo. Pirkkalan kirjasto- ja kulttuurilautakunta käsitteli asiaa eilisillan kokouksessaan. YLE TV 2:n kanssa on neu- ON MIELENKIINTOISTA lukea kastettujen nimiä seurakuntapalstalta. Oma nimi on meille kaikille tärkeä osa identiteettiä. Jokaisella vuosikymmenellä näyttää olevan suosikkinimensä. 60-70 luvun vaihteessa silloinen kirkkoherra Erkki Pennanen kysyi kastekotiin tullessaan: Kumpi tämä nyt on, Mika vai Marko? Ilmeisesti hän oli kastanut jo monta Mikaa ja Markoa. 70- ja 80-luvulla syntyneille pojilleni ei olisi tullut kuuloonkaan laittaa nimeksi esim.viljo, joka olisi ollut toisen isoisän nimi, tänä päivänä se kävisi hyvinkin. Oli aika jolloin Susannat ja Sannat täyttivät luokat ja nimen perään laitettiin usein sukunimen alkukirjain erotukseksi. 90-luvulla sain opetuksen kerholaiselta. Samassa ryhmässä saattoi olla kolmekin Annaa tai Emmiä. Pienintä Annaa, paremmin ajattelematta, alettiin kutsua pikku-annaksi. Kerran hän seisoi edessäni ja sanoi topakasti: Anna ei ole mikään pieni, Anna on jo iso tyttö. Siitä lähtien olen yrittänyt muistaa Annan opetuksen. Ei lisänimiä. Nykyään näytetäänkin pyrkivän siihen, että nimi olisi mahdollisimman yksilöllinen, sellainen jota ei olisi kellään muulla. Onneksi myös sukujen vanhat nimet ovat päässeet käyttöön. Odotamme vain milloin me 50-luvun, Pirjot, Sirkat, Hannut ja Maurit saamme uusia kaimoja. Suomessa on vain vähän nimiä, joilla on jokin tarina. Poikkeuksena vaikka Lumi tai Tuisku, jotka ehkä ovat syntyneet lumiseen aikaan. Sen sijaan esim. Angolassa nimi kertoo usein jotain siitä tilanteesta johon lapsi on syntynyt. Sondaha merkitsee sunnuntaina syntynyttä. Joskus pahaa halutaan torjua antamalla lapselle nimeksi Feio - Ruma, koska ruma ei varmaan kelpaisi pahallekaan. Etiopiassa on käytössä paljon vanhan kristillisen perinteen nimiä, kuten tyttöjä nimeltä Jerusalem ja Betlehem. Tai poikia nimeltä Zelalem, iankaikkisuus. Oli nimi sitten mikä hyvänsä, olet Jumalalle tärkeä ja arvokas, Jesajan kirjan sanoin: Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Pirkkalan kunta suunnittelee Rantaniityn juhlatalon ympärille lasten taloa Ransulaa. Paikka on Pyhäjärven rannassa kuntakeskuksen edustalla. Tommi Viteli täyttää täydet 8 vuotta 25.8. Onnentoivotukset Mariannelta, Teemulta, äidiltä ja iskältä. VIHITTY Hanna Kaloinen ja Mikko Ranta 17.7.2010 Pirkkalan Vanhassa kirkkossa. MERKKIPÄIVÄT voteltu mm. tekijänoikeuskysymyksistä sekä ideoitu juhlatalo Rantaniityn kehittämistä. Pirkkala on jo kauan suunnitellut hyödyntävänsä Pikku Kakkosesta kuulua Ransu Karvakuonoa imagoaan kohottamaan. Hahmo näkyy jo kunnan nettisivuilla. Ransu asustaa henkilökohtaisen avustajansa Pertti Nättilän luona Pirkkalassa. Hankkeen tarkemman suunnittelun ja toteuttamisen on määrä tapahtua 2011-2013. Kulttuuritoimen vuoden 2011 talousarvioon esitetään suunnittelurahaa 10 000 euroa ja investointeihin 10 000 e. Hanke menee seuraavaksi kunnanahallituksen käsiteltäväksi. Ransu-kyltit vielä avoin asia Ransun käyttö kunnan mainonnassa nousi esiin Jukkamatti Hiltusen tekemässä valtuustoloitteessa. Aloitteessa esitettiin Ransuun liittyvää tienvarsimainontaa. Ideana oli, että esimerkiksi sisääntuloväylien varsilla suuret Ransutaulut kertoisi, että nyt tullaan hänen kotikuntaansa. Kylttien tekninen toteutus on osoittautunut käytännössä hankalaksi palaksi. Tienvarsimainontaa säätelevät tarkat määräykset eikä kunnassa vielä ole saatu selville, mihin ja minkä kokoisia kylttejä on lupa pystyttää. Kerro juttuvinkki p. 3143 1912 En juhli 90 v. päiviäni. Saimi Honkanen

25.8.2010 LUKIJALTA Huumeet - ikävä tosiasia Pirkkalassakin Tiedotusvälineistä on saanut lukea ikävää tosiasiaa huumeidenkäytön lisääntymisestä. Se kun on tavalliselle pirkkalalaiselle ilmennyt jo muutenkin. Keskellä kirkasta päivää varas juoksee kannettavat tietokoneet kainalossa kaupasta ulos, koteja tyhjennetään, autoja varastetaan, kännykät katoavat käsilaukuista. Kaikki helposti rahaksi muutettava tavara kelpaa. Olen huolestunut, todella huolestunut. Huumeidenkäyttäjien lisääntyminen tulee lisäämään taas käyttäjiä, sillä huumenalkkiin jääneet narkkarit tarvitsevat rahaa aineiden saamiseen. Varastamisen lisäksi, rahaa saa toimiessaan aineiden diilajana houkutellen uusia uhreja huumekoukkuun. Tässä pelissä ei empatiaa tunneta. Huumeet eivät ole pelkästään rikkinäisten kotien ja huonon kotikasvatuksen saaneiden nuorten ongelma- ei todellakaan. Ja vaikka tosiasia on, että nuori itse tekee ratkaisun huumeiden kokeilusta, jokainen tietää murrosiän tuomat kokeilunhalut, kaveriporukan painostuksen, tai syynä voi olla vaikkapa vain yksinäisyys. Huumeidenkäyttäjiksi ovat ajautuneet niin lahjakkaita urheilijoita, korkeasti koulutettujen perheiden lapsia kuin väärään poikakaveriin erehtyneet kiltit tytöt, jotka eivät olisi uskoneet, että ihana ensirakkaus onkin kylmäverinen huumediileri. Mielestäni paras ennaltaehkäisykeino huumeidenkäyttöön on huumepomojen kiinniotto ja aineiden takavarikointi tullissa. Näin taantuman iskiessä ikävä kyllä poliisivoimilta on nipistetty resursseja. Jokainen tietää, että huumenuori ei tule yhteiskunnalle halvaksi. Rahassa ei ole edes mitattavissa se, miten nuori menettää mahdollisuuden täysipainoiseen elämään ja mitä kaikkea kamalaa nuori on valmis tekemään saadakseen aineita, puhumattakaan Pirkkalan kouluille ja seurakunnalle toivoisin resursseja ja runsaasti haluja huumeidenkäytön ennaltaehkäisevään työhön... siitä, miten huumeisiin erehtyneen nuoren lähiomaisten elämä murskaantuu. Pahimmassa Kissat eivät ole kaikki samanlaisia Olen noin vuoden vanha tyttökissa ja silmiini osui ihmislapsen kirjoitus ihmiskuntaa uhkaavasta lajista eli kissoista. Käsittääkseni kyseistä kirjoittajaa ärsyttää kun ulkona käyvät kissat raapivat autojen konepeltejä ja kakkivat lasten hiekkalaatikkoon. Ensinnäkin; se yleistys, että kun yksi kissa hölmöilee, niin kaikki varmaan tekevät samoin... Tiedän monia lajitovereita, itseni mukaan lukien, joita ei konepellit eikä hiekkalaatikot kiinnosta. Metsässä on tilaa teroittaa kynsiä ja hoitaa luonnolliset tarpeensa. Pitäisi muistaa että me kissat tapauksessa hekin joutuvat työkyvyttömiksi sairastuessaan henkisesti huumediilereiden ja oman lapsen kiristäessä heiltäkin rahaa huumevelkoihin. Siispä, toivoisin Pirkkalassa asuvan Mikko Kuopan ja pirkanmaalaisten kansanedustajien ottavan asian eduskunnassa pikaisesti käsittelyyn. Tosiasiahan on, että yhden huumenuoren yhteiskunnalle aiheuttamilla kuluilla palkattaisiin jo useampi poliisi. Niin ikään Pirkkalan kouluille ja seurakunnalle toivoisin resursseja ja runsaasti haluja huumeidenkäytön ennaltaehkäisevään työhön yhtään vähättelemällä sitä, mitä kaikkea asian eteen on jo tehty. Huumeettoman Pirkkalan puolesta Jättäkää pelastusvene paikoilleen Nuoriso siirtelee Kurikan uimarannalle tarkoitettua pelastusvenettä. Se löytyy milloin mistäkin päin Vähäjärveä. Itsekin palautin sen kerran paikoilleen viime viikolla. Jättäkää vene rauhaan, sitä on kesällä jouduttu käyttämään tositoimiinkin. Turvallista uimareissua Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. KAKKAMAINEN juttu on Loukonlahden uimarannan vessa. Koska saadaan apua hätään? Rantaleijona LEPOLANPOLULLA kukki kaksi keltaista kultapalloa. Lauantaina 14.8. tuli nainen, joka repi itselleen monen ilon. Ajattele edes vähän VERKKOPYYNTIÄ! Onko Suomessa lintujen verkkopyynti laillista? Yhdessä rastasverkossa on neljä linnunraatoa ja yksi kuollut siili. Ohikulkija olemme luonnostamme petoja ja meillä on tietyt vaistot ja tarpeet, joita ei neljän seinän sisällä tyydytetä. Minusta ei tietääkseni ole ulkona liikkuessani kenellekään ollut harmia. Tuolla ulkona liikkuu paljon ihmiskuntaan kuuluvia otuksia jotka tekee autoille paljon pahempaa kuin naarmuttelevat konepeltejä, ja toisille ihmisillekin. Pitäisikö laittaa ihmisillekin ulkonaliikkumiskielto. Mutta, kuka mihinkin haluaa energiansa keskittää. Rakkain terveisin: Lilli Kiltti tyttökissa KOLUMNI KAROLIINA AHOLA toimitus@pirkkalainen.com PIRKKALAINEN 3 Bauhaus-maa KUN MUUTIN Pirkkalaan, en ollut alkuun oikein innostunut paikasta. Olin otollista maaperää pöyristelemään kaikkea, mikä vain antoi siihen pienenkin merkin tai suuren. Bauhaus-kyltti provosoi minut täysin. Miten voi olla mahdollista, että sellaisen rumiluksen pystyttämiselle on annettu lupa? Missä olivat olleet tyylitaju ja arvostelukyky? Kylttihän ulottuu taivaaseen asti. Koska kyltti oli niin mauton, menin jopa Bauhaus-boikottiin. Tosin tuskinpa sitä putiikissa surtiin, kaltaiseni pätkätyöläisen ostovoima kun ei päätä huimaa. Kyltin aiheuttamista tunteista huolimatta meille matkaaville vieraille sanoimme, että kääntykää siitä Bauhaus-kyltin edestä. Ja he osasivat perille. Kun menimme Näsineulaan tai Pyynikin näkötorniin, osoittelimme kotikontujamme ja sanoimme, että tuolla missä on tuo Bauhaus-kyltti, siitä vähän oikealle, tuolla me asumme. Ja koska kohtalo on ivallinen, muutin kotva sitten vielä vähän lähemmäksi Bauhaus-kylttiä. Olen jopa luopunut ostoboikotista. Vaikka tuskinpa sitä on putiikissa hurrattu, koska ostovoimani ei edelleenkään päätä huimaa. Mutta aina kun matkaan Suomessa, bongaan Bauhaus-kylttejä. Pistän aina merkille, että kaikissa muissa kunnissa saksalaiset ovat selvinneet inhimillisen kokoisella kyltillä. Mutta Pirkkala ei olekaan mikä tahansa kunta. Pirkkala on ainutlaatuinen paikka. Pirkkala on Bauhaus-maa. ONNEA Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Merkkipäivähaastattelut: toimitus ottaa vastaan vinkkejä tasavuosia juhlivista ihmisistä ennen juhlaa julkaistavia haastatteluja varten. Myös valmiita aineistoja voi lähettää. Pirkkalainen verkossa www.pirkkalainen.com Lastentanssi Hip Hop / Disco Disco- ja showtanssi Kilpatanssi Baila Latino Breakdance Rumbita Zumba Ilmoittaudu puhelimitse, sähköpostilla tai kurssin alussa: TANSSIKOULU DANCE ACTIONS Syyslukukausi alkaa! WWW.DANCEACTIONS.FI Pormestarilla avoimet ovet! Pormestari Helena Rissanen ottaa vastaan kuntalaisia ilman ajanvarausta tiistaina 31.8.2010 klo 15.00-17.00 välisenä aikana työhuoneessaan osoitteessa Suupankuja 2 (vanha kirjasto). Lisätietoja johdon sihteeri Kati Selkämaa, puh. 3134 2204, kati.selkamaa@pirkkala.fi. Tervetuloa tapaamaan pormestaria! 188001PS LAULU SOI!, S 8.9.-1.12.2010, 24 oppituntia, Koulukeskus/Lukio, Koulutie 8 ke 15.30-17.00öFM MO Liina Aaltonen. Kurssimaksu 30,00 e Nuorille ja nuorille aikuisille tarkoitettu laulukurssi, jossa pyritään löytämään oma luonnollinen tapa tuottaa ääntä, lauletaan ryhmässä ja yksin, opetellaan mikrofonilaulutekniikkaa sekä esiintymistä yleisön edessä. Lauluohjelmisto painottuu viihdemusiikkiin. Kurssille osallistuminen ei edellytä aikaisempia lauluopintoja. Härmälä-Päivä su 29.8. klo 11 14. Huom! PAIKKA: Rantaperkiön Nuorisokeskuksen pihapiirissä, Tuomikuja 1 Ohjelma Tervetuloa! 188002PS LAULU SOI!, S 6.9.-29.11.2010, 24 oppituntia, Koulukeskus/Lukio, Koulutie 8 ma 17.00-18.30öFM MO Liina Aaltonen. Kurssimaksu 30,00 e Aikuisille tarkoitettu laulukurssi, jossa pyritään löytämään oma luonnollinen tapa tuottaa ääntä, lauletaan ryhmässä ja yksin sekä harjoitellaan esiintymistä yleisön edessä. Lauluohjelmisto painottuu viihdemusiikkiin. Kurssille osallistuminen ei edellytä aikaisempia lauluopintoja. 183001PS PELIMANNIPIIRI, S 16.9.-2.12.2010, 24 oppituntia, Kyöstin kerhotalo, Kyöstintie 6, to 19.30-21.00öTopi Koiranen. Kurssimaksu 36,00 e ö Kurssilla harjoitellaan yhdessä suomalaista ja muutakin kansanmusiikkia. Yksinkertaisten melodioiden soittoa harjoitellaan myös korvakuulolta. Ohjausta viulun, kitaran ym. säestyssoittimen soitossa. Mukaan oma soitin. Ilmoittautuminen https://www.hellewi.fi/pirkkala Tanssilinja Leonoran tunneilla on vielä runsaasti vapaita tanssitaiteen perusopetuksen paikkoja. Hiphop- ja breikkitunneilla on tarjolla Suomen huipputason opetusta lasten ja nuorten ryhmissä. Opetus tapahtuu maanantaisin Nuolialan koulun tanssisalissa ja torstaisin Nuolialan päiväkodin liikuntasalissa. Tarkista kurssit ja salit Pirkkala-opiston sivuilta!

4 PIRKKALAINEN 25.8.2010 PIRKKALASSA 25.8.2010 15.11.2006 ANTTI JOKINEN antti.jokinen@pirkkalainen.com Kurikan risteys on paha P irkkalan kuntaan on valmistunut liikenneturvallisuussuunnitelma. Se on siitä hyvä suunnitelma, että sisältää yksityiskohtaisen listan siitä, missä kohdin Pirkkalassa voi parantaa liikenteen sujuvuutta. Asialla ovat olleet Ely-keskuksen tekijät yhteistyössä kaupunkiseudun kuntien kanssa. Kiitokset kouriintuntuvista ehdotuksista. Kansien välissä on 50 ehdotusta aivan pienistä ajoratojen maalaustöistä isoihin kevytväylätöihin. Tekijät ovat kiertäneet Pirkkalassa ja tehneet suuren palveluksen epäkohtia raportoidessaan. Pirkkalassa tiet ovat pääosin oikein turvallisia. Uusi moottoritie toi muassaan hyvät liittymät taajamiin. Vinkit on silti syytä ottaa tosissaan. Suunnitelman toimenpidesuosituksethan ovat vain vinkkejä, joita kunta voi toteuttaa haluamallaan tavalla. Toivotaan, että Pirkkalassa ei unohdeta listaa arkistoihin pölyttymään. Kuten suunnitelman tekijät toteavat, hyväkään liikenneympäristö ei estä kaikkia onnettomuuksia. Tielläliikkujien tarkkaavaisuus ja oikea asenne ovat niitä tärkeimpiä asioita. Otetaan esimerkiksi Kurikantien risteys Teboilin vieressä. Kun on lyhyen ajan sisään nähnyt siinä kaksi aamuista auton ja kaksipyöräisen törmäystä, ei voi kuin painottaa huolellisuutta paikalla. Jälkimmäinen kolareista uutisoitiin tämän lehden etusivulla. Aamun ja iltapäivän koululaisliikenne on siinä erittäin vilkasta, kevytväylää mennään lujaa ja aurinko luo pahat kontrastit autoilijan silmään. Risteyksessä on liikennevalot, mutta ne eivät automaattista turvaa tuo. Tällaisissa tilanteissa on kaikkien osapuolten vähennettävä vauhtiaan ja vaikka pysähdyttävä, jos näkyväisyys on heikko. Jos parannusehdotusten yksityiskohtainen lista kiinnostaa, se löytyy kunnan nettisivuilta teknisen toimen puolelta. Ja varmaan kysyjä saa paperiversionkin virastolta nähtäväkseen. Sorkkalassa pidetty koulunalkajaisrieha veti mukavasti parisataa vierasta. Pentti Kuusjärvi valvoi suosittua tulitikun heittokisaa. Joka sorkan rieha veti väkeä HYRSINGIN koulun kenttä kuhisi väkeä viime torstaina, kun Pro Sorkkalan seutu ry kutsui läheltä ja kaukaa kaikki viettämään Joka sorkan koulunalkajaisriehaa. Lämmin ja aurinkoinen ilma takasi ihanteelliset olot elokuun illasta ja hauskasta yhdessäolosta nauttimiselle. Se oli osaltaan houkutellut paikalle yli 200 riehavierasta. Koko kenttä oli täynnä toimintaa ja erilaisia aktiviteetteja. Kentälle tulijoita tervehti hanurinsoitto, joka kaikui ohjelmalavaksi sonnustautuneelta traktorin lavalta. Hanuria soitti taidokkaasti Jorma Peltola. Hän toimi myös laulusolisti Kikka Salmin ja hänen vetämiensä yhteislaulujen säestäjänä. Kun laulut oli laulettu, ohjelmalavalle loikkasivat taikuri Tero Taubert ja Riesa-Pelle, joiden hulvaton taikashow veti lavan edustan täyteen kaikenikäisiä katsojia. Ainoa joukko, josta kaikki eivät heti malttaneet tulla ohjelmalavalle taikashowta seuraamaan, oli tulitikunheittokisan tiimellykseen tempautunut porukka. Tässä katsotaan taikatemppuja. Polkupyörällä paikalle oli tullut kymmeniä juhlijoita, joita houkuttelivat pyöräkatsastus ja temppurata sekä myös Pirkkalan keskustasta Sorkkalan suuntaan johtavat hyvät pyörätiet. Pro Sorkkalan seutu ry:n auktorisoima polkupyöräkatsastaja Hannu Lampinen joutui yllätyksekseen suoriutumaan kaksipyöräisten lisäksi myös yksi- ja nelipyöräisten polkupyörien tarkastamisesta. - Pyörien yleinen kunto oli oikein hyvä ja kypärien käyttö kiitettävää. Joitakin huomautuksia katsastustodistuksiin jouduin kirjoittamaan mm. puuttuvista heijastimista, sanoi katsastaja Hannu. Poniratsastuksen ja herkullisten vohvelien ääreen muodostunut jatkuva jono lyheni hiukan, kun aluepelastuslaitoksen sammutusauto ajoi paikalle suoraan työtehtävistä. Innokkaimmilla tenavilla oli mahdollisuus kokeilla, miltä veden ruiskuttaminen sammutusautosta oikeasti tuntuu. Teksti: Anitta Lampinen ja Kaisa Kallioluoma Kuvat: Hannu Lampinen VIIKON VIERAS Ilmojen haltija oli suosiollinen pyöräilijöille Ilkka Kivi Kirjoittaja kiertää Kalevan Kierroksen ja raportoi tunnelmista suoritusten jälkeen. Kalevan kiertäjän kesä on varsin hektinen. Juuri, kun on selvitty maratonista, käydään soutamassa ja nopeasti tämän jälkeen pyöräillään. Tänä vuonna pyöräkisa käytiin Turun seudulla elokuun ensimmäisenä lauantaina. Kilpailukeskus sijaitsi Ruskossa. Ensimmäisen kerran oman kiertäjänurani aikana matka suoritettiin kahtena lenkkinä. Ennakkoon arvelutti, miten raskasta on henkisesti lähteä toiselle kierrokselle, kun maali ohitetaan puolimatkassa. Yllättävän helposti toinen kierros kuitenkin käynnistyi, eikä mitään lamaantumista tapahtunut. Voi kai sanoa, että pääsin ajamaan kotikentällä, kun työelämä vei Turun suuntaan runsaaksi kymmeneksi vuodeksi ja kisareitin teitä tuli tahkottua moneen suuntaan koko sen ajan. Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Reitti oli varsin helppo, ei mitään merkittäviä mäkiä, mikä kaltaiselleni keskivertokiertäjälle sopii enemmän kuin hyvin. Samansuuntaisia kommentteja kuului useitakin kisan jälkeen. Ja kyllä 109 kilometrin helpollakin reitillä erottaa jyvät akanoista. Oma ajoni sujui varsin mukavasti. Pystyin pitämään tasaista vauhtia, jälkimmäinen kierros oli vain pari minuuttia hitaampi kuin ensimmäinen. Totta kai toisella kierroksella jaloissa alkoivat matkan rasitukset tuntua, mutta maalin lähestyminen antoi voimia eikä periksi tarvinnut antaa missään vaiheessa. Kalevan kierroksen pyöräily on tietyllä tapaa raaka kisa, koska se ajetaan tempoajona, ts. kelloa vastaan väliaikalähdöllä ja peesaaminen on kielletty. Se iso apu, jonka edellä menevän selästä saisi, ei siis ole mahdollista. Saattaa olla, että peruskuntoilijalle yli 100 km pyöräily tuntuu ylivoimaiselta. Ajallisesti se ei kuitenkaan ole edes maratonin luokkaa. Oma aikani Turussa oli yli 16 minuuttia parempi kuin maratonilla, joka sekin oli sentään reilusti alle neljän tunnin. Samansuuntaisesti se on muillakin kiertäjillä. Myös palautuminen on paljon nopeampaa. Pyöräily on staattista verrattuna juoksuun, jossa iskutuksesta johtuen tapahtuu solutasolla vaurioitumista, jonka paraneminen vie muutamia päiviä. Kaikille helteessä lenkkeileville voisin muuten suositella pyöräilyä. Siinä ilmavirta viilentää oloa ja riittävä määrä juomia kulkee helposti mukana. Ja kokemuksesta voin kertoa, että juoksukunto ei katoa, vaikka muutaman viikon välillä pyöräilee. Niin, tuosta ilmojen haltijasta. Perjantai-illan ennuste Turun seudulle hirvitti. Iltapäivälle oli luvassa +31 astetta. Aamu näytti pahalta, mutta kisan edetessä pilviverho alkoi tiivistyä, eikä lämpötila noussut ennusteiden mukaisiin lukemiin. Kisan aikana sää pysyi hyvänä; tuuli oli vähäistä, ei liikaa auringonpaistetta eikä sadetta. Kalevan kierros alkaa nyt olla finaalia vaille valmis ja on taas aika kaivaa kompassi ja nastarit tauon jälkeen esille ja suunnata iltarasteille. Syyskuun viimeisenä lauantaina Vaajakoskella saadaan 34. Kierros päätökseen. Palataan asiaan vielä kerran sen jälkeen.

25.8.2010 Ultramaraton Alpeilla odottaa Mikko Penttilä haastaa itseään äärimmäisyyksiin ANTTI JOKINEN PIRKKALALAINEN Mikko Penttilä on kovan haasteen edessä ultramaratonilla Alpeilla. Tulevana perjantaina mies starttaa yhdelle Euroopan vaativimmista vuoristomaratoneista. Italian puolelta Courmayerista lähtevä 98 kilometrin mittainen kilpailu päättyy noin vuorokautta myöhemmin Ranskan Chamonix`hin. CCC-Ultramaraton on yksi neljästä The North Face Ultratrail Du Mont Blanc -kisasta. - Kovinta ovat korkeuserot. Kokonaisnousua kertyy noin 5500 metriä ja korkein kohta reitillä on 2600 metrissä, Mikko kertoo. Maksimiajaksi on asetettu järjestäjän toimesta 26 tuntia. Selässä on oltava kahden kilon varustereppu. Penttilän oma tavoiteaika on 16 tuntia. Se tietää kuuden kilometrin keskituntivauhtia. - Reitistä kolmasosa on nousua. Sitä ei voi juosta koko ajan, Mikko laskee. Mikko tietää, mitä tavoittelee. Hän on rullaluistellut 36 tunnissa ilman nukkumista Tampereelta Ouluun, juossut 10 maratonia ja käynyt monipäiväisiä seikkailukisoja - muun muassa. Vuoristokisa on uutta. - Olen treenaillut Pirkkalan metsissä, Kolilla ja Vuokatissa sekä yhden leirin Teneriffan Teide-vuorella. Päämääriä oltava Alpeilla Mikko koettaa päästä kilpailun ehjänä maaliin ja kerätä osan pisteistä vuoden pääs- Pitkänmatkanjuoksija. Pirkkalalainen Mikko Penttilä vaihtoi armeija-aikoinaan karaten kestävyysurheiluksi. Ensi perjantaina ja lauantaina hän juoksee Alpeilla 98 kilometrin vuoristomaratonin. Kuva on harjoitusleiriltä Teneriffan Teide-vuorelta. Mielenilmaus nuorisotilojen puolesta ANTTI JOKINEN NUORISOVALTUUSTO järjestää ensi viikon torstaina mielenilmauksen, jotta luvattu uusi nuorisotila ei unohtuisi päättäjiltä. Pirkkalan nuorisovaltuuston jäsenet ideoivat tiistaina jo täyttä höökää, mitä iskulauseita julisteisiin laitetaan. - Marssimme torstaina 2. syyskuuta kylttien kanssa vanhan kirjastotalon pihaan, missä kunnan päättäjät nykyisin majailevat. Olemme siellä koko päivän muistuttamassa asiastamme, kertoo Jarkko Saari. Rauhallisen mielenilmauksen on määrä kestää aamuseitsemästä iltakahdeksaan. - Koemme asian niin tärkeäksi, että olemme anoneet lupaa olla pois koulusta silloin, Jarkko Saari sanoo. Eniten väkeä paikalle odotetaan kuitenkin iltapäivällä koulujen loputtua. tä juostavaan lähes kaksi kertaa pidempään vuoristomaratoniin. Osanotto-oikeus ansaitaan kisoja hyväksytysti läpäisemällä. Alppikisaan Penttilä sai osanotto-oikeuden juostuaan Kolilla Vaarojen maratonin. Matkana oli 84 kilometriä. Mikon tavoite on pidentää matkoja ja ansaita lopulta paikka kaikkien ultrajuoksujen äidissä, Kreikan 240 kilometrin Sparthalon-kisassa. Hyväkuntoinen lenkkeilijä juoksee 10 kilometriä tunnissa. Mutta juoskaapa 100 kilometriä 10 tunnissa, kuten Mikko teki viime vuonna Pirkkahallilla! Mikä saa miehen haastamaan itseään noin hurjasti? - Ihan itsensä ja kisan jälkeisen hyvän fiiliksen takia tätä tekee. - On oltava päämääriä, mihin pyrkii. Joku syy lähteä lenkille. www.ultratrailmb.com/page/21/ CCC(r).html HENKILÖ Mikko Penttilä Pirkkalalainen ultrapitkien matkojen ja seikkailukilpailujen urheilija. Kestävyysurheilutausta. Maratonennätys 2.58, takana on 10 maratonia. Debyytti 100 km juoksu lokakuu 2009 Pirkkahallilla (Wihan Kilometrit) Aikaa kului 9h 53min. Rullaluistellut Tampereelta Ouluun 520 km yhtäjaksoisesti ilman nukkumataukoja. Aikaa kului 35 tuntia. Osallistuu tulevana viikonloppuna 98 kilometrin vuoristoultramaratoniin Alpeilla. Tavoite pidentää matkoja ja huipentaa kisailu 240 kilometrin Sparthalon-kisaan Kreikassa. Nastasta naapuriin? Pirkkalan nuoret kokoontuvat nykyisin nuorisokahvila Nastassa. Uudet tilat on luvattu sadan metrin päässä olevasta vanhasta kirjastotalosta. Siitä on suunniteltu remontin myötä monien eri käyttäjäryhmien ns. Pirkkala-taloa. Kunnantalon homeremontin takia remonttisuunnitelmat elävät ja lopullista toteutusta selvitetään, kerrottiin viime viikolla. Tämä on saanut nuoret epäilevälle kannalle. - Tilat on luvattu tehdä. Paras silti muistuttaa, ettei nuoria taas unohdeta, he sanovat. Nastan tilat ovat nuorten mukaan sinänsä mukavat, mutta ahtaat ja niiden sijainti on huono. Vieressä on ravintola. - Pirkkala toitottaa, että se niin hieno kunta ja lapsiperheitä on paljon. Miksei täällä sitten ole kunnon tiloja, ja muualla on, Jarkko ja kaverit kummaksuvat. PIRKKALAINEN 5 LYHYESTI Lautakunta vastasi pyyhkeisiin ANTTI JOKINEN TARKASTUSLAUTAKUNTA antoi arviointikertomuksessaan sivistystoimelle pääosin puhtaat paperit, mutta jakeli myös pyyhkeitä arvioidessaan tavoitteiden toteutumista vuonna 2009. Sivistystoimi vastaa muun muassa koulujen ja päiväkotien toiminnasta. Kasvatus- ja opetuslautakunta antoi vastineensa kertomukseen viime viikolla. Tekemättä jäi varhaiskasvatuksen laatutyön käsikirja. Sen on nyt luvattu valmistuvan loka-marraskuussa yhdessä varhaiskasvatussuunnitelman kanssa. Toimintaa pyritään jatkossa arvioimaan entistä paremmin seutukunnallisten mittareiden ja tavoitteiden avulla. Näin kuntien keskinäinen vertailu onnistuisi nykyistä paremmin. Työpaja uudistuu NUORTEN työpajan nimi muutetaan pelkäksi työpajaksi, esittää kasvatus- ja opetuslautakunta kunnanhallitukselle. Taustalla on pajan toiminnan laajentuminen aiemmasta nuorten työllistämisestä aikuisiin ja uudistaminen muullakin tavoin. Pirkkalan työpaja on ollut vuodesta 2009 osa Pirkkala-opistoa. Kutsunnat alkoivat PIRKANMAAN aluetoimisto on aloittanut vuoden 2010 asevelvollisten kutsunnat Lempäälästä. Pirkkalassa kutsunnat pidetään kunnantalolla 29. lokakuuta ja Tampereella 15. marraskuuta alkaen. Kutsunnanalaisia ovat kaikki miespuoliset Suomen kansalaiset, jotka täyttävät tänä vuonna 18 vuotta. Pääosassa on vuonna 1992 syntynyt ikäluokka, jonka vahvuus valtakunnassa on vajaat 35 500. Palveluksen aloittamisajankohta voidaan määrätä 2011 tammikuusta vuoden 2013 heinäkuulle saakka. Pääosalle tarjotaan aloittamisajankohdaksi tammikuuta 2012. Suurimmat kiintiöt on varattu panssariprikaatiin Parolaan ja tykistöprikaatiin Niinisaloon. Oletko rahoituksen tarpeessa? Meiltä saat joustavien ja nopeiden lainaratkaisujen lisäksi myös tuottavat talletusvaihtoehdot! Kysy lisää! Tarja Salminen puh. 03 4584 0163 tarja.salminen@saastopankki.fi Suupantie 2, Pirkkala www.aitosp.fi Mari Lehtinen puh. 03 4584 0162 mari.lehtinen@saastopankki.fi Eka kyltti on valmis. Sakari Nylund (oik.), Jarkko Saari, Antti Nyman ja Eetu Tirkkonen aikovat viikon kuluttua virkistää kunnolla päättäjien muistia nuorisotilojen tarpeesta. Mukaan toivotaan paljon muitakin nuoria. TAMPERE, Kauppakatu 14, Rautatienkatu 22, Insinöörinkatu 23 Ylöjärvi Pirkkala Nokia Kangasala Valkeakoski Hämeenkyrö Pälkäne Aitoo Rautajärvi Ikaalinen Luhalahti Luopioinen

6 PIRKKALAINEN 25.8.2010 AJAN HERMOLLA Ajatelma Ihminen nielee yhdellä siemauksella valheen, joka häntä imartelee, ja vain pisara pisaralta totuuden, joka on hänelle katkera. Denis Diderot Nimipäivät Ke 25.8. Loviisa, to 26.8. Ilmi, Ilma, Ilmatar, pe 27.8. Rauli, la 28.8. Tauno, su 29.8. Iina, Iines, Inari, ma 30.8. Eemil, Eemeli, ti 31.8. Arvi. Jopas sattui Mitä ammattitautia papit eivät missään tapauksessa haluaisi itselleen? - Hengenahdistusta. 40 vuotta sitten Tuotteiden tulee olla ensiluokkaisia ja säilöntätyöhön ryhdyttäessä on varattava tarpeeksi aikaa, sillä työ on suoritettava yhtäjaksoisesti. Puhtaus on eräs onnistumisen edellytyksistä. Pirkkalainen elokuussa 1970 Muut lehdet Kannustinloukut eivät ole vieläkään poistuneet ja yhtälö on hankala. Osaaikatyön ottamisesta ei ole tehty järin kannattavaa, vaikka samaan aikaan kaikki allekirjoittavat väitteen, jonka mukaan työnteon pitäisi olla aina kannustavaa. Hervannan Sanomat 18.8. Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 3136 2544, soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh. 03-5657 0115. Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Päivystävä eläinlääkäri, puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600- LUKIJAN KUVA PAIKALLISUUTISIA 304020 (tuotantoeläimet). Arkisin puh. 020-133 4455. Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 3136 2519. Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh. 03-311 66411. Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. Palvelut Kunnan palvelupiste, tilavaraukset, toripaikat, luonnonrantavenepaikat. Valtuustosalin aulassa avoinna ma 9.15-17, ti-pe klo 9-15. Poliisin lupapalvelut, Nokian lupatoimisto (Nokian valtatie 25 E, p. 071 874 7950). Avoinna 1.6.-31.8. ma 9-12 ja 13-16.15 ja ti-pe 9-12 ja 13-15.30. Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh. 368 1295), avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2), avoinna ma-pe 10-12, 13-15. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma-pe klo 11-19; Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti ja to klo 10-15. ; Toivion lainausasema vain ma ja pe klo 10-15 ke 13-18. Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke, pe 11-15. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh. 3134 2521), avoinna ma, ti, ke 9.30-11, 12-14. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-5485947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16. Käsityökahvila Rasi aloittaa ti 7.9. Satoiko rakeita? Oletko Alaskassa? Onko pojanpoika ihana? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, kotoa ja matkoilta. e-mail: toimitus@pirkkalainen.com. Paperikuvat tuoden tai postitse: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala Pyhäjärven Rajasalmen sillan kupeessa oli vilkasta toissa sunnuntaina. Lähes 30 kilpailijaa oli saapunut Sankilan kyläyhdistyksen järjestämiin mato-ongintakilpailuihin. Paikalla oli myös muitakin kyläläisiä, jotka osallistuivat tikanheitto- ja renkaanheittokilpailuun. Suurin kalasaalis oli kuusi kalaa, voittajina tasatuloksella Matti Kotakorpi ja Matti Savilahti, 3. Heikki Leuku. Naisten sarjan voitti Valerie Rolland viidellä kalalla, 2. Anu Paavilainen, 3. Marjo Welling. Lasten sarjan voitti Sami Paavilainen kolmella kalalla, 2. Iiro Pitkänen, 3. Katri Welling. Kuva: Raili Naskali VIIKALENTERI Seniorifoorumi to 26.8. klo 18 valtuustosalissa (Suupantie 11). Aiheena Ikäihmisten parissa tehtävän vapaaehtoistyön yhteensovittaminen. Tilaisuus on tarkoitettu vapaaehtoistyöstä kiinostuneille ja vapaaehtoisjärjestöjen edustajille. Järj. Pirkkalan kunta. PJK-FJK. Miesten jalkapallon kolmossarjaa la 28.8. klo 15 keskuskentällä. Vapaa pääsy. Hehkuva Hatanpää, opastettu kävelykierros arboretumissa ja sen ruusutarhassa su 29.8. Lähtö klo 13 kahvila Arboretumin luota. Härmälä-Päivä su 29.8. klo 11-14 Rantaperkiön nuorisokeskuksen pihassa (Tuomikuja 1). Paikalla mm. Härmälän pelimannit, Hellä Asumaniemi, marttojen kanttiini, lapsille kasvomaalausta, Yhden Joukon yhtye. Pirkkalan pormestarin avoimet ovet. Pormestari tapaa kuntalaisia ti 31.8. klo 15-17 pormestarin työhuoneessa Suupankuja 2 (vanha kirjasto). klo 15-19. Bändikoulu aloittaa 2.9. klo 14.30-16. Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe 8-14. Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), avoinna ja ajanvaraus ma-pe klo 7.30-15.30, puh. 0108 359100. Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh. 010 6040045. Avoinna ti-to klo 9-12, 13-15. Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Pirkkalan jäteasema, (Turkkirata 12, jäteneuvonta puh. 03-240 5200) avoinna ti-pe klo 14-18, -30.9. myös la klo 10-14. Näyttelyt: Elisabeth Lindforsin maalauksia ja piirroksia Ollilan maalaistalon jauhoaitassa -4.9. Avoinna ma-pe 9-18, la 10-15. Eeva Lanteri-Salin teoksia ravintola Vaskitähden aulassa (Hatanpään puistokuja 22 G) -30.8. Avoinna ma-pe 10-15, la-su 10-14. Seitsemän sivellintä -Pirkkalan taidekoulun lopputöiden näyttely pääkirjaston näyttelytilassa 22.8.-9.9. Avoinna ma-to klo 15-19, pe sulj., la-su 12-16. Pirkkalan taideyhdistys ry.: Tays naistentautien poliklinikka: Anne Lehtisen, Eila Pilvenpalon ja Nina Jokisen teoksia -30.9. Pirkkalan liikuntatalo, (Koulutie 9): Jaana Ristimäki-Anttilan teoksia -31.8., Pirkkalan Terveyskeskus, (Lentoasemantie 60): Elena Hynnisen teoksia - 31.8. Pirkankoivu Taidekäytävä, (Lehtimäentie 2 C): Ulla Jauhiaisen teoksia -31.8. Pirkanmaan muistiyhdistys, (Kalevantie 1. Tre): Terttu Salokanteleen ja Sirkka Juvakan teoksia -30.9. Koululaiset vieraina Reipin museossa Museopäivänä Reipissä käyneet koululaiset löysivät Eerolan pariladosta kirjavinkkejä jakavan piian. Hän oli Reetta Saine kirjastolta. Reipin museolla kesällä 800 kävijää TEKSTI: KAROLIINA AHOLA KUVAT: RISTO NYMAN MAANANTAINA ja tiistaina Pirkkalan teillä näkyi koululaisista koostuvia pitkiä pyöräilijäletkoja. - He osallistuivat Reipissä koululaisten museopäiville, kertoo kunnan vapaa-aikapäällikkö Jouni Salonen. - Reipissä koululaisille esiteltiin museo ja paja. Siellä oli tarjolla myös muun muassa vanhoja leikkejä, historiallista kirjavinkkausta ja vanhan ajan opetusta maisteri Laihon johdolla. Koko esittely- ja elämyskierros kesti noin kaksi tuntia. Koululaisten museopäivät järjestetään Reipissä joka toinen vuosi ja niihin osallistuvat kaikki pirkkalalaiset viides- ja kuudesluokkalaiset. - Tänä vuonna koululaisia oli noin neljä sataa, kertoo museo-opas Hilkka Rantala. - Todella innokasta yleisöä, Rantala arvioi. Kokonaisuudessaan Reipin museo on kerännyt tänä vuonna vain 800 kävijää. - Kuumat kelit verottivat kävijöitä ja kesä jäi normaalia hiljaisemmaksi, Rantala kertoo. Kaija Ojala esitteli tiistaina sepän pajaa Kirkonpiirin ja Nuolialan koululaisille. Näin ennen vanhaan. Sikojärven aitan ylisillä Maisteri Laiho eli Petri Laiho piti kiertokoulua Pirkkalan nykyisille alakoululaisille. Antti Inkinen näytti kylvämisen mallia museopäivän vieraille.

PIRKKALA Kunnan palveluhakemisto 2010 Ota palveluhakemisto talteen ja säilytä Palvelujen Pirkkala: viihtyisä ja turvallinen paikka elää ja yrittää Pirkkalan kunnan asukasmäärä kasvaa poikkeuksellisen voimakkaasti. Uusia asuntoja valmistuu paljon, minkä vuoksi erityisesti lapsiperheitä muuttaa kuntaamme aivan maamme kärkivauhtia. Tämä antaa kunnallemme monia mahdollisuuksia, mutta asettaa meille myös haasteita. Meidän kuntamme toimintaan vaikuttaa merkittävästi yritystoiminnan kehitys sekä kyky luoda houkuttelevasti uusille yrityksille kasvupaikkoja. Elinkeinoelämän kehitystä edistetään luomalla hyvät edellytykset yrittämiselle. Meidän on mahdollistettava kaavoituksen ja kunnallistekniikan hyvällä valmiustasolla yritysten nopeatkin sijoittumisratkaisut. Näillä toimilla parannamme myös työllisyyttä ja työpaikkaomavaraisuutta. Voimakas kasvu näkyy erityisesti jatkuvana uusien koulu- ja päiväkotipaikkojen tarpeena. Vaikka verotulojen kehitys on Pirkkalassa maan yleisen taloustilanteeseen suhteutettuna kohtuullinen, vaativat uudet koulu- ja päiväkotipaikat erittäin isoja investointeja tulevina vuosina. Kunnan kasvua on pystyttävä paremmin hallitsemaan, että palvelujen mitoitus on riittävä ja kasvuun nähden hyvin ajoitettu. Haasteemme eivät lopu lapsiin ja nuoriin, sillä myös ikäihmisten määrä kunnassamme kasvaa. Nykypäivän ikäihmiset harrastavat aktiivisesti ja tekevät paljolti samoja asioita kuin työikäinen väestö. Pirkkalan kunta Pirkkalan on historialtaan 773-vuotias, nykykuntana 88-vuotias. Väkiluku 31.5.2010...16.727 Kokonaispinta-ala...104 km 2 josta maata...81 km 2 Tuloveroprosentti...19,00 Kunnanvirasto: Suupantie 11, 33960 Pirkkala avoinna ma 9.15 17.00, ti-pe 9.00 15.00 vaihde (03) 313 421, faksi (03) 3134 2391 Sähköposti: kunnan yleinen kunta@pirkkala.fi kirjaamot keskushallinnonkirjaamo@pirkkala.fi perusturvatoimenkirjaamo@pirkkala.fi sivistystoimenkirjaamo@pirkkala.fi teknisentoimenkirjaamo@pirkkala.fi ympäristötoimenkirjaamo@pirkkala.fi henkilökohtainen etunimi.sukunimi@pirkkala.fi Internet-kotisivut www.pirkkala.fi Yhteispalvelu: Avoinna ma 9.15 17.00, ti pe 9.00 15.00 Puh. (03) 3134 2205 ja (03) 3134 2236 Työ- ja elinkeinotoimisto (ELY): Avoinna ti to 9.00 12.00 ja 13.00 15.00 Puh. 010 60 400 45 Tälle ryhmälle suunnattuja palveluja on myös kehitettävä tarpeiden mukaisesti. Selvitäksemme tulevaisuuden palvelutarpeista tarvitsemme kuntalaisten rakentavia ajatuksia ja toiveita avuksemme. Meidän on löydettävä entistä luovempia, laadukkaampia ja kustannustehokkaita palveluratkaisuja. Haluammekin kannustaa kuntalaisia aktiivisesti osallistumaan kunnan tulevaisuutta koskevaan keskusteluun. Vain yhdessä toimimalla ja toisiamme kuunnellen voimme löytää parhaat ratkaisut kuntamme kehittämiseksi tulevaisuudessa. Uskon, että uutta kirjastoa, sivistyksen kehtoa te kuntalaiset käytätte runsaasti, monipuolisia palveluja hyödyntäen. Toivon, että tämä palveluhakemisto auttaa teitä paremmin tutustumaan kuntamme palveluihin ja löytämään tarvitsemanne palvelut helpommin. Helena Rissanen Pormestari Uusi pääkirjasto on ilon aihe Digitalisointi ja maahanmuuttajatkin huomioitu. Uusi pääkirjasto kuntakeskuksessa avattiin torvisoiton säestyksellä maanantaina 2.8. kello 11. Henkilökunta odotti tuhatta kävijää avajaispäivänä, mutta yleisöä tulikin peräti 1745 henkilöä porttilaskurin mukaan. Avajaispäivän yleisö piti näkemästään. Uusi pääkirjasto on alaltaan pyöreät 2000 neliötä ja kolminkertainen vanhaan verrattuna. Tilan on ajateltu riittävän 20.000 asukkaan tarpeisiin, mille tasolle suunnitteluvaiheessa kunnan väkiluvun ennustettiin asettuvan. Tämän päivän ennuste onkin jo toisenlainen. Pääsuunnittelijana on ollut arkkitehti Matti Mastosalo tamperelaisesta Helamaa & Heiskasen arkkitehtitoimistosta. Sisustuksen on suunnitellut sisustusarkkitehti Kristiina Mäkelä KM Interiors Oy:stä. Pääurakoitsija on rakennusyhtiö NCC. Kirjaston sijainti on paras mahdollinen, vaikka tontin pienuuden takia kirjasto on eri tasoissa ja osittain maan alla. Esteettömyys on silti onnistuttu aikaansaamaan. Rollaattorilla, pyörätuolilla ja lastenvaunuilla voi liikkua ympäri kirjastoa. Erikoiskalusteet kuten hyllyt, laitepöydät ja vitriinit on tehty mallipiirusten mukaan Virossa. Uutta tekniikkaa Kaikki nykyaikainen kirjastotekniikka on otettu käyttöön. Lainaukset ja palautukset hoidetaan pääsääntöisesti automaateilla. Kaikkia asiakkaita opastetaan automaattien käytössä. Mikäli asiakas ei halua jatkossa niitä käyttää, palvelua tiskillä on aina saatavilla kuten ennenkin. Kirjastossa on langaton sisäverkko osana Langaton Tampere -hanketta. Henkilökunta antaa tarvittavat tunnukset käyttäjille. Joona Rantonen teki ensimmäisen reissunsa Pirkkalan uuteen pääkirjastoon aurinkoisissa merkeissä. Lähiaikoina on tulossa digitointityöasema, jolla vanhoja tallenteita saa muutetuksi digitaaliseen muotoon. Erityisesti maahanmuuttajille on tulossa työasema, jolla voi nettipuhelimella pitää yhteyttä kotimaahan. Näihin tarkoituksiin on saatu opetusministeriön projektirahaa. Ympäri kirjastoa on ripoteltu mukavia oleskelupaikkoja sohvineen ja nojatuoleineen, jossa voi viihtyä, lueskella ja työskennellä. Lapset ovat jo kiitettävästi löytäneet oman satulampensa, samoin lehtien lukijat oman paikkansa. Lehtisali pian avoinna sunnuntaisin Kirjaston aukioloaikoja on tarkoitus lisätä. Hienoja tiloja ja aineistoa ei saisi pitää lukkojen takana. Syksyn aukiolot ovat vielä vähän mietinnässä, mutta syyskuun alusta lähtien näyttelytilan yhteydessä oleva lehtilukusali on avoinna sunnuntaisin 12-16 kuten näyttelytkin. Eija Saramäki Kirjastotoimenjohtaja

A Aluehälytyskeskus 112 Aluepelastuslaitos, Tampere *(03)565 612 Ambulanssi 112 varanumero edellisiin 100 912 Apila (Pirkankoivu) hoitajat 050 570 4285, osastonhoitaja 050 583 9025 apulaisosastonhoitaja 050 439 7530 Apteekki, Pirkkala (03)358 7500 ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15 -päivystykset 100 281 Apuvälinelainaus terveyskeskus ma-pe 9-12, *(03)313 621 Asuntotoimi (03)3134 2222, (03)3134 2223 asumiseen liittyvät korjausavustukset asumisoikeusasunnot neuvonta Avustukset talousarvion kautta haettavat (03)313 421 asuntojen korjaaminen (03)3134 2222 E Edunvalvonta -Tampereenseudun oikeusaputoimisto, Yleinen edunvalvonta, Hämeenkatu 24 B 6. krs, 33200 Tampere, *010 365 2730 Ehkäisevä päihdetyö *(03)313 421 Ehkäisyneuvonta *(03)313 621 Elatustuki 020 692 206 Elinkeinojohtaja (03)3134 2209 Elintarvikevalvonnan päivystäjä 050 345 7714 Elintarvikevalvonta ks.ympäristöterveydenhuolto Eläinlääkäripalvelut ks. Ympäristöterv. huolto/eläinlääkärit Eläkeläisneuvosto sihteeri 050 360 3557 Energianeuvonta (03)3134 2253 Ennakonpidätyksen muutos (03)275 3100, www.vero.fi Ensiapu Pirkkalan terveyskeskus (03)3136 2519 (päivystys/en siapu) ark. 8-22, la 10-18, su 10-20 muuna aikana Ensiapu Acuta, Teiskontie 35 (03)3116 6411 Esikoululaisten iltapäivähoito *(03)313 421 Esiopetus ks. peruskoulut F Fysioterapiaosasto puhelinaika ma-pe 9-12 *(03)313 621 H Hallintojohtaja (03)3134 2201 Hammashuolto ajanvaraukset hammashoitoloihin (03)3136 2544 Hammaslääkäripäivystys (03)3136 2544 (ma-pe) Helaakallion klinikka klo 8-15 ma-to, klo 8-14.30 pe (03)3136 2580 Henkilöstöjohtaja (03)3134 2229 Hoitotarvikejakelu to 13-14 050 559 3412 Hoivaosasto (Pirkankoivu) hoitajat 050 437 9588(24h/vrk) osastonhoitaja 050 583 9025 apulaisosastonhoitaja 050 364 5289 Holhous/edunvalvonta 010 365 2730 Huolto ja tapaamisoikeus (lapsen) *(03)313 421 Huoneenvuokraneuvonta Asukasliitto ry. 0600-9-7272 Vuokralaisten keskusliitto 0600-9-1515 Hyötyjätekeskus (Pirkanmaan jätehuolto) Turkkirata 12, ti-pe 14-18 ja kesällä (1.5.-31.9.) la 10-14 (03)240 5200 Hälytysnumerot lastensuojelun sosiaalipäivystys (03)5657 7327 palo- ja onnettomuusilmoitukset 112 varanumero 100 912 poliisin hätänumero 112 I Ikäpiste ma-ti klo 8-15 ja ke 8-14.30 (03)3134 2521 Ilmansuojelu (03)3134 2246 J Joukkoliikenne (03)3134 2831/ (03)3134 2241 Pirkkalan kunnan palveluhakemisto Pirkkalan kunta palvelee Järjestyssääntö *(03)313 421 Jätehuolto (03)3134 2246 Pirkanmaan jätehuolto Oy (03)240 5111 (jätteiden kuljetuksiin, kaatopaikkatoimintoihin, hyötyjätteen keräilyyn ym. liittyvät kyselyt) Jäteneuvonta (03)240 5200 Jäähalli (03)3134 2703, (03)3134 2704 K Kaavoitusasiat (03)3134 2240/ (03)3134 2256 Kaavoitusjohtaja (03)3134 2240 Kalastuksenvalvoja Skogberg Juhani (03)265 7650 Kanervakoti (ent. palveluasunnot) sairaanhoitaja 050 372 2048 hoitajat 050 372 2021 osastonhoitaja 050 583 9025 apulaisosastonhoitaja 050 439 7530 Kansliapäällikkö (03)3134 2410 Kartat (03)3134 2245 ja (03)3134 2277 Kaukolämpö,Tre asiakaspalvelu (03)5653 4500 vikapäivystys 0800 90 171/24h Kaukopalvelu, kirjasto (03)3134 2381 Kela asevelvolliset 020 692 200 asumisen tuet 020 692 201 eläkeläiset 020 692 202 kela-kortit 020 692 203 kuntoutus 020 692 205 lapsiperheet 020 692 206 maasta- ja maahanmuutto 020 692 207 opiskelijat 020 692 209 työttömät 020 692 210 vammaistuet 020 692 211 Kirjastot Pääkirjasto, Suupantori 2, (03)3134 2383 Nuolialan kirjasto, Jaakontie 3, (03)3134 2386 Kirkonkylän lainausasema, Anian rantatie 97, ti ja to (03)3134 2388 Toivion lainausasema, Korpitie 13, ma ja ke (03)3134 2735 Kirjastotoimenjohtaja (03)3134 2380 Kirkot Pirkkalan kirkko (03)342 7335 Vanha kirkko ja hautausmaa (03)369 9124 Korjausavustukset (03)3134 2222 Korjausneuvonta (03)3134 2253 Kotihoidon tuki(lasten) kuntalisä(lasten) (03)3134 2811 Kotihoito ja kotihoidon tukipalvelut kotihoidon johtaja 050 360 3557 kotihoidon esimies itäinen alue ja perhetyö (03)3134 2440 kotihoidon päivystys, itäinen 050 527 2136 kotihoidon esimies läntinen alue ja kotisairaanhoito (03)3134 2449 kotihoidon päivystys, läntinen 050 437 9510 kotisairaanhoidon päivystys 050 360 3546 Koulukuljetukset (03)3134 2456 Koulukuraattorit Jäppinen (03)3134 2332(yläaste), Suhonen (03)3134 2338(alakoulut) Koululaisten iltapäiväkerhotoiminta (03)3134 2705, 050 400 8701 Koulupsykologi, lukio (03)3134 2796 Koulupsykologi, yläaste ja alakoulut (03)3134 2374, 050 566 3924 Kouluterveydenhuolto *(03)313 621 Koulutoimisto (03)3134 2300, (03)3134 2302, (03)3134 2304 (03)3134 2305, (03)3134 2456 Kranstolpan leirikeskus, varaukset (03)3134 2461 Kriisipuhelin (03)3136 2519 Kulttuuritoimisto (03)3134 2460/ 050 554 1368, (03)3134 2461 Kuluttajaneuvonta (www.maistraatti.fi) valtakunnallinen numero 071 873 1901 Kunnallistekniikka rakennuspäällikkö (03)3134 2241/ 050 512 3981 toimistoinsinööri (03)3134 2831 Kunnanhallituksen kokoushuone (03)3134 2213 Kunnan kassa ma 9.15-17, ti-pe 9-15 (Suljettu remontin ajan) Kunnanvirasto avoinna ma 9.15-17, ti-pe 9-15 *(03)313 421 L Laboratorio ajanvaraus ma-pe 8-15 010 808 515 tai www.laboratorio.fi näytteenotto ma-pe 7.30-12 potilasneuvonta arkisin 10-15 (03)3117 4445 Lastenneuvolat *(03)313 621 Lasten päivähoito ks. Varhaiskasvatus Lastensuojelu *(03)313 421 Lastenvalvoja *(03)313 421 Leikkipaikat (kunnossapito) (03)3134 2282, 050 526 2684 Liikunnanohjaajat (03)3134 2452 (03)3134 2454, (03)3134 2823 Liikuntapaikkamestari (03)3134 2286 Liikuntatalo (03)3134 2700 (03)3134 2701 Lomatoiminta, maatalouspäällikkö, Lempäälä 050 383 9624 Lukio Rehtori (03)3134 2315 kanslia (03)3134 2311 LVI-tarkastus (03)3134 2270 050 463 6068 Löytöeläimet: Boondocks s/pellas (03)3345 490, 040-5153 750 Löytötavarat: 071 874 7970 (poliisilaitos, Nokia) 071 874 5340, Tampere, poliisilaitos) M Maa-ainesten ottoluvat (03)3134 2878 Maanhankinta kunnalle (03)3134 2240 Maankaatopaikat (03)3134 2801 Maanmittaustoimitukset 0205 41121 Maataloustuet, maaseutupäällikkö 050 383 9624 Maastomittaukset (03)3134 2277 050 401 2593 Maistraatti, Tampere *071 874 0341 Matonpesupaikat (03)3134 2266 Mielenterveyspalvelut ma-to klo 8-15.00, pe klo 8-14.30 (03)3136 2580 Mittausasiat (03)3134 2277 Myrkytykset neuvontaa 24 h, (09) 241 4392, (09) 4711 (puhelinvaihde), (09) 471 2788 (ohivalin ta) N Neuvolat *(03)313 621 Niittyvillan dementiaryhmäkoti hoitajat 050 567 1966 osastonhoitaja 050 583 9025 apulaisosastonhoitaja 050 439 7530 Nuohoustilaukset, Pirkkala 040 569 8962 tai 040 846 5403 Nuoriso-ohjaajat (03)3134 2705, (03)3134 2467 (03)3134 2822, (03)3134 2875 (03)3134 2455, (03)3134 2458 Nuorten työpaja toiminnanjohtaja 050 525 8509 toimisto 050 364 5065 kyläavustus 050 345 4691 työpajat (03)3134 2464 O Omaishoidon tuki (03)3134 2441 Omakotitonttien myynti ja vuokraus (03)3134 2243 Ongelmajätteet (03)240 5200 Osoitenumerointi (03)3134 2245 P Pakolais- ja maahanmuuttaja-asiat *(03)313 421 Palo- ja pelastusilmoitukset 112 Palotarkastus (03)5656 2313 Palveluasunnot, ks. Kanerva-koti palveluasumisen hakemukset: osastonhoitaja 050 583 9025 Palvelubussi(Hanki Oy), kuljettaja 050 374 5072 Palvelukeskus, Pirkankoivu (03) 3134 2433 Perheneuvola (03)3134 2433 Perhepäivähoito ks. Varhaiskasvatus Peruskorjausneuvonta (03)3134 2253 Peruskoulut Hyrsingin koulu (03)3134 2680 (03)3134 2695 Kirkonkylän koulu (03)3134 2350 esikoulu (03)3134 2359 Kurikankulman koulu (03)3134 2900 (03)3134 2901 Naistenmatkan koulu 040 372 2058/ (03)3134 2340, esikoulu (03)3134 2348 Nuolialan koulu (03)3134 2360/ (03)3134 2362, EHA (03)3134 2369, EHA esikoulu (03)3134 2390, esikoulu (03)3134 2367 Toivion koulu (03)3134 2730, 050 434 5540, esikoulu 050 434 5572 Yhteislukio (03)3134 2315, (03)3134 2311 Yläaste (03)3134 2320, (03)3134 2323, (03)3134 2327 ja (03)3134 2328 Perusparannuslainat (03) 3134 2222 Perusturvalautakunta *(03)313 621 Perusturvajohtaja *(03)313 621 Pirkankoivu (03)3134 2444 Pirkanmaan verotoimisto, Hatanpään valtatie 36, (03)275 3100 Pirkkala-opisto Rehtori 050 541 1641 toimistosihteeri (03)3134 2450 Taiteen perusopetus teatteritaiteen opetus 050 431 9731 musiikin opetus 050 349 4729 kuvataiteen opetus ks. Pirkkalan taidekoulu Pirkkalan taidekoulu aikuiset (03)3134 2463, 050 596 9137 lapset ja nuoret (03)3134 2462, 050 342 4348 Pirkkalan seurakunta seurakuntatoimisto ark. 9-13 ja ma myös 15-17 *(03)342 7300 Poliisi 112 Poliisin lupa-asiat ks. Yhteispalvelu Pormestari (03)3134 2210, Psykiatrinen hoito (ma-to klo 8-15.00, pe klo 8-14.30) (03)3136 2580 Psykologi terveyskeskus *(03)313 621 Puhelinvikapalvelu 24h/vrk 10019 Puheterapia *(03)313 621 Puistot (03)3134 2247, 050 564 4801 ja (03)3134 2282, 050 526 2684 Päihdehuolto *(03)313 421, *(03) 313 621 Päivystävä apteekki 100 281 Päivähoito, ks. varhaiskasvatus Päiväkodit, ks. varhaiskasvatus R Rakennusluvat ja valvonta (03)3134 2252, (03)3134 2253 Rakennustarkastaja (03)3134 2252, 050 463 0738, Rakennuspaikkojen merkitseminen (03)3134 2277 Reippi tilaussaunat (03)3134 2456 sauna (03)369 9103 Rintamaveteraanien kuntoutus *(03)313 621 Rokotukset *(03)313 621 Röntgen ajanvaraus ti ja to 14.15-15 (03)3136 2525 S Sairaanhoitajat, terveyskeskus *(03)313 621 Sairaankuljetus 112 Sivistystoimenjohtaja (03)3134 2300 Sosiaaliasiamies 040 800 4186, 040 800 4187 Sosiaalitoimisto neuvonta ja ajanvaraus (03)3134 2408 Sosiaalityön johtaja (03) 3134 2401 Sotainvalidien palvelut (03)3134 2441 Sotaveteraanien kuntoutus *(03)313 621 T Taideapurahat (03)3134 2460 Taidenäyttelyt (03)3134 2463, (03)3134 2460 Taiteen perusopetus (03)3134 2301 Talous- ja velkaneuvonta, (03)5656 6972 Talousjohtaja (03)3134 2220 Tampereen sähkölaitos asiakaspalvelu (03)5653 5577 (mm.sähkösopimukset, -laskutus) vikapäivystys 0800 90 171/24h Tarkastuslautakunta (03)3134 2261 Tartuntataudit *(03)313 621 Tehostettu palveluasuminen ks. Niittyvillan dementiaryhmäkoti ja Kanervakoti Teiden ylläpito (03)3134 2266 Tekninen johtaja (03)3134 2260 Tekninen lautakunta (03)3134 2260/(03)3134 2261 Tekninen päivystys 0500 632 006 (työajan ulkopuolella) kunnan yleiset alueet, tiet ja kiinteistöt Teollisuustontit (03)3134 2209 tai 050 516 9002 Terveyskeskus, vaihde *(03)313 621 ajanvaraus *(03)313 621 ma-pe 8-11 päivystys/ensiapu (03)3136 2519 hallinto *(03)313 621 potilasasiamies *(03)313 621 Terveyskeskussairaala (03)3136 2558 Terveystarkastajat ks. Ympäristöterveydenhuolto Tiemestari (03)3134 2266, 0500 839 262 Tilapalvelu kiinteistönhoito 050 358 9803 rakennuttaminen 050 463 7871 siivoustoimi 050 527 2124 Toimeentulotuki *(03)313 421 Tontinvuokrat (03)3134 2244 Tonttiasiat (03)3134 2249 Tonttien myynti ja vuokraus (03)3134 2249 Tukipalvelut (vanhukset ja vammaiset) ks. alueiden kotihoidon puhelinnumerot Tuoremehuasema Pirkkala-Lempäälän 4H ry 050 322 2749 Työsuojelutarkastus Hämeen työsuojelupiiri (03)260 8800 Työterveyshuolto Viisari ajanvaraus 0108 359 100 Työ- ja elinkeinotoimisto (ent. työvoimatoimisto) Pirkkala 010 60 40045 Tampere 010 60 40043 Tähkä (Pirkankoivu) hoitajat 050 567 8596 osastonhoitaja 050 583 9025 apulaisosastonhoitaja 050 439 7530 U Uimakoulu (03)3134 2454 Uimarannat (03)3134 2266, työajan ulkop. päivystys 0500 632 006 Urheilu- ja ulkoilualueet (03)3134 2266, työajan ulkop. päivystys 0500 632 006 Urheiluseurat (03)3134 2454 V Vaalit (03)313 421 Vammaisneuvosto *(03)313 421 Vammaispalvelut *(03) 313 421 Vammaistuet, Kela 020 692 211 Vanhainkoti Pirkankoivu osastonhoitaja 050 583 9025 Vanhainkoti hakemukset: osastonhoitaja 050 583 9025 Vanhainkoti laskutusasiat palvelusihteeri 050 324 0192 Vanhustyön johtaja 050 553 6051 Vapaa-aikapäällikkö (kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimi) (03)3134 2460, 050 554 1368 Vapaa-aikatoimistosihteeri (03)3134 2461 Varhaiskasvatus (ent. Lasten päivähoito) *(03)313 421 varhaiskasvatuspäällikkö (03)3134 2412 päivähoidon ohjaaja *(03)313 421 päivähoidon erityisopettaja (03)3134 2419 päivähoidon laskutus (03)3134 2413 lasten kotihoidon tuen kuntalisä (Pirkkala-lisä) (03)3134 2811 Itäinen alue aluejohtaja (03)3134 2771, 050 301 7986 päivähoito (03)3134 2771 Pakkalanlyhdyn päiväkoti päiväkodin joht. ( 03)3134 2771, 050 301 7986 Toivion päiväkotiryhmä (03)3134 2698 Toivion iltapäiväkerho (03)3134 2298 Toivion ryhmäperhepäiväkoti (03)3134 2699 Pereen päiväkoti päiväkodin joht. (03)3134 2815, 050 4133 997 Keskustan alue päivähoidon ohjaaja (03)3134 2411 perhepäivähoito (03)3134 2411 Keskustan alue päivähoidon ohjaaja (03)3134 2411 perhepäivähoito(keskusta ja Vähäjärvi) (03)3134 2411 Puuhkalakin päiväkoti päiväkodin johtaja (03)3134 2411 Puuhkalakin leikki- ja ip-kerho (03)3134 2429 Päiväkodin johtaja (03)3134 2424, 050 520 2195 perhepäivähoito Takamaa Tommilan päiväkoti (03)3134 2424, Suupanpuiston pk (03)3134 2483 Takamaan päiväkotiryhmä (03)3134 2469 Killon-Loukonlahden alue, aluejohtaja ja Killon päiväkodin johtaja (03)3134 2435, 050 435 7168 päivähoito (03)3134 2435, 050 435 7168 Nuolialan päiväkoti Päiväkodinjohtaja (03)3134 2916, 050 373 7090 Kurikan alue aluejohtaja (03) 3134 2848, 050 5623681 Kurikankulma päiväkoti 050 3529923 Kurikansiipi päiväkoti (03) 3134 2848 Kurikanpirtti päiväkoti ja perhepäivähoito (03)3134 2781 Läntinen alue aluejohtaja (03)3134 2481, 050 301 6135 Kyöstin päiväkoti perhepäivähoito (03)3134 2481, 050 301 6135 Vattenfall Oy asiakaspalvelu 020 340 0500 (yksityiset), 0203 800 200 (yritykset) kaapelinnäytöt 020 586 4205 vikapäivystys 020 586 2160 Velkaneuvonta (03)5656 6972 Venepaikat laskutus (03)3134 2264 luonnonrantapaikat *(03)313 421/ Yhteispalvelu Venesatamat (03)3134 2266 Verotoimisto ks. Pirkanmaan verotoimisto (03)275 3100 Vesihuollon vikapäivystys (Tampereen Vesi) 0800 90 172 Vesilaitos, Tampereen Vesi, *(03)565 613 Vesilaitoksen laskutus (03)5656 3600 Veteraanikuntoutus *(03)313 621 Viheralueet (03)3134 2247 Vikailmoitukset puhelinlaitos, Elisa Oyj 0800 96 060 sähkölaitos, Tampere 0800 90 171/24h sähkölaitos, Vattenfall Oy 0800 158 158 sähkölaitos, kunnan kiinteistöt Fortumvoima Oy (02) 5350 166 Tampereen Vesi (vesi ja viemäri) 0800 901 72/24h Tampereen Sähkölaitos, vikailmoitukset sähkö,lämpö ja maakaasu 0800 901 71/24h Virkistysalueet (03)3134 2266 Vuokra-asunnot (03)3134 2222, (03)3134 2223 Y Yhteispalvelu (03)3134 2205, (03)3134 2236 kassa (suljettu remontin vuoksi) kunnan palvelupiste poliisin lupa-asiat (Pirkkala) (03)3134 2710 poliisin lupa-asiat (Nokia) 071 874 7950 työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkala (ent. työvoimatoimisto) ti-to klo 9-12 ja 13-15 puh. 010 604 0045 Yleinen edunvalvonta ks. Tampereenseudun oikeusaputoimisto Ympäristölautakunta (03)3134 2240, (03)3134 2252 Ympäristöluvat (03)3134 2878 Ympäristönsuojelu (03)3134 2246 Ympäristöterveydenhuolto *(03)3134 21 Elintarvikevalvonnan päivystäjä (03)3134 2957/050 345 7714 Elintarviketarkastus: Elintarvikekuljetukset, ruokamyrkytykset 050 437 9550 Tarjoilukohteet, torit, tilapäismyynti 050 521 5143 Myymälät, tupakka-asiat 050 383 9614 Suurtaloudet 050 063 6863 Leipomot, luontaistuotteet, pakkausmerkinnät ja materiaalit 050 339 6630 Terveystarkastajat: Helenius Kaarina 050 526 2829 Hoisko Petteri 050 312 3062 Marttinen Riikka 040 779 9284 Pääskynkivi Ulla-Riikka 050 521 5140 Pöysti Seppo 050 547 6138 va Ranta Hanna (Mäkiranta Markun sij.) 040 779 9285 Eläinlääkintähuolto (Nokia/Pirkkala) Lemmikkieläinpäivystys 0600 304010 Tuotanto-/suureläinpäivystys 0600 304020 Kunnaneläinlääkäri Hammar Kirsi (03)3434 530, 050 3956 284, ajanvaraus ja neuvonta klo 8-16 Löytöeläimet: Boondock s/pellas (03)3345 490, 040-5153 750 Yrityksen perustaminen 050 368 3846 Yrittäjäneuvonta 050 368 3846 Ystävyyskuntatoiminta (03)3134 2301 Ä Äitiysneuvolat *(03)313 621 Äkillinen sairastuminen (03)3136 2519 Ö Öljyvahinkojen torjunta 112 tai tekninen päivystys (työajan ulkop.) 0500 632 006

Pirkkalan kunnan palveluhakemisto Koulut ja päivähoito suurten haasteiden edessä Pirkkala on koko 2000-luvun ajan ollut yksi Suomen nopeimmin kasvavista kunnista. Kasvu näyttäisi jatkuvan vahvana myös siirryttäessä 2010-luvulle. Tämän vuoden puolivälissä saavutettiin jo 1,5 prosentin kasvun rajapyykki ja vuoden päättyessä kasvu saattaa nousta kolmeen prosenttiin. Käytännössä se tarkoittaisi yli 500 asukkaan kasvua kunnan asukasmäärään vuonna 2010. Tämä on vahva haaste opetuksen ja varhaiskasvatuksen palvelujen järjestämiselle. Tästä kasvumäärästä voi lähes 20 prosenttia olla esi- ja peruskouluikäisiä lapsia. Lisäksi noin 15 prosenttia saattaa olla päiväkoti-ikäisiä, joista edelleen noin 80 prosentin uskotaan käyttävän kunnallisia päivähoitopalveluita. Asuntoja valmistuu loppuvuonna niin paljon, että mahdollisesti jopa lähes sata uutta oppilasta muuttaa näihin uusiin koteihin. Sitä, kuinka suuri osa näistä lapsista on kokonaan uusia pirkkalalaisia oppilaita, on vaikea arvioida. Pirkkalassa on takavuosina panostettu koulujen kunnostamiseen. Samalla on toki tullut lisätilaakin, mutta valitettavan tavallista on ollut se, että tilat ovat olleet heti valmistuttuaan jo auttamatta liian pienet. Koulurakentaminen tulee lähivuosinakin säilymään vilkkaana. Herkko Salonen, Jenna Nykänen, Jonna Järvinen, Nella Hämäläinen ja Jenni Niro ovat Pirkkalan yläkoulun seitsemännellä luokalla. Ympäristöystävällinen kouluverkko tärkeä Loppuvuoden 2009 sekä kuluvan vuoden aikana on alettu tehdä tosissaan töitä sen eteen, että kaavoituksen ja palvelutuotannon välinen yhteys saataisiin toimimaan nykyistä paremmin. Hyvien koulu- ja päiväkotipalveluiden tarjoaminen tulee pitää osana kaavoituksen ja rakentamisen suunnittelua. Sama koskee myös kevyen liikenteen väylien rakentamista. Koulupuolen näkökulmasta kevyen liikenteen väylien ylläpitämisessä ykkösasia on turvallisten koulureittien varmistaminen. Pirkkalalla on tulevaisuudessa erinomaiset mahdollisuudet ympäristöystävälliseen kouluverkkoon. Kunta on pinta-alaltaan yksi Manner-Suomen pienemmistä ja samaan aikaan väestötiheys on suuri. Pirkkalassa koulumatkat eivät ole koskaan kovin pitkiä. Turvallinen reitistö on myös ympäristöteko, koska näin varmistetaan oppilaille mahdollisuus kulkea kouluunsa pyörällä, jalan ja jopa potkukelkalla. Samalla pystytään vähentämään viime vuosina huolestuttavan suureksi kasvanutta pikkuautojen saattoliikennettä koulujen ympärillä ja tuetaan lasten terveellistä arkiliikuntaa. Oppimiselle tukea monin tavoin Kaikille oppilaille taataan Pirkkalassa laadukas oppimisympäristö, jota on viime vuosina kehitetty sisällöllisesti mm. sähköisen oppimisalustan (Opit), sähköisen huoltajayhteydenpidon (Wilma), erityisen tuen uudenlaisen palvelurakenteen sekä oppilashuollon kehittämisen kautta. Näillä ja monilla muilla kehittämishankkeilla opetuksen laatua ja monipuolisuutta saadaan nostettua entistä paremmaksi. Tämä suunta on Suomen kunnissa melko harvinaista voimakkaan taloustaantuman keskellä. Varhaiskasvatukselle uusi suunnitelma Varhaiskasvatuksen kehityssuunta on hyvin samanlainen kuin perusopetuksessa. Syksyn 2010 aikana valmistuu uusi varhaiskasvatussuunnitelma, jonka laatimisessa on ollut mukana laaja joukko varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Samoihin aikoihin on valmistumassa laatukäsikirja, jonka avulla varmistetaan mahdollisimman korkea- ja tasalaatuiset päivähoitopalvelut Pirkkalassa. Varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksessa suunnataan samoille urille kuin perusopetuksessa. Jatkossa pyritään antamaan erityistä tukea tarvitsevalle lapselle tuki siihen päiväkotiin, jossa lapsi olisi muutenkin. Toki edelleen tarjotaan vielä tätä vahvempia tukimuotoja, mikäli omassa ryhmässä toimiminen ei tuetusti onnistu. Markku Valkamo Sivistystoimenjohtaja Liikenneturvallisuuden hyväksi 50 ehdotusta Antti Jokinen Pirkkalaan on valmistunut liikenneturvallisuussuunnitelma, joka sisältää 50 ehdotusta liikenneympäristön parantamiseksi. Suunnitelma on tehty yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa. Samassa yhteydessä suunnitelman saivat myös Nokialle, Ylöjärvelle, Kangasalle, Lempäälälle ja Vesilahdelle. Tavoitteena on onnettomuuksien määrän vähentäminen ja se, että kuntalaiset kokisivat liikkumisen turvalliseksi. - Monia hyödyllisiä parannuskohteita löytyi, mutta onneksi ei yhtään todella pahaa vaaranpaikkaa. Se kertoo, että tilanne on meillä nyt hyvä moottoritien valmistuttua, pohtii rakennuspäällikkö Pertti Heikkilä Pirkkalan kunnalta. Moottoritien mukana saatiin siltä Pirkkalaan tuovat vilkkaat liittymät turvalliseksi. Pirkkala on vuosien varrella ollut liikenneturvallinen kunta. Vertailulähteenä on liikennevakuutusyhdistyksen tilasto. - Yksittäisillä sattumilla on roolinsa liikenteessä, kuten äskeinen kahden virolaismiehen kuolema moottoritiellä kertoo. Niihin me kunnassa emme voi mitenkään vaikuttaa, Heikkilä muistuttaa. - Menossa on monia kevytväylien työmaita. Tapetilla ovat myös Naistenmatkantien liikennevalot, joista Lidlin ja Nesteen- Kirkkoveräjän risteyksiä pidetään kiireellisimpänä. Tekninen toimi kokoaa paraikaa budjettiesitystään siitä, mitä liikenneparannuksia kunnassa ensi vuonna tehdään. - Turvallisuussuunnitelman ehdottamia kohteita tulee mukaan esityksessä. Isoille hankkeille haetaan rahoitusta erikseen ja pikkuparannuksille tulee oma könttäsumma, mistä otetaan, Heikkilä kertoo. Loppuvuoden budjettikäsittely näyttää, mihin katutöihin ja liikenneparannuksiin ensi vuonna rahaa lopulta riittää. Esimerkkejä toimenpide-ehdotuksista Liikennejärjestelyjen selkiyttäminen katumerkinnöin ja liikennemerkein monissa kohdin. Näkyvämmät ns. herätevarret suojatien liikennemerkkeihin. Kevyen liikenteen väyliä mm. Turrin uimarannalle, Pirjolantien ja Naistenmatkantien väliin sekä Kirkkoveräjäntieltä seurakuntakotiin. Risteysalueita paremmiksi mm. Naistenmatkantien ja Lentoasemantien sekä Suupantien ja Lentoasemantien liittymissä. Pereentien risteys Nuolialantielle Partolassa. Suositetaan erillisiä kääntymiskaistoja Pirkkalan ja Härmälän suuntaan lähteville. Messukeskuksen Pirkkahallin ja Partolan välinen kävelyliikenne asiattomissa paikoissa kuriin aidoilla. Toiviosta Pakkalantielle turvallinen kevyen liikenteen yhteys vanhaa ratapohjaa hyödyntäen. Tutustu suunnitelman yksityiskohtiin netissä: Pirkkalan kunta, tekninen toimi, ajankohtaiset suunnitelmat. Hyvinvointia edistämään Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on meidän kaikkien yhteinen asia. Yksittäisten kuntalaisten osalta se tarkoittaa vastuunottoa omasta ja läheisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Kunnan tasolla hyvinvointi- ja terveysvaikutukset tulee huomioida kaikessa päätöksenteossa. Jotta näin tapahtuisi entistä laaja-alaisemmin nimesi pormestari viime syksynä poikkihallinnollisen ohjausryhmän laatimaan kuntaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelmaa. Ohjausryhmä on halunnut tarjota niin yksittäisille kuntalaisille kuin eri tahoillekin mahdollisuuden kertoa näkemyksensä hyvinvoinnin tekijöistä. Asiassa on kuultu lautakuntia, järjestetty kirjoituskilpailu ja avoimia tilaisuuksia. Tähän mennessä saaduissa mielipiteissä korostuvat kunnalliset palvelut, turvallisuus ja luonnonläheisyys. Vastaukset osoittavat että hyvinvointi rakentuu paljon muusta kuin sosiaali- ja terveyspalveluista. Elinkeinot kehittyneet paljon Turvallisuus yksiin kansiin Antti Jokinen Pirkkalassa on menossa uuden turvallisuussuunnitelma teko, johon liittyi kuntalaisille tehty kysely. Siihen vastasi peräti 420 asukasta. Suurimmaksi turvahuolen aiheeksi kyselyssä nousi liikenne ja mielipiteitä kerrottiin aktiivisesti monista kunnan palveluista. Niin, Pirkkalahan on hyvinkin monella mittarilla tarkasteltuna kohtuullisen turvallinen kunta, muistuttaa turvallisuussuunnitelmaa valmistelevan työryhmän puheenjohtaja Matti Pitkänen. Suunnitelman arvokkainta antia on nykytilan analyysi eli katsotaan, missä mennään turvallisuuden osalta jokaisella osa-alueella Pirkkalassa, Pitkänen sanoo. Turvallisuus ei tarkoita vain turvaa rikollisuudelta, vaan turvallisuutta rakennetaan niin liikkumisympäristössä, päiväkodeissa, terveys- ja vanhustenpalveluissa kuin kouluilla. Nyt tekeillä olevan ohjelman kaltaisia, poikkihallinnollisia hyvinvointiohjelmia ei kunnista juurikaan vielä löydy vaikka mm. Perustuslaissa on säädetty kunnan tehtäväksi kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Tilanteeseen on tulossa muutos. Hallituksen esitys uudeksi terveydenhoitolaiksi sisältää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä oman pykälän. Sen mukaan kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet ja määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet. Hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen ohjelma on tarkoitus viedä Pirkkalan valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2011 alussa. Sirkkaliisa Virtanen ylihoitaja, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ohjausryhmän sihteeri Pirkkala on elänyt viime vuosikymmenet voimakasta muutoksen aikaa. Kuvaan muutosta muutamilla tekijöillä. 1990-luvun alun laman jälkeen kunnan asukasluku on kasvanut 43 prosenttia, työpaikkamäärä 136 prosenttia ja lentoliikenteen matkustajamäärä peräti 358 prosenttia. Kuntalaisten ostovoimasta yli puolet valui 1990-luvulla naapurikuntiin, lähinnä Tampereelle. Virta on kääntynyt päinvastaiseksi suurelta osin Partolan kauppa-alueen rakentamisen myötä. Huoviin on syntynyt kaupunkiseudun konekaupan keskus, autokaupan keskuksen rakentaminen on aloitettu ja vähitellen on nousemassa Partolasta Linnakallioon ulottuva rakentamisen palvelukeskus. Lentokentän teknologia-alue ja uusi kuntakeskus lisääntyvine liiketiloineen alkavat hahmottua. Lähivuosina saadaan käyttöön keskeiset kehätien varsialueet Lentoaseman risteyksestä Linnakallioon. Niiden markkinoinnin onnistumisella on huomattava merkitys kuntataloudelle ja sitä kautta kunta saa tuloja palveluiden järjestämiseksi asukkailleen. Pirkkala on kehittynyt voimakkaasti osana kaupunkiseutua. Monilla mittareilla katsottuna - koulutustasosta väestönkasvun nopeuteen - Pirkkalasta on tullut yksi maamme kärkikuntia. Muutos on ollut voimakasta ja tuonut mukanaan monien positiivisten asioiden ohessa väistämättä myös haittoja, kuten lisääntyvää liikennettä ja melua. Elinkeinoja kehitetään, yrittäjiä neuvotaan Viime vuoden alkupuolella perustettiin kuntien toimesta yhteinen seudullinen elinkeinoyhtiö, Tredea Oy. Yhtiön tehtävänä on seudullinen markkinointi ja kehittäminen. Tredean käynnistyminen on tuonut mukanaan alkuvaiheessa seudun elinkeinojohtajien ja Tredean tiiviin kokousrytmin. Yhtiön toteutuminen näkyy muun muassa seudullisten hankkeiden parempana koordinointina ja erityisesti Pirkkalan näkökulmasta lentoyhteyksien lisääntymisenä. Vuoden ajan paikallisesti keskeytyksissä olleet Ensimetrin palvelut ovat käynnistyneet uudelleen Pirkkalassa. Aloittavien yritysten neuvontapalvelua annetaan ekonomi Tuula Malvisalon ajanvarauksella Pirkkalassa. Erkki Korkala Elinkeinojohtaja Turvallisuussuunnitelman tekoon osallistuvat kunnan eri hallintokuntien lisäksi poliisin ja pelastustoimen sekä paikallisten yrittäjien edustajat. Turvallisuussuunnitelman on määrä valmistua tänä vuonna. Hyväksymisestä päättää valtuusto. Poliisin tilastot Pirkkala 2009 Katuturvallisuusindeksi (korkea luku osoittaa suurempaa turvallisuutta): Vesilahti 251, Pirkkala 213, Kangasala 153, Lempäälä 143, Nokia 133, Ylöjärvi 123, Tampere 94) Hälytystehtävät 2460 (edellisenä vuonna 2570). Kaikki rikokset 1361 (1334). Rikoslakirikokset 979 (1005). Henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset 43 (ed. vuodet 63, 59, 41). Huumausainerikokset 48 (23, 35, 29).

Pirkkalan kunnan palveluhakemisto Valtuusto Skogberg Pertti, pj Suupantie 6 A 29 Naskali Raili, I vpj Ryttylänmäentie 58 3699 012, 0400-735 070 KESK Pulkkinen Helena, II vpj Kirkkokatu 16 D 17 0400-715 660 Rissanen Helena, pormestari Prunnintie 14 B 5 03 3134 2210, 0500-817 280 Aalto Harri Hakatie 1 F 26 050-3451 135 PPP Aalto Maija Kirkkokatu 14 A 1 3681 800, 040-5352 442 Ahola Niina VIHR Ahva Laura 040-5372 037 Hiltunen Jukkamatti Uittamontie 64 050-5637 472 Isotalo Tauno Topparintie 64 0400-234 244 KESK (sit.) Jartti Pirkko Nikkilänsaarentie 8 0400-760 188 Jukarainen Pirjo Niemenmaantie 10 D 040-5842 548 Pro-Pirkkala Kailahti Krista Takamaantie 17 B 3 040-5080 198 Pro-Pirkkala Kangasniemi Tapio Miekkatie 8 3682 715, 040-5639 967 KD Kuoppa Mikko Mervinpiha 10 3680 928, 050-5113 028 VAS Kuusisto Jukka Seppä-Malmintie 7 3683 432, 0400-639 255 Kärki Armi Kranstolpantie 48 040-8408 929 PS Lahti Tero Saukontie 18 A 040-5705 385 Lahtinen Anna-Maija Miekkatie 4 040-7492 333 Lammi Vesa Korpitie 18 B 0400-231 475 Lehtinen Raimo Routakuja 2 B 3680 652, 050-5542 445 Lehtinen Rauno Rasitie 2 A 040-5368 407 VAS Magnusson-Vainio Eriikka Routakuja 4 D 040-8442 735 VAS Merikoski Riku Huhtakannontie 4 A 050-3229 399 VIHR Näsi Matti Vadelmakuja 10 040-7374 448 VIHR Pajunen Sirpa Hopeatäplä 1 040-715 0986 Pentti Rauno Vuorikuja 9 3684 915, 0500-545 057 Pirhonen Matti Pariladonkuja 2 2661 466, 050-3202 890 Rajala Tuuli Ruotutie 7 2652 722, 040-7153 017 VIHR Rinneaho Arja Ratsutilantie 4 B 050-3451 554 VIHR Rissanen Mauno Saukontie 24 2651 178, 050-5238 319 Routamaa Hannu Lähdekuja 3 3683 783, 050-682 38 Ruusunoksa Marko Kreetantie 7 A 3 040-7159 508 Saari Emmi Niemenmaantie 26 D 040-7038 667 (sit.) Saksala Antero Niemenmaantie 30 E 19 050-5262 791 Savilahti Elina 040-566 9062 Silván-Väliharju Marika Partolantie 7 3681 410, 040-5866 899 Talasmäki Kari Pakkalantie 1 D 13 050-3723 446 VIHR Tammi Jukka Sorkkalantie 75 3682 630, 0400-541 158 Vainio Aki Kettutarhantie 17 A 19 0400-901 792 VIHR Vainio Tapani Suupantie 6 A 30 040-5449 026 Väätäinen Tomi 050-9194 334 Ylipää Markku Rantaniityntie 26 2142 540, 040-5312 510 KD Kunnanhallitus Rissanen Helena, pormestari, pj Prunnintie 14 B 5 03 3134 2210, 0500-817 280 Hiltunen Jukkamatti, I vpj Uittamontie 64 050-5637 472 Rinneaho Arja, II vpj Ratsutilantie 4 B 050-3451 554 Aalto Maija Kirkkokatu 14 A 1 3681 800, 040-535 2442 Hoikkala Teppo Heikkiläntie 107 040-8346 866 Jukarainen Pirjo Niemenmaantie 10 D 040-5842 548 Lehtinen Rauno Rasitie 2 A 040-5368 407 Palola Sami Saunamäki 17 050-3775 309 Silván-Väliharju Marika Partolantie 7 3681 410, 040-5866 899 Simula Helena Heikkiläntie 128 040-5445 634 Vainio Tapani Suupantie 6 A 30 040-5449 029 Tammi Jukka Sorkkalantie 75 3682 630, 0400-541 158 Vallas Hannu Korteniityntie 86 3699 123, 0500-237 207 Tekninen lautakunta Tuominen Mikko, pj Haikankatu 6 0400-555 397 Rautakorpi Ari, vpj Uittamontie 52 3699 048, 040-5455 296 Hulkkonen Leena Routakuja 1 B 17 040-5502 993 Kivelä Pirjo Pehulanvainiontie 6 3699 371, 041-4408 560 Lehtinen Raimo Routakuja 2 B 3680 652, 050-554 2445 Merikoski Riku Huhtakannontie 4 A 050-3229 399 Mälkönen Esko Töyssälänkuja 2 B 3682 551, 0400-735 854 Saari Emmi Niemenmaantie 26 D 040-7038 667 Saarikko Soili Kirkkoveräjäntie 6 A 12 3681 378, 050-5875 610 Taipale Pirjo (jättänyt eroanomuksen, uusi valitaan 6.9.2010 valtuustossa) Villberg Mauri Sorkkalantie 139 3699 155, 050-5902 232 (työ) Tarkastuslautakunta Routamaa Hannu, pj Lähdekuja 3 3683 783, 050-682 38 Kailahti Krista, vpj Takamaantie 17 B 3 040-5080 198 Hillberg Taisto Ollikantie 12 B 19 3681 332, 040-5015 227 Jokelainen Arja Teivaantie 12 040-5405 990 Kailio Kerttu Tallimäki 3 040-9139 727 Mattila Kai-Pekka Suupankuja 3 B 33 3681 450, 040-7476 380 Pirhonen Matti Pariladonkuja 2 2661 466, 050-3202 890 Keskusvaalilautakunta Virtanen Simo, pj Hannunpolku 3 A 1 040-8272 595 Niemi Vesa, vpj Lammikuja 15 040-3510 809 Moilanen Anja Suupankuja 3 B 34 0400-232 329 Vanhala Anni Karhukehrääjä 10 050-5321778 Viitanen Teija Ympäristölautakunta Talasmäki Kari, pj Pakkalantie 1 D 13 040-8651 153 Jukarainen Pirjo, vpj Niemenmaantie 10 D 040-5842 548 Ahola Niina Isotalo Tauno Topparintie 64 0400-234 244 Kaaja Terho Huutokiventie 4 041-5043 458 Myllyharju Merja Kirkkokatu 14 C 14 040-7679 837 Pietilä Elina Hynnäntie 102 040-7169 461 Saarenpää Heidi Kaartotie 7 044-2770 907 Saarikoski Tero Kranaatinmäentie 76 0400-462 464 Perusturvalautakunta Mattila Juha-Pekka, pj Ollikantie 30 B 20 0400-569 230 Rissanen Mauno, vpj Saukontie 24 2651 178, 050-5238 319 Jartti Pirkko Nikkilänsaarentie 8 0400-760 188 Kallioluoma Jouni Jokikuja 17 3699 161, 040-5281 506 Varuhin Elina Lammi Vesa Korpitie 18 B 0400-231 475 Näsi Matti Vadelmakuja 10 040-7374 448 Rautakorpi Helena Uittamontie 52 3699 048, 0400-505 740 Ruusunoksa Marko Kreetantie 7 A 3 040-7159 508 Salminen Merja Kartanonkuja 4 D 0400-237 302 Tolvanen Taru Kartanontie 18 A 3 040-7163 669 Kasvatus- ja opetuslautakunta Savilahti Elina, pj 040-566 9062 Hämäläinen Olli, vpj Erämiehentie 9 0400-829 724 Kivimäki Matti Takavalkilantie 22 040-5149 625 Knuuti Pentti Minnanpiha 10 0400-595 878 Koivikko Mia Jaakontie 1 B 17 3680 025, 040-5345 484 Koskinen Jussi Mäkikatu 9 3680 246, 050-653 28 Kuusisto Jukka Seppä-Malmintie 7 3683 432, 0400-639 255 Lahtinen Anna-Maija Miekkatie 4 040-7492 333 Lehtimäki Heli Suupantie 6 A 26 044-2819 586 Pajunen Sirpa Hopeatäplä 1 040-7150 986 Rajala Tuuli Ruotutie 7 2652 722, 040-7153 017 Kirjasto- ja kulttuurilautakunta Magnusson-Vainio Eriikka, pj Routakuja 4 D 040-8442 735 Lindfors Markku, vpj Loukonlahdentie 8 C 16 0400-627 451 Hede Terhi Takamaantie 6 A 4 040-7333 382 Kaila Jouni Eerolantie 13 050-3590 802 Luukkanen Ritva Mattsson Reija Jaakontie 7 0400-514 251 Nättilä Juha-Antero Suupantie 13 A 3 040-9635 836 Pentti Rauno Vuorikuja 9 3684 915, 0500-545 057 Turkia Kirsti Saukontie 22 2661 438, 040-5437 255 Väätäinen Tomi, pj 050-9194 334 Vainio Aki, vpj Kettutarhantie 17 A 19 0400-901 792 Hannonen Nina Luhtapolku 4 050-5986 807 Kärki Pirkka Leukuntie 2 050-5671 326 Lahti Tero Saukontie 18 A 040-5705 385 Laiho Mari Rinnekuja 5 040-5576 192 Pajunen Veli-Pekka Hopeatäplä 1 040-5426 929 Peltoniemi Heli Kestilänkuja 3 A 3 040-5051 251 Tammisto Siiri Liikunta- ja nuorisolautakunta Maaseutulautakunta Nieminen Markku, pj Immolantie 22 0400-679 996 Riihimäki-Salmela Joanna, vpj Killontie 42 040-5906 212 Majakulma Jyrki Routakuja 3 A 11 3681 270, 040-5016 814 Tannijärvi Kari Niemenmaantie 28 040-5959 084 Toiva Mirja Kirkkokatu 13 D 33 040-7134 406 Kunnan johtoryhmä Johtavien viranhaltijoiden yhteiselimenä toimii kunnan johtoryhmä, jonka kokoonpanosta ja toimintatavasta pormestari päättää. Lisäksi pormestari on nimennyt poliittisen johtoryhmän. Johtoryhmä Pormestari Helena Rissanen puh. 3134 2210 helena.rissanen@pirkkala.fi Kansliapäällikkö Oskari Auvinen puh. 3134 2410 Puheenjohtaja oskari.auvinen@pirkkala.fi Sivistystoimenjohtaja Markku Valkamo puh. 3134 2300 markku.valkamo@pirkkala.fi Tekninen johtaja Reijo Leinonen puh. 3134 2260 reijo.leinonen@pirkkala.fi Vs. perusturvajohtaja Paula Paavilainen puh. 3134 2924 paula.paavilainen@pirkkala.fi Talousjohtaja Anssi Koski puh. 3134 2220 anssi.koski@pirkkala.fi Kaavoitusjohtaja Mari Hietamäki puh. 3134 2240 mari.hietamaki@pirkkala.fi Elinkeinojohtaja Erkki Korkala puh. 3134 2209 erkki.korkala@pirkkala.fi Hallintopäällikkö Olli Niemi puh. 3134 2228 olli.niemi@pirkkala.fi Poliittinen johtoryhmä Pormestari Helena Rissanen puh. 3134 2210 Puheenjohtaja helena.rissanen@pirkkala.fi Kansliapäällikkö Oskari Auvinen puh. 3134 2410 oskari.auvinen@pirkkala.fi Kuntaneuvos Jukkamatti Hiltunen puh. 050 5637472 jukka.hiltunen@pirkkala.fi Kuntaneuvos Kari Talasmäki puh. 050 3723 446 kari.talasmaki@pirkkala.fi

25.8.2010 URHEILU Pingviinit pian valmiina Suomi-sarjaan FAKTA Pingviinit kausi 2010-11 PIRKKALAINEN 11 Maalivahdit (tulokkaan edellinen seura): Antti-Jussi Harjula (Eagles), Krister Antila (Eagles), Sami Nummela, Jaakko Leimio, Tero Mäkinen. Puolustajat: Janne Ansakorpi, Tero Antila, Juha Tomunen, Pekka Pohjola, Kalle Laukkonen, Arto Salo, Jussi Tuominen (Eagles), Kasper Kahila (Eagles), Janne Kivinen (Eagles), Antti Hirsimäki (Koo- Vee), Oskari Haiko, Lauri Viskari (HC Nokia), Juuso Koivunen. Hyökkääjät: Sami Järvenpää (HC Nokia), Timo Ruusdka (KooVee), Samu Helminen (KooVee), Juuso Alasaukko-oja (Tappara A), Justus Markkulä (Eagles), Jarkko Frigård, Aleksi Myllyniemi, Mikko Majaniemi, Marko Anttila, Henri Järvinen, Joni Luttinen, Jukka Kulju, Pauli Kontio, Juuso Koikkalainen, Jari Palva-aho. Valmennus: Jari Lehtivuori, Ilkka Heldan. Joukkueenjohto: Ilpo Rinkinen, Pauli Kontio. Rahastonhoitaja: J-P Mattila. Huoltajat: Jukka Lahti, Juha Hakanpää, Ari Salminen. Lopettaneita: Riku Suuriniemi, Harry-Pekka Bäckström, Toni Aro (KooVee), Pasi Kortesniemi (RuoSkA), Joni Heininen (?), Antti Räikkönen (?). Viime vuoden pistetykki Antti Räikkönen ei ole ainakaan vielä mukana Pingviinien Suomi-sarjan pelaajalistoissa. Syksy näyttää, innostuuko taituri kaukaloon. Kuva: Douglas Symon Pingviiniparveen liittyi kotkia ja kooveelaisia ANTTI JOKINEN SUOMI-SARJAN avaukseen on neljä viikkoa. Sarjanousija Pingviinien rosteri on viilauksia vaille valmis. Valmentajana on viime vuoden Tapparan A:n kakkosluotsi Jari Lehtivuori. Sarja-avaus on kotona 22. syyskuuta Nokian Pyryä vastaan. Vaikka viime kauden ykköspyssy Antti Räikkönen empii vielä kaukaloon hyppäämisensä kanssa, on pelaajistossa tulokaspuolella paljon hyvää. - Meillä pitäisi nyt olla vahvempi porukka kuin viime vuonna. Emme varmaan ole heittopusseja, vakuuttaa joukkueenjohtaja ja pitkäaikainen runkohyökkääjä Pauli Kontio. Ringissä on vielä yli 30 miestä, joten karsintaa on tiedossa ennen kuin sarja alkaa. Listalla on uusia nimiä sitten viime kevään lähes puolet. Rullaluistelija on liikenteessä jalankulkija Pingviiniparveen liittyi tulokkaita eniten KooVeesta ja toimintansa lopettaneesta Kangasalan Eagleseista. Hyökkäyspäässä odotuksia voi kasata viime vuonna Nokialla pelanneen Sami Järvenpään, ex-kooveelaisten Timo Ruuskan ja Samu Helmisen sekä Eagleseista tulleen Justus Markkulan päälle. Tolppien väliin ovat Sami Nummelan lisäksi uusina tarjolla Kangasalta tulleet Antti-Jussi Harjula ja Krister Antila. Myös Pingviinien oma kasvatti, A-juniori Tero Mäkinen hakee paikkaa miesten kehissä. Ringissä myös pakki Juuso Koivunen ja hyökkääjistä Jarkko Frigård ovat Pingviinien oman junnutyön hedelmiä, vasta B-juniori-ikäisiä. KooVee suosikki Suomi-sarjan alkulohkoa pelaavat Pingviinien kanssa Nokian Pyry, KooVee, VG-62 Naantalista, FPS Forssasta, Lauttakylän Luja ja HC Luvia. - On tuossa suuremmilla resursseilla toimivia joukkueita kuin me, sanoo Kontio ja sysää suosikin viittaa KooVeelle ja Naantalin VG:lle. - Meillä ei pelaajille makseta niin kuin eräissä joukkueis- RULLALUISTELIJAT rinnastetaan tienkäyttäjänä jalankulkijoihin. Luistelijan nopeus saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, mutta yhdessä sovittuja sääntöjä noudattamalla ja hyvällä tilannetajulla yhteiselo kulkuväylillä sujuu. Vaikka rullaluistelijan vauhti ylittää moninkertaisesti kävelijän vauhdin, hänet määritellään lainsäädännössä jalankulkijaksi, on sitten kysymys oikeuksista tai velvollisuuksista. Luistelijan on käytettävä ensisijaisesti jalkakäytävää, mutta jos sellaista ei ole tai muuta jalankulkuliikennettä on runsaasti, hänen on siirryttävä käyttämään pyörätien tai ajotien reunaa. Ajotiellä rullaluistelijoiden paikka on ensisijaisesti tien vasemmassa reunassa jalankulkijoiden tapaan. Yhdistetyllä kevyen liikenteen väylällä, jossa liikkuvat rullaluistelijoiden lisäksi myös jalankulkijat, rullalautailijat, pyöräilijät ja mopoilijat, on syytä erityisvarovaisuuteen, sillä liikkumisnopeudet vaihtelevat suuresti. Kevytväylällä kaikkien liikkujien paikka on menosuunnassa oikealla, lukuun ottamatta jalankulkijoita, jotka saavat valita vasemman tai oikean reunan kulkiessaan. Pääsääntö on, että hitaammat kulkevat väylän reunoilla ja nopeammat ohittavat keskiosan kautta. sa, vaan omasta pussista joutuu laittamaan rahoja. Tällä mitataan rakkautta lajiin, sekä Pingviineihin. - Taustat näyttävät nyt ihan kohtuullisilta. Olemme pyrkineet hakemaan useamman vuoden mittaisia sponsorisopimuksia joukkueen tueksi. Neljä parasta jatkaa marraskuussa Suomi-sarjan jatkosarjaan. - Tavoitetta ei ole naulittu vielä, mutta mikä ettei olisi ihan kiva päästä kokeilemaan ylempiä jatkopelejä, Pauli Kontio tuumaa. Löytyykö sanoille katetta, sitä voi mennä katselemaan tänään keskiviikkona, kun Pingviinit pelaa kotona treenipelin Lauttakylän Lujaa vastaan. - Se on vasta ensimmäinen harjoitusottelumme, Kontio kertoo. Tulevana lauantaina on Nokialla turnaus, johon tulevat Koo- Vee, VG, Nokian Pyry ja Lieksan Hurtat Pingviinien lisäksi. Siellä saadaan jo hyvä ennakkokuva lohkon joukkueiden todellisesta iskukyvystä. Harjoitusottelu Pingviinit - Lauttakylän Luja jäähallissa tänään ke 25.8. klo 18.45. La 28.8. klo 15 Keskuskenttä FJK Forssa Kolmonen Vapaa pääsy www.pjk.fi Pirkkalan Pirkat ry:n Salibandyn TYTTÖJOUKKUEISIIN ilmoittautuminen; Tyttöjen salibandykoulu 2001-2003 syntyneille tytöille mia.koivikko@pirkkalanpirkat.fi. E- ja D-tytöt, 1997-2000 syntyneille tytöille timo.viteli@pirkkalanpirkat.fi. C-tytöt ja vanhemmat, 1996-1992 syntyneille tytöille antti.peltola@pirkkalanpirkat.fi. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita. Tervetuloa mukaan peli-iloa kokemaan! Shinrai ry judoharjoitukset alkavat 30.8.10 Ilmoittautuminen ryhmiin sähköpostilla maarit.aho@kolumbus.fi tai puhelimitse klo 18-21 puh: 050 411 8965 Muksujudo 6-7v: to klo 17.45-18.30. Ilmoittautuminen puhelimitse! Lapset: ti klo 17.30-18.30 ja to klo 18.30-19.30. Lasten jatkoryhmä: ma ja ke klo 17.30-18.30 Nuoret ja aikuiset: ma ja ke klo 18.30-20 sekä pe 17-18 Lisätietoja: www.shinrai.org TERVETULOA LIIKKUMAAN SYKSYLLÄ 2010 Pirkkalan Virin Naisjaosto http://pirkkalanviri.sporttisaitti.com/naisjaosto/ sähköposti: pirvi.naisjaosto@gmail.com LASTEN LIIKUNTA KIRKONKYLÄN KOULU (Ohjaaja tiedottaa osallistujille aloitusajan.) torstaisin 9.12.2010 18 19 JUNIORILENTOPALLOA 8-10 -vuotiaille tytöille ja pojille 19 20 LENTOPALLOA 11-14 -vuotiaille tytöille Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Tuija Kopponen, ohjaaja, p. 044 533 9578 NAISTENMATKAN KOULU lauantaisin 4.9. 11.12.2010 11:30-12:30 LEIKKI-JUMPPA 5-6 vuotiaille tytöille ja pojille 12:30 13:30 LEIKKI-JUMPPA 7-8 vuotiaille tytöille ja pojille Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Sanna Pajunen p. 040 051 6656 AIKUISTEN LIIKUNTA LIIKUNTATALON ISO SALI sunnuntaisin 29.8. 5.12.2010 18:05-19:20 Vaihteleva MUOKKAUS YLÄ-ASTE keskiviikkoisin 1.9. 8.12.2010 19:05 20:20 TEEMAJUMPPA KIRKONKYLÄN KOULU (Remontin vuoksi aloitus ilmoitetaan myöhemmin lehdessä ja nettisivuillamme) maanantaisin 13.12.2010 18:05 19:20 TEHOTREENI naisille ja miehille tiistaisin 7.12.2010 20:00 21:30 KUNTOLENTOPALLOA naisille ja miehille Vastuuhenkilö Tuija Kopponen p. 044 533 9578 perjantaisin 10.12.2010 19:30 21:30 KUNTOLENTOPALLOA naisille ja miehille lauantaisin 11.12.2010 9:20 10:30 Pirteä AAMUMUOKKAUS 10:40 11:50 Reipas ÄIJÄJUMPPA (kaikenkokoisille, -ikäisille ja kuntoisille miehille) Hinnasto: Jumppakortti /aikuiset 40 /lapset 20 Rinnakkaiskortti ÄIJÄJUMPPAAN 25 Kertamaksu 4 2 0 1 0 ~ Pirvi Naiset ~ Liikunnasta virtaa! ~

12 PIRKKALAINEN 25.8.2010 TV-VIIKKO 26.8.-1.9. YLE TV1 torstai 26.08. 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Naapureina Madridissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Antiikkia ja arvoituksia 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Myötä- tai vastoinkäymisessä 13.30 A-studio 14.05 Hylyt: Itämeren historiaa ja haaksirikko 15.00 Tv-uutiset 15.05-15.50 Coronation Street 15.55 Holby Cityn sairaala 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.09 Sydän paikallaan 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Myötä- tai vastoinkäymisessä YLE TV1 perjantai 27.08. 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30-10.55 Naapureina Madridissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Antiikkia ja arvoituksia 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Myötä- tai vastoinkäymisessä 13.30 Ensyklopedia 13.40 Tosi tarina: Työn sankari 14.10-14.54 Kotikatsomo: Seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05-15.50 Coronation Street 15.55 Holby Cityn sairaala 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.09 Sydän paikallaan 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää YLE TV1 lauantai 28.08. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05-08.55 Historiaa: Merirosvoaarteen jäljillä 09.00 Tv-uutiset 09.05 Mennyttä etsimässä: Sisu är aina sisu 10.00 Tv-uutiset 10.05-10.55 Vainajia myytävänä 11.00 Tv-uutiset 11.05 Pisara 11.10 Prisma: Miksi me näemme unia? 12.05 Tohtori Kiminkinen 12.35-13.25 Ykkösdokumentti: Hätälasku Hudsonjokeen 13.35 Terapiassa 13.58 Terapiassa 14.25 Puutarhan lumoissa: YLE TV1 sunnuntai 29.08. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 Avara luonto: Norsuillakin on asiaa 09.00 Tv-uutiset 09.05-09.50 Suomen Sielun Sointeja 09.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus: Kolmen vartin kirkko 10.45 Räsynukke 11.00 Tv-uutiset 11.05 Syöpäosaston nuoret taistelijat 12.00 Eläinten elämää maalla ja merellä 12.10 Muslimielämää 12.40 Herrasmiesfarmari 13.10 Apinaliiga 13.35 Terapiassa 13.57 Terapiassa YLE TV1 maanantai 30.08. 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Naapureina Madridissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Antiikkia ja arvoituksia 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Myötä- tai vastoinkäymisessä 13.28 Pisara 13.33 Tosi tarina: Työn sankari 14.00 Ihmiskunnan aarteita 14.15 Suomen Sielun Sointeja 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50-16.00 Kuvakirjeitä maailmalta 16.05 Ykkösdokumentti: Tulevaisuuden auto? 19.00 Ihmisten puolue 19.15 Ihmisten puolue 19.30 Puutarhaunelmia 20.00 Veteraani-tv 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 Syöpäosaston nuoret taistelijat 21.58 Ryhmä Pullman 22.48 Terapiassa 23.15 Tv-uutiset 23.20 Gil Mayon mysteerit 00.10-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 torstai 26.08. 04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Lennin ja Tviitin maailma 06.59 Katinkontti 07.13 Taikakaruselli 18.30 Myötä- tai vastoinkäymisessä 19.00 Kuvakirjeitä maailmalta 19.10 Ketju 20.00 Veteraani-tv 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Muslimielämää 21.30 Epäkorrektia, Tuomas Enbuske!: Miehet ja naiset eivät sovi samoihin töihin! 22.00 Avot, sinkut ja avikset 22.45 Terapiassa 23.10 Tv-uutiset 23.15 Rakkautta ja tupakkia 00.55-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 perjantai 27.08. 04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Nalle Luppakorva: Myöhemmin Tervetuloa meille 14.55 Alavieskan kaksi ihmettä 15.25 Puutarhaunelmia 15.55 Roperin lakiasiaintoimisto 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10-17.55 Kotikatsomo: Seitsemän 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Eläköön antiikki 18.45 Avara luonto: Norsuillakin on asiaa 19.35 Yorkshiren etsivät 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.15 Muistikuvaputki: Lapset 22.15 Omid Djalili Show 22.45 Hiljainen todistaja (K15) 14.21 Terapiassa 14.45 Ihmiskunnan aarteita 15.00-15.55 Kulttuuridokumentti: Piirrettyä propagandaa 16.00 Historiaa: Napalmin polttama tyttö 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Ketju 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Tohtori Kiminkinen 18.45 Eläinten elämää maalla ja merellä 19.00 Komisario Lewis 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.10 Ykkösdokumentti: Skientologian salat 21.55 Komisario Lynley (K15) 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydän paikallaan 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Metsäpeuran paluu 19.00 Prisma: Voiko maanjäristyksiä ennustaa? 19.50 Ensyklopedia 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30-22.15 Kotikatsomo: Kirje isältä 22.20 Apinaliiga 22.45 Terapiassa 23.10 Tv-uutiset 23.15 Ulkolinja: Volvo ja Saab kriisissä 00.10-04.00 Uutisikkuna 07.25 Totte 07.39 Jäljet luonnossa: Reikiä lepänlehdissä 07.45 Elmeri: Elmeri ja lumivuohi 07.50 Neppajymykerho 07.58 Harri ja dinot 08.20 Suolaa ja pippuria: Mansikkamannapuuro 08.29 Pertti ja Purtti 08.41 Betonin särkijät 08.50 Uudenmaan uutiset 09.00 Kaakkois-Suomen uutiset 09.10 Lounais-Suomen uutiset 09.20 Hämeen uutiset 09.30 Keski-Suomen uutiset 09.40 Itä-Suomen uutiset 09.50 Pohjanmaan uutiset 10.00 Pohjois-Suomen uutiset 10.10 Pieni talo preerialla 11.00 Matkapassi: Itäinen Indonesia 11.45 Mr Bean 07.01 Leluhylly: Vanhin lelu 07.11 Hertan maailma: Hertta kattaa pöydän 07.15 Anniina Ballerina 07.27 Nuottiavain 07.36 Tähtiplaneetta Canopus: Selapin piknikki 07.42 Napero: Turhan siisti ankka 07.48 Pikku Kakkosen posti 07.56 Harri ja dinot 08.17 Syrhämä: Pelon haju 08.50 Uudenmaan uutiset 09.00 Kaakkois-Suomen uutiset 09.10 Lounais-Suomen uutiset 09.20 Hämeen uutiset 09.30 Keski-Suomen uutiset 09.40 Itä-Suomen uutiset 09.50 Pohjanmaan uutiset 10.00 Pohjois-Suomen uutiset 10.10 Pieni talo preerialla 11.00 Matkapassi: Urheillen Intiassa 00.20-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 lauantai 28.08. 04.00 Sudoku 05.00 Piilosana 06.00 Mikämikä-tvpeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.47 Pikku Kakkosen posti 07.54 Pasin ja Kielon valtakunta 08.06 Kuunalle 08.21 Maikki ja pelottava Pontso 08.45 Hotelli Ulappa 09.00 GALAXI 09.01 POPsis! 09.16 Mimun maailma 09.31 Operaatio Hurrikaani: Kännykkäkuume 09.39 Barbazan: Sähäkkä saha 09.44 Karvinen 10.00 Taotao, pieni pandakarhu 23.10 Romusta helmeksi 23.40 Lucky Louie (K15) 00.05-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 sunnuntai 29.08. 06.00 Mikämikä-tvpeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.47 Mimi ja Kuku 08.08 Jessin kanssa 08.19 Disney esittää: Jojon sirkus 08.44 Katinkontti 09.00 GALAXI 09.01-09.08 Late lammas 09.14 Betonin särkijät 09.20 Lulu ja lehmä 09.28 Sutaistu sankari Roy 10.00 Alfred J. Kwak 10.25 YleX Games: Kattopallo Kattis 10.30 Summeri YLE TV2 maanantai 30.08. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51 Mio Mao 07.00 Simon Taikateltta: Näkymätön lintu 07.09 JAMBO - Tule leikkimään!: Pallotulitus - Marede 07.14 Niko ja ystävät 07.20 Prinsessasadut 07.23 Samu ja Salla 07.35 Dodo: Piknik 07.42 Humps 07.48 Neppajymykerho 07.55 Harri ja dinot 08.18 Hirveä Henri 08.30 Tohtori Koira: Yskänpastillit 08.42 HöpöHöpö 08.50 Taotao, pieni pandakarhu 09.15 Alfred J. Kwak 09.40 Summeri 12.00 Riskirajoilla: Borneota tutkimassa 12.30 Eläinsairaala 13.00 Derrick 14.00 Ulkosuomalaisen tarina 14.30 Tanskalaiset linnanrouvat 15.30 Kilot kuriin koulussa 16.00 YleX Games: Hoppihölkkä 16.05 Isä Matteon tutkimuksia 17.00 Pauli 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Inhimillinen tekijä 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Ulkosuomalaisen tarina 19.50 Etsivä Lea Sommer 20.40 Tangomarkkinat : Suomalainen tango 21.00 Satuhäät 11.50 Pat & Stan 12.00 Sydänmailla 12.45 Tanssikipinä 12.55 Derrick 13.55 Kesärenki 14.05 Vuoristosairaala 14.50 Toinen minä: Pirkka-Pekka Petelius 15.00 Mr Bean 15.15 Riskirajoilla: Voimamiehet 16.05 Isä Matteon tutkimuksia 17.00 Postimies Pate 17.28 Pikku Kakkonen 18.00 Matkapassi: New Orleans 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Yleisurheilun Suomi - Ruotsi 21.50 Uutiset ja sää 22.00 Urheiluruutu 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.50 Uudenmaan uutiset 12.00 Kaakkois-Suomen uutiset 12.10 Lounais-Suomen uutiset 12.20 Hämeen uutiset 12.30 Keski-Suomen uutiset 12.40 Itä-Suomen uutiset 12.50 Pohjanmaan uutiset 13.00 Pohjois-Suomen uutiset 13.10 Olin nahjuksen vaimo 14.45 Norjalaisperhe muuttaa Qatariin 15.17 Lapsityrannit 16.00 Oz ja James: Malja Britannialle! 16.30 Matkakassi 17.00 YleX Games: Kattopallo Kattis 10.31 13 tuntia 10.56 Summeri 11.00 Yhteiseloa 11.25 Summeri 11.30 Teemestarin opissa 12.00 Pieni runotyttö 12.50 Ulkosuomalaisen tarina 13.20 Avioeron anatomia 13.50 Kauden parhaat maut 14.20 YleX Games: Pömppisneliö 14.25 Sydänmailla 15.10 Robin Hood 15.55 YleX Games: Kattopallo Kattis 16.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 16.30 Pat & Stan 16.40 YleX Games 17.28 YleX Games: Pömppisneliö 17.35 Dokumenttiprojekti: Kansalainen Jussila 09.41 13 tuntia 10.06 Summeri 10.10 Yhteiseloa 10.35 Summeri 10.40 Matkakassi: Balkan 11.10 Pieni talo preerialla 12.00 Oz ja James: Malja Britannialle! 12.30 YleX Games 13.20 Pat & Stan 13.30 Ruusujen jälkeen 14.25 Camilla Plum ja säilöjän niksit 14.55 Arvon veli 15.45 Lentävät lääkärit 16.30 Parasta aikaa 17.00 Pauli 17.23-17.58 Pikku Kakkonen 18.05 Vuoristosairaala 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 21.50 Uutiset ja sää 22.00 Urheiluruutu 22.05 Kadonneet 22.35 Eurodekkari: Komisario De Luca 00.25 Juulian totuudet (K15) 01.11 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 torstai 26.08. 05.20 Aamusää 05.55 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.05 Ostoskanava 12.05 Keskellä kesäpäivää 12.35 GoFinland.fi 22.05 Kova laki (K13) 22.50 Sopranos (K15) 23.45 True Blood (K15) 00.35 Kadonneet 01.04 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 perjantai 27.08. 05.20 Aamusää 05.55 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.05 Ostoskanava 12.05 Keskellä kesäpäivää 12.35 GoFinland.fi 13.05 Keskellä kesäpäivää 13.35 Astro-tv 17.05 V75-ravit 17.40 Yleisurheilun Suomi - Ruotsi 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kesäsää 19.10 Yleisurheilun Suomi - Ruotsi 20.50 Kriminalisti 21.50 Uutiset ja sää 21.55 Urheiluruutu 22.05 Tristan ja Isolde 00.05 Kova laki: Erikoisyksikkö (K15) 00.50 Yle Live: Take That 01.45 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 lauantai 28.08. 06.00 MTV3 Chat 08.30 Ostoskanava 09.00 Uki 09.05 Tuomas Veturi 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen kesäsää 19.10 Kesäillan valssi 20.00 Ruusujen jälkeen 20.55 Ikimuistoinen: Olavi Virta 21.20 Ei vanhene koskaan 21.50 Uutiset ja sää 21.55 Urheiluruutu 22.05 Mary Bryantin uskomaton tarina (K15) 23.40 Sopranos (K15) 00.30 Piilosana MTV3 sunnuntai 29.08. 06.00 MTV3 Chat 08.10 Ostoskanava 09.00 Palomies Sami 09.15 Disney: 101 dalmatialaista 09.40 Code Lyoko 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Kuningatar Sonja puutarhaoppaana 19.50 Syksyn säteilyä 21.20 Hullu juttu 21.50 Uutiset ja sää 22.00 Urheiluruutu 22.05 Silminnäkijä: Koulusta eläkkeelle 22.35 True Blood (K15) 23.20 Ensiapuosasto (K13) MTV3 maanantai 30.08. 05.20 Aamusää 05.55 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.10 Emmerdale 13.05 Keskellä kesäpäivää 13.35 Astro-tv 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 Menestyksen takana: SEK- Rakkaudesta mainontaan 15.05 Lääkärit 16.00 Televisa 16.25 Salatut elämät 16.55 Salatut elämät 17.25 Salatut elämät 17.50 Mitä tänään syötäisiin? 17.55 Ihmisen parhaat ystävät 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Pientä pintaremonttia 20.00 Kurjat kuppilat USA 21.00 House 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Puumanainen 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 E! Hollywoodin tositarinat 15.05 Lääkärit 16.00 Televisa 16.25 Salatut elämät 16.55 Salatut elämät 17.25 Salatut elämät 17.50 Mitä tänään syötäisiin? 17.55 Ihmisen parhaat ystävät 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Hännänheiluttajat 20.00 Vihdoinkin! -konsertti 21.30 Formula 1: vapaat harjoitukset 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Palomuuri (K15) 00.40 Varas 01.35 Televisa 02.15-06.00 Se Oikea 09.15 Tuomas Veturi 09.30 Chuggington 09.45 Horseland - heppajengi 10.10 Winx-klubi 10.35 Code Lyoko 11.05 Bakugan 11.30 F1 Ennakkotunnelmat 12.00 FUTIS+ 12.30 Ostoskanava 12.50 Keskellä kesäpäivää 13.20 GoFinland.fi 13.50 Keskellä kesäpäivää 14.15 Televisa 14.55 Kaikkea sitä näkee 15.00 Lauantain perheleffa: Wallace & Gromit: Kanin kirous 16.45 Valioliiga 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Karpon parhaat 10.05 Bakugan 10.30 Pientä pintaremonttia 11.00 Jokakoti.fi 11.30 Hännänheiluttajat 12.00 Purjehdusta: 49er Grand Prix 12.30 F1 Ennakkotunnelmat 13.00 Beach Volley Weekly 13.30 Pilanpäiten 13.40 45min Special: Kuninkaalliset skandaalit 14.40 Friday Night Lights 16.55 Menestyksen takana: Serlachius 18.00 Formula 1: osakilpailu 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 Formula 1: Extra 19.30 Perho tuli taloon 20.00 Bean - äärimmäinen katastrofielokuva 11.40 Emmerdale 12.10 Ostoskanava 13.10 Perhesiteet 14.05 Mitä tänään syötäisiin? 14.10 Kevin Bishop Show 14.40 E! Hollywoodin tositarinat 15.35 Kelmien kerho 16.35 Televisa 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Diili 21.50 Kaikkea sitä näkee 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 23.05 Vampyyripäiväkirjat 00.00 Toolbox Murders (K18) 01.55 Televisa 02.35-05.20 MTV3 Chat Nelonen torstai 26.08. 07.00 Hämmästyttävä Hämähäkkimies 07.25 Disney esittää: Timon & Pumba 07.50 Puuha-Pete 08.05 Uusi elämä maalla 09.00 Mitä ruokamme sisältää? 09.30 Vatsasta maailmaan 10.00 Häät haltuun 10.30 Kämppä myyntikuntoon 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vatsasta maailmaan 13.30 Häät haltuun 14.00 Kämppä myyntikuntoon 14.30 Mitä ruokamme sisältää? Nelonen perjantai 27.08. 07.00 Hämmästyttävä Hämähäkkimies 07.25 Disney esittää: Timon & Pumba 07.50 Puuha-Pete 08.05 Uusi elämä maalla 09.00 Mitä ruokamme sisältää? 09.30 Vatsasta maailmaan 10.00 Häät haltuun 10.30 Kämppä myyntikuntoon 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vatsasta maailmaan 13.30 Häät haltuun 14.00 Kämppä myyntikuntoon 14.30 Mitä ruokamme sisältää? 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.10 Luokkakokous Havaijilla 16.10 Dr. Phil 17.10 Nelosen sää 20.00 Formula 1: aika-ajot 21.00 Salasana: Mercury (K15) 21.55 Lotto ja Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Salasana: Mercury (K15) 23.30 Tulosruutu 23.40 Formula 1: Extra 23.50 Shark 00.50 Formula 1: aika-ajot 01.20 Televisa 02.00-06.00 Se Oikea Nelonen lauantai 28.08. 07.05 Ostosruutu 08.05 Ostosruutu 09.05 Oprah 10.00 Oprah 11.00 Oprah 11.55 Oprah 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Formula 1: Extra 22.45 C.S.I. Miami 23.45 C.S.I. Miami 00.45 Formula 1: osakilpailu 02.15 Televisa 02.55-05.20 MTV3 Chat Nelonen sunnuntai 29.08. 07.00 Ostosruutu 08.00 Ostosruutu 09.00 Unitupa 09.30 Top Design 10.30 Animal Planet: Jeff eläinten matkassa 11.30 Eläinkunnan ennätykset 12.35 Vaaleanpunainen pantteri 22.25 Tulosruutu 22.35 Ridley Scottin Andromedan taakka 23.35 Crash 00.40 C.S.I. Miami 01.40 Televisa Nelonen maanantai 30.08. 07.00 Hämmästyttävä Hämähäkkimies 07.25 Disney esittää: Timon & Pumba 07.50 Puuha-Pete 08.05 Uusi elämä maalla 09.00 Mitä ruokamme sisältää? 09.30 Vatsasta maailmaan 10.00 Häät haltuun 10.30 Kämppä myyntikuntoon 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vatsasta maailmaan 15.00 Vaaleanpunainen pantteri 15.10 Luokkakokous Havaijilla 16.10 Dr. Phil 17.10 Nelosen sää 17.15 Isännän ja koiran käytöskoulu 17.45 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Australian Huippumalli haussa 20.00 Suomen Pelkokerroin 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat 22.00 Toimintatorstai: Terminator 3: Koneiden kapina (K15) 00.10 Nelosen uutiset 00.15 Nelosen sää 00.20 Frasier 00.50 Frasier 01.25 Ostosruutu 01.40-07.00 Älypää-TV 17.15 Isännän ja koiran käytöskoulu 17.45 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Australian Huippumalli haussa 20.40 Vaaleanpunainen pantteri 20.45 Vaaleanpunainen pantteri 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Vaimoni on noita 23.05 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 NCIS Los Angeles (K13) 00.15 Elokuva: Melissa P. - Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa (K15) 02.15 Ostosruutu 02.30-07.05 Älypää-TV 12.55 Wildfire 13.50 Eli Stone 14.50 Dawson s Creek 15.45 Drop Dead Diva 16.45 Amerikan huippuhurtta 17.45 Usko tai älä 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Elokuva: Tulinen rakkaus 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Closer - iholla (K15) 23.05 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Masters of Horror (K18) 00.35 Elokuva: Piraija II - Lentävät tappajat (K15) 02.30 Ostosruutu 02.45-07.00 Älypää-TV 12.40 Frasier 13.10 Frasier 13.40 Frasier 14.10 Frasier 14.45 Good Wife 15.40 Suomen Pelkokerroin 16.40 Elokuva: Paluu Siniselle laguunille 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Dance 20.00 Wipeout Australia 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Paha aavistus 23.00 Nelosen uutiset 23.05 Nelosen sää 23.10 Kenraali Pancho & Pojat Pohjoiskalotilla 23.40 Criminal Minds - FBI-tutkijat 00.35 Näin tehtiin Karate Kid 13.30 Häät haltuun 14.00 Kokkikoitos 14.55 Häähullut 15.50 Reissussa lasten kanssa 16.25 Dr. Phil 17.20 Nelosen sää 17.25 Isännän ja koiran käytöskoulu 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Good Wife 22.00 Californication (K13) 22.35 Californication (K13) 23.10 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 Frasier 23.50 Swingtown YLE TV1 tiistai 31.08. 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Naapureina Madridissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Antiikkia ja arvoituksia 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Jumalanpalvelus: Kolmen vartin kirkko 13.45 Ihmiskunnan aarteita 14.00 Eläköön antiikki 14.30 MOT 15.00 Tv-uutiset 15.05-15.50 Coronation Street 15.55 A-studio 16.25 Luontohetki: Namibian kirahvit 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydän paikallaan YLE TV1 keskiviikko 01.09. 04.00 Uutisikkuna 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Naapureina Madridissa 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Antiikkia ja arvoituksia 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Ykkösdokumentti: Haluan johtajaksi 14.00 Tosi tarina: Sinnittelijät 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Ensyklopedia 16.00 Avara luonto: Norsuillakin on asiaa 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydän paikallaan 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Mennyttä etsimässä: Idänkaupan kääntöpuoli 20.00 Tosi tarina: Sinnittelijät 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Paluu helvettiin (K15) 22.30 The Daily Ape Show 22.45 Terapiassa 23.10 Tv-uutiset 23.15 Prisma: Voiko maanjäristyksiä ennustaa? 00.05-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 tiistai 31.08. 04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Roope-karhun taikaseikkailut 07.03 Kössi Kenguru avaruudessa: 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Stalinin viimeinen juoni 19.55 Herrasmiesfarmari 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Ulkolinja: Norjalaista lohta Chilestä 22.45 Terapiassa 23.10 Tv-uutiset 23.15 Roperin lakiasiaintoimisto 00.15-04.00 Uutisikkuna YLE TV2 keskiviikko 01.09. 04.00 Sudoku 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Hanna Ankka 07.04 Koiramäki: Puolukka-aarre Haave avaruusmatkasta 07.09 Saari 07.12 Melkein mestari 07.21 Pingu: Munan hautominen 07.27 Saturetki: Kolme pukkia 07.37 Pompulat 07.43 Neppajymykerho 07.51 Muumilaakson tarinoita 08.15 Lulu ja lehmä 08.22 Animalia 08.50 Oddasat 09.05 Uudenmaan uutiset 09.15 Kaakkois-Suomen uutiset 09.25 Lounais-Suomen uutiset 09.35 Hämeen uutiset 09.45 Keski-Suomen uutiset 09.55 Itä-Suomen uutiset 10.05 Pohjanmaan uutiset 10.15 Pohjois-Suomen uutiset 10.25 Pieni talo preerialla 11.15 Matkapassi: Mayojen reitti 12.05 Riskirajoilla: Kuljetusten 07.10 Samsam: Nassi kadoksissa 07.17 Ludovic 07.30 Viivi ja Leevi: Sadettaja 07.35 Timppa 07.45 Neppajymykerho 07.53 Muumilaakson tarinoita 08.17 Mimun maailma 08.29 Sketsiä! 08.41 Operaatio Hurrikaani: Kännykkäkuume 08.50 Oddasat 09.05 Uudenmaan uutiset 09.15 Kaakkois-Suomen uutiset 09.25 Lounais-Suomen uutiset 09.35 Hämeen uutiset 09.45 Keski-Suomen uutiset 09.55 Itä-Suomen uutiset 10.05 Pohjanmaan uutiset 10.15 Pohjois-Suomen uutiset 10.25 Pieni talo preerialla 11.15 Matkapassi: Tyynenmeren saaret 12.03 Pat & Stan kuninkaat 12.55 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 13.25 Niskavuoren Heta 14.55 Riskirajoilla: Suuri, suurempi, suurin 15.45 Loma! 16.10-16.55 Lentävät lääkärit 17.00 Milli ja Molli 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Satuhäät 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen kesäsää 19.20 Voimakaksikko 20.00 Elli 20.50 Toinen minä: Anna Kortelainen 21.00 Ajankohtainen Kakkonen 21.50 Uutiset ja sää 22.00 Urheiluruutu 22.05 Silverado (K15) 12.07 Mr Bean 12.20 Matkapassi: Kokkaillen Brasiliassa 13.10 Kesärenki 13.20 Tartu Mikkiin: Karaokekuningatar 13.25 Niskavuoren Aarne 14.55 Ajankohtainen Kakkonen 15.45 Lentävät lääkärit 16.30 Tartu Mikkiin: Karaokekuningatar 16.35 Pekko ja poika 17.00 Anniina Ballerina 17.25 Pikku Kakkonen 18.00 Elli 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen syyssää 19.20 Suomi express 20.00 Parasta aikaa 20.30 Rune - eläinten kuningas 21.00-21.45 Taivaan tulet 00.15 Hullu juttu 00.40 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 tiistai 31.08. 05.20 Aamusää 05.55 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.10 Emmerdale 11.40 Emmerdale 12.10 Ostoskanava 13.10 Koko sydämestä 14.05 Mitä tänään syötäisiin? 14.10 Muukalaisia Amerikassa 14.40 Mustaa kultaa 15.40 E! Forbes: Rikkaimmat nuoret kuninkaalliset 21.50 Uutiset ja sää 22.00 Urheiluruutu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (K15) 22.50 Dokumenttiprojekti: Mustaa ja valkoista 00.20 Ensiapuosasto (K13) 01.05 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 keskiviikko 01.09. 05.20 Aamusää 05.55 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 10.55 Televisa 11.05 Emmerdale 11.35 Emmerdale 12.05 Ostoskanava 13.05 Perhesiteet 16.35 Televisa 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Kadonneen jäljillä 21.00 Todistettavasti syyllinen 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Ridley Scottin Andromedan taakka 23.35 C.S.I. Miami 00.35 30 Rock 01.05 Televisa 02.05-05.20 Se Oikea 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 Kevin Bishop Show 14.35 Amazing Race 15.35 Kadonneen jäljillä 16.35 Televisa 17.00 Uutiset 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45min Special: Kuninkaalliset skandaalit 21.00 C.S.I. 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kauhukeittiö Nelonen tiistai 31.08. 07.00 Hämmästyttävä Hämähäkkimies 07.25 Disney esittää: Timon & Pumba 07.50 Puuha-Pete 08.05 Uusi elämä maalla 09.00 Kokkikoitos 10.00 Vatsasta maailmaan 10.30 Häät haltuun 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vatsasta maailmaan 13.30 Häät haltuun 14.00 Kokkikoitos 14.55 Häähullut 15.50 Reissussa lasten kanssa 16.25 Dr. Phil 17.20 Nelosen sää 17.25 Isännän ja koiran käytöskoulu 17.50 Oprah 23.35 Amerikan rankimmat duunit 00.35 30 Rock 01.05 Televisa 02.05-05.20 Se Oikea Nelonen keskiviikko 01.09. 07.00 Hämmästyttävä Hämähäkkimies 07.25 Disney esittää: Timon & Pumba 07.50 Vaaleanpunainen pantteri 08.00 Uusi elämä maalla 09.00 Kokkikoitos 10.00 Vatsasta maailmaan 10.30 Häät haltuun 11.00 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vatsasta maailmaan 13.30 Häät haltuun 14.00 Kokkikoitos 14.55 Häähullut 15.50 Reissussa lasten kanssa 16.25 Dr. Phil 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Hurja remontti 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat 22.00 4D: Maailman pienin äiti 23.00 Nelosen uutiset 23.05 Nelosen sää 23.10 Frasier 23.40 NCIS Rikostutkijat 00.35 Navigare 01.05 Ostosruutu 01.20-07.00 Älypää-TV 17.20 Nelosen sää 17.25 Isännän ja koiran käytöskoulu 17.50 Oprah 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Greyn anatomia 20.57 Keno 21.00 NCIS Los Angeles (K13) 22.00 Big Love 23.10 Nelosen uutiset 23.15 Nelosen sää 23.20 Frasier 23.50 NCIS Rikostutkijat 00.50 Ostosruutu 01.05-07.00 Älypää-TV

25.8.2010 TV-VINKIT Yleisurheilun Suomi-Ruotsi pyörähtää käyntiin TV2:ssa perjantaina 27.8. kello 19.20. Selostus Antero Mertaranta ja Tapio Suominen. Kuvassa yksi Suomen kapteeneista, Tampereen tulisielu Tommi Evilä. Sub torstai 26.08. 06.00 Sub chat 07.00 Horseland 07.30 Warner esittää: Batman 08.00 Lemmen viemää 09.00 SubPlay 10.30 Nellin maja 11.00 Ostos-tv 14.00 Perheen kalleudet 14.30 Hills 15.00 E! Hollywoodin tositarinat 16.00 112 - hengenpelastajat 16.30 Kolmas kivi auringosta 17.00 Poliisikoira Rex 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Muodin huipulle 22.00 Big Brother 23.00 Big Brother Game 23.05 C.S.I. 00.00 Täyskäännös (K13) 00.35 Kadotetut todistajat (K15) 01.35 Kuolettava liitto 02.05 Rantalentis Deluxe: Night Vision 03.05-06.00 Se Oikea perjantai 27.08. 06.00 Sub chat 07.00 Horseland 07.30 Warner esittää: Batman 08.00 Lemmen viemää 09.00 SubPlay 10.00 Ostos-tv 13.00 Living Lahaina 13.30 Ben Stiller Show 14.00 Perheen kalleudet 14.30 Hills 15.00 E! Hollywoodin tositarinat 16.00 112 - hengenpelastajat 16.30 Kolmas kivi auringosta 17.00 Poliisikoira Rex 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Duudsonit (K15) 21.30 Duudsonit (K15) 22.00 Big Brother 23.00 Big Brother Game 23.05 C.S.I. Miami 00.00 Elämää Philadelphiassa (K13) 00.30 Dennis Rodman ja täydellinen muodonmuutos 01.05 Star Wars: The Clone Wars 01.35 Star Wars: The Clone Wars 02.05 Mad TV 02.55 Täyskäännös (K13) 03.25-06.00 Sub chat lauantai 28.08. 06.00 Sub chat 09.55 Rantalentis Deluxe 10.55 Ostos-tv 13.55 Xena 14.45 Xena 15.35 Baywatch 16.35 Mad TV 17.30 Ben Stiller Show 18.00 Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä 18.30 Muodin huipulle - mallien silmin 19.00 Pelastajat 19.30 Big Brother: Näin rakennettiin BB-talo 20.00 Rimakauhua ja rakkautta 21.00 Bones 22.00 Big Brother 23.00 Miami Vice 00.00 Riivatut talot 01.00 Riivatut talot 02.00 Erikoisjoukkue 03.00-06.00 Sub chat sunnuntai 29.08. 06.00 Sub chat 08.00 Ostos-tv 11.00 Big Brother: Näin rakennettiin BB-talo 11.30 Frendit 12.00 Frendit 12.30 Frendit 13.00 Frendit 13.30 Kyttäkokelaat 14.00 Exterminators 14.30 Baywatch 15.30 Tunteet pelissä 16.30 Dirty Dancing 17.30 Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä 18.00 Disturbed - Raskaan rockin jättiläiset 18.30 Pelastajat 19.00 Big Brother Sunnuntai Extra 19.30 Muodin huipulle - mallien silmin 20.00 Mammanpojat 21.00 Big Brother Talk Show 22.30 Duudsonit (K15) 23.00 Duudsonit (K15) 23.30 Tosipaikka: Apua! Minulla on uskomaton seksielämä 00.30 Bones 01.30 Tähtiportti 02.25 Rantalentis Deluxe: Night Vision 03.25-06.00 Se Oikea maanantai 30.08. 06.00 Sub chat 07.00 Horseland 07.30 Warner esittää: Batman 08.00 Lemmen viemää 08.50 Tivoli 11.30 Ostos-tv 14.30 112 - hengenpelastajat 15.00 Perheen kalleudet 15.30 Hills 16.00 Poliisikoira Rex 17.00 Lemmen viemää 18.00 Subin uutiset 18.05 Kolmas kivi auringosta 18.30 Marienhof 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Kovan onnen kundi 20.30 Family Guy 21.00 Maailmojen sota (K15) 23.20 Big Brother 23.50 Terminator: Sarah Connorin aikakirjat 00.45 Tosipaikka: Apua! Minulla on uskomaton seksielämä 01.40 Playboy-talon tytöt 02.10-06.00 Sub chat tiistai 31.08. 06.00 Sub chat 07.00 Horseland 07.30 Warner esittää: Batman 08.00 Lemmen viemää 08.50 Tivoli 11.30 Ostos-tv 14.30 112 - hengenpelastajat 15.00 Perheen kalleudet 15.30 Hills 16.00 Poliisikoira Rex 17.00 Lemmen viemää 18.00 Subin uutiset 18.05 Kolmas kivi auringosta 18.30 Marienhof 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Exterminators 21.30 Kyttäkokelaat 22.00 Big Brother 23.00 Big Brother Game 23.05 Tähtiportti 00.00 Pelastajat 00.30 Duudsonit (K15) 01.00 Duudsonit (K15) 01.30 Naisten murharyhmä 02.20-06.00 Sub chat keskiviikko 01.09. 06.00 Sub chat 07.00 Horseland 07.30 Warner esittää: Batman 08.00 Lemmen viemää 08.50 Tivoli 12.30 Ostos-tv 14.30 112 - hengenpelastajat 15.00 Perheen kalleudet 15.30 Hills 16.00 Poliisikoira Rex 17.00 Lemmen viemää 18.00 Subin uutiset 18.05 Kolmas kivi auringosta 18.30 Marienhof 19.00 Big Brother Extra 19.30 Miehen puolikkaat 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Top Chef: Mestarit 22.00 Big Brother 23.00 Big Brother Game 23.05 C.S.I. 00.00 Ashes To Ashes 01.05 Family Guy 01.35-06.00 Sub chat YLE Teema torstai 26.08. 04.00 Teematieto 17.05 Venäjän halki 30 päivässä 17.50 Iiro irti: Ilosaarirock 17.55 Kolmas ulottuvuus: Parantaja Hermanito 19.30 Mestarin siveltimestä 19.40 Kelttimytologiaa: Jättiläiset 20.05 Ekoliikenne 20.30 Lapsen tasolta 21.00 Tiededokumentti: Leikin loppu 21.50 Tiededokumentti: Pumpulissa kasvaneet 22.40 Kino: Herra R:n amok-juoksu (K15) 00.05 Theroux n vinksahtaneet viikonloput 00.57-04.00 Teematieto perjantai 27.08. 04.00 Teematieto 16.30-17.54 TV-arkisto Tampereella 16.30 Nousu Pispalaan 16.59 TV-arkiston vieraana: Arvo Ahlroos 17.17 Jää hyvästi Amuri 17.55 Maupassant: Perintö 18.55 Venäjän halki 30 päivässä 19.40 Maisemamaalauksen mestarien tyyliin 20.10 Historia: Tuntemattomat sotilaat 21.00 Elävä Arkisto: Suomimusiikin läpimurto 21.30-23.40 Dokumenttielokuvan klassikot 21.30 Peter von Bagh esittelee elokuvan 21.34 79 kevättä (K15) 21.57 Peter von Bagh esittelee elokuvan 22.03 Millhouse - valkoinen komedia 23.40 Täältä ikuisuuteen (K13) 00.30 Lillian Roxon, rokin äiti 01.25-04.00 Teematieto lauantai 28.08. 04.00 Teematieto 09.00 Koulupalvelu 10.10 Japania Erinin kanssa 10.35 Tohtori Zivago 11.25 Viulut ja Vuodenajat 12.50 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 14.02 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 15.23 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 16.35 Luostarien kutsu 17.05 Lapsen tasolta 17.35 Ekoliikenne 18.05 Historia: Retkiä tuntemattomaan 19.05 Rikos ja rangaistus 19.56 Iiro irti: Ilosaarirock 20.00 Lapsuuden historia 20.15 Venäjän halki 30 päivässä 21.00-23.41 Teemalauantai: Rock Hudson 21.00 Rock Hudsonin salatut elämät 21.57 Tapaus Wilson (K15) 23.40 Ja Brigitte loi Bardot n 00.35-04.00 Teematieto sunnuntai 29.08. 04.00 Teematieto 09.50-11.14 TV-arkisto Tampereella 09.50 Nousu Pispalaan 10.19 TV-arkiston vieraana: Arvo Ahlroos 10.37 Jää hyvästi Amuri 11.15 Lapset puhuvat 11.20 Mannin perhe 13.05-14.45 Dokumenttielokuvan klassikot 13.05 Peter von Bagh esittelee elokuvan 13.10-14.45 Millhouse - valkoinen komedia 14.50 Tiededokumentti: Leikin loppu 15.37 Amos Oz 16.30 Kohtalon vuodet 18.00 Kino Klassikko: Suurinta elämässä 20.00 Lapset puhuvat 20.05 Iiro irti 20.52 Myyttien Bayreuth - Wagnerien festivaali 22.25 Rikos ja rangaistus 23.20-23.50 Dokumenttielokuvan klassikot 23.20 Peter von Bagh esittelee elokuvan 23.25 79 kevättä (K15) 23.50 Soul Deep - Mustan musiikin tarina 00.45-04.00 Teematieto maanantai 30.08. 04.00 Teematieto 10.00 Opettaja.tv: Svea Linnén jäljillä 10.15 Opettaja.tv: Olipa kerran keksijä 10.40 Teematieto 14.00-15.38 Ohjelmakirjasto: Keisarit ja Suomi 1-5 16.00 Kuinka muuttolinnut suunnistavat? 16.30 Seitsemällä merellä 17.00 Historia: Kaikkien aikojen mainosmies 18.00 Opettaja.tv: Hyppytunti 18.30 Opettaja.tv: Kivan koulun leiri 19.00 Täältä ikuisuuteen (K13) 19.50 Musiikin muisti - kansansoitinvideot 20.05 Tiededokumentti: Rannikot 21.00 Raivoisat riimit 22.25 Theroux n vinksahtaneet viikonloput 23.15 Kelttimytologiaa: Noidat 23.40 Kino Into: Dyynien daami (K15) 02.02-04.00 Teematieto tiistai 31.08. 04.00 Teematieto 10.00 Opettaja.tv: Suurenmoiset suunnitelmat 10.30 ANACONDA EN ESPANOL 10.45 Teematieto 14.00 Ohjelmakirjasto: Luostarien kutsu 1-3 15.28 Teematieto 16.00 Ilmastonmuutoksen kurimuksessa 16.30 Japania Erinin kanssa 16.55 Värikkäitä makuja 17.00 Leffagenret 17.54 Maan aarteet 18.00 Opettaja.tv: Reksiakatemia 18.15 Opettaja.tv: Työn iloa! 18.30 Prisma Studio 19.00 Britannian mestarirakentajat 19.24 Iiro irti: Ilosaarirock 19.30 Kohtalon vuodet 20.50 Rakennustaiteen aarteita 21.00 Historia: Tuntemattomat sotilaat 21.50 TV-arkiston kino: Pimeänpirtin hävitys (K15) 23.30 Iiro irti 00.15 Tohtori Zivago 01.02-04.00 Teematieto keskiviikko 01.09. 04.00 Teematieto 09.00 Opettaja.tv: Hyppytunti 09.30 Opettaja.tv: Kivan koulun leiri 10.00 Opettaja.tv: Svea Linnén jäljillä 10.15 Opettaja.tv: Olipa kerran keksijä 10.40 Teematieto 14.00-15.51 Ohjelmakirjasto: Suomalaiset sävelet 1-4 16.00 Britannian mestarirakentajat 16.23 Maan aarteet 16.30 Veitsen terällä : Paksusuolisyöpä 17.00 Tiededokumentti: Rannikot 17.54 Lapset puhuvat 18.00 Japania Erinin kanssa 18.25 Värikkäitä makuja 18.30 Seitsemällä merellä 19.00 Klassikkotarinoita: Korttipeli 20.00 Kevään 17 hetkeä 20.54 Maan aarteet 21.00 Marilynin viimeiset sessiot 22.30 Film noir: Murha 3. kerroksessa 23.35 Prisma Studio 00.05 Punklandia 00.50-04.00 Teematieto Ryanair lentää Pirkkalasta Norjaan RYANAIR ilmoitti viime viikolla aloittavansa uuden reitin Pirkkalasta. Tämänhetkisten kahdeksan reitin lisäksi lokakuun viimeisenä päivänä Ryanair aloittaa lennot Osloon, Rygge-Moss lentokentälle. Reitti tullaan lentämään neljänä päivänä viikossa; maanantaisin, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Oslon Rygge-Moss-lentokenttä sijaitsee noin 70 kilometriä Oslon keskustasta kaakkoon, vuonojen itä puolella. Lentokentältä on hyvät liikenneyhteydet Oslon keskustaan. Yhtiö kauppaa vielä parin päivän ajan avajaistarjouksena yhdensuuntaista lippua hintaan 17.99 euroa, sisältäen verot. Ryanairin lähiajan muutoksiin kuuluvat myös Riikan ja Milanon reittien keskeytykset talviajaksi. HÄRMÄLÄ & HATANPÄÄ Hatanpäällä viihdyttiin Ryanair tiedotti uudesta Norjan reitistä. Lennot Bergamoon (kuva) ja Riikaan sen sijaan keskeytetään talven ajaksi. Etelä-Alvarin kyläjuhla veti satapäisen yleisön Hatanpään Arboretumin ruusutarhaan. Juhlan juonnosta vastasi tamperelainen jääkiekkolegenda Janne Ojanen. Apulaispormestari Timo Hanhilahti (vas.) ja lähipoliisi Jarmo Toikkanen viihtyivät Etelä-Tampereen kyläjuhlassa. Apulaispormestari piti juhlapuheen ja poliisi otti lapsilta sormenjäjet, tosin vain lasten omaan käyttöön. JoS Seulottua PELTOMULTAA ym. pihanrakennustarpeita pihaasi toimittaa MAANRAKENNUS SULIN OY Soita (03) 3123 6550 UUSIA VUOKRA-ASUNTOJA PIRKKALAAN Uusi vuokrakerrostalo, As Oy Pirkkalan Partolanaarre, on rakenteilla Pirkkalan Partolaan osoitteeseen Korkokuja 5, lähelle monipuolisia kaupallisia palveluita. Partolanaarteen huoneistovalikoimassa on erikokoisten perhekuntien tarpeita vastaavia huoneistotyyppejä kaksioista neljän huoneen asuntoihin. Jokaisessa asunnossa on huoneistokohtainen sauna sekä parveke, ranskalainen parveke tai terassipiha. Rauhallisen, päättyvän kadun varrelle rakennettavan kohteen pihassa on lasten turvallista leikkiä. Huoneisto m 2 /kk 2h+k+s 2h+kk+s 3h+k+s 47,5 54 72 605-629 655-675 822-855 Vesimaksu 17 /henkilö/kk Vuokravakuus 1kk vuokraa vastaava Huoneisto m 2 /kk 3h+k+s 3h+k+s 4h+k+s 74,5 75,5 81 851 871-896 905-931 Kohteeseen on jatkuva haku, joten toimi nopeasti toimittamalla hakulomake! Kohde valmistuu 12/2010. KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIORENKAAT NYT EDULLISESTI 155/70-13 128,- 175/65-14 148,- 185/65-14 148,- 185/65-15 168,- 195/65-15 188,- 205/55-16 238,- 185-14C 198,- 195/70-15C 198,- YLI 40 OVAIHTOEHTOA! myös Firestone, Michelin, Continental ym. ASKOSAARI OY P. (03) 255 6677. Keskuojankatu 11, Sarankulma Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä 0400-806 275 Pirkkala Tmi Mika Kivelä Suvantokatu 7, Tampere P. 212 9477 Huollamme kodinkoneita myös Pirkkalassa, Härmälässä ja Nokialla. Näytä tämä ilmoitus, saat matkan alennettuun hintaan. Puh. 010 423 5423 Hämeen Kattokeskus Oy Vesalantie 8, 33960 Pirkkala www.kattokeskus.fi PIRKKALAINEN 13 Piipunhatut ym. Ikkunapeltejä Seinä- ja kattopeltejä Puh. 050 516 4180 Anianrantatie 1099 P. 0400 159 817 Laadukkaat vesikattoremontit! Ammattitaitoa Sinun eduksesi! Vesikattoremontit Tiili- ja peltikatot Peltien kanttaukset Soita ja kysy tarjoustamme, teemme samalla kattosi kuntotarkastuksen. Puhelin (03) 368 3397 Faksi (03) 368 3297 kattokeskus@kattokeskus.fi Ilmastointihuoltotarjous 80,-

14 PIRKKALAINEN 25.8.2010 PALVELEMME TEITÄ ILMOITUSTORI KAUNEUS JA TERVEYS KAHVILAT LIIKENNE Vuokrata halutaan Oma koti myynnissä, halutaan vuokrata 1.10 alk./sop.muk. 2-3h asunto Pirkkalasta. Kaikki huomioidaan. Vuokra max. 700 e. 040 848 4212/ Annika SULATAN SINUT! www.kilotveks.fi Riitta 041 516 8802 PARTURI-KAMPAAMO Laura Teitä palvelevat Laura & Sanna Tervetuloa! Suupantori 4 (talon takana) Puh. 368 2275 Avoinna ark. 9 17, la 9 13 Ortopediseen osteopatiaan erik. URHEILUHIEROJA-MST AKUPUNKTUURIHOITAJA MARKO LAINE Suupantie 2, Pirkkala P. 040 506 4385 www.urheiluhierojalaine.com NAUTI HIUKSISTASI Kaikkea hiuksille parturi-kampaamot Pirkkala Suupantori 4 p. 368 5557 S-Market, Partola p. 265 6966 Suupantori 4 42 vuotta nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Ajanvaraus puh. 341 3414 Päivystys myös 050 543 1819 Pirkkalaistori 4, NOKIA, p. 341 3839 Ma-pe 10 17 sekä sop. muk. la sop. muk. www.maij-britt.fi F Y SI Tervetuloa hemmoteltavaksi Fysioterapeutit Leila Vanninen Minna Krans Fysioterapia Hieronta Akupunktio O LA ma to 8 20 pe 8 18 p. 045 239 7233 Hae Juhlavuoden etuseteli! www.elisanet.fi/fysiola Partolakeskus, Pirkkala Tervetuloa palveltavaksi! Kahvila-Konditoria CAFE INNE Suupantori 4, Pirkkala Avoinna arkisin 9 16 Puh. 040 841 8930 www.cafeinne.fi VALOKUVAUS STUDIO (Loukonlahti). Kuvaukset ajanvarauksella p. 368 1280, 050-464 6215 MYYMÄLÄ Puh. 368 1280 Av. ark. 10 18, la 10 16 (Citymarket) www.kuvakuisma.fi LAKIASIAT Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA (03) 3124 0420, 040 508 3000 timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.com Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. LIIKUNTA K-Citymarket kauppakeskuksessa NUIJAMIESTENTIE 5 puh. 341 2250 Av: MA-PE 10-19, LA 10-17 Kesäsunnuntaisin 12-16 Taksi Timo Hänninen Suupantie 12 B, Pirkkala P. 0500 234 653 YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä www.fintaxi.fi Taksi Antti Aalto 0400 995 816 KUORMA-AUTO- KULJETUKSIA Muutot ym. kuljetukset Tmi Heikki Kastari 040-523 3985 heikkikastaripirkkala@suomi24.fi Mobil-öljynvaihdot Ford FE 5W30 12,10/l Mobil 3000 5W40 12,50/l Mobil ESP 5W30 19,45/l Mobil 0W40 17,-/l Öljynvaihto sisältyy hintaan. P. 03 368 3321 Teollisuustie 11, PIRKKALA www.pirkkalanautokeskus.fi GRAAFISET PALVELUT Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh. 3143 1900. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Ostetaan Loukonlahdesta rivitalo 3-4 h+k+s tai paritalo, käy remontoitava ja myöhemminkin vapautuva. Yht. 040 584 5455, 040 961 0305. Myydään Skootteri vm -07, Baotian, kelt. Aj. vain 3 000 km, 1 kesä. Ollut tytöllä. Hp. 350 e, sis. kypärän + vara-akun. Puh. 040 472 6882 (viime viikon ilm. painovirhe). PT 2 h+k+s 62 m2. Rv. 1998. Hienolla paikalla Loukonlahdessa. Vaihdossa huomioidaan RT/OKT 4-5h Pirkkalasta. Puh. 040 7345 360 http://www. nettiasunto.com/32877 Isomäentiellä heti vapaa autotalli 16 m2. Sähkö on. Hyvä sijainti. Puh. 050 912 6643. Muuton vuoksi hyvää kodin irtainta: 2 lepotuolia, 1 satulavyölepotuoli, mänt. kulmakaappi, itävalt. tyyp. kulmaruokaryhmä, oloh. sohvapöytä, talonpoik.antiik. lipasto, koiv. runkosänky ym, verhoja, päiväpeittoja su 29.8. klo 13-16 Perkiönkatu 35, Härmälä. Puh. 0400 856 460. Tervetuloa! PALVELEMME TEITÄ ELÄIMET Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta 020 1334 455 Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet 0600 304 010 suureläimet 0600 304 020 www.pirkkalainen.com Virkamies hakee Pirkkalasta 2h+k+p+s kaksiota n. 50-60 m2 kerrostalosta. Puh. 041 728 2996. Varastettu Musta Nishiki miesten polkupyörä Härmälästä Perkiönkatu 60 pyöräsuojasta. Lukittu telineeseen vaijerilukolla välillä 15.-16.8. P. 044 339 9697. Löytöpalkkio. Vaaleansininen Jopo su-ma 22.-23.8. välisenä yönä Niemenmaantie 28 H: n pihasta. Puh. 050 304 2030/Seija Kiviranta. Löydetty Toiviosta naisten polkupyörä. Puh. 050 501 2582. Löydetty su 15.8. Vähäjärven keskustan puoleiselta rannalta musta uudennäk. lompakko. Sis. pienehkön summan rahaa. Tied. puh. 041 463 8052. Kyöstintie 10, PIRKKALA Puh. 03-447 5700 www.oivaelainklinikka.fi Eläinlääkärit Unna Määttänen Saila Kariola Pia Mölsä Av. ma 12-19, ti-pe 9 19, la 12 16 KOTI JA PIHAPIIRI KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA 0400-462 464 Tero Saarikoski 0400-496 369 Mika Helén www. Durolin. Vaihtolavapalvelut Maanrakennustyöt Puunkaadot yms. 0500 858 823 Peltikattourakointia ym. rakennustyöt Puh. 040 182 7807 Sähköurakointi SEPPO ANNALA P. 040-521 5813 sahkourakointi@seppoannala.fi www.seppoannala.fi TERÄSMYYNTI Putket, latat, kulmat, levyt ym. Hitsaustyöt: portit, kaiteet ym. 0400-630875 0400-623395 Sileesuonkatu 22 Tampere www.rautaa.fi PARHAAT BETONIT FI Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. (03) 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI www.pirkkalansahkoliike.fi lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh. 0400 851 395 Vaittintie 2, PIRKKALA www.alumiinijalasi.fi 39 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja 3 33960 PIRKKALA Puh. (03) 368 0826 Fax (03) 368 5826 GSM 0400-848 681, 0400-848 682 ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen 0400-658 393 Halmeentie 5, 33960 Pirkkala www.lmj-tekniikka.fi Kaivinkonetyöt 13t telakone Traktorityöt Etukuormaintyöt, lanaukset, maansiirto 040 779 4567 Auto- ja Konepalvelu Leikkanen mleikkanen@gmail.com LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh. 0400-233 711 Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Nosturi- ja vaihtolavatyöt Nosturi + koura Nosturi + henkilökori Maa- ja kiviaineiskuljetukset P. KIRSTUA Ky, Nokia Puh. 0400 734 549

25.8.2010 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: to 26.8. klo 12 yhteislaulu, pe 27.8.klo 9 perjantaipuheet luomisvimma, ke 1.9. klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 30.8. klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, klo 11.30 laulu, klo 13 shakkikerhosta kiinnostuneet kokoontuvat. Klo 10-13 toimisto auki ma ja ke. Ke 1.9. klo 10 askartelukerho, klo 13 lukupiiri. Liikuntatalolla ti 31.8. klo 12-13 kuntosaliryhmä 2 ja ke 1.9. klo 9-10 kuntosaliryhmä 1. To 2.9. ulkoilupäivä Kranstolpassa. Lähtö vanhan kirjaston edestä klo 9. La 11.9. syysmarkkinat Suupantorilla klo 9-14. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus kirkon seurakuntasalissa to 9.9. klo 12, teemana tutustuminen ja muuta keskustelun pulinaa. Kuoro klo 11. Senioripiirin kirkkopyhä Hämeenkyrössä 12.9. Matkat kimppakyydeillä. Ilmoittautumiset sihteerille viimeistään pe 27.8. Perinteinen kolmen senioripiirin tapahtuma Porin Teknologiakeskuksessa Pripolissa to 7.10. Ilmoittautumiset sihteerille viimeistään jäsentilaisuudessa 9.9. Matkan voi yhdistää samana päivänä Poriin tehtävään teatteriretkeen. Lisätietoja: puh.joht. Lahtinen 0400 234 380, matkavastaava Murotie 040 5702 739, sihteeri Holmroos 0400 624 980. Pirkkalan Sotaveteraanit: Mäntän retkelle 31.8. lähdetään Kreetankujalta klo 9 ja ajetaan reittiä Kreetantie - Naistenmatkantie (Kirkkoveräjän pysäkki) - Naistenmatkantie (Teboil) - Suupantie 9.20 (Sirpakan pysäkki) - Ratsutilantie - Kyöstintie - Lehtimäentie - Naistenmatkantie - Anian rantatie Vanha kirkko 9.40. Paluu Pirkkalaan n. 16.30. Pirkkalan Vasemmistoliitto: Vasurinyyttärit; avoin kesätapahtuma Allan Salon ateljeella Heikkiläntie 123: ssa la 28.8. klo 17 alkaen. Tule solidaarisessa nyyttärihengessä mukaan jakamaan ajatuksia, kokemuksia, ideoita ja muita tuomisia. Pirkkalan Hiihtäjät: Torstairastit Lempäälässä Kuokkalan koululla. Lähtö klo 17-18.30. Opastus Kuokkalan Neste. Suunnistuskoulu samassa paikkaa klo 18. Pirkkalan Karjala-seura: Kyykän pelaaminen jatkuu elo- ja syyskuussa torstaisin Kyöstin kentällä, jos ei sada kovasti. Innokkaaseen peliporukkaan mahtuu uusia pelaajia. Ikä tai kunto ei ole este tulla mukaan leppoisaan peliin. To 26.8. on hallituksen kokous ennen peliä klo 17.30. Piirin ekumeeninen kirkkomatka la 4.9.: Pokrovan kirkko ja ort.veljesyhteisö (Kirkkonummi) - Vanajan harmaakivikirkko - Metsäkansan kirkko - Sääksmäen kivikirkko. Lähtö Tampereelta klo 7.40. Matkan hinta 25 euroa (sis. matkan, lounaan Pokrovassa, opastukset), maksetaan bussissa. Tied. ja ilmoitt. 27.8. mennessä puh. 040 757 0370. MLL:n Pirkkalan osasto: Esikoista odottavien äitien ryhmän ohjatut tapaamiset Loukonkoivussa, Kirkkoveräjäntie 3 (käynti Kirkkokadulta) viikoittain maanantaisin klo 18.15-19.45, paitsi 30.8. klo 19.30-21 ja 13.9. aloitamme, kun kunnan synnytysvalmennukseen osallistuvat ehtivät paikalle. Painonsallintaryhmä aloittaa 29.9. Lisätietoja Mapulta 0400 798 487 tai pirkkala.mll.fi Pirkanmaan Vammaistyö: Klubien suunnittelupalaveri avustajille ke 1.9. klo 18 Ensimetrissä. Mikäli et pääse paikalle, kerro ohjelmaideasi etukäteen Eevalle tai Tainalle. Pirkkalan klubi kokoontuu ma 13.9. klo 18 Pirkankoivussa ja Treen klubi ke 15.9. klo 18 Vuoltsulla. Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden kannattaa rohkeasti tulla paikanpäälle tutustumaan toimintaamme, kaikki auttavat kädet ja kuulevat korvat ovat tarpeen. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen Pirkkalan alaosasto: Kokoontumiset Hopeakellossa to 9.9., 14.10., 11.11. ja 9.12. klo 16. Yhteistyössä kunnan vanhustenpalveluiden kanssa vertaistukiryhmä omaisille ja samanaikaisesti toimintaa sairastuneille. Ryhmät kokoontuvat Pirkankoivussa to 2.9, 7.10., 4.11. ja 2.12. klo 15-16.30. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Leena Pitkänen 050 361 8324, leena. k.pitkanen@gmail.com Toivion koulun vanhempainyhdistys: Kokous ke 1.9. klo 17.30 koululla, ruokala Mäyränkolossa. Tilaisuus on avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Valmistellaan mm. vuosikokousta. Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh. 368 4885, sp: tyopala@ gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma 11-12 ja to 12-13. Pirkkalan ympäristöyhdistys: Kokous Pirkkalan liikuntatalo ke 25.8. klo 15. Pirkkalan Reserviläiset: Majaillat edellisvuosien tapaan keskiviikkoisin klo 18. Pirkkalan Metallityöväen A.o. 239: Toimikunnan kokous to 26.8. klo 16 Pirkkalan Virin toimistolla, Ollikantie 19. Pirkkalan Metsästysyhdistys: Syyskokous Erämajalla su 29.8. klo 15. Hirvieläinjahtiin osallistujien henkilökohtainen ilmoittautuminen. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari 040 559 1272. Pirkkalan demarit: Toimikunnan avoin kokous to 2.9. klo 18 Ty Toivon talolla, käsitellään valtuuston asialista ja lautakunta-asioita. Ty Toivo: Johtokunnan kokous to 2.9. Ty Toivon talolla toimikunnan kokouksen jälkeen. RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA jauhelihakastike, perunat / spagetti, tuoresalaatti, luumukiisseli. TI juustoinen broilerkeitto, vihannes, marjapaistos ja vaniljakastike. KE tillilihakastike, perunat, kasvis, salaatti, sitruuna- porkkanakiisseli. TO kinkkukiusaus, salaatti, mousse. PE kalamurekepihvit, perunasose, salaatti, marjakiisseli. LA jauheliha- perunasoselaatikko, kasvis, salaatti, omena- puolukkakiisseli. SU palapaisti, perunat, kasvis, salaatti, puolukka, mustikkavaahto. Päiväkoti- ja kouluruoka MA nakkikeitto, näkkileipä, tuorepalat. TI kalamurekepihvit, perunasose, tuoresalaatti. KE kinkkukiusaus, porkkanaraaste. TO jauhelihakastike, perunat, herne-maissi, tuoresalaatti. PE hernekeitto, ruisleipä, tuorepala. PIRKKALAINEN 15 Kukka Harvilahti opasti Pirkkala-Seuran retkeläisiä Seurasaaressa eloisasti. Retki-ilma oli tuttuun tyyliin lämmin - suorastaan hiostava. Seurasaari viehätti retkeläisiä ANTTI JOKINEN Ryhmäkuvaan kokoonnuttiin kuulun puusillan päässä. Onni Jääskeläinen intoutui muistelmaan vanhoja. Matkanjohtaja Pirkko Veiranto teki tuttavuutta paikallisten asukkien kanssa. HELSINKILÄISTEN ulkomuseo ja kansanpuisto Seurasaari lumosi Pirkkala-Seuran retkeläiset toissa lauantaina. Matkaajia oli tuttuun tapaan täysi bussi. Lähtiessä seurattiin Paunulaisen ikkunasta Helsinki City Marathonia. Heti tullessa kuultiin Seurasaaren ravintolasta niin ihmeitä juttuja, että sellaista ei Tampereella satu. Ravintolan lisäosa rakennettiin vuonna 1952 Helsingin Olympialaisiin, kun saaresta tehtiin kisojen leirintäalue. Ravintolan, jossa retkeläiset istuivat maittavalla saaristolounaalla, vihki käyttöön itse Miss Universum Armi Kuusela. Jaffalimonadin Suomen ensiesittelykin tapahtui samassa tilassa. Myöhemmin presidentti Urho Kekkosen oli tapana käydä Seurasaaressa lenkillä ystävänsä Paavo Nurmen kanssa. He juoksivat kerran kuukaudessa läheisestä Tamminiemestä lenkin muutamaan kertaan Seurasaaren ympäri. Aina viimeisellä kierroksella miekkoset hölkkäsivät ravintolan kautta - ja tuolloin piti molemmille olla tarjottimella valmiiina kaksi kylmää Lahden A- olutta. Ne katosivat suihin nopeaa tahtia. Jokin aika sitten ravintolasta sai perässä juosseelta sankalta reportterijoukolta suojapaikan pääministeri Matti Vanhanen, joka oli ollut kävelyllä naisystävänsä kanssa. Retkeläiset eivät tohtineet kysyä, että kenenköhän niistä. Itse saari paljastui mielenkiintoiseksi paikaksi, johon on siirretty vanhoja maalais-suomen rakennuksia eri puolelta maata. Ihailla voi kokonaisia taloryhmiä. Iisalmen pappila, jossa Juhani Ahon isä oli pappina, on sekin uudelleen hirsistä koottuna Seurasaaressa. Vanhin rakennuksista on 1685 rakennettu Karunan kirkko. TYÖPAIKKOJA TORIMYYNTIÄ Viialan Kotileipomo joka torstai klo 8.30-14 Pirkkalan torilla. OSTETAAN Halutaan ostaa Pirkkalasta maatila/-alue 2-10 ha ratsastustoimintaan. pirkkalanratsastus@ luukku.com ÄITI, TEETKÖ HYVÄÄ KOTIRUOKAA? Olet kokki tai muu ruoka-alan ammattilainen ja olet palaamassa työelämään lasten lähdettyä kouluun. Haluat siksi työskennellä vain osa-aikaisesti. Kivirannan kokous- ja juhlakeskus Pirkkalan Turrissa on kiinnostunut sinun työpanoksestasi. Ota yhteys sähköpostilla: pirjo.niininen@kiviranta.eu. Tutustu Kivirantaan osoitteessa www.kiviranta.eu. LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p. 3143 1911 Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p. 3143 1915 040 592 2055 Maija-Riitta Näreikkö LOMALLA Eeva Leskinen Laskutus, yhdistyspalsta p. 31431900 Karoliina Ahola Kesätoimittaja p. 3143 1912 Eija Forssell Ilmoitukset p. 3143 1914 Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 33960 Pirkkala Puhelinvaihde 3143 1900 Telefax 3143 1950 Avoinna ma-pe klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p. 0400 829 724 Ilmoitushinnat: 1.1.2010 alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,93 e takasivu... 0,98 e vuosi-ilmoitukset... 0,57 e kuolinilmoitukset... 0,62 e silmäkulma... 1,55 e määräpaikkakorotus... 0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri... 70 e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori 1-5...sis. alv 9,00 e Ilmoitustori 6-10... sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: 13.400 kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2010 alkaen: Kotimaa... 40 e Eurooppa... 100 e Muut alueet... 140 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p. 3140 4213 Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

16 PIRKKALAINEN 25.8.2010 LUKIJOIDEN KUVAKISA Lukijat lähettivät upeat 200 kuvaa ANTTI JOKINEN PIRKKALAISEN kuvakilpailu Minun Pirkkalani sai lukijat lähettämään hienosti lähes 200 valokuvaa Pirkkalaiselle. Tämän vuoden kilpailun yhteydessä pyysimme lukijoilta lisätoivomuksena sellaisia kuvia, joita voitaisiin käyttää ensi vuonna Pirkkalainen-lehden 50-vuotisuuden tiimoilla julkaistavassa Pirkkala-kuvakirjassa. Pyyntö sai monet lähettämään hienoja sarjoja maisemakuvia ja tunnelmia, jotka oli selvästi valikoitu juuri Pirkkalaa esitteleviksi otoksiksi. Kiitos niistä! Tässä vielä yksi kooste kisakuvia. Seuraavaksi on jo vuorossa palkittujen kuvien esittely, mihin päästään syyskuussa Pirkkalaisen toimituksen ja Kuva-Kuisman raadin kokoonnuttua työhönsä. Kuvakisan kuvia julkaistaan lehdessä edelleen syksyn mittaan. Jäikö joku juttu kertomatta? Anna uutisvinkki, p. 3143 1912 toimitus@pirkkalainen.com Pikkunoita Roosa lähdössä ensimmäistä kertaa virpomaan pääsiäisenä 2010. Kuvan lähetti Tiia Rajala Rasontieltä. Jokin liikkuu luonnossa! Kuvan lähetti Raija H Metsänheimo Heikkiläntieltä. Yksivuotias Lukas nautiskelee elämänsä ensimmäistä jäätelötötteröä Justus-isoveljen näyttäessä mallia. Kuvan otti kotipihassa Emilia-äiti. Odotettu Luettu Se aidosti paikallinen Syyskuun teemanumerot Ke 1.9. Liikunta ja terveys Ke 29.9. Yrittäjänumero Jakelu myös Nokialle, Multisiltaan ja Peltolammille. Painosmäärä n. 28.000 kpl Ilmoita ihmeessä! Pyydä tarjous ja varaa loppuvuoden ilmoitustilasi kerralla. Anneli Salonen, p. 3143 1915, 040 592 2055 anneli.salonen@pirkkalainen.com Eija Forssell p. 3143 1914 Kaksivuotias Rasmus oli käymässä Pirkkalassa ukkilassa, Killossa, ja kiikkui heinäkuisena kesäaamuna Hannu-ukin ja Rasmuksen yhdessä tekemässä keinussa. Kuvan nappasi Salme Kontio-Huotari. Suomessa 1960-luvulla voimakkaasti taantunut ja silloin harvinainen haapaperhonen on nykyään Pirkkalan vakiasukas, kertoo Riekkokujalla asuva Jani Kortesaari upeasta perhoskuvastaan. Kaverukset Eetu ja Niilo pihaleikeissä kesähelteillä. Vaikka metsää ei montaa neliötä pihassa ole, on siinä monet hurjan hauskat leikit kesän aikana leikitty. Kameran takana oli Eetun äiti Carita. Onkijan Vähäjärven rannalla kuvasi heinäkuun lopussa Maarit Mannonen.