OHJEITA KALKKUNOIDEN LAIDUNKASVATUKSEEN

OHJEITA KALKKUNOIDEN LAIDUNKASVATUKSEEN Satafood Kehittämisyhdistys ry. /Sirkka Karikko, 30.12.2014 1

Sisällys Johdanto 3 Eläinaines 4 Alkukasvatus 5 LAIDUNNUKSESTA 6 Laidun 7 Laidunaita 9 Laidunsuoja 10 Siirto laitumelle 12 Rehu ja vesi laitumella 13 Riskien hallinta laitumella 15 Laidunalueen valinta 15 Panosta alkukasvatukseen 15 Tautisulku 15 Rokottaminen 16 Rehut ja vesi suojan sisällä 17 Kalkkunat yöksi suojaan 17 Suojassa pitäminen lintujen kevätmuuton aikana 18 Kalkkunoiden hoito, kiinniotto ja lastaus 19 Lähteet ja lisämateriaali 21 2

LAIDUNKALKKUNAN KASVATUKSEN OHJEITA Johdanto Luomukalkkunoiden kasvatusta kokeiltiin Suomessa 2000-luvun vaihteessa. Kasvatusmäärät vaihtelivat tuolloin noin 300:sta 800 kalkkunaan ja tiloja oli vain muutama. Tämän jälkeen luomutiloilla kasvatettiin yksittäisiä kalkkunoita, kunnes lähes 10 vuoden tauon jälkeen luomukalkkunatuotantoa aloitettiin jälleen vuonna 2011 yhdellä tilalla. Tuolloin luomukalkkunaa tuotti tila, joka oli mukana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa hankkeessa, jossa useiden eri selvitysten avulla saatiin kuva siitä, onnistuuko luomukalkkunan tuotanto Suomessa. Lisäksi hankkeen aikana selvitettiin luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon välissä olevaa laidunkalkkunatuotantoa. Hankkeen selvitysten perusteella lainsäädäntö ja tuotannon kriteerit mahdollistavat luomukalkkunatuotannon Suomessa. Myös kalkkunan luomuruokinta onnistuu, kunhan rehut suunnitellaan ja tehdään hyvin, ja ruokinta toteutetaan ohjeiden mukaisesti. Laidunkalkkunat sen sijaan voidaan ruokkia tavanomaisilla kalkkunoiden kasvatukseen suunnitelluilla rehuilla. Laidunkalkkunatuotantoon ei siis välttämättä tarvita erillisiä rehuja kuten luomutuotannossa. Luomu- ja laidunkalkkunatuotannon suurin ero tavanomaiseen tuotantoon tautisuojauksen kannalta on ulkoiluvaatimus. Tavanomaisessa tuotannossa keskeisessä asemassa on tautisulku, joka erottaa puhtaan tuotantotilan saastuneesta ympäristöstä. Luonnonlintujen ja haittaeläinten kuten jyrsijöiden levittämät tartunnat sekä maaperäiset taudinaiheuttajat uhkaavat laiduntavaa parvea. Vaihtoehtoisia hallintakeinoja on kuitenkin olemassa, esimerkiksi laidunkierto ja rokotukset, jotka vähentävät kalkkunoiden sairastumisriskiä. Hankkeessa toteutettu kvalitatiivinen kuluttajatutkimus osoitti, että suurin este kuluttajan näkökulmasta on luomukalkkunan kalliiksi koettu hinta. Tutkimuksen mukaan kalkkunalla on tunnettuus- ja mielikuvahaaste, joten ennen kuin luomukalkkuna saadaan kuluttajien ruokapöytään, tulee tavallisen kalkkunan asemaa vahvistaa ja vakiinnuttaa kuluttajien ruokapöydässä. Luomukalkkunan menekin haasteena on korkeahko kustannustaso sekä luomukalkkunan markkinointi. Laidunkalkkuna vaikuttaa luomukalkkunaa lupaavammalta vaihtoehdolta, koska siinä yhdistyvät edullisemmat tuotantokustannukset ja eläinten hyvinvointinäkökohdat. Haasteena ovat markkinointi ja logistiikka. (Loppuraportti: Luomukalkkunan tuotannon käynnistäminen 2014). Laidunkalkkunatuotannon avulla on mahdollisuus tarjota kuluttajille luomua edullisempi vaihtoehto, joka tuo tunnettuutta kalkkunalle. Laidunnuksessa on kuitenkin riskejä, joita tavanomaisessa tuotannossa on helpompi hallita. Vaihtoehtoisia hallintakeinoja laidunnuksen riskeille on kuitenkin olemassa. 3

Seuraavassa on kerätty ohjeita kalkkunoiden laidunnukseen kotimaisten kokeilujen perusteella ja soveltaen myös ulkomaisia ohjeita ja käytännön kokemuksia. Esimerkiksi Englannissa kalkkunoiden laidunnus joulukalkkunamarkkinoita varten on yleistä ja niiden tuotantoon on paljon ohjeita. Eläinaines Eläinsuojeluasetuksen (396/1996) mukaan Suomessa ulkona saa ympärivuotisesti kasvattaa vain sellaisia tuotantoeläinlajeja ja rotuja, jotka soveltuvat ulkokasvatukseen. Yleensä laidunkalkkunatuotannossa käytetään hitaasti kasvavia rotuja, joiden kasvatusaika on 20 viikkoa tai enemmän. Koska Suomessa ei ole saatavilla hitaasti kasvavan jalostelinjan untuvikkoja, käytetään meillä laidunlintuna tavanomaista kalkkunaa. Muutaman kesän laidunkasvatuksen perusteella voidaan todeta, että tavanomainen kalkkuna soveltuu myös laitumella kasvatettavaksi. Mikäli halutaan käyttää hitaasti kasvavaa jalostetta, untuvikkoaines on tuotava maahan. Maahantuontiin liittyy kuitenkin riskejä, jotka on otettava vakavasti. Tuotaessa untuvikkoja ulkomailta, on etsittävä tautitilanteen kannalta turvallinen toimija. Lähtötilan tautitilanne ja tautisuojaus samoin kuin salmonellatodistukset ja vastuunjako on syytä selvittää ennen tuontia. Selvitettäviin seikkoihin kuuluvat myös lähtöparven ja tuotavien untuvikkojen rokotukset sekä terveystarkkailutodistukset. Eläinaineksen hankinnassa on otettava aina huomioon Eviran viranomaisvaatimukset sekä Eläintautien torjuntayhdistys ETT ry:n ohjeet. Suomessa laidunnukseen käytettävissä oleva aika on pohjoisen sijainnin ja sääolojen vuoksi poikkeuksetta lyhyempi kuin maissa, joissa kalkkunoiden laidunnus on yleisempää kuten Ranskassa ja Englannissa. Siksi tavanomaisen, nopeammin kasvavan kalkkunalinjan käyttöä voidaan meillä perustella. Parven tasaisuuden edellytys on, että se on samaa sukupuolta. Mikäli tarkoitus on markkinoida laidunlinnut kokonaisina, on tällöin järkevää käyttää ainoastaan kanoja, sillä niiden paino valmiina on merkittävästi alhaisempi kuin kukkojen. Laitumella kasvava kalkkunakana saavuttaa teuraskypsyyden (5 7 kg teuraspainon) 13 16 viikon iässä ruokinnasta riippuen. Kukon teurastaminen saman painoisena ei ole järkevää, sillä sen lihaksikkuus tulee vasta myöhemmällä iällä ja painavampana. Suuremman kokonaisen kalkkunan myynti voi olla vaikeaa yksittäisen kalkkunan hinnan noustessa kilojen myötä korkeammaksi ja on myös otettava huomioon, että nykykeittiön uuneihin iso kokonainen kalkkunakukko ei todennäköisesti mahdu. 4

Alkukasvatus Laitumelle menevien kalkkunoiden alkukasvatuksessa pätevät samat ohjeet kuin sisätiloissa loppuun asti kasvavien kalkkunoiden. Ennen untuvikkojen saapumista alkukasvatustila on valmisteltava huolellisesti. Kasvatuspaikan yleislämpötilan tulee olla 28 C ja ringeissä keinoemojen alla lämpötilan tulee olla noin 10 astetta korkeampi (36 40 C). Tärkeää on huolehtia myös, että alkukasvatustilassa ei ole vetoa. Untuvikoille rakennetaan ringit; ringin halkaisija 4m. Yhteen rinkiin sijoitetaan 350 kanaa tai 250 kukkoa. Laitteiden määrä: 50 lintua/ruokintapaikka (4 kpl ruokinta-automaattia + munakennoja), 20-25 lintua/juomakuppi (kellokupit + käsin täytettävät kupit). Keinoemojen käyttö on perusteltua, koska tällöin yleislämpötilaa voidaan laskea nopeammin. Lämpötilan alentaminen nopeasti edesauttaa höyhenpeitteen muodostumista, mikä on erityisen tärkeää lintujen siirtyessä laitumelle osittain sään armoille. Hyvä alkuun lähtö on erittäin tärkeä parven tasaisuuden varmistamiseksi. Rinkien käyttöaika on noin viikko/vajaa viikko parvesta riippuen. Kuivikkeena kutteri ja sen laadusta on huolehdittava koko ajan: poista märkä, lisää uutta. Lintutiheys 6 viikkoon saakka (laitumelle siirtymisaika) maksimissaan 9,5 lintua/m2. Lintujen painoa ja parven yhdenmukaisuutta tulee seurata ensimmäisestä viikosta alkaen. Painoa tulee tarkastella vähintään viikon välein ja verrata sitä tavoitteeseen. Mikäli kasvut eivät kehity toivotulla tavalla, ensimmäisenä kannattaa tarkistaa rehun laatu ja kasvatusolosuhteet olosuhteet. Kuva 1. Untuvikkorinki varusteltuna. Tässä ringissä noin 250 untuvikkoa. 5

LAIDUNNUKSESTA Laitumella lintujen haasteena ovat vaihtelevat sääolot, petoeläimet, taudinaiheuttajat ja ennalta arvaamattomat tilanteet. Toki petoeläimiä lukuun ottamatta samat haasteet ovat sisätiloissa kasvatettavilla kalkkunoillakin haasteet ovat vain huomattavasti pienemmät. Laidunaluetta tulee olla vähintään 4 m 2 /kalkkuna. Yhden parven koko on maksimissaan 2 000 kalkkunaa. Laitumella on oltava mahdollisuus päästä suojaan epäsuotuisilta sääoloilta ja petoeläimiltä. Siipikarjan ulkona pitämisessä on rajoituksia Lintuinfluenssan leviämisen estämiseksi siipikarjan pitäminen ulkona on kielletty maaliskuun alusta toukokuun loppuun. (MMM:n asetus 81/2011, 4 a ). Kielto ei koske sellaisia pitopaikkoja, joissa ei pidetä samanaikaisesti sekä tarhattuja vesilintuja että kaupalliseen lihan- tai munantuotantoon tarkoitettua muuta siipikarjaa ja joissa ulkotarhat on suojattu riittävän tiheällä verkolla tai muulla vastaavalla tavalla siten, että luonnonvaraiset vesilinnut eivät pääse kosketuksiin siipikarjan kanssa. Ulkona pidosta (1.3. - 31.5.) on tehtävä ilmoitus kunnaneläinlääkärille ennakolta kirjallisena: lintulajit, lukumäärä, etäisyydet lähimpiin järviin, lampiin ja jokiin sekä miten suojaaminen luonnonvaraisilta vesilinnuilta toteutetaan ulkotarhassa. (MMM:n asetus 81/2011, 4b ) 6

Laidun Laidunalueesta ei saa olla suoraa kontaktia vesistöihin, jotka houkuttelevat vesilintuja. Tuulista aukeaa, kuten myös metsän ympäröimää laidunta kannattaa välttää parin kesän kokemuksella voidaan todeta näiden välimuodon vaikuttavan parhaimmalta ratkaisulta laidunalueeksi. Laitumella tulee olla riittävä kasvillisuus, vähintään 50 % alueesta on suositeltavaa olla kasvuston peitossa. Pikalaidunnurmiseoksesta on kokemuksia meillä Suomessa. Pikanurmiseoksen kanssa laidunalueelle voi kylvää samalla esimerkiksi kauraa. Kuva 2. Mikäli laidunalueella ei ole pensaita tai puustoa, laitumelle voi tuoda esim. olkipaaleja suojaksi ja virikkeeksi. Olkipaalit toimivat myös orsina ja orsia kannattaa rakentaa myös erikseen. Linnut tuntevat olonsa turvallisemmaksi istuessaan orrella. Iso avonainen alue saattaa houkutella esim. hanhia laskeutumaan laitumelle. Toisaalta parin laidunkesän kokemuksella näyttäisi siltä, että laidunalue keskellä aukeaa ei ole ollut ongelma villilintujen suhteen. Laidunalueen valinnassa on tärkeää, että alueella ei ole ollut lähivuosina ulkoilevia, sairastavia lintuja. Esim. mustapäätauti on isoja menetyksiä aiheuttava sairaus kalkkunalla. Myös sikaruusubakteeri elää maaperässä siltä pystyy kuitenkin suojautumaan rokottamalla linnut (toisin kuin mustapäätauti, jota vastaan ei ole olemassa rokotetta tai hoitokeinoa). Ideaalitapauksessa laitumen tulisi levätä pitkään kasvatuserien välillä. Etenkin jos mustapäätautia on esiintynyt, ei kalkkunoita tai muita lintuja tulisi pitää samalla maa-alueella 2-3 vuoteen. Saman laitumen käyttöä voidaan perustella, jos lintujen laidunsuojana toimii kiinteä rakennus ja laitumen aita on perustettu pitkäaikaista käyttöä varten. Mikäli samaa laidunta käytetään vuodesta toiseen, laitumen hoitoon laidunnusten välillä on kiinnitettävä erityishuomio, sillä tautiriskit kasvavat, kun laitumen lepoaika ei ole kokonaista kasvukiertoa. Laidunalueelta kannattaa kuoria kulunut pintamaa pois ja muokata (syväkyntö) alue. Keväällä alueelle kylvetään uusi laidunnurmi. Nyrkkisäätönä voidaan pitää sitä, että samalla laidunalueella laidunnetaan 1 parvi/vuosi. 7

Laidunkierrolla voidaan vähentää kalkkunoiden tautipainetta. Ulkomailla on hyviä kokemuksia neljän laitumen kierrosta viikon tai korkeintaan 2 viikon kiertovälillä. Laidunkierrolla voidaan optimoida myös laidunalan tarvetta ja laitumen ravinnollinen arvo voidaan hyödyntää tehokkaammin. Lyhyellä vaihtovälillä pystytään alentamaan mm. ulostevälitteisten tautien (esim. kokkidioosi) tartuntapainetta. Laidunalue on pidettävä siistinä poistamalla kaikki kuolleet eläimet (kalkkunat sekä haittaeläimet) mahdollisimman pian. Raadot ja niissä kasvavat kärpäsentoukat voivat aiheuttaa niitä syövillä kalkkunoilla botulisimia. 8

Laidunaita Laidunaidan tehtävä on estää eläintä karkaamasta ja pitää kalkkunat petoeläinten ulottumattomissa. Petovahinkojen välttämiseksi kalkkunat kannattaa siirtää yöksi suojaan. Petovahinkoja voidaan vähentää käyttämällä sähköaitaa. Laidunaidan ulkopuolella noin 5 cm korkeudessa kulkeva sähköaita pitää useimmat pedot (esim. ketut) loitolla. Kalkkunoiden ollessa pieniä voivat myös petolinnut olla uhkana. Kalkkunat ovat lentokykyisiä. Kevyemmät kanat ja nuoret linnut voivat helposti ylittää 1,5 metrin korkuisen aidan. Kun linnut viihtyvät laitumella ja niillä on riittävästi ruokaa ne pysyttelevät yleensä aidan sisäpuolella. Kun kalkkunat ovat innostuneita tai uhattuina, ne todennäköisemmin lentävät. Laidunaidan korkeuden tulee olla 180 200 cm, jotta kalkkunat saadaan pidettyä aidan sisäpuolella. Kuva 3. Aitauksen tulee olla rakenteiltaan ja materiaaleiltaan tarhattavalle eläinlajille sopiva ja sellainen, että se estää eläintä karkaamasta. Jos aitaamiseen käytetään verkkoaitaa, verkon silmäkoon on oltava sellainen, etteivät linnut voi jäädä siihen kiinni päästään, raajoistaan tai muista ruumiinosistaan. Aidan alaosassa kannattaa verkon silmäkoko pitää pienempänä ja yläosassa se voi olla harvempi, kuten viereisessä kuvassa näkyy. Mikäli sähköaita on käytössä, kannattaa huolehtia, että sähköaidan alla kasvillisuus on niitetty matalaksi. Laidunalueella tarvittavaa sähköenergiaa on mahdollista kerätä esimerkiksi aurinkopaneeleilla akkulatureihin. Aurinkopaneelin keräämää energiaa voidaan hyödyntää myös rehunjakelussa. Kuva 4, 5 ja 6. Aurinkopaneeli ja siihen kytketyt akut keräävät energiaa sähköaitaan ja laidunsuojaan. 9

Laidunsuoja Laidunsuojana voi toimia kiinteä kasvattamo, jossa kalkkunat voivat kasvaa myös untuvikkoajan ja josta on helppo pääsy laitumelle ja ulkotarhaan. Kuva 7. Kiinteästä suojasta pääsy tarhaalueelle, joka on kuivitettu runsaalla oljella Laidunsuojan tarkoituksena on suojella kalkkunoita vahingollisilta sääolosuhteilta, esim. rankkasateilta ja kovalta kuumuudelta. Suoja tarjoaa myös turvapaikkaa saalistajilta, petolinnuilta ja eläimiltä. Lisäksi laidunsuoja toimii ruokinta- ja juottopaikkana. Parven ruokinta tulee järjestää suojaan, sillä taivasalla, avolaitumella olevat ruokintapaikat houkuttelevat paikalle ei toivottuja villilintuja, jotka saattavat levittää vaarallisia lintutauteja. Ulkomailla kalkkunoiden laidunkasvatukseen käytettävät rakennukset ovat toisinaan kiinteiden hallien sijasta siirrettäviä telttahalleja tai kevytrakenteisia peltirakennuksia. Siirrettävät hallit tekevät laiduntamisesta joustavampaa, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden vaihtaa laidunpaikkaa vuosittain. Suojan täytyy tällöin olla helppo pystyttää ja purkaa. Samoin laidunalueen aitaratkaisun on hyvä olla helposti siirrettävissä. Kevytrakenteisissa kasvatushalleissa ilmanvaihto, lämmöneristys ja lämmitysmahdollisuudet ovat yleensä haasteellisempia. Lämmitys on usein pelkkien keinoemojen (lämpölamppujen tai lämpöpaneeleiden) varassa. Muutaman kesän kalkkunoiden laiduntamisen kokemuksesta voidaan todeta, että suomalaisissa olosuhteissa kondenssiongelmat voivat olla merkittäviä etenkin peltihallissa. Vähäsateisena kesänä ja oikein mitoitetulla ilmanvaihdolla telttaratkaisu toimi sen sijaan hyvin laidunkalkkunoiden suojana koko ulkokasvatuskauden ajan. Kuva 8. Kevytrakenteinen kaarihalli Kuva 9. Laidunsuojana pressuhalli, johon rehuseos traktorin perävaunusta Kevyissä laidunsuojissa kalkkunat ovat helpommin alttiina kosteudelle, vedolle, kylmyydelle ja myös kuumuudelle kuin kiinteissä varustelluissa kasvattamoissa. Lintujen vastustuskyky voi heiketä, jos kasvuympäristö on liian kylmä tai vetoinen. Märkyys ja jopa liiallinen kuumuus saattavat vaikuttaa vastustuskyvyn heikkenemiseen. Laidunsuojan alustan pitäminen kuivana on siis ensiarvoisen tärkeää ja suojaa kannattaa kuvittaa koko 10

kasvatuskauden ajan. Kostea pehku altistaa mm. rintalimakolle ja jalkavaurioille ja lisää haitallisten bakteerien kasvua. Kosteassa myös kokkiidit lisääntyvät ja ammoniakin muodostuminen on runsasta, mikä on vaarana kalkkunan hengityselimille. Siirrettävät kevytrakenteiset traktorilla liikuteltavat laidunsuojat tarjoavat mahdollisuuden yhden parven aikana siirtää rakennusta laitumen sisällä, mikä vähentää ympäristövaikutuksia (lanta jakautuu suuremmalle alueelle). Siirrettävät laidunsuojat eivät voi olla kuitenkaan kovin isoja tämä pitää huomioida parven koossa. Laidunsuojan pohjan on hyvä olla hyvin vettä läpäisevää maa-ainesta, kuten Suomessa toteutettiin viime kesänä: laidunsuojan alueelta poistetiin ohut maakerros ja tilalle lisättiin hiekkaa. Suojassa kuivikemateriaalina olki on oiva valinta. Kuivikkeen lisäämistä täytyy tehdä jatkuvasti, sillä linnulla on oltava aina kuiva alusta levätessään. Kuva 10 ja 11. Kiinteät laidunhallit sijaitsevat yleensä talouskeskuksessa laitumen reunalla. Laidunsuojan on oltava riittävän tilava, jotta kaikki linnut saavat sieltä tarpeeksi turvaa ja tilaa. Laidunsuojassa maksimitäyttötiheys on 30 elopainokiloa neliötä kohti. Suositeltavaa on ajaa kalkkunat yön ajaksi suojan sisälle (välttyminen mahdollisilta petovahingoilta). Tosin muutaman Suomessa kasvaneen laidunkalkkunaerän perusteella voitaan todeta, että suurin osa kalkkunoista hakeutui itse yöksi suojaan ja joitakin lintuja jäi suojan ulkopuolelle, missä ne pärjäsivät myös hyvin. Meillä kesäyöt ovat valoisia, jolloin linnut eivät illan pimetessä siirry suojaan. Yleensä kuitenkin laidunsuojassa oleva rehu- ja vesitarjonta takaavat sen, että kalkkunat hakeutuvat mielellään suojaan ja sen läheisyyteen yöajaksi. Yleensä kalkkunat haluavat palata samaan totuttuun ja turvalliseen paikkaan yöpymään. Kun laidunnus tehdään kiinteästä rakennuksesta käsin, linnuilla on jo valmiiksi halu palata yöksi kotiin. Luonnossa kalkkunat hakeutuvat puiden oksille mahdollisissa vaaratilanteissa. Kalkkunat nukkuvat mielellään myös oksilla. Tästä syystä on suositeltavaa asentaa laidunsuojaan orsirakenteita tai esimerkiksi tuoda suojaan olkipaaleja, joiden päällä linnut mielellään oleskelevat. Mikäli suojaan sijoitetaan orsia, niiden on hyvä olla 40 80 cm irti maasta ja vähintään 60 cm välimatka toisistaan. Kaikki orret kannattaa rakentaa samalle korkeudelle, jolloin vältetään kilpailu korkeimmasta orresta. Linnut aloittavat orsien käytön yleensä 4 5 viikon iässä. Kuva 12. Suojan olkipaalit toimivat orsina. 11

Lintujen siirto laitumelle Laitumelle siirtoa suositellaan 6 7 viikon iästä lähtien. Mikäli alkukasvatustila on laitumen vieressä toimien myös laidunsuojana, lintujen siirtyminen laitumelle on helppoa. Alkukasvatustilassa tulee olla riittävästi luukkuja ulosmenoon. Ne avataan lintujen ollessa 6 viikon ikäisiä, jolloin kalkkunat pääsevät pikkuhiljaa tutustumaan laitumeen. Mikäli kalkkunat siirretään laitumelle, jossa on eri laidunsuoja kuin alkukasvatuksessa, linnut kannattaa pitää ensimmäinen vuorokausi laidunsuojan sisällä, jossa vesi ja rehu ovat tarjolla. Toisena päivänä laidunsuojasta avataan pääsy laitumelle. Kun kalkkunat pidetään aluksi laidunsuojassa, se helpottaa jatkossa niiden omatoimista siirtymistä yöksi suojaan. Kuva 13 ja 14. Kalkkunoiden tutustuttaminen laitumeen alkaa, kun laidunsuojan ulosmenoaukot avataan lintujen ollessa 6 7 viikon ikäisiä. 12

Rehu ja vesi laitumella Kalkkunalla tulee olla aina sen kulloisenkin ikävaiheen vaatiman ravinnontarpeen mukaista rehua tarjolla. Mikäli laitumella käytetään perinteisiä hitaasti kasvia kalkkunarotuja, rehun tulisi olla suunniteltu hitaaseen kasvuun (hitaasti kasvavia kalkkunarotuja ei suomalaisessa tuotannossa ole kuitenkaan tarjolla ja ulkomailta tuontiin liittyy vakavasti otettavia riskejä). Jos taas lintujen alkuperä on tavanomaisesta tuotannosta, laitumella käytettävä rehu on samaa kuin tavanomaisessa tuotannossa olevilla kalkkunoilla ja tällöin rehun hankinta on helpompaa. Kalkkunoille kannattaa tarjota kokoviljaa 6 viikon iästä lähtien lisäten viljan osuutta tasaisesti iän myötä. Kokoviljaksi suositellaan aluksi vehnää ja myöhemmin myös kauraa. Tehdasrehuun lisätään kokoviljaa valmistajan suositusten mukainen määrä. Rehun saastumisen estämiseksi ruokinta kannattaa tehdä sisätiloissa ja laidunsuojassa. Ruokintapaikkojen keskittäminen sisätiloihin houkuttelee vähemmän haittaeläimiä kuten jyrsijöitä ja luonnonvaraisia lintuja. Mikäli laitumella on isompi määrä (useita satoja) kalkkunoita, rehun- ja vedensaantia kannattaa automatisoida. Jos suoja on kiinteä rakennus, voidaan asentaa pysyviä ratkaisuja. Laitumella olevaan suojaan kannattaa miettiä vesi- ja rehulinjoja, joihin on mahdollista saada juokseva vesi esim. letkulla talouskeskuksesta. Rehun jakeluun voidaan asentaa ruokintalinja pudotussuppiloineen, johon rehua voi laskea isommasta siilosta tai vastaavasta. Rehulinjan automaattinen täyttö edellyttää sähkön saantia laidunalueelle. Talouskeskuksesta voidaan siirtää sähköä rehulinjan spiraaliin moottorille tai laidunalueella tarvittavaa sähköenergiaa on myös mahdollista kerätä esimerkiksi aurinkopaneeleilla akkulatureihin ja energiaa voidaan hyödyntää rehunjakelussa (katso sivu 9). Jos laidunsuoja on paikassa, johon ei saa juoksevaa vettä ja sähköä, on erittäin tärkeää huolehtia, että puhdasta ja raikasta vettä ja rehua on saatavilla. Näitä asioita on tarkistettava useita kertoja päivässä: veden saanti on varmistettava ja rehua on lisättävä tarvittaessa. Kuva 15 ja 16. Kiinteässä laidunsuojassa on pysyviä laiteratkaisuja. Etenkin helteellä kiinteät laiteratkaisut helpottavat veden saannin varmistusta. Ruokinta- ja juoma-astiat on pidettävä puhtaina. Niiden sijoittamien riittävän kauas mahdollisista orsista ehkäisee ulosteen joutumista tarjolla olevaan rehuun ja veteen. Juoma-astiat on pestävä päivittäin ja mahdollisen vesisäilön veden laatuun on panostettava. Rehukupeissa olevan rehun puhtaudesta on pidettävä myös huoli. 13

Ruokinta- ja juomapisteiden korkeus maasta tulee olla linnun selän korkeudella ja niitä tulee korottaa lintujen kasvun mukaan. Oikea korkeus ennaltaehkäisee myös ulosteen joutumista ruokinta- ja juoma-astioihin. Laitumelta kalkkunoiden on mahdollista saada lisäproteiinia hyönteisten, matojen yms. muodossa. Ulkoilulla on myönteinen vaikutus kalkkunoiden hyvinvointiin ja vastustuskykyyn mm. lisääntyneen liikunnan ja paremman ilmanlaadun ansiosta. Kuva 17. Laitumelta kalkkunat löytävät mm. matoja, jotka ovat lisäproteiinin lähteitä. Rehut kannattaa kuitenkin suunnitella siten, että niiden ravintoarvot vastaavat kalkkunan vaatimuksia. 14

Riskien hallinta laitumella Ulkoilevat kalkkunat altistuvat helpommin luonnonlintujen ja jyrsijöiden levittämille taudinaiheuttajille. Myös maaperässä voi olla kalkkunoille haitallisia taudinaiheuttajia Muita tautiriskitekijöitä liittyy mm. eläinsuojiin ja ruokintaan. Laiduntavien lintujen tautisuojaus on haasteellisempaa kuin tavanomaisessa tuotannossa olevien kalkkunoiden. Laiduntavien kalkkunoiden tautiriskejä pystytään rajoittamaan riskinhallintakeinoilla, mm. haittaeläintorjunnalla, rokottamalla, laidunkierrolla ja pitämällä linnut sisätiloissa luonnonlintujen kevätmuuton aikana. Kalkkunoiden pitäminen sisätiloissa öisin ja lisärehun antaminen ainoastaan suojassa ovat myös riskinhallintaa. Monet tautiriskit voidaan välttää panostamalla järkevästi riskienhallintaan. Aivan kuten sisätiloissa, tautisulkujen ylläpito on tärkeää myös laitumella. Mikäli samalla tilalla on tavanomaisessa tuotannossa kasvatettavia kalkkunoita sekä laidunkalkkunoita, tautisulun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Lisäksi laidunlintuja hoitavien yhteyksiä muihin siipikarjatiloihin sekä harraste- ja luonnonvaraisiin lintuihin tulee välttää. Laidunalueen valinta on tärkeä Laidunalueella ei saisi lähivuosina olla ollut mustapäätautiin sairastuneita lintuja. Mustapäätauti (Histomonas meleagridis) on vakava uhka laiduntaville kalkkunoille, etenkin jos alueella pidetään tai on aikaisemmin pidetty tautiin sairastuneita ulkoilevia kanalintuja. Koska tauti leviää nopeasti parvessa ja tautia vastaan ei ole saatavissa tehokasta lääkettä, voi mustapäätauti lyhyessä ajassa tehdä kalkkunantuotannon saastuneella tilalla mahdottomaksi vuosiksi eteenpäin. Panosta alkukasvatukseen (katso sivu 5) Kalkkunoiden alkukasvatuksen merkitystä ei voi ikinä korostaa liikaa. Tasaisella hyvän höyhenpeitteen omaavalla parvella on aina parhaat edellytykset menestyä kaikenlaisissa olosuhteissa. Luonnonelementit kuten kylmyys, kuumuus ja kosteus voivat heikentää kalkkunoiden vastustuskykyä ja ääriolosuhteissa aiheuttaa jopa kuolleisuutta. Tämän vuoksi on tärkeää, että kalkkunoilla on jo kunnollinen höyhenpeite ja riittävä vastustuskyky niiden siirtyessä laitumelle. Kun höyhenpeite on tarpeeksi paksu, se toimii viileillä ja sateisilla ilmoilla sadetakkina. Jos höyhenpeite ei ole tarpeeksi paksu, kalkkunan kehon lämpötila voi laskea liian alhaiseksi ja aiheuttaa hypotermian. Kalkkunan immuunijärjestelmän kehittymistä edes auttaa alkukasvatuksen optimaaliset olosuhteet (immuunijärjestelmä ei ole vielä täysin kehittynyt 6 viikon iässä ja sen kehittyminen voi kestää jopa 8 12 viikkoa). Tautisulku Tautisulun merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Sen ylläpito on tärkeää laidunkasvatuksessa. Jos samalla tilalla on tavanomaisessa tuotannossa kasvatettavia kalkkunoita sekä laidunkalkkunoita, tautisulun ja sen oikeaoppisen käytön avulla vähennetään ristikontaminaation varaa sisäkasvatuslintujen ja laidunlintujen välillä. 15

Kuva 18 ja 19. Esimerkkikuvat hyvin toteutetusta tautisulusta laidunalueelle. Tässä kulku laitumelle tapahtuu kuvassa olevan parakin kautta. Parakissa vaihdetaan jalkineet ja pukeudutaan suojavarusteisiin sekä desinfioidaan kädet. Rokottaminen sikaruusua vastaan on suositeltavaa Tavanomaisessa suomalaisessa kalkkunankasvatuksessa ei lintuja rokoteta säännöllisesti. Kalkkunat ovat herkkiä Erysipelothrix rhusiopathiae -bakteerin aiheuttamalle sikaruusulle. Koska bakteeria esiintyy yleisesti maaperässä, laiduntavat kalkkunat on syytä rokottaa tautia vastaan. Rokotus tapahtuu kaksi kertaa injektiona nahan alle (ensimmäisen kerran 6 viikon iässä juuri ennen laitumelle laskemista ja toisen kerran 4 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta). Suomessa ei tällä hetkellä ole kalkkunoille rekisteröityä sikaruusurokotetta. Rokotteelle on siis anottava erityislupa ja tästä syystä asiasta kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä eläinlääkäriin. Kuva 20. Kalkkunan sikaruusurokote injektoidaan linnun niskanahan alle. 16

Rehut ja vesi laidunsuojan sisälle Linnut ja jyrsijät voivat myös saastuttaa laitumen ja laidunsuojat sekä rehun. Näitä taudinaiheuttajia ovat salmonella (Salmonella spp) ja kampylo (Campylobacter spp). Nämä eivät yleensä aiheuta kalkkunoissa oireita, mutta ovat vakavia uhkia elintarvikehygieniaan, sillä ne sairastuttavat yleensä ihmisiä. Luonnoneläimet voivat levittää salmonellaa saman alueen parvien välillä. Jyrsijät voivat erittää suuria määriä Salmonella-bakteereja ulosteessaan. Salmonella-bakteerit säilyvät hyvin pitkään elinkelpoisina ympäristössä. Luonnonlintuja pidetään tärkeinä Campylobacter-lähteinä etenkin ulkoilevalle siipikarjalle. Luonnonvaraisten eläinten lisäksi myös tuotantoeläimet voivat toimia tartunnanlähteinä. Muiden tuotantoeläinten toimiminen tartunnanlähteinä on otettava huomioon etenkin niillä tiloilla, joilla pidetään useita eläinlajeja. Esimerkiksi EHEC-tartuntojen (enterohemorraginen Escherichia coli) leviäminen kalkkunoihin olisi haitallista. Kuva 21. Luonnonlintujen ja muiden haittaeläinten altistavaa vaikutusta on vaikeampaa pitää poissa ulkoilevilta kalkkunoilta kuin sisätiloissa olevilta. Ruokinnan pitäminen suojassa on kuitenkin selkeä keino vähentää luonnonlintuja laidunalueella. Kalkkunat yöksi suojaan Petoeläimet ovat vaaroja, joilta kalkkunoita ei voida laidunolosuhteissa pitää täysin turvassa ja siksi niiden aiheuttamilta vahingoilta voi olla vaikea suojautua täysin, etenkin kalkkunoiden ollessa vielä pieniä. Kuva 22. Kalkkunat hakeutuvat iltaisin itse laidunsuojaan, jossa niille on tarjolla suojan lisäksi rehua ja raikasta vettä. Linnut voi myös kerätä yöksi suojaan, mikäli ne eivät siirry sinne omatoimisesti. Suojan ulosmenoaukot voi sulkea yöksi. 17

Kalkkunoiden pitäminen sisällä lintujen kevätmuuton aikana maaliskuun alusta toukokuun loppuun Luonnonlinnut voivat levittää vakavia lintutauteja, kuten lintuinfluenssaa ja Newcastlen tautia. Lintuinfluenssaa esiintyy ensisijaisesti vesilinnuilla kuten hanhilla, sorsilla ja lokeilla, jotka toimivat taudin levittäjinä. Lintuinfluenssavaaran pienentämiseksi on voimassa lakisääteinen riskinhallintakeino: siipikarjaa ei saa pitää ulkona lintujen kevätmuuton aikana maaliskuun alusta toukokuun loppuu, ellei ulkotarhoja ole suojattu siten, etteivät luonnonvaraiset vesilinnut pääse kosketuksiin kalkkunoiden kanssa (MMM 386/2006, MMM 81/2011, Evira 2013, Evira 2014c). Jos siipikarjaa ei pidetä sisätiloissa, omistajan on ilmoitettava asiasta paikalliselle kunnaneläinlääkärille (Evira 2014c). Alueilla, joilla lintuinfluenssaa esiintyy, luonnonlintujen syysmuutto on vielä suurempi riskitekijä ulkoilevalle siipikarjalle kuin kevätmuutto. Ennen syysmuuttoa suuria määriä virukselle alttiita nuoria lintuja kerääntyy ja infektoituu, jolloin ne levittävät virusta laajalti syysmuuton alkaessa. Paras tapa suojata siipikarjaparvi lintuinfluenssalta epidemian yhteydessä on siirtää linnut sisätiloihin. Tämä kannattaa huomioida jo suunnitteluvaiheessa siten, että laidunkaudella tarvittaessa on käytettävissä riittävästi sisätilaa. 18

Laidunkalkkunoiden hoito, kiinniotto ja lastaus Laitumella kasvatettavien kalkkunauntuvikkojen saapuminen tilalle kannattaa ajoittaa siten, että ne ovat laidunikäisiä siinä vaiheessa, kun laidunnus on mahdollista kesäkuun alussa. Laidunalaa tulee olla vähintään 4 m 2 /kalkkuna. Jo ennen kalkkunoiden saapumista, kannattaa asettaa selkeä tavoite lintujen loppupainolle/teuraspainolle. Kalkkunoiden teurastuksen ajankohta kannattaa varata tavoitellun kasvun ja teuraspainon mukaan. Laidunkalkkunoiden alkuhoito tapahtuu samoin kuin tavanomaisten kalkkunoiden. Parven alkuunlähtö on erittäin tärkeää, sillä silloin luodaan pohja parven menestymiselle. Kalkkunoiden kasvukehitystä seurataan säännöllisesti. Punnituksessa voidaan käyttää automaattivakaa sen toiminta on kuitenkin tarkistettava käsipunnitusten avulla. Punnituksia tehdään vähintään kerran viikossa ja punnittavien lintujen otos on oltava riittävän suuri (vähintään 50 lintua). Painokehityksen avulla voidaan kalkkunoiden ruokintaa hienosäätää mm. viljan osuutta vähentämällä tai lisäämällä. Kuva 23. Laidunsuojaan on asennettu automaattivaaka, jonka avulla lintujen painokehitystä seurataan. Kalkkunoiden laitumelle siirtäminen tehdään lintujen tutustuttamisella (katso sivu 12). Laidunsuojan maksimitäyttö on 30 elopainokiloa/ m 2. Laidunsuojan alusta on pidettävä kuivana lisäämällä sinne säännöllisesti ja tarpeen mukaan kuiviketta (olkea/heinää). Laitumella ja laidunsuojassa tehdään tarkistuskierroksia vähintään 2 kertaa vuorokaudessa. Mahdolliset kuolleet linnut ja muut kuolleet eläimet viedään alueelta pois välittömästi. Mikäli kuolleita kalkkunoita löytyy yhden päivän aikana useita, kuolleisuuden syy on selvitettävä lähettämällä lintuja Eviraan tutkittavaksi ja kuolleisuudesta on ilmoitettava eläinlääkärille (terveydenhuoltoeläinlääkäri tai kunnaneläinlääkäri). 19

Muutaman kesän kokemusten perusteella todettiin, että lastauksen valmistelu kannattaa tehdä yön hämärimpänä/pimeimänä aikana. Normaalisti kalkkunat hakeutuvat yöksi tai ne ajetaan illalla laidunsuojaan. Linnut saadaan houkuteltua suojaan, kun sinne jätetään valot päälle muutama taskulamppu roikkumaan suojaan houkuttelemaan kalkkunat ihmettelemään valonlähdettä. Tämän jälkeen laidunsuojan ulosmenoaukot suljetaan kiinniotto ja lastaus voidaan aloittaa tuomalla kuljetuspäällykset kalkkunoiden lähettyville suojan sisälle. 20

Lähteet ja lisämateriaali Evira ja MTT 2014: Eläintautivaarat ja tautisuojaus kalkkunoiden luomutuotannossa ja laiduntamisessa. Satafood Kehittämisyhdistys ry 2014: Loppuraportti Luomukalkkunan tuotannon käynnistäminen. The Livestock Conservancy: Heritage Turkey Manual. Antony Guillaume, Aviagen Turkeys, Esitys Kalkkunoiden hoidosta 30.9.2014. Länsi-Kalkkuna Oy: Kalkkunakasvattajan käsikirja. 21