MUISTELMANI JATKOSODASTA Kalle Krappe
ESIPUHE Seuraava teksti on isoisäni Kaarlo Fredrik (Kalle) Krappen (10.05.1904-19.02.1983) itse kirjoittama muistelma hänen Jatkosodan aikaisista rintamakokemuksistaan. Oma osuuteni rajoittuu tekstin puhtaaksikirjoittamiseen (sellaisenaan) ja kuvituksen kokoamiseen isoisäni jäämistöstä hänen itse ottamistaan reilusta 200 valokuvasta. Valokuvat on vedostettu negatiiveista vasta vuonna 1987, isoisäni jo kuoltua, joten olen kerännyt lisätietoja Jalmari Antolalta, Viljo Antolalta ja Osmo Karilta, kaikki Lapppi T.L:stä; nämä täydennykset ovat kursivoituina kuvateksteinä. Huomautettakoon, että isoisäni rintamalla tekemät päiväkirjamerkinnät osin poikkeavat tässä esitetystä, mutta kuten hän loppukommentissaan toteaa päiväkirja on tekstin pohja. Muutama kommentti päiväkirjasta on sijoitettu tekstiin kursivoituna. Vesa Toivonen 2
MUISTELMANI JATKOSODASTA 22.06.1941. Sain tiedon, että pääsen lähtemään toisten mukana rintamalle. Minulta oli otettu määräykset pois, koska palopäälliköt oli määrätty jätettäviksi kotirintamalle. Ämmät oli jo ehtineet pitää pahaa porua, etten muka uskaltanut lähteä, vaikka olin kivääri selässä kulkenut SK:n harjoituksissa. Nyt puuttui ykkösheittimen johtaja JR56:n 1. pataljoonasta ja pääsin sille vakanssille. Terve! 24.06. Marssi Vuojoelle ja matka Parolaan, jossa marssittiin kauniille paikalle järven rannalle ja pantiin teltat pystyyn. Jalkani menivät rikki siviilisaappaissa. 25.06. Kävin Hämeenlinnassa ostamassa radion, joka palveli meitä koko sodan ajan uskollisesti. Se on Philips-merkkiä ja hyvä kuuluvaisuus. Maksoi 19.000 mk ja sain 4.000 mk alennusta, koska olin vanha asiamies. Kun sitten ruvettiin porukalta kokoamaan rahaa, eivät Kulju ja Huhtamäki maksaneet osuuttaan, joten sain itse maksaa heidän puolestaan ja sovittiin, että jos sota joskus loppuu, radio kuuluu minulle (se on meidän vintillä; nyttemmin Lappi TL:n kotiseutumuseossa). Toivo Vahala osti myös radion 3. komppanialle, Telefunken-merkkisen, mutta se oli täysin kelvoton ja pojat tulivat aina meille uutisille. Jätin saappaani ja partaveitseni J. Niemiselle Hämeenlinnaan. 26.06. Oltiin krh-harjoituksissa ilman heittimiä, ainoastaan suuntakehät ja kartat mukana. En ole koskaan nähnyt koko torvia, mutta koska niissä oli samat koordinaatit kuin tykistössäkin, niin kai ne osaa suunnata. Jallun kanssa retkellä lentokentällä. Ilmahälytys. Oli päivystysvuoroni. Aarne Leino pyysi puolestani saada lukea rukouksen iltahartaudessa. Annoin luvan lukea Herran Siunauksen, mutta ei hän voinutkaan pysähtyä tähän, vaan yritti jatkaa jotain höplötystä, jolloin komensin "lakki päähän, poistukaa" ja mies jäi hölmistyneenä yksin seisomaan. 29.06. Palmenin Ape kävi meillä. Jv-komppaniat häipyivät jo asemalle. 30.06. Kuormaus junaan ja lähtö Tampere-Haapamäki-Jyväskylä -suuntaan. Esikuntakomppania oli vienyt muonan mennessään, eikä alikersantti Kulmio, joka oli muonamikko, ollut huomannut edes kuivaa muonaa varata meille. Jokisen Nesu kirosi miestä ja sanoi häntä "Solmioksi". Tästä taas johtui, että häntä alettiin sanoa "Kravatiksi" ja sitä nimeä hän sai julkisesti kantaa koko ajan. "Mullivaunussa" matkustettiin ja juna oli pitkä, eikä edes pysähtynyt väliasemille. Oli omituista katsoa vaunun ovesta, kun pojat kusivat junasta. Koska miehiä oli paljon, oli suihku junasta melkoinen. Kaikki eivät voineet kusta, koska juna tärisi ja olivat hätää kärsimässä kuten minäkin. Haapamäeltä lähdettyä oli rata täynnä sotilasjunia ja pysähdykset muodostuivat liiankin pitkiksi joka asemalla. Pieksämäeltä lähtiessä oli ilmahälytys, mutta mitään koneita ei näkynyt. Matka jatkuu hitaana. 02.07. Kello 19.35 saavuttiin Kaltimon asemalle, jota oli pommitettu ja asemarakennus paloi vielä. Pari tuntia maattiin metsässä. 03.07. Kello 1.00 lähdettiin marssille. Matka oli 35 kilometriä ja kadutti kovasti, että en ollut lähtenyt tykistöön, kun Toivo Anttila oli Parolassa käynyt minua hakemassa, koska se oli varsinainen yksikköni. Minulle oli siellä varattuna esikuntapatterin viestialiupseerin vakanssi, jossa oli oma auto käytettävänä, eikä olisi tarvinnut marssia. Pojat olivat kovasti siirtoani vastaan ja niin jäin, koska luulin, että myös heittimet kuljetetaan moottoriajoneuvoilla. 3
Tässä sitä nyt oltiin. Jalkani menivät taas rikki jo alkumatkasta, mutta jaksoin sentään tuon 35 kilometrin taipaleen. Matkaa olikin vielä neljä kilometriä! Pääsin järven rannalle, missä pesin jalkani, joista rakot olivat jo puhjenneet. Toiset jäivät tauolle, mutta meitä oli viisi miestä, jotka jatkoimme verkkaista matkaamme, että päästäisiin perille kuten päästiinkin, mutta pumppu löi taajaa pärinää. Heräsin siihen kun J. Anttila koetti minua ilmasuojaan ja sireenit ulvoivat kovasti. En viitsinyt evääni väräyttää mokoman takia. 04.07. Saimme nukkua yön. Erkki Aaltola oli lähtenyt hilpasemaan ja häntä lähdettiin etsimään. Tykistön jyly kuului jo. Ville Nurminen oli kortissa hävinnyt Pitrun (hevonen?) ja Kaski käski panna sen muistiin. 05.07. Saimme heittimet ja päästiin harjoituksiin. Heittimet olivat eri maissa valmistettuja ja vaikeita suunnata. Tykistö jyräjää edessä ja Jokisen Nesu leikkasi: "Ny Herra rankase Israeli lapsi". Yksi vanjan kone ammuttiin alas viereiseen järveen. Sieltä lentäjä kahlasi rannalla odottavan partion luo kädet ylhäällä, mutta päästyään lähelle otti äkkiä pistoolin ja ampui erästä miestä polveen ja sitten itsensä. 06.07. Saatiin paremmat heittimet. Kirjeitä ei tule. Yksi vanjan kone ammuttiin taas alas. 07.07. Nähtiin ilmataistelu. Aika karusellia ilman tulosta. Illalla kello 19.00 piti lähdettämän, mutta vasta kello 23.00 lähdettiin. Matka 15 kilometriä. 08.07. Kello 5.00 päästiin perille. Pystytettiin teltat ja maattiin päivä. Kello 21.30 alkoi hirveä ukonilma. Salama iski taajaan alas ja Eurajoen komppania oli tehnyt telttansa suuren koivun alle, johon salama iski lyöden kymmenen miestä tajuttomaksi. Lääkintämiehiä huudettiin ja juostiin sinne tänne pimeässä. Aron Kaino siinä rytäkässä loukkasi jalkansa ja pääsi Raumalle, jossa oli sodan loppuun. 09.07. Joku tuntematon luutnantti oli levittänyt tietoa, että Korpiseljän taistelussa, jota käytiin ankarimman ukkosen aikana noin kahdeksan kilometrin ja jossa 130 tykkiä oli meidänkin puolella, oli kaatunut veljeni, Kustaa Lehto Kivikylästä ja Yrjö Nurmi. Pyysin ja sain luvan mennä ottamaan asiasta selvää. Sain polkupyörän alleni. Kaatuneita oli kasa vanhalla paloasemalla, mutta niistä en löytänyt yhtään tuttua miestä. Oli parhaillaan hautaus käynnissä ja pappina oli Andsten, joka oli ollut meillä JTR:n sotilaspappina ja häneltä sain kaatuneiden luettelon, jossa ei ollut yhtään lappilaista. Miksi moinen hälytys, jäi arvoitukseksi. Kun tulin takaisin, huudettiin kovasti nimeäni. Jodimikko se oli, joka oli jo toiset myrkyttänyt ja kaipasi minua. En ollut siihen halukas pahan pumppuni ja Talvisodan kokemusten vuoksi, mutta ei se lakannut huutamasta ja niin menin. Hän käski riisua paitani, mutta sanoin suuresta päänlävestä sen kyllä käyvän. Vihapäissään hän sitten lykkäsi piikin rintalihakseeni, mutta niin pitkälle, että sen pää tuli ulos ja kun hän painoi, tuli komea suihku ja pojilla oli hauskaa sekä jodimikko tyytyväinen. 11.07. Saatiin äkkiä marssikäsky. Aikaa kymmenen minuuttia valmistautua, edessä kuuma päivä ja matkaa 22 kilometriä. Lisäksi komennettiin pakkaus selkään. Majuri Oksanen on lupsakka mies, muttei nähtävästi ymmärrä mitään miesten kestävyydestä. Minulla oli tarpeeksi sälyä muutenkin: kivääri, Ukko- Mauseri, karttalaukku, leipälaukku, suuntakehä ja sen jalat ja päätin, etten kanna koskaan selkäreppuani. Tie oli huono ja hevosetkin alkoivat väsyä. Annoimme niille leipä- ja sokeriannoksemme ja hetken levättyään ne jaksoivat taas, kun autoimme mäissä. 12.07. En vieläkään ole saanut kirjettä kotoa. Alkaa jo kaivata tietoja kotoa. Kuinka voi Soili? Ryssän pommikone koetti häiritä, mutta tuloksetta. 4
13.07. Sain vihdoinkin kaksi kirjettä. Veli-Kustaa tuskin on kaatunut. Marssikäsky kello 9.00. Mitään valmista ei tullut, koska tiet olivat täynnä marssikolonnia. Vasta kello 13.30 lähdettiin. Parempi olikin, sillä päivä oli kovin helteinen. Matkaa tuli 40 kilometriä ja otti se kovin lujille. Sydän alkoi treikata, mutta en valita, vaikka henki menisi. Pääsisin kyllä pois, jos menisin lääkärille, mutta en mene, tulisi ämmien naurettavaksi kotiin. Kello 17.00 ylitettiin uusi raja. Poltettua maastoa, sotamateriaalia ja kaatuneita vanjoja lojui teidenvarsilla. Ilkeän vaikutelman teki, kun kasa omia kaatuneita oli tien poskessa. Valtava hyökkäysvaunuveturi oli tullut matkansa päähän. Matka tuntui loputtomalta. En jaksa mennä peseytymään, vaan menen nukkumaan. 14.07. Heräsin it-tykistön ammuntaan. Tulosta en tiedä. Tykistö mouruaa edessä jatkuvasti. Kovat lienee taistelut edessä, mutta vanja perääntyy paonomaisesti, koska emme sitä tälläkään vauhdilla saavuta. 15.07. Aamulla kello 6.30 herätys heti marssille. Matkaa 43 km. Tuttu majuri Raumalta käski kyytiin ja otin sen kiitollisuudella vastaan. Pääsin autolla Lehmävaaraan asti, missä tiemme erkanivat. Sain teetä sikäläisiltä it-patterin miehiltä. Juuri kun oltiin sitä juomassa, alkoi ammunta sadan metrin päässä. 2. pataljoonan miehet läksivät partioon ja toivat kolme vankia ja pari olivat saaneet ammutuksi. Kovia kavereita, kun viisi miestä alkaa ampua kahta tuhatta meikäläistä. Matkalla kohtasimme lauman lampaita, joukossa suuri musta pässi. Jokisen Nesulla leikkasi. Hän läksi juoksemaan pässin perässä ja huusi: "Älä viä mnuun kenttäpulloan mihinkkä!". Nesulla oli musta kenttäpullo, juuri samanlainen kuin pässin jalkojen välissä. Tätä nauroi jo majurikin. Kello 23.00 päästiin nukkumaan. 16.07. Pääsin taas kuoma-auton lavalle Mäkelän kanssa. Se oli hyvä, sillä polveni oli aivan kankea ja jalat rakoilla. Loimolassa tie erkani Sortavalan suuntaan ja jäin autosta, koska en tiennyt mihin suuntaan menemme. Yllätyksekseni tulivat toisetkin autoilla, koska Kollaanjoella tarvittiin miehiä ja äkkiä. Yrjö Malmi tuli pahan näköisenä luokseni ja moitti, että heittimen johtaja ja kehtaa karata. Sanoin vaan, etten ollut hänelle tilivelvollinen ja lisäksi olin "karannut" päin rintamaa ja ei kai se ollut niin paha kuin rintamalta pois karkaaminen. Näin Kustaan ja sain häneltä villapaidan, koska hänellä oli kaksi. Yleiskuva Kollaan taistelupaikoilta. Kuvan keskellä Kollaanjoki,venäläisten asemat taustalla. 5
Näin tultiin kuululle Kollaan taistelupaikalle. Pysähdyimme ns. Tappokukkulan taakse. Luokseni tuli taas Yrjö Malmi ja pyysi ottamaan valokuvan hänestä Talvisodan aikaisen korsunsa päällä. Malmi kiipesi erään korsun päälle, mutta ennen kuin ehdin ottaa kuvan tuli sotamies Viljo Lehtinen Kauklaisista ja kysyi syytä "offensiiviin". Kun selitin, hän alkoi kirota, ettei tuonnäköistä miestä ole ennen Kollaalla nähty, saati sitten näissä korsuissa. Tilanne muuttui noloksi, koska koko joukkue oli kuulemassa. Otin kuvan Luoviosta, joka todella oli ollut sanotussa korsussa Talvisodassa. Korsukuva Kollaalta. Ville Luovio korsunsa edessä. Joukot ryhmittyivät tässä ja lähdettiin liikkeelle. Näin vanhan hyvän ystäväni Toivo Pinomäen Paneliasta. Hän kysyi, mitä minulla oli kenttäpullossani. Sanoin, että mehua. Hänellä oli pirtua ja päätimme tehdä näkäräiset. Menimme Kollaanjoen varteen. Joki oli pahainen puro, joka luikerteli suossa. Istuimme ja katsoimme sillan yli marssivaa rykmenttiä. Topi sanoi: "Ei nuakkaan kaik tualt omi avui takasin tul, mahdank mekkään kumpakan tul?". Kun huomautin hänelle hänen kirkkaan sinisistä housuistaan, sanoi Topi vaan "ettei ryssä housuihin ammu, päähän se yrittää" ja niin läksimme toisten perään. Kollaanjoki. Kalle Krappe vasemmalla 6
Kollaan maasto oli ammuttu niin, ettei ainuttakaan vehreää oksaa näkynyt. Maassa oli terästä niin, että se kilisi jalkojen alla ja maa oli täynnä ammusten kuoppia. Kollaan taistelumaastoa, taustalla Kollaanjärvi Lehto, Antola ja Kulju läksivät tulenjohtueeseen etulinjaan ja me Karin kanssa aloimme suunnitella heittimelle asemaa. Kaksi heitintä meni tien vasemmalle puolelle ja me oikealle. Tien varrella oli mäntyä kasvava kumpu, johon päätimme heittimen pystyttää. Kari oli kuitenkin mennyt kauemmas tiestä ja löytänyt vielä paremman paikan ja niin menimme sinne. Puhelinmiehet läksivät tapseineen tulenjohtueeseen ja heitin laitettiin pystyyn. Koska olin outo heittimen kanssa, ammutin ensimmäiset laukaukset tarpeeksi kauas, ettei omiin miehiin mene. Kulju kuitenkin kysyi, miksi en ammu niin, että saisi korjaukset tehtyä. Lyhensin matkaa ja jo pojat kuulivat ammusten räjähdykset ja niin saimme luvut kohdalleen. 17.07. Kello 5.30 alkoi kaamea seremonia. Oma tykistömme ampui 50 tykin voimalla ja siihen kuoroon yhtyi heittimemme 80 ammuksella. Ryssä ampui vastaan minkä kerkesi. En alussa saanut miehiä liikkeelle korsuistaan. Joko eivät kuulleet, tai olivat muuten haluttomia. Lauri Pietilä Kaukolasta tuli, J. Toivonen ja Luovio olivat paikalla ja koska ladattuja ammuksia oli varastossa, kannoin niitä likelle ja kävihän se niinkin. Toisetkin tulivat paikoilleen ja "työ" alkoi käydä. Puhelin toimi ja pian sain onnittelut Kuljulta. Vanjan korsuun oli tullut täysosuma ja ne olivat paniikin vallassa. Kymmenen kappaletta lisää ja taas ilmoitus, että kaksi korsua, yksi kk-pesäke ja yksi pk-pesäke olivat lakanneet ja hyökkäys tyrehtynyt. Olimme ampuneet 125 ammusta, ajoittain niin kovalla vauhdilla, että heittimen putki tuli punaiseksi ja lopetin ammunnan, koska putkiräjähdyksen vaara oli liian suuri. Sain Huhtamäen porukalta uuden putken, koska hän ei ollut saanut tulenjohtuetta, eikä saanut muitakaan toimimaan. Toisen heittimen putkeen oli Lempinen pudottanut ammuksen kärki edellä, eivätkä uskaltaneet ottaa sitä sieltä pois. Oli hullua, että Huhtamäen porukka kantoi kelvotonta putkea aina Karhumäen porteille asti. 18.07. Samaa möyrinää näyttää jatkuvan edelleen. Ei tässä helvetissä kauan kukaan ehjänä säily. Vilu oli yöllä kova, sillä täällä ovat yöt nyt jo kylmiä, eikä korsuissa ole mitään lämmityslaitetta. Päivisin on sitäkin lämpimämpää. Onneksi ei sada. Illalla kävin Pietilän kanssa tulenjohtueessa, koska simarit olivat poikki, 7
eikä halukkaita korjaajia ollut. Lauri muuten on kovin halukas tällaisiin ja pyysi aina päästä mukaan. Kovahermoinen poika! Sain siellä kokeilla uutta kivääriäni ja Kulju totesi osumat. Maaleja olisi ollut enemmänkin, mutta tykistön tulenjohtaja pyysi lopettamaan ampumisen, etten muka paljastaisi tulenjohtueen paikkaa, vaikka heidän korsuissaan oli ratakiskoista kaksinkertainen katto. Tullessa rupesi meitä joku ampumaan kiväärillä. Minulla oli kypärä päässä, enkä tiennyt tilanteesta mitään, kunnes Lauri tönäisi ja näytti tilanteen. Mekin aloimme ampua ja kuulien tulo loppui äkkiä. Pari tankkiakin ajoi etulinjaan ja saivat pienen paniikin aikaan, mutta tykistötuli ajoi ne takaisin. Kello 16.00 hyökkäsi 2. pataljoona (laitilalaiset ym.) oikealta sivustalta, mutta se epäonnistui surkeasti. Vanja keskitti tykistöllä jo lähtöasemaan ja kaikki meni sekaisin. Suuret tappiot vaan tulivat. Lappilaisia on ainakin yhdeksän kaatunut, haavoittuneiden lukumäärää en ole kuullut. Läksin Toivosen kanssa noutamaan ATP:stä sytyttimiä. Tien vieressä lepäsi parikymmentä kaatunutta, havunoksa silmillään. Huomasin yhdet siniset housut ja siinä oli Toivo Pinomäki vainajana. Tuli paha olla, kun muistin äskeisen keskustelumme. Otsaan häntä oli ammuttukin... jo kolmas poika samoja veljeksiä. Kaksi kaatui Talvisodassa ja viimeinen, Heikki, kk:n johtajana? Hänet sain pois taaemmaksi asian majurille selitettyäni. 19.07. Ryssällä on aavetykki, jonka väitetään ampuvan 20 kilometrin päästä ja sille eivät tykkimme voi mitään. Sen ammus on 8 tuumainen ja pitää kamalaa meteliä jo tullessaan, puhumattakaan räjähdysvoimasta. Muuten ampuu ryssä tarkasti tykistöllään. Me olemme päässeet vähällä erinomaisen asemapaikkamme takia. Siihen, mihin ensin aioimme heittimemme pystyttää, meni vänrikki Pohjamo heittimineen, mutta siihen oli, kuten myöhemmin todettiin, vanjan tulenjohtueella näköyhteys. Aina kun ammuimme, tuli sinne kranaatteja ja pojat joutuivat pakoon meidän turviimme. Tänne tulivat myös toiset heittimet, koska eivät olleet saaneet ammuttua yhtään laukausta. Ikävää, että näin kouluttamatonta porukkaa pannaan aselajiin, jota ei ollenkaan tunne. Saimme nukkua pitkästä aikaa. 20.07. Tuli taas kranua. 12 lappilaista on kaatunut ja 35 haavoittunut, kerrotaan. Tilanne vähän helpottanut. 12 tuumainen on hiljaa. Kerrotaan meille tulleen myös rautatietykistöä, liekö vanja sitten saanut osuman tai joko tykki on mennyt piloille. Vähemmästäkin räiskyttelystä. Kello 20.00 alkoi vanja hyökätä. Tykistö ampui taajaan ja myös me heittimien kanssa. Pohjamokin yhtyi leikkiin ja hyökkäys tyrehtyi. Tuntia myöhemmin uusiutui sama leikki, samalla tuloksella. Moni iivana siinä taisi muuttaa hiippakuntaa. 21.07. Saimme taas kranaatteja kotitarpeiksi. Se ampuu summassa, sillä se nähtävästi ei ole löytänyt olinpaikkaamme. V. Heino ja V. Kuusisto ovat kaatuneet viime yönä. Raskaalta näyttävät menetykset Kaukolan kylän kohdalla. Koskahan tulee oma vuoro? 22.07. Perin rauhallista. Aamulla tuli taas muutama kranu. Töpinää kuuluu kiusaavan. Taitavat suunnitella uutta operaatiota. Läpimurto tuskin heiltä onnistuu, siksi voimakas on tykistö ja heittimet meillä. Mistähän niitä niin äkkiä saatiin, koska Talvisodassa ei ollut mitään? Halsten toi plättejä, joita hevosmiehet olivat paistaneet. Ne olivat selkärepussa ja kun oli tullut muutama kranu tienposkeen, oli mies kierinyt maastossa ja repussa oli enää potkupallon kokoinen möykky. Toivonen veistikin: "Jos sota mene yht hauanost ko meijäm plätim paistamine, niin kyl mes sit hävetän koko sota". 8
Tulimme illalla Lauri U:n kanssa partiosta, kun asemiltamme kuului outoa kolinaa. Oli kuin lehmälauma olisi kulkenut. Sieltä tulivat sakemannit ja heillä oli varusteissa paljon peltiä, yksin konepistoolin tukkikin ja siitä helinä. He olivat iloisia poikia ja näyttivät käsivarsissaan olevista merkeistä vallanneensa jo Tanskan ja Norjan. Heillä oli sormus oikeassa kädessä ja ihmettelivät sormustani, joka oli vasemmassa. Selitin käsin, että suomalaisilla vasemmassa, saksalaisilla oikeassa ja ryssillä "tapin" päässä. Siitäkös nauru alkoi ja minulle tarjottiin tupakkaa vaikka miten, muka hyvästä vitsistä. Yksi outo vänskä toimi tulkkina ja he selittivät menevänsä tästäkin läpi kuin tyhjää vaan. Varoitimme poikia, että nyt vasta saitte vastaanne kavereita, jotka eivät lähde elävinä kuopistaan. Saksalaiset Kollaanjärven rannalla. Saksalaiset pelkäsivät metsää ja tekivät leirin aukealle, kuva Korsukukkulalta 23.07. Saksalaisia alkoi lappaa etulinjoille. Hidasta ja perusteellista oli heidän hommansa. Illalla ryssä yritti hyökätä ja tykistö mourusi kovasti molemmin puolin. Epäonnistui taas. Illalla tappelivat keskenään. Sekaannusta siis sielläkin. Kävin tykistön poikia katsomassa ja sain Y. Nurmelta pannukakkua. Hyvät oltavat tykistössä. Harmittaa, kun en totellut Toivo Anttilaa Parolassa. Olen saanut pahaa yskää. 24.07. Vanja haistaa jotain ja ampuu koko yön, pääasiassa meidän tykistöä ja huoltoa. Laitilan Amberla ampui taas raskaalla heittimellä omaa tulenjohtuettaan ja kaksi miestä kaatui. Hutiloimista! Jalmar Toivonen teki soppakauhan meille ryssän kenttäpullosta, jonka hän kuurasi kirkkaaksi ja luovutti joukkueen käyttöön. Kello 13 Huhtamäki otti kauhan ja ajatuksissaan alkoi sillä kaapia paljaita likaisia jalkojaan. Mikkilä, joka toimi kokkina, suuttui ja löi sen suurella naulalla puuhun ja Huhtamäki oli flaatti. Saksalaiset kuljettavat kalustoaan etulinjoille ja niitä tuntuu olevan paljon, aseistus ja kunto näyttää hyvältä. 25.07. Kello on 2.00, mutta ei nukuta, sillä aamulla loppuu ryssältä rauhoitusaika. Historiallinen yö! Miehiä lappaa yhä kohden etulinjoja. Kello 6.35 alkoi tykistö jauhaa ryssän asemia. Se oli totisesti juhlallinen näky suomalaiselle. Yli sataviisikymmentä tykkiä laukaisi yhtäaikaisesti. Oli kuin koko maailma olisi revennyt kahtia. Taivas päällämme oli yhtä suhinaa, koska olimme juuri linjalla. Vanjan puolella oli kamala mylläkkä kranaattien möyhentäessä maata ja katkoessa puita. Paksu pölypilvi nousi taivaalle. Eipä ollut heidänkään nyt hauska olla. Tähän saakka olimme saaneet ottaa, nyt annettiin ja vahingonilo oli 9
vilpitön. Tätä mylläkkää kesti 25 minuuttia. Kaikki miehet olivat pois kuopistaan, vaikka vanjakin ampui tykistöllään, mutta sitä ei huomattukaan siinä hulinassa. Kello 7.00 loppui tykistötuli kuin knappiin ja saksalainen jalkaväki hyökkäsi. Se ampui kainalostaan monella sadalla konepistoolilla ja läksi etenemään. Vanjalle oli kuitenkin jäänyt muutama konekivääri asemiin ja alkoi niillä paahtaa. Saksalaisten konepistoolien luodit eivät edes kantaneet sinne asti ja heitä suolattiin niin, että pahaa teki. Verissäpäin he tulivat takaisin ja menettivät satoja kaatuneita (400). Tukikohtamme sivuitse kaksi ryssää kantoi haavoittunutta saksalaista vääpeliä. Edessä oli valtavan suuri sellainen, mutta takana pieni ja heiveröinen raukka, joka väsyi ja kaatui. Saattajana ollut saksalainen alkoi lyödä ja potkia raukkaa. Suutuin ja löin saksmannia päin naamaa flattakädellä ja sanoin Eino Yli- Kerttulalle, että ottaisi paarien toisesta aisasta kiinni ja itse otin toiseen ja niin mentiin JSP:lle saksalaisen ja ryssän saattamana. Raakoja ihmisiä saksmannit! Kello 14.00 vanja jätti asemansa ja perääntyi parisen kilometriä. Ammuimme läksiäisiksi 20 kranaattia, mutta saimme sen tykistä takaisin. Ei vahinkoja. Kello 21.00 läksimme perässä vasemmalla sivustalla. Kaivoimme sirpalesuojat pehmeään hiekkaan. Sitä ennen tapasimme Lapin poikia. Vänrikki Hollmén kokosi porukkaa, että olisi menty kaappaamaan ryssän heitin, joka louskutti melko lähellä ja tuskin paljon varmistettuna. Ajatus oli mielestäni oikea ja lupasin mennä porukkaan. Majuri tuli kumminkin ja esti koko aikeen. Hetken päästä O. Hollmén tuli metsästä nilkuttaen ja kertoi ryssän ampuneen häntä puusta sääreen. Läksimme hakemaan mokomaa V. Rintasen ja L. Junnilan kanssa, mutta ei siellä ketään ollut. Junnilan sytytti: se on itse ampunut kinttuunsa ja niin lähdettiin herraa tapaamaan. Saksalaiset olivat kumminkin vieneet miehen, emmekä enää tavanneet häntä ennen kuin siviilissä. Kun juuri saimme kuopat kaivettua, alkoi kova konepistoolituli, joka kai tarkoitti meitä, mutta liian kaukaa ammuttuna ei tehonnut. Majuri kiipesi kiven päälle ja alkoi huutaa sinne jotain saksankielellä ja tuli taukosi. Saksalaisten hermot olivat riekaleina. He luulivat meitä ryssiksi, eivätkä rauhoittuneet ennen kuin suomalaisista oli pantu etuvartio eteen. Toivonen oli kaivanut poteron meitä molempia varten, että olisi lämpimämpi nukkua. Tiesin, mihin 3. komppanian poikia oli jättänyt mantteleitaan ja läksi niitä hakemaan. Pääsin onnellisesti sinne ja otin muutaman manttelin kainalooni lähtien takaisin. Ryssä oli kuitenkin huomannut touhuni ja koska se oli muutenkin äreällä päällä, alkoi se ampua minua automaattitykillä. En voinut jäädä paikallenikaan, vaan läksin juoksemaan minkä käpälistä lähti. Matkaa oli noin sata metriä ja sen menin niin lujaa kuin pahoista kintuistani pääsin, ryssän koko ajan ampuessa. Jos kranut olisivat olleet räjähtäviä, olisin jäänyt jo alkumatkalla, mutta onneksi ne olivat panssarikranaatteja. Pahan napsauksen ne pitivät, kun menivät muutaman tuuman päästä ja enemmän harmitti se, että pojat nauroivat pikajuoksuani koska olivat suojassa kummun takana. Kallis saalis olisi minusta tullut, jos olisi osunutkin, siksi monta ammusta se suuntasi minua kohti. Yksi mantteli oli enää jäljellä kuormastani. 26.07. Kylmä yö. Joukot lepäsivät ulkosalla, koska teltat olivat kuormastossa. 27.07. Kello 4.00 hälytys ja suuntana valtatie. Vanja oli kuitenkin huomannut joukkueen ja kohta alkoi tulla kranaattia joukkoomme. Maasto oli aukea, mutta huomasin Toivosen Jallun istuvan yhden kannon päässä, suu naurussa ja nikaten tupakalle. Menin sinne, vaikka en häntä alkuunkaan ymmärtänyt, ja panin tupakaksi. "Ei täsä ol mittä hättä, istutan täsä vaa ja kuulustella mihi ne mene. Kuulest ny, tua mene yli, tost tule lyhyv, tua mene oikkial ja tua kans, tua tule liki, mennäst matalaks" ja niin pudottauduimme kannon päästä noustaksemme takaisin tupakalle. Me Kuljun Amin kanssa oltiin kuin oppitunnilla maisterin edessä. Toivonen oli ollut Talvisodassa Kollaalla ja siellä oppinut tuon taidon, eikä se vaikea ollutkaan, kuten tulin 10
huomaamaan. Tietysti siinä vaaditaan lujat hermot, mutta Toivosella oli jos jollain. Myöhemminkin opin katsomaan tiukoissa paikoissa Jallun naamaa ja arvioimaan siitä tilanteen vakavuuden. Pumppuni tuntuu taas väsyvän. Taitaa olla syy äskeinen pikajuoksuni. Etulinjassa olivat saksalaiset ja suomalaiset sekaisin. Saksalaiset aikoivat ottaa yksin vastuun. Kun saavuin paikalle, majuri komensi heti taas heittimeni asemiin. Kysyin, mihin lähtee tulenjohtue, ryssänkö puolelle vai. Ammutaan summassa, sanoi majuri. Kun pojat alkoivat kaivaa kuoppaa vastalevylle, tuli luokseni sakemannin kiho, joka mulisi ja viittoi miehiin päin. En hänestä välittänyt, mutta mies meni pois ja tuli suuremman herran ja majuri Oksasen kanssa ja Oksanen selitti miehen tarkoittavan, että meidän tulee lähteä pois tai he jättävät asemat. Majuri käski siirtää heittimen 500 metriä taaksepäin, mutta ensikerran kieltäydyin kunniasta, koska heittimeni miehet olivat koko ajan olleet liemessä ja meiltäkin kaksi heitintä ja niiden miehet laiskana. Juttelin Kosti Rautavuoren ja Olavi Mattilan kanssa hetken ja käskin poikain mennä makailemaan. Sain Olavilta tupakkatäydennystä monta askia ja niin erosimme. Grönroosin kanssa me sitten marssittiin takaisin. Pian alkoi edessämme moksahdella omituisesti. Kuului pieni pamaus ja reiästä nousi sauhun pöläys. Emme kumpikaan tuota ymmärtäneet ennen kuin hieman edemmäs tuli melkoinen paukku kalliolle sirpaleiden vinkuessa ympärillämme. Arvoitukseksi se meille jäi toistaiseksi. Kun nousin ylös kuulin hurritykistön antavan tulikäskyä ruotsiksi. Sen patteri oli edessämme noin 50 metrin päässä. Kerkesin ottamaan korviini ennen kuin jyrähti yhteislaukaus ja Fransua vietiin äkkiä maihin. sain selittää pitkän aikaa, että siinä oli oma, hyvin naamioitu tykistö, joka ampui päittemme yli. Kun löysimme toiset, he valistivat meitä, että äskeiset paukut olivat pienoisheittimen ammuksia. Suomalaisilla niitä ei ollut käytössä, enkä ennen nähnyt vanjallakaan. Syynä niiden heikkoon tehoon oli ollut se, että maasto oli pehmeää suota ja ne räjähtivät jossain syvällä. Täällä tiedettiin kertoa, että Olavi Mattila oli haavoittunut juuri tuollaisesta "nakusta" ja hetken päästä tuli tieto, että hän oli kuollut. Tieto koski kovasti minuun. Olihan hän kaveri, jonka kanssa olimme käyneet yhdessä niin leikki- kuin tosisodatkin. Hän se säästi tupakkaansa minua varten. Toivoin totisesti, että olisin myös kuollut. 28.07. Kävin Kustaata ja muita lappilaisia katsomassa, koska tykistö oli aivan lähellä. Näin jv-poikia, jotka kertoivat O. Hollménin "haavoittuneen" paskareissulla omasta pyssystään. Ihmeellistä, että mies voi näin äkkiä menettää hermonsa. Olihan hän juuri edellä koonnut partiota heittimen kaappaamiseksi ryssiltä. Kello 16 saimme luvan lähteä lepäämään ja saksalaiset jäi linjoille. Olin tykistön poikien pakinoilla, kun näin poikien marssivan ohi. Minun kantamukseni oli jäänyt puolen kilometrin päähän ja läksin sitä noutamaan. Olin melkein poikki ja kun marssin tiellä, tuli Verner Kurala Yli-Rohdaisten komean hevosen kanssa ja ajoi sivu. Pyysin häntä pysähtymään, mutta hän nauroi ivallisesti ja sanoi, etten kuulunut kolmanteen komppaniaan, jonka ajomies hän on. "En, mutta Suomen armeijaan kuulun" sanoin ja otin Ukko-Mauserin tupesta ja jos se hevonen ei olisi äkkiä pysähtynyt, niin koko "kurakasa" olisi melko varmasti tipahtanut. Olin silloin siinä asteessa. Tämä oli hävyttömimpiä tekoja, mitä aseveli voi toiselle tehdä, mutta ei tuollainen tyyppi sitä nimeä ansaitsekaan. Ikävä uutinen tuli, että Nurmisen Ville oli haavoittunut käteen. Itse haava oli mitätön, mutta menetin taas yhden parhaista kavereistani, sillä tuskin hän tulee takaisin samaan yksikköön. Linjat jäi nyt saksalaisille, jotka yltiöpäisen hyökkäyksensä ja suurten menetyksiensä takia olivat ihan "pöpejä". Heillä oli sellainen luulo, että vanjat olivat kaikki puissa ja pelkäsivät kovasti metsää. Tullessa näin ryssien tulenjohtopaikankin, josta se niin tarkasti pystyi meitä ammuttamaan. Se oli rakennettu ovelasti kolmen lähekkäin kasvavan männyn latvaan, mistä oli hyvä näköala meidän puolelle, mutta joka oli 11
melkein mahdoton huomata kauempaa. Paikka Näätäojan aseman viereisellä kummulla. Lopulta se keksittiin ja ammuttiin alas, mutta satoja uhreja sen takia oli tullut. Aavetykkikin oli vaiennut. Se oli 8 tuuman rautatietykki, joka oli ammuttu pilalle. Kerrottiin, että rihlat roikkuivat sen suusta. Se ei suinkaan ollut ihme, jos "kalu" oli kuumennut moisesta ammunnasta. Paljon pahaa se sai aikaan ja moraalisesti se lopetti monelta taisteluhalun, Vastavedoksi oli meille tuotu samanlainen tykki Mustakallion pysäkille. Kävin sen valokuvaamassa Toivosen kanssa. Samalla hän näytti kuoppaa, jonka 2000 kilon lentopommi oli iskenyt sinne Talvisodan aikana. 29.07. Majoituimme Loimolanjärven rannalle. Tästä tulee pakostakin pitempi lepo, sillä kai herratkin ymmärtävät, ettei miehiä nyt sovi rasittaa. Paikka on mitä kaunein, pesemme pyykkiä, uimme ja makailemme ja mieliala on taas virkeä. Etulinja on hiljaa. Outoa. Sain kaksi humoristista kirjettä kotoa. Hyvä on miehellä muija, kun jaksaa leuhkia ja lähettää paketteja. 30.07. Taas yksi ryssän kone ammuttiin alas tuossa. Makailua. 31.07. Uni alkaa taas maittaa. Nukun yön ja melkein päivän perässä. Saksalaiset ovat hauskoja poikia. Kävivät esittelemässä meille kuorolaulua. Pojat olivat muuraimia poimimassa. Niitä on kuulemma runsaasti. 01.08. Kävin Loimolan sotasairaalassa Olavia katsomassa. Se oli tehty kansakouluun ja oli täynnä haavoittuneita. Olli oli kalpea ja totinen. Oli saanut "nakusta" pieniä siruja, mutta paljon. Ei hänkään tuntenut koko asetta ja mistäs tunsi, kun ensimmäisen kerran jouduimme sen kanssa tekemisiin. Lottakanttiini kävi meillä. Ostajia paljon, myytävää vähän, mutta ei sitä tarvittukaan, olihan lepoa. 12
Loimolan sotasairaala 02.08. Hevosmiehet löysivät Loimolan aseman takaa ryssän junan, joka oli kiireessä jäänyt siihen, koska rata oli rikottu. Sen muutama vaunu oli täynnä vehnäjauhoja ja laardia. Heinon Emppu, joka oli heittimeni ajuri ja siviilissäkin tunnettu evakuoimaan, ehti hätään ja toi kuorman näitä hyvyyksiä meille ja meinasi tappaa hevosenkin (Kirstolan) jauhoja syöttämällä. Kirstolan isäntä oli luvannut palkkion, jos hevonen tulee hyväkuntoisena takaisin ja nyt sitä lihotettiin nisujauhoilla. Humma ei kuitenkaan kestänyt sitä, vaan sairastui. Nyt alkoi kova präiskäleitten paistaminen. Jostain oli saatu peltiä ja kaikki rykmentin kamiinat olivat toiminnassa. Sen päällä oli hyvä kypsentää. Aineita oli rajattomasti ja pian olivat kaikki äijät ruikulilla. Riukuja täytyi tehdä lisää, koska kaikki eivät mahtuneet istumaan. Pappi, Lehtinen nimeltään, oli oikea suursyömäri, joka kävi teltasta toiseen präiskäleitä pyytämässä. Tuntui tosiaan, että "papin säkki on pohjaton". Kuvassa Pentti Lähteenmäki, Osmo Kari, Arvo Lehto, Yrjö Malmi, Jalmari Antola, Gunnar Kaski ja Kalle Krappe 13
Plätinpaistoa Kollaalla Lepohetki Kollaalla. Plättejä syömässä vasemmalta Jalmari Antola, Antti Kylliäinen, Jorma Heino, Paavo Laine, Reino Halsten, Kalle Krappe ja Arvo Lehto Kuulin pojilta, että Väinö Heinon ruumis oli vielä korjaamatta linjoilla. Tämä kuului papin tehtäviin ja sanoin asian majuri Oksaselle. Jo tuli papille kiire ja sen tien läksi mies tehtäviinsä. Ei se varmasti ollut 14
hauska komennus, sillä ruumis oli jo pakostakin pahasti mätänemistilassa, kun lähes viikon oli maannut kesäkuumalla siellä. Piruntorjuntapäällikkö Kollaalla Kaksi pakettia oli lähetetty, mutta eivät tulleet perille. 03.08. Kävimme Antolan Jallun kanssa partioimassa pohjoissuunnassa. Emme löytäneet muuta kuin pari pakettia ryssän paperosseja, joiden päässä oli parin sentin mittainen pätkä mahorkkaa, joka kului sytyttäessä. Jonkinlainen kauppa siinä oli sijainnut korsuyhteiskunnan keskellä. 04.08. Kävin taas Olavia katsomassa. Poika oli jo virkeämpi. Sairaalan pihalla oli saksalaisten hautausmaa. Se oli laitettu kauniiksi. Sadoittain pieniä valkeita ristejä ja kauniit kukkaistutukset juurella. Kaatuiko niitä tosiaan näin jumalattomasti? Valokuvasin matkalla vanjojen Talvisodanaikaisen hautausmaan. Se oli aidattu punaisella pälkkiaidalla. Edessä oli portti ja sen päällä suuri punainen tähti. Mitään muuta merkkiä ei alueella ollut. Sitä ympäröi maan rajassa kivireunus. Se oli tuotu Loimolan hautausmaalta, koska yhdessä näkyi kirjoitus "Tässä lepää...". 15
Yleiskuva Kollaalta, etualalla ryssän hauta Tullessa näin tien varressa laatikoita suuren röykkiön. Niissä oli juuri niitä "nakuja" eli ryssän pienoisheittimen ammuksia ja itse heittimiä vieressä kymmenittäin. Päätimme Osmo Karin kanssa kokeilla niitä. Veimme yhden järven rantaan ja aloimme pumpata niitä noin 500 metrin päässä olevaan saareen. Mitään varsinaista suuntaus- tai tähtäyslaitetta ei niissä ollut. Noin 60 senttiä pitkä metallitorvi, sen alla vastalevy ja jonkinlainen "laakaluoti" alla putken asennon tarkistamiseksi, aivan kuin kymmenysvaa assa. Pienoisheitintä koetellaan Kollaalla. Kalle Krappe pienoisheittimen vasemmalla puolella kädet taskussa Majuri tuli touhuamme katsomaan ja kun ammuin erehtymättä pieneen saarennyppylään, hän innostui kovasti ja lupasi vielä samana päivänä perustaan jonkinlaisen pienoisheitinryhmän, jonka pomoksi hän määräsi minut. Olin myös asiaan innostunut, olihan se jotain uutta. Materiaalia oli kuulemma vaikka miten, mutta asia kaatui siihen, ettei saatu mistään kuljetusneuvoja niitä varten. Harmitti vähän ja siihen jäi tuhansia nakuja käyttämättä. Olisi pitänyt saada kostaa, antaa samasta sarvesta, kun Mattilakin sai. 16
05.08. Viikko on jo levätty ja aika alkaa tulla pitkäksi. On se ihminen merkillinen olio. Kun on väsynyt, pitäisi päästä lepäämään. Kun saa levätä, tekee mieli jotain, missä voisi itsensä väsyttää. Jostain kumman syystä oheisten kuvien tarina ei ole tallentunut paperille. Kokkina Kasper Tasanen, joka oli tunnustettu ammattimies alalla; ensimmäinen ryyppy muikistaa suuta. 17
Reino Halsten on saanut pakinkanteensa jotain miellyttävää Pullon takana Pohjamo. 18
Makailua 06.08. Makailua. Saksalaiset lähettivät aliupseereille kutsun kilpailuun painissa ja voimistelussa. Jalosen Topi olisi ollut tottunut painija ja väkivahva mies, mutta hän oli jossain ajossa autollaan. Eräs paksu vääpeli siellä pullisteli lihaksiaan, eikä meillä ollut mitään vastaavaa. Sitten tuli äkkiä esiin mies, joka käveli käsillään. Läksin äkkiä hakemaan Ali Malisemme, joka oli Suomen mestari alallaan. Hän tulikin ja noin 50 metriä ennen alkoi heittää etuvolttia mennen näin saksalaisen vääpelin eteen, teki asennon ja lähti takavolttia heittäen pois ja häipyi sen tien. Saksalainen lakkasi temppuilemasta ja päätään pudistellen he pitivät aika mulinaa. Mestarivoimistelija Malinen Kollaalla 19
07.08. Kävin valokuvaamassa äskeisiä taistelumaastoja. Tykistön pojat siellä makailivat, saksalaisten varmistaessa etumaaston. Kello 11.30 tulivat ryssän koneet matalalla lentäen ja pudottivat pommeja rykmentin esikunnan majoitusalueelle. Hyvin osuivatkin, sillä 12 miestä kuoli, heidän joukossaan Rahi Raumalta, sekä 18 haavoittui. Piippumoottoristani oli bentsiini lopussa. Otin pienen pullon mukaani ja menin saksalaisten telttaan, hokien: "bentsiin, bentsiin". Siellä makasi se saksalainen vääpeli, jota E. Yli-Kerttulan kanssa rintamalla kannoin. Hän tunsi minut samaksi mieheksi ja viittasi viereensä istumaan, heittäen pulloni pois. Sitten hän komensi jotain miestä, joka katosi äkkiä jonnekin. Pian mies tulikin takaisin, kädessään kahden litran kanisteri bentsiiniä ja litran rommipullo. Äijä taputteli minua kovasti ja pian oli edessäni puolen litran rommitodi. Kun sitten läksin, olin melkoisessa hiprakassa. Tällöin tuli joukko vanjan hävittäjiä, jotka ampuivat tien varrella olevaa vanhaa asumatonta torppaa. Otin Ukko-Mauserini ja tiellä seisten aloin tulittaa takaisin. Toivoton tapaus, vaikka eivät koneet olleetkaan jos 50 metrin korkeudessa, kunnes majuri rääkäisi: "Krappe pois tieltä. Suojautukaa!". En viitsinyt suojautua, koska ne ampuivat yksin torppaa ja mitään vaaraa ei ollut. Koneet tekivät uuden kierroksen ja silloin ampuivat jo metsäänkin, missä olimme majoittuneet telttoihin. Siellä syntyi aika kaaos. Paitasillaan juoksivat miehet metsässä sinne tänne, etsien suojaa suurten puiden alta. Katsoin tätä näytelmää aukealta, johon ei tullut yhtään kuulaa. Pappi oli tapansa mukaan pannaria syömässä ja kun räiskinä alkoi, etsi hänkin suojaa. Suin päin hän sukelsi lähimpään kuoppaan ja huomasi liian myöhään, että se oli käymälä. Kun hän tilanteen selvittyä tuli ylös kuopasta, oli pappi paskassa joka puolelta kaulasta kenkiin asti, hän oli sananmukaisesti uinut siinä. Hain valokuvauskoneeni, mutta pappi oli jo järvessä ja huljutteli siellä vaatteitaan. Ei tullut suurempia vahinkoja. Yksi saksalainen mies ja hevonen kaatuivat. 08.08. Sain vihdoin paketin ja kirjeen. Ukkostaa taas. 5902 Kollaalla, (ylärivissä) Armas Yli-Kulju, Reino Halsten, Lauri Tuominen, (keskellä) Jalmari Antola, Arvo Tuominen, Nestor Suominen, Ville Luovio, (alhaalla) Osmo Kari, Kalle Krappe, Lauri Uusi-Pietilä, Antti Kymäläinen, Gunnar Kaski, Jalmar Toivonen, Eero Mikkilä. 20
11.08. Kello 00.55 läksimme Kollaalta. Taaksemme jäi tämä verinen taistelutanner, joka molemmissa sodissa oli niin paljon uhreja vaatinut. Kello 9.00 saavuimme Uuksun maastoon, missä lepäsimme päivän. Marssilla Uuksussa Kello 19.00 jatkoimme matkaa taas kohti vanhaa rajaa. 12.08. Kello 3.30 saavuimme Lemetin kuuluun mottimaastoon, jossa divisioona vanjoja oli motitettu. Kovin väsyneinä panimme teltat pystyyn ja nukuttiin päivä. Kello 13.00 sain määräyksen lähteä majoitustiedusteluun etumaastoon. Johtajamme oli luutnantti Mikvala (Mikkelsson) Raumalta. Miesvahvuus 24. Matka polkupyörillä. Voi kun se helppasi. Kello 16.10 saavuimme vanhalle rajalle. Se oli noin 40 metriä leveä railo metsässä, jossa oli tallattu polku. Jäin rajalle kannolle istumaan ja mietin, oliko aiheellista mennä tästä yli. Eikö olisi ollut parempi pysähtyä, kun on saatu takaisin menettämämme alueet? Pian kumminkin tuli lähetti hakemaan minua ja niin olin "Pyhällä Venäjällä". Juhlallinen hetkin joka tapauksessa. 21
Majoitustiedustelu on ylittänyt vanhan rajan. Kalle Krappe keskellä edessä Rajalle loppui se komea metsä, jonka halki olimme tulleet ja alkoi harmaaleppää kasvavat maasto, jota oli silmänkantamattomiin. Siellä täällä kylien liepeillä oli pieni tumma kuusikko, jonka keskellä oli kyläkirkko, tsasouna. Nekin oli pahasti päässeet ränsistymään, kuten puiset ristitkin niiden ympärillä. Kinkermäen tsasouna 22
Noin 15 kilometrin päässä rajasta oli vaaran laella suuri Kolatseljän kylä. Se oli täysin ilman maalia, aito vienankarjalainen kylä. Kaikkien talojen alakerrassa oli navetta ja asuinhuoneet niiden päällä. Jokisen Nesu tuli luokseni ja sanoi: "Voi jumalaut Kalle, onk täält tämmöst". Kun kysyin minkälaiseksi hän sitten ennen luuli näitä oloja, hän sanoi Tiltun radiossa kehuvan oloja täällä ja vaikka ei hän kaikkea uskonut, ei hän kuitenkaan olisi oloja tällaiseksi uskonut. Tapasin siellä siviilin, kylänvanhimman. Hän oli kuin patriarkka. Suora kuin tikku, pituus ainakin kaksi metriä, harmaa pitkä parta ulottui uumiin. Jo oli komea ilmestys totisesti! Ei antanut ottaa itsestään valokuvaa. Sanoi meidän vielä kiireellä takaisin tulevan. Tein kunniaa tuollaiselle päällikölle, vaikka en uskonutkaan ennustuksiinsa. Kylän valokuvasin. Tämän kuvan Reino Halsten lähetti Rettigille ja sai palkkioksi topan Klubia 23
Seuraava kylä oli Patalan kylä noin 10 kilometrin päässä. Sitä en voinut kuvata koska oli hämärä. Meinasimme majoittua metsikköön kylän laitaan. Läksin evakuoimaan ja sain perunoita pellosta. Niitä tekikin kovasti mieli. Tuskin koskaan mikään oli niin hyvältä maistunut kuin täällä uudet keitetyt perunat ja suola ryssän maalla. Jouduimme kumminkin jatkamaan matkaa 7 kilometriä, jonne saimme majoituspaikat ensimmäistä ja toista pataljoonaa varten. Ilma oli yöllä kylmä, eikä nukkumisesta tullut mitään puun juurella. 13.08. Sain määräyksen lähteä samoille asioille kello 14.00 Tulemajärvelle. Noin 30 kilometriä ajettuamme aloimme työmme. Heti alkoi kuitenkin tulla joukkoja kuorma-autoilla. Pääsimme nukkumaan kello 20.00, mikä olikin tarpeen, koska emme olleet kunnolla nukkuneet 60 tuntiin ja rasitus oli ollut melkoinen. 14.08. Nukuin 11 tuntia ja heräsin lentopommitukseen. Pesin itseni ja pyykkiä ja menin taas nukkumaan. Illalla olin taas virkeä. Kirjoitin kirjeen kotiin, koska siihen ei ole ollut tilaisuutta pitkään aikaan. 15.08. Saimme taas määräyksen lähteä rintamalle. Kello 5.00 tulivat kuorma-autot ja lähdettiin pitkin kyläteitä. Vieljärven kylässä kolonna pysähtyi ja edessämme oli tölli, joka oli aidattu kanaverkolla. Sen seinässä oli kirjoitus "Vieljärven Lastentarha". Tämä oli siis se komeus, jota Tiltu oli niin kovasti kehunut. Menimme katsomaan ja kyllä se tarhaa enemmän muistuttikin. Joka paikassa oli paskaa, milloin läjissä, milloin levitettynä. Vieljärveltä; kylä oli maisemiltaan poikkeuksellisen kaunis. 24
Vieljärveltä Matkaa jatkettiin noin 14 kilometriä, jolloin alkoi sataa. Kun siellä ei ollut muita puita kuin leppiä, kastuimme pahasti. Jonkun matkaa marssittuamme pääsimme erään suuren kuusen luo ja siellä piti sadetta entinen pappimme Rintamäki. Sanoimme päivät ja läksimme eteenpäin. Viisi kilometriä marssittuamme metsätietä tulimme linjoille. Sieltä tuli vastaamme Piikkiön porukkaa, joka kertoi pääsevänsä nyt lepäämään ja kertoi sodan olleen kovan. Kun kerroimme tulevamme Kollaalta, loppui poikien valitus. Asetimme heittimet samoihin asemiin, mistä toiset oli lähteneet ja rupesimme taloksi. Ihmettelimme, missä oli tapeltu, kun vain pari puuta oli ammus katkaissut. Linja kulki pitkin puron vartta, jonka yli kaverit olivat perääntyneet vanjan takaa-ajamina. Ryssä oli kuitenkin jäänyt puron taa ja pojat jättäneet juuri saamansa siviilipaketitkin purolinjalle, mistä ne löysimme ja söimme. Koeammunnan suoritimme jo illalla. Satuin olemaan heittimen takan ja näin, kuinka ammuksesta katkesi pyrstö ja se läksi matkaan poikittain. Huusin puhelinmiehelle varoituksen ja toivoin, ettei se räjähtäisi ollenkaan. Se meni kuitenkin kapteeni Iivanaisen teltan viereen ja räjähti siinä. Yksi mies haavoittui niskaan ja sekin pääsi JSP:ltä takaisin ja kirosi huonoa onneaan, kun ei päässyt edes lomalle. Ammukset oli ranskalaisia ja kovin kauniisti tehtyjä, mutta en tiedä, onko niissä paljonkin heikkoja pyrstöjä. Kapteeni Iivanainen ainakin pelkää, koska kielsi ammunnan. Teimme ensimmäisen korsunkin, oikein ryssän malliin. Illalla olin etulinjassa, mutta en saanut maalia näkyviini. 25
Tuliasemissa Hiisjärvellä. JR56:n 1. pataljoonan krh-joukkueen 1. heitinryhmä (ylärivissä) Kalle Krappe, (keskirivissä) Frans Mäkelä, Eero Mikkilä, Jalmar Toivonen, Aarne Leino, (eturivissä) Gunnar Kaski, Lauri Uusi-Pietilä ja Antti Kymäläinen 26
16.08. Ryhmä jääkärijoukkueesta yritti ylittää purolinjan, mutta menetti yhden kaatuneen ja haavoittuneen. Kapteeni Iivanaisen hullu määräys. 17.08. Päivä rauhallinen. Illalla alkoi kova meteli, mutta emme tiedä tilanteesta mitään. Asemamme on valtaisan noin 5 km pitkän hiekkaharjun kupeessa, joka kulki viistoon linjoja kohti ja tämä sekoittaa äänet. Tuntui paukkuvan vähän joka puolella. Harju on kai sekoittanut ryssien äänenmittauselimenkin, koska ampui perunapeltoa noin 500 metrin päässä meistä, joita se tarkoitti, koska olimme sitä lähimpänä. 18.08. Tänään piti olla taas "rauhanpäivä" ennustuksien mukaan. Ei tullut mitään, mutta keitimme hyvät kahvit sen kunniaksi. Frans Mäkelä (Valkopää) on pyytämättäni ottanut minut huollettavakseen. Keittää kahvit ja teet ja huolehtii niin kuin paremmastakin herrasta. Yhdessä tasimme paketit ja muut. Kiva mies! 19.08. Kävimme noutamassa kranuja purolinjalta, jonne Piikkiön porukka oli ne hätäpäissään jättänyt. Söimme mustikoita, joita oli jumalattomasti. Saatiin ryssän vänrikki vangiksi ja hän ihmetteli, että asemamme olivat aivan eri paikassa mitä he olivat luulleet. Antaa niiden vaan ampua perunapeltoa. 20.08. Tuli tiedustelu iäkkäämmistä sähkömiehistä. Ilmoittauduin siihen, saa nähdä vetääkö kiinni. En sinne erikoisesti halua, mutta jos katsotaan siellä enemmän tarvittavan, niin mikäs siinä. Y. Malmi ja Arvo Nurminen ilmoittivat myös olevansa sähkömiehiä? A. Nurminen on rauhoittunut. Kollaalla ja muualla hän minulle tolkutti, ettei ole kommunisti. "Kukas niin väittää?" kysyin. "Kyllä niitä vaan on" vastasi mies. Mikähän lienee tunnollaan? Aarne Leino pyysi minua metsään kanssaan ja oli salaperäisen näköinen. Siellä hän otti taskustaan kirjeen, jonka hän oli saanut joltain tytöltä Tampereen paikkeilta. Nyt hän oli ymmällä, mitä siihen vastaisi. Hän oli heittänyt junasta osoitteen johonkin naislaumaan ja tässä oli tulos. Neuvoin häntä kirjoittamaan asia niin kuin ne ovat, mutta samalla sanoin, että on paras jättää vanha virsikirja lukematta teltassa, koska kerran on tekopyhä. Enhän minäkään heittänyt osoitettani likoille, vaikka olin tällainen tyyppi. Hän lupasikin tehdä niin kuin käskin, mutta jo muutaman päivän päästä mies pääsi maatalouslomalle ja sinne jäi... 21.08. Kävin kuvaamassa etulinjaa. Hiton vaarallista hommaa, enkä taida enää mennä. 22.08. Vanja oli saanut raskaan heittimen ja tuskin sillä oli tulenjohtuetta olemassa, koska ampui omien puolelle. Se oli mielenkiintoista katseltavaa. Mekin ammuimme muutamia kranuja, koska kapteeni Iivanainen on poissa. 23.08. Alkoi sataa ja vanja teki tulen maalinamme olevan suuren haavan alle. Me lähetimme heille 18 ammusta terveisiksi. Kärsikööt vilua koska eivät ymmärrä lähteä pois. Yöllä oli taas hälytys, mutta ei Huhtamäki saanut heitintään toimimaan, vaan tunaroi tapansa mukaan. 24.-25.08. Makailua ja ainaista rauhan odottelua. Harvinaisen rauhallinen rintamalohko. Mikäs täällä on ollessa. 27
26.08. Kello 14.00 tuli 3. komppanian miehiä ja sanoivat karhun menneen miinaan ei-kenenkään-maalla ja pitäisi lähteä sitä valokuvaamaan. Olin nukkumassa ja laiskakin, enkä viitsinyt lähteä, mutta ei pojat periksi antaneet ja niin läksi Lauri Pietilän kanssa (kenenkäs muun) matkaan. Tapasimme Kustaa Toivosen ja hän oli valmis lähtemään oppaaksi. Hän vei kuitenkin meidät harhaan noin 4 kilometriä ja taisimme käydä vanjan puolella. Löysimme sentään oikean polun ja pääsimme Lauri Junnilan tukikohtaan. Lauri lupasi tulla mukaan ja yhdessä marssimme ryssien nenän edessä puolisen kilometriä kunnes tulimme hakkuuaukean reunaan. Siinä makasi mahtava kölli. Miina oli räjähtänyt sen takajalkojen välissä. Harmitti, kun ei pojat olleet heti tulleet sanomaan asiasta, sillä siinä oli valtavasti lihaa, joka nyt jo haisi vähän. Pelkäsin astuvani miinaan edetessäni vanjan puolta päin, mutta olihan kuva otettava. Otin siltä muistoksi kaksi etujalan kynttä ja Lauri toiset. Ilma oli metsässä hämärä ja en tiedä, tuliko kuvasta mitään. 27.08. Ilmoitettiin, että päästään taas lepäämään. Olisin paljon mieluummin ollut täällä, sillä tämä on oikea lepokoti Kollaaseen verrattuna. 28.08. Kello 14.45 saimme jättää tutuksi käyneet asemamme. Vaihdoimme tulijoiden kanssa simarit, puhelimet, teltat ja ammukset, joten vaihto kävi helposti. Matkalla alkoi sataa, ei kumminkaan haitaksi. Sijoituimme Vieljärven rantaan lähelle Kinkermäen kylää. 29.08. Satoi koko yön ja edelleen. Olin saunassa pitkästä aikaa. 30.08. Viipuri vallattu! Hurrasimme kovasti. Ajoin tapauksen kunniaksi tuumaa pitkän partani, kun ensin oli otettu kuva. Mieliala oli korkealla. Matti Jurva ja Onni Laihanen esiintyivät meille suurella menestyksellä. 31.08. Makailua. Taas tuli tieto, että tulee autokuljetus. Tämäkö on sitä majurin "lepäämistä"? Matkaa pitäisi olla 50 kilometriä. Viipurin valtauspäivänä Hiisjärvellä 28
Hiisjärvellä (ylärivissä) Reino Halsten, Ville Luovio, Yrjö Markkula, Antti Kymäläinen, Arvo Lehto, Kasper Tasanen, Jalmar Antola, (alarivissä) ToivoTamminen, Armas Yli-Kulju, Kalle Krappe Viipuri vallattu ja parta ajettu; Arvo Lehto ja Kalle Krappe 29
Matti Jurva ja Onni Laihanen Vieljärvellä 30.08. 01.09. Kello 07.20 kuormaus kahteenkymmeneen kuorma-autoon. Ensin mentiin päin pohjoista ja sitten päin itää. Matkalla oli tienviitta "Savonovo" ja sinne me mentiin. Kello 11.25 antoi oma tykistö (Rauman patteristo) kovan keskityksen vanjalle. joka antoi takaisin ja osui erääseen uimassa olleeseen mieheen. Näin Ilmari Tuomisen taas täällä ja sain kahvit. Sain F. Laineelta paketin. Maasto oli niin kivistä, ettemme meinanneet löytää paikkaa teltallemme. 02.09. Tykistökaksintaistelua koko yön. Jalkaväki hyökkäsi myös. Kuuluu koko etumaasto olevan miinoitettu. Olemme toistaiseksi reservissä. Näin Jussi Saarelan ja hän ihmetteli, mitä siellä teemme. Siihen tuli eversti Rosser, Lapin papin poika, ja hän oli vihainen, kun miehiä turhaan hypytetään ja lupasi järjestää asian. Kello 16.20 läksimme takaisin samaan porukkaan, mistä olimme lähteneetkin. Mäkelän kanssa päätimme, että emme astu enää askeltakaan jalkaisin. Tunnin verran varrottuamme tulikin auto ja pian ajoimme toisten sivu. 03.09. Yö oli kylmä. Aamulla oli maa paksussa härmässä. Kävin Lutan Mäkitalon kanssa saunassa, joka oli suomalaisten äkkiä kyhäämä, mutta hyvät löylyt siitä sai. Tuli määräys: "Lähtövalmiiksi". 04.09. Eipä tullut matkasta illalla mitään. Taitavat herrat peljätä tyräyksiään, sillä miehet alkavat purnata ääneen tyhjistä marssimatkoista. Autokolonna odottaa taas tiellä. On alkanut sataa, joten taitaa tulla kylmä reissu. 06.09. Aluksi autokuljetusta. Siteen lähdettiin koukkaamaan yli suuren suon, joka ei kantanut edes hevosta. Heittimistä otettiin mukaan ainostaan yksi, koska muu joukkue kantoi ammuksia. Heittimeni putken kantaja Antti Kymäläinen tapasi tuttaviaan Kannakselta ja innostui puhuttelemaan heitä niin, että hukkasi koko putken. "Oi jumalauta, missä miu putki o?" kysyi mies, kun toiset jo olivat menossa. Suutuin niin, että vähältä piti, etten lyönyt. Pitkän hakemisen jälkeen se löytyi ja saimmekin toiset kiinni suon 30