Kansalaismielipide ja kunnat

Kansalaismielipide ja kunnat

Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2001 KUNNALLISALAN KEHITTÄ MISSÄÄTIÖ

KANSALAISMIELIPIDE JA KUNNAT Ilmapuntari 2001 Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu nro 43 Pole-Kuntatieto Oy Vammalan Kirjapaino Oy, Vammala 2001 ISBN 952-9740-88-3 ISSN 1235-6964

Sisällys ESIPUHE 7 1 JOHDANTO 9 2 KUNTIEN TYÖNANTAJAKUVA 11 2.1 Arvosanat kuntien työpaikoille 11 2.1.1 Yleiskuva arvosanoista 11 2.1.2 Arvosanojen yksityiskohtaisempi tarkastelu 13 2.1.2.1 Kuntatyön yleinen arvostus ja imago 14 2.1.2.2 Työ ja sen sisältö 14 2.1.2.3 Urakehitys ja ammatillinen kehittyminen 15 2.1.2.4 Palkka ja palkitseminen 16 2.1.2.5 Työyhteisö 16 2.1.2.6 Johtaminen 17 2.1.3 Nuorten näkemykset kuntatyöstä 18 2.1.4 Kunnanjohtajien näkemykset kuntatyöstä 19 2.1.5 Kuntahenkilöstön näkemykset kuntatyöstä 20 2.2 Kunta vs. yksityinen työnantaja: vertailevat arviot 22 2.2.1 Kumman palveluksessa paremmin? 23 2.2.2 Väestöryhmittäiset näkemyserot 24 2.3 Kuntien vetovoima työnantajana 26 2.3.1 Suhtautuminen eri sektoreilta tarjottaviin työpaikkoihin 26 2.3.2 Miten kuntien vetovoimaa voitaisiin parantaa? 29 3 KUNTA-ASENTEET JA NIIDEN MUUTTUMINEN 32 3.1 Kunnallinen itsehallinto ja demokratia 32 3.2 Palvelutuotanto ja sen uudistaminen 34 3.3 Palvelut vs. veromarkat 37 KUVIOT 39

Esipuhe Kuntien houkuttavuus työnantajina on puhuttanut julkisuudessa. Mistä saada uusia työntekijöitä suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen jälkeen? Erityisesti on epäilty, että nuoret eivät olisi kiinnostuneita julkisen sektorin tehtävistä. Kansalaismielipide ja kunnat Ilmapuntari 2001 on ensimmäinen tästä näkökulmasta tehty mielipidetutkimus. Kyselytutkimuksessa on haastateltu kansalaisia, painottaen nuoria ikäluokkia, sekä kuntajohtajia. Näiden ryhmien mielipiteitä on tutkimuksessa myös vertailtu. Kyselytutkimuksen on Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta tehnyt Suomen Gallup Oy. Raportin on koonnut ja analysoinut Fennica-tutkimusryhmä eli yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Juhani Pehkonen ja yhteiskuntatieteiden maisteri Pentti Kiljunen. Esitän tekijöille parhaat kiitokset. Marraskuussa 2001 Lasse Ristikartano Asiamies Kunnallisalan kehittämissäätiö 7

1 Johdanto T ässä raportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa on selvitetty käsityksiä ja mielikuvia kunnista työnantajana. Tutkimuksen tavoitteena on mitata kuntien kilpailukykyä työnantajana ja etsiä siihen myönteisesti ja kielteisesti vaikuttavia tekijöitä. Kuntien työnantajakuvaa hahmotetaan raportissa useasta näkökulmasta. Tarkasteltavina näkökohtina ovat mm. kuntatyöpaikkojen puoleensavetävyys, vahvuudet ja heikkoudet sekä kuntien palveluksessa työskentelyn yleinen arvostus. Myös näkemyksiä kuntatyön luonteesta kuten myös kunnallisten työyhteisöjen sosiaalisesta ja toiminnallisesta luonteesta selvitetään. Tutkimussarjan kymmenennen raportin (aiemmin on julkaistu Ilmapuntarit vuosilta 1992 2000) kysymyksenasettelu on teemallisen kohdennuksensa takia miltei kokonaan uusi. Tämän vuoksi vertailua aiempiin tuloksiin voidaan tehdä vain rajoitetusti. Kunnallista toimintaa koskevien mielipiteiden seurannan mahdollistamiseksi aineistoon sisällytettiin kuitenkin muutamia suhtautumismuutoksia ilmaisevia mittareita. Ne koskevat keskeisimpiä arviointikohteita kuten kunnallisia palveluita ja niiden kustannuksia. Raportointi rakentuu aiempaan tapaan eri arvioitsijaryhmien kannanottojen vertailusta. Päähuomion saa kansalaismielipide yleensä, ts. keskimääräisväestön näkemysten tarkastelu. Lähempään tarkasteluun ja vertailuun on tällä kertaa otettu nuorten näkemykset. Koh- 9

dennuksen tekee kiinnostavaksi se, että ryhmä kattaa tulevaisuuden kuntahenkilöstön. Lisäksi keskimääräisväestön kuvaa kuntatyönantajasta verrataan myös kunnanjohtajien kuvaan ja mitataan näiden välistä etäisyyttä. Kolmantena vertailukohteena ovat kuntien palveluksessa työskentelevät ja heidän kuvansa kuntatyöstä. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta erillisestä osa-aineistosta. Perusaineistona on koko maan (pl. Ahvenanmaa) 15 vuotta täyttänyttä väestöä edustava 1 007 hengen aineisto. Se kerättiin henkilökohtaisina haastatteluina 22.8. ja 18.9.2001 välisenä aikana. Nuoria edustava aineisto kerättiin 22.8. 14.10. samalla metodilla 15 25-vuotiaasta väestöstä, ja siihen kuuluu 395 henkeä. Kolmas, kunnanjohtajista koostuva aineisto kerättiin kirjallisena kyselynä postitse 10.9. 13.10.2001. Siihen kuuluu 238 vastaajaa (vastausprosentti 56 %). Raportissa verbalisoidaan ja visualisoidaan tutkimuksen päätuloksia. Graafisten kuvioiden osuus raportissa on suuri, koska tutkittavat asiat ovat konkreettisia ja kuviot selittävät pitkälti itse itseään. Aineiston laajuuden ja jo lähtökohtien moniulotteisuuden johdosta kaikkia tuloksia ei ole mahdollista eikä järkevää kirjoittaa systemaattisesti auki. Raportin tehtävänä on lähinnä jäsentää aineistoa ja johdattaa lukijaa diagrammien tarkasteluun ja omien havaintojen ja tulkintojen tekoon. 10

2 Kuntien työnantajakuva Tutkimuksen pääteemaa, arvioita ja käsityksiä kunnista työnantajana, lähestyttiin erityyppisillä kysymyksenasetteluilla. Paitsi kuntatyön julkisuuskuvaa sinänsä kysymykset luotaavat kunta-alan mahdollisuuksia menestyä rekrytoinnin raa assa kilvassa. Onko työmarkkinoiden muidenkin sektorien jahtaamilla ns. osaajilla tulevaisuudessa riittävää kiinnostusta julkistyönantajaa kohtaan? Vaikka kuntahenkilöstön määrä ei nykyisestä hieman yli 400 000 hengestä enää olennaisesti kasvaisikaan, sen osuus palkansaajakunnasta on niin suuri, ettei kyse ole aivan vähäpätöisestä asiasta. Jo ikääntymisen edellyttämä verenvaihto on kuntasektorille suuri haaste. 2.1 Arvosanat kuntien työpaikoille 2.1.1 YLEISKUVA ARVOSANOISTA Kuntien työnantajakuvaa lähdettiin luotaamaan laajalla kysymyssarjalla, jossa vastaajien tuli arvioida kuntatyötä erilaisten kriteerien suhteen. Kuntatyöpaikoille tuli antaa arvosana yhteensä 34 asiasta. Näiden kirjo ulottui työn sisällöllisistä määreistä palkkaukseen ja työyhteisön henkiseen ilmapiiriin asti. Jo yleissilmäys tuloksiin antaa paljon tietoa kuntatyön vahvuuksista ja heikkouksista. Joskin joitakin yksiselitteisen positiivisia nä- 11

kökohtia voidaan tunnistaa, tuloksiin havaitaan sisältyvän myös merkittävää kriittisyyttä (kuvio 1). Kuntatyönantajalle annettu yleisarvosana muodostuu verrattain hyväksi (77 % antaa hyvän, 20 % huonon). Vaikka jakauma painottuu selvästi positiivisten arvioiden suuntaan, tulokseen voi nähdä sisältyvän jonkinlaista varauksellisuutta: erittäin hyviä yleisarvosanoja annetaan kitsaasti (7 %). Parhaan arvosanan kunta-ala saa päivittäisen työajan pituudesta (83 %), henkilöstön ammattitaidosta (82 %) ja lomaeduista (79 %). Myös työolosuhteet yleensä (74 %) sekä työpaikkojen pysyvyys ja varmuus (71 %) arvioidaan huomattavan laajasti hyviksi. Keskimääräistä korkeammalle profiilissa niin ikään kohoavat mm. eläke-edut, sukupuolten tasa-arvon toteutuminen ja yleinen työviihtyvyys. Näkemykset kuntien yleisestä maineesta ja arvostuksesta työnantajana jakaantuvat jo astetta enemmän. Hyvän arvosanan antavia on kuitenkin tältäkin osin enemmän kuin huonon antavia (59 % / 37 %). Konkreettisempi vetovoimamitta, kuntien kyky houkutella henkilöstöä palvelukseensa, kääntää viisarin jo pakkaselle: asiantilan huonoksi näkevien osuus ylittää sen hyväksi näkevien osuuden (44 % / 50 %). Tätäkin varauksellisemman sävyn tulokset saavat tarkasteltaessa palkkaukseen liittyviä näkökohtia. Palkkatason ja etenkin hyvän työsuorituksen palkitsemisen enemmistö mieltää huonoiksi (52 % ja 56 %). Tuloskokonaisuutta kuten muitakin vastaavia tuloksia tulkittaessa tulee muistaa, että kyse on ainoastaan kansalaisten käsityksistä ja mielikuvista. Siihen, ovatko nämä käsitykset oikeita vai vääriä, tutkimus ei kykene vastaamaan. Mielikuvien tunteminen on kuitenkin tärkeää riippumatta siitä, vastaavatko ne objektiivista todellisuutta. Näin siksi, että ne vaikuttavat kansalaisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Tuloksiin on paikallaan liittää toinenkin tulkinnallinen huomio. Kuntatyönantajan kuvan hyvyyden arvioinnissa on ratkaisevaa se, mikä painoarvo millekin asialle annetaan. Vaikka eri yksilöt pitävät 12

tärkeinä osin erilaisia tekijöitä toiselle ovat esimerkiksi taloudelliset etuudet ensisijaisia ja toiset taas saattavat tähdentää vaikkapa työpaikan hyvää henkeä työelämää koskevissa mittauksissa on piirtynyt verrattain yhdenmukainen kuva eri tekijöiden keskinäisestä tärkeydestä. Tätä ei tiedusteltu tässä tutkimuksessa, koska se olisi laajentanut kysymyksenasettelua liiaksi. Muuhun tutkimustietoon tukeutuen voidaan kuitenkin sanoa, että kuntatyönantaja kykenee edellisillä luvuilla lunastamaan vain osittain kansalaisten keskeisimmät työhön liittyvät odotukset. Työn mielenkiintoisuus on todettu useissakin tutkimuksissa tärkeimmäksi työn määreeksi tai työpaikan valintakriteeriksi. Vaikka kunta-alan tulos ei tältä osin ole huono hyviä arvosanoja (60 %) annetaan huomattavasti enemmän kuin huonoja (32 %) sävyltään se on jollakin tavalla skeptinen. Lisävalaistusta asiaan saadaan jäljempänä tarkasteltaessa arvioita kuntien ja yksityisen työnantajan eroista (luku 2.2). Myös muiden keskeisten asioiden kohtaanto on kokonaisuutena melko heikko. Niin palkkausta kuin työpaikan henkeä ja urakehitysmahdollisuuksiakin koskevat arviot jäävät vaisuiksi niitä koskeviin odotuksiin nähden. Yksi kuntatyönantajan vahvuus, työpaikkojen pysyvyys ja varmuus, on kuitenkin todellinen vahvuus myös tekijöiden tärkeyspainoihin suhteutettuna. Kunta-alan työsuhdeturva arvioidaan edelleen hyväksi siitä huolimatta, että 90-luvun ankea alkupuoli harvensi ennennäkemättömällä tavalla myös kuntahenkilöstöä: noin kymmenesosa katosi leikkaustoimien myötä. 2.1.2 ARVOSANOJEN YKSITYISKOHTAISEMPI TARKASTELU Seuraavassa tuloksia tarkastellaan lähemmin eri määreistä muodostettuina kategorioina. Jäsennys on vapaamuotoisen yleispiirteinen vailla pyrkimystä ehdottomaan selvärajaisuuteen. Kuten työelämän tutkimuksista tiedetään, käsiteanalyysi siitä mikä kuuluu mihinkin on pitkälti sopimuksenvaraista. 13

2.1.2.1 Kuntatyön yleinen arvostus ja imago Vaikka yleisarvosanat kuntatyönantajalle kohosivatkin sinänsä hyviksi, konkreettisemmat attraktiivisuusmittarit tuottivat varautuneempia kantoja. Näkemykset kuntien kyvystä houkutella henkilöstöä palvelukseensa piirtyvät koko väestön tasolla epäileviksi (kuvio 2a). Arviointeja väestöryhmittäin tarkasteltaessa löydetään joitakin eitoivottuja, joskin ehkä totunnaisten käsitysten suuntaisia riippuvuuksia. Koulutustason kohotessa käsitykset kuntatyönantajan vetovoimasta heikkenevät voimakkaasti. Myös iän mukaisen riippuvuuden suunta on tyly: nuorempien ikäryhmien arviot ovat olennaisesti kielteisempiä kuin vanhempien (nuorten kantoja tarkastellaan lähemmin luvussa 2.1.3). Edelleen havaitaan, että toimihenkilöammateissa toimivat ja pääkaupunkiseudulla asuvat ovat näkemyksissään keskimääräistä nuivempia (kuvio 3). Kuntatyönantajan keskeistä vahvuutta, työpaikkojen varmuutta, koskevat kannat vaihtelevat vähemmän. Vakuuttuneisuus työsuhdeturvan vahvuudesta läpäisee käytännössä kaikki väestöryhmät. Koulutustason yhteys on edelliseen nähden jopa käänteinen, ts. parhaat arvosanat kunta-ala saa tältä osin koulutetuimmilta. Myös asuinalue heijastuu näkemyksiin päinvastaisella tavalla kuin yleistä vetovoimaa arvioitaessa (kuvio 4). Aihepiiriä sivuttiin myös väittämämuotoisella kysymyksellä. Sen tulos ei viittaa ainakaan kunta-alan vetovoiman kohentumiseen. Selvä enemmistö (72 %) nimittäin yhtyy väitteeseen, että kuntien palveluksessa oleminen ei ole nykyisin yhtä arvostettua kuin aikaisemmin. Näkemys on yleinen kaikissa väestöryhmissä (ei kuviota). 2.1.2.2 Työ ja sen sisältö Kuten edellä mainittiin, työn sisältöön liittyvät tekijät ovat säännönmukaisesti kohonneet ykkössijalle, kun kansalaisilta on eri tutkimuksissa tiedusteltu erilaisten työhön liittyvien odotusten tärkeyttä. Edes lama-aika turvattomuuskokemuksineen ei kyennyt kampeamaan asiaa paikaltaan, vaikka työn varmuuden merkitys tuolloin kasvoikin. 14

Kuntatyönantajan tästä tekijäkokonaisuudesta saamat arvosanat ovat, vaikkakin yleisesti ottaen hyväksyviä, sävyltään vaisuja. Töiden mielenkiintoisuutta, kuten myös vaihtelevuutta ja monipuolisuutta, itsenäisyyttä sekä henkistä palkitsevuutta arvioidaan verraten innottomasti. Parasta kuntatyössä katsotaan olevan sen, että sitä on (uskotaan olevan) vähän: päivittäisen työajan pituus mielletään laajasti kunta-alan töiden hyväksi puoleksi (83 % antaa hyvän arvosanan, kuvio 2b). Työn kansainvälisyyden saamaa tulosta (63 % antaa huonon arvosanan) ei kuitenkaan tule tulkita erityiseksi rasitteeksi kuntatyönantajalle. Määre on todettu vähämerkityksiseksi kansalaisten työtä koskevissa odotuksissa. Tätä selittänee se, että edelleenkin vain harvat työt maassamme ovat luonteeltaan edes osittain kansainvälisiä, ja ne edellyttävät kvalifikaatioita, joita suurella osalla suomalaisista ei ole. Tuloksia esimerkinomaisesti lähemmin tarkasteltaessa voidaan todeta, että töiden mielenkiintoisuus mielletään kaikissa väestönosissa miltei samalla tavalla. Tulosta tasalaatuistaa varmastikin arviointikohteen monimuotoisuus: kunta-alalla kuten muillakin aloilla on kovin monenlaisia tehtäviä. Huomionarvoista kuitenkin on, etteivät koulutettujen arviot ole sen torjuvampia kuin kouluttamattomien (kuvio 5). 2.1.2.3 Urakehitys ja ammatillinen kehittyminen Läheisesti työn sisällöllisiin tekijöihin liittyy kysymys työn kehittävyydestä ja sen hyödyntämismahdollisuuksista mm. urakehityksen muodossa. Nämä aspektit eivät osoittaudu kuntatyön erityisiksi eduiksi. Uralla etenemisen mahdollisuudet nähdään yleisesti ottaen pikemminkin huonoiksi (51 %) kuin hyviksi (41 %). Myös mahdollisuus urakehitystä edistävään työkokemukseen katsotaan melko usein heikoksi (kuvio 2c). Astetta myönteisempiä arvioita saavat mahdollisuudet ammattitaidon kehittämiseen sekä tähän liittyen mahdollisuudet uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Mahdollisuudet tuloksen aikaan- 15

saamiseen ja omien kykyjen käyttöön on määre, joka jakaa käsityksiä hieman enemmän. Käsityksiä uralla etenemisen mahdollisuuksista yksityiskohtaisemmin eriteltäessä havaitaan väestön sisäiset erot suuriksi. Kriittisimpiä ovat jälleen koulutetuimmat ja ylemmät toimihenkilöt, joista noin kolme neljäsosaa näkee nämä mahdollisuudet kunta-alalla huonoiksi (kuvio 6). 2.1.2.4 Palkka ja palkitseminen Palkkausta ja muita siihen liittyviä etuuksia koskevat arviot muodostuvat kaksijakoisiksi. Vaikka palkkatasoa sinänsä pidetään usein huonona, eläke-etuja ja etenkin lomaetuja pidetään laajasti hyvinä (kuvio 2d). Keskeinen palkkaukseen liittyvä kipukohta näyttäisi olevan kysymys hyvän työsuorituksen palkitsemisesta. Sitä koskevia kunta-alan käytäntöjä tai pikemminkin niiden puutetta kritisoi useampi kuin joka toinen (56 %). Vaikka suora tulosvastuu onkin yleensä palkansaajien keskuudessa kammottua, hyvin tehdystä työstä tulisi monien mielestä saada jonkinlaista bonusta. Palkkatasoa koskevia käsityksiä lähemmin tarkasteltaessa törmätään jo tutuiksi tulleisiin riippuvuuksiin. Huonona palkkatasoa pitävät etenkin koulutetut ja johtavissa toimihenkilöammateissa toimivat. Nuoremmat ikäryhmät ovat kriittisempiä kuin vanhemmat. Alueellisesti enin kielteisyys paikantuu pääkaupunkiseudulle ja yleensäkin Uudellemaalle (kuvio 7). 2.1.2.5 Työyhteisö Työyhteisöä kuvaavista tekijöistä joilla luonnollisesti on kausaalista yhteyttä myös muihin kategorioihin, kuten johtamiseen korkeimmalle kohoaa kuntahenkilöstön ammattitaito. Sen näkee hyväksi jopa neljä viidestä (82 %). Myös yleistä työviihtyvyyttä koskevat arvioinnit painottuvat verrattain positiivisiksi (kuvio 2e). Työn tuottavuutta ja tehokkuutta koskevat arviot jakaantuvat hieman enemmän. Niissä voi aistia osin vielä nykyäänkin jonkinlaista 16

perinteisen byrokratian henkeä. Näin siitä huolimatta, että kaikkinainen draivi kuntatyöpaikoilla on varmastikin lisääntynyt viime vuosien aikana. Yrityskuvia tutkittaessa on havaittu, että ne ovat useissa tapauksissa hyvin sitkeähenkisiä ja muuttuvat vain hitaasti ja viiveellä. Kuntien työnantajakuvan voidaan ajatella olevan tässä suhteessa erityisen raskasliikkeinen. Historian painolasti huomioon ottaen (tämän kirjoittaja muistaa lapsuudessaan kerrotun, kuinka kunnan työntekijöille on päätetty hankkia kettinkivartiset lapiot, jotta niihin ei voisi nojata jne.) tuloksia voidaan pitää hyvinkin rohkaisevina: työn tuottavuuden ja tehokkuuden hyväksi arvioivia on olennaisesti enemmän (54 %) kuin sen huonoksi arvioivia (38 %). Tämän päättelyn tueksi on myös kokemusperäistä todistusaineistoa. Tutkimussarjassa on seurattu käsityksiä kunta-alan työtahdista vuodesta 1992 saakka. Tulosten trenditarkastelu osoittaa, että kierrosten kuntatyöpaikoilla katsotaan kohonneen. Väite, jonka mukaan työtahti ja -teho on kunnallisia palveluita tarjoavissa laitoksissa yhtä kova kuin muillakin aloilla, on saanut lisääntyvää hyväksyntää. Edellisestä, vuoden 1995 mittauksesta samanmielisten osuus on yhä kasvanut (nyt 57 %, kuvio 8). Samantyyppiseen kehitykseen viittaa näkökohdan henkilöstön samaistuminen työpaikan tavoitteisiin saama vastaanotto. Useampi kuin joka toinen (62 %) näkee sitoutumisen hyväksi ja vain runsas neljännes (28 %) huonoksi. Kuntatyöpaikkojen henkistä ilmapiiriä työilmapiiriä koskevissa arvioissa esiintyy havaittavaa varauksellisuutta. Kun katsetta tarkennetaan väestön sisäisiin eroihin, havaitaan, että näkemys on verrattain yhdenmukainen läpi koko väestön. Huonoimmaksi työilmapiirin kunnissa otaksuvat yrittäjät ja johtavat toimihenkilöt (kuvio 9). 2.1.2.6 Johtaminen Esimiestoimintaa ja johtamista koskevat yleisarviot painottuvat myönteisten arvioiden suuntaan. Tästä huolimatta jakauma (58 % / 17

33 %) tuo esille myös ilmeistä varautuneisuutta. Kysymys henkilöstön tasapuolisesta kohtelusta tuottaa jokseenkin samanlaisen tuloksen (54 % / 38 %, kuvio 2f ). Hieman kriittisemmin arvioidaan kunta-alan henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Ne hyviksi näkeviä ja huonoksi näkeviä on jotakuinkin yhtä paljon (44 % / 47 %). Tulkinnassa huomattakoon, että julkisissa organisaatioissa henkilöstön itsenäisen toimivallan alue rajautuu usein vieläkin ylempää kuin omalta esimieheltä. Sama koskee valtaa ja vastuuta, jota koskeva jakauma muodostuu pitkälti samanlaiseksi. Kun johtamista koskevia arviointeja eritellään tarkemmin, todetaan väestöryhmittäisten erojen olevan suhteellisen vähäisiä. Akateemisesti koulutettuja lukuun ottamatta kaikissa ryhmissä enemmistö taipuu antamaan esimiestoiminnasta ja johtamisesta kuntatyöpaikoille hyvän arvosanan (kuvio 10). 2.1.3 NUORTEN NÄKEMYKSET KUNTATYÖSTÄ Tutkimuksen erilliskohderyhmän, 15 25-vuotiaiden nuorten arvosanat kuntatyöpaikoille ovat pitkälti samanlaisia kuin koko väestön arvosanat. Listan kärkeen kohoavat samat määreet: päivittäisen työajan pituus, henkilöstön ammattitaito, työolosuhteet yleensä sekä työpaikkojen pysyvyys ja varmuus (kuvio 11). Myös listan tyvessä toteutuu tuttu ajattelu. Kehnoimmat arvosanat saavat palkkaukseen liittyvät tekijät (palkkataso, hyvän työsuorituksen palkitseminen), uralla etenemisen mahdollisuudet) ja työn kansainvälisyys. Nuoret eivät näin ollen näe kuntatyönantajaa kovinkaan eri tavalla kuin kansalaiset keskimäärin. Tulosten yhdenmukaisuutta voi pitää jossain määrin yllättävänäkin. Tekijöiden keskinäinen järjestys ei tosin yksin kerro näkemysten samanlaisuudesta, sillä arvosanoilla voi olla ryhmien välillä myös tasoero. Tällaista ei kuitenkaan löydy tilastollisilla tunnusluvuilla tapahtuvassa vertailussa. Kun nuorten ja koko väestön kantojen eroavuuksia tarkastellaan keskiarvojen erotuksina, saadaan sangen ohut 18

profiili. Nuorten kokonaismyönteisyys on silti hieman suurempaa kuin kansalaisten keskimäärin (kuvio 12). Suurimpia eroja konkreettisemmilla prosenttiluvuilla havainnollistettaessa nähdään, että ne kohdentuvat mm. kuntatyöpaikkojen työilmapiiriin, työn tuottavuuteen sekä urakehitystä edistävään työkokemukseen, mitä tekijöitä nuoret arvioivat jonkin verran myönteisemmin. Lomaetuja koskeva käsitysero on lievästi toisensuuntainen (kuvio 13). Tässä yhteydessä on paikallaan palata edellä sanottuun. Kun aiemmin todettiin mm. kuntatyönantajan vetovoimaa koskevista arvioista, että nuorempien ikäryhmien arviot ovat olennaisesti kielteisempiä kuin vanhempien, tämä pitää paikkansa mutta ei koske nimenomaan kaikkein nuorimpia. Iän mukaiset erot viittaavatkin siihen, että varautunein kuva kuntatyönantajasta on nuorehkoilla ja keski-ikäisillä, ei nuorimmalla väestönosalla. 2.1.4 KUNNANJOHTAJIEN NÄKEMYKSET KUNTATYÖSTÄ Kun vertailu ulotetaan kunnanjohtajiin, lukuihin syntyy enemmän eloa. Kokonaisuutena kunnanjohtajien arvosanat (ryhmälle kysymys esitettiin suppeampana 17 tekijän listana) muistuttavat kuntalaisten arvosanoja. Niitä ei voi myöskään syyttää erityisestä kotiinpäin vedosta; kriittisyys on paikoin hyvinkin railakasta (kuvio 14). Osaselitys tälle löytynee kunnanjohtajien asemasta. Vaikka ryhmä edustaa ilmeistä asiantuntemusta, on sen asema kuntahenkilöstöön kuuluvana työnantajan edustajana jollakin tavalla ambivalentti. Joka tapauksessa kunnanjohtajat tuulettavat siinä missä on tuulettamisen paikka. Myös tunnustusta tulee, kun on sen paikka. Sangen myönteisesti kunnanjohtajat arvioivat mm. kunnan lomaetuja (98 % pitää hyvinä) sekä työnantajan ja henkilöstön neuvottelusuhteita (95 %). Myös kuntahenkilöstön ammattitaito saa selkeän kiitoksen (95 %). Kielteisyyttä kirvoittavat etenkin kunta-alan palkkaus ja urakehitysmahdollisuudet. Verrattaessa kunnanjohtajien kantoja koko väestön kantoihin to- 19

detaan erot arvioiden samansuuntaisuudesta huolimatta osin huomattavankin suuriksi. Erotuspropelli kertoo, että vaikka kunnanjohtajat antavat useimmista asioista kunta-alalle paremman arvosanan kuin kansalaiset yleensä, joistakin asioista heidän arvosanansa on (vielä) huonompi (kuvio 15). Viimeksi mainituista huomio kiinnittyy etenkin palkitsemiskäytäntöihin: hyvän työsuorituksen palkitseminen palkitsematta jättäminen on kunnanjohtajien silmissä vielä suurempi ongelma kuin kuntalaisten silmissä (91 % kunnanjohtajista pitää asiantilaa huonona). Selvä samansuuntainen ero ilmenee myös urallaetenemismahdollisuuksien arvioinnissa (kuvio 16). Näkyvästi paremmiksi kunnanjohtajat puolestaan näkevät mm. työviihtyvyyden, johtamisen, työolosuhteet sekä loma- ja eläke-edut. Myös kunnanjohtajien yleisarvosana kuntatyönantajalle on parempi kuin kuntalaisten. 2.1.5 KUNTAHENKILÖSTÖN NÄKEMYKSET KUNTATYÖSTÄ Muusta kuntahenkilöstöstä ei kerätty erillistä aineistoa, vaan sitä koskevat tulokset perustuvat koko väestöstä taustamuuttujan ( olen nykyisin kunnan palveluksessa ) avulla erotettuun osaryhmään. Vaikka ryhmä on pienehkö (N = 101), sen tuntoja tarkastelemalla saadaan suuntaa-antavaa tietoa kuntahenkilöstön suhtautumisesta. Välillisesti tulokset kertovat myös ryhmän työtyytyväisyydestä. Kuntahenkilöstön arvosanat kuntatyönantajalle piirtyvät selkeämmiksi kuin keskimääräisväestön. Hyvä ja paha erottuvat luonnollisesti paremmin toisistaan läheltä kuin kaukaa katsottaessa. Näkökulmaerosta huolimatta arviointien keskinäinen suhde ja sanoma ovat pitkälti sama (kuvio 17). Henkilöstönsä mielestä parhaat arvosanat kuntatyönantaja ansaitsee henkilöstön ammattitaidosta (vaatimattomuus kaunistaa), töiden mielenkiintoisuudesta, lomaeduista, päivittäisen työajan pituudesta, töiden itsenäisyydestä sekä työpaikkojen pysyvyydestä ja varmuudesta. Vahvasti myönteiseen suuntaan vinoja ovat myös jakaumat, jotka 20

koskevat mm. työviihtyvyyttä, työtehtävien vaihtelevuutta ja monipuolisuutta sekä sukupuolten tasa-arvoa. Listan tyvestä löytyy kiusallista yhdenmukaisuutta muiden ryhmien arviointeihin. Hyvän työsuorituksen palkitseminen jää myös kuntien oman väen arvioinneissa jumbosijalle (83 % antaa huonon arvosanan). Tämä viittaa siihen, ettei kyse ole yksinomaan uuden työvoiman rekrytointiin liittyvästä ongelmasta, vaan myös olemassa olevan henkilöstön motivointiin liittyvästä ongelmasta. Myös palkkatasosta yleensä kunta-ala saa henkilöstöltään niukalti pisteitä. Kolme neljästä (76 %) antaa asiasta huonon arvosanan. Verraten kitkeriä ovat myös mm. uralla etenemisen mahdollisuuksia koskevat arviot. Kuntahenkilöstön ja keskimääräisväestön näkemykset poikkeavat toisistaan kokonaisuutena vain jonkin verran. Tästä huolimatta voidaan löytää joitakin selviä eroja. Kunnissa työskentelevät pitävät töitään huomattavasti mielenkiintoisempina, itsenäisempinä ja vaihtelevampina kuin keskivertokansalaiset otaksuvat niiden olevan. Myös työn tuottavuus ja vallan ja vastuun riittävyys nähdään myönteisemmin kuntaorganisaation sisällä kuin sen ulkopuolella (kuvio 18). Arvosanat selkeytyvät kuitenkin myös toiseen suuntaan. Perusväestöäkin rankemmin kuntahenkilöstö arvostelee mm. palkkatasoa, palkitsemiskäytäntöjä sekä uralla etenemisen mahdollisuuksia. Prosentuaalisesti suurin negatiivinen ero koskee hyvän työsuorituksen palkitsemista. Suurin positiivinen ero koskee kuitenkin tätäkin tärkeämpää tekijää, työn mielenkiintoisuutta. Valtaenemmistö (87 %) henkilöstöstä antaa siitä hyvän arvosanan (kuvio 19). Vertailun tulosta tulkittaessa tulee huomata, että objektiivisen kuvan saamisen kannalta kumpikin ryhmä saattaa tarkastella asioita vikavinkkelistä: toiset liian kaukaa, toiset liian läheltä. Väestön vaivana ovat (sinänsä inhimillinen) tietämättömyys ja stereotyyppiset ennakkoluulot, kuntahenkilöstöllä taas asianosaisuus; kannanottoihin tulee helposti mukaan intressipohjaista asennoitumista ja ay-henkisyyttä. Voidaan myös olettaa, etteivät etenkään kuntien palveluk- 21

sessa kauan työskennelleet välttämättä tunne kovin hyvin työelämää kuntasektorin ulkopuolella. Koska kuitenkin kunta-alan töistä hahmottuu samankaltainen kuva niitä eri asemista arvioivien ryhmien kuntalaisten, kuntahenkilöstön ja kunnanjohtajien vastauksissa, tuloksilla voidaan katsoa olevan näyttöarvoa objektiivisen todellisuuden heijastajana. Tämän myötä niillä tulisi olla myös käyttöarvoa kunta-alan työyhteisöjä kehitettäessä. Ryhmien arvioiden yhdenmukaisuudesta seuraa jos oletetaan, etteivät ne kaikki voi olla samanaikaisesti väärässä, että myös kansalaismielipidettä voidaan pitää asiassa jollakin tavalla valistuneena. Tämä todetaan, koska aineistoon sisältyi myös kansalaisten subjektiivista tiedontasoa sivuava mittari. Teesin ulkopuolisten käsitykset kuntien töistä ja työpaikoista perustuvat usein enemmänkin tietämättömyyteen ja/tai kateuteen kuin tosiasiatietoon allekirjoittaa jopa kolme neljästä (74 %) kansalaisesta (ja 86 % kuntahenkilöstöstä). Toisin sanoen kansalaiset vähättelevät omaa, tai ainakin toistensa, tietämystä kunta-alan työpaikkoja koskevissa asioissa (ei kuviota). Koska kunta-ala on henkilöstörakenteeltaan naisvaltainen ja julkisessa keskustelussa sen katsotaan olevan myös vetovoimaisempi naisten kuin miesten keskuudessa, tarkastelussa on paikallaan luoda silmäys myös sukupuolen mukaisiin näkemyseroihin. Ne osoittautuvat koko väestön tasolla ehkä odottamattomankin pieniksi. Arvosanojen kokonaismyönteisyydessä ei liioin esiinny merkittävää eroa. Naiset näkevät kuitenkin kunta-alan työt hieman mielenkiintoisemmiksi, tuloksellisemmiksi ja tehokkaammiksi kuin miehet. Miehet puolestaan kiittävät hieman koomisesti sukupuolen tasa-arvon toteutumista useammin kuin naiset (kuvio 20). 2.2 Kunta vs. yksityinen työnantaja: vertailevat arviot Edellä kuntien työnantajakuvaa on tarkasteltu vain suhteessa itseensä, ts. havainnoitu kuntatyönantajan saamien arvosanojen absoluuttista 22

tasoa ja keskinäistä järjestystä. Kyselyproseduurin toisessa vaiheessa kuntien työnantajakuva suhteutettiin ulkopuoliseen vertailukohteeseen, yksityisen työnantajan kuvaan. 2.2.1 KUMMAN PALVELUKSESSA PAREMMIN? Kunnan ja yksityisen työnantajan imagojen suorassa vertailussa vastaajille esitettiin 13 erilaista työn ja työyhteisön arviointikriteeriä. Vastaajia pyydettiin arvioimaan näitä tekijöitä palkansaajan kannalta ja ilmoittamaan kunkin kohdalla erikseen, toteutuuko kyseinen ominaisuus heidän nähdäkseen nykyisin paremmin kuntien vaiko yksityisen työnantajan palveluksessa. Tutkimusasetelmasta on huomattava, että se on väistämättä yleispiirteinen ja yleistävä; niin yksityisiä kuin kunnallisiakin työpaikkoja ja töitä on kovin monenlaisia. Täten vertailu voi paikantaa vain pääsääntöisiä eroavuuksia ja kuvata sitä, minkä suuntaisia eroja vertailtavien sektoreiden välillä yhteiskunnassamme yleensä nähdään esiintyvän. Vertailun tulos tuo esille osin samat asiat kuin edellinenkin tarkastelu. Kuntatyönantajalla on joitakin vahvuuksia suhteessa yksityiseen työnantajaan, mutta kokonaisuutena kunta jää pahasti alakynteen. Useiden sellaisten tekijöiden kohdalla, joiden painoarvo työpaikan yleisinä valintakriteereinä on suuri, ero on verrattain selvä (kuvio 21). Kuntien vahvuus on näin arvioiden ennen muuta työpaikkojen varmuus ja pysyvyys. Sen katsoo selvä enemmistö (61 %) olevan paremmin kunnissa, ja vain harvat (9 %) yksityisellä. Myös sukupuolten tasa-arvon toteutumisessa kunta-ala on edellä, joskin melko täpärästi (22 % / 17 %). Muiden näkökohtien nähdään olevan yksityisellä työnantajalla paremmin. Raaimmin työmarkkinoiden yksityinen puoli peittoaa kunta-alan palkkauksessa ja palkkakehityksessä (10 % / 63 %), urakehitysmahdollisuuksissa (10 % / 61 %) ja yleisessä puoleensavetävyydessä (kyky houkutella henkilöstöä, 12 % / 61 %). 23

Tuloksen tulkinnassa tulee kuitenkin ottaa huomioon, että vastaukset eivät kerro sitä, paljonko paremmin tai huonommin tiedustellut asiat kilpailevilla sektoreilla ovat, vaan siitä, kuinka monen mielestä ne ovat joko paremmin tai huonommin. Pienikin mielikuvaero vie pisteet toiselle. Tuloskokonaisuutta arvioitaessa tulee luonnollisesti ottaa huomioon myös tasapeliä ilmaisevat yhtä hyvin -osuudet. Ne ovat monesti suuria eivätkä siis ilmennä kuntasektorin huonommuutta. Edelleen voidaan todeta pyrkimättä pesemään pois kuntien kehnoa menestystä että arvioitava tekijälista ei ehkä ole kunta-alan kannalta aivan optimaalinen; mikäli mukana olisivat olleet esimerkiksi eläkeja lomaedut, ne olisivat ilmeisesti kohonneet kuntasektorin vahvuuksiksi. Kokonaisuutena tuloksesta voidaan silti tehdä kuntien kannalta vain epämieluisia päätelmiä. Niin kauan kuin yksityisen työnantajan kilpailuetuna ovat kansalaisten mielikuvissa mm. töiden mielenkiintoisuus, palkkaus ja palkkakehitys, uralla etenemisen mahdollisuudet, esimiestoiminta ja johtaminen, työilmapiiri sekä henkilöstön työmotivaatio, kuntatyönantajan on vaikeata kilpailla menestyksellisesti pätevästä työvoimasta yksityisen sektorin kanssa. 2.2.2 VÄESTÖRYHMITTÄISET NÄKEMYSEROT Työpaikkojen varmuutta koskevia kantoja lähemmin tarkasteltaessa todetaan, että asia tunnistetaan kunta-alan valtiksi laajasti läpi koko väestön. Mikään väestöryhmä ei tohdi ehdottaa edun olevan yksityisellä puolella. Koulutustason kohotessa vakuuttuneisuus kuntatyön varmuudesta vain kasvaa (kuvio 22). Miltei yhtä laaja yksimielisyys väestöryhmien välillä vallitsee yksityisen työnantajan ylivoimaisuudesta työvoiman rekrytoijana. Koulutetuimpien ja johtavien toimihenkilöiden (88 % katsoo toteutuvan yksityisellä paremmin) kuten myös pääkaupunkiseudun asukkaiden keskuudessa asiasta vallitsee käytännössä vain yhdenlaisia käsityksiä. Iän yhteydessä nähdään jälleen käyräviivaista riippuvuutta. Vä- 24

hiten kuntien kykyyn houkutella henkilöstöä uskovat keskimmäiset ikäryhmät (kuvio 23). Sukupuoli ei erottele selvästi kumpaakaan arviota. Miehet tosin pitävät kuntatyöpaikkoja suhteessa yksityisiin (vieläkin) varmempina ja kuntatyönantajan puoleensavetävyyttä (vieläkin) heikompana kuin naiset. Mikäli tarkastelua laajennetaan myös muihin arviointikohteisiin, saalis jää vähäiseksi. Suurimmat, joskaan eivät suuret, erot koskevat työn mielenkiintoisuutta sekä tuottavuutta ja tehokkuutta. Miehet näkevät ne naisia useammin yksityisen sektorin vahvuuksiksi (kuvio 24). Tutkimuksen erityiskohderyhmän, 15 25-vuotiaiden nuorten arviot sektorien paremmuudesta ovat hyvin samankaltaisia kuin koko väestönkin. Myös nuorten mielissä kuntatyönantaja menestyy ennen muuta työn varmuuden avulla. Yksityinen sektori käy kunnallisen ylitse miltei kaikissa muissa asioissa (kuvio 25). Tulosten suora rinnastus kertoo arviointien pitkälle menevästä yhdenmukaisuudesta. Näkemyserot ovat pikemminkin korostuseroja kuin suoranaisia työnantajakuvien eroja. Siltä osin kuin eroja on, niiden suunta on pääosin yksityistä sektoria suosiva. Sen kykyyn tarjota hyvät työolosuhteet, työilmapiiri ja mielenkiintoista työtä nuoret uskovat hieman koko väestöä vahvemmin (kuvio 26). Kunnan palveluksessa työskentelevät eivät liioin erotu näkemyksillään muista arvioitsijaryhmistä (kysymystä ei esitetty kunnanjohtajille). Kunta-alan vahvuudet ja heikkoudet suhteessa yksityisiin aloihin ovat edelleen samat (kuvio 27). Aivan yhdenmukaisia kuntahenkilöstön käsitykset eivät kuitenkaan ole. Työn varmuuden ryhmä nimeää vielä selvemmin kuntaalan vahvuudeksi kuin kuntalaiset keskimäärin. Kyse ei ole kuitenkaan mistään omaa alaa koskevista illuusioista: rekrytointikilvassa kuntahenkilöstö katsoo kuntien pärjäävän yksityisille kovin huonosti. Arviot ovat jopa pessimistisempiä kuin väestön keskimäärin (kuvio 28). 25

2.3 Kuntien vetovoima työnantajana 2.3.1 SUHTAUTUMINEN ERI SEKTOREILTA TARJOTTAVIIN TYÖPAIKKOIHIN Konkreettista vertailutietoa kuntatyönantajan suosiosta suhteessa muun tyyppisiin työnantajiin tarjoaa kysymyspatteri, jossa vastaajilta tiedusteltiin, kuinka halukkaita he olisivat ottamaan vastaan eri toimialoilta tarjottavan työpaikan. Työnantajasektorit oli luokiteltu neljään eri perustyyppiin. Näin mitattuna tapa on validi ja myös muissa työelämän tutkimuksissa sovellettu kunnan kilpailukyky osoittautuu hyväksi. Kunta sijoittuu vertailun kärkipäähän, ei muista erottuen mutta hyvinkin tasavertaiseen asemaan suosituimpien työnantajien kanssa. Ottaisi varmasti -osuuksien perusteella kunta-ala sijoittuu jopa toiseksi (33 %). Tulos saattaa äkkiä ajatellen tuntua ristiriitaiselta, kun sitä verrataan edellä esitettyihin tuloksiin (kuvio 29). Toimialojen väliset erot ovat kokonaisuutena yllättävänkin vähäisiä. Se, että ykkössijan ottaa valtio, ei ehkä myöskään ole aivan totunnaisten käsitysten mukaista. Samaa voitaneen sanoa julkisen sektorin menestyksestä kokonaisuutena: se peittoaa vertailussa yksityiset palvelut ja teollisuuden, ei musertavasti mutta vähintäänkin rinnanmitalla. Mikä tekee kunnasta näin puoleensavetävän huolimatta muissa yhteyksissä sen päälle sälytetyistä syytöksistä? Kysymykseen on vaikeata vastata tyhjentävästi. Yhtäältä kyse lienee siitä ihmismielelle (ja sitä kollektiivisella tasolla ilmaisevalle kansalaismielipiteelle) ominaisesta epäloogisuudesta, ettei asia useinkaan ole osiensa summa. Ehkä on myös niin, että ihmisten julki lausumat arviot sisältävät aina enemmän idealismia (mm. työn mielenkiintoisuuden korostaminen) kuin heidän todelliset valintansa ja perimmäiset tarpeensa (mm. työn turvallisuus ja jatkuvuus). Voidaan myös ajatella, että kuntatyönantajassa piilee jokin sellainen tunnepitoinen tai diffuusi vetovoimatekijä, jota tutkimus ei kykene ottamaan huomioon. Tulosten yksityiskohtaisempi erittely kertoo, että työ kunnan pal- 26

veluksessa maittaisi monille kansalaisille kaikissa väestön osaryhmissä. Mieluisin se luonnollisesti olisi työttömille. Keskimääräistä korkeampia lukuja saadaan myös mm. naisilta ja vasemmistopuolueiden kannattajilta. Vaikka kiinnostus hieman hiipuu koulutustason kohotessa, akateemisesti koulutetuillakin ottaisi varmasti -osuus on sama kuin koko väestössä keskimäärin. Innottomimpia ovat, sinänsä ymmärrettävästi, yrittäjäryhmiin (yrittäjät ja yksityiset ammatinharjoittajat sekä maatalousyrittäjät 1 ) kuuluvat. Näissäkään ryhmissä avoin torjunta ( ei ottaisi -osuus) ei ole kovin suurta. Asuinpaikan mukaan havaitaan kiinnostus vähäisimmäksi pääkaupunkiseudulla (kuvio 30). Yksityisten palvelualojen suosiota vastaavasti eriteltäessä huomio kiinnittyy selvään ikäriippuvuuteen. Kiinnostus niiden töitä kohtaan kasvaa suoraviivaisesti nuoruuden suuntaan. Tähän liittyen keskimääräistä suurempaa kiinnostusta osoittavat opiskelijat. Koulutus ei kuitenkaan sinänsä katalysoi kiinnostusta: koulutetuimpien luvut ovat jopa vaisumpia kuin kansalaisten keskimäärin. Tässä yhteydessä tulee tosin mainita, että joidenkin ryhmien (kuten akateemisten) asenne on kaikkiakin aloja kohtaan nirso, kun taas esimerkiksi työttömillä se on kaikkien alojen töitä kohtaan perso. Toisin sanoen vastaajan sosiaalinen asema heijastuu arviointeihin niitä tietyllä tavalla skaalaavasti (kuvio 31). Toimialavalinnat ovat sukupuolisidonnaisia muiltakin osin kuin suhtautumisessa kunta-alaan. Kuntien osalla ero on kuitenkin selvin: kun naisista kuntatyön ottaisi varmasti tai melko varmasti noin kaksi kolmasosaa (65 %), on vastaava osuus miehistä noin puolet (49 %). Myös valtio on suositumpi naisten keskuudessa. Päinvastaisena ero ilmenee yksityisen teollisuuden kohdalla. Sen suosio on näkyvästi suurempi miesten kuin naisten keskuudessa. Naisilla teolli- 1 Ryhmää koskevia tuloksia arvioitaessa tulee tosin ottaa huomioon sen tilastollisen tarkastelun kannalta pieni koko (N = 23). Myös yrittäjävastaajia on melko vähän (N = 40). Nämä satunnaisvaihtelulle alttiit ryhmät on haluttu pitää mukana vertailussa niiden kiinnostavuuden ja myös tarkastelun demokraattisuuden vuoksi. 27

suuden suora torjunta on yhtä suurta kuin siihen kohdistuva avoin kiinnostus. Yksityisten palveluiden osalla ei juuri ilmene sukupuolen mukaista eroa. Kokonaisuutena tulokset kertovat, että naiset preferoivat enemmän kuin miehet julkista sektoria (kuvio 32). 15 25-vuotiaiden kannat poikkeavat jonkin verran keskimääräisestä. Kunta-ala jää vertailun hännille samalla kun kolme muuta sektoria saavat osakseen jokseenkin tasavahvaa suosiota. Kunta-alankaan tulos ei silti ole huono: sen tarjoamiin töihin tarttuisi (varmasti tai melko varmasti) useampi kuin joka toinen nuori (57 %, kuvio 33). Verrattaessa nuorten valintoja koko väestön valintoihin nähdään viitteitä yleisemmästäkin julkisen sektorin vieroksunnasta. Myös valtio vetää nuoria puoleensa tavallista vähemmän (erot ovat tosin lähinnä intensiteettieroja). Samalla myös kiikkulaudan toinen pää nousee: yksityiset palvelu- ja teollisuusalat kiehtovat nuoria keskimääräistä jonkin verran enemmän (kuvio 34). Kunnan palveluksessa työskentelevät sentään valitsisivat oman alansa useimmiten uudelleen. Kuntasektori saa suurimman suosion (81 % ottaisi joko varmasti tai melko varmasti). Myös valtion vetovoima on vahva. Yksityisten alojen kiinnostavuus vaikka kuntahenkilöstön mielestä niillä on kutakuinkin kaikki paremmin jää vertailussa vaisuksi (kuvio 35). Tulosten rinnastus koko väestön lukuihin havainnollistaa kuntahenkilöstön ajattelua. Julkiset alat saavat näkyvästi suuremman suosion kuin kansalaisten keskuudessa keskimäärin ja myös selvästi suuremman kuin yksityiset alat. Välillisesti tuloksen voi katsoa sisältävän tunnustuksen siitä, ettei kunta itse asiassa ei ole lainkaan huono työnantaja. Ainakaan joukkopaosta parempiin leipiin ei ole merkkiäkään (kuvio 36). Kysymystä ei esitetty kunnanjohtajille, joten ryhmän valintataipumuksia ei voida arvioida. 28

2.3.2 MITEN KUNTIEN VETOVOIMAA VOITAISIIN PARANTAA? Kunta-alan kuvaa luodattiin myös sen kauneusvirheitä kartoittaen. Vastaajilta tiedusteltiin, mitä kuntien työnantajakuvan osa-alueita heidän mielestään tulisi erityisesti parantaa, mikäli kuntien houkuttelevuutta työnantajana haluttaisiin kohentaa. Arvioitavaksi annettiin laaja lista (36 kpl) tekijöitä, joista vastaajat saivat nimetä niin monta kuin halusivat. Koko väestön tasolla vastaukset hajoavat melko paljon. Pientä parannettavaa nähdään kutakuinkin kaikissa asioissa. Useimmin mainittujen tekijöiden joukko sisältää silti selvän sanoman. Tämä sanoma ei ole suoranaisesti uusi, vaan ennemminkin vahvistaa edellä sanottua. Näin siksi, että puutelistan kärkeen kipuavat asiat ovat paljolti samoja, joiden suhteen kuntatyönantaja on mielletty epätyydyttäväksi myös muissa tarkasteluyhteyksissä. Kohennusta kaipaaviksi katsotaan useimmin palkka-asiat. Palkkatason selvän ykkössijan (57 % mainitsee) ohella esille nousee jälleen vaade hyvän työsuorituksen palkitsemisesta (34 %). Muita voimakkaimmin korostuneina tekijöitä ovat mahdollisuudet edetä uralla (36 %), mahdollisuus ammattitaidon kehittämiseen (31 %) ja työpaikkojen henkinen ilmapiiri (30 %, kuvio 37). Kun vastaava profiili piirretään nuorten (15 25-vuotiaat) näkemyksistä, se saa pitkälti saman muodon. Palkkaus (62 %) kohoaa myös nuorten listan kärkeen ennen urakehitystä ja työn sisältöön liittyviä määreitä (kuvio 38). Nuorten ajattelun näkyvimpiä ominaispiirteitä paikannettaessa käteen jää melko vähän. Suurin yksittäinen ero keskimääräisväestön näkemyksiin koskee työtehtävien mielenkiintoisuutta. Sen parantamista edellyttää kaksi viidestä (39 %) nuoresta mutta vain yksi neljästä (25 %) kansalaisesta yleensä. Samansuuntaisena, joskin asiallisesti melko vähäisenä ero kohdistuu muihin työn sisällöllisiin piirteisiin kuten työtehtävien vaihtelevuuteen ja työn kansainvälisyyteen (kuvio 39). 29

Kunnanjohtajat löytävät kuntatyöstä enemmän kehitettävää. Ryhmän kirjaama puuteprofiili piirtyy paksummaksi kuin muiden. Miltei yksimielisiä kunnanjohtajat ovat palkitsemiskäytäntöjen kehittämisen tarpeellisuudesta (palkkataso 83 %, hyvän työsuorituksen palkitseminen 74 %). Myös uralla etenemisen mahdollisuuksiin suhtaudutaan kriittisesti. Ryhmä kantaa näkyvää huolta myös kunta-alan imagosta ja haluaa kohentaa kuntien yleistä mainetta ja arvostusta työnantajina (kuvio 40). Koko väestön odotuksiin verrattuna kunnanjohtajien listassa korostuu selvimmin vaade hyvän työsuorituksen palkitsemisesta. Ryhmä perää parannusta perusväestöä pontevammin myös moniin muihin asioihin. Näiden joukkoon mahtuu myös piikki kuntahenkilöstön sitoutumista kohtaan: joka kolmas kunnanjohtaja (32 %, koko väestössä 11 %) kaipaa henkilöstön parempaa sitoutumista työpaikan tavoitteisiin. Osa tiedustelluista tekijöistä on sellaisia, että kunnanjohtajien voidaan tulkita olevan niiden nykytilaan tyytyväisempiä kuin kansalaisten keskimäärin (mm. sukupuolten tasa-arvo; kuvio 41). Myös muu kuntahenkilöstö löytää kunta-alasta ja sen kuvasta kehitettävää. Erityisesti yksi asia nousee ylitse muiden: palkkatason parantamista edellyttää useampi kuin neljä viidestä (82 %). Henkilöstönäkökulma ja kaiketi kokemusperäinen tieto kunta-alan töistä tulee myös esille ryhmän arvioinneissa. Tätä osoittavat mm. vaateet työn rasittavuuden vähentämisestä sekä henkilökuntaetujen parantamisesta (kuviot 42 ja 43). Tarkasteluyhteydessä on paikallaan luoda katsaus myös sukupuolten näkemyseroihin. Se osoittaa suhteellisen suurta samanmielisyyttä; ts. naisten ja miesten näkemykset parannusta kaipaavista kuntien työnantajakuvan osa-alueista ovat melko yhdenmukaisia. Naiset keksivät kuitenkin kehittämiskohteita enemmän, ja niissä korostuu työyhteisön sosiaalista toimivuutta tähdentävä aines. Tähän viittaavia näkökohtia ovat mm. työilmapiiri, henkilöstön tasapuolinen kohtelu, neuvottelusuhteet sekä samaistuminen työn tavoitteisiin (kuvio 44). 30

Kun tarkastelua laajennetaan muihin taustatekijöihin, löydetään lähinnä jo tutuksi tulleita riippuvuuksia. Kaikkien arvioitsijaryhmien tärkeimmäksi katsoman kehittämiskohteen, kunta-alan palkkatason, kohdalla tämä ilmenee mm. selkeänä koulutustason mukaisena riippuvuutena. Palkka-aspekti korostuu suoraviivaisesti koulutuksen kohotessa. Myös iän yhteys on verraten voimakas. Parempia palkkoja kunta-alalle peräävät etenkin nuorehkot (25 34-vuotiaat; kuvio 45). Käytännössä samat riippuvuudet havaitaan uralla etenemisen mahdollisuuksia koskevissa arvioinneissa. Väestöryhmittäinen kuvaaja muodostuu vain matalammaksi, koska tekijää ei pidetä aivan yhtä tärkeänä kehittämiskohteena (kuvio 46). Koska kysymys kunta-alan palkitsemiskäytännöistä on tullut itsepintaisesti esille useissakin tarkasteluyhteyksissä ja aina samassa sävyssä se kaipaa täydentävää kommentointia. Sitä tarjoaa kansalaisten suulla tutkimuksen väittämämuotoinen kysymys. Argumentin kuntien palveluksessa oleville tulee maksaa lisäpalkkioita hyvistä työsuorituksista hyväksyy jopa kolme neljästä (77 %). Eri mieltä on vain joka viides (20 %). Jakauma on paljonpuhuva, vallankin jos otetaan huomioon suomalaisten kateuteen taipuvaiseksi katsottu kansanluonne. Edes se ei kykene patoamaan kansalaisten tuntojen esilletuloa (kuvio 47). 31

3 Kunta-asenteet ja niiden muuttuminen Työnantajakuvateeman ohella tutkimuksen kysymyksenasettelu sisälsi muutamia seurantamittareita. Niillä pyrittiin kartoittamaan kunnallista toimintaa koskevia suhtautumismuutoksia. Mittarit kohdentuivat pääosin kuntalaismielipiteen kovaan ytimeen, toisin sanoen kunnallista demokratiaa, palvelutuotantoa ja sen kustannuksia koskeviin näkemyksiin. Väittämämuotoiset seurantakysymykset esitettiin vain koko väestölle ja nuorille. 3.1 Kunnallinen itsehallinto ja demokratia Paikallishallinnon yleisen arvostuksen luotaus kertoo vahvasta luottamuksesta. Kunta on kansalaismielipiteessä edelleen kunniassa. Useampi kuin neljä viidestä (86 %) näkee kunnallisen itsehallinnon ja demokratian perusarvoiksi, joita ei saa heikentää missään oloissa (kuvio 48). Tuloksen aikasarjatarkastelu kertoo arvostavan asennoitumisen vuosien myötä pikemminkin vahvistuneen kuin heikentyneen. Syvimmän laman taituttua asenteet muuttuivat havaittavasti myönteisemmiksi ja ovat pysyneet viiden viime mittauksen ajan (kysymys ei tosin ole sisältynyt kaikkien tutkimusvuosien aineistoihin) yksiselitteisen positiivisina. Sitä, että nyt saatu jakauma on hieman varauk- 32

sellisempi kuin vuotta aiemmin saatu, ei ehkä tule tulkita muutossignaaliksi. Näin siksi, että viime kerralla mittari löi jo pohjaan, mistä kannanotot voivat vaihdella vain yhteen suuntaan. Kannanottojen väestöryhmittäinen erittely ei tuo esille mainittavaa toisinajattelua. Erot ovat lähinnä intensiteettieroja. Vähäinen ikäriippuvuus voidaan arvioinneissa kuitenkin havaita: mitä vanhempi henkilö on, sitä arvokkaammaksi hän kunnallisen itsehallinnon ja demokratian kokee (ei kuviota). Myös kunnallisen demokratian toteutumiseen suhtaudutaan periaatetasolla myönteisesti. Useampi kuin joka toinen (56 %) yhtyy väitteeseen, jonka mukaan jokainen joka haluaa, pystyy kyllä vaikuttamaan kotikuntansa asioihin. Joskin luku on näkyvästi alempi kuin vuoden 2000 mittauksessa (65 %), se on lähellä seuranta-ajan keskiarvoa. Myös tässä kyse saattaa olla pikemminkin tulosten tavanomaisesta sahauksesta kuin suoranaisesta trendin taittumisesta. Tämän voi varmentaa vain myöhempi tutkimus. Tulosta tulkittaessa tulee kuitenkin huomata, ettei kansalaisten näin mitattu vallantäyteys ole koko totuus tutkittavasta asiasta. Tämä on käynyt ilmi aiempien tutkimusten (viimeksi vuoden 1995) tuloksista, joissa kunnan valtarakennetta analysoitiin yksityiskohtaisemmin. Ne henkivät verrattain laajaa (kunnallis)poliittista vieraantuneisuutta. Kuntalaiset eivät selvästikään kokeneet itseään vallan subjekteiksi, vaan ennemminkin sen tahdottomiksi objekteiksi. Epäluottamus on tullut esille myös monissa valtakunnallista politiikkaa koskevissa mielipidemittauksissa. Uskosta osallistumisen vaikuttavuuteen eivät liioin kerro vaalien kunnallisvaalienkaan nykyiset äänestysprosentit. Näkemysten lähempi tarkastelu muodostuu ehkä yllättävänkin yksi-ilmeiseksi. Periaatteelliset vaikutusmahdollisuudet mielletään laajasti hyviksi. Erityisiä vallanpuutetta potevia väestöryhmiä ei voida tunnistaa. Keskimääräistä hieman korkeampia lukuja saadaan mm. vihreiden kannattajilta sekä nuorimmilta, vaikka viimeksi mainittuja ei kovin hanakoina kunnallispolitiikkaan osallistujina voida pitääkään (kuvio 50). 33

3.2 Palvelutuotanto ja sen uudistaminen Kunnallisen palvelutuotannon määrää, laatua ja kehittämiskeinoja koskevat mielipiteet ovat olleet aiemmissa raporteissa monipuolisen tarkastelun kohteena. Kansalaisten tuntoja on valaistu monenlaisin lampuin ja lähestymistavoin. Tämänkertaisessa tutkimuksessa aihealuetta käsiteltiin vain suppeasti. Noin kahden viidesosan (39 %) mielestä mahdollisimman monista kuntien laitoksista on muodostettava liikelaitoksia yrityselämän mallin mukaan. Vastustavalla kannalla on hieman useampi kuin joka toinen (54 %). Tuloksen aikasarjatarkastelu kertoo trendinomaisesta asennekehityksestä. Kansalaisten varauksellisuus kunnallisen toiminnan yritysmäistämistä kohtaan on kasvanut asteittain. Edellisessä, kolme vuotta sitten (1998) tehdyssä mittauksessa kannat jakaantuivat vielä miltei tasan. Seuranta-ajan alussa vuonna 1992 ajatuksen kannattajat olivat vielä enemmistönä (kuvio 51). Tulkinnassa on huomattava, että kyseisen kaltaista toimintojen virtaviivaistamista on varmastikin myös tapahtunut viime vuosikymmenen alusta, joten kysymys saa jonkin verran erilaisen merkityksen eri ajankohtina. Lisäksi tulee mainita, että kysymyksen sanamuotoon oli tämänkertaisessa tutkimuksessa tehty vähäinen muutos (entinen muotoilu: mahdollisimman monista kunnallisia palveluita tarjoavista laitoksista olisi ). Ehdotus herättää verrattain samanlaisia tuntoja kaikissa väestönosissa. Voimakkaimmin liikelaitosajatusta vastustavat koulutetuimmat. Eniten suosiota se saa yrittäjiltä (ei kuviota). Tästä huolimatta yrityselämän keskeisen toimintaperiaatteen, tulosvastuun, soveltamista suositetaan laajasti myös kunta-alalle. Näin voidaan päätellä reagoinneista argumenttiin tulosvastuu on ulotettava kaikkiin kuntien virastoihin ja laitoksiin. Vaateen allekirjoittaa lähes kolme neljäsosaa (71 %) ja torjuu ainoastaan neljäsosa (24 %) väestöstä (kuvio 52). Koska kysymys on uusi, suhtautumismuutoksia ei voida arvioida. Kannanottojen väestöryhmittäisiä eroja tarkasteltaessa herää kuiten- 34

kin epäilys siitä, miten kysymys on ymmärretty. Näin siksi, että suurin vastustus saadaan yksityistä toimeliaisuutta tavallisesti selvimmin korostavilta ryhmiltä kuten johtavilta toimihenkilöiltä ja akateemisesti koulutetuilta. Myös puoluekentän sisällä erot ja tämäntyyppisiin kysymyksiin liittyvä ideologinen latautuneisuus jäävät vaisuiksi. Kenties osa kansalaisista mieltää sanan tulosvastuu tarkoittavan lähinnä vain toiminnan tuloksellisuutta ja vastuullisuutta, joita on luonnollista pitää kannatettavina tavoitteina. Vaikka toiminnan tuloksellisuutta on varmastikin tarpeen seurata kaikilla aloilla, kaikkeen kunnalliseen toimintaan tulosvastuuta saattaa olla vaikeata soveltaa. Tulostavoitteiden määrittäminen ja mittaaminen ei käy yhtä helposti kuin yksityisessä yritystoiminnassa. Esimerkiksi valmistettujen vispilöiden ja niistä saadun voiton määrät ovat helposti kalkyloitavia verrattuna kunnallisten toimintojen, vaikkapa vanhustenhuollon suoritteisiin. Pahimmillaan kaikkinaisesta suoritteiden määrittelemisestä ja kirjaamisesta voi muodostua kuntiin uusi byrokratian lisälohko. Muut kunnallisen toiminnan kehittämistä koskevat mittarit tuottavat yksiselitteisempiä tuloksia. Käsitys, jonka mukaan useimmat kunnallisia palveluita tarjoavat laitokset tarvitsisivat lisää henkilöstöä, jotta ne voisivat palvella kansalaisia paremmin, saa osakseen huomattavasti enemmän hyväksyntää (81 %) kuin vastustusta (17 %, kuvio 53). Ero edelliseen, vuoden 1995 tulokseen on suorastaan huikea. Myös kokonaisuutena asennekehitys on paljonpuhuva. Vuoden 1992 kriisitunnelmissa selvä enemmistö vastusti ajatusta henkilöstölisäyksistä tai ei ainakaan pitänyt niiden toteuttamista realistisena. Toisin sanoen kansalaismielipide on myös tältä osin vaihtanut suuntaa tutkimuksen seuranta-aikana. Tuloksen tulkinnassa huomattakoon vaikka kannanotot näyttävätkin heijastavan taloudellisia suhdanteita ettei kysymyksessä oteta lainkaan huomioon toimenpiteen kustannuksia. Toinen palvelutuotannon toivottua volyymiä koskeva mittari tuottaa samantyyppisen tuloksen. Kolmen neljäsosan (75 %) kanta on, 35