TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

Samankaltaiset tiedostot
Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

LUOPIOISTEN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1 (14)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20)

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24)

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2005

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OSAVUOSIKATSAUS

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

LOPPUTILITYS Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin tuloslaskelma ja tase Osuuspankin rahoituslaskelma

OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2006

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

Fuusiotilinpäätös ja toimintakertomus on laadittu väliseltä ajanjaksolta.

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

3402 N:o Liite 1 TULOSLASKELMA

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

Osavuosikatsaus

OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2005

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 epävirallinen käännös

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä 1(19)

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 VIRTAIN OSUUSPANKKI Osuuspankin tuloslaskelma ja tase

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(18)

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

Transkriptio:

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 Kurun Op Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 23-32 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet 33-54 Liitetiedot 55-63 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 64 Hallituksen allekirjoitus 64 Hallintoneuvoston lausunto 64 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta

1 HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Kurun Osuuspankin 90. toimintavuoden liikevoitto laski edellisvuoden 321 tuhannesta eurosta 268 tuhanteen euroon. Liikevoiton laskuun vaikutti korkotason yleisen laskun seurauksena heikentynyt korkokate ja OP-Pohjola osuuskunnan keskusyhteisön perimien ohjausmaksujen reipas korotus vuodelle 2012. Sijoitusmarkkinoiden hienoinen elpyminen ei myöskään parantanut tilivuonna pankkimme arvopaperikaupan nettotuottoja. Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista supistuivat edellisvuoteen verrattuna. Talletuskanta kasvoi vakaasti 3 prosenttia ja vilkas asuntoluottojen kysyntä kasvatti luottokantaa reilut 11 prosenttia. Vakavaraisuussuhde heikkeni hieman verrattuna edelliseen vuodenvaihteeseen johtuen luottokannan kasvun aiheuttamasta aiempaa suuremmasta pääomavaateesta. Vakavaraisuussuhdeluku oli kuitenkin hyvä 36,0 % (39,1). Avainlukuja Avainlukuja 2012 2011 Muutos Liikevoitto, 1000 euroa 268 321-16,5 Kulujen suhde tuottoihin, % 76,7 71,6 5,2 Oman pääoman tuotto (ROE), % 3,4 4,1-0,7 Vakavaraisuussuhde, % 36,0 39,1-7,9 Henkilöstö keskimäärin 7 7 0 Jäsenet 1 680 1 650 30 OP-Pohjola-ryhmä Toimintaympäristö Kurun Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola-ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP-Pohjola osk:sta tytäryhtiöineen. OP-Pohjola-ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP-Pohjola osk:n tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja 1.6.2012 toimintansa aloittanut OP-Prosessipalvelut Oy. OP-Pohjola osk toimii koko OP-Pohjola-ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OP-Pohjola osk:n jäsenluottolaitos. OP-Pohjola osk ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP-Pohjola-ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin. Maailmantalouden kasvu hidastui vuonna 2012 ja jäi viime vuosikymmenen keskiarvoa hitaammaksi. Talouskehitys oli runsaan epävarmuuden värittämää ja epätasaista. Yhdysvalloissa talous kasvoi kohtuullisesti ja työllisyys parani. Euroalue vajosi lievään taantumaan. Euroalueen velkakriisi sävytti edelleen rahoitusmarkkinoiden kehitystä. Epävarmuus lisääntyi alkukesällä Kreikan vaalien seurauksena. Vuoden jälkipuoliskolla pahimmat velkakriisihuolet hälvenivät Euroopan keskuspankin ilmoitettua valtiolainaosto-ohjelmastaan. EKP laski ohjauskorkonsa 0,75 prosenttiin ja lisäsi alkuvuonna voimakkaasti markkinoiden likviditeettiä poikkeuksellisilla pitkäaikaisilla rahoitusoperaatioilla. Markkinakorot laskivat vuoden aikana ennätysalas.

2 Suomen talouskehitys jäi heikoksi vuonna 2012. Hyvän ensimmäisen neljänneksen jälkeen talouden toimeliaisuus vaimeni vuoden mittaan. Kotitalouksien kulutus tuki talouskasvua. Sen sijaan vienti ja investoinnit olivat vaisuja. Hidastuneen talouskasvun seurauksena työttömyys alkoi nousta loppuvuonna. Asuntojen hinnat nousivat muutaman prosentin, mutta asuntokauppa ja - rakentaminen vähenivät hieman. Pankkien kotitalous- ja yritysluottokantojen kasvu jatkui Suomessa muuhun euroalueeseen verrattuna vakaana. Luottokannan kasvu kuitenkin hidastui loppuvuonna heikentyneiden talousnäkymien seurauksena. Talletuskannan kasvu hiipui korkojen laskun ja rahoitusmarkkinoiden elpymisen myötä. Markkinoiden elpyminen siivitti myös rahastopääomat ja vakuutussäästöt vahvaan nousuun. Eduskunta hyväksyi joulukuussa määräaikaisen lain pankkiverosta. Laki tulee voimaan 1.1.2013 ja se on voimassa vuosina 2013-2015. Pankkivero koskee suomalaisia talletuspankkeja ja sen määrä on 0,125 prosenttia vakavaraisuuslaskennan riskipainotettujen erien yhteismäärästä. OP- Pohjola-ryhmään kuuluvien talletuspankkien vuodelta 2013 maksettavaksi tulevan veron arvioitu määrä on yhteensä noin 46 000 tuhatta euroa. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Kurun Osuuspankki juhli 24.02.2012 asiakkaidensa kanssa ohjelman ja kahvittelun merkeissä 90 vuotista taivaltaan. Pankin henkilökunta oli koonnut pankin näyttelyvitriiniin näyttelyn menneiltä vuosikymmeniltä, esinein ja valokuvin. Kurun Osuuspankki vahvisti elokuussa uuden strategian, joka perustuu OP-Pohjola-ryhmän yhteiseen liiketoimintastrategiaan. Strategia muodostaa perustan kaikkien ryhmään kuuluvien yritysten strategiselle suunnittelulle ja tavoiteasetannalle. Päivitetyssä strategiassa mm. korostettiin aiempaakin terävämmin asiakkaan asemaa strategian keskiössä ja asiakaskokemuksen merkitystä, määriteltiin keskeiset uuden kasvun painopisteet, linjattiin ryhmänä toimimisen periaatteita sekä lisättiin panostuksia liiketoiminnan kehittämiseen. Ryhmän tavoitteena on edelleen kasvaa pitkäjänteisesti markkinakasvua nopeammin. Kurun Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella. Konsernirakenne ja siinä tapahtuneet muutokset tilikauden aikana Kurun Osuuspankilla ei ole konsernia. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Kurun Osuuspankilla ei ole ollut olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen. Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden päätuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta ja vuoden 2012 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi 1000 euroa 2012 2011 Muutos, % 2010 Tuotot Korkokate 736 792-7 660 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 124 123 0,9 202 Palkkiotuotot, netto 214 205 4,3 219

3 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 0 0 185,5 1 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot - - - Suojauslaskennan nettotulos - - - Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -27 1-3 511,6-27 Liiketoiminnan muut tuotot 5 5-1,4 4 Yhteensä 316 334-5,3 399 Tuotot yhteensä 1 053 1 126-6,5 1 059 Kulut Henkilöstökulut 350 358-2,3 334 Muut hallintokulut 274 280-2,4 283 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 35 36-3,6 36 Liiketoiminnan muut kulut 148 131 13,6 123 Kulut yhteensä 807 806 0,2 777 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista -23-1 2 508,1 147 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot - - - Liikevoitto (-tappio) 268 321-16,5 136 Korkokate muodostui 7 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi historiallisen matalalle laskeneen korkotason seurauksena. Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista pysyivät ennallaan vertailuvuoteen nähden. Palkkiotuotot kasvoivat hieman mm. vakuutustoiminnan tuottojen myötä.. Epävakaasta sijoitusympäristöstä johtuen arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuottoja ei ollut. Keskusyhteisökonserni muutti palveluveloitustensa rakennetta, mikä vaikuttaa kulujen vertailukelpoisuuteen. Atk-kulut pienenivät edellisestä vuodesta noin 10 prosenttia, mutta vastaavasti liiketoiminnan muut kulut kasvoivat noin 13 prosenttia. Luottojen ja pankkitakaussaamisten arvonalentumistappiot jäivät vertailuvuotta alhaisemmalle tasolle. Palkkiotuotot kasvoivat nettomääräisesti 3,7 prosenttia kuluneena vuonna viime vuoden tasosta. Palkkiot luotonannosta ja maksuliikkeestä kasvoivat hieman ja palkkioita arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta kertyi edellisvuotta vähemmän. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OP-bonukset, joiden määrä jatkoi kasvua ollen 174 tuhatta euroa. OP-bonusten käyttö pankki- ja vakuutuspalveluihin on asiakkaalle verotonta, kun bonukset käytetään OP-Pohjola-ryhmän määrittelemiin ja valitsemiin käyttökohteisiin. Asiakkaille kertyy OP-bonuksia pankkiasioinnin lisäksi myös vakuutusasioinnista. Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa 2012 2011 Muutos, % Talletuksista 5 4 18,5 Luotonannosta 103 100 3 Maksuliikkeestä 130 125 4 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta 14 29-50,3 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä 32 31 1,4 Takauksista 3 1 145,2 Vakuutusten välityksestä 94 82 14,5 Muut 53 47 13,5 Yhteensä 434 420 3,5 OP-bonukset -174-169 3 Palkkiotuotot yhteensä 261 251 3,7 Palkkiokulut 47 46 1,4 Palkkiotuotot, netto 214 205 4,3 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot supistuivat edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti:

4 Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa 2012 2011 Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä 0 16-100 Vähennykset -23-17 35,2 Arvonalentumisten nettomäärä -23-1 2 508,1 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0 0 0 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2012 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Muutos, % 31.12.2010 Tase 46 567 45 064 3,3 43 858 Luotot 39 663 35 629 11,3 34 288 Saamistodistukset - 300-100 557 Osakkeet ja osuudet 2 998 2 838 5,6 2 502 Talletukset 38 678 37 525 3,1 36 457 Oma pääoma 5 866 5 652 3,8 5 545 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 1 788 1 989-10,1 2 004 Kurun Osuuspankin 90. toimintavuodesta muodostui hyvä luottovuosi. Luottojen kasvu oli peräti 11,3 prosenttia. Talletukset kasvoivat maltillisesti 3,7 prosenttia ja samoin tase kasvoi maltillisesti 3,3 prosenttia. Osakkeiden ja osuuksien arvonnousu on Pohjola Pankki Oyj:n A- ja K osakkeiden markkina-arvon muutos, 5,6 prosenttia. Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana 10 889 tuhatta euroa eli 3 844 tuhatta euroa enemmän kuinn edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli 39 663 tuhatta euroa (35 629 1 ). Luottokannan kasvu tasaantui loppuvuonna, mutta asuntoluottojen kasvuvauhti, 11,7 prosenttia, oli hyvä verrattuna viime vuoteen. Osuuspankki välittää asiakkaille myös OP-Pohjola-ryhmän kiinnitysluottopankin, OP-Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. Kurun Osuuspankki ei siirtänyt myöntämiään asuntoluottoja OPAlle kuluneen tilikauden aikana, mutta vuonna 2009 siirrettyä kantaa siellä on 2 600 tuhatta euroa. Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Muutos, % Järjestämättömät saamiset 382 189 101,8 Nollakorkoiset saamiset 1 0 191,8 Yhteensä 383 189 102 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 1 0,5 0,4 Jäsjestämättömien luottojen määrä kasvoi loppuvuodesta, kun asiakkaiden taloudellinen tilanne heikkeni. 1 Suluissa vertailuluku 31.12.2011.

5 Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma 481 501 Prosenttia taseesta 1,0 1,1 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma 316 325 Prosenttia taseesta 0,7 0,7 Käypä arvo 472 221 Nettotuotto, % -2,3 2,7 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä 797 722 Prosenttia taseesta 1,7 1,8 Kiinteistöyhteisöjen sitoutunut pääoma muodostuu osakehuoneiston kirjanpitoarvosta ja osakehuoneistoon kohdistuvasta lainaosuudesta. Pankilla ei ole sijoituksia kiinteistösijoitusyhtiöissä. Kaikkien kiinteistösijoitusten osuus on 1,7 prosenttia taseesta (1,8). Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu myös sellaiset suorassa omistuksessa olevat kiinteistöt, joista osa on vuokrattu, mutta vuokrattujen tilojen osuutta ei voida myydä erikseen, ja oman käytön osuus tällaisissa tiloissa on ollut yli viisi prosenttia pinta-alasta. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Omassa käytössä olevista kiinteistöistä ei kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana. Arvonkorotuksia ei myöskään tilikauden aikana. Tilikauden aikana ei myyty eikä hankittu omassa käytössä olevia kiinteistöjä. Muitakaan oman käytön kiinteistöhankintoja ei tehty. Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Jos suorassa omistuksessa olevasta kiinteistöstä osa on vuokrattu ja oman käytön osuus on ollut vähäinen (alle viisi prosenttia), kiinteistö on luokiteltu sijoituskiinteistöksi. Pankki ei ole sijoittanut kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin. Sijoituskäytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määritettäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Sijoituskiinteistöistä ei kirjattu arvonalennuksia tilikauden aikana. Sijoituskiinteistöihin ei sisältynyt tilikauden päättyessä arvonkorotuksia eikä niitä peruutettukaan. Tilikauden aikana ei myyty eikä hankittu sijoituskiinteistöjä.

6 Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä olivat 2 584 tuhatta euroa (4 876). Osuuspankki ei ole tehnyt sijoituksia OP-Pohjola osk:n liikkeeseen laskemaan joukkovelkakirjalainaan. Osakkeiden ja osuuksien määrää kasvattivat etenkin sijoituksien markkina-arvojen muutokset. Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 51 tuhatta euroa oli 10 tuhatta euroa suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit 20 185 19 948 1,2 Säästämistilit 7 003 6 159 13,7 Sijoittamistilit 11 376 11 321 0,5 Valuuttatalletukset 114 98 16,8 Yhteensä 38 678 37 525 3,1 Muut velat 65 96-32,6 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä 38 743 37 621 3 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Velat luottolaitoksille, jotka muodostuui lähes kokonaan veloista Pohjola Pankki Oyj:lle, ei ollut lainkaan, kuten niitä ei ollut vuosi sittenkään (0). Pankilla ei ole liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja, eikä niitä ollut edellisenäkään vuonna (0). Pankilla ei myöskään ole velkoja, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla, eli pankin liikkeeseen laskemia debentuurilainoja. Pankilla ei ole pääomalainoja. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma pieneni 5,3 prosenttia 587 tuhanteen euroon (620). Omistajajäsenillä oli sijoituksia osuuspääomaan 168 tuhatta euroa ja lisäosuuspääomaan 405 tuhatta euroa. Osuuspankki maksoi osuus- ja lisäosuuspääoman korkoja vuodelta 2011 yhteensä 18 791,03 euroa. Osuusmaksun määrä 100 euroa. Koko oman pääoman määrä kasvoi 3,8 prosenttia 5 866 tuhanteen euroon (5 652). Aikaisemmin tehtyjä arvonkorotuksia ei peruutettu. Poistoeroa pienennettiin 12 tuhatta euroa. Suunnitelman mukaiset poistot ovat suuremmat kuin elinkeinoverolain sallimat enimmäispoistot. Luottotappiovarausta kasvatettiin 130 tuhatta euroa.

7 Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan nk. Basel II säännöstön mukaisesti. Luottoriskin vakavaraisuusvaatimuksen laskennassa käytetään luottoriskin sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP-Pohjola-ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP- Pohjola-ryhmän tilinpäätös on luettavissa www.op.fi verkkopalvelussa. Baselin pankkivalvontakomitea on vahvistanut ns. Basel III sääntelykehikon, jolla pyritään estämään finanssikriisien synty tulevaisuudessa. Sääntelyn suurimmat muutokset koskevat luottolaitosten omien varojen sisältöä, likviditeettivaatimuksia ja vähimmäisomavaraisuusastetta. Euroopassa Basel III kehikkoa ollaan implementoimassa osana luottolaitosdirektiiviä ja asetusta (ns, CRD4/CRR paketti), niiden lopullista sisältöä sekä voimaantulo- ja siirtymäaikatauluja ei ole vielä vahvistettu. Alustavan tiedon mukaan uudet säännökset tulevat voimaan vuoden 2013 aikana Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Ensisijaiset omat varat Oma pääoma 5 866 5 652 Käyvän arvon rahasto -301-176 Arvonkorotusrahasto - - Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla 1 073 984 Palautettavat osuuspääomat -3-4 Aineettomat hyödykkeet - - Suunniteltu voitonjako -9-19 Tilintarkastamaton tulos - - Laskennallinen verosaaminen verotuksellisista tappioista - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä -334-368 Sijoitukset rahoituslaitoksiin - - Muiden ensisijaisten omien varojen alijäämä -33-192 Ydin omat varat *) yhteensä 6 259 5 878 Pääomalainat - - Toissijaisten omien varojen alijäämä -33-192 Siirto ydin omiin varoihin 33 192 Muut ensisijaiset omat varat yhteensä 0 0 Ensisijaiset omat varat yhteensä 6 259 5 878 Toissijaiset omat varat Perpetuaalilainat - - Käyvän arvon rahasto (pl. rahavirran suojaus) 301 176 Arvonkorotusrahasto - - Debentuurilainat - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä -334-368 Sijoitukset rahoituslaitoksiin - - Siirto ensisijaisiin omiin varoihin 33 192 Toissijaiset omat varat yhteensä 0 0 Omat varat yhteensä 6 259 5 878

8 *) Rajoituksettomat omat varat vähennyserien jälkeen Ensisijaisiin omiin varoihin ei sisälly pääomalainoja. Finanssivalvonnan 19.2.2010 antaman luottolaitostoiminnasta annetun lain 48 :n 8 momentin mukaisen poikkeusluvan perusteella osuuspankin sijoituksia Vaaka Partners Oy:n (aikaisemmin Pohjola Capital Partners Oy) hallinnoimiin pääomarahastoihin on käsitelty vakavaraisuuslaskennassa elinkeinoyhteisöön tehdyn osakesijoituksen tavoin sen sijaan, että ne olisi vähennetty omista varoista. Tämä lupa on voimassa 31.12.2012 asti. Omien varojen vaatimus 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Luottoriski Standardimenetelmä Valtio- ja keskuspankkivastuut 1 0 Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuut 0 0 Yritysvastuut 3 3 Vähittäisvastuut - - Muut erät - - IRB Sisäisen luottoluokituksen menetelmä Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuut 1) - - Yritysvastuut 1) 165 147 Vähittäisvastuut 2) 617 508 Kiinteistövakuudelliset 489 373 Muut 128 135 Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 308 294 PD/LGD-menetelmä 199 188 Yksinkertainen menetelmä 109 107 Pääomasijoitukset 17 22 Pörssilistatut sijoitukset - - Muut 92 85 Muut erät 70 73 Luottoriski yhteensä 1164 1 026 Selvitysriski - - Markkinariski 3) 12 10 Operatiivinen riski 145 166 Muut omien varojen vaatimukset 4) 71 - Yhteensä 1392 1 203 1) Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuisiin sekä yritysvastuisiin sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäisvastuiden riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). 3) Valuuttakurssiriski 4) Muut omien varojen vaatimukset sisältää kehittyneiden menetelmien siirtymäkauden omien varojen vaatimuksen, eli nk Basel I lattiasäännön. Lattiasääntö rajoittaa omien varojen vaatimuksen laskua IRBAan siirryttäessä. Vakavaraisuus 1000 euroa 31.12.2012 31.12.2011 Omat varat yhteensä 6 259 5 878 Ensisijaiset omat varat 6 259 5 878 Omien varojen vaatimus 1409 1 203 Vakavaraisuussuhde, % 36,0 39,1 Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % 36,0 39,1 Osuuspankkien yhteenliittymän vakavaraisuus, % * 15,1 14,0 *syyskuussa 2012

9 Lakisääteinen alaraja vakavaraisuussuhteelle on 8 prosenttia. Ensisijaisilla omilla varoilla lasketun vakavaraisuussuhteen alaraja on 4 prosenttia. Kurun Osuuspankin vakavaraisuussuhteen pieneneminen johtui luottokannan 11 prosentin kasvusta ja tiukentuneista omien varojen vaateista. Tunnuslukujen laskentakaavat: Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % Ensisijaiset omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Osuuspankin konserni Keskinäinen vastuu Kurun Osuuspankilla ei ole konsernia. Yhteenliittymälainsäädännön mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP-Pohjola osk, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP-Pohjola osk:n jäseniä olivat vuoden lopussa 196 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj, OP-Asuntoluottopankki Oyj, OP-Kotipankki Oyj ja OP- Prosessipalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletussuoja ja sijoittajien turva Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP-Pohjola-ryhmän talletuspankeilta enintään 100 tuhanteen euroon asti. OP-Pohjola-ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit,

10 Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj ja OP-Kotipankki Oyj. OP-Pohjola-ryhmä on maksanut vuonna 2012 rahastolle kannatusmaksuja 28 568 tuhatta euroa, josta Kurun Osuuspankin osuus oli 17 756 euroa. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20 tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku 2012 2011 2010 Oman pääoman tuotto (ROE), % 3,4 4,1 2,3 Koko pääoman tuotto (ROA), % 0,5 0,6 0,3 Omavaraisuusaste, % 14,9 14,7 14,7 Kulujen suhde tuottoihin, % 76,7 71,6 73,3 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulujen suhde tuottoihin, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu

11 Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Luottoriskit Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskienhallinta on järjestetty OP-Pohjola osk:n jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. OP-Pohjola osk:n johtokunta on asettanut osuuspankkien riskinkantokyvylle, kannattavuudelle ja eri riskilajeille valvontarajat, joita niiden ei tule toiminnassaan ylittää. Pankin hallintoneuvosto on vahvistanut vakavaraisuuden hallintaa koskevat periaatteet. Pankin hallitus vastaa riskienhallinnan riittävyydestä ja on vahvistanut eri riskilajeja koskevat ohjeet sekä asettanut limiitit riskinkantokyvylle ja keskeisimmille riskimittareille. Limiittien ajantasaisuus suhteessa pankin liiketoiminnan tilaan ja kehitykseen tarkistetaan vuosittain. Hallitus valvoo riskienhallintaa ja seuraa säännöllisesti pankin riskinkantokykyä ja riskitilannetta. Hallitus käsittelee pankin riskiaseman kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Osuuspankin johto vastaa riskienhallinnan toteutuksesta hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti sekä raportoi hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP-Pohjola osk:lle säännöllisesti pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Pankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja OP-Pohjola osk:n tuottaman, riskien pohjalta lasketun taloudelliseen pääomavaateeseen perustuvan, laskentamallin avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankin riskit on kartoitettu kattavasti ja että pankilla on riittävä riskinkantokyky nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuus- ja riskinkantokyvyn tavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman riskinkantokykyyn vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Pankin riskinkantokyky on riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakasvalinnalla ja vakuuksin sekä asiakassuhteen aktiivisella hoidolla. Pankkiliiketoiminnassa luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat vahvistettuihin päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Seurannassa kiinnitetään huomiota myös luotonannon toimialakohtaisiin keskittymiin. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Pankin luottokanta on pääsääntöisesti vakuutettu Osuuspankkien Keskinäisessä Vakuutusyhtiössä (OVY). OVYn vakuutuskäsittely myös tukee pankin laadukasta luottoprosessia analysoimalla asiakkaan velanhoitokyvyn riittävyyden ja vakuuksien turvaavuuden tietyn riskiprofiilin tai vastuumäärän ylittävistä asiakaskokonaisuuksista. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) ylittäisi luottolaitoslain asettaman 25 prosentin rajan pankin omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden)

12 Likviditeettiriski Markkinariskit yhteismäärä oli 42 prosenttia pankin omista varoista. Sellaisten asiakaskokonaisuuksien, joiden asiakasriskien yhteismäärä pankissa ylitti 10 prosenttia pankin omista varoista, oli yhteensä 11 prosenttia pankin omista varoista. Vuonna 2012 luotto- ja takaustappioiden nettomäärä oli nolla prosenttia luotto- ja takauskannasta. Pankin säännöllisesti tekemän tulevien luottotappioriskien kartoituksen perusteella suurimpien asiakkaiden taholta ei ole odotettavissa olennaisia tappioita. Pankin järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset olivat 1,0 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan sijoitusten ja luotonannon sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankki Oyj:n shekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP-Pohjola-ryhmän likviditeetin hallintastrategian ja OP-Pohjola osk:n hallintoneuvoston hyväksymistä ryhmätason riskilimiiteistä johdettujen osuuspankkien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottosprediriski ja markkinoiden likviditeettiriski. Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu sijoituksen ja hankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista. Korkoriski näkyy toteutuessaan taseen nykyarvon muutoksena ja korkotuloksen muutoksena. Pankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP-Pohjola-ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti. Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna, rahavirran suojauksena tai ns. taloudellisena suojauksena. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP-Pohjola-ryhmässä valuuttariski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP-Pohjola-ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin.

13 Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2012 lopussa kiinteistösijoituksiin (ml. omistukset kiinteistösijoitusyhtiöissä) sitoutuneen pääoman määrä oli 1,7 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 100 prosenttia vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli 1,38 prosenttia oli edellisvuotista pienempi. Operatiiviset riskit Strategiset riskit Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan säännöllisesti ja riskitilanne raportoidaan hallitukselle kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2012 operatiivisista riskeistä pankille ei aiheutunut tappioita. Strateginen riski syntyy väärän strategian valinnasta tai siitä, että valitulla strategialla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Palveluverkko Kurun Osuuspankki toimii yhdessä konttorissa, joka on pääkonttori. Pääkonttorissa on rahan nostoon tarkoitettu Otto. -käteisautomaatti sekä Internet-asiakaspääte. Sähköiset pankkipalvelut muodostavat merkittävän osan osuuspankin palvelutarjonnasta. OP- Pohjola-ryhmässä otettiin elokuussa käyttöön verkkoajanvaraus. Osuuspankkien henkilöasiakkaat pääsevät tekemään yleisimpiä pankki- ja vakuutuspalveluita koskevia ajanvarauksia op.fiverkkopalvelussa. Henkilökohtaisen tapaamisen lisäksi ajanvarausjärjestelmän kautta on mahdollista varata aika myös puhelinneuvotteluun. Lokakuussa OP-Pohjola-ryhmä toi markkinoille lähiluettavat OP-Visa Debit -maksukortit, joilla asiakas voi maksaa pieniä ostoksia ilman PIN-koodia. Suomessa lähiluettavalla kortilla voi maksaa alle 25 euron ostoksia. Jatkossa kaikki uusiutuvat OP-Visa Debit-kortit on varustettu lähilukuominaisuudella. Muihin OP-Visa-kortteihin ominaisuus lisätään myöhemmin. Jäsenistö Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 58 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 1680. Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja edelleen jatkuvasta aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP-Pohjola-ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP-Pohjola-ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta.

14 Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola-ryhmän yhteiseen OP-Henkilöstörahastoon. Pankki maksaa henkilöstörahastolle voittopalkkioita, mikäli ennalta sovitut OP-Pohjola-ryhmän yhteiset tavoitteet saavutetaan. Rahaston jäsen voi nostaa rahasto-osuuksia rahaston säännöissä mainituin perustein. Osuuspankissa ei ole käytössä OP-Pohjola-ryhmän yhteinen johdon pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä. Osuuspankin lyhyen aikavälin palkitsemisohjelmassa ansaintajakso on kalenterivuosi ja palkkio maksetaan lähtökohtaisesti rahana. Lyhyen aikavälin palkitsemisjärjestelmä kattaa koko osuuspankin henkilöstön. Muuttuvien palkkioiden maksamisesta on säädetty VM:n asetuksessa ja Finanssivalvonnan kannanotossa ja sen päivityksessä. Asetuksessa määritellään henkilöt, joiden ammatillisesta toiminnasta voi aiheutua merkittävää riskiä valvottavalle ts. riskipositioon kuuluvat henkilöt. Palkkion lykkäys, maksu osakkeina sekä maksamatta jättäminen tulee sovellettavaksi, jos asetuksen tarkoittamassa riskipositioasemassa olevan henkilön muuttuvan palkkion määrä ylittää säännöksissä asetetun rajan. Viivästetyt osuudet maksetaan kunakin vuonna niin, että maksuerien välillä on vähintään vuosi väliä. Ennen kunkin viivästetyn erän maksamista pankissa tehdään erikseen päätös siitä, onko aiemmin määriteltyä palkkiota pienennettävä toteutuneiden riskien, yrityksen palkitsemisjärjestelmään liittyvien maksamista koskevien ehtojen tai taloudellisen aseman heikkenemisen vuoksi. Viivästetty palkkio voidaan näiden rajoitusehtojen toteutuessa jättää kokonaan maksamatta tai maksaa määriteltyä pienempänä. Henkilöstö Kurun Osuuspankin henkilöstö tilikaudella 2012 oli seuraava: Iida Asikainen, kesälomasijainen ajalla 21.5.- 24.8.2012 ja asiakasneuvoja 1.9.2012 alkaen Irene Kapee, palveluneuvoja Anneli Kuisma, palvelupäällikkö Sirkka Lahtinen, palveluneuvoja Susanna Laitinen, myyntineuvottelija Riitta Rautavuori, palveluneuvoja 30.08.2012 saakka Marja-Leena Siuro, toimitusjohtaja Anna Tienari, asiakasneuvoja, äitiyslomalla 22.11.2012 alkaen Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Kurun Osuuspankin omistajajäsenet käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus.

15 Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin 22.03.2012. Kokoukseen osallistui 9 osuuspankin jäsentä. Hallintoneuvosto Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 18 ja enintään 27 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 20. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 65 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2012 yhteensä 2 kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 2 - jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Hallitus Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 5 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee osuuskunnan kokoukselle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty.

16 Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 5 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 5. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 65 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 14. Toimitusjohtaja Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla. Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto suluissa toimikauden alkamisvuosi ja erovuoroisuusvuosi Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Muut jäsenet Ahti Nieminen (2011-2013), maatalousyrittäjä, Ylöjärvi Markus Lamminmäki (2011-2013),sahateknikko,5.12.21012 saakka, Vesa Kastari (2012-2014), 5.12.2012 alk., metsätal.ins., Ylöjärvi Maija Hankala ( 2013-2015), terveydenhoitaja, Ylöjärvi Marjatta Harju ( 2013-2015), sosiaalityöntekijä, Ylöjärvi, * Kalle Juhola (2011-2014), 22.3.2012 saakka, metsätal. ins., Ylöjärvi Heikki Männistö (2012-2015), 22.3.2012 alk., yrittäjä, Ylöjärvi Mika Nieminen (2012-2015), 22.3.2012 alk., agrologi, mv., Ylöjärvi Heli Laaksomaa (2011-2013), asiakaspalvelupäällikkö, KTL, Ylöjärvi Virpi Lehtinen (2013-2015), keittiöapulainen, Ylöjärvi Jarmo Liesivesi (2011-2014), kivityömies, Ylöjärvi Jari Loponen (2013-2015), maatalousyrittäjä, Ylöjärvi, * Jarkko Luukkanen (2012-2014), tuotantoesimies, Ylöjärvi, Timo Parkkinen (2011-2013), metsänhoitaja, Ylöjärvi Sinikka Pessi (2011-2013), 22.3.2012 saakka, diakonissa, Ylöjärvi Marko Pirttijoki (2011-2013), maatalousyrittäjä, Ylöjärvi Anne Ranta-Knuuttila (2012-2014), suunnittelija, Parkano, Jaakko Sandstedt (2010-2012), 22.3.2012 saakka, metsätal. tekn. Pertti Teräväinen (2012-2014), metsätalousinsinööri, Ylöjärvi Leena Törmä (2013-2015), osastonhoitaja, Ylöjärvi Rauno Vastamäki (2011-2013), liikkeenharjoittaja, Ylöjärvi Arvo Vehkakoski (2012-2014), maanviljelijä, eläkel., Ylöjärvi

17 Kati Vähä-Haukijärvi (2013-2015), metsätalousinsinööri, Seppo Äijälä (2011-2013), höylätyöntekijä, Ylöjärvi * Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Hallitus Puheenjohtaja Jorma Lehdonmäki, 1947 6.4.2010 alkaen, 5.12.2012 saakka johtaja/hallituksen pj. Aurex Oy, Ylöjärvi, hallituksessa 1.1.1992 alkaen, varapuheenj. 19.12.2006 alkaen, hallintoneuvostossa 1984-1991, MHY Pohjois-Pirkan valtuuston jäsen Kurun Hakelämpö Oy, hallituksen jäsen 1996-2008 Ilkka Ojanen, 1963, 12.12.2012 alkaen, toimitusjohtaja, Orake Oy, Ylöjärvi varapuheenjohtaja 14.12.2011 12.12.2012,, hallituksessa 6.4.2010 alkaen, hallintoneuvostossa 2007-2010, Kurun Yrittäjien puheenjohtaja 2010-2011 Varapuheenjohtaja Muut jäsenet Heini Vesa, 1963, maatalousyrittäjä, emäntä, varapuheenjohtaja 12.12.2012 alkaen, hallituksessa 6.4.2010 alkaen, hallintoneuvostossa 1994 2010 Merja Vihola, 1949, terveyskeskusavustaja, hallituksessa 1.1.1999 alkaen, hallintoneuvostossa 1995-1998 T:mi Jalkahoitola Merja Vihola Minna Sarvijärvi, 1967, kasvatustiet. maisteri, hallituksessa 30.11.2011 alkaen, hallintoneuvostossa 1.1.2006-30.11.2011, varapuheenjohtajana 6.4.2010 alkaen, Ylöjärven kaupunginvaltuustossa 2009 alk., Ylöjärven kaupungin hallituksessa 2009 alk. Markus Lamminmäki, 1971, sahateknikko, yrittäjä, Ylöjärvi hallituksessa 5.12.2012 alkaen, hallintoneuvostossa 2005 alkaen toimitusjohtaja Ex-Tuote Oy Toimitusjohtaja Marja-Leena Siuro, 1960, KTM, toimitusjohtaja,, hallituksen jäsen 14.2.2002 alkaen, Korpilahden Osuuspankin toimistopäällikkö 1985-1993, Kurun Osuuspankin konttoripäällikkö 1994 2001 Marja-Leena Siuro, KTM, 52 v., pankin palvelukseen vuonna 1994, toimitusjohtajaksi vuonna 2002 Tilintarkastajat Osuuskunnan kokouksen valitsemana tilintarkastajana on toiminut KPMG Oy Ab, jossa vastuunalaisena tilintarkastajan on ollut KHT Mari Hopeaharju. Varatilintarkastajana on toiminut samasta toimistosta KHT Satu Malmi.

18 Muu tarkastustoiminta OP-Pohjola osk:n OP-Tarkastuksen tarkastaja Kyösti Ristiluoma suoritti osuuspankin vakavaraisuuden hallinnan arvioinnin 23.11.2012. Varsianista osuuspankin tarkastusta ei OP- Tarkastus suorittanut vuonna 2012 lainkaan. Osuuspankin sisäisenä tarkastajana on toiminut oman toimensa ohessa palvelupäällikkö Anneli Kuisma. Tulevaisuuden näkymät Maailmantalouden kasvunäkymät ovat vuonna 2013 edelleen keskivertoa vaisummat. Euroalueen talouskehitys säilyy heikkona. Suomen talous kasvaa parhaimmillaankin hitaasti. Euroopan keskuspankki pitää ohjauskorkonsa alhaalla ja tarvittaessa tukee poikkeustoimin talouden vakautta. Euribor-korot pysyvät ennätysalhaalla. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli 4 577 658,06 euroa, josta tilikauden ylijäämä 140 360,08. Tilikauden ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että lisäosuusmaksulle maksetaan korkoa 2,0 prosenttia eli yhteensä 8 620,28 euroa. Loppu tilikauden ylijäämästä eli 131 739,80 euroa siirretään käyttörahastoon.

KURUN OSUUSPANKKI 19 Osuuspankin tuloslaskelma 1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011 Korkotuotot 1 025 109,80 1 068 167,73 Korkokulut 288 699,31 276 194,11 K o r k o k a t e 736 410,49 791 973,62 Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 123 816,17 122 736,35 Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä 0,00 0,00 Omistusyhteysyrityksistä 0,00 0,00 Muista yrityksistä 123 816,17 122 736,35 Palkkiotuotot 260 653,72 251 232,59 Palkkiokulut 46 802,21 46 142,72 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 438,01 153,41 Arvopaperikaupan nettotuotot 0,00 0,00 Valuuttatoiminnan nettotuotot 438,01 153,41 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 0,00 0,00 Suojauslaskennan nettotulos 0,00 0,00 Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -27 083,39 793,86 Liiketoiminnan muut tuotot 5 116,11 5 186,35 Hallintokulut 623 750,09 638 514,86 Henkilöstökulut 350 200,44 358 308,57 Palkat ja palkkiot 298 573,50 307 868,88 Henkilösivukulut 51 626,94 50 439,69 Eläkekulut 42 896,51 41 030,01 Muut henkilösivukulut 8 730,43 9 409,68 Muut hallintokulut 273 549,65 280 206,29 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 35 061,35 36 383,30 Liiketoiminnan muut kulut 148 490,32 130 683,53 Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista -23 040,18-883,40 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot 0,00 0,00 L i i k e v o i t t o (- t a p p i o) 268 287,32 321 235,17 Tilinpäätössiirrot 118 173,00 72 738,00 Tuloverot 9 754,24 37 199,90 Tilikauden verot 9 911,57 24 173,15 Aikaisempien tilikausien verot -25,63 0,00 Laskennallinen vero -131,70 13 026,75 Varsinaisen toiminnan voitto (tappio) verojen jälkeen 140 360,08 211 297,27 Muun kuin varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut 0,00 0,00 T i l i k a u d e n v o i t t o ( t a p p i o ) 140 360,08 211 297,27