HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)"

Transkriptio

1 1(15) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuodesta, mutta säilyi kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti korkokatetta, mutta yhteenlasketut tuotot pysyivät edellisvuoden tasolla palkkiotuottojen ja oman pääoman ehtoisten sijoitusten tuottojen kasvun ansiosta. Arvonalentumiset saamisista ja järjestämättömät saamiset pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna. Talletuskanta kasvoi hyvin ja erityisesti määräaikaisten talletusten suosio kasvoi. Luottokanta jatkoi hyvää kasvua ja vakavaraisuus säilyi erinomaisella tasolla. Avainlukuja Muutos Liikevoitto, 1000 euroa ,9 Kulujen suhde tuottoihin, % 69,8 67 2,8 Oman pääoman tuotto (ROE), % 4,1 4,5-0,4 Vakavaraisuussuhde, % 35,0 32,9 2,10 Henkilöstö keskimäärin Jäsenet OP-Pohjola-ryhmä Toimintaympäristö Tuupovaaran Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola-ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP-Pohjola osk:sta (aikaisemmin OP-Keskus osk) tytäryhtiöineen. OP-Keskus osk:n toiminta uudelleenorganisoitiin siten, että OP-Pohjola-ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaa keskusyhteisöstä erillinen, OP-Pohjola osk:n kokonaan omistama palveluyhtiö OP-Palvelut Oy. OP-Keskus osk:n nimi muutettiin OP-Pohjola osk:ksi. OP-Pohjola osk toimii koko OP-Pohjola-ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Osuuspankki on OP-Pohjola osk:n jäsenluottolaitos. OP-Pohjola osk ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP-Pohjola-ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu yhteisvastuun piiriin. Maailmantalous kasvoi vuonna 2010 rivakasti edellisen vuoden syvän taantuman jälkeen. Nousuun tosin ponnistettiin taantuman heikentämältä tasolta ja talouden kehitys vaihteli poikkeuksellisen paljon eri maiden välillä. Suomen talous elpyi selvästi vuonna Vuoden 2009 kansantuotteen romahduksen vaikutukset laajemmalti talouteen jäivät selvästi pelättyä pienemmiksi. Työttömyys alkoi laskea jo vuoden 2010 alkupuolella. Konkurssien määrä laski selvästi lyhyen nousun jälkeen. Vuonna 2011 Suomen talous elpyy edelleen kohtalaisen hyvää vauhtia. Euribor-korot kääntyivät verkkaiseen nousuun 2010 aikana, kun rahoitusmarkkinoiden tilanne alkoi normalisoitua. Euribor-korkojen nousu jäänee vähäiseksi myös vuonna Matalat korot ja vankka kuluttajien luottamus tukivat asuntoluottojen kasvua. Kokonaisuutena pankkien luotto- ja talletuskannan kasvu piristyi hieman vuonna Osakemarkkinoiden kehitys

2 2 jatkui verrattain vahvana. Suomeen rekisteröityjen rahastopääomien vahva kehitys jatkui ja pääomamarkkinoiden elpyminen tuki edellisvuoden tapaan vakuutussäästöjen kasvua. Olennaiset tapahtumat tilikaudella Elokuussa osuuspankki myi omistamansa tontit Asunto Oy Tuupovaaran Rekijoki-nimiselle asunto-osakeyhtiölle rivitalon rakentamista varten. Näin uusi rivitalohanke Tuupovaaraan toteutui. Huoneistot valmistuvat elokuussa Tuupovaaran Osuuspankilla ei ollut muita olennaisia tapahtumia tilikaudella. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Osuuspankin tulos Tuupovaaran Osuuspankilla ei ole ollut olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen. Liikevoittoon vaikuttaneiden päätuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta ja vuoden 2010 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi Muutos, % euroa Tuotot Korkokate , Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista ,6 107 Palkkiotuotot, netto ,5 141 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot ,4-1 Suojauslaskennan nettotulos Sijoituskiinteistöjen nettotuotot ,4-3 Liiketoiminnan muut tuotot 6 6-7,6 5 Yhteensä Tuotot yhteensä , Kulut Henkilöstökulut ,2 347 Muut hallintokulut ,4 337 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä ,8 43 Liiketoiminnan muut kulut ,3 120 Kulut yhteensä ,3 846 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista ,3 35 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot Liikevoitto (-tappio) ,9 502 Liikevoittoon vaikutti erityisesti korkokatteen supistuminen ja palkkiotuottojen kasvu sekä myytävissä oleviin rahoitusvaroihin kirjattu arvonalennuskirjaus koskien Myllykoski Oy:tä. Tuottoja oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvattivat etenkin OP-Pohjola-ryhmän yhteisöiltä saadut osingot ja osuuspääoman korot. Sijoituskiinteistöjen nettotuotot vähenivät vuoden 2009 loppupuolelle ajoittuneen asunto-osakkeen myynnin johdosta. Henkilöstökulut kasvoivat hieman ja muut hallintokulut pystyttiin pitämään edellisen vuoden tasolla. Palkkiot luotonannosta ja vakuutusten välityksestä kasvoivat kuluneena vuonna. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OP-bonukset, joiden määrä kasvoi edelleen. Joulukuusta 2010 lähtien OP-bonuksia alkoi kertyä asiakkaille myös vakuutuksista. Samalla OPbonusasiakkaan määritelmä muuttui. Jatkossa OP-bonusasiakkuudessa huomioidaan pankkiasioinnin lisäksi myös vakuutusasiointi.

3 3 Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot Muutos, % 1000 euroa Talletuksista 4 4 7,4 Luotonannosta Maksuliikkeestä ,3 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta ,7 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä ,7 Takauksista 3 3 4,6 Vakuutusten välityksestä ,3 Muut Yhteensä OP-bonukset ,6 Palkkiotuotot yhteensä ,4 Palkkiokulut ,7 Palkkiotuotot, netto ,5 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot pienenivät edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä ,1 Vähennykset ,3 Arvonalentumisten nettomäärä ,3 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0-0,1 0 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2010 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa Muutos, % Tase , Luotot , Saamistodistukset , Osakkeet ja osuudet , Talletukset , Oma pääoma Taseen ulkopuoliset sitoumukset , Kokonaistaseen kasvu oli edellisen vuoden tasoa. Luottojen osalta päästiin 10,5 % kasvuun ja talletusten osalta 5,6 prosenttiin. Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana tuhatta euroa eli tuhatta euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli tuhatta euroa (31 984). Luottokannan kasvu oli edelleen hyvää tasoa ja asuntoluottojen kasvuvauhtikaan ei hidastunut. Osuuspankki välittää asiakkaille myös OP-Pohjola-ryhmän kiinnitysluottopankin, OP-

4 4 Kiinteistöomistukset Asuntoluottopankki Oyj:n (OPA) myöntämiä asuntoluottoja. Tuupovaaran Osuuspankki ei ole siirtänyt myöntämiään luottoja OPA:lle. Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset 1000 euroa Muutos, % Järjestämättömät saamiset ,8 Nollakorkoiset saamiset ,2 Yhteensä ,8 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 0 0,2-0,2 Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 1,0 1,1 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma Prosenttia taseesta 0,2 0,3 Käypä arvo Nettotuotto, % 5,2 2,6 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä Prosenttia taseesta 1,2 1,4 Sitoutunut pääoma muodostuu kiinteistön kirjanpitoarvosta lisättynä osakehuoneistoon kohdistuvalla lainaosuudella. Lisäksi pankilla on sijoituksia kiinteistösijoitusyhtiöissä, joihin sitoutunut pääoma on 186 tuhatta euroa (186). Kaikkien kiinteistösijoitusten osuus on 1,6 prosenttia taseesta (1,8). Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sijoituskiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Omassa käytössä olevista kiinteistöistä ei ole kirjattu arvonalennuksia. Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Lisäksi pankki on sijoittanut kiinteistösijoitusyhtiöiden osakkeisiin 41 tuhatta euroa. Näille yhtiöille pankki on myöntänyt luottoja 145 tuhatta euroa. Sijoituskäytössä olevia liike-, toimisto- ja teollisuuskiinteistöjä arvostettaessa kiinteistökohtaisena vähimmäistuottovaatimuksena tasearvoa määritettäessä on käytetty 5,5 prosenttia. Tilikauden aikana myytiin sijoituskiinteistöjä kirjanpitoarvoltaan 44 tuhatta euroa.

5 5 Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä olivat 8245 tuhatta euroa (8121). Osakkeiden ja osuuksien määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 11 tuhatta euroa oli 9 tuhatta euroa pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Pääosa vähennyksestä johtui asiakaspalvelussa käytettävien työasemalaitteiden ja asiakaspalvelutilojen kalustojen poistoista. Kalusto uusittiin ja siirryttiin OP- It-hankinnan asiakkaaksi. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa Talletukset Muutos, % Maksuliiketilit ,7 Säästämistilit ,4 Sijoittamistilit ,5 Valuuttatalletukset 0 0 Yhteensä ,6 Muut velat ,8 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä ,5 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Tuupovaaran Osuuspankilla ei ole velkoja luottolaitoksille eikä pankin liikkeeseen laskemia joukkovelkakirja- eikä debentuurilainoja. Pankilla ei le pääomalainoja. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma kasvoi 0,5 prosenttia 221 tuhanteen euroon (220). Omistajajäsenillä oli sijoituksia osuuspääomaan 221 tuhatta euroa. Lisäosuuspääomasijoituksia ei ole. Osuuspankki maksoi osuus- ja lisäosuuspääoman korkoja vuodelta 2009 yhteensä 19 tuhatta euroa. Osuusmaksun määrä säilytettiin edelleen sadassa eurossa. Koko oman pääoman määrä kasvoi 7,0 prosenttia tuhanteen euroon (6 223). Poistoeroa vähennettiin 16 tuhatta euroa tekemällä suunnitelman mukaisia poistoja pienemmät elinkeinoverolain sallimat enimmäispoistot. Luottotappiovarausta ei kirjattu lainkaan. Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan nk. Basel II säännöstön mukaisesti. Luottoriskin pääomavaatimuksen laskentaan käytetään luottoriskin standardimenetelmää. Myös markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Operatiivisten riskien pääomavaatimuksen laskennassa siirryttiin vuoden 2010 aikana perusmenetelmästä standardimenetelmän käyttöön. OP-Pohjola-ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP- Pohjola-ryhmän tilinpäätös on luettavissa verkkopalvelussa.

6 6 Vakavaraisuussäännöstö on muuttumassa finanssikriisin seurauksena. Kansainvälisesti valvojien yhteistyönä ollaan muodostamassa nk. Basel III säännöksiä, joilla pyritään estämään finanssikriisien synty tulevaisuudessa. Suurimmat muutokset koskevat luottolaitosten omien varojen sisältöä, likviditeettivaatimuksia ja vähimmäisomavaraisuusastetta. Basel III säännöstön lopullinen sisältö, voimaantulo- ja siirtymäaikataulut ovat vielä avoimena. Osuuspankin omat varat ja vakavaraisuus ovat muuttuneet vuoden aikana seuraavasti: Omat varat euroa Ensisijaiset omat varat Osuus- ja lisäosuuspääoma Irtisanottu osuus- ja lisäosuuspääoma 2 2 Pääomalainat 0 0 Muut ensisijaiset omat varat Aineettomat hyödykkeet 0 0 Muut vähennykset ensisijaisista omista varoista 0 0 Toissijaiset omat varat Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot Muut toissijaiset omat varat 0 0 Muut vähennykset toissijaisista omista varoista 0 0 Omat varat yhteensä Ensisijaisiin omiin varoihin sisältyviä pääomalainoja ei ole. Omien varojen määrä oli tilikauden päättyessä tuhatta euroa ja taseen osoittama oma pääoma tuhatta euroa. Omien varojen ja taseen osoittaman oman pääoman erotus tuhatta euroa johtuu sellaisista omiin varoihin luettavista eristä, jotka eivät sisälly taseen omiin pääomiin sekä omista varoista vähennetyistä eristä. Merkittävimmät tällaiset erät ovat omiin varoihin luetut vapaaehtoiset varaukset ja poistoero laskennallisella verolla vähennettynä (1 151). Omista varoista vähennettyjä eriä ovat mm. suunniteltu voitonjako (20). Finanssivalvonnan antaman luottolaitostoiminnasta annetun lain 48 :n 8 momentin mukaisen poikkeusluvan perusteella osuuspankin sijoituksia Pohjola Capital Partners Oy:n (nyk. Vaaka Partners Oy:n) hallinnoimiin pääomarahastoihin on käsitelty vakavaraisuuslaskennassa elinkeinoyhteisöön tehdyn osakesijoituksen tavoin sen sijaan, että ne olisi vähennetty omista varoista. Omien varojen vaatimus 1000 euroa Omien varojen vaatimus Luottoriski Valtio- ja keskuspankkivastuut 1 1 Luottolaitos- ja 0 0 sijoituspalveluyritysvastuut Yritysvastuut Vähittäisvastuu Oman pääoman ehtoiset sijoitukset Muut erät Luottoriski yhteensä Markkinariski 0 0 Operatiivinen riski Yhteensä

7 7 Vakavaraisuus euroa Omat varat yhteensä Ensisijaiset omat varat Omien varojen vaatimus Vakavaraisuussuhde, % 35,0 32,9 Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % 33,2 31,7 Osuuspankkien yhteenliittymän vakavaraisuus, % * 12,7 12,6 *syyskuussa 2010 Lakisääteinen alaraja vakavaraisuussuhteelle on 8 prosenttia. Ensisijaisilla omilla varoilla lasketun vakavaraisuussuhteen alaraja on 4 prosenttia. Vakavaraisuus vahvistui edellisestä vuodesta. Tunnuslukujen laskentakaavat: Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Vakavaraisuussuhde ensisijaisilla omilla varoilla, % Ensisijaiset omat varat yhteensä x 8 % Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Yhteisvastuu ja yhteisturva Osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP-Pohjola osk, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP-Pohjola osk:n jäseniä olivat vuoden lopussa 213 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj, OP-Asuntoluottopankki Oyj ja OP-Kotipankki Oyj. Lain mukaan osuuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat yhteisvastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin.

8 8 Talletus- ja sijoitussuoja Luottolaitostoiminnasta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP-Pohjola-ryhmän talletuspankeilta enintään 100 tuhanteen euroon asti. OP-Pohjola-ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oyj ja OP-Kotipankki Oyj. OP-Pohjola-ryhmä on maksanut vuonna 2010 rahastolle kannatusmaksuja tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20 tuhatta euroa. OP-Pohjola-ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku Oman pääoman tuotto (ROE), % 4,1 4,5 5,8 Koko pääoman tuotto (ROA), % 0,6 0,7 0,9 Omavaraisuusaste, % 16 15,9 15,6 Kulujen suhde tuottoihin, % 69, ,2 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulujen suhde tuottoihin, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu

9 9 Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Luottoriskit Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskienhallinta on järjestetty OP-Pohjola osk:n jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. OP-Pohjola osk:n johtokunta on asettanut osuuspankkien riskinkantokyvylle, kannattavuudelle ja eri riskilajeille valvontarajat, joita niiden ei tule toiminnassaan ylittää. Pankin hallintoneuvosto on vahvistanut vakavaraisuutta ja riskien hallintaa koskevat periaatteet. Pankin hallitus vastaa riskienhallinnan riittävyydestä ja on vahvistanut eri riskilajeja koskevat ohjeet sekä asettanut riskirajat riskinkantokyvylle ja keskeisimmille riskimittareille. Riskirajojen ajantasaisuus suhteessa pankin liiketoiminnan tilaan ja kehitykseen tarkistetaan vuosittain. Hallitus valvoo riskienhallintaa ja seuraa säännöllisesti pankin riskinkantokykyä ja riskitilannetta. Hallitus käsittelee pankin riskiaseman kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Osuuspankin johto vastaa riskienhallinnan toteutuksesta hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti sekä raportoi hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP-Pohjola osk:lle säännöllisesti pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Pankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja OP-Pohjola osk:n tuottaman, riskien pohjalta lasketun taloudelliseen pääomaan perustuvan, laskentamallin avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankin riskit on kartoitettu kattavasti ja että pankilla on riittävä riskinkantokyky nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuusja riskinkantokyvyn tavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman riskinkantokykyyn vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Pankin riskinkantokyky on riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakasvalinnalla ja vakuuksin. Pankkiliiketoiminnassa luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat vahvistettuihin päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Seurannassa kiinnitetään huomiota myös luotonannon toimialakohtaisiin keskittymiin. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Pankin luottokanta on pääsääntöisesti vakuutettu Osuuspankkien Keskinäisessä Vakuutusyhtiössä (OVY). OVYn vakuutuskäsittely myös tukee pankin laadukasta luottoprosessia analysoimalla asiakkaan velanhoitokyvyn riittävyyden ja vakuuksien turvaavuuden tietyn vastuumäärän ylittävistä asiakaskokonaisuuksista. Pankin luottoasiakkaat ovat pääasiallisesti yksityishenkilöitä. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) ylittäisi luottolaitoslain asettaman 25 prosentin rajan pankin omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) yhteismäärä oli

10 10 Markkinariskit 35,6 prosenttia pankin omista varoista. Sellaisia asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriskien yhteismäärä pankissa ylitti 10 prosenttia pankin omista varoista ei pankilla ollut lainkaan. Vuonna 2010 luotto- ja takaustappioiden nettomäärä oli - 0,03 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Pankin säännöllisesti tekemän tulevien luottotappioriskien kartoituksen perusteella suurimpien asiakkaiden taholta ei ole odotettavissa olennaisia tappioita. Pankin järjestämättömät ja nollakorkoiset saamiset olivat 0,04 prosenttia luotto- ja takauskannasta. Markkinariskeihin sisällytetään likviditeetti- (rahoitus-), korko-, valuuttakurssi-, osake- ja kiinteistöriskit. Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Markkinariskien hallinta on osa pankin sisäistä valvontaa ja liiketoiminnan johtamista sekä vakavaraisuuden hallintaprosessia. Markkinariskien hallinnasta pankki on vahvistanut erillisen toimintaohjeen. Rahoitusriskillä tarkoitetaan pankin kykyä selviytyä maksuvelvoitteista. Rahoitusriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan luotonannon ja sen rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankin shekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP-Pohjola-ryhmän likviditeetin hallintastrategian ja OP- Pohjola osk:n hallintoneuvoston hyväksymistä ryhmätason riskirajoista johdettujen osuuspankkien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. Korkoriskillä tarkoitetaan korkojen muutosten aiheuttamaa epävarmuutta pankin tulokselle ja kannattavuudelle. Korkoriski aiheutuu sijoituksen ja hankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista. Korkoriski näkyy toteutuessaan taseen nykyarvon muutoksena ja korkotuloksen muutoksena. Pankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP-Pohjola-ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti. Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna tai ns. taloudellisena suojauksena. Taloudellisen suojauksen avulla suojataan tiettyä riskipositiota tai kassavirtaa tulevaisuuden arvonmuutoksia vastaan sovellettavan riskienhallintastrategian mukaisesti. Pankkiliiketoiminnassa valuuttakurssiriskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP-Pohjolaryhmässä valuuttakurssiriski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan julkisesti noteerattavien osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Pankin sijoitustoiminnan kulmakivet ovat vähäriskisyys, turvaavuus ja likviditeetti. Sijoitustoiminta ei ole pankin ydinliiketoimintaa. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Pankin kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee pankin kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2010 lopussa kiinteistösijoituksiin (ml. omistukset kiinteistösijoitusyhtiöissä) sitoutuneen pääoman määrä oli 1,6 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 100 prosenttia vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli 5,2 prosenttia eli edellisvuotista korkeampi.

11 11 Operatiiviset riskit Strategiset riskit Palveluverkko Jäsenistö Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että puutteellisesti toimivista sisäisistä prosesseista, henkilöistä ja järjestelmistä tai ulkoisista tapahtumista aiheutuu tappiota. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan säännöllisesti ja riskitilanne raportoidaan hallitukselle kokonaisuutena kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2010 operatiivisista riskeistä ei pankille aiheutunut tappioita. Strategisella riskillä tarkoitetaan väärin valitun liiketoimintastrategian johdosta syntyviä menetyksiä. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta. Osuuspankin palveluverkko muodostuu konttorista, automaateista sekä verkkopalveluista ja yhteyskeskustoiminnasta. Palveluverkko muodostaa kiinteän kokonaisuuden, jonka osat tukevat toisiaan asiakaspalvelun eri vaiheissa. Konttorimme yhteydessä on rahan nostoon tarkoitettu Otto-käteisautomaatti ja Internetasiakaspääte. Sähköiset pankkipalvelut muodostavat merkittävän osan osuuspankin palvelutarjonnasta. Vuoden 2010 lopussa 92,8 prosenttia asiakkaiden peruspalvelutapahtumista tehtiin sähköisinä itsepalveluina. Verkkopalvelusopimusten määrä kasvoi vuoden aikana 12,1 prosenttia. Verkkopalveluasiakkaiden tiliotteista 87,9 prosenttia on sähköisiä verkkotiliotteita. Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 22 jäsenellä ja oli vuoden lopussa Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja edelleen jatkuvasta aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät Henkilöstö Osuuspankki kuuluu OP-Pohjola-ryhmän yhteiseen OP-Henkilöstörahastoon. Henkilöstörahasto on työntekijöiden pitkän tähtäimen palkitsemismuoto. Pankki maksaa henkilöstörahastolle voittopalkkioita ennalta sovittujen periaatteiden mukaan. Rahaston jäsen voi nostaa rahastoosuuksia rahaston säännöissä mainituin perustein. Osuuspankissa on käytössä johdon palkitsemisjärjestelmä, jonka perusteella järjestelyyn kuuluvat työntekijät saavat osittain Pohjola Pankki Oyj:n osakkeina ja osittain rahana selvitettävän palkkion. Palkkion suuruus määräytyy asetettujen tavoitteiden perusteella ja se suoritetaan ansainta- ja sitouttamisjakson kuluttua. Eskelinen Sirpa Huurinainen Heli Karhapää Jorma Kuronen Ritva Mononen Taneli Parviainen Aune Ruottinen Marja-Liisa Puhakka Kaija sijoitusneuvoja rahoitusneuvoja asiakasneuvoja, osa-aikaeläkkeellä asiakkuuspäällikkö asiakasneuvoja, osa-aikainen toimitusjohtaja sijoitusneuvoja siivooja Kiinteistönhuollosta vastaa Timo Vatanen.

12 12 Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Osuuskunnan kokous Hallintoneuvosto Tuupovaaran Osuuspankin omistajajäsenet käyttävät osuuskuntalain mukaista päätösvaltaansa osuuskunnan kokouksessa. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävän varsinaisen osuuskunnan kokouksen käsiteltäväksi kuuluvat muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Lisäksi osuuskunnan kokous päättää tarvittaessa osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen osuuskunnan kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Osuuskunnan kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on osuuskunnan kokouksessa yksi ääni. Osuuskunnan kokous pidettiin Kokoukseen osallistui 20 osuuspankin jäsentä. Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 12 ja enintään 18 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa osuuskunnan kokous ja se on tällä hetkellä 14. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 65 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2010 yhteensä 2 kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 4 - jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle. Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 6 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee osuuskunnan

13 13 kokoukselle/edustajistolle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus Toimitusjohtaja Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu osuuskunnan kokoukselle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3 5 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 5. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 65 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 11. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla.

14 14 Hallinnointielinten jäsenet Hallintoneuvosto suluissa toimikauden alkamisvuosi ja erovuoroisuusvuosi Puheenjohtaja Pekka K Vatanen ( ) tiimikoordinaattori, Joensuu Varapuheenjohtaja Vesa Takala ( ) rovasti, Joensuu Muut jäsenet Aino Kakkonen ( ) päiväkodinjohtaja, Joensuu *, saakka Merja Kuukkanen (( ) metsäteknikko, Joensuu * Tuula Kuutti ( ) apteekkari, Joensuu Jouko Lauronen ( ) maanviljelijä, Joensuu, saakka Mirja Myller ( ) perhehoitaja, Joensuu Anne Nissinen ( ) maatalousyrittäjä, Joensuu* Esa Parviainen ( ) metsätalousinsinööri, Joensuu Matti Pesonen ( ) metsätalousyrittäjä, Joensuu Olli Pesonen ( ) tiimivalmentaja, Joensuu * Sirpa Purmonen ( ) emäntä, Joensuu Outi Puupponen ( ) opiskelija, Joensuu, alkaen Markku Ronkainen ( ) maanviljelijä, Joensuu Eeva Tahvanainen ( ) toimitusjohtaja, Joensuu Pekka Turpeinen ( ) kuljetusesimies, Joensuu, alkaen Hallitus * Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunnan jäsen Nimi ja syntymävuosi Puheenjohtaja Timo Puustinen synt v Varapuheenjohtaja Matti Mantsinen synt v 1950 Tuija Huovinen synt v 1968 Kalervo Ronkainen synt v 1952 Koulutus Ammatti Kotipaikka Hallituksen jäsenyyden alkamispv Metsätalousinsinööri Metsäneuvoja Joensuu Agrologi Maanviljelijä Joensuu Kasvatustieteiden maisteri Poliisialipäällystötutkinto Koulunjohtaja Joensuu Ylikonstaapeli Joensuu Toimitusjohtaja Johtoryhmän kokoonpano Nimi Koulutus Ikä Pankin palvelukseen Toimitusjohtajaksi vuonna vuonna Aune Parviainen Merkonomi 57 v v v Nimi Koulutus Ikä Pankin palvelukseen vuonna Aune Parviainen Merkonomi 57 v v v Ritva Kuronen Yo-merkonomi 47 v v v Tilintarkastajat KHT Esko Taskinen, varalla KHT yhteisö KPMG Oy Ab. Toimitusjohtajaksi/ asiakkuuspäälliköksi vuonna

15 15 Muu tarkastustoiminta OP-Pohjola osk:n OP-Tarkastuksen tarkastajat Seppo Pietiläinen ja Juhani Jyvä suorittivat osuuspankin tarkastuksen Osuuspankin sisäisenä tarkastajana on toiminut tarkastaja Anne Alho OP-Pohjola osk:n OP-Tarkastuksesta. Tulevaisuuden näkymät Suomen talous on kasvanut selvästi vuonna 2010 ja näkymät pysyvät verraten suotuisina myös jatkossa. Sen sijaan kansainvälinen talouskasvu on ollut alueellisesti epätasaista ja Euroalueen talouden elpymiseen liittyy epävarmuustekijöitä. Euroopan keskuspankin odotetaan pitävän ohjauskorkonsa nykytasolla ainakin vuoden 2011 loppupuolelle asti. OP-Pohjola-ryhmän tavoitteena on kasvaa markkinoita nopeammin toiminnan jatkuvuus ja kannattavuus turvaten. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli ,92 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli ,09 euroa. Tilikauden ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että osuusmaksulle maksetaan korkoa 9,0 prosenttia eli yhteensä ,66 euroa. Loppu tilikauden ylijäämästä eli ,43 euroa jätetään edellisten tilikausien voittovarojen tilille.

LOPPUTILITYS. 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase. 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 25-26 Osuuspankin rahoituslaskelma

LOPPUTILITYS. 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase. 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase. 25-26 Osuuspankin rahoituslaskelma LOPPUTILITYS Kotkan Seudun Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-17 Toimintakertomus 18-20 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 n rahoituslaskelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Hirvensalmen Osuuspankin liikevoitto laski edellisvuodesta. Liikevoiton laskuun vaikutti korkotason yleisen laskun seurauksena heikentynyt korkokate. Tuotot oman pääoman

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Heinäveden Osuuspankin korkokate laski ja myös pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta osa muodostui OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP-Korttiyhtiö

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi TORNION OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Askolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO ASKOLAN OSUUSPANKKI sivu 1-16 Toimintakertomus 17-19 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-25

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Luhangan Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta. Liikevoiton heikkenemiseen vaikutti erityisesti korkokatteen ja arvopaperikaupan nettotuottojen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24)

ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(24) 1(24) ETELÄ-KARJALAN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Etelä-Karjalan Osuuspankin korkokate laski hieman ja pankin liikevoitto laski selvästi viime vuodesta. Liikevoiton lasku johtui pääosin muiden

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010 LÄNSI-SUOMEN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-2 Toimintakertomuksen sisällysluettelo 3-23 Toimintakertomus 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-27 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2010 Osuuspankin nimi TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Utajärven Osuuspankki TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO UTAJÄRVEN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(18)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(18) 1(18) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Hartolan Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Ullavan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimintakertomus 18 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 20 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Kokkolan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

Pohjolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015

Pohjolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 Pohjolan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1 Toimitusjohtajan katsaus 2 Toimintakertomus 24 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(17) 1(17) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Kiikoisten Osuuspankin korkokate ja palkkiotuotot kasvoivat ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä

Lisätiedot

42,2 35,4 6,8 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 14 15-1 Jäsenet 4 253 4 065 188

42,2 35,4 6,8 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 14 15-1 Jäsenet 4 253 4 065 188 1(20) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Ruoveden Osuuspankille tilivuosi 2015 oli tuloksellisesti hyvä. Pankin liikevoitto ylitti 2 milj. euroa, ja alhaisesta markkinakorkotasosta huolimatta korkokate kasvoi

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Oulun Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-24 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 27-30 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 Helsingin OP Oyj Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1 Toimintakertomus 20 Pankin konsernin tuloslaskelma ja tase 22 Pankin tuloslaskelma ja tase 24 Rahoituslaskelma 28 Pankin

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(20) 1(20) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Valkeakosken Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KIHNIÖN OSUUSPANKKI

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KIHNIÖN OSUUSPANKKI Kihniön Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KIHNIÖN OSUUSPANKKI sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma 24-57 Osuuspankin tuloslaskelman

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Nakkila-Luvian Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26 n rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Leppävirran Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-20 Toimintakertomus 21-23 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 24-25 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 26-29 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(20)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(20) 1(20) LÄNSI-UUDENMAAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Länsi-Uudenmaan Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuodesta, säilyen kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Alhaisena pysynyt

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19) 1(19) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Suonenjoen Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola Pankki Oyj:n

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO KESKI-SUOMEN OSUUSPANKKI TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 28-29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 30-33 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2012 Osuuspankin nimi KYMENLAAKSON OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 02 1-24 Toimintakertomus 05 ja 06 25-26 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase, pro forma 08 27-28 Osuuspankin

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Osuuspankin nimi LOIMAAN SEUDUN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-18 Toimintakertomus 19-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma 24-55 Osuuspankin

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Suomussalmen Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma 23-56 Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(23)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(23) 1(23) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Kemin Seudun Osuuspankin korkokate kasvoi ja pankin liikevoitto oli merkittävästi suurempi kuin edellisvuonna. Liikevoitosta merkittävä osa muodostui Pohjola

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Tornion Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Nivalan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 21-22 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 23-24 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan Osuuspankin

Länsi-Uudenmaan Osuuspankin Länsi-Uudenmaan Osuuspankin TASEKIRJA 2014 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 28-29 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä

Lisätiedot

56,7 51,3 5,4 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 49 50 Jäsenet 12 826 12 394 432

56,7 51,3 5,4 vakavaraisuussuhde Henkilöstö keskimäärin 49 50 Jäsenet 12 826 12 394 432 1(21) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Satakunnan Osuuspankin korkokate laski ja pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta vähemmän arvonalentumistappioita

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-21 Toimintakertomus 22-23 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 24-25 Rahoituslaskelma Osuuspankin ja konsernin tuloslaskelman

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP Ryhmä. Toimintaympäristö 1(19) 1(19) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Lapin Osuuspankin korkokate kasvoi hieman ja pankin liikevoitto oli suurempi kuin edellisvuonna, johtuen osittain ryhmän sisäisistä kaupoista. Tilikaudella kirjattiin

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2014. Kattavat vakuutuspalvelut henkilö- ja yritysasiakkaille.

Vuosikatsaus 2014. Kattavat vakuutuspalvelut henkilö- ja yritysasiakkaille. Vuosikatsaus 2014 Asiakkaitamme palvelivat! Lainopillista neuvontaa elämän eri käänteissä. Helena Häkli, notariaattisihteeri Kaija Kivimäki, notariaattisihteeri Mika Pajasmaa, pankkilakimies Helena Mika

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO TURUN SEUDUN OSUUSPANKKI TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-24 Toimintakertomus 25-27 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 28-29 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 30-33 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2013 Alajärven Osuuspankki Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO

TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO Nivalan Osuuspankin TASEKIRJA 2015 TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-18 Toimintakertomus 19-20 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 21-22 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012 Asiakkaita: 45 902 (46 344), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 16,88 % (18,04 %) Liikevoitto

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta

SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta SIILINJÄRVEN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 17 904 (17 984), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: konserni 18,2 % (19,1 % ),

Lisätiedot

Osuuspankki Raasepori HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä

Osuuspankki Raasepori HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä Osuuspankki Raasepori HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Osuuspankki Raaseporin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta siitä huolimatta, että korkokate, joka on pankin merkittävin tulonlähde, parani kohonneen

Lisätiedot

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa

Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Tuloskatsaus 1 (8) Julkaisupäivä 24.8.2011 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N TULOSKATSAUS 1.1. 30.6.2011 Liikevoitto 4,5 miljoonaa euroa Helsingin OP Pankki Oyj:n (Helsingin OP) liikevoitto oli tammi-kesäkuussa

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

Tammi-joulukuu Op-ryhmä

Tammi-joulukuu Op-ryhmä Tammi-joulukuu 22 Op-ryhmä Osuuspankkiryhmä 31.12.22 243 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus- OPK Osuuskunta OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 24 9 Asiakkaita

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot

VIRANOMAISTULOSLASKELMA ja tuloslaskelman liitetaulukot VIRTI VIRNOMISYHTEISTYÖRYHMÄ Tiedonantajatasot: (vrt. Liite 6) Liite 3a, 3d _L3aL3d_s.XLS 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 204/205, 213/214 236 260 Luottolaitoksen konserni/konsolidointiryhmä Omistusyhteisöt

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema

SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015. Liiketoiminta. Tulos ja taloudellinen asema SUUPOHJAN OSUUSPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Asiakkaita: 44 724 (45 051), asiakasmäärä sisältää pankin omia palveluja käyttävät asiakkaat Vakavaraisuussuhde, %: 18,5 % (18,1%), katsauskauden

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2004 OP-ryhmä 31.12.2004 239 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj).

Alkuvuoden aikana pankin yhtiömuoto on muutettu osakeyhtiöstä (Oy) julkiseksi osakeyhtiöksi (Oyj). OMA SÄÄSTÖPANKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2015 Vakavaraisuussuhde, %: 21,02 % (16,54 %) Liikevoitto (milj. eur): 10,2 (10,7) Varainhankinta (milj. eur): 1 480,7 (1 371,5) Koko luotonanto (milj.

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta

OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014. Liiketoiminta OMA SÄÄSTÖPANKKI OY OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 Asiakkaita: 64 185 (44 667) Vakavaraisuussuhde, %: 16,54 % (17,03 %) Liikevoitto (milj. eur): 5,5 (1,7) Varainhankinta (milj. eur): 892,4 (619,9) Koko

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuotisesta, säilyen kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Korkokate kääntyi laskuun korkotason alenemisen myötä. Muut tuotot

Lisätiedot

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15) 1(15) LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2010 Luhangan Osuuspankin toiminnan kehitys vuonna 2010 oli varsin hyvää. Liikevoitto parani merkittävästi edellisvuodesta. Tulosta paransivat pankin

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(15) 1(15) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Köyliön Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuoden tasosta. Alhaisena pysynyt korkotaso supisti korkokatetta, mutta yhteenlasketut tuotot pysyivät edellisvuoden tasolla

Lisätiedot

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2008

TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2008 TASEKIRJA TILIKAUDELTA 2008 Osuuspankin nimi TAMPEREEN SEUDUN OSUUSPANKKI Tasekirjan sisällysluettelo sivu 1-19 Toimintakertomus 20-22 Osuuspankin konsernin tuloslaskelma ja tase 23-24 Osuuspankin tuloslaskelma

Lisätiedot

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16)

HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1(16) 1(16) HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja Tuupovaaran Osuuspankin liikevoitto heikkeni edellisvuodesta. Viime vuodesta kohonnut korkotaso paransi korkokatetta, vaikka korot kääntyivät laskuun vuoden

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Mikä on Alajärven Osuuspankki?

Mikä on Alajärven Osuuspankki? ALAJÄRVEN OSUUSPANKIN TUOTTO-OSUUDEN MERKINTÄ Mikä on Alajärven Osuuspankki? Osuuspankin toiminimi on Alajärven Osuuspankki (jäljempänä "Osuuspankki" tai "Pankki"). Sen kotipaikka on Alajärvi. Pankin y-tunnus

Lisätiedot

Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015

Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 Selvitys Tuupovaaran Osuuspankin hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2015 1 Sisällys 1 Sovellettavat säännökset...3 2 OP Ryhmän rakenne...3 3 Edustajisto kokous...3 4 Hallintoneuvosto...4 Nimitysvaliokunta...5

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS

PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS PÄIJÄT-HÄMEEN OSUUSPANKIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto kasvoi 1,1 miljoonaa euroa Päijät-Hämeen Osuuspankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 4,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014

Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Kosken Osuuspankki TASEKIRJA 2014 Yritys- ja yhteisötunnus: 0213006-0 Postiosoite: Hämeentie 14, 31500 KOSKI Tl Käyntiosoite: Hämeentie 14, Koski Tl Kotipaikka: Koski Tl SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS JA

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005

OP-ryhmä. Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä Tammi-joulukuu 2005 OP-ryhmä 31.12.2005 238 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 29 700 Asiakkaita 3,9

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94

Nro RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) PL 159, 00101 Helsinki Dnro 9/400/94 RAHOITUSTARKASTUS MÄÄRÄYS/LIITE I 106.10 1(10) LIITE I TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT Vakuusrahaston tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaisesti: TULOSLASKELMA 1.1.19xx - 31.12.19xx Varsinainen

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-maaliskuu 2004 OP-ryhmä 31.3.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 800 Asiakkaita 3,1

Lisätiedot

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS

KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS KURIKAN OSUUSPANKKI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Yritys- ja yhteisötunnus: 0180229-1 Postiosoite: PL 11, 61301 KURIKKA Käyntiosoite: Keskuspuistikko 7 Kurikka Kotipaikka: Kurikka SISÄLLYSLUETTELO TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä Tammi-syyskuu 2004 OP-ryhmä 30.9.2004 240 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään.

Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP-Pohjola-ryhmään. SÄÄNNÖT 1 Toiminimi ja kotipaikka 2 Toimiala 3 Kuuluminen OP-Pohjola-ryhmään Osuuspankin toiminimi on Ikaalisten Osuuspankki. Sen kotipaikka on Ikaalisten kaupunki. Osuuspankin tarkoituksena on harjoittaa

Lisätiedot

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen

Luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksen yhdisteleminen vakuutusyhtiön konsernitilinpäätökseen Annettu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema

MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI. OSAVUOSIKATSAUS , konserni. Liiketoiminta. Riskiasema. Tulos ja taloudellinen asema MYRSKYLÄN SÄÄSTÖPANKKI OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2012, konserni Asiakkaita: 8 214(7 961) Vakavaraisuussuhde, %: Konserni 24,02 % (25,37 %), emoyhtiö 23,48 % (24,60 %) Liikevoitto (1 000 eur): Konserni

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2004 OP-ryhmä 30.6.2004 241 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 26 000 Asiakkaita 3,1 miljoonaa

Lisätiedot

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN

LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN 1 (5) LIITETIETOJEN ILMOITTAMINEN Liitetietoina on esitettävä: Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot Liitetietoihin on sisällytettävä yhteenliittymän tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden kuvaus,

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2008 Tammi-kesäkuu 2008 Avainlukuja 1-6/2008 1-6/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 359 523-31 1 005 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 320 345-7 706 Vahinkovakuutus 40 83-52 181 Henkivakuutus 34

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2009 Tammi-maaliskuu 2009 Avainlukuja 1-3/2009 1-3/2008 Muutos * 2008 Tulos ennen veroja, milj. e 124 125 0 372 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 164 160 3 532 Vahinkovakuutus -1 22-107 55 Henkivakuutus -26

Lisätiedot

tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011

tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011 sääntömuutoksen edellyttämät muutokset merkitty punaisella tämä sääntömuutosesitys käsitelty Kangasalan Seudun Osuuspankin hallituksen kokouksessa 9.9.2011 säännöt käsitellään pankin edustajiston ylimääräisessä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1 (14)

LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS Avainlukuja. OP-Pohjola-ryhmä. Toimintaympäristö 1 (14) 1 (14) LUHANGAN OSUUSPANKKI HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2009 Avainlukuja Luhangan Osuuspankin liikevoitto pieneni edellisvuotisesta, säilyen kuitenkin tyydyttävällä tasolla. Korkokate kääntyi laskuun

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-maaliskuu 2008 Tammi-maaliskuu 2008 Avainlukuja 1-3/2008 1-3/2007 Muutos * 2007 Tulos ennen veroja, milj. e 196 246-20 1 005, josta pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 134 184-27 706, josta vahinkovakuutus 22 31-27 181,

Lisätiedot

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008

OP-Pohjola-ryhmä. Tammi-joulukuu 2008 Tammi-joulukuu 2008 Avainlukuja 1-12/2008 1-12/2007 Muutos * Tulos ennen veroja, milj. e 372 1005-63 Pankki- ja sijoituspalvelutoiminta 532 722-26 Vahinkovakuutus 55 181-70 Henkivakuutus -162 129 Asiakkaille

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot