Terveisiä Islannista!

Samankaltaiset tiedostot
puolilla Kaupin liikuntapuistoa ja Näsijärven rannalla oli mahdollisuus osallistua kanoottiretkeen.

KIDSROCK- KONSERTTI myytiin loppuun ennätysajassa

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

RASISMINVASTAINEN PÄIVÄ

SUPERSANKARITAPAHTUMA

PERHEENTALO. Tavallisuuden voimasta nouseva SUURHANKE

Pelastakaa Lasten Läheltä tueksi hanke ja vanhempien oma ryhmä Café Social

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

TOHINAA TIUKULASSA. Taiteiden yön innovaattori palkittiin. PeLaPaLat

AUTAMME LAPSIA. pakolaiskriisissä myös kotimaassa. Vedetään lippu salkoon Lapsen oikeuksien päivänä

KOULUNKÄYNTI on lasten unelmatyötä

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry

KIDSROCK Pelastakaa Lasten joulukonsertti. PeLaPaLat. televisiosta. Nelosella klo klo klo 10.

Joulukuu TEEMA. Sosiaalisen median näkyvä ja näkymätön puoli

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Yliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: nuortenturku(at)turku.fi

II valtakunnalliset SILTA-ohjaajien päivät

Kotkan Pelastakaa Lapset ry

Turvataitokasvatuksella turvaa lapsen elämään täydennyskoulutus (5 op)

Kidsrock 2012-kiertue

Äänestä ehdokasta, joka

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

KEHITTÄMISPROJEKTIT. SISUKAS- projekti SISUKAS-projektin visio ja päätavoite. Projektin henkilöstö

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Seppo Kinnuselle. Lastensuojelun. keskusliiton hopeisen lastensuojelun ansiomitalin. PeLaPaLat

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus VOI KUKKIA. VOIKUKKIA-verkostohanke

Vertaisuus vuorovaikutuksessa. IDEA Tampere Onni Westlund

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

SANKARINA Matti Mononen

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

EVÄITÄ ELÄMÄLLE -OHJELMA

MIELELLÄ ON VÄLIÄ! Nyyti vinkkaa: Mielellä on väliä!

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhdistyksen toiminnan esittely

Osallisuussuunnitelma

Ensimmäinen satsi valmis. JENNI HAUKIO kunniapuheenjohtajaksi. PeLaPaLat

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE

Miestenviikko

PK Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2013

Me, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

KOHTAAMINEN. Kotimaisen adoption kehittämishanke

Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään tiistaina

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

VERTAISKEHITTÄMINEN JA -ARVIOINTI NUOREN JA HÄNEN PERHEENSÄ TUKENA

Leija-hanke Ryhmänohjaajakoulutus Reetta Pauni ja Tarja Janhunen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke

PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Laivapuiston perhetalo Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

Nuoret ovat toivon sanansaattajia

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Pelastakaa Lapset ry Lastensuojelupalveluiden hinnasto 2012

TUNNE- JA TURVATAITOJA LAPSILLE - OPPIMATERIAALIN PÄIVITETTY VERSIO

Sinettiseura uudistus etenee

Elokuu UNI. voimavara jota ei tule hukata

INNOSTU JA INNOSTA MUKAAN! Salla Saarinen Radical Soul

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

Voimaa vanhuuteen yhteistyö laajenee kärkihankkeessa. Elina Karvinen, toimialapäällikkö, Ikäinstituutti

Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.


x Työ jatkuu vielä Kaste II Toteutunut osittain - työ jatkuu Kaste II

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena

Keinu. Uusi toimintamalli osaksi lastensuojelun perhehoidon tukea

Järjestöt kotoutumista tukemassa Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Luosto, Sodankylä

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, nuorisopalvelut. Jaana Fedotoff 23.5.

YHTEENVETO Hyte-verkoston 1. tapaamisesta

Sosiaalisen median mahdollisuudet Jyväskylän Nuorten aikuisten palvelukeskuksessa

KAIKKI MUKAAN! Lasten osallisuus päiväkodissa

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Transkriptio:

We are not future We are now! Terveisiä Islannista! Vilma Partanen, Pelastakaa Lasten nuorisoedustaja pohjoismaisessa yhteistyössä, oli ensimmäisellä matkalla nuorisokoordinaattori Leena-Kaisa Pantsun kanssa Reykjavikissa. Vilma toimii Imatralla mentorina ja vapaaehtoisena. Reissu tehtiin Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan nuorten aktiivien kanssa. Tarkoitus oli innostaa paikallisia nuoria mukaan yhteistyöverkostoon. Porukka koostui 14 27-vuotiaista nuorista, jotka jokainen vaikuttavat omalla tavallaan Pe- lastakaa Lasten toiminnassa omissa maissaan. Joukko vieraili muun muassa Islannin Pelastakaa Lasten toimistolla, lapsiasiavaltuutetun luona ja tutustui Islannin Barnahuslastentalo -toimintamalliin. Reykjavikissa kaikki vaikuttivat tuntevan toisensa! Ja tietenkin myös Islannin sää on mainitsemisen arvoinen kirjaimellisesti kymmenen minuutin välein satoi lunta ja paistoi aurinko, hämästeli Vilma. MANTELICHAT tuo teema-aiheet verkkoon PePPi-hanke ja Pelastakaa Lasten verkkotoiminta ovat aloittaneet yli 12-vuotiaille sijaisperheessä asuville biologisille ja sijoitetuille nuorille suunnatut chatit. Chateissa jutellaan nimimerkeillä, joten chattaajan ei tarvitse kertoa omaa nimeään. Lisäksi chattia on aina valvomassa PePPi-hankkeen työntekijöitä ja koulutettuja vapaaehtoisia. Toukokuussa aiheena ovat ihmissuhteet ja seksuaalisuus (E-talo.fi-sivuston työntekijät vierailevat) ja kesäkuussa aiheena on Kohti kesää. Chatissa on mahdollista käydä myös kahdenkeskeistä keskustelua hankkeen työntekijän kanssa. MANTELICHAt JOKA KUUKAUDEN ENSIMMÄINEN TIISTAI KELLO 18-20 10 Pelastakaa Lapset / OMAT Adoptioyhteistyötä Bulgariaan HELSINKI Järjestömme on aloittanut kansainvälisen adoption yhteistyön Bulgarian kanssa. ANIDO-järjestöllä on pitkäaikainen adoptiotyökokemus ja valmiit toimintamallit. Uudesta kumppanijärjestöstä tuli toimistollemme työskentelemään kymmeneksi viikoksi bulgarialainen toimistoharjoittelija Gergana Alam. Ensimmäinen infotilaisuus Bulgariasta adoptoinnista kiinnostuneille järjestettiin huhtikuussa ja ensimmäisten hakemusten vastaanottamiseen on varauduttu.

KALENTERI Etelä-Suomen aluetoimisto Koskelantie 38, 00610 Helsinki Turun toimipiste Tuomari Nurmion lahjoitus HELSINKI Helsingin paikallisyhdistys on saanut Tuomari Nurmiolta 1600 euron lahjoituksen, jonka yhdistys käyttää lasten koulunkäynnin tukemiseen Helsingissä. Mentoritoiminnan ohessa lahjoitusvaroja käytetään vähävaraisten perheiden lasten lukiokirjoihin. Tuomari Nurmio järjesti asunnonvaihdon yhteydessä romuhuutokaupan netissä, jossa hän myi muun muassa kultalevyjään, Emma-patsaitaan ja kitaroitaan. Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku 18.5.2015 tukiperheiden ja tukihenkilöiden kevätretki Suomenlinnaan. Ennakko välttämätön. 28.-30.8.2015 tukiperheleiri Ennakko välttämätön. Pohjois-Suomen aluetoimisto Isokatu 47, 90100 Oulu Puusuutarien lahjoitus TAMPERE Puusuutarit lahjoittivat Länsi-Suomen aluetoimiston Sporttikummi- ja kerhotoimintaan 3630 euroa. Puusuutarit on vuonna 1968 Tampereen teknisen oppilaitoksen talonrakennuslinjan opiskelijoiden perustama yhdistys ja se koostuu vain ja ainoastaan Tampereen ammattikorkeakoulun rakennustekniikan opiskelijoista. Lahjoitusvarat hankittiin Rakentaja-näyttelyn yhteydessä pidetyllä Puusuutareiden ja Tampereen ammattikorkeakoulun hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Rakentaja-näyttely on pystytetty Tampereella jo neljäkymmentä kertaa. Hyötyhuutoja Vasemmalta huutokauppaajat Heli Palsanmäki, AD-Turun hallituksen puheenjohtaja Oiva Känä, AD-Turun toimitusjohtaja Tommi Kylä-Kaila ja Aki Palsanmäki. RAISIO Mainio lahjoitusvarojen keruuidea turkulaisella ADTURKU yrityksellä, joka myi huutukaupaten valikoimasta poistuvia työkaluja ja työvaatteita. Tästä myyntitulosta yritys lahjoitti 5% Pelastakaa Lasten työn tukemiseen. Meklarina toimi Aki Palsanmäki ja hänen avustajanaan Heli Palsanmäki. 21.5.2015 klo 13-16 perhehoidon ryhmävalmennus II, aluetoimistoon Marja Nybackalle 050-433 1285 25.5.2015 klo 13-16 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi ti3.5.2014 klo 12 16 Nuorten treffitaluetoimistolla, Helsingissä, Tiukula-talo laisuus Oulussa Pohjois-Suomen 15.5.2015 mennessä: www.pelastakaalapset.fi 12.6.2015 klo14 14-16 alkuinfotilaisuus uusille ja adoptioper20.5. 2014 klo informaatiotilaisuus uusillesijaisadoptioja sijaisheille Oulussa, aluetoimistoon 010 843 5120 perheille Helsingissä, Tiukula-talo 28.8.2015 klo 14-16 alkuinfotilaisuus uusille sijais- ja adoptioper20.5. 2014klo tietoisku vanhempien keinoista vahvistaa heille Oulussa,17 19 aluetoimistoon 010 843 5120 lapsen nuorentukihenkilöiden motivaatiota, oma-aloitteisuutta vastuunottoa Oulunjaseudun vertaistapaamiset, ja lisätietoja ja rakentavalla tavalla,tiina Tiukula-talo Pikkaraiselle 050-409 0337 Raahen, ja Ylivieskan seudunuusille tukihenkilöiden vertais21.5. 2014Oulaisten klo 14 informaatiotilaisuus adoptioperheille tapaamiset, lisätietoja ja Riikka Vääräniemelle Turussa, Heideken 050-439 3704 23.-25.5. 2014 perheleiri sijaisperheille Kisakeskuksessa (ennak19.-20.9.2015 sijaisvanhempien koulutusja virkistyspäivät ko) Oulun Edenissä, lisätietoja ja 31.8.15 mennessä marja.nybacka@pelastakaalapset.fi 24.-25.5. 2014 tukiperhevalmennus Helsingissä, Tiukula-talo (ennakko välttämätön) 26.5. 2014 klo 17.30 20 Pienryhmä tukiperheille Helsingissä, Tiukula-talo. 2.-6.6. 2014 8 11-vuotiaiden kotimaan adoptiolasten vertaisryhmä Helsingissä, Tiukula-talo Länsi-Suomen aluetoimisto 3.5. 2014 klo 12 16 Nuorten treffit Tiukula-talo Hämeenkatu 14 C, Helsingissä, 33100 Tampere 8.5.2015 klo 13:00-16:00 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille aluetoimistossa (ennakko heli.paattilammi@pelastakaalapset.fi) 23.5.2015 liikuntatpahtuma perheille(makkaranpaistoa) Tampereella, Kauppi, Yhteistyössä Ahlmanin opiskelijoiden kanssa. Lisätietoa aluetoimistosta. 5.6.2015 klo 13:00-16:00 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille aluetoimistossa (ennakko heli.paattilammi@pelastakaalapset.fi) 21.8.2015 klo 13:00-16:00 alkuinformaatiotilaisuus adoptiosta ja sijaisvanhemmuudesta kiinnostuneille aluetoimistossa (ennakko heli.paattilammi@pelastakaalapset.fi) 28.8.-30.8.2015 tukiperheleiri, lisätietoa aluetoimistosta. Toukokuu 2015 11 >>

Kalenteri jatkuu: Keski-Suomen aluetoimisto Väinönkatu 11 A, 40100 Jyväskylä 4.5.2015 vertaistapaaminen tukiperheille Jyväskylässä. Ilmoittautumiset 27.4.2015 mennessä Eija Suomäelle, puh. 040 866 9065, eija. suomaki@pelastakaalapset.fi. 6.5.2015 vertaistapaaminen tukiperheille Mikkelissä. Ilmoittautumiset 28.4.2015 mennessä Jenni Knuutilalle puh. 050 443 4529, jenni. knuutila@pelastakaalapset.fi. 20.5., 23.5. ja 27.5.2015 Tukiperhevalmennus Jyväskylässä. Tiedustelut Jenni Knuutila puh. 050 443 4529, jenni.knuutila@ pelastakaalapset.fi. 6.6.2015 klo 10.00-14.00 Keski-Suomen aluetoimiston 60-vuotisjuhlavuoden lastentapahtuma Mäki-Matin perhepuistossa. Lapsille toimintapisteitä, mukana myös Loiskis orkesteri. Itä-Suomen aluetoimisto Kauppakatu 25 C, 4. krs, 80100 Joensuu 9.5.2015 klo 9-16 ja 19.5.2015 klo 17-20 sekä 26.5.2015 klo 17-20 tukiperhevalmennus Joensuussa, ennakko, lisätietoja: Jaana Vainikainen, p. 010 843 5185 23.5.2015 klo 9-16 ja 6.6.2015 klo 9-16 tukiperhevalmennus Kuopiossa, ennakko, lisätietoja: Jaana Vainikainen, p. 010 843 5185 23.5.2015 klo 16-20 Hyvän mielen vaihtotori Perheentalolla, Rantakatu 15, Joensuussa, avoin yleisötapahtuma 27.5.2015 klo 17-19 koulutusilta saduttamisesta ja satuhieronnasta vapaaehtoisillemme, Perheentalolla, Rantakatu 15, Joensuu, ennakko 1.6. 31.7.2015 klo 10-15 Polkuautopiha avoinna Perheentalo, Rantakatu 15, Joensuu 24.6.2015 klo 18 kesäteatteriesitys HumppaGlobal tukiperheille ja henkilöille perheineen sekä tuettaville perheille Hasanniemessä Joensuussa, ennakko 19.8.2015 klo 17 tukiperhe-, tukihenkilö- ja lomakotitoiminnan info Perheentalolla Joensuussa, Rantakatu 15, ei ennakkoilmoittautumista PePPi-HANKE ajankohtaiset tapahtumat www.pelastakaalapset.fi/peppi ja facebook.fi/peppivoimaa JOENSUUN PERHEENTALO toistuvat tapahtumat, www.joensuunperheentalo.fi Kansainvälinen adoptiopalvelu Järjestömme pääsihteeri täytti 50-vuotta HELSINKI Hanna Markkula-Kivisilta juhli syntymäpäiväänsä avointen ovien merkeissä ja päivän kuluessa Tiukulassa piipahti kymmenittäin kollegoita ja työkavereita onnittelemassa. Varainhankinnan uudet trendit HELSINKI Skotlantilainen varainhankinnan kouluttaja ja Revolutionise Clayton Burnett Ltd:n luova johtaja Alan Clayton vieraili Tiukulassa kertomassa miten hyväntekeväisyysjärjestöjen varainhankinta on muuttumassa maailmalla. Alan luennoi kaksi päivää yhdessä Radical Soul Oy:n varainhankintakonsultti Salla Saarisen kanssa talon johdolle ja avainhenkilöille. Samalla taajuudella YLE:n radioteatteri ja Pelastakaa Lapset ideoivat yhteistyössä samanaikaisen tilaisuuden nettikiusaamiseen liittyen. Tuolloin radioteatteri esitti kuunnelman Meganin tarina. Kyseessä on kertomus tytöstä, joka nettikiusaamisen seurauksena päätyy itsemurhaan. Samaan aikaan Pelastakaa Lapset avasi tahollaan Mantelichatin, jossa käytiin keskustelua nettikiusaamisesta niin kuunnelman aikana kuin esityksen jälkeen. Kehitysyhteistyössä merkittävä vuosi nyt 6.5.2015 klo 13-16 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, 29.4.2015 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 25.5.2015 klo 13-16 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi - tilaisuus, Pohjois-Suomen aluetoimisto, Isokatu 47, Oulu, 15.5.2015 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 24.8.2015 klo 16-19 Kansainvälinen adoptioprosessi tutuksi tilaisuus, Tiukula-talo, Helsinki, 17.8.2015 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 2.6.2015 klo 13-16.00 avoin tiedotustilaisuus /Kirgisia, Tiukulatalo, Helsinki, 25.5.2015 mennessä, www.pelastakaalapset.fi 12 Pelastakaa Lapset / OMAT HELSINKI Pelastakaa Lapset oli mukana Suoraa puhetta kehitysyhteistyöstä -tilaisuudessa eduskunnan Pikkuparlamentissa. Kansanedustajat ja järjestöväki kokoontuivat puimaan kehitysyhteistyötä, sillä tämän vuoden aikana hyväksytään YK:ssa vuosituhattavoitteiden jälkeisen ajan kehitystavoitteet, pyritään saamaan aikaiseksi kansainvälinen ilmastosopimus, vietetään YK:n 70-vuotisjuhlavuotta ja Euroopassa on menossa kehitysyhteistyön teemavuosi. Järjestömme vaikuttamistyön neuvonantaja Sanna Vesikansa kertoi tilaisuudessa työstämme lapsiköyhyyden vähentämiseksi sosiaaliturvan avulla Nepalissa.

Pieni maailmanmatka JOENSUU Itä-Suomen aluetoimisto järjesti maalikuussa mukavan puuhaillan toimintansa piirissä oleville lapsiperheille. Teemana oli kansainvälisyys. Japanilaisten vaihto-oppilaiden johdolla lapset taittelivat origameja, lapsille luettiin iltasatu hollanniksi ja kaikille katettiin venäläistyyppinen teepöytä. Yhdessä etsittiin vastauksia Suomen kansan perinnearvoituksiin, pyöritettiin onnenpyörää, väritettiin maatuskapaperinukkeja ja tunnistettiin eri maiden lippuja. Puuhaillan suosio yllätti aluetoimiston väen, sillä mukaan tuli 80 isompaa ja pienempää touhuajaa. Ohjelma oli laadittu siten, että lapset ja aikuiset pystyivät myös yhdessä osallistumaan. Lasten osallisuus sai työryhmän HELSINKI Kansainvälisen Pelastakaa Lasten lastenosallisuustyöryhmä kokousti Helsingissä kahden päivän ajan. Lasten osallisuus on aina kuuma puheenaihe, ja nyt keskustelua käytiin erityisesti sen laadusta ja työryhmän roolista. Riittääkö se, että vahvistamme lasten osallisuutta Pelastakaa Lasten sisällä, vai täytyykö tulosten näkyä laajemmin yhteiskunnassa? Mikä osallisuudessa on tärkeintä ja kuinka mittaamme sen laadukkuutta? Ryhmä piti myös tietoiskun osallisuuden laatustandardeista Emma ja Elias-ohjelman lastensuojelun ammattilaisille Ullan aamukahveilla. Viesti oli, että meidän aikuistenhan täytyy huolehtia siitä, että lasten osallisuus on avointa ja rehellistä, kunnioittavaa, lapsille merkityksellistä ja vapaaehtoista, lapsiystävällistä ja kaikille lapsille yhdenvertaiset mahdollisuudet tarjoavaa, osaavaa, turvallista ja vastuullista. Aikuisten erityistaitoja hyödyntämällä voidaan tarjota lapsille pienellä vaivalla erilaisia elämyksiä eri kulttuureista. Teemajutun aiheesta laajemmin seuraavissa julkaisuissa: Muista! Puheenjohtajapäi vä Tiukulassa lauantaina 23.5.2 015! Puheenvuoroja väkivallasta ja sijaishuollosta Kuvaus kokemuksista kehittämishankkeen tiimoilta Löytyy verkosta www.pelastakaalapset.fi/julkaisut Väkivalta puheeksi - sijoitettujen lasten vanhempien vertaistukiryhmässä Materiaalia ryhmän ohjaajalle Löytyy verkosta www.pelastakaalapset.fi/julkaisut Epäily lapsen kaltoinkohtelusta sijaisperheessä Toimintamallin esittely työntekijälle Löytyy verkosta www.pelastakaalapset.fi/julkaisut Toukokuu 2015 13

SILTA-toiminta laajenee HELSINKI Kolmas valtakunnallinen SILTA-ohjaajien tapaaminen järjestettiin Tiukulassa. Päiville osallistui 30 SILTA-ohjaajaa. 150 henkilöä on jo koulutettu SILTA-ohjaajaksi. Koulutetut ovat kokeneet sekä hyödyllisenä että tarpeellisena oman yhteisen vuosittaisen päivän. Toivomuksena oli, että myös työnantajat näkisivät asian tarpeellisuuden ja, että näin useamman SILTA-ohjaajan olisi mahdollista osallistua päiville. Humanitaarisen työn peruskurssi Viisivuotias Jade Kaartinen oli ihan ensimmäistä kertaa SuperParkissa. Siinä jäi äitikin toiseksi, kun tytär pisteli polkuautolla menemään. Ikean tukema tapahtuma OULU Pelastakaa Lasten Pohjois-Suomen aluetoimisto järjesti perheiden päivän Oulun SuperPark-aktiviteetti-puistossa. Kenen kanssa? nimetty tapahtumapäivä järjestettiin Pelastakaa Lasten sijais- ja tukiperheille, tukihenkilöille sekä heidän lapsille ja nuorille. Päivän teemaksi annettiin Kenen kanssa. Mietipä itse, kenen kanssa naurattaa ja on onnellinen olo? Kenen kanssa riitelet? Kenen kanssa juttelet, kun on yksinäinen olo? Kenen kanssa haluaisit mennä elokuviin? Kenen kanssa on hyvä olla? Oulun SuperPark seikkailupuiston toiminta-ajatuksena on liikuttaa koko perhettä ja kaikki toiminnot olikin suunniteltu sen mukaan, että lapset ja aikuiset voivat tehdä kaikkia yhdessä. Tapahtuma rahoitettiin Tornio-Haaparannan Ikean työntekijöiden hyvän myynnin takia tekemin lahjoitusvaroin. 14 Pelastakaa Lapset / OMAT HELSINKI Pelastakaa Lapset järjesti alkuvuodesta Humanitaarisen työn peruskurssin kansainvälisiin avustustehtäviin haluaville. Koulutuksen tavoitteena oli antaa osallistujille tarvittavat taidot toimia Kansainvälisen Pelastakaa Lapset- järjestön humanitaarisissa operaatioissa. Koulutukseen osallistui kaikkiaan 17 ammattilaista, joista neljä omasta järjestöstämme. Kolmannen päivän teemasta, Lasten suojelu katastrofeissa, vastasi Mazen Haber Ruotsin Pelastakaa Lapsista. Seksuaalisuuden äärellä HELSINKI Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät pohdinnat ovat osa nuoruutta ja niistä keskusteleminen voi olla korkean kynnyksen takana. Nuoret ja seksuaalisuus täydennyskoulutuksessa vapaaehtoiset tutustuivat seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuteen lisätäkseen varmuutta ja tietotaitoa nuorten kanssa aiheesta keskustellakseen. Tapaaminen oli eräs järjestömme säännöllisesti toteuttamista maksuttomista täydennyskoulutuksista vapaaehtoisille. Kouluttajana toimi terveydenhoitaja Nina Kuusisto.

Lasten ja nuorten huoneentaulu HELSINKI Kansanedustajaehdokkaat haastettiin kevään eduskuntavaalien alla jälleen allekirjoittamaan Lasten ja nuorten huoneentaulu. Allekirjoittaneet ehdokkaat sitoutuvat edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia tukevia tavoitteita, mikäli tulevat valituksi kansanedustajaksi. Keskeisiä lupauksia, joihin kansanedustajat sitoutuvat, ovat: 1. Huolehdin, että lasten ja nuorten hyvinvointiin investoidaan. 2. Varmistan, että päätösten vaikutukset arvioidaan. 3. Edistän lasten ja nuorten osallisuutta. 4. Edistän lasten ja nuorten hyvää kasvu- ja elinympäristöä. Vinkiksi Lions Club Turku Merileijonat/Ladyt yhdistivät voimansa ja järjestivät naisten päivän hyväntekeväisyyskonsertin, jonka kapellimestarina toimi Tarmo Riutta. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ylläpitää listaa allekirjoittaneista eduskuntavaaliehdokkaista ja julkaisee listaustietoja nettisivuillaan sekä julkistaa kevään aikana, miten puolueiden ehdokkaat sitoutuvat lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen. Turku soi TURKU Turun Musiikinystävien orkesterin konsertoi Turun Pelastakaa Lasten oppimateriaali- ja harrastustukitoiminnan hyväksi. Turun musiikinystävien orkesteri on tehnyt yhteistyötä Turun Pelastakaa Lasten kanssa yli 20 vuotta. Paikalla oli liki sata henkeä. Tällä formaatilla kahvikonsertteja on järjestetty kohta kymmenen vuotta ja yleisökin on melko vakiintunutta. UUSI JULKAISU Eväitä elämälle Raportti vuodelta 2014 Ohjelmalla tuetaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten koulunkäyntiä ja harrastamista. Entten tentten pelistä pois! Lapsen ääni 2015 -raportti lasten kokemuksista köyhyydestä ja osallisuudesta. EVÄITÄ ELÄMÄLLE -OHJELMA Raportti vuodelta 2014 Lapsuudelle arvo Perustelu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen toimivuudesta Peppi lasten kanssa luontoon Opas luontotoimintapäivän järjestämiseen Toukokuu 2015 15