Julkaistu Helsingissä 2 päivänä marraskuuta /2011 Valtioneuvoston asetus. Suomen metsäkeskuksen toiminnasta

Samankaltaiset tiedostot
Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2014 Valtioneuvoston asetus. Suomen metsäkeskuksen toiminnasta

Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

1 Säätiön nimi on Saimaan lentoasema säätiö sr. ja sen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

VIHDIN RAKENNUSKULTTUURISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT ( ht) 1 Säätiön nimenä on Vihdin rakennuskulttuurisäätiö. 2 Säätiön kotipaikka on Vihti.

1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.

ETELÄ-KARJALAN SÄÄSTÖPANKKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. Säätiön nimi on Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Helsingissä 6. päivänä syyskuuta 2007.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

ITSENÄISYYDEN JUHLAVUODEN LASTENSÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

SOPIMUS ETELÄ-KARJALAN LIITON LUOPUMISESTA SAIMAAN LENTOASEMA SÄÄTIÖ SR:N HALLINTOELIMISTÄ

JALKAVÄEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

Yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä TOKYO Student association of the School of Art and Design.

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

1 Säätiön nimi on -säätiö sr. Säätiön kotipaikka on Kemijärvi.

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Säätiön nimi on Suomen Metsäsäätiö, ruotsiksi Finlands Skogsstiftelse ja sen kotipaikka on Helsinki.

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Kymin Nikkarit säännöt

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö voi

POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

Säätiön nimi on Rengon Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Hämeenlinna.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa YLEISTÄ.

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

SOMAKISS ry:n säännöt

TARKASTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty yv

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

MALLI Sähköosuuskuntien säännöt ovat yhtenevät lukuun ottamatta nimeä ja kotipaikkaa.

Säätiön nimi on Kuortaneen Säästöpankkisäätiö ja kotipaikka Kuortane.

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TARKASTUSSÄÄNTÖ LUKIEN

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

1. Hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenten yläikärajaa koskeva yhtiöjärjestyksen määräys poistetaan (6 ja 8 )

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

Valtioneuvoston asetus

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

FRAME-SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT. 1 Säätiön nimi ja kotipaikka. Säätiön nimi on FRAME-säätiö ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Tarkoitus

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUKSEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta Laki kuntalain muuttamisesta

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

2. Säätiön tarkoituksena on edistää ja taloudellisesti tukea Suomen lastensuojelutyötä sen eri muodoissa.

Pohjois-Satakunnan JÄTTEIDENKÄSITTELY OY

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Säätiön nimi on Espoon Taide- ja Tietotekniikkasäätiö ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki.

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Yhdistys kuuluu jäsenenä valtakunnalliseen reserviläisliittoon sekä pääkaupunkiseudun reserviläispiiriin.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

S. JA A. BOVALLIUKSEN SÄÄTIÖ SR:N SÄÄNNÖT

SUOMEN LUOTTO-OSUUSKUNNAN SÄÄNNÖT

Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö


ASUNTO-OY KRAAKUNVARPU. Yhtiöjärjestys. 1 Yhtiön toiminimi on Asunto-Oy Kraakunvarpu ja kotipaikka Turun kaupunki.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Varsinainen yhtiökokous torstaina 13. maaliskuuta 2008 klo Diana-auditorio, Erottajankatu 5, Helsinki

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN EDUSTAJISTON TYÖJÄRJESTYS

Perustettu Rekisteröity

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

Säätiön nimi on Lahden vanhusten asuntosäätiö sr, englanniksi Lahti Foundation of Housing and Services for the Elderly, ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

AMMATTILIITTO PRO SENIORIT RY SÄÄNNÖT

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 2 päivänä marraskuuta 2011 1102/2011 Valtioneuvoston asetus Suomen metsäkeskuksen toiminnasta Annettu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011) nojalla: 1 luku Metsäkeskuksen johtokunta ja alueneuvottelukunta 1 Johtokunnan asettaminen ja tarkempi kokoonpano Suomen metsäkeskuksen johtokunnassa on maakuntien liittojen edustaja sekä valtiota edustavat maa- ja metsätalousministeriön edustaja ja työ- ja elinkeinoministeriön edustaja. Lisäksi voidaan valita muita valtiota edustavia jäseniä. Henkilöstöä edustamaan valitaan kaksi metsäkeskuksen toimihenkilöä siten, että toinen heistä on läsnä julkisia hallintotehtäviä sisältäviä asioita käsiteltäessä ja toinen on läsnä liiketoimintayksikköä koskevia asioita käsiteltäessä. Maa- ja metsätalousministeriö määrää toisen näistä jäsenistä ensisijaisesti edustamaan henkilöstöä silloin, kun käsitellään sekä julkisen palvelun yksikköä että liiketoimintayksikköä yhteisesti koskevia henkilöstö- tai muita asioita. Henkilöstöä edustavalla toisella jäsenellä on kuitenkin oikeus olla läsnä ilman äänivaltaa johtokunnan viimeksi mainitussa kokouksessa. Edustajia valittaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että liiketoimintayksikön harjoittaman liiketoiminnan kanssa kilpailevan yhteisön tai muun organisaation sellaista toimihenkilöä tai luottamushenkilöä, joka voi toiminnassaan hyödyntää liiketoimintayksikön liikesalaisuudeksi katsottavaa tietoa, ei nimitetä johtokuntaan. 2 Alueneuvottelukunnan asettaminen Alueneuvottelukunnassa on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, maakunnan liiton ja henkilöstön edustajien lisäksi yksi puuta jalostavan teollisuuden edustaja, yksi koneyrittäjien edustaja sekä kaksi metsänomistajien edustajaa. Metsänomistajien edustajista toinen edustaa Metsähallitusta niissä

2 1102/2011 alueyksiköissä, joiden toimialueen metsätalousmaasta merkittävä osa on Metsähallituksen hallinnassa. Muut metsänomistajien edustajat kuin Metsähallituksen edustaja nimitetään asianomaisen alueyksikön toimialueen edustavimpien metsänomistajajärjestöjen ehdottamista henkilöistä. Puuta jalostavaa teollisuutta, koneyrittäjiä ja alueyksikön henkilöstöä edustavat jäsenet nimitetään edustavimpien järjestöjen ehdottamista henkilöistä. Metsänomistajien edustajia koskevia ehdotuksia tehtäessä on huolehdittava siitä, että asianomaisen alueyksikön toimialueen eri metsänomistajaryhmät tulevat ehdotuksissa huomioon otetuiksi. 3 Johtokunnan ja alueneuvottelukunnan jäsenten kelpoisuus Johtokunnan ja alueneuvottelukunnan jäseneksi ei saa nimittää henkilöä, jonka muu tehtävä tai asema voi olla ristiriidassa metsäkeskuksen julkisten hallintotehtävien kanssa. Alueneuvottelukunnan jäsenellä on oltava alueyksikön toimialueen metsätaloudellisten olosuhteiden tuntemusta. 4 Eron myöntäminen sekä johtokunnan ja alueneuvottelukunnan täydentäminen Eron johtokunnan puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle myöntää pyynnöstä maa- ja metsätalousministeriö. Muulle johtokunnan jäsenelle eron myöntää pyynnöstä johtokunta. Alueneuvottelukunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenelle eron myöntää pyynnöstä alueneuvottelukunta. Jos johtokunnan tai alueneuvottelukunnan jäsen eroaa tai kuolee kesken toimikauden, nimitetään hänen tilalleen uusi jäsen johtokunnan tai alueneuvottelukunnan jäljellä olevaksi toimikaudeksi samassa järjestyksessä kuin alkuperäinen jäsen on nimitetty. 5 Johtokunnan ja alueneuvottelukunnan järjestäytyminen ja toiminta Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai, tämän ollessa estynyt, varapuheenjohtajan kutsusta. Puheenjohtaja kutsuu koolle johtokunnan vähintään neljännesvuosittain. Johtokunta on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet muista jäsenistä on saapuvilla. Johtokunnan päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnä olevista on kannattanut, tai äänten mennessä tasan se mielipide, johon puheenjohtaja on yhtynyt. Edellä 1 ja 2 momentissa säädetty koskee myös alueneuvottelukuntaa. 6 Johtokunnan kokousmenettely Johtokunnan on varmistettava se, että julkisen palvelun yksikön asioita esiteltäessä, käsiteltäessä ja niistä päätettäessä liiketoimintajohtaja tai muu liiketoimintayksikössä työskentelevä toimihenkilö ei ole paikalla johtokunnan kokouksessa. Johtokunnan on myös varmistettava, että johtaja tai muu julkisen palvelun yksikössä työskentelevä toimihenkilö ei ole paikalla, kun metsäkeskuksen liiketoimintaan liittyviä asioita esitellään, käsitellään ja päätetään johtokunnan kokouksessa. Johtokunnan puheenjohtajan ja sihteerin on varmistettava, että esittelylista ja siihen liittyvä aineisto johtokunnan kokoukseen sekä pöytäkirja kokouksesta valmistellaan ja toimitetaan johtokunnan jäsenille siten, että julkisten hallintotehtävien hoitamiseen ja liiketoimintaan liittyvät asiat käsitellään ja toimitetaan selkeästi erillisinä kokonaisuuksina ja eri ajankohtana. Johtokunnan kokousten kokouskutsussa on käsiteltävät asiat selkeästi jaoteltava julkisen palvelun yksikön ja liiketoimintayksikön asioihin. Johtokunnan puheenjohtajan on huolehdittava myös siitä, että henkilöstön edustaja osallistuu kokoukseen vain niitä 1 :n 2 mo-

1102/2011 3 mentissa tarkoitettuja asioita käsiteltäessä, joita käsittelemään hänet on valittu, ja että hänelle toimitetaan vain näitä asioita koskevat asiakirjat. 7 Johtokunnan eräät tehtävät Johtokunnan on tuotava maa- ja metsätalousministeriön kanssa käytävään vuosittaiseen tulossopimusneuvotteluun esitys alueyksiköille osoitettavien varojen jakamisesta. Johtokunnan on toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011), jäljempänä metsäkeskuslaki, 9 :n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun esityksen yhteydessä alueyksiköiden alueneuvottelukuntien asiaa koskevat esitykset. 2 luku Julkisen palvelun yksikön toimet 8 Toimien haku- ja täyttömenettely sellaisen toimen, jossa voidaan käyttää julkista valtaa, täyttämisessä on noudatettava, mitä valtion virkamiesasetuksessa (971/1994) säädetään viran haku- ja täyttämismenettelystä. Toimen, jossa ei käytetä julkista valtaa, avoinnaolosta on ilmoitettava asianmukaisella tavalla. 9 Toimien täyttäminen ja todistukset keskusyksikön toimet täyttää johtaja. Aluejohtaja täyttää asianomaisessa alueyksikössä ne toimet, joissa voidaan käyttää julkista valtaa. Muut toimet alueyksikössä täyttää asianomaisen alueyksikön aluejohtaja, jollei metsäkeskuksen työjärjestyksessä toisin määrätä. Maa- ja metsätalousministeriö antaa johtajalle ja aluejohtajalle todistuksen irtisanoutumisesta ja palvelussuhteen päättymisestä. 10 Sijaisuudet Maa- ja metsätalousministeriö määrää metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön johtajan sijaisen. Johtaja määrää aluejohtajan sijaisen. Johtajan ja aluejohtajan sijaiseksi on määrättävä metsäkeskuksen toimihenkilö, joka voi toimessaan käyttää julkista valtaa. 3 luku Julkisen vallan käyttö 11 Tehtävien hoidon järjestäminen Julkisen palvelun yksikön toimien, joissa voidaan käyttää julkista valtaa, toimenkuvissa on määriteltävä henkilön asema hänen julkisen vallan käyttöä koskevissa tehtävissään. Julkisen palvelun yksikön toimien toimenkuvat on vahvistettava siten, että sama toimihenkilö ei tarkasta tai valvo sellaista hallinnollista asiakokonaisuutta, johon liittyvän asian esittely ratkaisua varten sisältyy hänen tehtäviinsä. Julkisen vallan käyttöä sisältävän toimen toimenkuvaan ei voi sisältyä metsänomistajan tai muun asianosaisen metsätalouteen liittyvää avustamista. Metsätaloutta ja lainsäädäntöä koskeva yleinen neuvonta ja koulutus voivat kuitenkin sisältyä tässä tarkoitetun toimihenkilön toimenkuvaan. 12 Julkista valtaa käyttävien toimihenkilöiden määrääminen Johtaja keskusyksikössä ja aluejohtaja alueyksikössä määrää, ketkä toimihenkilöt voivat heidän lisäkseen käyttää julkista valtaa tehtäviensä hoitamisessa. Määräyksessä on yksilöitävä, onko toimihenkilö johtavan esittelijän, esittelijän vai tarkastajan asemassa. Määräys on pidettävä ajan tasalla, yleisön nähtävillä, sähköisesti toimitettavissa ja siitä on pyynnöstä annettava jäljennös.

4 1102/2011 Johtaja julkisen palvelun yksikön keskusyksikössä ja aluejohtaja alueyksikössä antaa toimihenkilölle määräyksen esittely- tai tarkastusoikeudesta. Aluejohtaja antaa toimihenkilölle määräyksen johtavan esittelijän asemassa toimimisesta. 13 Asioiden ratkaiseminen Julkisen vallan käyttöön liittyvien asioiden ratkaisemisesta esittelystä säädetään metsäkeskuslain 14 :ssä. Myös johtokunnan päätettäviksi säädetyt asiat ratkaistaan esittelystä. Esittelystä muissa asioissa määrätään metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön työjärjestyksessä. Julkista valtaa sisältävien asioiden päätökset allekirjoittaa asian ratkaisija ja varmentaa esittelijä. Lähetteet, ilmoitukset ja niihin verrattavat kirjeet allekirjoittaa 2 momentissa tarkoitettu asian esittelijä. 14 Ratkaisuvallan siirtäminen Metsäkeskuslain 14 :n 1 momentin mukainen ratkaisuvallan siirtäminen alueyksikössä ei estä julkisen palvelun yksikön johtajaa ottamasta ratkaistavakseen sellaista asiaa, jota tarkoitetaan metsäkeskuslain 16 :n 1 momentissa. Metsäkeskuslain 14 :n 1 momentissa tarkoitettu ratkaisuvallan siirtämistä koskeva päätös on 12 :n 1 momentissa tarkoitetun määräyksen liite. 4 luku Kirjanpito, raportointi ja tilintarkastus 15 Velvollisuus pitää erillistä kirjanpitoa Eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta annetun lain (19/2003) 6 :ssä tarkoitetut eriytetyt toiminnot, joiden kirjanpito on pidettävä erillisenä, ovat metsäkeskuksessa julkisen palvelun yksikkö ja liiketoimintayksikkö. Edellä 1 momentissa säädetyn lisäksi metsäkeskuksen on kustannuslaskennan periaatteiden mukaisesti eriteltävä myös varat ja velat kummankin yksikön osalta erikseen. 16 Tilikausi ja tilinpäätös Metsäkeskuksen tilikausi on kalenterivuosi. Kultakin tilikaudelta laadittavaan tilinpäätökseen sisällytetään kirjanpitolain (1336/1997) edellyttämän tuloslaskelman, taseen ja niiden liitetiedostojen lisäksi myös toimintakertomus. Metsäkeskuksen, jos sillä on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräysvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa yhteisössä, on laadittava ja sisällytettävä tilinpäätökseensä konsernitase liitteineen. 17 Tilinpäätöksen allekirjoittaminen ja vahvistaminen sekä raportointi Julkisen palvelun yksikön johtaja allekirjoittaa tilinpäätöksen julkisen palvelun yksikön toiminnan osalta sen lisäksi, että johtokunta vahvistaa koko metsäkeskuksen tilinpäätöksen. Vahvistettu tilinpäätös ja julkisen palvelun yksikön osalta lisäksi tilikausikohtainen tulosraportti ja henkilöstötilinpäätös on toimitettava tilikautta seuraavan vuoden toukokuun 7 päivään mennessä maa- ja metsätalousministeriölle. Tulosraportin tulee sisältää kuvaus metsäkeskukselle myönnettyjen siirtomenojen vaikuttavuudesta ja niillä rahoitetun toiminnan toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä sille myönnettyjen sijoitusmenojen vaikuttavuudesta, taloudellisuudesta ja kannattavuudesta. Tuloksellisuutta koskevien tietojen tulee sisältää myös vertailut vahvistettuihin tulostavoitteisiin. Henkilöstötilinpäätöksen tulee sisältää ne tiedot, jotka maa- ja metsätalousministeriö katsoo tarpeellisiksi metsäkeskuksen valvonnan kannalta.

1102/2011 5 18 Tilintarkastuskertomuksen sisältö Metsäkeskuksen tilintarkastuskertomuksessa on sen lisäksi, mitä tilintarkastuslain (459/2007) 15 :ssä säädetään, oltava lausunto: 1) siitä, onko metsäkeskuksen hallintoa ja taloutta hoidettu säännösten ja määräysten mukaisesti; 2) siitä, onko tilinpäätös laadittu sitä koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti; 3) siitä, antaako tilinpäätös oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta ja taloudesta; 4) siitä, ovatko varojen käytöstä toimintakertomuksessa annetut tiedot oikeita; 5) kestävän metsätalouden rahoituslainsäädännön mukaisten varojen käytön osalta siltä osin kuin niitä käytetään metsäkeskuksessa; 6) siitä, onko valtionapu tai niihin verrattavia varoja käytetty voimassaolevan lainsäädännön ja valtionapua koskevan päätöksen mukaisesti; 7) siitä, onko lähipiirisidonnaisuutta koskeva selvitys tehty ja arviointi sen asianmukaisuudesta; sekä 8) tilinpäätöksen vahvistamisesta. 19 Tilintarkastajan muistutukset ja ilmoitukset Jos tilintarkastaja havaitsee, että metsäkeskuksen taloutta ja hallintoa on hoidettu vastoin säännöksiä ja määräyksiä tai asianomainen vastuuvelvollinen on muuten syyllistynyt tekoon tai laiminlyöntiin, josta saattaa seurata vahingonkorvausvelvollisuus, tilintarkastajan tulee esittää siitä tilintarkastuskertomuksessa muistutus. Jos muistutus kohdistuu johtokunnan toimintaan, on tilintarkastajan saatettava asia maa- ja metsätalousministeriön tietoon, joka päättää asian vaatimista toimenpiteistä. Jos tilintarkastaja kesken tilikauden havaitsee merkittävää huomautettavaa metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön hallinnossa ja taloudessa, on tilintarkastajan viipymättä ilmoitettava asiasta metsäkeskuksen johtajalle, johtokunnalle, aluejohtajalle sekä maaja metsätalousministeriölle. Jos havainnot koskevat liiketoimintaa, asiasta on ilmoitettava viipymättä metsäkeskuksen liiketoimintajohtajalle, johtokunnalle sekä maa- ja metsätalousministeriölle. 20 Tilintarkastajan riippumattomuus Tilintarkastuslain 24 ja 25 :ssä säädetyn lisäksi tilintarkastuksen suorittava tarkastaja on esteellinen, jos hän on: 1) metsäkeskuksen johtokunnan jäsen tai varajäsen taikka sanotun organisaation palveluksessa oleva henkilö; 2) sellaisen yhteisön hallituksen tai hallintoneuvoston jäsen, toimitusjohtaja tai vastaavassa asemassa oleva, jossa metsäkeskuksella on kirjanpitolaissa tarkoitetulla tavalla määräysvalta, taikka se, jonka tehtävänä on yhteisön kirjanpidon tai varojen hoito taikka hoidon valvonta; 3) metsäkeskuksen johtokunnan jäseneen tai varajäseneen, johtajaan tai tämän sijaiseen taikka metsäkeskuksen kirjanpidosta tai varojen hoidosta vastaavaan henkilöön hallintolain (434/2003) 28 :n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa oleva henkilö; 4) sellaisen rahalaitoksen palveluksessa oleva, johon metsäkeskuksella on vakinainen asiakassuhde; 5) asianomaisen alueyksikön toimialueen metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen tai sanotun yhdistyksen palveluksessa oleva henkilö; 6) metsäkeskuksen liiketoimintayksikön kanssa kilpailevan yhteisön tai muun organisaation palveluksessa; 7) muussa sellaisessa asemassa, joka saattaa vaarantaa hänen riippumattomuutensa. 21 Velvollisuus avustaa tilintarkastajaa Tilintarkastuslain 18 :ssä säädetty velvollisuus avustaa tilintarkastajaa koskee julkisen palvelun yksikön johtajaa ja liiketoimintayksikön liiketoimintajohtajaa.

6 1102/2011 5 luku Katselmustoimikunta 22 Katselmustoimikuntien lukumäärä ja toimialueet Metsäkeskuksessa toimii neljä katselmustoimikuntaa, joiden toimialueet muodostuvat seuraavasti: 1) Etelä-Suomen katselmustoimikunta muodostuu Kaakkois-Suomen, Hämeen-Uudenmaan, Pirkanmaan ja Lounais-Suomen alueyksiköiden toimialueista; 2) Väli-Suomen katselmustoimikunta muodostuu Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Suomen, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Etelä-Savon alueyksiköiden toimialueista; 3) Rannikon katselmustoimikunta muodostuu Rannikon alueyksikön toimialueesta; 4) Pohjois-Suomen katselmustoimikunta muodostuu Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueyksiköiden toimialueista. 23 Katselmustoimikunnan ja jäsenen toimikausi Katselmustoimikunnan toimikausi on neljä vuotta. Jos katselmustoimikunnan jäsen eroaa tai kuolee kesken toimikauden, valitaan tai nimetään hänen tilalleen tarvittaessa uusi jäsen jäljellä olevaksi toimikaudeksi samassa järjestyksessä kuin alkuperäinen jäsen. 24 Katselmustoimikunnan jäsenten valinta Katselmustoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan määrää ja erottaa sekä eron heille myöntää maa- ja metsätalousministeriö. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa muut katselmustoimikuntaan kuuluvat jäsenet 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen tahojen ilmoitusten pohjalta. Kunkin katselmustoimikunnan toimialueella toimivat edustavimmat metsänomistajien järjestöt valitsevat katselmustoimikuntaa varten kaksi metsänomistajia edustavaa jäsentä jokaista katselmustoimikunnan alueella toimivaa alueyksikköä kohden. Kunkin katselmustoimikunnan toimialueella toimivat edustavimmat metsäalan yritykset valitsevat toimialueensa katselmustoimikuntaa varten kolme metsäalan yritystoimintaa edustavaa jäsentä. Jäseniä valittaessa on huolehdittava siitä, että katselmustoimikunnan toimialueen eri metsänomistajaryhmät ja metsätalouden erilainen yritystoiminta tulevat katselmustoimikunnassa edustetuiksi. Kukin alueyksikkö nimeää alueellaan toimivaa katselmustoimikuntaa varten kaksi alueyksikön toimihenkilöä. Nimetyt eivät saa olla toimihenkilöitä, jotka voivat toimessaan käyttää julkista valtaa tai jotka toimivat metsäkeskuksen liiketoimintayksikössä. Edellä 2 momentissa tarkoitettujen tahojen on toimitettava tiedot valitsemistaan edustajista toiminta-alueensa alueyksikön aluejohtajalle. Aluejohtajan on toimitettava maa- ja metsätalousministeriölle luettelo 2 momentissa tarkoitettujen tahojen valitsemista edustajista ja alueyksiköiden nimeämistä edustajista. 25 Katselmustoimikunnan jäsenten kelpoisuus Katselmustoimikunnan jäsenen tulee olla perehtynyt metsätalouteen sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi metsätaloutta koskevaan lainsäädäntöön. 26 Katselmustoimikunnan toiminta Katselmusta on pyydettävä asianomaiselta alueyksiköltä, joka ilmoittaa asian edelleen alueellaan toimivan katselmustoimikunnan puheenjohtajalle tai, tämän ollessa estynyt, varapuheenjohtajalle. Katselmustoimikunta kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. Katselmukseen on ensi sijassa kutsuttava katselmustoimikunnan jäsenet, jotka on valittu sen alueyksikön toimialueelta, jossa katselmuksen kohde sijaitsee. Katselmustoimituksesta on vähintään kymmenen päivää ennen toimitusta ilmoitettava metsänomistajalle ja muille asianosaisille.

1102/2011 7 Katselmustoimikunnan näkemykseksi tulee ehdotus, joka on saanut eniten ääniä. Jos jäsenten äänet menevät tasan, puheenjohtajan kanta ratkaisee katselmustoimikunnan kannan. 6 luku tehtävien järjestäminen 27 Prosessien hallinta Yhdenmukaisen toiminnan toteuttamiseksi metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön menettelyt eri toiminnoissa tulee järjestää yhteneväisellä tavalla. Keskusyksikön on kehitettävä ja valvottava prosesseittain kunkin kokonaisuuden toimintaa valtakunnallisesti. 28 Hankintojen tekeminen hankintaa metsäkeskuksen liiketoimintayksiköltä ei pidetä hankinnan toteuttamisena omana työnä. 29 Ulkoinen viestintä ja toiminta on tiedotuksessa, neuvonnassa ja koulutuksessa sekä muussa sen asiakkaisiin kohdistuvassa asioinnissa selkeästi tuotava esille, että kyseessä on asiointi julkisia hallintotehtäviä hoitavan yhteisön kanssa. Julkisen palvelun yksikkö ei saa harjoittaa viestintää tai muutoin edesauttaa metsäkeskuksen liiketoimintayksikön toimintaa siten, että julkisen palvelun yksikön toiminnan riippumattomuus ja puolueettomuus vaarantuu. 30 Haasteen tiedoksianto Haasteen tai muun tiedoksiannon julkisen palvelun yksikön toimintaan liittyvissä asioissa katsotaan tulleen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön tietoon, kun se on annettu tiedoksi metsäkeskuksen johtajalle tai asianomaisen alueyksikön aluejohtajalle tai heidän sijaiselleen. Jos haaste tai muu tiedoksianto toimitetaan tiedoksi alueyksikön aluejohtajalle tai hänen sijaiselleen, on alueyksikön viipymättä tiedotettava asiasta johtajalle. 31 Palkkiot ja korvaukset Maa- ja metsätalousministeriö määrää metsäkeskuksen johtokunnan, alueneuvottelukuntien ja katselmustoimikuntien jäsenten ja varajäsenten palkkiot sekä päivärahan ja matkakustannusten korvausten perusteet. Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin palkkioihin ja korvauksiin ei sisälly korvausta mahdollisista ansionmenetyksistä. 32 Julkisen palvelun yksikön työjärjestys Julkisen palvelun yksikön työjärjestyksestä on ennen sen vahvistamista pyydettävä lausunto maa- ja metsätalousministeriöltä. Työjärjestyksestä on sen vahvistamisen jälkeen toimitettava välittömästi jäljennös maa- ja metsätalousministeriöön. 7 luku Erinäiset säännökset 33 Metsäkeskukselle siirtyvä kiinteä omaisuus on pidettävä omistamistaan kiinteistöistä alueyksiköittäin ajantasaista luetteloa. Niiden osalta luettelon tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot kunkin kiinteistön osalta: 1) kiinteistön nimi; 2) kiinteistötunnus; 3) sijaintikunta ja -alueyksikkö; 4) tasearvo; 5) milloin, millä saantoperusteella ja miltä taholta metsäkeskus tai metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta anne-

8 1102/2011 tussa laissa (1474/1995) tarkoitettu metsäkeskus on omaisuuden saanut; 6) maininta siitä, kuuluko kiinteistö metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön vai liiketoimintayksikön hallinnoimaan omaisuuteen; 7) kiinteistön käyttötarkoitus mukaan lukien vuokraus. Metsäkeskuksen on merkittävä 1 momentissa tarkoitetut tiedot luetteloon myös sen omistuksesta siirtyneistä kiinteistöistä. 34 Metsäkeskukselle siirtyvä muu kuin kiinteä omaisuus on pidettävä kiinteistöosakkeista, muista osakkeista ja osakkuuksista alueyksiköittäin ajantasaista luetteloa. Osakkeiden osalta luettelon tulee sisältää vähintään seuraavat tiedot: 1) minkä omaisuuden hallintaan kiinteistöosakkeet oikeuttavat; 2) osakeyhtiön nimi ja sijaintikunta; 3) osakkeiden tasearvo; ja 4) milloin ja millä saantoperusteella ja miltä taholta metsäkeskus tai metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa tarkoitettu metsäkeskus on osakkeet saanut. 8 luku Voimaantulo 35 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. 36 Johtava esittelijä Tämän asetuksen voimaan tullessa metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa tarkoitettu viranomaispäällikkö siirtyy toimimaan metsäkeskuksen alueyksikön johtavana esittelijänä sen jälkeen kun aluejohtaja on valittu alueyksikköön. 37 Metsäkeskusten tilikauden 2011 tilinpäätösten vahvistaminen ja allekirjoittaminen Metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa tarkoitetun metsäkeskuksen tilikauden 2011 tilinpäätöksen vahvistaa metsäkeskuslain 37 :n 4 momentissa tarkoitettu väliaikainen alueneuvottelukunta tai varsinainen alueneuvottelukunta, jos se on jo valittu, ja allekirjoittavat edellä mainittu toimielin ja metsäkeskuslain 37 :n 3 momentissa tarkoitettu henkilö. Vahvistettu tilinpäätös on toimitettava viimeistään 7 päivänä toukokuuta 2012 maa- ja metsätalousministeriölle. 38 Kirjanpitoa koskeva siirtymäsäännös Metsäkeskuksen on esitettävä maa- ja metsätalousministeriölle viimeistään vuoden 2012 tilinpäätöksessä erilliset taseet julkisen palvelun yksikön hallinnoimista varoista ja muusta omaisuudesta sekä veloista ja muista velvoitteista sekä liiketoimintayksikön hallinnoimista varoista ja muusta omaisuudesta sekä veloista ja muista velvoitteista 31 päivän joulukuuta 2012 tilanteen mukaisena. Ennen 1 momentissa tarkoitettua erillisten taseiden esittämistä metsäkeskuksen on huolehdittava 15 :ssä tarkoitetun erilliskirjanpidon avulla julkisen palvelun yksikön ja liiketoimintayksikön varojen erillään pidosta ja omaisuuserien asianmukaisesta käypiin arvoihinsa arvostettuna kirjaamisesta kirjanpitoon. 39 Erään tehtävän järjestäminen Metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetussa laissa tarkoitettujen metsäkeskusten katselmustoimikunnat jatkavat toimialueillaan siihen saakka, kunnes uudet katselmustoimikunnat on valittu 24 :n mukaisesti.

1102/2011 9 Metsäkeskusten katselmustoimikunnissa tämän asetuksen voimaantullessa vireillä olevat katselmusasiat siirtyvät siihen tässä asetuksessa tarkoitettuun katselmustoimikuntaan, jonka toimialue sisältää 1 momentissa tarkoitetun lain mukaisen katselmustoimikunnan toimialueen. Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 2011 Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ EDITA PRIMA OY / EDITA PUBLISHING OY ISSN 1455-8904 / 1237-3419 (painettu)