Uusi hyvännäköinen ja hiljainen hajotinperhe
Uusi muoto, uusi laatu, uusi kotimaa! Fläkt Woodsin hajottajaperhe on uudistunut perusteellisesti. Uutta on ulkonäkö, valmistustekniikka, asennettavuus ja jopa kotimaa! Fläkt Woodsin uuden hajottajaperheen linjoihin etsittiin ajattomuutta ja sopivuutta erilaisiin ympäristöihin. Vanha, terävä kulmikkuus on nyt historiaa. Muodoissa on pyöreyttä, joka miellyttää nykyihmisen silmää ja luo rauhallisen ilmeen. Kun hajottajia lähdettiin uudistamaan, meillä oli Fläktin kanssa kaksi yhteistä tavoitetta. Halusimme, että hajottajat istuisivat luontevasti erilaisiin tiloihin ja että niiden asentaminen ja säätäminen olisi helppoa. Lisäksi kiinnitimme huomiota muotojäykkyyteen. Halusimme, että tuote tuntuu laadukkaalle myös kädessä. Aikaisempien töitteni kautta tunsin arkkitehtien toiveet. He haluavat, että esineen tekniset osa-alueet ovat loppuun asti harkittuja ja huomaamattomia. Suunnittelemastani STQA:sta on tullut paljon myönteistä palautetta. Fläktiltä sain lisäksi runsaasti tietoa asentajien ja asiakkaiden käyttökokemuksista. Lähtökohdat olivat selkeät. Oli luotava pitkäikäinen, korkealaatuinen ja huomaamaton tuote, jolla on kuitenkin oma luonne. Tämä on mahdollista vain silloin, kun kuunnellaan materiaalia ja suunnitellaan sen ehdoilla mahdollisimman hyvä tuote. Hajottajien osalta olen tyytyväinen lopputulokseen. Tavoitteet saavutettiin ja aika näyttää, onko käsissämme trendikäs klassikko. Seitsemän mallivaihtoehtoa ja värit arkkitehdin toiveiden mukaan Jotta hajottajat sulautuisivat huomaamattomasti erilaisiin ympäristöihin ja samalla selviytyisivät ansiokkaasti ilmanvaihdon haasteista, tarjolla on oltava erilaisia vaihtoehtoja. Seitsemästä erilaisesta pintakuviosta löytyy vedottoman ilmanvaihdon ratkaisu jokaiseen tarpeeseen. Valkoisen vakiovärin lisäksi hajottajat saa lisähintaan haluamansa värisinä. Hajottajan etulevyn koodi RHKH RHKB Yhdistelmäkoodi RHOH RHOB HPKH HPKB Kirsi Svärd Muotoilujohtaja, teollinen muotoilija, ED-Design Oy DYCH DYCC DYKH DYKC VSKH VSKB VFKH VFKB Pyöreä pelkistetty muoto on kaunis ja ajaton. Myös runko-osan muotoilu on linjakkaampi ja pyöreämpi kuin ennen. Laadun aistii kaikista yksityiskohdista. Hajottimien uudelle designille ja kiinnitysmekanismille on haettu koko Euroopan laajuista mallisuojaa. Uudet yhdistelmäkoodit Yhdistelmäkoodit helpottavat suunnittelijoiden työtä. Koodi sisältää aina etulevyn, runko-osan ja tasauslaatikon. Sijoittamalla yhdistelmäkoodin esim. ExSelAiriin, MagiCadiin tai CADSiin suunnittelija saa simuloitua ja mitattua eri vaihtoehtojen heittokuviot ja arvot sekä löytää helposti optimin ratkaisun. Esimerkki yhdistelmäkoodista: RHKB-200-3-6-C Rakenne K = rei itetty O = rei ittämätön Koko 100, 125, 160, 200, 250, 315 (kanavaliitäntä) CleanVent-pinnoitettu Hajottimen rungon koko 4 = 425 x 425 6 = 595 x 595 Tasauslaatikon malli 2 = 1:2 3 = 1:3 Uudet hajottajat saa halut taessa myös ainutlaatuisella CleanVent-pinnoitteella. Nanotekniikkaa hyödyntävä pinta on helppo pitää puhtaana. CleanVent-pintaan ei lika tartu.
Suomalaista teknologiaosaamista Hajottajan etulevy, runko sekä tasauslaatikko on kokonaisuudeksi suunniteltu paketti, joka on toimintavarma ja hiljainen. Suunnittelu on helpompaa, kun laitekokonaisuudella on oma yhdistelmäkoodi. Tasauslaatikko täyttää kanavistoilta vaadittavan C-luokan tiiviyden. Fläkt Woodsin hajottajatuotanto on siirtynyt Toijalaan kokonaan uudelle tuotantolinjalle. Samalla hajottajien tuotantotekniikka on modernisoitu. Hajottimet ja niiden rungot valmistetaan nyt syvä vetotekniikalla. Valmis kappale puristetaan prässin ja erikoistyökalun avulla yhdellä vedolla suorasta levystä. Hajottajan etulevy ja runko-osa ovat ehdottoman mittatarkkoja. Asennusta hankaloittavia tai häiriöääniä aiheuttavia saumoja ei Fläktin uusissa hajottajissa ole. Nerokas kiinnitysmekanismi Hajottajakokonaisuutta on parannettu myös uuden kiinnitysmekanismin avulla. Hajottajan etulevy kiinnitetään runkoon uuden, nopean kiinnityksen mahdollistavalla, metallijousella. Osa lukittuu runkoon hetkessä ja se mahdollistaa myös etulevyn korkeuden helpon säädön. Etulevyn korkeutta säätämällä päästään vaikuttamaan mm. heittopituuteen. Silent Choice Hiljainen valinta Pyöreät muodot, parempi mittatarkkuus ja tarkasti yhteen sovitettu kokonaisuus merkitsee energiatehokkuuden ohella hiljaista toimivuutta. Fläkt Woods tunnetaan ilmankäsittelyjärjestelmien kokonaistoimittajana ja jokainen yksityiskohta on suunniteltu ja mitattu toimimaan optimaalisesti kokonaisuuden osana. Esimerkiksi kanavaliitännän ja hajotin liitännän suhteella on merkitystä vedon tunteen kokemiseen, energia tehokkuuteen ja äänitasoihin. Mittauksemme osoittavat, että 1:3-mitoitus on vaimentamatonta parempi ratkaisu. Molemmat mitoitusvaihtoehdot ovat luonnollisesti valittavissa mallistossamme. Mittatarkkuus, pyöreät muodot, reikien optimointi, saumattomuus ja helppo säädettävyys vaikuttavat kaikki yhdessä äänitasoihin. Fläkt Woodsin hajottaja on aina hiljainen valinta. Etulevyn lukitus on nopea ja varma. Puhdistuksen yhteydessä etulevyn voi laskea työn ajaksi turvanarujen varaan.
Suunnittelun ja asentamisen helppoudessa uudet hajottajat ovat lyömättömiä Etulevy paikoilleen asenna! Aikaa 13 sekuntia! Parhaiden ilmanvaihtotuotteiden lisäksi Fläkt Woodsin haasteena on tehdä suunnittelijoiden, urakoitsijoiden ja asentajien sekä jakeluketjun työ mahdollisimman helpoksi. Suunnittelijoiden osalta haaste merkitsee laadukkaan ja monipuolisen tuotevalikoiman tarjoamista sekä suunnitteluohjelmien mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä. Ilmavirtojen ja heittokuvioiden simulointi erilaisissa tiloissa on nopeaa ja tarkkaa ExSelAir- ja Simulate Air-ohjelmilla. Myös kokonaisuuksien suunnittelussa on menty iso harppaus eteenpäin. MagiCadja CADS-ohjelmien hyödyntäminen on yhdistelmäkoodien ansiosta paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa. Täsmälliset toimitukset Hajottajatuotannon siirtyminen Suomeen merkitsee tehostuvaa logistiikkaa, lyhyempiä kuljetuksia ja täsmällisiä toimitusaikoja. Tehtaan läheisyys antaa mahdollisuudet myös yksilöllisiin ratkaisuihin silloin, kun niitä tarvitaan. Fläkt Woodsin asiantuntija-apu on käytössänne, sillä koko hajottajaosaaminen on nyt keskittynyt Suomeen. Rakentamisen aikainen suojaus Asentamisen jälkeen hajottaja on perinteisesti alttiina rakentamisen aikaiselle lialle ja pölylle. Fläkt Woods ajatteli tämänkin asian toisin. Suunnittelimme hajottajaan ekologisen kuljetuslaatikon siten, että laatikko voi toimia myös rakentamisen aikaisena suojana. Asentamisen jälkeen pakkaus on helppo kiinnittää hajottimen pölysuojaksi ja se otetaan pois vasta, kun tilat ovat kunnossa ja loppusiivous alkaa. Uusi kätevä pakkaus helpottaa myös tukkuliikkeen logistiikkaratkaisuja. Kiinnitettäessä etulevyä nostat etulevyn ylös ja jouset (4 kpl) lukittuvat automaattisesti runko-osaan. Irrotettaessa painat jousien vipua alas, jouset taipuvat taaksepäin ja irtoavat rungosta ja etulevy vapautuu. Yhdistelmäkoodien ansiosta ExSelAir- ja MagiCad-tyyppisten suunnitteluohjelmien käyttö on entistä helpompaa. Halusimme nostaa hajottimen asentamisen helppouden aivan uudelle tasolle. Keräsimme asentajien kommentteja ja kokemuksia ja mietimme asiat uudelleen muotoilijan kanssa. Kehitimme uudenlaisen kiinnitystavan, joka on nopea, varma ja yksinkertainen. Nyt Fläkt Woods hajottajan etulevyn kiinnittää paikoilleen helposti 13 sekunnissa. Lisäksi kiinnitysmekanismi mahdollistaa helpon etulevyn korkeussäädön. Asennettavuudessa ja säädettävyydessä Fläktin uudet hajottajat ovat vailla vertaa. Säätöihin on helppo päästä käsiksi Etulevyn helpon irrotettavuuden vuoksi myös hajotinkokonaisuuden säätäminen on vaivatonta. Tärkeisiin säätölaitteisiin pääsee helposti käsiksi ja säätötyö käy nopeasti. Asentaja saa samassa ajassa enemmän aikaan. Vaihdettava etulevy on muuntojoustavuutta Hajottajamallistossa on seitsemän erilaista etulevyvaihtoehtoa. Mikäli tilan alkuperäinen käyttötarve muuttuu tai heittokuvioita tai tilan ilmettä halutaan muuttaa, se on mahdollista heittokuvion säätöosan tai varaosana saatavan uuden etulevyn avulla.
We Bring Air to Life Fläkt Woods on edelläkävijä ja ykkönen ilmankäsittelyssä. Olemme erikoistuneet laajaalaisesti ilmastoinnin ja ilmankäsittelyratkaisujen kehittämiseen ja valmistamiseen. Jatkuva tavoitteemme on tehdä järjestelmiä, jotka täsmällisesti tuottavat halutun toiminnon ja suorituskyvyn samalla maksimoiden energiahyötysuhteen. Ratkaisut kaikkiin ilman käsittelytarpeisiin Fläkt Woods tuottaa ratkaisuja rakennusten ilmanvaihtoon ja ilmastointiin ja puhallinratkaisuja teollisuuteen ja infrastruktuuriin. Ilmankäsittelykoneet Moduulikoneet, kompaktikoneet ja pienet ilmankäsittelykoneet. Jokainen malli ja toiminto on suunniteltu antamaan hyvä sisäilman laatu mahdollisimman taloudellisesti ja käyttövarmasti. Päätelaitteet ja kanavat Tulo- ja poistoilman ilmanjakolaitteet ja venttiilit seinä-, katto- ja lattiaasennuksiin sisältyvät laajaan valikoimaamme ja sopivat kaiken tyyppisiin sovelluksiin. Jäähdytyspalkit Aktiiviset sisäilmapalkit ilmanvaihtoon, jäähdytykseen ja lämmitykseen ja passiiviset konvektorit jäähdytykseen. Ainutlaatuiset mukavuussäädöt ja virtauskuvion säätöominaisuudet. Asuntoilmanvaihto Täydellinen valikoima tuotteita asuntoilmanvaihtoon. Sisältää ilmanvaihtokoneet, poistopuhaltimet ja liesikuvut, jotka on suunniteltu optimoimaan sisäilman mukavuutta ja säästämään energiaa. Energian talteenotto Monipuoliset tuotteet ja järjestelmät, jotka ottavat talteen energiaa, parantavat ilmanvaihtoa ja säätävät kosteutta. Puhaltimet Kehittyneet aksiaali-, radiaali ja kammiopuhaltimet kaikkiin tarpeisiin. Kattava valikoima sisältäen korkean lämpötilan ja ATEX-luokitellut vaihtoehdot. Suunnitteluperusteina energiahyötysuhde ja minimoidut elinkaarikustannukset. Jäähdyttimet Ilmalauhdutteiset ja nestelauhdutteiset jäähdyttimet, joilla jäähdytysteho 1800kW asti. Suunniteltu minimoimaan vuotuista energian kulutusta kaiken tyyppisissä rakennuksissa. Säätölaitteet ja käytöt Muuttuvanopeuksiset käytöt ja säätöjärjestelmät testattuna täydellisen yhteensopivuuden varmistamiseksi. Asiantuntijamme neuvovat energian säästössä ja järjestelmien yhteen sovittamisessa. Akustiset tuotteet Muuttuvanopeuksiset käytöt ja säätöjärjestelmät testattuna täydellisen yhteensopivuuden varmistamiseksi. Asiantuntijamme neuvovat energian säästössä ja järjestelmien yhteen sovittamisessa. Fläkt Woods Oy Kalevantie 39, 20520 TURKU Puh. 020 442 3000 www.flaktwoods.fi