kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 4/201 5 SYYS LOKAKUU



Samankaltaiset tiedostot
KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintakertomus vuodelta 2009

Suomen Kameraseurojen Liiton koulutukset syksyn 2014 aikana

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

MAALIS HUHTIKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 2/2015

Renkajärven valokuvauskilpailu 2010 suosio kasvaa!

Ounaksen Retkiviikko OunasTriathlon Ohjelma

Kajaanin Planeetan jäsenlehti Nro 2/201 0

Soukan Kamerat ry Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

TAMMIKUU HELMIKUU. kameraseura. vuodesta UUTISET 1 /201 5, osa 2

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Sukuseuran matka Pietariin

Näillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.

KAMERALEHTI, KAMERASEURA R.Y. KERTOMUS TOIMINNASTA 2015

Puheenjohtaja Teemu Laulajainen Sihteeri Sanna Kinnunen

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

TOUKO ELOKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5

Kokemuksia Unesco-projektista

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Arvo&Lahja Aktiivinen arki ikäihmisille ja nuorille. Hyvä kuva. Hannu Räisänen Kevät 2017 Osa 1

kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 5/201 5

TAMMIKUU HELMIKUU. kameraseura. vuodesta UUTISET 1 /201 5, osa 1

TOUKO ELOKUU. kameraseura. vuodesta 1921 UUTISET 3/201 5

4.1 Samirin uusi puhelin

Ilkka Horelli Turun VPK, kilpailun puuhamies

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

Yhteystiedot: Sähköposti:

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

HAMINAMÄKI. Euroopan kulttuuriympäristöpäivät 2017 Luontoon yhdessä Kulttuuriympäristön tekijät kilpailu lapsille ja nuorille

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

o l l a käydä Samir kertoo:

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

ILMOITTAUDU: (09) Ilmoittautuneille ja kurssimaksun maksaneille lähetetään vahvistus koulutuksen alkamisesta.

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Rauman nuorten työpaja

C MY CITY - LASTEN VIRTUAALINEN ARKKITEHTUURIKARTTA

kameraseura vuodesta UUTISET 5/201 4

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

Keskiviikko

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

JOENSUUN KAMERASEURA RY

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala

Suunnistuskoulu 2015

Taurus Hill Observatory Venus Transit 2012 Nordkapp Expedition. Maailman äärilaidalla

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari

Tekninen ja ympäristötoimiala

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Digitaalinen työnkulku digivalokuvaajille

Maanantai klo (F2066 ja F2063) Tehtävä 1 - Audiovisuaalisen mediakulttuurin koulutusohjelma

RYHMÄYTTÄMINEN. Ortodoksisten nuorten liitto ONL ry teksti Maria Kauppila, kuvat Artturi Hirvonen & ONL

Metsänhoitoyhdistysväen hyvinvointi ja hallittu muutos hanke. Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen metsänomistajain liitot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI

1. Yleistä Nämä säännöt koskevat Kameraseura ry:n (jatkossa Kameraseura tai Seura) sisäisiä valokuvakilpailuja.

- Kenttä auki vapaata harjoittelua varten Tavesin jäsenille, su klo Pakkasraja -15 C, seuraa myös lumitilannetta.

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Kun yritän luoda täydellisen kuvan, käytän aina tarkoin määriteltyjä

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

Hotel Levi Panorama & Levi Summit

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

valokuvanäyttely Ari Helander Anna Kuokkanen Henna Lundenius Helena Perhonen Juha Vakkilainen

HANNU 60 vuotta. Yllätys onnistui. Voi teitä minkä teitte mulle!!

OmaLahti tilaisuus Nastolan alueen asukkaille. Kukkasen koulu

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

苏 州 (Suzhou)

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Millainen on hyvä kuva? Anna-Kaarina Perko

Preesens, imperfekti ja perfekti

TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019

Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu)

Juhlavuoden organisaatio

POWER TO YOUR NEXT STEP Tartu jokaiseen tilaisuuteen

Vlogi aikakaudella. kaupallinen vuorovaikutus

Varjomaailma sarjakuvan ja verkkosivuston vastaanotto. Tuuli Erkko Varjomaailma hankkeen loppuseminaari

Lasten museokesä 2013

Transkriptio:

kameraseura vuodesta 1921 UUTISET 4/201 5 SYYS LOKAKUU

Puheenjohtajalta Syyskausi käynnistyy upeasti kahdella näyttelyllä. Perinteinen AITA 2015 WALL näyt tely Helsingin rautatieasemalla esittelee jo 18. kerran Kameraseuran eri kerhojen toimintaa ja kuvia. Jokainen kerho sekä Suurpalkintokilpailun voittaja Jussi Jyvälahti luovat omat näyttelykokonaisuutensa ja tarjolla on monipuolinen kattaus. Voisiko olla erinomaisempaa paikkaa esitellä seuran ja kerhojen toimintaa harva näyttely saa osakseen niin laajaa katsojakuntaa kuin vilkas rautatieasema keskellä Helsinkiä! Tänä vuonna näyttelyn avaajana toimii Suomen valokuvataiteen museon johtaja Elina Heikka. Näyttely on avoinna 30.8.2015 asti. Kamera galleriassa puolestaan on elokuun ajan esillä aivan toisentyyppinen näyttely. Ismo Hölttö palaa juhlavuotenaan Kameraseuraan piirustuksin ja maalauksin. Ismo Hölttö alkoi harrastaa valokuvausta Kameraseurassa kuusikymmenluvulla, jolloin virallista valokuvauskoulutusta ei vielä ollut. Kameraseura on ollut merkittävä ponnistuspohja ja kouluttaja monille valokuvataiteilijoille, mm. Höltölle ja muille kuuluisan Imago 6 ryhmän jäsenille. Ismo Hölttö on tunnettu valokuvaajana, nyt on tilaisuus tutustua hänen kynällä, hiilellä ja pensselillä tehtyihin kuviin ja tulla katsomaan arvostetun kuvantekijän tuotannon vähemmälle huomiolle jäänyttä puolta. Näyttely on avoinna 30.8.2015 asti. Kameraseura tarjoaa edelleenkin laaja alaisesti koulutusta vaativuudeltaan eritasoisilla kursseilla niin jäsenilleen kuin ulkopuolisillekin ja syksyn koulutustarjonnassa uusia kursseja ovat mm. Videokuvaus DSLR kameralla sekä Kuvat ja ääni, av ilmaisun perusteet. Nuorten kerho on aloittanut yhteistoiminnan Valokuvataiteen museon kanssa ja nuoret kokoontuvat valokuvauksen, visuaalisen kulttuurin ja yhdessä tekemisen tiimoilta sekä Kameraseurassa että valokuvataiteen museon tiloissa. Nuorille oli myös elokuun lopulla Suomen kameraseurojen liiton (SKsL) järjestämä kesäleiri NVK WEEKEND Helsingissä Kansikuva: Pauli Araneva 2

Kameraseuran tiloissa. Leiri tarjosi inspiroivia luentoja, opetusta, kuvaamista, verkostoitumista, yhdessä olemista ja ennen kaikkea ikimuistoisia kokemuksia. Hallitus on jatkanut työtään printtimedian ja digitalisoitumisen muutosten tuomien haasteiden kanssa. Vuonna 2021 tulevan satavuotisjuhlavuoden tiimoilta on käyn nistetty juhlavuoden suunnittelu sekä seuran historiatiedon kerääminen. Hallituksen tehtävänä on mahdollistaa laaja alainen toimintaympäristö ja varmistaa seuratoiminnan edellytykset jatkossakin yhdessä vapaaehtoisten toimihenkilöiden ja työntekijöiden kanssa. Toivotan kaikille jäsenille kokemusrikasta syksyä Kameraseurassa, toimit sitten yhden tai useamman kerhon illoissa, Lauantaikameroiden kuvausretkillä tai laajennat valokuvaustaitojasi kursseilla. Seuran jäsenet ovat toimintamme ydin ja vapaaehtoistyön merkitys on erittäin tärkeä. Jäsenten aktiivinen osallistuminen niin kerho kuin näyttelytoiminnassa sekä muissa tapahtumissa on toimintamme keskeinen perusta. Tule mukaan toimihenkilöksi tarjolla on mukavaa tekemistä ja yhdessäoloa. Kameraseurassa on hyvä harrastaa hyvässä seurassa! Aija Lehtonen, puheenjohtaja 3

Kuukausikokous kuukauden toinen tiistai Kuukausikokouksissa vierailevat huippukuvaajat kertomassa tarinoita ja esittelemässä kuviaan. Kokouksissa järjestetään vapaa aiheinen valokuvauskilpailu, jonka useimmiten arvostelee kunkin illan vierailija. Tässä onkin hyvä tilaisuus tulla kuulemaan, mitä mieltä alan huiput ovat sinun kuvistasi! Tiistaina 12.5. pidettiin perinteinen kevätjuhla. Illan aikana musisoivat Shane MacKenzie (kontrabasso) ja Simo Pinomaa (saksofoni). Markku Huhta esitti runoja Etelä Pohojammaan murtehella. Kuvat: Jari Mankinen Runua syntyy satunnaasehen tahtihin silloon, kunon syntyäksensä 4

5

Lauantaikamerat. Lauantaikamerat tarjoaa seuran jäsenille tilaisuuden lähteä yhdessä kuvaamaan, tutustumaan näyttelyihin tai viettää muuten vain aikaa yhdessä valokuvauk sen parissa. Silloin tällöin teemme kuvausretkiä pääkaupunkiseutua kauemmaksikin, ulkomaan kohteita unohtamatta. lauantaisin Huhtikuun alussa Lauantaikamerat lähti näyttelykierrokselle. Tutustuimme aina yhtä tunnelmallisessa Ateneumissa Ismo Höltön näyttelyyn. Hienoja kuvia kuusikymmen luvun ihmisistä omissa miljöissään. On aina mukava nähdä millainen Helsinki oli ennen. Moni paikka on kokenut kuvien ottamisen jälkeen täydellisen muutoksen. Ihailimme myös Ateneumin sisäportaiden astinkivissä olevia fossiileja. Ateneumista siirryimme Kiasmaan katse lemaan yhdysvaltalaisen valokuvataiteilijan Robert Mapplethorpen valokuvia. Kuvat olivat mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä. Kuva: Erik Salo 6

Väriä, väriä ja vielä kerran väriä! festariin, jossa musiikki soi ja heitettiin 25.4. kuvasimme väriestejuoksutapahtumaa porukalla väripommeja ilmaan noin vartin Kaisaniemenpuistossa ja sen lähiympäris välein. Paljon siis värikästä kuvattavaa. tössä. Väriestejuoksussa radalla oli värjäyspisteiden lisäksi myös 10 huikeaa Tapahtuman jälkeen vielä osa porukasta estettä, paljon musiikkia, vaahtoa ja muita kävi kirjasto 10:ssä katsomassa Miia yllätyksiä! Juoksijat aloittivat puhtaana ja Collanderin ja Virpi Siipolan valkoisena kuin maalaamaton taulu. Juok yhteisnäyttelyn Koukutettuna musiikkiin: sun jälkeen he olivat käyneet läpi erilaisia Yhteiset sävelet, jaetut muistot. Näyttely esteitä, joista osassa saivat päälleen mojo koostui yhteisistä keikkahetkistä, van annoksen eriväristä jauhetta. Maalin toteutettuna valokuvin ja virkattuina älkeen koko porukka osallistui yhteiseen keikkakuvina. Hienosti toteutettu näyttely. Kuva: Jaana Jaakkola Kuva: Miia Collander Värijuoksusta otti kuvan myös Pauli Araneva (ks. kansikuva). Kuva: Reija Koistinen HEI, OTETAAN SELFIE! 7

23.5. lähdimme Vanhankaupunginlahdelle luontopolun ja menimme Lammassaareen Lammassaareen ja sen lähiympäristöön pitkospuita pitkin. Kevään kukkaset olivat kuvaamaan kaunista luontoa. Tällä kertaa päässeet vauhtiin, niistä saatiin kauniita keskityimme makrokuvaukseen luonnon kuvia. Samalla bongasimme muutaman helmassa. Kiersimme Pornaistenniemen kiinnostavan kauniisti laulavan linnun. Kuva: Katariina Forsblom Kuva: Tua Rahikainen 8

30.5. oli extra tapaaminen ja osallistuimme vaajiin. Zombie kulkue lähti liikkeelle ja oi ensimmäistä kertaa Zombie Walk tapahtu boy johan mentiin vauhdilla. Zombeilla taisi maan. Yhdeksän rohkeaa kuvaajaa tuli pai olla kiire päästä perille kuuntelemaan bän kalle valmiina kuvaamaan. Ensin kuvasim diä ja pitämään hauskaa. Siinä vauhdissa me Ruttopuistossa kunnon poseerauskuvia, putosivat muutamat lauantaikameralaiset kun zombit halusivat ehdottomasti päästä vauhdista ja jäivät matkan varrelle. Pari mukaan kuviin. Sitten laitettiin vauhtia ku sinnikästä pääsi maaliin asti. Kuva: Helena Blomqvist ZOMBIT RANNALLA Kuva: Ilkka Roitto Kuva: Tiina Lähteenmäki Kuva: Paula Lehtimäki 9

Lauantaikameroiden perinteinen kesäkuun ympäristöön. Kävimme myös vesitornissa viikonloppureissu suuntautui tällä kertaa katsomassa Raumaa lintuperspektiivistä. Raumalle. Vaihtelevan sään saattamana kuvasimme innokkaasti Raumaa sekä Kotimatkalla kurvasimme vielä Turun taide Vanhaa Raumaa, joka valittiin Unescon museoon, jossa tutustuimme ranskalaisen maailmanperintöluetteloon vuonna 1991 Jacques Henri Lartiguen Riviera ainutlaatuisena esimerkkinä elävästä ja valokuvanäyttelyyn. Hyväntuuliset valokuvat hyvin hoidetusta vanhasta pohjoismaisesta ajoittuivat pääosin 1920 50 luvuille puukaupungista. Rivieran kulta aikaan, jota leimasivat yläluokkainen ihana joutilaisuus, seura Välillä satoi rankasti, silloin tutustuimme piirien säihke, urheilullinen rantaelämä ja kolmeen museoon ja niiden piha aamuun asti jatkuvat juhlat. Kuva: Päivi Kahila Kuva: Gun Britt Husberg 10

Kuva: Tua Rahikainen Kuva: Minna Rapeli Teksti: Katariina Forsblom ja Mari Kivi 11

Fiilisfotarit kuukauden ensimmäinen tiistai 5.5 kokoonnuimme Töölönlahden rannan Sinisen kahvilan edustalla, josta lähdimme joukolla kiertämään ja kuvaamaan. 7.4 teemana oli katukuvaus ja mallikuvaus Kierros meni mukavasti jutellen ja kuvaten miljöössä. Paikalla oli useita malleja, joita Töölönlahtea ja lähiympäristöä, noin kuvasimme kauniissa mutta hiukan kirpeäs fiilispohjalta. sä kevätilmassa. Myös seuran studio oli käytössämme. 2.6. kokoonnuimme galleriaan katsomaan kahdella viime kerralla otettuja kuvia Kaikkinensa ilta meni nopeasti, ja ehkä katukuvia ja Töölönlahden retken tuotoksia. palaamme vielä aiheeseen riippuen fiiliksistä. 12 Teksti: Veli Hietameri

AV ilta kuukauden toinen keskiviikko vuorotellen Tekniikan kanssa AV illassa keskitytään valokuvan ja ääni Selostusta kannattaa äänittää n. 1 2 min maailman yhdistämiseen perustuviin AV ohjel jaksoissa ja liittää tiedostot peräkkäin kuva miin. Parhaimmillaan kokonaisuus on paljon esitykseen. Leikkaa liimaa siirrä käy helpos vaikuttavampi kuin kuvat tai ääni yksinään. ti. Taukoja voi lisätä. Puheen ja musiikin vuorottelua voi tyylikkäästi häivyttää. Kiinnostaako valokuvan ja äänen yhdistä Ehkäpä kerholaiset innostuvat musiikin si minen? Miten pääsen liikkeelle ensimmäisen jaan tai lisäksi äänittämään selostusta tai ohjelman kanssa? Onko tekniikasta tai vaikka luonnon ääniä. mielipiteitä? Haluatko saada rakentavia Omat ohjelmat Jari Mankinen esitti kaksi lyhyttä Time kommentteja omiin teoksiisi? lapse kuvaesitystä. Venus laskee sisälsi ohjelmista kysyttävää? Haluatko vaihtaa huimaavat kuvat tähtitaivaasta 277 kap Kerhoiltaan 13.5.2015 saapui 12 jäsentä. paletta! Hän oli tehnyt suuren työn äänit Hannu Lehto esitteli Audacity ohjelman täessään jäiden ääntä, mutta äänimaailma uusinta versiota 2.1.0. Ohjelma on ääni ei oikein tehnyt meihin vaikutusta. Toinen editointiin tarkoitettu ryhmätuotos. Lue lisää: esitys oli Linnunlaulua ja aamun saras web.audacityteam.org tusta. Kokeilusta pidettiin. Ohjelman Help valikosta tai YouTuben Hannu Lehto: Suunnistusta ja opastuksesta voi opetella ominaisuuksia. valokuvausta Suomenkielisen käyttöohjeen voi Googlata: Hannun henkilökohtainen historia näiden SibeliusAkatemian oppilastyö auttaa harrastusten parissa valotti elämän kiertoa: aloittelijaa. joskus harrastetaan ja joskus dokumentoi Hannu on käyttänyt WAV ja MP3 formaat daan. Hienoja mv kuvia vuosikymmenten teja. Ominaisuuksia on riittävästi, kaikki tar takaa. Hänen äänensä on todella sopiva vittava. Käyttöliittymä on looginen. Ohjelma selostuksiin! Musiikin ja selostuksen on laadukas ja ilmainen, vakaa, lisäksi vuoropuhelu oli sujuvaa. monipuolinen ja helppo oppia. Juhani Aittamaan esitys Kuvia Helsin Kävimme päätoiminnot havainnollisesti läpi. gistä sisälsi loistavia HDR kuvia T laiturin Ohjelmalla voi zoomata ääntä millisekuntien maisemista. Kuvissa on sävyjä runsaasti tarkkuudella, poistaa kohinaa, turhia häly jpg kuviin verrattuna. Panoraamakuvat ääniä, omia puhemaneereja, nostaa ja las näytettiin sekä kerrallaan että liukunäyttönä. kea erillisiä äänipisteitä, muuttaa nopeutta Tunnelmallisia kuvia sekä lyhyt opetusosa äänen muuttumatta tai muuttaen. Tarvit tekniikoista. setko takaperin puhetta? Sekin onnistuu. Teksti: Satu Posti 13

Natura kuukauden neljäs tiistai Naturassa (Luonto ja ympäristökuvaajat) mutta mukana oli kuvia myös mm. asiantuntevat luennoitsijat esitelmöivät luon Suomesta, Norjasta, Islannista, Japa tokuvan erilaisilla elementeillä. Kilpailuohjelma nista ja Galápagossaarilta. on monipuolinen: peruskilpailun lisäksi on kuvapari, kuvasarja, kuvakokonaisuus ja Illan kilpailuun osallistui 9 kuvaajaa 18 teemakilpailuja luonto ja ympäristöaiheeseen kuvaparilla. Voittajaksi tuli Vesa liittyen, ilman manipulointeja. Luontokuvaami kuvaparillaan Biitsillä (3 pistettä), toiseksi sen ohella perehdytään myös lajituntemiseen ja luonnossa liikkumiseen. 28.4.2015 vierailijana illan kokouksessa oli luonto opas ja kuvaaja Antero Topp. Jakkula Eero Hauta-aho kuvaparilla Lumikon kaksi pukua (2 p) ja kolmanneksi Juhani Visavuori kuvaparilla Pompulat (1 p). Kunniamaininnan sai Pekka Lehtonen kuvaparilla Siivet levällään. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille! Antero kertoi luontomatkoistaan ja esitteli Suuret kiitokset myös Anterolle kiinnos suuren määrän luontokuviaan eri puolilta tavasta esityksestä, hienoista kuvista ja maapalloa. Suuri osa kuvista oli Afrikasta, kilpailun tuomaroinnista. Kuva: Vesa Jakkula BIITSILLÄ 14

Lauantaina 23.5 teimme Nuorten ryhmän kanssa retken Korkea saareen. Kuvasimme retkellä kaikkea mahdollista tehtävänä oli ottaa jokunen kuva Kuva: Eero Hauta aho LUMIKON KAKSI PUKUA aitauksessa/ häkissä olevas ta eläimestä tai linnusta niin, ettei näy, että se on vangittu. Parhaat kuvat palkitaan vain ko. retkellä 23.5. otetut kuvat voivat osallistua. Kuva: Juhani Visavuori POMPULAT Retken kuva satoa katsellaan laajemmin täyteohjelmina syksyn kokouksissa. Teksti: Jari Mankinen Kuva: Pekka Lehtonen SIIVET LEVÄLLÄÄN 15

Maisemakuvaajat kuukauden kolmas keskiviikko Maisemakuvaajat on kaikille maisema kuvauksen eri muodoista, niin luonnon kuin kaupunkimaisemien dokumen toinnista tai mielenmaisemien luonnista, kiinnostuneille. Maisemakuvaajissa ei järjestetä kilpailuja ja kaikenlainen kuvien editointi on sallittu. Kerhon kokouksissa katsotaan osallistujien kuvia ja keskustel Vuoden neljäs kokous oli keskiviikkona 15.4. Illan vieras oli Pauli Savolainen, joka piti kiinnostavan ja hyvin seikkaperäisen esityksen maisemakuviensa luomisesta: tavoitteet, suunnittelu ja mitä reppuun. Täältä näet Paulin kuvia: https://www.facebook.com/paulisavolainenphotography. laan niistä sekä kuullaan aihepiiriin liittyviä esitelmiä. Kerho tekee myös kuvausretkiä. Kahvitauon jälkeen katsottiin jäsenten kuvia, joita oli tällä kertaa 23 kpl. Maisemakuvaajilla on sähköpostilista tiedotteiden jakelua varten, ja mukaan Paikalla oli 26 kerholaista. voi ilmoittautua osoitteessa maisema.kameraseura@gmail.com. Samaan osoitteeseen voi myös lähettää ehdotuksia ryhmän toimin nasta. Facebookissa on myös oma suljettu ryhmä (Maisemaryhmä KS) sielläkin voi tehdä ehdotuksia kerhon toiminnasta. Kuva: Seppo Viljanen TÖÖLÖNLAHTI 16 Kevään viimeinen kokous oli keskiviikkona 20.5. Tällä kertaa oli kaksi vierasta. Aluksi Tuula Heikkinen kertoi kuvaa misestaan sekä työnä että harrasteena, ja näytti omia maisemakuviaan, jotka olivat tällä kertaa kaikki neliön muotoisia. Keskus telimme kuvan formaatin merkityksestä ja

sen muuttamisesta, ja siitä mikä sopii Käytiin myös läpi esimerkkikuvan editointi mihinkin kuvaan. Lightroom ohjelmassa. Kahvitauon jälkeen Pauli Savolainen jatkoi Toukokuun kokouksessa oli hienosta kevät viime kerralla kesken jäänyttä laajaa esitys päivästä huolimatta läsnä 21 kerholaista. tä maisemakuvien luomisesta: toiminta kuvauspaikalla ja kuvien jälkikäsittely. Teksti: Erik Salo Kuva: Keijo Toivio CAPO DA ROCA Kuva: Minna Frii LAPIN RAUHAA 17

Kuva: Pirjo Lindfors ILTA PORIN KALLOSSA Kuva: Hannu Lehto BROKEN REFLECTION 18

Opintokerho Opintokerho on tarkoitettu niille, jotka kai paavat ohjausta valokuvauksen perusteiden omaksumiseen. kuukauden kolmas tiistai holaiset jalkautuivatkin kameroiden kanssa upeaan kevätsäähän gallerian lähistölle. Si tä ennen heille arvottiin erilaisia kuvaami seen ja kameran säätöihin liittyviä tehtäviä Kerhoilloissa käsitellään perusasioita toi sinaan alkeista alkaen, toisinaan jotakin seikkaa syventäen. Ja aina voi tulla myös vain kuuntelemaan ja katsomaan. kuten objektiivin eri kokoisten aukkojen käyttö, värilämpötilan säätö mm. harmaa kortin avulla, kultaisen leikkauksen toteutus kuvassa jne. Lyhyen kuvausretken jälkeen kuvat siirrettiin Siinä missä alkuvuodesta oli perehdytty ka omille koneille ja niitä muokattiin kuvan meran ja valokuvauksen tekniikkaan, huhti käsittelyohjelmalla. Illan aikana saatiin mo kuussa jatkettiin luontevasti kuvankäsittelyn nia hyviä kuvaus ja kuvankäsittelyvinkkejä saloihin. Jari toinen toisiltamme. Innostavaan iltaan oli Mankinen tutustutti kerholai set Adobe Lightroomin ominaisuuksiin. hyvä päättää kevätkausi. Osallistujia olikin kokoontunut melkoinen joukko ja kuvankäsittely selvästi kiinnosti Suurkiitos Tekniikkakerhosta vierailevana monia. asiantuntijana koko kevätkauden toimineelle Jari Mankiselle! Toukokuun kerhoillassa 19.5 kokeiltiin alku vuoden aikana opittua käytännössä ja ker Teksti ja kuva: Kristiina Sievi Korte 19

Tekniikka kuukauden toinen keskiviikko vuorotellen AV illan kanssa Kameraseuran tekniikkailloissa käsitellään valokuvaamiseen, kuvien käsittelyyn, joka tapauksessa vastuuvakuutus kannattaa julkaisuun ja tulostamiseen liittyviä laitteita ja hankkia. Ihmisryhmien päällä kuvaaminen ohjelmistoja. on kiellettyä. Kannattaa tutustua Trafin nettisivuilta ohjeisiin miehittämättömistä ilma aluksista sekä myös ilmailulakiin. 8.4.2015 pidettiin tekniikkaillan kokous, jossa esiteltiin kopterikuvausta. Illan vieras Antti Taskinen VectorHelistä esitteli pieniä Kokouksessa oli perinteinen kuvakilpailu teemana Tekniikka. Kilpailun voitti Seppo kuvauskäyttöön suunniteltuja miehittämät Viljanen kuvalla Cowboy ja toiseksi tuli tömiä koptereita sekä kertoi niillä kuvaami myös Sepon kuva UFO. Kolmanneksi sesta. sijoittui Vesa Greisin kuva Tekniikka petti. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille Kopterikuvaustekniikan lisäksi keskusteltiin osallistujille. mm. turvallisuusnäkökohdista, varusteista ja viranomaisohjeista onnettomuuksien Kokoukseen osallistui yhteensä 29 henkilöä. välttämiseksi. Kuvaajalla (kopterin lennät täjillä) on vastuu omasta toiminnastaan ja Kuva: Seppo Viljanen COWBOY 20 Teksti: Jari Mankinen

Kuva: Seppo Viljanen UFO Kuva: Vesa Greis TEKNIIKKA PETTI 21