n 3/2013 130 vuotta vähemmän yksinäisyyttä Onko HelsinkiMissio uskonnollinen järjestö? s. 12 Sisarjärjestömme Tukholmassa täyttää 160 vuotta s. 18 Isämentori Juha-Pekka Myllymäki: Perheitä auttamalla vaikutamme tulevaisuuteen s. 4
PÄÄKIRJOITUS 20.9.2013 Kaappikilttien kapina Kirjoitin jokin aika sitten tässä lehdessä herkistä ihmisistä, ja herkkyyteen liittyvistä ennakkoluuloista. Sain jutusta palautetta useilta ihmisiltä, jotka olivat kokeneet vapauttavaksi, että herkkyys voikin olla positiivinen asia, jopa erityislahja. Samalla he kertoivat itsekin olevansa herkkiä tulivat minulle ikään kuin kaapista herkkyytensä kanssa. Alkoi tuntua, että herkkyys on melkein kuin tabu, jotakin josta ei sovi puhua. Tabujen voima on suuri. Ne vaikuttavat siihen, mitä saa sanoa ja millainen saa olla. Näin ne vaikuttavat minäkuvaamme ja hallitsevat häpeän uhalla. Jäin miettimään, millaisia muita vastaavia tabuja yhteiskunnassamme on. Yksi on ainakin kiltteys. Se on niin leimautunut käsite, että ruotsalainen Stefan Einhorn jopa kirjoitti vuonna 2005 kirjan Aidosti kiltti, jossa hän pyrki siivoamaan kiltteyteen liittyviä negatiivisia latauksia: tyhmyyttä, naiviutta ja heikkoutta, ja osoittamaan, että kiltteys on yksi älykkyyden muoto. Kiltteys ja herkkyys ovat ilmiöitä, joihin kumpaankin voi liittyä sekä negatiivisia että positiivisia asioita. Liiallisina tai kärjistettyinä ne voivat olla haitallisia. Herkät ihmiset huomioivat ympäristönsä, kiltit välittävät muista. Miksi kuitenkin yhteiskunnassamme korostetaan molempia ominaisuuksia negatiivisten ääri-ilmiöiden kautta? Miksi kiltteys on manipulointia, ulkoa ohjautuvuutta tai kynnysmatoksi jäämistä, herkkyys heikkoutta tai pelokkuutta? Tabut palvelevat aina jotakin tarkoitusta. Ne kehittyvät osana yhteisöä ja palvelevat sen tehtävää, kulttuuria tai arvoja. Mitä kertoo kulttuuristamme, että herkkyys ja kiltteys ovat tabuja? Negatiivisia ominaisuuksia, jotka jopa herättävät häpeää, jos itsensä sellaiseksi kokee? Onko siis tavoiteltavaa olla välinpitämätön, kova ja itsekäs? Näkyykö tässä kenties rankka historiamme: vain itsensä kovettamalla on voitu selviytyä karuista kohtaloista ja ajoista? Tänä päivänä yhteiskuntamme kaipaa kuitenkin lisää kiltteyttä tai pikemminkin kiltteyden arvonnousua. Jokainen ihminen on lähtökohtaisesti kiltti. Jo aivan pieni lapsi kavahtaa kun näkee toiselle tehtävän pahaa, ja haluaa lohduttaa, jos toinen itkee. Uusin tutkimustieto tukee näkemystä synnynnäisestä myötätunnosta. Myötätunto siis elää jokaisessa meissä. Mutta kun kiltteys leimataan huonoksi asiaksi, alamme tukahduttaa luontaista kiltteyttämme. HelsinkiMissiossa me uskomme kiltteyden voimaan, joskin sanoitamme sen auttamishaluksi, myötätunnoksi tai välittämiseksi. HelsinkiMission laaja vapaaehtoisten ja lahjoittajien joukko todistaa, että pelkästään meidän toiminnassamme myötätuntoaan ja välittämistään kanavoi tuhansia kaappikilttejä. Mutta se ei vielä riitä meille. Haluamme kilttien kapinaa! Haluamme, että jokainen ihminen nousee ylpeänä barrikadeille välittämisen puolesta ja toteuttaa kiltteyttään estoitta: auttaa senioria tai lastenvaunujen kanssa liikkujaa raitiovaunussa, pysähtyy kuuntelemaan perheenjäsenensä kuulumisia, kutsuu yksinäisen sukulaisen kahville tai kysyy, voiko auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevaa naapuria. Tapoja välittää on miljoonia, ja niitä on jokaiselle tarjolla joka päivä. Lisäämällä arjen kiltteyttä uskomme, että voimme vähän kerrallaan murtaa myös avun pyytämisen tai vastaanottamisen tabua. Kulttuurissamme elää myös sellainen sitkeä ja vahingollinen harha, että elämästä pitäisi tai voisi selviytyä yksin. En tunne ketään, jonka kohdalla tämä olisi totta. Jokainen tarvitsee toista ihmistä ja vastavuoroisesti myös mahdollisuutta itse auttaa. Vuorotellen ja samaan aikaan. Kiltteys, kiltteyden kulttuuri, avun antamisen ja vastaanottamisen kulttuuri on valinta, jonka siemen meissä jokaisessa jo on. Yhteiskuntamme järjettömästä yksin pärjäämisen ja itsekkyyden ihannoinnista pitää vain päättää oppia pois. Aloita jo tänään! Henrietta Grönlund HelsinkiMission kansalaistoiminnan johtaja 2
Isämentori toimii paremman tulevaisuuden puolesta s. 4 n 3/2013 Lastenkotitoiminta on kuulunut alusta alkaen Helsingin Kaupunkilähetyksen tehtäviin s. 6 Akvarellgruppen samlas i Sörnäs s. 16 Hyvät muistot lastenkodista 1930-luvulta...10 Kuukausilahjoittaja auttaa tehokkaimmin...11 HelsinkiMission suhde uskontoon...12 Onko usko järjestöille kuuma peruna?...14 Sisarjärjestömme Tukholmassa auttaa asunnottomia...18 Luontoretki opetti yhdessä toimimista...20 Keikka-auttaja voi pelastaa seniorin päivän...22 Vauvan kanssa varamummin tukena...23 Äitimentori saa auttamisesta iloa elämään...24 Albertin olohuoneessa kohtaavat juniorit ja seniorit...25 Tyttö, joka halusi muuttaa lastenkotiin...26 Ajankohtaista...28 Aikalahjalla annat lapsille paremman tulevaisuuden...32 3
Isämentori sukupolveaan pelastamassa Emme ehkä pysty mullistamaan hetkessä maailmaa omalla toiminnallamme. Mutta perheiden auttamisessa ovat laajemman muutoksen siemenet, jotka leviävät lasten kautta heidän kasvaessaan tasapainoisemmiksi ja onnellisemmiksi, filosofoi HelsinkiMission isämentori Juha- Pekka Myllymäki. Yritysmaailman fokus on kääntynyt suurelta osin vain rahan tekemiseen, ja minä tulen siitä maailmasta. Eikä pelkkä raha tuo välttämättä ihmisille tyydytystä saati onnellisuutta, oivalsi Juha- Pekka Myllymäki, 56. Yritysvalmentajana työskentelevässä diplomi-insinöörissä nousi pintaan voimakas nykymenon kyseenalaistaminen Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Onko tämä se suunta, johon meidän kannattaa yhteiskuntana ja ihmiskuntana mennä? Riittääkö omaan napaan tuijottaminen siihen, että tulen onnelliseksi, vai voisinko käyttää panostani enemmän myös muiden hyväksi? 4
Tiedostamaton pyrkimys johonkin muutokseen eli ehkä miehen sisällä, mutta sen suurempaa draamaa isämentoriksi ryhtymisen taustalla ei ollut. Tiesin, että HelsinkiMissio on hyvää tekevä vapaaehtoisjärjestö. Sitten ystäväni kehotti katsomaan MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman, jossa Olli Valtonen oli haastateltavana. Olli kertoi koskettavasti Pelastakaa sukupolvi -projektista ja kutsui uusia vapaaehtoisia mukaan. Juttu näytti niin tärkeältä, että ilmoittauduin saman tien toimintaan, Juha-Pekka kertoo. Kouluarvosanoin kympin toimintaa Helsingin kaupungin työntekijät valitsevat tuettavat perheet, joita HelsinkiMissio osoittaa mentoreille. Liian haasteellisia tapauksia ei ole tarkoitus antaa vapaaehtoisille, vaan perheitä, joita tavallinen ihminen pystyy auttamaan kaupunkilaisjärkeään käyttäen. HelsinkiMissio kouluttaa vapaaehtoiset ja tukee heitä tehtävässään. Jos firmat toimisivat noin hyvin, Suomella ei olisi mitään hätää. Helsinki Mission toiminta on huippuhyvin organisoitua, kouluarvosanoilla kympin arvoista, Juha-Pekka Myllymäki kehuu. Yritysvalmennuksia tekevän miehen arviointikriteerit ovat korkeat ja pohjaavat yli 30 vuoden bisneskokemukseen. Olen esimerkki siitä, että aika epätodennäköiselläkin taustalla, raa asta bisnesmaailmastakin, voi tulla mukaan tällaiseen vapaaehtoistoimintaan. Saan enemmän kuin annan Isämentori tapasi tuettavan perheensä HelsinkiMission tiloissa Albertinkadulla. Mukana ensimmäisessä tapaamisessa olivat Pelastakaa sukupolvi -hankkeen ja Helsingin kaupungin edustajat. Seuraavat tapaamiset olivat perheen kotona. Uskon ja toivon, että tukiperheeni asiat menevät haluttuun suuntaan. Tällä Pelastakaa sukupolvi -hankkeella on positiivinen vaikutus monen ihmisen elämään myös meidän mentorien, näkee Juha-Pekka Myllymäki. Alkuun tutustutaan puolin ja toisin, rakennetaan luottamusta. Jo ensimmäinen kohtaaminen sujui omasta mielestäni liikuttavan hyvin. Yhteys löytyi heti fiilis, että me olimme tutumpia kuin teknisesti olimmekaan. Meillä ei ollut lähtökohtaista varauksellisuutta. Uskon, että saamme rakennettua toimivan vuorovaikutussuhteen. Ei tämä homma ole mikään paha aikasyöppö. Paljon turhempaankin voisi hukata ne 20 tuntia, jotka menivät koulutukseen. Ja kerran kahdessa viikossa minulla on varaa käyttää kolme neljä tuntia tällaiseen. Olen vakuuttunut, että tulen saamaan tästä itse paljon enemmän kuin mitä käytän resurssejani tähän. Tavallisen ihmisen taito riittää Joissakin perheissä mentorit jakavat vanhempien kuormaa ja suovat heille hetken hengähdystaukoja lastenhoidosta. Toiset perheet kaipaavat valmennusta arjen kansalaistaitoihin, vaikkapa kunnon kotiruoan tekemiseen. Myllymäen tukemassa perheessä toivotaan, että koko perhe oppisi olemaan luontevasti läsnä yhdessä. Yhdessä tehty toimintasuunnitelma on yksinkertainen. Juha-Pekan tavoitteena on tukea perhettä onnellisempaan elämään ja toimivampaan arkeen. Perhe kirjasi tavoitteeksi, että minä potkin heitä persuksiin eli aktivoin heitä. He toivovat elämään uutta yhteistä kivaa tekemistä rutiinien toistamisen tilalle. Tärkeintä, mitä minulla on antaa, on läsnäolo. Olemme suunnitelleet, että ainakin leivomme pullaa, teemme piparkakkutalon, käymme uimassa ja talvella pulkkamäessä. Isältä tuli hyvä ehdotus, että koko perhe menisi kalaan. Nuorella perheellä, jossa on kaksi pientä lasta, ei ole tukenaan läsnä olevia isovanhempia. Juha-Pekan omista lapsista vanhin on jo perheen vanhempien ikäinen, joten hän pystyy tarjoamaan lapsille isoisän kaltaisen turvallisen aikuisen tuen. Turhaa stressiä onnistumisesta isämentori ei ota kannettavakseen. Koulutuksessamme toistettiin, että tavallisen ihmisen taidot riittävät. Tarjoamme perheille malliksi aivan tavallista ihmisyyttä, eikä toiminnan tarvitse sisältää mitään ihmeellisiä juttuja. Mentori satsaa omaankin tulevaisuuteensa Se kasvualusta, jonka nykylapset saavat, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miltä yhteiskuntamme näyttää 20 vuoden kuluttua, Juha-Pekka pohtii. Mieluummin elän sellaisessa maailmassa, missä on onnellisen lapsuuden eläneitä lapsia kuin niitä, jotka joutuivat syrjäpoluille. Koen vaikuttavani isämentoritoiminnalla tulevaisuuteen, jossa elän. Jos välitän nyt muista, on enemmän toivoa, että joku välittää minusta silloin, kun itse mahdollisesti tarvitsen apua. Jotta minulla olisivat asiat hyvin, täytyy ympäristöllänikin olla asiat ainakin kohtuullisen hyvin. Yhteiskunnissa, joissa kontrastit ovat suuria, turvallisuus luodaan korkeilla piikkilanka-aidoilla, koirilla ja vartijoilla, mutta paljon parempi olisi, jos niitä aitoja ei tarvittaisi. Kurssinkorjaus on pienestä kiinni Moni perhe kaipaa nykyään miehen mallia. Isämentori haluaa vaikuttaa myös sukupolvien yli siirtyviin elämäntapoihin. Perheen rutiineista ja kokemustaustasta saattaa puuttua joku perustaito. On vaikea antaa eteenpäin toimivaa mallia, jota ei ole itse saanut. Vanhemmat pyysivätkin, että minä sanon suoraan, jos huomaan heidän tekevän jotakin mielestäni hölmösti. Kun perhettä auttaa näkemään asiat vähän eri tavalla ja toimimaan tarkoituksenmukaisemmin, saattaa monen ihmisen elämänkulku saada uuden suunnan. Elämän suuret linjat ovat usein kiinni pienistä muutoksista. Muutaman piirun korjaus kurssissa ratkaisee sen, meneekö öljytankkeri karille vai turvallisesti väylää pitkin. Teksti: Janne Villa Kuva: Jani Laukkanen 5
Lasten huoltolasta nuorten krii Pikkupoikien erä Mäntysaaren päiväsiirtolan kesäolympialaisissa 1955. Kaupunkilähetys järjesti Mäntysaaressa virkistystoimintaa lapsille vuodesta 1917 lähtien 1960-luvulle asti. Helsingin Kaupunkilähetys aloitti hengellisen ja ruumiillisen hädän poistamisen pääkaupunkiseudun väestön keskuudesta vuonna 1883. Eniten hätää kärsivät vanhusten ohella lapset ja nuoret. Lasten ja nuorten auttaminen on ollut merkittävä osa Helsingin Kaupunkilähetyksen toimintaa järjestön perustamisesta alkaen. Maaliskuussa 1885 Punavuoren vaatimattomalla lähetysmajalla aloitti toimintansa Kaupunkilähetyksen ylläpitämä lasten päiväkoti. Se oli ensimmäisiä, ehkä jopa ensimmäinen yksityinen päiväkoti Pohjoismaissa. Lähetysmajan päiväkotiin saattoivat työssä käyvät vähävaraiset äidit jättää alle neljävuotiaat lapsensa hoitoon pientä korvausta vastaan. Toiminnalle oli todellista tarvetta, sillä tuolloin yleinen käytäntö oli jättää lapset päiväksi vanhemman sisarensa hoitoon. Lähetysmajalla hoidettavien lasten lukumäärä vaihteli päivittäin seitsemästä viiteentoista. Kaupunkilähetys oli päiväkotityön pioneeri Päiväkoti toimi lähetysmajalla joitakin vuosia, kunnes se jouduttiin lopettamaan henkilökuntapulan vuoksi. Kaupunkilähetyksen päiväkoti sai kuitenkin myöhemmin paremmat puitteet ja toiminta jatkui huhtikuussa 1904. Silloin vihittiin käyttöön arkkitehti Karl August Wreden Punavuoreen suunnittelema Betania-kirkko ja rakennukseen avattiin muun toiminnan ohella lasten päiväkoti. Tammikuussa 1919 kaupunkilähetys aloitti päiväkotitoiminnan myös Fredriksbergissä, nykyisessä Pasilassa. Yksityisten lahjoitusten ohella toimintaa tuki sekä sosiaali- että kouluhallitus. Päiväkotitoimin- nalla haluttiin tukea vuoden 1918 sodan sotaorpojen äitien työssäkäyntiä, joka oli edellytys heidän ja heidän lastensa toimeentulolle. Pasilan päiväkoti toimi aina elokuuhun 1953 saakka, jolloin sen tilalle tuli pieni seitsenpaikkainen ylioppilaskoti, jonka oli määrä auttaa vähävaraisia muualta Suomesta tulleita opiskelijoita suorittamaan opintonsa Helsingin yliopistossa. Päiväkotitoiminta aloitettiin uudestaan Pasilassa vuonna 1983. Alueen lapsiluvun pienentyessä 1990-luvun lopulla päiväkoti päätettiin siirtää uudelle, vielä rakenteilla olevalle asuinalueelle Vuosaareen. Vuosaaressa kristillinen päiväkoti Mirjami toimi kuitenkin vain pari vuotta ja se lakkautettiin 2002. Syinä lakkauttamiseen olivat liian pienet henkilöstöresurssit, sekä se, että uudelle alueelle ei aluksi muuttanut tarpeeksi lapsiperheitä, joten toiminta ei ollut taloudellisesti kannattavaa. 6
sityöhön Järjestelmällinen pyhäkouluopetus käyntiin Helsingin Kaupunkilähetys sai Helsingin seurakuntien papistolta tehtäväksi järjestää kattavan ja järjestelmällisen pyhäkoulutoiminnan Helsinkiin. Näin tehtiin: pyhäkouluja perustettiin ja ne toimivat aktiivisesti 1880-luvulta 1980-luvun puoliväliin saakka. Diakonissojen ohella vapaaehtoiset opettajat kertoivat Raamatun kertomuksia lapsille ja lisäksi opetuksen lomassa laulettiin paljon. Yksi keskeinen syy yhdistyksen perustamiselle oli aikanaan ollutkin Helsingin papiston näkemys, että kaupungissa oli tarve säännölliselle pyhäkoulutoiminnalle. Kaupunkilähetyksen ensimmäinen työntekijä diakonissa Cecilia Blomqvist alkoi pitää pyhäkoulua lähetysmajassa heti, kun yhdistys oli saanut toimiluvan joulukuussa 1883. Aina ensimmäiset lähetysmajan pyhäkoulut eivät kuitenkaan sujuneet täysin kommelluksitta. Sattui tapauksia, että ulkopuolelle jääneet pojat tekivät parhaansa opetuksen häiritsemiseksi heitellen kiviä ikkunaan ja yrittäen houkutella tovereitaan pakenemaan tunneilta. Lapsille oma kirjasto Kirjat olivat 1800-luvun lopulla vielä harvinaisuuksia varsinkin Helsingin vähävaraisissa kodeissa. Sen vuoksi merkittävä uusi lapsityönmuoto oli Kaupunkilähetyksen pyhäkoululaisille vuonna 1885 avaama oma kooltaan tosin melko vaatimaton kirjasto. Lasten kirjastotoimintaa jatkettiin vuosikymmenten ajan Betanian ja Harjun toimipisteissä. Kaupunkilähetyksen pyhäkoulutoiminta laajeni 1890-luvulla niin, että vuonna 1894 pyhäkouluissa kävi lähes 1500 lasta ja toiminta keskitettiin Helsingin Vanhaan kirkkoon. Opettajia oli melkein 80, joista huomattavasti yli puolet oli naisia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen pyhäkoulutoiminta siirtyi Helsingissä pääosin seurakuntien järjestettäväksi, mutta kaupunkilähetys jatkoi toimintaa pienempimuotoisena aina 1980-luvulle. Kerhotoimintaa varattomille ja lastenkoti kodittomille Vuonna 1905 Kaupunkilähetys aloitti uuden lapsityön muodon, kun se alkoi järjestää vapaaherra Karl-August Wreden Fredriksbergin lasten huoltola 1920. Pasilaan 1919 perustettu lasten huoltola oli päiväkoti työssä käyvien äitien lapsille, jotka olivat jääneet isättömiksi vuoden 1918 sodassa. KilonTyttökoti v.v. 1919-1921, kertoo vanhan valokuva-albumin teksti. Lastenkoti toimi Kilossa vuoteen 1961 asti, jolloin se siirtyi nykyiseen paikkaansa Puotilaan. aloitteesta pyhäkoulu- ja rippikouluiän välissä oleville lapsille ompelu- ja veistokokouksia. Nykypäivän termein kyseessä oli varhaisnuorten kerhotoiminta, johon kuului askartelua ja hartaus. Vuonna 1907 varattomien kotien pojille ja kolme vuotta myöhemmin myös tytöille aloitettiin viljelypalstatoiminta. Lähetysmajaan oli jo Kaupunkilähetyksen perustamisesta alkaen majoitettu tilapäisesti kodittomia lapsia siihen asti kunnes heille oli löydetty pysyvämpi sijoituspaikka. Vuonna 1907 Oulunkylästä lahjoituksena saatuun huvilaan avattiin järjestön ensimmäinen lastenkoti. Sieltä toiminta siirtyi vuonna 1910 Betaniaan lakkautetun tyttö- ja palvelijatarkodin tiloihin ja sieltä edelleen Korsoon, jossa poikakoti aloitti lahjoitusten avulla toimintansa vuonna 1914. Lastenkotitoiminta Punavuoresta Kilon kautta Puotilaan Punavuoressa Kaupunkilähetyksen toimintakeskuksessa Betaniassa toiminut tyttökoti siirtyi syksyllä 1919 Espooseen Kilon aseman lähelle. Ensimmäisen vuoden aikana kodissa asui viisikymmentä tyttöä. Maaseutusijaintia pidettiin Kaupunkilähetyksessä lastenkodin kannalta keskustaa parempana vaihtoehtona, koska nähtiin, että maalla lapset olivat vähemmän katuelämän viettelyksille alttiina. Vuonna 1946 huomattiin, että lastenko- 7
Järjestössä oltiin sodan jälkeen edelleen huolissaan kaupunkielämän haitallisista vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Tämän johdosta pyrittiin 1950-luvulla mahdollisuuksien mukaan lisäämään kerho- ja pyhäkoulutoimintaa. Kaupunkilähetyksen pyhäkouluissa kävi vuonna 1955 hieman yli 400 lasta ja kerhotoimintaan osallistui hieman yli tuhat nuorta. Kaupunkilähetyksen pienten kerho Harjussa 23.2.1953. Kaupunkilähetys aloitti pyhäkoulutoiminnan lisäksi kerhotoiminnan varhaisnuorille jo vuonna 1905. Ohjelmaan kuului askartelua, laulua ja hartaus. tien ylläpitokustannukset olivat nousseet huomattavasti, joten Korsossa sijainnut poikakoti lopetettiin ja koko lastenkotitoiminta keskitettiin Kiloon laajennetun tyttökodin tiloihin. Vuosikymmen myöhemmin, 1950- luvun lopulla, järjestö alkoi suunnitella lastenkotitoiminnan siirtämistä Kilosta Helsingin Puotilan uuteen asumalähiöön. Sinne rakennettavaan kerrostaloon suunniteltiin tilat viisitoistapaikkaiselle lastenkodille. Uuden Kotivuoren vihkiäisiä vietettiin lokakuussa 1961 ja samalla Kilossa vuodesta 1919 toiminut lastenkoti lopetettiin. Kaupungin vilskeestä luonnonhelmaan Mäntysaareen Helsingin Kaupunkilähetys kantoi 1900- luvun alussa huolta tiiviin ja asumistiheydeltään ahtaan kaupunkimiljöön vaikutuksista lasten sieluun ja pyrki järjestämään heille mahdollisuuksia virkistäytymiseen kaupungin ulkopuolella. Keväällä 1917 järjestö päätti ostaa Kulosaaren edustalla sijaitsevan Mäntysaaren vuokra-oikeuden sekä saarella olevat huvilat. Alkuvaiheessa Mäntysaaressa vieraili keskimäärin tuhat vähävaraisten kotien lasta kesässä. Ohjelmassa oli uintia, veneilyä ja lauluhetkiä. Mäntysaaresta tuli järjestön pääkeskus lasten kesävirkistystoiminnalle aina 1960-luvulle asti. Toisen maailmansodan jälkeen Helsingille tunnusomainen piirre oli leikkivien lapsijoukkojen täyttämät pihat. Suuret ikäluokat näkyivät ja kuuluivat. Samaan aikaan myös kaupungin vanhusväestön osuus oli nousussa ja tämän vuoksi Kaupunkilähetyksen toiminnan painopisteeksi määriteltiin selkeästi työ lasten ja vanhusten parissa. Leirikeskukset myös Nurmijärvelle ja Muonioon Mahdollisuudet nuorisotyön tekemiseen paranivat merkittävästi kesällä 1955. Silloin Kaupunkilähetys sai 1910-luvun lopulta asti Mäntysaaressa toimineen kesäsiirtolan rinnalle käyttöön oman Nurmijärven Sääksjärven rannalla sijaitsevan leirikeskuksen. Mäntysaaren tavoin toiminta Sääksissä suunnattiin ensisijaisesti köyhimpien laitakaupungin lasten kesävirkistystoiminalle. Sääksissä saattoivat viettää kesää myös Kotivuoren lastenkodin lapset. Hyvinvointivaltion vahvistuminen 1970-luvun alussa siirsi kaupunkilähetystyön painopistettä aineellisen avun tarjoamisesta mielenvirkeyttä ylläpitävään ja yksinäisyyttä torjuvaan toimintaan. Sekä nuorille että vanhoille haluttiin tarjota 1970-luvun alussa lisää mahdollisuuksia virkistäytymiseen kaukana pääkaupungin urbaanista elämänrytmistä. Tätä varten Kaupunkilähetys avasi vuonna 1972 Lappiin, Muonioon Kelokairaksi nimetyn Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja talkootyöllä rakennetun leirikeskuksen. Kelokairassa aloitettiin pian tämän jälkeen vilkas niin nuorille kuin ikä-ihmisillekin suunnattu leiritoiminta. Kriisipiste nuorten avuksi 1990-luvun alun lamalla oli merkittäviä vaikutuksia Helsingin Kaupunkilähetyksen toimintaan. Toisaalta työttömyyden nopea lisääntyminen kasvatti akuutissa avuntarpeessa olevien kaupunkilaisten määrää, toisaalta lama vaikutti Kaupunkilähetyksen toimintaan ja käytettävissä oleviin resursseihin. Monissa perheissä molemmat vanhemmat saattoivat jäädä työttömiksi ja tämä puolestaan heijastui lasten ja nuorten hyvinvointiin. Vuonna 1993 Raha-automaattiyhdistyksen tuella voitiin käynnistää maassamme ja pohjoismaissakin ensimmäinen nuorten itsemurhaa yrittäneiden tai sitä harkitsevien kriisipiste. Toiminta- 8
Vuodesta 1955 alkaen järjestettiin lapsille leiritoimintaa Sääksin leirikeskuksessa Nurmijärvellä. Kuvan tytöt lienevät lähdössä leiriltä paluumatkalle Helsinkiin. muodolle oli tarvetta myös pahimman talouslaman jälkeen. 2000-luvulle tultaessa Nuorten Kriisipisteen toiminta laajeni niin, että vuonna 2010 kontakteja oli lähes parituhatta. Teksti: Ville Jalovaara Kuvat: HelsinkiMission kuva-arkisto Kirjoittaja on teologian tohtori ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian tutkija, joka tekee parhaillaan Helsingin Kaupunkilähetyksen historiaa koskevaa tutkimusta. 1940-luvun lopulla Kaupunkilähetys avasi kerhomajan Pukinmäkeen. Kuvassa poikia kerhomajan edustalla hiihtokisoissa. HelsinkiMissio 130 vuotta 28.11.1883 Keisarillisen Suomen senaatti vahvisti Helsingin Kaupunkilähetyksen säännöt, joiden mukaan kaupunkilähetyksen tehtäväksi tuli hengellisen ja ruumiillisen hädän poistaminen Suomen pääkaupungin väestön keskuudesta. Vuodesta 2005 nimellä HelsinkiMissio toiminut Helsingin Kaupunkilähetys viettää tänä vuonna 130-vuotisjuhlavuottaan. Lehtemme vuoden 2013 numeroissa on luotu tekeillä olevan historiateoksen pohjalta lyhyitä katsauksia Helsinki- Mission historian eri vaiheisiin. Vuoden ensimmäisessä numerossa tutustuttiin kaupunkilähetystyön alkuun Helsingissä ja toisessa vanhustyön historiaan. Tässä artikkelisarjan kolmannessa osassa luodaan silmäyksiä kaupunkilähetyksen lasten ja nuorten parissa tekemään työhön. Vuoden lopulla ilmestyvässä juttusarjan viimeisessä osassa tutustutaan kaupunkilähetystyöhön toisen maailmansodan aikaisessa Helsingissä. 9
Hyvän elämän eväät tyttökodista Lastenkodit ovat välttämättömiä silloin, kun elämä menee vaikeaksi, sanoo Kerttu Niemi. Lapsuutensa Helsingin Kaupunkilähetyksen lastenkodissa viettänyt Kerttu Niemi, 88, muistelee elämänsä tärkeitä vuosia lämmöllä. Valmistuttuaan myöhemmin talouskoulusta Niemi sai hyvän työpaikan sisäkkönä professori Gunnar Castrénin palveluksessa Degerön kartanossa. Mieli palasi kuitenkin opintojen pariin, ja hän jatkoi niitä Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Koulusta tuli minulle erityisen tärkeä, sillä siellä tapasin tulevan mieheni Auliksen. Siitä elämä lähti sitten kulkemaan omia latujaan. Niemen mielikuva lastenkodista on sekä myönteinen että kodinomainen. Kun ajattelen taaksepäin sitä aikaa, näen sen hyvänä. Turvallisuutta loivat neljä tätiä, jotka olivat aina paikalla, eikä yksinäisyydestä ollut pelkoa, olivathan ympärillä myös toverit. Vahva pohja elämälle Uskonnollisuus antoi tyttökodin päivärytmille oman leimansa. Uskonto ei kuitenkaan ollut millään tavalla kiihkeää tai rasittavaa. Päivä aloitettiin laululla ja rukouksella, ruoka siunattiin ja siitä kiitettiin, ja illalla oli iltarukouksen hetki. Muistan edelleen Lempi-tädin kauniin lauluäänen, josta on jäänyt mieleeni siunauksen lämpö. Kaikesta tästä syntyi vahva turvallisuudentunne. Olen saanut elämäni aikana vääränlaista sääliä ja osanottoa. On tietysti totta, että lastenkodista puuttui isän ja äidin rakkaus, mutta en myöskään kuullut tätien koskaan riitelevän keskenään. Sain tyttökodista hyvät eväät elämälleni, ja ne ovat kantaneet koko tämän pitkän matkan. Tällainen kasvatus ja luottamus korkeampaan voimaan ovat auttaneet elämän myrskyissä. Ne eväät olisivat hyvät kenelle tahansa, Niemi toteaa. Saamani kasvatus ei ollut liian ankara, mutta antoi vahvan pohjan elämälle. Siksi haluan korostaa sitä, miten hyviä ja tarpeellisia lastenkodit voivat olla. Se on minun missioni. HelsinkiMissio pyrkii kohentamaan ihmisten elämän olosuhteita paremmiksi. Lastenkodit toteuttavat ihan samaa tehtävää. Teksti: Harri Markkula Kuvat: Harri Markkula ja Kerttu Niemen kuva-albumi Kerttu Niemi tuli Helsingin Kaupunkilähetyksen Tyttöjen vastaanottokotiin viisi- ja puolivuotiaana vuonna 1930. Punavuoresta Kiloon siirtyneessä tyttökodissa hän vietti lapsuutensa ja osan nuoruuttaankin, aina 16-vuotiaaksi asti. Myös koulut käytiin tyttökodista käsin, pitkistä matkoista huolimatta, kävellen. Kävin kansakoulua Leppävaarassa ja Mankkaalla ja siirryin sitten sen aikaiseen jatkokouluun Kaisaniemeen. Kaksivuotinen koulu keskeytyi kuitenkin sodan alkamiseen vuonna 1939. Laulutuokio Kilon tyttökodissa 1930-luvulla. Kerttu Niemi on toinen vasemmalta keskimmäisessä rivissä. 10
Kuukausitukija auttaa tehokkaimmin Kuva Jani Laukkanen Kuva Henni Kuusisto Tepa Wallin HelsinkiMissiolla on jo lähes 5000 säännöllistä kuukausitukijaa. Heidän avullaan järjestössä pystytään suunnitelmalliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan. Kaikkiaan kuukausitukijoiden lahjoituksista kertyy puolisen miljoonaa euroa vuodessa, joka on noin 10 prosenttia varainhankinnan tuotoista. Se on merkittävä summa, joka mahdollistaa tehokkaan auttamistyön. Kysyimme kahdelta kuukausitukijalta, miksi he tukevat HelsinkiMissiota. Nuorten kriisityön ja Resonaarin vuoksi Tulin alun perin feissariksi Helsinki- Missioon vuonna 2008, sillä tarvitsin työtä ja halusin samalla tehdä hyvää. Toimin feissarina reilun vuoden ja lopettaessani olin itse viimeinen ihminen, jonka feissasin. Halusin tukea erityisesti Nuorten Kriisipisteen ja Resonaarin toimin- taa. Entisenä feissarina tiedän, että kuukausitukeminen on helpoin ja tehokkain tapa sekä minulle että järjestölle. Lisäksi HelsinkiMissio on kotimainen järjestö, jonka apu menee lähelle, eikä rahaa kulu suhteettomasti suuren organisaation ylläpitämiseen ja hallintokuluihin. Tiina Nissinen, opiskelija, kuukausitukija vuodesta 2010. Vanhusten takia Vanhukset oli tärkein syy siihen, että ryhdyin tukemaan HelsinkiMissiota. Vuosikymmen sitten kukaan ei puhunut vanhusten yksinäisyydestä lukuun ottamatta HelsinkiMissiota. Olen toiminut myös Aamukorva-päivystäjänä ja silloin ymmärsin, miten suuri ongelma yksinäisyys on ja miten paljon apua tarvitaan. Tepa Wallin, eläkkeellä oleva viestintäpäällikkö, kuukausitukija vuodesta 2000. Tiina Nissinen Kuukausituen suoraveloitus muuttuu e-laskuksi tai suoramaksuksi Tähän asti kuukausitukijat ovat tehneet suoraveloitussopimuksen HelsinkiMission kanssa. EU-asetuksen mukaan suoraveloituksesta luovutaan ja se korvataan e-laskulla tai suoramaksulla 31.1.2014 mennessä. HelsinkiMissiossa siirrytään e-laskutukseen ja suoramaksujen lähettämiseen vähitellen syksyn aikana. Muutamme kuukausitukijoittemme suoraveloitukset e-laskuiksi tai suoramaksuiksi yhteistyössä pankkien kanssa marraskuusta 2013 alkaen. Uudet kuukausitukijat tekevät suoraan e-laskusopimuksen. Mitä muutos merkitsee kuukausitukijalle? HelsinkiMission varainhankinnan koordinaattorin Aleksi Harmokiven mukaan muutos ei ole käytännössä kovin suuri. Verkkopankkia käyttävä kuukausitukija saa jatkossa HelsinkiMissiolta e- laskun verkkopankkiin kerran kuukaudessa. E-lasku täytyy hyväksyä kuukau- Kätevintä on valita e- laskulle automaattinen maksutapa sittain tai vaihtoehtoisesti e-laskut voi laittaa automaattisesti maksuun, mikä on vaivattomin ja kätevin maksutapa. Verkkopankissa näkyy, milloin maksu on veloitettu tililtä. Maksutapaa, kuukausituen määrää ja eräpäivää voi muuttaa milloin tahansa. Halutessaan saapuneista e-laskuista voi saada ilmoituksen tekstiviestinä tai sähköpostina. Ilmoituksesta voi sopia verkkopankissa. Entä, jos kuukausitukija ei käytä verkkopankkia? Silloin suoraveloitus muuttuu suoramaksuksi. Suoramaksu toimii kuten suoraveloitus. HelsinkiMissio toimittaa tukijalle laskun tiedot etukäteen ja lasku maksetaan tililtä automaattisesti eräpäivänä aivan kuten suoraveloituksessa. Kuva Henni Kuusisto Aleksi Harmokivi Teksti: Jaana Kiuru 11
UUSI AIKA HAASTAA UUDENLAISEEN HENKISYYTEEN Onko HelsinkiMissio uskonnollinen liike? Ei ole. Se on sosiaalialan järjestö. Siitä huolimatta, että syntyessään se oli vahvasti kirkollinen vaikuttaja. Kristilliset arvot näkyvät kyllä arvopohjassamme. Mutta ne eivät ole vain kristillisiä. Niihin on helppo yhtyä uskonnosta riippumatta. Ajat muuttuvat. Uskonnollisuuden sijaan tämä aika liputtaa henkisyyden ja hengellisyyden puolesta. Kirjoittaja on HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen. HelsinkiMissio syntyi aikana, jolloin lähes kaikki sosiaalinen vastuu yhteiskunnassa oli delegoitu tavalla tai toisella kirkolle. Se on asia, joka helposti unohdetaan. Kuntalaitos oli vasta muotoutumassa. Köyhien hyvinvoinnista oli huolehtinut 1800-luvulle tultaessa etupäässä vain kirkko ja sen ympärille organisoituneet järjestöt. Siihen maailmanaikaan sosiaalinen työ ja jumalansanan saarnaaminen kulkivat tiiviisti käsi kädessä. Hoidettiin sairaita, huolehdittiin köyhistä. Ja julistettiin väkevästi. Aika on muuttunut. Samoin järjestöt. Tässä lehdessä toimittaja Janne Villa pohtii jutussaan, onko uskonnolla enää roolia vanhojen järjestöjen nykytoiminnassa. Sitä samaa kysytään meiltä HelsinkiMissiossa aika ajoin. Meillä ei häpeillä 130-vuotista historiaamme. Arvomme perustuvat edelleen kristinuskon arvoihin. Mutta uskonnolliseksi järjestöksi emme miellä itseämme. HelsinkiMissio pitää itseään ennen kaikkea sosiaalialan järjestönä. Työntekijöiltä, vapaaehtoisilta tai asiakkailta ei kysellä heidän uskontoaan eikä suhdetta kirkkoon. Itse en edes tiedä, ketkä työntekijöistämme kuuluvat kirkkoon, puhumattakaan vapaaehtoisista tai asiakkaista. Kirkollisuus on laskussa, mutta henkisyys nousee Muutamassa vuosikymmenessä Suomessa on tapahtunut uskonnollisten asenteiden kulttuurivallankumous samanlainen kuin pohjoisessa Euroopassa muuallakin. Meillä vain myöhemmin ja yhtäkkisemmin. Hyvin lyhyessä ajassa kirkko on menettänyt asemansa kansalaisten enemmistön keskuudessa. Helsingissä nipin napin joka toinen vastaantulija on kirkon jäsen. Heistäkin suurin osa vähintään keski-ikäinen tai vanhempi. Ja miettii kirkosta eroamista ennemmin tai myöhemmin. Nuorten kohdalla muutos on vieläkin radikaalimpi. Sama näkyy julkisessa elämässä ja yritysmaailmassa. Uskonnolliset tunnukset koetaan ongelmallisina ja uskontoneutraalius näyttäisi olevan tavoitetila. Törmäsin tähän heti aloitettuani työni HelsinkiMissiossa. Muistan keskusteluni Björn Wahlroosin kanssa, joka on vanha RUK-kaverini. Sanoin hänelle, että yritämme etsiä yhteyksiä ja taloudellista tukea myös elinkeinoelämältä. Nalle suhtautui työhömme empaattisesti. Tai ehkä se oli vain vanhan tuttavuuden tuomaa kohteliaisuutta. Mutta jossain vaiheessa hän sanoi: Muista Olli, että suomalainen yritysjohto on Euroopan maallistuneinta. Kaikki uskontoon liittyvä herättää epäluuloja. Uskonnollinen ilman uskontoa Samaan aikaan kun uskontojärjestelmät ja organisoitunut uskonnollisuus ovat joutuneet ahtaalle kaikkialla Euroopassa, uuden tyyppinen hengellisyys on vahvassa kasvussa. Jooga, mindfulness, mystiikka ja erilaiset retriitit elävät nousukautta. Ihmiset etsivät kestävämpiä arvoja ja haluavat löytää syvempää merkitystä olemassaololle. Mistä tässä on kysymys? Ja mikä merkitys sillä on esimerkiksi HelsinkiMission kaltaiselle sosiaalialan toimijalle? Karen Armstrong, aikamme merkittävä uskontotieteilijä on todennut: 12
Kuva: Jukka Valtonen Uskontotiede ei pysty määrittämään, mitä on uskonto tai uskonnollisuus. Hänen olettamuksensa on, että iso osa ihmisistä on uskonnollisia ilman uskontoa. Tutkijat puhuvat uudenlaisesta hengellisyydestä tai henkisyydestä, joka näyttäisi olevan uuden ajan vastine dogmaattiselle uskonnollisuudelle. Tukea ajatus saa modernilta aivotutkimukselta. Harvardin yliopiston professori George E. Vaillant kirjassaan Hengellisyyden evoluutio (Rasalas-kustannus, 2011) muistuttaa, että uskonnollisuus ja hengellisyys löytyvät aivojen eri kohdista. Uskonnot, katekismukset ja dogmatiikka aktivoituvat aivokuoressa, joka on ihmisaivojen se alue, joka prosessoi tietoa. Hengellisyys, sanoo Vaillant, löytyy aivoissa sieltä, missä ollaan tekemisissä tunteiden kanssa eli osoite on aivokuoren alapuolella sijaitseva limbinen järjestelmä. Kehittynyt aivokuori on osa ihmislajin menestystä. Se teki meistä insinöörejä, avaruuslentäjiä ja akateemisia tutkijoita. Mutta aivan yhtä tärkeää on se, että myös limbinen järjestelmä ja kyky monimutkaisiin tunteisiin, kehittyi samalla tavalla. Näitä keskeisiä tunteita ovat sellaiset kuin luottamus, toivo, rakkaus, ilo, myötätunto, kiitollisuus, anteeksiantavaisuus ja kunnioitus. Kaikki edellä mainitut vaativat yhteyttä muihin ihmisiin. Missään niistä ei ole kysymys pelkästään minusta. Nämä tunteet ovat yhteisön rakentumisen keskeiset kulmakivet. Ne kulttuurit, jotka ovat aidosti yhteisöllisiä ovat vuosituhansien aikana olleet voittajia. Raakuuden ja väkivallan kulttuurit ovat aina jäänet lyhytikäisiksi. Hitlerin Saksa kukoisti 10 vuotta, mutta fransiskaanit, 1200-luvulla syntynyt maailman merkittävin järjestö elää ja kukoistaa yhä vuonna 2013. Vaillant pitää edellä kuvattuja myönteisiä tunteita hengellisyyden perustana. Ne rakentavat yhteistä hyvää. Sen sijaan uskonnollisuus voi hänen mielestään olla ja on ollut kanava lajitovereitten alistamiselle ja väkivallalle. Tärkeintä on toivo ja rakkaus HelsinkiMissio haluaa tukea ihmisten etsiytymistä syvempien arvojen äärelle. Yhteisöllisyys on yhä avain lajin hengissä säilymiselle. Me uskomme, että nykyihminen voi kasvaa myötätunnon, rakkauden ja kunnioituksen taidoissa. Meidän säännöissämme, jotka keisarillinen senaatti hyväksyi 1883 löytyy yhä se kohta, jossa puhutaan Jumalan sanan julistamisesta. Me olemme ratkaisseet sen niin, että verkostoiduimme Helsingissä toimivan Tuomasmessun kanssa. Ohjaamme sen kaltaista hengellisyyttä etsivät vapaaehtoisemme sen toiminnan piiriin. Mutta emme pelkää järjestää kirkkokonsertteja. Laula kanssamme -tilaisuuksissa veisataan myös Suvivirttä ja muita virsiä. Ja toiminnanjohtaja on koulutukseltaan yhä pappi. Mutta työssämme ammatillisessa ja vapaaehtoisessa me haluamme oppien sijasta jakaa iloa, toivoa, myötätuntoa ja rakkautta täysin riippumatta uskonnollisesta vakaumuksesta. 13
Onko usko järjestöille kuuma peruna? Maallistumisen ja kirkosta vieraantumisen myötä monen vapaaehtoisen ja työntekijän suhde uskontoon on kompleksinen tai vähän vaivaantunut. Kuinka erilaiset auttamisorganisaatiot ovat järjestäneet suhteensa kristilliseen taustaansa tai uskontoon? Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyöllä on selvät sävelet. Kun se järjestää vähävaraisille juhlan, luvassa on aterian ja ohjelman lisäksi tietenkin kristillistä sanomaa. Kristillisen avustusjärjestön johtaja Heikki Hursti on aiemmin työskennellyt lähetystyössä ja helluntaipastorina. Uskon, että on Jumalan johdatusta, että olen tekemässä juuri tätä työtä, Hursti sanoo. Yhtä mutkaton suhde omaan herätyskristilliseen taustaan on Pelastusarmeijalla. Järjestö tarjoaa yhä soppaa, 14 saippuaa ja sielunhoitoa. Auttamis- ja evankelioimistyö kuuluvat yhteen erottamattomasti. Päihdetyötä tekevä Suomen Valkonauhaliitto perustaa toimintansa Jeesuksen Kultaiseen sääntöön. Valkonauhaliitossa vahvistetaan vaikeuksien keskellä yhdessä myötäeläen uskoa ja toivoa. On tärkeää, että toiminnassamme mukana olevat kokevat valkonauhatyön arvot itselleen mielekkäiksi. Kristillisyyden harjoittaminen ulkonaisin muodoin on luonnollista koko-
uksissamme. Virsi, rukous ja hengellinen hoitaminen on jäsenistömme voimavara. Teemme yhteistyötä seurakuntien kanssa, kertoo toiminnanjohtaja, pastori Irja Eskelinen. Auttamistyö irtautuu julistamisesta Luterilaisen kirkon valtavirrassa katsotaan tätä nykyä, että kristillistä sanomaa julistetaan ja eletään todeksi aina siellä missä arkista auttamistyötä tehdään, vaikkei evankeliumia julistettaisi sanallisesti. Kirkon diakonian ja sielunhoidon toimikunnan puheenjohtaja, piispa Kaarlo Kalliala linjaa, ettei diakonian asiakkaiden tarvitse ansaita autettavan asemaansa millään hengellisillä ponnistuksilla. Heille ei pidä tarjota apua vasta sen jälkeen kun hartaus on kuunneltu kiltisti. Totta kai on hyvä, jos ihmiset haluavat ja saavat kuulla, mistä kristinuskossa on kysymys. Sillä on aina voimaannuttava vaikutus. Yhtä lailla kelvollisia saamaan apua ovat kuitenkin ne, jotka eivät ole jalostuneet kuuntelemaan evankeliumia. Helsingin Diakonissalaitoksen työ kumpuaa kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta, mutta kyseessä ei ole hengellinen yhteisö. Diakonissalaitoksen alkuvaiheissa palvelutyö ja julistus kytkeytyivät tiiviimmin toisiinsa. Viime vuosikymmeninä arjen auttamistyöhön ei ole liittynyt uskonnollista julistustoimintaa, eikä työntekijöiltä kysytä vakaumusta. Arvopohja antaa kuitenkin yhä juurevuutta, pohjan omalle identiteetille ja yllättävästi voimaa monenlaiseen toimintaan, toteaa viestintäjohtaja Mika Mäkinen. Diakonissalaitoksen kehityskaari on ollut samankaltainen kuin HelsinkiMissiolla sekä setlementtiliikkeellä. Setlementtiliike syntyi sosiaalisuskonnollisena liikkeenä, jossa oli alun alkaen sekä humanistinen että kristillinen suuntauksensa. Suomeen Apu ei katso avun saajan eikä antajan uskontoa. liike tuli kristillisesti motivoituneessa muodossaan merimiespappi Sigfrid Sireniuksen kautta. Perusarvona on arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus. Työ on kirkollisesti sitoutumatonta eikä uskonto juuri näy siinä, vaan humanitaarinen auttamistyö on etualalla. Uskontopohjaiset järjestöt nousussa Kirkon Ulkomaanapu kuuluu uskopohjaisiin järjestöihin, joiden arvostus on viestintäpäällikkö Maija Sankarin mukaan nousussa sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Identiteettimme nousee vahvasti kristillistä arvoista ja lähimmäisenrakkaudesta, mutta työ keskittyy käytännön auttamiseen, eikä kentällä julisteta evankeliumia. Työntekijöiltä ei kysytä vakaumusta, joukossa on myös muslimeita, Sankari sanoo. Kirkon julistustyöstä ulkomailla vastaavat lähetysjärjestöt, kuten Suomen Lähetysseura, joka tekee myös auttamistyötä. Humanitaaris-kristillinen järjestö World Vision tekee kehitysyhteistyötä. Sen perusti amerikkalaispappi ja kirjeenvaihtaja, jota sotaorpojen kohtalo kosketti, ja hän ryhtyi etsimään heille kummeja. Kristillisyys on tämän taustan myötä luontevasti järjestön perimässä, ja se näkyy strategiassa sitoutumisena lähimmäisenrakkauteen. Apu ei katso avun saajan eikä antajan uskontoa. World Vision on yksi suurimpia kansalaisjärjestöjä monessa muslimimaassa. Työtämme ohjaa kristillinen lähimmäisenrakkaus ja meillä on kristillinen identiteetti, mutta työ on käytännönläheistä. Tarkoituksena on palvella köyhistä köyhimpiä, lapsia, leskiä ja orpoja, kommentoi Suomen World Visionin viestintäjohtaja Unna Lehtipuu. Kaikessa viestinnässä järjestön humanitaaris-kristillistä taustaa pidetään selkeästi esillä. Monet kummit valitsevat järjestömme juuri sen kristillisen perimän takia. Humanistit ja kristityt täydentävät toisiaan Punaisen Ristin perustajalla Jean-Henri Dunantilla oli korkeita kristillisiä ihanteita, joista järjestön logo yhä muistuttaa. Suomessa SPR profiloituu humanitaariseksi kansalaisjärjestöksi. Kristillisyys ei enää näy. Koetamme suhtautua uskontoon hyvin neutraalisti, koska työskentelemme erilaisten uskontojen keskellä. Työntekijät elävät siviilissä tietysti vakaumuksensa mukaan, mutta työtehtävissä täytyy olla täysin puolueeton, sanoo viestintäjohtaja Hannu-Pekka Laiho. Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa lapset ry ovat samaan tapaan uskonnollisesti sitoutumattomia. Amnesty Internationalin Suomen osaston puheenjohtajan Jussi Förbomin mukaan monen Amnestyn jäsenen on vaikeaa nähdä kirkolliset tahot yhteistyökumppanina ja kirkko ihmisoikeusliikkeenä. Aktivistit eivät aina pysty näkemään sitä hyvää, mitä kristityt tekevät. Niin sanottujen intellektuellien parissa kirkon maine on huono. Moni suvaitsevaisena ja fiksuna itseään pitävä henkilö on käsittämättömän kyvytön näkemään uskonnolla mitään positiivista merkitystä. Minun on mahdotonta ymmärtää sitä älyllistä epärehellisyyttä, jolla älykkäät tyypit sulkevat silmänsä siltä hienolta duunilta ihmisten elämän edellytysten luomiselta ja vahvistamiselta, mitä vaikkapa diakoniassa sekä lapsi- ja nuorisotyössä tehdään, Förbom kritisoi. Amnestyn puheenjohtaja arvostaa suuresti kirkon toimintaa ja on ollut siinä itsekin mukana. Hän arvelee ajattelevien ihmisten tajuavan jossakin vaiheessa, että on älyllisesti kestämätöntä tuomita kaikki, mikä haiskahtaa uskonnolta. Ihmisen auttamisen muodot ovat monet, eivätkä erilaisilta aatteellisilta pohjilta hyvää tekevät järjestöt ole lopulta toistensa kilpailijoita, vaan toistensa työn täydentäjiä. Teksti: Janne Villa Kuva: Jukka Valtonen 15
Claes Hänel, i förgrunden, är ovan med akvarelltekniken men har inte heller några pretentioner eller önskemål gällande sina alster så det går bra ändå. För det höga nöjets skull Konst och att måla är ingen tävlingsgren: processen sker främst inom utövaren och resulterar i ett verk av något slag. Det betyder inte att utövandet av konst inte skulle vara trevligare i sällskap: det vet alla som samlas i HelsingforsMissionens lokaler varannan lördag för att måla akvareller. Kristian Teir koncentrerar sig: blomman på pappret framför honom är nästan klar, men de sista detaljerna kräver en stadig hand. Teir använder akvarellfärger på tub för att få täckande pigment, vilket gör att målningen knappt går att känna igen som en akvarell. De lila kronbladen står i bjärt kontrast till de gula pistillerna. Senare kommer en heltäckande mörk bakgrund att ytterligare framhäva blomman, men någon sådan är ännu inte planerad. Blomman är tills vidare ensam på sitt papper. Kristian Teir började inte måla innan han pensionerade sig, men hanterar redan vant penslar, färger och terminologi. Då HelsingforsMissionens verksamhet på svenska höll på att utökas började jag planera sådana här sammankomster. Nu är det sjätte gången vi träffas för att måla. Träffarna är menade för seniorer. Men vi känner oss unga, säger Teir. Temat för dagen är blommor och ballonger. Eller vårkänslor. Egentligen är temat fritt, man får måla vad man vill. Men det är lättare att ha någonting att utgå ifrån. Inspiration är ingen beställningsvara. Maria Laukka målar ett stilleben. Sådana är, enligt Laukka, ett tryggt sätt att öva sig på tekniken för att sedan ta sig an mer ambitiösa projekt. Jag vill skildra mitt liv, mina minnen och mina drömmar, säger Laukka. Jag har arbetat som teckningslärare, men jag hann inte måla själv medan jag jobbade. Nu, som pensionär, har jag tid. Dessutom är det trevligt att vara eleven, för en gångs skull. Laukka säger att resultatet inte alltid är fantastiskt, men det spelar ingen roll. Målandets terapeutiska effekter kvarstår. Det handlar om att få yttra sig. Samt om att få sällskap. Det är en stor fördel, så stor att jag undrar varför här inte är fler? De sex målarna använder sig av samma grundverktyg, men resultaten är ändå lika olika som motiven. Claes Hänel utmärker sig genom att använda tusch för att göra konturerna skarpare samt för att underlätta processen. Jag är ovan vid akvareller. Jag kan rita med penna, men färgläggning är obekant för mig. Jag har å andra sidan inte heller några pretentioner eller önskemål, säger Hänel. Lisa Karlsson i bordet bredvid målar skärgårdslandskap som om hon knappt gjort annat. Lisa är nästan proffs, säger de andra: hon går kurser och åker utomlands för att måla. Jag har hållit en paus med målandet, men började sakna akvarellerna, säger Karlsson. Då dök annonsen om HelsingforsMissions akvarelltillfällen upp och Karlsson nappade på möjligheten. Det gav tillbaka gnistan, så jag har tagit en arbiskurs och ska måla en vecka på Sveaborg också. Det är roligt att sotta med färger, vilket också är min enda målsättning. Jag målar för mitt höga nöjes skull konst begriper jag mig inte på. Det finns platser kvar i akvarellgruppen, så anmäl dig snarast till tamara.bergvkvist@helsinkimissio.fi eller tel. 045-8690 945 Kristian Teir tog tillfället i akt och satte igång med en akvarellkurs då han märkte att HelsingforsMissionens svenskspråkiga verksamhet ökade. Teir är själv en ivrig deltagare. Text och bilder: Viktor Grandell 16
Kun rakkaus kirjallisuuteen yhdistää HelsinkiMission Albertin olohuoneessa on tammikuusta lähtien kokoontunut kirjallisuuspiiri. Iloisen innostunut puheensorina täyttää tilan, kun piiriläiset pääsevät mieliharrastuksensa pariin keskustelemaan lukemastaan. Albertin olohuoneen pöydän ääressä kokoontuu kerran kuukaudessa seitsemän naisen kirjallisuuspiiri. Tällä kertaa käsiteltävänä on vaihteeksi kotimainen teos, Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Piirin vetäjä Marjatta Pehkonen on alarivissä toinen oikealta. Ryhmän ohjaajana toimii vapaaehtoinen Marjatta Pehkonen, joka ilmoitti viime vuonna vapaaehtoiskurssin käytyään olevansa kiinnostunut ryhmätoiminnasta. Aihetta ryhmälle ei kirjallisuuden suurkuluttajan tarvinnut kaukaa hakea. Pehkosen luotsaaman kirjallisuuspiirin tapaamisissa korostuu kolme arvoa: kunnioitus, rohkeus ja avoimuus. Tasapuolisuuskin toteutuu, kun kukin vuorollaan esittelee sekä kirjailijan että teoksen ja kertoo, miksi juuri tämä kirja on puhutellut häntä. Kunnioitamme toistemme kirjavalintoja, olemme avoimia menemään omien lukutottumustemme ulkopuolelle ja sanomme mielipiteemme rohkeasti. Useimmiten yhteisymmärrys syntyy, emmekä ainakaan toistaiseksi ole joutuneet törmäyskurssille, Pehkonen naurahtaa. Kevään aikana kirjallisuuspiiri on tehnyt nojatuolimatkoja kirjojen mukana Andeilta Istanbuliin. Syys-lokakuussa on esillä Kirjamessujen teeman mukaisesti saksalainen kirjallisuus. Teosten valinta pyritään ennakoimaan niin, että kirjan ehtii saada myös kirjastosta. Kirjallisuuspiirin osanottajat kertovat, että kirjallisuuden tuntemus kasvaa sitä mukaa, kun uusia kirjailijoita nousee esille. Keskustelu on parhaimmillaan inspiroivaa ja voi johtaa uusiin kirjallisiin löytöihin. Piiriläiset arvostavat myös ennakkoluulottomuutta kirjavalinnoissa, samoin sitä, miten kirjailijoiden esittelyt avartavat maailmankuvaa. Ryhmätoimintaa senioreille ympäri kaupunkia HelsinkiMissio järjestää parhaansa mukaan ryhmätoimintaa sinne, missä seniorit liikkuvat: järjestön omien tilojen Albertin olohuoneen ja Kinaporin kerhotilan lisäksi mm. Töölön ja Viikin palvelukeskuksiin, kertoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marjut Puisto. Puiston mukaan ryhmille on kysyntää koko ajan, ja aiheiden kirjo ulottuu ulkoilusta runouden kautta kirjallisuuteen. Aina ei tarvitse olla varsinaista aihettakaan, tilaa on myös avoimelle keskustelulle. Siihen tarjoutuu tilaisuus Albertin olohuoneen Seniorikahvilassa sekä senioreille ja lapsiperheille suunnatussa avoimessa toiminnassa. Ryhmätoimintaa kaivataan ja sille on selkeästi tarvetta. Välillä on kuitenkin haastavaa löytää sitoutunutta ryhmänvetäjää ja osallistujia ryhmiin. Kirjallisuuspiirin kohdalla ovat järjestäjän ja osanottajien toiveet kohdanneet. Kirjallisuuspiirin tiivis työskentelytapa ja hyvä ryhmähenki ovat varmasti Marjatan ansiota. Ja kun pöydän ääressä on innostunut ja kiitollinen ryhmä, voi myös ohjaaja olla saamapuolella, Puisto toteaa. Kirjallisuuspiirissä muutama paikka vapaana Kirjallisuuspiiriin mahtuu vielä muutama kirjojen ystävä. Tule mukaan, jos olet kiinnostunut kirjoista ja lukemisesta. Lisätietoja ja ilmoittautumiset marjut.puisto@helsinkimissio.fi tai puh. 045 8723 516. Teksti ja kuva: Harri Markkula 17
Tukholman kaupunkilähetys täyttä Tukholman kaupunkilähetyksen päämaja sijaitsee idyllisessä vanhassakaupungissa. Kiinteistö on hankittu jo vuonna 1905. Tukholman kaupunkilähetyksen tehtävä ei ole olennaisesti 160 vuodessa muuttunut. Menetelmät sen sijaan kehittyvät jatkuvasti. Tukholman kaupunkilähetys perustettiin vuonna 1853, jolloin teollistuminen oli alkanut ja kaupungit alkoivat kasvaa. Sosiaaliset ongelmat tulivat kasvun myötä, ja avuntarvitsijoita kerääntyi erityisesti eteläisiin kaupunginosiin. Lähtökohtana oli lähimmäisen auttaminen kristilliseltä pohjalta, uskon toteuttaminen käytännön tasolla. Missio on sama kuin 1800-luvulla Keräys- ja tiedotuspäällikkö Yvonne Borgin mukaan järjestön toiminnassa kulkee punainen lanka perustamisajoista tähän päivään asti. Historiaan tutustuessani odotin löytäväni suuria muutoksia, mutta niin ei käynytkään. Pohjimmiltaan toimintamme on yllättävän samanlaista kuin se oli kaupunkilähetyksessä 1800-luvulla. Tehtävämme on edelleen auttaa niitä, joilla on kaikkein vaikeinta, Borg kertoo. Olen löytänyt vanhoja dokumentteja, joissa sanotaan, että meidän on autettava ihmisiä perusasioissa, annettava ruokaa, vaatteita ja katto pään päälle. Mutta niissä painotetaan myös, että toiminnalla täytyy pyrkiä saamaan aikaan muutos parempaan. Borgin mukaan on erittäin tärkeää, että järjestö käyttää lahjoituksina saamansa varat mahdollisimman tehokkaasti tarpeessa olevien ihmisten hyväksi. Tukholman kaupunkilähetyksen varainhankinta- ja tiedotuspäällikkö Yvonne Borg tekee työtä inhimillisemmän Tukholman puolesta. Järjestön 160-vuotisjuhlaa vietetään pitkin vuotta 2013. Se on velvollisuutemme lahjoittajia kohtaan, Borg toteaa. Ammattimaisesti sydämellä Tukholman kaupunkilähetyksellä on Kungsholmenin kaupunginosassa vastaanottokeskus asunnottomille, Stadsmissionens Center. Erik Vårdstedt on keskuksen apulaisjohtaja, joka on neljän vuoden aikana nähnyt asiakkaiden koko kirjon. Päivittäin apua saa 70 120 asunnotonta. Meidän tehtävämme on olla siellä, missä on ihmisiä, jotka haluavat muutosta elämäänsä. Minusta on inhimillistä auttaa heitä pysymään hengissä, Vårdstedt pohtii. Onnistuimme viime vuonna järjestämään vakituisen asunnon 28 ihmiselle tavoite oli 25. Se antaa toivoa. Vaikeinta sosiaalityössä asunnottomien ja päihdeongelmaisten kanssa on Vårdstedtin mukaan ammattimaisuuden säilyttäminen. Se on tasapainottelua. Työtä ei voi tehdä vain sydämellä, vaan on löydettävä ammattimainen asenne. Myös asiakkaille pitää asettaa tiettyjä vaatimuksia. Tukholman kaupunkilähetyksessä on viime aikoina panostettu asiakassuhteiden luomiseen, keskusteluihin, joiden kautta motivoidaan ihmisiä saamaan elämä hallintaan. 18
ä 160 vuotta Muutoksen on lähdettävä ihmisen sisältä. Me voimme tukea ja yrittää helpottaa prosessia, olla yhteydessä sosiaalitoimeen ja poliisin, mutta emme voi tietenkään pakottaa ketään mihinkään. Kaupunkilähetyksessä ihmisarvo on yksi perusarvoista. Vaikka ihminen olisi toivoton tapaus, hänellä on silti yhtä suuri ihmisarvo kuin muillakin, Vårdstedt painottaa. Lasten ja nuorten ongelmat lisääntyvät Yvonne Borg on erityisen huolissaan lasten ja nuorten ongelmien lisääntymisestä. Lasten tilanne Tukholmassa pahenee koko ajan. Siksi toimintamme lasten ja nuorten parissa kasvaa nopeimmin. Panostamme siihen nykyään yhtä paljon kuin kodittomien auttamiseen, Borg sanoo. Kaupunkilähetys tukee väliinputoajia kuten raskaaksi tulevia teinejä. Lukioon ei ole helppo palata, jos on pieni lapsi hoidettavana. Jos vanhempien kanssa ei tule toimeen, jos vanhempia ei ole tai näiden tuki puuttuu, Tukholman kaupunkilähetys auttaa. Meillä on myös runsaasti leiritoimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Tukholmassa on perheitä, jotka eivät koskaan ole olleet yhdessä lomalla. Silloin tällainen leiri on mahtava juttu. Meitä kuunnellaan Tukholman kaupunkilähetys on syrjäytyneiden auttamisen asiantuntija. Järjestön työntekijät huomaavat yhteiskunnan muutokset jo aikaisessa vaiheessa. He myös raportoivat viranomaisille huomioistaan, ja yhä useammin myös Ruotsin hallitus ottaa yhteyttä järjestöön. Koska kohtaamme paljon ihmisiä päivittäisessä työssämme, näemme muutokset varhain. Teemme yhä tiiviimmin työtä vaikuttaaksemme poliitikkoihin ja mielipidevaikuttajiin. Kun näemme vikoja järjestelmässä, kerromme niistä. Olemme huomanneet, että meitä kuunnellaan. Jotkut lakimuutokset ovat lähteneet meidän aloitteestamme, Borg kertoo. Teksti ja kuvat: Kaj Aalto Tukholman asunnottomia autetaan Stadsmissionens Center -keskuksessa. Erik Vårdstedt on tämän yksikön apulaisjohtaja. Kuva metrotunnelista Tukholman vanhassakaupungissa. Ravintola Grillska Huset on yksi kaupunkilähetyksen sosiaalisista yrityksistä. Khokon Aktar on töissä tässä ravintolassa Tukholman vanhassakaupungissa. Olli Valtonen Hyvää syntymäpäivää isosisko! Stockholms Stadsmission on ollut meille HelsinkiMissiossa loputon inspiraation lähde. Aloittaessamme uutta kehittämisohjelmaamme yli 10 vuotta sitten, vierailu heidän luonaan osoittautui käännekohdaksi. He olivat tehneet kaiken mistä haaveilimme. Onnistuen. Järjestö on äärimmäisen tunnettu. Se lukeutuu10 kiinnostavimman brändin listalle Ruotsissa. Heidät tunnetaan ennakkoluulottomista, pysäyttävistä kampanjoista. Heidän päämajansa seinät on paperoitu erilaisilla viestintä- ja markkinointialan kunniatauluilla. Puhumattakaan itse työstä. Tukholman Kaupunkilähetys on edelläkulkija sosiaalityössä aina uusine avauksineen. Viimeisimpänä toiminta homoseksuaalien seniori-ikäisten tukena. Ehkä tärkein, mitä opimme silloin ja mitä toteutamme edelleen on tämä: Tehkää hyvää kaikilla mahdollisilla sosiaalityön aloilla. Mutta keskittäkää viestinne vain yhteen asiaan kerrallaan. Heillä se on asunnottomuus. Meillä yksinäisyys. Tack storasyster! 19
Suuren metsän syleilyssä Karhut, liito-oravat ja metsänpeikot Nuuksion poluilla Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö jatkoa olisi luvassa. Samantyyppinen virkistyspäivä järjestetään kerran vuodessa myös tulevina vuosina, Pelkonen lupaa. Pelkosen mielestä päivän toteutuminen oli erinomainen näyttö siitä, että hankkeen yhteistyökumppanit tekevät aidosti yhteistyötä. Samalla vapaaehtoiset tutustuivat lähemmin toisiinsa ja eri tapoihin tehdä vapaaehtoistyötä. Tärkeintä oli kuitenkin se, että lapset saivat mahdollisuuden tutustua toisiin lapsiin, kokea ryhmässä toimimista ja hyväksytyksi tulemista, Pelkonen iloitsee. Ryhmät valitsivat kukin joukkueelleen tunnuksen, joka maalattiin kämmenselkään tai kasvoihin. Tässä Karhujen tunnusmerkki. Ryhmä vahvisti yhteishenkeään myös vaikuttavalla huudolla. Helteisenä syyskuun lauantaina jalkautui Nuuksion kansallispuistoon iloinen lasten ja aikuisten retkikunta. Useimmille lapsista retki metsään oli harvinaista herkkua. Päivä ylitti odotukset Yksi tyytyväisistä retkeläisistä oli perhe, joka on tänä vuonna saanut oman äitimentorin. Lapsilleni oli todella tärkeää päästä luontoon viettämään mukava päivä, iloitsee puolitoistavuotiaan Samirin ja 13-vuotiaan Azizin kanssa retkipäivään osallistunut Oromkhon AbdoulajaNova. Pelastakaa sukupolvi -hankkeen yhteinen virkistyspäivä kokosi bussilastillisen osanottajia tutustumaan kansallispuiston luontoon mutta ennen kaikkea toisiinsa. Mukana oli tukea saavia lapsia ja lapsiperheitä, heidän tukiperheitään ja mentoreitaan sekä tietysti vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreita yhteistyöjärjestöistä ja Helsingin kaupungilta. Läheskään kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta päästä metsään tai ylipäätään luontoon virkistymään. Nyt se toteutui, ja samalla pääsivät metsäretkelle myös aikuiset, kuvailee Helsinki- Mission vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Katariina Pelkonen. Kaikille retkeläisille tehtiin värikäs kasvomaalaus. Piia Vanhatalo saa omansa Katariina Pelkoselta. 20