LIIKUNNAN JA TERVEYSTIEDON OPETTAJAT ry:n TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Vuoden 2013 toiminnan painopistealueet ovat: Edunvalvonnallisiin ja koulupoliittisiin kysymyksiin vaikuttaminen Koululiikunnan aseman parantaminen Terveystiedon aseman kehittäminen Liikunnan ja terveystiedon opetuksella kouluissa pyritään edistämään toiminta- ja työkykyä sekä hyvinvointia, ehkäisemään syrjäytymistä, kannustamaan fyysisesti aktiiviseen elämäntapaan ja noudattamaan kestävän kehityksen periaatetta. Toiminnan painopistealueiden tavoitteet toteutetaan edunvalvonta-, koulutus-, tiedotus- ja markkinointi- sekä kansainvälisen toiminnan kautta. Edunvalvonta ja koulupolitiikka Edunvalvonnan ja koulupolitiikan tärkeimmät tavoitteet ovat: Tuntijako- ja opetussuunnitelmaprosessien seuraaminen ja niihin vaikuttaminen Koulun liikuntatuntien lisääminen toisella asteella Koulupäivän liikunnallistaminen peruskoulussa Toisen asteen terveystiedon tuntien lisääminen Liikunnan ja terveystiedon opetuksen aseman parantaminen ammatillisessa koulutuksessa Lakien ja asetusten toteutumisen seuranta ja niihin vaikuttaminen Konsultointi kunta- ja koulukohtaisissa opetussuunnitelmiin liittyvissä asioissa Liiton jäsenten neuvonta pedagogisissa kysymyksissä, kuten arvioinnissa ja opetussuunnitelmiin liittyvissä asioissa Lausuntojen antaminen edunvalvonta-asioissa Liikunnan ja terveystiedonopettajan työn vaativuuden esille tuominen Pätevien opettajien saaminen liikunnan- ja terveystiedon opetukseen Opetusolosuhteiden ja työsuojelullisten asioiden kehittäminen ja erityisesti turvallisuusriskien ehkäiseminen opettajan ja oppilaan työskentelyssä Yhteistyö muiden edunvalvontajärjestöjen kanssa Edunvalvonta- ja koulupolitiikkaan liittyvät kysymykset valmistellaan toimikunnissa.
Koulutus Koulutustoiminnan tavoitteena on liiton pitempiaikaisen koulutustoiminnan suunnitelman mukaan opettajuuden kehittäminen sekä hyvinvoiva lapsi ja nuori. Keskeiset osaamisen ja asiantuntijuuden ulottuvuudet ovat: vuorovaikutusosaaminen, eettisyys, aineenhallinta, pedagoginen osaaminen, työssäjaksaminen ja hyvinvointi sekä tutkiva opettaja. Sisällöissä otetaan lisäksi huomioon oppiaineiden valtakunnalliset opetussuunnitelmien perusteet, jäseniltä saatu palaute, liikuntakulttuurin uudet tuulet ja ajankohtaiset terveysteemat. Täydennyskoulutus toteutetaan yhteistyössä eri asiantuntijatahojen kanssa. Pääkoulutustapahtumat ovat Vaasassa järjestettävät opintopäivät ja Jyväskylässä pidettävä terveystiedon syysseminaari. Opintopäivät järjestetään yhteistyössä Vaasan liikunnanopettajat ry:n kanssa. Syysseminaari järjestetään yhteistyössä Jyväskylän yliopiston liikunta- ja terveystieteiden tiedekunnan kanssa. Kesällä 2013 järjestettävien kansainvälisten kurssien (Saarenmaa, Lillehammer ja Mals) markkinointia tehdään liiton kautta erikseen sovittavin ehdoin. Koulutusta järjestetään koulujen työaikana yksi- ja kaksipäiväisenä sekä kesällä viikon mittaisina kursseina. Tavoitteena on, että opettajilla olisi mahdollisuus kouluttautua myös työaikana, ja osa koulutuksista järjestetään arkipäivinä. Opintopäivät ja syysseminaari on sijoitettu perjantaille ja lauantaille. Koulutustarjonnassa huomioidaan eri kouluasteilla liikuntaa ja terveystietoa opettavat opettajat. Joillekin kursseille voivat osallistua myös opiskelijat, oppilaat ja opettajien perheenjäsenet. Koulutuksia järjestetään yhteistyössä mm. liikunnan lajiliittojen kanssa. Koulutusta hajautetaan eri puolille Suomea yhteistyössä liikunnanopettajakerhojen kanssa. Jäseniä palvellaan tuottamalla opetusmateriaalia suosituimmista kursseista. Koulutustoimikunnassa valmistellaan koulutusta koskevat asiat. Vuoden 2013 tavoitteena on jatkaa yhteistyötä liikunnanopettajakerhojen ja -yhdistysten kanssa.
Tiedotus ja markkinointi Kehitetään järjestömme jäsenlehteä saadun palautteen pohjalta jäsenhankintakampanjoita: opiskelijoiden, luokanopettajien ja terveystietoa opettavien henkilöiden saamiseksi liiton jäseniksi näkyvyyttä messuilla ja muissa tapahtumissa uusia varainhankinnan keinoja liikunta- ja terveyskasvatuksen näkyvyyttä tiedotusvälineissä www-sivujen sisältöä sosiaalisen median käyttöä tiedotuksessa yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa Tiedotus- ja markkinointitoimikunnassa valmistellaan tiedotukseen ja markkinointiin liittyvät kysymykset. Kansainvälinen toiminta Viron, Suomen ja Karjalan Tasavallan liikunnanopettajaliittojen yhteistyötä kehitetään edelleen ns. Unionin kautta. Yhteistyön painopiste on edelleen koulujen liikunta- ja terveyskasvatuksen edistäminen. Pohjoismaista yhteistyötä jatketaan NIS:n kautta. Osallistutaan Lillehammerin Nordisk Kongressista tiedottamiseen. Yhteistyö eurooppalaisten liikunnanopettajaliittojen kanssa tapahtuu EUPEA:n kautta. Epävirallisia neuvotteluja ja keskusteluja käydään mm. kansainvälisissä seminaareissa liiton jäsenistön avustuksella. Hyviksi havaittuja eurooppalaisia käytänteitä huomioidaan toiminnassa. Jatketaan yhteistyökumppanuutta LiiKe ry:n Terveystietoa Tansaniaan projektissa. Projektin puitteessa terveystiedon opettajia lähtee Tansaniaa kouluttamaan opettajia kesä- ja joulukuussa. Liitto tukee jäsentensä osallistumista kansainväliseen täydennyskoulutukseen.
Työryhmät ja hankkeet Ammatillisen koulutuksen työryhmä Työryhmässä pohditaan keinoja vaikuttaa liikunnan ja terveystiedon aseman parantamiseen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Asiaa myös nostetaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Terveystietotyöryhmä Työryhmässä valmistellaan ja käsitellään terveystiedon opetukseen liittyviä kysymyksiä. Terveystiedon työryhmän tärkeimmiksi tehtäviksi ovat muodostuneet terveystietooppiaineen kehittämiseen liittyvät kysymykset ja terveystiedon ainereaalikokeen tuomiin haasteisiin vastaaminen Perusopetuksen terveystietotyöryhmä Työryhmässä käsitellään terveystiedon perusopetuksen liittyviä asioita. Senioritoiminnan työryhmä Työryhmän tehtävänä on kehittää keinoja eläkkeelle jäävien jäsenten pitämiseksi liiton eläkeläisjäseninä ja pienimuotoisen toiminnan järjestämistä ko. kohderyhmälle. Liiku Terveemmäksi -neuvottelukunta Toiminnanjohtaja on nimetty Liiku Terveemmäksi neuvottelukuntaan, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Vuoden 2013 toiminnasta vastaa Soveltava liikunta SoveLi ry.. THL:n Lihavuuden ehkäisyohjelman asiantuntijaryhmä 2012-2015 Puheenjohtaja Riitta Pääjärvi-Myllyaho toimii asiantuntijaryhmän jäsenenä. Opiskelijatoiminta Jäsenhankinta- ja tiedotustilaisuuksia järjestetään kevät- ja syyslukukaudella Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Syyslukukaudella tiedottaminen painottuu ensimmäisen vuoden liikunnan- ja terveystiedonopettajaopiskelijoille ja kevätlukukaudella opintojaan päättäville opiskelijoille. Tiedotusta järjestetään mahdollisuuksien mukaan myös muissa opettajankoulutusyksiköissä. Hallituksen opiskelijajäsenet (2) vastaavat opettajaopiskelijoille suunnattujen jäsenhankinta- ja tiedotustilaisuuksien järjestämisestä. Talous Liiton talouden perustan vuonna 2013 muodostavat jäsenmaksut ja valtionapu. Liiton oman toiminnan tuotoilla, lähinnä koulutuksella ja opetusmateriaalin myynnillä katetaan loppuosa, noin 1/3 budjetista. Talousarvioon budjetoitu nykyinen henkilöstömäärä (yksi täysipäiväinen ja kaksi osapäiväistä) tarvitaan, jotta toimintasuunnitelman tehtäväalueet pystytään toteuttamaan. Hyväksytty LIITO:n syyskokouksessa 16.11.2012.