5. luku Professori, lääketieteen tohtori, oikeuspatologi ja oikeuslääketieteen laitoksen johtaja Arthur Elvang oli epäkohtelias mies. Konrad Simonsen valmistautui henkisesti ja päätti pysyä asiassa eikä antaa professorin terävän kielen häiritä. He tapasivat voimistelusalin edessä. Elvang oli syventynyt aikakauslehteen suunnilleen samassa kohdassa missä turkkilainen tyttö oli istunut reilut seitsemän tuntia aikaisemmin. Hänkin oli haluton keskeyttämään lukemisen. Ikuisuuden kuluttua hän laski lehden käsistään ja tuli tietoiseksi ympäristöstään. Hän siristi pieniä silmiään paksujen pullonpohjalasien takana ja silmäili Konrad Simonsenia kriittisesti kiireestä kantapäähän kuin olisi ottanut mittoja pukua varten. Olet näköjään hankkinut vähän vararavintoa talveksi, pikku Simon. Harmi että jouduit keskeyttämään lomasi. Missä olit? Läskileirilläkö? Elvang ojensi ryhmyisen käden, ja Simonsen otti askeleen taaksepäin, koska luuli että patologi kruunaisi hävyttömyytensä tökkäisemällä häntä vatsaan. Älä kiukuttele, auta minut ylös. Simonsen veti hänet varovasti seisaalleen. En minä kiukuttele. Tyttäreni kommentoi jatkuvasti kokoani, olen tottunut siihen. Mutta siitä on vuosikausia, kun minua on kutsuttu pikku Simoniksi. Se loppui silloin kun Kasper Planck jäi eläkkeelle. Kasper Planck oli ollut murharyhmän johtaja ennen Simonsenia. Kylläpä aika rientää. Oletko kertonut tyttärellesi, että sinulla on diabetes? 32
Simonsen jäykistyi. Mistä sinä muka Hän vaikeni ja hillitsi itsensä. Professorin lääketieteellinen asiantuntemus oli legendaarinen, mutta siitä huolimatta kommentti oli varmasti pelkkä arvaus. Ja hän oli vahvistanut sen oikeaksi älähtäessään. Hän vaihtoi kiireesti puheenaihetta. Joko saliin saa mennä? Jo. Teknikot lähtivät vartti sitten. Pysy silti kaukana takaovesta ja suihkuhuoneesta. Kuulin että sinulla on vapaat kädet tässä jutussa. Pitääkö paikkansa? Ilmeisesti. Siinä tapauksessa kannattaa pyytää Planck mukaan. Paitsi jos hän on dementoitunut. Te kaksi saatte toisistanne parhaat puolet esiin. Sitä paitsi Planck on terävämpi kuin sinä. Ei hän ole dementoitunut. Mennäänkö sisälle? Tottahan toki. Ei millään pahalla, pikku Simon. Keskellä salia roikkui viisi alastonta miestä, jokaisella oli kaulassa paksusta sinisestä nailonköydestä tehty hirttosilmukka. Köydet oli kiinnitetty tukeviin saparokoukkuihin, jotka oli ruuvattu kattoon suunnilleen seitsemän metrin korkeuteen. Jalat roikkuivat noin puoli metriä lattian yläpuolella, ja ruumiit oli ripustettu reilun kahden metrin välein siten, että neljä ulommaista muodostivat neliön, jonka sivut olivat samansuuntaiset kuin salin seinät. Yhdelläkään ruumiilla ei ollut käsiä, mutta olkapäästä ranneluuhun käsivarret olivat vahingoittumattomia. Kasvot olivat riekaleina, ja useimmat inhimilliset piirteet olivat kadonneet. Myös sukupuolielimet oli leikattu irti tai silvottu. Vammat tekivät vainajista oudon samankaltaisia, aivan kuin heillä ei olisi enää ollut fyysisiä eroavaisuuksia. Ilmiö oli tuttu Simonsenille. Hän tiesi, että vainajista tulisi taas yksilöitä, kunhan hän tarkastelisi heitä hetkisen. Moottorisaha? 33
Elvang vahvisti arvauksen. Se oli yksi hänen hyvistä puolistaan. Hän ei arkaillut jakaa välittömiä arvioitaan, toisin kuin useimmat muut Simonsenin tuntemat patologit. Yleensä he eivät suostuneet määrittämään edes ruumiin sukupuolta ennen kuin olivat tehneet sille CT-skannauksen. Kuolemansyyntutkijat olivat vielä pahempia. Olivatko he vielä elossa? Eivät. Vastaus oli huojentava. Koko juttu oli muutenkin tarpeeksi kauhea, vaikka hän ei omaksi yllätyksekseen reagoinutkaan fyysisesti nähdessään ruumiit. Ehkä se johtui siitä, että salia oli tuuletettu, tai siitä, että hän oli ehtinyt valmistautua näkyyn, tai siitä, että hän oli psyykkisesti turta ja oli jo ennestään nähnyt enemmän kuin kenellekään oli hyväksi. Kuka tiesi, mikä selitys oli oikea. Ja ketä edes kiinnosti? Ei ainakaan häntä itseään. Hän jatkoi hidasta kierrostaan miesten ympäri. Verta oli aika vähän siihen nähden, että sitä oli täytynyt vuotaa runsaasti jokaisesta ruumiista. Kunkin vainajan alla oli pieni hyytynyt tahra, läpimitaltaan tennispallon kokoinen. Kaula, yläruumiin yläosa ja reidet olivat yhä verisiä, ja lisäksi hiuksissa oli veritahroja. Muita verijälkiä ei ollut, mutta hän aisti selvästi veren makean tuoksun, joka sekoittui ulosteen ja ruumiinnesteiden voimakkaampiin hajuihin. Löyhkä oli kuitenkin siedettävä, koska kolmesta avonaisesta ikkunasta virtasi saliin viileää ja raikasta ilmaa. Hänelle tuli turvonneista kellertävänvalkoisista ruumiista mieleen teurastamon lihakoukkuihin ripustetut sianruhot, eikä hän harmikseen päässyt eroon epäkunnioittavasta mielle yhtymästä. Hän siirtyi kaikessa rauhassa ruumiiden väliin ja tarkasteli niitä yksi kerrallaan, erityisesti päitä. Kaikkia oli viilletty eri tavalla. Kolmelta oli sahattu kasvot kokonaan pois liikuttamalla 34
sahanterää vartalon suuntaisesti päälaelta leukaan, jolloin aivot, leukaontelo ja nielu olivat tulleet näkyviin. Kahden muun kasvoja oli sahattu ristiin rastiin pitäen terää suorassa kulmassa kasvoihin nähden. Kahdella vainajalla oli kieli ja osa hampaista tallella. Yhdellä oli lähes vahingoittumaton silmä. Sama huolimattomuus leimasi myös sukupuolielimien vammoja. Kahdelta mieheltä oli poistettu sekä penis että kivekset, kahdelta muulta ainoastaan penis. Yhtä miestä oli viilletty niin syvältä, että virtsarakko oli pudonnut ulos ja roikkui nivusilla, kun taas vieruskaverilta puuttui vain siittimen pää. Keskimmäinen mies oli tyhjentänyt suolensa. Pakaroiden välissä ja takareisissä oli kuivunutta mustaa ulostetta, ja parvi lihakärpäsiä oli löytänyt tiensä sinne. Ranteet sen sijaan oli katkaistu puhtaasti ja tarkasti. Simonsen näki kyynärvarsien luut ja tuli tahtomattaan ajatelleeksi, että toisen nimi oli ulna ja toisen radius. Hän ei kuitenkaan muistanut, kumpi oli kyynärluu ja kumpi värttinäluu. Hän aloitti kierroksen alusta ja etsi tällä kertaa erityistuntomerkkejä. Hänen epäpätevän arvauksensa mukaan miehet olivat iältään neljänkymmenen ja seitsemänkymmenen välillä. Yhdellä oli kultainen rengas vasemmassa korvassa ja haalistunut kotkatatuointi oikeassa olkapäässä, kahdella oli umpisuoli- tai tyräleikkauksesta jäänyt arpi. Yhdellä oli kalju pää ja luonnottoman tumma iho, luultavasti solariumissa hankittu. Vasemmassa peränurkassa roikkuvan ruumiin pitkissä varpaankynsissä oli kynsisieni, ne olivat kuin sianlihan kamaraa. Oikeasta korvakäytävästä näkyi kullalla paikattu hammas. Viimeisen kierroksen hän omisti köysille, jotka oli ripustettu matemaattisen tarkasti salin seinien suuntaisesti. Jos hän seisoi kulmassa ja katsoi samassa linjassa olevia köysiä toinen silmä ummessa, hän ei nähnyt takimmaista. Sama päti joka kulmasta. Joku oli nähnyt vaivaa kiinnittäessään koukut kattoon. 35
Simonsen lopetti kierroksensa ja meni Elvangin luo. Tämä oli osoittanut vain pintapuolista kiinnostusta ruumiisiin ja näytti hyvin pitkästyneeltä. Mikä on ensivaikutelmasi? Professori ei epäröinyt. Hirtetty täällä, ei siirretty. Keskiviikkona tai torstaina. Uhrit ovat luultavasti tanskalaisia. Mutta älä kysy, miten heidät on saatu ripustettua tai miksi verta on niin vähän. Milloin pystyt sanomaan tarkemman ajankohdan? Vanha mies huokaisi. Hän ei ollut enää mikään nuorukainen eikä ilahtunut ajatellessaan tulevan illan töitä. Joudun kutsumaan apuvoimia ylitöihin. Ne menevät sinun piikkiisi. Sen kun. Kutsu niin monta kuin haluat. Soita puolenyön jälkeen. Selvä. Simonsenilla oli enää yksi kysymys. Toisaalta se oli hieman arka luontoinen. Eikä se tarkkaan ottaen kuulunut professorin työnkuvaan. Mutta kun otti huomioon Elvangin valtavan kokemuksen ja erinomaiset taidot, kysymys ei ollut kohtuuton. Onko merkkejä terrorismista? Elvang ei heti ymmärtänyt kysymystä, mutta kun se valkeni hänelle, hän oli kuin riivattu. Hän huiskutti käsiään korvien vieressä kuin hysteerinen teinipoika ja messusi ironisesti: Huu, huu, huu, peikot tulevat! Jos ne eivät tule metsästä, ne tulevat mereltä. Simonsen ei ollut huomaavinaan outoa käytöstä vaan sanoi kylmästi: Syyskuun yhdestoista, Bali, Beslan, Madrid, Lontoo. Olivatko nekin pelkkää vainoharhaa, herra professori? He katsoivat toisiaan silmiin, sitten vanhus luovutti ja levitteli käsivarsiaan. 36
Jos kuvittelet pyhiä sotureita, jotka heiluttelevat käyriä sapeleita ja haaveilevat kalifaatista, minä en näe mitään mikä viittaisi sellaiseen, mikä se sitten voisikaan olla. Kysymys on typerä. Voi olla. Mutta saan varmasti kuulla sen moneen kertaan tänään. Elvang ei vastannut. Hän katsoi ruumiita vielä kerran ja pudisti sävyisästi päätään. Maksaläikkien pilkuttama päälaki, ohuet hapsottavat hiukset ja sisään painunut rintakehä saivat hänet näyttämään linnunpoikaselta. Hän sanoi: Olin Ruandassa 1995. Minä luulin, että sinä et suostu lentämään. En suostukaan, paitsi kansanmurhan vuoksi. Neljä kuukautta matkustin joukkohaudalta toiselle, kirjaimellisesti. Ihmisiä oli murhattu niin käsittämättömän paljon, että sitä on mahdoton kuvailla. Löysin merkkejä irstaudesta ja halveksunnasta, joita et pysty kuvittelemaan pahimmissa painajaisissasikaan. Se oli sanoin kuvaamattoman raakaa, mutta se ei kuitenkaan ollut pahinta. Pahinta oli tulla kotiin ja huomata, ettei ketään kiinnosta. Uhrit olivat yksinkertaisesti väärän värisiä, heistä ei saanut myyviä uutisia. Katastrofista puhumista pidettiin lähinnä huonon maun osoituksena. Joten olen pahoillani, jos suhtaudun hieman kyynisesti terrorismin käsitteeseen. Simonsenilla oli tyhjä olo. En tiedä mitä sanoa. Mitkään sanat eivät riitä. Unohda koko juttu, niin muutkin tekevät. Mutta mistä sinä tiedät että en pidä lentämisestä? Olen kuullut jostain. Oletko kenties kuullut tarinan, jonka mukaan Kööpenhaminan hotellinomistajat ovat vedelleet naruista jotta minä en joutuisi vielä eläkkeelle, koska minun lentopelkoni vuoksi monet kansainväliset konferenssit järjestetään täällä? Simonsen tunsi poskiensa kuumoittavan. 37
Jotain sen suuntaista. Voimistelusalin päätyovi kävi. Arne Pedersen, Kreivitär ja Pauline Berg astuivat sisään, ja hetken kuluttua vielä Poul Troulsen. Olet sinäkin idiootti! Ajatella, että valtio elättää murharyhmän päällikköä, joka uskoo tuollaiseen roskaan. Se on pelottavaa. Häpeä! Ja hae ämpäri. Mitä sinä ämpärillä? Sinun uusi tyttösi ei näköjään ole vielä oppinut hallitsemaan inhimillisiä reaktioitaan. Varoitus tuli liian myöhään. Pauline kumartui kaksinkerroin ja oksensi lattialle, koska ei ehtinyt avata muovikassia jota piti varmuuden vuoksi kädessään. Arne Pedersen katsoi kengälleen lentäneitä roiskeita ja kaivoi taskustaan kalliin valkoisen luonnonsilkkisen nenäliinan. Hän nosti jalkaansa puhdistaakseen kengän, mutta Kreivitär nappasi nenäliinan hänen kädestään ja ojensi sen Paulinelle. Pauline katsoi kiitollisena Arnea ja yökkäsi uudelleen. 38
13. luku Kööpenhaminan oikeuslääketieteen laitos ei ollut mikään viehättävä paikka, ja vaikka Konrad Simonsen oli käynyt siellä lukuisia kertoja vuosien varrella, hän tunsi aina tiettyä helpotusta poistuessaan. Ehkä se johtui kaikkialla leijuvasta desinfiointiaineen löyhkästä, joka kirveli kurkussa ja nenässä mutta ei silti peittänyt tunkkaista ilmaa. Tai sitten häntä häiritsi hypermodernien laitteiden ja aataminaikuisiin koeputkiin säilöttyjen harmaanvalkoisten elimien kummallinen sekoitus. Laitos oli suljettu maailma, jossa vain harvat asioihin vihkiytyneet osasivat käyttäytyä, eikä hän kuulunut heihin. Arthur Elvang kävi läpi siihenastiset ruumiinavaustulokset. Taulu täyttyi nopeasti, hetken kuluttua hän pyyhkisi sen puhtaaksi neljännen kerran. Konrad Simonsen vilkaisi Arne Pederseniä ja Pauline Bergiä, jotka istuivat hänen vieressään ja seurasivat keskittyneesti professorin yksityisopetusta. Toisin kuin hänen toisella puolellaan istuva rikosteknisen osaston johtaja, joka nukkui. Kaikki kunnioittivat Kurt Melsingin ammattitaitoa, ja lisäksi hän oli miellyttävä ihminen, mitä ei voinut sanoa professorista. Välillä hänen päänsä nuokahti ja kuului pieni kuorsausääni, sitten hän säpsähti hetkeksi hereille ennen kuin jatkoi taas uniaan. Hän oli valvonut koko yön, eikä kenelläkään ollut mitään hänen torkkujaan vastaan. Esitys oli kestänyt tunnin, eikä mikään viitannut siihen, että Elvang oli lähestymässä loppua. Ikävä kyllä siihenastiset tiedot eivät juuri edistäneet tutkintaa. Läpikäynti kesti kauan lähinnä siksi, että ruumiita oli niin monta. Jotakin hyödyllistä oli kuitenkin selvinnyt. Ensinnäkin oli viimein saatu varmistettua, että uhrit olivat kuolleet keskiviikkona päivällä puoli yhden ja kahden 77
välillä. Myös kuolinsyy oli selvillä. Neljä miestä oli hirtetty, viides kuristettu. Luultavasti poikkeustapaus oli pyörtynyt silmukka kaulassa. Ikävä kyllä juuri mistään ei saatu valaistusta vainajien henkilöllisyyteen, eikä yhteisiä fyysisiä tunnusmerkkejäkään ollut löytynyt. Ikäjakauma oli noin 45 vuodesta noin 65 vuoteen. Kahden uhrin lihasmassa viittasi säännölliseen fyysiseen toimintaan eli ruumiilliseen työhön, mutta kolmea muuta uhria tämä seikka ei koskenut. Vähän valoa oli silti näkyvissä. Elvang puhui vainajista työnimillä, jotka Simonsen aikoi varastaa myös omaan käyttöönsä. Professori oli todennut, että näkökulma pääovelta voimistelusalin päätyseinään oli kohti pohjoista, minkä jälkeen hän oli antanut vainajille nimet herra Koillinen, herra Luode, herra Lounas ja herra Kaakko, viimeinen herra oli nimeltään Keskus. Kun luento vihdoin päättyi, poliiseille annettiin mahdollisuus esittää syventäviä kysymyksiä. Arne Pedersen ehti ensin: Viitsitkö toistaa sen mitä sanoit puuduttamisesta? Professori toisti. Simonsen huomasi, että sananvalinnat olivat suurin piirtein samat kuin ensimmäisellä kerralla, professori vain puhui hitaammin. Kaikki viisi miestä on huumattu osittain Stesolidilla noin kaksi tuntia ennen kuolemaa. Stesolid on rauhoittavaa ainetta, joka määrästä riippuen tekee raukeaksi tai saa nukahtamaan. Lääke on annettu suonensisäisesti ruiskulla. Jokaisessa ruumiissa on neulanjälki joko vasemmassa tai oikeassa kyynärvarressa, ja lisäksi olkavarressa on verenpurkaumia, jotka ovat luultavasti staasin aiheuttamia. Stesolidin pitoisuus veressä on kaikilla sama lähes kymmenyksen tarkkuudella. Se tarkoittaa, että Stesolidia on annettu ruumiinpainon mukaan. Todennäköisesti ammattilainen on laskenut määrät ja ruiskuttanut aineen. Siihen viittaa sekin seikka, että neula on osunut suoneen ensimmäisellä yrityksellä. Uskon että ruiskua on käsitellyt lääkäri, sairaanhoitaja tai vastaava. 78
Arne esitti lisäkysymyksen: Sanoit että heidät huumattiin osittain. Aivan, pitoisuus ei ole kovin korkea, ja vaikutus on ollut rajallinen. Oletettavasti heistä on haluttu tehdä mukautuvaisia. Tai helppoja käsitellä. Siis tahdottomia? Siihen suuntaan. Tarkemmin sanottuna heistä on haluttu tehdä hitaita ja velttoja pariksi tunniksi. Sanoit että ainetta on annettu ruumiinpainon mukaan. Onko heidät siis punnittu? Tuskin. Todennäköisemmin asiantuntija on arvioinut painon pituuden perusteella. Sitten oli Simonsenin vuoro. Hän oli kirjoittanut muistivihkoonsa pari kysymystä ja huomasi nyt, ettei saanut selvää ensimmäisestä eikä muistanut mikä se oli. Taidepaussi sai muut katsomaan häntä kysyvästi, ja syntyneessä hiljaisuudessa Melsing havahtui hereille. Simonsen hyppäsi toiseen kysymykseensä: Ymmärsinkö oikein, että saamme osittain vahingoittumattomat hampaanjäljet, joiden avulla voimme yrittää tunnistamista? Kyllä, herra Luoteelta. Paino sanalla osittain. Mutta yhdistettynä hänen summittaiseen ikäänsä se luultavasti riittää tunnistamiseen. Siis jos onnistut löytämään hänen hammaslääkärinsä. Sanoit että herra Koilliselle on asennettu mekaaninen sydänläppä parikymppisenä noin neljäkymmentä vuotta sitten. Voiko sitä jäljittää? Elvang epäröi hetken ennen kuin vastasi. Hän on saattanut sairastaa reumaattista kuumetta. Lyön toisen silmäni vetoa, että kirurginen toimenpide on suoritettu koti laitumilla. Tanskalainen sairaala on siis vuosien 1961 ja 1968 välillä asentanut keinotekoisen sydänläpän miehelle, joka on ollut iältään yhdeksäntoista ja sanotaan vaikka kahdenkymmenenviiden vuoden väliltä. Hän on käyttänyt verenohennuslääkettä. 79
Marevania tai Marcoumaria. Tutkimme sitä myöhemmin. Moni seikka puhuu sen puolesta, että hänen INR-arvonsa on mitattu sairaalassa neljästi vuodessa lääkkeen vaikutuksen tarkkailemiseksi. Ei lainkaan huono lähtökohta tunnistamiselle. Siihen aikaan ei tehty kovin paljon sellaisia leikkauksia. Arne sanoi väliin: Autatko meitä? Se oli fiksusti ajateltu, sillä professori oli oikea henkilö sellaiseen tehtävään. Idea oli kuitenkin epärealistinen kun otti huomioon millainen työtaakka Elvangilla oli edessään. Jos vielä muisti hänen ikänsä, joka tosin helposti unohtui, pyyntö oli suorastaan kohtuuton. Simonsen muokkasi kysymystä: löytämään jonkun yhteistyökumppanin? Hämmentynyt Elvang katsoi heitä vuoron perään. Lopettakaa tuollainen Aku Ankka -puhe. Kuka kysyy ja mitä? Poliisit päättivät jättää koko jutun sikseen. Oli tullut aika päästää Melsing ääneen. He ravistelivat hänet hereille, ja pian hän esitelmöi innokkaasti aiheesta sata erilaista veritahraa keskittyen erityisesti noroihin ja valtimoroiskeisiin. Professorin puheenvuoroon verrattuna selostus oli huono ja osittain epäjohdonmukainen. Simonsen ei saanut siitä muuta käyttökelpoista tietoa kuin sen, että voimistelusalin lattia oli peitetty muovilla ja sanomalehdillä. Ei ollut mikään uutinen, että Melsing tiesi paljon verestä. Lopulta Elvang sai tarpeekseen ja keskeytti epäkohteliaasti: Kukaan ei jaksa kuunnella sinun juttujasi veriroiskeista, Kurt. Kerro jo päätelmäsi, se kiinnostaa heitä varmasti paljon enemmän. Melsing ei pahastunut vaan teki työtä käskettyä. Hän luki paperista, ilmeisesti hän oli tietoinen rajallisista puhelahjoistaan. 80
Leikkauspinnoista ja -kulmista sekä ruumiissa olevista veriroiskeista päätellen moottorisahaa on liikutettu oikealta vasemmalle noin kuudenkymmenen asteen kulmassa lattiaan nähden. Sahaa käyttänyt henkilö on ollut noin metrin ylempänä kuin ruumis jota hän on leikannut. Lisäksi on selvää, että miehet ovat seisseet korokkeella ennen hirttämistä. Monessa kohdassa tasainen pinta on suojannut ruumiita veriroiskeilta. Näissä yksityiskohdissa on järkeä vain, jos lattialle on rakennettu puolentoista metrin korkuinen koroke. Näyttämö, jossa on viisi laskuluukkua. Salissa on pidetty kunnon teloitusseremonia. Hyi helvetti. Arne Pedersen lausui sanat hiljaa, mutta hän puhui heidän kaikkien puolesta. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus aivan kuin leikkauskulmat, kierrosnopeudet, vatsan sisällöt ja hammaskalustot olisivat jääneet hetkeksi taustalle, kun mieleen piirtyi kokonaiskuva viiden ihmisen karmaisevasta kuolemasta. Elvang rikkoi hiljaisuuden. Aivan, se ei ole ollut erityisen mukavaa. Uhrit on kuljetettu enemmän tai vähemmän tainnutettuina voimistelusaliin ja ylös korokkeelle. Heiltä on riisuttu vaatteet. Emme tiedä missä ja miten. Alastomina, kädet selän taakse kahlittuina ja jalat yhteen sidottuina he ovat seisseet kukin oma hirttosilmukka kaulassa. Nilkoista ja käsivarsista on löytynyt liiman jäänteitä. Liima on luultavasti peräisin vahvasta teipistä. Sitten heidät on hirtetty. Heti hirttämisen jälkeen mutta ennen seuraavan henkilön teloittamista uhrin kädet on leikattu irti. Lisäksi kasvoja on viillelty eri tavoin. Tekniset päätelmät perustuvat siis näiden viiltojen leikkauspintoihin ja veriroiskeisiin. Pystymme jopa arvioimaan, että miehet on teloitettu tässä järjestyksessä: herra Lounas, herra Luode, herra Kaakko. Kuten jo aikaisemmin sanottiin, herra Koillinen on poikkeus, ja herra Keskus on käsitelty viimeiseksi. 81
Uhrien sukupuolielimet on silvottu vasta korokkeen purkamisen jälkeen. Kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki odottivat Konrad Simonsenia, joka heidän hiljaisesta painostuksestaan huolimatta mietti kaikessa rauhassa. Viimein hän sanoi hiljaa: Muovia lattialla, sen päällä sanomalehtiä imemässä verta, sitten vielä koroke, joka on rakennettu varta vasten ja teloituksen jälkeen purettu ja kuljetettu pois? Se oli kysymys. Tärkeä kysymys. Silti Pauline sanoi: Sehän sopii hyvin yhteen sen kanssa, että se vahtimestari oli töissä isänsä vers Simonsen keskeytti hänet. Hiljaa, Pauline. Kurt? Melsing puhui yhtä vaimeasti kuin Simonsen, mutta hän ei epäröinyt vastatessaan: Sillä tavalla se on tapahtunut, Simon. Tiedän että se kuulostaa sairaalta, mutta niin se on tehty. Eikä asiasta ole mitään epävarmuutta? Ei. Rikostekninen osasto oli laatinut tapahtumien kulusta filmin, jossa tulitikkuhahmot suorittivat Elvangin kuvaileman tapahtumasarjan. Filmi kesti yli kaksi minuuttia. Erityisen kiinnostaviin yksityiskohtiin zoomattiin. Animaatio oli tehty kolmiulotteisena, ja vaikka se ei ollutkaan erityisen luonnonmukainen, siinä oli tyyliteltyä kauhua, jonka ansiosta tunnelma muuttui entistä painostavammaksi. He katsoivat filmin kahdesti. Melsing lisäsi yhden ainoan kommentin: Päätimme panna filmiin kaksi murhaajaa. Heitä on saattanut olla vain yksi, tai vaikka viisi. Emme tiedä eikä meillä ole mitään järkevää ehdotusta. 82
Palaveri päättyi, mutta Simonsen jäi vielä paikalle. Ensin hän kuitenkin siirsi psykologi Ditte Lubertin johtavan psykologin pois Paulinen vastuulta, sillä tämä ei ollut päässyt puusta pitkään kuulustelussa. Joko Kreivittären tai Arnen oli järjestettävä aikaa naisen puhuttamiseen. Kun Arne ja Pauline olivat menneet, Simonsen kysyi Elvangilta: Voisitko kertoa lyhyesti kasvojen rekonstruoimisesta? Vanhuksen ilme kirkastui, ja hän ryhtyi heti toimeen: Menetelmää käytetään identiteetin määrittämiseen. Mutta ei meillä Tanskassa, sillä täällä oikeushammaslääketiede ja hammaslääkärikunnan järjestelmälliset potilastiedot mahdollistavat paljon nopeamman, halvemman ja varmemman tavan määrittää henkilöllisyys. Rekonstruoimista käytetään kuitenkin jonkin verran esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa, koska siellä ihmisistä ei ole yhtä tarkkoja rekistereitä. Siellä on myös koulutettuja spesialisteja. Yhdysvalloissa heitä kutsutaan nimellä forensic anthropologists. Idea on se, että tunnistamattoman pääkallon pohjalta muovataan kasvot. Menetelmä yhdistää anatomiaa ja tilastotietoja. Yksittäiset lihakset tai lihasryhmät rakennetaan kohta kohdalta luuhun liimattujen pikku tikkujen avulla. Tikut kiinnitetään tiettyihin referenssipisteisiin ja niitä lyhennetään sen perusteella, mikä on pehmytkudoksen keskimääräinen paksuus kussakin kohdassa. Konstruointi tehdään usein savella, joten antropologille on hyötyä taiteellisuudesta. Kasvojen tarkka rekonstruoiminen on kuitenkin mahdotonta. Esimerkiksi korvia ei voi rakentaa uudelleen. Hän piti pienen tauon ja sanoi mietteliäästi: Pyyntösi sisältää luonnollisesti kysymyksen, voiko menetelmää käyttää tässä tapauksessa. Se oli ajatukseni. Uhrien tunnistaminen on ratkaisevaa. On erittäin todennäköistä, että heidät tunnistetaan muilla tavoin, mutta sekä herra Luoteen hampaiden että herra Koillisen sydän- 83
läpän löytäminen voi kestää kauan, eikä lopputulos ole varma. Jos uskot että pystyt saamaan aikaiseksi kutakuinkin näköisiä rekonstruktioita, toivon että aloitat työn heti etkä vasta viikon kuluttua, jolloin se saattaa olla ainoa mahdollisuuteni. Kuten tiedät, raha ei ole ongelma tällä kertaa. Niin olen kuullut. Se onkin hyvä, sillä rekonstruoiminen on kallista. Hirvittävän kallista. Hän tuijotti suoraan eteensä, murahti jotain epämääräistä ja sanoi: Käydäänpä katsomassa. Melsing ja Simonsen seurasivat häntä. Huone johon he astuivat oli valoisa ja puhdas. Seinät oli päällystetty valkoisilla laatoilla ja lattian mosaiikkibetoni oli kuin viisikymmentäluvun kylpyhuoneessa. Lattian keskikohta oli ympäristöään korkeammalla ja vietti kohti huonetta reunustavaa kourua näin lattia oli helppo huuhdella puhtaaksi. Ikkunoiden väliin oli asennettu pari isoa rosterista pesuallasta: toinen oli tarkoitettu käsienpesuun ja toinen elimille. Keskellä lattiaa oli viisi tutkimuspöytää reilun kahden metrin välein, ja jokaisella pöydällä oli ruumis. Huoneen akustiikka oli ikävän metallinen kuin uimahallissa. Elvang tarkasteli kriittisesti kolmen ruumiin kasvojen jäänteitä seuralaistensa pysytellessä vaiti. Kun hän puhui, hän osoitti sanansa lähinnä itselleen. Tarvitaan muitakin kuin antropologeja, tietoahan on paljon jo ennestään. Enkä halua puhdistaa luita lihasta madoilla vaan käyttää mieluummin hyvää kasvokirurgia. Tästä tulee mielenkiintoista. Pitää koota tiimi ja saada heidät hyödyntämään toistensa tietoja. Tarvitaan ehkä myös hautausurakoitsija, meikkaaja Yhdysvalloista. Hän oli tehnyt johtopäätöksensä mutta jatkoi ajatusketjuaan, nyt kääntyneenä muihin päin. 84
Meillähän vainajat heitetään kirstuun ja sitten varoitetaan omaisia, ettei sitä kannata avata. Meillä niitä ei ole tarkoitus katsella. Rikosteknisen osaston johtaja oli kuunnellut kiinnostuneena. Hänkin innostui ajatuksesta. Minä tiedän yhden valokuvaajan. Nainen on oikea taiteilija sekä kameran että kuvankäsittelyohjelman kanssa. Elvang myönteli. Hyvä idea. Haluan hänet mukaan. Suunnitelma alkoi hahmottua. Simonsenin yöllinen tiedonhaku internetissä oli kantanut hedelmää, ja hän oli hieman ylpeä itsestään. Vaikka tietysti tulos olisi voinut olla sama, jos hän olisi kysynyt silkkaa tietämättömyyttään. Hän tiedusteli varovasti aikaperspektiiviä ja sai odotetusti vastaukseksi professorin tiuskaisun, ettei sellaista voinut tässä ryhtyä arvailemaan. Siihen oli tyydyttävä. Ensimmäistä kertaa tämän tiistaipäivän aikana Simonsen oli hyvällä tuulella. Korokkeesta huolimatta. Simonsenin hyvä tuuli ei kestänyt kymmentäkään minuuttia. Kun kokous oli päättynyt mutta kukaan ei ollut vielä ehtinyt lähteä, hänen kännykkänsä soi. Kreivittären viesti oli lyhyt ja hillitty toisin kuin Konrad Simonsenin reaktio, joka raikui laitoksen käytävillä. Ei voi olla totta. Ei voi jumalauta olla totta. Mutta totta se vaan oli. 85