SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Samankaltaiset tiedostot
SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

JÄSENISTÖ, HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

VUOSIRAPORTTI Toteuttaja: Suomen Sikayrittäjät ry

4.1 Hankkeen tavoitteet Hankesuunnitelmassa tiedonvälityshankkeelle asetettiin seuraavia tavoitteita:

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Maitoyrittäjät ry toimintasuunnitelma 2018

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Sikojen hyvinvoinnin edistäminen -tiedonvälityshanke Loppuraportti

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry

Putkeen menee! hanke

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry


Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Kokouksen esityslista

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MC Executors Finland ry

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

Lappeen Kotiseutuyhdistys ry. vuodelle 2017

Paikka Kajaanin kaupunginteatterin Sissilinnan näyttämön kahvio, Asemakatu 6

Pasi Pitkänen 1.varapuheenjohtaja, edunvalvontavaliokunnan pj Marko Luostarinen 2. varapuheenjohtaja

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Varsinainen liittokokous alkaa

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Toimintasuunnitelma 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, Åbo ,

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous kello Anttilansalissa (FY1103)

Luomulihan arvoketjutyöryhmä , Helsinki

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

Luomukasvisten arvoketjutyöryhmä klo Evira, kokoustila Kalevi

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

Luomulihan arvoketjutyöryhmä klo , MTK Muistio

HANKE: Maito- ja lihaketjun jäljitettävyys -järjestelmät avoin, todennettava ja vastuullinen alkutuotanto

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

SUVALI- hankkeet sianlihan kansallisen laatujärjestelmän mahdollistajana. Sikatalouden Tulosseminaari Kati Kastinen, LTK

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

EMCC Finland ry TOIMINTAKERTOMUS 2014

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA

Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat OIKOS ry:n SÄÄNNÖT I TARKOITUS JA TYÖMUODOT

Toimintakertomus Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Yhdistyksen nimi on Kiihtelysvaaran koulun Vanhempainyhdistys ry. ja se toimii Kiihtelysvaaran_ koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

Transkriptio:

SUOMEN SIKAYRITTÄJIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 JÄSENISTÖ, HALLINTO JA TOIMIHENKILÖT Suomen Sikayrittäjien jäsenmäärä (31.12.2013) oli yhteensä 312. Jäsenmäärä väheni hivenen vuoden aikana. Eronneiden (tuotannon lopettaneiden) tilalle tuli muutama uusi jäsen. Jäsenistön tuotanto on noin 65 prosenttia koko Suomen sikatalouden tuotantomäärästä. Sikayrittäjien lisäksi jäseninä on sika-alalla toimivia henkilöitä ja yhteisöjä. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin (3.4.2013) Tampereella, jossa yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Martin Ylikännö. Johtokuntaan kuuluivat vuonna 2013 puheenjohtajan lisäksi Jari Lahtinen (varapuheenjohtaja), Johan Backlund, Marko Iso-Tuisku, Juha Karkkula, Anja Kauppinen, Vesa Kurikka-Oja, Lauri Kurtelius, Johanna Laurila, Timo Pekkala, Pasi Tammisto (vuosikokoukseen saakka) ja Arto Ylilammi (uutena vuosikokouksesta alkaen). Johtokunta piti 3 virallista kokousta ja lisäksi osallistui aktiivisesti puhelimen ja sähköpostin välityksellä lausuntojen ja kannanottojen yms. valmisteluun. Yhdistyksen toiminnanjohtajana toimi Ari Berg, jonka vastuulla oli yhdistyksen asioiden lisäksi Sikayrittäjien hallinnoimien projektien suunnittelu ja johtaminen sekä projektiyhteistyö muiden tahojen kanssa. Kaakkois-Suomen sikatalouden kehittämishankkeen osalta hankejohtaja Ari Berg vastasi myös projektipäällikön tehtävistä. Sikojen hyvinvoinnin edistäminen -tiedonvälityshankkeen hankepäällikkönä toimi Terhi Jääskeläinen. Yhdistyksen ja hankkeiden kirjanpidosta vastasi Tilitoimisto Päivi Yli-Mattila Huittisista ja tilintarkastajana HTM Eeva-Maija Ylikoski Kankaanpäästä.

TAVOITTEET JA TOIMINTA Vuoden 2013 toiminta perustui vuosikokouksessa hyväksyttyyn sääntöjen mukaiseen toimintasuunnitelmaan. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia sika-alan yleisten edellytysten edistämiseksi ja kehittämiseksi, sekä olla tällä alalla toimivien henkilöiden ja yhteisöjen yhdistävänä verkostona. Toiminnan päätavoitteena oli kannattavan sikayrittäjyyden toimintaedellytysten turvaaminen Suomessa ja vuoden ykkösteemana markkinaedunvalvonta. Yhdistyksen tarkoituksen ja päätavoitteen saavuttamiseksi keskityttiin vuonna 2013 seuraaviin toimenpiteisiin: 1. Vaikutettiin aktiivisesti sikataloutta koskevaan päätöksentekoon mm. seuraavasti: - vedottiin ministeriöön ja kansanedustajiin sikojen suojeluasetuksen epäkohtien tarkistamiseksi ja lihan alkuperämerkintöjen saamiseksi. - vedottiin lihataloihin läpinäkyvän ja vastuullisen tuotannon puolesta. - keskusteltiin tiiviisti maa- ja metsätalousministeriön, Mavin, Eviran, AVI:en ja ELY:jen kanssa sikatalouteen liittyvistä asioista. Osallistuttiin alaan liittyvien lakien valmistelutyöhön ja annettiin lausuntoja. 2. Tiivistettiin yhteistyötä sidosryhmien kanssa mm. - tavattiin kaupan edustajia suomalaisen sianlihan markkina-arvon nostamiseksi. - lihatalojen kanssa keskusteltiin alan yhteisistä haasteista ja kannattavuuden parantamiskeinoista. - ETT/Sikavan kanssa tiivistettiin yhteistyötä. - lisättiin yhteistyötä oppilaitosten kanssa sika-alan opiskelun edistämiseksi. - edistettiin eläinlääkäriopiskelijoiden sikalaharjoittelupaikkojen saamista. - osallistuttiin eri yhteistyötahojen tilaisuuksiin.

3. Toimittiin alan asiantuntijoina mm. seuraavissa toimielimissä ja projekteissa: ETU sika-asiantuntijaryhmä (Martin Ylikännö), Yliopiston WQ -tutkimushanke (Ari Berg), Yliopiston hännänpurenta- ja pesänrakennushanke (Jari Lahtinen), Satafoodin vastuullinen sikataloushanke (Terhi Harjunmaa-Levonen), Yliopiston sikojen hengitystietutkimushanke (Martin Ylikännö), Yliopiston SowMonitors -tutkimushanke (Ari Berg), Sikasektorin kriisiryhmä (Martin Ylikännö ja Ari Berg), Yliopiston Uusia virikeinnovaatioita sikaloille - pilottikoe (Terhi Jääskeläinen), HAMK:n työnantajataitojen kehittämishanke (Ari Berg), MTT:n Reilu Sika -hanke (Ari Berg), Ministeriön hyvinvointitukiryhmä (Martin Ylikännö ja Ari Berg), Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintoviraston tilavalvontaja lupafoorumi (Ari Berg), Yliopiston Emakoiden tuotantokestävyyshanke (Martin Ylikännö), Ministeriön valvonnan seurantaryhmä (Martin Ylikännö, Timo Heikkilä ja Ari Berg), Suvali3 -hankkeen ohjausryhmä (Ari Berg). 4. Järjestettiin ja/tai osallistuttiin mm. seuraaviin tilaisuuksiin: - HKAgrin Tuota noin -seminaari 10.-11.1. - Sarka -messut ja sikaseminaari 1.-2.2. - Snellmannin sikaseminaari 5.-6.2. - Agri-risteily 7.-8.2. - Farmari -maatalousnäyttely ja sikaseminaari 3.-6.7. - ETT/Sikavan 10-vuotisjuhlaseminaari 1.10. - Luomusikaseminaari (Suvali) 3.10. - Snellmannin tuottajamessut 4.10. - Lihaseminaari 23.10. - Opintomatka Puolaan (Hämeen sikatalouskerho) 3.-6.11.

5. Hyödynnettiin hankerahoitusmahdollisuuksia tehokkaasti: - Toteutettiin Suomen Sikayrittäjien hallinnoimaa Kaakkois-Suomen sikatalouden kehittämishanketta (2010-2013) hankesuunnitelman mukaisesti. Hankkeen toimesta järjestettiin koulutusta mm. afrikkalaisen sikaruton riskeistä ja tehtiin opintomatka Sarka-messuille. Tämän Kaakkois- Suomen ELY-keskuksen rahoittaman pilottihankkeen tavoitteena on vahvistaa sikatalouden toimintaedellytyksiä, kouluttaa yrittäjiä ja verkostoida yrittäjiä, sekä luoda uskoa ja innostusta tuotannonalan tulevaisuuden näkymiin. Hankkeelle on haettu jatkoaikaa vuoden 2014 loppuun saakka. - Toteutettiin Suomen Sikayrittäjien hallinnoimaa Sikojen hyvinvoinnin edistäminen -tiedonvälityshanketta (2010-2014) suunnitelman mukaisesti. Kuuden ELY-keskuksen alueella toimivan hankkeen toimesta järjestettiin vuonna 2013 mm. laaja seminaarikiertue sikojen lääkitsemiseen liittyvistä asioista. Hankkeen tavoitteena on välittää yrittäjille ja päivittäin sikojen kanssa työskenteleville tietoa eläinten hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi käsitellään eläinten hoitoon ja lääkitsemiseen liittyviä asioita. Hankkeen projektipäällikkönä toimii Terhi Jääskeläinen. Hankkeelle on nimetty asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä ja sen puheenjohtajana on Jari Marttila. Hanke jatkuu 30.6.2014 saakka. 6. Annettiin tunnustusta: - Vuoden 2012 Sikateko-palkinto julkaistiin Farmari -maatalousnäyttelyn Sikaseminaarin yhteydessä Seinäjoella. Tänä vuonna huomionosoituksen sai Ismo Eerola esimerkillisestä ja monipuolisesta yrittämisestä sianlihantuotantoketjun kehittämiseksi pellolta kuluttajalle.

7. Tehostettiin tiedottamista: TALOUS - Vastattiin nopeasti tiedotusvälineiden esittämiin haastattelupyyntöihin ja esitettyihin kysymyksiin. - Tehtiin juttuja lehtiin ja tiedotettiin ajankohtaisista asioista mahdollisimman laajasti. - Kehitettiin kotisivuja palvelemaan entistä paremmin sisäistä ja ulkoista tiedottamista. - Tiivistettiin yhteistyötä eri tiedotusvälineiden ja tahojen kanssa. - Lähetettiin jäsenille kaksi jäsenkirjettä. - Lähetettiin jäsenille sähköpostia ajankohtaisista asioista. - Korjattiin jäsensähköpostissa ilmenneitä ongelmia. Suomen Sikayrittäjien toiminnan ja tehtävien huomattava lisääntyminen aiheuttaa haasteita yhdistyksen talouden hoidolle. Vuoden 2013 lopullinen tilinpäätös on 5.747,60 euroa ylijäämäinen. Kulujen hallinta ja jäsenmaksutulojen hyvä toteutuminen mahdollistivat budjetissa pysymisen (talousarviossa 5000 euroa). Projektitoiminnan osalta tilinpäätökseen on kirjattu käytön mukainen summa, joten ennakot eivät vaikuttaneet tulokseen. Näin ollen kirjanpidossa projektien tulot ja menot olivat yhtä suuret. Projektitoiminnan ennakot näkyvät yhdistyksen taseen vieraassa pääomassa. Taseen loppusumma on 78.760,40 euroa, josta oman pääoman osuus on yhteensä 44.268,81 euroa. Yhdistyksen talous on vakaalla pohjalla. JOHTOKUNTA