Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet Kausi 1 4 2017 Kevään huikeimmat tarjoukset! Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä.
Vuosi 2017 on meillekin juhlavuosi Tänä vuonna Suomi täyttää 100 vuotta ja juhlavuotta alettiin juhlia heti vuoden vaihtuessa Helsingissä Mannerheimintien muuttuessa tanssilattiaksi. Vuosi 2017 on myös Kimmon Vihannes Oy:lle merkittävä: yhtiömme täyttää 25 vuotta ja Patu- palvelutukkurit -ketju 20 vuotta. Järjestämme huhtikuussa isot elintarvikemessut, jotka päättyvät 25-v. iltajuhliin. Meillä onkin ilo kutsua kaikki asiakkaamme juhlimaan kanssamme (kts. kutsu alla, postitamme erillisen kutsun asiakkaillemme vielä lähempänä huhtikuuta). Kuusamo Oulu Kuopio Seinäjoki Jyväskylä Mikkeli Pori Hämeenlinna Salo ahti 25-vuotiaan nuorukaisen on oltava myös esillä, joten yrityksemme näkyy Helsingissä Fastfood & Café & Ravintola -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 8. 9.3.2017 osastolla H yhdessä Kanta-Hämeen Tuoretuotteen kanssa. Tervetuloa tapaamaan meitä ja keskustelemaan alan uusista tuulista ja yhteistyöstä! Juhlavuoden kunniaksi teemme myös joukon juhlallisia lupauksia: aiomme tarkasti kuunnella asiakkaitamme ja edelleen parantaa palvelutasoamme. Haluamme olla kehityksessä mukana ja uudistua niin tuotevalikoimassa kuin asiakaspalvelussa. Me haluamme tarjota parasta. Tervetuloa Kimmon Vihannes Oy järjestää tiloissaan Kuusjoella 25-v. JUHAMESSUT 21.4.2016 klo 14 24. (Messutapahtuma klo 14 19, iltajuhla klo 19 24) Iltajuhlamme juontavat Kokkisota-ohjelmasta tuttu Sikke Sumari sekä olympiavoittaja Juha Mieto. Musiikista vastaavat Paula Koivuniemi ja Pete Parkkonen. Tule kanssamme tekemään juhlamessuistamme ikimuistoinen tapahtuma! Hyvää juhlavuotta kaikille! Kimmo Kunnia toimitusjohtaja Kimmon Vihannes Oy Jalontie 39 25330 KUUSJOKI puh. (02) 727 4400 www.kimmonvihannes.fi Kuulumme Patu-ketjuun. Kuvaston hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin painovirheiden ja tavaratoimituksen muutosten varalta.
SISÄTÖ 1 4/2017 Patu-palvelutukkurien kampanjatuotteet 4 8 Patu-tuotteet 9 12 ihat ja lihajalosteet 13 15 Ruokapakasteet 16 20 eivonnaispakasteet 21 Valmisruoka 22 23 Meijerituotteet, rasvat, levitteet ja öljyt 24 25 Säilykkeet 26 28 Maustaminen ja ruoanvalmistus 29 Jauhot, hiutaleet, myslit, riisi, pasta ja viljatuotteet 30 35 Juomat 36 38 Nonfood Tutustu kattavaan tuotevalikoimaamme
PATU-TUOTTEET PATU VÄHÄAKTOOSINEN TÄYSMAITO 3,5 %, 1, UHT 1,10 prk, 13,20 ME 12 V PATU VÄHÄAKTOOSINEN KEVYTMAITO 1, UHT 1,05 prk, 12,60 ME 12 V PATU AKTOOSITON VISPIKERMA 36 %, 1 3,45 prk, 27,60 ME 12 PATU AKTOOSITON RUOKA- KERMA 15 %, 1 2,50 prk, 30,00 ME 12 PATU AKTOOSITON KEVYTKERMA 10 %, 1 2,35 prk, 28,20 ME 12 PATU AKTOOSITON KASVIRASVASEKOITE 15 %, 1 1,75 prk, 21,00 ME 12 PATU AKTOOSITON KERMAVIII 5 KG 12,95 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON MAITORAHKA 5 KG 19,50 ast, ME 1 PATU AKTOOSITON TÄYSMAJONEESI 5 KG 14,95 ast, ME 1, G PATU AKTOOSITON KEVYTMAJONEESI 5 KG 10,90 ast, ME 1, G, K PATU EMMENTAVIIPAE 1 KG 7,90 pkt, 31,60 ME 4, G, S, K PATU EDAMVIIPAE 1 KG suolaa 1,2 % 7,90 pkt, 31,60 ME 4, G, S, K PATU KERMAJUUSTO VIIPAE 1 KG 7,90 pkt, 31,60 ME 4, G, S, K 4 PATU JUUSTORAASTE 2 KG 13,90 pss, 87,20 ME 8, G, S, K PATU JUUSTOCREME 2,0 KG 13,90 ast, 6,95 kg ME 1, G, S, K PATU RYPSIÖJY 10 14,95 knu, 1,49 ME 1 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU-TUOTTEET PATU SYVÄPAISTOÖJY 10 PATU SINAPPI 10 KG PATU TOMAATTIKETSUPPI 10 KG PATU PANNARIHIO 6 KG 15,95 knu, 1,59 ME 1 9,90 snk, 0,99 kg ME 1 12,95 snk, 1,30 kg ME 1 15,90 snk, 2,65 kg ME 1 PATU MANSIKKAHIO 6 KG 16,90 snk, 2,82 kg ME 1 PATU PUOUKKAHIO 6 KG 20,90 snk, 3,48 kg ME 1 PATU VADEMAHIO 6 KG 21,90 snk, 3,65 kg ME 1 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 3030/1840 G 6,25 prk, 37,50 ME 6 PATU ANANASPAOJA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,85 prk, 22,20 ME 12 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 3030/1790 G 7,30 prk, 43,80 ME 6 PATU ANANASRENKAITA OMASSA MEHUSSA 565/340 G 1,85 prk, 22,20 ME 12 PATU ANANASMURSKA 3030/2040 G 6,90 prk, 41,40 ME 6 PATU PERSIKKAKUUTIOITA SOKERIIEMESSÄ 3050/1820 G 5,50 prk, 33,00 ME 6 PATU PERSIKANPUOIKKAITA SOKERIIEMESSÄ 2560/1820 G 4,30 prk, 25,80 ME 6 PATU MANDARIINIOHKOJA SOKERIIEMESSÄ 2600/1500 G 7,50 prk, 45,00 ME 6 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton PATU HEDEMÄCOCKTAI SOKERIIEMESSÄ 2500/1500 G 5,90 prk, 35,40 ME 6 5
PATU-TUOTTEET PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 22,90 pss, 91,60 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 3000/2930 G VAKUUMIPUSSI 22,90 pss, 91,60 ME 4 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 7,90 pss, 47,40 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 1000/970 G VAKUUMIPUSSI 7,90 pss, 47,40 ME 6 PATU TONNIKAAPAOJA ÖJYSSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU TONNIKAAPAOJA VEDESSÄ 185/140 G 1,50 prk, 36,00 ME 24 PATU HERKKU SIENIVIIPAE 2460/1380 G 4,90 pss, 29,40 ME 6 PATU HERKKUSIENI KOKONAINEN 2460/1380 G 7,90 pss, 47,40 ME 6 PATU PITKÄRIISI 5 KG 7,25 pss, 1,45 kg ME 1 PATU VAAEA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 PATU TUMMA VETOPOHJA Pakaste, 55 x 38 cm, n. 500 g 4,20 kpl, 33,60 ME 8 PATU UOMU RUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,15 kpl, 11,25 ME 75 PATU UOMU VEHNÄRUISPAAKARI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 75 x 65 g 0,15 kpl, 11,25 ME 75 6 PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,63 kpl, 23,90 ME 1 S, K PATONKI KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk 0,33 kpl, 19,90 ME 1 S, K PATONKI VEHNÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 38 x 260 g/ltk 0,58 kpl, 21,90 ME 1 S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PATU-TUOTTEET UUTUUS! PANIINI PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 60 x 130 g/ltk 0,33 kpl, 19,90 ME 1 SÄMPYÄ KOKOJYVÄ PATU Pakaste, jäisenä uuniin, 135 x 55 g/ltk PATU VOICROISSANT Pakaste, 80 x 90 g/ltk 0,15 kpl 19,90 ME 1 S, K S, K V 0,30 kpl, 23,90 ME 1 PATU VADEMAMUNKKI Pakaste, kypsä, sulattamalla valmis, 40 x 80 g/ltk 0,49 kpl, 19,60 ME 1 PATU PAVIKINKKU 1 KG 5,75 pkt PATU GRIIMAKKARA 10 KP/1 KG 4,19 pkt PATU ÄHDEVESI 12 X 0,5 0,43 plo, 5,16 ME 12 PATU EIVINPAPERI 1/1 GN 500 kpl (325 x 530 mm) 21,90 ltk, ME 1 PATU GRIITASKU 160 x 170 mm (1000 kpl) 17,95 ltk, ME 1 PATU ORIGINA CAESAR 2,5 kg 12,90 prk, ME 1, G PATU MANGORAJA KASTIKE PATU PIRUAISEN MAJONEESI 2,5 kg 2,5 kg 12,90 12,90 prk, ME 1 prk, ME 1, G, G PATU BURGERKASTIKE 2,5 kg 9,90 prk, ME 1 PATU BURGERKASTIKE 1,0 kg pullo 4,45 plo, ME 1, G, G PATU REMOUADE 2,5 kg aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton PATU VAKOSIPUIMAJONEESI 2,5 kg 10,90 prk, ME 1, G, G 11,90 prk, ME 1 7
PATU-TUOTTEET PATU CURRYMAJONEESI 2,5 kg 9,75 prk, ME 1, G PATU CHIIMAJONEESI 2,5 kg 7,50 prk, ME 1, G PATU GOURMET PUNAJUURI- SAAATTI 2,5 kg 10,90 prk, ME 1, G 8 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
IHA JA IHAJAOSTEET KORPEA BROIERIN RINTA- FIEE VIIPAE, KYPSÄ Dyno n. 1 kg, ME 1 dno 10,50 KORPEA BROIERIN RINTA- FIEE VIIPAE TANDOORI- MAUSTETTU Dyno n. 1 kg, ME 1 dno 10,50 KORPEA PAVIRYYNIMAKKARA 3 kg, ME 1 kpl 12,90/ME 4,30 KORPEA YIKYPSÄ KASSER n. 1,5 kg, ME 1 pkt 9,95, M, S, K MYYNNISSÄ 1.3 13.4 KORPEA SAVUAMMASPAISTI n. 1 kg, ME 1 kpl 12,49 KORPEA PUED PORK Dyno 1 kg, ME 1 dno 9,90 /pkt KORPEA ROUTE 55 PUED PORK BBQ Dyno 1 kg, ME 1 dno 9,90 /pkt KORPEA SAVUAMMASVIIPAE n. 1 kg, ME 1 kpl 15,95 Savulammaspaistiviipale n.1 kg MYYNNISSÄ 1.3.-13.4.16 Savulammaspaisti n.1 kg ihajaloste Korpela Oy Takkulantie 11 32700 Huittinen Puh. (02) 560 5600 Fax (02) 560 5625 www.korpela.fi aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 9
IHA JA IHAJAOSTEET ATRIA TAKUUMUREA NAUDAN UKOFIEE VAKUUMI n. 6 kg/pkt, ME 1 pkt 20,90 ATRIA ITHES KYPSÄ VIIPAOI TU NAUDAN PAAHTO- PAISTI Pakaste, n. 2 kg/pkt, ME 3 pkt 15,90 HK VIJAPORSAAN NISKA 2,3 kg 10,35 4,50 HK VIJAPORSAAN UKOFIEE PUHDISTETTU n. 3,2 kg, ME 1 kpl 5,99, G ANNERSTEDT NAUDAN FIEE- SUIKAE Pakaste, n. 1,7 kg, pakaste, ME 3 pkt 38,25/ME 7,50 ATRIA NAUTA 1 JAUHEIHA, RASVAA ENINT. 17 %, VAKUUMI 2 kg/pkt, ME 1 pkt 13,80/ME 6,90 ATRIA NAUTA-SIKA JAUHEIHA RASVAA ENIT. 15 %, VAKUUMI 2 kg/pkt, ME 1 pkt 10,98/ME 5,49 ATRIA JYVÄBROIER NATUREI BROIERIN SIIPIPAA n. 15 kg/pkt, ME 1 pkt 2,79, G, G KARINIEMEN KANANPOJAN RINTAFIEE MAUSTAMATON 4,4 kg, ME 1 rs 8,20 KARINIEMEN KANANPOJAN RINTAFIEE, MARINOITU 4,4 kg, ME 1 rs 6,90 KARINIEMEN KANANPOJAN KOIPIREISI MARINOITU 4,4 kg, ME 1 rs 1,99 KARINIEMEN KANANPOJAN PAISTIEIKE MIEDOSTI SUOATTU 2 kg/ras/me 1 ras 5,99, G, M, S, G, M, S, G, M, S, G, M, S KARINIEMEN KANANPOJAN FIEESUIKAE, HUNAJA- MARINOITU 4,0 kg, ME 1 ras 6,49 FAMIIA PRO BROIERIN SISÄFIEE Kalibroimaton suolamarinoitu ~1% irtopakaste, 2 x 2,5kg/ltk, ME 1 ltk 31,00/ME 6,20 FAMIIA PRO BROIERIN RINTAFIEE Suolamarinoitu ~1 % irtopakaste n. 130 150 g. 2,5 kg, 2 pss/ltk ME 1 ltk, 31,00/ME 6,20 FAMIIA PRO KIEVIN KANA Pakaste. Tuorejuusto-valkosipuliyrttitäyte 150 g, 1,5 kg, 2 pss/ltk, ME 1 ltk 26,70/ME 8,90, G, M, S, M, S, K, M, S, K 10 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
XXXX B FAMIIA PRO BROIERIN RINTA- FIEEEIKE PAERMO Pakaste. Paneroitu esikypsennetty, 20 x 150 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 26,70/ME 8,90 FAMIIA PRO KAKKUNAEIKE CORDON BEU Pakaste. Paneroitu, kypsä, 40 x 125 g, ME 5 kg 29,50/ME 5,90 HK AMERIKAN PEKONI ORIGINA 170 g, ME 12 pkt 23,88/ME 1,99 /pkt HK AMERIKANPEKONI ORIGINA 2 kg, ME 1 pkt 7,90, G, M, S, G, M, S SAARIOINEN PINTAPAISTETTU JAUHEIHAPIHVI 4,3 kg, 50 g, ME 1 dno 21,07/ME 4,90 WE BEEF TÄYSIHAPIHVI 75 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 69,85/ME 9,70 WE BEEF TÄYSIHAPIHVI 100 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 69,85/ME 9,70 WE BEEF TÄYSIHAPIHVI 120 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 69,85/ME 9,70, G, M WE BEEF MEGA TÄYSIHA- PIHVI 188 g, 6,2 kg/ltk, ME 1 ltk 60,14/ME 9,70 WE BEEF IHAPYÖRYKKÄ 18 g, 7,2 kg/ltk, ME 1 ltk 64,08/ME 8,90 POARICA RIISTAPYÖRYKKÄ Keskim. 357 x 14 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 44,75/ME 8,95 POARICA RIISTAPIHVI 84 x 60 g, 5,04 kg/ltk,me 1 ltk 47,88/ME 9,50 KAREIAN PIZZASUIKAE 2,5 kg/dno, ME 1 dno 6,00/ME 2,40 KAREIAN MEETVURSTI SUIKAE 2,5 kg/dno, ME 1 dno 12,48/ME 4,99 POUTTU PAVIROUHE n. 2,5 kg, ME 1 dyno 11,88/ME 4,75 POUTTU MAKKARAKUUTIO 3 kg, ME 1 pss 10,77/ME 3,59 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 11
IHAT JA IHAJAOSTEET SAARIOINEN PAVIKINKKU- EIKE, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 9 g, ME 1 dno 13,20/ME 8,80 SAARIOINEN ISO KEITTO- KINKKU, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 13 g, Sydänmerkki, ME 1 dno 12,90/ME 8,60 SAARIOINEN KOTIMAINEN MEETVURSTI, IMIVIIPAE 1,5 kg, n. 6 g, ME 1 dno 16,80/ME 11,20 3-STJERNET PEPPERONI CASSIC VIIPAE ME 1 kg 7,90, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G HK UUNIMAKKARA 10 x 80 g/pkt, ME 1 pkt 3,45 /pkt ATRIA UUNIENKKI 400 g/pkt, ME 10 pkt 10,90/ME 1,09 /pkt ATRIA ATRII 400 g/pkt, ME 10 pkt 12,90/ME 1,29 /pkt ATRIA NAKKIPAA 3 kg, ME 1 pss 13.50/ME 4.50, G, M, G 12 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET AGERBAD FOODS JAUHEIHA- PIHVI Gluteeniton, kypsä pakaste, 65 g 5,6 kg/ltk, ME 1 ltk 38,92/ME 6,95 AGERBAD FOODS FAAFE- PYÖRYKKÄ Kypsä pakaste, 16 g, 6 kg/ltk, ME 1 ltk 47,40/ME 7,90 AGERBAD FOODS SIPUI- TÄYTTEINEN PANNUPIHVI Kypsä pakaste, ME 5,2 kg/ltk 46,28/ME 8,90 AGERBAD FOODS SIAKKA- MUREKEPIHVI, RUISJAUHOTETTU Kypsä pakaste, 70 g, 5,6 kg/ltk 41,44/ME 7,40, G, M, S, S, S AGERBAD FOODS CHORIZO- PYÖRYKKÄ Kypsä pakaste, 8 g, 6 kg/ltk, ME 1ltk 47,40/ME 7,90 AGERBAD FOODS AMMAS- PUA Kypsä pakaste, 30 g, 6 kg/ltk, ME 1ltk 53,40/ME 8,90 SAARIOINEN IHAPYÖRYKKÄ Kypsentämätön pakaste, 31 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 31,00/ME 6,20 POARICA RIISTAKÄRISTYS, ASTU 2,5 kg, ME 2 pss 47,50/ME 9,50, M, S, M TOPFOODS BROIERIN FIEEKUUTIO 12 MM Kypsä, 2,5 kg, ME 4 ltkl 64,90/ME 6,49 TOPFOODS BROIERIN FIEEKUUTIO 19 MM Kypsä, 2,5 kg, ME 4 ltkl 64,90/ME 6,49 TOPFOODS PORSAAN SCHNITZE Kypsä, 140 g, 3 kg/ltk, ME 1 ltk 19,80/ME 6,60 TOPFOODS YIKYPSÄ UUTON (NUOREN AMPAAN) PAISTI Espanja, n. 1,0 1,5 kg, n. 6 kg/ltk, ME 1 ltk 14,90, M, S TOPFOODS UUTON AMPAAN- PAISTI Espanja, halal, n.1,5 2,0 kg, n. 20 kg/ltk, ME 1 ltk 9,20 ROFOODS DEIKATESS MINI- FRIKADEIT Kypsä, n. 165 x 12 g, 2 kg, ME 3 pss 55,50/ME 18,50 ROFOODS CHICKEN STRIPS AMERICAN STYE, Kypsä filee suikale paneroitu 15 35 g, ME 3 kg 29,70/ME 9,90 SKOGSGREVEN KINKKU- PYTTIPANNU 2 kg, ME 3 pss 16,50/ME 2,75, M, S aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 13
PAKASTEET VEJEKSET RÖNKÄ PORON ÄMMINSAVUROUHE 1,3 kg, ME 2 ras 38,74/ME 14,90 VEJEKSET RÖNKÄ AITO PORON- KÄRISTYS 3 kg, ME 1 ltk 65,70/ME 19,90 VEJEKSET RÖNKÄ PORON KYMÄSAVUROUHE 1,3 kg, ME 2 ras 72,54/ME 29,90 APETIT KASVISPIHVI MAROKKO Porkkana-kikhernepihvi 4 kg,/ltk, ME 1 ltk 22,80/ME 5,70 APETIT PUUTARHURIN SEKOITUS 4,5 kg,/ltk, ME 1 ltk 17,55/ME 3,90 APETIT JUURESOHKOT Punajuuri-porkkana-sipuli 4,5 kg,/ltk, ME 1 ltk 14,85/ME 3,30 RATATOUIE 4 x 2,5 kg/ltk, ME 4 pss Munakoiso, kesäkurpitsa, punainen paprika, tomaatti, sipuli 17,00/ME 1,70 WOKMIX ORIENT OEREMANS 4 x 2,5 kg/ltk, ME 4 pss Porkkanaviipale, sokeri herne, pavunidut, punainen paprika kuutio, minimaissi, mustasieni, kesäkurpitsa) 25,00/ME 2,50 HEDEMÄSEKOITUS EXOTIC FRUIT MIX DIRA FROST Mango, papaija, vihreä meloni, viinirypäle, meloni, ananas ja persikka 2,5 kg, ME 4 pss 39,60/ME 3,96 PAPRIKA KUUTIO PUNAINEN 4 x 2,5 kg/ltk, ME 4 pss 18,00/ME 1,80 RIITAN HERKKU PAKASTE EIPÄJUUSTO 1/1 n. 600 g, ME 10 kpl 10,30 PINGVIINI SUKAA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 kpl 19,95 V V PINGVIINI VANIJA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 kpl 19,95 PINGVIINI MANSIKKA VÄHÄ AKTOOSINEN 5,0 l, ME 1 kpl 19,95 V V 14 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
PAKASTEET KAAPAKASTEET APETIT SÄRKISEN KAA PYÖRYKKÄ Särki-seitipyörykkä 4 kg,/ltk, ME 1 ltk 32,80/ME 8,20 APETIT SIAKKAFIEEPIHVI 4 kg,/ltk, ME 1 ltk 36,80/ME 9,20 FAMIIA PRO FISHMASTERS MSC AASKANSEITIEIKE JUUSTO- TÄYTTEEÄ Paneroitu, 150 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk, 34,75/ME 6,95 FAMIIA PRO OHIEIKE Esipaistettu paneroitu, 60 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk, 29,75/ME 5,95, G, S, K, M, S, K FINDUS RANSKAAINEN KAA MSC 5,12 kg/ltk, ME 1 ltk 45,56/ME 8,90 FINDUS NAPOIN KAAEIKE MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk 34,50/ME 6,90 FINDUS PARIISIN KAAEIKE MSC 5 kg/ltk, ME 1 ltk 34,50/ME 6,90 FINDUS KAPTEENIN KAA- KUVIOT MSC 4,5 kg/ltk, ME 1 ltk 22,05/ME 4,90 S, K S V, S, M, S, K TOPFOODS RUODOTON EIVITETTY SEIFIEE Esikypsennetty, 150 g, 5 kg/ltk, ME 1 ltk 29,50/ME 5,90, M, S CROWN RAVUNPYRSTÖJÄ IEMESSÄ 1550/900 g, ME 1 prk 22,90 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 15
Vaasan an Broilerikolmio take away -kahvin kaveriksi! SUOSITTEEMME NYT Vinkit täydelliseen vitriinivalikoimaan antmännen Unibaken valikoimasta saat nyt myös herkulliset Vaasanin leivonnaispakasteet. Tilaa entistäkin monipuolisemmasta valikoimastamme tuotteet, joilla saat vitriinimyyntisi huippuvireeseen. Me olemme mielellämme tukenasi, ota yhteyttä! www.lantmannen-unibake.fi
PAKASTEET EIVONNAIS PAKASTEET UUTUUS! UUTUUS! VAASAN ISO RUISRUUTU, REVITTY Kypsä 45 x 85 g/ltk, ME 1 ltk 13,05/ME 0,29 VAASAN PIENI KAURA-RUIS- SYDÄN Kypsä 120 x 35 g/ltk, ME 1 ltk 22,80/ME 0,19 VAASAN KAURAPUOIKUU Kypsä 55 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 19,25/ME 0,35 VAASAN KIVIARINA MAAAIS- SÄMPYÄ Kypsä 50 x 110 g/ltk, ME 1 ltk 39,50/ME 0,79, M, M, M VAASAN RUISPAAT RUSTIIKKI Kypsä 50 x 60 g/ltk, ME 1 ltk SBS PREMIUM CROISSANT Raaka, 36 x 90 g/ltk, ME 1 ltk VAASAN FETAJUUSTOKOMIO Raaka, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk VAASAN RIISIPIIRAKKA Raaka, 70 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 9,50/ME 0,19 16,20/ME 0,45 36,00/ME 0,60 17,50/ME 0,25, M V V UUTUUS! VAASAN KOTIPUA Raaka, 40 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 19,60/ME 0,49 VAASAN KOTOINEN KORVA- PUUSTI Raaka, 45 x 120 g/ltk, ME 1 ltk 31,05/ME 0,69 VAASAN MUSTIKKARAHKA- PUA Raaka, 80 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 52,00/ME 0,65 VAASAN SYDÄNMUNKKI 50 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 37,50/ME 0,75 V VAASAN MUNKKIRINKEI 30 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 22,50/ME 0,75 SBS PECANPÄHKINÄ VIINERI Raaka, 48 x 95 g/ltk, ME 1 ltk 33,12/ME 0,69 VAASAN VANIJAINEN VIINERI Raaka, 80 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 47,20/ME 0,59 VAASAN PIZZAPOHJA 60 x 160 g/ltk, ME 1 ltk 27,00/ME 0,45 V, M aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 17
EIVONNAISPAKASTEET OUUAINEN REISSUMIES Sulattamalla valmis, pussissa 12 kpl, 6 x 705 g/ltk, ME 1 ltk 17,70/ME 2,95 SAARENTYTÖN UOMURUIS- EIPÄ Sulattamalla valmis,12 x 310 g/ltk, ME 1 ltk 18,90/ME 1,58 JUURESÄMPYÄ PASTERNAKKA & PORKKANA Sulattamalla valmis, 60 x 90 g/ltk, ME 1 ltk 39,00/ME 0,65 JUURESEIPÄ RUIS-BATAATTI- TOMAATTI Sulattamalla valmis, 80 x 60 g/ltk, ME 1 ltk 44,00/ME 0,55, M, S, K, M, S, K, M, S, K, M, S, K FAZER GUTEENITON JYVÄ- SÄMPYÄ Sulattamalla valmis, 12 x 80 g/ltk (yksittäispakattu), ME 1 ltk 9,50/ME 0,79 FAZER AIVURIN MONIVIJA- VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58 FAZER AIVURIN VAAEAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 25,90/ME 5,18 FAZER AIVURIN VAAEAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 29,90/ME 5,98, G, S, M, S, K, M, S, K, M, S, K FAZER AIVURIN TUMMAT VIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58 FAZER AIVURIN TUMMAT VAAKAVIIPAEET Sulattamalla valmis, 5 x 1000 g/ltk, ME 1 ltk 27,90/ME 5,58 FAZER VOICROISSANT Jäisenä uuniin,100 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 20,90/ME 0,21 FAZER DAASPUA Sulatus ja paisto, 60 x 97 g/ltk, ME 1 ltk 41,40/ME 0,69, M, S, K, M, S, K V S FAZER BERIININMUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 122 g/ltk, ME 1 ltk 10,70/ME 0,89 FAZER OMAR-MUNKKI Sulattamalla valmis, 12 x 100 g/ltk, ME 1 ltk 10,70/ME 0,89 FAZER RUKIINEN PIIRAKKA raaka, 72 x 87 g/ltk, ME 1 ltk 21,90/ME 0,30 FAZER GUTEENITON RIISI- PIIRAKKA Sulattamalla valmis, 15 x 60 g/ltk (yksittäispakattu), ME 1 ltk 9,90/ME 0,66 18, M, S, M, S, S, K, G, S aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
REUTER VADEMAJUUSTO- KAKKU Kypsäpakaste, 12 palaa, 4 x 1 600 g/ltk, ME 1 ltk 72,00/ME 1,50 /pala REUTER ISO PIIRAINEN, Paistovalmis pakaste 8 x 800 g/ltk, ME 1 ltk 76,00/ME 9,50 REUTER JUUSTOSÄMPYÄ Paistovalmis pakaste, 30 x 60 g/ltk, ME 1 ltk 10,80/ME 0,36 REUTER CHIISUKAAKAKKU, Kypsä pakaste 12 palaa, 4 x 1000 g, ME 1 kpl/ltk 76,80/ME 1,60 /pala REUTER TRYFFEIKAKKU, Kypsä pakaste 12 palaa, 4 x 1000 g, ME 1 kpl/ltk 76,80/ME 1,60 /pala REUTER MINIMUNKKI NATURA Kypsä pakaste, 175 x 19 g, 43,75/ME 0,25 ROFOODS AKKA-KINUSKI- EVYKAKKU) 1890 g, ME 3 tankoa 38,70/ME 12,90 ROFOODS SITRUUNARAITA- JUUSTOKAKKU 1450 g, 12 palaa/kakku/ras, ME 6 ras 136,00/ME 1,89 /pala V Tunturirieskan uudet maukkaat muodot! TUNTURIRIESKA PUOIKUU 40 x 85 g 0,59 kpl 0,49 kpl TUNTURIRIESKA RUISJUURI 64 x 60 g Hinnat sis. alv. Tuotetiedot: www.rollfoods.fi Rullaa, taita, leikkaa tai wräppää! aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 19
PAKASTEET EIVONNAIS PAKASTEET RIITAN HERKKU TOSCA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU MUSTIKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU OMENA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 RIITAN HERKKU PUOUKKA EVYPIIRAKKA 3 x 1250 g, ME 1 ltk 32,70/ME 10,90 V UUTUUS! SBS HOT DOG-SÄMPYÄ Halkaistu, 96 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 19,20/ME 0,20 SBS HAMPURIAIS SÄMPYÄ 96 x 55 g/ltk, ME 1 ltk 19,20/ME 0,20 SBS HAMPURIAIS SÄMPYÄ TUPA 48 x 70 g/ltk, ME 1 ltk 12,00/ME 0,25 SBS BRIOCHE HOT DOG KIIOA 48 x 45 g/ltk, ME 1 ltk 19,20/ME 0,40, M, M, M, M UUTUUS! SBS BRONX HAMPURIAIS- SÄMPYÄ 30 x 80 g/ltk, ME 1 ltk 13,50/ME 0,45, M 20 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
Paikalliset tuotteet HEDEMÄT, VIHANNEKSET JA HEVI-JAOSTEET VAMIX ANANASKUUTIO 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 19,75/ME 7,90 VAMIX JÄÄVUORI-PORKKANA- PUNAKAAI (BUFFET) 1 kg, ME 1 pss 4,25 VAMIX KEITTOJUURESKUUTIO 15 MM (KONE) n.1,5 x 1,5 x 1,5cm porkkana, lanttu, selleri, palsternakka, purjo, 1 kg, ME 1 pss 4,59 VAMIX KERÄKAAISUIKAE 1 kg, ME 1 pss 2,19 5505 7407 5506 5554 VAMIX KIINANKAAI-PAPRIKA 1 kg, ME 1 pss 4,59 VAMIX KIINANKAAISUIKAE 1 kg, ME 1 pss 3,99 VAMIX KUKKAKAAIROUHE 1 kg, ME 1 pss 6,40 VAMIX OMENAOHKO 2 kg/dyno, ME 1 dyno 14,40/ME 7,20 VAMIX PARSAKAAIROUHE 1 kg, ME 1 pss 7,49 VAMIX PUNAKAAISUIKAE 1 kg, ME 1 pss 3,29 VAMIX PUNAJUURIOHKO, SÄRÄ 1 kg, ME 1 pss 5,29 VAMIX RISOTTOKUUTIO n.1 x 1 cm, porkkana, paprika, zuccini, sipuli, 1 kg, ME 1 pss 4,39 VAMIX SIPUIMÄTIKUUTIO 3 mm, 1 kg, ME 1 pss 4,39 VAMIX SÄRÄJUURES porkkana, lanttu, selleri, palsternakka 1 kg, ME 1 pss 6,79 VAMIX TOMAATTIOHKO KANNAA 2,5 kg/dyno, ME 1 dyno 10,73/ME 4,29 VAMIX WOK-PANNU Keräkaali, porkkana, paprika, sipuli, purjo, 1 kg, ME 1 pss 3,99 Kaikki tämän sivun tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia, soijattomia ja kananmunattomia. Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
Kaikki tämän sivun tuotteet ovat laktoosittomia, gluteenittomia, maidottomia, soijattomia ja kananmunattomia. Hinnat sisältävät AV:n. Osa tuotteista toimitusmyynnissä.
Paikalliset tuotteet KAAT HEDEMÄT, VIHANNEKSET JA HEVI-JAOSTEET DOE NEIDONSAAATTI 250 g, 6 pss/ltk 2,95 DOE PROVENCESAAATTI 500 g, 4 pss/ltk 3,99 DOE FAMIYMIX 1 kg,me 5 pss/ltk 4,50 DOE GOURMET MIX 500 g, 6 pss/ltk jäävuorisalaatti, frisee, punasalaatti, rucola 3,29 5505 7407 5506 5554
UUTUUS isää öljyä ja mausteita, paahda uunissa. Käy tutustumassa uusittuihin nettisivuihimme www.jepo.fi t erunat ova p t ä s p y k JEPO! ineettomia isia a ä s li in s y tä käänla min ei käy tetä Prosessissa in puhdasta vettä., va lisäaineita Olemme Facebookissa JEPO kypsät kuorelliset lohkoperunat 3 kg 1 dl 2 tl 2 tl 3 tl 1 tl JEPO kypsä kuorellinen lohkoperuna (1 pss) rypsiöljyä timjamia, kuivattua rosmariinia, kuivattua suolaa mustapippuria, rouhittuna Yhdistelmäuuni; kuivapaisto 175 200 C 25 30 min uunin tehosta riippuen. JEPO 40 VUOTTA JEPO on ostanut perunanjalostuslaitoksen Huittisista. Nyt pystymme entistä paremmin palvelemaan Etelä-Suomen asiakkaita kun asiakkaiden tilaus-toimitusrytmi tehostuu. JEPOlla on Pohjanmaan Voltissa tehdas, josta toimitetaan kuorittuja perunatuotteita koko Suomeen. Jepuan tehdas valmistaa kypsiä perunoita. JEPO KYPSÄ KUOREINEN OHKOPERUNA aatikko 15 kg EAN 6416438011091 Pussi 3 kg EAN 6416438011084 JEPO on Suomen Keittiömestarit ry:n yhteistyökumppani. Pensalantie 120 66850 Jepua (06) 789 8700 info@jepo.fi www.jepo.fi Studio PAP JEPO on Perunantutkimuslaitoksen taustayhteisöjäsen
VAMISRUOKA WERNSING PIZZASAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 9,90/ME 3,30 WERNSING TAONPERUNA- SAAATTI 5 kg/dno, ME 1 dno 17,50/ME 3,50 WERNSING TZATSIKI 3 kg, ME 1 prk 14,70/ME 4,90 WERNSING TAONPASTA- SAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 11,85/ME 3,95 V, S S V, S SAARIOINEN ITAIANSAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98 SAARIOINEN PUNAJUURI- SAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98 SAARIOINEN PERUNASAAATTI 3 kg/dno, ME 1 dno 8,95/ME 2,98 SAARIOINEN COESAW- SAAATTI 2 kg/dno, ME 1 dno 7,90/ME 3,95, M, G, M, G, M, G ATRIA PINAATTIOHUKAINEN muovirasia, n.18 g, 2,5 kg/ras, ME 1 ras 9,40/ME 3,76 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 21
MEIJERITUOTTEET, RASVAT, EVITTEET JA ÖJYT ARA CREMÉ FRAICHE 28 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 8,95 /snk ARA SMETANA 42 % AKTOOSITON 1,8 kg, ME 1 snk 10,90 /snk VAIO MAUSTETTU RUOKA- KERMA KOME JUUSTOA UHT AKTOOSITON 1 l, ME 10 tlk 59,00/ME 5,90 /tlk ARA VANIJAKASTIKE AKTOOSITON (UHT) 1, ME 12 prk 47,40/ME 3,95 ARA UONTO+ UONNON- JOGURTTI AKTOOSITON 5 kg, ME 1 snk 10,95 /snk ARA AKTOOSITON MARJA JOGURTTI 5 kg, ME 1 snk 11,90 /snk VAIOJOGURTTI MARJAPOMMI HYA 1 kg, ME 5 tlk 7,95/ME 1,59 /tlk VAIOJOGURTTI VADEMA HYA 1 kg, ME 5 tlk 7,95/ME 1,59 /tlk V V VAIOJOGURTTI PÄÄRYNÄ- KINUSKI HYA 1 kg, ME 5 tlk 7,95/ME 1,59 /tlk VAIOJOGURTTI VANIJA HYA 1 kg, ME 5 tlk 7,95/ME 1,59 /tlk ARA AKTOOSITON RAEJUUSTO 2,5 kg, ME 1 snk 10,95 /snk APETINA SAAATTIJUUSTO- KUUTIO 21 % 1 kg, ME 4 snk 27,60/ME 6,90 /snk V V 6 413300 004083 5 760466 500142 V ARA TUOREJUUSTO MAUSTA- MATON, AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 snk 7,90 /snk VAIO AURA Murennettu sinihomejuusto e1 kg/pkt, ME 3 pss 41,70/ME 13,90 VAIO KOSKENASKIJA VOIMAKAS SUATEJUUSTO AKTOOSITON 1,5 kg, ME 1 pkt 15,90 /pkt VAIO SUURTAOUS JUUSTO- RAASTESEOS 4 kg, ME 2 pss 35,80/ME 17,90 22 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
FEIX AKTOOSITON RUOHOSIPUI TUOREJUUSTO 1,5 kg, ME 1 tlk 9,90 /tlk FORA PROFESSIONA AKTOOSITON MARGARIINI 60 600 g/ras, ME 12 ras 23,88/ME 1,99 /ras FORA AKTOOSITON MARGARIINI 60 2,5 kg/ast, ME 1 ast 8,50 /ast KEIJU 70 CATERING AKTOOSI- TON KASVRASVAEVITE 400 g, ME 16 ras/ltk 20,00/ME 1,25 /ras, G KEIJU CATERING 60 % 2,5 kg, ME 1 snk 3,40 8,90 /snk KEIJU 60 % ANNOSMARGARIINI 240 x 6 g, ME 240 kpl/ltk 0,04/nappi 9,90 /ltk SUNNUNTAI MARGARIINI AKTOOSITON 1 kg, ME 10 kpl 29,50/ME 2,95 OIIVI ÖJY EXTRA VIRGIN BETITS 1 l/plo, ME 15 plo 103,50/ME 6,90 /plo Suomen ostetuin margariini sopii nyt vegaaneille. Maidottoman Flora Professional aktoositon 60% -margariinin D-vitamiini on nyt kasviperäistä, joten se soveltuu myös vegaaneille. Valitse pehmeä hyvä rasva. www.ufs.com aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 23
SÄIYKKEET UUTUUS! HERKKUMAA DEVI'S CHIINEN VIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 prk 12,90 HERKKUMAA MAUSTEKURKKU 8,2/4,5kg, ME 1 prk 12,90 HERKKUMAA MAUSTEKURKKU (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 3,1/1,7 kg, ME 1 prk 5,90 HERKKUMAA KURKKUKUUTIO 8,2/4,3 kg, ME 1 prk 10,90, G, M, K, G, M, K, G, M, K UUSI PAKKAUSKOKO! HERKKUMAA VIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 prk 10,90 HERKKUMAA KURKKUSAAATTI (EASY OPEN REPÄISYKANSI) 3,15 kg, ME 1 prk 9,50 FEIX OHUTVIIPAEKURKKU 8,2/4,5 kg, ME 1 tlk 9,90 /tlk HERKKUMAA VOIEIPÄKURKKU HORECA 2,2/1,25kg g, ME 1 prk 6,90, G, M, K, G, M, K, G, M, G, M, K HERKKUMAA VAIKOITU PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA KUUTIO- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA SUIKAE- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95 HERKKUMAA VIIPAE- PUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 prk 9,95, G, M, K, G, M, K, G, M, K, G, M, K AMERIKKAAINEN PUNAJUURI- SAAATTI PIKKUPETI 3,25 kg, ME 1 prk 7,90 FEIX OHKOPUNAJUURI 8,6/6,2 kg, ME 1 tlk 9,90 /tlk HERKKUMAA KURPITSA- SAAATTI HORECA Muovipakkaus,i 2250/1320 g, ME 1 prk 6,90 HERKKUMAA KURPITSA- PIKKESI HORECA Muovipakkaus, 2250/1320 g, ME 1 prk 6,90 24, G, M, K, G, M, G, M, K, G, M, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
UUTUUS! UUSI PAKKAUSKOKO! HERKKUMAA JAAPENO VIIPAE 2,25/1 kg, ME 1 prk 7,90 PEPPADORO MINIPAPRIKA A12 4/1,7 kg, ME 3 prk 44,70/ME 14,90 HERKKUMAA DEVI'S SAAD PAHOAISEN SAAATTI 3,25 kg, ME 1 prk 23,40/ME 10,90 HERKKUMAA DEVI'S SAAD PAHOAISEN SAAATTI 870 kg, ME 1 prk 23,40/ME 3,90, G, M, K, G, M, K UUTUUS! MADE IN THE USA HERKKUMAA METSÄSIENI- KUUTIO 4,15/2,5 kg/snk, ME 1 snk 14,90 /snk VIHREÄ OIIVI PAPRIKA- TÄYTTEEÄ FIGARO 3,0/1,7 kg, ME 6 prk 43,20/ME 7,20 PAIRRIA RIISITÄYTTEINEN MINIVIININEHTIKÄÄRYE 2 kg, ME 3 prk 83,40/ME 13,90 TEXAS PETE MEDIUM SASA 3,8 l/plo, ME 4 plo 75,60/ME 17,90 /plo, S, K UUSI KANTIKAS SANKO HERKKUMAA APPESIINI- MARMEADI 6 kg/snk, ME 1 snk 17,90 /snk HERKKUMAA AKKAHIO 460 g, ME 8 prk 51,20/ME 6,40 MARI PÄÄRYNÄSOSE 1 l, ME 12 prk 30,00/ME 2,50 MARI UUMUSOSE 1 l, ME 12 prk 37,20/ME 3,10, G, M, K, G, M, K MARI PERSIKKASOSE 1 l, ME 12 prk 26,40/ME 2,20 MARI MANGOSOSE 1 l, ME 12 prk 28,20/ME 2,35 MARI OMENASOSE 1 l, ME 12 prk 25,20/ME 2,10 MARI APRIKOOSISOSE 1 l, ME 12 prk 25,20/ME 2,10 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 25
MAUSTAMINEN JA RUOANAITTO SWEET CHII KASTIKE SUREE 1 l, ME 12 plo 35,40/ME 2,95 /plo SOY-KING GUTEENITON SOIJAKASTIKE 150 ml, ME 6 plo 15,54/ME 2,59 /plo SOY-KING GUTEENITON SOIJAKASTIKE 2 l, ME 8 kan 71,20/ME 8,90 /kan JOZO HIENO SUOA JODIOITU 600 g, ME 12 ras 8,28/ME 0,69 /ras, G, M, K, G, M, K JOZO HIENO SUOA JODIOITU 10 kg, ME 1 snk 5,90/ME 0,59 HERMESETAS MAKEUTUSAINE- TABETTI 1200 kpl/ras, ME 12 ras 58,80/ME 4,90 /ras FEIX PERINTEINEN SAAATTI- KASTIKE 3 kg, ME1 snk 9,90 /snk FEIX HUNAJA-SINAPPI SAAATTI KASTIKE 3 kg, ME1 snk 9,90 /snk, G, M, G, M, K APPETIT VAKOSIPUIMURSKA 1 kg, ME 3 prk 20,85/ME 6,95 FEIX KETCHUP ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 6 pss 41,70/ME 6,95 FEIX SINAPPI ANNOSTEIJAN TÄYTTÖPUSSI 2,5 kg, ME 4 pss 27,80/ME 6,95 MEIRA KETSUPPI 950 g/plo, Me 8 plo 18,32/ME 2,29 /plo, G, M, K, G, M, K, G, M MEIRA PERINTEINEN SINAPPI 950 g/plo, Me 8 plo 18,32/ME 2,29 /plo MEIRA KETSUPPI 10 g/200 pss/ltk 11,90 /ltk MEIRA SINAPPI 10 g/200 pss/ltk 11,90 /ltk HEMANN S TÄYSMAJONEESI 5 kg/rs, ME 1 ras 20,90 /ras, G, M, G, M, G, M, G, S, K 26 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
HEMANN S IGHT MAJONEESI 5 kg/rs, ME 1 ras 15,90 /ras KEIJU RUSKEA KASTIKETIIVISTE 5 kg, ME 1 snk 24,95/ME 4,99 KEIJU VAAEA KASTIKETIIVISTE 5 kg, ME 1 snk 24,95/ME 4,99 PROMIX IHAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 5,50 /tetra V, G, S PROMIX KAAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 6,10 /tetra PROMIX KANAIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 6,10 /tetra PROMIX KASVISIEMIJAUHE 600 g/tetra (50 ), ME 1 tetra 5,90 /tetra PROMIX SAAATTIMIX Siemensekoitus, 2,5 kg, ME 1 pss Auringonkukansiemeniä, kurpitsan siemniä ja melonin siemeniä 15,90 PROMIX MAISSITÄRKKEYS 2 kg, ME 1 pss 4,40 PROMIX HEDEMÄ- JA MARJA- KIISSEITÄRKKEYS 2 kg, ME 1 pss 9,30 PROMIX UMIHIUTAE (muunnettu vahamaissitärkkelys) 2 kg, ME 1 pss 9,60 PROMIX PIKASUURUSTE aktoositon, 500 g/tetra, ME 1 tetra 5,40 /tetra MAIZENA TUMMA PIKA- SUURUSTE 1 kg/rs, ME 1 ras 41,40/ME 6,90 /ras MAIZENA VAAEA PIKA- SUURUSTE 1 kg/rs, ME 1 ras 41,40/ME 6,90 /ras G, S, K G, S, K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 27
MAUSTAMINEN JA RUOANAITTO KNORR IHAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KANAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KAAIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast KNORR KASVISIEMI 5 kg/333 l/ast, ME 1 ast 57,90 /ast 57,90 /ast 57,90 /ast 57,90 /ast ISOMITTA RUSKEA KASTIKE 2 x 0,89 kg, ME 1 ltk 21,90 /ltk ISOMITTA BÉARNAISEKASTIKE 2 x 0,84 kg ME 1 ltk 23,90 /ltk ISOMITTA VIHERPIPPURI- KASTIKE 2 x 0,66 kg, ME 1 ltk 23,90 /ltk ISOMITTA MAUSTEINEN CURRY- KASTIKE 2 x 0,69 kg, ME 1 ltk 23,90 /ltk, K G K, G 30 vuotta arjen maussa mukana IsoMitta on tarjonnut isosti apua ja mittavasti makua ammattikeittiöiden arkeen jo 30 vuoden ajan. Monipuolinen IsoMitta kastikesarja on jo klassikko! Monipuoliset kastikkeet helpottavat ja nopeuttavat ruoanvalmistusta, mutta jättävät samalla tilaa keittiön omille oivalluksille: yksi ja sama kastikeaines voi olla kastikkeena ja risottojen neste, pastan mehevöittäjä ja vuoan höystäjä. Runsaasti reseptejä ja vinkkejä sekä tarkemmat tuotetiedot osoitteesta www.isomitta.fi 28 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
JAUHOT, HIUTAEET, MYSIT, RIISI, PASTA JA VIJATUOTTEET MYÄRIN GUTEENITON KAURAHIUTAE 400 g, ME 10 pss 9,90/ME 0,99 MYÄRIN GUTEENITON KAURAJAUHO 500 g, ME 10 pss 6,90/ME 0,69 MYÄRIN GUTEENITON KAURAESE 500 g, ME 10 pss 6,90/ME 0,69 MYÄRIN GUTEENITON KAURA ROUHE 700 g, ME 10 pss 4,90/ME 0,49 MYÄRIN GUTEENITON KAURAMYSI 350 g, ME 10 pss 24,90/ME 2,49 MYÄRIN GUTEENITON TROPICAMYSI 350 g, ME 10 pss 24,90/ME 2,49 PASTA PENNE RIGATE SGAMBARO 5,0 kg/pkt, ME 1 pkt 8,95/ME 1,79 PASTA FUSII SGAMBARO 5,0 kg/pkt, ME 1 pkt 8,95/ME 1,79 PROMIX PUURORIISI 5,0 kg, ME 1 pss 7,10 SAUD, 25 CM SOFT VEHNÄ- TORTIA 8 x 18 kpl, ME 8 pss 23,20/ME 2,90, M, S, K TOPFOODS CROUSTI SAADE KRUTONKI YRTTI Belgia, 900 g/snk, ME 1 snk 9,90 /snk TOPFOODS CROUSTI SAADE KRUTONKI MAUSTAMATON Belgia, 800 g/snk, ME 1 snk 9,90 /snk, M, S; K, M, S; K aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 29
JUOMAT HARTWA NOVEE 29,28/ME 1,22/plo HARTWA NOVEE CITRONEE-SITRUUNA 29,28/ME 1,22/plo HARTWA VICHY ORIGINA 29,28/ME 1,22/plo NOVEE PUS MAGNESIUM +C 30,00/ME 1,25/plo NOVEE PUS SINKKI +E 30,00/ME 1,25/plo NOVEE PUS MUTI B+C 30,00/ME 1,25/plo NOVEE PUS KASIUM 30,00/ME 1,25/plo HARTWA NOVEE PUS C+E 30,00/ME 1,25/plo 30 HARTWA NOVEE PUS KROMI + SINKKI 30,00/ME 1,25/plo HARTWA JAFFA APPESIINI 30,00/ME 1,25/plo HARTWA JAFFA APPESIINI IGHT 30,00/ME 1,25/plo HARTWA JAFFA ANANAS IGHT 30,00/ME 1,25/plo PEPSI MAX 29,28/ME 1,22/plo PEPSI 29,28/ME 1,22/plo 7UP 30,00/ME 1,25/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
HARTWA NOVEE 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME HARTWA VICHY ORIGINA 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME HARTWA JAFFA 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME PEPSI MAX 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME PEPSI 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME 7UP 0,3 l, ME 24 plo 18,00/ME KARJAA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 32,68/ME APIN KUTA 4,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 32,68/ME 0,75/plo 0,75/plo 0,75/plo 0,75/plo 0,75/plo 0,75/plo 1,32/plo 1,32/plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. UPCIDER KUIVA OMENA 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 44,40/ME UPCIDER PÄÄRYNÄ 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 44,40/ME ORIGINA ONG DRINK 5,5 %, 0,33 l/plo, ME 24 plo/ltk 46,80/ME 1,85/plo 1,85/plo 1,95/plo 31
JUOMAT COCA-COA 29,28/ME COCA-COA IGHT 29,28/ME COCA-COA ZERO 29,28/ME DR PEPPER ORIGINA 29,28/ME FANTA APPESIINI 29,28/ME FANTA ZERO APPESIINI 29,28/ME MUUMI METSÄMANSIKKA 30,00/ME 1,22/plo 1,22/plo 1,22/plo 1,22/plo 1,22/plo 1,22/plo 1,25/plo SMURFFI PÄÄRYNÄ 30,00/ME SPRITE 30,00/ME BONAQUA 30,00/ME BONAQUA VIIVADEMA 30,00/ME KARHU III 0,33 l, ME 24 plo 40,56/ME KOFF III 0,33 l, ME 24 plo 38,16/ME 1,25/plo 1,25/plo 1,25/plo 1,25/plo 1,69/plo 1,59/plo 32 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
OVI VICHY 0,33 l, ME 1 pack OVI III 4,5 % 0,33 l, ME 4 x 6 tlk/kenno A E COQ PREMIUM 4,5 % 0,33 l, ME 3 x 8 tlk/kenno SANDES 4,7% 0,5 0,33 l, ME 4 x 6 tlk/kenno 4,99 /12-pack 7,05/6-pack 28,20 /kenno 9,40/8-pack 28,20 /kenno 11,90/8-pack 47,60 /kenno GRANINI OMENATÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo GRANINI ANANASTÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo GRANINI RYPÄETÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo GRANINI APPESIINITÄYSMEHU 2,5 dl, ME 12 plo 7,80/ME 0,65 /plo 7,80/ME 0,65 /plo 7,80/ME 0,65 /plo 7,80/ME 0,65 /plo Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä. 33
JUOMAT MEHUKATTI TRIP APPESIINI- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP HEDEMÄ- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP METSÄ- MANSIKKAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP VADEMA- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP PÄÄRYNÄ- JUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 MEHUKATTI TRIP APPESII- NI-COAJUOMA 2 dl, ME 27 prk 8,10/ME 0,30 TROPIC APPESIINITÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa 12,00/ME 1,20 /tetra TROPIC OMENATÄYSMEHU 100 % 1 l, ME 10 tetraa 9,90/ME 0,99 /tetra MARI EKSOOTTINEN SMOOTHIE 2,5 dl, ME 15 prk 18,75/ME 1,25 MARI MARJAINEN SMOOTHIE 2,5 dl, ME 15 prk 18,75/ME 1,25 MARI HEDEMÄINEN SMOO- THIE 2,5 dl, ME 15 prk 18,75/ME 1,25 MARI AURINKOINEN SMOOTHIE 2,5 dl, ME 15 prk 18,75/ME 1,25 MARI TARHURIN MUSTIKKA- KEITTO 1 kg, ME 5 prk/ltk 9,75/ME 1,95 MARI TARHURIN MANSIKKA- KEITTO 1 kg, ME 5 prk 9,75/ME 1,95 MARI TARHURIN METSÄMARJA KEITTO 1 kg, ME 5 prk 9,75/ME 1,95 MARI TARHURIN OMENA- RAPARPERIKEITTO 1 kg, ME 5 prk 9,75/ME 1,95 34 Huom! Virvoitusjuomien hinnat ovat sisällön hintoja, pantit veloitetaan erikseen. Hinnat sisältävät alv:n ja ne ovat voimassa täysin myyntierin. Osa tuotteista on toimitusmyynnissä.
VAIO ANANASTÄYSMEHU 1 l, ME 5 tlk 9,95/ME 1,99 /tlk VAIO OMENATÄYSMEHU 1 l, ME 5 tlk 9,95/ME 1,99 /tlk VAIO 3 HEDEMÄN MEHU 1 l, ME 5 tlk Rypäle, appelsiini, passionhedelmä 9,95/ME 1,99 /tlk MARI SEKAMEHUTIIVISTE SOKEROITU 1+3 10 l, ME 1 knu 26,90 /knu TUOPPI KOTIKAJAUUTE 1 litra/pkt, ME 12 pkt 33,60/ME 2,80 /pkt KAJAMAAS 5 kg, ME 1 pss 13,90 IPTON KAHVIAPAKKAUS 12 x 15 pss/ltk, ME 1 ltk 16,90 /ltk IPTON HORECA VIHREÄ TEE SITRUS 25 pss/ltk, ME 6 ltk 11,70/ME 1,95 /ltk, M, S, K, M, S, K IPTON HORECA EAR GREY 25 pss/ltk, ME 6 ltk 11,70/ME 1,95 /ltk IPTON HORECA ROOIBOS 25 pss/ltk, ME 6 ltk 14,10/ME 2,35 /ltk aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton 35
NONFOOD HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 5 l, ME 1 knu 4,20/l 21,00 /knu HETI PUHDAS EKO Nestemäinen koneastianpesuaine 10 l, ME 1 knu 3,90/l 39,00 /knu HETI KIRKAS Huuhtelukirkaste 5 l, ME 1 knu 7,20/l 36,00 /knu HETI HYPO-DIP Hypokloriittipohjainen esiliotusaine 1 l, ME 1 plo 6,50 /plo HETI TISKI Astianpesuaine 1 l, ME 1 plo 6,25 /plo HETI YEISPESU JOUTSEN 5 l, ME 1 knu 3,98/l 19,90 /knu HETI DESIPESU Desinf. kvattip. puhd.aine 5 l, ME 1 knu 5,38/l 26,90 /knu HETI RASPO JOUTSEN Rasvanpoistoaine 5 l, ME 1 knu 7,00/l 35,00 /knu HETI JÄREÄ Viemärinavausrae, 500 g, ME 1 plo 16,60 8,30 /plo VS-510N ASTIANPESUHARJA Sininen, ME 1 kpl 1,56 HETI KUITUPYYHE 50 x 50 cm, 100 kpl/rulla, ME 1 rulla 19,50/rll 0,20 HETI MIKROPYYHE, RUUTU Sininen, 38 x 38 cm, 10 kpl/pkt, ME 1 pkt 3,75 37,50 /pkt V KÄSIHUUHDE 500 ml pumpulla ME 1 plo 6,00 /plo KATRIN CASSIC C-FOD 2 KÄSIPYYHE, KETAINEN ME 16 pkt/säkki 19,90/säkki 1,24 /pkt KATRIN CASSIC TOIET 300 YEOW,WC.PAPERI, KETAINEN ME 10 pkt 19,90/ME 1,99 /pkt KATRIN CASSIC HAND TOWE M2 VETOPYYHE 2-KERTAINEN VAKOINEN ME 6 pkt 41,40/ME 6,90 /pkt 36
KATRIN FOAMWASH VAAHTO- SAIPPUA 1 ME 6 pll 47,40/ME 7,90 /pll KATRIN SAIPPUA-ANNOSTEIJA VAKOINEN 1ITRAN PUOE ME 1 kpl 22,90 KATRIN SAIPPUA-ANNOSTEIJA 1, VAKOINEN VEOITUKSETTA, KUN OSTAT 2 MYYNTIERÄÄ FOAMWASH VAAHTOSAIPPUAA!. SAGA EIVINPAPERI ARKKEINA ANNOSTEIJAPAKKAUS 43 x 56 cm 1000 ark/ltk, ME 1 ras 59,00 /ras ESKIMO MASSAPURSOTINPUSSI 20 kpl, me 6 PSS 69,00/ME 11,50 ESKIMO EMUKEMU 45 cm x 500 m ME 1 kpl 28,90 ESKIMOFOIO 45 cm x 160 m ME 1 kpl 28,90 CARITA ORIGINA YEISIINA 45 x 60 cm, perforoitu rulla, 50 kpl/rll, ME 6 rll 83,40/ME 13,90 /rll HUHTAMÄKI 15 CM VAKOINEN AUTANEN 100 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 30,00/ME 1,50 HUHTAMÄKI 23 CM MATAA RUOKAAUTANEN 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 46,00/ME 2,30 HUHTAMÄKI 20 CM SYVÄ AUTANEN 50 kpl/pussi, 20 pss/ltk, ME 1 ltk 57,00/ME 2,85 HUHTAMÄKI VEITSI MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,50/ME 1,55 HUHTAMÄKI HAARUKKA MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk 15,50/ME 1,55 HUHTAMÄKI RUOKAUSIKKA MUOVI VAKOINEN 100 kpl/pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 15,50/ME 1,55 HUHTAMÄKI KAHVIUSIKKA MUOVI 1000 kpl/pussi, 4 pss/ltk, ME 1 ltk 34,80/ME 8,70 HUHTAMÄKI SINIRUUTU KAHVIKUPPI 175 ml ruutu, 80 kpl/pussi, 25 pss/ltk, ME 1 ltk 72,50/ME 2,90 37
NONFOOD HUHTAMÄKI JUHAMOKKA KAHVIKUPPI 250 ml, 80 kpl/pussi 20 pss/ltk, ME 1 ltk 98,00/ME 4,90 HUHTAMÄKI KANSI 250 M KUUMA KUPPEIHIN 100 kpl/ pussi, 10 pss/ltk, ME 1 ltk 39,00/ME 3,90 DUNI DUNIIN -AUTASIINA Kulta, 40 x 40 cm, 50 kpl/pkt, Me 5 pkt/250 kpl 104,50/ME 20,90 /pkt DUNI DUNIIN -AUTASIINA Sininen, 40 x 40 cm, 50 kpl/pkt Me 5 pkt/250 kpl 104,50/ME 20,90 /pkt DUNI TISSUE-AUTASIINA Kulta, 3-krs 24 x 24 cm, 50 kpl/pkt Me 20 pkt/1000 kpl 70,00/ME 3,50 /pkt DUNI DUNICE -POIKKIIINA Kulta, 0,4 x 24 m, 4 kpl/ltk Me 4 ltk 119,60/ME 29,90 /rll DUNI DUNICE -POIKKIIINA Sininen, 0,4 x 24 m, 4 kpl/ltk Me 4 ltk 119,60/ME 29,90 /rll DOCE VITA JUHAVA TUNNUSTUS 100-VUOTIAAE SUOMEE Kun haluat luoda näyttävää juhla tun nelmaa itsenäisyytemme juhla vuonna 2017 on Jukka Rintalan suunnit telema Dolce Vita -kuosisarja oikea ratkaisu. Rintala on suunnitellut Dolce Vita -kuo sisarjan juuri 100 vuotta täyttävää Suomea varten. Kuosin kau nis kuviointi on saanut inspiraationsa vanhoista suomalaisista iltapuvuista ja erityisesti niiden pitsikoristeluista. Dolce vita on saatavana kahdessa eri upeassa värivaihtoehdossa, kullan hohtoisena ja sinisenä. 38 aktoositon V Vähälaktoosinen G Gluteeniton M Maidoton S Soijaton K Kananmunaton
ÄHIRUOKAA JOKA SESONKIIN Patu Palvelutukkurit Patu-lähitukkuri aina läheltä.
Tilausrytmi 24 h-tuotteille Tilaus klo 11 mennessä 24 h Tilaus klo 14 mennessä 24 h Tuoreet lihat Tuoreet yrtit Raasteet ja pilkotut vihannekset Muut tuotteet Tuhansia tuotteita päivittäin saatavissa suoraan varastosta! aaja valikoima tuotteita saatavissa varastosta jatkuvasti! Varastossa olevat tuotteet toimitamme pääsääntöisesti seuraavana arkipäivänä tilauksesta. Tuotevalikoimaamme kuuluvat mm: vihannekset, juurekset, hedelmät, maitotaloustuotteet, liha ja lihajalosteet, kala ja kala jalosteet, pakasteet, teolliset elintarvikkeet, laaja joukko non-food-tuotteita ja tupakkatuotteet. Palvelemme ma pe klo 8 18 puh. (02) 727 4400 Kattava valikoima! Nopeat toimitukset!