Porvoon kansalaisopisto



Samankaltaiset tiedostot
Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

Porvoon kansalaisopisto. Tuntiopettajan opas

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Kuvataiteen aineopinnot (35 op) - ayukuv1800

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna

LUKUVUODEN OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Kokemäen kansalaisopisto

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Sisältö: Kurssi koostuu johdantoluennoista, analysoitavien elokuvien katselusta, harjoitustöiden tekemisestä sekä verkkokeskusteluista.

Valinnaisopas Lukuvuosi

Syksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

KESÄLUKIO-OPAS. Lahden yhteiskoulun aikuislukio. Kesälukion verkkosivut:

OPISKELE KIELIÄ AIKUISLUKIOSSA

Porin taidekoulun työpajaopinnot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

Kallion musiikkikoulu

Ajankohtaista 5. jaksossa

Tervetuloa kursseillemme! Kursseista tietoa myös verkkosivulla lastukirjastot.fi/ajankohtaista

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen p

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE

LUKUVUOSI LIIKUNTA (4.-6.-luokat) MUSIIKKI (4.-6.-luokat)

Työpajassa tutustutaan rouheaan ja hienostuneempaan katutaiteesseen, erilaisiin tekemisen tekniikoihin ja jalostetaan kokeilumielellä

Pienten lasten kerho Tiukuset

KIRJASTO- JA TIETOPALVELUALAN AMMATILLISET ERIKOISTUMIS- OPINNOT (60 op)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Hamulan koulun valinnaisainetarjonta

Itä-Karjalan Kansanopisto

KANSALAISOPISTO TARJOAA TIETOA, TAITOA JA ELÄMYKSIÄ!

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

KATUTAIDE KERAMIIKKA

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE

Taidepäivät JÄsenasiat

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Valinnaiset aineet Paulaharjussa

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Kuvataiteen syventävät sivuaineopinnot 60 op, Lapin avoin yliopisto (HUOM! Alustava, muutokset mahdollisia, aikataulut täydentyvät pikkuhiljaa.

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

KATUTAIDE KERAMIIKKA

RANSKA/SAKSA. Perusopetuksen vuosiluokilla 1-6 alkanut oppimäärä (A) Pakolliset kurssit. RAA1 / SAA1 Nuori ja hänen maailmansa

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Kevään 2013 alustava opetusohjelma

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Puulan seutuopiston henkilöstön syyslukukauden aloitustilaisuus. Toivakka

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Tilauskoulutusta HIIDEN OPISTOSTA

Opas 3. luokalle siirtyvälle

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

SUOMEN KOULUJÄRJESTELMÄ

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

LUKIO-OPINNOT. Viherlaakson lukion opinto-ohjaajat Riina Laasonen & Salla Purho

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

Kiinan kursseilla 1 2 painotetaan suullista kielitaitoa ja kurssista 3 alkaen lisätään vähitellen myös merkkien lukemista ja kirjoittamista.

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Tekniikan alan kieliopinnot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

KUVATAIDELUOKAT 3-6. Aleksis Kiven peruskoulu. Leikinomaisuutta, kokeilevaa mieltä ja tekemisen riemua! Toteemipaalu, sekatekniikka 3 lk.

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu

Valinnaisopas Lukuvuosi Veromäen koulu

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

Porvoon kansalaisopisto Opinto-ohjelma

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

Inarinsaamen kielen opetus Anarâškielâ máttááttâs

Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Transkriptio:

Porvoon kansalaisopisto Suomenkielinen opinto-ohjelma 2015 2016 Alueopisto Porvoo Askola Porvoon kaupungin liikuntapalvelut oma liite!

SISÄLLYS 5 Ilmoittautuminen 6 Yhteystiedot 7 Hyvä tietää 8 Ikis-ohjelma 8 Tapahtumakalenteri 9 Yleisluennot PORVOO 9 AVOIN YLIOPISTO-OPETUS 11 YHTEISKUNTA JA KASVATUS 13 TEATTERI JA SANATAIDE 16 KUVATAITEET 20 MUSIIKKI 22 KIELET 22 Suomi 24 Ruotsi 24 Englanti 26 Saksa 26 Ranska 27 Venäjä 28 Espanja 29 Italia 30 Muut kielet 30 TIETOTEKNIIKKA 33 NUORTEN KÄSITYÖPAJA 34 TAITOAINEET 38 Kauneudenhoito 38 Vesi- ja lentoliikenne 38 Kotitalous 39 TANSSI 41 TERVEYS JA LIIKUNTA 41 Kiinteytys- ja kuntojumppa 44 Vesiliikunta 44 Muu liikunta 45 Jooga 46 Terveys ASKOLA 50 YHTEISKUNTA JA KASVATUS 50 KIELET 50 TANSSI 51 TERVEYS JA LIIKUNTA 52 MUSIIKKI 52 KUVATAITEET 52 TAITOAINEET 53 KOTITALOUS taitto: Artea tmi/tea Itkonen paino: Painoyhtymä Oy, Porvoo

Porvoon kansalaisopisto Suomenkielinen opinto-ohjelma 2015-2016 ALUEOPISTO Porvoo Askola

KoMbi 70 vuotta Lucianpäivänä 1945 Porvoon kaupunginvaltuusto teki päätöksen kaksikielisen työväenopiston perustamisesta Porvooseen. Päätös oli yksimielinen ja nimeksi tuli Borgå Arbetarinstitut-Porvoon Työväenopisto. Juuret tämän tyyppiseen kansansivistystoimintaan voidaan kuitenkin löytää jo edelliseltä vuosisadalta. Tsaari Aleksanteri II vauhditti kansakoulujärjestelmän luomista ja koulut vuorostaan tarvitsivat opettajia. Usein juuri nämä opettajat olivat sitten aloitteellisia myös kun kyseessä oli aikuisten yleissivistävä koulutus. Näin oli myös Porvoossa. Itse koulutuksen muoto sai sitten taas vaikutteensa lännestä eli muista pohjoismaista. Tässäkin suhteessa Suomen asemalla idän ja lännen välissä on ollut merkitystä sille miten tässä tapauksessa koulutus on saanut alkunsa ja kehittynyt. Hyvällä syyllä voidaan todeta, että kun työväenopistot tai kansalaisopistot perustettiin paikkakunnalle, niin mikään sivistyksen ala ei ole ollut sille vieras. Taito- ja taideaineet, kulttuuri, liikunta, kielet ovat varmaan niitä tavanomaisempia mutta Porvoossa on tarjottu kursseina esimerkiksi purjelennon teoriaa sekä laskutikkukurssi. Kaiken kaikkiaan opetuksen merkitys on ollut valtava sekä yksilöille että ympäröivälle yhteiskunnalle. Sillä on ollut merkitystä tärkeän elämänsisällön antamisessa kun samanaikaisesti vapaaaika on lisääntynyt. Aivan oman merkityksensä opiskelijoille on antanut Opistolaiskunta ja sen toiminta. Kaksikielinen työväenopisto ehti toimia aikanaan ainoastaan kevätlukukauden 1946 kunnes se jaettiin kahtia suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen opistoon. Tältä osin ympyrä on sulkeutunut kun Porvoon kansalaisopisto ja Borgå medborgarinstitut on hallinnollisesti yhdistetty KoMbi:ksi. Minulla on ilo toivottaa nuorekkaalle 70-vuotiaalle onnea ja menestystä myös tulevaisuudessa! Hilding Mattson Porvoon kaupunki Sivistysjohtaja 4

Tervetuloa kursseille! Kaikille kursseille on ilmoittauduttava etukäteen. Kursseille voit ilmoittautua internetin välityksellä tai puhelimitse seuraavasti: pe 21.8. Hyvinvointi ja terveys klo 13 alkaen internetin välityksellä osoitteessa www.porvoo.fi/kansalaisopisto tai klo 13 15 puhelimitse numeroon (019) 520 2533. la 22.8. Kaikki kurssit klo 10 alkaen internetin välityksellä osoitteessa www.porvoo.fi/kansalaisopisto tai klo 10 12 puhelimitse numeroon (019) 520 2533. Sähköpostin tai faksin kautta ei oteta ilmoittautumisia vastaan. Maanantaista 24.8. alkaen ilmoittautuminen jatkuu klo 9 15 puhelimitse numeroihin 040 489 9676, 040 489 9677 tai 040 097 8918 ja internetin välityksellä jatkuvasti. Avoin yliopisto-opetus Ilmoittautuminen on alkanut jo 15.6. ja jatkuu elokuun loppuun. Ilmoittautuessasi valmistaudu antamaan tietoja Katso kurssinumero(t) valmiiksi ja anna ilmoittautuessasi seuraavat henkilötiedot: nimi, henkilötunnus, kotikunta, osoite, puhelinnumerot, sähköpostiosoite, koulutustausta (perusaste / toinen aste / korkea aste) sekä pääasiallinen toiminta (työllinen / työtön / opiskelija / eläkeläinen / muu). Kirjoita puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi huolellisesti. Otamme Sinuun yhteyttä tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse esim. mahdollisista varapaikoista tiedottaen. Jos Sinulla ei ole henkilötunnusta, ilmoittaudu puhelimitse toimistoon. Jos ilmoitat toisen henkilön kurssille, anna hänen henkilötietonsa. Internetin välityksellä ilmoittautuminen Ohjeet sähköiseen ilmoittautumiseen löytyvät yllä mainitusta internet-osoitteesta kohdasta Ilmoittautuminen kurssille. INFORMATION IN ENGLISH Please contact Mika Pohjanen at 040 097 8918, for more information. Ilmoittautumisen peruutus Jos et voi osallistua ilmoittautumallesi kurssille, muista peruuttaa ilmoittautumisesi viimeistään kahdeksan päivää ennen kurssin alkua tai kurssin kohdalla mainittuun viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Peruutukset on tehtävä opiston toimistoon puhelimitse 040 489 9676 tai sähköpostilla ritva.peltola@porvoo.fi tai internetissä ilmoittautumisjärjestelmän kautta. Pelkästään opettajalle ei peruutusta voi tehdä. Maksamasi kurssimaksu palautetaan Sinulle vain, jos peruutat kurssipaikkasi kahdeksan päivää ennen kurssin alkamista tai jos kurssi peruuntuu kokonaan. Kurssimaksu palautetaan ilmoittamallesi pankkitilille. HUOM.! Avoimen yliopisto-opetuksen ilmoittautumisen peruutus tulee tehdä kirjallisesti (s-posti, tekstiviesti) sekä opiston toimistoon että opintoja järjestävän avoimen yliopiston toimistoon viimeistään ennen opintojen alkua. 5

Yleistä 6 KURSSIMAKSUJEN MAKSAMINEN Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun. Maksu on kurssikohtainen, ja se kattaa opetuksen. Opiskelijat hankkivat itse kurssimateriaalin, oppikirjat ym. Lisäksi opiskelijat maksavat itse kurssin kohdalla mainitut mahdolliset lisä- ja tarvikemaksut sekä opintokäynnit. Maksa kurssimaksu kurssipaikan saatuasi pankkiin viimeistään 28.8. (työvuoden alussa alkavat kurssit), myöhemmin alkavilla kursseilla kahdeksan päivää ennen kurssin alkamista. Käytä maksaessasi ehdottomasti ilmoittautumisen yhteydessä saamaasi viitenumeroa. Porvoon kansalaisopiston IBAN-tilinumero on FI86 5358 0620 0362 74 ja BIC-koodi on OKOYFIHH. HUOM.! Kurssimaksuja et voi maksaa opiston toimistoon. Jos haluat maksaa kurssimaksut käteisellä tai pankkikortilla, se onnistuu Palvelupiste Kompassissa, ma pe klo 9 16, Rihkamatori B (porvoo.fi/ fi/asioi_ja_vaikuta/kompassi). Liikunta- ja kulttuurisetelit, Virikeseteli Hyvinvointi- ja tanssikurssien maksuvälineenä käy Smartum Liikuntaseteli ja Virikeseteli. Taito- ja taideaineiden kurssien maksuvälineenä käy Smartum kulttuuriseteli ja Virikeseteli. Seteleillä ei voi maksaa avoimen yliopiston kurssimaksuja. Setelit ovat henkilökohtaisia ja ne tulee toimittaa Palvelupiste Kompassiin (porvoo.fi/fi/asioi_ja_vaikuta/kompassi) henkilökohtaisesti kahden viikon sisällä kurssin alkamisesta. Seteleitä ei vastaanoteta ennen kurssin alkamista. Kun maksat kurssin Smartum- tai Virikeseteleillä, lähetä siitä tieto sähköpostilla kahdeksan päivää ennen kurssin alkamista osoitteeseen kansalaisopisto@porvoo. fi, ja kerro kurssien numerot, jotka aiot maksaa seteleillä. Seteleitä ei palauteta. Työttömien opintoseteli Jos olet porvoolainen tai askolalainen työtön työnhakija, voit noutaa Itä-Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistosta opintosetelin (1 seteli/lukuvuosi). Se oikeuttaa Sinut opiskelemaan kursseillamme 50 :n arvosta lukuvuoden aikana. Ilmoittaudu kursseille ohjeiden mukaan ja toimita opintoseteli (maksuna) toimistoon viimeistään 27.8. (lukuvuoden alussa alkavat kurssit). Jo maksettuja kursseja ei vaihdeta opintoseteliin. YHTEYSTIEDOT Toimisto KoMbi-talo, Mannerheiminkatu 15, 06100 Porvoo Toimisto on avoinna ma to klo 9 17. Opetuksettomina ja loma-aikoina ma to klo 9 15. Puhelin 040 489 9676, 040 489 9677 Internet http://www.porvoo.fi/kansalaisopisto S-posti kansalaisopisto@porvoo.fi etunimi.sukunimi@porvoo.fi (vain alla mainitut). Päätoiminen henkilökunta Pertti Jääskä, rehtori, FM, KM Itämaiset terveyslajit Päivystysaika ma klo 11 12. ' 040 523 0699 Mika Pohjanen, apulaisrehtori, yhteiskunnallisten aineiden opettaja, FM, KK, VTK Yhteiskunnalliset aineet, avoin yliopistoopetus, tietotekniikka, -ohjelma, tilauskoulutus, Meeting Point, Information in English Päivystysaika ma klo 10 12. ' 040 097 8918 Aija Rasinkoski, kieltenopettaja, FK Kielet, tilauskoulutus Opintoneuvonta ke klo 10 12. ' 040 489 9679 Aila Vilander, tekstiilityönopettaja, KTeO Taitoaineet Päivystysaika ke klo 14 15. ' 040 577 0395 Petteri Vihavainen, taideaineiden opettaja, TaM, kuvataiteilija Kuvataide, teatteri- ja sanataide Opintoneuvonta ma klo 13.30 15.30. ' 040 489 9678 Piia Lipiäinen, liikunnan lehtori, liikunnan ohjaaja (AMK) Opintovapaalla 1.9.2015-31.5.2017

Mira Oras, liikunnan lehtorin sijainen, liikunnan ohjaaja (AMK) Tanssi, hyvinvointi ja terveys Päivystysaika ti klo 12 14. ' 040 482 2003 Maria Linde, musiikin opettaja, FM Musiikki Päivystysaika ti klo 12.30 14, ke klo 14.30 15. ' 040 489 9651 Ritva Peltola, opistosihteeri ' 040 489 9676 Kaj Liljalehto, opintoneuvoja ' 040 489 9677 TILAUSKOULUTUS Järjestämme kursseja yrityksille ja yhteisöille esim. tietotekniikkaa ja kieliä työelämän tarpeisiin. Kurssit suunnitellaan tilaajan toiveiden mukaan. Lisätietoja antavat: Aija Rasinkoski, kielikurssit ja Mika Pohjanen, muut kurssit. HYVÄ TIETÄÄ Porvoon ja Askolan osaston kurssit ovat avoimia kummankin kunnan asukkaille. Opiskelijat otetaan kursseille ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssien vähimmäisopiskelijamäärä on yleensä 10 ja Askolassa 6. Kurssin varasijoilla oleville ilmoitetaan henkilökohtaisesti vapautuneesta kurssipaikasta. Opiskelijat on vakuutettu, ota tarvittaessa yhteys rehtoriin. Kurssin alkamisesta ei lähetetä erillistä tiedotetta ilmoittautuneille. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan kurssin opiskelijoille tekstiviestillä, sähköpostilla tai puhelimitse. Oppitunnin pituus on yleisimmin 45 minuuttia. Liikuntaryhmien osallistujien alaikäraja on 15 vuotta. Puu- ja metallityökurssien alaikäraja on 16 vuotta. KoMbi-talon pihassa pysäköinti on kielletty (pysäköinnin valvonta). Mahdollisista poissaoloista ei tarvitse ilmoittaa. Joidenkin kurssien hinnat ovat huomattavasti muita kursseja korkeammat. Nämä kurssit ovat omakustannekursseja. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Todistukset Kurssin päätyttyä voit tilata toimistosta todistuksen (hinta 6 ). Numeroarvioinnin todistukseen voit saada, mikäli suorittamasi kurssi korvaa muussa oppilaitoksessa suorittamiasi opintoja. Sovi numeroarvioinnista kurssin opettajan kanssa heti kurssin alussa. Lukuvuosi 2015 2016 Opetuksen alkamis- ja päättymispäivät on mainittu kunkin kurssin kohdalla. Koko lukuvuoden kestävän kurssin kohdalla on mainittu myös syyskauden viimeinen ja kevätkauden ensimmäinen kokoontumispäivä (joulutauko). Loma-ajat (opetuksettomat ajat) ovat: 12. 18.10., ma su, syysloma (viikko 42) 1.11., pyhäinpäivä 6.12., itsenäisyyspäivä 14.12. 6.1., joulutauko 22. 28.2., ma su, ulkoiluloma (viikko 8) 24. 28.3., to ma, pääsiäinen Porvoon kansalaisopiston opistolaiskunta ry. Opistolaiskunta on kaikkien opiston opiskelijoiden oma yhdistys. Sen kautta voit esim. tehdä aloitteita opiston toiminnan kehittämiseksi. Opistolaiskunta mm. huolehtii kahvin myynnistä opiskelijoille ja järjestää kahvitarjoiluja opiston tilaisuuksiin. Se on myös yhdessä opiston kanssa vastuussa -tuvan toiminnasta. Saat yhteyden opistolaiskuntaan seuraavien henkilöiden kautta: Tuula Karlsson, puheenjohtaja, ' 040 031 4661 Pirjo Elo, Askolan edustaja, ' 040 543 2048 7 Yleistä

Yleistä -OHJELMA Mikä? on lyhenne sanasta ikäihminen tai ikinuori tai ikivihreä, siis iäkkäänäkin aktiivinen, itseään jatkuvasti kehittävä henkilö. Iäkkyytensä voi jokainen arvioida itse, mutta ohjeellisena alaikärajana voi pitää 60 vuotta. Yläikärajaa ei ole. Ikäihmiset voivat kuitenkin osallistua vapaasti kaikkeen muuhunkin opetukseen. Lisätietoja -ohjelmasta saat apulaisrehtori Mika Pohjaselta 040 097 8918. -kurssit ovat kurssiluettelossa muiden kurssien joukossa. Niitä on useimmissa aineryhmissä, eniten tietotekniikassa, kielissä ja liikunnassa. Lisäksi on Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopisto-toimintaan liittyvä kaikille ikäihmisille avoin luentosarja, tarkemmin sivulla 11. -tunnuksella merkityt kurssit on tarkoitettu nimenomaan ikäihmisille. Ne ovat enimmäkseen päiväkursseja, ja niiden kurssimaksu on pienempi kuin muilla kursseilla. -tupa Ikis-tupa on avoinna perjantaisin klo 13 15 Lundintalossa (Aleksanterinkatu 11) kansalaisopiston lukukausien aikana. Kahvin juonnin ja jutustelun lisäksi joka kerralla on jokin osanottajien ehdottama ennalta sovittu aihe. Paikalle voi tulla ilman ilmoittautumista, kurssimaksua ei ole. Syyskausi alkaa 11.9. Seuraa ilmoittelua lehdissä ja opiston ilmoitustauluilla. Tervetuloa! MEETING POINT Meeting Point tarjoaa suomen kielen ja tietotekniikan opetusta maahanmuuttajille. Opetus on ilmaista ja pidetään pääasiassa päiväsaikaan. Kursseille voi ilmoittautua nonstoppina, jos niissä vain on tilaa. Ks. suomen kielen opetus s. 22-23. TAPAHTUMAKALENTERI Kielten maistiaiset ja kirjaston itseopiskelumateriaalin esittely 20.8. klo 18 KoMbi-talossa. Kansalaisopiston 70-vuotisjuhla to 18.2. klo 18 Pääjuhla Kulttuuritalo Grandissa. Ohjelmassa kaupungin tervehdys, musiikkiesityksiä, juhlapuhe ja ansiomerkkien jako. Suomalaisen kulttuurin juhla Kalevalan päivänä 28.2. klo 14 Kulttuuritalo Grandissa (Piispankatu 28). Taideaineiden näyttely Kulttuuritalo Grandissa maaliskuussa. Askolan osaston työnäyttely 14. 27.4. Askolan pääkirjastossa (Pappilantie 2). Työnäyttelyn rakentaminen 13.4. klo 14 alkaen. Potkua kevääseen 14.5. Kulttuuritalo Grandissa. Lasten ja nuorten teatteriryhmät esiintyvät. Kombi-talon Aula-gallerian näyttelyt 7. 18.9.2015 Muovailu- ja kuvanveistoryhmän pitkälle ehtineiden näyttely 22.9. 8.10.2015 Taivaanrannan maalarit. Maalauksia. Målningar Leila Auvinen, Mirjam Green ja Riitta Harjukari-Laine 12. 30.10.2015 Susia jo syntyessään. Piirustuksia ja maalauksia Petteri Vihavainen 2. 20.11.2015 Tilkkutöitä. Lapparbeten Liisu Vartija-Rissanen 15.2. 4.3.2016 KoMbi 70 vuotta, historianäyttely Näyttelyn avajaiset KoMbi-talossa 18.2. 4.3. klo 16. Kansalaisopiston Aula-Gallerian näyttelyajat ovat varattavissa taideaineiden opettaja Petteri Vihavaiselta, ' 040 489 9678 (ma klo 13.30 15.30). 8

YLEISLUENNOT 099009K Yleisluennot ti 18 20.15, to 18 20.15 Yleisluennot ovat kaikille tarkoitettuja maksuttomia luentoja, joihin ei tarvitse erikseen ilmoittautua. 17.9. Rentoudu! Mental Coach Kimmo Siltanen, Linnankosken lukio. 24.9. Voimaannu! Mental Coach Kimmo Siltanen, Linnankosken lukio. 1.10. Ota olot! kertoo hypnoosista, Mental Coach Kimmo Siltanen, Linnankosken lukio. 17.9. klo 17 19.15 Koti Helsingissä, sydän Berliinissä, millaista oli saksalaisen arkkitehti C.L. Engelin elämä Suomessa? Esitelmä liittyy Porvoon kirjastossa 14. 25.9. avoinna olevaan näyttelyyn Saksankieliset maahanmuuttajat, FM Salla Elo, Porvoon pääkirjasto. 8.10. klo 18 19.30 Jean Sibelius ja taiteilijaystävät, FM, taidehistorioitsija Eija Olsson, Linnankosken lukio. 13.10. Miten suomalaisista tuli suomalaisia? vuoden 1809 suuri murros, taidehistoroitsija Kati Katajisto, Porvoon tuomiokapituli, Lukiokuja 2. 3.11. Jacob Tengström, Suomen ensimmäinen arkkipiispa (1755 1832), emerituspiispa, TT Gustav Björkstrand, Porvoon tuomiokapituli, Lukiokuja 2. AVOIN YLIOPISTO-OPETUS Katso lisätietoja avoimen yliopisto-opetuksesta osoitteesta www.avoinyliopisto.fi. Huom.! Kursseille tulee ilmoittautua ensin kansalaisopistoon ja sen jälkeen avoimen yliopiston sivuilla. Molemmilla on oma maksunsa. Helsingin yliopiston tutkintovaatimusten mukaan ellei toisin mainita. 099003K Taidehistorian peruskurssi 1 (5 op) ma 17 19.30, Linnankosken lukio 19.10. 7.12. FM Tiina Ottela 24 oppituntia, 90 Jaksolla tutustutaan länsimaisen taidehistorian keskeisiin ilmiöihin esihistorialliselta ajalta uudelle ajalle. Opiskelija hallitsee yleisen taidehistorian kokonaiskuvan jäsennellysti, hän tuntee keskeiset teokset ja omaa tyylihistorian perusteet. Lisäksi opiskelija osaa esittää taidehistorian historian pääpiirteissään ja määritellä sen rakentumisen perusteet. Kurssimaksu 90 e maksetaan kahdessa erässä: 60 euroa, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 30 euroa, kun ilmoittaudut yliopistoon. 099004K Taidehistorian peruskurssi 2 (5 op) ma 17 19.30, Linnankosken lukio 25.1. 14.3. FM Tiina Ottela 21 oppituntia, 90 Ilmoittautuminen keväällä. 099006K Maailmanlaajuiset ympäristöongelmat, monimuoto-opinnot (3 op) ma 18 20.15, Linnankosken lukio 5.10. 2.11. Peter von Bagh 12 oppituntia, 60 Turun yliopiston tutkintovaatimusten mukaan. Opintojakson tavoitteena on tutustuttaa opiskelija tärkeimpien maailman ympäristön tilaa uhkaavien muutosten taustoihin, syntymekanismeihin, vaikutuksiin sekä keinoihin, joilla pyritään rajoittamaan ongelmien leviämistä tai syntyä. Sisältö: tärkeimpien maailman ympäristön tilaa uhkaavien muutosten taustat, syntymekanismit, vaikutukset sekä keinot, joilla rajoitetaan ongelmien leviämistä tai syntyä. Opintojaksossa käsitellään mm. väestönkasvua, biodiversiteettiä, luonnonvarojen riittävyyttä, energianlähteitä, ilmasto- ja ilmanlaatuongelmia sekä kansainvälistä ympäristöyhteistyötä. Monimuoto-opinnoissa opiskellaan tuutorin ohjaamassa opintoryhmässä, joka kokoontuu 2 3 kertaa/opintojakso. Opintoryhmätapaamisissa syvennetään aiheita ja selvitellään opintojaksojen ja tehtävien ongelmakohtia. Kurssimaksu 60 e maksetaan kahdessa erässä: 30 euroa, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 30 euroa, kun ilmoittaudut yliopistoon. Avoin yliopisto-opetus 9

Avoin yliopisto-opetus 099008K Ravitsemustieteen perusopinnot (25 op) ke 18 19.30, la 10 16, Linnankosken lukio/kombi-talo 16.9. 9.12. ETM Heli Reinivuo 25 oppituntia, 360 Ravitsemustiede vastaa kysymyksiin kasvun, elämän ylläpidon, lisääntymisen ja terveyden vaatimista ravintoaineista ja niiden määristä. Lisätietoa opinnoista opiston nettisivuilta. Kurssimaksu 360 maksetaan kahdessa erässä: 110, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 250, kun ilmoittaudut yliopistoon. 120252K Toisen kotimaisen kielen kirjallinen ja suullinen taito (5 op) (hum) ma 17 20.15, KoMbi-talo 11.1. 25.4. FM Marjo Vuokko 56 oppituntia, 110 Ilmoittautuminen keväällä. 120560K Ranskan alkeiskurssi 1 (3 op) ma 18 19.30, KoMbi-talo 7.9. 23.11., 11.1. 21.3. FM Kirsti Rautio 42 oppituntia, 85 Kurssin tavoite on tutustua ranskan kielen perusteisiin ja oppia selviytymään erilaisissa arkielämän tilanteissa. Tärkeimmät aihepiirit ja kielenkäyttötilanteet: esittäytyminen, harrastukset ja mieltymykset, asuminen, matkailu, tien kysyminen ja neuvominen, asioimistilanteet. Kurssi arvostellaan asteikolla hyväksytty-hylätty. Tarkemmat lisätiedot opiston nettisivuilla. Kurssimaksu 85 maksetaan kahdessa erässä: 55, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 30 kun ilmoittaudut yliopistoon. 120625K Venäjän alkeiskurssi 1 (4 op) ma 17.30 19, Linnankosken lukio 7.9. 30.11., 11.1. 18.4. Marina Vartiainen 50 oppituntia, 85 Opintojakson suoritettuaan opiskelija selviytyy yksinkertaisista vuorovaikutustilanteista. Hän osaa mm. tervehtiä ja hyvästellä sekä käyttää tärkeimpiä kohteliaisuuksia, osaa esittäytyä ja esitellä muita, kertoa itsestään perustiedot sekä kysyä vastaavia tietoja muilta osaa kertoa omasta ja lähipiirinsä arjesta, pystyy toimimaan yksinkertaisissa asioimistilanteissa. 10 Kurssi arvostellaan asteikolla hyväksytty-hylätty. Tarkemmat lisätiedot opiston nettisivuilla. Kurssimaksu 85 maksetaan kahdessa erässä: 55, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 30, kun ilmoittaudut yliopistoon. 329870K Kasvatustieteiden perusopinnot (yleinen ja aikuiskasvatustiede, 25 op) ti 18 19.30, Linnankosken lukio 8.9. 15.12., 12.1. 3.5. FM, KK, VTK Mika Pohjanen 60 oppituntia, 360 Oppiaine soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita eri-ikäisten kasvun, kehityksen ja oppimisen ilmiöistä ja prosesseista erilaisissa organisaatioissa ja oppimisympäristöissä sekä yhteisöjen kehitys- ja muutosprosesseista. Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) oppiaineessa perehdytään näiden prosessien edistämiseen kasvatuksen ja opetuksen avulla. Kasvatusta, koulutusta ja oppimisen koko kirjoa lapsuudesta vanhuuteen tarkastellaan sekä yhteiskunnallisista, yhteisöllisistä että yksilöllisistä näkökulmista. Kasvatustieteen opinnoista on hyötyä niin kasvatus-, koulutus-, ohjaus-, opetus- ja sosiaalialalla kuin henkilöstöhallinnon tehtävissä työskenteleville. Suoritettu perusopintokokonaisuus huomioidaan myös haettaessa opettajan pedagogisiin opintoihin. Kurssimaksu 360 maksetaan kahdessa erässä: 110, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 250, kun ilmoittaudut yliopistoon. 329871K Erityispedagogiikan perusopinnot, monimuoto-opinnot (25 op) ti 18 19.30, Linnankosken lukio 1.9. 1.12., 12.1. 12.4. KM Susanna Kareinen 52 oppituntia, 360 Erityispedagogiikan perusopintokokonaisuus soveltuu opiskelijoille, jotka tarvitsevat erityispedagogisia tietoja ja taitoja työssään (mm. opettajat ja lastentarhanopettajat) tai jotka ovat kiinnostuneet poikkeavia opetusjärjestelyjä, -menetelmiä ja -välineitä tarvitsevien erityisryhmien kasvatuksesta, opetuksesta ja kuntoutuksesta. Perusopinnoissa opiskelija tutustuu erityispedagogiikkaan tieteenalana ja käytännön toimintana. Hän perehtyy tieteenalan määrittelyyn, sovellusalueisiin, alaan liittyvään lainsäädäntöön ja tieteenalan historialliseen kehitykseen. Hän tutustuu käytännössä opetukseen, opetussuunnitelmiin ja kuntoutukseen erilaisissa yhteyksissä. Lisäksi opiskelija perehtyy erityispedagogiikan ja kuntoutuksen yhteiseen ainekseen ja erityispedagogiikkaan tukitoimena, joka pyrkii vaikuttamaan yhteiskun-

nallisen osallistumisen toteutumiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Opiskelija hankkii perusvalmiudet tutkimusmenetelmien käyttöön. Opintoihin kuuluu opintoryhmätyöskentelyä noin kerran viikossa tuutorin johdolla. Opintoryhmätapaamiset sisältävät mm. lukupiiriä, ryhmätöitä, verkkoluennoille osallistumista ja äänitallenteiden kuuntelua verkosta. 1.9. kokoonnutaan KoMbi-talossa. 8.9. alkaen kokoonnutaan Linnankosken lukiossa. Kurssimaksu 360 maksetaan kahdessa erässä: 110, kun ilmoittaudut kansalaisopistoon ja 250, kun ilmoittaudut yliopistoon. 329850K Ikäihmisten yliopisto Latinalainen Amerikka to 13 15.30, KoMbi-talo 11.9. 5.11. Vierailevat luennoitsijat 27 oppituntia, 37 Helsingin yliopiston Ikäihmisten yliopistotoimintaan osallistuminen ei edellytä minkäänlaista pohjakoulutusta, luentosarja on avoin kaikille. Kyse on luentojen sujuvasta kuuntelusta, mitään tenttejä ei ole. Pelkkä kiinnostus aihetta kohtaan siis riittää. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia jotain uutta ja saada uusia virikkeitä. Huom.! Ensimmäinen luento on perjantaina. 11.9. Latinalainen Amerikka ja sen monitieteinen tutkimus, professori Martti Pärssinen 17.9. Espanjan kielen vaikutus Latinalaisessa Amerikassa, professori Timo Riiho 24.9. Sukupuoli Latinalaisessa Amerikassa, filosofian tohtori Sarri Vuorisalo-Tiitinen 1.10. Maya-alueen arkeologiaa, dosentti Harri Kettunen 8.10. Latinalaisen Amerikan musiikin mosaiikki, dosentti Alfonso Padilla 15.10. Latinalaisen Amerikan historia, filosofian tohtori Antti Korpisaari 22.10. Latinalaisen Amerikan poliittisen kulttuurin ilmiöitä, professori Jussi Pakkasvirta 29.10. Etelä-Amerikan kirjallisuus, professori Hannu Riikonen 5.11. suunnittelukerta YHTEISKUNTA JA KASVATUS 099002K -kurssi Ikäihmisten virikepiiri ti 10 11.30, KoMbi-talo 8.9. 1.12., 12.1. 19.4. FM, KK, VTK Mika Pohjanen 52 oppituntia, 20 Ikäihmisten virikepiiri on tarkoitettu kaikille psykologisista, filosofisista, yhteiskunnallisista ja kulttuurisista asioista kiinnostuneille. Kullakin kokoontumiskerralla on oma teemansa, jonka opiskelijat sopivat yhdessä opettajansa kanssa. Syksyn alustava ohjelma saatavissa opiston toimistosta. 099005K Yrittäjän ABC ma 17 20.10, to 17 20.10, la 10 15.15, Linnankosken lukio 19. 29.10. Ari Pulkkinen 22 oppituntia, 50 Kurssi sopii aloittaville ja jo toimiville yrittäjille ja tulosajattelusta kiinnostuneille. Kurssilla käsitellään käytännönläheisesti kirjanpitoa, yritysverotusta, kannattavuuslaskentaa, markkinointia, liikeideaa ja luovuutta. Ryhmä kokoontuu maanantaisin ja torstaisin Linnankosken lukiossa ja yhtenä lauantaina 24.10. KoMbi-talossa. 099007K Säästäjä sijoittajakurssi la 10 15.30, su 10 15.30, KoMbi-talo 14. 15.11. Sijoitusneuvoja Tapio Haavisto 12 oppituntia, 80 Sijoittajan menestystä parhaiten edistäviä osaamisalueita ovat: Rahastosijoittamisen pikakurssi Markkinanäkemyksen muodostaminen osakemarkkinoista Osakkeiden tunnusluvut Allokaatio eli sijoitusten kohdentaminen Osakemarkkinoiden ja yritysten seuranta ja osakevalinnat Tekninen analyysi ja sen soveltaminen kaupankäyntiin Korkosijoittaminen osakesijoittamisen vaihtoehtona Kaupankäynti osakkeilla Strateginen ajattelu sijoittamisessa 11 Yhteiskunta ja kasvatus

Yhteiskunta ja kasvatus 130101K Sukututkimuksen peruskurssi ke 18 20.30, Linnankosken lukio 9.9., 23.9., 7.10., 21.10., 4.11., 18.11., 2.12., 13.1., 27.1., 10.2., 9.3., 23.3., 6.4. ja 20.4. Ohjaaja Maaret Räsänen 42 oppituntia, 35 Kurssilla perehdytään sukututkimuksen alkeisiin tutustumalla eri tietolähteisiin ja etenkin internetistä löytyvään materiaaliin. Harjoituksia tehdään etsimällä mahdollisuuksien mukaan kurssilaisten omia sukujuuria ja ratkomalla yhdessä eteen tulevia pulmia. Kurssi sopii hyvin vasta-alkajille, mutta myös jo tutkimuksensa aiemmin aloittaneille, koska ryhmässä ongelmat ratkeavat yleensä paljon helpommin. 219801K FIKA mentorikoulutus Porvoossa ti 18 20.30, Lyceiparkens skola Luokkahoune 12 6. 13.10. Liselott Sundbäck 6 oppituntia, maksuton Haluatko tutustua muihin kulttuureihin ja uusiin ihmisiin? Haluatko käyttää vapaa-aikaasi merkityksellisesti? Uskotko että kotoutuminen tapahtuu henkilökohtaisten suhteiden avulla? Ryhdy mentoriksi maahanmuuttajalle! Porvoossa järjestetään mentoreiksi ryhtyville johdantokoulutus. Kurssin aikana keskustellaan vapaaehtoisuudesta ja rajanvetämisestä, kulttuurisensitiivisestä viestinnästä sekä kotoutumisesta Suomessa. Koulutus järjestetään yhteistyössä Borgå Folkakademin ja Luckan Integrationin kanssa. Koulutus on kaksikielinen (suomi-ruotsi). 329811K Kokemusasiantuntija to 10 13.30 Lyceiparkens skola 17.9. 3.12., 14.1. 7.4. Ryhmänohjaajat Marianna Sorvali ja Sari Räty 88 oppituntia, 140 Järjestämme kokemusasiantuntija-koulutuksen yhteistyössä KoKoA ry:n, Itä-Uudenmaan sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen ja A-klinikkasäätön verkottaja-hankkeen kanssa. Kokemusasiantuntija on koulutuksen käynyt henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta esimerkiksi mielenterveys- tai päihdeongelmasta tai muusta elämänvaikeudesta joko niitä sairastavana, niistä toipuneena, palveluita käyttäneenä, omaisena tai läheisenä. Lisätietoja opiston nettisivuilla. 329821K Voimaa jaksamiseen! to 17.30 19, Linnankosken lukio 17.9. 26.11. Psykoterapeutti Marianna Sorvali 20 oppituntia, 35 Ryhmässä jaetaan tunteita ja kokemuksia muiden samantapaisessa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa vertaistuen keinoin. Ryhmä sopii sinulle, joka haluat muutosta ja uusia tuulia elämääsi. 329822K Järjestyksenvalvojan peruskurssi to 18 21.15, Linnankosken lukio 10.9. 5.11. Kouluttaja Markku Korhonen 36 oppituntia, 130 Kurssin tavoitteena on, että kurssin hyväksytysti suorittanut pystyy toimimaan järjestyksenvalvojana tavanomaisissa tilaisuuksissa sekä hoitamaan lain mukaan järjestyksenvalvojalle kuuluvat tehtävät. Kurssin päätteeksi kurssilaiset suorittavat kirjallisen kokeen. Peruskurssin jälkeen kurssin hyväksytysti suorittanut voi hakea kotipaikkakunnan poliisilaitokselta järjestyksenvalvojakorttia (ei sisälly kurssin hintaan). Peruskurssin suorittamisen jälkeen on mahdollista hakeutua voimankäytön lisäkoulutukseen ja järjestyksenvalvojan kaasusumutinkoulutukseen. Vaativissa järjestyksenvalvontatehtävissä poliisi voi vaatia, että ainakin osa järjestyksenvalvojista on suorittanut asianmukaisen lisäkoulutuksen. Voimankäyttöosuuden päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. 130201K Kulttuuri-illat kirjastossa Porvoon kaupunginkirjasto 6 oppituntia, maksuton Avoimia kulttuuri-iltoja kaikille kulttuurista kiinnostuneille. To 23.9. klo 17.30 Outi Alm haastattelee kirjailija Pajtim Statovcia. Statovci voitti kirjallaan Kissani Jugoslavia HS:n kirjallisuuspalkinnon vuonna 2014. Ke 11.11. klo 17.30 Jeanette Björkqvist haastattelee kirjailija Mathias Rosenlundia, jolta ilmestyy syksyllä uusi kirja Kuohukuja 5. Moninkertaisesti palkittu ohjaaja Klaus Härö tulee kertomaan työstään lokakuussa, päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin. Härön uusin elokuva Miekkailija sai ensi-iltansa maaliskuussa 2015. Yhteistyössä Porvoon kaupunginkirjaston kanssa. Jotkut illat ruotsiksi, jotkut suomeksi. 12

LUONNONTIETEET 410223K Tähtiharrastuskurssi ke 18 19.30, Linnankosken lukio 9.9. 25.11. Peter von Bagh 28 oppituntia, 30 Perehdytään tähtitieteeseen, aurinkokuntaan ja syvän taivaan kohteisiin sekä pohditaan kosmologiaa. Tutkiskellaan Suomen tähtitaivasta ja ilmakehän ilmiöitä. Oppituntien lisäksi kurssiin sisältyy 6 oppituntia tähtibongausretkeä, joiden ajankohta sovitaan yhdessä opettajan kanssa. TEATTERITAITEEN PERUSOPETUS Opetuksessa noudatetaan Porvoon kaupungin hyväksymää teatteritaiteen opetussuunnitelmaa. Lisätiedot opiston nettisivuilta. 110200 K Satujen maailma (6-8-v.) ti 14.30 16, Kulttuuritalo Grand 8.9. 1.12., 12.1. 17.5. Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Helena Hasselblatt 60 oppituntia, 160 Teatteritaiteen perusopinnot 1.-2. Vuoden aikana kuunnellaan, katsellaan, kokeillaan, haistellaan ja maistellaan teatterin tekemistä. Oppilaat valmistavat omia satuja tai tarinoita opettajan kanssa. Yhdessä toimiminen on taito, jota opetellaan tänä vuonna. Lukuvuoden päätteeksi järjstettäässä esityksessä esitellään vuoden aikana opittuja taitoja. 110202K Tarinat lentoon (9-10-v.) ti 16 17.30, Kulttuuritalo Grand Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Helena Hasselblatt 8.9. 1.12., 12.1. 17.5. 60 oppituntia, 160 Teatteritaiteen perusopinnot 3. Vuoden aikana tehdään tarinoita ja esitetään niitä, samalla tutustutaan siihen, että tarinoilla on alku, keskikohta ja loppu. Ja opitaan, että esitys syntyy kohtauksista. Tunneilla tehdään paljon erilaisia roolileikkejä ja kivoja keskittymisharjoituksia. Lukuvuoden päättää esitys. 110204 K Keksitään uutta yhdessä (11-12-v.) to 15.30-17, Porvoon teatteri Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Helena Hasselblatt 10.9. 3.12., 7.1. 19.5. 60 oppituntia, 160 Teatteritaiteen perusopinnot 5.-6. Vuoden aikana keksitään ja tehdään teatteria uudella tavalla. Tunneilla tutustutaan improvisaatioon. Oppilaat oppivat tuottamaan uutta, keksimään ratkaisuja ja ottamaan vastuuta näyttämöllä. Tunneilla tehdään monipuolisesti itseluottamusta vahvistavia harjoituksia. Lukuvuoden päätteeksi on esitys. 110206K Nuorten teatteri (13 15-v.) A ti 18 19.30, Nuorisotila Zentra 8.9. 24.11., 12.1. 3.5. Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Pentti Kinosmaa 70 oppituntia, 180 Kurssi on tarkoitettu kaikille teatteri-ilmaisusta kiinnostuneille nuorille. Luetaan erilaisia valmiita käsikirjoituksia sekä kirjoitetaan omia. Tutustutaan teatterin osa-alueisiin ja tehdään erilaisia draamaharjoituksia. Ryhmän kiinnostusten mukaan voidaan valita yksi tai useampi kaikkia kiinnostava teema ja tutkia sitä, sekä syvennetään aiemmin opittuja taitoja. Kevätkaudella valmistetaan harjoitteiden ja kokemusten pohjalta lyhyt esitys. Kurssin sisältö sopii myös kaikille, jotka haluavat oppia ilmaisemaan itseään rohkeammin erilaisissa esiintymistilanteissa. Kevätkaudella kokoonnutaan klo 18 20.15. Kurssimaksu maksetaan kahdessa erässä: 90 euroa ilmoittautumisen yhteydessä ja 90 euroa laskutetaan tammikuun alussa. 110207K Nuorten teatteri (13 15-v.) B ma 15 17, Keskuskoulun MU-LI 7.9. 23.11., 11.1. 2.5. Näyttelijä (FIA), draamapedagogi Marjo Lahti 70 oppituntia, 180 Kurssin tarkoituksena on etsiä, kartoittaa ja vahvistaa jokaisen nuoren omaa henkilökohtaista esiintymistä ja itseilmaisua sekä teatterin parissa että sen ulkopuolella. Tavoitteena on erilaisten draamaharjoitteiden kautta tutkia esiintymistä, kontaktia ja vuorovaikutusta ja löytää näin kenties uusia tai erilaisia tapoja ilmaista itseään. Tutustumme kurssilla myös näytelmän rakenteeseen ja roolityön perusteisiin. Tulemme rakentamaan käsitellyistä aiheista ja tekniikoista lyhyitä demoja pitkin vuotta ja kevätkaudella valmistamme esityksen, Teatteri ja sanataide 13

Teatteri ja sanataide joka rakentuu joko valmiin näytelmätekstin pohjalta tai ryhmälähtöisesti. Kurssi sopii kaikille nuorille kokemuspohjaan katsomatta. Kurssimaksu maksetaan kahdessa erässä: 90 euroa ilmoittautumisen yhteydessä ja 90 euroa laskutetaan tammikuussa. 110208 K Klassinen draama (yli 15-v.) to 17.15-19.45, Porvoon teatteri Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Helena Hasselblatt 10.9. -3.12., 7.1. - 21.4. 78 oppituntia, 180 Kohderyhmä: nuoret/nuoret aikuiset teatteria harrastaneet/ teatteritaiteen päättötyön tekijät Teatteritaiteen perusopetuksen loppuopinnot 7.-10. Vuoden aikana tutustutaan näytelmäklassikkoon, sen maailmaan ja aikakauteen ja tehdään siitä esitys. Tunneilla tehdään roolianalyysi ja näyttelijäntyön harjoitteita. Lukuvuoden päätteksi järjestetään näytelmäklassikoon perustuva esitys. 14 TEATTERITAIDE 110210K Elävä näyttämö teatteria eri ikäisille ma 18 20.30, Porvoon Teatteri Ohjaaja, KM Eeva Puromies 72 oppituntia, 57 Tehdään erilaisia ilmaisutaidon harjoituksia ja tutustutaan niiden avulla näyttelijäntyön perusteisiin. Tavoitteena on oman ilmaisutaidon kehittäminen. Kevätkaudella valmistetaan näytelmä yhteistyössä Porvoon teatterin kanssa. 110214K Aleksanterista Ullaan su 10 15, KoMbi-talo 13.9., 11.10., 8.11., 29.11., 10.1., 14.2., 13.3. ja 17.4. Opettaja Mari Anttonen 48 oppituntia, 57 Tervetuloa astumaan yhdessä Porvoon ja lähiympäristön historian kivisille kaduille. Tutustumme kurssilla eri aikakausiin ja tuolloin vaikuttaneisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Elävöitämme ja työstämme tarinoita ja tapahtumia mm. draaman keinoin. Voimme luoda lyhyitä kohtauksia ja esityksiä, joita ideoimme yhdessä ja työstämme mm. tarinateatterin tavoin ja tarinankerronnan menetelmällä. Kurssi sopii kaikille historiasta, tarinoista ja draamasta kiinnostuneille. Kurssi ei velvoita esiintymään, mukaan voi tulla myös kuuntelemaan ja inspiroitumaan vanhoista tarinoista. SANATAIDE 110600K Tarinoita elämästäni pe 10 11.30, KoMbi-talo 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11., 27.11., 22.1., 5.2., 19.2., 4.3., 18.3. ja 1.4. Kirjailija Jouko Sirola 48 oppituntia, 40 Tule kirjoittamaan elämäntarinasi! Opintoryhmässä kirjoitetaan tarinoita elämän varrelta, lapsuudesta, perhe-elämästä, juhlista jne. Tarkoitus on tuottaa tekstiä lähinnä omaksi ja kenties jälkipolvien iloksi. Tunneilla luetaan joko itsenäisesti tuotettuja elämäkertatekstejä tai opettajan antamista tehtävistä syntyneitä ja keskustellaan aiheista leppoisassa hengessä. Kurssille ovat tervetulleita niin uudet oppilaat kuin aiemminkin samalla kurssilla viihtyneet. Oppitunteihin sisältyy myös henkilökohtaista ohjausta, jonka ajankohdasta sovitaan erikseen. 110601K Konkarikirjoittajien elämäntarinakurssi pe 13 15.15, KoMbi-talo 11.9., 25.9., 9.10., 30.10., 13.11., 27.11., 22.1., 5.2., 19.2., 4.3., 18.3. ja 1.4. Kirjailija Jouko Sirola 36 oppituntia, 28 Tarkoitettu niille, jotka ovat käyneet Porvoon elämäkertakursseilla vähintään kaksi vuotta. Kirjoitamme elämäntarinoita opettajan antamista tehtävistä tai ryhmässä kehitellyistä aiheista. Harjoittelemme palautteen antamista ja kykyä vastaanottaa sitä. Jokaisella tunnilla käsitellään sovitut tekstit, jotka lähetetään sähköpostilla etukäteen kaikille ryhmän jäsenille. Ryhmän jäsenet lukevat tekstit etukäteen ja antavat niistä palautetta opetuskerran aikana. Tavoitteena on kehittyä kirjoittajana aktiivisessa ryhmässä, hyvän ryhmäpalautteen ja harjoitusten avulla. 110603K Kirjoita lapsille! ke 19 20.30, Linnankosken lukio 9.9. 25.11. FM Mirva Hautala 22 oppituntia, 22 Mitä muistat lapsuutesi lempikirjasta? Kuka lastenkirjallisuuden hahmoista on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen? Tule jakamaan muistojasi, oppimaan uutta ja ennen muuta kirjoittamaan lapsille!

Tällä luovan kirjoittamisen kurssilla keskitytään lastenkirjallisuuden lajeihin ja teemoihin. Kurssilla kirjoitamme säkeitä ja satuja, riimejä ja runoja, tai vaikka kokonaisia lastenkirjoja! Leikimme kielellä, tutkimme kuvia ja harjoittelemme eri tyylejä, joiden kautta sukeltaa lapsen maailmaan. Mukaasi tälle löytöretkelle tarvitset vain kynän tai koneen ja avoimen, uteliaan mielen. 110604K Ikä(viä) ihmisiä ja heidän elä(i)miään ma 17.50 20.20, Linnankosken lukio Ohjaaja Iiro Kajas 72 oppituntia, 57 Ohjelmassa runoja ja proosaa. Harjoittelemme runojen tulkintaa esitystä varten ja kevätkaudella valmistamme aiheen pohjalta runomatinean. 110605K Kirjallisuuspiiri ti 18 20.30, Linnankosken lukio 8.9., 29.9., 20.10., 10.11., 1.12., 12.1., 2.2., 23.2., 15.3., 5.4. ja 26.4. Kirjailija Outi Alm 33 oppituntia, 30 Keskustelemme kirjoista ja kirjallisuudesta. Luettavat kirjat valitaan yhdessä ryhmän mielenkiinnon mukaan. Kurssi on tarkoitettu kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille. Syksyn ensimmäiset kirjat ovat Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät ja Hannu Raittilan Terminaali. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisi ehtinyt lukea kirjoja. 110606K Runouden lukupiiri la 16 18, Vanha Kappalaisentalo 7.9., 26.9., 24.10., 14.11. ja 5.12. FM, runoilija-suomentaja Hannimari Heino 13 oppituntia, 19 Lukupiiri jossa tutustumme suomalaisiin nykyrunoilijoihin. Paikalla myös runoilijavieraita. Kurssi järjestetään yhteistyössä Porvoon Taideyhdistyksen kanssa. Ensimmäinen kokoontuminen on infotilaisuus Linnankosken lukiossa ma 7.9. klo 18 19.30. Varsinaiset kokoontumiset Galleria Vanha Kappalaisentalolla. 110607K Iloitse itsestäsi pe 17.30 19.30, la 10 16, su 10 15.30, KoMbi-talo 6. 8.11. Mari Vainio 15 oppituntia, 55 Taidekurssi kantaa näkemään ja kokemaan oma persoonallinen luovuus taideterapeuttisen kirjoittamisen ja maalaamisen kautta. Kurssi jakaantuu spontaaneihin kirjoitus- ja maalausharjoituksiin sekä yhteisiin kannustaviin keskusteluihin. Kurssilla ei kritisoida kenenkään töitä vaan iloitaan levollisesti yhdessä opitusta. Kurssi sopii kaikille kirjoittamisesta ja maalauksesta kiinnostuneille. Tehtäväkokonaisuuksien avulla kurssilainen löytää oman tavan nähdä ja tehdä. Henkilökohtaiset elämänkokemukset viitoittavat tien kohti omaa persoonallista ilmaisua. 110610K Lorukylpy pe 10.15 11.15 Porvoon kaupunginkirjasto 11.9., 18.9., 25.9., 2.10., 9.10. ja 20.11. Puhe- ja draamataiteen opettaja Mari Anttonen 8 oppituntia, 16 Vauvojen lorukylpy on runoja ja kiireetöntä yhdessäoloa. Lorut ja rytmiset runot vahvistavat vauvan ja vanhemman ainutlaatuista suhdetta, jossa vauvan kielellinen perusta rakentuu. Aikuisen ja lapsen yhteinen loruhetki syntyy ääneen lausutusta runosta, katseesta ja kosketuksesta, jaetusta miellyttävästä hetkestä. Pieni vauva aistii koko kehollaan ja lorukylvyssä kielen rytmi ja liike yhdistyvät. Lorukylpy on tarkoitettu vauvan ja vanhemman yhteiseen hetkeen vastasyntyneistä puolivuotiaisiin. 110611K Lorupiiri pe 11.30 12.30 Porvoon kaupunginkirjasto 11.9., 18.9., 25.9., 2.10., 9.10. ja 20.11. Puhe- ja draamataiteen opettaja Mari Anttonen 8 oppituntia, 16 Tule mukaan sylittelemään, silittelemään, ihastelemaan, kikattelemaan ja keinuttelemaan vauvan ja vanhemman yhteiseen hetkeen! Lähde lorupiiriin innostumaan äänestä ja kielen kiemuroista, nauttimaan yhdessäolosta sekä rikastuttamaan vauvan ja vanhemman vuorovaikutusta vanhojen ja uusien loruleikkien myötä vauvasi tahdissa. Kurssi on tarkoitettu alle vuoden ikäisille vauvoille. Teatteri ja sanataide 15

Kuvataiteet 110612K Loruleikki pe 14.30 15.30, Keskuskoulun MU-LI 11.9., 18.9., 25.9., 9.10., 20.11. ja 27.11. Puhe- ja draamataiteen opettaja Mari Anttonen 8 oppituntia, 16 Kuka tulee vastaan metsäisellä polulla? Ja voiko kiukkua kesyttää lorulla? Taaperoiden loruleikissä vanhat ja uudet lastenlorut tulevat tutuksi leikkien ja liikkuen. Loruleikin maailmoissa seikkailemme vaihtelevasti liikkuen, loruillen, sanaillen tai taitavasti taiteillen. Loruleikeissä tärkeintä on nauttia yhteisestä tuokiosta äidin, isän, mummin, ukin tai muun läheisen aikuisen kanssa. Kurssi on tarkoitettu n. 1 3-v. lapsille. 110613K Satuseikkailu pe 15.45 16.45, Keskuskoulun MU-LI 11.9., 18.9., 25.9., 9.10., 20.11. ja 27.11. Puhe- ja draamataiteen opettaja Mari Anttonen 8 oppituntia, 16 Voiko satuja leikkiä ja loruja tanssia? Satuseikkailussa vanhat ja uudet lastenlorut tulevat tutuksi leikkien ja liikkuen. Toistuvat lorut saavat kerta kerralta uusia rytmien ja leikkien kerroksia, ja toisinaan lapsille paljastuu Tarinoiden Taikalaatikosta jokin uusi loru tai tarina, jonka maailmoissa seikkailemme vaihtelevasti liikkuen, loruillen, sanaillen tai taitavasti taiteillen. Satuseikkailussa tärkeintä on nauttia yhteisestä tuokiosta äidin, isän, mummin, ukin tai muun läheisen aikuisen kanssa. Kurssi on tarkoitettu n. 4 5-v. lapsille. KUVATAITEET 110300K Taidepiiri Taidekat, kehitysvammaisten ryhmä ma 16 18.30 Porvoon Taidetehdas, Studio Ohjaaja Tarja Kokko 72 oppituntia, 10 Piirtämisen taitoa, maalaamisen iloa. Omaa kokemista ryhmässä. 16 110301K Öljyvärimaalauksen peruskurssi to 18 21.15, KoMbi-talo 10.9. 3.12., 7.1. 21.4. TaM Petteri Vihavainen 100 oppituntia, 70 Kurssilla tutustumme alkeista aloittaen öljyvärien tekniikkaan ja materiaaleihin käytännön harjoitusten avulla. Aiheina kuvan sisällön sekä värin ja muodon kuvaamisen perustehtävät: asetelmat, mallit ja taidekuvat. Kurssin alussa opettelemme kankaisten maalauspohjien valmistuksen. Alkukurssi jatkokursseille. Ensimmäisellä kokoontumiskerralla tarkempi selvitys itse hankittavista materiaaleista ja kurssin sisällöstä. Ei edellytä aiempaa taideopiskelua. Kurssi ei kokoonnu 18.2. 110302K Hiilipiirustuskurssi ti 14.30 17, KoMbi-talo 8.9. 1.12. TaM Petteri Vihavainen 36 oppituntia, 26 Piirustuksen perusteiden opiskelua alkeista aloittaen. Muodon, tilan ja valon kuvaamisen harjoituksia malleista ja asetelmista hiilellä piirtäen. Keväällä järjestetään samana ajankohtana pastellipiirustuksen kurssi. Hiili- ja pastellipiirustuskurssit soveltuvat ensikertalaiselle alkukursseiksi jatkokursseille. Ensimmäisellä kerralla opastetaan välinehankinnoissa ja sovimme kurssin tarkemman sisällön. 110308K Pastellipiirustuskurssi ti 14.30 17, KoMbi-talo 12.1. 19.4. TaM Petteri Vihavainen 42 oppituntia, 34 Ilmoittautuminen keväällä. 110303K Piirustuksen ja maalauksen alkeisjatko ma 18.30 21 Porvoon Taidetehdas, Studio 7.9. 30.11., 11.1. 25.4. TaM Petteri Vihavainen 78 oppituntia, 57 Kurssi taideharrastusta kokeileville sekä jo aiemmin harrastaneille. Eritasoisten opiskelijoiden leppoisasti etenevä vaihtoehtoryhmä. Ensikertalaisten tekniikkana piirustus lyijykynillä tai hiilellä alkeista aloittaen. Aiemmin harrastaneilla piirustuksen ja maalauksen eri tekniikat. Soveltuu myös ensikertalaiselle. Ensimmäisellä kerralla opastetaan välinehankinnoissa.

110304K Analyyttinen akvarelli ma 15.15 17.45, KoMbi-talo TaT Tapio Tuominen 72 oppituntia, 57 Kurssilla maalaamme akvarelleja barokkimaalauksia lähtökohtana käyttäen. Samalla tutustumme värioppiin, kuvasommitteluun ja akvarellivärien antamin mahdollisuuksin. Jotkin tehtävistä toteutetaan tussipiirroksina. Välineet: akvarellivärit, paperi, lyijykynä ja musta huopakynä. Kaksikielinen opettaja ohjaa tarvittaessa myös ruotsiksi. 110305K Elävänmallin piirustus ja maalaus A ke 18 21.15, KoMbi-talo 16.9. 2.12. TaM Petteri Vihavainen 44 oppituntia, 65 Ihmisen muodon ja mittasuhteiden sekä valon ja värin kuvaamisen kurssi. Opiskelumuotona klassinen elävänmallin piirustus ja -maalaus: pitkät asennot ja croquis. Soveltuu jonkin verran harrastaneille piirustuksen ja maalauksen opiskelijoille. Tekniikka mieltymyksen mukaan, esim. hiili-, lyijykynä- ja pastellipiirustus tai öljyvärimaalaus. Keväällä järjestetään samana ajankohtana vastaava kurssi. Mikäli haluat ilmoittautua myös kevätkauden Elävänmallin piirustus ja maalaus B -kurssille (110306K) jo syksyllä, maksat molemmista kursseista 115. 110306K Elävänmallin piirustus ja maalaus B ke 18 21.15, KoMbi-talo 20.1. 6.4. TaM Petteri Vihavainen 44 oppituntia, 65 Kuten edellä. 110307K Kokeileva akryylimaalaus ke 18 20.30, Porvoon taidetehdas, Ateljeekäytävä, työhuone 2081 23.9. 9.12., 13.1. 13.4. Kuvataiteilija (AMK) Saara Piispa 72 oppituntia, 57 Kurssilla maalataan akryylimaalauksia väreistä, tyylikokeiluista ja luomisen ilosta inspiroituen. Perustekniikoiden lisäksi kurssilla käytetään maalauksen tukena mm. piirtoheitintekniikkaa, jolla halutun kuvan saa helposti osaksi maalausta. Maalaamisen ohella tutustutaan kiinnostaviin nykytaiteilijoihin sekä vieraillaan taidenäyttelyssä. Kurssi sopii kaikille taustasta tai taidoista riippumatta, vasta-alkajille ja enemmän maalanneille. 110309K Sarjakuvapiirustus ma 18 20.30, Linnankosken lukio 21.9. 30.11. Filippa Hella 30 oppituntia, 24 Meillä kaikilla on kertomuksia joista voidaan tehdä sarjakuvia. Sarjakuvat voivat olla hauskoja mutta ne voivat käsitellä myös vakavia tai surullisia aiheita. Kurssilla ei tarvitse olla taitava piirtäjä ja kaikki saavat piirtää oman tahtonsa mukaan. Käymme kurssilla läpi sarjakuvapiirtämisen perusteet, kirjoitamme käsikirjoitukset ja saamme käytännön vinkkejä. Kokeilemme erilaisia tekniikoita, teemme erilaisia harjoituksia ja piirrämme lyhyitä tai pidempiä sarjakuvia. Kurssi soveltuu myös esim. opettajille ja kurssittajille, jotka haluavat käyttää sarjakuvapiirtämistä opetuksessaan sekä kirjoituskurssilaisille, jotka haluavat yhdistää kuvan ja tekstin. Kaksikielinen kurssi. 110310K Käytännön tyylioppi ma 12 14.30, Porvoon Taidetehdas TaT Tapio Tuominen 72 oppituntia, 57 Kurssilla tutustumme kuvasommitteluun vanhojen mestareiden kuvia analysoiden. Niiden pohjalta maalaamme omat teokset, jotka ovat esimerkkitöiden eri tyyleillä toteutettuja tulkintoja. Esimerkiksi impressionistinen, kubistinen, abstrakti ja surrealistinen tulkinta. Työskentelyn yhteydessä käydään läpi myös värioppia. Työskentelemme mieluiten öljyväreillä. Kurssi on suunnattu jo jonkin verran maalanneille harrastajille. 110311K Öljyvärimaalauksen ja piirustuksen jatkokurssi to 14 17.15, KoMbi-talo 10.9. 3.12., 7.1. 21.4. TaM Petteri Vihavainen 104 oppituntia, 70 Jatkokurssi piirustuksen sekä öljyvärimaalauksen peruskursseille. Käymme lukuvuoden aikana tekniikkapainotteisesti läpi erilaisia ilmaisullisia mahdollisuuksia. Tehtävät annetaan sekä piirtämisen että öljyvärimaalaamisen tekniikoille. Ensimmäisellä kerralla sovimme tarkemman sisällön. Mukaan peruskursseilla hankitut välineet. 17 Kuvataiteet

Kuvataiteet 110312K Ohjattu kuvatyöpaja ti 18 20.30 Porvoon Taidetehdas, Studio 8.9. 1.12., 12.1. 19.4. TaM Petteri Vihavainen 78 oppituntia, 62 Kurssi soveltuu useamman vuoden ajan harrastaneelle tai vahvasti omaa tietään etsivälle ensikertalaiselle, joka haluaa kehittää omaa persoonallista ilmaisua ilman kurinalaisia tehtäviä. Kurssin tavoitteena on tukea sekä itsenäisen työskentelyn harjoittelua että opiskelijan luottamusta sisäiseen paloonsa. Kurssi edellyttää opiskelijalta itsenäisyyttä ja halua luoda oma opintosuunnitelmansa. Ohjauksen muoto yritetään sopia henkilökohtaisesti kunkin opiskelijan tarpeiden mukaan. Periaatteessa kaikki käy, mutta katsotaan mitkä ovat käytännön rajat. 110313K Muovailu ja kuvanveisto ti 17.30 20.45, Albert Edelfeltin koulu 8.9. 24.11., 12.1. 12.4. Kuvanveistäjä Kaija-Riitta Iivonen 96 oppituntia, 65 Muovaillaan esineitä keraamisesti poltettaviksi tai kipsiin ym. materiaaliin toteutettavaksi. Keramiikkavärien ja lasitteiden kokeilua. Opetuksessa ohjataan jokaista omien taiteellisten tavoitteittensa toteutuksessa. Materiaalit yhteishankintana. 110314K Maanantaikeramiikka ma 18 20.30, Kerkkoon koulu Keraamikko Minna Sola 72 oppituntia, 57 Vasta-alkajille ja enemmän keramiikkaa harrastaneille. Käsin rakentamisen (peukaloiminen, makkara- ja levytekniikat) ja perustekniikoiden oppimisen jälkeen dreijaamista. Opettaja kerää materiaali- ja uuninkäyttömaksun. 110315K Torstaikeramiikka to 18 20.30, Kerkkoon koulu 10.9. 26.11., 7.1. 14.4. Keraamikko Minna Sola 72 oppituntia, 57 Kuten edellä. 110316K Keskustan keramiikka to 18 20.30, Nuorisotila Zentra 10.9. 26.11., 7.1. 14.4. Keraamikko Tiina Wallius 72 oppituntia, 57 Keramiikkaa vasta-alkajille ja pidempään harrastaneille. Kurssilla tehdään veistoksia, astioita, reliefejä ym. käsinrakennustekniikoilla. Opetellaan makkara-, nipistely- ja levytekniikat. Perehdytään erilaisiin koristelutekniikoihin, engobevärien käyttöön ja lasittamiseen. Mahdollisuus myös dreijaamisen opetteluun (käytössä yksi dreija). Opettaja kerää materiaali- ja uuninkäyttömaksun. 110317K Keramiikan perusteet ti 10 12.30, Porvoon taidetehdas, Ateljeekäytävä, huone 2087 15.9., 22.9., 29.9. ja 6.10. Keraamikko Tiina Wallius 12 oppituntia, 54 Kurssilla opetellaan savityöskentelyn ja keramiikanteon perusteita. Tehdään mm. astioita, veistoksia, lyhtyjä, amppeleita ym. Käydään läpi makkara-, levy- ja käsinrakennustekniikoita. Opetellaan alilasitevärien käyttöä ja lasittamista. Soveltuu vasta-alkajille. Opettaja kerää materiaali- ja uuninkäyttömaksun. 110318K Lapset ja vanhemmat sormet savessa ke 17 19, Porvoon taidetehdas, Ateljeekäytävä, huone 2087 9. 16.9. Keraamikko Tiina Wallius 4 oppituntia, 20 Tutustu saven mahdollisuuksiin yhdessä lapsesi tai lapsenlapsesi kanssa. Teemme yhdessä käsinrakentamalla eläimiä, astioita, mielikuvitushahmoja ym. oppilaiden toiveet huomioon ottaen. Opettaja kerää materiaalija uuninkäyttömaksun. Kurssille ilmoittautuu vanhempi ja lapsi erikseen. Kummallakin on oma kurssimaksu. 18

110319K Savesta veistokseksi ti ja ke 18 20.30, Porvoon taidetehdas, Ateljeekäytävä, huone 2087 23.9., 30.9., 7.10. ja 20.10. Keraamikko Tiina Wallius 12 oppituntia, 54 Kurssilla opetellaan keramiikkaveistosten teko käsinrakennustekniikoilla. Aiheet voi olla eläin-, ihmis- tai kasvimaailmasta. Käytämme karkeaa savea joka soveltuu erinomaisesti veistoksiin. Käsittelemme teokset oksideilla ja lasitteilla. Aiempaa kokemusta savityöskentelystä ei tarvitse olla. Opettaja kerää materiaali- ja uuninkäyttömaksun. 110320K Posliininmaalaus ke 17 19.30, Keskuskoulu 9.9. 25.11., 13.1. 13.4. Britt Björkqvist 72 oppituntia, 57 Toteuta unelmasi tällä posliininmaalauksen kurssilla ja opettele maalaamaan posliinia oman makusi mukaan itse haluamillasi väreillä. Vasta-alkajat voivat esim. maalata oman lempimukinsa tai tehdä omia kuvioituja kaakelilaattoja kotiin. Aiemmin maalanneille löytyy monia innostavia ja syventäviä teknii-koita. Opettaja kerää uuninkäyttömaksun. Kaksikielinen kurssi. 110321K Keraamisen reliefin valmistus ke 18 20.30, Porvoon taidetehdas, Ateljeekäytävä, huone 2087 21.10., 28.10., 4.11. ja 11.11. Keraamikko Tiina Wallius 12 oppituntia, 54 Kurssilla jokainen valmistaa käsinrakennustekniikalla keraamisen reliefin savesta (koko n. 40 cm x 80 cm). Reliefeihin tehdään sahaamalla myös taustavanerit teoksen seinälle ripustusta varten. Aiheina ovat kasvi- ja eläinmaailma oman mielikuvituksen siivittämänä. Soveltuu keramiikkaa aiemmin harrastaneille. Opettaja kerää materiaali- ja uuninkäyttömaksun. 110330K Grafiikan alkeiskurssi to 17 19.30, ArteGrafi 10.9. 26.11., 7.1. 14.4. Taidegraafikko Marja Hallén 72 oppituntia, 57 Perehdytään grafiikassa käytettäviin työvälineisiin ja materiaaleihin, laatan valmistamiseen ja vedostamiseen. Opitaan hyödyntämään eri tekniikoita, mm. kuivaneula, etsaus ja akvatinta. Kurssi ei edellytä aikaisempaa grafiikan tuntemusta. Käytämme myrkytöntä tekniikkaa. Opettaja kerää materiaalimaksun. 110331K Grafiikan jatkokurssi ke 17 19.30, ArteGrafi 9.9. 25.11., 13.1. 13.4. Taidegraafikko Marja Hallén 72 oppituntia, 57 Grafiikan jatkokurssilla käydään läpi laajasti eri tekniikoita, kuten pehmeäpohja, sokeriakvatinta, shin-colèe sekä värigrafiikka. Syvennetään jo opittujen tekniikoiden hallintaa ja opitaan yhdistelemään eri tekniikoita keskenään. Edellyttää grafiikan perustietoja, kuten opiston grafiikan alkeiskurssi. Käytämme myrkytöntä tekniikkaa. Opettaja kerää materiaalimaksun. 110340K Nainen elokuvassa to 17.30 21, Linnankosken lukio 24.9., 8.10., 22.10., 5.11., 19.11., 21.1., 4.2., 18.2., 3.3., 17.3., 31.3. ja 14.4. Martin Augustsson 56 oppituntia, 57 Tervetuloa pohtimaan sitä miten elokuva on rakentanut naiseutta kautta äänielokuvan historian. Aihe on ennemmin lähtökohta kuin rajoittava tekijä keskustelussa. Kurssin kokoonpanosta riippuen kurssi on mahdollisesti kaksikielinen. Jokaiseen opintokertaan sisältyy alustus ohjaajasta ja tämän tuotannosta. Mm. seuraavia elokuvia käsitellään kurssilla: Josef von Sternberg: Blonde Venus, Kenji Mizoguchi: Sisters of the Gion, Claire Denis: Beau Travail. 110341K Elokuvakerronnan kurssi ti 18 20.30, la 10 15.15, KoMbi-talo 8.9. 24.11., 12.1. 26.4. Elokuvaaja, TaM Harri Räty 72 oppituntia, 72 Tervetuloa elokuvamaailmaan omaehtoisen tekemisen kautta. Etsimme ja tutkimme aiheita, käsikirjoitamme, ohjaamme, kuvaamme, editoimme ja äänisuunnittelemme omia elokuvia, lyhyitä fiktioita, pienimuotoisia dokumentteja, musiikkivideoita, elokuvallisia kannanottoja, tunnelmallisia tuokiokuvia, mitä vain haluatte tehdä. Aikaisempaa kokemusta ei tarvitse olla. Suosimme ryhmätyötä, mutta yksinkin saa tehdä. Katsomme yhdessä elokuvia niistä keskustellen. Talven aikana tarjoamme elokuva-ammattilaisen opetusvierailun yhdessä sovittavasta aihepiiristä. 19 Kuvataiteet

Kuvataiteet 110350K Voimauttava valokuva pe 17.30 20, la 9 15, su 10 15, KoMbi-talo 9. 11.10. TaM, taideopettaja Kirsi Fredriksson 16 oppituntia, 24 Kurssilla perehdytään voimauttavan valokuvan menetelmään kuvaamalla digikameralla ja pienimuotoisten kuvaustehtävien avulla. Tutustutaan myös voimauttavan valokuvan moniin mahdollisuuksiin eri elämän alueilla niin työvälineenä, ihmissuhteissa kuin oman minäkuvan vahvistajanakin. Valokuvaaminen tapahtuu parityöskentelynä lähiympäristössä. Oma digikamera on suotava joskaan ei välttämätön. Kuvamateriaali jää kurssilaiselle muistoksi voimauttavasta viikonlopusta. 110351K Street- ja kaupunkikuvaus pe 18 19.30, la 10 16.45, KoMbi-talo 18. 19.9. Valokuvaaja, TaK Jari Koski 10 oppituntia, 20 Perjantaina annetaan esimerkkejä kaupunkikuvaajista sekä tietoa, missä saa kuvata. Lauantaina tehdään kuvausmatka Helsinkiin, jolloin kuvataan kaupunkimiljöötä, street-kuvataan. Käymme myös valokuvanäyttelyssä. Kurssi soveltuu kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille. Kokoontumispäivät: pe 18.9. klo 18 19.30 KoMbi-talossa ja la 19.9. klo 10 16.45 Helsingissä (kimppakyyti). 110352K Väri valokuvaajan käytössä pe 17.45 21, la 10 18, KoMbi-talo 30. 31.10. Valokuvaaja, TaK Jari Koski 14 oppituntia, 22 Väri on valokuvauksen tärkeimpiä asioita. Ilman väriä ei ole kuvaa. Kurssi lähestyy väriä valokuvaajan näkökulmasta. Painopiste värissä, valoisuudessa ja kylläisyydessä. Tutustutaan lyhyesti väriteorioihin, värien rinnastuksiin sekä valon määrän vaikutukseen värin toistossa. Miten väri vaikuttaa sommitteluun? Paljon harjoitustehtäviä. Lisäksi palautetta kurssilaisten värikuvista. 20 MUSIIKKI 110100K Aistit avoinna musiikkimaailmaan ti 17 18.30, Albert Edelfeltin koulu (Tulliportin koulu) 15.9., 29.9., 27.10., 10.11., 24.11., 12.1., 26.1., 9.2., 8.3., 22.3. ja 5.4. Luokanopettaja, KM Päivi Jussila 22 oppituntia, 20 Musiikkikerho aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Elämyksellistä musisointia soittaen, laulaen, liikkuen ja kuunnellen. 110101K Matkalla musiikin maailmassa ti 17 18.30, Albert Edelfeltin koulu (Tulliportin koulu) 8.9., 22.9., 6.10., 20.10., 3.11., 17.11., 19.1., 2.2., 16.2., 1.3., 15.3., 29.3. ja 12.4. Luokanopettaja, KM Päivi Jussila 26 oppituntia, 23 Musiikkikerho aikuisille kehitysvammaisille henkilöille. Musiikillista iloittelua ja tunnelmointia soittaen, laulaen, liikkuen ja kuunnellen. 110102K Eläkeläisten laulupiiri ma 10.30 12, Lundintalo Ohjaaja Yrjö Länsirinne 48 oppituntia, 38 Kotiseutumusiikkia, kansanlauluja ja ikivihreitä, enimmäkseen kolmiäänisesti. Aiempi kuorokokemus ei kuitenkaan ole välttämätön. Kuorolaulu parantaa älykkyyttä ja lisää ikää, joten tule mukaan laulamaan! 110103K Eläkeläisten musiikkipiiri ti 11 12.30, Gammelbackan monitoimitalo 8.9. 24.11., 12.1. 12.4. Erityisopettaja Juhani Pessala 48 oppituntia, 38 Laulumusiikkia säestyksineen ja esiintymisiä. 110104K Orkesterisoitannan opintoryhmä ma 18.30 20, Omenamäen palvelukeskus Ohjaaja Yrjö Länsirinne 48 oppituntia, 43 Tule mukaan oppimaan yhteissoittoa orkesterissa. Soitamme kevyttä klassista ja viihdemusiikkia sekä myös porvoolaista perinnemusiikkia.