SUOMEN KULTASEPPIEN LIITTO RY THE FINNISH GOLDSMITH ASSOCIATION Eligius Eligius Eligius - Jalot kullan takojat on vuonna 1905 perustetun Suomen Kultaseppien Liiton juhlateos. Kirja luo katsauksen liiton historiaan ja esittelee sadoin korukuvin maamme kultasepänalan tämän päivän huippuosaajia. Eligius - The Noble Jewellers is a commemorative work by The Finnish Goldsmith Association, established in 1905. The book takes a look back at the Association s past, and with hundreds of jewellery images it presents the work of several of the top contemporary Finnish goldsmiths. Jalot kullan takojat SUOMEN KULTASEPPIEN LIITTO RY The Noble Jewellers THE FINNISH GOLDSMITH ASSOCIATION Jalot kullan takojat The noble jewellers SUOMEN KULTASEPPIEN LIITTO RY THE FINNISH GOLDSMITH ASSOCIATION code
S E 2 uomen Kultaseppien Liiton perustaminen 1905 nsimmäisen kerran ajatus kultaseppien yhteistoiminnasta otettiin virallisesti esiin vuonna 1887, jolloin kultaseppien kokouksessa tehtiin periaatteellinen päätös yhteisen liiton perustamisesta. Asia eteni vuonna 1898, jolloin Helsingissä pidetyssä maan kultaseppäkunnan yleisessä kokouksessa tehtiin virallinen päätös liiton perustamisesta. Asia alkoi lopullisesti konkretisoitua vuonna 1905, jolloin Tampereelle oli kokoontunut yleinen teollisuuden elinkeinoharjoittajien kokous. Pohtiessaan alan epäkohtia paikalla olleet kultasepät päättivät tilanteen vaativan tehokkaampaa yhteistyötä. Varsinainen Suomen Kultaseppien Liiton perustava kokous pidettiin 15. 16.10.1905 hotelli Kämpissä, Helsingissä. Päätös syntyi Suomen kulta- ja hopeaseppäliikkeenharjoittajien yleisessä kokouksessa, johon osallistui 30 kultaseppää. Kokouksessa olivat läsnä myös kulta- ja hopeasepäntyöntekijäin ammattiosaston edustajat. Perustamisen lisäksi kokouksen asialistalla olivat leimaustutkinnon järjestäminen, alaa koskevien asetusten tarkistaminen, leimausjärjestelmän uudistaminen, ulkomaalaisten kulta- ja hopeateosten tarkistaminen sekä leimavero, kulta- ja hopeateosten hintojen yhtenäistäminen, kello- ja kultaseppien keskinäinen kilpailu, yhtenäinen tullitaksa sekä koulutuskysymykset kaikki tärkeitä asioita alan kehityksen ja liiton tulevan toiminnan kannalta. 14 Senaatti vahvisti liiton säännöt seuraavana kesänä. Sääntöjen mukaan liiton tarkoituksena oli toimia yhdistävänä tekijänä kulta- ja hopeaseppien kesken, valvoa alan etuja sekä edistää alan ammattitaitoa ja jäsenkunnan toimeentuloa. Lisäksi liiton tuli toimia työntekijöiden ja työnantajien välisten erimielisyyksien ehkäisijänä ja sovittelijana. Liiton vuosikokous järjestettiin aluksi keväisin, jolloin johtokunnan toimikausi oli huhtikuusta huhtikuuhun. Vuodesta 1913 lähtien toimikausi oli syksystä syksyyn, kunnes vuonna 1928 toimikaudeksi päätettiin kalenterivuosi. Liiton keskuspaikka oli alusta lähtien Helsinki. Liiton johtokunnan muodostivat aluksi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme varsinaista johtokunnan jäsentä ja kaksi varajäsentä. Lisäksi yksi johtokunnan jäsenistä tai johtokunnan ulkopuolinen henkilö oli liiton rahastonhoitaja. Vuonna 1945 johtokunnan avuksi valittiin neljä neuvottelevaa jäsentä pääkaupungin ulkopuolelta. Seuraavana vuonna pidetyssä vuosikokouksessa päätettiin kuitenkin, että johtokuntaan valitaan kahdeksan varsinaista jäsentä, joista vain kolme pääkaupungin ulkopuolelta sekä neljä varajäsentä. Tavoitteena oli varmistaa johtokunnan kokousten päätösvaltaisuus. Lopullisesti muutos hyväksyttiin vuonna 1948. Suomen Kultaseppien Liiton ensimmäisinä toimintavuosina keskityttiin jäsenmäärän kasvattamiseen ja toiminta painottui liiton tunnetuksi tekemiseen. Liiton ensimmäisiä Suomen Kultaseppien Liiton perustava kokous pidettiin 15. 16.10.1905 Helsingissä. Kuvassa ovat perustavan kokouksen osanottajat. Ylärivissä: J. V. Aarne, K. Viinamäki, A. Sandelin, A. Koskinen, V. Kallio, S. M. Westerlund, M. Holopainen ja J. Appelgren. Keskirivissä: sihteeri I. Erling, T. V. Tanner, J. V. Jokiniemi, J. H. Pekuri, E. Pettersson, Hj. Saarto-Sahlstedt, O. Lindroos, A. Alm ja S. Koskiniemi. Sekä istumassa: H. Niilekselä, A. M. Koivula, K. Hägglund, I. Saha, F. V. Lindroos, F. Timper, K. Lindell, O. Järveläinen ja J. V. Toivanen. Pöytäkirja Suomen Kultaseppien Liiton johtokunnan ensimmäisestä kokouksesta, joka pidettiin 16.10.1905. Kokouksessa liitolle valittiin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja. 15
T 1 5 oinen maailmansota: raaka-ainepulaa ja niukkuutta 930-luvun suotuisat näkymät muuttuivat kuitenkin varsin pian. Vaikka uuden suursodan syttymistä aavisteltiin jo kesällä 1939, maamme asemaa pidettiin suhteellisen turvallisena. Viipurissa järjestetyssä liiton vuosikokouksessa todettiin sodan uhka, mutta sen ei annettu vaikuttaa kokouksen kulkuun. Maamme kultaseppäkunta oli jo pitkään toivonut parannuksia valtion kulta- ja hopeateosten tarkastuslaitoksen toimintaan ja kauppa- ja teollisuusministeriölle jätettiin kirjallinen esitys asioiden parantamiseksi. Ammattikunnalle ajankohtaisia asioita olivat lisäksi kiinteiden vähittäishintojen määrääminen, kustannustason tutkiminen ja jalokivien kansainvälisen nimiluettelon tekeminen. Samassa vuosiko- kouksessa palattiin myös liiton piirijakoon, joka mahdollistaisi eri paikkakuntien vaikutuksen liiton toiminnassa. Asiasta aiemmin tehty päätös oli jäänyt toteuttamatta. Talvisodan alettua Suomen Pankki lopetti kullan hinnan noteeraamisen ja hinta vapailla markkinoilla nousi. Pankki jatkoi kuitenkin kullan myyntiä helmikuulle 1940 saakka Suomen Kultaseppien Liiton myöntämien lupien perusteella. Seuraavina vuosina jalometallien saanti ulkomailta oli lähes mahdotonta. Kultaseppäkunnan onneksi Outokumpu Oy pystyi tuottamaan sivutuotteenaan myös jalometalleja. Kultasepät joutuivat ostamaan raaka-aineeksi myös vanhaa hopeaa ja romuhopean hinta nousi uudelle tasolle. Jatkosodan alettua kesäkuussa 1941 raaka-aineiden saanti Kesän 1939 lopussa pidettiin Suomen Kultaseppien Liiton vuosikokous Viipurissa: noin neljä kuukautta myöhemmin syttyi sota. 24 vaikeutui entisestään ja vanhojen jalometalliesineiden käyttö raaka-aineena lisääntyi. Samaan aikaan jalometallityöntekijöiden palkkoja korotettiin ja laki työntekijöiden vuosilomista astui voimaan. Samalla myös tukkuhinnat nousivat. Ulkomaisen tuonnin pysähtyessä maassamme valmistettiin entistä enemmän myyntiesineitä ja suomalainen kultasepänteollisuus kehittyi. Tosin vuonna 1941 voimaan astunut liikevaihtoverolaki aiheutti hankaluuksia kaikille ammatinharjoittajille. Sotavuodet pakottivat elinkeinoelämämme turvautumaan säännöstelyyn. Sodan jatkuessa ja säännöstelyn kiristyessä kaikkien tarvikkeiden myyntipalkkiot säännösteltiin vuonna 1942. Varastossa olleet tavarat saatiin kuitenkin myydä entisillä hinnoilla. Seuraavana vuonna kiellettiin nikkeliä sisältävien kupariseosten käyttö koriste- ja käyttöesineisiin. Kultaseppien oli edelleen vaadittava asiakkailta vastikehopeaa, mutta nyt oli vaadittava myös vastikekultaa sileitten sormusten saamiseksi. Vuonna 1942 työnantajat ja työntekijät neuvottelivat ensimmäisen kerran samanveroisina palkka-asioista ja ensimmäinen todellinen palkkasopimus solmittiin. Kun liitto ei kuitenkaan ollut varsinainen työnantajajärjestö, ei se voinut velvoittaa jäsenistöä noudattamaan tehtyä sopimusta. Kyse oli lähinnä palkkaohjeesta, jota jäsenkunta kuitenkin lähes yksimielisesti noudatti. Maamme inflaation nopeutuessa palkkaneuvotteluja käytiin tästä eteenkinpäin suhteellisen usein. Kultaseppien ja heidän työntekijöidensä välit säilyivät kuitenkin hyvinä ja luottamuksellisina eikä vaikeissakaan palkkaneuvotteluissa tarvittu valtiovaltaa välittäjäksi. Vuonna 1944 allekirjoitettiin ensimmäinen virallinen palkkasopimus Suomen Kultaseppien Liiton ja Suomen Jalometallityöntekijäin liiton kesken. Käydyt sodat ja maamme valtavat sotakorvaukset aiheuttivat sen, että valtion oli hankittava tuloja kaikista mahdollisista lähteistä. Yksi tällainen lähde oli vuonna 1947 säädetty hopeavero. Samana vuonna säännöstelyä helpotettiin vapauttamalla hopeiset ja alpakkaiset ruokailuvälineet hintasäännöstelystä. Kulta ja hopea vapautettiin seuraavana vuonna. Hopean hinta riippui siitä, oliko kyseessä kultasepän hopea vai asiakkaan niin sanottu vastikehopea. Hopeapula uhkasi pahimmillaan koko jalometallialaa ja sen työmahdollisuuksia. Sotavuosina liiton järjestötoiminta jäi vähäiseksi ja tärkeimmäksi tehtäviksi muodostuivat niukkojen raaka-aineiden jakaminen jäsenkunnalle. Vuosikokouksia ei pystytty järjestämään sääntömääräisinä, mutta tärkeimmät jäsenkuntaa koskevat asiat hoidettiin. Maamme poikkeukselliset olot aiheuttivat paljon uusia lakeja ja asetuksia, jotka kohdistuivat pääasiassa liikeelämään ja elinkeinonharjoittajiin pakottaen myös kultaseppien luottamusmiehet ylimääräisiin neuvonpitoihin. Liiton toimisto Kansakoulunkatu 10:ssä vaurioitui Helsingin ilmapommituksessa marraskuussa 1939 ja liiton toimisto siirrettiin väliaikaisesti Käpylään. Asiasta kirjoitti myös Kultaseppien lehti n:o 10 vuonna 1939. Olympialaiset vuonna 1940 kisat, jotka eivät koskaan toteutuneet Suomessa oli tarkoitus järjestää vuoden 1940 Olympialaiset. Suomen Kultaseppien Liitossa uskottiin, että kisojen markkina-arvo olisi oiva tilaisuus hankkia varoja ja lisätä alan näkyvyyttä. Asiaa ryhdyttiin valmistelemaan hyvissä ajoin. Liitto saikin yksinoikeuden valmistaa olympiatunnuksin varustettuja kulta-, hopea- ja platinaesineitä. Korvauksena yksinoikeudesta liitto ehti suorittaa Suomen Olympialaiselle Komitealle yhteensä 100 000 markkaa ennen kuin kisat peruttiin. Kultaseppien lehti kirjoitti marraskuussa 1941 kultasepänalaa vaivaamasta raaka-ainepulasta, joka paheni entisestään talvisodan myötä. Raaka-ainepula teki alan ammatinharjoittamisesta entistä vaikeampaa. Raaka-aineiden hintavaihteluilla on yleisestikin ollut suuri merkitys kultasepänalan kehitykselle.
6 J Liiton 40-vuotisjuhlaa vietettiin Helsingin Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan juhlahuoneistossa vuonna 1945. Suomen Kultaseppien Liitto julkaisi uuden version Kultasepän käsikirjasta vuonna 1945. Kirjan julkaisemisella liitto saavutti tavoitteensa ammattia käsittelevän kirjallisuuden aikaansaamisesta. 26 älleenrakentamisen aika liitto etujen valvojana S odan päättyminen syksyllä 1944 tiesi merkittäviä muutoksia kansakuntamme elämään. Sotakorvaukset ja jälleenrakentaminen vaativat veronsa ja jättivät jälkensä myös kansantalouteemme. Vuonna 1945 sotakorvaukset olivat 60 % kokonaisviennistämme. Seuraavana vuonna osuus laski jo 28 %:iin ja lasku jatkui tasaisesti ollen sotakorvausten päättymisvuonna 1952 enää 5 %. Vuonna 1948 Suomi oli liittynyt Kansainväliseen valuuttarahastoon ja seuraavana vuonna yleiseen tulli- ja kauppasopimukseen (GATT). Vienti länteen edistyi kuitenkin hitaasti. Tuontimme volyymi saavutti vuoden 1937 tason vasta neljätoista vuotta myöhemmin. Sodan jälkeen tuonnin suurimpia tavararyhmiä olivat raaka-aineet, tuotantovälineet ja investointitavarat. Sotavuosina valtiovalta oli pitänyt palkat ja hinnat kurissa ja estänyt näin inflaation ryöstäytymisen käsistä. Rauhan koitettua palkkavyöry pääsi kuitenkin valloilleen ja rahan arvo laski. Palkat sidottiinkin indeksiin vuodenvaihteessa 1948. Sodan aikana, vuonna 1942, oli julkaistu Uuno V. Aarnen teos Kultasepän tietokirja. Kirja korvasi ensimmäiseen käsikirjaan jääneitä puutteita. Ammattipiireissä katsottiin kuitenkin välttämättömäksi julkaista uusi painos Kultasepän käsikirjasta. Sodan viivästyttämää hanketta ryhdyttiin ensimmäistä kertaa toteuttamaan ammattikunnan omin voimin. Vuonna 1945 Suomen Kultaseppien Liitto julkaisi Kultasepän käsikirjan. Kirja oli ensimmäinen Pohjoismaissa ilmestynyt kyseisenkaltainen teos. Samalla se täytti liiton perustavassa kokouksessa esitetyn tavoitteen ammattia käsittelevän kirjallisuuden aikaansaamisesta. Kultaseppää aina tarvitaan: sepän työ liitetään sekä arkeen että juhlaan. Tämä kultasepänalan profiilia nostattava piirros ilmestyi Kultaseppien lehdessä n:o 4 vuonna 1952. 27
L ama ja muutoksen tuulet 1990-luku 9 K orkeasuhdanne näytti jatkuvan häiriöttä 1990-luvulle tultaessa. Toisin kuitenkin kävi. Tilanne muuttui nopeasti ja alettiin puhua taloudellisesta lamasta. Korkea korkotaso ja rahoituskulujen jyrkkä nousu vaikuttivat Suomessa yritysten toimintaan. Pitkään jatkunut korkeasuhdanne oli nostanut maamme työvoimakustannukset kilpailijamaita korkeammalle. Useilla aloilla taloudellinen tulos jäi inflaatiolla korjattuna erittäin huonoksi. Kulta- ja kelloala oli kuitenkin poikkeus tästä kehityksestä ja vuoden 1990 vähittäismyynti oli noin 10 % edellisvuotta Kultasepänala selvisi 1990-luvun laman ensi vuosista yllättävän hyvin. Lama saavutti alan vasta muutaman vuoden viiveellä. Niinpä Kultaseppien lehden pääkirjoituksessa 3/1991 Pekka Kautto kirjoittaa, miten alan yrittäjät uskovat korujen menekkiin myös jatkossa. suurempi. Tosin jalometallituotteiden vienti- ja tuontilukujen muutos jatkui ja näkyi entistä selvempänä. Kultatuotteiden vienti ei enää lisääntynyt ja erityisesti vienti Ruotsiin laski. Hopeatuotteiden vienti säilyi kuitenkin ennallaan. Kultatuotteiden tuonti jatkoi edelleen kasvuaan tosin aiempaa maltillisemmin. Tuskin kukaan osasi odottaa niin jyrkkää talouselämän lamaantumista, kuin mitä tapahtui. Vuonna 1991 maamme bruttokansantuote jäi yli 6 % edellisvuodesta. Suomi selvisi taloudellisista velvoitteistaan vain lisäämällä ulkomaista velkaa. Kehitys johti suurtyöttömyyteen ja kustannuskriisiin. Taloudellisen laman myötä seurasi myös henkinen lama. Kultasepänalan vähittäismyynti selvisi ensimmäisistä lamavuosista yllättävän hyvin, ja ala oli yksi niistä harvoista joka kasvatti myyntiään. Myös vuoden 1991 lopulla toteutettu sunnuntaiaukiolokokeilu sai kultasepänalalla myönteisen vastaanoton. Sunnuntaiaukioloajat ovat puhuttaneet maassamme 1990-luvulta lähtien. Asiasta on keskusteltu myös kultaseppien parissa: oheinen artikkeli on ilmestynyt Kello- ja kultasepänala -lehdessä 4/1993. Kansainväliset yhteydet Suomen Kultaseppien Liiton yhteydet kansainvälisiin järjestöihin olivat aluksi kovin vaatimattomat. Lähinnä tyydyttiin lähettämään Suomen oloja ja liiton toimintaa koskevia pyydettyjä tietoja kansainvälisille tahoille. Yhteistyö muiden pohjoismaisten kultaseppäjärjestöjen kanssa on ollut sitä vastoin antoisaa toiminnan alusta lähtien. Jo vuonna 1907 aloitettiin vuoropuhelu ruotsalaisten ja tanskalaisten vastaavien järjestöjen kanssa. Läheisimmät välit kehittyivät kuitenkin vuonna 1907 perustettuun norjalaiseen liittoon. Pohjoismainen yhteistyö rajoittui aluksi kirjeenvaihtoon sekä henkilökohtaiseen kanssakäymiseen. Sittemmin yhteistyö syveni ja liittojen jäsenet keskustelivat eri järjestöjen tavoista hoitaa alaa koskevia kysymyksiä. Lisäksi joka kolmas vuosi järjestettiin liittojen puheenjohtajien kokouksia. Pohjoismaiden yhteistyö oli pääasiassa kuitenkin vain tietojen vaihtamista. 1920-luvun lopulla Suomen Kultaseppien Liitto avasi yhteydet myös alan kansainväliseen yhdistykseen Bureau International Des Associations De Fabricants, Grossistes Et Detaillants De Bijouterie, Orfevrerie Et Argenterieen. Yhdistykselle lähetettiin sen pyynnöstä alaa koskevia suomalaisia tietoja. Vastavuoroisesti Suomeen lähetettiin tiedonantoja, toimintakertomuksia ja kansainvälisten kokousten pöytäkirjoja. Jäseneksi ei kyseiseen järjestöön kuitenkaan liitytty. Syyksi mainittiin korkeat jäsenmaksut ja Suomen syrjäinen asema. Kyseinen järjestö ajoi myös kaikkien maiden kulta- ja hopeapitoisuuksien yhdenmukaistamista, jonka uskottiin koituvan vaaraksi pienen maan nuorelle jalometalliteollisuudelle eikä liittyminen saanut vastakaikua. Samalla kun liiton jäsentoiminta 1950-luvun jälkipuoliskolla tiivistyi, kiinteytyi myös pohjoismainen yhteistyö. Kesällä 1958 Helsingissä pidetty pohjoismaisten alan liittojen Muuttunut taloudellinen tilanne vaikutti kuitenkin jalometallituotteiden tuontiin. Ensimmäisen kerran vuosiin sekä hopeatuotteiden että kultakorujen tuonnin arvo laski. Muutokset eivät olleet suuria, mutta selvästi havaittavissa. Jalometallien hintojen kehitys näytti myös irtautuneen aiemmista syy ja seuraus -yhteyksistään. Jalometallien hintoja eivät enää heilauttaneet edes Yhdysvaltain dollarin kurssivaihtelut eikä lama. Kaiken kaikkiaan jalometallien hinnat olivat halventuneet inflaation verran ja kulta oli maksanut lähes saman verran jo 10 vuoden ajan. Järjestötoiminnan puitteissa käynnistyivät keskustelut kello- ja kultasepänalan yhteistoiminnan kehittämisestä. 44 puheenjohtajien kokous osoitti jälleen kerran, että Pohjolan kultasepillä ja heidän järjestöillään oli paljon yhteisiä kysymyksiä, joiden vuoksi kiinteä yhteydenpito oli sekä tarpeellista että hyödyllistä. Myös muita ulkomaisia yhteyksiä pyrittiin vähitellen laajentamaan. Tärkeä osa lisääntyvää kansainvälistä toimintaa olivat erilaiset näyttelyt ja messut. Kansainvälistyminen näkyi erityisesti 1980-luvulta lähtien, jolloin kiinnostus ulkomailla järjestettäviä messuja kohtaan lisääntyi. Erityisesti Baselissa, Sveitsissä ja Inhorgentassa, Saksassa järjestetyt kellojen, korujen, jalokivien ja hopeatuotteiden tapahtumat nousivat tärkeään asemaan. Kansainvälisillä messuilla oltiin luonnollisesti yhteydessä myös kansainvälisiin liittoihin. Suomen Kultaseppien Liiton ja kultasepänalan kytkemiseksi alan kansainväliseen yhteistyöhön jatkettiin siis solmimalla uusia kontakteja ja entisiä vahvistamalla. Erittäin tärkeänä organisaationa kansainvälisissä yhteyksissä oli Timanttineuvosto, jonka näkyvin yhteistyö tapahtui vuosia De Beersin kanssa. Yhteistoiminta kuitenkin päättyi 1990-luvulla, kun De Beers lopetti kaiken tukitoimintansa Pohjoismaissa ja purki Tukholmassa toimineen organisaationsa. 1990-luvulla tapahtunut Euroopan yhdentymiskehitys on vaikuttanut myös kultasepänalan kehitykseen. Yleiseurooppalaiseen yhdentymiseen liittyen kansainvälinen toiminta alan keskuudessa on edelleen vilkastunut. Suomen Kultaseppien Liitto on ollut kiinteästi mukana jalometallialan kehittämis- ja harmonisointityössä. Liitto on osallistunut kultasepänalan kansainväliseen yhteistoimintaan CIBJO:n eli The World Jewellery Confederation jäsenenä. Liitto on ollut mukana myös Jalometallidirektiiviin liittyvän Euroopan Standardoimisliiton CEN:in työssä. Tavoitteena oli yhdistää liittojen edunvalvontaa ja jäsenpalveluja. Suunnitelmat edistyivät ja vuonna 1992 alan lehdet yhdistettiin. Suomen Kultaseppien Liitto hyväksyi tavoitteekseen myös järjestöjen yhdistymisen. Vaikka alan järjestöissä tunnistettiin tarve poistaa päällekkäisiä toimintoja, ei Suomen Kultaseppien Liiton ja Suomen Kelloseppäliiton yhdistyminen käytännössä edennyt. Maamme taloudellinen lama syveni entisestään ja työttömyysaste nousi yli 20 %:n. Kansalaisten ostovoima heikkeni ja kulutustottumukset muuttuivat. Lama saavutti lopulta muutaman vuoden viiveellä myös kultasepänalan. Alan vähittäismyynti alkoi laskea vuonna 1992, mutta ei edes silloin 45