Kukaan ei välitä niin kuin me.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tämän leirivihon omistaa:

Löydätkö tien. taivaaseen?

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Levin Joulu Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Preesens, imperfekti ja perfekti

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Majakka-ilta

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

SEKAKUOROLIITTO RY Helsinki JÄSENKIRJE 5 / Sekakuoropäivät Helsingissä

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Paritreenejä. Lausetyypit

toimisto gsm gsm

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

Toimintaa elo syyskuussa 2018

SUOKI TOIMINTA PASSI

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.

Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.

Jeesus parantaa sokean

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät

sappeen kesäteatteri ylpeänä esittää musikaalin iskelmätaivaan legendaarisesta tähdestä!

Miten minä voisin ansaita rahaa

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Lucia-päivä

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Halli Toimintakalenteri Huhtikuu 2015

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Poimintoja kesän ohjelmasta:

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Adventin- ja joulunaika

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Toimintaa toukokuussa 2019

Jyväskylä Valon kaupunki

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Nuorten erofoorumi Sopukka

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?


Halli Toimintakalenteri Joulukuu 2013

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Transkriptio:

Kukaan ei välitä niin kuin me. www.kiinteistomaailma.fi Rovaniemen Kodit OY LKV Rovakatu 16 96100 Rovaniemi. Puh. (016) 425 0055, rovakatu16@kiinteistomaailma.fi KAUPUNKILEHTI KESKIVIIKKO 17.6.2015 N:O 42 WWW.UUSIROVANIEMI.FI Joulupukin ystäväkortti rovaniemeläisille* loppuvuoden vierailut ilmaiseksi! *todista henkilöllisyytesi sekä asuinpaikkasi esim. sähkölaskulla. 27.6. lähtien taikatyöpajoja joka päivä! Kesäkauden avajaiset 22.6. klo 10. Avajaisviikolla erikoisohjelmaa joka päivä! riisipuurotarjoilu klo 11 15, uuden shown ensiesitys ja Tonttujen Kesäkoulu alkaa! Ti 23. ja ke 24.6. Tonttujen polkuautopajat rakenna auto ihan itse! To 25.6. Jätskipäivä! 100 ensimmäiselle ilmainen jäätelö! Pe 26.6. SoivaSantaPark! Muskari-tontun musiikkityöpajat La 27.6. Taikakesä alkaa! Taikuri-tontun huikea taikashow! LAPLAND HOTEL SKY OUNASVAARAN NÄKÖALARAVINTOLA ON AVOINNA KOKO KESÄN! Uusi à la carte listamme on sesongin makuja pullollaan. Myös maistelumenut ja Ounasvaara menu ovat tarjolla. Ounasvaara menu, 4 ruokalajia hintaan 58 Heinäkuussa tapahtuu: La 11.7 Tähtiartisti kiertueen aluefinaali näköalaravintolassamme. Liput ovelta. Tapahtuman järjestää Naplit Show Oy yhteistyössä kanssamme. Tervetuloa karaokekisan pyörteisiin! Kesäkaudella 2015 SantaPark on avoinna 22.6.2015 8.8.2015, ma la klo 10.00 17.00. www.santapark.com, info@santapark.com Puh. 0600 301 203 (1.50 + pvm) Ravintolamme palvelee kesällä joka päivä. Ma la klo 18-21.30 ja sunnuntaisin klo 18-21. Pöytävaraukset numerosta 016-323 400. Loppuunmyynti kiihtyy! HURJIA ALE- HINTOJA! -30% -50% -70% Bloomit ROVANIEMI Sampokeskus ma-pe 10-19, la 10-17 sulje u 19.-21.6. www.bloomit.fi

2 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 MIE & SIE Festivaali jutaa Korundiin Jutajaiset muuttaa Koskipuistosta keskustaan. Samalla perinteiset festivaalitanssit jäävät historiaan humppa ei enää vedä entiseen malliin. FESTIVAALI MIKÄ? Veera Vasara Jutajaiset LEHDESSÄ TÄNÄÄN Markuksesta tuli muusikko vahingossa» 9 Kemijoen Helmi myytävänä» 12 13 Nylkeekö RoPS Ilveksen?» 28 TOIMITUS Rovaniemeläinen kesäfestivaali Jutajaiset muuttaa Koskipuistosta Korundiin. Ounaskosken uimarannan läheisyyteen Jutajais-teltta nousi kaikkiaan yhdeksänä kesänä. Ensi keskiviikkona folklorefestivaali levittäytyy Korundin konserttisaliin, näyttelysaleihin, ravintolaan sekä kulttuuritalon sisäpihalle, jonne pystytetään uusi festivaaliareena ravintolapalveluineen. Luvassa on muutos myös ohjelmistoon: perinteisiä festivaalitansseja ei enää järjestetä. Viime aikoina tanssikansaa on näkynyt paikalla vuosi vuodelta vähemmän. Aikoinaan tanssien tuloilla katettiin jopa muita artistipalkkioita, kertoo festivaalin järjestäjiin kuuluva Raimo Holster Lapin nuorison liitosta. Järjestäjien mukaan kyse ei ole vain Jutajaisista, vaan laajemmasta kulttuurin muutoksesta: humppa ei enää vedä entiseen malliin. Keikkamyyjien mukaan kehitys on ollut sama kaikkialla Suomessa, Holster toteaa. Folklorefestivaali 24. 28.6. Rovaniemellä. Järjestäjä: Lapin nuorison liitto. Esityspaikat: Korundin konserttisali, ravintola, näyttelytila ja sisäpihan areena sekä Rovaniemen kirkko. Ohjelmaa myös Lordin aukiolla. Esiintyjiä: Kimmo Pohjonen ja Ismo Alanko, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani, Semmarit, Sirkesalo Tribute, Inga Söder, Jyrki Anttila ja Jaakko Ryhänen, Timo Tuominen, Jaakko Laitinen & Väärä raha, Raj-Raj, Jord, Niillas Holmberg Kvarteahtta, Haaga Folk Machine, Hiskin Pimpulat -trio. Lappilaiset kuorot esittävät yhteiskonsertissa Sibeliuksen musiikkia. Tanssitaidetta tarjoilevat mm. Rimpparemmi sekä Spolohi-ryhmä Venäjältä. Koulutukset: valtakunnallinen harmonikkaleiri ja mestarikurssi sekä Luova lava lapsille -kesäleiri. Liput: konsertit 10 35 e, passi Jutaareenalle 70 e. Myös ilmaisohjelmaa. Lisätietoa: www.jutajaiset.fi. Lipunmyynti: Korundi, Osviitta sekä lippu.fi. FESTIVAALINTEKIJÄT. Ira-Eerika Malvalehto, Risto Korhonen, Maria-Liisa Malvale pahtumaa tervetulleena lisänä kulttuuritalon toimintaan. 1970-LUVUN ALUSSA Sodankylässä alkunsa saanut kansanmusiikkifestivaali on muuttanut muotoaan moneen kertaan, joten siirtyminen uuteen tapahtumapaikka ei järjestäjiä hirvitä päin vastoin. Artistit ovat tästä innoissaan. Korundi-saliin voi tuoda todella hienoja konsertteja, ääni- ja valotekniikka on luonnollisesti aivan eri tasoa kuin mitä telttaan on mahdollista rakentaa, hehkuttaa toiminnanjohtaja Maria-Liisa Malvalehto Lapin nuorison liitosta. Festivaali huipentuu viikonloppuna Korundin sisäpihalle, missä esiintymislava rakennetaan konserttisalin ruosteenpunaista ulkoseinää vasten. Juta-areenalle nousevat viikonlopun aikana muiden muassa Kimmo Pohjonen ja Ismo Alanko, maailmanmusiikkiyhtye Jord, Seminaarimäen mieslaulajat sekä Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Ulkolavan katsomo ei ole kauttaaltaan katettu kuten Koskipuistossa, mutta järjestäjät lupaavat paikalle myös sateensuojaa kostean kesäkelin varalle. Reilun 200 neliömetrin laajuinen ravintolateltta on kauttaaltaan katettu ja hankinnassa on myös suuria, Leena Talvensaari päätoimittaja 040 536 2555 Anne Torvinen toimittaja 050 349 3125 Veera Vasara toimittaja 050 381 2552 MEDIAMYYNTI Pertti Särkikangas myyntineuvottelija 050 4422 064 Sää ei parane juhannuksenakaan merkit SÄÄ Anne Torvinen Alkuviikon sää oli masentava Rovaniemellä: muutama aste lämpöä, jatkuva vesisade ja kolea tuuli. Koko alkukesän sää on ollut pääosin surkea, eikä hellekeleistä ole enää uskallettu edes haaveilla jo 15 asteen lämpötila ja auringonpilkahdus ovat riittäneet hurraa-huutojen aikaan saamiseksi. Kuinka poikkeuksellista alkukesän kylmyys on ollut Rovaniemellä, Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Pauli Jokinen? Kesäkuun alkupuolisko oli lentoaseman ja Apukan mittauspisteiden mukaan noin 1,5 astetta keskimääräistä viileämpi. Ei se silti vielä mitenkään poikkeuksellista ole. Edellisen kerran koleampaa oli Apukassa vuonna 2010 ja lentoasemalla 2003. Eikö sekään ole poikkeuksellista, ettei meillä ole ylletty edes +20 asteeseen koko kesänä? Rautatieasemalla oli toukokuun viimeisenä päivänä 20,3 astetta. Yksittäisiä lämpimiä päiviä on ollut, mutta ei todellakaan mitään hellelukemia. Päivän ylimmät lämpötilat ovat olleet suhteessa viileämpiä kuin yön minimilämpötilat, mikä johtuu jatkuvasta pilvisyydestä ja sateista. ASuomen suursäätila on tavallaan lukkiutunut paikalleen. Joskus käy niin. Miksi kolea ja märkä sää ovat vallinneet meillä näin pitkään? Suomen suursäätila on tavallaan lukkiutunut paikalleen. Joskus käy niin. Olemme rajavyöhykkeellä, jonka läpi matalapaineet pyyhkivät yksi toisensa jälkeen. Lämpöä on meidän itä- ja eteläpuolella. Pitkän aikavälin ennusteetkaan eivät vielä lupaa merkittävää parannusta. Milloin lämpenee kunnolla? Yleensä sää lämpenee juhannuksena tai viimeistään kesä-heinäkuun vaihteen tienoilla pysyvästi. Se, onko luvassa viime kesän kaltaista pitkää hellejaksoa, on vielä arvoitus. Juhannuksen sää näyttäisi Rova-

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 3 VEERA VASARA LISÄTIEDOT JA VARAUKSET: arkisin klo 10-16, puh 040 749 3699 Rovakatu 15, 96100 Rovaniemi info@nordiccruises.net Asiakasomistajamatka Rovaniemeltä ikuiseen Roomaan! Pohjolan Osuuspankki tarjoaa asiakasomistajilleen mahdollisuuden lentää Italian historialliseen pääkaupunkiin Roomaan. Matkan ajankohta 15. - 19.10.2015. VIIMEINEN MAHDOLLISUUS LÄHTEÄ ROOMAN MATKALLE - VARAA 19.6.MENNESSÄ! Ravintola rantasauna Lämpiää taas juhannusaatosta alkaen - tule saunomaan ja herkuttelemaan kesäterassin herkuilla. hto ja Risto Holster rakentavat Jutajaisia uuteen ympäristöön. Korundin edustaja Hannele Koskiniemi (keskellä) pitää ta- vedenpitäviä päivänvarjoja, Raimo Holster sanoo. Järjestäjille uusi tapahtumapaikka tietää pystyttämistyön vähenemistä. Jokirantaan rakennettiin joka kesä paitsi teltta, myös muut välttämättömät fasiliteetit, kuten sähkötekniikka ja wc-tilat. Työmäärän lisäksi tästä koitui myös kustannuksia Korundia enemmän. Korundin tilavuokrauksesta vastaavan Arktikum-palvelun toimitusjohtaja Hannele Koskiniemi pitää Jutajaisia tervetulleena lisänä kulttuuritalon tarjontaan. Festivaalin tulo piha-alueelle on herättänyt mielenkiintoa myös muissa tapahtumanjärjestäjissä. ROVANIEMEN festivaalikesän kulmakiviksi on vakiintunut kaksi tapahtumaa, Jutajaiset ja elokuussa Ounaspaviljongilla pidettävä Simerock. Jutajaiset pyrkii tarjoamaan ohjelmistossaan esiintyjiä, joita muutoin ei Rovaniemellä kuulla. Tänä vuonna on meillä vähemmän kevyempää, niin sanottua kaiken kansan musiikkia, Raimo Holster sanoo. Tapahtumalle ominaista kulttuurien kirjoa edustavat esimerkiksi chansonin maailmaan johdatteleva Timo Tuomisen Jacques Brel -konsertti, meänkielinen Raj-Raj Band Pajalasta, saamelainen Niillas Holmberg Kvarteahtta ja murmanskilainen kansantanssiryhmä Spolohi. Aiempien vuosien tapaan ohjelmassa on myös kirkkokonsertti, ilmaisohjelmaa Lordinaukiolla sekä taideleirejä ja musiikkikoulutusta. Marko Niemelä arvioi Jutajaisten musiikkitarjontaa Rollofonissa sivuilla 12 13. Ravintola Rantasauna Pallarintie 17, Kemijoen ranta ma-pe 18-22, la-su 16-22 www.chalethotelrovaniemi.fi tävästi JUHANNUKSEN SÄÄ ROVANIEMELLÄ MAINOSTAJA niemellä olevan ihan mukava: ei sadetta, hieman aurinkoa ja lämpötila 15 ja 20 asteen välillä. Ainakin se näyttää paremmalta kuin viime juhannuksen sää, jolloin koko maassa oli todella koleaa ja jopa Helsingissä satoi hieman lunta. Meteorologi Pauli Jokisen haastattelua seuraavana päivänä, tiistaina, sääennusteet muuttuivat valitettavasti jälleen synkempään suuntaan. Rovaniemen juhannus näyttää ainakin aaton osalta sateiselta, ja hädin tuskin päästään +15 asteeseen. Olipa sää millainen tahansa, Uuden Rovaniemen toimitus toivottaa lukijoilleen oikein mukavaa juhannusta! Ilmatieteenlaitos.fi Aatto: +13, pilvistä, sateen todennäköisyys 70% Juhannuspäivä: +14, puolipilvistä, sateen todennäköisyys 10% Foreca.fi Aatto: +15, puolipilvistä, mahdollisesti kuurosateita Juhannuspäivä: +16, puolipilvistä, poutaa Yr.no Aatto: +12, puolipilvistä, kuurosateita Juhannuspäivä: +13, puolipilvistä, poutaa Sääennusteet on otettu sääpalveluiden verkkosivuilta tiistaina 16.6. klo 13. Ennusteet koskevat iltapäivää ja alkuiltaa. 2+1 ilmoituspaketti KOLMAS ILMAISEKSI! KYSY LISÄÄ Ilmoitusvaraukset: Pertti Särkikangas 050 442 2064 Saila Alakulppi 040 5221 772 ur.ilmoitukset@uusirovaniemi.fi

4 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 17.6.2015 Sisällön ehdoilla Kitisenrannan koulu, Lapinsuun elokuvateatteri ja kaksi sirkustelttaa natisevat liitoksistaan, kun tuhannet festivaalivieraat jonottavat elokuvien äärelle. Sodankylän elokuvajuhlat on hämmästyttävä helmi kesätapahtumien joukossa. Korkeatasoinen sisältö ja omalaatuinen ympäristö muodostavat yhtälön, joka yksinkertaisesti toimii. Keskiyön aurinko paistaa viileästi, mutta samaan sirkustelttaan ahtautuneet 1 500 ihmistä tuottavat lämpöä kohtuullisen kokoisen leirinuotion verran. läisetkään eivät toki välitä tapahtumasta. Asetelma, jossa punavihreästä kuplastaan pohjolan perukoille jalkautuneet Kallion hipsterit hämmästelevät Lapin autenttisuutta, voi ärsyttää. Siis huoltoasema, en ole nähnyt vuosiin oikeaa huoltoasemaa, eräs filmijuhlat suosiolla väliin jättänyt tuttuni kärjisti vaikutelmansa. Ulkopuolisena paikan näkee toisin. Kuten pohjoisen asukas voi pällistellä Helsingin ihmisvilinää, toimii ilmiö toisinkin päin. Ei siinä tarvitse olla mitään arvottavaa ylenkatsetta, tutusta elämänpiiristä poistuminen vain avaa silmät tottumuksen turruttavalta vaikutukselta. Aistit avautuvat ja se, jos mikä, virkistää. KOLUMNI Elämää jätteen yhteiskunnassa Ystävälläni oli taannoin projekti, jossa hän valokuvasi viikon ajan kaiken tuottamansa roskan. Kuvissa esiintyvät vanulaput, jugurttipurkit ja avokadonkuoret rakentavat eräänlaista kuluttaja-omakuvaa: ne kertovat hiljaisella kielellään arkipäiväisistä valinnoista kaupassa ja kotona. Samalla roskien valokuvaaminen horjuttaa niiden asemaa pelkkänä roskana, ja kiinnittää huomion jätteen esteettisiin ja eettisiin puoliin. Kuvat houkuttelevat katsojan pohtimaan omaa suhdettaan kuluttamiseen ja materiaan. Mitä haluan ja voin ostaa? Mitä heitän pois? Mikä on minulle roskaa ja mikä ei? MEDIATIEDOT Sanomalehtien liiton jäsen. 33. vuosikerta. Painos 31 800 kpl. ISSN 1235-6085 Kustantaja: Alma Media Kustannus Oy Paino: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Sähköposti: ur.toimitus@uusirovaniemi.fi ur.ilmoitukset@ uusirovaniemi.fi etunimi.sukunimi@ uusirovaniemi.fi Verkkolehti: www.uusirovaniemi.fi Osoite: Veitikantie 2 8 A, 96100 Rovaniemi Toimitus: P. 010 665 7810 Mediamyynti: P. 010 665 6401 Ilmoitusvaraukset ja -aineistot: Keskiviikon lehteen ma klo 12 mennessä. Lauantain lehteen ke klo 12 mennessä. Lehden vastuu virheellisestä ilmoituksesta rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Jakelu: P-S Suorajakelu Jakelupalaute: www.uusirovaniemi.fi/ jakelupalaute P. 02 900 100 47 ma pe klo 9 16 ANiin sanottua suurta yleisöä ei kosiskella, mutta siitä huolimatta yhä suurempi yleisö löytää paikalle festivaali toisensa perään. Viime viikolla 30. kertaa järjestetty elokuvafestivaali keräsi järjestäjien arvion mukaan yli 30 000 katsojaa. Edellisvuodesta kävijämäärä nousi noin 15 prosenttia. Tämä näkyi paikan päällä jonottamisena ja pikavauhtia loppuunmyytyinä näytöksinä. Aika näyttää, kuinka järjestäjät vastaavat kasvavaan suosioon. Esimerkiksi neljäs esityspaikka ja uusintanäytökset voisivat auttaa tungoksen purkamisessa. Sodankylän keskustassa vallitsi etenkin viikonloppuna väenpaljous, josta varmasti hyötyvät myös paikalliset yrittäjät. Hauska uutuus olivat torille avatut myyntikojut, joissa tarjolla oli niin sushia, porotortillaa, sodankyläläisten lasten ja nuorten tanssiesityksiä kuin Rovaniemellä paahdettua kahvia. VOIN SEN myöntää, olen Sodiksen pauloissa. Kaikki paikalliset tai rovanieme- JOPELO NÄIN SUNNUNTAINA Lapinsuussa dokumenttielokuvan Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvan synnystä. Siinä tekijät muistelivat, kuinka vielä 1980- ja 1990-luvuilla Kaurismäen maailmalle välittämää Suomi-kuvaa paheksuttiin, se kun näytti Eurooppaan mielivän maamme turhan ankeassa valossa. Ohjaajaan oli jopa vedottu matkailunedistämiskeskuksesta, ettei hänen pitäisi käyttää luottonäyttelijöitään, sillä onhan meillä paremmankin näköisiä näyttelijöitä. Taitaapa olla niin, että visuaalisesti matkailumainosta muistuttavana Kaurismäen tuotanto ei olisi löytänyt tietään elokuvayleisön sydämiin nykyisessä määrin. Markkinavoimien paineista vapaa tinkimättömyys on ominaista myös Sodankylän elokuvajuhlille. Tapahtumaa tehdään jääräpäisesti sisällön ehdoilla. Niin sanottua suurta yleisöä ei kosiskella, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi yhä suurempi yleisö löytää paikalle festivaali toisensa perään. Idealismille on kysyntää, ilmeisesti vuosi vuodelta enemmän. Veera Vasara veera.vasara@ uusirovaniemi.fi AJäte on itse asiassa monenlaisten ristiriitaisten ja kilpailevien intressien pelikenttä. JÄTE ON kaikessa henkilökohtaisuudessaan merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Jarno Valkosen johtamassa Lapin yliopiston Jätteen yhteiskunta -tutkimushankkeessa jätettä tarkastellaan yhteiskuntaa jäsentävänä tekijänä. Tutkimushankkeessa selvitetään muun muassa sitä, millaisten prosessien myötä erilaisista materian kappaleista tulee jätettä, sekä sitä, millaisia merkityksiä jätteellä on kulutusyhteiskunnassa. Jäte on jotakin, mistä sen hallussapitäjä haluaa päästä eroon. Jotakin, joka halutaan heittää pois ja nimenomaan heittää, jotta se ei jäisi mihinkään lähistölle pyörimään, vaan päätyisi mahdollisimman kauas entisen omistajansa elämänpiiristä ja ajatuksista. Roskat kuuluvat roskikseen tämä kultainen sääntö on painettu minunkin mieleeni jo varhaislapsuudessa, kuten varmasti valtaosan suomalaisista. Vähemmän kuulee puhuttavan siitä, miten roska alun perin syntyy, ja voisiko sen syntymisen jotenkin välttää. Kulutusyhteiskunnan kasvatteina emme välttämättä tule edes ajatelleeksi tätä, niin itsestään selvä osa arkeamme jätteen jatkuva virtaus on. ERÄS TAPA venyttää jätteen yhteiskunnan tutkimushankkeen mukaan myös poisheittoyhteiskunnan toimintalogiikkaa on ruuan ja tavaroiden dyykkaaminen. Roskisdyykkaus palauttaa kertaalleen jätteeksi luokitelluille elintarvikkeille ja esineille niiden arvon käyttökelpoisina tuotteina. Jäte tai roska ei siis näytä olevan esineen pysyvä ja objektiivinen olotila, vaan ennen kaikkea ihmisen tuottama luokitus. Lukkojen ilmestyminen roskakatoksiin sekä ruokien sotkeminen jugurtilla tai kahvinpuruilla on monelle dyykkaajalle tuttu näky. Ilmiö puoltaa Jätteen yhteiskunta -tutkimushankkeen keskiössä olevaa ajatusta: jäte ei todellakaan ole vähäpätöinen asia, vaikka se yleensä halutaankin työntää pois silmistä ja mielestä. Jäte on itse asiassa monenlaisten ristiriitaisten ja kilpailevien intressien pelikenttä. Teollisuusalueiden joutomaita katsellessa yksi näkee epämiellyttävää rojua, toinen kiehtovan maiseman seuraavalle valokuvaprojektilleen ja kolmas käyttökelpoista materiaalia huonekalujen rakentamiseen. Neljäs näkee kenties jotakin aivan muuta. Jätteen valokuvaaminen, dyykkaaminen, tutkiminen ja sen käyttäminen vaikkapa taideteoksen materiaalina ovat tapoja raivata tilaa vaihtoehtoisille tavoille hahmottaa ihmisen ja materian välistä, monelle solmulle kiertynyttä suhdetta. myy paikallisia ja valtakunnallisia lehtipaketteja 47 kaupunkilehteen Suomessa. www.kaupunkiplus.fi P. 010 322 9800 Anna Koskimies Kirjoittaja on rovaniemeläinen kuvataidekasvatuksen opiskelija, joka tutkailee kulttuuria ja yhteiskuntaa liukuportaista ja lintutorneista käsin.

5 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 Juhannus tunnelmaan varmasti K-Supermarket Eteläkeskuksesta Paistovalmiit Lohimedaljongit ERÄ 799 1395 ERÄ Norja Tuore Norjan Lohifilee vakuumi raj. 2 pkt/ralous KG KG Takuumurea Naudan Entrecote pihvit 1990 Suomi KG G Porsaan Ripsiluut Ruotsi NYT HERKUTELLAAN JUHANNUKSEN KUNNIAKSI HULLUN HALVALLA ALVALLA Louisa kyyhkyn Rintafileevartaat naturelli Argentina pakaste 7kpl/600 g (16,67) Pesty varhaisperuna 595 KG 1000 PSS KG 799 Atria Viljaporsaan sisäfilee (pehmeän pippurinen) Suomi n. 500g KG K G -kortilla: 500 350 500 2 PKT (4,55-5,55) raj.1 raj j.1 1 erä erä/talous /talous a IIlmankorttia Ilm manko nnkorttia rttia 3,15/pkt Hk Kabanossi Grillimakkara 129 159 2 PKT 360-400g (4,38-4,86) raj.3 raj j.3 3 erää/t eerää/talous erä ää/ ä/talous ä/talo a ous o Ilmankorttia 2,29/pkt Kurkku 1290 Kulta Katriina Kahvi 450-550 g Suomi 1,5 (0,86)) ssäävaraus äävaraus ääva varraus PSS Inarin tuore siika Hartwall Jaffat 1,5 l Suomi 4 PLO sis pantit (0,57) raj.2 erää/talous Ilmankorttia 2,69-2,89/plo ETELÄKESKUS Avoinna: ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-18 Tarjoukset voimassa KE-PE 17.-19.6. Serlan valkeat paperit Talouspaperi 8 rullaa WC-paperi 24 rullaa YHTEISHINTAAN 1000 PALVELEMME JUHANNUKSENA torstaina 18.6. klo 8-21 juhannusaatto 19.6. klo 8-12 juhannuspäivä 20.6. suljettu sunnuntai 21.6. klo 12-18 HYVÄÄ JUHANNUSTA KESÄN LAPPALAISEN PIHAMYYNTI AVATTU JUHANNUSMANSIKAT JA MUUT MARJAT Tervetuloa LAPPALAINEN www.mansikkalappalainen.fi Coca cola 0,33 tlk sis. pantit (1,56) A.Le Cog Greippilonkero 1599 1788 2199 24-PACK 12-PACK 4,7% 0,33tlk sis. pantit (4,06) alkaen 1.6. Lapin Kulta III-olut 24-PACK 4,5% 0,33tlk sis. pantit (2,32) alkaen 27.4. Teollisuustie 1, Rovaniemi, Puh. 020 7120 140 Nettikauppa: www.k-ruokakauppa.fi/k-supermarket-etelakeskus KAUPUNKI VERKOSSA PARASTA PITOA www. JA PALVELUA!.fi GOODYEAR MIKÄ KUVASSA? EfficientGrip Performance Mikä ajankohtainen perinne? 384,205/55r16 449,205/60r16 526,225/45r17 580,GOODYEAR 195/65r15 Autopesu kaupan päälle EfficientGrip Compact 326,185/65r15 348,195/65r15 349,175/65r14 Osallistu kilpailuun osoitteessa www.uusirovaniemi.fi ja kerro mitä kuva esittää. Voit lähettää vastauksen myös postikortilla osoitteeseen Uusi Rovaniemi, Veitikantie 2 8, 96100 Rovaniemi. Liitä mukaan yhteystietosi. Vastausaika päättyy ensi tiistaina 23.6. klo 10. Vastaajien kesken arvotaan pullakahvikuponkeja kahvila Choco Deliin. Goodyear rengassarjan ostajalle autopesu kaupan päälle Neste Erottajalla. Edellisen viikon kuvassa oli Risto Immosen Runo-teos. Pullakahvit voitti Anne Törmänen. Hinnat sisältävät työn ja kierrätysmaksun. Teollisuustie 12 B I 96320 Rovaniemi I p. 020 792 0400 I ma pe klo 8 17 I www.polarrengas.fi

6 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 LUKIJALTA Tarvitaan lisää roskiksia ja koirankakkapusseja» Koiran omistajana olen lenkkeillessäni huomannut, ettei Rovaniemeltä löydy järkevin välimatkoin koirankakkapussitelineitä sanomattakaan sitten roskiksia, jonne voisi lemmikkinsä jätökset ja muut roskat jättää matkasta. Rovaniemelle kuten myös kaikkialle Suomeen on laitettu yleiseksi säännöksi koiran jätösten kerääminen tienlaidoilta, mutta omistajien uurastamista ei olla helpotettu roskisten tai koirankakkapussitelineiden muodossa kaupungin alueella. Viittaan tässä nyt enimmäkseen asuinseuduille kuten Ounasrinne, Korkalovaara ja Viirinkangas. ELLA KIVINIEMI KERRO JUTTUVINKKI Soita 010 665 7810 Kirjoita ur.toimitus@uusirovaniemi.fi TAI etunimi.sukunimi@ uusirovaniemi.fi OUNASRINTEELLÄ kuin myös muuallakin Rovaniemen asuinalueilla asuu iso joukko myös koiria, joiden omistajat keräävät jätökset tien varsilta. Elleivät kerää niin yksinkertaisesti koirankakkapussiteline tai roskis voisi olla muistuttamassa omistajia keräämään lemmikkinsä jätökset tienvarsilta. Ainakin Ounasrinteen maastossa sekä pyöräteillä liikutaan paljon, minkä takia koirankakkapussitelineitä olisi hyvä olla 1 2 tai 3 4 kilometrin välein ihmisten suosimilla lenkkeilyalueilla. Yksi suosituimmista lienee Pöykkölän lenkki, joka kulkee Reissumiehentien varrella ja palaa takaisin Metsämuseontien mutkasta rantaa pitkin aina Pokasahantielle saakka. Toinen suosittu lenkkeilyalue on vastikään uusittu hieno pyörätien pätkä Ounasrinteen ja Ounasmetsän TARPEELLA. Kirjoittaja toivoo lisää koirankakkapussiautomaatteja ja roskiksia suosittujen kulkureittien varrelle. Ne kannustaisivat koiranomistajia keräämään lemmikkinsä jätteet roskikseen. välimaastossa, jossa lenkkeillään tiheään tahtiin. Näitä molempia lenkkireittejä yhdistää koirankakkapussitelineiden sekä roskisten puute. Lisäksi roskiksia voi käyttää yleisen siisteyden ylläpitämiseen kaupungin alueella, missä roskittaminen voittaa helposti roska-astian etsimisen. Tästä esimerkkinä on muun muassa Ounasmetsän Siwan roskainen ympäristö, mistä yleisiä roska-astioita ei löydy. YMMÄRRÄN KYLLÄ, että laajan koirankakkapussiteline- ja roska-astiavälineistön huoltaminen vaatii aikaa ja rahaa, mutta eikö se syö saman verran kaupungin budjetista kuin alueiden siivoaminen roskista ja koirankakasta vuosittain. Itse ainakin olisin valmis jopa maksamaan kyseisestä palvelusta, jotta koirankakkojen siivoaminen ja yleisestä siisteydestä huolehtiminen toteutuisi luonnon kauniin Rovaniemen hyväksi. Samalla koirankakkapussitelineet helpottavat kaupungissa asuvien koiran omistajien kuin myös tavallisten asukkien arkea. Mahdollistavat alueen siistinä pitämistä ja muistuttavat kaikkia kansalaisille kuuluvista perusvelvollisuuksista, kuten roskien ja koirankakan siivoamista ja laittamista roskikseen. Näin kaikille sekä koiran omistajille että kanssaeläjille jää hyvä mieli loppupäivälle, kuukaudelle ja jopa seuraavillekin vuosille. Koiran ulkoiluttaja KIRJOITA osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi tai Veitikantie 2 8 A, 96100 Rovaniemi. Toimitus voi lyhentää pitkiä kirjoituksia. Liitä mukaan nimesi ja yhteystietosi. LÄHETÄ KUVA osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi. Kuvia julkaistaan myös lehden Facebook-sivuilla. SANAN SELITYS Makiainen Makeinen, karamelli Martti Anneberg: Hoon päältä. Rovaniemen murrekirja Hallitusohjelma puhuu karua kieltä EDUSKUNNASTA Johanna Ojala-Niemelä(sd) Lapin kansanedustajat kirjoittavat tällä palstalla vuoroviikoin. Huhtikuun vaaleissa suomalaiset äänestivät valtaan oikeistolaisen hallituksen. Nyt sulattelemme tuoretta hallitusohjelmaa. Pelkona on, että yhteiskunnan eriarvoistuminen kasvaa. Sipilän hallitusohjelmaa lukiessa ensireaktiona on järkytys siitä, millaisella voimalla hallitus käy heikompiosaisten kukkarolle. Työttömät, pienituloiset eläkeläiset, opiskelijat, lapsiperheet ja paljon sairastavat ovat leikkauslistan kärjessä. Indeksijäädytys, Kela-etuuksien heikentäminen, sähkö- ja kiinteistö sekä lämmityspolttoaineiden verojen korotukset sekä palvelumaksujen nostot iskevät kipeimmin juuri pienituloiseen ihmiseen. Takuueläkkeen korotus on toki myönteinen asia, mutta se kohdentuu vain todella pieneen osaan köyhyysrajalla elävistä eläkkeensaajistamme. Eläkeläinen kärsii myös, kun asumistuki yhdistetään yleisen asumistukeen. Hallitus puuttuu kovalla kädellä lapsiperheiden palveluihin. Päivähoidossa ryhmäkokoja kasvatetaan, päivähoitomaksuja korotetaan ja subjektiivista päivähoitoa rajoitetaan. Esikoululaisten päivähoitoa aiotaan korvata maksullisella kerhotoiminnalla. Myös lapsilisien indeksisidonnaisuus poistetaan. VIIME HALLITUSKAUSI kaikkine karikoineen näytti, että sopeutusta voidaan tehdä myös niin, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset säästetään pahimmilta iskuilta. Hallitus sopeutti 6 miljardilla eurolla valtion taloutta niin, että samalla kaikkein pienimpiä etuuksia pystyttiin nostamaan. Nyt tämän hallituksen sosiaalietuuksiin kohdistuvat suorat leikkaukset ovat 800 miljoonaa euroa. Tähän tulee vielä indekseihin tehtävät leikkaukset päälle. Missä on hallituksen sosiaalinen omatunto? Olen huolissani Suomen nuorista ja opiskelijoista, kun peruskoulun, toisenasteen ja korkeakoulujen toimintaedellytyksiä sekä opintososiaalisia etuuksia heikennetään rajulla kädellä. Etenkin keskusta ja kokoomus lupasivat ennen vaaleja, ettei koulutuksesta leikata ja kuinkas kävikään. Leikkaus koulutuksesta on leikkaus tulevaisuudesta. AMissä on hallituksen sosiaalinen omatunto? ERITYISESTI IHMETTELEN, miten perussuomalaiset ovat voineet allekirjoittaa hallitusohjelman. Puheet pienen ihmisen tai Suomen suurimmasta työväen puolueesta olivat vain sanahelinää. Tämän osoittaa yhteiskuntasopimus, jossa jo neuvottelutilanne on täysin epätasapainoinen. Hallitus on asettanut tavoitteet ja tiukan aikataulun ja syylliset ovat jo valmiiksi naulittu. Jos yhteiskuntasopimus syystä tai toisesta epäonnistuisi, hallitus voi sanoa, että joutuu valitettavasti leikkaamaan, koska palkansaajapuoli ei taipunut yhteiskuntasopimukseen. Palkansaajilta odotetaan 100 lisätyötuntia tai 5 prosentin palkanalennusta. Lisäksi on väläytelty pekkaspäivien poistoa ja pyhäkorvausten poistamisesta. Neuvottelusta ei tässä ole enää kyse vaan uhkailusta ja sanelusta. Liikenneinfrahankkeiden osalta ovat odotukset Lapissa korkealla. Tähän toivottavasti lappilaiset hallituspuolueiden edustajat pystyvät vastaamaan. Elinkeinoelämän ja biotalouden panostusten voi toivoa luovan työtä ja toimeentuloa myös Lappiin. Hyvänä pidän myös omaishoitajien tilanteen helpottamista sekä lastensuojeluun luvattuja lisäresursseja. SUOMI EI OLE tämän hallituskauden jälkeen enää sama maa. Surullisena katson tätä kehitystä, mutta SDP tulee tarjoamaan oppositiosta oikeudenmukaisemman vaihtoehdon hallituksen linjalle.

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 7 Rekkarallia Imarintiellä» Olen ihmetellyt viikkoja jatkunutta rekkarallia Imarintiellä. Varmaankin muutkin alueen asukkaat ovat sitä ihmetelleet, koska minkäänlaista tiedotetta asiasta ei ole annettu. Maiden ajo alkaa arkisin aamukuuden maissa ja jatkuu 12 tuntia, ellei enemmänkin. Esitänkin näin Uuden Rovaniemen sivulla muutaman kysymyksen. Onko Imarintien varteen Kuolavaaran sähkölinjan laitaan tien vasemmalle puolelle perustettu maanläjitysalue? Jos noin on, onko kyseessä vuosia jatkuva alueen käyttö? Vaikka kyseessä ei olisikaan vuosia jatkuva toiminta, niin jo näinkin kauan kestäneestä asumista ja elämistä häiritsevästä toiminnasta olisi ollut asiallista informoida alueen asukkaita. Imarintien huono peruskuntokaan ei ole kestänyt moista kuormitusta, tullaankohan sen hyväksi tekemään jotakin? Iso kasa isoja risuja järjestäjille. Lähialueen asukas TARJA MARTTINEN PERUS- JA ERIKOISHAMMASLÄÄKÄRIPALVELUT protetiikka purentafysiologia suukirurgia Ajanvaraus 010 197 032 tai www.dent.fi DENT ROVANIEMI Urheilukatu 5-7 HIERONNAT ILMAN AJANVARAUSTA ma-pe klo 10-14 Tarja Marttinen ihaili kaunista auringonlaskua viime sunnuntaina mökillään Perunkajärvellä. Näihin maisemiin ei kyllästy, vaikka niitä vuodes- LUKIJAN KUVA ta toiseen katselee, hän kirjoittaa. Lähetä sinäkin lukijan kuva osoitteeseen ur.toimitus@uusirovaniemi.fi. Julkaistusta kuvasta saat pienen palkinnon. VAUVAT Tyttö 7.6. Minna Mourujärvi ja Hannu Härkönen, Rovaniemi (47,5/2860) 9.6. Toni ja Henna Romppainen, Rovaniemi (49,5/3930) 11.6. Ngwing Atah ja Ivo Ngassa, Rovaniemi (46,5/3050) 11.6. Hanna ja Janne Pieskä, Rovaniemi (49/3345) 12.6. Stiina-Kaisa ja Ari Räisänen, Kolari (48/2985) TEKSTARIT Tekstaa numeroon 13234. Laita viestin alkuun tunnus URPOSTI ja välilyönnin jälkeen kannanottosi. Viestin hinta on 0,70. Toimitus valitsee julkaistavat viestit. Kiitos viestistäsi äiti, joka tekstasit että pihat kuntoon sitte ku lapset on isompia! On tärkeämpää viettää aikaa pienten lasten kans ku siihen että kukkapenkki on täydessä loistossaan. T. Yks isä. On se kumma kun roskalaatikot ja valotolpat on vieläkin täynnä 300 ääntä saaneen ehdokkaan eduskuntavaalin mainoksia. Eikö kaupungin siisteys kosketa ollenkaan Vasemmistoliittoa? Laittomat Koffin kaljarekat ne ajaa vaan. Ja tiedoksi sinulle että 12.6. Tiina Halla-aho ja Mika Junttila, Sodankylä (51/3605) 13.6. Anniina Aikio ja Juho Tepsa, Sodankylä (50,5/3635) 13.6. Saija Häätylä-Jänkälä ja Jyrki Jänkälä, Sattasvaara (47,5/3115) 13.6. Sannamari Joensuu ja Jarmo Kultima, Muonio (48/3140) 14.6. Jenni ja Vili Aikkila, Rovaniemi (47/2970) televisiossa mainostaminen laillista. Lapset vaarassa. Valtakadulla siaitsee Ilmestysmaja.fi. Onko se vaan yliopistoopiskelijoille? Jotkut vanhemmatkin toivovat rukouspaikkaa keskustaan, olisi lyhyt matka. Hallituksen leikkaukset heikoilta ja pienituloisilta aiheuttavat rikollisuuden, sairauksien ja itsemurhien huomattavaa lisääntymistä. Rikkaatkin joutuvat kärsimään. Eikä siis kukaan voi mitään? Kerropa tarkemmin miten sen lähetteen Ouluun saa. Pyysin Lapin keskussairaalasta lähetettä. Lääkäri sanoi ei missään tapauksessa. Soitin Ouluun, kysyin pääseekö sinne jos vaikka ite maksaa. Poika 11.6. Sara Heikkinen ja Sami Mononen, Rovaniemi (51/3550) 13.6. Marika Mikkilä ja Timo Heikkilä, Pyhätunturi (50/3470) 14.6. Marjut Jounila ja Mikko Muotka, Rovaniemi (51/4200) 14.6. Maria ja Pekka Flygare, Rovaniemi (49/3650) 14.6. Anu Luttinen ja Sampo Anttila, Salla (52/4010) Ei pääse, pitää olla lähete. Nuortenjuhla Monden edessä, voittaa monin kerroin koirien kekkerit Pohjolankadulla. Ne sai iäkkäämmänkin ihmisen niitä katsomaan. Kiitos. Jos joku häiritsee minun yörauhaa, soitan poliisit. Ei se auta, että tänne valittaa. Suomen kuntapäättäjät! Sipilän hallitus on pakoitettu pienentämään valtionapua kunnille. Koiraverolla voisi korvata pienenevän valtionavun. Koiria on Suomessa 600 000. 100 euroa/koira toisi 60 miljoonaa kunnille. Nämä rahat suunnattaisiin varhaiskasvatukseen. T. Koiranomistaja. - Klassinen hieronta - Raskausajan hieronta - Fysioterapia - Teippaukset Hierontaykköset Rovakatu 17 Rovaniemi Puh. 010 279 1777 www.hierontaykkoset.fi VAIKEAVAMMAISTEN YKSILÖKUNTOUTUS (Kela 10 ) yleispalvelu- ja neurologinen linja Tarjolla: moniammatillisen työryhmän yksilöajat/-terapiat ja monipuolinen ryhmäohjelma joka arkipäivä viihtyisät ja monipuoliset kuntoutustilat (mm. allas, kuntosali, pelisali, toimintasali ja askartelutila) jaksojen ajankohdat sovitaan yksilöllisten toiveiden mukaan - Urheiluhieronta - Hemmotteluhieronta - Terapeuttinen harjoittelu - Akupunktio Fysioterapeutin tekemä TULE-tarkastus 20 e/30 min. Lisäksi erilaisia teemaviikkoja (paikkoja 6) Voimaa naiseudesta 19.10. - 1.11.2015 Joulun odotusta ja taikaa 14.12. - 23.12.2015 Ennakkotietoa vuoden 2016 teemaviikoista (vkot 1, 11 ja 25) Seksuaalisuus voimavarana, Miesten viikko, Tanssia ja taidetta... Lisätietoja: osastonsihteeri Laila Hietala, puh. 0400 410 811 Porokatu 32, 96400 Rovaniemi, puhelin (016) 3329 111 www.lapinkuntoutus.fi Avoinna ma-pe 8-20 la 10-16 muina aikoina sop. mukaan

8 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 HENGESSÄ MUKANA Tapahtumat 18. 24.6. 2015 Siniristilipun päivä SANA VIIKOKSI Juhannuksen vanhassa kirkkorukouksessa on pyydetty: Anna kansallemme, joka vapautensa tunnukseksi on valinnut suven taivaan ja talven hankien puhtaat värit ja pyhän Poikasi ristin, uusi mieli, voidaksemme karttaa pahaa ja harrastaa sitä, mikä on hyvää, kaunista, oikeaa ja totta sinun edessäsi. Siniristiliput pihasaloissa ilmoittavat meille kesän kauneimman ajan koittaneen. Suomen lipun päivänä ne muistuttavat myös arvoista, jotka usein saattavat jäädä uusien aatteiden jalkoihin. Isämme ovat puhuneet kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Juhannusjuhla ikään Vesa-Pekka Koivuranta Kirjoittaja työskentelee vs. aluekappalaisena Rovaniemen seurakunnassa. ARistilippu kutsuu uuteen elämään, kertoen myös toivosta. kuin yhdentää nämä arvot. Itsenäisen Suomen liput liehuvat uhrin ansiosta. Vapautemme ei ole rahassa mitattavissa. Vapautemme tunnus on liitetty ristilippuun, joka sinisenä kuin suven taivas ja valkoisena kuin talven hanget kertoo, että yötön yö tai kaamosaika ovat suomalaisten todellisuutta erityisesti täällä Lapissa. Valoa ja pimeyttä, iloa, toisinaan myös surua. Elämän vaiheet eivät aina ole helpot. Lapin ihminen on ollut valmis taistelemaan. Lappi on karu mutta kaunis. Monella tavoin olemme oppineet kasvamaan osaamme juuri täällä. KIRKKORUKOUS KOROSTAA lipun puhtaita värejä. Jumalan luonto on puhdas. Synti turmelee meitä, mutta myös luomakuntaa. Luonnon puhtaus rohkaisee uudistumaan. Siksi värien puhtauteen rukouksessa kuuluu myös pyhän Poikasi risti. Lipun heraldiikasta tulee täydellinen. Ristilippu kutsuu uuteen elämään, kertoen myös toivosta. Kansaamme kehotetaan pyytämään Jumalalta uutta mieltä, joka on valmis turvaamaan ristin armoon. Siitä saadaan voimaa karttaa pahaa ja harrastaa sitä mikä on hyvää, kaunista, oikeaa ja totta Herran edessä. Syntejään katuva saa sen tähden uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen tähden. Juhannusjuhla voi alkaa. KIRKKO: Rovaniemen kirkko avoinna 30.8. saakka klo 9-21. To 18.6. klo 10 lasten kesäkirkko, Sanna Kerola, Maie Kuusik. Pe 19.6. klo 19 Juhannusaaton suvilauluilta, Maie Kuusik. Vapaa pääsy. La 20.6. klo 10 sanajumalanpalvelus, liturgia ja saarna Ville Niva, kanttorina Päivi Hintikka. Su 21.6. klo 10 messu, liturgia ja saarna Vesa-Pekka Koivuranta, avustaa Noora Tikkala, kanttorina Maie Kuusik. Saarnajatkot ja kirkkokahvit kryptassa. Ke 24.6. klo 13 Musiikkivartti, Mauri Miettunen. Klo 18 Arki-illan ehtoollinen kryptassa, Vesa-Pekka Koivuranta, Mauri Miettunen. Klo 19 Hän suuri on kesän kauneimmat sävelet. Jutajaisten kirkkokonsertti. Solisteina Jyrki Anttila, tenori ja Jaakko Ryhänen basso, säestää Maija Anttila, piano ja urut. Pääsylippu 25/20. KESKIKAUPUNKI: Pe 19.6. klo 20 Juhannusaatto Kirkkolammella. KORKALOVAARA: Su 21.6. klo 13 kappelissa messu, Noora Tikkala. OUNASJOKI: La 20.6. klo 11 Sinetän kappelissa ja klo 14 Maijasen kappelissa sanajumalanpalvelus, kesäteologit Maini Salmi ja Milla Purosalo. Su 21.6. klo 17 Kansanlaulukirkko Marrasjärvellä Kenttäjoen laavulla, Vesa-Pekka Koivuranta. OUNASVAARA: Su 21.6. klo 18 kappelissa messu, Eeva-Liisa Jääskelä. ALAKEMIJOKI: Su 21.6. klo 11 kappelissa konfirmaatiomessu, Mirja-Liisa Lindström, Mauri Miettunen. Alakemijoen rippikoululeiri nro 13. Ti 23.6. klo 18 Kivitaipaleen nuotioilta Elsa ja Valte Ruotsalaisella, Kiviseläntie 64, Mirja-Liisa Lindström. SAAREN-NAMMANKYLÄT: To 18.6. klo 18 Kauneimmat suvilaulut Misin koululla, Topi Litendahl. SEURAKUNTA Kuollut Hilja Annikki Saarelainen o.s. Moilanen 94 v. Teuvo Juhani Lehmuskoski 89 v. Liisa Maria Maununiemi o.s. Herranen 89 v. Alpo Henrik Hietala 87 v. Matti Johannes Haavikko 87 v. Anna-Sisko Jänkälä o.s. Kulojärvi 79 v. Tapio Jaakko Hietala 72 v. Esko Lesonen 71 v. Vesa Juhani Georg Väänänen 70 v. Haudattu III haut.maa: 12.6. Liisa Maria Maununiemi o.s. Herranen, siun. toim. R.Tikkinen. IV haut.maa: 12.6. Teuvo Juhani Lehmuskoski, siun.toim. V-P.Koivuranta. Tavivaaran haut.maa: 12.6. Vesa Juhani Georg Väänänen, siun.toim. I. Pulkamo. Viirin haut.maa: 12.6. Alpo Henrik Hietala, siun.toim. M.Reijonen. Sinetän haut.maa: 12.6. Hilja Annikki Saarelainen o.s. Moilanen, siun.toim. V-P.Koivuranta. 12.6. Matti Johannes Haavikko, siun.toim. L.Kinnunen. Vihitty Kai Kristian Sievers ja Sanna Maria Tarssanen Kastettu Beata Kaisa Maria Narva, Inkeri Sahros, Toivo Viljami Jarkko, Joona Viljami Eira, Viljam Ossi Henrik Söderström, Eeva Ilona Arhipoff, Iina Sofia Hyvönen, Luka Erik Aleksi Kuusela, Jare Eemil Viljami Javarus, Vili Oskari Salmela. Jehovan todistajilla aluekonventti Oulussa Su 21.6. klo 14 Juhannuksen Jumalanpalvelus. Videoyhteys Keuruun Juhanuskonferenssiin. Ehtoollinen ja kahvitarjoilu. Huom. alkamisaika! Ti klo 19 ja to klo 10 Sanan ja rukouksen aika. Keskiviikkoisin klo 12-13 Ruokailu eläkeläisille ja työttömille. Rovaniemen Helluntaiseurakunta Kairatie 37 www.kairatemppeli.fi» Pohjois-Suomen Jehovan todistajat järjestävät tällä viikolla vuosittaisen aluekonventtinsa Oulussa. Tämän vuoden kesäjuhlan teema on Jäljittele Jeesusta! Tapahtuma käsittelee Raamatussa kuvattua Jeesuksen elämää ja erityisesti, miten kaikki taustastaan, elämäntavastaan tai uskonnostaan riippumatta voivat käytännössä hyötyä Jeesuksen opetuksista. Kolmipäiväinen konventti alkaa perjantaina 19. kesäkuuta. Raamattuun perustuvaa ohjelmaa, tulee seuraamaan arviolta 4 000 henkeä. Jehovan todistajat järjestävät Suomessa yhteensä 12 konventtia. Rovaniemen seurakunnan diakoniatyön ikäihmisten kyläpaikka Pohjolankatu 4, käynti torin puolelta Kammari ja kahvio avoinna ma- to klo 10-14. Ohjelmien aikana kammarin vapaat tilat käytettävissä. Tervetuloa kyläilemään! Ma 22.6. 10-14 Äiti Teresan peittotalkoot. 11 Liikuntatuokio, Kaarina A. 12-12.50 Yhteislaulua, Matti Granroth ja Heikki Ahola. 13 Hengellinen keskustelupiiri, Miikka Huuskonen. Ti 23.6. 10 Liikuntatuokio. 11 Runopiiri, Sirpa Vanhahanni. 12 Mummomuskari, Harriet Urponen. To 25.6. 10.30 Kuka on kukin Raamatussa, Maini Salmi. 12 Viikkohartaus Maini Salmi ja toivevirret Tauno Savioja. Kesäkuun näyttely: Eila Jordanin maalauksia Nuttuprojektissa loppukiri. Nuttuja voi tuoda kesäkuun loppuun asti Helmikammarille. Tiedustelut toiminnanohjaaja Arja Rissanen p. 0400 376472, arja.h.rissanen@evl.fi YLÄKEMIJOKI: Su 21.6. klo 14 Somosen kirkolla Suvilaulun sunnuntai, Milla Purosalo, kanttorina Tarja Alakörkkö. ILTA KIRKKOLAMMELLA keskiviikkoisin klo 18.45, hartauksia, musiikkia, pyhiinvaellus Kirkkolammen ympäri. Jatkuvat keskiviikkoisin 11.9. asti. Ei 17.6. eikä 9.9. DIAKONIATYÖ: Katulähetyksen päihteetön retkipäivä päihderiippuvaisille Paaniemen leirikeskukseen 25.6. Lähtö klo 10 Rauhank. 70 edestä, paluu klo 16. Maksuton. Ilmoit. ja tied. 22.6. mennessä diakoni Jenni Tapionlinna, puh. 040-6317391. KIRKKOHERRANVIRASTO avoinna to 18.6. klo 8-15. LÄHETYSTYÖN KIRPPUTORI Toivon Tori, Lapinkävijäntie 23. Puhelin 3355280. Auki ti-pe klo 10-16 heinäkuun loppuun asti. KULJETUKSET TAVIVAARAN HAUTAUSMAALLE lauantaisin 19.9. saakka. (Ei juhannuspäivänä 20.6). Lähtö klo 13 Rovaniemen linja-autoaseman kaukoliikenne puolen tilauslaiturilta noudattaen paikallisliikenteen reittiä. Odotus Tavivaarassa yksi tunti ja paluu kaupunkiin samaa reittiä. Kuljetuksesta veloitetaan 6 /hlö (alle 12 v. ei maksua). KOTISIVU www.rovaniemenseurakunta.fi PALVELEVA PUHELIN: 010190071. Palveluaika su-to klo 18-01 ja pe-la klo 18-03. RADIO ROVADEI 93, 4 Mhz. Rovaniemen seurakunnan tuottamaa ohjelmaa sunnuntaisin klo 9.55-12. Messu kirkosta klo 10. Tulevan sunnuntain lähetyksen aiheet perjantain Lapin Kansa-lehdessä sekä www.rovaniemenseurakunta.fi Hautaustoimistojen liiton jäsen Palvelemme: ma-pe 10.00-15.00 ilt. ja viikonl.sop. mukaan. Omaisten toivomuksesta myös kotikäynnit. Markku p. 0400 931 774, Janne p. 040 565 8116, fax. (016) 319 737 Rovakatu 15, www.hautauspalveluluoma-aho.fi VALAISEVA LUKUKOKEMUS

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 9 Ei tullut arkkitehtia tuli muusikko Markus Lampela musisoi Soivassa Siilissä, joka palkittiin lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. IHMISET ROVANIEMELTÄ POIS Asun... Oulussa, Rajahaudassa, 50-luvun puutalossa vaimoni ja kolmen lapsemme kanssa. Vanhin lapseni on tosin juuri kotiutumassa armeijasta Rovaniemeltä ja muuttaa syksyllä pääkaupunkiseudulle opiskelemaan. Tähän aikaan vuodesta... kaikki odottavat, että ilmat lämpenisivät. Ja sitten kun ne lämpenevät, kaikki pelkäävät, että lämpimät päivät loppuvat kohta. Semmoista se Suomessa on, kesällä. Työmatkani... kuljen Oulussa paikallisbussilla tai polkupyörällä. Keikkareissuilla istun Soivan Siilin autossa kartanlukijan paikalla, koska minulla ei ole ajokorttia. Työpaikalla... kulttuuritalo Valveen kahvilaravintolassa on meillä pyöreä pöytä, johon kokoontuu pieni vakioporukka aina aamuyhdeksältä kiireettömästi puhumaan asian vierestä, silloinkin kun olisi oikeasti kiire. Sitä pöytää tulee joskus keikkareissuilla ikävä. Lounaalla... syön usein kasviskeittoa. Ihmisten pitäisi syödä enemmän kasvisruokia. Hyvin valmistettu kasvisruoka on yhtä hyvää kuin hyvin valmistettu liharuoka, mutta paljon ekologisempaa. Vapaa-ajallani... soitan irlantilaista säkkipilliä tai siis soitin silloin, kun KUKA? Markus Lampela Syntynyt 1965 Rovaniemellä. Asunut 1965 84 Rantavitikalla, keskustassa ja uudelleen Rantavitikalla. Käynyt Ounaskosken ala-asteen sekä Rantavitikan yläasteen ja lukion. Asunut Oulussa vuodesta 1985. Koulutukseltaan sosionomi (amk) 1998. Ammatiltaan lastenmuusikko/säveltäjä ja yksityisyrittäjä. Työskennellyt aiemmin lastentarhanopettajana ja päiväkodin johtajana. Kuuluu Soiva Siili -duoon ja -orkesteriin. Soiva Siili palkittiin vuonna 2014 lastenkulttuurin valtionpalkinnolla. Harrastaa irlantilaisen säkkipillin soittoa. Perheeseen kuuluvat aviopuoliso Leena Kiuru ja lapset Aukusti (s. 1995), Selma (s. 1998) ja Esteri s. 2006). oli vapaa-aikana aikaa. Enemmän pitäisi ehtiä viettää laatuaikaa irkkusävelmien parissa. Matkustan... mieluiten junalla. On harmillista, että se on niin törkeän kallista Suomessa. Sen pitäisi olla niin halpaa, että kukaan ei haluaisi lentää tai ajaa omalla autolla. PILLIPIIPARI. Pienen tinapillin lisäksi Markus Lampela soittaa mielellään myös säkkipilliä. Viihdyn... hyvin Oulussa, vaikka maaston tasaisuus joskus tympäiseekin. Merestäkin tykkään, mutta siitä ei ole tullut minulle silti mikään pakkomielleparatiisi, olenhan sisämaan kasvatti. Päädyin... lastenmuusikoksi vahingossa. Ei minusta pitänyt tulla ammattimuusikkoa ollenkaan. Arkkitehti piti tulla. Aloitin arkkitehtiopinnot Oulussa vuonna 1985. Suurin saavutukseni... työssäni lienee viime syksynä Soivalle Siilille myönnetty lastenkulttuurin valtionpalkinto. Pitkäjänteinen työmme lastenkulttuurin parissa ja sen hyväksi on nyt huomattu ja huomioitu Helsingissäkin. Soivalla Siilillä on nyt meneillään 20-vuotisjuhlavuosi. Rovaniemeläisenä... on ihan mukavaa olla. Vaikka olen asunut jo 3/5 eletystä Oulussa, koen rovaniemeläisyyteni vahvasti positiivisena osana identiteettiäni. Museoiden ja taidenäyttelyiden vieraskirjoihin kirjoitan aina kotipaikkakunnaksi Rovaniemi / Oulu. Matkustan Rovaniemelle... säännöllisesti perheeni kanssa anoppia ja appea tervehtimään. Omat vanhempani eivät ole valitettavasti enää elossa. Työn puolesta tulen Rovaniemelle seuraavan kerran 28.6. Jutajaisiin esiintymään. AMuseoiden ja taidenäyttelyiden vieraskirjoihin kirjoitan aina kotipaikkakunnaksi Rovaniemi / Oulu. Lempipaikkani Rovaniemellä... on kotitalo Rantavitikalla. Ah, ne kaikki pingis- ja sulkapallomatsit pikkuveljeni Johanneksen kanssa, jotka kaikki hävisin. Talo on myyty, mutta muistot elävät. Arvostan Rovaniemen... Palloseuraa. Pitäisi saada Oulusta joukkue liigaan, niin pääsisin kannustamaan RoPSia Oulussakin. Muistan, kun kerran Rovaniemellä... joulupäivänä vuonna 1984 yliäänikone Concorde lennätti Rovaniemelle 98 brittituristia tutustumaan Lapin luontoon ja joulupukkiin. Olin paikalla, lentokentän kupeessa Rovaniemen Ilmatorjuntapatteriston päävartioasemalla väijymässä. Mitään en nähnyt, mutta kaiken kuulin. Soiva Siili duo & Jukka Takalo koko perheen konsertissa su 28.6. klo 13 Korundi-salissa. Liput 8 e, perhelippu 20 e. Juttusarjassa Rovaniemeltä poismuuttaneet kertovat kuulumisiaan sähköpostin välityksellä. Kenen kuulumisia sinä haluaisit kuulla? Kerro meille: ur.toimitus@uusirovaniemi.fi. Ritva Marttala muistelee Angolan vuosiaan» Rovaniemeläinen rovasti Ritva Marttala on kirjoittanut muistelmakirjan vuosistaan lähetystyössä Angolassa. Muistelmat vievät lukijan jatkuvasti vaihtuviin vaarallisiin tilanteisiin Portugalin siirtomaavallasta itsenäistyneessä nuoressa Afrikan valtiossa. Ritva Marttala oli aluksi työssä Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan rajoittuneessa Angolan eteläisimmässä osassa, jossa taistelivat maan omien puolueiden ja sissiliikkeiden lisäksi myös Namibian mustien vapautusliikkeen Swapon ja heitä takaa-ajaneet Etelä-Afrikan joukot. Angolan nuoren evankelisen kirkon työntekijät ja heidän työtään tukeneet Suomen Lähetysseuran työntekijät olivat sananmukaisesti monen tulen välissä. Myös Angolan valtaan nousseen vasemmistolaisen Mpla-puolueen piirissä kirkkojen väkeen suhtauduttiin ristiriitaisesti. Ritva Marttala on purkanut kirjaansa Angolan-vuosiensa päiväkirjoihin ja kirjeisiin nämä kokemukset. Ne kertovat työstä, jossa vaihtelivat onnistuminen ja epäonnistuminen, inhimillisyyden tunteet, heikkous, pettymys ja avuttomuus, mutta myös ilo ja kiitollisuus. Kirjan nimi Turva Jumalassa tulee Marttalan motosta: Ihminen on turvassa vain siellä, missä Jumala tahtoo ihmisen olevan. Kesän kauneimpia säveliä kirkossa NEA ILMEVALTA KESÄKONSERTTI. Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen on toinen kesäkonsertin solisteista.» Kirkossa kuullaan kesän kauneimpia säveliä Hän on suuri -konsertissa. Solisteina ovat tenori Jyrki Anttila ja basso Jaakko Ryhänen. Säestäjänä on Maija Anttila. Jyrki Anttila on ollut kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan vuodesta 1998. Oopperatehtävien ohessa hän on esiintynyt useiden suomalaisten orkestereiden vierailevana solistina ja maakuntaoopperoissa. Hänellä onkin laaja kokemus erilaisista oopperaproduktioista sekä viihteellisemmistä konserttiesiintymisistä. Anttila tutustui Jaakko Ryhäseen opiskeluaikoina Sibelius-Akatemiassa. Sen jälkeen he ovat esiintyneet paljon oopperalavoilla. Jaakko Ryhänen on suomalainen oopperalaulaja, joka on tehnyt uraa niin Suomen Kansallisoopperassa kuin kansainvälisesti merkittävissä bassorooleissa sekä vieraillut maailman johtavissa oopperataloissa. Jaakko Ryhänen on esittänyt ja levyttänyt myös laulelma- ja viihdemusiikkia. Maija Anttila on pianisti-urkuri, joka on suorittanut ammatilliset opintonsa Sibelius-Akatemiassa. Hän on musiikkiurallaan toiminut kanttorin tehtävissä ja konsertoinut useiden eri laulajien kanssa sekä pianistina että urkurina. Maija Anttila toimii myös Lohjan Operetti-kuoron johtajana. Hän on suuri -konsertti ke 24.6. klo 19 kirkossa. Liput 25/20 e.

10 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 YÖTÖN YÖ MAANANTAINA 22.6. Yötön Yö tuo mukanaan hauskaa ohjelmaa, upeita tarjouksia ja piiiiitkät aukioloajat aina klo 24 asti. TERVETULOA NAUTTIMAAN! AVOINNA KLO 24 ASTI! OHJELMASSA: Scandinavian Music Group - kvartetti esiintyy Sampparin stagella klo 21 ja 23. Yleisö pääsee tapaamaan bändiä ja ottamaan kaverikuvia klo 19. Valtakunnallinen nuorten laulukisa, Nuori Tähti -osakilpailu, klo 12 alkaen. Lisätiedot osoitteesta nuoritahti.fi. Ilmapallojen jakoa klo 12 Kasvomaalausta ala-aulassa Legojen rakennuskisa Lego-nurkkauksessa BioRexin lippumyymälää vastapäätä Maistiaisia Lentävän Poron Teatterin kesän ohjelmistosta tasatunnein klo 17 21 SAMPOKESKUKSEN KESÄALE ALKAA! Olemme avoinna myös sunnuntaina 21.6. klo 12 16, löytöjä voi siis tehdä myös silloin. KÄY TUTUSTUMASSA ONLINE-LEHTEEMME: ONLINE.SAMPOKESKUS.FI SAMPOKESKUKSEN LIIKKEET YÖTTÖMÄSSÄ YÖSSÄ: music bar MUKANA YÖTTÖMÄSSÄ YÖSSÄ:

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 11

12 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 AJASSA Jokilaiva etsii uutta omistajaa Kemijoen Helmi liikennöi viidettä ja viimeistä kesää nykyisen kipparin komennossa. Matkustajaliikenteen toivotaan jatkuvan. MATKAILU Pasi Kokko Kemijoen Helmi juhlistaa 20-vuotista taivaltaan uusissa tuulissa. Ravintola Valdemarin yrittäjät Tuula ja Jukka Alapirtti ostivat laivan viisi vuotta sitten yhdessä Monica Alakurtin ja Mika Lindénin kanssa. Nyt Kemijoen Helmi Oy:n yhtiökumppanit ovat päättäneet laittaa aluksen myyntiin. Ravintolassa meillä on koko ajan enemmän työtä ja lisää ohjelmaa, joten tunnit eivät enää riitä molempiin liiketoimintoihin, Tuula kertoo. Laivan liikennöinti ja ravintolamme kiireisin aika sattuvat vielä pahimmoilleen samaan kesäsesonkiin, jatkaa Jukka. Pariskunta toivoo, että pitkään jatkunut laivaliikenne ei kaupungissa katkea, vaan alukselle löytyy liikennöintiä jatkava yrittäjä. Kaupungista ei löydy toista risteilyalusta, johon mahtuu kerralla lähes sata matkustajaa. Olemme toki valmiit myymään aluksen yksityisellekin omaan käyttöön, Tuula toteaa. SÄÄNNÖLLISESTI huollettu laiva on kohtuullisen hyvässä kunnossa. Katettu ja lämmitetty alus palvelee kesäkuun alusta pitkälle syksyyn sekä tilaus- että reittiliikenteessä. Monella miehellä alkavat silmät kiiltää, kun he kuulevat laivan olevan kaupan. Rasvanäpin vikaa ja tekniikan tietämystä on hyvä olla uudellakin omistajalla, jotta moottorit tulee huollettua, sanoo ajoneuvoasentajan koulutuksen aikoinaan suorittanut Jukka. AMonella miehellä alkavat silmät kiiltää, kun he kuulevat laivan olevan kaupan. Ihan kuka tahansa ei voi alkaa ajaa matkustaja-alusta, vaan laivan ohjaaminen edellyttää kuljettajakoulutusta ja koulutuksen suorittamisesta saatavaa kuljettajankirjaa. Ravintola-alan kokemus on laivan uudelle luotsille eduksi, mutta ei MIKÄ? Kemijoen Helmi Rakennettu vuonna 1995 kolmesta uiton rautaveneestä katamaraanityyppiseksi matkustaja-alukseksi. Kolme voiman siirtoon tarkoitettua dieselmoottoria sekä yksi dieselmoottori aggregaattina tuottamassa alukselle sähköä. Aluksen pituus 15 metriä, leveys 10 metriä. Rekisteröity 99 matkustajalle. Omistajat vuodesta 2010 Tuula ja Jukka Alapirtti, Monica Alakurtti ja Mika Lindén. Risteilee Kemijoella ja Ounasjoella, maisemaristeilyt keskiviikkoisin ja torstaisin. Risteilykausi jatkuu syyskuun loppuun. A-oikeudet, myynnissä ruokaa, kahvia ja virvokkeita, vuokrattavissa myös erilaisten tapahtumien pitopaikaksi. välttämätöntä. Alapirtin pariskunta on valmis tarjoamaan pitopalveluaan myös seuraavalle omistajalle. VIIMEINEN RISTEILYKESÄ. Ravintolayrittäjät Jukka ja Tuula Alapirtti yhtiökumpp KAPTEENINA toimiva Jukka Alapirtti on luotsannut Kemijoen Helmeä noin sata risteilyä kesässä. Yhden suven aikana mittariin tulee 1 200 kilometriä, joten Rovaniemen jokirannat ovat tulleet tutuiksi. Toisena kipparina toimii tarvittaessa Heikki Laakso. Laivamatkustajista pääosa on kotimaisia, ulkomaalaisten osuus on alle viidennes. Tilausristeilyjä on etenkin alkuja loppukesästä. Keskikesän täyttävät maisemaristeilyt ja ohjelmalliset risteilyt, Tuula Alapirtti sanoo. Kauden aloitukseen suurin vaikuttaja on Kemi- ja Ounasjoen tulvatilanne. Tänä vuonna kevättulva oli vaikein Alapirttien omistajakaudella ja hidasti aloitusta. Yleensä kausi on Jutajaisten helmiä: Timo Tuominen laulaa Breliä suom ROLLOFONI Marko Niemelä Kirjoittaja on musiikki-ihminen, joka Rollofoni-palstalla avaa Rovaniemen tulevia musiikkitapahtumia. Ranskalaiset laulajat. Heidän sointinsa ihanuus ei ole mysteeri. Kysymyshän on nimenomaan ranskan kielen soinnukkuudesta ja hienostuneesta, kulttuurisidonnaisesta tavasta tuoda äänteiden yksityiskohdat tunteikkaasti kuuluville. Vaikka Patricia Kaas laulaisi luetteloa Lyonin kaatopaikoista, kuulostaisi se sensuellilta. Serge Gainsbourg puolestaan lauloi oikeasti törkeyksiä, mutta oh là là, ranskaksi. Edith Piaf saa meidät edelleen kyynelehtimään, vaikka emme ymmärtäisi sanaakaan ranskaa. Aina laulajan ei tarvitse olla syntyperäinen ranskalainen. Riittää kun mainitsee belgialaissyntyisen Jacques Brelin (1929 1978), Pariisissa lähes koko ikänsä asustaneen chansonin mestarin. Entäpä miten sujuvasti kääntyvät Brelin rytmikkään eloisat chansonit suomeksi? Siihen tarvitaan sielukas ammattilainen Timo Tuominen on juuri sellainen. TULKITSIJA. Brelin lauluja tulkitseva Timo Tuominen on itse suomentanut osan lauluista. SUOMEN KANSALLISTEATTE- RIN karismaattinen näyttelijä Timo Tuominen (s. 1964) on tuttu monista kotimaisista elokuvista ja musikaaleista, kuten Housut pois (Helsingin kaupunginteatteri), jossa hänellä oli pääosa. Tuominen on esittänyt Brelin lauluja jo vuodesta 2011. Ensimmäisessä Brel-lauluillassaan hän lauloi parikymmentä tunnetuinta suomennettua laulua. Haltioituneen vastaanoton innoittamana Tuominen järjesti toisen illan, jota varten hän käänsi esitettävät laulut yhtä lukuun ottamatta itse. Tuominen laulaa ja tulkitsee lauluja elämän suurista kysymyksistä rakkaudesta Breliin. Hänen esityksistään on sanottu, että ne saavat suomalaiset kuulijat rakastumaan äidinkieleensä ja kaivamaan Brelin elämää ja kuolemaa sekä parisuhteita käsittelevät rosoiset chansonit uudelleen esille levylautasille pyörimään selkeästi vinyylikauden musiikkiahan kaikkine varjoineen ja valoineen ne monelle meistä edustavat. Mahtavaa saada Tuomisen Brel-ohjelma tänne Rovaniemelle! JUTAJAISTEN TÄMÄNVUOTI- NEN ohjelma on mielestäni muutenkin todella onnistunut. Nostan

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 13 PASI KOKKO neineen ovat päättäneet laittaa Kemijoen Helmen myyntiin. alkanut kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mutta nyt liikennöinti alkoi vasta 9. kesäkuuta. Tänä kesänä Kemijoen Helmi tarjoaa risteilyjä juhannusaatosta lähtien syyskuun loppuun. Keskiviikkoisin ja torstaisin ajettavilla maisemaristeilyillä Kemijoen Helmi puksuttaa kahden tunnin kierroksen Kemijoella ja Ounasjoella. Ohjelmallisia risteilyjä tarjotaan myös viikonloppuisin. Luvassa on muun muassa bluesristeily sekä burleski ja karaoke -risteily. Kesän uutuus on ensimmäisen kerran 11. heinäkuuta ajettava pitkä jokiristeily Valajaiselle, josta paluukyyti kaupunkiin on linja-autolla. Oletko valmis edustamaan Suomea, Lappia ja joulun arvoja maailmalla? Santapark Oy on Suomen johtava jouluelämysten tuottaja. Toimintamme kasvaessa voimakkaasti Aasiassa sekä erityisesti Kiinassa tarvitsemme lisää Joulupukin apulaisia. Joulupukin apulaisena työskentelet satumaisten ohjelmapalvelujen parissa tarjoten ikimuistoisia elämyksiä erityisesti lapsiperheille. Olet etsimämme henkilö, mikäli: Lähetä meille 30.6. mennessä vapaamuotoinen kertomuksesi siitä, miksi juuri sinä olisit hyvä Joulupukin apulainen, sekä kuvallinen cv:si osoitteeseen tai Vuokko Kuusela, puh. 050 5176979 eksi tässä seuraavaksi muutamia kiinnostavia helmiä. Tuomisen konsertin jatkoissa saadaan Korundin kahvilassa nauttia Reijo Ahosen ja Elina Hautakosken laulelmamusiikista maailmalta sekä Jaakko Laitisen & Väärä Rahan ainutlaatuisesta Lapland Balkan-revittelystä. AJutajaisten tämänvuotinen ohjelma on mielestäni muutenkin todella onnistunut. Perjantaina on luvassa muun muassa kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen 150-vuotisjuhlakonsertti, jossa esiintyy suuri joukko lappilaisia kuoroja otsikolla Laulun mahti. Jos laadukas kuoromusiikki nappaa vielä illalla Juta-areenalla, kannattaa ehdottomasti huomioida Vocaliisat, uusi ja ohjelmaltaan paikallisista kuorokulttuuria rikastuttava naiskuoro. Myös Kimmo Pohjonen & Ismo Alanko ovat varma valinta. Lauantain Aki Sirkesalo Tributessa laulavat Sami Pitkämö, Jussu Pöyhönen ja Sami Saari. Hienoa, että Akia ja hänen laulujaan kunnioitetaan myös Jutajaisissa. Päätöspäivän kohokohtiin lukeutuu taatusti koko perheen konsertti Nuori sirkus ja Vastarannan siili, jossa mukana ovat Sirkus Taika-Aika, Jukka Takalo ja kenties Suomen paras lastenmusiikkiduo Soiva Siili. Suosittelen lämpimästi! Rakastakaa Quand on n a que l mour to 25.6. klo 20 Korundi-salissa. Timo Tuominen, laulu, Tomi Rikkola, kitara ja alttoviulu, Tuomo Kuure, kontrabasso, Juha Menna, rummut ja lyömäsoittimet, Marko Roininen, piano ja haitari. Liput 15/10 e. Kevyen liikenteen väylien kunto ja kunnossapito huolettavat kaupunkilaisia» Rovaniemen kävelyn ja pyöräilyn kehittämissuunnitelmaa varten tehtyyn kyselyyn vastasi yli tuhat kaupunkilaista. Kehittämissuunnitelman lähtökohtana on tavoite kasvattaa kävelyn ja pyöräilyn osuutta alueella asuvien ja toimivien päivittäisessä liikkumisessa. Nykyisin kävellen ja pyörällä tehdään hieman alle kolmannes matkoista. Asukaskyselyn perusteella kaupunkilaisia huolettavat tai haittaavat eniten jalankulku- ja pyöräteiden kunto ja talvikunnossapito, tietyöaikaiset liikennejärjestelyt sekä tienylitysten turvallisuus. Myös jalankulun ja pyöräilyn selkeämpää erottelua toisistaan sekä pyöräpysäköinnin kehittämistä toivotaan. LIIKENNETURVALLISUUDEN osalta jalankulun ja pyöräilyn olosuhteet saavat tyydyttävän arvosanan. Vastaajat tosin jakautuvat selkeästi kahteen ryhmään: paljon turvattomuutta kokeviin ja vain vähän turvattomuutta kokeviin. Jalankulku koetaan hieman turvallisemmaksi kuin pyöräily. Liikennekäyttäytymisen osalta suurimmat haasteet koetaan tienylityksissä ja niihin liittyvien väistämissääntöjen noudattamisessa tai osaamisessa. Kyselyyn vastanneista peräti 47 prosenttia kertoi joutuneensa onnettomuuteen tai vaaratilanteeseen kävellen tai pyörällä liikkuessaan. KÄVELYN JA pyöräilyn määrän lisäämiseen Rovaniemellä on kehittämistarpeista huolimatta kuitenkin runsaasti potentiaalia. Kaupungin tiivis koko ja eri toimintojen hyvä saavutettavuus etenkin pyöräillen on yksi merkittävimmistä tekijöistä. Nykyinen verkosto on myös varsin kattava. Asukaskyselyn tuloksiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa http://apps. strafica.fi/rovakapy/asukaskysely.

s. 13 KAIKKI RESEPTIT TESTATTU PIR K K A-K OE KEITTIÖ SS Ä 14 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 Tarjoukset voimassa KE-PE 17.-19.6.2015, tai niin kauan kuin tarjoustuo GRAAVI- ja KYLMÄSAVU- LOHIVIIPALEET 29 90 39 PALVELUTISKILTÄMME Ke-To: Herkullinen KIRJOLOHEN MÄTI 90 KCM-kotikeittiön KATKARAPU- KIMARA 16 90 KCM-kotikeittiön GRILLAAJAN SALAATTI 13 50 KCM-kotikeittiön MANGORAHKA 11.ḵg TUNN 7 99 raj. 2 pkt/tal. 7 95 raj. 2 pkt/tal. 14 95 ERÄ! Tuore NORJAN LOHIFILEE vacuumipakattu ERÄ! Tuore KIRJOLOHI kokonainen, Suomi Atria takuumurea NAUDAN ULKOFILEE palana 6 95 HK Viljaporsaan ULKOFILEEPIHVIT marinoitu ja maustamaton, n. 1,2-1,3 Hinta ilman K-Plussa-korttia 7,95/ 3 99 Kariniemen Kananpojan GRILLIBOXI n. 1,7 ja UUTUUS BUFFALO n. 1 6 99-12 % Kokonainen SAVUKIRJOLOHI Suomi 9 95 KYLMÄSAVU- KIRJOLOHIVIIPALEET 400 g 19,88/ 7 95 NEKTARIINI 1 rasia Espanja, 1,69/ 1 69 rs Syöntikypsä AVOCADO 2 kpl/370 g Peru, 5,38/ 1 99 pkt Flora RUOKA 2,5 dl myös laktoositon (ei maustetut) ja Flora Kuohu, 3,16/ 0 79 tlk Knorr Ranskalainen SIPULIKEITTO 2x52 g 15,87/ 1 65 pkt UUTUUS! HK porsaan SPARE RIBS n. 2 18 99 Takuumurea naudan SISÄPAISTIPIHVI öljy, pippuri ja naturel HK Kabanossi GRILLIMAKKARA 360-400 g 4,38-4,86/ 3 50 rs 2 pkt -20 % Hinta ilman K-Plussa-korttia ja yks. 2,19/pkt (5,48-6,08/) Esikeitetty PALAMAISSI 4 kpl/400 g Espanja, 1,73/ 0 69 pkt Sunnuntai OHUKAIS- ja VOHVELIJAUHE 300 g 5,30/ 1 59 pkt Taas uudet ruokavinkit K-RuokaPirkassa. Pirkka.fi Tammikuussa MAISTUVAT SOPAT s. 20 delman & HAUDUTTAEN HYVÄ TULEE Kyljys-juurespannu s. 5 Possu-fenkolipata s. 7 Näin kevennät vinkki x 5 K-RuokaPirkka uudistuu 2014 www.k-citymarket.fi ROVANIEMI

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 15 tteita riittää. SALAATTIBAARISTA SALAATIT JA LISUKKEET! Meillä leivotaan jauhoista! Myymäläleipomomme tuotteet ovat säilöntä- ja lisäaineettomia! ETUSTI PARHAIMMAT TARJOUKSET Candyking IRTOKARKIT 5 99 raj. 2 /tal. -16 % 4 99 rs HK Viljapossun KASSLERPIHVI 900 g 5,54/ Hinta ilman K-Plussa-korttia 5,99/rs (6,66/) 5 99 Porsaan maustettu GRILLIKYLKI 1 70 2 PS ERÄ! PERUNA 1 pussi Suomi, SÄÄVARAUS, 0,85/ Antell Ruis- ja Saaristolais- NAPPISET 250-320 g 6,22-7,96/ 1 99 ps Vaasan ISOPAAHDOT 500-535 g 2,97-3,18/ 1 79 59 kpl Pullapirtin OHRARIESKA 450 g ja PERUNARIESKA 350 g 3,98-5,11/ 1 79 kpl COCA-COLA 1,5 l 4-pack 0,57/l 4 99 /tal. -00 % Pingviini MAITO- JÄÄTELÖT 1 l 1,99/l sis. pnt. 1,60 raj. 2 erää 1 99 pkt 4 -pack -12 % Hinta ilman K-Plussa-korttia 5,49/pak. (0.65/l) sis. pnt. 1,60 4 pl Hartwall JAFFA 1,5 l 0,57/l 5 pnt. 1,60 raj. 2 erää/tal..-sis. Hinta ilman K-Plussa-korttia 2,69-2,89/pl (1,53-1,66/l) sis. pnt. 0,40 UUTUUS A le Coq Grape LONKERO 4,7% 0,33 l 12-pack 3,82/l 16 92 sis. pnt. 1,80 Voimassa 1.6.2015 alkaen 12 -pack Karhu OLUT 4,6% 0,33 l 18-pack 2,91/l 19 98 sis. pnt. 2,70 Voimassa 30.3.2015 alkaen ROVANIEMI Pulkamontie 1, puh. 010 538 7100 KE-TO 8-21, PE 8-12, LA SULJETTU, SU 12-18 12 -pack Upcider DRY APPLE SIIDERI 4,7% 0,33 l 12-pack 4,58/l 18 96 sis. pnt. 1,80 Voimassa 4.5.2015 alkaen 18 -pack 11 90 95 99 88 pkt rs sis. 0,90 pnt. Atria Atrilli GRILLIMAKKARA 400 g 2,48/ 12 7 995 rs rs Atria GRILLIPALETTI 1 porsaan ulkofilepihvi, naudan sisäpaistileike, broilerin sisäfi lee, 12,95/ 3 50 2 kpl TUOREJUUSTOT 180 g 9,72/ Hinta yksittäin 1,85/kpl (10,28/) www.k-citymarket.fi

16 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 REVONTULEN & RINTEENKULMAN MAANANTAINA 22.6. SHOPPAILLAAN PUOLEEN YÖHÖN ASTI! JUHANNUKSEN AUKIOLOAJAT: 2000 ILMAPALLOA JAOSSA KLO 12 18! Palloja jakamassa myös maskotti Repolainen. JUHANNUSAATTONA PE 19.6. KAUPPAKESKUS REVONTULI 7 12 S-Market ja Suomalainen Kirjakauppa 9 12 Seppälä ja KappAhl KAUPPAKESKUS RINTEENKULMA 8 12 Anttila, Clas Ohlson ja K-Supermarket Rinteenkulma 9 12 Alko JUHANNUSPÄIVÄNÄ LA 20.6. Kauppakeskukset suljettu SUNNUNTAINA 21.6. KAUPPAKESKUS REVONTULI 12 16 Kaikki erikoisliikkeet 12 18 S-Market KAUPPAKESKUS RINTEENKULMA 12 16 Lindex ja Clas Ohlson 12 18 K-Supermarket Rinteenkulma /kauppakeskusrevontuli @kauppakeskusrevontuli Avoinna: ARK 8 21 LA 8 18 SU 12 18 Erikoisliikkeet: ARK 10 20 LA 10 18 SU 12 16 www.kauppakeskusrevontuli.fi

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 17 ALE KUUMIMMILLAAN! Kaikki Revontulen sekä Rinteenkulman liikkeet avoinna klo 24 asti! LIIKUNTAPUISTO HopLopin ja Rollohallin Pop-Up -liikuntapuisto Gamestopin vieressä (klo 14 20). JÄÄTELÖBAARI Arctic Ice Cream Factoryn kesän jäätelöbaarin avajaiset (Revontulessa heinäkuun ajan). PIIRUSTUSKILPAILU Lasten piirustuskilpailu Revontulessa klo 15 18! Kaikki osallistuneet palkitaan. KESÄMUSA-DJ DJ R1 & Friends tarjoilee kesämusaa Revontulen käytävällä (klo 18 24). POP-UP -RAVINTOLOITA Arctic Boulevard, Monte Rosa ja Bull Bar & Grill Pop-Up -ravintolat Revontulessa (klo 16 24). Kauppakeskus Rinteenkulma Koskikatu 25, Rovaniemi Avoinna ark. 8 21, la 8 18, su 12 18 (K-Supermarket ja Anttila) rinteenkulma.fi Konttinen

18 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 LOMILLE LOMPSIJAN LOMATÄRPIT! KAKKOSTELEVISIOKSI JA MÖKILLE! USB-TALLENNUS 32 LED-TV 200 Hz CMP. Antenni- ja kaapeliverkon teräväpiirtodigivirittimet. EPG ohjelmaopas. Hyvät liitännät. CI+korttipaikka. USB-tallennus. Energialuokka A. IPS-PANEELI! LG-LAATUA! 279, 429, (349, ) (499, ) 42 Full HD IPS LED-TV IPS-paneeli mahdollistaa todella laajat katselukulmat sekä hyvän kuvanlaadun. 100 Hz MCI. Teräväpiirtodigivirittimet antenni-, kaapeli- ja sateliittiverkkoon. CI+korttipaikka maksu-tv-korteille. USB-tallennusmahdollisuus. Energialuokka A. ISO 19,5 NÄYTTÖ, NELIYDINSUORITIN All-in-One tietokone Yksiosainen tietokone, jossa kaikki näyttö, prosessori, näytönohjain, tallennustila, muisti ja kaikki muu sijoitettuna samaan, tyylikkääseen koteloon. Käyttö on mukavan langatonta ainoa johto on virtajohto. Koneen mukana tulee Logitechin laadukas langaton näppäimistö ja hiiri. 299, (399, ) (99, ) Lasertulostin HL-L2300D 69, Brother HL-L2300D on ihanteellinen tulostin pieneen toimistoon. Tulostaa jopa 26 mustavalkosivua minuutissa, joten työt valmistuvat t nopeasti. Kätevän muotoilun ja hiljaisen käyntiäänen ansiosta tulostin voidaan sijoittaa lähes mihin tahansa. LASERTULOSTIN Heti Valmis -tietokone Lenovon kannettava tietokone, joka on valmiiksi asennettu virus- ja tietoturvalla. Tietokone tarvitsee vain käynnistää ja se on valmis käyttöön. Mukana laadukas reppu kuljettamista varten. (499, ) 329, Kannettava tietokone B50-70 I3 Energiatehokas Intelin i3-suoritin on suunniteltu mobiiliin työntekoon. Heijastamaton 15,6 teräväpiirtonäyttö. Hiljainen käyttää, hyvä ergonomia sekä liikkuvaan työhön suunniteltu akkukesto (n. 6 tuntia). (599, ) 499, HETI VALMIINA PERUSKÄYTTÖÖN! SIS. VIRUSTURVAN WINDOWS 7 TAI WINDOWS 8.1 VALINTASI MUKAAN TARJOUKSET VOIMASSA 17.6.-30.6.2015 TAI NIIN KAUAN KUIN TAVARAA RIITTÄÄ. TUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT. ROVANIEMI TTY CENTER Vierustie 5 Puh. 020 152 0300 Avoinna ma-pe 9-17, la 10-15 www.veikonkone.fi, www.tty.fi

Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 19 10 KK KOROTONTA MAKSUAIKAA! Ostos maksetaan kymmenessä tasaerässä. Ainoa kulu on tilinhoitopalkkio 4 /kk. Esimerkkilaskelma: Ostos 1200 tai 124 /kk, korko 0 %, luottohinta 1240. Aktiiviraha on jatkuva luotto, jonka tilinhoitopalkkio on 4 /kk ja vuosimaksu 30 toisesta vuodesta alkaen. Todellinen vuosikorko 1500 euron luottosaldolle on 17,27% (4/2015), kun nimelliskorko on 13,17%. Luoton myöntää Handelsbanken Rahoitus Oyj, kotipaikka Helsinki. TEKNIIKAN MAAILMAN TESTIVOITTAJA! Autojääkaappi DOMETIC RC260 Handsfreekuuloke BH-112U Vara-akku 2200 mah DC-16 VIRTAA MISSÄ VAAN! Vara-akku 10000 mah V920 LATAA PUHELIMESI JOPA 8 KERTAA YHDELLÄ LATAUKSELLA 95, DOMETIC-LAATUA! TOIMII MYÖS VERKKOVIRRASSA! 9, 90 PUHU TURVALLISESTI LIIKENTEESSÄ! 9, 90 39, Matkakaiutin BT2500 Ota mukaan rannalle tai mökille! Bluetooth, sisäinen akku, USB-lataus, mikrofoni. Toistaa musiikkia 5 tuntia yhdellä latauksella. 49, KAIUTIN MATKALLE MUKAAN! Galaxy Xcover 3 Kauan odotettu uutuus Samsungilta! Vedenpitävä ja pölytiivis IP67:n mukaisesti. Parannettu akunkesto jopa 50% enemmän puheaikaa verrattuna edeltäjäänsä. Huippunopeat 4G-yhteydet. Uusi Android-versio. 249, ODOTETTU UUTUUS! Tablet-tietokone A3500-FL Lenovon 7 tablet-tietokone ensimmäiseksi taulutietokoneeksi tai vaikkapa kesälomille auton takapenkkiläisten käyttöön! Huikea sovellus- ja pelivalikoima Google Playn kautta. Mukana laadukas suojalaukku ja kuulokkeet! 99, VIIHDETTÄ AUTON TAKAPENKILLE! 7 1400 k/min A +++ UPON PESUKARHU! Edestä täytettävä pyykinpesukone Helppokäyttöinen pesukone 7 kapasiteetilla, 1400 kierroksen linkouksella ja selkeällä suomenkielisellä käyttöpaneelilla. Energialuokka A+++. Itsepuhdistusohjelma, jonka avulla raikastat koneen rakenteet ja estät bakteerien ja pesuainejäämien tarttumista tekstiileihin. 333, (499, ) Päältä täytettävä Jääkaappipakastin pyykinpesukone Jääkaapin ja pakastimen 6 täyttömäärä, nopea automaattisulatus, turvalasihyllyt, 30 min pesu, pikapesu- ja LED-valaistus, elektroninen ajastintoiminnot. Tuuletusventtiili lämpötilanohjaus, pikajäähdytys ja estää epämiellyttävien hajujen ja pikapakastus. TwinTech-tekniikka homeen muodostumisen rumpuun. takaa ihanteellisen kosteustason Aina puhdas pesuainelokero. jääkaapissa. 479, (649, ) 299, (399, ) TÄYTTÖMÄÄRÄ 6 KG EI TARVITSE SULATTAA! SAIMME ERÄN KÄYTETTYJÄ TIETOKONEITA! ThinkPad X201 (käytetty) Lenovon käytetty kannettava tietokone mm. Intelin i7- suorittimella, 128 Gt SSD-muistilla ja telakalla. Windows 7 Professional. Huippukone työkäyttöön peruskoneen hinnalla! 349, INTEL I7-SUORITIN 128 GT SSD HUH HELLETTÄ MIHIN HINTAAN! 45 cm leveä astianpesukone Sopii pienempäänkin keittiöön. Koneeseen mahtuu jopa 10 hengen astiastot. Neljä tehokasta pesuohjelmaa. Tilavat ja tukevat korit sekä lapsilukko. 349, SÄÄSTÄ 150 EUROA! TILAIHME (499, )

20 Uusi Rovaniemi Keskiviikko 17.6.2015 MENOKSI TEATTERI Rölli ja Metsänhenki pe 19.6. klo 16 (kaupungin tilausesitys) ja su 21.6. klo 18 Konttisen kesäteatterissa. Liput 15/12 e. Mies joka ei osannut sanoa ei, näytelmäryhmä Saalojen esitys to 18.6. klo 18 Laurin pirtin pihalla, Pohjolankatu 25. Liput 10 e. MUSIIKKI Iltamusiikki to 18.6. klo 19 Rovaniemen kirkossa. Vapaa pääsy. Hän on suuri -konsertti ke 24.6. klo 19 Rovaniemen kirkossa. Liput 25/20 e. Solisteina Jyrki Anttila ja Jaakko Ryhänen, säestäjänä Maija Anttila. Kauppatori laulaa ja soi -yhteislaulutilaisuudet tiistaisin klo 18 Kauppatorin torikahviossa. Yhteislaulua tiistaisin klo 13 Lähteentien pirtillä. Leo Vierelä ja Viljo Askola laulattavat. ROCK, TANSSIT, KLUBIT Trio Laplanders ke 17.6. klo 20 24 Valdemarissa. Liput 10 e. Jukka Lampela & Lapponia pe 19.6. klo 22 02 Valdemarissa. Liput 15 e. Tanssiorkesteri Melekoset pe 19.6. klo 21 1.30 Sinetän Seolla. Liput 10 e (käteisellä). Piston juhannustanssit pe 19.6. klo 19 Pistossa, Valtakatu 23. Vapaa pääsy. Viihde-Huhtalat laulattaa ja tanssittaa pe 19.6. Nätin Tuvassa, Muurolassa. Liput 5 e. Karaoketanssit pe 19.6. ja la 20.6. klo 21 Poro-Pekan Pirtin tallin vintillä, Patokoskella. Liput 5 e. Plukihäiriö Lupi: Rocking the blues, kitaristit asialla la 20.6. klo 21 Korundissa. Liput 15 e. Jettiset la 20.6. Valdemarissa. Liput 10 e. Jarkko Honkanen & Taiga sekä Seppo Hakorinne la 20.6. klo 20.30 1.30 Suukosken Keitaalla Tervolassa. Liput 16 e. Orkesteri Vetonaula ke 24.6. klo 20 24 Valdemarissa. Liput 10 e. LIIKUNTA, URHEILU Napa-Pesis - Oulu, pesäpallon miesten suomensarjan ottelu ke 17.6. klo 18 Korkalovaaran pallokentällä. RoPS - Ilves, jalkapallon Veikkausliigan ottelu ma 22.6. klo 18.30 Keskuskentällä. Liput 5 15 e, alle 7-v. ilmaiseksi. FC Muurola - FC Kemi-Tornio Akatemia, miesten jalkapallon Lapin Nelosen ottelu ke 24.6. klo 19 Keskuskentällä. Vapaa pääsy. Napa-Pesis - Ii, pesäpallon miesten suomensarjan ottelu ke 24.6. klo 18 Korkalovaaran pallokentällä. Puistojumppaa torstaisin klo 18.30 19.30 Saarenkylän urheilukentällä 25.6. saakka. Ei sateella, sateen tulee loppua tunti ennen jumppaa. Ilmainen. Puistojumppaa tiiistaisin klo 18 19 Susivoudin kentällä 31.7. saakka. Ei sateella, sateen tulee loppua tunti ennen jumppaa. Ilmainen. Kesäjoogaa tiistaisin klo 18 19.30 Ylen salilla, Jorma Eton tie 8. Kertamaksu 7 e maksetaan käteisellä ohjaajalle. Järj. Rovaniemen jooga ry. MUUT Koko perheen juhannusjuhla pe 19.6. klo 18 Valdemarissa. Lipunnosto, Suomen suven julistus sekä Siepakoiden laulu- ja tanssiesityksiä. Vapaa pääsy. Juhannuskokko ja yöttömän yön tunnelmallista musiikkia Valdemarin rannassa pe 19.6. klo 24. Vapaa pääsy. Juhannusaatto Kirkkolammella -tapahtuma pe 19.6. klo 20 Rauhankatu 70:ssä. Hartauksia, musiikkia, pyhiinvaellus lammen ympäri. Vapaa pääsy. Kansainvälinen kaikkien rotujen koiranäyttely la su 20. 21.6. Napapiirin messualueella. Liput 5 e, alle 15-v. ja avustajat ilmaiseksi. Suomen Tivoli pe ma 19.6. 6.7. Ounaspaviljongilla. Juhannusaattona 19.6. klo 15 24, ma pe klo 15 21, la su klo 12 21. 1 lippu 4 e, 10 lippua 31 e, päiväranneke 30 e. Valtakunnalliset Toto76-juhannusravit su 21.6. klo 14 Mäntyvaaran raviradalla. Kaupunkijuna Nätti-Jussin kiertoajelut ma la klo 11, 14 ja 17 (poikkeus: ei kulje pe la 19. 20.6.). Lähtö Hotelli Pohjanhovin vierestä, ravintolalaiva Lumikin edestä, pysäkki myös Lordinaukiolla, säävarauksella. Liput 7 e, alle 12-vuotiaat 3 e. NÄYTTELYT KORUNDI Lapinkävijäntie 4. Avoinna joka päivä klo 10 18. Liput 4/8 e. Taide-torstaisin vapaa pääsy klo 18 20. Carried by Light Marja Pirilä 27.9. saakka. Heinäkengät heittelevät Elämää Lapin mailla, Andreas Alarieston juhlanäyttely 27.9. saakka. Kursk ja Melankolia 18.10. saakka. Kuukauden taiteilija: Lenita Rundgrenin näyttely 28.6. saakka Korundin kahvilassa, vapaa pääsy. ARKTIKUM Pohjoisranta 4. Avoinna ti su klo 10 18, ma suljettu. Liput 12/8/5 e, alle 7-vuotiaille vapaa pääsy. Tikusta asiaa Arktisen puun tarina 10.4.2016 saakka. Wir waren Freunde Olimme ystäviä, saksalaisten ja suomalaisten kohtaamisia Lapissa 1940 1944, erikoisnäyttely 10.1.2016 saakka. Barents Stories How do we see the sea? -kirjanäyttely Arktikumin kirjastossa. Vapaa pääsy. Pohjoiset keinot, Lapin maakuntamuseon perusnäyttely. Muuttuva Arktis, Arktisen keskuksen perusnäyttely. TIEDEKESKUS PILKE Ounasjoentie 6. Avoinna ma pe 9 18, la su 10 18. Liput 7/5 e, alle 7-vuotiaille vapaa pääsy. Kesäkauden avajaiset ke 17.6. klo 9 18. Vapaa pääsy. Pohjoisten metsien kestävä käyttö ja monimuotoisuus, tiedekeskuksen perusnäyttely. Luonnos, arktinen luonto muodon inspiraationa Pilke Cafessa 30.9. saakka. Vapaa pääsy. KAUPUNGINKIRJASTO Jorma Eton tie 6. Pääkirjasto avoinna 30.8. saakka ma to klo 9 19, pe 9 17, la 11 15. Lehtisalit, aula ja Lapponica-salin näyttely avoinna la klo 9 15, su klo 11 15. Huom: Kirjasto on suljettuna 19. 21.6. Lähteentien pirtin historiaa ja nykyaikaa Aalto-salin vitriinissä 27.6. saakka. Siveltimen hiljainen kosketus, Liisa Tervahaudan akvarelleja Lapponica-salissa 28.6. saakka. Napapiiriltä pohjoiseen, Martta Niemen ja Ulla Hoikan grafiikkaa ja maalauksia kirjaston aulassa 28.6. saakka. Der Weg nach Lappland Tie Lappiin, saksalaista ja suomalaista kirjallisuutta sota-ajan Lapista Lappi-osastolla 27.7. saakka. GALLERIA-TAIDELAINAAMO NAPA Kairatie 3. Avoinna ti to klo 12 18, pe klo 11 17, la klo 12 16. Tiera1, valokuvaajaryhmä Tieran yhteisnäyttely 24.6. saakka. Falling, Hanna Järvenpään tekstiilikollaaseja Studio Mustanapassa 24.6. saakka. VARJO-GALLERIA Rovakatu 40, Avoinna ma-pe 10 17, lasu 12 16. Helena ja Krista Aulan maalauksia 21.6. saakka. MUUT Merkillistä keramiikkaa, Studio Kreakin myyntinäyttely Lauri-tuotteet Oy:n aitassa, Pohjolankatu 25, 7.7. saakka. Avoinna ti pe klo 11 17, la klo 12 16. Elämän laineilla -näyttely Saarenkylän kirjastossa 30.6. saakka. LISÄÄ MENOJA» NAPAVITONEN LÄHETÄ MENOTIETO Menoksi-palstalla julkaistaan tietoja tulevista yleisötapahtumista. Keskiviikkoisin tapahtumakalenteri. Lauantaisin juttuja ja kuvia. Lähetä tiedot sähköpostilla: ur.toimitus@uusirovaniemi.fi Lähetä tiedot ajoissa: keskiviikon lehteen viimeistään tiistaina klo 10 ja lauantain lehteen viimeistään torstaina klo 12. Menotiedot ovat toimituksellista materiaalia. Toimitus valitsee ja käsittelee julkaistavat tiedot. Häitä suunnitellessa» Marimekon myymäläpäälliköllä Niina Kansanaholla riittää työkiireiden lisäksi vipinää myös yksityiselämässä. Omien häiden suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa, vaikka juhlapäivä on vasta ensi helmikuussa. Mekko on jo hankittu ja hääpaikkakin on varattu. Häät järjestetään Arctic Snow Hotelin jääkappelissa Lehtojärvellä. Niinalla on irlantilainen sulhanen. Pariskunta meni kihloihin neljä vuotta sitten ja samoihin aikoihin he rakensivat oman talon Ounasrinteelle. Puusepän koulutuksen saanut sulhanen työskentelee kirvesmiehenä. Sulhaseni on oppinut jo jonkin verran suomea, jota hän tarvitsee työssään, Niina kertoo. Sen verran häiden suunnittelu vie aikaa, että Niina aikoo viettää lomaa Suomessa ja nauttia kesästä synnyinseudullaan Rovaniemellä. Ainoa lomareissu saatetaan tehdä Irlantiin tapaamaan sulhasen perhettä. Näkyykö Marimekon ilme myös tulevissa häissänne? Voi olla, että juhlan koristelussa ja pöytäliinoissa se näkyy, mutta on vielä ennenaikaista sanoa, minkä verran. Kodin sisustuksessamme Marimekko kyllä näkyy ja kotimme onkin varsinainen yrityksen showroom, Niina Kansanaho sanoo. Seuraavaksi Napavitoseen vastaajaksi Niina Kansanaho haastaa kultaseppä Juha Jangerin. 1. Mistä kalastustavasta Tornionjoen Kukkolankoski on kuuluisa? 2/2 2. Kenen muistolle omistettiin viime viikonloppuna pidetyt Sodankylän filmifestivaalit? 0/2 3. Mikä omien sanojensa mukaan hyväsydäminen vuokraisäntä sisällyttää nimeensä Rooman valtakunnan rikkaan yläluokan, patriisien suosiman kaupunkitalon? 2/2 4. Mikä seuraavista muinaisessa domuksessa (room.) tarkoitti oleskeluhuonetta? a) Culina b) Atrium c) Cubiculum 3/3 5. Mihin kaupunkiin Venäjä perusti arktisen prikaatin viime vuonna? a) Kantalahteen b) Alakurttiin c) Montšegorskiin 3/3 6. Minkä Rovaniemen keskustan alueen kadulla sijaitsee pubi Musta Kissa? a) Maakuntakadulla b) Kansankadulla c) Poromiehentiellä 3/3 7. Mikä Lapin luonnonsuojelualue ja rotkolaakso? 5 p. Alue on Kemijoen, Koutajoen ja Simojoen vedenjakajalla. 3 p. Sen kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat mm. Koivuköngäs, Julmakallio ja Pirunkirkko. 1 p. Se sijaitsee Posion kunnassa. 1/5 14/20 Vastaukset takasivulla.