Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet

Samankaltaiset tiedostot
PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Kulttuurilautakunnan päätös

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Avustusten ja apurahojen yleiset myöntämisperiaatteet

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Oheismateriaali Kult

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Khall / 136

Hakijan tiedot. I Tietoa tapahtumasta. Käyttäjä: KIRJAAMO

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Eero Eskolan rahasto Jakoperusteet

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Hyvinvointilautakunnan avustusperiaatteet koskevat seuraavia avustuskokonaisuuksia:

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Tukemassa Leppävirta. Yhdistysfoorumi / Karvinen

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

OSA 1. KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA

Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja vetovoimatoimien tukeminen

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

ASIAKASPALVELUN UUSI TOIMINTAMALLI AUTETAAN ASIAKASTA DIGITAALISTEN PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ (AUTA)

Valtioneuvoston asetus

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lieksan kaupunki LIEKSAN KAUPUNGIN VAROISTA AVUSTUKSIA YLEISHYÖDYLLISIIN TARKOITUKSIIN MYÖNNETTÄESSÄ NOUDATETTAVAT YLEISOHJEET 1 SOVELTAMISALA 2

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

Työllisyyspoliittiset avustukset vuodelle 2019

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2020 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

TYYn avustukset 2018

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen

Pirkkalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteet lukien

KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

LUKU I YHDISTYSASEMA

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

LUKU I YHDISTYSASEMA

Mitä avustusta haetaan

Pienjarjestöt-verkosto: syyskuun 2018 tapaamisen ryhmätyöt

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

HYVINKÄÄN KULTTUURIFOORUMI OUTI RAATIKAINEN

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2016

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus , Opetushallitus

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen kansalaistoiminnan avustusohjeet 2018-

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

Transkriptio:

Kuopion kaupunki Ohje 1 (5) Yhteistoiminta-avustuksen myöntämisen periaatteet Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 16.2.2016 15 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.3.2016 Yleistä Kuopion kaupunginhallitus voi myöntää vuosittain avustuksia Kuopiossa järjestettäville palveluille sekä eri toimijoille toiminnasta koituvan taloudellisen riskin pienentämiseksi. Kuopion kaupunki varaa kaupungin talousarvioon vuosittain määrärahan käytettäväksi strategisesti merkittävien toimijoiden tukemiseen. Toimijat, jotka täyttävät tämän yhteistoiminta-avustuksen ehdot, voivat hakea tuen piiriin. Avustus on tarkoitettu hakijan toimintasuunnitelman toteuttamiseen. Avustusta ei myönnetä sellaiseen voittoa tuottavaan toimintaan, missä voittoa ei ole suunnattu käytettäväksi yleishyödylliseen toimintaan ja toiminnan kehittämiseen. Yhteistoiminta-avustuksen tavoitteena on rakentaa kumpaakin osapuolta palveleva pitkäaikainen ja toimiva yhteistyö. Yhteistoiminta-avustuksen tavoitteet Avustusta koskevat yleiset periaatteet 1. Toiminta on sisällöltään ja vaikuttavuudeltaan kaupungin strategiaa tukevaa sekä Kuopio kuvaa ja vetovoimaa vahvistavaa 2. Toiminta houkuttelee kaupungille merkittäviä kohderyhmiä 3. Toiminta tarjoaa kaupungille erityisen kansainvälisen imagollisen näky vyyden. 1. Avustuksen myöntäminen perustuu tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkintaan. 2. Avustus on aina osarahoitus. 3. Tukemisella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia yritystoimintaan. 4. Toiminta on kaupungin strategian mukaista toimintaa. 5. Toimintaa arvioidaan sen laajuuden ja laadun mukaan sekä yhteiskunnallisen merkityksen kannalta. 6. Samaan toimintaan avustusta voidaan myöntää vain yhdestä kaupungin organisaatiosta. 7. Valmistelussa otetaan huomioon hakijan muualta saamat avustukset. Strategisten toimijoiden valintakriteerit ja toiminnan vaikuttavuuden arviointi Toiminta profiloituu ainutlaatuisuudellaan imagollinen yhteensopivuus brändistrategian tavoitteiden ja tavoitemielikuvan kanssa Tavoitekohderyhmien yhteensopivuus kaupungin strategian ja kasvustrategian kanssa sekä erityinen medianäkyvyys halutuissa kohderyhmissä Toiminnan kansainvälinen vaikuttavuus Toiminnan arvopohjainen yhteensopivuus Kuopion kaupungin arvojen kanssa

Kuopion kaupunki Ohje 2 (5) Kuopion kaupungin brändistrategian tavoitemielikuva Kuopio on kansainvälinen, osaava, dynaaminen sekä tärkeilyvapaa kaupunki, jossa on tavoittelemisen arvoisia työ- ja opiskelupaikkoja sekä huippuosaajia. Tavoitemielikuvan sisällöt: Kuopio on kansainvälinen hyvinvointiosaamisen keskittymä - Hyvinvointia edistävä toiminta, omaehtoinen, aktiivinen, onnellinen ja suvaitsevainen asukas Kuopio on Suomen paras opiskelupaikkakunta 2020 Kuopiossa on hyvät yritysverkostot yritys- ja kulttuurimyönteisyys Kuopio on hyvä tapahtumakaupunki Kuopio-Tahko on eteläisen Suomen monipuolisin matkailukeskittymä Kuopio on viihtyisä asuinpaikka ja hyvä kasvuympäristö lapsille Hakemusten arviointi-, ja avustuskriteerit Toiminnan arvioinnin perusteena on Kuopion kaupungin strategia, brändistrategia sekä siinä määritellyt kohderyhmät. Toiminnan arviointi pohjautuu myös kaupungin tavoitteisiin sekä toimijan tarjoamiin yhteistyömahdollisuuksiin. Toiminnan järjestäjien kanssa voidaan tehdä yhteistyösopimukset, joissa määritellään kaupungin tuen muodot sekä toiminnan tarjoamat yhteistyömahdollisuudet kaupungille. Avustuksen hakijaa edellytetään arviomaan ja määrittelemään toimintaansa kohderyhmittäin sen arvojen ja imagon kannalta sekä taloudellisten vaikutusten sekä toiminnan kestävyyden näkökulmasta. Keskeiset kohderyhmät: Lapsiperheet, Nuoret ja opiskelijat, Yritykset ja sijoittajat, Matkailijat, Paluumuuttajat, Osaajat. Kaupungin arviointi perustuu seuraaviin arviointikriteereihin: 1. Toiminnan arvopohjainen yhteensopivuus valituissa kohderyhmissä. Tässä osiossa määritellään toiminnan kohderyhmiä sekä tuotetaan tietoa siitä, miten toiminta vaikuttaa kohderyhmiin yleisesti sekä miten kohteen kävijät ja kohderyhmät olisivat parhaiten hyödynnettävissä osana kaupungin markkinointia ja strategisia tavoitteita. Arvopohjaisuuteen perustuva toiminta voi toteutua mm. toiminnan yhteiskuntavastuuna esim. syrjäytymisen ehkäisemiseen liittyvässä toiminnassa ja koulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä tai kestävään kehitykseen kuten ympäristövastuuseen liittyvien teemojen esiin nostamisessa. Hyvinvoinnin vaikuttavuutta voidaan arvioida myös siitä näkökulmasta,

Kuopion kaupunki Ohje 3 (5) mikä vaikutus toiminnalla on asukkaiden, erityisesti lasten ja nuorten itsetuntoon ja suvaitsevaiseen elämänasenteeseen. 2. Toiminnan taloudellisten vaikutusten arvioinnissa arvioidaan toiminnan tuottamia aluetaloudellisia vaikutuksia, jotka perustuvat mm. kohteen kävijöiden kulutukseen sekä toiminnan työllisyys- ja yritysvaikutuksiin. Lisäksi osiossa kuvataan toiminnan tilatarpeita sekä vaikutuksia kaupungin infrastruktuuriin. 3. Toiminnan imago- ja tunnettuustekijät -osiossa määritellään toiminnan imagovaikutuksia kohderyhmien keskuudessa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti sekä toimijan käytettävissä olevia media- ja viestintäkanavia sekä yhteistyöverkostoja. Imagovaikutusten arvioinnissa määritellään miten toiminnan imagoa ja näkyvyyttä voidaan hyödyntää osana Kuopion kuvan parantamista sekä yhteistyötä osallisuus-, VIP- ja sidosryhmätilaisuuksien järjestämisessä Yhteistyöverkostojen hyödyntämisellä tarkoitetaan tapahtuman mahdollisuuksia tarjota eri sidosryhmille yhteisiä tapaamisia, kokoontumisia ja toimijoiden vuorovaikutteisia kohtaamisia. Kohtaamisilla on aina jokin tavoite, joka voi nivoutua luontevalla tavalla toimintaan. Kohtaamisalusta tarkoittaa myös tapahtuman tarjoamia perinteisiä osallistumismahdollisuuksia yhteistyökumppaneille ja muille verkostoille kokemaan toimijan tarjontaa. Yhteistyöverkostojen hyödyntämisellä tarkoitetaan tapahtuman mahdollisuuksia tarjota eri sidosryhmille yhteisiä tapaamisia, kokoontumisia ja toimijoiden vuorovaikutteisia kohtaamisia. Kohtaamisilla on aina jokin tavoite, joka voi nivoutua luontevalla tavalla toimintaan. Kohtaamisalusta tarkoittaa myös tapahtuman tarjoamia perinteisiä osallistumismahdollisuuksia yhteistyökumppaneille ja muille verkostoille kokemaan toimijan tarjontaa. Medianäkyvyydellä tarkoitetaan toimijan markkinointiin, viestintään ja mediayhteistyöhön liittyvien sisältöjen ja toteutusmallien hyödyntämistä Kuopio kuvan vahvistamiseksi. 4. Kestävä toiminta -osiossa arvioidaan toimijan kykyä, osaamista ja taloudellista tilaa suunnitteilla olevan kokonaisuuden toteuttamiseksi. Arvioinnin kohteena on toimijan uskottavuus ja luotettavuus sekä näkemys toiminnan mahdollisesta jatkuvuudesta. Monipuolinen yhteistyö eri valtakunnallisissa verkostoissa, kansallisen tason taloudellinen tuki sekä yhteistyö asiantuntijaorganisaatioiden, järjestöjen ja asukkaiden kanssa katsotaan eduksi. Toiminnan ilmastovaikutusten sekä ympäristö-, ihmis- ja yritysvaikutusten arviointi ovat osa kestävää toimintatapaa. 5. Toiminnan sisällön ainutlaatuisuus liittyy toiminnan erityisluonteeseen valtakunnallisesti tai kansainvälisesti merkittävänä sekä vaikeasti kopioitavana toimintamallina. Toiminnan sisällön vaikuttavuutta arvioidaan myös siitä näkökulmasta miten toiminta elävöittää kaupunkia sekä luo kohtaamispaikkoja asukkaille ja matkailijoille.

Kuopion kaupunki Ohje 4 (5) Avustusten hakuajat ja liitteet Hakuaika ilmoitetaan vuosittain erikseen. Hakemus on jätettävä ennen toiminnan aloittamista. Avustushakemuksen liitteeksi tarvitaan: toiminnan arviointilomake toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä vuodelta toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle, jolle avustusta haetaan yhdistyksen säännöt, jos hakija on uusi tai säännöt ovat muuttuneet selvitys muista samaa tarkoitusta varten saaduista ja haetuista avustuksista pöytäkirjanote yhdistyksen nimenkirjoitukseen oikeutetuista henkilöistä tiliselvityslomake kuluvan vuoden avustuksen käytöstä Avustusten valmistelu Hakemuksen käsittely ja päätöksenteko Avustusten maksaminen Hakemusta voi täydentää myöhemmin, jos tarvittavat liitteet eivät ole saatavilla hakuaikaan mennessä. Toiminnan vaikutusten arviointia ja kehityskeskusteluja toteutetaan avustusten saajien kanssa. Avustushakemukset käsitellään hakemusten saavuttua tai viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen kaupunginkanslian ohjeiden mukaisesti kaupunginhallituksessa. Kaikille hakijoille lähetetään päätös. Avustuspäätöksiin on muutoksenhakumahdollisuus. Avustus maksetaan kahdessa erässä kun avustus on yhteensä yli 100 000 euroa. Ensimmäinen erä maksetaan yhdistyksen / toimijan ilmoittamalle tilille heti kun päätös on saanut lainvoiman. Toinen erä maksetaan syyskuussa. Avustukset maksetaan hyväksyttäviä tositteita vastaan. Avustuksen myöntäjä voi harkintansa mukaan määrätä muun maksatusajankohdan, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi.

Kuopion kaupunki Ohje 5 (5) Käyttötarkoituksen muuttaminen Avustukset palauttaminen ja takaisinperintä Kuopion kaupunki voi avustuksen saajan hakemuksesta erityisestä syystä muuttaa avustuksenkäyttötarkoitusta ja ehtoja. Tätä koskeva hakemus on tehtävä siten, että päätös käyttötarkoituksen muutoksesta voidaan tehdä hyvissä ajoin ennen vuoden loppua. Mikäli maksettua avustusta ei voida käyttää myönnettyyn tarkoitukseen, hakijan tulee palauttaa maksettu avustus tai sen osa Kuopion kaupungille. Mikäli avustustarve lakkaa, hakijan tulee ilmoittaa siitä kirjallisesti Kuopion kaupungille maksatuksen keskeyttämiseksi ja päätöksen peruuttamiseksi. Edellä mainituista syistä Kuopion kaupunki voi päätöksellään määrätä avustuksen maksamisen lopetettavaksi sekä jo maksetun avustuksen takaisinperittäväksi.