Muisteluskertomuksia Pallas Ounastunturin kansallispuiston alkuvaiheista

Erkki Hiilivirta ja Kaija Hiilivirta 1 (18) Muisteluskertomuksia Pallas Ounastunturin kansallispuiston alkuvaiheista Sisällysluettelo Erkki Hiilivirta Pallasjärven tila myydään kansallispuisto perustetaan... 2 Erkki Hiilivirta Kirje kotiin... 5 Erkki Hiilivirta Kalassa Pallasjärvellä... 7 Kaija Hiilivirta Viljo Pakasmaan terveisiä täältä jostakin... 8 Kaija Hiilivirta Esteri Pakasmaa evakossa piilopirtillä... 9 Kaija Hiilivirta Pallasjärven erämaatalo... 12 Erkki Hiilivirta Erämaan mies... 17 Erkki Hiilivirta Keeta... 18 ROVANIEMI 2011

2 (18) Erkki Hiilivirta Pallasjärven tila myydään kansallispuisto perustetaan Lapsuuskotini ja myöhemmin oman perheeni kodin seinällä olen usein katsellut A.E. Järvisen maalausta Kotlannin äijän kirkko Pallasjärven rantamaisemassa. A.E. Järvinen on maalannut teoksen nuorena vastavalmistuneena metsänhoitajana vuoden 1920 aikoihin. Siihen aikaan myös maalauksen rakennukset viittaavat. Jo tuolloin kerrottiin mielenkiintoisia kertomuksia skotlantilaisesta lordista nimeltä Millie MacKey, joka seudun väestön parissa tunnettiin nimellä Kotlannin äijä. Äijä oli tullut Pallasjärvelle 1890 luvulla ja asunut järven rannalla parikymmentä vuotta ja herättänyt keskustelua ihmeellisillä tempauksilla. Pallasjärven alueelle Järvisen maalaus sitoo minut lapsuuteni vuosilta perheemme muistoilla vuodesta 1930 alkaen vuosikymmeniksi eteenpäin. Isäni Armas Kolström myöhemmin Hiilivirta oli nuorena metsähoitajana saanut taulun lahjaksi pitkäaikaiselta työkaveriltaan ylimetsänhoitaja A.E. Järviseltä. Maalaus tuo muistot Pallas-Ounastunturin kansallispuiston valmisteluista ja suunnittelukysymyksistä ajalta, joka johti puiston lopulliseen perustamispäätökseen valtion maille 18.2.1938. Ensimmäinen kiinteä yhteys minun lapsuuteni perheeseen lähtee Pallasjärven tilasta: Puiston perustamispäätöstä oli ennakoinut vuonna 1930 Pallasjärven tilan myynti valtiolle. Tilan omistaja oli muoniolaisen kauppiaan isoisäni K.A. Kolströmin suku. Kauppiaan pojat isäni Armas Kolström ja Johan Eliel Kolström hoitivat ostajan (=valtion edustajien) kanssa neuvottelut Pallasjärven tilasta ja tekivät kauppasopimuksen. Tila oli noin 566 hehtaarin suuruinen; vesialueen kanssa noin 700 hehtaaria. Alue oli kokonaisuus, joka myyjien mielestä oli menossa erittäin tärkeään hankkeeseen. Pallasjärvelle ei ollut maantietä eikä ollut mahdollisuutta saadakaan, ellei tilaa myytäisi valtiolle. Isäni Armas oli ottanut perheessään esille kysymyksen ruveta metsänvartijaksi Pallasjärvelle, mutta äitini kieltäytyi lähtemästä kolmen lapsen kanssa tiettömään erämaahan tiukalla kannanotollaan..otan ruumisarkun mukaan. Ajatus Pallasjärvelle muutosta jäi silleen. Kiinteistö kaupan jälkeen valtio luovutti tilan vuonna 1933 kokonaisuudessaan Metsäntutkimuslaitoksen hallintaan. Pallasjärven tila tuli siten Metsäntutkimuslaitoksen kansallispuiston ja tutkimusalueen henkilökunnan asuinpaikaksi eli puustelliksi. kuten paikalliset niin kutsuivat. Vuoden 1933 talvella

3 (18) oli ryhdytty rakentamaan metsänvartijan asuntoa. Tutkimuslaitos oli jo edellisenä vuonna palkannut Viljo Pakasmaan metsänvartijaksi Pallasjärvelle. Toinen yhteys muistelusten ketjuun oli Viljon valinta. Isäni oli kertonut kaupanteon neuvotteluissa Viljo Pakasmaasta, joka oli isäni työmies kesäisin vuosikymmeniä, kun joka kesä Impin päivänä 11.6. metsänhoitajat lähtivät metsiin hoitosuunnitelmia valmistelemaan jatkosuunnitelmiin. Kesä jakso kesti syyskuun loppupuolelle. Viljo tuli myös meille kotiin auttamaan miesten töihin. Muistan kerran Viljo korjasi ja maalasi pihallamme lipputangon talven jälkeen. Ystävyys ja kumppanuus jatkuivat Viljon siirryttyä Pallasjärvelle. Erikoinen muistelus Viljon valinnasta palaa mieleen. Metsänvartijaksi oli hakenut muuan muoniolainen maanviljelijä Ylimuoniosta. Hän teki valituksen Pakasmaan valinnasta, kun Viljolla ei ole ruuanlaittajaa eikä turisteja osaavaa naispalvelijaa. Hänellä on ruuanlaittokurssin käynyt emäntä. Armas ilmoitti Tutkimuslaitokseen. Viljo Pakasmaan mukana tulee Rovaniemeltä Pallasjärvelle hänen äitinsä leskeksi jäänyt papin rouva Edla Pakasmaa. Entisen pappilan rouvan ruuanlaitto-, kattaus-, ja vieraanvaraisuustaidot ovat riittävät. Ei keittäjää valita vaan puistonvartijaa. Viljo ja Mamma Pakasmaan muuttokirjat Kittilään ja Pallasjärvelle ovat merkitty siirretyiksi vuonna 1933. Kolmas yhteys on Pallastunturin ensimmäinen hiihtokurssi. Varsinaisen matkailutoiminnan aloitti tunturialueella Matkailijayhdistys. Metsätutkimuslaitoksen luvalla yhdistys rakennutti Pallasjärven rantaan matkailumajan, jonka toiminta alkoi vuonna 1934. Majaan saattoi majoittaa kymmenen yöpyjää. Metsänvartijan Pakasmaan asunnossa oli kaksi huonetta yhteensä seitsemälle henkilölle sekä kolme kolmen hengen kesähuonetta. Pallastunturin ensimmäiselle hiihtokurssille keväällä 1934 osallistui äitini Roosa Katariina (Kaija) Hiilivirta. Äitini halusi mennä tapaamaan myös vanhoja perhetuttuja Pakasmaan Viljoa ja hänen äitiään papin rouva Edla Pakasmaata. Äitini kotialbumista löytyi neljä hiihtokurssikuvaa. Kuvattavien nimet kuten usein niin käy, olivat jääneet kuvan taakse kirjoittamatta. Muistan vain sen repun, jonka äitini mukaansa otti. Tiesimme, että Äitini majoituskaverina oli Annikki Setälä - Sundvist. Tämä pari pääsi majoittumaan Pakasmaan kamariin, mikä herätti muussa joukossa supinaa. Mutta olihan Viljo Pakasmaa kodissamme saanut kokea meidän perheemme vieraanvaraisuutta vuosien aikana! Olihan isäni suosittanut Viljon valintaa kansallipuiston vartijaksi! Niitä kurssia alettiin pitää useita varsinkin kun 1936 Vatikuruun rakennettiin ja vihittiin 20 hengen majan. Ensimmäisen hiihtokurssin aikoihin valmistui Pallastunturin ja Ounastunturin Pyhäkeron ja siitä Hettaan välille viittapolku. Rakentajina olivat Esterin veljet Torassiepistä ja Kutunivan poikamiesisännät. Äitimme osallistuessa Suomen Naisten Liikuntakasvatusliito (SNLL) Kaarina Karin johtamalle ensimmäiselle hiihtokurssille perheemme kotiapulaiseksi ja meidän lasten päälle katsojaksi kotiimme Rovaniemelle tuli isäni serkku Muoniosta Jenny Oja. Hän myöhemmin avioitui metsänvartija Iivari Kangosjärven puolisoksi Puolitaipaleen (Hetan ja Muonion välisen suoran metsätien puolivälissä sijaitsevan) kruununtorpan isännäksi ja metsävahdiksi.. Neljäs yhteys Esteri emäntä saapuu Pallasjärvelle. Juhannuksena 1938 Viljo Pakasmaa ja Esteri Kotakorva vihitään. Pallasjärvi saa nuoren emännän. Mamma Pakasmaa kohtaa matkailijat edelleen vieraanvaraisuudellaan. Kun Esteri alkoi emännäksi, Edla Pakasmaalla oli enemmän aikaa lukemiseen, seurusteluun keskusteluun joskus arvokkaiden vieraitten kanssa. Muistan, miten Mamma soututuolissa oli istumassa ja lukemassa. Esteri vihjaisi minulle: kuuntele, pikkulinnut visertävät! Pakasmaan Mammalla huulet liikkuivat hienosti lukiessa. Minulla on pari muistiin merkintäkirjoitusta sota-ajalta: Kirje kotiin Pallasjärveltä 23. - 24.3.1942 ja Kalassa Pallasjärvellä heinäkuussa 1944. Kirjoitukseni Erämaan mies ja Keeta puolikymmentä vuotta myöhempien tapahtumien muisteluita.

4 (18) ------------------------------------------------- Mietelmäni Lapin sodan jälkeen aikuistuvana lukiolaisena käyntini lisääntyivät Esteri ja Viljo Pakasmaan luona Pallasjärvellä. Rovaniemen maisemat eivät minulle aina enää riittäneet. Isäni kuolema 1946 toi ikävän. Tuli merkillinen tarve päästä Pallasjärvelle kalastamaan ja Pallasjärven rantaan huuhtomaan aamuisin silmät kylmässä ja mielenkin kirkastavassa tunturijärven vedessä. Sen seurauksena vuosikymmenien kulussa on tullut minulle puolisoni kanssa vähintään jokavuotiset autolla liikkuminen ja käynnit Pallasjärvellä, jonka rannalla huuhdomme silmämme. Kirkastunein katsein riennämme eteenpäin. Sieltä meno jatkuu Ounasjokivartta pohjoiseen Raattamaan, Ylikyröön, Ketomellaan, Peltovuomaan ja Enontekiölle Hettaan ja Pohjoiskalotille ystäviä tapaamaan.

5 (18) Erkki Hiilivirta Kirje kotiin Pallasjärveltä 23-24/3-44 Rakas Äiti Minä aijon kertoa sulle miten matka meni. Kun kauppalasta lähettiin oli meillä aika ahdas autossa, mutta se järjestyi sillä, että Olli (Hirvisalo) meni sotilaan syliin. Vähän matkaa mentyä alkoi Ollia vaivata meritauti ja Olli otti autotapletin. Kun auto pysähtyi, Olli otti Tepon turkin päälle ja oli jonkin aikaa auton lavalla. Se sotilas, jonka sylissä Olli oli alun matkasta oli hyvin puhelias. Auto meni epäkuntoon ja kuljettaja pani vaseliinia auton alle, ja sillä se vika korjaantui. Autossa oli hyvin kuuma ja minä riisuin palttoon pois. Eskelisen ravintolan kohdalla auto pysähtyi ja me söimme eväitä. Olli oli sitten loppuun asti hytissä. Kittilän ja Sirkan välillä oli auto aivan pakissa, mutta loppu-matkalla oli vain autossa me ja Porasen ja Sorron tytöt. Kello 11 saavuttiin Muonioon Hellintäti ja Eeli setä olivat autolla vastassa. Setä kantoi minun repun perille saakka. Me söimme hyvin. Ruokana oli rasvainen sianliha soosi ja perunoita, jälki-ruuaksi mannaryynipuuroa. Alfriiti setä oli hyvin virkeä, kun hän sai tupakkaa. Veljekset Olli (Kitkijoki) ja Heikki (Kitkijoki) olivat aikoneet tulla autolle vastaan meitä mutta eivät jaksaneet. Hellin sanoi herättävänsä meidät kahdeksalta, mutta me itse heräsimme seitsemältä. Söimme tukevasti ja yhdeksältä lähdimme autolle. Auto oli juuri lähdössä. Heitimme sukset ja reput lavalle ja lähdimme. Meitä passattiin Kitkijoella hyvin. Minä ja Teppo nukuimme samassa sängyssä. Timo kun sai laivan, alkoi heti leikkiä sillä. Joimme kahvia Kitkijoella, ennen lähtöä ja se kakku, joka oli pöydässä oli niin hyvää kuin karamelli. Kaupasta Olli H. osti voidepurkin minä 2:si pinimint laatikkoa. Matka Särki-järvelle meni hyvin. Särkijärveltä lähdimme hiihtämään ja päivittelimme huonoa tuuria, kun Kutunivalle oli mennyt hevonen ja auto. Vähän matkan kuljettuamme tuli vastaan auto, joka meni auraa hakemaan. Auto tuli takaisin ja me päästiin sen kyytiin. Kun tultiin Kutunivaan oli kello 11. Me vietiin tavarat portaille ja menimme sisälle syömään Hellin laittamia eväitä. Meille pantiin päälle Tepolle poropeski ja isän panema lampaannahkaviitta. Olli sai pukkiturkin ja minä vanhan lyhyen takin, peskin ja vanhan vyön. Sen sanottiin olevan minun isoisän. Saimme kukin oman poron. Alkumatkasta paleli minulla vähän varpaita. Me ajettiin yli pitkien jänkien ja Teppo otti kolme kuvaa. Kun tultiin lähelle hotellia olevan halkopinon tykö, oli meitä Pakasmaan Viljo vastassa. Riisuimme peskit pois ja lähdimme hiihtämään. Viljo tahtoi minun reppua, mutta minä en antanut. Lähellä järveä tuli meitä vastaan parikymmentä naista. Minä ja Teppo tultiin ensimmäiseksi järvelle. Olli H. ja Viljo meidän perästä. Hämmästyimme talon suuruutta. Saimme oman huoneen. Meidän piti ensiksi riisua paita pyyhkiä iho kuivaksi. Minulla ei ollut paita märkä. Me käytiin vanhalla majalla ja siellä oli hyvin siivoa. Meidän huoneessa oli kolme sänkyä (ei ritsejä vaan heteka ja kaksi muuta sänkyä). Huone oli talon alakerrassa. Uuni oli lämmitetty hyvin. Otin keskimmäisen sängyn hetekan. Jokaisella oli kolme vilttiä ja lakana. Huoneessa oli vielä 2 pöytää ja 2 tuolia. Meille annettiin yksi hylly kahverista, jossa me pidettiin voit, marmelaadit ja leivät. Söimme illalla vielä puuroa (Markussedän ruokaa). Nukuimme hyvin ja aamulla klo 7 pettasimme itse sängyt. Syötyämme lähdimme Viljon kanssa hakemaan verkkoja ja saatiin 4 lohta ja 1 siika. Kello yhdeksältä lähdimme hotellille. Täti-Esteri laittoi evääksi jokaiselle kaksi pehmeää ja yhden kovan leivän sekä kuumaa vettä termospulloon. Hotellille mentiin hiljaa ja päästiin perille. Ostimme hotellilta merkkejä ja postikortteja. Tultiin takaisin tunturien yli ja tuotiin repussa posti. Pojilla oli liian paljon jalkaa suksissa ja ne tahtoivat upota hangessa. laskimme tunturilta alas ja saimme muutamia kuperkeikkoja. Minä aukaisin metsässä lavun ja pojat tulivat perästä. Päästiin saunaan ja otettiin niin kovat löylyt, että oltiin pallaa ja sitten hypättiin hankeen. Pestiin hyvin ja sen jälkeen puimme. Söimme kalasoppaa ja huomenna aijomme mennä käymään hotellilla. Pojat korjasivat tänä iltana suksensa ja sauvansa. Juomme useasti vettä kerman kanssa.

6 (18) Kirjoita minulle jos on aikaa. Paljon terveisiä täältä Pallasjärveltä. Kirjoitin muutamia kortteja hotellilta sinne Rovaniemelle. Ollilla kenkä hankasi vähän jalkaa ja tuli pari rakkoa. Voikaa kaikki siellä hyvin. Erkki Lisää: Me nähtiin kaksi valkoista lintua. Ne olivat hyvin kesyjä. Kutunivasta tultiin 9 km poroilla ja loppu 6 km hiihdettiin reput selässä. Meillä on monta korttia Pallasjärvestä. Meillä kaikilla unohtui kompassi Rovaniemelle, mutta Viljo antoi lainaan. Viljo meni eilen illalla myöhään Kivijärvelle kalaan ja aikoi tulla takaisin huomenna. Minulla ei ole yhtään ikävä täällä. Sama. Terveisiä Teppo Aufwiedersehen. Jatkokirjoitus: Porokuljetuksesta huolehtivat Eeli ja Abieli Kutuniva. Pallastunturin hotelli oli tuolloin pääasiallisesti saksalaisten upseerien lomahotelli. Heitä istui aulan ylellisissä nahkatuoleissa ison valkean takan loisteessa ja ravintolasta kuului äänekäs saksankielinen pulina. Emme käyttäneet ravintolaa, vaan ainoastaan eteisen kanttiinia. Paluumatka Rovaniemelle suoritettiin yhdessä Rovaniemen Yhteislyseon hiihtoretkueen kanssa. Yhteislyseon eri luokilta oli kerätty toistakymmentä oppilasta. He olivat yötä Pallasjärven vanhalla talolla, joka oli kunnostettu ja jonka pirtti oli jaettu kahden hengen koppeihin. Heillä oli oma huolto mukana. Kutunivan talossa odotimme autoa. Emäntä Hanna Kutuniva syötti meidät keittiössä. Kovin monet rovaniemeläiset ihmettelivät, miksi meillä oli erikoiskohtelu. Siitä syystä, kun Isäni muoniolaissyntyisenä oli hyvä väärti tunturitalojen isännille ja emännille. Kuorma-auton lavalla yhdessä kasassa palelimme takaisin Rovaniemelle. Evakkoon saatiin tieto, että saksalaiset olivat räjäyttäneet pääkomentopaikkansa Pallastunturin hotellin 27.10.1944.

7 (18) Erkki Hiilivirta Kalassa Pallasjärvellä Heinäkuu 1944. Isälläni oli loma. Olimme tulleet Pallasjärvelle kalaan. Syötimme pitkää siimaa Jerisjärven muikuilla. Pitempi osa pitkää siimaa laskettiin talon kohdalle kauas rannasta järven suuntaisesti. Toinen osa vietiin Pallaskeron kohdalle lähemmäs rantaa. Kalantulo oli ollut huonoa pidemmän aikaa. Yöllä tuli myrsky ja satoi. Se kuitenkin meni ohi. Aamulla tuuli vielä, mutta pystyimme kokemaan siimat. Isä koki siimaa veneen perässä haavi käden ulottuvilla. Minä huopasin ja vene keinui aikalailla. Veneessä oli pyykkikopan kokoinen kalakoppa. Aluksi tuli tyhjiä koukkuja, ei edes syöttiä. Sitten alkoi tulla 1-2 kg:n painoisia rautuja aika säännöllisesti. Tyytyväinen ilme tuli isäni kasvoille, kun koukusta tuli isompi kolmen kilon kala. Olin joutunut huopaamaan venettä polviasennossa tuulen vuoksi. Nyt ei venekään tuntunut enää niin raskaalta. Kopan pohja oli kalojen peitossa. Tuli lähes kymmenen rautua. Vuonna 1942, kun olimme syöttäneet pitkänsiiman Torassiepin pikku siioilla, ei tullut montakaan kalaa. Pitivät syöttejä liian suurina. Näin hyvään saaliiseen ei oltu päästy aikoihin. Siirryimme lyhyemmän siiman luokse, joka oli tunturin sivussa. Tunturin tumma varjo näkyi rannan puolella, vaikka vesi aaltoili. Onpa siima syvällä ja onpa se raskas, ei kai mateita ole mennyt siimaan, sanoi isä. Sieltä alkoi tulla lähes joka koukusta noin kolmen kilon ja ylikin rautuja. Pallasjärven rauduiksi ne olivat kookkaita. Toiset kalat eivät olleet väsyksissä vaan taistelivat vastaan. Tulee Pietarin kalan-saalis. Kun siima loppui, oli pyykkikoppa reunojaan myöten täynnä isoa Pallasjärven punalihaista rautua, maailman parasta kalaa. Pallasjärvi oli täysin puhdas tunturijärvi, vesi kylmää kesälläkin ja niin kirkasta, että pohja näkyi lähes kymmenen metrin syvyydelle. Soudimme veneen poikkeuksellisesti saunarantaan. Minä riensin Esteri Pakasmaalle kerto-maan jättiläissaaliista. Hän ei aluksi ollenkaan uskonut, niin huonoa oli ollut kalan tulo. Lähti kuitenkin katsomaan. Kyllä siinä Esterinkin ilme kirkastui. Kalat perattiin ja niitä syötiin ja suolattiin puupyttyyn. Nyt meillä oli hyvää suolakalaa kellarissa aivan kuin aavistaen, että vaikea evakkosyksy oli edessä. Emaliämpäri täynnä punaista Pallasjärven taimenta oli tärkein eväämme, kun jouduimme lähtemään evakko-junalla etelään.

8 (18) Kaija Hiilivirta Viljo Pakasmaan terveisiä täältä jostakin Toinen maailmansota kosketti metsänvartija Viljo ja Esteri Pakasmaata. Talvi- ja jatkosotaan jokaisesta kylästä miehet lähtivät kaukana kotoa oleville rintamille puolustamaan isänmaataan. Viljo joutui lähtemään talvi ja jatkosotaan. Esterin oli paettava pakoon Lapin sotaa. Viljo Pakasmaa osallistui talvisotaan ja liittyi Kittilän miesten tavoin Jalkaväenrykmentti (JR) 27:ään. Rykmentti oli ratkaisevassa asemassa silloin, kun neuvostojoukot pakotettiin vetäytymään takaisin Suomussalmen kirkonkylästä. Tärkeimmät tavisodan taistelut, joihin Viljo Pakasmaa osallistui, olivat Suomussalmi, Kiantajärvi, Raate ja Kuhmo. Jatkosota alkoi 25.6.1941. Neuvostoliiton ilmavoimat tekivät suurisuuntaisen ja suuria vaurioita aiheuttaneen hyökkäyksen eri osissa Suomea sijaitsevia asutuskeskuksia vastaan. Saksa käynnisti operaatio Barbarossan eli hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22.6.1941. Pääosa kittiläläisistä sotilaista lähti jatkosodan taistelupaikoille Kuudennen Divisioonan riveissä Sallan rintamalle, jossa suomalaiset hyökkäsivät saksalaisten rinnalla kohti vanhaa Sallaa, Kantalahtea ja Muurmannin rautatietä. Korpr. Viljo Pakasmaan veteraanin taistelupaikkanimistössä näkyvät Sallan rintamaan kuuluvat Killuntaivaara, Lehtokangas, Nurmitunturi, Nuottavaara, Vermanjoki sekä Koirinoja ja Lemetti. Näissä paikoissa taisteli Viljo Pakasmaa Kittilän miehille tutuksi tulleessa Jääkärirykmentti (JR) 33. Viljon veli jääk. Martti Pakasmaa s.18.6.1899 kaatui 21.8.1941 Sallan Kuolajärvellä. Viljon ja Martin vanhempi veli Arvo Pakasmaa s.1898 oli suojeluskuntaupseeri. Hän kuoli 30 -vuotiaana Rovaniemellä 29.10.1927. Viljo Pakasmaa kotiutettiin Lapin sodan alkuvaiheissa. Poltettu koti Pallasjärvellä oli tuhkana. Ensimmäiseksi kortteeriksi tuli Muonion Torassiepin Akseli ja Maria Kotakorvan vanha talo. Sinne kokoontuivat samoihin aikoihin Esteri Pakasmaa ja hänen serkkunsa Alina, Aukusti ja Ilmari Kotakorva Tiurajärven piilopaikasta. Sodasta palasivat kotiutetut Kotakorvan veljekset: Juhani, Veikko, Väinö, Aarne ja Kalle rintamalta ja joitakin muita muoniolaismiehiä. Veli Eeli Kotakorva oli kesällä 1944 kuollut sotasairaalassa ja siunattu Muoniossa kaatuneitten hautausmaalla. KUVA Torassiepin kestikievaritalo ( on lainassa Metlassa Seija Tuulentiellä )

9 (18) Kaija Hiilivirta Esteri Pakasmaa evakossa piilopirtillä Toisen maailmansota -ajan Pallasjärven metsänvartijantalon emäntä Esteri Pakasmaa hoiti taloa ja sen palveluita lukuun ottamatta evakkoaikaa lokakuun puolesta välistä syksyllä 1944 jouluun asti ja alkutalven 1945. Syksyllä talven 1944 alkaessa oli ihmisten lähdettävä pois Lapin sodan tieltä. Evakuointiraja tuli linjalle Oulujoki-Oulujärvi-Sotkamo. Evakuointimääräys koski koko Lapin lääniä ja pohjoisosia Oulun läänistä. Pohjois-Suomi jaettiin neljään kiireellisyysluokkaan. Itä- ja Keski-Lappi kuuluivat ensimmäiseen kiireellisyysluokkaan. Kittilä ja siten myös Pallasjärven alue kuului toiseen vyöhykkeeseen. Pallasjärveltä ja tunturikylästä Raattamasta lähdettiin tekemään matkaa evakkoon saksalaisjoukkojen läsnä ollessa. Esteri Pakasmaa sai tiedon, että Raattaman poromiehet jäävät hoitamaan poroja Lapin sodan ajaksi. Esterin tietoon tuli myös, että Torassiepin lapsuuskylästä hänen serkkunsa Alina, Aukusti ja Ilmari lähtevät piilokämppään Tiurajärven isännän Pietikäisen Väinön ja Oton kanssa. Esteri matkaa Pallasjärveltä Torassieppiin. Sieltä jatketaan serkkujen kanssa Särkijärven kautta Muotkavaaraan. Täältä porukka etenee Äkäsjärven rantaa kohti Tiurajärvelle Väinö Pietikäisen pirttiin. Kuullaan viimeisimmät tiedot, miten sotatilanne saksalaisten takaa-ajossa menee: Pakajärven talo ja Salmijärven talo sijaitsivat Tiurajärvestä kumpikin noin 10 15 kilometrin päässä toisistaan eri suunnilla. Vuosikymmeniä myöhemmin Lapin sodasta haastattelin Otto Pietikäistä keväällä 1994 ja 1996 Muonion koulutoimistossa ollessani sivistystoimenjohtajana. Samalla merkitsin Oton muisteluja paperille. Otto kertoi minulle Kortekurun kämpälle menostaan ja olostaan lokakuun lopulla 1944 ja kotitalon lähimmistä naapuritalojen Pakajärven talon ja Salmijärven talon tuhoista. Olin kuullut lapsuuskodissani samansuuntaisia muisteluita Esteri-tädin ratkaisuista palovammojen voitelemisessa piilopaikkakämpässä Tiurajärven takana. Poimin muisteluista ja Oton kertomuksista seuraavia katkelmia: Pakajärven taloon, joka sijaitsi noin 15 kilometriä maantiestä, oli jäänyt asumaan talon vanha isäntä Justi Heikkilä seuranaan poromies Kalle Lomakka. Justi ja Kalle olivat päiväsaikaan poissa pihapiiristä. Sillä aikaa talossa vierailevat saksalaiset veivät mukanaan Justin Hurra- nimisen hevosen. Seuraavana yönä Justi heräsi, kun Hurra hirnui kotiin tuloaan. Mikä ilo olikaan molemmilla! Hurran kaulassa oli katkennut nahkaremmi. Hevonen oli riistäytynyt irti. Päivä Hurran tulon jälkeen saksalaiset palasivat Pakajärvelle, mutta Justi ja Hurra sekä Kalle olivat paenneet metsään. Pakajärven seutu oli hakkaamatonta metsää, jolloin tarjoutui alueensa tunteville poro- ja talon isännille suojaa ja piilopaikkoja. Pakajärven talon sytyttivät saksalaiset palamaan ja olivat jo poistumassa, kun paikalle osuneen suomalaisen partion tulituksessa saksalaista tuhopartiota johtanut upseeri sai surmansa. Salmijärven talo oli noin kymmenen kilometrin päässä Tiurajärveltä. Saksalaiset tulivat Salmijärven taloon ja veivät talossa asuneet neljä henkilöä mukanaan Muonion kirkonkylään ja ohjasivat heidät Ruotsin puolelle. Adolf Lehto, oli tullut Pietikäiselle kertomaan, että Salmijärven talliin ja navettaan olivat jääneet neljä lehmää ja kolme hevosta. Adolfin kanssa nuori Otto Pietikäinen lähti kiireesti pelastamaan karjaa ja kuljettamaan se talosta pois ennen saksalaisten tuloa kohti pohjoista. Pelastajat huomasivat olevansa myöhässä. Adolf jatkoi Tapojärven suuntaan omiensa luo tarkasti valittua reittiä, ettei joudu saksalaisten käsiin. Otto palasi tiheän metsikön ja kumpuilevan tutun maaston avulla isän tykö. Tiurajärven pirtissä oli aloitettu valmistelut piilopirtille lähtöä varten. Tärkeimpiä tavaroita oli kärrätty piiloon lähimetsään. Torassiepistä oli tullut Esteri ja hänen serkkunsa lähteäkseen pakoon ja piiloon Kortekurun kämpälle.

10 (18) Kortekurun tervanpolttajien kämppä sijaitsi piilossa. Näin Otto jatkoi muisteluaan: Vielä iltahämärissä lokakuun kolmannella viikolla lähti Tiurajärveltä kulkue kymmenen kilometrin päähän Kortekurun tervanpolttajien kämpälle. Isä Väinö talutti hämärän vuoksi jo huonosti näkyvää polkua pitkin hevosta. Rekeen oli lastattu eläinten rehuja ja poikittain kuorman päällä retkotti ennen lähtöä tapettu sika. Lehmät eivät olisi mielellään pimenevälle tielle lähteneet. Jokaiselle lehmälle löytyi taluttaja, niin etenihän kulku. Porukka läheistä vaaraa ylittäessä näki loimotuksen. Salmijärven talo oli sytytetty palamaan. Matkanteko nopeutui. Iltamyöhällä oltiin sitten kämpällä. Seuraavana aamuna piilopirtille hoippui Väinö isäni tukemana pahoja palovammoja saanut suomalainen tiedustelulentäjä. Lentäjä oli pelastautunut laskuvarjon avulla koneesta, jonka saksalaisten ilmatorjunta ampui tuleen Äkäsjärven pohjoispuolella 24.10.1944. Kolme vuorokautta harhailtuaan lentäjä kohtasi Tiurajärven maastossa Kotakorvan veljekset Ilmarin, Aukustin, Alinasisaren ja Esteri-serkun sekä Tiurajärven isännän Väinö Pietikäisen sekä 16 -vuotiaan Otto-pojan. Kämpällä Esteri ja Alina voitelivat tiedustelulentäjän palovammoja edellispäivänä teurastetun sian rasvalla. Seuraavana päivänä Väinö-isä vei lentäjän hevoskyydillä Äkäslompoloon. Poromies Pauli Gardinin veneen kyydissä lentäjän matka jatkui Äkäsjokea myötävirtaan ja edelleen yli Muonionjoen Ruotsi puolelle. Pahasti haavoittunut tiedustelulentäjä Reino Sartjärvi selvisi vaikeasti haavoittuneena kotiseudulleen Kouvolaan. Piilopirtillä olo rajoittui kahteen yön seutuun. Tiurajärven ja kolmen kilometrin päässä sijaitsevat Lahdenperän talot säästyivät saksalaisten polttamiselta. Ehkä niiden syrjäinen sijainti esti tuhon. Salmijärven talo rakennettiin uudestaan poltetun talon perustalle ja entisen palomuurin ympärille. Adolf Lehdon vuonna 1930 kivestä muuraama palomuuri uuneineen oli säilynyt ehjänä talon polttamisesta huolimatta. Minun lapsuuskotini Muonion kirkonkylässä tuhottiin. Siinä meni myös navetta. Siinä tuhossa kyllä särkyi Adolf Lehdon navetan vesipatamuuraus, jota Adolf Lehto, jonka muistan pikkutytön muistin lailla lyhyenä tukevana ja verkkaisena muurarina. Silloin Lehto tervasi varpaani kynnet, kun olin niitä pureskellut jalat risti-istunnossa. Saksalaisten takaa-ajo eteni niin, että Muonio poltettiin lokakuun viimeisenä päivänä. Muonion taisteluissa kaatui suomalaisia 63 sotilasta, katosi 20, haavoittui 197. Esteri evakkomatka päättyi onnellisesti. Pallasjärven emäntä Esteri sekä hänen serkkunsa kotiutuivat aluksi Torassieppiin, jonne tuli sotareissulta kotiutettu Viljo Pakasmaa ja muitakin muoniolaisia sodasta palaavia. Alkoi vähitellen jälleenrakennusaika vuonna 1945. Esteri ja Viljo Pakasmaa saivat todeta, että perääntyvät saksalaissotilaat polttivat Vatikurun SNLL:n Naisten majan Vatikurussa, Pallasjärven majan, puistonvartijan asunnon sekä räjäyttivät 26.10.1944 Pallastunturin upean hotellin. Pallasjärven metsänvartijan talon jälleenrakentaminen alkoi. ------------------

11 (18) Mietelmäni Elämä jatkui ja sodasta selviytyminen lisäsi halua rakentaa kaikki ennalleen ja vähän enemmänkin. Pallasjärven alue kohentui turistien ja tunturikurssien pitopaikkana, metsäylioppilaiden käytäntöön ohjaavana jokakesäisenä kurssipaikkana. Viljo Pakasmaan vastuulla olivat kansallispuiston eteläiset osat. Pohjoisen suunnassa kuuluisa Montellin kämppä oli vastuurajana. Esteri kohteli vierailijat sillä tarkkuudella, minkä viestin kulkija itsestään antoi. Hänen älykäs huumorintajunsa vuoropuhelun välineenä auttoi. Monta hauskaa muistoa Esterin seurallisesta olemuksesta tarttui matkalaisen ja ohikulkijan anorakkiin... KUVA Muistelemista riitti. Ystävykset Esteri Pakasmaa ja Roosa Katariina Hiilivirta piisitulen loisteessa 1965 kirjoittajan mettäkämpällä Torassiepissä.

12 (18) Kaija Hiilivirta Pallasjärven erämaatalo Pallastuntureiden alueella sijaitsee Suomen kaunein kansallispuisto. Tuntureiden alla lainehtii kimmeltäen voimakkaana kirkasvetinen Pallasjärvi. Siellä kohtaamme alkuvoimaisen luonnon, jos osaamme sen löytää. Järven rannalla sijaitsee metsänvartijan virkatalo. Virkatalo sijaitsi todellisessa erämaassa aina siihen asti, kun ei ollut maantietä eikä linja-auto liikennöinyt. Silloin polku taloon viesti kuin tulisit rauhan maahan. Nyt siinä on metsähallituksen varastoalue. Pallastuntureiden maa edelleen täyttää suuremmatkin vaatimukset kuin mitä itseriittoinen nykyihminen kansallispuistolle saati sitten paljon suuremmille arvoille osaa edes tänä päivänä asettaa. Muutamia historiallisia kiinnekohtia ja muistoja Pallasjärven ensimmäisestä pitkäaikaisesta metsänvartijasta Viljo Pakasmaasta ja hänen vaimostaan Esteristä sekä yhteisistä tapaamisista. Valtio osti vuonna 1930 muoniolaisen kauppiaan K.A. Kolströmin perillisiltä yli puolentuhannen hehtaarin suuruisen Pallasjärven tilan, jonka se luovutti Metsätieteellisen tutkimuslaitoksen hallintaan vuonna 1933. Pallas-Ounastunturin alueen maat oli näin saatu valtion hallintaan, jolloin kansallispuiston perustaminen vauhdittui. Tutkimuslaitos palkkasi vuonna 1932 luonnonsuojelualueen vartijaksi Pallasjärvelle Viljo Pakasmaan. Kun Pallas-Ounastunturin kansallispuisto perustettiin lailla vuonna 1938, Pakasmaa jatkoi kansallispuiston eteläisissä osissa metsänvartijana eläkeikään ja kuolemaansa asti vuoteen 1972. Pallasjärvi, taustalla Pallastunturi keroineen Sukutietoja Viljo Johannes Eligius Pakasmaa oli syntynyt 1.12.1905 Lapinlahdella ja kuoli Pallasjärvellä 10.3.1976. Hänen vanhempansa olivat Rovaniemen seurakunnan kappalainen vuodesta 1911 Aaron Eemil Simeon Pakasmaa entinen Frosterus s. 13.10.1868 Oulussa. Viljon äiti pastori Pakasmaan puoliso oli Edla Elisabeth o.s. Westerberg s. 13.6.1870 Oulussa. Pastori A. E. S. Pakasmaa siirtyi Kittilästä 28.3.1899 Enontekiön kappalaiseksi 1899-1904. Toimi vuosina 1901-1902 myös Kittilän vt. kirkkoherrana. Vuonna 1904 Pakasmaa siirtyi Lapinlahden kappalaiseksi. Sieltä Pappi Pakasmaa haki kappalaiseksi Rovaniemen seurakuntaan ja tuli valituiksi 16.7.1911 äänimäärällä 2829 ääntä kappalaisen virkaan. Kappalainen A. E. S. Pakasmaa kuoli äkilliseen sairaskohtaukseen 24.1.1917 Rovaniemellä ja haudattiin Rovaniemen III hautausmaalle. Kymmenen vuotta myöhemmin kuoli poika

13 (18) suojeluskuntaupseeri Arvo Pakasmaa 29.10.1929. Pastorin leski Edla joutui huolehtimaan perheestään. Hänellä oli omakotitalo Rovaniemellä nykyisen Vapaudentien varrella. Siinä hän piti koululaiskortteeria, mm. opettaja Lehtimäen tyttäret Marrasjärveltä asuivat viikot Pakasmaan rouvan luona. Kun Viljo Pakasmaa siirtyi Pallasjärvelle, Viljon äiti Edla Pakasmaa lähti mukaan. Heidän muuttokirjansa siirrettiin Rovaniemen seurakunnasta Kittilän seurakuntaan 31.10.1933. Entisen pappilan rouvan Edla Pakasmaan ruuanlaitto-, kattaus- ja vieraanvaraisuustaidot olivatkin tarpeen, sillä Pakasmaan virkatalosta Pallasjärven rannalla tuli etappitalo niin paikallisille kulkijoille kuin metsäherroille ja monille etelän tunturi- ja luonnontutkijoille. Ensimmäiset SNLL:n ja koko valtakunnan ensimmäiset tunturihiihtokurssit Kaarina Karin johdolla pidettiin keväällä 1934. Osanottajat saivat Pallasmajassa muistorikkaan vastaanoton. Viljo Johannes Pakasmaa ja Ida Esteri o.s. Kotakorva, joka oli syntynyt 26.4.1910 Torassiepissä, vihittiin avioliittoon 24.6.1938. Esteri oli äitini Hilma Elisabeth Brännaren o.s. Kotakorva sisar. Heidän lapsuuskotinsa ja heidän vanhempiensa sekä isovanhempiensa koti oli kestikievaritalo Sieppi kyyditysvelvollisuuksineen Muonion Torassiepissä. Hilma- sisar juottaa Esterin karjaa Kun Esteri siirtyi nuoreksi emännäksi Pallasjärvelle, Edla Pakasmaalla oli enemmän aikaa lukemiseen, seurusteluun sekä keskusteluun joskus myös arvokkaiden vieraitten kanssa. Evakkoajan Mamma Pakasmaa siirrettiin Kittilän kunnan toimesta muiden samanikäisten vanhusten mukana heti evakuoinnin alkuvaiheissa Ruotsiin. Esterin evakkomatkasta olen kirjoittanut erillisen muisteluksen Esteri piilopirtillä. Rauhan tultua alkoi Pallasjärven metsänvartijan pihapiirin rakennusten jälleenrakentaminen. Edla Pakasmaa kuoli 31.1.1948 Pallasjärvellä. Hänet haudattiin Muonion hautausmaahan, jossa ovat myös Viljon ja Esterin haudat. Esteri kuoli 57 -vuotiaana (24.8.1967). Viljo Pakasmaa tunnettiin taitavana jutunkertojana. Pallasjärven isäntänä hän oli hyvin pidetty. Myös Esteri Pakasmaa, Pallasjärven emäntä oli luonteeltaan temperamenttinen ja hoksaava, valloitti vieraansa sattuvasanaisella keskustelulla.

14 (18) Esteri ja Viljo Pakasmaa talonsa portailla Urho Kekkonen muistelee tapaamistaan Viljo Pakasmaan kanssa vuonna 1955 kirjassaan "Matkakuvia Kainuusta ja Lapista": " paljon olisin menettänyt, ellen olisi saanut viikon verran kuunnella Viljo Pakasmaata Viljo Pakasmaa muistaa uskomattoman tarkasti kaiken näkemänsä sekä osaa kertoa kuin Aisopos. Juttu kulkee jouheana ja rauhallisena,..". Kekkonen kertoo mm. Viljon jutun, kun Sipilän Mikko, Mikko Aho ja seppä Hyrynkoski pelasivat Virtaniemessä venttiä syysmyöhällä ja kaikki olivat niin huononäköisiä, että eivät ilman silmälaseja nähneet kortinraameja. Sipilän Mikolla olivat ainoat lasit, ja lasit kiertelivät pelin aikana Toinen Viljon muistelus aamuyöhön kestänyt keskustelu taidemaalarin kanssa nikuratiivisesta ja nakuratiivisesta taiteesta Pallastunturin majalla ovat hauskaa luettavaa. Esteri yllätti myös pääministeri Kekkosen, paistoi kuuluisaa Pallasjärven rautua ja tarjosi Kekkoselle sanoen: "Syö itte äläkä anna muille." Kekkosen käynnin seurauksena 1950- luvulla saatiin maantie Pallasjärveltä Raattamaan. Viljo Pakasmaa jäi eläkkeelle vuonna 1972. Presidentti Kekkosen luvalla Viljo Pakasmaa sai asua Pallasjärvellä kuolemaansa saakka vuoteen 1976. Kesäpiikana Pallasjärvellä Esterillä oli karja hoidettavana, heinät oli tehtävä joka kesä, talven lämmityspuut oli hommattava joka syksy. Taloustyöt lisääntyivät aina, kun luonnontutkijoita ja metsäntutkimuslaitoksen herraporukkaa tulla tupsahti taloon. Lisäksi kuvataiteilijoita majoittui Esterin ja Viljon luona, myös

15 (18) tavallisia tunturituristeja eksyi erämaan taloon. Aikuistuvana koululaisena olin joinakin kesinä Pallasjärvellä Esterin kesäpiikana. Monet pihan poikki juoksut milloin veden hakuun kaivolle, puun hakuun rantteelle, kalakellariin, navettaan, saunarantaan, viemään tai hakemaan jotakin vähensivät tätini askeleita. Kesäpiika osasi myös siivota ja tiskata. Heinää tehtiin luonnonniityiltä ja Pallasjärvelle tulevan tien varrelle raivatuilta heinäpelloilta. Tarvittiin monentasoista aputyövoimaa. Viljo tarvitsi puittiota verkon laskuun, ja myös miestyökavereita. Usein Esterin veljet eli enoni Torassiepistä kävivät ns. miesten töissä auttamassa. Kuuluisa lapinmies ja poromies Petteri Magga, myös Piera nimellä kutsuttu, Raattamasta oli usein työkaverina mm. heinänteossa, samoin kuin muuan kesärenkipoika. Hän oli eräs kauppalanpoika Rovaniemeltä, Pakasmaan perhetuttuja. Esteri huolehti, että arkitöitten välillä saatoimme patikoita tunturipoluilla, ihmetellä harvinaisia kasveja, nähdä sinirinnan ja kuulla sen liverrykset. Ja mikä parasta rientää kalastamaan ja soutelemaan Pallasjärvelle. Pallasjärven joulukuusi yllätti hakijansa Siitä on muutama vuosikymmen. Esteri soittaa vanhemmilleni lapsuuskotiini Muonioon. He olivat jo eläkkeellä ja karjakin oli lopetettu: - "Tulkaa nyt Hilma ja Kalle meillä käymään ennen joulua. Meillä olisi niin paljon hommia. Viljokin tarvitsee kalakaveria. Joulukalat pitäisi pyytää, panna verkot jään alle. Monta muutakin askaretta on näin joulun alla." Niin vanhempani järjestivät omat asiansa siihen malliin, että saattoivat lähteä postiautolla Pallasjärvelle muutamaksi päiväksi. Siellä oli monenlaista mieluisaa puuhaa: puunhakkuuta, navettatyötä, joulusiivoamista ja leipomista. Jääsiiatkin käytiin pyytämässä. Esteri ja Viljo olivat tyytyväisiä "vieraisiinsa" ja vieraat myös. Olihan juttu luistanut, muisteltu elämämenoa ja kalansaaliita kautta vuosien. Yhtäkkiä Esteri hoksaa, sanoo isälleni: - " Ennen kuin lähdette kotiin, niin meidän pitäisi tehdä vielä yksi homma. Olen kesällä katsastanut tienvarren viljelysniityn reunalta oikein kauniin joulukuusen, sieltä löytyy toinenkin kuusi. Otatte sen mukaan, ei tarvitse Muoniossa enää lähteä etsimään kuusta." Vanhempani Kalle ja Hilma Brännare ja Viljo Pakasmaa Pallasjärven aitan edessä. Äitini reivaa (luo) mattovääviä Esterille, isälläni on väävin kampa kädessä, Viljo aikoo maalata jotakin. Esteri ja isäni Kalle lähtevät hakemaan Esterin merkitsemiä kuusia. Kirves ja vesikelkka otetaan mukaan. Kuuset tuodaan navettalatoon. Kuusen oksat olivat osin jäisen tykkylumen peitossa. Esterin ja Viljon pirtin kuusi jäi latoon ja Kallen kuusi vietiin navettaan sulamaan, etteivät oksat

16 (18) murenisi postiautomatkalla Muonioon. Kuusi suli navetan kosteassa lämmössä. Vanhemmillani koitti kotiin lähtö. Isäni kääri postiautossa kuljettamista varten kuusen ruskeaan rehusäkkipaperiin. Tultiin Muonion postille, josta potkurilla salaperäisen näköinen joulupaketti tuotiin kotiin umpisen taakse. Joulua valmisteltiin, siivottiin koti perusteellisesti. Kun jouluruokien esivalmistelut ja leipomiset saatiin tehtyä, olikin jo aatto. Kalle toi kauniin Esterin valitseman kuusen paperikäärössä sisään. Käärö avataan varovasti. Kuusi nostetaan jalkaan ja koristellaan. Radiossa soivat joululaulut. Jouluaaton tunnelma on ylimmillään. Yhtäkkiä hyörinä pirtissä pysähtyy, kaikki katsovat toisiaan: Hyvänen aika! - Mille täällä haisee? Pirttiin leviää outo lemu. Hupi- koirakin alkaa nuuskia. Millekäpä muulle kuin navetalle. "Pallasjärven navetalle! huudahtaa äitini ja tuhahtaa. Mitä sitä merta edemmäs kalaan lähtee. Olisit Kalle hakenut kuusen sieltä, mistä ennenkin. Ei ole ihme, että haisee. Monta päivää kuusi Pallasjärven navetassa ja monta päivää täällä kotona tiiviissä paketissa hajuineen. Kuusi ulos! Uusi joulukuusi sieltä, mistä ennenkin". Isäni raapii kaljuaan, tempaisee koristeet kuusesta, tarttuu hajupuun runkoon tomerasti ja mutisee itsekseen: " Ei ku ulos! Kyllä sitä pitää olla tyhmä! Jalat saavat kärsiä tyhmästä päästä kun uutta kuusta pitää vielä lähteä hakemaan jouluaattoiltana". Näin se käy, kun kansallispuistosta mennään joulukuusi ottamaan! Kaija Hiilivirta 1. Viljo Pakasmaan isoisä: A.E.S. Pakasmaan isä oli Axel Bergholmin sukukirjan mukaan puuseppä Aron Frosterus (1825-1888) Oulussa. Aronin isä tiedetään olleen torpparinpoika Suomussalmelta ja alkujaan Heikkinen 2. Sisarusten Esteri (Kaijan täti) ja äitini Hilma Kotakorvan vanhemmat (Kaijan äidin puolelta): - Isä Aksel Adolf Kotakorva (s. 1876 Muonio Torassieppi, k. 1942 Muonio Torassieppi); - Äiti Maria Fredrika Gabrielin tytär Ranta (s. 1876 Muonio Yli - Muonio, k. 1955 Muonio Torassieppi ). 3. Kaijan ( kirjoittajan) isä kertomuksen Kalle =Kaarle Aukusti Brännare ( s. 1895 Muonio, k. 1984 Muonio), äiti Hilma Elisabeth Akselintytär Kotakorva ( s. 1904 Muonio Torassieppi, k. 196

17 (18) Erkki Hiilivirta Erämaan mies Sinä kesänä ajoin polkupyörällä Särkijärveltä Pallasjärvelle. Äitini matalapainerenkaisessa pyörässä oli tosi huonot jarrut. Niinpä Mustavaaran lasku Sammaltunturin kyljessä tultiin ryminällä alas. Koko laskun ajan kaikki painoni oli jarrupolkimilla, mutta vauhti vaan suureni. Reppu tavaratelineellä painoi myös aikalailla. Olin ihan hikinen, kun tulin Pyhäjoen sillalle. Kävin pesemässä joessa naamani ja käteni. Silloin huomasin, että luokkasormukseni Kokkolan yhteislyseosta oli pudonnut. Olipa tyhmää panna se sormeen. Pääsin perille Pallasjärvelle, minne olin lähtenyt kesälomalle ja heinäntekoon Esteri ja Viljo Pakasmaan luo. Viljo olikin aloittamassa Palsijärven ympärillä Lommoltunturin katveessa heinätekoa. Siinä me niitimme. Leveät ruotsalaiset viikatteet antoivat kumean äänen. Sitten istahdimme koivupuskan viereen heinäkenturalle levähtämään. Viljo pisti piipuksi, minä katselin kaunista luontoa. Viljo sanoi: Varopa sitä reikää maassa, onkohan se käärmeen reitti. Siirryin siitä vähän kauemmaksi, silloin näin miehen tulevan ison kameran kanssa. Hän sanoi tekevänsä filmiä Lapin raivaajista. Hän filmasi meitä koko ajan. Minua alkoi niin naurattaa kummasti, vaikka yritin pidätellä. Sitten me niitimme. Hän kuvasi minun niittämistä ja Viljon piipunpolttoa lähempää. Jäimme töihin, valokuvaaja lähti, asia unohtui. Tuli syksy. Koulu alkoi. Nuoriso kulki Rovaniemen Koskikatua elokuvateatterista toiseen, Kinosta Inariin ja takaisin. (Kino oli nykyisen Sampokeskuksen paikalla ja Inari Pohjanhovia vastapäätä.) Elokuvien alussa oli Uutiselokuva lyhytfilmi ajankohtaisesta aiheesta. Niinpä minä ja Viljo Pakasmaa ilmestyimme valkokankaalle. Minä niitin Palsijärven rantaa. Taustalta kuului komealla äänellä: Sisua ja sitkeyttä vaaditaan erämaan mieheltä, kun hän vaikeissa olosuhteissa hankkii ravintoa eläimille, voidakseen pärjätä yli ankaran talven. Kyllä Kaupin Epelikin ihmetteli ja sanoi: Sieltä tulee filmitähti, erämaan mies sisulla ja sitkeydellä. Minä vaan tykkäsin hyvää ja nauroin, niin kuin siinä filmissäkin. Tuntui tosi mukavalta olla hetken Rovaniemellä Koskikadun uiton poikien keskuudessa kuuluisuus.

18 (18) Erkki Hiilivirta Keeta Edessäni on Sammaltunturin Mustavaaran jyrkkä mäki. Tie haarautuu. Toinen osa jatkuu suoraan Pallasjärvelle. Toinen haara menee Pallastunturin hotellille, minne postiautokin kulkee. Istun tien penkan ulkopuolelle kuusen alle odottamaan autoa. Pakasmaan Esteri oli sanonut minulle, että autossa tulee Esterin sisaren Hilman tytär Keeta ja tuo tullessaan äitini lähettämän pukupaketin. Menepä vastaan sinne kolmen ja puolen kilometrin päähän. Ajattelin, että mitkähän juhlat siellä Kolströmillä on, kun mettäkamppeet eivät kelvanneet. Koko viime viikko oli tehty heinää Harrivuomassa. Metsänvartija Pakasmaan Viljo ja Magga Pierra olivat kertoneet loputtomia tarinoita niin, että kahvistelun vuoksi eväätkin olivat loppuneet. Nyt olin tullut hyvissä ajoin vastaanottamaan pakettia. Ilma oli tosi kaunis, sen verran tuuli, etteivät sääsket haitanneet ja olihan minulla pikiöljyä. Jo kuluu Sammaltunturin päältä jyrinää ja pian laskeutui keltainen postiauto pölypilvi perässä mäkeä alas. Kun auto pysähtyy tienhaarassa nousen verkkaisesti seisomaan. Kuljettaja Mikko Hiltunen katsoo minua pitkään ja samalla autosta tulee ulos reippaasti nuori tyttö Keeta pa-ketti kainalossaan. Hän hymyilee leveästi ja ojentaa minulle paketin. Kuski vilkaisee vielä, sulkee oven ja auto lähtee. Kysyn Keetalta: Kuka paketin antoi? Hän vastasi taas valloittavasti hymyille: Iita-täti sen antoi. Siinä samalla olimme siirtyneet Pallasjärvelle menevälle tielle. Tien muodosti kaksi raidetta ja välillä kasvoi heiniä ja kukkia. Astelin vasenta polkua ja Keeta oikeata polkua. Pyhä-joen sillan kohdalla sinirinta lauloi, ehkä sillä oli poikaset puron pajukossa. Katsahdin Keetaa sanoakseni jotain. Hän katsoi takaisin ja hymyili niin kauniisti. En sanonutkaan mitään. Miten hän voi ollakin niin kaunis kasvoiltaan. Kävelimme. Hänkään ei sanonut mitään. Tie kaarsi nousten kumpareelle. Tässä oli edellisenä vuonna nähnyt ahman kulkevan tien yli vai oliko se karhunpoikanen. Isot kynnenjäljet sillä ainakin oli. Kerronko tapauksen Keetalle? Katsahdin vierellä kävelijää. Keeta vilkaisi takaisin ja hymyili. Kaikki sanat karkasivat mielestäni. Järvi loisti sinisenä. Taivas loisti sinisenä. Vaarat järven takana loistivat sinisinä. Jannelan kohdalla olivat Viljo Pakasmaa ja Pierra Magga laskemassa verkkoja. Pierra souti ja Viljo laski verkkoja kohtisuoraan rannasta ulospäin. Saavuimme portin kautta Pallasjärven talon pihaan. Tuossa rannalla oli ollut aikoinaan Skotlannin äijän kirkko. Mitäs kirkosta, vaikka olisi siinä pohdiskelun paikka. Esteri oli rappusilla vastassa. Miten nopeasti tuo kolme ja puoli kilometriä menikään. Ei keritty sanoa kuin yksi lause. Tunnelma oli jostain syystä sellainen, ettei mitään sanoja tarvittu. Nyt on kuljettu Keetan kanssa samaa polkua lähes 60 vuotta, eikä vieläkään aina sanoja tarvita.