Maanantai 6.7.2015 Maanantaina suuntasimme viikkomme ensimmäiseen kohteeseen, Rantakylään. Asiakkaat olivat tähän mennessä kaikista innokkaimpia. Aamulla lauleskelimme virsiä ulkona, jonka jälkeen siirryimme tiivistunnelmaiseen mölkkypeliin. Sitten oli bingon aika. Iltapäivällä päivän lehti tuli koluttua läpi ja tieto-osaamista testattiin tietovisa kysymyksillä. Ryhmämme teatterin harrastajien ja luovuuksien ansiosta loppupäivän vietimme tehden improja ja pienimuotoisia esityksiä. Tiistai 7.7.2015 Graanin palvelukeskus. Viikon aikana muodostuneen tavan mukaisesti aloitimme päivämme jo suosituksi huomatulla aamuisella laulutuokiolla, jota seurasi erä bingoa. Uutta ohjelmassa oli levyraati jonka kappaleet vaihtelivat laidasta laitaan, aina 1950-luvulta moderniin nykyaikaan. Voittajakappaleen tahtiin Asta ja Roope innostuivat valssaamaan ympäri ruokasalia.
Vaikka osa kappaleista ei saanutkaan suosiota, levyraati oli onnistunut ja voittajaksi nousi tietenkin Vesa-Matti Loirin Lapin kesä. Lounaan jälkeen vietimme hemmottelu iltapäivän. Vuorossa oli kynsien lakkausta sekä hierontaa. Monille kynsien lakkaus oli aivan uusi juttu, mutta pienen suostuttelun jälkeen useat asiakkaista lähtivät iloisesti mukaan. Iltapäivä sujui mukavasti vanhoja tarinoita ja muistoja kuunnellen. Keskiviikko 8.7.2015 Taksi kyyditti meidät keskiviikkona takaisin Graanille, mutta tällä kertaa suuntasimme Veteraanipuiston puolelle. Ryhmämme toimi tänään henkilöstövajauksen vallitessa. Pääsimme verryttelemään jalkojamme heti aamusta neljän kerroksen verran portaissa, kun kävimme suostuttelemassa asiakkaita mukaan toimintaan. Monet potivat vielä aamuväsymystä ja saimme houkuteltua seuraamme vain kourallisen verran asiakkaita. Odotellessamme lisää osallistujia aloitimme osan kanssa jo laulamisen. Laulujen jälkeen olimme saaneet jo lisää seuraa ja aloitimme bingon pelaamisen. Pelin päätyttyä turvauduimme Piristyspartion punaisen kansion apuun ja arvuuttelimme yhdessä synonyymejä sanoille ja veikkasimme tietovisakysymyksiin vastauksia. Tässä vaiheessa kaikkien masut alkoivat jo imitoida valaiden kutsuhuutoa ja suuntasimme lounastauolle. Osa ryhmästämme lähti hakemaan asiakkaita taas mukaan bingopeleihin ja muihin aktiviteetteihin. Starttasimme toiminnan uudestaan käyntiin levyraadilla, mikä saavuttikin
yllättävän suuren suosion asiakkaiden keskuudessa. Tällä kertaa keskityimme ainoastaan hieman vanhempiin biiseihin ja voittajantittelin sai kaapattua itselleen Sininen ja valkoinen. Sitten avattiin taas äänihuulia ja arvottiin bingonumeroita. Asiakkaat palasivat asuntoihinsa ja me pääsimme istumaan noin 40 minuutiksi ulos odottamaan hyvin ajoissa olevaa taksia. Lopulta olimme taas takaisin Päiväkeskuksella ja suunnittelimme torstaita. Torstai 9.7.2015 Kävelimme aamulla tavaroiden kanssa reippaasti Lehmuskotiin ja aloitimme aamun perinteisesti laulamalla. Asiakkaat olivat melko hiljaisia eikä heillä ollut juurikaan toiveita toiminnan suhteen. Siirryimme ruokasaliin pelaamaan bingoa, jonka jälkeen siirryimme takaisin kammariin pohtimaan tietovisa kysymyksiä ja muistelemaan sananlaskuja. Kun kello löi yksitoista, kävimme syömään eväitä ja asiakkaat jäivät odottamaan oman ruokailunsa alkua vielä puoli tuntia. Ruokailun jälkeen asiakkaita oli vähemmän kuin aamupäivällä, mutta ei se vauhtia hidastanut. Kävimme muistelemaan vanhoja korttien avulla muutaman asiakkaan kanssa ja saimme kuulla mielenkiintoisia ja yllättäviäkin asioita heidän nuoruudestaan. Muistelemisen jälkeen Asta ja Roope innostivat asiakkaat ja meidät kaikki osallistumaan tajunnanvirta runon luomiseen. Asiakkaat lämpenivät pikku hiljaa runon tekemiseen, mutta lopussa kaikki heittelivät innokkaasti ideoitaan. Lopputulos oli luova ja siitä välittyi suuri tunnelataus. Runon jälkeen treenasimme aivoja ja etsimme yhdestä pitkästä sanasta mahdollisimman monta sanaa. Lopussa oli sen verran aikaa, että innostuimme tekemään muutaman impron. Kävelimme takaisin Päiväkeskukselle ja hikihän siinä tuli.
Perjantain PPP palautteet, pohdinnat ja pölinät Viikko vierähti nopeasti ja hauskaa oli. Asiakkaiden houkuttelu taitoja vaadittiin tällä viikolla, mutta silti oli ihanaa nähdä kuinka asiakkaat olivat innokkaita osallistumaan meidän toimintaan. Monessa paikassa pyydettiin meitä tulemaan uudestaankin ja harmitti sanoa, että meidän ei ole mahdollista tulla uudestaan. Ryhmämme yhteishenki on kasvanut ja vaikka välillä olikin henkilöstön vajautta, selvisimme siitä huolimatta mallikkaasti. Mahtavaa on työskennellä innokkaiden ja oma- aloitteisten nuorten kanssa! Aino
Ensimmäisen viikon alkuinnon laannuttua rutiinit ja itseluottamus siitä, että tietää mitä tekee, ovat vihdoin täällä. Tajusin juuri, että kuukautemme on jo puolivälissä. Aika on kulunut kuin lentäen hyvässä seurassa ja lauleskellen. Tästä viikosta jäi ihan hyvä maku suuhun, vaikkei se ihan yltänytkään viime viikon tasolle. Elina Kaksi ensimmäistä viikkoa mennyt ohi tosi nopeasti ja ollaan nyt puolessa välissä. Kohteet ovat olleet ihanan erilaisia ja asiakkaiden vaihteleva innokkuus on vaihdellut joka paikassa. Meidän ryhmän yhteishenki on hyvä ja viihdymme toistemme seurassa, joten työn teko on ollut mukavaa. Heidi Viikko on mennyt jälleen tosi nopeasti ja olen tosi onnellinen siitä, että ollaan juuri tällä porukalla liikenteessä. Asiakkaat tällä viikolla olivat vaihtelevia laidasta laitaan ja siinä pääsi haastamaan ja kehittämään omia sosiaalisia taitoja. Meidän ryhmämme on entistä tiiviimpi ja tuntuu siltä, että loppukuukausi menee kuin siivillä. Sallanoora Tällä viikolla fiilikset ja tunnelmat ovat seilanneet laidasta laitaan niin asiakkaiden kuin ryhmämmekin keskuudessa. Välistä olemme saaneet nauttia asiakkaiden pursuavasta innokkuudesta, mutta vastapainona meidän kykyämme innostaa ihmisiä mukaan toimintaan on testattu. Viikko on ollut monipuolinen: ollaan päästy kokeilemaan uusia aktiviteetteja, kuten tajunnanvirtarunoa (joka toimi todella hyvin!), ja vedetty myös vanhoja sekä hyväksi todettuja leikkejä tms. Porukkamme yhteishenki on tiivistynyt ja mielestäni silloin ollaan hyvässä pisteessä, kun sunnuntai-iltana voi todeta, että pääsee töihin eikä joudu sinne. Puoltaväliä viedään. Asta Viikot ovat liitäneet kuin muuttolinnut etelään. Eli aika pikaisesti voisi sanoa, meininkikin on ollut hitusen villiä. Meidän crew on ollut aivan uskomattoman paras. Kaikkea ollaan saatu aikaan eikä oikeastaan ole ollut sellaista hetkeä, että on vain istunut toimettomana. Uutta kivaa on tällä viikolla taas tullut tehtyä: runohetki oli vallan tervetullut. Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olevaan hirveimmät ja parhaimmat. Pelkää, että kaikki loppuu, mutta toisaalta tietää, että se aika kuluu mitä mahtavimmassa seurassa. Roope Iloisin kesäterveisin, Aino, Asta, Elina, Heidi, Roope ja Sallanoora