HÄMEEN PARTIOPIIRI RY. AKTIVITEETTIPAKETTI ystävyyslippukuntatoimintaan

Samankaltaiset tiedostot
Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Mitä partio on?

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

PARTIOHISTORIA LYHYESTI

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Toimintasuunnitelma 2016

KOUKUTA KESÄLEIRILLÄ KESÄLEIRI OSANA LIPPUKUNNAN KASVUA

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

Partio. Nyt. Mitä tapahtuu. Missä. Miten. Miksi.

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

PARTIOJOHTAJA PERUSKOULUTUS

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY.

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n peruskirja

2. Partioliikkeen perusti Robert Baden- Powell Iso-Britanniassa vuonna Kyseisenä kesänä keräännyttiin siis Brownsean saarelle ensimmäiselle

Vaeltajat (18-22v): Partiomedia

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Koulutuksen sisältö. - koulutuskokonaisuus. Tätä on partio. Turvallisesti partiossa

Finnjamboree Kasvutusjohtaja

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu

Seuraa meitä somessa

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY:N PERUSKIRJA

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

Ohjelma World Scout Jamboree 2011 Sweden

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TERVETULOA PARTIOON! KOULUTUSKOKONAISUUS

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Kehitysyhteistyön ABC

Tuija Takala. Hyvä päivä. Tehtäviä

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TURVALLISUUSASIAKIRJA

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS.

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Ideoita paikalliseen toimintaan Syksy 2017

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Suurjuhlan ohjelman tueksi on tehty ennakkotehtäviä, joita lippukunnat voivat toteuttaa kevään aikana matkalla kohti Suurjuhlaa.

Finnjamboree Elämysjohtaja

TUULIKELLO - opas ulkoiseen viestintään -

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Vinkit lippukunnille KOULU- TAI PÄIVÄKOTIVIERAILUN

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

LIIKENNE-JÄLKI. Opin liikkumaan turvallisesti kolon lähiympäristössä

Etkot & Jatkot. Art Pro

Taso 1: Pidän yksin omalle ryhmälleni hiljentymishetken

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Finnjamboree Resurssijohtaja

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TARPOJALUOTSI WEBINAARI

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

UUSI JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT

LIITE 3 PERUSKIRJAKYSELYN KYSYMYKSET

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma, ideoita paikalliseen markkinointiin ja viestintään

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

SAMOAJAT TEHTÄVÄKÄSKYT

JÄRVI-SUOMEN PARTIOLAISTEN TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Tausta- ja koulutusmateriaaleja: - kasvatustavoitekaavio - Johtajakansio - - toiminta.partio.fi - -

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

TARPOJIEN OSALLISTUMINEN

SOSIAALISEN MEDIAN TYÖKALUPAKKI

BEGEE! YSTÄVYYTTÄ JA YMPÄRISTÖKASVATUSTA YLI RAJOJEN

Torstai1 Ratkaisujen ideointi. Jamk Innovointipäivät

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

MIKÄ KLIFFA? KENELLE?

Finnjamboree Palvelujohtaja

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

JÄSENTIETOJÄRJESTELMÄ KUKSA

Toimintasuunnitelma 2018

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Transkriptio:

HÄMEEN PARTIOPIIRI RY AKTIVITEETTIPAKETTI ystävyyslippukuntatoimintaan 1

Olemme koonneet lippukuntien käyttöön helposti toteutettavia ideoita ja vinkkejä ystävyyslippukuntatoiminnan toteuttamiseen jokaiselle ikäkaudelle. Vinkkejä voi hyödyntää niin koloilloissa kuin retkillä ja leireilläkin. Vinkkejä on yhdistetty osin ikäkausien partio-ohjelmaan, jatkotyöstämällä valmiita aktiviteetteja. Osin on taas otettu vinkkejä muun muassa maailmanjärjestöjen materiaaleista, jotka on nähtävillä Lisätietoja & lähteitä -sivulla. Paketin tavoitteena on edistää kansainvälisyyskasvatusta partiossa, etenkin ihan siellä perustasolla, lippukuntien viikkotoiminnassa, jossa kasvatus tapahtuu. Vuonna 2014 tehdyn pro gradu -tutkielman mukaan lippukunnat toivovat piiriltä ja piirin kansainvälisyysjaostolta työkaluja kansainvälisyyskasvatuksen toteuttamiseen ja valmiita malleja suoritusten tekemiseen ryhmäilloissa. Hämeen Partiopiiri nappasi tästä tarpeesta kopin, ja kansainvälisyyskasvatusjaosto lähti työstämään pakettia, jossa on konkreettisia aktiviteetteja, suorituksia ja vinkkejä kansainvälisyyskasvatukseen lippukunnassa ulkomaisen ystävyyslippukunnan kanssa tehtäviksi. Paketti työstettiin Roihu2016 -vuotta ajatellen, jolloin lippukunnilla on mahdollisuus saada uusia ystävyyssuhteita finnjamboreelta, jonne on tulossa ennätysmäärä ulkomaalaisia vieraita. Toivomme, että paketti herättää lippukunnissa intoa lähteä hakemaan uusia ystävyyssuhteita sekä leiriltä, mutta myös itsenäisesti ja omatoimisesti. Hämeen Partiopiirin kansainvälisyyskasvatusjaosto on lisäksi valmis ja halukas auttamaan kontaktien luomisessa ja lippukunnan kansainvälisyyskasvatuksen tukemisessa. Anne Taljavaara Sonja Uschanov AKTIVITEETTIPAKETTI YSTÄVYYSLIPPUKUNTATOIMINTAAN HÄMEEN PARTIOPIIRI RY, KV-KASVATUSJAOSTO, 2016 TEKSTIT TAITTO KANNEN KUVA ANNE TALJAVAARA, SONJA USCHANOV MARJO MAJLUND VIRPI VÄYRYNEN 2

KANSAINVÄLISYYSKASVATUS JA YSTÄVYYSLIPPUKUNTATOIMINTA Kansainvälisyys on ennenkaikkea ystävyyttä. Partio on aidosti kansainvälinen liike, partiolaisia ollen yli 45 miljoonaa yli 200 eri maassa. Partiolaisten ihanteisiin kuuluu rakentaa ystävyyttä yli rajojen, ja ystävyyslippukuntatoiminnan avulla koko lippukunta pääsee tähän ihanteeseen tarttumaan. Ystäviä saa ennen kaikkea osallistumalla kansainvälisille leirille tai seminaareihin, mutta ystävyyttä voidaan ylläpitää ja täten kansainvälisyyteen kasvattaa ihan omasta maasta, omalta kololta käsin. Kansainvälinen kokemus ei siis välttämättä tarkoita ulkomaille matkaamista, vaan monipuolista kulttuuriin tutustumista, erilaisten uskontokuntien hyväksymistä, toisen kunnioittamista sekä elämistä kansainvälisessä ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Suomen Partiolaiset ry on kaksivuotislinjauksissaan (2015-2016) päättänyt, että jokaiselle ikäkauteen kuuluvalle tarjotaan kansainvälinen kokemus. Tukea kansainvälisyyskasvatukseen lippukunnissa on saatavilla sekä Suomen Partiolaisilta että omista piireistä kv-vastaavilta. Hämeen Partiopiirissä toimii kaksivuotinen kansainvälisyyskasvatusjaosto, jonka yhteystiedot löydät viimeiseltä sivulta. Suomalaisten osallistuminen kansainvälisiin partiotapahtumiin on ollut runsasta, mutta jos lippukunnastasi kukaan ei tätä kautta ole partiokavereita ulkomailta saanut, ei hätää! Suomen Partiolaisilla on ystävyysmaita ympäri maailmaa, ja organisaatioomme on palkattu kv-koordinaattori - työntekijä auttamaan yhteyksien luomisessa (kts. Lisätietoja ja lähteitä). Myös miltei jokaisessa piirissä on nimetty kv-vastaava, joka auttaa hankkimaan ystäviä ympäri maailmaa. Ystävyyssuhteita voi luoda muun muassa kansainvälisessä JOTA-JOTI -tapahtumassa, joka kerää yhteen internettiin ja radioaalloille tuhansia partiolaisia ympäri maailmaa lokakuun puolivälissä. Hiljan perustettu facebook-ryhmä Guides Visiting Finland on kerännyt aktiivisesti keskustelua kirjekavereista ja Suomeen matkaavista ulkomaalaisista partiolaisista! Käy tykkäämässä ja tarjoa rohkeasti itseäsi ja lippukuntaasi avuksi tai seuraksi! www.facebook.com/groups/ ScoutVisitorsFinland/ 1776751752546972 Nykypäivänä yhteydenpito ulkomaille on entistä helpompaa ja mahdollisuudet rajottamat - käyttäkää luovuuttanne! Perinteisen kirjeenvaihdon lisäksi voitte vaihtaa kuulumisia sähköpostitse, erilaisissa messenger-palveluissa, sosiaalisessa mediassa facebookissa, twitterissa tai instagramissa sekä olla yhteydessä skypellä tai lähettää videoita youtubessa. Muistakaa jakaa myös kokemuksianne muille, niin partiolaisille kuin partion ulkopuolellekin! 3

SUDENPENNUT SUHDE ITSEEN SUHDE TOISEEN RETKI MEIDÄN PARTIORETKI Kertokaa ystävillenne retkikokemuksestanne. Näyttäkää mitä teitte retkellä, mitä opitte, mitä muistoja jäi. Lähettäkää kuvia, kirjoittakaa tarina, johon jokainen saa kertoa henkilökohtaisesta leirikokemuksestaan. Kertokaa myös retki-jäljen aktiviteeteista. MINÄ USKON TEEN PÄIVÄN HYVÄN TYÖN Tehkää pieniä hyviä töitä kotona ja partiossa, kertokaa niistä ystävillenne ja haastakaa ystävänne mukaan tekemään parempaa maailmaa. Miettikää ystävienne kanssa millaisen hyvän työn voitte toteuttaa yhdessä heidän kanssaan - kumpikin partioryhmä omassa kotimaassaan. Voitte myös verrata kokemuksia ja tuloksia, kun yhteinen hyvä työ on tehty. MAAILMA TEEN KUVAKOLLAASIN TAI PIENEN NÄYTELMÄN JONKIN MAAN LASTEN ELÄMÄSTÄ LAUMANI KANSSA Tutustukaa kirjeitse/sähköpostitse ystävyyslippukuntanne maan lasten elämään. Millainen lasten maailma on? Mitä arkielämään kuuluu? Tehkää aiheesta kuvakollaasi kolon seinälle koko lippukunnan nähtäville. Piirtäkää, maalatkaa, käyttäkää lehtikuvia ja tekstinpätkiä. Ehkä myös ystävälippukuntanne voi lähettää teille materiaalia kuvakollaasia täydentämään. SUHDE TOISEEN SUHDE YHTEISKUNTAAN LEIKIT LEIKIN TAI PELAAN PERIN- TEISTÄ SUOMALAISTA PELIÄ TAI LEIKKIÄ + LEIKIN ULKOMAALAISTA LEIKKIÄ Opettakaa videon tai kuvien avulla ystävillenne perinteinen suomalainen leikki. Pyytäkää myös ystäviänne opettamaan teille omasta maastaan lempileikkinsä. KOTISEUTU SUOMI KOTIMAANA - KAU- PUNKI/KUNTA KOTINA Valmistelkaa ystävälippukunnalle pieni esitys kotimaastanne ja/ tai kotipaikkakunnastanne. Miltä Suomi teidän lasten esittelemänä näyttää? Entä kotipaikkakuntanne? Mitkä ovat parhaita asioita Suomessa ja kotipaikkakunnassanne? Mitä teette kavereiden kanssa eri vuodenaikoina? Millainen on partiokolonne ja onko teillä eräkämppää, jonka tahtoisitte esitellä? Mitä muuta suomalaista tai kotipaikkakunnalle ominaista haluaisitte esitellä ystävillenne? Esitys voi olla joko kokonaan kirjoitettu ja sisältää kuvia tai vaikka paikallista musiikkia. MEDIA KÄYTÄN SÄHKÖPOSTIA Käyttäkää sähköpostia yhteydenpitoon ystävälippukuntanne kanssa. Pohtikaa kuinka sähköpostin lähettäminen eroaa perinteisestä kirjeenvaihdosta ja mitkä ovat sähköpostikirjeenvaihdon 4

SUHDE YH- TEISKUNTAAN SUHDE LUONTOON edut verrattuna paperisiin kirjeisiin, kun viestejä lähetetään toiseen maahan. Entä tuntuuko vastauksen saaminen sähköpostiin samanlaiselta kuin kirjeen saaminen? YMPÄRISTÖN SUOJELU YMPÄRISTÖN SUOJELU MEILLÄ JA MAAILMALLA + OPITAAN KIERRÄTTÄMÄÄN Järjestäkää laumanne kanssa leikkimielinen roskien keräyskilpailu ystävälippukuntanne sudenpentuikäisen ryhmän kanssa. Ottakaa kerätyistä roskaläjistä kuvia ja vaihtakaa niitä ystävälippukunnan kuvien kanssa. Ennen roskien loppusijoitusta lajitelkaa roskat ja tutustukaa jätteiden hajoamiseen. Suunnitelkaa ja valmistakaa lauman kanssa ystävälippukunnalle partioaiheinen lahja kierrätysmateriaaleista tai tehdää esimerkiksi roskataidenäyttely ja valokuvatkaa taideteoksenne. SUHDE LUONTOON LUONNOSSA LIIKKUJA SUOMEN LUONTO Esitelkää ystävälippukunnalle suomalaista luontoa ja sen tyypillistä eläimistöä ja kasvistoa. Kertokaa myös suomalaisista jokamiehen oikeuksista sekä siitä, millaisia ovat lähimetsät tai vaikkapa suomalaiset kansallispuistot. Kertokaa mitä näette metsässä ja mitä saatte metsässä tehdä ja miten jätätte luonnon sellaiseksi kuin se oli sinne saapuessanne. Lauma voi myös rakentaa esimerkiksi lippukunnan kämpän maastoon majan ja lähettää majasta kuvia ystävälippukunnalle. Pyytäkää ystävälippukuntaa lähettämään tietoa heidän paikallisesta luonnostaan ja siitä, miten he yleensä liikkuvat luonnossa partiossa ollessaan. SEIKKAILIJAT TERVETULOA TUTUSTUTAAN Esittäytykää ystävälippukunnallenne. Kertokaa seikkailijajoukkueestanne, lippukunnastanne ja oman joukkueenne tunnuksesta ja huudosta. Voitte myös kertoa millaisia partiotapoja ja -symboleja (esim. lippukunnan merkki, huivi ja partioasu) teillä on käytössänne. POHJOINEN LEGENDAARISTA Tehkää näytelmä jostakin partiotarinasta, jonka sampo voi kuvata ja lähettäkää se ystävillenne. Pyytäkää saada myös heiltä samanlainen video ja pitäkää vuorotellen elokuvailtoja partiotarinoiden merkeissä. 5

ETELÄ TALVILEIRI Suomessa on erityinen mahdollisuus retkeillä neljänä eri vuodenaikana ja täten oppia selviytymään erilaisissa olosuhteissa. Kertokaa ystävillenne Suomen sääolosuhteista eri vuoden aikana ja miten valmistaudutte talvileirille. Kertokaa millaisia kokemuksia saitte leirin aikana. Voitte esimerkiksi valokuvata talvileirinne kohokohtia. ITÄ PARTIOLAISET MAAILMAN Tutustukaa sekä omaanne että ystävämaanne tapohin toteuttaa partio-ohjelmaa. Kertokaa esimerkiksi omasta partiovuodestanne, mitä teette viikkokokouksissa, mitä retkillä, leireillä ja tapahtumissa. Vertailkaa erilaisuuksia ja pohtikaa mistä samanlaisuudet johtuvat? LÄNSI MINÄ ITSE Esitelkää jokainen itseänne ja arkeanne Suomessa, omia harrastuksianne, perhettänne, kotianne yms. eri maan lapsille, ja tutuskaa samankaltaisuuksiin ja erilaisuuksiin toisen maan lasten kanssa. TARPOJAT LEIRI LUOVUUS ILTANUOTIOPERINTEET Opetelkaa perinteisiä lauluja, huutoja ja tarinoita ja kertokaa niistä ystävälippukunnallenne esimerkiksi videon välityksellä. Onko toisessa maassa samanlaisia perinteitä? Mitä iltanuotiolla tehdään toisessa maassa? Löydättekö samanlaisia lauluja eri kielillä? Entä yhteisellä kielellä englanniksi? LEHTIJUTTU Tehkää lippukunnan, piirin tai paikallislehteen juttu ystävyyslippukuntatoiminnastanne. Tutustukaa erilaisiin tapoihin kirjoittaa juttu, erilaisiin juttutyyppeihin, kuvituksiin ja taittoihin. LUOVUUS SELVIYTYMINEN VIDEO Tutustukaa videokameran käyttöön ja harjoitelkaa erilaisia kuvaustekniikoita. Kuvatkaa ystävillenne esittelyvideo jostakin omaan partiotoimintaanne liittyvästä, esimerkiksi mieluisesta tapahtumasta, kisoista, retkestä tai leiristä. HEIKOT JÄÄT Suomen luonto on vuodenaikojen puitteissa hyvin erilainen kuin muualla maailmassa. Tehkää opettavainen sarjakuva, kuvakollaasi, video tms. ystävillenne heikoista jäistä, jäistä pelastamisesta ja jäihin pudonneen ensiavusta. 6

YHTEISKUNTA VIERAAT KULTTUURIT Selvittäkää perinteisiä ruokareseptejä ystäviltänne toisesta maasta ja valmistakaa niitä koloillassa tai suunnitelkaa retken ruokapuoli kansainvälisillä mausteilla. Muistakaa vastavuoroisuus ja tarjotkaa ystävillenne suomalaisen keittiön reseptejä! YHTEISKUNTA MUISTELEMISPÄIVÄ Tutustukaa muistelemispäivään. Miksi sitä vietetään? Mikä sen tarkoitus on? Onko lippukunnassanne perinteenä viettää muistelemispäivää? Jos on, kertokaa ystävillenne millaisia. Jos ei, voisiko olla? Onko ystävyyslippukunnallanne? WAGGGS:n muistelemispäiväpaketin avulla voitte tehdä yhdessä ystävienne kanssa samoja aktiviteetteja ja jakaa ajatuksia ja kokemuksia omasta muistelemispäivästänne. www.wagggs.org/en/whatwe-do/world-thinking-day/ www.partio.fi/muistelemispaiva SAMOAJAT ISONA PIENEMMÄLLE SAMOAJA JOHTAJANA Kuvailkaa samanikäisille partioystävillenne omaa roolianne johtajina, oikeuksianne ja velvollisuuksianne, johtamispolkua partiossa, johtamista eri ikäkausissa, esimerkkinä olemista nuoremmille sekä koulutusjärjestelmää Suomessa. Pohtikaa yhdessä johtamistaitojen hyötyjä itsellenne tulevaisuudessa. Mitä kansainvälisiä koulutusmahdollisuuksia partio tarjoaa? Onko koulutustaso samaa myös ystävyysmaassanne? Voitaisiinko tarjota erilaista koulutusta toisillemme puolin ja toisin? MAAILMANKATSOMUS PARTION ARVOT Tutustukaa partion arvo- ja aatemaailmaan niin paikallisella kuin kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Pohtikaa konkreettista lippukunnan perustoimintaan liittyvää arvojen mukaista toimintaa ja verratkaa niitä omiin arvoihinne. Pohtikaa yhdessä ulkomaalaisten ikätovereidenne kanssa, miten partiolaiset toimivat arvomaailman takaa, mitä mahdollisuuksia omissa maissanne on ja mitä voisitte tehdä yhdessä hyvän ja oikeudenmukaisen maailman puolesta. 7

MAAILMANKATSOMUS OSANA YHTEISKUNTAA TOINEN MAAILMANKATSO- MUS, TOINEN KULTTUURI Tutustukaa monipuolisesti ystävämaanne kulttuuriin: uskontoon, juhlapyhiin, vähemmistöihin. Kertokaa myös oman maanne kulttuurista monipuolisesti. Suunnitelkaa iltamat suomalaisittain ja pyytäkää ystävämaaltanne heidän maansa tapainen ilta toteutettavaksi. PARTIOLAISENA SUOMESSA JA MAAILMASSA Lähtekää pohtimaan partiota maailmanlaajuisena nuorisoliikkeenä. Minkälainen historia harrastuksellanne on maailmalla? Entäpä omissa maissanne? Pohtikaa molempien maiden kasvatustavoitteita, partiomenetelmää ja partio-ohjelmaa. Pohtikaa eroja ja samanlaisuuksia. Pohtikaa partiolaisuutta osana identiteettiänne, miten se vaikuttaa elämäänne? Tutustukaa laajasti maailmanjärjestöjen toimintaan esimerkiksi nettisivujen avulla. TEKOJA PALLOMME HYVÄKSI TEHDÄÄN LEIRI YHTEISTYÖTEMPAUS YHTEI- SEN YMPÄRISTÖN HYVÄKSI Suunnitelkaa ja toteuttakaa yhdessä ystävienne kanssa yhteinen projekti ympäristön suojelemiseksi. Keksikää pieniä aktiviteetteja kaikille ikäkausille ja osallistakaa koko lippukunta mukaan projektiinne. Jakakaa ajatuksia ystävälippukuntanne kanssa pitkin projektia. Kirjoittakaa loppuraportti yhdessä ja jakakaa tuloksia mahdollisimman laajasti myös paikkakunnallanne. Projektin toteutukseen ja eri vaiheisiin saatte apua esimerkiksi Nuorten Akatemian Meidän oma homma - projektin työkirjasta tai WAGGGS:n Climate Change: Take action now! oppaasta. http://bit.ly/1tyfhpj http://bit.ly/1tfstbf KV-LEIRIPROJEKTI Järjestäkää yhdessä ystävyyslippukuntanne kanssa leiri kutsuen ystävänne Suomeen teidän leirillenne tai matkaten lippukuntanne kanssa ystävyysmaahan leirille. Suunnitelkaa ja toteuttakaa leiri yhdessä ystävyyslippukuntanne nuorten kanssa. Apua leirin toteuttamiseen ja sen eri vaiheisiin saatte esimerkiksi Suomen Partiolaisten Partiomatkailijan oppaasta tai Vaeltajien ulkomaanprojektioppaasta sekä Leirimatkalle -internetsivustolta. http://bit.ly/1qelu2w http://bit.ly/1s0nwef http://leirimatkalle.partio.fi 8

KANSAINVÄLISYYS LÄHIMMÄISEN AUTTAMINEN VAELTAJAT KV-PARTIO Tutustukaa Suomen Partiolaiset ry:n kv-toimintaan. Mitä tietoa löydätte? Miten partiossa kasvetaan kansainvälisiksi? Miten kansainvälisyyskasvatusta tuetaan? Mitä kansainvälisiä mahdollisuuksia partio tarjoaa? Mitä kansainvälisyyteen liittyviä pestejä on tarjolla? Mitä kansainvälisyyteen liittyvää koulutusta partio tarjoaa? Onko kansainvälisyys toimintana ja kasvatuksena tarpeeksi näkyvää? Miten kansainvälisyyskasvatus näkyy lippukunnassa, piirissä ja organisaatiossa? Mitä tietoa ette löydä? Mitä tietoa haluaisitte löytää? Mitä kv-toiminta on ystävyysmaassanne? Voisitteko auttaa yhdessä omien maidenne kv-toiminnanaloja kehittymään? Tutustukaa myös laajasti maailmanjärjestöjen tuottamiin materiaaleihin, niistä saatte uusia ideoita ja valmiita ohjelmarunkoja omiin ohjelmatapahtumiinne. MESSENGERS OF PEACE Tutustukaa Messengers of peace -projektiin. Suunnitelkaa ja tehkää hyviä tekoja lähimmäisen auttamiseksi ja kirjatkaa ne MoP -palvelusivustolle. Haastakaa myös ystävänne mukaan rakentamaan parempaa maailmaa! www.scout.org/messengersofpeace YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN SOSIAALISET TAIDOT TOIMIMINEN ASIOIDEN HYVÄKSI Pohtikaa nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa omissa maissanne. Kuinka voitte toimia jonkin asian hyväksi omana itsenänne? Entäpä partiolaisina? Entä kuinka koko partioliikkeen alla? Vertailkaa eroja Suomessa ja ystävyysmaassanne. Tutustukaa WAGGGS:n A Toolkit on Advocacy ja Be The Change materiaaleihin yhdessä ystävyyslippukuntanne nuorten kanssa. Toimikaa itsellenne tärkeiden asioiden hyväksi kahdessa eri maassa. Jakakaa sosiaalisessa mediassa molempien maiden tapoja ja kokemuksia toimia jonkin asian hyväksi. http://bit.ly/1ogrnby http://bit.ly/21qsstx JOTT, JOTA, JOTI Osallistukaa yhdessä ystävyyslippukuntanne vaeltajaikäisten kanssa JOTT, JOTA tai JOTI -tapahtumiin ja tehkää yhdessä niihin liittyviä aktiviteetteja. http://jotajoti.info 9

SUOMI-PROJEKTI Toteuttakaa Suomi-projekti kutsuen ystävänne mukaan! Suunnitelkaa ja toteuttakaa yhdessä 2-7 vuorokauden mittainen vaellus, kaupunkimatka tai jotain siltä väliltä, tutustukaa toisiinne ja maahanne, erilaisiin kulttuureihin ja luontoon. Pitäkää päiväkirjaa tai blogia matkanne aikana ja jakakaa kokemuksianne muillekin vaeltajille! ULKOMAANPROJEKTI Toteuttakaa Ulkomaanprojekti yhdessä ystävyyslippukuntanne nuorten kanssa! Helppo tapa on valita kohdemaaksenne ystävienne maa, josta mahdollisesti saatte majoitusapua ja helpon tavan tutustua paikalliseen partiotoimintaan sekä toteuttaa palvelutempaus, mutta haastavampaa olisi tehdä yhdessä ystävienne kanssa matka kaikille vieraaseen maahan. Tutustukaa Ulkomaanprojektioppaaseen, Partiomatkailijan oppaaseen ja Leirimatkalle -internetsivuihin. Apua projektin suunnitteluun kannattaa kysyä luotsilta tai piirin kv-jaostolta. Piiri järjestää myös koulutusta ja tukea u-projektien järjestämiseen. http://bit.ly/1s0nwef http://bit.ly/1qelu2w http://leirimatkalle.partio.fi KOTIKANSAIN- VÄLISYYDEN MAHDOLLISUUKSIA MUISTELEMISPÄIVÄ 22.2. Muistelemispäivänä 22. helmikuuta partiolaiset ympäri maailman muistavat ystäviänsä ja sitä, että kuulumme suureen kansainväliseen partioliikkeeseen. Samalla voimme toimia paremman maailman hyväksi. Muistelemispäivää vietetään juuri tänä päivänä, sillä se on partioliikkeen perustajan Robert Baden-Powellin ja hänen vaimonsa Olaven yhteinen syntymäpäivä. http://partio.fi/muistelemispaiva KANSAINVÄLINEN RAUHANPÄIVÄ 21.9. Partiolaiset ovat omaksuneet YK:n rauhanpäivän 21.9. myös partiolaisten kansainväliseksi rauhanpäiväksi, sillä partioon ovat alusta alkaen kuuluneet rauha ja rauhankasvatus. Partion perustajan Robert Paden-Bowellin ajatuksissa liikkeen tulee pyrkiä maailmanlaajuiseen veljeyteen. JOTA/JOTI JOTA (Jamboree On The Air) ja JOTI (Jamboree On The Internet) järjestetään vuosittain lokakuun kolmantena viikonloppuna. Tällöin partiolaiset ympäri maailmaa kokoontuvat radioiden ja Internetin välityksellä vaihtamaan kuulumisia ja tutustumaan muiden maiden partiolaisiin. Tapahtumiin osallistumisesta voi saada tapahtumamerkin. http://jotajoti.info 10

BETLEHEMIN RAUHANTULI Jo yli tuhat vuotta on ikuinen tuli palanut Betlehemissä ja halki Euroopan kulkeva Betlehemin Rauhantuli on perinne, joka sai alkunsa vuonna 1986. Siitä lähtien itävaltalainen lapsi on noutanut liekin Jeesuksen syntymäpaikalta ja lähettänyt sen matkaan. Eri maiden partiolaiset ovat ottaneet perinteekseen liekin kuljetuksen joulunaikana kirkkoihin, vanhustentaloihin, päiväkoteihin, kouluihin, sairaaloihin, vankiloihin ja erilaisiin tapahtumiin muistuttamaan rauhan tärkeydestä. Rauhan liekillä on paikkansa myös yksittäisten ihmisten kodeissa. Sen viesti ylittää kansallisuuksien, uskontojen ja poliittisten vakaumusten rajat. Liekin vastaanottajan ei tarvitse olla myöskään partiolainen, vilpitön halu vastaanottaa viesti riittää. Useana vuonna liekki on matkannut partiolaisten saattamana ainakin yli 30 Euroopan maahan sekä lentoyhtiöiden avustuksella Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Suomeen liekki on jo useita vuosia vastaanotettu Ruotsista kiltapartiolaisilta, liekin meritse Tukholmasta Turkuun kuljettaa rahtialuksen miehistö. http://betleheminrauhan tuli.blogspot.fi MESSENGERS OF PEACE Messengers of Peace on partioliikkeen sisällä toimiva järjestö, jonka tavoitteena on edistää alueellisesti partioliikkeen tunnuslausetta Creating a better world. Suomessa Messengers of Peace -toiminta on saanut alkunsa vuonna 2012. Messengers of Peace kannustaa kaikkia maailman partiolaisia tempauksiin ja projekteihin, joissa autetaan niin ihmisiä kuin luontoakin. Osa projektista on nettiportaali, www. scout.org, jossa voi jakaa projektejaan. Nettisivuilla on myös paljon tietoa ja käytännönvinkkejä. www.scout.org/ messengersofpeace FREE BEING ME - IHAN VAPAASTI MÄ Free Being Me on ainutlaatuinen 7-14 -vuotiaille lapsille ja nuorille suunnattu ohjelma. Hauskojen ja interaktiivisten aktiviteettien avulla Free Being Me näyttää nuorille, että myönteinen minäkuva / kehonkuva ja itseluottamus saadaan arvostamalla omaa kehoa, vastustamalla sosiaalisia paineita ja auttamalla muita kehittämään parempaa minäkuvaa itsestä! Free Being Me ohjelmamateriaali on kehitetty yhteistyössä Partiotyttöjen Maailmanliitto WAGGGS:in ja Dove Self-Esteem Projectin asiantuntijoiden yhteistyönä, jotta ohjelmalla olisi mahdollisimman suuri vaikutus maailman nuorten minäkuvaan ja itsetuntoon. Ohjelma hyödyntää erilaisia koulutusmetodeja ja se kuvastaa maailmanjärjestön arvoja toisten kunnioittamisesta itsestään huolehtimiseen. http://freebeingme.partio.fi 11

LISÄTIETOJA & LÄHTEITÄ Maailmanjärjestöt WAGGGS: http://wagggs.org, https://www.wagggs.org/en/resources/ WOSM http://scout.org SP:n nettisivut http://toiminta.partio.fi/ohjelman-tuki/kansainvalisyys http://partio.fi/tutustu-partioon/kansainvalisyys SP:n leirimatkat http://toiminta.partio.fi/ajankohtaista/kansainvaliset-matkat/ suomen-partiolaisten-jarjestamat-matkat Leirimatkan järjestäminen http://leirimatkalle.partio.fi Ulkomaanprojekti-oppaat http://toiminta.partio.fi/ohjelman-tuki/kansainvalisyys/ vaeltajien-ulkomaanprojektit Ohjelmapainotussivut Kulttuurit kohtaavat 2015: http://ohjelmapainotus.partio.fi/fi/ Kuulun maailmalle 2014: http://kuulunmaailmalle.partio.fi/ Apurahoja kansainväliseen toimintaan http://toiminta.partio.fi/lippukunta/apurahat Viestintäkanavat Blogit http://kv-partio.blogspot.fi U-projekti blogeja: http://toiminta.partio.fi/ohjelman-tuki/ kansainvalisyys/vaeltajien-ulkomaanprojektit/ ulkomaanprojektiblogeja Facebook Kansainvälinen partio -sivu: facebook.com/kvpartio Guides and scouts visiting Finland -sivu: facebook.com/groups/ ScoutVisitorsFinland Hämeen Partiopiiri ry Kansainvälisyyskasvatusjaosto: kv-kasvatusjaosto@hp.partio.fi Jaoston puheenjohtaja, piirin kv-vastaava sonja.uschanov@hp.partio.fi