Naantalin Seniorit ry

Samankaltaiset tiedostot
Naantalin Seniorit ry

Naantalin Seniorit ry

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 2/2018

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 2/2019

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 1/2018

Naantalin Seniorit ry Jäsenkirje 1/2019

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintakertomus 2018

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Turun Senioriurheilijat ry

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Keravan Reserviläiset ry

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

HEINOLAN ELÄKKEENSAAJAT RY Hallitus TOIMINTAKERTOMUS Yleistä:

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

TOIMINTAKERTOMUS 2005

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Porvoon kansalliset seniorit ry

Kokouksen esityslista

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oikaristen sukuseura ry:n

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Toimintakertomus. vuodelta 2015

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Toimintakertomus Laukaan Omaishoitajat SAMARIA ry

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Seniorit - iloista ikääntymistä. Porvoon kansalliset seniorit ry. Toiminta- KALENTERI. 37. Toimintavuosi. Jäsentapaaminen Seurakuntakoti, Lundinkatu 5

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 SIVU 1/2019. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5. LÄSNÄ Aakula Kari Lähdetmäki Helena

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Marraskuun tapahtumat

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie Vieremä. Hyväksytty

Toimintamme tarkoituksena on

Kansalliset kilpailut , Loimaa, Metsämaa Järj. Metsämaan Urheilijat

1(4) VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai klo Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Suomen musiikkikirjastoyhdistys ry Toimintakertomus 2017

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Turun Seudun Wanhat Toverit

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

Helsingin kansallinen senioripiiri ry

RovaniemenYrittäjät r.y.

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

Espoon Urheilijat ry Judojaos

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

TURUN KEMISTIKERHO RY

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Toimintakertomus vuodelta 2013

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Toimintakertomus 2015

päivitetty klo 16.45

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

SAARIJÄRVEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 1/ KOKOUSTIEDOT Aika kello (kahvi kello 18.00)

NAANTALIN VANHUSNEUVOSTO

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

TOIMINTAKERTOMUS SÄKYLÄN VAPAAEHTOISEN PALOKUNNAN TOIMINNASTA VUODELTA 2013, SEN 79. TOIMINTAVUODELTA

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

Vuosikertomus vuosikertomus (5) Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

1 ( 7 ) TENAN TUOPPI 2014 TULOKSET. Lyöntipeli HCP

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

OULUN SEUDUN SOTAORVOT ry:n toimintakertomus vuodelta 2014.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Toimintakertomus 2012

Transkriptio:

Naantalin Seniorit ry Toimintakertomus v. 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 20. toimintavuosi. Vuoden ohjelmaan ovat kuuluneet jäsentilaisuudet, kerhotoiminta, hallituksen ja kerhonvetäjien kokouksia, teatterikäynnit ja retket sekä Ystävänpäivä ym. juhlat. Vuonna 2015 valittiin jo neljättä kertaa vuoden seniori. Kolmen ansioituneen naisen jälkeen oli miehen vuoro. Valinta osui Jukka Viljaseen. Yhdistyksemme kunniapuheenjohtajaksi valittiin hallituksen esityksestä syyskokouksessa Seppo Koskinen. Juhlavuotemme kunniaksi valmistui historiikki Kunnolla eteenpäin, joka jaetaan eri tilaisuuksissa kaikille yhdistyksemme jäsenille. Yhdistyksemme 20 vuotisjuhlaa vietettiin 19.11.2015 Naantalin seurakuntakeskuksessa. Läsnä oli yhteensä 164 osallistujaa mukana kaupunginjohtaja Jouni Mutanen, seurakuntamme kirkkoherra Jyrki Rautiainen, senioriliiton puheenjohtaja Tapani Mörttinen ja senioripiirin puheenjohtaja Aila Harjanne. Maijamäen koulun Teemme teatteria ryhmä esitti suurta suosiota saaneen sketsin yhdistyksemme historiasta. Ohjaajana toimi Sanna Takamäki. Juhlassamme jaettiin seitsemän kultaista ja kahdeksan hopeista ansiomerkkiä. Juontajana toimi Reijo Ahola. Yhdistyksessä on muistettu vetovastuusta luopuneita hallituksen jäseniä, palkittu esiintyjiä Pirkko-Liisa Heinosen kutomilla sukilla. Uusia jäseniä liittyi yhteensä 42. Hallitustyöskentely on ollut positiivisen aktiivista ja uusia asioita ideoivaa jäsenistön eduksi. Strateginen ajattelu yhdistyksemme toiminnassa pyrittiin aloittamaan. Naantalin vanhusneuvoston toimintaan olemme osallistuneet aktiivisesti. Perinteiset seurakunnan Soiniemen leirikeskuksen talkoot ovat jatkuneet kevät- ja syyskaudella. Yhdistyksen nettisivut on päivitetty jatkuvasti vaihtuvien kuvien kera ja jäsenistöä on kehotettu etsimään ajantasaista tietoa sen eri osioista. Jäsenkirjeet on postitettu kahdesti. Aktiivisella toiminnalla, ulospäin suuntautuvalla tiedottamisella ja kerhojen vetäjien arvostamisella hallitus on halunnut myötävaikuttaa yhdistyksestä syntyvään positiiviseen kuvaan naantalilaisten keskuudessa, joka johtaa uusien jäsenten liittymiseen ja yhdistyksen voimavarojen kasvuun tulevaisuudessa. Tilastotietoja Järjestötoiminta, Jäsenmäärä oli 31.12.2015 400. Vuoden aikana nukkui pois kahdeksan jäsentä, jäsenyydestä luopui 24 ja uusia jäseniä liittyi 42. Yhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous pidettiin seurakuntakeskuksessa 9.3.2015. Puhetta johti Hannu Taskinen. Kokoukseen osallistui 119 henkilöä. Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin kevätkokous pidettiin Naantalissa 13.4.2015. Yhdistyksemme senioritreffit sattuivat samaan aikaan ja osallistujia oli 117 henkilöä yhteensä.

Yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous pidettiin 19.10.2015 seurakuntakeskuksessa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Seppo Koskinen., joka valittiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi Jukka Viljasen toimiessa kokouksen puheenjohtajana. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Kari Ruisvaara. Hallitukseen valittiin: Reijo Ahola, Pirkko Hallanoro, Markku Leivo, Tarja Mäkinen, Marja Pappila ja Tutta Sternberg. Varsinais-Suomen kansallisen senioripiirin syyskokous pidettiin 16.11.2015 Loimaalla. Yhdistystämme edusti Kari Ruisvaara, Pirkko Hallanoro ja Markku Leivo. Marja Pappila valittiin ehdotuksemme mukaan senioripiirin hallitukseen. Toiminnantarkastajaksi valittiin naantalilainen Rauno Leonsaari. Senioripiirin hallitukseen on kuulunut Kari Ruisvaara ja varalla Marja Pappila. Naantalin vanhusneuvostoon on kuulunut yhdistyksestämme Kari Ruisvaara ja varalla Marja Pappila. Hallitus Hallitukseen ovat kuuluneet. Ruisvaara Kari Pappila Marja Hallanoro Pirkko Sternberg Tutta Jokinen Kari Poikonen Seija Leivo Markku Mäkinen Tarja Ahola Reijo Vaaranen Juhani Leivo Marja puheenjohtaja varapuheenjohtaja tiedotus onnittelut kotisivut, valokuvaus sihteeri taloudenhoitaja, jäsenrekisteri kerhojen yhteyshenkilö juhlat/tapahtumat artikkelit emäntä Jäsentilaisuudet Hallitus kokoontui toimikaudellaan 12 kertaa. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Rauno Leonsaari ja Ritva Hopia. Jäsentilaisuuksia em. kevät- ja syyskokouksien lisäksi järjestettiin seurakuntakeskuksessa yhteensä 8 kertaa. Jäsentilaisuuksien ohjelmassa oli mm. 12.1.2015 Jukka Viljanen: Källskär saaristomeren helmi 9.2.2015 Vesa Anttila ja Keijo Vuorinen "Edunvalvontavaltuutus Kuka hoitaa asiasi, jos et niitä itse pysty hoitamaan?" 9.3.2015 kevätkokous Kristian Kallio: Naantalin terveyskeskus tänään ja huomenna 13.4.2015 Piirin kevätkokous, Matti Levanto: Viulunrakennus ja sointi, Pentti Huovinen: Hyvät pahat mikrobit, 14.9.2015 Minna Talvio: Ikäpalvelut ikääntyvän terveyden tukena. Diacor Turku ( Eloni ) 19.10.2015 syyskokous, Liisa Sulkakoski Vaihtoehtolääketieteestä 19.11.2015 20 vuotisjuhla

14.12.2015 joulujuhla, Karvetin koulun kuudesluokkalaiset pojat esittivät Tiernapojat, yhteislaulua Reijo Ahola, muistamiset, vuoden seniorin julkistaminen Kerhotoiminta Kerhotoiminta on ollut vilkasta ja monipuolista. Tästä kiitos kuuluu kerhojen ohjaajille. Seuraavat kerhot ovat toimineet kuluvan vuoden aikana. Onnistuimme aloittamaan kaksi uutta kerhoa! Allasjumppa Kerho on kokoontunut Naantalin Kylpylän allasosastolla. Jumpan vetäjinä ovat toimineet kylpylän jumpparit erittäin ammattitaitoisesti. Tämä vesiliikunta on antanut jäsenille liikettä, venytystä, tasapainoharjoitusta ja kohottanut kuntoa jne. On sovittu, että allasjumppakerho jatkaa vuoden 2016 aikana samalla tavalla kuin jo useana vuotena aiemminkin. Jumpparyhmiä on ollut 3/vko, jumpan kesto 30 min. Kokoontumiskertoja on vuoden 2015 aikana ollut yhteensä 90 ja osanottajia keskimäärin 12 yhdessä tapaamisessa. Yhdyshenkilönä toimii Pirjo Jokinen. Biljardikerho Biljardikerholla oli neljäs toimintavuosi. Kerho kokoontui Karvetin Monitoimitalolla pelaten n.s, Kasipalloa. Kokoontumisia kertyi keväällä 16 ja syksyllä 20, kaikkiaan 36 kertaa. keskimäärin kävijöitä oli 7. Asko Mäkinen on toiminut vetäjänä. Filosofointikerho Filosofointikerho aloitti toisen toimintakautensa. Ajatus kerhon perustamisesta tuli Klaus Elorannalta. Hänen poisnukkumistaan 14.8.2015 muistimme kerhossamme. Kokoonnuimme toiseksi viimeisenä perjantaina kerran kuussa Veturissa klo 10 13 yhteensä yhdeksän kertaa. Alustuksen jälkeen nautimme kahvit ja pullat. Keskustelu oli vilkasta ja jatkui aiheen pohjalta yli puolen päivän. Kerhon vetäjänä toimi Kari Ruisvaara. Alustajat, aiheet ja läsnäolijoiden lukumäärä: 23.1.2015 Kirsi Vaalikivi: Ajatuksia johtamisesta.,18 henkilöä 20.2.2015 Sirpa Routila: Tiedon ja tunteiden elämän filosofia, 14 henkilöä 20.3.2015 Juha Haapakoski: Median etiikasta, 22 henkilöä 17.4.2015 Jyrki Rautiainen: Islam ja kristinusko tänään, 22 henkilöä 22.5.2015 FL Pertti Virtanen: Onko avaruustutkimuksessa mitään mieltä?, 14 henkilöä 23.10.2015.: Kirsti Vaalikivi Kotifilosofiaa taloudesta, 10 henkilöä 23.10.2015 Kristiina Turtonen: Onko ainoastaan kallis taide hyvää?, 19 henkilöä 20.11.2015 FM Hanna Aanila: Venäläisten arkipäivästä tänään., 20 henkilöä 18.12.2015 prof.emer. Jouko Martikainen peilaa Isiksen toimia islamin historian taustaa vasten.,16 henkilöä Golfkerho Kerho ei kuluneena toimintakautena järjestänyt yhteisiä tapahtumia. Kerhon aktiiviset jäsenet pelasivat kuitenkin ahkerasti pienemmissä ryhmissä useilla lähikentillä koko pitkän kauden ajan.kerhon vetäjänä toimi Timo Vienanlinna. Joogakerho, kaksi ryhmää Jooga-ryhmä on kokoontunut vuoden aikana 32 kertaa Birgitta-salissa 1,5 tuntia kerta. Ohjaajana on joogaohjaaja Leila Simula ja yhteyshenkilönä Ulla Jaakkola. Ryhmässä on 30 jäsentä ja keskimäärin kävijöitä on ollut 18 henkeä yhdessä tapaamisessa.

Tuolijooga on kokoontunut vuoden aikana 31 kertaa Karvetin Monitoimitalon Lampolassa tunti kerrallaan. Ohjaajana on joogaohjaaja Leila Simula ja yhteyshenkilönä Ulla Jaakkola. Ryhmässä on 11 jäsentä ja keskimäärin kävijöitä on ollut 7 henkeä tapaamisessa. Kahvi-Tytöt Tammikuussa 2015 perustettiin uuden emännän Marja Leivon johdolla uusi kerho nimeltään hyvinkin kuvaava Kahvitytöt. He kokoontuvat kerran kuussa senioritreffien aikataulun mukaan eli kuluneen vuoden aikana yhteensä kahdeksan kertaa. Koko yhdistyksen hyväksi ahertaa seitsemän kahdeksan henkilöä sekä miestä että naista. Vetäjänä toimii Marja Leivo. Kirjallisuusklubi Vuosi 2015 oli Kirjallisuusklubin kahdeksas. Aloitimme tammikuun 7. päivä ja kokoonnuimme joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko. Keväällä tammi-toukokuu ja syksyllä jatkoimme syyskuusta joulukuuhun. Osallistujia oli 11 naista ja 4 miestä, keskimäärin 12 henkeä per kerta. Luimme kuusi kotimaista - ja viisi käännöskirjaa. Syys- ja lokakuussa arvioimme kaksi kirjaa, jotka luimme kesän aikana. Vuoden 2015 lukemamme kirjat; 7.1. Valtonen Jussi, He eivät tienneet mitä he tekivät. Vuoden 2014 Finlandia voittaja. 4.2 Kähkönen Sirpa, Graniittimies 4.3. Salminen Jukka, Polkupyörällä maailman ympäri 1.4. Pamuk Ohram, Lumi 6.5. Mustonen Enni, Paimenpiika 2.9. Jonasson Jonas, Lukutaidoton, joka osasi laskea sekä Hirvonen Elina, Aika loppuu 7.10. Tart Donna, Tikli sekä Lenz Siegfried, Hetken hiljaisuus 4.11. Tirri Rauno, Johannes 2.12. Doerr Anthony, Kaikki se valo jota emme näe Vuoden aikana oli kaksi kirjailijavierailua, maaliskuussa Jukka Salminen ja marraskuussa Rauno Tirri, molemmat ovat naantalilaisia. Syyskyyn klubin vetäjänä toimi Kari Ruisvaara. Valitsemamme ja lukemamme kirjat olivat mielenkiintoisia ja herättivät klubilaisissa monenlaisia mielipiteitä ja arviointeja, joista kiitos kaikille osallistujille. Kirjallisuusklubin puolesta Ritva Laiho Kuntosali Kuntosalin käyttövuoroja Birgitta - kodin kuntosalissa oli seuraavasti: ti klo 8-9, 14-15 ja 16-17 sekä ke klo 14-15 ja 15-16 sekä to klo 9-10 ja 15-16. Keskimäärin kävijöitä on 5 henkilöä/vuoro. Marja Pappila on toiminut yhdyshenkilönä. Lounaskerho Lounaskerho kokoontui Hilppa Impivaaran johdolla Ravintola Trapissa joka kuukauden ensimmäinen torstai. Osanottajien määrä vaihteli 50-70, keskimäärin 59/kerta. Kokoontumisia oli vuoden aikana 9. Viihdyttiin hyvän ruoan parissa. Maijan tiistaikerho Kerho on kokoontunut vuoden aikana 8 kertaa, osanottajia/kerta keskimäärin 6 henkilöä. Kokoontumispaikkana on ollut Aurinkosäätiön Palvelutalo sekä Veturi. Kerhossa käsiteltyjä

teemoja mm.: tasapuolinen ystävyys ja vuorovaikutus, kun alkaa ahdistaa, naisellisuus kunniaan, kuinka olen vanha - miten olet vanha! Vetäjänä on toiminut Maija Vitkala. Marjan muistikerho Muistikerho on kokoontunut kuukausittain kolmas maanantai yhdeksän kertaa. Osallistujia on ollut keskimäärin viisi henkilöä. Kokoontumispaikka on ollut Veturi, mutta syksyn alusta alkaen Liedon Säästöpankin vanha kerhohuone. Kerhon vetäjänä toimii Marja Leivo. Matkailu- ja teatterikerho Vuoden aikana järjestettiin 2 teatteriretkeä ja 3 matkaa. Näihin osallistui yhteensä 134 senioria (83 naista ja 51 miestä). Matkat sujuivat seuraavasti: 21-24.7. Suuntasimme Kuresaareen seuraamaan Saarenmaan Oopperapäiviä ja tutustumaan paikallisiin nähtävyyksiin. Kaupunkiin ja ympäristöön tutustumisen lisäksi muutamat ehtivät kuluttamaan myös paikallista golkenttää. Illat kuluivat Piispanlinnan oopperanäyttämöllä, jossa nautimme Guiseppe Verdin Rigolettosta ja Giacomo Puccinin Madam Butterflystä. Hienoja esityksiä kumpikin.mukana oli 23 senioria (13 naista ja 10 miestä) 22.9. Teimme miniristeilyn Maarianhaminaan. Matkalla nautimme saariston kauneudesta, hyvästä ruuasta ja toistemme seurasta sekä Naantalin Matkakaupan tietoiskusta. Kertasimme myös menneitä matkoja Tanja Laitsalmen hienojen videoiden avulla. Kari Ruisvaaran vetämänä pohdimme ryhmätöiden avulla yhdistyksemme toimintojen suuntaviivoja. Keskustelussa tulevan vuoden matkakohteista, nousivat esiin mm Berliini, Barcelona ja Pietari. Myös Saarenmaan oopperapäivät saivat kannatusta. Mukana oli 30 senioria (20 naista ja 10 miestä). 1-5.10. Matkasimme satujen saarelle eli Islantiin. Maahan tutustumisen aloitimme uinnilla Sinisessä Laguunissa ja nauttimalla erinomaisen illallisen Laguunin ravintolassa. Seuraavana päivän kaupunkikierroksella tutustuimme maan arkkitehtuuriin ja taiteeseen unohtamatta historiaa. Sitten olikin vuorossa Kultainen kierros eli tutustuminen Islannin luonnon erikoisuuksiin mm. Gullfossin mahtavaan putoukseen, Strokkurin Geysiralueeseen ja Thingvellirin kansallispuistoon, jossa maailman ensimmäinen parlamentti kokoontui 900-luvulla. Mieliin painuvasta matkasta oli nauttimassa 32 senioria (18 naista ja 14 miestä). Teatterissa v. 2015 on käyty seuraavasti: 2.6.15. Emma-teatteri, Naantali "Hockey Night". Osallistujia yhteensä 35, joista naisia 19 ja miehiä 16. 11.11.15, Åbo Svenska teater, Turku "Stormskärs Maja". Osallistujia yhteensä 14, joista naisia 13 ja miehiä 1. Kerhon vetäjinä ovat toimineet: Seppo Koskinen (matkat) jaseija Poikonen (teatteriretket) Musiikkiklubi Kevätkaudella varsinaisia Klubikokoontumisia yhteensä 4 kpl.osallistujia 24, 21, 22 ja 21 eli keskimäärin 22 henkeä. Listassa 18 naista ja 7 miestä. Aiheet:

13.2.-15 Naantalin Musiikkijuhlien Talvikonsertit 13.3.-15 Suomalaiset kevyen musiikin 100-vuotiaat 10.4.-15 Sibelius 150 v. 15.5.-15 Naantalin Musiikkijuhlat 2015. Järjestettiin Viihteen Veteraanit konsertti 25.3.2015 Naantalin Kristoffer-salissa yhdessä Naantalin musiikkiopiston kanssa. Järjestettiin Vapputanssit 30.4.2015 Naantalin taidehuoneella yhdessä Tanssikerhon kanssa. Musiikista huolehti Reijo Ahola ja Veteraanit-yhtye. Syyskaudella varsinaisia Klubikokoontumisia yhteensä 4 kpl. Osallistujia 20, 25, 22 ja 30 eli keskimäärin 24 henkeä. Listassa 22 naista ja 13 miestä. Aiheet: 11.9.-15 Sibelius: 2. sinfonia, Tapiola, Luonnotar (Valmistautuminen yhteiseen konserttikokemukseen.) 9.10.-15 Keskustelua edellisen illan konsertista Sibelius: lauluja, Sibelius TV:ssä. 13.11.-15 Pentti Viherluoto 100 v. Vierailijana harmonikkataiteilija Keijo Louna. 8.12.-15 Sibelius ja joulu. Vierailu 8.10.2015 Turun Konserttitaloon TFO:n Sibeliaanista alkuvoimaa-konserttiin. Järjestettiin 14.10.-15 Olavi Virta-konsertti Kristoffer-salissa yhdessä Naantalin musiikkiopiston kanssa. Esiintyjät: Reijo Ahola ja Onnenmyyrät-yhtye. Osallistuttiin kuorona Naantalin Seniorit ry:n 20 v -juhlaan 19.11.2015. Klubin vetäjä Reijo Ahola Osakekerho Osakekerho kokoontui keväällä vain kerran kuukauden viimeisenä perjantaina. Veturissa kuulimme 24.4.2015 sijoituspäällikkö Tiina Lapin alustuksen sijoittamisesta. Paikalliskonttorin uusi johtaja Juha Vilhunen kertoi pankin tilanteesta. Läsnä oli 12 henkeä. Syksyn aikana kokoonnuimme ainoastaan yhden kerran 25.9.2015.. Sijoituspäällikkö Tiina Lappi jatkoi keväistä sijoitusneuvontaansa ja Juha Vilhunen alusti pankin toiminnasta ja tilanteesta. Läsnä 13 henkeä. Kerhon vetäjänä toimii Kari Ruisvaara. Petanque-kerho Pelipaikka Teljen kenttä, Meri-Naantali. Kevät- ja syyskausi 2015 Pelikertoja yhteensä 27.Keskimääräinen osallistuminen on 6 henkeä. Listassa 3 miestä ja 7 naista.

Lisäksi osallistuttiin 8.6.2015 Kevein askelin kesään- tapahtumaan Naantalin Kirkkopuistossa. Osallistujia ja lajiin tutustuvia oli yhteensä 15 henkeä ja pelattiin 10 kierrosta. Kerhon vetäjä Mervi Ahola Sauvakävelijät Kerho kokoontui maanantaisin kevätkaudella 12.1.-27.4.15 ja syyskaudella 7.9.-7.12-15. Kokoontumiskertoja kaikkiaan 27, joissa osanottajia keskimäärin 9. Joukossa mukana oli yksi nainen 5 kertaa. Kerhon vetäjänä toimii Pekka Valtanen. Senioritanssijat Vuonna 2015 Senioritanssijat ovat harjoitelleet kahden ohjaajan ryhmissä. Ohjaajat ovat Tuulikki Lindroos ja Mirja HIrvonen, apuohjaajana on toiminut Tuija Ala-Ketola. Harjoituskertoja on kummallakin ollut keväällä 16 samoin syksyllä, yhteensä 32 kertaa. Tanssijoita Tuulikki Lindroosin ryhmässä ollut keskimäärin 11 ja Mirja Hirvosen 11 tanssijaa. Kokoontumispaikkana on toiminut Vapaa-aikatulli. Keväällä ryhmä osallistui Suureen Tanssiristeilyyn, jossa tanssittiin siihen tilaisuuteen opeteltuja tansseja. Vappuna järjestimme musiikkikerhon kanssa tanssitapahtuman Naantalin Taidehuoneella. Kesäkuussa oli esiintyminen kaupungin järjestämässä liikuntatapahtumassa "Kepein askelin kesään". Ohjaajat ovat osallistuneet uusien tanssien kursseille. Kaksi tanssijaa on saanut tanssinohjaajan peruskoulutuksen. Taidepiiri Taidepiiri on kokoontunut Aurinkosäätiön kerhotiloissa joka toinen torstai Tarja Mäkinen yhteyshenkilönä ja kuvaamataidon opettaja Maria Kajanki ohjaajana. Maalasimme pääasiassa akryylivärein ohjaajamme tuomien ja sähköpostitse antamien ohjeiden mukaisesti. Taidekerho järjesti taidenäyttelyn Aurinkosäätiön tiloissa 17.2. - 7.5.2015. Kokoontumiskertoja on ollut 13 ja osanottajia keskimäärin 5. Tuunauskerho Tuunauskerhon ohjaajana on toiminut Tuula Salo. Kokoontumisia Veturissa on ollut 16 ja osallistujia keskimäärin 12 (jäseniä kaikkiaan 17). Toimintaan on sisältynyt erilaisia käsitöitä (paperityöt, huovutus ja erilaiset askartelut). Kerho järjesti maaliskuussa muotinäytöksen 12.3. Aurinkosäätiön palvelutalon tiloissa. Kerhon retki Paimion Käsityömuseo Miilaan toteutettiin 23.4. ja samalla retkellä poikettiin Tuorlaan. Syyspuolella kerho toteutti askartelukurssin Käsityö- ja taidekulma Machiassa marraskuun 29. päivänä. Pakolaiskeskustelu antoi aiheen valmistaa ja täyttää 87 kpl virikekassia, jotka luovutettiin pakolaiskeskuksen lasten käyttöön Mikaelin seurakunnan diakoniatyön kautta ja avulla. Kerho askarteli pöytäkoristeet yhdistyksen 20-vuotisjuhliin ja tonttukoristeet joulujuhlan pöytiin. Muu toiminta Naantalin vanhusneuvosto ja liikuntatoimisto järjestivät ikäihmisten kuntotestin Kuparivuoren urheilukentällä 4.5.2015 klo 10 alkaen. Kuntotesti suoritettiin UKKkävelytestinä. Palaute testistä annettiin testitilanteen päätyttyä. Yhdistyksemme osallistui. Soiniemen leirintäkeskuksen haravointitalkoisiin osallistui keväällä 24.4.2015 17 ja syksyllä 26.10.2015 19 jäsentä. Hallituksen ja kerhojen vetäjien yhteispalaverit järjestettiin seurakuntakeskuksessa 11.5.2015 ja 14.12.2015. Aiheena molemmilla kerroilla oli tulevan jäsenkirjeen sisältö.

Yhdistyksemme osallistui vanhusneuvoston järjestämiin tilaisuuksiin: - "Kepein askelin kesään" Naantalin kirkkopuistossa 8. kesäkuuta 2015. Mukana olivat senioritanssijat ja petankkikerho. Ikäihmisten olympialaiset järjestettiin vanhusneuvoston ja liikuntapalvelun kanssa yhteistyössä ensimmäistä kertaa 31.8.2015.. Olimme innolla mukana. Nälkäpäiväkeräys yhteistyössä vanhusneuvoston ja SPR:n Naantalin osaston kanssa 17. - 19.9.2015. Meiltä osallistui kuusi henkilöä ja kukin kaksi tuntia. Keräyspaikat olivat S- Market, Ukko-Pekka ja Etappi. Liiton ja piirin tilaisuudet Osallistuimme myös liiton / piirin järjestämiin tilaisuuksiin ja koulutuksiin: Senioriliiton järjestämään puheenjohtajien koulutuspurjehdukseen 28. - 30.1.2015 osallistui Kari Ruisvaara Yhdistyksen toiminnan peruspilarit - koulutus 5.2.2015 Yhdistyksestämme osallistuivat Kari Ruisvaara (piirin kouluttajana), Pirkko Hallanoro ja Seija Poikonen. It- ja tallennekoulutukseen 15.10.2015 osallistui yhdistyksestämme Mirja Hirvonen, Kari Jokinen kouluttajana sekä Kari Ruisvaara piirin koulutusvastaavana ja kouluttajana.. Senioripiirin Kirkkopäivä Turussa 17.9.15, osallistui Marja Iven, Kari Jokinen., Anneli Lehtovuori, Kaisa Toponen Kolmen piirin yhteiskokous Ikaalisten Kylpylässä 12.10.2015. Yhdistyksestämme osallistuivat Pirkko Hallanoro, Marja Leivo ja Kari Ruisvaara. Varsinais Suomen kansallisen senioripiirin 30 vuotisjuhlaristeily toteutettiin 25. 26.11.2015. Yhdistyksestämme osallistui 17 jäsentä. Muistikerho-ohjaajien tapaaminen ja koulutuspäivä Turussa 22.10.2015. Osallistujat Marja Leivo ja Kari Ruisvaara. Muistamiset Jäseniä, jotka kuluneen vuoden aikana täyttivät pyöreitä vuosia (60, 70, 75, 80, 85, 90, 95, 100 v), oli kaikkiaan 60 ja heitä on muistettu Tutta Sternbergin lähettämillä onnittelukorteilla. Ansiomerkit Yhdistyksen 20 vuotisjuhlassa 19.11.2015 jaettiin seuraavat ansiomerkit: Senioriliiton kultainen ansiomerkki: Reijo Ahola, Jouko Kaskinen, Ritva Laiho, Rauno Leonsaari, Tuula Salo, Pekka Valtanen Senioriliiton hopeinen ansiomerkki: Maija Karinkanta, Tuulikki Lindroos, Asko Mäkinen, Tarja Mäkinen, Marja Pappila, Anna Liisa Rautasalo, Hannu Taskinen Joulujuhlassamme 14.12.2015 jaettiin kultainen ansiomerkki Mirja Hirvoselle ja hopeinen Ulla Jaakkolalle ( olivat matkoilla 19.11.2015 ) Senioriliiton ansiomerkki jaettiin kevätkokouksen 9.3.2015 yhteydessä:

Klaus Eloranta, Pirkko Hallanoro, Juhani Hvitfelt, Veijo Kaitanen, Ritva Koskinen, Antti Laiho, Sirpa Routila, Lahja Tuominen. Jorma Aittokallio, Soile Mäkelä sekä Raimo ja Seija Tirri saivat poissaolleina merkin myöhemmin. Vuoden seniori Vuoden Senioriksi valitulle Jukka Viljaselle joulujuhlassa ojennettiin kiertopalkintona Tapio Wirkkalan suunnittelema teräksinen maljakko sekä hänelle itselleen muistoksi jäävä Wirkkalan teräksinen paperiveitsi. Luovutukset suoritti edellisen vuoden seniori Tuula Salo. Onnittelumme! Tiedottaminen Jäsentilaisuuksista, retkistä, teatterikäynneistä ja kerhojen kokoontumisista on ilmoitettu paitsi nettisivuilla myös Rannikkoseudun perjantailehden Päivyri-palstalla. Jäsenkirjeitä on ilmestynyt kaksi, ensimmäinen tammikuussa ja toinen elokuussa. Myös sähköpostitse tiedotetaan tapahtumista entistä enemmän. Yhdistyksellä on kotisivut osoitteessa http:/ naantali.senioriyhdistys.fi Kokoontumispaikat Kokoontumispaikkoina ovat olleet mm. Seurakuntakeskus, Ravintola Trappi, Aurinkosäätiön tilat, Vapaa-aikatulli, Naantalin kylpylä, Veturi, Birgitta-sali, Birgitta-kodin kuntosali sekä Monitoimitalon Lampola ja Ometta. Talous Lopuksi Yhdistyksen taloudellinen tila oli hyvä kertomusvuonna. Vuoden 2015 jäsenmaksu oli 20. Jäsenmaksutulojen lisäksi tuloa on hankittu kokousten kahvituloilla ja arpajaisilla. Yhdistys on saanut tukea myös kaupungilta raha-avustuksena. Hallitus kiittää jäseniä vilkkaasta ja vireästä osallistumisesta yhdistyksen toimintaan, jäsentilaisuuksiin ja juhlien järjestelyihin sekä kaikkia, jotka ovat eri tavoin toimineet yhdistyksemme hyväksi. Kiitokset jokaiselle tämän toimintakertomuksen kokoamisesta. Naantalissa 8.2.2016 Naantalin Seniorit ry Kari Ruisvaara Puheenjohtaja Seija Poikonen Sihteeri