Kansanhuoltolautakunnille.

Samankaltaiset tiedostot
Kansanhuoltolautakunnille.

Kansanhuoltopiireille ja -lautakunnille.

ARKISTOLUETTELO KESKUSHALLINTO VANHAT ARKISTOT KANSANHUOLTOLAUTAKUNTA

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan. toiminnasta vuodelta 1942

VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

Kansanhuoltolautakunnille

KERTOMUS. Rauman kaupungin kansanhuoltolautakunnan toiminnasta vuonna 1943

Kansanhuoltolautakunnille.

Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.

TRRVIKEJRKELUOHJEET Itä-Savon. hankintapiirissä hankintakautena

A DIAARIT, PÄIVÄKIRJAT JA MERKINTÄKIRJAT. Ab Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 tammikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

Oikeusministeriö PL VALTIONEUVOSTO. Kirjeenne (dnro 8/31/2011) Kansallisarkistoon

KAUNIAISTEN KAUPUNGIN ARKISTOTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ

VAASAN YLIOPISTON ARKISTOSÄÄNTÖ. Yliopiston asiakirjahallinto ja arkistoimi ja niiden organisointi

Kunnallislautakunnille ja kansanhuoltolautakunnille.

Kansanhuoltoministeriön päätös

Luettelo i/i 1942 voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.

PÄÄTÖS VALTION AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS

Sähköisessä muodossa olevista pysyvään säilytykseen määrätyistä asiakirjoista otetaan paperitulosteet.

Kauhavan kaupungin asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje

Dnro 344/03/2004

PYÖRÄILYLIITTO r.y:n

ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu)

LUETTELO KÄRÄJÄOIKEUKSISSA OLEVISTA ARKISTOJEN OSISTA

Luettelo 15/ voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.

Leipäviljan ja perunan luovutusjärjestelmä satokautena

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 lokakuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

ARKISTOLUETTELO SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO KUNNANSAIRAALA MERKINTÄKIRJAT

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA IRTAIMEN OMAISUUDEN LUETTELOINTI- JA POISTO-OHJEET

kh Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje

ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Kansanhnoltoministeriön päätös

Lähetettyjen ja saapuneiden kirjeiden diaari. Lähetettyjen ja saapuneiden kirjeiden diaari. Lähetettyjen kirjeiden diaari

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

A Diaarit Diaareja ei ole laadittu. Vuodesta 2002 käytössä Kirkkohallituksen asianhallintaohjelman diaari. Aa Postikirjat hävitetty 5.12.

Kansanhuoltoministeriön päätös

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. saapuneiden kirjeiden. Aa-Ab Saapuneiden ja lähetettyjen kirjeiden. Saapuneiden ja lähetettyjen kirjeiden diaari

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Keskusvaalilautakunta

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 huhtikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

KIVIJÄRVEN KUNTA ASIAHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ. 1.1 Ohjeen tarkoitus ja rakenne

Kansanhuoltoministeriön päätös 1942 maaliskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

Kansanhuoltoministeriön päätös

ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUSTEN EDELTÄJÄORGANISAATIOIDEN ERÄIDEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaarit. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaarit

Tämä asiakirja on ainoastaan dokumentointitarkoituksiin. Toimielimet eivät vastaa sen sisällöstä.

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo

Kaikki ennen vuotta 1920 rovastikunnassa syntyneet asiakirjat säilytetään pysyvästi.

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

Miksi arkisto järjestetään?

Siirtoväkeä koskevat kansanhuollolliset määräykset.

KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

Kuntaliiton esitys (KA/27317/ /2017) Kansallisarkistolle

Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö

AMMATTIKORKEAKOULUJEN JA AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN OPINNÄYTE- TÖIDEN JA VASTAAVIEN ASIAKIRJOJEN PYSYVÄ SÄILYTYS JA SÄILYTYSMUOTO

PÄÄTÖS 1 (9) AL/8934/ /2012 LÄÄNINHALLITUSTEN PYSYVÄSTI SÄILYTETTÄVÄT ASIAKIRJAT

A DIAARIT JA MERKINTÄKIRJAT

Kansanhuoltolautakunnille.

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Kansanhuoltoministeriön päätös vuoden 1942 helmikuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

1. TOIMINTAOHJEEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN ARKISTONMUODOSTUS JA ASIAKIRJOJEN KÄSITTELY... 4

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Hankeasiakirjojen arkistointiohje

Kansanhuoltoministerien päätös vuoden 1942 marraskuun aikana ostokorteilla hankittavien tarvikkeiden määristä.

ARKISTOLUETTELO. Kopio SIVISTYSTOIMI KESKITETYT PALVELUT ORGANISAATIO JA TOIMINTA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY LAKKAUTETUT TOIMIELIMET URHEILULAUTAKUNTA

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

Palkkiojärjestelmä maitotaloustuotteiden hintojen vakauttamiseksi.

Kansanhuoltolautakunnille.

SAVUKOSKEN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Asia Otsikko Sivu 27 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

B LUETTELOT JA KORTISTOT. Kunnallisvaalien vaaliluettelot. Kunnallisvaalien vaaliluettelot. Kunnallisvaalien vaaliluettelot 4.12.

Kirje Lausuntopyyntö HE luonnoksesta laiksi pelastustoimen järjestämisestä

Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Tarkastuslautakunta Asianro 4296/ /2017

ELINTARVIKEVALVONTA JA VALVONNAN SUORITTEET 2014

Hautausmaan katselmus

A DIAARIT JA PÄIVÄKIRJAT. Aa Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit. Saapuneiden ja lähtevien kirjeiden diaarikortit

Ostokorttien käsittely ja ostokorttikirjanpito.

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

Lihan ja lihajalosteiden

Meira Nova Oy Hankinnan organisaatio Toukokuu 2017

Ajankohtaista seulonnasta Markku Leppänen

Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö

SAJL TUOMARIKOULUTUKSET 2010

Ammattiyhdistysarkisto / arkistoluettelo 1(9)

Luettelo 15/ voimassa olleista, kansanhuoltoa koskevista säännöksistä, jotka on julkaistu asetuskokoelmassa.

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

Aa Saapuneiden kirjeiden diaarit. Saapuneiden kirjeiden diaari. Ab Lähetettyjen kirjeiden diaarit. Lähetettyjen kirjeiden diaari

Yhteenveto Tietosuojavaltuutetun toimiston ja. arkistolaitoksen yhteiskyselystä hyvän tiedonhallinnan

Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot, vuosipalkkiot ja ansionmenetysten korvaukset lukien.

Tietolan kansakoulun luokkapäiväkirjat. Ab Kirjastonhoidon päiväkirjat. Tietolan koulukirjaston hoidon päiväkirja

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti

Transkriptio:

KANSANHUOLTOMINISTEBIö Helsinki, 15. 6. 1948. Kiertokirje N:o 180. As in: Kh-lautakuntien arkistojen säilytys, lioito ja järjestäminen. Viite: KHM:n yleisen osaston kiertokirje N:o 477/17. 12. 46, kh-arkistojen järjestelytoimikunnan kirj. N:o 17/1433/15. 9, 1947. Kansanhuoltolautakunnille. Kansanhuoltolautakunnista ja kansanhuollonjohtajista 9 päivänä toukokuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen määräyksistä johtuen kansanhuoltolautakuntien arkistot kuuluvat kunnallisiin arkistoihin. Julkisista arkistoista 20 päivänä tammikuuta 1939 annetun lain määräysten mukaan kaikki kunnalliset arkistot on järjestettävä niitä ohjeita noudattaen, jotka valtionarkisto on antanut kunnille kiertokirjeessään N:o 2a ja b/29. 5. 1941. Kansanhuoltoministeriö on katsonut tarpeelliseksi, saattaakseen arkistojen järjestämisen ja luetteloinnin yhdenmukaiseksi kaikissa kansanhuoltolautakunnissa, antaa asettamansa kansanhuoltoarkistojen järjestelytoimikunnan tekemän esityksen pohjalla yksityiskohtaiset arkistointiohjeet ja määrätä edellä mainitussa kiertokirjeessä annettujen yleisten arkistonhoito-ohjeiden lisäksi noudatettavaksi seuraavaa: 1. Arkiston säilytys, hoito ja luettelointi. Arkiston säilytystä varten on kansanhuoltolautakunnan varattava erityinen huone, joka voidaan pitää lukittuna ja jonne sivullisilla ei ole pääsyä. Mikäli erityisen arkistohuoneen varaaminen tuottaa aluksi voimattomia vaikeuksia, voidaan arkistoa säilyttää toimistohuoneissa hyllyillä, mikäli kysymys on sellaisesta arkistoaineksesta, jonka anastaminen ei voi johtaa väärinkäytöksiin, muuten lukituissa kaapeissa tai tarkoitusta varten valmistetuissa, sivusta aukeavissa, lukituissa laatikoissa. (Sopiva laatikon koko olisi sisämitoilta seuraava: pit. 100 sm, lev. 31 sm ja kork. 42 sm.) Sellainen arkistoaines, joka määräajan kuluttua hillaan hävittämään, voidaan hi- 1827/48 kittuihin tai kiinninaulattuihin laatikoihin pakattuna säilyttää muussakin sellaisessa paikassa, jossa se on arkistosta vastuussa olevan virkamielien silmälläpidon alaisena ja jossa se ei ole suoranaiselle tuhoutumiselle alttiina tai sivullisten käsille saatavissa. Sellainen arkistoaines, joka tullaan jatkuvasti säilyttämään,' on pidettävä koteloissa tai kansioissa, ellei ole kysymys sidotuista asiakirjoista. Määräajan kuluttua hävitettävät arkistoainekset on joko pantava koteloihin tai käärittävä käärepapereihin ja sidottava nuoralla nipuiksi tai paketeiksi. Jokaiseen koteloon, kansioon tai pakettiin on selvästi merkittävä: mihin arkistoon se kuuluu, mitä asiakirjoja se sisältää ja miltä vuosilta ne ovat. Jokaisen kansanhuoltolautakunnan arkistosta on tehtävä pääluettelo asiakirjanidosten, -kansioiden, -koteloiden ja kääröjen tarkkuudella. Luettelo on tehtävä kolmena kappaleena, joista yksi kappale jää arkistosta vastuussa olevalle henkilölle, yksi otteina sijoitettavaksi kysymyksessä olevia asiakirjoja sisältävän laatikon sisäkanteen tai hyllyn- sivuseinälle ja yksi kappale luetteloa on. lähetettävä maakunta-arkistoon. Luetteloa täydennetään vuosittain ja siihen tehdään merkinnät vahvistettujen ohjeiden mukaan suoritetuista asiakirjaryhmien hävittämisistä. Muuten on soveltuvin osin noudatettava, mitä valtionarkiston ohjeissa kunnallisten arkistojen asiakirjain hoitamisesta on määrätty. 2. Uuden asiakirja-aineiston järjestäminen. Kansanhuoltoministeriö on vahvistanut kansanhuoltolautakuntia varten arkistokaa-

2 van, joka, sellaisena kuin se on tähän liitettynä, on otettava käytäntöön kaikissa kansanhuoltolautakunnissa heinäkuun 1 päivänä 1948, mainitusta päivästä alkaen kertyvää asiakirja-aineistoa järjestettäessä. Lautakuntien on sen vuoksi järjestettävä ensi tilassa kaavan mukaiset asiakirjojen järjestelypaikat siirtämällä esim. vanhoja asiakirjoja kirje järjestäjistä pahvikääreisiin. Yleensäkin on pyrittävä käyttämään hyväksi vanhat kirjej arjesta jät ja huomioitava on tällöin, että kirjejärjestäjät eivät ole säilytyspaikkoja. Arkistokaavan mukaan järjestettynä erinimikkeiset asiakirjat saadaan tarkoituksenmukaisiin ryhmiin, jotka ovat kaavassa varustetut esimerkkeinä mainituilla kaavakkeiden numeroilla. 3. Vanhan arkiston järjestäminen. Heinäkuun 1 päivään 1948 mennessä kertynyt asiakirja-aineisto muodostaa ns. vanhan arkiston, jota lautakuntien on ryhdyttävä myös ensi tilassa järjestämään ja luetteloimaan oheenliitetyn arkistokaavan mukaisella tavalla ja tulee järjestelyn olla suoritettu kuluvan vuoden loppuun mennessä. Kaavan reunaan on eri asiakirjaryhmien kohdalle merkitty säilytysaika, jonka kuluttua ne saataneen myöhemmin hävittää, sitten kun valtionarkisto on antanut siihen suostumuksensa. Nämä hävitettäväksi tarkoitetut asiakirjat on näin ollen toistaiseksi säilytettävä edelleen arkistoissa, mutta voidaan siitä huolimatta jo eroittaa muista asiakirjoista. Ministeriö tulee, saatuaan valtionarkistolta pyytämänsä suostumuksen niiden hävittämiseen, antamaan myöhemmin ohjeet, saadaanko ne tai mitkä niistä tällaisenaan hävittää. Tämän lisäksi ministeriö määrää, että niiden asiakirjojen lisäksi, jotka on kaikkien kansanhuoltolautakuntien arkistoissa jatkuvasti säilytettävä, on sitäpaitsi: Helsingin, Turun, Tampereen, Vaasan ja Lahden kaupungeissa, Varkauden kauppalassa ja seuraavien maalaiskuntien: Finström'rn, Haukiputaan, Hollolan, Janakka- lan, Jomalan, Jyväskylän mlk:n, Kauhavan, Kemijärven, Kiukaisten, Kymin, Lohjan mlk:n, Mikkelin mlk:n, Mäntyharjun, Nivalan, Pietarsaaren mlk:n, Porvoon mlk:n, Sippolan, Suonenjoen, Tervolan ja Vöyrin kansanhuoltolautakuntien arkistoissa pysyvästi säilytettävä myöskin kauppa- ja ravitsemisliikkeiden sekä jalostuslaitosten tilitykset (ilman tosikkeita, jotka säilytetään 10 v.) ja kansanhuoltotoimistoissa mahdollisesti pidettävät tilit, joihin kuuluvat myöskin ns. perusvarastokortistot ja näiden lisäksi vielä liikkeiden hallussa kunkin tarvikkeen säännöstelyn alkaessa olleita varastoja ja näissä tapahtuneita muutoksia koskevat sekä neljännes- että puolivuosi-invcntointiasiakirjat. Ministeriö kehoittaa kansanhuoltolautakuntia noudattamaan annettuja ohjeita ja saattamaan arkistonsa sellaiseksi kuin ohjeet edellyttävät. Samalla ministeriö viittaa kansanhuoltolautakunnista ja kansanhuollonjohtajista 9 päivänä toukokuuta 1947 annetun valtioneuvoston päätöksen 11 :ään ja paikallisen kansanhuollon yleisen ohjesäännön 10 :ään, joiden mukaan kansanhuollonjohtaja on vastuussa asiakirjain tarkoituksenmukaisesta säilyttämisestä, joten heidän velvollisuutensa on valvoa tehtävään määrättyjen henkilöiden toimintaa arkistojen järjestämisessä ja hoidossa sekä arkistoinnista annettujen määräyksien noudattamista. Kansanhuoltolautakunnat saavat myös arkiston teknillisessä järjestelyssä opastusta kunnantoimistoilta, joille Maalaiskuntien Liitto r. y. on antanut asiassa ohjausta. Muutoinkin olisi kansanhuoltolautakuntien arkistojen järjestelyssä käytettävä samanlaisia tarvikkeita (kansioita, koteloita, luetteloita ym.) kuin muissa kunnallisissa arkistoissa, Annettujen ohjeiden noudattamista tullaan valvomaan piiritoimistoista ja ministeriöstä käsin. Arkistojen järjestelyssä tullaan antamaan tarvittaessa myös neuvoja ja ohjausta ja voivat kansanhuoltotoimistot kääntyä asiassa piiritoimistoissa piiri- ja apulaispiiritarkkailijain puoleen. Kansanhuoltoministeri T. N. Vilhula. Apulaisosastopäällikkö Uuno Vuormaa. Liitteet: 1. Kansanhuoltolautakuntien arkistokaava. 2. Valtionarkiston kiertokirje N:o 2 a (maalaiskuntia koskeva, 2 b (kaupunkikuntia koskeva) 29. 5. 3041.

' 3 Kansanhuoltolautakuntien A. Diaarit ja niiden kaltaiset muut merkintäkirjat,ja kortistot: a. Saapuneiden kirjeiden diaarit b. Menneiden kirjeiden diaarit e. Anomuskortistot d. Jakelukortistot e. Postikirjat arkistokaava. } pysyväisestä Säilytetään Liite 1 B. Luettelot ja yhdistelmät: a. Arkistoluettelo b. Liikkeitä ja laitoksia koskevat luettelot ja yhdistelmät: J 69, 297, 359 a b, tarvikevarastoista: (J) 10, 15, J 19, 20, 53, 70, 81, 107, 150, 203, E 34), tarvikkeiden jakelukausikulutuksesta: (J) 10, 11, 12, 13, J 11, 21 b, 27, 37, 84, 84 b, 216, 239, T 26), jalostuslaitosten tuotannosta ja toiminnasta: (J 86, 263). e. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat luettelot ja yhdistelmät : sato- ja puinti-ilmoituksista (J 34, 50, 73, E 49, 54), viljan ja perunan inventoinneista (E 3, 72, 150, 218, 253), kotieläinmääristä (J 135, E 29, 85, 157, 274, 289), luovutusaloista (E 11, 129, 134, 174, 234, 270, 298), luovutusmääräykslstä ja -määristä (E ib, 23, 24, 81, 87, 117 a, 143, 162, 169, 186, 190, 200, 210, 224, 233 a, 244, 245, 258, 282, 288). pysyväisesti pysyväisesti C. Pöytäkirjat: a. Kh-lautakunnan ja sen jaostojen pöytäkirjat liitteineen b. Arvioimispöytäkirjat liitteineen (J 154) c. Viljelysmaan luokituspöytäkirjat liitteineen (E 299) D. Konseptit Ja jäljennökset: a. Kuulutukset )... b. Menneiden kirjeiden toisteet (J J.06, 121, 154, 264) / Pysyvaisesn.

2 Säilytetään: c. Liikkeille ja laitoksille annettujen ostolupien jäljennökset 1 (J 7, 56, 60, 62, 66, 77, E 16, 43, T 21) 15 vuotta d. Siemenostolupain jäljennökset (J 7, E 4) J e. Väkilannoitteiden ja -rehujen ostolupain jäljennökset vuotta ' (E 101, 114, 264) f. Yksityisille henkilöille annettujen eri tarvikkeiden ostolupain jäljennökset (J 7, 60, 62, 66, 221, 247, 363) 5 vuotta g. Kuljetuslupain jäljännökset (E 42, 116) 2 vuotta h. Valmistus- ja vaihtolupain jäljennökset (J 38, E 55, 201, 263, 267, 268, 269) ) i. Ilmoitus ostokorttien pidättämisestä (J 327) j. Kansanhuoltolautakunnan antamia todistuksia ja kuit- \ 5 vuotta teja (J 14, 35, 49, 87, 88, 237, E 32, 265, 266) k. Maksujen vahvistukset (T 79*80, 177 a b, -178 a b, 205) J E. Saapuneet asiakirjat: a. Saapuneet kirjelmät Okirjeasiat): 1. Autot, polkupyörät ym. sekä niiden tarvikkeet 2. Kahvi, tee ym. (juomat, hedelmät, makeiset, mausteet, tupakka) 3. Kala ja kananmunat 4. Kemiallisen teollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 5. Liha ja eläimet 6. Matka-, palkkio- ym. laskut sekä henkilöasiat 7. Metalliteollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 8. Ostokortit, -kupongit ja, ostoluvat 9. Peruna ja juurikasvit 10. Poltto- ja voiteluaineet sekä puujalosteet ' 11. Ravintorasvat ja maito 12. Siemenet, rehut ja lannoitteet 13. Sokeri, siirappi ja keinotekoiset makeuttamisaineet 14. Tarkkailutoiminta 15. Tekstiili- ja nahkateollisuuden raaka-aineet ja tuotteet 16. Vilja ja viljatuotteet 17. Sekalaista pysyväisesti, paitsi asetuskokoelman, säännöstelytiedoitusten ja hintatiedoitusten sekä khministeriön,. kh-piirien ja muiden viranomaisten kiertokirjeistä yksi kappale 10 vuotta, muita kiertokirjeiden kappaleita ei säilytetä sen jälkeen kun niitä ei enää sovelleta käytäntöön b. Saapuneet ilmoitukset: 1. Takavarikkoinventoinnit (J) 5, 6, 15, 17, 18, J 36, 43, 52, 65, 80, 83, 200, 214, E 1) 2. Yleiset inventoinnit (J 85, 112, 120, 127, 149, 157, l 10 vuotta 178, 218, 222, 238, 259, 271, 279, 288, 293,- 304, 315, 316, 325, 331, 355, 360, 364, 372, E 33, 38 a, 38 b) 3. Hinnanmuutosinventointi-ilmoitukset (J 188, 189, 205, 299, 300, 301, 307, 309, 310, 311, 318, 319, 334, 339, [ 2 vuotta 340, 341, 343, 344, 346, 365, 366, E 118) 4. Viljelijöiden ja karjanhaltijoiden ilmoitukset (J 102, 109, 124, 126, E 2, 12, 20, 20 b, 28, 53, 60, 61, 84,123, 128,152,156,194,227,232,238,272,279,280,290,303) «..''.,_...,,,-. Viljelijän luona suoritettujen inventointien asiakirjat - kunnes asia on loput (E 30, 52, 67, 68, 71, 146, 147, 215, 217, 242) ilsestl P aatetl<y Sadonarviötodistukset (E 187, 306) 5. Kuluttajia koskevat ilmoitukset (T 7, 10, 43, 122)

5 Säilytetään: c. Saapuneet anomukset: I. Diaariin merkityt (E 90, 91, 235, 236) 2 vuotta 11. Muut: 1. Ostokorttianomukset (J)- 2, J 31, 51, 71, 108, 123, I 155, 187, 228, 229, 244, 245, 248, 256, 268, 285, 286, } 5 vuotta 301, 323, 328, 330, 342, 348, 362, 369, 370, 373) 2. Niiden liitteet (lääkärintodistukset, kätilöjen antamat ) todistukset, poliisitutkintapöytäkirjat, palautuskuitit) / vu tta n.!! i /-n r<i nr. o«n m 1a n \ l Siksi kunnes asia on lopul 3. Viljelijän anomukset (E 61, 90, 236, 303, T 149 ym.) j ligegti päätetty 4. Kuhrttajain anomukset (J 207, 233 T 55, 154) l Hylättyjä ei säilytetä (Peitehuopa, suojapuku, petrooli, bensiini, voitelu- I _, aine, lisäsaippua, maaliaineet ym.) [ Diaariin merkityt 2 v., 5. Muut anomukset (J 266, 320) j muut 10 v. C. Tiliasiakirjat: a. 1. Kansanhuoltolautakunnan omat tilit 2. Tosikkeet b. Ostokorttien varastokirjat (J 173) Vastaanottokuitit (J) 3, 4, J 67, 72, 219) Jakelulistat (J 171, 172, 193, 194, 298) Inventoinnit (J 114, 119, 137, 141, 142, 236, 302, 308, 352, 353) 169, 177, 195, Palautusluetteloiden jäljennökset (J 292) Muut tosikkeet (J) 25, 48, J 237, 269, 305) e, 1. Liikkeiden ja laitosten tilitykset (J 3, 4, 24, 41, 46, 67, 72, 78, 90, 92, 93, 94, 95, 96, 97, 97 b, 98, 99, 100, 101, 104, 105, 110, 120, 129, 130, 147, 160, 167, 179, 180, 184, 197, 202, 210, 211, 212, 215, 219, 240, 241, 242, 287, 333, 349, E 92, 102, 125, 142, 191, 192, 193, 209, 271, 299, T 24, 165) 2. niihin liittyvät tosikkeet (J 7, 8, (J) 16, J 22, 36, 26 b, 38, 39, 40, 54, 55, 56, 59, 60, 61, 62, 64, 66, 74, 76, 77, 79, 82, 89, 113, 115, 116, 117, 131, 134, 138, 151, 152, 182, 183, 190, 191, 201, 206, 208, 217, 220, 221, 235, 250, 251, 252, 253, 260, 261, 274, 275, 276, 284, 295, 333, 351, E 5, 19, 36, 39, 55, 58, 59, 66, 101, 110, 114, 121, 122, 183, 184, 189, 201, 250, 251, 261, 264, 268, 306, -VV 1, 57, 58, 67, 75, -Int. 589, -T 146, 258) 1. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat kh-toiraistossa pidetyt tilit (E 44, 126 a e, d..1. Viljelijöitä ja karjanhaltijoita koskevat kh-toimistossa 127 a, 300 a b) pysyväisesti 10 vuotta Helsinki, Turku, Tampere, Vaasa ja Lahti; Varkauden kauppala, sekä seuraavat maalaiskunnat: Finström, Haukipudas, Plollola, Janakkala, Jomala, Jyväskylä mlk., Kauhava, Kemijärvi, Kiukainen, Kymi, Lohja mlk., Mikkeli mlk., Mäntyharju, Nivala, Pietarsaari mlk., Porvoo mlk., Sippola, Suonenjoki, Tervola ja Vöyri, pysyväisesti, muualla 10 v. 10 vuotta pysyväisesti

2. Talouseläinkortisto (E 277) niiden tosikkeet (J 7, 39 b, 54, 74, 75, 76, 91 liitteineen, 111, 113, 134, 176, 182, 191, 213, 235, 243, 270, E 4, 5, 7, 14, 15, 16, 21, 36, 42, 43, 50, 58, 59, 66, 108, 112, 121, 122, 136, 167, 178, 206, 250, 251, 256, 284, 285, 286, 287, 294, 305 a b, -VV 57) Säily le(iiii n: 2 vuotta 10 vuotta

Ilolsinki 1948. Valtioneuvoston kirjapaino. "52