12/2011 Aika: Tiistaina 11.10.2011, klo 16 19 Paikka: Jyväskeskus Kauppakatu 29 31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Joni Lappalainen avasi kokouksen klo 16.07. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pohjaesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa myös kokouksen ääntenlaskijoina. Kokous: Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Tanja Räty, sihteeriksi Eeva Mäntylä sekä pöytäkirjantarkastajiksi Joni Lappalainen ja Milla Patrikainen. 3. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen ja päätäntävaltainen, kun sen ajankohta ja kokouspaikka on ilmoitettu vähintään kahta viikkoa ennen kokousta ja paikalla on vähintään 10 nuorisovaltuutettua. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Todetaan kokouksen läsnäolijat. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous: Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin kokouksen läsnäolijat ja lisättiin läsnäolijalistaan Aleksi Jämsä sekä Joni Lappalainen. 4. Esityslistan hyväksyminen Pohjaesitys: Hyväksytään kokouksen esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Kokous: Hyväksyttiin kokouksen esityslista siihen tehdyin muutoksin. Lisättiin kohdaksi 6 Nuorisovaltuuston jäsenet ja kohdaksi 12 kokousaikojen vahvistaminen.
5. Ilmoitusasiat Pohjaesitys: Tuodaan esille nuorisovaltuustolle seuraavat asiat: - Huipputapaaminen Pieksämäellä 28. 30.10.2011 - Nuorisofoorumi Äänekoskella 13.10.2011 - Kansainvälinen seminaarimatka Latviaan 3.-7.10.2011 Kokous: Santeri Lohi kertoi huipputapaamisesta Pieksämäellä, ilmoittautumisaika tapahtumaan päättyy 12.10. Kyseessä on valtakunnallinen nuorten vaikuttajien verkostotapaaminen. Santeri kertoi myös maakunnallisen nuorisofoorumin kehittämisestä, jota pohditaan 13.10. Äänekosken painotalolla 13.10. klo 10 15. Kartoitettiin, ketkä haluaisivat lähteä mukaan Äänekoskelle. Leena Pitkämäki ja Heidi Sahivaara lähtevät Nuorisofoorumiin. Miika Aarnio kertoi kansainvälisestä seminaarimatkasta Latviassa 3.-7.10. Seminaariohjelmassa oli paljon ryhmätyöskentelyä ja aiheena terveellinen elämäntapa. 6. Nuorisovaltuuston jäsenet Kokous: Vahvistettiin Jyväskylän nuorisovaltuustoon Nuortentalo Katutason edustajaksi Aleksi Jämsä, Voionmaan lukion edustajaksi Ida Aarnio ja Jyväskylän Normaalikoulun yläkoulun edustajaksi Rebekka Kierros. 7. Toimintakertomus 2010 2011 sekä säännöt Pohjaesitys: Hyväksytään nuorisovaltuuston kauden 2010 2011 toimintakertomus sekä säännöt. Kokous: Nuorisovaltuutetuille on etukäteen toimitettu sekä säännöt että toimintakertomus tutustuttavaksi. Hyväksyttiin toimintakertomus sekä säännöt. 8. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen Nuorisovaltuuston sääntöjen kohdan 5 mukaan nuorisovaltuusto järjestäytyy nuorisovaltuuston ensimmäisessä kokouksessa. Nuorisovaltuuston hallituksen koko voi olla vähintään neljä (4), enintään 10 jäsentä. Pohjaesitys: Valitaan kaudelle 2011 2012 nuorisovaltuuston puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä tiedottaja. Päätetään hallituksen koosta ja valitaan hallituksen muut jäsenet. Kokous: Santeri Lohi ehdotti, että päätetään ensiksi hallituksen koko. Inka Mantere teki vastaehdotuksen, että päätetään ensiksi neljän tehtävän hoitajat (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri sekä tiedottaja) ja sen jälkeen hallituksen koko. Inka Mantereen ehdotus voitti äänin 13 7. Päätettiin valita ensin vastuuhenkilöt ja sen jälkeen hallituksen koko.
Ensimmäisenä vuorossa oli nuorisovaltuuston puheenjohtajan valinta. Aloitettiin nuorisovaltuuston puheenjohtajaehdokkaiden esittelyllä. Toni Jämsä, Heidi Sahivaara ja Santeri Lohi pitivät esittelypuheenvuoronsa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänet puheenjohtajaäänestyksessä jakautuivat seuraavasti: Santeri Lohi 14, Heidi Sahivaara 6, Toni Jämsä 3 ääntä. Äänestyksessä annettiin myös yksi tyhjä ääni. Valittiin nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi Santeri Lohi Seuraavaksi valittiin nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja. Toni Jämsä, Heidi Sahivaara, Joonatan Niininen ja Miika Aarnio pitivät esittelypuheenvuoronsa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänet varapuheenjohtajaäänestyksessä jakautuivat seuraavasti: Heidi Sahivaara 11, Miika Aarnio 9, Toni Jämsä 2 ja Joonatan Niininen 2 ääntä. Valittiin nuorisovaltuuston varapuheenjohtajaksi Heidi Sahivaara. Kolmantena vuorossa oli nuorisovaltuuston sihteerin valinta. Ehdokkaaksi ilmoittautuivat Toni Jämsä ja Miika Aarnio ja he pitivät esittelypuheenvuoronsa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänet sihteeriäänestyksessä jakautuivat seuraavasti: Miika Aarnio 21 ja Toni Jämsä 2. Miika Aarnio valittiin nuorisovaltuuston sihteeriksi. Äänestyksessä annettiin myös yksi tyhjä ääni. Tämän jälkeen edettiin nuorisovaltuuston tiedottajan valintaan. Joonatan Niininen, Toni Jämsä, Leena Pitkämäki ja Frida Rajaniemi ilmoittautuivat ehdolle ja pitivät esittelypuheenvuoronsa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänet tiedottajavaalissa jakautuivat seuraavasti: Frida Rajaniemi 16, Leena Pitkämäki 4, Toni Jämsä 2 ja Joonatan Niininen 2. Frida Rajaniemi valittiin nuorisovaltuuston tiedottajaksi. Tämän jälkeen jatkettiin keskustelua muista hallituspaikoista. Miika Aarnio ehdotti, että valitaan valittujen vastuutehtävien lisäksi varasihteeri, varatiedottaja, kaksi kokousvastaavaa ja kaksi vapaata hallituspaikkaa. Heidi Sahivaara ehdotti kymmenpaikkaista hallitusta, jossa valitaan edellisten, jo valittujen tehtävien lisäksi varasihteeri, kaksi kokousvastaavaa ja kolme vapaata paikkaa. Suoritettiin näiden kahden ehdotuksen välillä käsiäänestys. Heidi Sahivaaran ehdotus voitti äänin 12-9. Edettiin varasihteerin valintaan. Valittiin suoraan (ilman äänestystä) varasihteeriksi Toni Jämsä. Seuraavaksi vuorossa oli kahden kokousvastaavan valinta. Ehdolle asettuivat Joonatan Niininen, Venla Vaattovaara ja Sonja Julkunen ja he pitivät esittelypuheenvuoronsa. Santeri Lohi ehdotti, että pidetään suljettu lippuäänestys, jossa äänestetään kahta kokousvastaavaa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Äänet jakautuivat seuraavasti: Sonja Julkunen 21, Venla Vaattovaara 21 ja Joonatan Niininen 4. Valittiin kokousvastaaviksi Sonja Julkunen ja Venla Vaattovaara. Lopuksi valittiin nuorisovaltuuston hallituksen kolme vapaata paikkaa. Ehdolle asettuivat Max Mäkelä, Aleksi Jämsen, Joonatan Niininen, Elias Sihvo Barranco, Sylva Larsson, Eleena Pitkämäki, Mia Hyödynmaa ja Sandra Telinen. Ehdokkaat pitivät esittelypuheenvuoronsa. Miika Aarnio ehdotti, että suoritetaan suljettu lippuäänestys, jossa äänestetään kolmea henkilöä. Milla Patrikainen tarkensi, että jokaisen tulee äänestää kolmea eri henkilöä äänestyslipukkeessaan. Äänet jakautuivat seuraavasti: Max 16, Aleksi 7, Joonatan 4, Elias 11, Sylva 7, Leena 6, Mia 6 ja
Sandra 12. Nuorisovaltuuston kolmelle vapaalle paikalle valittiin Max Mäkelä, Elias Sihvo Barranco ja Sandra Telinen. Vahvistettiin nuorisovaltuuston hallitus kaudelle 2011 2012. Hallituksen edustus on seuraava: Santeri Lohi (pj), Heidi Sahivaara (varapj), Miika Aarnio (sihteeri), Toni Jämsä (varasihteeri), Frida Rajaniemi (tiedottaja), Sonja Julkunen (kokousvastaava), Venla Vaattovaara (kokousvastaava), sekä kolmelle vapaalle paikalle Max Mäkelä, Elias Sihvo Barranco ja Sandra Telinen. 9. Nuorisovaltuuston edustajien valinta Pohjaesitys: Valitaan nuorisovaltuustosta kaksi (2) puhe- ja läsnäolo-oikeudellista edustajaa sekä heille varaedustajat Jyväskylän kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksiin. Valitaan myös kaksi edustajaa Keski-Pohjola komitean nuorisoverkostoon. Valitaan myös nuorisovaltuuston edustaja Lasten ja nuorten osallisuuden monialaisen kaupunkiohjelman ohjausryhmään. Kokous: Ensimmäisenä edettiin kulttuuri-, liikunta ja nuorisolautakunnan edustajien valintaan (kaksi paikkaa sekä kaksi henkilökohtaista varaedustajaa). Ehdolle asettuivat Mia Hyödynmaa, Elias Sihvo Barranco, Miika Aarnio, Max Mäkelä, Heidi Sahivaara ja Santeri Lohi. Ehdokkaat pitivät lyhyet esittelypuheenvuoronsa. Suoritettiin suljettu lippuäänestys. Kultturi-, liikunta- ja nuorisolautakunnan edustajiksi valittiin Max Mäkelä ja Santeri Lohi. Varaedustajaksi Santeri Lohelle valittiin Miika Aarnio ja Max Mäkelälle Mia Hyödynmaa. Seuraavaksi Keski-Pohjola komitean nuorisoverkoston toimintaa esittelivät viime vuonna komiteassa edustaneet Santeri Lohi ja Frida Rajaniemi. He kertoivat, mitä toiminnassa mukana oleminen vaatii edustajilta. Ehdokkaiksi Keski-Pohjola komitean nuorisoverkostoon ilmoittautuivat Toni Jämsä, Max Mäkelä, Elias Sihvo Barranco, Sylva Larsson, Frida Rajaniemi ja Mia Hyödynmaa. Ehdokkaat pitivät lyhyet puheenvuorot itsestään. Suoritettiin suljettu lippuäänestys, jossa äänestettiin kaksi nuorisovaltuuston edustajaa sekä yksi varaedustaja Keski- Pohjola komitean nuorisoverkostoon. Keski-Pohjola komitean nuorisoverkostoon valittiin edustajiksi Sylva Larsson (13 ääntä), Frida Rajaniemi (10 ääntä) ja varaedustajaksi Mia Hyödynmaa (7 ääntä). Seuraavaksi edettiin Lasten ja nuorten osallisuuden monialaisen kaupunkiohjelman ohjausryhmän edustajan valintaan. Ehdolle nuorisovaltuuston edustajaksi ohjausryhmään asettuivat Santeri Lohi ja Miika Aarnio. Ehdotettiin, että valinta suoritettaisiin arvalla. Sonja Julkunen muistutti, että nuorisovaltuuston säännöt vaativat henkilövaaleissa äänestyksen. Päätettiin suorittaa suljettu lippuäänestys. Äänestyksen tuloksena nuorisovaltuuston edustajaksi ohjausryhmään valittiin Miika Aarnio. 10. Toimikunnat Pohjaesitys: Keskustellaan tarvittavien toimikuntien perustamisesta. Päätetään perustettavista toimikunnista.
Kokous: Santeri Lohi ehdotti, että emme käytä enää tässä kokouksessa aikaa toimikuntien perustamiseen, vaan toimikunnan perustamista voi ehdottaa sähköpostitse nuvan hallitukselle osoitteeseen nuva.hallitus@jkl.fi. Päätettiin toimia Santeri Lohen ehdotuksen mukaisesti. 11. Nuorisovaltuuston blogi nettilehti Painovirheessä Pohjaesitys: Valitaan lokakuun blogitekstin kirjoittaja. Kokous: Valittiin blogikirjoittajaksi Frida Rajaniemi. 12. Kokousaikojen vahvistaminen Kokous: Vahvistettiin nuorisovaltuuston kokousajoiksi 25.10., 15.11. ja 13.12. 13. Muut esille tulevat asiat Pohjaesitys: Merkataan kokouksessa muut esille tulleet asiat tiedoksi pöytäkirjaan. Kokous: Hallituksen jäsenistä äänestettäessä osallisuuskasvatuksen koordinaattorit unohtivat tuoda esille, että kokouksesta poissa ollut Ida Aarnio halusi asettua myös ehdolle hallitukseen. Käytiin keskustelua, miten asiassa tulisi menetellä. Ehdotettiin, että osallisuuskasvatuksen koordinaattorit pahoittelevat tapahtunutta Ida Aarniolle ja kannustavat häntä tulemaan hallituksen kokouksiin puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Eeva Mäntylä kertoi 23.11. järjestettävästä Uusiutuva nuorisotyö koulussa seminaarista, johon on pyydetty kahta nuorisovaltuuston jäsentä juontamaan tapahtumaa. Eeva lähettää asiasta sähköpostia kaikille nuvalaisille ja halukkaat saavat ilmoittautua Eevalle. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Tanja Räty päätti kokouksen klo 18.57.
puheenjohtaja Tanja Räty sihteeri Eeva Mäntylä pöytäkirjantarkastaja Joni Lappalainen pöytäkirjantarkastaja Milla Patrikainen
Osallistujalista: 1. Aarnio Miika, huippukokouksessa valittu 2. Ahtonen Tiia, Steiner koulu 3. Heiste Birgit, Huhtasuon nuorisotila 4. Hyödynmaa Mia, Cygnaeus-lukio 5. Jarva Jenni, Kotitalousoppilaitos 6. Julkunen Sonja, nuorisovaltuuston vanha 7. Jämsen Aleksi, Palokan koulu 8. Jämsä Toni, Jyväskylän ammattiopisto 9. Kivi Linda, Vaajakosken koulu 10. Larsson Sylva, Lyseon lukio 11. Lindgren Niko, Korpilahden yhtenäiskoulu 12. Lohi Santeri, nuorisovaltuuston vanha 13. Lähtevänoja Milla, Viitaniemen koulu 14. Mantere Inka, Jyväskylän normaalikoulun lukio 15. Mantilo Sanni, Jyväskylän ammattiopisto 16. Mäkela Max, huippukokouksessa valittu 17. Niininen Joonatan, Säynätsalon nuorisotila 18. Nyström Katja, Tikkakosken koulu 19. Pasanen Ida, Sepän lukio 20. Parkkinen Noora, Jyväskylän kristillinen opisto 21. Patrikainen Milla, Kilpisen koulu 22. Pitkämäki Leena, huippukokouksessa valittu 23. Rajaniemi Frida, huippukokouksessa valittu 24. Rugojeva Aune, Jyväskylän ammattiopisto 25. Ruuskanen Saska, Steiner -koulu 26. Sahivaara Heidi, Jyväskylän ammattiopisto 27. Salonen Noora, Lehtisaaren koulu 28. Siekkinen Maarit, Jyväskylän ammattiopisto 29. Sihvo Barranco Elias, Tikkakosken lukio 30. Suominen Stina, Kuokkalan nuorisotila 31. Tapper Aki, Vaajakosken nuorisotila 32. Telinen Sandra, Huhtaharjun yläkoulu 33. Toikkanen Tatu, Korpilahden nuorisokahvila Sumpbi 34. Uusi-Einola Silja, Kuokkalan koulu 35. Vaattovaara Venla, Palokan nuorisotila 36. Virtanen Toni, huippukokouksessa valittu Mäntylä Eeva osallisuuskasvatuksen koordinaattori Räty Tanja osallisuuskasvatuksen koordinaattori