Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa."

Transkriptio

1 06/2011 Aika: Tiistaina , klo Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen ja päätäntävaltainen, kun sen ajankohta ja kokouspaikka on ilmoitettu vähintään kahta viikkoa ennen kokousta ja paikalla on vähintään 10 nuorisovaltuutettua. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Todettiin kokouksen läsnäolijat. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Puheenjohtaja Viivi Setälä saapui paikalle ja jatkoi kokouksen puheenjohtajana. 3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Pohjaesitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjantarkastajat (2kpl), jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Hallitus esittää pöytäkirjantarkastajiksi Katja Nyströmiä ja Ilari Liimataista. Kokous: Esitettyjen henkilöiden ollessa estyneitä, Laura Kupiainen ja Ida Pasanen valittiin kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi ja he toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. 4. Esityslistan hyväksyminen Pohjaesitys: Hyväksytään kokouksen esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Kokous: Hyväksyttiin kokouksen esityslista kokouksen työjärjestykseksi siihen tehdyin muutoksin. Muutoksia kohtaan 5.

2 5. Ilmoitusasiat Pohjaesitys: Tuodaan esille nuorisovaltuustolle seuraavat asiat: - Viivi Setälä ja Santeri Lohi tuovat terveiset sivistyslautakunnan kokouksesta Viivi Setälä tuo terveiset Liikuntaideamyllystä Viivi Setälä mukaan keskusta-alueen liikennesuunnitelman laatimiseen mukaan tiistaina klo Brandenburgin maapäivien opetus-, nuoriso-, ja urheiluvaliokunta - NuK-Sun maakunnallinen vaikuttaminen klo Kansallisen Veteraanipäivän juhla klo Korpilahden lukion tilanne Kokous: - Viivi Setälä ja Santeri Lohi toivat terveiset sivistyslautakunnan kokouksesta Viivi Setälä kertoi olleensa estynyt Liikuntaideamyllyn kokouksesta. - Viivi Setälä lähtee mukaan keskusta-alueen liikennesuunnitelman laatimiseen tiistaina klo Viivi Setälä kertoi Brandenburgin maapäivistä. Tapaaminen valtuuskunnan jäsenillä ja nuorisovaltuuston edustajien kanssa on torstaina Santeri Lohi kertoi NuK-Sun maakunnallisen vaikuttamisen mallista. Kokous kyseisestä asiasta on tiistaina klo Matarankadulla. - Viivi Setälä kertoi Kansallisesta Veteraanipäivän juhlasta keskiviikkona klo 18 alkaen. Santeri Lohi ja Viivi Setälä lähtevät Kansallisen Veteraanipäivän juhlaan mukaan. - Ida Aarnio kertoi Korpilahden lukion tilanteen. 6. Monikulttuurinen nuorisotyö Jyväskylässä (liite 1) Pohjaesitys: Hallitus esittää, että keskustellaan mahdollisesta monikulttuurisesta nuorisotyöstä Jyväskylässä. Kokous: Camilla Posa luki monikulttuurista nuorisotyötä koskevan sähköpostin. Nuorisovaltuusto keskusteli asiasta ja asian projektivastaavalle lähetetään asiasta sähköpostia ja pohditaan yhdessä jatkotoimia. 7. Lasten ja nuorten osallisuuden monialainen kaupunkiohjelma Pohjaesitys: Keskustellaan asiasta ja kootaan ryhmä tukemaan ohjelman valmistumista. Kokous: Tanja Räty kertoi Lasten ja nuorten osallisuuden monialaisen kaupunkiohjelman tulevasta valmistelutyöstä. Miika Aarnio, Ida Aarnio, Laura Kupiainen, Santeri Lohi, Leena Pitkämäki, Laura Hautakangas, Jenna Hautamäki ja Camilla Posa ilmoittautuivat mukaan ohjelman valmistumista tukevaan nuorten ryhmään.

3 8. Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunta Kokous: Camilla Posa kertoi Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunnan kokouksen pääkohdat. 9. Toimikunnat Pohjaesitys: Ideatoimikunta, kaahailutoimikunta, oppilaskuntakoulutustoimikunta, sääntötoimikunta, vihertoimikunta ja kansainvälisyystoimikunta kertovat kuulumisensa. Lisäksi hallitus esittää Toukofest*11 toimikunnan perustamista. Kokous: Frida Rajaniemi kertoi ideatoimikunnan lähestyneen yhteiskuntaopin opetuksesta vastaavia henkilöitä. Ideatoimikunta haluasi järjestää keskustelutilaisuuden yhteiskuntaopin opetuksen sisällöstä ja opetustavoista. Paula Pietiläinen kertoi Mopomestari kisasta, jota kaahailutoimikunta järjestää yhdessä Keski- Suomen poliisin, Liikenneturvan, Autoliiton Tikkakosken osaston ja Palokan ABC:n kanssa. Kisa järjestetään klo 18 Palokan ABC:llä. Viikolla 19 kuudella Jyväskylän yläkoululla on mahdollisuus harjoitella mopomestaruutta varten. Koko tapahtuman tarkoituksena on edistää nuorten liikennetietoutta ja liikenneturvallisuutta. Santeri Lohi kertoi tulevasta oppilaskuntakoulutuksesta. Koulutus järjestetään Sepänkeskuksella. Koulutukseen on ilmoittautunut 21 oppilasta Jyväskylän yläkouluista ja lukioista. Camilla Posa kertoi sääntötoimikunnan pohtivan edelleen sääntömuutoksia. Toimikunnassa on pohdittu myös nuvan toimintaa kokonaisuutena, mm. jäsenmäärää, valintatapoja ja toimikauden pituutta. Ida Aarnio kertoi markkinointitoimikunnan perustamisesta. Toimikunta tuottaa kesään mennessä nuvan uuden markkinointimateriaalin yhdessä Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Viivi Setälä kertoi vihertoimikunnan kuulumiset. Eeva Mäntylä kertoi kansainvälisyystoimikunnan puolesta, että aikataulu Youth in Action ohjelman suhteen on tiukka, jos toimikunta aikoo rahoitusta ohjelmasta hakea. Keskusteltiin yleensä toimikuntien toimivuudesta. Toukofest*11 toimikunta päätettiin perustaa ja siihen kuuluvat Miika Aarnio, Santeri Lohi, Linda Salminen, Laura Kupiainen, Katja Nyström, Silja Uusi-Einola, Milla Patrikainen, Sara Jokinen ja Frida Rajaniemi.

4 10. Nuorisovaltuuston blogi nettilehti Painovirheessä Pohjaesitys: Valitaan huhtikuun blogitekstin kirjoittaja. Kokous: Laura Hautakangas valittiin huhtikuun blogitekstin kirjoittajaksi. 11. Muut esille tulevat asiat Pohjaesitys: Merkataan kokouksessa muut esille tulleet asiat tiedoksi pöytäkirjaan. Kokous: Puhuttiin nuorisovaltuuston ruokatarjoiluista ja kokouspaikasta. Päätettiin palata asiaan ensi syksynä. Eeva Mäntylä kertoi Yläkaupungin Yö ideakokouksesta kello 16 Matarankadulla. Kaikkien kiinnostuneiden toivotaan osallistuvan kokoukseen. 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Viivi Setälä päätti kokouksen klo Puheenjohtaja Viivi Setälä Sihteeri Miika Aarnio Pöytäkirjantarkastaja Laura Kupiainen Pöytäkirjantarkastaja Ida Pasanen

5 Osallistujalista: 1. Aarnio Ida, Korpilahden lukio 2. Aarnio Miika, Korpilahden yhtenäiskoulu 3. Anttonen Sini, Jyväskylän lyseon lukio 4. Hautakangas Laura, Tikkakosken lukio (myöh ) 5. Hautamäki Jenna, Huhtaharjun koulu 6. Härkönen Sara, Jyväskylän normaalikoulu 7. Jokinen Sara, huippukokouksessa valittu 8. Julkunen Sonja, huippukokouksessa valittu 9. Kupiainen Laura, Viitaniemen koulu 10. Käsmä Roosa, Vaajakosken koulu 11. Lappalainen Joni, Jyväskylän ammattiopisto 12. Lehto Elias, Jyväskylän kristillinen koulu 13. Liimatainen Ilari, Palokan nuorisotila 14. Liinamo Sara, huippukokouksessa valittu 15. Lohi Santeri, nuorisovaltuuston vanha 16. Mantere Inka, Jyväskylän normaalikoulun lukio 17. Mantilo Sanni, Cafe Center 18. Nyström Katja, Tikkakosken koulu 19. Orre Maarit, Kuokkalan nuorisotila 20. Pasanen Ida, Sepän lukio 21. Pasanen Katriina, Jyväskylän ammattiopisto 22. Patrikainen Milla, Kilpisen koulu 23. Penttinen Venla, Voionmaan lukio 24. Pietiläinen Paula, Tikkakosken nuorisotila 25. Pitkämäki Leena, huippukokouksessa valittu 26. Posa Camilla, Jyväskylän kristillinen opisto 27. Rajaniemi Frida, huippukokouksessa valittu (myöh.17.00) 28. Sahivaara Heidi, Jyväskylän ammattiopisto 29. Salminen Linda, Sumpbi 30. Sampio Saana, Lehtisaaren koulu 31. Setälä Viivi, nuorisovaltuuston vanha 32. Tervonen Elias, Cygnaeus lukio 33. Tuominen Niko, Vaajakosken nuorisotila 34. Uimonen Hilla, Jyväskylän kotitalousoppilaitos 35. Uusi-Einola Silja, Kuokkalan koulu 36. Vaattovaara Heta, Palokan koulu 37. Vesterinen Taru, Huhtasuon nuorisotila Mäntylä Eeva osallisuuskasvatuksen koordinaattori Räty Tanja osallisuuskasvatuksen koordinaattori

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 02/2011 Aika: Tiistaina 1.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.01. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Aika: Tiistaina , klo Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä

Aika: Tiistaina , klo Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 09/2011 Aika: Tiistaina 23.8.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2011 Aika: Tiistaina 22.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 05/2011 Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 16 19 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.04. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 05/2011 Aika: Tiistaina 15.3.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.00. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 10/2011 Aika: Tiistaina 13.9.2011, klo 16 18 Paikka: Kauppakeskus Jyväskeskus Kauppakatu 29 31 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.02 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2010 Aika: Tiistaina 7.12.2010, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.07. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 13/2011 Aika: Tiistaina 25.10.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.05. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 03/2010 Aika: Tiistaina 16.11.2010, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.10. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 3.4.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2012 Aika: Tiistaina 15.5.2012, klo 16 18 Paikka: Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 14/2011 Aika: Tiistaina 15.11.2011, klo 15 17 Paikka: Hipposhalli, Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 15. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä 8/2012 Aika: Tiistai 14.8.2012 kello 16-18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 10.1.2012, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa.

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa. 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 9.00 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 15/2011 Aika: Tiistaina 13.12.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.04. Leikimme alkuleikin

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 04/2012 Aika: Tiistaina 15.5.2012, klo 16 18 Paikka: Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.07. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 06/2012 Aika: Tiistaina, 24.04.2012 klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2012 Aika: Tiistaina 13.3.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.09. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 3.4.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.10. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa.

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa. 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemis- ja osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä

Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Paikka: Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 9.04. Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 2/2013 Aika: Tiistai 29.10.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen klo 16.04 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Aika: Tiistaina 21.2.2012, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste, Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 12/2011 Aika: Tiistaina 11.10.2011, klo 16 19 Paikka: Jyväskeskus Kauppakatu 29 31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Joni Lappalainen avasi kokouksen klo 16.07. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pohjaesitys:

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 3/2013 Aika: Tiistai 19.11.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 16.02. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 14/2011 Aika: Tiistaina 15.11.2011, klo 15 17 Paikka: Hipposhalli, Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 15.24. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 09/2012 Aika: Tiistai 4.9.2012 kello 16-18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16.00. Kokous: Varapuheenjohtaja Heidi

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Toimintakertomus2011-2012 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-21-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava 20 45 jäsentä, jotka ovat valittu Jyväskylän kaupungin yläkouluista, ammatillisista

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Pohjaesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Pohjaesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa 1/2014 Aika: Tiistaina 4.11.2014, klo 16 20 Paikka: Klubitila Kisko Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kaisa Koskimäki avasi kokouksen klo 16.06 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 03/2013 Aika: Tiistai 12.3.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.05. 2.

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 3/2016 Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 9.02 2. Kaupungin tervehdys

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS

Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS 15.9.2009 klo 13-15 Jyväskylän kaupungintalo, valtuustosali MUISTIO 1. Kokouksen avaus Väliaikaisen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen.

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Varapuheenjohtaja Ella Eloranta avasi kokouksen ajassa 16.32. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 12.00. Kokous: Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Carita Järvi avasi kokouksen ajassa 12.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA Aika: Tiistaina 8.10.2013, klo 16 20 Paikka: Nuortentila Vaihde, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa.

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa. TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 2/2012 Aika: Torstaina 9.2.2011, klo 9-15 Paikka: Nikolainsali Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Emilia Haapanen avaa kokouksen klo 9.00 2. Kaupungin tervehdys Pohjaesitys:

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 16.33. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto

Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto Osallistujat: Katso liite 1 1. Kokous avattiin kello 12.30 2. Kaupungintervehdyksen esitti

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa.

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa. Aika: Torstaina 9.2.2011, klo 9-15 Paikka: Nikolainsali, Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 9.11. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Kokous avattiin ajassa 16.35. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2016-2017 Puheenjohtaja Agneetta Moisio 3.10.2017 3.10.2017 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava 20-45

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Carita Järvi avasi kokouksen 16.32 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Veera Granroth Nea Hjelt Joanna Järvinen Juho Koskela Markus Kutvonen Mikael Kutvonen saapui klo 17.47 Hanna Nurmi Rebecca Olin

Veera Granroth Nea Hjelt Joanna Järvinen Juho Koskela Markus Kutvonen Mikael Kutvonen saapui klo 17.47 Hanna Nurmi Rebecca Olin Pöytäkirja 02/15 1 (8) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.30 Paikka Zentra Läsnä: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston Toimintakertomus

Jyväskylän Nuorisovaltuuston Toimintakertomus Jyväskylän Nuorisovaltuuston Toimintakertomus 2015-2016 Tunnustukset Nuorten Keski- Suomi myönsi Jyväskylän nuorisovaltuustolle tunnustuksen Aktiivisin nuorisovaltuusto Keski- Suomessa nuvalaiset Asikainen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51

Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 49 Nuorisovaltuuston kokous 20.01.2015 AIKA 20.01.2015 klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 51 2 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

15 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 6.2.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2017-2018 Puheenjohtaja Carita Järvi 25.09.2018 25.09.2018 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava. 20-45

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65

Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015. Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 64 Nuorisovaltuuston kokous 7.4.2015 AIKA 7.4.2015 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 65 2 KOKOUKSEN AVAUS 65 3

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 10/2014 Aika: Torstai 9.10.2014 kello 13.00 16.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen klo 13.01. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA... Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA to 1.2.2018 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...14 2 KOKOUKSEN AVAUS...14 3 KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.01.2014 klo 16 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.01.2014 klo 16 Paikka Nuorisotila Zentra Esityslista 1/14 1 (5) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 16 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/2013 1/14 Nuorisovaltuusto Aika 0 klo 17:00-17:30 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 80 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 81 Sihteerin

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 18.2.2014, klo 9-15.30 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Miika Aarnio avaa kokouksen klo 9.00 Kokous: Puheenjohtaja

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 09.10.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous

Nuorisovaltuuston yleiskokous Nuorisovaltuuston yleiskokous Aika: Maanantai 20.8.2018 klo 17.10-18.13 Paikka: Arx-talo, Keinusali (Keinusaarentie 1, Hämeenlinna) Läsnä: Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, sihteeri Turtiainen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

Pöytäkirja 02/15 1 (6)

Pöytäkirja 02/15 1 (6) Pöytäkirja 02/15 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.00 Paikka Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 9.05

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 9.05 07/2019 Aika: Maanantaina 11.2.2019, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 9.00 Puheenjohtaja Olli-Pekka

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret Aika Keskiviikko 30.5.2018 klo 18.20 19.20 Paikka Läsnä Aulangon tekosaaret Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, 2. varapuheenjohtaja, kokouksen sihteeri Backlund Lidia Heiskanen Okko (saapui

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/15 1 (13)

Pöytäkirja 12/15 1 (13) Pöytäkirja 12/15 1 (13) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 18.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23

Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 23 21 Nuorisovaltuuston kokous PÖYTÄKIRJA AIKA ma 18.3.2019 klo. 15.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 23 19 KOKOUKSEN AVAUS... 23 20

Lisätiedot

Esityslista 8/14 1 (7)

Esityslista 8/14 1 (7) Esityslista 8/14 1 (7) Nuorisovaltuuston kokouskutsu Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak. TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Varsinaiset et: Alari Tatu Angelov Viktorio

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2013 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2013 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2013 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 06.05.2013 klo 16:00-17:30 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 107 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 109 2 KOKOUKSEN AVAUS... 109 3

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 5/2015 KOKOUSAIKA Torstai 20.8.2015 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Auditorio Omega, ICT-city, Joukahaisenkatu, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 117 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 19.5.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 119 2 KOKOUKSEN AVAUS... 119 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3. 1( 5 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.2016 klo 17:00 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Kutsutut: Sara Holm, edustajiston puheenjohtaja

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 1/5 Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.4.2017 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika Maanantai 10.4.2017 kello 18.15-19.40 Paikka Nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012

PÖYTÄKIRJA Edustajiston kokous 8 / 2012 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 10.3.2013 Edustajiston kokous 8/2012 Edustajiston kokous 8 / 2012 Aika: 8.12.2012 klo 12.00 Paikka: TTA (Tietoteknian auditorio), Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Edustajiston

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs.

TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs. TURUN KAUPUNKI ESITYSLISTA 1/2016 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 27.1.2016 klo 17.00 - Kokouspaikka Nuorten taide- ja toimintatalo Vimman sali, Aurakatu 16, 3 krs. _ Osallistujat: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU-ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/2015

KOKOUSKUTSU-ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/2015 Piiskuntie 2 99800 Ivalo puh. + 358 400 313532 seppo.korkko@inari.fi 1 (5) KOKOUSKUTSU-ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/2015 Aika: Tiistai 12.5.2015 klo 12.00 13.17 Paikka: Ivalon yläasteen koulu, lk 9 Läsnä:

Lisätiedot

Salon kaupunki 207/ /2017

Salon kaupunki 207/ /2017 Salon kaupunki PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 (5) Salon kaupunki 207/00.02.12.02/2017 Kokousaika 18.4.2017 klo 17:00 Kokouspaikka Salon kaupungintalo, kokoustila Haapa Käsiteltävät asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 12.3.2015 sivu 1 (5) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 12.3.2015 kello 18.45 20.54 Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie 48, Vantaa Osallistujat:

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 23.09.2015 klo 17.00 19.15 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali

Nuorisovaltuuston yleiskokous, Aika: Paikka: Valtuustosali Aika: 8.5.2018 Paikka: Valtuustosali Läsnäolijat: Vanhanen Joel (pj.), Saarinen Meija, Papathemelis Jonas, Hursti Toivo, Salmela Niklas, Korhonen Eemeli, Rantapää Niklas, Heib Salma, Hietanen Lauri, Munne

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen

Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone. Lindholm Matias 2. varapuheenjohtaja. Meriläinen Aapo Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Nuorisovaltuusto AIKA 12.3.2015 klo 17:05-18:40 PAIKKA Pyhtään kunnanvirasto/kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Mäkinen Anni Jäsen Bertling Hannu Puheenjohtaja Hillberg

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS

Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 12/2008 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 9.12.2008 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 9.12.2008 kello 17.00 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot