Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa."

Transkriptio

1 10/2011 Aika: Tiistaina , klo Paikka: Kauppakeskus Jyväskeskus Kauppakatu Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen ja päätäntävaltainen, kun sen ajankohta ja kokouspaikka on ilmoitettu vähintään kahta viikkoa ennen kokousta ja paikalla on vähintään 10 nuorisovaltuutettua. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Todetaan kokouksen läsnäolijat. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi, sillä sen ajankohta ja kokouspaikka oli ilmoitettu vähintään kahta viikkoa ennen kokousta ja paikalla oli vähintään 10 nuorisovaltuutettua. 3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Pohjaesitys: Valitaan kokoukselle pöytäkirjantarkastajat (2kpl), jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Hallitus esittää pöytäkirjantarkastajiksi Laura Kupiaista ja Sara Härköstä. Kokous: Valittiin kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi (ja tarvittaessa ääntenlaskijoiksi) Laura Hautakangas ja Sanni Mantilo. 4. Esityslistan hyväksyminen Pohjaesitys: Hyväksytään kokouksen esityslista kokouksen työjärjestykseksi. Kokous: Hyväksyttiin kokouksen esityslista, muuttamalla kohtaan kahdeksan (8), että myös Ida Aarnio oli myöhässä ilmoittanut halukkuutensa jatkaa nuorisovaltuuston vanhalta paikalta.

2 5. Ilmoitusasiat Pohjaesitys: Tuodaan esille nuorisovaltuustolle seuraavat asiat: - Osallisuusohjelman lähetekeskustelu Lukioverkkokeskustelu Sepän lukiolla Opettajien ja nuorisotyöntekijöiden osallisuuskoulutus Nuorisovaltuuston palaute virkistäytymistapahtumasta - Huippukokous klo Nikolainsalissa Asemakatu 6C Kokous: Sonja Julkunen kertoi, miten osallisuusohjelman lähetekeskustelu meni. Ida Aarnio kertoi lukioverkkokeskustelun kulusta Sepän lukiolla Asiasta keskusteltiin ja mietittiin, että ottaisiko nuorisovaltuusto asiaan kantaa. Viivi Setälä, Miika Aarnio, Frida Rajaniemi ja Laura Kupiainen valmistelevat aiheesta kannanoton ja lähettävät sen nuorisovaltuustolle kommentoitavaksi. Santeri Lohi kertoi opettajien ja nuorisotyöntekijöiden osallisuuskoulutuksesta Käytiin avointa keskustelua nuorisovaltuuston palautteesta. Viivi Setälä kertoi Huippukokouksesta Säännöt Pohjaesitys: Hyväksytään nuorisovaltuuston muokatut säännöt(liite 1). Merkitään säännöistä käyty keskustelu tiedoksi pöytäkirjaan. Kokous: Käytiin sääntömuutokset läpi. Muutosehdotukset kirjattiin ja hyväksyttiin. 7. Hankeraha Pohjaesitys: Hallitus esittää, että jakamatta jäänyt hankeraha käytetään nuorisovaltuuston toiminnan kehittämiseen. Kokous: Päätettiin pohjaesityksen mukaan.

3 8. Nuorisovaltuuston vanhojen edustajien valinta Pohjaesitys: Valitaan kaksi edustajaa nuorisovaltuuston kaudelle Määräaikaan mennessä(5.9.) on tullut neljä ehdokasta: Sonja Julkunen, Santeri Lohi, Frida Rajaniemi sekä Elias Tervonen. Jenna Hautamäki ja Ida Aarnio ovat ilmoittaneet myöhässä halukkuudestaan uudelle kaudelle. Päätetään, voiko Hautamäki ja Aarnio osallistua kahden edustajan valintaäänestykseen. Kokous: Suoritettiin käsiäänestys, että saivatko Hautamäki ja Aarnio osallistua valintaäänestykseen ja äänestystulos oli myöntävä. Jokainen ehdokas sai pitää pienen vaalipuheen. Suoritettiin suljettu lippuäänestys, minkä tuloksena Santeri Lohi ja Sonja Julkunen pääsivät uuteen nuorisovaltuustoon vanhoilta paikoilta, kummatkin äänimäärällä Syksyn kokousajat Pohjaesitys: Päätetään esitettävän uudelle nuorisovaltuustolle syksyn 2011 kokousajoiksi , , sekä Kokous: Päätettiin pohjaesityksen mukaan. 10. Markkinointi Pohjaesitys: Käydään läpi nuorisovaltuuston markkinointitilanne. Merkitään käyty keskustelu tiedoksi pöytäkirjaan. Kokous: Käytiin läpi taustatahokohtainen nuorisovaltuustoinfo. Blogitekstien kirjoittajat käytiin läpi vielä muistutukseksi. 11. Toimikunnat Pohjaesitys: Vihertoimikunta sekä Nuorten Stand Up festaria suunnitteleva ryhmä kertovat kuulumisensa. Kokous: Viivi Setälä kertoi vihertoimikunnan kuulumiset. Saana Sampio kertoi Stand Up festaria suunnittelevan ryhmän kuulumiset. Silja Uusi-Einola jakoi Stand Up festarijulisteet ja -flyerit, joissa on nuorisovaltuuston logo. Niiden lisäksi jaettiin valmiiksi kirjoitettu tietoisku tapahtumasta, jota voi käyttää esimerkiksi koulujen tiedottamisessa aamunavauksissa.

4 12. Muut esille tulevat asiat Pohjaesitys: Merkitään kokouksessa muut esille tulleet asiat tiedoksi pöytäkirjaan. Kokous: Huomenna keskiviikkona klo on uusissa kokoustiloissa toimittaja paikalla. Nuorisovaltuutettuja pyydetään tulemaan paikalle kuvattavaksi ja haastateltavaksi. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Viivi Setälä päätti kokouksen klo Puheenjohtaja Viivi Setälä Sihteeri Miika Aarnio Pöytäkirjantarkastaja Sanni Mantilo Pöytäkirjantarkastaja Laura Hautakangas

5 Osallistujalista: 1. Aarnio Ida, Korpilahden lukio 2. Aarnio Miika, Korpilahden yhtenäiskoulu (myöh ) 3. Anttonen Sini, Jyväskylän lyseon lukio 4. Hautakangas Laura, Tikkakosken lukio 5. Hautamäki Jenna, Huhtaharjun koulu 6. Härkönen Sara, Jyväskylän normaalikoulu 7. Jokinen Sara, huippukokouksessa valittu 8. Julkunen Sonja, huippukokouksessa valittu 9. Kupiainen Laura, Viitaniemen koulu 10. Käsmä Roosa, Vaajakosken koulu 11. Lappalainen Joni, Jyväskylän ammattiopisto 12. Lehto Elias, Jyväskylän kristillinen koulu 13. Liimatainen Ilari, Palokan nuorisotila 14. Liinamo Sara, huippukokouksessa valittu 15. Lohi Santeri, nuorisovaltuuston vanha 16. Mantere Inka, Jyväskylän normaalikoulun lukio 17. Mantilo Sanni, Cafe Center 18. Nyström Katja, Tikkakosken koulu 19. Orre Maarit, Kuokkalan nuorisotila 20. Pasanen Ida, Sepän lukio 21. Pasanen Katriina, Jyväskylän ammattiopisto 22. Patrikainen Milla, Kilpisen koulu 23. Penttinen Venla, Voionmaan lukio 24. Pietiläinen Paula, Tikkakosken nuorisotila 25. Pitkämäki Leena, huippukokouksessa valittu 26. Posa Camilla, Jyväskylän kristillinen opisto 27. Rajaniemi Frida, huippukokouksessa valittu 28. Sahivaara Heidi, Jyväskylän ammattiopisto 29. Salminen Linda, Sumpbi 30. Sampio Saana, Lehtisaaren koulu 31. Setälä Viivi, nuorisovaltuuston vanha 32. Tervonen Elias, Cygnaeus lukio 33. Tuominen Niko, Vaajakosken nuorisotila 34. Uimonen Hilla, Jyväskylän kotitalousoppilaitos 35. Uusi-Einola Silja, Kuokkalan koulu (myöh ) 36. Vaattovaara Heta, Palokan koulu 37. Vesterinen Taru, Huhtasuon nuorisotila Mäntylä Eeva osallisuuskasvatuksen koordinaattori Räty Tanja osallisuuskasvatuksen koordinaattori

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous

Lisätiedot

Aika: Tiistaina , klo Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä

Aika: Tiistaina , klo Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 09/2011 Aika: Tiistaina 23.8.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskylän kaupunginkirjasto, Vapaudenkatu 39 41, 4100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 02/2011 Aika: Tiistaina 1.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.01. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2011 Aika: Tiistaina 22.2.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 05/2011 Aika: Tiistaina 11.1.2011, klo 16 19 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.04. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 05/2011 Aika: Tiistaina 15.3.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.00. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 06/2011 Aika: Tiistaina 5.4.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.02. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2010 Aika: Tiistaina 7.12.2010, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen kello 16.07. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa.

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa. 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 9.00 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston kokous on laillinen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 03/2010 Aika: Tiistaina 16.11.2010, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Camilla Posa avasi kokouksen klo 16.10. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä

Aika: Tiistai kello Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, Jyväskylä 8/2012 Aika: Tiistai 14.8.2012 kello 16-18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2012 Aika: Tiistaina 15.5.2012, klo 16 18 Paikka: Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 3.4.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 13/2011 Aika: Tiistaina 25.10.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.05. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 04/2012 Aika: Tiistaina 15.5.2012, klo 16 18 Paikka: Matarakatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.07. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 15/2011 Aika: Tiistaina 13.12.2011, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.04. Leikimme alkuleikin

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 04/2012 Aika: Tiistaina 13.3.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.09. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 14/2011 Aika: Tiistaina 15.11.2011, klo 15 17 Paikka: Hipposhalli, Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 15. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä

JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä Aika: Tiistaina 17.5.2011, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 06/2012 Aika: Tiistaina, 24.04.2012 klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 12/2011 Aika: Tiistaina 11.10.2011, klo 16 19 Paikka: Jyväskeskus Kauppakatu 29 31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Joni Lappalainen avasi kokouksen klo 16.07. 2. Kokouksen järjestäytyminen Pohjaesitys:

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Pohjaesitys: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Aika: Tiistaina 21.2.2012, klo 16 18 Paikka: JAO:n Harjun toimipiste, Sepänkatu 3, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 09/2012 Aika: Tiistai 4.9.2012 kello 16-18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avaa kokouksen klo 16.00. Kokous: Varapuheenjohtaja Heidi

Lisätiedot

Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä

Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA Aika: Torstaina 10.2.2011, klo 9-15 Paikka: Jyväskylän kaupunginteatteri Vapaudenkatu 36, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen klo 9.04. Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 10.1.2012, klo 16 18 Paikka: Jyväskeskus, Kauppakatu 28-31, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 2/2013 Aika: Tiistai 29.10.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen klo 16.04 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 3/2013 Aika: Tiistai 19.11.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen ajassa 16.02. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 14/2011 Aika: Tiistaina 15.11.2011, klo 15 17 Paikka: Hipposhalli, Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 15.24. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Agneetta Moisio avasi kokouksen klo 12.00. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston säännöissä kohdassa 5 sanotaan: Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. Aika: Tiistaina 3.4.2012, klo 16 18 Paikka: Matkakeskus 2. kerros, Hannikaisenkatu 20, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Santeri Lohi avasi kokouksen klo 16.10. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 02/2012 Aika: Tiistai 23.10.2012 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, nuortentila Vaihde Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen

Lisätiedot

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. PÖYTÄKIRJA 03/2013 Aika: Tiistai 12.3.2013 klo 16 18 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.05. 2.

Lisätiedot

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello

Vapaudenkatu 32, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen kello 12.00. Kokous: Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Carita Järvi avasi kokouksen ajassa 12.08. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Pohjaesitys: Kuullaan kaupunginjohtaja Timo Koiviston tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 2/2012 Aika: Torstaina 9.2.2011, klo 9-15 Paikka: Nikolainsali Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Emilia Haapanen avaa kokouksen klo 9.00 2. Kaupungin tervehdys Pohjaesitys:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA Aika: Tiistaina 8.10.2013, klo 16 20 Paikka: Nuortentila Vaihde, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa.

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa. 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemis- ja osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS

Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS Jyväskylän nuorisovaltuuston HUIPPUKOKOUS 15.9.2009 klo 13-15 Jyväskylän kaupungintalo, valtuustosali MUISTIO 1. Kokouksen avaus Väliaikaisen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Viivi Setälä avasi kokouksen.

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Varapuheenjohtaja Ella Eloranta avasi kokouksen ajassa 16.32. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 16.33. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Avattiin kokous ajassa 16.31 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Sunnuntai 15.10.2017 klo 14-17.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avaa kokouksen klo 14.09. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Kokous avattiin ajassa 16.35. 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle.

Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15. Pohjaesitys: Kuullaan kaupungin tuoma tervehdys Huippukokoukselle. 3/2016 Aika: Maanantaina 22.2.2016, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 9.02 2. Kaupungin tervehdys

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus Toimintakertomus2011-2012 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-21-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava 20 45 jäsentä, jotka ovat valittu Jyväskylän kaupungin yläkouluista, ammatillisista

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa.

Valitaan kokoukselle kaksi(2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi(2) ääntenlaskijaa. Aika: Torstaina 9.2.2011, klo 9-15 Paikka: Nikolainsali, Asemakatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Varapuheenjohtaja Heidi Sahivaara avasi kokouksen klo 9.11. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Pohjaesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä. Pohjaesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa 1/2014 Aika: Tiistaina 4.11.2014, klo 16 20 Paikka: Klubitila Kisko Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kaisa Koskimäki avasi kokouksen klo 16.06 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 9.05

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avasi kokouksen ajassa 9.05 07/2019 Aika: Maanantaina 11.2.2019, klo 9-15 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala avaa kokouksen klo 9.00 Puheenjohtaja Olli-Pekka

Lisätiedot

Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto

Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto Jyväskylän nuorisovaltuuston Huippukokous To 11.2.2010 klo 12.30-16.00 Minnansali Jyväskylän kaupunginkirjasto Osallistujat: Katso liite 1 1. Kokous avattiin kello 12.30 2. Kaupungintervehdyksen esitti

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston yleiskokous

Nuorisovaltuuston yleiskokous Nuorisovaltuuston yleiskokous Aika: Maanantai 20.8.2018 klo 17.10-18.13 Paikka: Arx-talo, Keinusali (Keinusaarentie 1, Hämeenlinna) Läsnä: Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, sihteeri Turtiainen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak. TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 18.11.2015 klo 17.00 19.57 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Varsinaiset et: Alari Tatu Angelov Viktorio

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret

PÖYTÄKIRJA 4 / Aika Keskiviikko klo Aulangon tekosaaret Aika Keskiviikko 30.5.2018 klo 18.20 19.20 Paikka Läsnä Aulangon tekosaaret Roslander Eero, puheenjohtaja Ojanperä Saara, 2. varapuheenjohtaja, kokouksen sihteeri Backlund Lidia Heiskanen Okko (saapui

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 07.06.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Pöytäkirja ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ARMATUURI RY 1/ ENERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN YLEISKOKOUS Aika: Keskiviikko klo 16.00 Paikka: Luokka 2208, Lappeenrannan

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo 1. Kokouksen avaus Pohjaesitys: Puheenjohtaja Carita Järvi avaa kokouksen klo 16.30. Kokous: Puheenjohtaja Carita Järvi avasi kokouksen 16.32 2. Kokouksen toteaminen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous

Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Nuorisovaltuuston järjestäytymiskokous Aika: 2.9.2018 klo 13.04 14.45 Paikka: Keinusali, Arx-talo (Keinusaarentie 1) Läsnä: Ekman Janette Gynther Joona Heiskanen Okko Karrimaa Heta Kirvesmäki Venla Könnömäki

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 10/2014 Aika: Torstai 9.10.2014 kello 13.00 16.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Miika Aarnio avasi kokouksen klo 13.01. 2. Kokouksen toteaminen

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja

Nuorisovaltuuston pöytäkirja Pöytäkirja 07/16 1 (7) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa.

Nuorisovaltuusto edustaa kaikkia Jyväskylän kaupungin nuoria ja toimii heidän äänitorvenaan nuoria koskevissa asioissa. TOIMINTAKERTOMUS 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Hallitus Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus. 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 3.

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA 3/18 PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 05.04.2018 Paikka: Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA 02150 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vuosikokous Aika: 19.03.2013 kello 18.00 Paikka: Otakaari 5, S2 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mäkelä avasi kokouksen

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Agneetta Moisio Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2016-2017 Puheenjohtaja Agneetta Moisio 3.10.2017 3.10.2017 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava 20-45

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 03.05.2018 Paikka : Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN

Lisätiedot

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

11 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 16.1.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2015 1/16 Nuorisovaltuusto Aika 07.04.2015 klo 17:15-18:15 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Esityslista 8/14 1 (7)

Esityslista 8/14 1 (7) Esityslista 8/14 1 (7) Nuorisovaltuuston kokouskutsu Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Esityslista 08/15 1 (5)

Esityslista 08/15 1 (5) Esityslista 08/15 1 (5) Nuorisovaltuuston esityslista Aika 09.09.2015 klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4.

Lisätiedot

Pöytäkirja 02/15 1 (6)

Pöytäkirja 02/15 1 (6) Pöytäkirja 02/15 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.00 Paikka Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Aika: 23.1.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Kakaravaara 1 Kokouksen avaus Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Oulun Nuorten Edustajiston vuoden

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 14:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Tiimitila Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello

INKUBIO RY ESPOO 1 (6) PÖYTÄKIRJA. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen avasi vaalikokouksen kello 02151 ESPOO 1 (6) Inkubio ry:n vaalikokous 2014 Aika: 13.11.2014 kello 17.00 Paikka: Otakaari 5, Sali S1 Läsnä: Läsnäolijat on listattu liitteessä 2. 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Tietäväinen

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä Aika: Tiistaina 18.2.2014, klo 9-15.30 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Miika Aarnio avaa kokouksen klo 9. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pöytäkirja 2/14 1 (6)

Pöytäkirja 2/14 1 (6) Pöytäkirja 2/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 17.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 06.11.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 31.1.2015 klo 15:00 Paikka Hietasaaren leirikeskus, Oulu Hietasaarentie 19, 90500 Oulu Edaattorit Matthew O Loughlin Kirsi Kärkkäinen

Lisätiedot

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO

TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO Sivu 1 TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA maanantai 2.3.2015 klo 16.45 KOKOUSPAIKKA Auditorio Joukahainen, Lemminkäisenkatu 30, TURKU ASIALUETTELO 1 Kokouksen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14)

RAAHEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2016 NUORISOVALTUUSTO (1/14) NUORISOVALTUUSTO 29.11.2016 (1/14) Kokouksen tiedot: Aika: 29.11.2016 klo. 16:15 Paikka: Nuorisokahvila Cuppi 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, läsnäolijat 3. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika: 12.12.2018 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN 4

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 9/2013 1/14 Nuorisovaltuusto Aika 0 klo 17:00-18:00 Paikka Vääksyn nuorisotalo Käsitellyt asiat Asia Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 106 Sihteerin

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n Hämeen piiri ry pöytäkirja Asialistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi Aika: 4.9.2011 kello 13:18-17.12 Paikka: Läsnä: Hämeenkatu 3 b 14, Tampere Tiina Koljonen, puheenjohtaja Arto Lehtinen, sihteeri Tuomas Sirén, jäsen Tino Svart, jäsen Kimi Uosukainen, jäsen Käsiteltävät

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2

TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO. Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 TURUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 NUORISOVALTUUSTO Kokousaika Keskiviikko 23.09.2015 klo 17.00 19.15 Kokouspaikka Turun kaupungintalon valtuustosali, Aurak.2 Osallistujat: Nuorisovaltuuston varsinaiset

Lisätiedot

LAPSET VAIKUTTAMASSA,

LAPSET VAIKUTTAMASSA, JYVÄSKYLÄN LASTENPARLAMENTIN SUURISTUNTO TORSTAINA 20.2 klo12.00 VETURITALLEILLA LAPSET VAIKUTTAMASSA, NUORET JA AIKUISET TUKIJOINA PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Kokouksen puheenjohtaja Miika Aarnio avaa

Lisätiedot

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa)

Islam al-nassar Juuso Häkkinen. nuoriso-ohjaaja (ei äänivaltaa) Tampereen Nuorisofoorumin hallituksen kokouksen pöytäkirja Aika 7.9.2013 klo. 10.00- Paikka Antaverkan leirikeskus, Ylöjärvi Läsnäolijat Jesse Kosonen puheenjohtaja Markus Nieminen 1.varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi

Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus Puheenjohtaja Carita Järvi Jyväskylän Nuorisovaltuuston toimintakertomus 2017-2018 Puheenjohtaja Carita Järvi 25.09.2018 25.09.2018 Yleistä Vuonna 2009 perustettu 13-20-vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamiskanava. 20-45

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Moona Komulainen ja Minna Pakarinen, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 21.02.2017 klo 16.30 Paikka: SiKu-talo, Tupa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja avasi kokouksen ajassa 17.13 2 Kokouksen järjestäytyminen 2.1

Lisätiedot

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013

Kielellisten palvelujen toimikunta PÖYTÄKIRJA 2/2013 Kielellisten palvelujen toimikunta 04.12.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 Pöytäkirjan tarkastajat 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.

XX.XX.20XX OTSIKKO 1( 5 HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3. 1( 5 1(5) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS (4/2016) Aika: keskiviikko 24.3.2016 klo 17:00 Paikka: HAMK Visamäki, Valtuustosali Kutsutut: Sara Holm, edustajiston puheenjohtaja

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika klo Paikka Kaupungintalo, Valtuustosali

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika klo Paikka Kaupungintalo, Valtuustosali Pöytäkirja 04/17 1 (9) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 16.30 Paikka Kaupungintalo, Valtuustosali 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ARMATUURI RY Syyskokous ERGIATEKNIIKAN KILTA Sivu! 1 / 5 ENERGIATEKNIIKAN KILTA PÖYTÄKIRJA ARMATUURI ry 1.12.2016 Ylioppilastalo Laserkatu 10 53850 Lappeenranta KILLAN SYYSKOKOUS Aika: Torstai klo 17.00 Paikka: Sali 4301+4302,

Lisätiedot

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

Päätös: Valittiin kokoukselle pöytäkirjantarkastajiksi Lotta Rödlin ja Konsta Parttimaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. Aika: 5.10.2017 klo 17.00, vierailijoita klo 16.30 Paikka: Oulu10, Torikatu 10 A, Neuvotteluhuone 142 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen. Päätös: Puheenjohtaja Petteri Strömberg

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra

Nuorisovaltuuston pöytäkirja. Aika 22.04.2014 klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra Pöytäkirja 4/14 1 (6) Nuorisovaltuuston pöytäkirja Aika klo 15.00 Paikka Nuorisotila Zentra 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan

Lisätiedot

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry

Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Saurus ry Opiskelijakunta Pöytäkirja 1 (6) Kokousaika kello 13:00 Kokouspaikka Taitajankatu 6, Koulumessi Käsitellyt asiat Nro Otsikko Sivu 1. Kokouksen avaus 3 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 3. Kokouksen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 14/2014 Kirkkoneuvosto 18.11.2014 159. KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 159 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 14/2014 KOKOUSAIKA tiistaina 18. päivänä marraskuuta 2014 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo/takasali Sari Heiskanen Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula

Lisätiedot