Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 1/8 HESPARTTO RY Toimintakertomus 26.1.2010 Toimintakertomus 1.1.2009 31.12.2009 Yleistä Hallinto Hespartto ry:n hallitus kokoontui toimintavuonna 5 kertaa lippukunnanjohtaja Laura Koiviston johdolla. Hallitukseen kuuluivat vuonna 2009 lippukunnanjohtaja Laura Koivisto, apulaislippukunnanjohtaja Aliisa Ainu Koivisto, sihteeri Elina Elmeri Norros sekä jäsenet Tilli Pesola, Hanna 'Hana' Ström ja Katri Nyyssönen. Rahastonhoitajana toimi Johanna Johis Airola, tilintarkastajina Aija Lehtonen ja Sari Vannela sekä varatilintarkastajina Anja Kiviluoto ja Oona Lassila. Kirjanpitäjänä toimi Hanna Hannes Kahala ja kirjanpitäjän sijaisena Kirsti 'Kiri' Koivistoinen. Vuonna 2009 lippukunta merkittiin ennakkoperintärekisteriin, joka velvoittaa jatkossa veroilmoituksen tekemiseen. Vuosikokoukset Kevätvuosikokous pidettiin 18.3.2009. Läsnä oli 6 hesparttoa. Syysvuosikokous pidettiin 18.11.2009. Läsnä oli 8 hesparttoa. Jäsenmaksu Vuonna 2009 jäsen- ja kannatusmaksu oli 20. Vuosikokouksessa päätettiin, että jäsen- ja kannatusmaksu vuodelle 2010 on niin ikään 20. Merkinjakotilaisuudet Merkinjakotilaisuuksia oli joulujuhlassa, tarpojien KITT-tapaamisissa ja partioparaatissa. Sudenpennuille: Lupausmerkki 4 kpl Jälkimerkkejä lukuisia. Seikkailijoille: Lupausmerkki 5 kpl Etelä-ilmansuunta 6 kpl Länsi-ilmansuunta 7 kpl Taitomerkki 5 kpl Tarpojille: Aloitusmerkki (lupaus) 20 kpl Selviytymismajakka 8 kpl
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 2/8 Yhteiskuntamajakka 13 kpl Luovuusmajakka 6 kpl Muut: Vaeltajaikäisen partiolupaus 1 kpl (Jenni Herold) Mannerheim-solki II-luokan 1 kpl (Aliisa Ainu Koivisto) Tapahtumat Koulutus, kurssit ja kilpailut 31.1. 1.2. PäPan luottisseminaari, 2 hesparttoa 23.2. Pj-kurssin tapaaminen, 2 hesparttoa (Elmeri, Katri) 27.2. 1.3. Pj-kurssin (PJ-PK 1/09) vkonloppu 1, 2 hesparttoa (Elmeri, Katri) 6. 8.3. Pj-kurssin vkonloppu 2, 2 hesparttoa (Elmeri, Katri) 13. 15.3. Akela-vihjarit, 2 johtajaa 4.4. Ikäkausifoorumi, 1 hespartto 6.4. Ohjelmailta, 2 hesparttoa 15.4. Suuntaa Kisaan! Sammakot (6 vartiolaista) 15.5. Seinäkiipeilykurssi, 1 johtaja (Elmeri) 25.4. Sudenpentu- ja seikkailijakisat, 3 hesparttoa rastilla + 4aikuista + 16 kisaajaa 5. 7.5. Uuden partio-ohjelman koulutus, 1 johtaja (Tilli) 9.5. Törmä Päpan päiväkisa, 5 kisaajaa 20. 24.5. PJ-PK 2/09, 1 johtaja kouluttamassa (Tilli) 5. 6.9. PäPan luottisseminaari, 4 hesparttoa (Tilli, Hana, Elmeri, Johis) 9.9. Pj-kurssin jälkitapaaminen, 2 hesparttoa (Elmeri, Katri) 6., 8., 13. & 15.10. Ensiapu 1 -kurssi (SPR), 1 johtaja (Elmeri) 20.10. Tarpojien ikäkausimoduuli, 1 johtaja (Elmeri) 20.10. Samoajien ikäkausimoduuli, 1 johtaja (Laura N.) 31.10. Viestintämoduuli, 1 johtaja kouluttamassa (Elmeri) 1.11. Hiipivä Haamu -kaupunkikisa, 2 vartiota eli 4 johtajaa + 7 tarpojaa (Murmelit & Kuukkelit, hallitus) 6. 8.11. Partiotoimittajakurssi (+ 2.11. & 16.11.) 1 kouluttaja (Elmeri) + 1 kurssilainen (Pinja Korvenoja) 20. 22.11. Partiokouluttajakurssi (+ 3.11. & 12.11.), 1 kurssilainen (Elmeri) 23.11. Koulutus lippukunnassa moduuli, 2 johtajaa (Laura, Tilli) 28.11. Supersupe 09 -sudenpentukisa, 2 johtajaa + 11 kisaajaa 4. 6.12. Ikäkausivastaavakurssi, kurssilla 1 hespartto (Laura) Edustukset 27. 28.2. LPK2010, lippukunnanjohtajien tapaaminen, 1 johtaja (Ainu) 7.3. VT & TNV 70 v., juhlissa 1 johtaja (Laura) 11.3. Piispan kierros, 1 johtaja (Laura) 26.4. Partioparaati, 3 johtajaa + 10 lasta 30.5. Yo-juhlat Aliisa Koivisto (Hespartto) ja Julius Hästesko (Tösi), 4 johtajaa 18.6. Hanna Strömin DI-juhlat, 3 johtajaa
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 3/8 5.9. Pitkäaikaisen kirjanpitäjämme Inkeri Hippi Varoman hautajaiset, 4 hesparttoa 10.10. Ilvesveikot 75 v., juhlissa 1 johtaja (Johis) 4.11. Joulukalenterin luovutus Mäntyniemessä tohtori Arajärvelle, 1 hespartto (Pinja Korvenoja) 21. 22.11. Alueohjaajapäivät, 1 hespartto (Hana) 26.11. Hiipivän Haamun palkintojenjako, 5 hesparttoa 4.12. Katri Nyyssösen yo-juhlat, 4 johtajaa 9.12. Partioglögit Partioasemalla, 2 johtajaa (Elmeri, Hana) Retket 7. 8.2. Johtajaretki Tösin kanssa, 2 hesparttoa 7. 8.3. Pesukarhut-lauman retki, 2 johtajaa + 8 sudenpentua 27. 29.3. Apilat-vartion retki kämpälle, 2 vartiojohtajaa + 5 vartiolaista 17. 19.4. Lippukuntaretki kämpälle, 7 johtajaa + 36 retkeläistä 24. 26.7. Seniorihesparttojen retki kämpälle, 15 johtajaa (Emakot, Lepakot) Retkellä juhlittiin myös monia syntymäpäivä kuten Kiki ja Kiri 60 v. 11. 13.9. Pulut-tarpojavartion retki kämpälle, 1 johtaja + 9 tarpojaa 18. 20.9. Pesukarhujen retki kämpälle, 3 johtajaa + 7 sudenpentua 25. 27.9. Johtajaretki Tösin kanssa, 4 hesparttoa 9. 11.10. Tarpojien KITT kämpällä, tarpojalupauksen antaminen, 3 johtajaa + 8 tarpojaa 30.10. 1.11. Ahmojen retki kämpällä, 3 johtajaa + 5 seikkailijaa 14. 15.11. Tarpojien yhteiskuntamajakka Turkuun, tarpojalupauksen antaminen, 3 johtajaa + 20 tarpojaa Leirit, vaellukset ja purjehdukset 2. 5.1. Talvileiri Tilipitappi 09, 4 johtajaa + 11 leiriläistä 1. 14.6. Raksaleiri kämpällä: Uuden kämpän raksalla hesparttoja yöpyi 2007 2009 187 kertaa, joista 57 kertaa vuonna 2009. Tämän lisäksi kämpän raksa- ja avajaiskokouksia pidettiin vuonna 2009 n. 5 ja suunnittelutyöhön osallistui aktiivisesti 4 hesparttoa. 4. 7.6. Murmelit-tarpojavartion majakkavaellus Seitsemisessä, 2 johtajaa (Ainu, Elmeri) + 6 tarpojaa 31.7. 8.8. Kesäleiri Olympos 09, Hespartosta 38 leiriläistä + 8 johtajaa 11. 20.9. Johtajavaellus, 1 hespartto Juhlat ja tempaukset 14. 15.2. Kolotalkoot, 3 johtajaa 3.3. Varainhankintapostitus, 3 johtajaa + 12 vartiolaista 2.4. Hesparton 92 v.-lauluilta ja johtajanyyttärit, 30 hesparttoa 13.6. Uuden kämpän avajaiset, 15 lasta + 15 johtajaa + 20 vanhempaa 25.8. Vanhan kolon siivous, 2 hesparttoa 3.9. Rekrytempaus Taivallahden puistossa, 3 johtajaa 26.9. Myyjäiset Töölön kirkolla, 25 hesparttoa. Myyjäistalkoisiin osallistui lisäksi 17 hesparttoa, talkoita oli 10 kpl ja osallistumiskertoja 52 kpl 11.11. Verenluovutustalkoot, 3 johtajaa 12.11. Johtajaretki Ateneumiin, 5 hesparttoa 22.11. Joulukadun avajaisissa kalenterien myyntipiste, 3 johtajaa + 3 tarpojaa
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 4/8 13.12. Partiokirkko ja joulujuhla, 40 hesparttoa perheineen 13.12. Johtajien pikkujoulut Villa Kivessä, Jenni Herold antoi partiolupauksen, 6 johtajaa 21.12. Johtajien pipari-ilta, 5 hesparttoa Muut kokoukset mm. 13.1. Talvileirin palautekokous, 3 johtajaa 5.2. Kämppätmk, 2 hesparttoa 12.3. Aluetapaaminen, 1 johtaja 18.3. Kevätkokous, 6 hesparttoa. 27.7. Kesäleirin suunnittelukokous, 4 hesparttoa 9.8. Johtajahuolto, 6 johtajaa 10.8. Tarpojien toiminnan suunnittelu, 3 hesparttoa 13.8. Kesäleirin jälkitapaaminen, 2 johtajaa + 20 leiriläistä 18.8. Kesäleirin palautekokous, 2 hesparttoa 21.9. Aluetapaaminen, 2 hesparttoa 3.11. Palaveri seurakunnan kanssa, 1 johtaja (Laura) 16.11. Aluetapaaminen, 3 hesparttoa 18.11. Syyskokous, 8 hesparttoa. 17.12. Kalke SuSe-leirin kokous, 1 hespartto Toiminta Partiolippukunta Hespartto on kuluneen toimintavuoden aikana toiminut kahdessa paikassa: uudella kololla Töölön seurakuntakeskuksessa (Tykistönkatu 8) ja vanhalla kololla Töölön Sinisten kololla olevassa huoneessa (Töölönkatu 34). Hallitus ja muut aikuisten partiolaisten ryhmät ovat kokoontuneet koloilla, jäsentensä kotona tai muissa tiloissa. Vuonna 2009 partiolippukunta Hespartto ry täytti 92 vuotta. Lippukunnan vahvuus oli toimintakauden lopussa 73 henkeä, näistä n. 20 oli sudenpentuja, 10 seikkailijoita, 20 tarpojia ja loput johtajia. Ryhmien toimintakaudet olivat tammikuusta toukokuuhun ja elokuusta joulukuuhun. Sudenpentutoiminta Laumanjohtajaneuvosto kokoontui keväällä kerran vastaavan akelan Tilli Pesolan johdolla. Hesparttoon liittyi syksyllä uusi aikuinen Jenni Herold. Jenni aloitti johtamisen harjoittelun Pesukarhut-laumassa. Pesukarhuja johtivat koko vuoden 2009 akelat Tilli Pesola ja Antti Mielonen. Lisäksi pari ROK-kurssin harjoitteluun valmistautuvaa tarpojaa vieraili syksyn aikana muutaman kerran Pesukarhujen kokouksissa tutustumassa sudenpentulauman arkeen. Nuoremmista sudenpennuista koostuva Porot-lauma toimi Hanna Hana Strömin ja Marja Manteli Kyyrön johdolla. Molemmilla laumoilla oli käytössä uusi sudenpentuohjelma ja ne kokoontuivat kerran viikossa. Uusille sudenpennuille järjestettiin lupauksenantotilaisuus joulukuussa sekä partiokirkossa että joulujuhlassa.
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 5/8 Seikkailijatoiminta Hespartossa toimi vuonna 2009 yksi seikkailijajoukkue, Ahmat. Ahmojen johtajina toimi Josefiina Jose Manninen ja Katri Nyyssönen. Ryhmään liittyneet uudet seikkailijat antoivat seikkailijalupauksensa joulukuussa partiokirkossa. Vartiotoiminta (tarpoja, samoaja, vaeltaja) Kevään 2009 lopussa lopettivat viimeiset vanhan partio-ohjelman mukaiset vartiot (Sammakot ja Apilat). Vartiojohtajaneuvosto kokoontui keväällä kaksi kertaa sampo Johanna Airolan johdolla. Vartioiksi kutsutaan uudessa partio-ohjelmassa tarpoja-, samoaja- ja vaeltajaryhmiä. Hespartossa ei toiminut tällä toimintakaudella samoaja- eikä vaeltajavartioita. Kaikki Hespartossa toimivat vartiot kokoontuivat toimintakauden aikana kerran viikossa. Keväällä 2009 Hespartossa toimi yksi tarpojavartio, Murmelit (Ainu Koiviston johdolla). Keväällä 2009 he suorittivat selviytymistarpon ja siihen kuuluvan, Seitsemisen kansallispuistossa tehdyn vaelluksen, joka oli Elmeri Norroksen pj-kurssin jälkitehtävä. Syksyllä 2009 Murmelit suorittivat tarpojaohjelman rinnalla jo osittain samoajaohjelman mukaista ROK-kurssia (ryhmänohjaajakoulutus). Kurssia johtivat Johanna Johis Airola ja Hannele Hansu Airola. Syksyllä 2009 Hespartossa aloitti kaksi uutta tarpojavartiota, Kuukkelit (Elmeri Norroksen johdolla) ja Pulut (Ainu Koiviston johdolla). Lippukunnassa päätettiin, että jatkossa tarpojavartiot nimeävät itsensä linnuiksi, välttäen kuitenkin Ko-Gikurssilla perinteisesti käytettyjä lintujen nimiä. Syksyllä kaikki lippukunnan tarpojavartiot suorittivat yhteiskuntatarppoa. Lokakuussa järjestettiin uudelle kämpälle tarpojaretki, joka huipentui soihtujen valossa annettuun tarpojalupaukseen. Yhteiskuntatarpon majakka marraskuun puolivälissä suuntautui Turkuun, jossa tarpojat tutustuivat partio- ja kaupunkikulttuuriin sekä -historiaan mm. partiomuseon, Luostarinmäen käsityöläismuseon ja Turun linnan välityksellä. Turun Metsänkävijät tarjosivat ystävällisesti kaupunkiretkeläisille majapaikan varsin hyvin varustellulla kolollaan Turun keskustassa. Johtajatoiminta Yksi kuluneen toimintavuoden toimintatavoitteista oli johtajien kouluttautumisen lisääminen. Tätä tukeakseen lippukunta korvasi jokaiselle aktiivijohtajalle yhden piirin kurssin kokonaan ja seuraavista kursseista puolet. Myös muiden tahojen (esim. SPR, Marttaliitto) järjestämiä, partiota tukevia kursseja tuettiin tarpeen mukaan. Toimintatavoite toteutui melko mukavasti, sillä melkein jokainen aktiivijohtajista kävi vuoden aikana vähintään yhden kurssin, osa useampia. Käpy-ryhmä tarjosi epäsäännöllisen säännöllisesti johtajille omaa ohjelmaa. Vuoden aikana järjestettiin kaksi johtajaretkeä yhdessä Tösin kanssa, lisäksi käytiin mm. museovierailulla Ateneumissa, luovutettiin verta sekä vietettiin iltaa leipoen ja koristellen piparkakkuja. Hesparton seniorijohtajien ryhmä Lemakot (Lepakot + Emakot) järjestivät syksyllä myyjäiset, joista saatiin 1800 tuloja kämpän hyväksi. Myyjäisiä varten järjestettiin 10 kertaa talkoita, joissa mm. ommeltiin kasseja myytäväksi. Talkoisiin osallistui 17 hesparttoa, jotka olivat lemakoita, aktiivijohtajia ja tarpojia. Vuoden aikana Hespartossa toimi yhteensä 15 aktiivijohtajaa, joiden lisäksi myös Lemakot osallistuivat aktiivisesti esimerkiksi kämpän rakentamiseen ja kesäleirin muonitukseen. Syksyllä lippukuntaan tuli myös mukaan yksi uusi vaeltajaikäinen johtaja, Jenni Herold.
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 6/8 Hesparton pitkäaikainen kirjanpitäjä ja kunniajäsen Inkeri Hippi Varoma menehtyi syyskuussa ja lippukunnalta oli edustus hautajaisissa. Hipin muistokirjoitus julkaistiin lippukuntalehti Hehkun numerossa 3/09. Leirit, retket ja partiotaitokilpailut Lippukunnan toiminnan toinen painopiste vuonna 2009 oli kisa-aktiivisuuden lisääminen. Tämä toteutui hyvin muutoin kuin erätaitokisojen ja johtajien osalta. Keväällä Suuntaa Kisaan -tapahtumaan osallistui kuusi vartiolaista ja piirin kevätkisoihin viisi vartiolaista. Kaupunkikisa Hiipivään Haamuun osallistui Hespartosta kaksi kisavartiota, joista tarpojat osallistuivat A- sarjaan sijoittuen yhdenneksitoista ja hallitusvartio B-sarjaan sijoittuen yhdeksänneksi. Hespartto osallistui keväällä läntisen alueen Maailmanmatkaaja -sudenpentu- ja seikkailijakisan järjestämiseen rastilla, jonka teemana oli Senegal. Rastilla toimi kolme johtajaa, joiden lisäksi kisaamassa oli lippukunnasta yhteensä 16 sudenpentua ja seikkailijaa saattajinaan 4 aikuista. Marraskuussa 11 sudenpentua Poroista ja Pesukarhuista osallistui piirin SuperSupe-sudenpentukisaan kahden aikuisen ja yhden tarpojan (Pinja Korvenoja) kanssa. Vuonna 2009 retkimaksut olivat yhdeltä yöltä 20 e ja kahdelta 30 e. Erityisretket, kuten tarpojien majakat, joita järjestettiin tämän toimintavuoden aikana ensimmäistä kertaa, olivat normaalia suurempien matkakulujen vuoksi kalliimpia. Toimintavuoden aikana Hespartossa tehtiin kaksi majakkaretkeä, kesäkuussa selviytymisvaellus Seitsemiseen ja marraskuussa yhteiskuntaretki Turkuun. Kesäleiri Olympos '09 järjestettiin ensimmäistä kertaa uudella kämpällä yhdessä Töölön Sinisten kanssa. Leirille osallistui Hespartosta 38 leiriläistä ja 8 johtajaa ja sen teemana oli antiikin Kreikka. Johtajat käyttivät leirin ajan antiikin jumalien nimiä ja telttavartiot oli nimetty historiallisten kaupunkivaltioiden mukaan. Haikin tehtävien teemana olivat Herakleen 12 urotyötä. Leirillä käytettiin jo aiemminkin kokeiltua parijohtajuutta. Leirinjohtaja oli sekä Hespartosta (Aliisa Koivisto) että Tösistä (Ralf Baumann). Parijohtajuus tuo molempien lippukuntien toiveet esille tasavertaisesti ja auttaa johtajien jaksamisessa. Parijohtajuus mahdollistaa myös kokemattomamman johtajan toimimisen leirinjohtajana kokeneemman tukemana. Leirillä järjestettiin myös ensimmäistä kertaa kaikille uuden ohjelman mukaisille ikäkausille omaa ohjelmaa, mm. tarpojille oli puolen päivän mittainen vuorovaikutus-kitt. Johtajien jumalnimiä leirin aikana olivat ainakin Zeus (Ralf Baumann), Hera (Aliisa Koivisto), Pallas Athene (Laura Koivisto), Artemis (Elina Norros), Afrodite (Tilli Pesola), Apollon (Julius Heporauta), Eris (Hanna Ström), Hermes (Leo Heinonen), Ares (Miska Rissanen) ja Demeter (Paula Laukkanen). Turvallisuus- ja kriisiviestintään panostettiin vuoden aikana. Johtajat tutustuivat uuden kämpän pelastussuunnitelmaan ja muun muassa Murmelit-vartion vaellusta varten tehty turvallisuussuunnitelma arkistoitiin johtajiston foorumille kaikkien nähtäväksi ja myöhempää käyttöä varten. PäPa:n päivitetty kriisiviestintäohje laitettiin vuoden aikana kummallekin kololle nähtäväksi. Yhteydet piiriin ja keskusjärjestöihin Vuonna 2009 yhteydet piiriin ja SP:iin jatkuivat totuttuun tapaan osallistumalla kursseille ja johtajatapaamisiin. Hesparton johtajia toimi myös Pääkaupunkiseudun Partiolaisten luottamustehtävissä. Tilli Pesola toimi sudenpentutoimikunnan puheenjohtajana, Hanna Hana Ström alueohjaajana ja Elina Elmeri Norros viestintäryhmän jäsenenä sekä
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 7/8 kouluttajana. Johanna Johis Airola oli järjestämässä piirin VaeltajaCity-tapahtumaa, joka valitettavasti vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi jouduttiin perumaan. Kalusto Lippukunnan kalustoa on säilytetty Töölön seurakunnan kerhokeskuksessa, Töölön kirkon tornissa (Topeliuksenkatu 4) ja Töölönkatu 34:ssa. Lippukunnalle hankittiin vuonna 2009 uusi kankainen printattu tankolippu vanhan silkkisen kirjotun lipun tilalle. Lippukunnan partiohuivivarastoon tilattiin myös uusia huiveja ja huivinarua. Lippukunnalle hankittiin Vuoden aktiivinen Hespartto -seinätaulu johon kaiverretaan jatkossa vuosittain uusi/uusia nimiä. Vuoden aktiivinen sudenpentu oli Aino Laukkanen, seikkailija Liina Laukkanen ja tarpoja Pinja Korvenoja. Aktiivisuuden mittarina painotettiin kämppäraksaa osallistumista. Kämppä Kaksi vuotta kestänyt rakennusurakka Kirkkonummen Långvikissa valmistui viimein tämän toimintavuoden kesäkuussa, kun kämppä saatiin valmiiksi. Kämpän omistaa Töölön Sinisten kannatusyhdistys ja Hespartolla on siihen vuokrasopimuksen mukainen käyttöoikeus. Lippukunta sai toimintavuoden aikana käyttöönsä kämpälle yhden sydänkuvioidun avaimen. Kämpän hyväksi on järjestetty sekä talkoita, raksaviikonloppuja että varainkeruuta mm. myyjäisten muodossa, lisäksi lippukunta maksoi vuoden alussa toimintavuosien 2009 2013 kämppävuokran etukäteen auttaakseen kämpän rakentamiskustannuksissa parhaansa mukaan. Kämpän avajaisia juhlittiin 13.6. viikon mittaisen raksaleirin päätteeksi ja niihin osallistui Hespartosta 15 johtajaa sekä 15 lasta ja nuorta vanhempineen. Uuden kämpän raksalla hesparttoja vuosina 2007 2009 yöpyi 187 kertaa, joista 57 kertaa vuonna 2009. Tämän lisäksi kämpän raksa- ja avajaiskokouksia pidettiin vuonna 2009 n. 5 ja suunnittelutyöhön osallistui aktiivisesti 4 hesparttoa. Erityisesti suunnittelussa oli mukana arkkitehti Kiki Pesola piirtämällä kämpän pohjapiirustukset. Hanna 'Hana' Ström puolestaan teki kämpän jätevesisuunnitelman. Kämppäprojektin käytännön toteutuksesta ovat vastanneet palkatun puuseppä Simo Laukkasen lisäksi Töölön Sinisten ja Hesparton jäsenet. Rakennustyömaan lisäksi ahkeraa työtä kämpän eteen tehtiin myös kaupungissa. Kaikki vartiot kävivät ainakin kerran Laukkasten verstaalla Töölössä raaputtamassa vanhoja maaleja pois kämpän ovista ja ikkunoista ja maalaamassa niitä uudelleen. Verstaalla työskenteli iltaisin myös johtajia, lähinnä ryhmien mukana, mutta mahdollisuuksiensa mukaan myös yksin. Kämppätoimikunnan toiminta vuonna 2009 keskittyi lähinnä avajaisten ja rakennusleirin suunnitteluun. Jatkossa kämppätoimikunnan tarkoitus on seuraava: Toimii Tösin ja Hesparton (ja kannatusyhdistyksen) välillä käytännön asioista sopivana elimenä. Organisoi kämpän talkoot (kunnostus, remppa, puidenteko), neuvottelee varaus- ja vuokrausasioista. 2 jäsentä Tösistä ja 2 jäsentä Hespartosta + kämppäisäntä ja kämppävastaava (elleivät jo jäseniä). Tösi ja Hespartto valitsevat itse edustajansa vuoden ensimmäisessä hallituksen kokouksessa. Kämppäisäntä johtaa ja kutsuu koolle.
Hespartto ry:n toimintakertomus 2009 8/8 Kokoontuu kahdesti vuodessa (tammikuussa ja elokuussa). Tiedotus Tiedotuksessa tärkeänä kanavana ovat olleet lippukuntamme nettisivut. Tämän lisäksi tiedotusta on hoidettu myös kirjeitse ja sähköpostitse. Lippukunnan sisäisessä viestinnässä on hyödynnetty myös foorumia, sähköpostilistoja ja toimintavuoden aikana perustettua Facebook-ryhmää. Uusi sähköpostilista luotiin hesparttosiskoille, eli entisille johtajille. Lippukunnan valokuvia on arkistoitu jo useampaan sähköiseen kuvagalleriaan, uusi galleria on otettu aina käyttöön vanhan täyttyessä. Lippukuntalehti Hehku ilmestyi vuonna 2009 neljä kertaa ja osallistui vuoden lopulla PäPa:n lippukuntalehtikisaan, jossa sijoituttiin hienosti toiseksi. Lehden päätoimittajana toimi toimintavuoden ajan lippukunnanjohtaja Laura Koivisto ja taittajana Paula Aito. Toimitussihteerin tehtävä oli vuoden aikana kiertävä ja sitä hoitivat Tilli Pesola, Elina Norros ja Hanna Ström. Ahkerasti Hehkun tekoon osallistunut tarpoja Pinja Korvenoja kouluttautui lehdentekoon piirin partiotoimittajakurssilla marraskuussa. Lehdessä julkaistiin vuoden aikana kaikkien ikäkausien tekemiä juttuja sekä kuvia ja kerrottiin ajankohtaisista partioasioista. Muuta Uuden partio-ohjelman mukainen ROK-kurssi oli Hespartossa käytössä ensimmäistä kertaa syyskauden ajan. Sekä kouluttajina toimineet Johis ja Hansu Airola että kurssilaisina olleet Murmelit-vartion jäsenet ovat olleet tyytyväisiä koulutukseen. Kurssin sisältö on koottu yhdistämällä olennaiset osat uudesta samoajaohjelmasta ja vanhasta vj-peruskurssista. Syksyn aikana perehdyttiin mm. johtamisen perusteisiin, ryhmän toimintaan ja muodostumiseen, kokousten suunnitteluun ja toteutukseen, partion arvoihin ja yhteydenpitoon kotiin. Keväällä 2010 kurssi huipentuu johtamisen harjoitteluun muiden ryhmien kokouksissa. Uuden ohjelman myötä partiolupaus annetaan joka ikäkauteen siirryttäessä erikseen. Tarpojien ja sitä vanhempien ikäkausien kohdalla lippukunnassa siirryttiin käytäntöön, jossa lupaukset annetaan partiokirkon tai joulujuhlan sijaan retkillä tai majakassa. Syksyn tarpojaretkellä soihtujen valossa annetun lupauksen sisältöä myös pohdittiin jokaisen retkelle osallistuneen tarpojan kanssa erikseen erillisessä luotsikeskustelussa. Myös johtajat antoivat pikkujouluissa uuden ohjelman mukaisen partiolupauksen Töölönlahden rannalla. Töölössä, 1.2.2010 Lippukunnanjohtaja 2009 Sihteeri 2009 Laura Koivisto Elina Norros