25. heinäkuuta 12. elokuuta 1940 Toinen ilma-armeija oli päättänyt asettaa hyökkäykset Kanaalilla Kanalkampführer ( Kanaalin taistelujen johtaja ) eversti Johannes Finkin alaisuuteen. Fink oli vastuussa myös Pommitusrykmentti 2:n 75:stä Dornier Do17 -pommikoneesta. Hänen päämajansa sijaitsi Cap Blanc Nezissä, vain nel jänkymmenen kilometrin päässä Doverista ja Folkestonesta. Sieltä käsin Fink johti kahden Ju 87 Stuka -laivueen kaikkiaan 65 konetta sekä yhden Bf 110 -rykmentin (100 konetta) sotatoimia. Galland sai Kanalkampführerin päivittäiset käskyt Hävittäjärykmentti 26:n komentajan majuri Handrickin sekä Wissantiin sijoitetun Jafü 2:n välityksellä. Heinäkuun 25. päivänä eversti Finkille raportoitiin CW 8 -saattueen liikkeistä: se oli matkalla länteen kohti Doverin salmea. Laivasaattueen oli paikallistanut F reya -tutkajärjestelmä. 1 Aamun aikana suoritettiin sarja hyökkäyksiä, joissa taisteli suuria Bf 109 -muodostelmia, 65. laivueen Spitf rejä sekä 32. laivueen Hurricaneja. Keskipäivän tienoilla 32. ja 615. laivueen Hurricanet liittyivät käynnissä olev aan kaartotaisteluun noin viidenkymmenen Bf 109:n kanssa. Alkuiltapäivästä Fink määräsi yhden Hävittäjärykmentti 26:n laivueista saattamaan kutakin kolmesta kahdenkymmenen Stukan muodostamasta aallosta laivasaattueen kimppuun. Hyökkäys oli ajoitettu siten, että RAF:n hävittäjät oliv at tuolloin noutamassa polttoainetta ja ammuksia, joten Stukat pystyivät toimimaan ilman RAF:n vastarintaa. Gallandin laivue sai käskyn saattaa ensimmäistä hyökkäysaaltoa. Laivueella oli täysi työ pujotella edestakaisin hitaampien syöksypommittajien ympärillä, jotta vaatimus lähipuolustuksesta toteutuisi. RAF:n 54. laivueen Spitf ret porhalsivat paikalle saattueen antamien hätäviestien perusteella ja viisi niistä hyökkäsi Stukien kimppuun juuri kun nämä olivat aloittamassa syöksyään. Brittihävittäjät saiv at puolestaan kimppuunsa yli kaksikymmentä joka puolelta syöksyvää Bf 109:ää. Samaan aikaan Kenleystä nousseet 64. laivueen Spitf ret odottivat 1 200 metrin korkeudessa pommitussyöksynsä päättäneitä Stukia. Gallandin III/JG 26 otti yhteen 54. laivueen kanssa. Galland itse liimautui erään Spitf re I:n 2 pyrstöön. Tulitettuaan sitä täydeltä laidalta hän havaitsi koneen ajautuv an hitaanpuoleiseen mutkittelev aan vajoamiseen ja syttyvän tuleen juuri ennen syöksymistään Kanaaliin. Laivue pudotti myös toisen Spitf ren, jonka ohjaaja hyppäsi laskuvarjolla vahingoittumattomana. Yliluutnantti Georg Beyer johdatti 7. lentueen suo- 139
jaamaan Stukia 64. laivueen Spitf reiden hyökkäyksiltä ja ampui kaksi niistä alas sekä vaurioitti kahta muuta. Laivasaattuetta vastaan tehtiin useita hyökkäyksiä päivän aikana. Sen ohittaessa Folkestonen 60 Stukaa iski laivoihin samanaikaisesti yhdessä yhdeksän pikaveneen kanssa. Tämä hyökkäys kuvaa hyvin yritystä tuoda sotatoimet lähelle Englannin käyttämiä laiv areittejä tarkoituksena lamauttaa koko maa. Seuraavana päivänä Englanti keskeyttikin kaiken päiväsaikaisen kauppa-alusliikennöinnin Doverin salmessa. Heinäkuun 29. päivänä kielto ulotettiin koskemaan myös sotalaivoja. Hävittäjärykmentti 26 suoritti muutamia saattolentoja heinäkuun 26. ja 27. päivänä. Samaan aikaan laivueenkomentajat oliv at kiireisiä tulevan suurhyökkäyksen v almisteluiden takia. Sunnuntaina heinäkuun 28. päivänä III laivue oli taas saattolennolla. Päivä oli sama, jolloin Gallandin ystävä ja kilpakumppani majuri Werner Mölders lensi ensimmäistä kertaa Hävittäjärykmentti 51:n komentajana. Espanjasta palattuaan hän oli ehtinyt saa vuttaa jo 25 ilmavoittoa, ja hänelle oli myönnetty Rautaristin ritariristi. Tuona päivänä hän haavoittui jalkaan taistelussa kahta Spitf reä vastaan ja selviytyi v ain vaivoin takaisin Wissantiin suorittaakseen pakkolaskun. Gallandin laivue taisteli Sailor Malanin 3 johtaman 74. laivueen Spitf reiden ja 257. laivueen Hurricanejen kanssa. Hänen adjutanttinsa tällä lennolla myös hänen siipimiehensä yliluutnantti Müncheberg pudotti yhden Hurricanen. Manstonista hälytetyt 41. laivueen Spitf ret ryntäsivät mukaan. Seuranneessa tiukassa taistelussa Gallandilla oli vaikeuksia vastata erään 74. laivueen Spitf ren ylivertaisiin hidaslento-ominaisuuksiin, mutta hän onnistui lopulta kaartamaan sisäpuolitse tiukemmin edulliseen asemaan ja ampumaan englantilaishävittäjän alas. 4 Kaiken kaikkiaan päivä oli ollut Gallandin laivueelle menestyksekäs: huomattavaa parannusta oli tapahtunut verrattuna sen suoritukseen neljä päivää aikaisemmin. Galland oli tämän ensimmäisen r ajun viikon aikana saanut esimakua siitä, mitä tuleman piti kuukausia ja vuosia tästä eteenpäin. Bf 109 -hävittäjien heinäkuinen menestys RAF:n hävittäjien houkuttelemiseksi ilmaan osoitti, kuinka yksipaikkaisten hävittäjien ominaisuuksia voitiin parhaiten hyödyntää. Vapaamuotoiset taktiikat oli suunniteltu vihollishävittäjien murskaamiseksi pitämällä yllä jatkuv aa painetta niiden lepo- ja kunnostusjaksoina. RAF teki taktiikasta omat johtopäätöksensä ja vetäytyi leikistä: hävittäjälennosto piti lentokoneet maassa, kunnes tilanne v aati Hurricane- ja Spitf re-hävittäjien ilmaannousun ja hyökkäämisen. 5 Saksalaiset tekivät ilman mainittavampaa me- 140
nestystä muutamia yrityksiä houkutella RAF ilmaan pommikoneiden avulla, jotta valtava hävittäjäjoukko olisi voinut nitistää ne. Heikon menestyksen takia taktiikkaa v aihdettiin heinäkuun lopussa, ja satayseille annettiin vapaat kädet tehdä tihutöitään Kaakkois-Englannissa ja yrittää houkutella RAF ilmaan. Gallandista tämä niin sanottu vapaa metsästys (freie Jagd) oli oikeansuuntaista toimintaa. Tosin Bf 109:n toimintasäde oli rajallinen: vain noin kaksikymmentä minuuttia toiminta-aikaa Kaakkois-Englannin yllä. Englannin kanaali muodosti itsessään hankalan esteen, sillä alasammuttujen lentäjien pelastaminen merestä v aati monimutkaisen pikaveneitä ja vesilentokoneita käyttävän pelastuspalvelun. * * * Armeijan suunnitelma oper aatio Merileijona Ison-Britannian v alloitusta varten oli julkistettu heinäkuun 17. päivänä. Suunnitelma sisälsi 90000 sotilaan maihinnousun eri paikoissa Ramsgaten ja L ymenlahden välillä ja miesv ahvuuden piti kohota 260 000:een kolmanteen päivään mennessä. Heinäkuun 29. päivänä merivoimat hylkäsi maa voimien yleisesikunta suunnitelman ja samalla kertaa kaikki haihattelut maihinnoususta ennen vuoden 1941 toukokuuta. Vertailtaessa meri- ja ilmavoimien upottamien brittilaivojen määriä ha vaittiin, että sodankäynti sukellusveneillä oli tehokkaampaa kuin ilmapommitukset. Tästä syystä ilmavoimien resurssit luoda pommituksin edellytykset maihinnousulle kyseenalaistettiin. Eri aselajien välinen kilpailu sekä v astuunoton välttäminen tuhoon tuomituista yrityksistä oli sodanjohdolle arkipäivää. Siitä huolimatta Luftwaffe piti tiukasti kiinni Göringin (päivätty 30. kesäkuuta) ja Hitlerin (päivätty 16. heinäkuuta) toimintaohjeissa luonnostelluista yleisistä periaatteista. Niinpä heinäkuun 25. päivään mennessä 2. ja 3. ilma-armeija saiv at valmiiksi pääilmahyökkäystä koskev at suunnitelmansa, joiden tarkoituksena oli tuhota RAF. Kenttämarsalkka Kesselring oli sitä mieltä, että operaatio tulisi suorittaa varovaisemmin ja porr astetusti siten, ettei hänen komentamaansa ilma-armeijaa kuormitettaisi liikaa. Kenttämarsalkka Sperrle puolestaan ehdotti suurhyökkäystä Englannin satamiin syöksypommittajilla, pommikoneilla ja hävittäjäpommittajilla (mukaan lukien Bf 109 J abot). OKL käski Kesselringiä muuttamaan suunnitelmaansa siten, että hyökkäyksen porrastamisen ja hajauttamisen sijaan v alittaisiin tietyt a vainkohteet. Elokuun 1. päivänä Hitler julkaisi toimintaohjeen numero 17, joka sisälsi mallin hyökkäyksen suorittamisesta. Luftwaffen oli ensin 141
määrä kohdistaa hyökkäyksensä lentoyksiköitä, niiden tukikohtia, huolto-organisaatiota ja lentokoneteollisuutta v astaan. Saavutettaessa väliaikainen tai paikallinen ilmaherruus ilmasotaa jatketaan satamia niissä erityisesti ruokavarastoja sekä sisämaan elintarvikev arastoja vastaan. Toimintaohjeessa ei kuitenkaan määritelty sotilaallisia päämääriä, tarkkoja aikatauluja tai oper aatioiden keskinäistä järjestystä. Jatko olisi siis riippuvainen saavutetuista tuloksista. Hitler määräsi Luftwaffen voimakkaammat hyökkäykset aloitettavaksi joko elokuun 5. päivänä tai heti sen jälkeen. Muistioon liittyvissä pöytäkirjoissa hän määräsi, että kaikkien kolmen aselajin tulisi olla valmiina käynnistämään Merileijona syyskuun 15. päivään mennessä, mikäli päätös operaation jatkamisesta tehtäisiin. 6 Elokuun ensimmäisenä Göring vastaanotti OKL:n lähettämät tarkistetut hyökkäyssuunnitelmat ja ryhtyi toimeen. Seuraavana päivänä julkaistiin yksityiskohtia Adler angriff n ( Kotkien hyökkäyksen ) toteuttamiseksi, muttei kuitenkaan sen ajankohtaa. Sperrlen ja K esselringin välillä oli edelleen erimielisyyttä kohteista, lentoreiteistä ja -korkeuksista, hävittäjäsaatoista sekä useista muistakin asioista, jotka olisi pitänyt sopia aikoja sitten. Tämä oli pahaenteinen aloitus hyökkäykselle, jonka olisi pitänyt olla yksityiskohtaisesti ja tarkoin tavoittein suunniteltu. Asioiden selvittämiseksi Göring kutsui koolle kokouksen, joka oli määrä pitää Karinhallissa elokuun 6. päivään mennessä. Lopulta sen ajankohdaksi sovittiin elokuun 13. päivä. 7 Samoihin aikoihin esiteltiin uusi taktinen hävittäjien valvonta- ja ohjausjärjestelmä Jagdf iegerführer tai lyhyemmin Jafü, joka oli tarkoitus ottaa käyttöön jokaisessa ilma-armeijassa. Kyseinen järjestelmä oli ollut olemassa jo muutamien viikkojen ajan. Tämä kenraali Wolfgang Martinin idea ennakoi yhdistettyjen tutka- ja r adiovalvontaverkkojen käyttöä hävittäjävalvonnassa. Syventyessään kenraali Martinin laatimiin toimintaohjeisiin Galland sai esimakua siitä, kuinka hävittäjäoper aatioita tultaisiin johtamaan. Rykmentinkomentajat kokoontuivat joka ilta paikallisiin ilma-armeijan koordinointikeskuksiin saadakseen ohjeet seur aavan päivän operaatioita varten. Keskukset jakoivat myös tietoa brittilentokoneiden liikkeistä kyseisenä päivänä, ja rannikkotiedusteluasemilta kerättyjen tietojen perusteella voitiin ennakoida seur aavan päivän liikkeitä. Jafü siis suunnitteli seur aavan päivän operaatioita kahdeksan tuntia vanhojen tietojen perusteella, joiden merkitys oli erittäin kyseenalainen. Hävittäjäyksikön komentajat joutuiv atkin usein päivittämään tietonsa RAF:n liikkeistä ilmassa ollessaan. Saksalaisilla ei ollut tutkia v aroittamassa brittihävittäjien liikkeistä, ei omien ilmassa olevien hävittäjien valvontaa eikä koordinaatiota. 142
Hävittäjät olivat itse asiassa tiukoin määräyksin sidottuja pysyttelemään pommikoneiden vieressä ja suojaamaan muodostelmia. Galland tiesi vanhastaan että tapa, jolla hävittäjät määrättiin sotatoimiin oli sekä virheellinen että vaarallinen. Hän kiisteli taktiikasta majuri Handrickin kanssa, joka järjestikin hyödyttömäksi osoittautuneen neuvonpidon J afü 2:n kanssa. Jo elokuun ensimmäisen päivän tapaamisessaan Theo Osterkampin (tuolloin Jafü 2) kanssa Haagissa Göring oli ollut v akaasti sitä mieltä, että hävittäjien piti huomatta van suuresta suorituskykyerosta huolimatta suojata pommikoneita näiden ylittäessä rannikon. Göringille, jota vuoden 1918 lentäjät oliv at ankarasti kritisoineet hänen taktisesti jäykästä Hävittäjärykmentti 1:n johtamistyylistään, asia oli yksinkertainen ja selkeä, kun taas Gallandin mielestä näkemys edusti yksisilmäisyyttä. Galland huomautti majuri Handrickille, että Bf 109 oli nopeudeltaan ja suorituskyvyltään ylivertainen Spitf reen nähden yli 6 000 metrissä lennettäessä. Matalammilla korkeuksilla ja pienemmillä nopeuksilla Reginald Mitchellin suunnitteleman suurenmoisen Spitf ren ainutlaatuinen aerodynaaminen suorituskyky mahdollisti paremman käsiteltävyyden ja tiukemmat kaarrot. Heinkelit ja Dornierit lensivät kohteisiinsa yleensä omilla optimikorkeuksillaan ja -nopeuksillaan, eivät hävittäjien. Tämä merkitsi sitä, että Bf 109:ien oli pakko pujotella pommikoneiden ympärillä, mikä verotti polttoainetta ja toiminta-aikaa. Keskinopeus oli noin 305 320 km/t, ja aikaa ilmataisteluihin RAF:n kanssa jäi vähän. Kotkien hyökkäyksessä 2. ja 3. ilma-armeijan joukkojen sijoittelu noudatti pääpiirteissään Ranskan sotaretkessä käytettyä. Merkittävä muutos oli kenraalimajuri von Döringin myöhemmin myös kenr aalimajuri Theo Osterkampin asema J afü 2:na tukikohtanaan Wissant ja vastuullaan viisi rykmenttiä sekä yksi laivue Bf 109 -hävittäjiä ja kaksi rykmenttiä Bf 110:iä. 8 Galland r aportoi sekä J afü 2:lle että majuri Handrickille Hävittäjärykmentti 26:n esikuntaan III laivueen v ahvuusmuutoksista, jotta Jafü pysyisi ajan tasalla saattolaivueiden tilanteista ja pystyisi suunnittelemaan seuraavan päivän operaatioita. Joukkojen sijoittelu Ranskan koillisrannikolle ja Cherbourgin alueelle tapahtui porrastetusti, eikä sitä ollut saatettu loppuun vielä elokuun alkuun mennessä. JG 51 sai pian seur akseen LG 2:n, III/JG 3 saapui heinäkuun puolessa välissä perässään JG 27. Niitä seurasi JG 26 kuun lopussa ja hieman myöhemmin vielä JG 52. Elokuussa joukot täydentyivät vielä JG 54:llä, JG 2:lla ja JG 53:lla. Tilastoista ilmeni, että 2., 3. ja 5. ilma-armeijan yhteenlaskettu v ahvuus oli 3 196 lentokonetta, joista 2 485 (78 %) oli taistelukelpoisia. Vii- 143
dennelle ilma-armeijalle määrättiin kohteet Humberjoen pohjoispuolelta. Hyökkäysten suorittamiseksi sillä oli käytössään 123 taisteluv almista He 111- ja J u 87 -konetta sekä 34 Bf 110:tä. Sen Bf 109:ien toimintasäde riitti ainoastaan omien Norjassa sijaitsevien lentokenttien puolustamiseen. 2. ja 3. ilma-armeija saiv at kokoon 875 taisteluv almista He 111-, Do 17- ja Ju 88 -konetta sekä lisäksi 316 J u 87 -syöksypommittajaa. Yhteensä nämä kaksi ilma-armeijaa kykenivät saamaan ilmaan 227 Bf 110:tä ja 702 Bf 109:ää (kaikkiaan 813:sta). * * * RAF:n hävittäjälennostolla oli asettaa saksalaiskoneita v astaan 59 laivuetta. Laivueiden määräv ahvuutta oli pienennetty Dunkerquen jälkeen kuuteentoista lentokoneeseen, lisäksi kaksi konetta oli varalla. Määrä palautettiin elokuun ensimmäisenä takaisin kahteenkymmeneen koneeseen. Laivueet oli jaettu neljään hävittäjäpuolustusalueeseen (Group), joista tärkeimmät olivat 11. hävittäjäpuolustusalue, joka puolusti Kaakkois-Englantia itärannikon Lowestoftista aina etelär annikon Southamptoniin mukaan lukien Lontoon alue, ja 12. hävittäjäpuolustusalue edellisestä pohjoiseen lähes Lancasterin leveysasteelle. Kymmenes hävittäjäpuolustusalue suojasi lännessä hieman Coventryn leveysasteen eteläpuolella ja 13. hävittäjäpuolustusalue Englannin pohjoisosissa ja Skotlannissa Lancasterista pohjoiseen. Kenraali Sir Hugh Dowding oli johtanut hävittäjälennostoa heinäkuusta 1936 lähtien, jolloin erilliset lennostot muodostettiin. Hävittäjälennoston päämaja sijaitsi Bentley Prioryssa Stanmoren lähellä Middlesexissä. Kolme eteläistä ryhmää oli jaettu eri sektoreihin. Jokaisella hävittäjäpuolustusalueella ja sektorilla oli oma oper aatiokeskuksensa ja ne johtiv at operaatioita niille määrätyillä alueilla. Mikäli saksalaishyökkäyksen kohteesta ei ollut tarkkaa tietoa hävittäjälennosto osoitti puolustuksen yhdelle hävittäjäpuolustusalueelle. Se toimisi myös yhteistyössä toisen alueen kanssa tilanteen niin v aatiessa. Tieto välittyi Bentley Prioryyn eri r aportointiasemien välityksellä. Ketjun alkupään muodostiv at paikalliset tutka-asemat tai ilma valvonta-asemat. Seuraavana lenkkinä oliv at paikalliset keskukset. Näistä tieto välitettiin eri sektorien ja hävittäjäpuolustusalueiden kautta hävittäjälennoston operaatiokeskukseen Bentley Prioryyn. Operaatiokeskus oli vastuussa kaikista ilmahälytyksistä. Heti kun päätös uhkaan reagoimisesta oli tehty, informaatio toimitettiin ketjussa päinv astaiseen suuntaan. 144
Jokainen hävittäjäpuolustusalue ja vyöhyke sai käsityksen oman alueensa tapahtumista, koska tieto kulki ensin heidän kana viensa kautta. Englannin menestys tulevina kuukausina perustui pitkälti juuri hävittäjälennoston, ilmapuolustuksen ja yleisen hälytysverkoston kadehditta vaan tehokkuuteen. Hävittäjärykmentti 26 otti lähes päivittäin yhteen 11. hävittäjäpuolustusalueen kanssa. Sen komentajana oli energinen uusiseelantilainen kenraalimajuri Keith Park. Yhdennentoista hävittäjäpuolustusalueen operaatiokeskus oli Uxbridgessa. Elokuun alussa 11. hävittäjäpuolustusalueella oli käytössään 21 laivuetta (kolmetoista Hurricane-, kuusi Spitf reja kaksi Blenheim-laivuetta) seitsemällä lentokentällä (Debden, North Weald, Hornchurch, Biggin Hill, Kenley, Northolt ja Tangmere). Lisäksi sillä oli rannikon lähellä käytettävissään työkenttiä, joihin laivueita tar - vittaessa sijoitettiin. Kahdettatoista hävittäjäpuolustusaluetta johti kenr aalimajuri Trafford Leigh-Mallory, jonka päämaja sijaitsi Watnallissa, Nottinghamshiressä. Leigh-Mallory kannatti v ankkumatta taktiikkaa, jossa maksimaalisten tulosten saa vuttamiseksi useita laivueita koottiin suuriksi osastoiksi ennen torjuntaan ryhtymistä. Kahdennellatoista hävittäjäpuolustusalueella oli käytössään neljätoista laivuetta (kuusi Hurricane-, viisi Spitf re-, kaksi Blenheim-laivuetta ja yksi Def ant-laivue). Luftwaffen tiedot RAF:n v ahvuudesta olivat huonot ja sellaisina ne pysyivätkin. Asiasta vastuussa oleva esikunta luuli hävittäjiä tuhotun enemmän kuin RAF:n hävittäjälennosto itse asiassa oli menettänyt, vaikka kokonaisvahvuus olikin yliarvioitu. Ilma-armeijoiden päämajoissa heinäkuun puolessa välissä levinneen arvion mukaan RAF:llä oli 675 taisteluvalmista Hurricane- ja Spitf re-hävittäjää sekä 860 pommikonetta. Näissä luvuissa oli yliarviointia 30 100 prosenttia, ja todellisuudessa RAF:llä oli alle 420 toimintakuntoista pommikonetta. Hävittäjälennostolla oli käytössään 492 hävittäjäksi luokitelta vaa konetta, joista 467 oli joko Hurricaneja tai Spitf rejä ainoita taistelukelpoisia konetyyppejä. Saksalaiset olivat lisäksi autuaan tietämättömiä brittien lentokoneteollisuudessa ja RAF:n miesv ahvuudessa tapahtuneista r atkaisevista muutoksista. 9 Majuri Adolf Gallandille elokuun ensimmäisen päivän tapahtumista tärkein oli hänelle myönnetty Rautaristin ritariristi, jonka hänelle luovutti itse kenr aalisotamarsalkka Kesselring. Kunniamerkki myönnettiin seitsemästätoista vahvistetusta ilmavoitosta. Gallandille se oli mitä suurin tunnustus kuluneesta kolmesta vuodesta ja kolmesta sotaretkestä, olihan se julkinen tunnustus kuulumisesta Luftw affen parhaimmistoon. 145
Werner Mölders oli tuolloin hänen lisäkseen ainoa hävittäjä-ässä, jolle oli myönnetty ritariristi. Himoittu ritariristi myönnettiin hävittäjälentäjälle kahdestakymmenestä pudotuksesta, joskin vaadittava pudotusmäärä muuttui sodan kuluessa. Lukumäärän lisäksi oli olemassa v arsin monimutkainen pistelaskusysteemi, jonka avulla erotettiin poikkeukselliset saavutukset ilmataisteluvoitoista. 10 Elokuun ensimmäinen viikko oli suhteellisen hiljainen verr attuna edellisiin, ja v asta 8. päivänä alkoi tapahtua. Saksalaisten aikomuksiin viittaamatta jotkut englantilaiset historioitsijat ov at myöhemmin valinneet elokuun kahdeksannen taistelun Englannista alkamispäivämääräksi pelkästään kyseisenä päivänä aloitettujen oper aatioiden voimakkuuden perusteella. Kahdenkymmenen kauppalaivan ja yhdeksän K uninkaallisen laivaston saattoaluksen muodostama saattue CW 9 herätti kiinnostusta, koska matalalla roikkuvat pilvet ja enintään kolmentoista kilometrin näkyvyys antoivat loistavan suojan hyökkääville lentokoneille. CW 9 oli ohittanut Doverinsalmen edellisenä iltapäivänä. Saattuetta v arjostavat pikaveneet hyökkäsivät r ajusti sen kimppuun keskellä yötä. Kolme alusta upposi, ja saattue hajosi kuudentoista kilometrin leveydelle, jolloin siitä tuli helppo saalis syöksypommittajille. Kun Sperrle sai kuulla saattueen jatkavan edelleen matkaansa länteen, hän määräsi VIII ilma-armeijakunnan suorittamaan täyden hyökkäyksen ja järjesti J afü 2:n a vulla edellisille Bf 109 -hävittäjäsuojan K entin yläpuolelle vapaaseen metsästykseen. Edelläkin mainittu v apaa metsästys tarkoitti hävittäjätehtävää ilman lähisaattovelvollisuuksia, ja sen tarkoituksena oli houkutella RAF ilmaan ja pois Stukien läheltä. RAF pystyi saksalaisten lukuisista yrityksistä huolimatta suojaamaan saattuetta, joka saapui Brightoniin seur aavan päivän aamuna. Tämän jälkeen useita hävittäjäyksiköitä koottiin yhteen systemaattisen hyökkäyksen koordinoimiseksi. Yhteensä 57 Stukaa StG 2:sta, 3:sta ja 77:stä (Angersista, Caenista ja St. Malosta) lähetettiin CW 9:ää v astaan Isle of Wightin saaren edustalle heti keskipäivän jälkeen. Noin kaksikymmentä V/LG 1:n Bf 109:ää Caenista suojasi Stukia ja kohtasi Creponista ja Carquebetistä saapuneet 30 II ja III/JG 27:n sataysiä, jotka saattoivat niitä loppumatkan. RAF:n häiritsemiseksi III/JG 26 sekä II ja III/JG 51 nousivat samaan aikaan ilmaan suorittamaan v apaata metsästystä Kentin yläpuolella tästä tehtävästä Galland nautti. Kolme Spitf - re-laivuetta nieli syötin ja kiivas ilmataistelu alkoi. Yliluutnantti Fraunhöfer sai ensimmäisen kosketuksen viholliseen kello 11.40 liimautuessaan erään Hornchurchista nousseen 65. laivu- 146
een Spitf ren kantaan ja ampuessaan sen alas lähellä Manstonia. Galland ja hänen siipimiehensä yliluutnantti Müncheberg pääsivät toisen Spitf - ren pyrstön taakse viitisen minuuttia myöhemmin aloittaen tyypillisen takaa-ajon, jossa kumpikin tulitti viholliskonetta vuoron perään. Toisen Spitf ren lentäessä Gallandin editse tämä jätti siipimiehensä viimeistelemään pudotusta, veti rajusti ohjaussauvasta ja nousi tiukasti ylös juuri kun ylivääpeli Gryzmalla sai tähtäimeensä yhden 65. laivueen hävittäjistä. Englantilainen tempaisi koneensa nousuun ja yritti tiukalla kaar - rolla oikealle päästä Messerschmittiä pakoon. Sitten Spitf re syöksyi alas tiukasti väistellen. Osumia saaneena mutta ei kovin v akavasti vaurioituneena se pakeni kotikentälleen. Kamppailu ei sujunut tappioitta. Kaksi 64. laivueen Spitf reä takertui yliluutnantti Öhmin Bf 109 E-4:n pyrstöön kuin terrierit. Toista Spitf - reä lensi laivueenkomentaja majuri A. R. D. MacDonnell ja toista kapteeni Jackie Mann. Yliluutnantti Öhm putosi syöksykierteessä mereen viitisen kilometriä Doverista ja sai surmansa. 11 Hieman keskipäivän jälkeen III/JG 26 kohtasi erään Manstonista nousseen 600. laivueen Blenheimin. Galland havaitsi sen ensimmäisenä ja käännätti parvensa ympäri päästäkseen yllättämään hitaan kaksimoottorisen koneen ylhäältä auringon suunnasta. Hän viestitti yliluutnantti Sprickille, että tämä siirtyisi hänen eteensä ja antoi tälle tilaisuuden tulittaa Blenheimiä. Galland itse siirtyi maalin oikealle puolelle ja etsi samalla taivaalta mahdollisia vihollishävittäjiä. Yliluutnantti Sprick ja kaksi muuta Messerschmittiä hyökkäsivät sillä välin uudelleen Blenheimin kimppuun. Sprick sai tykillään osumia Blenheimin polttoainesäiliöön ja koneen pudotessa kohti Kanaalia leviävät liekit muuttiv at sen soihduksi. Kone iskeytyi mereen Ramsgaten edustalla 12, ja laivue kokoontui etsimään taivaalta uutta saalista. Päähyökkäystä edeltävinä päivinä Galland käytti tilaisuutta hyväkseen suorittaakseen v apaata metsästystä Englannin ilmatilassa. Tämä olikin viimeinen mahdollisuus osallistua tiedustelutoiminnan kannalta oikeutetuille tunnustelulennoille, koska kaiken reaaliaikaisen tiedon saaminen RAF:n tilanteesta ennen elokuun 13. päivän päähyökkäyksen alkamista oli välttämätöntä. Useat rykmentit oliv at vaatineet suhteellisen vapaita käsiä ennen K otkien hyökkäystä, joskin moinen toiminta vapaus sisälsi riskin. Liiallinen saaliinhimo vaatisi turhia uhreja, jotka olisivat poissa riveistä suuren päivän koittaessa. Kaikesta huolimatta v apaassa metsästyksessä oli kuten Galland on vuosia myöhemmin muistellut jotain erityistä ja se auttoi häntä pitämään yllä miestensä tuntumaa taisteluihin. Lentueen ohjaajat hyötyivät Gallandin ja muiden veter aanien 147
kokemuksesta, mutta mikään ei korv annut omakohtaista kokemusta, ja asiat tulivat parhaiten opituiksi taistelussa tappavien Spitf reiden kanssa. Elokuun 9. ja 10. olivat rauhallisia, ja niitä seur asi 11. päivänä massiivinen isku Englannin r annikolle. Aamu valkeni kirkkaana useiden Bf 109 -laivueiden v almistautuessa lennolle. III/JG 26 etsi tietoisesti taistelua, sillä Galland oli v almistellut tulevaa pientä iskua kahden päivän ajan. Hän halusi herätellä ohjaajansa perusteellisesti lentämällä ja taistelemalla ikään kuin K otkien hyökkäys olisi alkanut jo sinä päivänä. EGr 210:n Bf 109 ja Bf 110 J abojen Englannin eteläisiä satamakaupunkeja vastaan tekemät hyökkäykset saiv at 74. laivueen nousemaan torjuntaan Manstonista. EGr 210 onnistui pakenemaan ennen kuin 74. laivue ehti paikalle, sen sijaan Sailor Malan johdatti kaksitoista Spitf reä suin päin Gallandin III laivueen kimppuun. Seurasi laukaustenvaihtoa ja joitakin lyhyitä kaartotaisteluja, joissa yksi RAF:n lentäjä pelastautui laskuvarjon varaan. Tämän jälkeen muodostelmat irtaantuivat taistelusta ja Malanin laivue ohjattiin etelään kohti Doveria ja Folkestonea. RAF tuntui tietävän tarkalleen milloin ja missä sen koneita tarvittiin kipeimmin, mikä hermostutti saksalaisia. Galland tiesi, että englantilaisten taistelunjohtojärjestelmä asetti hänet laivueineen epäedulliseen asemaan, sillä he lensivät ikään kuin sokkoina. Hyökkäys saattoi tulla miltä suunnalta tahansa Englannin pilvisellä taiv aalla. Galland pyrkikin lentämään niin korkealla ja suurella nopeudella kuin mahdollista nauttiakseen niistä ominaisuuksista, jotka Bf 109:ssä oliv at ylivoimaisia. Vapaat metsästykset alkoivat kuitenkin kantaa hedelmää, ja hän oppi uusia asioita RAF:stä. Messerschmittit tankattiin ja niiden ammusv arastot täydennettiin nopeasti Caff ersissa, minkä jälkeen ne palasiv at Kanaalille houkuttelevannäköisten valkoisten rantakallioiden ylle. Taas kerran Englannin rannikkoa lähestyessään Galland siipimiehensä hieman hänen takanaan toisella sivulla ja 26 muuta Messerschmittiä muodostelmassa hänen molemmilla puolillaan tähysti lakkaamatta ympärilleen ha vaitakseen pienet lujaa liikkuvat pisteet, jotka saattaisivat merkitä uutta haastetta. Kenraalimajuri Park tarkkaili 11. hävittäjäpuolustusalueen oper aatiokeskuksessa kuinka pisteet tutkan kuv aruudulla siirtyivät taistelunjohdon karttapöydälle. Niistä ei ollut tulkittavissa mitään selkeää kuviota. Jotain oli tekeillä, mutta mitä? P ark pidätteli hävittäjiään eikä ollut halukas lähettämään niitä näännytystaisteluihin, jotka veisivät ne täysin vääriin paikkoihin päähyökkäyksen alkaessa hän oli jo v arma sen alkamisesta. Ylittäessään rannikon ja koneidensa heilahdellessa r 148 antakallioiden
aamui sissa nousevissa ilmavirtauksissa Galland ja hänen kolme lentuettaan havaitsivat hävittäjäparvien lentävän lounaaseen kohti Sussexia. Viholliskosketus saatiin vasta kun 74. laivue taas kerran kävi lyhyen, mutta raivoisan taistelun Messerschmittien kanssa. Sailor Malan liimautui 7. lentueen luutnantti Bürschgensin Bf 109 E-1:n kintereille. Malan sai useita osumia Messerschmittin moottoriin ja runkoon, ajoi sitä takaa Cap Gris Neziin asti, osui uudelleen kahdeksalla Browning-konekiväärillään ja jätti pahoin vaurioituneen Messerschmittin sorvaamaan pakkolaskua pellolle lähelle Caff ersia. Päivän päähyökkäys tehtiin Portlandiin. Siihen osallistuivat KG 54:n kahden laivueen 54 J u 88:aa, KG 27:n kaksikymmentä He 111:tä sekä ZG 2:n 61 Bf 110:tä; kaiken kaikkiaan siis 135 pommikonetta, joiden saattona oli kolmekymmentä III/JG 2 Richthofenin Bf 109:ää Le Havresta. RAF:n hävittäjälennosto houkuteltiin v altavaan kaartotaisteluun pääosin Kentiin ja Sussexin alueelle tehtyjen v apaiden metsästysten avulla. Taistelu levisi koko Weymouthinlahden alueelle. RAF menetti kahakassa kuusitoista Hurricanea ja yhden Spitf ren ja useat muut v aurioituivat. Luftwaffen menetykset olivat kuusi Bf 110:tä, viisi Ju 88:aa, kuusi Bf 109:ää ja yksi He 111. Pommikoneiden palatessa muodostelmaan ja aloittaessa vetäytymisen lisää Hävittäjärykmentti 27:n Bf 109:iä saapui pommittajien yläsuojaksi Kanaalin ylityksen ajaksi. Jafü 2 ja 3 oliv at yhdistäneet voimansa. Tukikohdissa Ranskassa tehtiin lujasti töitä v aurioituneiden lentokoneiden korjaamiseksi, arvioitiin mitkä koneet eivät olisi lentokunnossa päähyökkäyksen alkuun mennessä ja toimitettiin täydennyksiä heikentyneille lentueille. Jotkut yksiköt olivat kärsineet raskaita tappioita kuluneina viikkoina, joten yksiköiden v ahvuuksista oltiin aiheellisesti huolissaan. Esimerkiksi Hävittäjärykmentti 27 oli menettänyt Englannin ilmatilassa käydyissä verisissä yhteenotoissa jo yhdeksän Bf 109:ää ja kaksi konetta odotti korjausta. Elokuun 11. päivänä oli menetetty kolme hävittäjää lisää. Gallandin III/JG 26 selvisi P ortlandin pommituksen päivästä ainoastaan yhden Bf 109:n menetyksellä. Tuona sunnuntaina brittien tappiot olivat 27 hävittäjää, kun taas saksalaiskoneita ammuttiin alas 37. Näistä neljätoista oli Bf 109:iä ja yksitoista Bf 110:iä. Näin suuria tappioita yhden päivän aikana kumpikaan osapuoli ei kestäisi. * * * 149
Maanantaina 12. elokuuta päivää ennen K otkien päivää sää oli sumuinen mutta muuten hyvä. Wissantin rantakallioilta katsottuna Kanaali levittäytyi sumuharson alla aamuviileyden viipyessä ilmassa. Gallandin lentueiden päälliköt eivät ehtineet ihailla maisemaa v aan seisoivat ympyrässä keskustelemassa päivän tehtävistä. Auringonnousun aikaan sumu hälvenisi, joten päivästä tulisi täydellinen v almistelevien hyökkäysten toteuttamiseen. 2. ja 3. ilma-armeijan päämajassa oltiin varsin vaikuttuneita brittien toimiv asta hyökkäysten koordinoinnista. Paljolti tämän seikan sekä kenr aali Martinin kiireellisen pyynnön takia päämajat sopivat, että hyökkäyksissä keskityttäisiin tuhoamaan Englannin etelärannikon tutkamastot. Seuraavana päivänä voitaisiin aloittaa hyökkäykset sisämaan hävittäjätukikohtiin, joista mistä todennäköisimmin nousisi melkoiset hävittäjävoimat torjumaan hyökkääjiä. Kesselring antoi luvan aamuvarhaisiin vapaisiin metsästyksiin, joten jo ennen seitsemää II/JG 52 nousi ilmaan ja suuntasi länteen. Doverin tutka-asema ha vaitsi laivueen kello 7.20 sen lentäessä kohti K entin rannikkoa Folkestonen ja Hastingsin välissä. Yhdestoista hävittäjäpuolustusalue hälytti kello 7.31 kaksitoista 610. laivueen Spitf reä, johtajanaan majuri J ohn Ellis. Puoli tuntia hälytyksen antamisen jälkeen nämä kaksi muodostelmaa ottivat yhteen ja yhdeksän Bf 109:ää yritti houkutella brittihävittäjiä itään päin. Yksi Spitf reistä ammuttiin alas, kolme muuta v aurioitui ja kaksi Messerschmittiä tuhoutui. Päähyökkäyksen tutka-asemia vastaan toteutti taitavasti eliittiyksikkö EGr 210, joka nousi ilmaan Calais-Mackista kello 8.40 ja suuntasi reittinsä rannikkoa pitkin tutka-asemien suuntaisesti. Bf 110 -hävittäjäpommittajien osastot erkaantuivat vuorotellen muodostelmasta, iskivät erillisiin tutka-asemiin ja onnistuiv at väliaikaisesti pimentämään Doverin, Pevenseyn ja Ryen tutkat. Sillä aikaa kun tutka-asemia yritettiin kuumeisesti korjata toimintakuntoon, Luftwaffen pommikoneet käyttivät katkosta hyväkseen ja iskivät Ha wkingestä kaakkoon sijaitsev alle Lympnen lentokentälle. Lentokenttää käytettiin ainoastaan West Mallingin työkenttänä eikä hyökkäys juurikaan v aikuttanut Biggin Hillin sektorin toimintaan. Myös Ventnorin tutka-asema pommitettiin toimintakyvyttömäksi useiksi päiviksi. Joidenkin eteläisten tutka-asemien vaurioitumisen turvin II/KG 26:n J u 88:t hyökkäsivät Ha wkingeen. Ne aiheuttivat huomattavaa tuhoa sytyttämällä kaksi lentokonehallia tuleen ja tuhoamalla neljä lentokonetta maassa. EGr 210:n Bf 110:ien palattua tukikohtaan taistelukertomukset viittasivat aluksi siihen, että suuri osa tutka-asemien verkostosta oli toimintakyvytön. Hyötyäkseen syntyneestä aukosta tutkaverkostossa Kesselring 150
määräsi kaksi J u 87 -muodostelmaa välittömästi ilmaan hyökkäämään kahta North F orelandin satamasta lähtenyttä r annikkosaattuetta vastaan. Galland sai käskyn toimia toisen aallon suojana. Mutta 11. hävittäjäpuolustusalue ei ollut sokea niin kuin K esselring oli kuvitellut, vaikka joillakin etelärannikon vyöhykkeillä ei ollutkaan täydellistä ilma valvontaa. Ensimmäinen Ju 87 -aalto onnistui saavuttamaan toisen laivasaattueen ennen kuin 65. laivueen Spitf ret pyyhälsivät paikalle. Brittien torjuntahävittäjien palatessa Manstoniin tankkausta v arten jälkimmäinen Ju 87 -muodostelma oli jo lähestymässä toista saattuetta. Samaan aikaan kun Spitf ret olivat maassa kello 11.30, 11. hävittäjäpuolustusalue lähetti ilmaan kaksitoista Hurricanea 501. laivueesta ja kolme 151. laivueesta. Gallandin III laivue ei ha vainnut niitä ajoissa varoittaakseen Ju 87:iä, joiden kimppuun Hurricanet hyökkäsivät ennen kuin Bf 109:t ehtivät niiden suojaksi. Stukat hajaantuivat, kääntyivät välittömästi takaisin paetakseen Ranskaan ja pudottiv at pomminsa lentonopeuden lisäämiseksi. Samalla hetkellä kun Hurricanet törmäsivät Stukiin Gallandin miehet syöksyivät sekaan ja raivoisa taistelu alkoi. Galland oli opettanut miehiään hakeutumaan taisteluun vauhdilla ja toimimaan päättäväisesti. Oppi oli mennyt perille ja minkä eron hän nyt ha vaitsikaan laivueen taktiikassa. Galland sai erään Hurricanen tähtäimeensä, mutta sen ohjaaja majuri Holland ei ollut mikään eilisen teeren poika. Kiertelevää ja kaar - televaa hävittäjää seur annut Galland onnistui ampumaan muutamia hajanaisia, muttei mitenkään r atkaisevia osumia. Laivueenkomentaja pysytteli sitkeästi Hollandin kintereillä tämän syöksyessä alas lähes neljästä kilometristä. Välillä Galland joutui hidastamaan ettei olisi ohittanut Hurricanea. Syöksyhyökkäysten suvereenina taitajana Galland pääsi useita kertoja lähelle ja ha vaitsi kangassuikaleiden repeytyvän Hurricanen takarungosta. Siitä huolimatta Holland jatkoi syöksymistään väistöliikkeitä tehden yhä laajemmassa ja laajemmassa kaaressa, kunnes Galland lopulta sai ammuttua Hurricaneen pitkän sarjan 1 400 metrin korkeudella. Hän näki koneen nokan painuv an alas ja päätteli sen aloittavan kuolinsyöksynsä. Majuri Holland onnistui kuitenkin oikaisemaan savuavan koneensa ja laskeutumaan Doverin lähelle kone v aurioituneena muttei tuhoutuneena. Galland ei koskaan saanut tästä vir allista pudotusmerkintää tuolloin voitonriemuisena virnistelevä Galland ei sitä vielä tietenkään tiennyt. Jahti oli onnistunut. Alempana noin 900 metrissä Galland veti ohjaussauv asta, teki v aakakierteen ja tähysti samalla taiv aalta viholliskoneita. Turhaan. Hän kokosi lentueensa ja kotimatkalla sytytti nautiskellen sikarinsa autosta ir - 151
rotetulla sytyttimellä, jonka mekaanikot oliv at asentaneet ohjaamoon. Hän otti kourallisen sikareja mukaansa jokaiselle sotalennolle. Ne olivat Gallandin suosimia havannalaisia, joihin hän tottui kolme vuotta aikaisemmin Espanjassa ollessaan ja nautti nyt sauhuista lentäessään takaisin Ranskaan. Menomatkalla sikarinpoltto oli hankalaa ne nimittäin maistuvat silkalta kuonalta yli 2 500 metrin korkeudella lennettäessä ja saattomuodostelmissa harvoin lennettiin tuon korkeuden alapuolella. Gallandin lentäjätoverit kiusasiv at miestä säälimättä sikarinsytyttimen vuoksi: Mitä? Ei tuhkakuppia ja missä ovat samppanjat, Dolfo? Laskeuduttuaan tukikohtaan hieman ennen kello yhtä Galland miehineen söi pikalounaan mekaanikoiden ja asemiesten parveillessa hävittäjien ympärillä. Säiliöautot ajettiin kentälle ja v almisteltiin tankkausta varten. Muutamat koneet työnnettiin tilapäisiin a vonaisiin huoltosuojiin, jotka oli verhottu oksilla ja risuilla RAF:n tiedustelun hämäämiseksi. Perusteellisempaa korjausta vaativat koneet työnnettiin sivummalle. Aamun sotatoimet olivat sujuneet hyvin: laivue oli ampunut alas viisi Hurricanea ilman omia tappioita. Päivä ei ollut vielä läheskään pulkassa. III/JG 26:n löylyttäessä Hurricaneja valtava pommikonemuodostelma kokoontui hyökätäkseen P ortsmouthiin. Sen lentoreitti aiheutti 10. ja 11. hävittäjäpuolustusalueelle päänvaivaa. Kaikkiaan 240 lentokoneen massiivinen muodostelma lähes 100 KG 51:n J u 88:aa, 120 ZG 2:n ja ZG 76:n Bf 110:tä ja lisäksi 25 JG 53:n Bf 109:ää suuntasi etelästä kohti Brightonia ja kääntyi sieltä länteen kohti Isle of Wightiä. Sitä torjumaan lähetettiin noin 58 Hurricanea ja Spitf reä. Saattohävittäjät muodostivat laajan kehän r annikon edustalla ja odottiv at korkealla brittihävittäjien saapumista. Saksalaismuodostelma näytti suuntaa van kohti Southamptonia, kun suuri noin 70 J u 88:n muodostelma erkani äkisti oikealle ja hyökkäsi P ortsmouthin satamaan ja kaupunkiin. Isku aiheutti laajaa tuhoa ja sytytti tuleen useita rakennuksia, laitoksia ja öljysäiliöitä. Toinen Ju 88 -muodostelma kaartoi vasemmalle ja suuntasi suoraan Ventnorin tutka-asemalle. Pommit osuivat maaliinsa, ja jo valmiiksi vaurioitettu asema pysyi poissa käytöstä jonkin aikaa. Pommikoneiden poistuessa kohdealueelta kotimatkalle kolmessa kilometrissä kaarrelleet Bf 109:t eivät ehtineet ajoissa niiden turv aksi. RAF:n hävittäjät tekivät tuhojaan pommittajien seassa ja ampuiv at niistä kymmenen alas. Pommikoneiden suunnatessa kohti tukikohtiaan niiden turvaksi saapui toinen Bf 109:ien ryhmä, joiden kimppuun kävi kaksitoista 615. laivueen Hurricanea. Gallandin III laivue oli ollut v aralla, mutta Kesselring oli päättänyt ettei sitä tarvittaisi. Hän nimittäin suun- 152
nitteli myöhemmin toteutettavaa kolmen Do 17 -muodostelman hyökkäystä, jonka tarkoitus olisi tunnustella K entin alueen rannikkokaupunkien puolustusta. Iltahyökkäyksen torjunnan tehokkuus ei jättänyt sijaa arvailuille englantilaisten hälytys- ja valvontaverkoston toimivuudesta. Tuona päivänä kolmekymmentä Luftw affen konetta tuhoutui tai vaurioitui korjauskelvottomaksi, näistä kaksitoista Bf 109:iä. I/JG 26:lla oli kaksi miestappiota: luutnantti Regenauer joutui sota vankeuteen ja yliluutnantti Butterbeck sai surmansa 54. laivueen kapteeni Alan Deeren 13 alasampumana Doverinsalmen yllä. RAF menetti 21 hävittäjää, ja kymmenen muuta vaurioitui. Kaiken kaikkiaan Luftwaffen päivä oli ollut parempi. Illantulon lopettaessa oper aatiot siltä päivältä oli aika tehdä tilannearvio ja jäädä odottamaan huomista Kotkien päivää. Britit saivat tutka-asemansa kuntoon yllättävän nopeasti. Neljästä iskun kohteeksi joutuneesta asemasta Dover, Pevensey ja Rye korjattiin toimintakuntoon jo iltapäivän tunteina. Tämän saivat iltahyökkäykseen osallistuneet Dornierit todistaa. Galland ymmärsi, että RAF:n hävittäjälennosto oli enemmän kuin erinomaisten koneidensa ja lentäjiensä summa. Heillä oli käytössään ylivertainen ase, joka v alvonta- ja ohjausjärjestelmineen ylitti teknisesti kehittyneemmän saksalaistutkan, jota saksalaiset eivät tuolloin käyttäneet hävittäjien ohjaamiseen. Galland oli tyytyväinen oppiessaan lisää viholliselta ja vihollisesta, mutta toistaiseksi käytössä oleville menetelmille ei ollut vaihtoehtoa. Vaikka Galland kunnioitti v astustajiaan, hän ei epäillyt etteikö pystyisi kohtaamaan ketä tahansa heistä rehdissä kamppailussa. Hänellä oli kuitenkin tiettyjä epäilyjä Hävittäjärykmentti 26:n johtamistapoja kohtaan. Häntä huolestutti esimerkiksi se, että majuri Handrick tuntui tehottomalta osallistuessaan taisteluihin. Niinpä hän kysyikin komentajaltaan turhia kursailematta, miksi tämä ei lentänyt I laivueen mukana, jonka tukikohta sijaitsi samassa paikassa kuin hänen esikuntansakin eli Audembertissä, vaan tavallisesti lentueiden takana ja yläpuolella. I/JG 26 ei ollut siihen mennessä saanut tililleen ensimmäistäkään pudotusta. Majuri Handrick v astasi Luftwaffen koulutusmanuaalia vuodelta 1935 siteeraten, että vain tällä tavalla hän saisi kokonaiskuvan taistelusta ja pystyisi sen mukaisesti ohjailemaan miehiään. Selitys ei tyydyttänyt Gallandia, jonka mielestä joukkoja piti johtaa edestä. Hän keskusteli asiasta kriittiseen sävyyn I ja II laivueen komentajien kanssa, jotka olivat Gallandin kanssa samaa mieltä, mutta eivät olleet v almiita ilmaisemaan kantaansa julkisesti. Tuleva hyökkäys tulisi vaatimaan kaiken sen tarmon ja urhoollisuuden, joka rykmentistä irti saataisiin. 153
Lisähuomautuksia 1 Wissantissa sijainnutta Freya -tutka-asemaa kuten koko laiv aston käyttöön suunniteltua järjestelmää yleensäkin käytettiin pääasiassa r annikkovaroituksia varten. Luftwaffe kehitti Würzburg -järjestelmäänsä ilmatorjuntatykistön käyttöön. Tuohon aikaan ei ollut olemassa koordinoitua keskusverkostoa, jota pitkin Freya -asemien raportteja olisi voitu välittää, eikä myöskään järjestelmiä hävittäjien taistelunjohtoa varten. 2 R6707. Kapteeni Basil Wonky Way hukkui. 3 Eteläafrikkalainen kapteeni A. G. Malan oli sodan päättyessä eversti, DSO, DFC, jolla oli tilillään 27 v armistettua ilmavoittoa, 7 jaettua ja vähintään 6 todennäköistä. 4 P9547. Vänrikki J. H. R Young kaatui. 5 RAF:n kyky v alita ja selviytyä uhista perustui tunnetusti kahdeksaantoista Chain Home -tutkahavaintoasemaan etelä- ja itär annikoilla. Monimutkainen, tehokas ja jousta va järjestelmä luokitteli tutkar aportit vihollismuodostelman koon, etäisyyden, suunnan ja lentokorkeuden sekä toisaalta RAF:n eri vyöhykkeillä saatavilla olevien hävittäjien mukaan, koordinoi v alittujen laivueiden vastuualueet sekä ohjasi laivueet tietyllä tarkkuudella lähestyvien hyökkääjien kimppuun. Luftwaffe oli ollut yleisesti tietoinen brittien tutka-asemista jo usean vuoden ajan, ja Gallandiakin oli asiassa opastettu heinäkuussa 1940. Koko järjestelmän toimintaa ei kuitenkaan ymmärretty. Ulkoisesti varsin hataralta vaikuttanut tutka-asemien rakenne kesti kuitenkin hyvin Stukien pommituksia. Ironista kyllä, samaan aikaan kun RAF:n hävittäjät lensivät useimmiten jäykissä ja v anhanaikaisissa kiilamuodostelmissa, heidän siirtymisiään ohjailtiin maailman par - haalla järjestelmällä, jonka avulla myös säästettiin ratkaisevasti RAF:n resursseja. 6 Hieman ennen kuolemaansa Galland kertoi kirjoittajalle, että hänen mielestään RAF:n rakenne oli huomattavan ylivertainen Luftwaffen rakenteeseen verrattuna, koska jakamalla tehtävät eri lennostojen hävittäjä-, pommikone-, rannikkoja kuljetus- jne. kesken RAF pystyi yhdeltä istumalta selvittämään kaikkien niiden yhteiset tarpeet. Luftwaffe puolestaan hajotti resurssejaan sekä loi päällekkäisiä ja kilpailevia rakenteita jakamalla voimavaransa yksittäisiin kaikkia aselajeja sisältäviin ilma-armeijoihin. 7 Galland oli aluksi ihaillut Göringiä lintumiesten sankarillisen sukupolven edustajana ja myöhemmin tämän ansioista riippumattomien ilma voimien muodostamisessa. Mutta vuoden 1940 kesällä Göringin perusta vaa laatua oleva stra- 154
teginen tietämättömyys ja kyvyttömyys nimittää johtotehtäviin päteviä miehiä alkoi olla ilmeistä. Myöhemmin Galland kuuli, että tuolloisessa kriittisessä v aiheessa valtakunnanmarsalkka oli täysin kyvytön saamaan keskenään ristiriitaiset tavoitteet palvelemaan K otkien hyökkäystä. Hän keskittyi mahtipontisuuteen ja maineensa puhdistamiseen samaan aikaan kun ilma-armeijoiden komentajat yrittivät saada aikaan edes jonkinlaista yhteistä suunnitelmaa. 8 Möldersin haavoituttua heinäkuun 28. päivänä Osterkampin, joka oli länsirintamalla kirjannut tililleen kuusi ilma voittoa aikaisempien ensimmäisessä maailmansodassa saavutettujen 32 pudotuksen lisäksi, oli jäätävä edelliseen toimeensa Hävittäjärykmentti 51:een, koska hänen seuraajansa oli seuraavan kuukauden sairaalassa. Osterkampin edeltäjä J afü 2:na kenraalimajuri von Döring jälleen yksi entinen ja suosittu edellisen sodan ässä pysyi toimessaan kyseisen ajanjakson. 9 Vuoden 1940 toukokuun puolessa välissä perustettiin uusi lentokonetuotannon ministeriö, jonka johtoon nimitettiin lehtikeisari Lordi Beaverbrook. Huhtikuussa kokonaistuotanto oli 1 081 lentokonetta, joista 256 oli hävittäjiä; heinäkuussa vastaavat luvut olivat 1 665 ja 496. Laivueisiin oli saata villa myös enemmän lentäjiä, esimerkiksi heinäkuussa saata villa olevien ohjaajien määrä oli 1 414 eli kaksikymmentä prosenttia enemmän kuin edelliskuussa. Dowding vastasi näihin lukuihin luonnostelemalla teoreettisen miehistövoiman kasv atussuunnitelman ja osoittamalla hävittäjälennostolle kuvitteellisen 1 588 lentäjän joukon. Teoriassa se näytti 174 miehen vajaukselta, mutta todellisuudessa lentäjiä oli elokuun alussa käytettävissä enemmän kuin hän oli uskonut, joten hän asetti itselleen uusia tavoitteita. Taisteluiden vaatiessa vääjäämättä veronsa asianmukaisen koulutuksen saaneiden lentäjien saata vuus laivueisiin ja nuorempien johtajien selviytyminen olivat jatkuvia huolenaiheita. 10 Pistelaskujärjestelmä oli käytössä ainoastaan länsirintamalla ja ne, jotka tarmokkaasti pyrkivät kyseenalaistamaan saksalaislentäjien uskomattomat pudotustilastot, tulkitsivat järjestelmää sodan jälkeen väärin. Tässä järjestelmässä joka oli käytössä ainoastaan kunniamerkkien myöntämistä v arten lentäjä sai yhden pisteen tuhoamalla yksimoottorisen hävittäjän tai v aurioittamalla kaksimoottorista hävittäjää, kaksi pistettä tuhoamalla kaksimoottorisen hävittäjän tai v aurioittamalla nelimoottorista lentokonetta sekä kolme pistettä nelimoottorisen lentokoneen tuhoamisesta. Oma arvonsa oli myös jo valmiiksi vaurioituneen koneen tuhoamisella sekä pommikoneen pakottamisella ulos suojamuodostelmastaan. Viimeksi mainittua kutsuttiin nimellä Herausschuss (irtiampuminen). 11 MacDonnellilla oli sodan päättyessä tilillään yhdeksän varmistettua pudotusta ja yksi epävarma. Hänen sotansa päättyi varhain, ja hän ehti olla neljä vuotta so- 155
tavankina Werner Möldersin ammuttua hänet alas. Hän palasi v ankileiriltä palvelukseen ja teki huomatta van sodanjälkeisen uran. Jackie Mannilla oli sodan päättyessä tilillään viisi v armistettua pudotusta ja yksi todennäköinen. Hän toimi monta vuotta liikennelentäjänä ja eräs ääriryhmittymä otti hänet panttiv angiksi Beirutissa 1989, josta hänet vapautettiin vasta syyskuussa 1991. Hän kuoli marraskuussa 1995. 12 L8665. Luutnantti D. N. Grice, kersantti F. J. Keast ja lentosotamies J. B. W. Warren kaatuivat. 13 Uudessa-Seelannissa syntynyt Al Deere myöhemmin everstiluutnantti, DSO, OBE, DFC ja AFC saavutti kaiken kaikkiaan seitsemäntoista v armistettua pudotusta ja lisäksi neljä jaettua ja/tai todennäköistä. Hän jäi sodan jälkeen RAF:n palvelukseen. 156
J88:n Messerschmitt Bf 109 B-2 -hävittäjä; kaikki Legion Condor Bf 109:t oli varustettu tyyppinumerolla 6 Nationalistien mustan tunnuksen vasemmalla puolella ja konekohtaisilla numeroilla sen oikealla puolella. (Hans Obert) J88:n maahenkilöstö poseeraa Bf 109 B:n vieressä espanjalaisella lentokentällä vuonna 1937. Huomioi seitsemän valkoista sivuvakaajaan maalattua voittopalkkia; maalattu sivuperäsin saattaa merkitä, että kyseessä on lentueenpäällikön kone (H. Nowarra)
Galland suorittaa viimeisiä tarkistuksia sikari tiukasti hampaidensa välissä. Huomaa kokeiltavana ollut teleskooppitähtäin, Hävittäjärykmentti 26 Schlageterin tunnus sekä Gallandin henkilökohtainen tunnus ohjaamon alapuolella, jonka innoittajana oli 3./J88:n Espanjassa koneisiinsa maalama Mikki Hiiri. Vasemmalla: Gallandin Bf 109E oli tiettävästi ainoa Luftwaffen lentokone, johon oli asennettu sikarinsytytin ja -pidin ylellisyys, josta hän ei luopunut myöhemmissäkään koneissaan. Oikealla: Alikersantti Meyer, Gallandin mekaanikko koko sodan ajan, ohjaamon kimpussa Englantiin tehtyjen taistelulentojen välissä. Teleskooppitähtäintä kokeiltiin vain muutamilla lennoilla.
Werner Mölders keskustelee ilmataistelutaktiikasta Gallandin ja Jafü 2:n, ensimmäisen maailmansodan ässän, Theo Osterkampin kanssa. Galland Pas de Calais ssa sotalennon jälkeen kesällä 1941. Rykmentinkomentajan kasvoilta on luettavissa pitkittyneiden taistelutehtävien aiheuttama rasitus. Päinvastoin kuin liittoutuneiden lentäjillä, Luftwaffessa ei ollut käytössä lepovuoroja. Lyhyitä ja satunnaisia lomia lukuun ottamatta lyhyitä he pysyttelivät rintamalla kunnes kaatuivat tai haavoittuvat tai ylennettiin esikuntaupseereiksi. Gallandilla on everstiluutnantin arvomerkit sekä ritariristi miekoilla, joka oli myönnetty kesäkuussa.
Joulukuu 1941: JG 26 muodossa kuuntelemassa Göringin jäähyväispuhetta Gallandin saatua nimityksen hävittäjälentäjien kenraaliksi. Etualalla toinen Gallandin muunnelluista Bf 109 F-2:ista, johon oli maalattuna kulma sekä palkit, jotka osoittivat koneen kuuluvan rykmentinkomentajalle. Sivuperäsimeen on maalattu hänen ilmavoittonsa: 69 pudotusta ja miekat ritariristiin sekä sen jälkeen saavutetut 25 pudotusta. Tuolloinen 94 ilmavoiton tulos pysyi lähes muuttumattomana siihen asti, kun hän palasi taistelutehtäviin sodan viimeisten kuukausien ajaksi. Eräs Gallandin arvokkaimmista muistoista aina elämänsä loppuun asti oli Ernst Udetin piirtämä pilapiirros, joka kuvaa toverillista kilpailutilannetta kahden ässän, Gallandin ja Möldersin, välillä vuosina 1940 41.
Tuotannon suunnittelu oli äärimmäisen tärkeä osa Gallandin yhteistyötä teollisuuden ja virkamieskoneiston kanssa. Galland neuvotteli usein sotatarvikeministeri Speerin ja Karl-Otto Sauerin (kuvassa oikealla) kanssa. Gallandin työnkuvaan kuului tärkeänä ja myös tervetulleena osana omakohtainen tutustuminen erilaisiin lentokoneisiin. Kuvassa hän keskustelee esikuntaupseerien kanssa lennettyään Fw 190 A:lla. Kyseisellä lennolla hän ampui alas amerikkalaisen nelimoottorisen pommikoneen.
Adolf Galland seuranaan Kurt Tank, Focke- Wulf n etevä lentokonesuunnittelija, Argentiinassa. Tankin tehtäväksi oli annettu suunnitella uusi suihkuhävittäjä ja Gallandin oli määrä kouluttaa kyvykäs lentäjäryhmä niitä lentämään. He havaitsivat, että vaikka into oli kova, niin paikalliset resurssit olivat valitettavasti jotain aivan muuta kuin mihin he olivat tottuneet kolmannen valtakunnan viimeistenkin kuukausien aikana. Argentiinassa Gallandilla oli runsaasti mahdollisuuksia metsästää. Hänen rakkautensa koiriin kesti koko elämän.