Vatikaani
Oma nimi VATIKAANI 2 / 10 Sisällysluettelo Vatikaanin nähtävyyksiä... 3 Pietarinkirkko... 3 Vatikaanivaltio... 3 Pietarinkirkon aukio... 4 Vatikaanin museot... 4 Firenzessä... 5 Yleissilmäys kaupunkiin... 5 Sukellus taiteeseen... 6 Firenzen ja lähiseudun taiteilijoita... 7 Botticelli... 7 Leonardo... 7 Michelangolo... 8 Raffaello... 8 Correggio... 8 Muita elämyksiä... 8 Lumisade Venetsiassa... 9
Oma nimi VATIKAANI 3 / 10 Vatikaanin nähtävyyksiä Pietarinkirkko Pietarinkirkko (Basilica di San Pietro) on suurin katolinen kirkko ja se vihittiin käyttöön 1626. Rakennustyö kesti sata vuotta ja sinä aikana ehtivät kirkon suunnitteluun osallistua Bramante, Rafael, Sangallo, Michelangelo, della Porta, Fontana ja Maderna. On siis vaikea sanoa, kenelle oikeastaan arkkitehdin kunnia eniten kuuluu. Alkuperäinen Pietarinkirkko, jonka rakennutti Konstantinus 300-luvulla, oli täsmälleen samalla paikalla ja se säilyi vuoteen 846. Sen jälkeen rakennettiin pyhän kirkon ympärille muurit ja suljettua aluetta alettiin kutsua Vatikaanikaupungiksi. Kirkon pinta-ala on 1,5 hehtaaria, pituutta on 186 metriä. Kupoli on 133 metriä korkea ja halkaisijaltaan 42 metriä. Sen alapuolella päälaivan keskiosassa on Berninin suunnittelema pronssinen korukatos. Katoksen alla on pääalttari, jossa vain paavi saa toimittaa messun. Paavillinen alttari sijaitsee Pietarin haudan päällä ja sitä valaisee jatkuvasti 95 lamppua. Kirkossa on myös puinen piispanistuin, jota Pietarin sanotaan käyttäneen. Pääsisäänkäynnin lähellä on lattiassa punainen paasi osoittamassa paikkaa, jolla Kaarle Suuri polvistui, kun hänet kruunattiin Rooman keisarikunnan keisariksi vuonna 800. Päälaivan lattiaan on kaiverrettu lisäksi kaikkien muiden suurten katolilaisten kirkkojen pituudet osoittamaan, miten mahtava Pietarinkirkko on. Kaikki muut mahtuisivat helposti sen sisään. Ensimmäisessä kappelissa oikealle pääovesta on Michelangelon kuuluisa Pietà. Patsas esittää Neitsyttä ja kuollutta Kristusta. Michelangelo oli vain 24-vuotias patsasta veistäessään ja sanotaan, että on ainoa työ, johon hän on merkinnyt nimensä. Toinen päänähtävyys salissa on Arnolfo di Cambion pronssinen Pyhä Pietari, joka on peräisin 1200-luvulta. Kirkon alla ovat Vatikaanin kryptat ja aarrekammiot. Vatikaanivaltio Pietarinkirkon kupoliin kannattaa kiivetä, joskin viimeisimmät portaat ovat todella vaikeakulkuiset ja vaativat ketteryyttä. Sivulaivasta pääsee hissillä päälaivan yläpuolelle, mutta siitä eteenpäin on kiivettävä jalkaisin. Kupolin huippua kiertää ulkopuolella pieni parveke. Sieltä katsottuna koko Rooma levittäytyy jalkojen juureen. Täältä näkyy myös koko 44 hehtaarin kokoinen Vatikaanivaltio (Città del Vaticano), joka sisältää paavin asunnon, Pietarinkirkon ja sen aukion sekä museoita, joissa säilytetään eräitä ihmiskunnan suurimpia taideaarteita. Tällä paikalla oli Caesarin aikana urheilukenttä, Augustuksen aikana allas soutujuhlia varten ja Neron aikana sirkus, jossa myös Pietarin sanotaan ehkä saaneen surmansa. Vatikaani on ollut paavin asuinpaikka vuodesta 1377, mutta vasta vuonna 1929 siitä tuli itsenäinen valtio. Asukkaita Vatikaanissa on noin 400, mutta töissä siellä käy tuhansia ulkopuolisia. Vuodesta 1506 symbolisena vartiojoukkona on toiminut sveitsiläiskaarti, koska aikanaan sveitsiläisiä pidettiin Euroopan urhoollisimpina ja uskollisimpina palkkasotureina.
Oma nimi VATIKAANI 4 / 10 Pietarinkirkon aukio Pietarinkirkon lisäksi mahtava nähtävyys on Lorenzo Berninin renessanssikaudella vuosina 1655-67 suunnittelema aukio (Piazza San Pietro). Nelirivisessä pylväistössä on 284 kalkkikivipylvästä, 88 pilasteria ja 140 veistosta. Berninin aukio on nerokkaasti suunniteltu. Keskusobeliskin kummallakin puolella on pyöreät vihreät laatat. Jos seisoo laatan kohdalla, näyttävät kaikki pylväsrivit sulautuvan yhteen. Aukion vanha obeliski on kotoisin Egyptistä ja se toimi aikoinaan Neron sirkuksen maalipylväänä. Pylväs sijoitettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1586 ja pystytykseen tarvittiin 900 miestä, 140 hevosta ja 44 vintturia. Jos on mahdollista, kannattaa Pietarinkirkon aukiolle suunnata pääsiäisenä. Silloin aukiolle saapuu kaikkialta maailmasta nopin 300000 ihmistä kuulemaan paavin tervehdystä, jossa hän mahdollisimman monella kielellä toivottaa siunausta kuulijoille. Vatikaanin museot Vatikaanin museot (Musei Vaticani) ovat auki päivittäin vain muutaman tunnin, joten taiteenharrastajan kannattaa suunnata sinne jo heti avajaisaikaan tai mieluummin varata tutustumiseen pari eri päivää. Vatikaanin museossa eli palatsissa on 1000 huonetta ja se käsittää itse asiassa 8 eri aihepiireihin jaettua museota, viisi taidegalleriaa, apostolisen kirjaston, Borgia- ja Rafael-huoneet sekä Sikstuksen kappelin. Vatikaanin taidemuseo (Pinacoteca Vaticana) käsittää 15 huonetta, joissa on monia maailman kuuluisimmista maalauksista. Rafaelin huoneet (Stanze di Raffaello) käsittävät neljä Rafaelin koristamaa huonetta, joissa on hänen tunnetuimpia mestariteoksiaan. Ylistetyin tutustumiskohde on tietysti Sikstiiniläiskappeli (Cappella Sistina), jonka rakennutti 1400-luvulla paavi Sikstus paavin yksityiseksi kappeliksi ja salaisen kardinaalikonklaavin kokouspaikaksi. Kappelin seiniä peittävät mm. Peruginon ja Botticellin freskot, mutta paavi Julius II sai Michelangelon maalaamaan kappelin katon. Yli neljän vuoden ajan Michelangelo työskenteli yksin maaten selällään telineillä. Tuloksena syntyi suurin yhden taiteilijan tekemä työ, joka kuvaa ihmiskunnan vaiheita luomisesta vedenpaisumukseen. 23 vuotta myöhemmin Michelangelo maalasi vielä seitsemän vuoden ajan alttariseinällä olevaa Viimeistä tuomiota. Turistin kannattaa muistaa, että sekä Pietarinkirkkoon että museoihin pitää pukeutua säädyllisesti. Shortseissa ja hihattomissa puseroissa ei kannata yrittää sisään. Lisäksi esimerkiksi Sikstiiniläiskappelissa edellytetään vielä lisäksi täydellistä hiljaisuutta.
Oma nimi VATIKAANI 5 / 10 Firenzessä Juna kolkuttelee Roomasta kohti Firenzeä. Matkaa on noin 300 kilometriä ja aikaa kuluu 3 ja puoli tuntia. Koko ajan sataa. On lokakuun loppu ja helleaalto yllätti. Eteläinen tuuli puhalsi kuumaa ilmaa ja toi mukanaan sitten myös ukkossateet. Matkalla ehtii hyvin ihastella maisemien lisäksi myös kauniita italialaisia lapsukaisia ja ah, tietysti tummasilmäisiä miehiä. Tunnelma junassa on leppoisa, kaikki rupattelevat keskenään. Ja ihmettelevät, että miten niin kamalan kaukaa kuin Suomesta tullaan Italiaan. Luulenpa, että useimmilla ei liene kovin tarkkaa käsitystä, miten kaukana on kamalan kaukana. Muutamalla osaamallani italiankielisellä sanalla yritän sanoa, että tulen katsomaan joka puolella katukuvassakin näkyvää historiaa ja taideaarteita. Perillä Firenzessäkin sataa. Löydettyäni keskustasta pienen hotellin, sujahdan sateen joukkoon iltakävelylle. Hotellin portieerirouva nimittäin lainasi suuren vaaleanpunaisen pantterin värisen sateenvarjon, jonka alla oli mukava etsiskellä sopivaa trattoriaa. Seuraavana aamuna sitten onkin kaunis aurinkoinen sää. Liikkeelle! Koko vanha Firenze on kävelymatkan sisällä. Eksyminen tässä kaupungissa on lähes mahdotonta. Samalla tavalla kuin Venetsiassa, täälläkin ihan varmasti päätyy takaisin johonkin tuttuun paikkaan. Yleissilmäys kaupunkiin Ensimmäiseksi retkeen täytyy sisällyttää il Duomo, tuomiokirkko. Se on maamerkki, joka näkyy lähes kaikkialle. Se on pramea päältä, mutta sisältä karun kaunis. Ei niin koristeltu kuin Rooman suuret kirkot. Tuomiokirkon rakennustyöt aloitettiin 1296 ja rakentaminen kesti parisataa vuotta. Siihen aikaan Firenzessä asui kunnioitettava määrä kaupunkilaisia, lähes 100 000 asukasta. Saman verran oli asukkaita Milanossa, Napolissa ja Venetsiassa, mutta Roomassa vain puolet tästä määrästä. Tosin minkään kaupungin hallinto ei huolehtinut historioitsijoiden tarvitsemista tilastoista, joten määrät ovat vain summittaisia päätelmiä. Suurimmaksi kaupungiksi niihin aikoihin arvioidaan Istanbul, jossa oli ehkä 400 000 asukasta. Piazza del Duomon aukiolla on myös toinen kirkko, il Battistero, pieni kastekirkko. Se on rakennettu ennen tuomiokirkkoa 1100-luvulla. Ovet ovat tulosta kilpailusta vuodelta 1401. Kuuluisimmat ovat tuomiokirkkoon päin olevat ovet, joille Michelangelo antoi nimen La Porta dei Paradiso, paratiisin portti. Aukiolla on vielä 1300-luvulla rakennettu kellotorni. Silloin ei ollut Koneen hissejä, joten torniin johtaa 414 kierreporrasta. Ne ovat niin vaikeakulkuiset, että varsinkin alaspäin tultaessa jalat tärisevät jännittämisestä. Mutta kaupunki on nähtävä ylhäältäpäin. Jos unohtaa katoilla heijastelevat aurinkopaneelit, voi hyvin kuvitella vanhan kaupungin ruskeansävyisten ja punatiilikattoisten talojen joukkoon pari metriä leveille kujille kuljeskelemaan vaikkapa Danten, Leonardo da Vincin tai Michelangelon. Mikään ei oikeastaan ole niistä ajoista muuttunut. Kujilla ei ole edes autoja. Toinen merkittävä aukio on Piazza della Signoria. Sen lähellä on sitten Arno-joki ja sen kuuluisat sillat. Ponte Vecchio on 700 vuotta vanha ja se on ainoa vanha silta, joka säilyi ehjänä viime sodan pommituksista. Nykyisellään silta on ollut vuodesta 1345, joskin kojujen kauppatavarat ovat vaihtuneet. Kauppakojuissa myydään kultaa ja silkkiä, mutta löytää sieltä joukosta turistille tarkoitettuja Firenze-paitojakin.
Oma nimi VATIKAANI 6 / 10 Sukellus taiteeseen Tuskin mikään taiteen aikakausi on ollut niin hedelmällinen kuin 1400-luvun loppu, jolloin monet kuuluisat taiteilijat olivat parhaassa luomisvaiheessaan ja uusia oli kypsymässä. Näitä olivat mm. Leonardo, Michelangelo, Bramante, Signorelli, Perugino, Giovanni Bellini, Botticelli ja monet muut. Aikaisempien renessanssin mestarien, kuten Donatellon ja Masaccion, perinnettä välittivät eteenpäin heidän oppilaansa. Taiteilijoiden töitä ei silloin ihailtu museoissa. Kirkot koristeltiin tietysti uskonnollisilla taideteoksilla ja maallisemmat aiheet olivat esillä rikkaitten taiteensuosijoiden saleissa. Julkisilla paikoilla oli kuitenkin kaikkien ihailtavina merkittäviä monumentaaliteoksia, mm. Firenzen hallitus eli signoria asetti Michelangelon kuuluisan Daavidin vartioimaan Palazzo della Signorian sisäänkäytävää. Italian taidetta arvostettiin siihen aikaan suuresti kaikkialla Euroopassa. Mm. Ranskan kuningas Ludvig XII valloitettuaan Milanon herttuakunnan himoitsi Leonardo da Vincin Ehtoollista niin suuresti, että mietti maalauksen sisältämän seinän siirtämistä Santa Maria delle Grazien ruokasalista Ranskaan. Alankomaalainen Erasmus kaipasi kirjeittensä mukaan Italiasta vain sen taidetta, muuten hän ihaili englantilaista sivistyneistöä. Ranskan Frans I kehui nähneensä Italian parhaitten taiteilijoiden teoksia. Italiaan on siis kautta aikojen matkustettu sen taiteen takia. Piazza della Signorialla on joka kulmalla palatseja: mm. Palazzo Vecchio ja Uffizi. Torilla seisoo myös se kuuluisa Daavid, tosin jäljennöksenä, sillä alkuperäinen on siirretty turvaan ilmansaasteilta. Uffizin galleria sai alkunsa, kun Francesco I de Medici sijoitti Vasarin alkujaan kaupungin viranhaltijoille suunnittelemaan palatsin ylimpään kerrokseen Medicien suvun 1400- ja 1500- luvuilla keräämiä taideteoksia. Kokoelma laajeni 1600-luvulla, kun Roomasta siirrettiin Villa Medicin patsaat Firenzeen. Medicien dynastia menetti valtansa 1700-luvulla, mutta senkin jälkeen Uffiziin on koottu mittava määrä patsaita, maalauksia, piirroksia, miniatyyrejä, antiikkia, tieteellisiä kojeita, aseita, tapetteja ja pronssiesineitä. Uffizi on saanut kokoelmiinsa myös monia merkittäviä uskonnollisia maalauksia ja muita esineitä. 1900-luvulla galleriaan on kerätty erityisesti omakuvia. Onneksi nykyäänkin vain yksi kerros palatsista on museona. Onneksi siksi, että jo tällaisenakin teosten määrä ja laatu on mykistävä. Nähtävillä on Botticellin Kevät ja Venuksen syntyminen, Tizianin Venus, on Michelangelon teoksia ja tietysti italialaiseen tapaan lukuisia ja taas lukuisia Madonnia ja lapsia, Marian ilmestyksiä ja Ristiltäottoja. Joskus olen ihmetellyt, mihin niitä kaikkia tarvittiin, kun jokaisessa kirkossa ja museossa on ainakin muutama näistä aiheista maalattu taulu. Mutta aina se vaan tuntuu sykähdyttävältä nähdä elävänä niitä teoksia, joita lapsena on ihastellut historian oppikirjoissa. Varsinainen kielten ja ihmisvärien sekamelska kiemurtelee jonossa ja rypäleinä pitkin saleja. Jokaisessa huoneessa on tiukat vartijat ja moniin tiloihin päästetään lämmön ja kosteuden takia vain määrätty määrä ihmisiä yhtäaikaa. Monissa huoneissa on hyvin hämärää. Usein taulutkin ovat tummasävyisiä ja lasilevyjen takana, joten niitä ei tahdo kunnolla erottaa. Monesti ihmettelee, ovatko värit aivan alkuperäisiä vai ajan hampaan käsittelemiä. Toisaalta myöskin taulujen malleina olleet naiset ovat olleet hyvin pitkiä ja melko vaaleahiuksisiakin. Nykyisin katukuvassa näkee lyhyitä ja tummia naisia. Uffizin jälkeen suurin taidemuseo on Galleria dell Accademia. Se sijaitsee piazza San Marcolla, joka ei vedä vertoja venetsialaiselle kaimalleen. Accademia on ylpeä seitsemästä Michelangelon veistoksestaan. Mm. alkuperäinen Daavid on täällä. Ja sisällä sen koon vasta tajuaa, sehän on kymmenmetrinen. Käden verisuonisto, jalan lihakset kaikki erottuu ihan aidon näköisenä. Ja on paljon vaikuttavampi kuin jäljennös. Täälläkin on paljon maalauksia. Kauniita kyllä, mutta aiheet tut-
Oma nimi VATIKAANI 7 / 10 tuja. Liioitellen voisi sanoa, että 300 Madonnaa ja lasta, 200 Marian ilmestystä ja 100 Ristiltäottoa. Ehkä tämä taide oli tapa sovittaa maallisia juonitteluja ja konnuuksia. Seuraavana Museo di San Marco. Fra Angelico eli täällä 1300-1400 -lukujen vaihteessa munkkina, joten entinen luostarirakennus on täynnä hänen töitään. Kuuluisimmat niistä ovat Marian ilmestys ja Ristiltäotto. Ja löytyy toki monia Madonnia ja lapsia. Tämän luostarin priori oli muuten Savonarola. Ja museoita riittää. Seuraavana tutustumiskohteenani on Galleria dello Spedale degli Innocenti. Täältä löytyy toki muutama madonnan kuva, mutta myös profeettoja. Eevan luomisesta opin, että nainen tehtiin miehen kylkiluusta. Mutta omena oli kyllä tämän taiteilijan mukaan viikuna! Vielä yksi paikka taiteen etsijän pitää muistaa: Palazzo Vecchio. Sen valtaistuinsali Viidensadan sali on mielestäni kaikkein vaikuttavin paikka Firenzessä. Kaikki muutkin huoneet huonekaluineen ovat loistavasti koristeltuja, puu- ja marmoriupotukset ovat taidokkaita. Valtaistuinsalissa maalausten aiheet ovat maallisia, sotaisia urhoja kiiltävine varusteineen hevosten selässä. Siellä on myös Michelangelon veistosryhmä Voittajat. Naisten saleissa kuvataan lapsia ja naisia arkisissa askareissaan. Firenzen ja lähiseudun taiteilijoita Botticelli Alessandro Filippini, jota taiteilijana kutsuttiin nimellä Botticelli, syntyi Firenzessä 1444 nahkurin perheeseen. Isä lähetti poikansa jo varhain Filippo Lippin luo taiteilijan oppiin. Kolemn vuoden kuluttua poika siirtyi Verrochion työpajaan, jossa hän opiskeli vielä kaksi vuotta, kunnes päätti alkaa toimia itsenäisesti. Hän tutustui ylimystöön ja sen jälkeen alkoi kiihkeä työkausi. Hän teki töitä Pisassa, Roomassa Sikstiiniläiskappelissa, Lorenzon ja Medicien palatseihin Firenzessä. Hänen töilleen on ominaista lyyrinen herkkyys. Vuoden 1490 paikkeilla hän ajautui uskonnolliseen kriisiin, jonka jälkeen hän kannatti lähes fanaattisesti Savonarolan reformiajatuksia. Samalla myös hänen töidensä luonne muuttui. Leonardo Leonardo da Vinci syntyi 1452 Vincissä. Perhe muutti Firenzeen 1469, jolloin Leonardo meni Verrochion oppilaaksi. Hän työskenteli sittemmin vuorotellen Firenzessä, Milanossa ja Roomassa, kunnes 1517 siirtyi Ranskaan kuningas Frans I:n hoviin. Frans I oli Leonardon suuri ihailija, mutta häntä taiteilija ehti palvella vain kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Leonardo oli oivallinen esimerkki renessanssiajan nerosta: hän oli taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, runoilija, luonnontutkija, teoreetikko, insinööritaidon uranuurtaja, taidehistorioitsija. Hän teki tutkimuksia useilta tieteenaloilta, suunnitteli siltoja ja sotakoneita. Myös maalarina hän oli erittäin tuottelias ja johti tyylillisesti firenzeläisen taiteen täysrenessanssiin. Jokainen tuntee ainakin yhden Leonardon työn: Mona Lisa.
Oma nimi VATIKAANI 8 / 10 Michelangolo Michelangelo Buonarrotia on kutsuttu ehkä kaikkien aikojen parhaaksi taiteilijaksi. Hän oli kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija. Hän syntyi Capresessa, Toscanassa, vuonna 1475 vanhaan firenzeläiseen sukuun. Hän kasvoi ja opiskeli mm. filosofiaa Firenzessä Lorenzon hovissa. Hän ihastui Savonarolan palaviin saarnoihin ja julisti myöhemmin uskollisuutta katolisille uudistuksille. Ne olivat hänen moraalinen selkärankansa, joka voimakkaasti näkyi teoksissa. Hänen taiteensa jakoi katsojat kahteen ryhmään, toisten mielestä häneen tyylinsä oli karkeaa ja luonteensa liian villi ja kesyttämätön. Hän pääsi kolmetoistavuotiaana Ghirlandon oppiin, mutta ei tullut toimeen opettajansa kanssa. Vuotta myöhemmin hän teki töitä Mediceille ja Firenzen Palazzo Vecchiaan. Hänen loistokkain uransa sijoittuu kuitenkin Roomaan, jossa hän osallistui Pietarinkirkon suunnitteluun ja maalasi Sikstiiniläiskappelin katto- ja alttarifreskot. Hän kuoli Roomassa pitkäikäisenä vuonna 1564, mutta maalliset jäännökset siirrettiin hänen toiveittensa mukaisesti Firenzeen. Raffaello Raffaello syntyi Urbinossa 1483. Hänen isänsä Giovanni Santi oli maalarina Montefeltron hovissa ja lahjakas poika pantiin heti Pietro Peruginon oppiin. Myöhemmin Raffaello muutti Firenzeen, jossa hän tutustui Leonardoon ja Michehangeloon. Raffaello päätti antaa taiteelliset kykynsä totuuden ja uskonnon palvelukseen. Hän vietti Firenzessä neljä vuotta maalaten lähinnä madonnan kuvia. 1508 hän muutti Roomaan, jossa hän johti Pietarinkirkon rakennustöitä ja lisäksi paavi Julius II antoi hänen tehtäväkseen maalata Vatikaanin huoneiden (stanzojen) freskoja. Hän maalasi teoksia lukuisiin Rooman palatseihin, vaikka kuolikin jo 37-vuotiaana. Correggio Antonio Allegri tunnetaan nimellä Correggio. Hän syntyi 1489 ja vaikutti Parman maakunnassa. Hän oli aluksi klassismin edustaja, mutta ihastui sittemmin Leonardon ja Michelangelon ajatuksiin. Correggio tunnetaan erityisesti valohämyjen mestarina. Hän kehitti myös kirkkojen koristelua uusilla ideoilla. Muita elämyksiä Eksoottisia paikkoja kaikissa Italian suurissa kaupungeissa ovat torit. Niin täälläkin. Kalatiskien haju voi olla jonkun mielestä arveluttava, mutta otuksia on sitten sellaisia, että tuskin on ennen moisia ainakaan kotimaassa nähnyt. Lihatiskillä on jänikset karvoineen tai kanat elävinä odottamassa valintaa. Mutta hedelmät ja vihannekset ovat taatusti maistamisen arvoisia, makeita ja maukkaita. Trattoriassa voi iltaisin herkutella paikallisilla erikoisuuksilla. Rohkea kokeilee Firenzessä tietysti Trippa alla fiorentinaa. Ei kylläkään kannata ajatella etukäteen syövänsä lehmän pötsiä, jos on luonteeltaan ennakkoluuloinen. Ruokailussa pärjää hyvin muutamalla italian sanalla. Italialainen tarjoilija on syntynyt palvelemaan ja happamaa isäntää saat trattorioista etsiä. Hän voi luvan saatuaan istua seuraasi ja puhua vuolaasti italiaa. Vastaukseksi riittää, että nyökkäilet ja hymyilet. Finlandia freddo, Firenze bella citta, vino tipico Toscana, ravioli o pomodori molto buoni, si.
Oma nimi VATIKAANI 9 / 10 Lumisade Venetsiassa Uskomaton hiljaisuus. Ei auton autoa. Ainoana moottorin äänenä dieselin puksutus ohilipuvasta lotjasta, sitten laineiden loiskunta kanaalin kivisivua vasten. Kaukaa kuuluu Suurelta Kanaalilta vaporettojen tasainen vaimea murina ja matala tuuttaus varoitukseksi risteävän kanaalin kulkijoille. Hiljaisina ja arvokkaina melovat gondolieerit mustia suuria veneitään. Silloin tällöin poukkoilevat taksiveneet herhiläisinä sinne tänne vieden kiireisempiä kulkijoita. Suurin osa kauppiaista on levitellyt tavaroitaan ulos, kauppalotjat ovat kiinnittyneet kanaalien vierustoille tarjoten perheenemännille tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Kalatorit pursuavat Adrianmeren kaloja, joista monet näyttävät aika epämääräisiltä lötkäleiltä. Talvinen aurinko lämmittää viluisia kissoja, jotka puistikoissa katselevat ohikulkevia ihmisiä toivoen jonkun pysähtyvän rapistelemaan pussista makupaloja. Kyyhkyset kiiruhtavat kohti Pyhän Markuksen toria; on varmasti hyvä turistipäivä ja se tietää paljon jyviä kupuun. Pyhän Markuksen piazzalla suuri kellotorni, campanile, mäikyttää täyden tunnin lyöntejään kiivetessäni torniin. Kaupunkien kaupunki kylpee sinisen merensä kimalluksessa. Alhaalla levittäytyvässä maisemassa aaltoilee sopusointuisesti ruskeanpunertava tiilikattomatto, jota kanaalit leikkaavat pikku palasiksi. Markuksen kirkon mosaiikit välkkyvät ja dogen palatsin viereinen vankilakin näyttää ihan viattomalta auringon hohteessa. Suuri on yllätys, kun seuraavana aamuna maanpinnan peittää lumivaippa, joka iltaan mennessä kasvaa yli kymmensenttiseksi. "Voi ihmettä, tämä on erittäin harvinaista", kertoo hotellin portieeri. Jokaisen huulilla on sana "neve", lumi. Lehdet saavat etusivuilleen aiheen jättikokoisille kirjaimilleen. Vedenpinta alkaa uhkaavasti nousta ja vesi hiipii piazzalle ja mataliin pihoihin, koukkii mukaansa unohdetut irtoroskat kaduilta ja lilluttelee niitä ympäriinsä. Pyhän Markuksen piazzalle levitetään jalankulkijoille metrin levyiset ja puolen metrin korkuiset puusillat veden lisänousun varalle. Varsin erikoinen rantabulevardi! Mihin katosivat kaikki ihmiset? Mihin katosivat kauppiaat, jotka veneillään huolehtivat tuoretavaran jakelusta? Mihin katosivat upeat gondolieerit lierihattuineen ja Markuksen torin 200000 kyyhkystä? Mihin vanhat naiset, jotka myivät pikkupusseissa jyviä pulujen ystäville? Vain muutama turisti tunkee lumisateen läpi tuulenpuuskien repiessä sateenvarjoja. Museoissa olen ainoa asiakas, saan aivan rauhassa katsella kaikki sadat Madonnat, Pyhät ehtoolliset ja Yrjöt lohikäärmeineen. Hieman hirvittää kulkea Huokausten siltaa vankilaan, jospa he unohtavat minut tänne... Paikalliset asukkaat ovat vetäytyneet koloihinsa ja sulkeneet ikkunaluukut, joita tuuli kolisuttelee yrittäen tunkeutua rakosista. Ulkona liikutaan hoitamassa vain välttämättömiä asioita, kellään ei ole kunnon talvikenkiä tai sopivia vaatteita. Kantajat puskevat työntökärryjään pipo korvilla ja kaulukset pystyssä. Vaporettojen pojat kiinnittävät pysäkeillä lauttansa laituriin ja luikkivat pikaisesti takaisin kopin suojaan. Kapeilla kujilla on vaikeuksia ohittaa vastaantulijoita, sateenvarjot on harkiten aseteltava kerroksittain ja limittäin. Montaa ihmistä en kuitenkaan kohtaa. Talveen täysin tottumaton kaupunki on sulkeutunut odottamaan luonnon leppymistä. Naapurikaupungissa Mestressä liikenne jumiutuu hurjaksi puuroksi. Autot liukastelevat sinne tänne etuperin, takaperin tai poikittain ja jalankulkijoiden kipittely ja poukkoilu näyttää entistä vaarallisemmalta. Seuraavana päivänä sateen jatkuessa ovat monet autoilijat kaivaneet varastoistaan sikäläisen version talvirenkaista, lumiketjut. Katujen puhdistamiseksi ei ole mitään koneita, mössö pyörii jaloissa ja autot muussaavat sen tiukaksi massaksi. Jalkakäytävien puhdistuspartiot lähtevät liikkeelle: ensin tulee virkapukuinen mies, olisiko poliisi? Sitten tulee ilmeisesti porukan esimies
Oma nimi VATIKAANI 10 / 10 sateenvarjonsa alle käpertyneenä. Sitten tulee neljä miestä kolkuttaen jäähakkureitaan katukiveen ja perässä viisi, ei vaan kuusi miestä rapsien varsiluudilla lunta ja jääpaloja. Tuloksena syntyy metrin levyinen käytävä lumikinokseen. Kokemuksesta näyttävät nauttivan vain lapset ja teini-ikäiset nuoret, jotka saivat uuden välineen, lumipallon, keskinäiseen tutustumisleikkiinsä. Ja kauppiaat ovat varmaan tyytyväisiä; lumisateen tauottua he kaivavat perähuoneen uumenista houkuttelevasti tarjolle pieniä lapioita ja luutia. Lattioille levitetään kuivikkeeksi sahanpurua tai leivänmuruja. Ja baarit saavat myydyksi hytiseville kaupunkilaisille ja turisteille satoja annoksia espresso-kahviaan terästettynä paikallisella tulisella grappalla. Teksti: Raili Huttunen