PÄIVITETTY 4.4.2014 HEI KAAKKOLAINEN! Ohessa esimerkkejä Kaakon elementtien ja sisältöjen käytöstä eri toimijoiden julkaisuissa. Toimija voi räätälöidä itselleen sopivimman kokonaisuuden esimerkkien pohjalta. TYÖNILOA!
MINIMINÄKYVYYS Lataa materiaalit ja Kaakon brandbook: www.kaakko135.fi/ brandbook/ Kaakko135 esiintyy matkailuyrittäjien materiaaleissa kolmella eri tavalla. Pienessä aineistossa voidaan käyttää pelkkää logosta ja nettiosoitteesta muotoiltua tunnistetta. Isommissa aineistoissa käytetään logon ja sloganin lisäksi aktivoivaa viestiä: Lisää hyvän tuulen elämyksiä www.kaakko135.fi. Tekstit sijoitetaan aineiston levyiseen alapalkkiin, josta ne ovat helposti löydettävissä, mutta eivät vie liikaa huomiota yrittäjien omilta viesteiltä. Riippuen aineiston koosta tekstit taitetaan kahdelle tai yhdelle riville. Logo sijoitetaan aina sille varattuun laatikkoon logopalkin oikeassa reunassa. Logo ja tekstit ovat aina valkoisella. Seutu, ostokset Ympäristö, Ravintolat ja majoitus Aktiviteetit Fontti Museo 700 ja suositeltava fonttikoko on vähintään 8 pt. Elementeistä on olemassa myös englannin-, ruotsin- ja venäjänkieliset versiot. elementtien originaalit ovat ladattavissa osoitteesta www.kaakko135.fi/brandbook. Originaalielementit on tehty 150 mm ja 210 mm levyisiksi. Leveyttä saa muuttaa taitto-ohjelmalla Värivalinta rohkeasti ensisijaisesti oman toimialan mukaan. Mahdollista on myös valita väri parhaiten omaan yritysilmeeseen sopivaksi. Alalaitaan Kaakon tunnisteet. Tunnisteen pohjaväri vapaasti valittavissa ylläolevista malleista.
KAAKKO LABEL JA SEN KÄYTTÖ KAAKKO LABEL Lisätietoja väreistä yms. Kaakon brandbookista: www.kaakko135.fi/ brandbook/ Seutu Ostokset Ympäristö Ravintolat, majoitus Aktiviteetit Kaakko label sijoitetaan ainakin Kaakon omiin imagosivuihin sivun vasempaan yläreunaan. Esitteen yhtenäisyyden vuoksi olisi suositeltavaa käyttää labelia läpi koko julkaisun. Ohessa värimallit palvelualoittain, esimerkiksi jos tehdään majoitusjulkaisua, label olisi oranssi kautta linjan. Labelin väriä voi harkiten soveltaa omaan yritysilmeeseensä sopivaksi (esim. sinisävyiseen ravintolailmeeseen voi ottaa käyttöön cyaanin labelin.) Esitemalli 90% koossa (1:1 = 210x240 mm )
ESITEPOHJAMATERIAALIT Esitteiden suosituskoot: Pystyesite: 210x240 mm Vaakaesitteen suositusformaatti: 210x120 mm Kansi Yläreunaan Kaakko135 -label. Jos tunnuksen tausta on tumma, tunnuksen teksti voi olla myös valkoinen. Esitemalli 90% koossa (1:1 = 210x240 mm )
ESIMERKKI VAPAASTI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA SEUDULLISESTA SISÄLLÖSTÄ. TÄÄLLÄ ASUU HYVÄ TUULI. Kaakko135 sijaitsee Itämeren rannalla Suomen kaakkoisrannikolla. Se koostuu Kotkan ja Haminan kaupungeista sekä Pyhtään, Miehikkälän ja Virolahden kunnista. Kaakko135 on lähellä kaikkea, mutta kaukana tavallisesta. Seutu on mitä kauneinta suomalaista maisemaa kansainvälisin tuulin höystettynä. Runsas kulttuuri, kiehtovat nähtävyydet, lukuisat ostosmahdollisuudet ja aito luonto metsän, joen ja meren muodossa kutsuvat luokseen. Täällä viihtyy pidempäänkin. Tutustu seutuun: www.kaakko135.fi Jos haluat kallistella niin kuin Kaakko135 matkailuesitteessä 2014, vinoilukulma on 1 3 Esitemalli 90% koossa (1:1 = 210x240 mm )
FONTIT: TÄÄLLÄ ASUU HYVÄ TUULI. FONTTI: MUSEO 700 Kaakko135 sijaitsee Itämeren rannalla Suomen kaakkoisrannikolla. Se koostuu Kotkan ja Haminan kaupungeista sekä Pyhtään, Miehikkälän ja Virolahden kunnista. Fontti: MUSEO SANS 500 Kaakko135 on lähellä kaikkea, mutta kaukana tavallisesta. Seutu on mitä kauneinta suomalaista maisemaa kansainvälisin tuulin höystettynä. Runsas kulttuuri, kiehtovat nähtävyydet, lukuisat ostosmahdollisuudet ja aito luonto metsän, joen ja meren muodossa kutsuvat luokseen. Täällä viihtyy pidempäänkin. Tutustu seutuun: www.kaakko135.fi ЗДЕСЬ ЖИВЕТ ДОБРЫЙ ВЕТЕР Fontti, RU: MUSEO CYRL 500 Взморье135 это регион Балтийского моря на юго-восточном побережье Финляндии. Он включает города Котка и Хамина, а также муниципалитеты Пюхтяя, Mиехиккяля и Виролахти. Взморье135 находится рядом, но в то же время далеко от всего обыденного. Красивейшие финские пейзажи, овеваемые ветрами, богатая культура, интересные достопримечательности, разнообразные возможности для шопинга и уникальная природа с лесами, реками и морем зовут в гости. Здесь вы захотите погостить подольше.
KAAKKO135 SUOSITTELEE-VESILEIMA Käytetään ainoastaan taustagrafiikkana, näkyvyys 20% Esitemalli 90% koossa
ESIMERKKI VAPAASTI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA SEUDULLISESTA SISÄLLÖSTÄ. MONTA MAAILMAA REILUSSA TUNNISSA PYHTÄÄ Perustamisvuosi: 1347 Pinta-ala: 781 km² 25 min Pyhtäällä on runsaasti erilaisia aktiviteettimahdollisuuksia. Mielenkiintoinen Kaunissaari, patikoijan tai suksijan suosikki Valkmusan kansallispuisto ja tuleva Sirius Sport Resort tarjoavat taatusti jokaiselle sopivia tapoja nostaa sykettä. KOTKA Perustamisvuosi: 1879 Pinta-ala: 941 km² 25 min Kotka on merikaupunki kauneimmillaan. Kymijoen ja meren yhtymäkohtaan syntyneellä kaupungilla on pitkä merenkulun historia. Kotkan keskusta on saarella. Sen pohjoisrannalla sijaitsee Kantasatama, missä voi vielä aistia menneiden vuosien tunnelmaa. HAMINA Perustamisvuosi: 1653 Pinta-ala: 1 155 km² 25 min Hamina on yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja. Sijaintinsa vuoksi kaupunki on ollut merkittävä myös sodankäynnin kannalta. Kaupungin 360-vuotiseen historiaan voi tutustua keskustan ympyräkaavaa ja linnoitusvalleja tutkien. VIROLAHTI Perustamisvuosi: 1336 Pinta-ala: 440 km² 15 min Virolahti on kaakonkulman luontoa aidoimmillaan. Liikettä seudulle tuo vilkas rajanylityspaikka ja sen mukanaan tuomat palvelut. Virolahti on lintuharrastajalle ihanteellinen paikka, arktika nimittäin tapahtuu juuri Virolahden yllä. MIEHIKKÄLÄ Perustamisvuosi: 1887 Pinta-ala: 559 km² Miehikkälä on kaunista maaseutua ja Suomen sotahistoriaa samassa paketissa. Paikkakunnan lävitse kulkee toisen maailmansodan aikainen puolustusasema Salpalinja. Linjaa pitkin kulkee patikointireitti Salpapolku, jonka varrella pääsee tutustumaan sotahistoriaan. Esitemalli 90% koossa (1:1 = 210x240 mm ) Materiaali saatavilla myös englanniksi
ESIMERKKI VAPAASTI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA SEUDULLISESTA SISÄLLÖSTÄ. HELSINKI 115 KM PIETARI 188 KM E 18 MIEHIKKÄLÄ HAMINA VAALIMAA VIROLAHTI KOTKA PYHTÄÄ NAPAPIIRI HELSINKI TUKHOLMA PIETARI TALLINNA Materiaali saatavilla myös englanniksi
ESIMERKKI VAPAASTI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA SEUDULLISESTA SISÄLLÖSTÄ. MONTA MAAILMAA REILUSSA TUNNISSA HELSINKI 115 KM PIETARI 188 KM E 18 Pyhtäällä on runsaasti erilaisia aktiviteettimahdolli- PYHTÄÄ Perustamisvuosi: 1347 Pinta-ala: 781 km² suuksia. Mielenkiintoinen Kaunissaari, patikoijan tai suksijan suosikki Valkmusan kansallispuisto ja tuleva MIEHIKKÄLÄ in Sirius Sport Resort tarjoavat taatusti jokaiselle sopivia 25 m tapoja nostaa sykettä. HAMINA VAALIMAA KOTKA Perustamisvuosi: 1879 Pinta-ala: 941 km² Kotka on merikaupunki kauneimmillaan. Kymijoen pitkä merenkulun historia. Kotkan keskusta on saarella. in Sen pohjoisrannalla sijaitsee Kantasatama, missä voi 25 m Hamina on yksi Suomen vanhimpia kaupunkeja. Sijaintinsa vuoksi kaupunki on ollut merkittävä myös Perustamisvuosi: 1653 NAPAPIIRI sodankäynnin kannalta. Kaupungin 360-vuotiseen Pinta-ala: 1 155 km² n historiaan voi tutustua keskustan ympyräkaavaa ja 5 mi 2 linnoitusvalleja tutkien. VIROLAHTI Virolahti on kaakonkulman luontoa aidoimmillaan. Liikettä seudulle tuo vilkas rajanylityspaikka ja sen Perustamisvuosi: 1336 Pinta-ala: 440 km² mukanaan tuomat palvelut. Virolahti on lintuharras- n i 15 m Perustamisvuosi: 1887 Pinta-ala: 559 km² PYHTÄÄ vielä aistia menneiden vuosien tunnelmaa. HAMINA MIEHIKKÄLÄ VIROLAHTI KOTKA ja meren yhtymäkohtaan syntyneellä kaupungilla on tajalle ihanteellinen paikka, arktika nimittäin tapahtuu HELSINKI juuri Virolahden yllä. Miehikkälä on kaunista maaseutua ja Suomen sota- TUKHOLMA PIETARI TALLINNA historiaa samassa paketissa. Paikkakunnan lävitse kulkee toisen maailmansodan aikainen puolustusasema Salpalinja. Linjaa pitkin kulkee patikointireitti Salpapolku, jonka varrella pääsee tutustumaan sotahistoriaan. Materiaali saatavilla myös englanniksi
ESIMERKKI VAPAASTI KÄYTETTÄVISSÄ OLEVASTA SEUDULLISESTA SISÄLLÖSTÄ. Somettaako? Lisää yhteystietoihin tarvittaessa Facebook- ja Twitter-tilit Saitko EU-tukea? Muista lisätä Vipuvoimaaja EU-lippu esitteeseen tarvittaessa MUISTA tarkistaa ajantasaiset aukioloajat: info@kaakko135.fi Kaakko135 matkailu info@kaakko135.fi 040 135 6588 Myynti Matkailuneuvonta Kotka Keskuskatu 6, 48100 Kotka avoinna ma pe 10 17 2.6. 24.8. ma pe klo 10 17, la klo 10 15 Haminan matkailu- ja tapahtumatoimisto Raatihuoneentori 16, 49400 Hamina avoinna ma pe 9 17 2.6. 24.8. ma pe klo 9 17, la su klo 10 15 Kymenmatkat oy 040 135 6586 www.kymenmatkat.fi sales@kaakko135.fi Esitemalli 90% koossa (1:1 = 210x240 mm ) Materiaali saatavilla myös englanniksi
ILMOITUSMALLI, KYMEN SANOMAT: 168X273 MM Värivalinta rohkeasti ensisijaisesti oman toimialan mukaan. Mahdollista on myös valita väri parhaiten omaan yritysilmeeseen sopivaksi. Seutu Ostokset Ympäristö Ravintolat, majoitus Aktiviteetit Alalaitaan Kaakon tunnisteet. Tunnisteen pohjaväri vapaasti valittavissa ylläolevista malleista. Tutustu hyvän tuulen rannikkoon: www.kaakko135.fi PYHTÄÄ KOTKA HAMINA VIROLAHTI MIEHIKKÄLÄ Ilmoitusmalli 90% koossa
ESIMERKKI LEHTI-ILMOITUKSESTA MINIMINÄKYVYYDELLÄ. Miniminäkyvyys Pienimmillään Kaakon näkyvyys voi olla ilmoituksen alaosassa kaakko135.fi-labelissa. Värivalinta em. ohjeistuksen mukaisesti. Ilmoitusmalli 90% koossa
ILMOITUSMALLI, KYMEN SANOMAT: 254X180 MM Värivalinta rohkeasti ensisijaisesti oman toimialan mukaan. Mahdollista on myös valita väri parhaiten omaan yritysilmeeseen sopivaksi. Seutu Ostokset Ympäristö Ravintolat, majoitus Aktiviteetit Tutustu hyvän tuulen rannikkoon: www.kaakko135.fi PYHTÄÄ KOTKA HAMINA VIROLAHTI MIEHIKKÄLÄ Ilmoitusmalli 75% koossa
ILMOITUSMALLI, KYMEN SANOMAT: 254X180 MM Miniminäkyvyys Pienimmillään Kaakon näkyvyys voi olla ilmoituksen alaosassa kaakko135.fi-labelissa. Värivalinta em. ohjeistuksen mukaisesti. Saitko EU-tukea? Muista lisätä EU-tunnukset ilmoitukseen! Ilmoitusmalli 75% koossa