19.3.2014. b) Miten vakuutuksenantajan vastuuseen vaikuttaa se, että tiedot on antanut Matille asiamies?



Samankaltaiset tiedostot
Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

a) Millä menettelyllä vakuutuksen peruminen on mahdollista, ja mikä summa ja kenelle vakuutuksesta tällöin suoritetaan?

Pekka ja Tiina joutuvat auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena Tiina kuolee heti ja Pekka seuraavana päivänä.

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

EV 156/2006 vp HE 76/2006 vp

Vakuutussijoittaminen pähkinänkuoressa

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous Kumpulan kampus

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

Yksityisyydensuoja ja kirjaaminen. Itsemääräämisoikeus ja asiakirjat THL Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike

a) (VYL) Miten VYL:n mukaiset henkivakuutusyhtiön turvaavuus-, kohtuus- ja jatkuvuusperiaatteet suhtautuvat toisiinsa?

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

Valokuva ja yksityisyyden suoja henkilötietolain kannalta

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

SISÄLLYS. N:o 482. Laki. luottolaitostoiminnasta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

b) Työeläkevakuutusyhtiön voitonjako ja varojen käyttö työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain mukaan

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Mitä asiakkaan on hyvä tietää henkivakuutuksesta

Pitkäaikaissäästäminen Finanssivalvonnan näkökulmasta

VE03 Yhteenveto vahinkovakuutusyhtiön korvausvastuulaskelmasta 420 VE04 Tietoja vahinkovakuutusyhtiön vastuuvelasta 420

MATEMAATIKKONA VAKUUTUSYHTIÖSSÄ. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kokous Helsingin Yliopisto, Kumpulan kampus

Lakisääteinen tapaturmavakuutus

TUOTESELOSTE Turvan Henkikulta ja Parikulta. Kuolemanvaravakuutus

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

I Kysymysryhmä: 10 väittämää. Jos väittämä on mielestäsi oikein, merkitse vastaukseksi O, jos väittämä on mielestäsi väärä, merkitse vastaukseksi V.

Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja

YLEISTÄ... 2 I MÄÄRÄYKSET ASIAMIEHILLE (KUMOTTU)...

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI

TUOTESELOSTE Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus

Henkilötietolain (523/1999) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE

TUOTESELOSTE Turvan Henkikulta ja Parikulta. Kuolemanvaravakuutus

Perusturva Pariturva. Sisällysluettelo. Henkivakuutusehdot Voimassa alkaen

Hallitus. Toiminimi ja kotipaikka. Yhtiön toiminnan käsittämät vakuutuslajit. Osakkuus. 1 Yhtiön toiminimi on Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

Henkilötietolain (523/1999) 10 :n mukainen REKISTERISELOSTE

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

AUTOTURVAN KRIISITURVAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT

SISÄLLYS. N:o 521. Vakuutusyhtiölaki. Annettu Naantalissa 18 päivänä heinäkuuta 2008

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Jaana Norio-Timonen VAKUUTUSSOPIMUSLAIN PÄÄKOHDAT

Varustekorttirekisteri - Tietosuojaseloste

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

VARAINHOITOVAKUUTUKSEN TUOTESELOSTE. Voimassa alkaen.

Kunkin kysymyksen kohdalla on mainittu vastauksen pisteytys.

SHV-TUTKINTO Vakuutuslainsäädäntö perustele perustele

KodinOmavastuu vakuutus

Mitä syöpäpotilaan pitää tietää henkilövakuutuksista?

Luoton takaisinmaksuturva lainanottajan perusturva

Kysymyskohtaiset enimmäispistemäärät on mainittu kysymyksen kohdalla. Yhteispistemäärä on 50 pistettä.

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Fortum OmavastuuPlus vakuutus

NewLifen keskimääräiset hinnat vuositasolla

Laki vakuutusyhtiölain muuttamisesta

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette?

Jyty. Vakuuttavat jäsenedut

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia VAKUUTUSEHDOT. FENNIA-RYHMÄHENKITURVA (FRHV902) Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAPAAEHTOINEN HENKILÖVAKUUTUS

Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisen vakuutussopimuksen vakuutusehdot

VARAINHOITOVAKUUTUS TUOTESELOSTE VOIMASSA ALKAEN

Rekisteriseloste. Rekisterinpitäjä. Rekisteriasioita hoitava henkilö. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus. Rekisteröidyt henkilöryhmät

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa alkaen. Sisältö

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

SIJOITUSVAKUUTUSEHDOT alkaen

Mistä kohtuusperiaatteessa ja yhtiöiden lisäetujen jakamisessa on kysymys?

Keskinäisen vakuutusyhtiön Eläke-Fennian hallituksen ehdotus kokoontuvalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle

Perus- ja vertailutietoa henkivakuutuksesta

Rekisteriseloste Omat Sivut

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).

Tutkittavan informointi ja suostumus

Julkisuus ja salassapito. Joensuu Riikka Ryökäs

Vakuutusyhtiön toiminta ulkomailla

VARAINHOITOVAKUUTUS VAKUUTUSEHDOT VOIMASSA ALKAEN

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

a) Sisäpiirisääntely laissa työeläkevakuutusyhtiöistä.

VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta ja Parikulta. Kuolemanvaravakuutus

Aktia Henkilöturva. Vakuutusehdot. Voimassa alkaen. Määritelmiä 2. Yleiset sopimusehdot 2

Henkilötiedot ja tietosuoja kotipalveluyrityksissä

Avoin data ja tietosuoja. Kuntien avoin data hyötykäyttöön Ida Sulin, lakimies

Eteran Talous- ja palkkahallintopäivä Fennia

ILMARISEN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

SÄÄSTÖPANKKI BALANSSI TUOTESELOSTE YRITYSASIAKKAAN TURVAPAKETIT

Vakuutustuotteiden sijoituskorit - mihin seikkoihin asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota?

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: VAKUUTUSOPPI

Tuoteopas voimassa alkaen. NewLife -vakuutus

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 15/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Henkilötietojesi käsittelyn tarkoituksena on:

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun lain muuttamisesta

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Vakuutusehdot ovat voimassa alkaen ja niitä sovelletaan tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

REILUMPI ASUNTOLAINAVAKUUTUS

VARAINHOITOVAKUUTUS TUOTESELOSTE VOIMASSA ALKAEN

Tietosuojaseloste Espoon kaupunki

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 98/2009 vp. Hallituksen esitys laeiksi osakeyhtiölain, arvopaperimarkkinalain ja vakuutusyhtiölain muuttamisesta.


Transkriptio:

1. Matti oli viime jouluna viemässä pakettia tädilleen, kun hän kaatui jäisellä jalkakäytävällä. Nilkka vääntyi. Pääkin kopsahti tiehen, mistä seurasi kova niskakipu. Matti hakeutui yksityiselle lääkäriasemalle, jossa nilkka hoidettiin terveeksi ja niskakin saatiin osittain kuntoon. Niskan todettiin kuitenkin vahingoittuneen niin, että Matti todennäköisesti kärsii pysyvästi päänsäryistä. Matilla on yksityinen tapaturmavakuutus, mutta hakiessaan vakuutusyhtiöltä korvausta lääkärikuluista ja pysyvästä haitasta hän törmäsi ongelmiin. Vakuutusyhtiö totesi, ettei se korvaa lääkärikuluja, koska kirjallisten vakuutusehtojen mukaan vakuutus korvaa vain julkisen terveydenhuollon käytöstä aiheutuvat kulut. Vakuutusyhtiö totesi myös, että sen arvion mukaan pysyvien päänsärkyjen perimmäinen syy on viisi vuotta sitten tapahtunut auto-onnettomuus, jossa Matin pää retkahti peräänajossa. Siksi vakuutusyhtiö ei maksa korvausta pysyvästä haitasta. Matti myöntää saaneensa pienellä präntätyt vakuutusehdot samalla, kun hän osti vakuutuksen asiamiehenä toimineen pankin konttorissa. Hän ihmettelee silti vakuutusyhtiön tulkintaa lääkärikuluista, koska asiamies vakuutteli suullisesti ostotilanteessa, että Myös yksityisen puolen lääkärikulut korvataan, ei tarvitse jonottaa terveyskeskukseen. Matti kummastelee sitäkin, että vakuutusyhtiö kieltäytyy maksamasta korvausta pysyvästä haitasta käyttämänsä vakuutuslääkärin arvioon vedoten. Eihän vakuutuslääkäri ole edes tavannut Mattia, ja sitä paitsi yksityisen lääkäriaseman tohtori totesi Tällä diagnoosilla korvauksia ilman muuta tulevan. a) Mitä vakuutussopimuslaissa säädetään tilanteeseen liittyen - vakuutuksenantajan velvollisuudesta antaa tietoja ennen vakuutussopimuksen tekemistä ja - vakuutuksenantajan vastuusta, jos annetut tiedot ovat virheellisiä? b) Miten vakuutuksenantajan vastuuseen vaikuttaa se, että tiedot on antanut Matille asiamies? c) A- ja b-kohtien vastauksiisi ja tenttikirjallisuuteen nojautuen, anna perusteltu arviosi siitä, onko Matilla lain mukaan oikeus saada vakuutusyhtiöltä korvausta lääkärikuluista. Jos on, arvioi, onko se käytännössä mahdollista. Millainen rooli/tehtävä on hoitavalla lääkärillä, vakuutusyhtiön lääkärillä ja vakuutusyhtiön korvauskäsittelijällä heidän käsitellessään Matin niskavamma-asiaa? Vakuutussopimuslaki, 5 ja 9., kohta 4.4, tai Vakuutusoikeuden vastaavat kohdat., sivut 282 284.

a) - Vakuutuksenantajan on annettava vakuutustarpeen arvioimiseksi (1 p.) ja vakuutuksen valitsemiseksi (1 p.) tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusmuodoistaan (0,5 p.) vakuutusmaksuistaan (0,5 p.) ja vakuutusehdoistaan (0,5 p.) Tulee kiinnittää huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin (1 p.) Tietoja ei tarvitse antaa, jos vakuutuksen hakija ei halua tietoja (1 p.) tai niiden antaminen tuottaisi kohtuutonta hankaluutta (1 p.) - Jos vakuutuksenantaja on vakuutusta markkinoitaessa antanut vakuutuksenottajalle siitä virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää (1 p.) b) Vakuutuksenantaja vastaa samalla tavalla myös edustajansa antamista tiedoista (1 p.) c) Matilla voisi olla ostotilanteessa saamiensa tietojen perusteella oikeus korvaukseen (1 p.) vaikka vakuutusehdoissa on sovittu toisin (1 p.) Käytännössä asiaan vaikuttaa merkittävästi todistustaakkakysymys (1 p. + esimerkistä 0,5 p.) d) Hoitava lääkäri hoitaa Mattia (0,5 p.) ja kuvaa lausunnossaan lääketieteelliset tosiasiat (0,5 p.) Vakuutusyhtiön lääkäri antaa korvauskäsittelijälle lääketieteellisen arvion korvauskysymyksen ratkaisemista varten (1 p.) Korvauskäsittelijä ratkaisee asian ottaen huomioon lain, vakuutusehdot ja lääketieteellisen arvion (1 p.) (15 p)

2. Vastaa KYLLÄ tai EI seuraaviin väittämiin. Vastauksia ei tarvitse perustella. Jokaisesta oikeasta vastauksesta saa 1 pisteen, vastaamatta jättämisestä 0 pistettä ja väärästä vastauksesta menettää yhden pisteen. Koko tehtävän minimipistemäärä on kuitenkin 0. a) Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöissä, toisin kuin tavallisissa osakeyhtiöissä, toiminnan tarkoituksena on vakuutettujen etujen turvaaminen. b) Poikkeuksena henki- ja vahinkovakuutustoiminnan erillisyysperiaatteeseen on se, että vakuutusryhmittymässä sama vakuutusyhtiö voi saada toimiluvan sekä henki- että vahinkovakuutustoimintaan. c) Jokaisen Suomessa toimiluvan saaneen vakuutusyhtiön toimilupa on voimassa yhden toimiluvan periaatteen nojalla kaikissa Euroopan talousalueen valtioissa. d) Vakuutusyhtiölain yleisten periaatteiden mukaan sekä osake että takuuosuus voidaan rajoituksetta luovuttaa ja hankkia, jollei laissa säädetä tai yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. e) Vakuutusyhtiöllä on lain mukaan oltava vähintään kaksi tilintarkastajaa, joista toisella on oltava kokemusta erityisesti vakuutusyhtiöiden toiminnasta. f) Vakuutusyhtiölain mukaan sallittuja tapoja jakaa vakuutusyhtiön varoja ovat esimerkiksi voitonjako ja varojen jako osakepääoman alentamisen tai takuupääoman takaisinmaksamisen yhteydessä. g) Finanssivalvonta voi estää kahden henkivakuutusyhtiön sulautumisen esimerkiksi, jos Finanssivalvonta katsoo sulautumisesta olevan haittaa vakuutusmarkkinoiden tarkoituksenmukaiselle toiminnalle. h) Kun sulautuminen on tapahtunut, sulautuvan ja vastaanottavan vakuutusyhtiön vakuutuksenottajilla, jotka eivät halua pitää vakuutustaan voimassa uudessa yhtiössä, on mahdollisuus irtisanoa vakuutuksensa päättymään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun sulautumisesta on kuulutettu virallisessa lehdessä sekä sulautuneen yhtiön kotipaikan lehdessä. i) Yksityinen vakuutusosakeyhtiö voidaan muuttaa julkiseksi vakuutusosakeyhtiöksi ja keskinäinen vakuutusyhtiö julkiseksi keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi yhtiökokouksen kahden kolmasosan määräenemmistöpäätöksellä. j) Keskinäisen vahinkovakuutusyhtiön epäonnistunut sijoitustoiminta saattaa johtaa siihen, että vakuutuksenottajaosakkaat joutuvat maksamaan lisämaksuja yhtiölle.

, sivut 33 35, 39, 45, 56, 58 ja 61. a) väärin, b) väärin, c) väärin, d) oikein, e) väärin, f) oikein, g) väärin, h) väärin, i) oikein, j) oikein.

3. Henkilötietolaki koskee yleislakina vakuutusyhtiöitäkin. Kerro lakiin liittyen seuraavista asioista: a) Mitä tarkoitetaan henkilötiedolla? b) Mitä tarkoittaa yksityiselämän ja yksityisyyden suoja, ja miten ne liittyvät henkilötietojen käsittelyyn? c) Mitä säädetään henkilötietojen tallentamisesta ja käytöstä vakuutusyhtiön suoramarkkinoinnissa?, sivut 314, 317 ja 318. a) Henkilötiedolla tarkoitetaan kaikenlaisia - luonnollista henkilöä (0,5 p.) taikka - hänen ominaisuuksiaan (0,5 p.) tai elinolosuhteitaan (0,5 p.) kuvaavia merkintöjä, - jotka voidaan tunnistaa häntä tai hänen perhettään koskeviksi (0,5 p.) b) Yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöillä on oikeus elää elämäänsä ilman viranomaisen tai muiden ulkopuolisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista yksityiselämäänsä (1 p.) Yksityisyyden suojaan kuuluu myös oikeus tietää ja päättää itseään koskevien tietojen käytöstä (1 p.) Henkilötietojen käsittelyn on perustuttava henkilön suostumukseen (0,5 p.) tai lakiin (0,5 p.) c) Vakuutusyhtiö voi suunnata suoramarkkinointia asiakkailleen, jos asiakasrekisterin tietojen käyttötarkoitukseksi on määritelty suoramarkkinointi (1 p.) Potentiaaliasiakkaista voidaan tallentaa - pysyvään suoramarkkinointirekisteriin (0,5 p.) tietyt laissa mainitut tiedot (0,5 p.) - kampanjarekisteriin (0,5 p.) tietoja ennakolta yksilöityyn ja kestoltaan lyhytaikaiseen markkinointiin (0,5 p.) - kontaktihenkilörekisteriin (0,5 p.) tietoja henkilön tehtävistä ja asemasta elinkeinoelämässä tai julkisessa tehtävässä (0,5 p.) Suoramarkkinoinnissa on ilmoitettava tietolähde (0,5 p.) Asiakas voi kieltää suoramarkkinoinnin (0,5 p.)

4. Pekalla on henkivakuutusyhtiössä X säästöhenkivakuutus, johon Pekka on maksanut pääomaa 600 000 euroa ja tuottoa on kertynyt 100 000 euroa. Vakuutukseen on liitetty 105 % kuolemanvaraturva. Vastaa seuraaviin (vaihtoehtoisiin) tehtäviin yllä kuvatun lähtötilanteen perusteella. a) Pekka tarvitsee vakuutussäästönsä uuden asunnon rahoittamiseen. Hän takaisinostaa vakuutussäästöt ja säästöhenkivakuutus päättyy 27.2.2013. Toukokuussa 2013 Pekka hakeutuu oireiden takia lääkärille ja hänellä todetaan syöpä. Pekka haluaa turvata lastensa tulevaisuuden ja 18.6.2013 hän hakee 200 000 euron kuolemanvaravakuutusta yhtiöstä X mutta terveysselvityksen perusteella hänelle ei kuolemanvaravakuutusta enää myönnettäisi. Miten Pekka voi tässä tilanteessa toimia saadakseen kuolemanvaravakuutuksen voimaan? b) Pekka tarvitsee vakuutussäästönsä uuden asunnon rahoittamiseen ja hän haluaa takaisinostaa vakuutussäästöt sekä päättää säästöhenkivakuutuksen. Vakuutukseen on liitetty peruuttamaton edunsaajamääräys Pekan pojalle Paavolle. Miten Pekka voi tässä tilanteessa toimia saadakseen takaisinoston tehtyä? c) Pekka kuolee vakuutuksen voimassaollessa. Vakuutuksen edunsaajamääräyksen muoto on puoliso ja lapset. Pekalla on vireillä avioero vaimostaan Liisasta jonka kanssa hänellä on kaksi yhteistä lasta, Paavo ja Tiina sekä Pekalla on myös lapsi, Eeva, edellisestä avioliitostaan. Kenelle vakuutuksesta maksetaan kuolemanvarakorvaus ja minkä suuruisena? d) Tilanne on kuten c-kohdassa, mutta Pekalla ei ole avioeroa vireillä kuoleman hetkellä. Vaikuttaako tämä c-kohdan korvauksiin ja jos vaikuttaa, miten? e) Tilanne on kuten c-kohdassa, mutta lisäksi henkivakuutukseen perustuva oikeus on pantattu pankille. Pankin saatava on 300 000 euroa. Vaikuttaako tämä c-kohdan korvauksiin ja jos vaikuttaa, miten? a) Vakuutussopimuslain 14 pykälä: Oikeus henkivakuutuksen jatkovakuutukseen (3,5 pistettä) b) VSL 51 pykälä: Peruuttamaton edunsaajamääräys (1 piste) c) VSL 50 pykälä: Edunsaajamääräyksen tulkinta (2 pistettä) d) VSL 50 pykälä: Edunsaajamääräyksen tulkinta (2 pistettä) e) VSL 50 ja 52 pykälät: Edunsaajamääräyksen tulkinta ja panttioikeuden haltijan oikeus (1,5 pistettä)

5. Finanssivalvonta a) Mitkä toimielimet valvovat Finanssivalvonnan toimintaa? b) Millä perusteilla Finanssivalvonta voi tuomita vakuutusyhtiön uhkasakkoon? c) Millä perusteilla Finanssivalvonta voi antaa vakuutusyhtiölle julkisen varoituksen? d) Minne vakuutusyhtiö voi tehdä valituksen saamastaan julkisesta varoituksesta? Laki Finanssivalvonnasta a) 2 luku 7 (2 p) b) 3 luku 33a (4 p) c) 4 luku 39 (3 p) d) 4 luku 43b (1 p) 6. Mitkä ovat työeläkevakuutusyhtiön hallintoelimet sekä niiden kokoonpano ja lakisääteiset tehtävät? Mitkä ovat tärkeimmät erot vakuutusyhtiölain vaatimuksiin? Johdon kelpoisuusvaatimuksiin ei tarvitse ottaa kantaa. - TYVL 9-9e ; Lehtipuro et. al, s. 78-80 - VYL 5-6 luku; Lehtipuro et. al, s. 41-45 - Erot: VYL ei hallintoneuvostoa, vaalivaliokuntaa, työmarkkinajärjestöjen edustusta

7. Aktuaaritoiminnon tehtävät suhteessa vastuullisen vakuutusmatemaatikon tehtäviin? Vakuutusyhtiölain pykälien 18 ja 20 sisällöt ja niiden yhtäläisyydet & eroavaisuudet. (15 p) 8. Määritä a) EU:n perussopimuksen 101 artikla b) EU:n vakuutusalaa koskeva ryhmäpoikkeusasetus c) perustelut/syyt asetuksen poikkeuksille (miksi on sallittu) (Lehtipuro et al. s. 307-309) - 101 artikla kieltää yritysten väliset sopimukset ja päätökset, joilla pyritään estämään, rajoittamaan tai vääristämään kilpailua [1 p] - Rpa määrittelee, milloin vakuutusyhtiöiden välinen yhteistyö on sallittua vakuutustoiminnan erityisluonteen vuoksi [1 p] - Sallittuja ovat tilastoyhteistyö ja pooliyhteistyö [2 p] - Lisäedellytykset: tilastotiedot annettava kaikkien käyttöön, poolille asetettu markkinaosuusrajat [2 p] - Luotettava riskien arviointi ja oikean riskimaksun määritys [1 p] - Suurten riskien vakuuttaminen, uusien riskien vakuuttaminen, jälleenvakuutusturva paremmin ehdoin [3 p]

9. Tee (oppimateriaalissa esitetyssä laajuudessa) selkoa seuraavista a) jälleenvakuutus b) omavastuu a) Hoppu&H: s. 428-431 b) Hoppu&H: s. 249-252 Pisteytys a) 6 p. - 1p. : käsite ja syyt - 1 p. : ensivakuutuksenottajan asema - 4 p. jälleenvakuutuksen perusmuodot b) 4 p. - 2 p: syyt - 2 p. : omavastuun määrä