L'étoile et le bouleau Koivu ja tähti bilingue français-finnois Conte de Finlande
France Verrier L'étoile et le bouleau Koivu ja tähti Traduction de Tuula Laakkonen bilingue français-finnois Illustrations de Francine Vergeaux Conte de Finlande d après Z. Topelius L Harmattan
À Florian, Timothée, Matthieu, Gaëlle, Jeanne, Chloé, Bleuenn, Dimitri, Lotta, Atte et Leo
Tämä tapahtui miltei kaksisataa vuotta sitten, jolloin Suomessa riehui sota. Ihmiset pakenivat metsiin, ja monet perheet joutuivat hajalle. Aino ja Tiera olivat neljä- ja viisivuotiaat sisarukset. He joutuivat kauas kotimaastaan seudulle, jossa venäläinen talonpoikaispari Fjodor ja Irina otti heidät huostaansa. Nämä pitivät lapsista hyvää huolta. 8
Cette histoire s'est passée il y a presque deux cents ans*. La guerrefaisait alors rage en Finlande. Les habitants fuyaient à travers les forêts et de nombreuses familles furent séparées. Tiera* et Aïno* étaient frère et sœur. Ils avaient cinq et quatre ans. Ils furent contraints à l'exil loin de leur pays où Feodor et Irina, de braves paysans russes, prirent soin d'eux. Ils leur donnèrent tout ce dont des enfants avaient besoin. *Topelius a vécu de 1818 à 1898 * Tiera :prénom masculin *Aïno :prénom féminin 9
Siitä huolimatta Aino ja Tiera eivät voineet unohtaa vanhempiaan ja synnyinmaataan. Heidän sydämensä oli jäänyt sinne kauas, ja jopa leikkiminen saati sitten uuden oppiminen oli heille vaikeaa. Kului paljon aikaa. Aino ja Tiera olivat kasvaneet. Eräänä päivänä saatiin kuulla, että Suomeen oli tullut rauha. Sitten lapset pyysivät Fjodorilta ja Irinalta, että he saisivat palata kotiinsa. - Palata kotiin? Mutta rakkaat lapset, onko teiltä järkikulta kadonnut? Kotimaanne on kaukana täältä, yli tuhannen peninkulman päässä. Se on tuhat kertaa enemmän kuin koiranhaukun kantama! - Ei se mitään, he vastasivat, haluamme silti päästä kotiin. 10
Malgré cela, Aïno et Tiera ne pouvaient oublier leurs parents et leur terre natale. Leur cœur était resté au loin et il était difficile pour eux de s'amuser et d'apprendre. Le temps passa. Aïno et Tiera avaient grandi. Un jour, on annonça que la paix était revenue en Finlande. Ils demandèrent à Feodor et Irina s'ils pouvaient rentrer chez eux. - Rentrer à la maison? Mais avez-vous perdu l'esprit, mes chers enfants? Votre pays est loin d'ici, à plus de trois cents lieues. C'est cent fois la distance à partir de laquelle on peut entendre l'aboiement d'un chien! - Cela nous est égal, répondirent-ils, nous voulons retourner à la maison. 11
- Mutta tehän olette kotonanne täällä. Eikö teillä ole tarpeeksi lämmintä ylle ja tarpeeksi hyvää ruokaa, maitoa ja leipää? Ja entä me, jotka rakastamme teitä koko sydämestämme? Eihän teiltä puutu mitään! - Kyllä mekin rakastamme teitä, mutta haluamme palata kotiin. - Maassanne vallitsee suuri kurjuus. Teillä ei tule olemaan kuin sammal vuoteenanne, kuusenhavut kattonanne ja pettu leipänänne. Vanhempanne ja ystävänne ovat varmaan kuolleet kauan sitten. Kotitalonne paikalta tulette löytämään vain suden jäljet lumessa. - Saattaa olla, mutta haluamme kuitenkin takaisin kotiin. - Kuka voisi neuvoa teille tien? - Kaitselmus, vastasi Tiera. Muistan kotipihan keskeltä suuren koivun, jonka oksille kauniit linnut kokoontuivat laulamaan aamuisin. 12
- Mais vous êtes ici chez vous! N avez-vous pas assez de vêtements chauds, de nourriture fraîche et abondante, de lait et de pain? Et surtout nous qui vous aimons de tout notre cœur. Que voulez-vous de plus? - Nous vous aimons aussi, mais nous voulons retourner à la maison. - Une grande pauvreté sévit dans votre pays. Vous ne trouverez que des mousses en guise de lits, des branches de sapin à la place des toits et de l'écorce comme pain quotidien. Il y a longtemps que vos parents et vos amis doivent être disparus. Là où se dressait votre maison, vous ne trouverez plus que l'empreinte des loups sur la neige. - Peut-être, mais nous voulons quand même retourner à la maison. - Qui pourra vous montrer le chemin? - La Providence, répondit Tiera. Je me souviens d'un grand bouleau au milieu de la cour sur lequel de magnifiques oiseaux venaient se blottir et chanter à l'aube. 13
- Ja minä muistan, että iltaisin koivun oksien välistä tuikutti eräs tähti, lisäsi Aino. - Lapsiressukat, vastasivat Fjodor ja Irina, tuumanne on toivoton. Kaikesta huolimatta lasten sydämissä kyti vastustamaton halu palata kotimaahan. Eräänä iltana, kun Tiera ei saanut ajatuksiltaan unta, hän ehdotti sisarelleen: - Paetkaamme täältä. He keräsivät tavaransa ja lähtivät tiehensä. - Pelkään, että eksymme, sanoi Aino. - Kulkekaamme aina vain luoteeseen. Siellä minne aurinko laskee keskikesällä, siellä on kotimme. - Minua pelottaa eläimet ja rosvot. Tiera taittoi tammesta oksan matkasauvaksi, eikä heille tapahtunut mitään pahaa. He kulkivat ja kulkivat ravintonaan metsän antimet, juomanaan lähteiden kirkas vesi ja vuoteenaan öisin sammal, pehmeä kuin karhun turkki. 14
- Je me souviens que le soir une étoile brillait à travers les feuilles, ajouta Aïno. - Mes pauvres enfants, répondirent Feodor et Irina, votre quête est irréalisable! Mais l'irrésistible désir de retrouver leur terre natale grandissait dans le cœur des deux enfants. Un soir, alors que Tiera ne pouvait fermer l'œil à cause des pensées qui tournoyaient dans sa tête, il proposa à sa sœur : - Fuyons d'ici. Ils rassemblèrent leurs affaires et s'en furent. - J'ai peur de me perdre, dit Aïno. - Allons vers le nord-ouest. Là où le soleil se couche au solstice d'été, là est notre maison. - J'ai peur des bêtes et des bandits. Tiera fabriqua une canne avec une branche de chêne et rien de fâcheux ne leur arriva. Ils marchèrent longtemps, mangeant les fruits de la forêt, buvant l'eau claire des sources et passant la nuit sur des mousses aussi douces que de la fourrure d'ours. 15
He saapuivat eräänä päivänä tienhaaraan eivätkä tienneet kumpaa tietä jatkaa. «Kumpi tie on oikea?» mietti Tiera itsekseen. Silloin he kuulivat kahden pikkulinnun sirkuttavan vasemmanpuoleisen tien yläpuolella. «Luotetaan niihin, hän ajatteli, sen täytyy olla oikea suunta. Tämä on kohtalon johdatus.» He jatkoivat matkaansa ja linnut lensivät oksalta oksalle heidän yläpuolellaan, ja lasten oli helppo seurata niitä. 16
Ils parvinrent un jour au croisement de deux chemins et ils ne savaient pas lequel choisir. «Quelle route prendre?» se demanda Tiera. Ils entendirent alors le gazouillis de deux petits oiseaux au-dessus de la route de gauche. «Faisons leur confiance, pensa-t-il, ce doit être la bonne direction. C'est sûrement un signe du destin.» Ils avancèrent et les oiseaux voletaient de branche en branche au-dessus d'eux si bien que les enfants pouvaient aisément les suivre. 17
Päivisin he löysivät aina jotakin syödäkseen ja iltaisin sopivan paikan nukkuakseen. Matka lounaaseen oli pitkä. Kesä kallistui jo kohti loppuaan ja metsä kävi yhä synkemmäksi. Maisemat muuttuivat. Kukkulat ja kalliot, järvet ja kosket olivat seuranneet heidän matkansa alkutaipaleen suuria tasankoja. Tiera kantoi toisinaan siskoaan kallioiden yli. 18
Toujours ils trouvaient de la nourriture pour se restaurer dans la journée, et toujours un endroit confortable pour dormir. Le voyage vers le nord-ouest fut long. L'été touchait à sa fin et la forêt devenait de plus en plus sombre. Les paysages changeaient. Des collines, des montagnes, des lacs et des torrents avaient succédé aux larges plaines du début de leur périple. Tiera porta quelquefois sa sœur pour franchir les montagnes. 19
Joka kerta kun he saapuivat rantaan, vene näytti odottavan heitä. He soutivat suurten järvien ja jokien yli, mutta pienten jokien ja purojen toiselle puolelle he uivat kevyesti kuin joutsenet. Yhä edelleen linnut lensivät heidän yläpuolellaan. Pitkän päivämatkan kuljettuaan he saapuivat eräänä iltana yksinäisen hirsitalon luo. Sen pihalla kuori pieni poika nauriita. 20