Kitkalaisen rakentaminen Posion kansalaisopiston kurssilla vuonna 2013. 24.10.2013 kokoonnuimme kunnantalon kahvioon infotilaisuuteen puuveneen tekoa varten. Paikalle tuli yllätysmäärä aiheesta kiinnostunutta, peräti 18 henkilöä. Osallistujia oli Posiolta ja Kuusamosta. Myös kansalaisopiston uusi rehtori Riitta Hakulinen ja puuveneen tekoa opettamaan lupautunut Tarmo Suonnansalo olivat paikalla. Suuren kiinnostuksen vuoksi porukka päätettiin jakaa kahteen ryhmään; toiset rakentaisivat venettä torstai iltana ja toiset lauantaina. Ensimmäinen kerta Suonnankylässä oli kaikille yhteinen ja siellä päätettiin lopullisesti ketkä tulisivat torstain ryhmään ja ketkä lauantain. Katso 1.. Kurssin opettajalla oli valmiina edellisenä vuonna hankitut tarvikkeet. Puuveneen kokkapuu tulee suuresta kuusesta; juurta täytyy olla noin 70 cm pitkästi ja varsinaista puunrunkoa n. 2 metriä. Jos työvälineet antavat myöten liikutella suuria puita, voi runko-osa olla jopa n.6 metriä, jolloin keulaosan liitosta ei tarvitse erikseen tehdä. Kuusenjuuri sahataan moottorisahalla n.20 cm paksuiseksi mielellään jo edellisenä vuonna, jotta se ehtisi kuivua tekovaiheeseen mennessä. Sahaamisessa kannattaa käyttää vanhaa moottorisahanterää, sillä maahan sahaamista tuskin pystyy välttämään. Loppu juuri otetaan talteen kaaripuiden tekemistä varten. Lisäksi tarvitaan perää varten isoa kuusta pelkkana n. 30 cm leveää ja 20 cm paksua noin 150 cm. Juurelliseen puuhun Tarmo piirsi valmiilla kaavalla sopivan kaaren. Kaavaa on ollut käytössä huomattavia kertoja Kitkalle sopivan puuveneen tekemisessä. Kaava tuli asettaa mahdollisimman lähelle juuren ja puun mutkaa, sillä siinä puun luonnollisen mutkan säilyminen on parhaimmillaan. Jos juuri osa on tullut katkaistua liian lyhyeksi, sitä voi myöhemmin jatkaa liimalla jatkoa. Piirtämisen jälkeen sahattiin moottorisahalla keulapuu irti. Päräosan Tarmo sahasi vapaalla kädellä silmämääräisesti arvioimalla sopivaan kulmaan. Kulman suuruus jäi sahausvaiheessa hieman epäselväksi, mutta paikalleen asetettuna peräpuu nousee n.13 asteen kulmaan ylöspäin veneen kölistä. Keulapuu höylättiin oikohöylällä kapenemaan 155mm:stä (köliin kiinni tuleva pää) 45-50 mm:iin. Päräpuu höylättiin myös kapenemaan perää kohti 155mm:stä 1
120mm:iin. Seuraavaksi käsittelyyn tuli kölipuu. Kölin tulisi olla kuusipuuta, mutta mäntykin käy. Kölipuun pituus on 550 cm, 155mm leveä höylättynä ja 63mm paksu (höylättynä 60 mm paksu). Sirkkelillä kölipuu sahataan T- malliseksi; yläpuoli jää leveydeltään 155 mm:n 20 mm paksuudelta, alapuoli eli loput 40 mm tulivat 115mm leveäksi. Kölipuu tulisi asettaa niin, että puun tyviosa tulisi veneen perään. Se on yleensä pihkaisempi kuin puu ylempää ja näin kestää paremmin vedessä olemista. LIITOKSET: Kokkapuu ja päräpuu sovitettiin kölipuun päälle niin, että veneen pituudeksi tulisi lopulta noin 530cm. Kohdat merkittiin ja kölipuun päällipuolelle sahattiin käsisirkkelillä 20 mm (=huulteen paksuus) syvä, koko laudan leveä ja 45 asteen kulmassa ( perä >-------------< keula) oleva ura. Sama kulma toiseen suuntaan sahattiin samoin keulapuuhun ( <----) ja peräpuuhun( ----->). Kölipuusta sahattiin sirkkelillä kokkapuun ja peräpuun osalta huulle pois. Sirkkelillä ei päässyt aivan sahatun kulman alle, vaan loput puusta piti poistaa terävällä kirveellä höyläämällä ja puukolla. Kokkapuuta sovitettiin paikoilleen ja höylättiin niin kauan, että sauma oli täysin tiivis joka kohdasta ja kokka oli suorassa. Kiinnitystä varten vuoltiin koivusta kolme puunaulaa ( 13 mm paksua). Naulat saisivat olla hieman soikeat, jotta puuhun lyötäessä ne eivät levittäisi kölipuuta sivusuunnassa vaan olisivat tiukkoja keula perä suunnassa. Tällä konstilla voidaan ehkäistä keulapuun halkeaminen, jos naulasta on tullut liian tiukka. Naula muotoiltiin vuolemalla yläreunat pois, tällä estetään naulan kannan halkeaminen lyöntivaiheessa. / \ Kölipuun ja kokkapuun läpi porattiin 13 mm poralla kolme reikää, kokkapuun reiät koverrettiin naulan kantaa \ / varten niin, että noin puolet naulan kannasta jää näkyviin. Liitoskohtaan levitettiin paksua tervaa ja laitettiin flanellikangasta. kankaaseen tehtiin reikien kohdalle puukolla reiät, jotta nauloja lyötäessä kangas ei lähtisi painumaan kölipuun reikään. Kokkapuun liitospinnalle levitettiin myös tervaa ja se asetettiin oikealle paikalleen kölipuun päälle. Naulat lyötiin paikoilleen ja katkaistiin alapuolelta noin 1 cm liian pitkiksi. Naulat halkaistiin puukolla niin, että halkioon laitettava kiila levittää naulaa keula perä suunnassa. kiila vuoltiin samoin koivusta ja lyötiin naulaan niin syvälle kuin se meni. Kiilaamisen jälkeen naulat sahattiin poikki aivan kölipuuta pitkin. 2
Sama tehtiin myös peräpuulle, puun asennusvaiheessa veneen lopullinen pituus ratkaistaan. Peräpuu liitetään kölipuuhun myös kolmella puunaulalla ja sen lisäksi ruuvaamalla se kierreruuvilla. Katso 2. Toisella kokoontumiskerralla kokka- ja peräpuuhun tehtiin huulle samaan tapaan kuin se on kölipuussa. Keulaa kohti mennessä huulle pienenee noin 15 mm:iin, samoin perässä. Huulle tehtiin kirveellä ja sirkkelillä. Kölipuu kapenee perää kohti. Katso 3. Alapuolelta mitattuna päräpuun koko perälaudan alapuolella oli huulteen alaosasta 70 mm leveä ja se leveni alaspäin ollen alareunasta 80 mm leveä, korkeutta peräpuulla oli 80 mm + huulteen osuus 20 mm; yhteensä 100 mm. Perälauta tehdään paksusta liimalevystä. Koko levyllä noin 90 cm x 40 cm. Katso edellinen kuva. Levy muotoillaan alustavasti alareunasta sahaamalla sitä viistoksi. Laudasta sahataan työn edetessä pois laitalautojen vaatima kulma. Perälauta kiinnitetään peräpuuhun kahdella ruuvilla, liitos tervataan ja laitetaan kangas kuten edellä. Samoin kulma vaakatasoon (eli istuimeen verrattuna) Laitalaudat numeroin laittamisjärjestyksessä. Lautoina 9 mm vaneri ( 6metriä x 3 metriä). Ensimmäiset laitalaudat laitetaan paikoilleen veneen ollessa kyljellään tuettuna pölkkyjen ja puiden varaan.. Laudat ovat 30cm leveät ja ne muotoillaan sirkkelillä kapenemaan kummastakin reunasta ja päästä sopivasti taipumaan kokkapuuhun ja peräpuuhun. Lautaan laitetaan sisäpuolelle keskimerkki, jotta paikalleen lopullisesti laitettuna lauta tulee varmasti samaan kohti. Lautaa sovitetaan paikalleen niin kauan että sauma kölipuuhun on niin tiivis, ettei kynsi sovi menemään rakoon. Kun laudan asentoon ollaan tyytyväisiä, se rei itetään 2 mm poranterällä n. 7 cm välein. Kuusilaudasta tehtynä tulee rei itys tehdä noin kolmen tuuman välein. Ruuvina 3,5 x 30 mm messinkiruuvit. Vaneriin uppokantaruuvit, joita varten poranterässä pieni kolous. Kuusipuuhun pallokantaiset ruuvit, jotta ruuvi ei halkaisisi puuta. Huullokseen levitetään tervaa ja laitetaan 20 mm kangas samoin laudan reuna tervataan, lauta asetetaan paikoilleen tarkistaen keskimerkki. Ruuvaaminen aloitetaan keulasta. Lauta pakotetaan paikoilleen talttojen avulla keulasta sekä puristimilla muualta reunasta. Perässä laitalauta on jätetty tarkoituksella liian pitkäksi, laita sahataan oikeaan pituuteen kiinnittämisen jälkeen. Laitalauta kiinnitetään perälaitaan 5 x 50 mm rosteriruuveilla. Perälaudan ja laitalaudan välinen sauma tervataan ja siihen laitetaan kangas aikaisempaan malliin. Ruuveille porataan reiät kahteen riviin. Ruuvatessa huomioidaan seuraava laudan laittaminen, 3
eikä ruuveja laiteta aivan toisen laudan laitaan asti. Katso 4. Toiset lautalaidat pohjasta ylöspäin ovat 9 mm vaneria, 22 cm leveät ja kolmannet 21 cm leveät. Neljäs ja ylin laitalauta on 30 cm leveä ja 6 mm. vaneria. Toiset laudat höylätään samankokoisiksi sirkkelillä. Piirtämisen aikana 1. ja 2. lauta 2 cm: limissä keskenään. Liitoksen kohdalta yhtä kaukana perässä ja keulassa. piirretään alapuolelta 1. lautaan sahauslinja. Siirretään sahauslinja yläpuolelle ja piirretään (jätetään 2 cm limitystä). Reuna höylätään ensin suoraksi. Siirretään mitta toiselle puolelle 1. lautaan = molemmat reunat yhtä leveät kohdistaan. Höylätään pore 1. lautaan / vanereissa limi tulee olemaan 1,5 cm, puussa 2 cm. Keskellä venettä vanerin paksuus jää liitoksessa 4 mm:n keulassa ja perässä vähemmän. Liitosta tehdessä laitetaan nupinnaulat kakkoslautaan 1,5 cm päähän reunasta ohjariksi ja lauta rei itetään. Perälauta sahataan kakkoslaudan kohdalta oikeaan kulmaan. 1. lauta sahataan perässä 0 kulmaan perälaudan kanssa ja 1. lauta pyöristetään sisäpuolelta reunasta, jotta vesi ei jää seisomaan saumassa. Toiset laudat kapenee keulassa n. 6 cm leveäksi ja yläreunasta lovetaan n. 10 cm: matkalta? Perässä lauta on noin 10 cm leveä. Liitoskohdasta vene nyt 93 cm (kokka ja peräliitos?). kakkoslauta kiinnitetään ja viistotaan samalla lailla kuin 1. lauta. Väliin LIIMA TIIVISTEMASSA WURTH 2 putkiloa. Katso 5. Kolmas lauta sahataan kapenemaan toisesta reunasta, naulat merkiksi kuten edellä, massa levitetään n. 1 metri molemmista päistä pois. Keulasta lauta sahataan oikean pituiseksi ja viimeistellään höylällä. Laudan yläpuoli höylätään sopivaksi veneeseen. Keulasta lauta kiinnitetään 3 rosteriruuvilla. Keulaan laitetaan laitalautaan liimaa ja pää kiinnitetään tervalla ja rätillä. 3. laudan ruuvin rei istä porataan läpi reikä kakkos lautaan, jotta ruuvi ei 4
halkaise kakkos lautaa ( 1-2 mm) ja porataan ruuvit kiinni. Ruuvin reikä suurennetaan 3,5 mm poralla laudoissa isommaksi Perästä lauta kiinnitetään samalla lailla kuin keulasta. Ruuvit laitalautaan n. 7,5 mm päähän reunasta. Katso 6. Neljänellä laudalla keskellä tavoite 90 cm reunat. Neljännellä laudalla piirretään 3 lautaan -> sahataan ylimääräinen pois ja höytätään huulle. Laita muotoillaan paininpuilla ja kiiloilla. Laudoista peilikuvat toisilleen; kummallekin on oma paininpuu. Verrataan keskenään ( yläreunaa painetaan enemmän = noin 10 cm kallellaan). Mitataan kölistä reunaan ja siirretään toiselle puolelle. Keulaliitoksen kohdalle reunassa jätetään hieman enemmän höyläysvaraa, koska sahatessa tahtoo lähteä liikaa pois. 3. laudan yläreunasta vain varovasti viistous keulasta. Tuleva laudan viistous 90 asteen kulmaan seuraavaan lautaan. Keulasta jätetään ottamatta ulkoreunasta n. 90 cm matkalta. Perälauta kaarretaan ja kulma mutu tuntumalla sopivaan kulmaan. Perälaudan yläreuna 70,5 cm sisäpuolella ja ulkopuolelta 66 cm.. Kokka: Keulapuuhun piirretään uraa varten merkki ja temmillä otetaan 2 cm:stä 1 cm:iin. Katso 7. ja 8. Kaaria tulee 6 kappaletta. Istuinkaari tulee liitoksen kohdalle, samoin perässä kaari liitoksen kohdalle. Isoon veneeseen vielä yksi kaari istuinosan alle. Istuin lauta sovitetaan paikoilleen. Kaaret kahdesta kappaleesta ja niihin tulee vesiurat laitalautojen yläpuolelle. Istuinlauta muotoillaan alaosasta sopivan näköiseksi. Istuinpuu merkitään reunoihin ja reiät porataan sisäpuolelta n. 5 cm välein (6kpl) Valtti pohjusteella sivellään liitoskohdat ja lauta laitetaan paikoilleen. 5
Kiinnitetään ulkopuolelta ruuveilla. Istuinlauta tukevoittaa perää (kun se tulee 2 laudan kohdalle) Peräkaari varataan paikoilleen. Sahan kaarella muotoillaan sisäkaari. Saman paksuiset molemmissa reunoissa (Tarkistettava) Vannesahalla sahataan vesikolot sopivaan kulmaan ja pyöristetään puukolla. Valtakaaren reunaan 2 reikää. Muuten lauta reunasta reikä (Tarkistettava) 90 mm, 60 mm ruuveilla kiinnitetään. Ylin lauta laitetaan venenauloilla sisäpuolelta. Keulakaari n. 1,5 cm reunan alapuolelle. Painetaan keulapuolelta mittakepillä suoraan ja sitten kaaret. Kaaret kaventuu yläpäästä noin 1.2 cm. Kaari sahataan yläreunasta viistoon veneen mukaan ja keskikohdalta tasaiseksi. Katso 10. ja 11. päivän kuvat Parraspuut: 8 cm x 55. Sahataan kolmiomaiseksi, toisesta reunasta 4 cm, toisesta 2 cm. Korkeus 55mm. (Tarkistettava) Valtakaari sekä keulasta että perästä lopulta 3,5 cm. Sahataan sirkkelillä merkattu kohta + leveältä puolelta samaan kohti viisto kärjestä enemmän, keskellä 0:aan puoliväliin asti. Höylätään niin ohueksi että se taipuu laudan mukaisesti. Parraspuu laitetaan sisäpuolelle reunan mukaisesti. Valtakaaren kohdalle parraspuu yhtä jotain. Merkitään kaariin parraspuun kohdat ja viistetään puukon ja vasaran avulla yläosa pois. keulakaaressa sahataan 90 asteen poikkisahaus ja yläosasta otetaan liika puu pois. Parraspuusta veistetään puukolla kaaren kohta loivemmaksi. Valtataan väli. 6
Laitetaan parraspuu paikoilleen. tehdään reikä naulalle ja kiinnitetään puu. Yläreuna naulataan kiinni. Naulat keskeltä kaaripuoden välistä. Toinen reuna samalla lailla Mitataan kölipuusta. Teljot: 7