MALLIVASTAUKSET Yleinen velvoiteoikeus 9.3.2007
2 Tehtävä 1 (Saarikoski) Rikastumiskieltoperiaatteen kannalta on kyseenalaista, voidaanko A:n B:lle maksamaa hinnanalennusta 4.000 pitää A:lle aiheutuneena vahinkona, kun hinnanalennuksen maksamisen jälkeen A on siinä asemassa, missä hän olisi ollut ilman kaupan virhettä. Vahinkona ovat siten ainakin 1.000 :n asianajokulut, mutta ei välttämättä enempää. Koska A:n ja D:n välillä ei ole sopimussuhdetta, joudutaan kuitenkin pohtimaan VahL: 5:1:n erityisedellytysten täyttymistä ottaen huomioon mm. isännöitsijän D professiovastuu ja varallisuusvahinkojen tyypillisyys isännöintitoiminnassa. 1 Vahingonkorvauksen 3 vuoden vanhentumisaika deliktisuhteessa A > D alkaa vahingon ilmi käymisestä 10.12.2005 (VanhL 7.1,3 ). Ei ole vanhentunut. Vakuutuskorvaus vanhentuu 1 vuodessa siitä, kun korvauksen hakija (tässä A) tiesi tai hänen piti tietää oikeudestaan korvaukseen (VSL 73.1 ). Vahingon ilmi käymisestä on kulunut yli vuosi, mutta tiedossa ei ole, milloin A sai tietää D:n vastuuvakuutusyhtiöstä. 2 Selosteesta ei käy ilmi, onko D tehnyt vahinkoilmoituksen; ilmeisesti on tehnyt, koska vakuutusyhtiö ei sen puuttumiseen vetoa A:n vaatimusta torjuessaan. Faktat eivät riitä arvioimaan, onko A:lla suora kannevalta vakuutusyhtiötä vastaan VSL 67 :n perusteella (lakiin perustuva vakuutus, D:n varattomuus, vakuutusta käytetty D:n mainonnassa). 3 Yhtiö on kuitenkin selvästi ilmaissut vahinkoa kärsineelle A:lle kielteisen kantansa korvausvaatimukseen 10.2.2007. Vaikka korvausvaatimusta ei ole tehnyt vakuutettu D ja 4 vaikka päätöstä ei ole annettu kirjallisesti, lienee katsottava VSL 68 :n sanamuodon suppean tulkinnan mukaisesti, että A:lle on syntynyt suora kannevalta yhtiötä vastaan tämän säännöksen perusteella. VSL 74 :ssä säädetty 3 vuoden kanneaika ei sitä vastoin edes ala kulua ennen kuin A on saanut kirjallisen korvauspäätöksen (ja tiedon tästä määräajasta). Kun kysymys on vakuutuskorvauksesta, A voi saada sille (siis 1.000-5.000 ) VSL 70.3 :ssä ja KorkoL 4.1 :ssä tarkoitetun viivästyskoron, joka alkaa juosta VSL 70.1 :n mukaan kuukauden kuluttua siitä, kun yhtiö sai (10.1.2007) tarvittavat tiedot korvausasian 1 2 3 4 A:n ja B:n välillä tehty sopimus vahingon korvaamisesta ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että D:n vastuu A:lle ja sitä myöden D:n vastuuvakuutusyhtiön vastuu perustuisi sopimukseen. Vahingonkorvauksen A-D vanhentuminen on eri asia kuin vakuutuskorvauksen vanhentuminen. Jos A:n oikeus vahingonkorvaukseen D:ltä on vanhentunut, ei D:n vakuutusyhtiökään voi olla siitä korvausvastuussa, koska D ei tällöin ole A:lle voimassa olevan oikeuden mukaan korvausvastuussa. Sillä, mitä vakuutuksia kiinteistönvälittäjä C:llä on tai pitää olla, ei ole tässä jutussa merkitystä. Tehtävässä oli ilmiselvä kirjoitusvirhe: 10.3.2007 pro 10.2.2007, joka ei onneksi jäänyt kuin muutamalta huomaamatta, kun A:n ilmoitettiin kääntyneen sinun puoleesi nyt eli siis 9.3.2007.
5 ratkaisemiseksi. Eli ilmeisesti siis 11.2.2007 lukien. Koron määrä on EKP:n viitekorko + 7 % (KorkoL 4.1 ja 12 ). 6 Tehtävä 2 (Halila) C:n omavelkainen takaus A:lle kattaa kiistatta a-kohdassa mainitun 100.000 E:n luoton, koska hän on mennyt juuri siitä takaukseen. Hän voi periä juoksevaa korkoa, jos luotto on ollut korollinen, ja perimiskustannukset, josta tästä on mainittu takaussitoumuksessa (takauslain 4 ). Nyt ei tästä ole sovittu. Yleistakaus on sinänsä hyväksyttävä takaussitoumus myös yksityistakaajan osalta. Jotta yleistakaussitoumus olisi yksityistakaajaan nähden aukoton, siinä tulisi mainita paitsi euromääräinen katto myös aikarajoitus. Sitä ei ole tässä tehty. Siksi takaaja vastaa takauslain 5 :n mukaan vain sellaisista pääveloista, joiden myöntämisen yhteydessä takaus on annettu tai jotka olivat syntyneet ennen takauksen antamista ja olivat tuolloin takaajan tiedossa. Kun C ei ole tästä sitoumuksesta kuullut, vaikuttaa siltä, ettei hän ole takausvastuussa b-kohdassa mainitusta saatavasta. Takauslain 9 :n mukaan yleistakauksen antanut takaaja ei vastaa sellaisista velallisen veloista, joita koskeva saamisoikeus on siirretty takauksen saaneelle velkojalle. Kun c-kohdassa mainittu saatava on juuri tällainen, C ei siitä vastaa, Takauslain 7 :n perusteella takausvastuuta voidaan sovitella Sovittelussa otetaan huomioon mm. takaajan maksukyky ja muut olosuhteet takausta annettaessa ja sen jälkeen. Oppikirjassa on todettu, että takauksen sovitteluun on suhtauduttu lainkäytössä pidättyvästi. Läheissuhteen purkautuminen ei mahdollista sovittelua, eikä lähtökohtaisesti liioin työttömyys. Takauksen syntymisen osalta on kiinnitettävä huomiota luotonantajan informaatiovelvollisuuteen. Jos se on laiminlyöty, voi seurauksena olla epävarsinainen sovittelu. Tässä tapauksessa informaatiovelvollisuutta ei ole kokonaan laiminlyöty. C:n kommentit viittaavat tietämättömyyteen yleistakauksesta, ei omavelkaisen takauksen perustilanteesta. Siksi vaikuttaa siltä, että epävarsinaisen sovittelun edellytyksiä ei ole. D on vastatakaaja ja vastuussa C:lle B:hen kohdistuvan regressin osalta. A:han nähden hänellä ei ole mitään velvoitteita, minkä vuoksi hän ei ole vastuussa tälle mistään. E on sen sijaan jälkitakaajana takausvastuussa A:lle. Jälkitakauksen lajista riippuu, onko E vastuussa heti päävelan eräännyttyä A:lle. Näin on asian laita, jos jälkitakaus on omavelkainen. Jos jälkitakaus on toissijainen, E on vastuussa vasta, kun C:n maksukyvyttömyys on todettu. 3 5 6 Monet selittivät, että vakuutusyhtiön muka tulisi maksaa A:lle tuottokorkoa tai samoin juoksutuksin määräytyvää viivästyskorkoa kuin mitä ehkä D:n tulisi maksaa. Lähes kaikissa vastauksissa vilisivät myös Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö, vaikka jo niinkin kauan sitten kuin 1.7.2002 voimaan tulleen KorkoL 12.1 :n mukaan viitekorosta päättää Euroopan keskuspankki...
Tehtävä oli monitahoinen, mutta sen ei olisi pitänyt olla kohtuuttoman hankala. Kysymys oli paljolti takaussitoumusten perusasioista ja lakitekstistä saatavasta informaatiosta. Tehtävä tuotti kuitenkin monelle hankaluuksia. 4 Tehtävä 3 (Hemmo) Kuten julkisyhteisön vastuun yhteydessä yleensäkin, on ensin tullut selvittää, onko kysymyksessä julkisen vallan käyttö vai ei. Kirjassa selostettu neuvontapalveluja koskeva oikeuskäytäntö antaa tukea myönteiselle vastaukselle. Julkisen vallan käyttöön liittyvä standardisäännös on tullut selostaa ja sitä soveltaa tapaukseen. Samoin julkisen vallan käytöstä seuraa, että puhtaat varallisuusvahingot (jollaisesta on kysymys) ovat korvauskelpoisia ilman lisäedellytyksiä. Tapauksen perusongelma on tuottamuksen olemassaolo standardisäännöksen valossa. Tältä osin on voitu viitata viranomaiseen kohdistuvaan korkeaan vaatimustasoon ja toisaalta siihen, että X on ilmoittanut antamansa tiedon olevan epävarma ja olevansa valmis tarkistamaan sen. Lopputuloksesta tuottamuksen olemassaolon suhteen voi esittää erilaisia mielipiteitä. Muutoksenhakuvaatimus ei sovellu tapaukseen, koska A ei ole minkään valituskelpoisen päätöksen kohteena. Jos tuottamuksen katsottaisiin olevan käsillä, A on epäilemättä myötävaikuttanut vahinkoon ilmoittamalla, ettei tiedon tarkistaminen ole aiheellista, mikä vähentää hänelle tulevaa korvausta. X:n tuottamuksesta mahdollisesti seuraava vastuu kanavoituu isännänvastuun mukaisesti kunnalle. Virkamies voi olla vastuussa vahingosta vain siltä osin kuin korvausta ei saada kunnalta perityksi. Jos kysymyksessä on vain lievä huolimattomuus, mikä on mahdollista ko. tilanteessa, ei virkamiehen toissijaista vastuuta synny lainkaan. Muussa tapauksessa vastuu rajoittuu kohtuulliseen korvaukseen. Tahallisuudesta ei selvästikään ole kysymys. Tehtävä 4 (Pönkä) a. Kuittauksen edellytykset? (Aurejärvi Hemmo, Velvoiteoikeuden oppikirja, ks. s. 184-192), 3/10. Aurejärven ja Hemmon oppikirjassa yksilöidyt kuittauksen edellytykset koskevat vain pakollista kuittausta. Näin ollen sopimuksen osapuolet voivat sopia kuittauksen toteuttamisesta mistään edellytyksistä riippumatta. Pakollisen kuittauksen edellytykset ovat seuraavat:
1 Saatavien samanlaatuisuus. Kuittaukseen soveltuvia ovat vain laadultaan yhtäläiset saatavat. Kuittaus tosin koskee lähes yksinomaan rahasaatavia, jotka kelpaavat kuittauksen kohteeksi niiden tosiasiallisesta arvosta ja suuruudesta riippumatta. Jos saamiset koskevat eri maiden valuuttaa, ne eivät ole lähtökohtaisesti samanlaatuisia. 2 Vastasaatavan perimiskelpoisuus. Vastasaatavan, jota kuittausilmoituksen tekijä ryhtyy perimään, tulee olla toteutettavissa vastoin velkasuhteen toisen osapuolen tahtoa. Vastasaatavan on siten oltava kannekelpoinen. Erääntymätön saatava ei yleensä ole vielä perimis- eikä kuittauskelpoinen, joskaan erääntymättömyys ei aina muodosta ehdotonta estettä kuittaukselle. Kun saamisoikeus on lakannut, se ei enää lähtökohtaisesti kelpaa kuittaamiseen. 3 Saamisten vastakkaisuus. Saamisoikeuksien on oltava vastakkain kuittaushetkellä. Saatavien ei ole kuitenkaan pakko kuulua samoille velkojille syntymisestään lähtien. Lisäksi asiayhteys (l. konneksisteetti) ei ole välttämätön, eli saamiset voivat pohjautua samaan oikeusperusteeseen, mutta yhtä hyvin ne voivat olla syntyneitä täysin toisistaan riippumatta. b. Sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen? (Hemmo, Velvoitteen vanhentuminen opintomoniste, ks. s. 10-11), 3/10. VanhL 4 :n mukaan velka vanhentuu kolmen vuoden kuluttua 5 7 :ssä tarkoitetusta ajankohdasta, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Vahingonkorvauksen ja muun hyvityksen vanhentumisajan alkamisesta säädetään VanhL 7 :ssä. Säännöksessä erotellaan sopimusrikkomukseen perustuva vastuu ja sopimuksenulkoinen vastuu. Sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen alkaa siitä, kun ostaja (tai vastaavassa asemassa oleva suorituksen vastaanottaja) on havainnut virheen tai puutteen suorituksessa tai kun hänen olisi pitänyt se havaita. Suorituksen vastaanottavalla osapuolella on normaalisti suorituksen sopimuksenmukaisuutta koskeva tarkastusvelvollisuus, ja vanhentuminen alkaa siitä, kun sopimusrikkomuksen olisi asianmukaisen tarkastuksen perusteella pitänyt tulla tietoon, vaikka tosiasiallista tietoisuutta ei tässä vaiheessa olisikaan syntynyt. Jos virhe on sellainen, että se ilmenee vasta pidemmän ajan kuluttua, saattaa vanhentuminen alkaa olennaisesti suorituksen vastaanottamista myöhäisemmästä ajankohdasta. VahL 7.2 :n mukaan mm. sopimusrikkomukseen perustuvan korvauksen tai hyvityksen vanhentuminen on kuitenkin katkaistava ennen kuin kymmenen vuotta on kulunut sopimusrikkomuksesta taikka vahinkoon johtaneesta tai edun palautuksen perustana olevasta tapahtumasta. Sääntelyllä pyritään välttymään tilanteilta, joissa vastuu voisi olla avoinna hyvinkin pitkään, esimerkiksi vuosikymmeniä. c. Vakuutuksenottajan tai vakuutetun tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin oikeusseuraamukset vahinkovakuutuksessa? (Hoppu Hemmo, Vakuutusoikeuden opintomoniste, ks. s. 21-24), 4/10. Viimeinen tehtävä edellytti selvästi laajimman kokonaisuuden hallitsemista. Täysien pisteiden saaminen edellytti kahden osakokonaisuuden pääpiirteistä hallitsemista: 1. tiedon- 5
antovelvollisuuden laiminlyönnin oikeusseuraamukset vahinkotapahtuman satuttua ja 2. kyseisen laiminlyönnin vaikutukset silloin, kun menettely on tullut vakuutuksenantajan tietoon vakuutuskauden aikana ilman, että vahinkotapahtumaa olisi sattunut. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tiedonantovelvollisuutta täyttäessään menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutuksenantajaa (VSL 23.1 ). Vilpillisyys on kysymyksessä, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tietoinen antamansa vastauksen virheellisyydestä ja pyrkii näin menettelemällä saamaan taloudellista hyötyä. Vakuutuksenantajalla on lähtökohtaisesti oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut vaikka vakuutus raukeaisi vakuutuksenottajan tai vakuutetun vilpillisen menettelyn vuoksi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se evätä (VSL 23.2 ). Vakuutuksenottaja tai vakuutettu menettelee tahallisesti tietäessään antamansa tiedot vääriksi, mutta kysymys ei ole vilpillisestä menettelystä, jos virheellisten tietojen antamisella ei pyritä saamaan vakuutuksen nojalla perusteetonta hyötyä. Jos tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on johtunut huolimattomuudesta, jota on pidettävä vähäisenä, vakuutuksenantajan on suoritettava vakuutustapahtumaan perustuva korvaus vakuutusehtojen mukaisesti. Korvausta voidaan siten alentaa tai se voidaan evätä vain törkeän huolimattomuuden ja tavallisen huolimattomuuden perusteella.. Tiedonantovirhe tule useimmiten ilmi vakuutustapahtuman jälkeen, jolloin joudutaan edellä selostettujen periaatteiden mukaan arvioimaan korvauksen alentamista tai epäämistä. Vakuutuksenantajalla on kuitenkin oikeus vedota ilmitulleeseen tiedonantovirheeseen vakuutustapahtuman sattumisesta riippumatta, jos hän esimerkiksi saa tiedonantovirheen tietoonsa vakuutuskauden aikana. Tällöin ei ole merkitystä sillä, onko vakuutuksenottaja tai vakuutettu syyllistynyt vilppiin, tahallisuuteen tai vähäistä suurempaan huolimattomuuteen tiedonantovelvollisuutta täyttäessään. Vakuutuksenantaja voi vedota tiedonantovirheeseen, vaikka vakuutuksenottaja tai vakuutettu on syyllistynyt vain vähäiseen huolimattomuuteen tai ollut vilpittömässä mielessä virheellisen tiedon antaessaan. Oikeusseuraamuksina tulevat tällöin kysymykseen vakuutussopimuksen irtisanominen tai sopimuksen ehtojen muuttaminen. Vakuutuksenantajalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutus päättymään vakuutuskauden aikana, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tietoja ja jos vakuutuksenantaja oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta (VSL 15.1,1 ). Kun vakuutuksenantajalla on vilpittömässä mielessä tai lievää huolimattomuutta osoittaen annetun virheellisen tiedon tapauksessa oikeus vain irtisanoa vakuutus tai muuttaa vakuutusehtoja tulevaisuuteen nähden, ei virheinformaatiolla ole näissä tapauksissa taannehtivaa vaikutusta. Vakuutuksenantajalla on vakuutuksenottajan tai vakuutetun antamien virheellisten tietojen perusteella oikeus vakuutuskauden aikana myös muuttaa vakuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan uusia olosuhteita (VSL 18.1 ). Tällaiseen muutokseen vakuutuksenantajalla on oikeus sekä silloin, kun vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuksen myöntämistä antanut virheellisiä tietoja sekä silloin, kun he ovat laiminlyöneet virheellisten tietojen oikaisuvelvollisuuden. Vakuutusmaksun tai sopimusehtojen muutta- 6
minen ei myöskään edellytä, että vakuutuksenottaja tai vakuutettu olisi syyllistynyt tuottamukseen virheellisiä tietoja antaessaan, vaan myös hyvässä uskossa annetut virheelliset tiedot oikeuttavat vakuutuksenantajan muuttamaan maksua ja ehtoja. 7