El-Meri. maskottina merikotkan poikaset. Merieläkeläisyhdistysten keskusliitto ry:n äänenkannattaja. Numero 2 Marraskuu 2012.



Samankaltaiset tiedostot
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Lucia-päivä

Sukuseuran matka Pietariin

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

苏 州 (Suzhou)

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

o l l a käydä Samir kertoo:

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Keskiviikko

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

EP Senioripoliisit. Tapaaminen ti

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

ma-su 11 17, klo 17 päivän viimeinen opastus museoalueelle, talviaikaan ma-pe 9-15.

Keskiviikko

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Syysmatka Montenegroon

Preesens, imperfekti ja perfekti

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa vuotias koulumme vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

Vesteristen kesäretki Rautalammilla Photos from Vesterinen's summerhappenings (56) Kuvat, photos Jorma A.

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu

Kolmannen luokan luokkalehti

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Ritva bingo-emäntänä VANA

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Matkakertomus Busiasta

Maanantai : Aktiivinen alku viikolle

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää puh Sivu 0

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

TOP-jakso Isle of Wight saarella

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Marraskuun tapahtumat

NAANTALIN VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNTA 1/2014 VETERAANIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS /MUISTIO

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/

Pohjois-Viro

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Se alkoi sateessa Ja sateeseen se myös päättyi

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

JOKA -pronomini. joka ja mikä

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Council Meting Portugal

Lapin marttojen kylpylämatka Saarenmaalle ja Tallinnaan

KESKUSTELUTEHTÄVIÄ MATKUSTUS

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Keski-Suomen Yrittäjänaiset:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Toimintakertomus 2018

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Vierailulla Urho Kekkosen museossa

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

POP UP kahvilapäivä

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

Yhdistyksen toiminnan esittely

Sieravuori Teksti Arno Wächter Kuvat Eero Oja Sieravuori Sieravuori Perjantaina, Lauantaiaamu Atte Kainulainen

Transkriptio:

Merieläkeläisyhdistysten keskusliitto ry:n äänenkannattaja El-Meri Numero 2 Marraskuu 2012 kesän kuulumisia: Helsinkiläisten matkat hämeenlinna ja kemiö kotkalaiset hyökyllä ja lehmän konsertissa vaasalaiset virossa ja raippaluodossa oululaiset perinneruokatapahtumassa maskottina merikotkan poikaset Merimiestarina Australian kirjeenvaihtajaltamme! seuraa toimintaamme myös netissä: www.merielakelaiset.fi

keskusliitto 03 Puheenjohtajalta Liiton kuulumiset 04 Kuulumisia meiltä ja merien takaa Pikku-uutisia, ajankohtaista yhdistyksiltä ym. 05 Tallink to Spa Muistoja kevään kylpyläreissulta Yhdistykset 6-7 Helsinki Matkat Hämeenlinnaan ja Kemiöön 8 Kotka Kesän kuulumiset, Hyökyn tapaaminen ja konsertti Lehmässä 9 Vaasa Kesäretket Viroon ja kotisaaristoon 10-11 Oulu Kesän kahvitapaamiset ja perinneruokatapahtuma Hietasaaressa 12 Turku Jäsentapaamis- ja kokoontumispaikat sekä ajat kolumnit, muistelmat 12 Merenkulun näkymät Varustamoyhdistyksen tilannekatsaus 13 Merikotka lemmikkinä Reijon tarina merikotkan poikasista laivassa 14 Mennyttä kesää muistellen Timppa arvioi menneen kesän tapahtumia Kansikuva: Seppo Nieminen m/s Keppo Sisäkannen kuvat Seppo Nieminen ja Kalevi Riikonen 2 El-Meri www.merielakelaiset.fi

Puheenjohtajalta Merieläkeläinen kädessäsi on painoasultaan uudistunut El-Meri. Keskusliiton kokous päätti keväällä 2011 uudistaa tiedottamista sekä painetulla tekstillä että internetissä (omat sivut osoitteessa http://www.merielakelaiset.fi) mikäli taloudelliset resurssit riittäisivät. Olemme myymällä ilmoitustilaa sekä MEK:n tuella mahdollistaneen lehden ilmestymisen ja tähän pyrimme myös jatkossakin. Täytyy kuitenkin muistaa, että lehdessä ei voi olla pelkkiä mainoksia vaan sen tärkeänä tehtävänä on kertoa jäsenyhdistysten toiminnasta sekä tarinoita ja tapahtumia merenkävijöiden työuralta. Lehti julkaistaan myös netissä. Huomioikaa että lehden lukijoina voitte osallistua ja vaikuttaa lehden sisältöön kirjoittamalla juttuja lehteen.julkaisukynnyksen ylittäminen ei ole vaikeaa eikä tarvitse pelätä epäonnistumisia. Saamalla paljon tarinoita saamme lehdestä luettavan ja voimme ensi numerossa yrittää 24 sivuista versiota joka ilmestyy maaliskuussa 2013. Merieläkeläisiä on viimeisen tiedon mukaan enemmän kuin aktiivisessa työelämässä (noin 8300 kpl). Keskusliittoon jossa on 6 jäsenyhdistystä kuuluu noin 500 jäsentä. Jäsenmäärä ei ole kasvamassa vaan päinvastoin se pysynyt aika vakiona. Tuntuu siltä että ei haluta tavata entisiä seilauskavereita vaan piiloudutaan hyttiin. Yhdistykset kokoontuvat noin kerran viikossa johonkin omaan tai vuokrattuun tilaan jossa juodaan kahvia ja keskustellaan nykymaailman ja entisaikojen menosta. Jos rahat riittävät niin tehdään teatterimatkoja sekä käydään bussiretkillä lähiympäristössä. Keskusliitto on järjestänyt vuosittain myöskin kylpylämatkoja johon yhdistykset ja keskusliitto ovat myöntänee avustuksia. Keskusliiton osuus on ollut pelkkien matkakustannuksien korvaus kylpylään. Vuoden lopussa on tehty pikkujouluristeily Tukholmaan tänäkin vuonna osallistujia 73 kappaletta. Paljon on esitetty kysymyksiä siitä miksi esim Porin seudulla tai muualla Suomessa ei ole merieläkeläisyhdistyksiä. Yhteenottoja on ollut mutta innostus on sammunut. Selvää on että jokainen yhdistys tarvitsee aktiivisia ihmisiä jotka ottavat hoitaakseen yhdistyksen toiminnan se ei vaadi mitään rakettitiedettä vaan halua osallistua ja auttaa. Keskusliitto on valmis auttamaan uusien yhdistysten perustamisessa omien resurssiensa mukaan. Kaikki vinkit jäsenmäärän lisäämiseksi ovat tarpeen. Samalla toivoisin, että Lounais-Suomessa löytyisi sopu ja unohdettaisiin vanhat erimielisyydet. Lopuksi toivotan kaikille lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta. Tapio Nurminen Päätoimittaja Tapio Nurminen Yhdistysten toimitus: Pentti Ojanen, Helsinki Tuula Valjus, Kotka Pekka Teräväinen, Turku Sirpa Kaikkonen, Vaasa Timo Haipus, Oulu Ulkopuoliset avustajat: Reijo Simojoki, Fremantle WA Australia Timo Nenonen, Helsinki Sivunvalmistus Painomiehet/Haipeli Oy Painopaikka Painomiehet/Haipeli Oy Oulunsalo El-Meri www.merielakelaiset.fi 3

Kuulumisia meiltä ja merien takaa Joulunodotusta Helsingissä! Tiistaina 11.12. kerholla perinteinen glögitilaisuus alkaen klo 9.30. Sunnuntaina 18.12. joulumyyjäiset jouluaiheisine leivonnaisineen ja arpajaisineen klo 10 13. Sitten päästäänkin kodin jouluvalmisteuihin. Oululaisten pikkujoulu! Pikkujoulu vietetään itsenäisyyspäivänä, eli 5.12. klo 14 alkaen Varjakan kartanossa Oulunsalon Varjakassa. Paikka on tunnelmallinen, vanhaa Varjakan sahan rakennuksia ja pihapiiriä. Vaasalaisten kuulumisia! Vaasassa vaihtui puheenjohtaja. Pitkäaikainen pj. Veikko Malmi muutti Pirkanmaalle Virroille ja halusi luopua tehtävästään pitkän matkan vuoksi. Hänen tilalleen valittiin Rainer Kallio.. Veikko on edelleen tiiviissä yhteyksissä Vaasaan ja muuallekin Suomeen vanhoihin seilauskavereihinsa. Vaasalaisten pikkujoulu! Vaasalaiset voivat osallistua yhteisesti Länsi-Suomen osaston kanssa pikkujouluun Sramppenilla, sisäsatamassa. Viime kokouksen yhteydessä vaasalaiset kävivät syömässä pikkujouluaterian Härmän Kylpyläravintolassa. Ilmoitusasiaa Kotkasta! Joulumyyjäiset 07.12.2012 klo 11.00 alkaen Kotkan Seurakuntakeskuksessa. Myytävänä Hernekeittoa, leivonnaisia, kahvia, käsitöitä, ym. Arpajaiset. Tervetuloa! Kotkalaisten pikkujoulu! Pikkujoulua vietämme Ravintola Vaustissa ke. 12.12.2012 klo 17 alkaen. Perinteinen joulumenyy, Joulupukkikin varmaan saapuu paikalle Ilmoitelkaa tulostanne Tuulalle Puh 050 5614771. Kaikki jäsenet tervetuloa! TÄYSIÄVUOSIA Heino Kovanen 70 v. 2.11.2012 Helsingin seudun merieläkeläisten toiminnantarkastaja. Anneli Kovanen 70 v. 29.11.2012 Helsingin seudun merieläkeläisten yhdistyksestä. Pentti Manninen 70 v. 24.12.2012 Helsingin seudun merieläkeläisten yhdistyksestä. (Joulun lapsi) IN MEMORIAM Pekka Sakkelin Pitkäaikainen yhdistyksemme jäsen, stuertti Pekka Juhani Sakkelin synt. 10.06.1940 Haminassa, nukkui pois 12.07.2012 KOKS:ssa Pekkaa muistaen Kymenlaakson merieläkeläiset ry Antero Pöykiö Pitkäaikainen yhdistyksemme jäsen, konemestari Antero Pöykiö synt. 02.02.1942, nukkui yllättäen pois 11.09.2012. Anteron muistoa kunnioittaen Oulun merieläkeläiset ry kevennystä arkeen, pieni englanninkielen käännösharjoitus A man returns home a day early after a business trip. It s after midnight. While in the taxi home, he asks the cabby if he ll be witness to his wife s adultery, which he suspects. For 100 $, the cabby agrees. On arriving home, the husband and the cabby tip toe to ythe bedroom. The husband switches on the the light, yanks the blankets back and there is his wife in bed with another man! The husband puts a gun to the naked man s head. The wife shouts, Don t do it! I lied when I told you I inherited money. HE paid for the Porsche I gave you. HE paid for our new cabin cruiser. HE pais for your private box at the football grounds. HE paid for our house on the Riviera. HE paid for your Hawaiin golf vacation. HE paid for our country club membership, and HE even pays some of our household bills! Shaking his head, the husband lowers the gun. He looks over at thetaxi driver and asks, What do you think? The taxi driver without hesitation replies, I d cover him up before he gets a chill. Jutun lähetti Reijo Simojoki, Australia 4 El-Meri www.merielakelaiset.fi

tallink to spa Tapio Nurminen Yläkuva: Tervehtynyt ja kuntoutunut porukka kotiinlähdössä. Oikealla: Vaikka kylpylässä oli omakin kampaamo niin porukastakin löytyi kampaaja. Merieläkeläisten kuntoloman kohde oli tänä keväänä jälleen Pirita Top Spa, Tallinnan suurin kylpylä, jonne lähdimme 15. huhtikuuta. Se on vuonna 1980 rakennettu Moskovan olympialaisten purjehduskilpailuja varten ja ulkomuodoltaan muistuttaakin katamaraania. Arvostettuna arkkitehtuurikohteena se kuuluu museoviraston suojelukohteisiin. Kylpylää on vuosien varrella entisöity vastaamaan paremmin nykyaikaisen terveyskylpylän vaatimuksia, vaikka se onkin suojelukohteena ollut haasteellista. Matkaan lähti 26 merieläkeläistä joista viisi oli Turusta, yksi Kymenlaaksosta ja yksi Kemistä sekä loput Helsingistä. Matkat suoritettiin ms Star ja Supersitar aluksilla. Perillä Tallinnassa oli bussikuljetus suoraan hotelliin. Hotelli sijaitsee merenrannalla Pirita-joen suulla lyhyen matkan päässä Tallinnan keskustasta. Hotellista on hyvät bussiyhteydet Tallinnan keskustaan. Yli 65-vuotiaat ulkomaalaiset saavatkin keväällä matkustaa ilmaiseksi Tallinnan alueen busseissa. Taksimatka maksoi noin kahdeksan euroa per suunta. Ainoastaan toisen kerroksen huoneisiin pääsee hissillä, muihin majoituskerroksiin kuljetaan toisen kerroksen kautta portaita pitkin. Kuntoviikkolaisten huoneet sijaitsivat merenpuolella joissa oli mahdollisuus seurata Tallinnan sataman sekä Suomenlahden vilkasta laivaliikennettä. Hoidot ja palvelut jotka kuului pakettiin, oli neljä kappaletta sekä sen lisäksi pystyi ostamaan lisähoitoja. Lisähoidot olivat ajallisesti pidempiä kuin pakettiin kuuluneet hoidot. Hoitojen ja ruuan laatu olivat hyviä. Ruokaa jota oli vähän turhankin usein tarjolla oli riittävästi joten nälkä ei todellakaan päässyt yllättämään. Hoitojen lomassa päätettiin käydä tutumassa Tallinnan TV-torniin joka oli juuri aukaistu yleisölle. Saavuttuamme tornille meille ilmoitettiin, että torni on suljettu yksityistilaisuuden vuoksi. Yritimme myöskin Merimuseoon mutta sekin oli suljettu jolloin päätimme palata takaisin kylpylään. Hotellin aulassa sijaitsi myös myymälä, optikkoliike, pelikasino ja apteekki. Myymälä myi edelleen suomalaisia iltalehtiä jotka olivat edellispäiväsiä. Onneksi huoneessa oli Tv josta näkyi Ylen kanavia joten pystyimme seuraamaan kotimaan tapahtumia. Maanantaina sekä keskiviikkona oli yläkerroksen ravintolatiloissa illanviettoa karaokelaiteineen sekä erilaisia seurapelejä sekä tanssia karaoken tahdissa. Iltojen vetäjä oli vaihtunut viimekertaisesta pitäjästä mieheksi. Hän piti omasta lauluäänestään vaikka yleisö olikin eri mieltä. Omastakin porukasta löytyi muutama laulaja sekä tanssijoita. Torstaina palasimme takaisin Helsinkiin ainakin oman kokemukseni perustella levänneenä rentoutuneena ja uskoisin muiden osallistujien yhtyvän tähän. El-Meri www.merielakelaiset.fi 5

kulttuuria ja historiaa helsinkiläisille Pentti Ojanen Kuvat Hannu Hulkkonen Hämeenlinna ja Riihimäki Toukokuun 3. päivä täyttyi bussi Helsingin Pirkkolassa kun 41 yhdistyksen jäsentä aloitti retkensä Hämeenlinnaan. Perillä odotti opas torin varrella. Hänen johdollaan tutustuttiin ensin kaupungin nähtävyyksiin ja arkkitehtuuriin. Matka jatkui Ahvenistolle, missä oppaan asiantuntevalla selostuksella saatiin palautettua muistiin vuoden 1952 kesäolympialaisten tapahtumia kuten viisiottelun, miekkailun, ratsastuksen, soudun, jousiammunnan ja uimahyppyjen suorituspaikat. Niissä kisoissa oli suomalaisillakin jonkinlaisia menestyksiä. Matka jatkui sitten Hämeenlinnan toiselle puolelle Aulangon maisemiin. Aulangon huipulla ihailtiin hetki alhaalla levittäytyvää näköalaa. Siirryttiin sen jälkeen Inkalan Kartanoon lounaalle ja matkan varrella ohitimme olympialaisiin osallistuneiden neuvostoliittolaisten osallistujien majapaikan. Maittavan lounaan jälkeen matka jatkui Riihimäelle missä oli liput varattuna Riihimäen kaupungin teatteriin katsomaan Englantiin sijoittuvaan vakoilutarinaan 39 askelta. Helsinkiin palasimme illansuussa entistä rikkaampana historian havinasta. Kemiönsaari ja Taalintehdas Syyskuun lopulla suuntasimme 39 hengen voimin Kemiönsaarelle ja Taalintehtaan maisemiin. Ensimmäisen kohteemme - Kemiön kirkko - edessä meitä odotti paikallinen opas joka perehdytti meidät Pyhän Andreaksen kirkon historiaan. Kirkko on yksi vanhimmista harmaakivikirkoista Suomessa. Kirkon torni rakennettiin tuhoisan tulipalon jälkeen 1781. Kirkko on omistettu Neitsyt Marialle. Lasimaalauksen kirkon alttariikkunassa lahjoitti seudun oma poika Amos Anderson ja sen on piirtänyt professori Armas Lindgren. Matka jatkui Sagalundiin joka on yksi maamme vanhemmista kotiseutumuseoista, joka esittelee Suomen ruotsinkielisen rannikkoseudun talonpoikaista rakennusperinnettä ja asumiskuttuuria. Museon alueella on yli kaksikymmentä erilaista saariston ja rannikon vanhaa rakennusta. Opettaja Nils Oskar Jansson perusti Vretan kansakoulun yhteyteen puutarhan 1886 ja Sagalundin kotiseutumuseutumuseon 1900. Opettajan työn ohella Jansson keräsi ja dokumentoi oman kotisaarensa menneisyyttä. Museopuistoon siirrettiin ensimmäiset rakennukset 1900-luvun alkupuolella. Sagalundin huvila rakennettiin 1911 museopuistoon Nils Oskar Janssonin ja hänen työtoverinssa Adele Wemanin eläkeläisasunnoksi. Sagalundin kierros päättyi Cafe Ade len herkulliseen lohikeittoon. Kylläisinä jatkoimme matkaa Söderlångvik iin Amos Andersonin museoon. Museo avattiin 1965 ja on auki yleisölle kesäisin. Museossa on noin sadan maalauksen lisäksi pienoisveistoksia ja grafiikkaa. Painopiste on 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa taiteessa. Vuonna 1927 Söderlångvikin kartano siirtyi Taalintehtaan osakeyhtiölta Amos Andersonille. Testamentissaan Amos Anderson määräsi perustamansa yhdistyksen, Föreningen Konstsamfundet, ainoaksi perijäkseen. Yhdistys vastaa nykyään tilan metsäalueista, viljelyksistä ja puutarhasta. Tila tuottaa omenanviljelyn lisäksi tomaatteja ja kukkia. Retkemme päätteeksi tutustuimme Taalintehtaan Ruukin historiaan. Ruukin masuunin taustasta ja toiminnasta saimme havainnollista tietoa Ruukin museossa sijaitsevan masuunin alueen pienoismallin kautta. Pää täynnä historiaa ja myöskin tietoa paikkakunnan nykyajasta alkoi kotimatka ja perillä Helsingissä olimme illansuussa. Kuvat: Ylh.vasemmalla, Kemiön kirkko. Ylh.oikealla, kiertokoululaiset. Oik.keskellä, Aamoksen haamu. Alhaalla, kiertokoululaiset ulkoilee. 6 El-Meri www.merielakelaiset.fi

El-Meri www.merielakelaiset.fi 7

terveisiä kotkasta! Tuula Valjus Kuvat ylh.vas. Hyökyn kippari Patu, tyttöjoukkomme piirittämänä kaijalla. Alh. Tunnelmaa Lehmässä Tapaaminen Hyökyllä Keskiviikkona 25.7 2012 n. klo. 13.00 kokoonnuimme perinteiselle sopalle S/S Hyökylle Kotkan Kantasatamaan. Pienen aikataulusekaannuksen takia soppa vaihtui gillimakkaraksi kaikkine lisukkeineen, mutta meitä se ei haitannut. Rami kumppaneineen grillasi maistuvat makkarat jotka nautittiin kyytipojan kera. Soittajamme Esa ei ehtinyt mukaan muilta kiireiltään, mutta iltapäivä sujui mukavasti menneitä muistellen ja pohdittiin hiukan tulevaisuuttakin. Kippari-Patu on myymässä jo legendaariseksi muodostunutta Hyöky-alustaan. Mietimme, oliko viimeinen kerta kun me merieläkeläiset saimme epävirallisesti avata Kotkan Meripäivät S/S Hyökyllä. Pohdimme myös, missä kerhomme kokoontuu alkavana syksynä. Tornatorilla olevan kerhotilan vuokraa taloyhtiö nosti n. 150 %, joten meidän budjetillamme se on mahdoton tilanne. Syksyn alkaessa Kotkan kaupunki tuli hätiin ja järjesti tälläisille pienille yhdistyksille kokoontumis/toimitilat Satamakatu 1:n. Kiitokset kaupungille. saimme aloittaa syksyn toiminnan reippain mielin. Lehmässä nautittiin kesästä Kotkalainen Iiro Lempinen ja Esa Honkanen voittivat viime vuonna järjestetyn Kotka-laulukilpailun tekemällään biisillä Lehmäsaareen palmun alle. Soitin Iiro Lempiselle talvella ja kerroin, että meillä on nyt tämä laulu ja on tää Lehmäsaarikin lähellä, niin järjestettäisiinkö joku tilaisuus, kertoi Esa. Esa on mukana Kymenlaakson merieläkeläisissä ja niin mekin innoistuimme mukaan järjestelyihin. Mukana oli myös Kotkan MEPA ja Kotkan seudun Kulttuuridemokraatit, jonka puheenjohtaja Esa myös on, sekä Kotkan Musiikkidirectorit. Lauantaina 27 heinäkuuta Lehmäsaareen kokoontui porukkaa kuuntelemaan Kvintetti Vanha Puosun solisteineen esittämiä 50-luvun iskelmiä. Bändissä soittivat Timo Peltola basso, Risto Ranta rummut, Iiro Lempinen kitara ja laulu, Mane Hyytiä alttosaksofoni, Heikki Kauppinen klarinetti ja Esa Honkanen kurttu. Laulusolisteina Ritva Saarentaa ja Viola Toikka. Illan aikana kuultiin sellaisia lauluja kuin Capri, Isatanbul, Afrikan tähti, Alohaoe, Maruzella ja Karavaani sekä orkesterin itse tekemiään lauluja, esimerkiksi laulun taatelipalmuun kiipeävästä Kekkosesta. Tämä on Suomen kesässä parasta, kun on ihmisiä, musiikkia ja hieno paikka, ja kaikilla on kivaa, totesi Esa. 8 El-Meri www.merielakelaiset.fi

vaasan seudun merieläkeläiset Sirpa Kaikkonen Kesän kuulumiset Kevättapaamiset alkoivat uusia tapahtumia suunnitellen. Mitä kivaa olisi tarjolla meille aktiivisille eläkeläisille ja mitkä olisivat mahdollisuudet toteuttaa ne? Olihan meillä tarkoitus lähteä Gotlantiin, joka olisi varmasti mieltä hyväilevää luonnonkauneuden takia, mutta matkoja ei löytynyt räätälöitynä sopiviksi. Olivat kalliita ja yhteydet huonosti suuniteltuja ei muuta, tuli piste sille retkelle. Vaasan kaupungin teatteriin tuli hyvä esitys, Mielensäpahoittaja. Sitä lähdimme katsomaan porukalla. Tulihan se kylpylälomakin sitten mieleen. Osa meistä lähtikin Pärnuun. Viikko vierähti kaikenlaisissa hemmotteluhoidoissa. Sääkin suosi matkaamme, oli aurinkoa ja lämpöä. Kesäkuun alussa teimme matkan lähiympäristöön, Raippaluotoon. Meitä oli parisenkymmentä saaristoretkelle lähtevää. Linja-auto tilattiin ja saaristo-opas matkalle mukaan. Aloitimme retken saaristokirkosta, joka oli tuotu sinne joskus 1700 luvulla hirsikasana jääteitse. Sitten se oli kasattu ja rakennettu paikan päällä valmiiksi. Sieltä matka jatkui maailmanperintöalueelle joka on suojeltua aluetta. Saltkarentornista oli mahtavat maisemat. Tulihan siinä jo nälkäkin reittiä kiertäessä. Menimme viihtyisään ja hyvää ruokaa tarjoavaan ravintola Arkeniin, joka on kalasatamassa kauniilla paikalla. Paikka oli maineensa veroinen ja nautimme ruuasta. Saaristossa on idyllisiä pikkukauppoja, menimme ostoksille ja tarjolla oli paikallisia tuotteita kalaa, leipää ja saaristolaisten tekemiä kädentaitotöitä, kaikkea näitä tuli ostettua. Koko päivä siinä meillä meni ja paljon tietoa saimme lähialueelta. Kaunis saaristo meillä on täällä, suosittelen paikkaa, on nähtävyyden arvoinen. Lopulta saavuttiin kaupungin talolle takaisin mistä matka alkoikin. Toivotimme kaikille hyvää kesää ja syksyllä tapaamme jälleen. Liitteenä muutamia valokuvia meidän retkiltä. Kuvat ylhäältä alaspäin: Pärnussa, Margot, Anna, Gunnel ja kuski. Tallinassa, Aatu ja Rainer. Pärnussa, Sirpa ja runoilija. Rantamaisema Saltkarenin tornista. Raippaluodon retkiporukkaa. El-Meri www.merielakelaiset.fi 9

Pohjoisen valoisa kesä Timo Haipus Aaro työnsä ääressä Hietasaaren keittiössä, hyvää ja terveellistä sapuskaa syntyi. Oulussa kesä meni nopsaan. Tapahtumia oli runsaasti, joka toinen keskiviikko kympinkahvit, tosin kello 12, aikamuutos johtui pitkämatkalaisten toiveesta ja hyvin se kahvi ja juttu maistui tähänkin kellonaikaan. Tapahtumapaikkana oli tietenkin yhdistyksen kesäpaikka Oulun Hietasaaressa. Kesän muita tapahtumia oli jo keväällä pidetyt majan kunnostustalkoot. Pihan ja majan kunnostustöitä tehtiin pitkin kesää ja tätä kirjoittaessa nyt syksyllä on menossa piha-alueen raivaus- ja puhdistustalkoot. Nyt otetaan metsältä takaisin sille vuosien kuluessa menetetyt pihapiirinalueet jotka oli viilliintynyt heinikko ja risukko vallannut. Kesän muita tapahtumia oli teatteriretki naapurikuntaan Liminkaan. Siellä paikallinen harrastajateatteri esitti näytöksen kesäteatterissaan. Saimme siellä hyvän vastaanoton, meitä kohdeltiin kunniavieraina. Istuimme eturivissä, vartavasten meille varatuilla paikoilla. Kaikesta näki, että teatterin ohjaaja/johtaja on vanha merimies, hän osasi homman. Heinäkuussa pidimme Hietasaaressa grilli- ja savustustapahtuman. Savustimme siikoja ja paistoimme räiskäleitä. Grilliin emme koskeneetkaan, koska muu tarjonta oli riittävän runsasta ja hyvää. Kesän päätapaus oli Perinneruokatapahtuma. Siinä tarjosimme purjelaivaaikakaudelta peräisin olevalla reseptillä tehtyä suolalihaa, rootmuusin ja pikkelsin kera. Kokkina toiminut Aaro Nahkuri, joka tunnettiin laivoissa Aaro Einarina hoiti sapuskapuolen kiitettävästi. Suolaliha oli tuttu ruoka, varsinkin merimiesurani ensimmäisen vuosikymmenen aikana kertoi Aaro. Purjelaivoissa ruoka oli valmistettu puhvelinlihasta. Puhvelinlihan loputtua se korvattiin Pampaksen härällä jota vielä 60-luvulla sai tynnyreihin suolattuna, Aaro jatkoi. Pampaksen härkää, puhvelinlihasta puhumattakaan, ei ollut nyt saatavilla, joten liha tilattiin oululaisesta erikoisliikkeestä tarkkojen ohjeiden evästäminä. Muu proviantti hankittiin lähikaupoista Pikkelsiä käytiin ostamassa Ruotsista, etsimäämme Piccalilli-pikkelsiä emme löytäneet, kertoi toinen moottoripyörillä hankintareissun tehneistä pikkelsipojista, Seppo Hannula. Muitakin valmisteluja oli; -teltat, -pöydät, -tuolit, jne. joiden lisäksi puuhaporukka rukoili vielä iltaisin hyvää säätä tapahtuman ajaksi. Tämä onnistuikin, aurinko paistoi lämpöisesti koko juhlan ajan ja suvi oli kauneimmillaan maaseutumaisessa juhlaympäristössä. Ihmisiä saapui juhlapaikalle hyvissä ajoin. Perinteinen merimiesmusiikki otti tulijat vastaan piha-alueella. Kaiuttimista kaikui vanhat tutut kappaleet: Zeeman, Die Gitarre und Das Meer, La Paloma, jne. alkuperäisten esittäjien esittyksinä kuin konsanaan saksalaisessa satamakapakassa kauan sitten. Tarjoiluvatien tyhjentyessä messikallena häärinyt Seppo Haipus loihti noutopöytään hetkessä lisää safkaa. Byssäapulaisen roolissa touhunnut Pentti Eskonniemi hoiteli kahvitermoksia. Vierasjoukosta Timppa Nenonen tapasi yllätyksekseen vanhoja seilaus- ja merikoulukavereitaan. Törmäsen Martti seilasi Timpan kanssa s/s Oinaksessa vuonna 1957. Pojat olivat viimeksi tavanneet joskus 70-luvulla. Komulan Veikko oli Merikoulussa Timpan kanssa samalla luokalla. Heidänkin viimeisestä tapaamisesta oli kulunut vuosia. Juttua ja muistelemista riitti vanhojen merenkyntäjien kesken. Niissä muisteltiin myös milloin oli viimeksi syöty suolalihaa. Paikalla oli myös Olli Salo. Vaasasta 50-luvulla merelle lähtenyt, nykyisin Ruotsissa asuva maailmankiertäjä. Hän oli saapunut juhlaan vaimonsa kanssa Ruotsista. Pariskunta oli tehnyt hiljattain Kiinan matkan. Olli esitteli hienoja matka- ja hääkuvia, sekä kertoi eksoottisesta matkastaan. Paikalle pyöräili myös Mepan entinen pohjoisen asiamies, Aisku Pohjola. Hänkin tapasi vanhoja tuttujaan, joita löytyikin paljon. Näin kului aurinkoinen päivä Oulun Hietasaaressa. Nautimme siitä ja suolalihasta. Parasta tapahtumassa oli iloinen ja välitön seurustelu. Tapahtuma tullaan uusimaan tulevina kesinä. Syksyn tullen kokoontumiset ovat alkaneet entiseen tapaan Aleksinkulmassa, kokoonnumme kerran kuussa, aikataulu löytyy netistä www.merielakelaiset.fi Oulun kohdalta. 10 El-Meri www.merielakelaiset.fi

Kuvakimara Hietasaaren ja kesän tapahtumista. Talkoita, tapaamisia, pikkelsireissua ja venevierailua. El-Meri www.merielakelaiset.fi 11

TULE mukaan TURUN SEUDUN MERIMIESELÄKELÄISTen TOIMINTAAN! Turun seudun merimieseläkeläiset ry. on vanhin merieläkeläisyhdistys Suomessa. Se on perustettu vuonna 1974 Turussa. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä 72 jäsentä. Yhdistyksen toiminta on vireää ja sen toimintaan osallistuu säännöllisesti noin puolet jäsenistä. Yhdistys kokoontuu kerhopäivään joka toinen viikko kesäaikaa lukuun ottamatta. Kokoontuminen pidetään Turun Martin seurakunnan kerhokeskus Yrjänässä Itäisellä Pitkäkadulla. Kerho tapaamisissa on vaihtelevaa ohjelmaa kuten laulua, jumppaa, tietokilpailuja ja arpajaisia. Lisäksi on tietoiskuja eri aiheista sekä esittelyjä senioreja tukevista apuvälineistä ja esineistä. Myös Turun kaupungin järjestämiin senioritapahtumiin ovat jäsenet osallistuneet. Yhdistys tekee yhteistyötä merenkulkua lähellä olevien organisaatioiden kuten Merimieskirkon ja Merimies- Unionin Lounais-Suomen osaston kanssa. Kesällä on järjestetty vuosittain kesätapahtuma Mepan huvilalla Ruissalossa. Lisäksi on järjestetty erilaisia päiväretkiä ja teatterikäyntejä. Syyskauden päätteeksi pidetään pikkujoulujuhla. Yhdistyksen jäsenet osallistuvat myös Merieläkeläisten Keskusliiton järjestämiin tilaisuuksiin. Osallistumista niihin on tuettu mahdollisuuksien mukaan. Yhdistykseen ovat tervetulleita kaikki merenkulkualan eläkeläiset. Uudet merieläkeläiset ovat erittäin tervetulleita mukaan toimintaan. Myös uusia toimintaideoita otetaan mielellään vastaan. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii Pekka Teräväinen, varapuheenjohtajana Pirkko Virta ja sihteerinä Ritva Mohn. Kerhotapaamiset ovat joka toinen tiistai parillisina viikkoina kello 11.00. Merieläkeläinen, tule mukaan mukavaan porukkaan! Lisätietoja: Pekka Teräväinen 0400-432668, email: pekka.teravainen@pp.inet.fi MERENKULUN NÄKYMIÄ Varatoimitusjohtaja Hans Ahlström Tilanne ja näkymät. Suomen lipun alla oleva kauppalaivasto kasvaa ja uudistuu. Vuodesta 2011 alkaen Suomen lipun alle on tuotu 20 rahtialusta, joista 12 uudisrakennusta. Työpaikkojen kokonaiskasvu Suomen lipun alla on ollut noin 700 Tämä kehitys jatkuu myös vuonna 2013. Suomen lippu on kilpailukykyinen vaihtoehto varustamoille. Myönteinen kehitys johtuu kolmesta seikasta: 1) Merenkulun työmarkkinaosapuolten työehtosopimusratkaisut, jotka koskevat sekä suomalaista että EU:n ulkopuolista työvoimaa, ovat vahvistaneet Suomen lipun kilpailukykyä. Osapuolilla on sama tavoite, lisätä kauppalaivastomme markkinaosuutta Suomen ulkomaankaupan merikuljetuksissa ja luoda uusia työpaikkoja. 2) Tonnistoverolain uudistaminen jonka eduskunta hyväksyi tämän vuoden alussa sekä 3) meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantamisesta annetun lain mukainen työvoimakustannustuki. Rahtimarkkinoilla näkymät ovat synkemmät. Maailmanlaajuinen talouden hidastuminen vähentää kuljetustarvetta. Voimakas uudisrakentaminen vuodesta 2005 lähtien on lisännyt tarjolla olevaa tonnistoa, samalla vanhempien alusten romuttaminen on jäänyt vähäiseksi. Tämä on johtanut tonniston ylikapasiteettiin. Markkinarahdit ovat alhaisella tasolla eikä markkinoiden toipumista ole odotettavissa lähivuosina. Laivapolttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti. 1990- luvun lopussa raskaan polttoöljyn hinta oli alle 100 USD tonnilta, tänään se on yli 600 USD tonnilta. Tämä on johtanut kannattavuuskriisiin. Rikkidirektiivin voimaantulo vuonna 2015 lisää varustamoiden kustannuksia merkittävästi. Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa on siirryttävä käyttämään vähärikkistä polttoainetta. Hintaero laivojen nykyisin käytössä olevaan polttoaineeseen ja meridieseliin on noin 350 USD tonnia kohti. Suomen merikuljetuksissa polttoainekustannukset voivat nousta vuositasolla noin 600 miljoonaan euroon tai sen yli. On laskettu, että rahtihintoihin tulee 30-50 %:n lisäys kun käytetään matalarikkistä polttoainetta laivoissa. IMO on myös päättänyt, että painolastivesien käsittely tulee pakolliseksi asteittain kaikille aluksille vuonna 2014 ja siitä eteenpäin. Järjestelmän kustannus on 1-3 miljoonaa euroa alusta kohden. Uudet ympäristövelvoitteet aiheuttavat lisäkustannuksia. Merenkulun tiukentuvat ympäristömääräykset ovat suurin taloudellinen ja operatiivinen haaste varustamoille seuraavan viiden vuoden aikana 12 El-Meri www.merielakelaiset.fi

linnuilla oli suomalaiset nimet pilli ja pulla maskottina merikotkan poikaset Luin täällä eräästä lehdestä kertomuksen laivojen maskoteista. Listalla oli koirat, kissat, papukaijat, kilpikonnat ja apinat sekä kaikenlaiset kultakalat. Listalla ei ollut merikotkaa. 1958 joulun jälkeen otin jobin valtion omistamaan majakoiden huoltoalukseen ss CAPE OTWAY hin. Kiertelimme Länsi-Australian rannikolla korjaten ja maalaten majakoita. Tällä matkalla me saimme laivaan 2 merikotkan poikasta maskoteiksi ihan vahingossa 2-3 kuukauden ajaksi. Olimme jossain Koalan Islandin tienoilla huoltamassa majakkaa johon oli merikotka tehnyt pesän. Pesässä oli pari poikasta. Jouduimme laskemaan pesän maahan huoltotöiden ajaksi. Emolintu kierteli uhkaavasti ympärillä tehden hyökkäyksiä kuin syöksypommittaja. Meidän oli pakko huoltaa majakka ja työn kestäessä emo hylkäsi poikaset sillä aikaa kun pesä oli maassa. Ennen kuin menimme viimeistä kertaa saarelle, kävin kipparin puheilla ja sanoin, että linnut kuolevat varmasti jos ne jätetään yksin saarelle. Kippari kysyi, että mitä meidän pitäisi tehdä niille. Sanoin, että hän voi pyytää timppaa tekemään pienen lintuboxin niin minä ruokin niitä Fremantle en saakka sitten v i l l i e l ä i n p o r u k k a vo i o t t a a n e h a l t u u n s a. Niin sitten kävi, että linnut tulivat mukana Fremantle en. Satamaan tultuamme minulle ilmoitettiin, että lintujen hakijat ovat laivalla. Toin lintuboxin täkille ja siellä olivat hakijoiden lisäksi kaikki lehtimiehet ja valokuvaajat valmiina. Olin lintujen kanssa kuin filmitähti ikään. Kaikista oli erikoista että linnuilla oli suomalaiset nimet Pilli ja Pulla. Olin antanut nimet niiden käyttäytymisen perusteella. Pilli oli se joka aina vislasi kuin erotuomari ja kovasti. Pulla, sillä oli aina nälkä ja tykkäsi pullasta, näin se oli. Pikkuva ylhäällä: pirun villejä lintuja, mutta timppa teki lintuboxin. Isokuva: Pulla, oli pienempi ja lihavempi,. Alakuva: tästä majakasta laskin pesän ja linnut maahan säkissä ennen kuin aloitimme työt. El-Meri www.merielakelaiset.fi 13

Timo Nenonen Toivoisin sinunkin muistelevan, hetkiä kesämme kaunehimman Lauletaan laulussa. Meikäläiselle, entiselle merenkulkijalle viime kesä piti sisällään kolme merenkulkijoille tarkoitettua tapahtumaa, joita tässä muistelen. Elokuun alkupuolella eräänä viikonloppuna meitä vanhoja timereita kokoontui Raumalla paikallisen Merimuseon tiloissa viitisenkymmentä henkeä. Tilaisuus kantoi nimeä Merimiehen kulttuuripäivät. Tuolla samalla teemalla on yritetty aikaisemminkin, mutta jostakin syystä ne ovat aina katkenneet kuin kanan lento. Tämä kokoontuminen oli tällä kertaa jo järjestyksessään kolmas peräkkäinen. Joka kerta eri instanssin järjestämä, mutta aina noissa tilaisuuksissa on ollut kivaa. Raumalla oli yhdessäoloa ruokailun ja muisteloiden kera. Täytyy todeta, että tilaisuus oli hyvin järjestetty ja museon johtaja Hannu Vartiainen ansaitsee meidän kiitoksemme. Tuollainen parin päivän tilaisuus on juuri sopivan mittainen. Jatkoa kaivataan ensi vuodeksi. Kun on alkuun päästy, niin antaa mennä vaan, lauloi kansantaitelija Irwin Goodman. Kuka järjestää ja missä onkin sitten eri kysymys. Ehkä porukkaa saa parhaiten koolle täällä Ruuhka- Suomessa. Olipahan seuraava tapaaminen missä tahansa, sen pitopaikasta ym:sta on aloitettava keskustelu jo nyt. Eivät nuo tapahtumat synny vaan sormia napsauttamalla. Toinen tapahtuma omalla kohdallani oli kun menimme Helsingin Laivanpäällikköyhdistyksen kanssa virolaisen sisaryhdistyksemme kutsumana Tallinnaan kolmeksi päiväksi. Isäntämme olivat järjestäneet meille huippuhienon ohjelman, johon kuului ensimmäisenä päivänä tutustuminen uuteen Tallinnan merimuseoon. Seuraavana päivänä oli vuorossa Viitnan kartano, Käsmun merimuseo ja Viinistun taidemuseo. Teemana oli tutustuminen kieltolain aikaiseen pirtun salakuljetusreittiin. Noita paikkoja voi suositella kaikille Virossa kävijöille. Tuon reitin voi kiertää vuorokaudessa bussilla. Näin merenkulkijan kannalta katsoen Käsmun merimuseo oli todella mielenkiintoinen ja siellä nautittu lounas maittava. Merenkulkuun liittyviä esineitä siellä oli paljon ja tunnelma erinomainen. Elokuun loppupäivinä minulla oli vielä tilaisuus ottaa osaa Oulun merieläkeläisten järjestämään merimiesten perinneruoka tapahtumaan. Syksyisen aurinkoisena lauantaipäivänä oli Hietasaareen, merenkulkijoiden majalle, kokoontunut väkeä 30-40 henkeä. Ruokana oli suolalihaa ja rotmuusia. Kokki oli pannut parastaan ja jos käyttää vanhaa fraasia, niin ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Allekirjoittaneelle tapahtuma oli hyvinkin nostalginen, sillä sen lisäksi, että siellä näki vanhoja tuttuja, seutu oli lapsuusaikani maisemia. Kävimme Tipen kanssa vielä lopuksi katsomassa taloa, jossa vietin varhaislapsuuteni vv. 1939-51. Kesästä jäljelle jäi muisto vain, polttava kaipuu nyt on rinnassain.., jatkaa lauluntekijä. No mitään polttavaa kaipuuta se ei minulle aiheuttanut, mutta antoipahan aihetta muisteloihin. Hyvää alkanutta syksyä ja aktiivista puuhastelua yhdessä. Toivoo Timppa 14 El-Meri www.merielakelaiset.fi

hukkuneiden merimiesten muistomerkillä 3.11.2012 Kuvassa järjestöjen edustajia sekä NMKY:n kuoro Kuva Pekka Karppanen SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖLIITTO- FINLANDS SKEPPSBEFÄLSFÖRBUND r.y. www.seacommand.fi Laivanpäällystön eduksi yli 100 vuotta För skeppsbefälet i över 100 år El-Meri www.merielakelaiset.fi 15