SUKUMME Toukokuu 2014
KYLLÖSTEN SUVUN HISTORIAA DNA- SUKUTUTKIMUKSEN VALOSSA Sukututkimusmenetelmät ovat kehittyneet parinkymmenen vuoden aikana merkittävästi. Uusimpana menetelmänä perinteisen tutkimuksen rinnalle ja sitä täydentämään tuli vuosituhannen alussa ihmisen perintötekijöihin perustuva DNAtutkimus. Se kertoo henkilön esihistoriasta ja löytää geenisukulaisia. Vuonna 2001 onnistuttiin avaamaan ihmisen perintötekijät, jotka rakentuvat DNA-ketjuista. Tutkimuksessa voidaan seurata isälinjaa tai äitilinjaa aina Aatamiin ja Eevaan saakka. Nimittäin aikojen saatossa perintötekijöihin on syntynyt ja syntyy edelleenkin muutoksia eli mutaatioita, jotka jäävät pysyviksi ja periytyvät jälkeläisille. DNA-sukututkimus on näiden merkkien jäljittämistä ja sillä saadaan selville suvun historian suuret linjat jopa kymmenien tuhansien vuosien taakse. Tässä meidän tutkimuksessa seurattiin Kyllösten isälinjaa Y-kromosomissa olevien markkereiden avulla. Kuulumme Suomessa harvinaiseen sukuhaaraan eli klaaniin Suomalaisten miesten perintötekijäryhmät tunnetaan lähes sataprosenttisesti. He kuuluvat perintötekijöiltään neljään haploidiryhmään eli klaaniin. 72,3 % kuuluu idästä tulleeseen N3- ryhmään, ns. metsäsuomalaisten- tai mammutinmetsästäjien jälkeläisiin. 20,1 % kuuluu Länsi- Eurooppalaiseen I-ryhmään. 4,9 % kuuluu aasialaiseen R1a-ryhmään ja 0,5 % läntiseen R1bryhmään. Kyllöset kuuluvat isälinjaltaan juuri tähän viimeksi mainittuun, Suomessa harvalukuiseen klaaniin. Tarkemmin vielä R1b1a2-M269 haploidiryhmään.tämän klaanin historiaa pyrin tässä kirjallisuus- ja tutkimuslähteisiin nojaten selvittämään (kuva 1). Klaanien kulkureitit Kaikkien ihmisklaanien yhteinen esi-isä ( Aatami ) asui Kenian savanneilla jo 60 000 vuotta sitten. Täältä kulku johti Lähi-Itään, jossa kaikkien suomalaisten klaanien esi-isä eli noin 45 000 vuotta sitten. Lähi-Idästä I-klaani haarautui kulkemaan kohti Etelä-Eurooppaa ja N-klaani kohti pohjoista ja itää. Volgan tienoilla syntynyt, mutaatioiden kautta tunnistettava, R-makroklaani jakaantui noin 30 000 vuotta sitten R1a- ja R1bklaaneihin. Meidän R1b-klaanimme tie kulki kohti Kuva 1.Kyllösten suvun vaiheet DNA-sukututkimuksen perusteella hahmotettuna. A=yhteinen kantaisä, R ja R1b = haploidiryhmien (klaanien) syntypaikkoja, H= Hampurin kulttuuri, Ah= Ahrensburgin kulttuuri, Sv= Svidrin kulttuuri. Keski- ja Länsi-Eurooppaa ja nämä ihmiset elivät jo jääkauden aikana Iberian niemimaalla (nyk. Espanja), nk. Iberian refugio (peuranmetsästäjät). He olivat ensimmäisiä eurooppalaisia, nykyisen ihmisen, nk. Cro Magmonin ihmisen ja Aurignackulttuurin edustajia. Jäätikön sulaessa he vaelsivat pohjoiseen muodostaen Länsi-Eurooppaan Magdeleinen ja Hampurin kulttuurit sekä edelleen Ahrensburgin kulttuurin. Viimeisimmän jääkauden aikaan Iberian niemimaan lisäksi Euroopassa oli kaksi muutakin aluetta, jolla ihmisiä asui. Balkanin refugio ja Ukrainan refugio. Ukrainan alueella asuivat suomalaisten N3-haploidiryhmän esi-isät. Jäätikön väistyttyä noin 10 000 v. sitten nämä ihmiset vaelsivat koilliseen ja pohjoiseen, muodostaen Keski- Euroopassa todennäköisesti jo suomalaisugrilaisen nk. Svidrin kulttuurin noin 8500 v. sitten. Olosuhteiden- ja elannon hankkimisen pakottamana väki liikkui. Svidrin kulttuurin väkeä siirtyi edelleen luoteeseen, pohjoiseen ja itään. Nykyisen Pohjois-Saksan alueella sekoittuivat Ahrensburgin- ja Svidrin (suomalais-ugrilainen) kulttuurit ja ihmiset saivat vaikutteita toisiltaan. Syntyi uusi väestöryhmä, jota voiaan kutsua pohjoiseurooppalaisiksi ja josta myöhemmin erottuivat Jatkuu sivulla 3 2
(Jatkoa sivulta 2) skandinaavit sekä germaanit Pohjois-Saksan, Tanskan ja Etelä-Ruotsin alueelle. Väestön vaalea ihonväri tuli todennäköisesti Ukrainan refugion väestön mukana.saksan, Tanskan ja Etelä- Ruotsin alueelle. Tähän aikaan, noin 6000 v. Sitten, suomalais-ugrilainen kultturialue oli laajimmillaan ulottuen Brittein-saarilta Etelä- ja Keski-Skandinavian - sekä Pohjois- ja Keski-Saksan yli itään. Pian tämän jälkeen, maanviljelyn yleistyttyä, väestö lisääntyi ja pysyvämpi asutus yleistyi. Suomensukuisten vaikutusalue supistui ja siirtyi itään ja pohjoiseen siirtyen vähitellen nykyisinkin tunnetuille alueille. Mitä kautta Suomeen? Pohjois-Saksan alueelta tarjoutui meidän R1b-klaanillemme periaatteessa kaksi reittiä Suomeen. Toinen johtaa Itämeren rannikkoa pohjoiseen maitse kiertäen tai Suomenlahden yli Baltiasta. Toinen reitti johtaa Tanskan ja Keski-Ruotsin kautta Ahvenanmaalle ja edelleen Suomen mantereelle. Geeniperimää tarkastellen viimeksimainittu vaihtoehto näyttää todennäköisemmältä. Ruotsalaisista 20 % kuuluu meidän kanssa samaan klaaniin, norjalaisista peräti 27 %, puolalaisista 18 %, virolaisista 9 %. Yli 90 % nyt tehdyn geenitutkimuksen sukulaisuusosumista sijoittuu alueelle Keski- ja Etelä-Ruotsi, Tanska, Belgia, Saksa, Brittein-saaret, USA:n itärannikko. Puolasta löytyy yli 10 osumaa, mutta Baltian maista ei yhtään. Venäjältä 1, Valko-Venäjältä 3 ja Ukrainasta 5. Brittein-saaret koki suuren anglosaksisen muuttoaallon mm. 400-luvulla. Amerikkaan mentiin siirtolaisiksi 1500-luvulta lähtien. USA:ssa johtaa useitakin sukukaistemme suoria isälinjoja aina 1600-luvulle saakka. Vaikka suomalais-ugrilainen kulttuuri- ja kielialue supistui vuosituhansien saatossa, asui mahdollisesti vielä Kristuksen syntymän tienoilla Keski-Ruotsin itärannikolla suomenkielistä väestöä. Kieli olisi ollut itämerensuomen läntinen murre. Yhteydet Ruotsin, Suomen länsi- ja lounaisrannikon, sekä Viron välillä olivat toimivat. Mm Virosta 300 ekr. peräisin olevaa rautaesineistöä on löydetty sekä Suomen että Ruotsin rannikkoseuduilta. Tiedetään myös, että pronssikaudella ja rautakauden alussa (1500 ekr. - 500 jkr.) Suomi sai germaanisia ja skandinaavisia vaikutteita ja väestöä lännestä, sekä permiläisiä ja volgalaisia vaikutteita idästä. Läntiset tulokkaat olivat useinmiten eliittiväestöä, porvareita, kauppiaita, hallintomiehiä, joiden kieli oli germaaninen (nk. suomengermaani). Pitemmän päälle tulokkaat sulautuivat kantaväestöön. Kyllösten ensimmäinen asuinpaikka, Kyllölän kylä Paimiossa, sijaitsee juuri germaanisskandinavisen vaikutuksen piirissä. Tässäkin valossa tuntuu todennäköiseltä, että sukumme tulosuunta Suomeen on läntinen, Ruotsin kautta. Kyllönen sukunimi esiintyy ruotsin kielessä muodossa Kyllen. Ruotsalaisissa geenisukulaistemme esi-isissä esiintyy myös muoto Kyller. Useampikin tutkimuksessa esiintullut Kyllösten sukulinja johtaa 1600-luvun Tukholmaan. Irlantilaisten sukulaisten esi-isissä on sukunimi Kelly ja Kelley Tutkimuksen herättämiä ajatuksia DNA-sukututkimus todistaa oikeaksi edesmenneen kunniapuheenjohtajamme Aarne Kyllösen arvelut, että Kyllösten suku edustaa Euroopan vanhinta väestöä. Esi-isämme Euroopassa olivat jääkauden aikaisia peuranmetsästäjiä. Geneettinen yhteys Viipuriin ja Lounais-Suomeen tukee myös FT Matti Kyllösen sukukirja 2 -osassa esittämiä johtopäätöksiä suvun vaiheista Viipurissa ja Paimiossa. Sen sijaan siirtymissuunta Suomeen on ollut vain arvailujen varassa. Virosta, Ruotsista, Saksasta, vai mistä? Kyllösen suku näyttää siis olevan aikoinaan idästä 20 000 30 000 v. sitten länsieurooppaan siirtynyttä alkuperää ja edelleen Ruotsin kautta Lounais-Suomeen siirtynyttä väestöä. Kyllösiä toimi merkittävässä asemassa Suomessa 1400- luvulla. Nousiko esim. Niilo Kylliäinen merkittävään asemaansa talonpoikaisäädystä, vai oliko hän tai hänen esi-isänsä alunperinkin Ruotsista muuttanutta eliittiväestöä? Kun vielä ajattelee hänen poikansa Peder Nilson Kyllen eli Pietari Kylliäisen merkittävää asemaa Olavinlinnan voutina, nousee tällainen kysymys helposti esille. Geenisukulaisuutta osoittavien osumien vähäisyys Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Baltiassa viittaa myös läntiseen alkuperäämme. Tosin näillä alueilla analyysejäkin on tehty vähemmän. Marien perimässä läntisten geenien osuus on vain 11 %. (Jatkuu sivulla 4) 3
Geenisukulaisuus on tältä osin hyvin epävarmalla pohjalla. Yleensäkin geenitutkimus on mullistanut kansojen oletettuja sukulaisuussuhteita. Toisaalta geenisukulaisuus ei selitä kielisukulaisuutta. Kielenvaihtoa on Euroopassakin tapahtunut vuosituhansien kuluessa suuressa määrin. Vähemmistökielet ja -väestöt ovat helposti sulautuneet valtakieleen ja -väestöön. Myös ajatus suomensukuisten kansojen yhteisestä alkukodista on osoittautunut nykytutkimuksen valossa myytiksi. Ei ole myöskään tapahtunut mitään suurta muuttovaellusta Suomen alueelle. Väestö on tullut vähitellen tihkumalla useasta suunnasta, pääosa tietysti idästä ja etelästä. DNA-sukututkimus on tuonut uutta ja entistä tietoutta täydentävää tietoa sukumme varhaisvaiheisiin. Tulokset elävät jatkuvasti. Uusia sukulaisuusosumia tulee lähes viikoittain sitä mukaa kuin analyysejä tehdään ja menetelmät kehittyvät. Varmaan vuoden kuluttua olemme taas viisaampia. Hannu Kyllönen Lähteet: -Kyllösten isälinjan DNA-geenitutkimus 2014. - FamilyTreeDNA Genealogy by Genetics, Ltd. Houston, Texas. -Kyllönen Aarne (2005): Olemme profeettojen sukua. Olemmeko muinaisten kuninkaiden palvelijoita. Mistä me sukulaisemme tunnistamme. - Tietäjien ja taitajien sukua sukukirja 1.Kainuun - Sanomat Oy, Kajaani. Kyllönen Matti (2012): Kyllösten suvun vaiheista Marinmaalta Paimion ja Savo-Karjalan kautta Kuhmoon. Tietäjien ja taitajien sukua sukukirja 2. - Erweko Oy, Oulu -Wiik Kalevi (2002): Eurooppalaisten juuret. - Atena Kustannus Oy, Jyväskylä. -Wiik Kalevi (2004): Suomalaisten juuret. - Atena Kustannus Oy, Jyväskylä. Saatavilla pöytästandaari jalustalla a 30 / kpl Isännänviiri 100 /kpl Sukukirja II 50 /kpl Hintaan lisätään postituskulut. T-paita vaakunakuvalla 30 / kpl. Tulee myyntiin Tuusulan tilaisuuden jälkeen. Kesän sukutapaaminen Tuusulassa Kesä odotuttaa itseään ainakin täällä pohjoisessa Suomessa. Toivossa kuitenkin elämme, että lehti puuhun vielä kasvaa ja ruoho viheriöi ennen juhannusta. Kesän sukutapaaminen pidetään Tuusulassa juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna eli lauantaina 28.6.2014. Kokoonnutaan klo 12.00 Majatalo Onnelaan, Tuusulan Rantatie 34. Tarkempi ohjelma löytyy kotisivuilta ja Sukumme-lehdestä. Sukututkimuksen osalta uutta tietoa suvun vaiheista on saatu sukuseuran hallituksen teettämän DNA-sukututkimuksen kautta. Tutkimuksesta ja tuloksista tulee enemmän tietoa lehdessämme ja tarkempi esitelmä kokouksessa. Miksi kokoonnumme juuri Tuusulassa? Useaan otteeseen kokouksissamme olemme todenneet, että pääkaupunkiseutu on yksi merkittävimmistä Kyllösten asuinalueista Suomessa. Ollaanhan siellä myös lähellä suvun kantapaikkoja Suomessa. Alueella asuu useita kymmeniä sukuseuran jäseniä. Kun vielä paikallista innokkuuttakin kokouksen järjestelyihin löytyi, sukuseuran hallitus päätti järjestää kokoontuminen siellä. Tuusulan perinteikäs kulttuuriympäristö sopii kokouspaikaksi mainiosti. Kyllöset ovat tietäjien ja taitajien sukua. Siksipä kokousohjelman lisäksi kokouspaikalla olisi mukava nähdä ja kuulla osallistujien omia tuotoksia. Käden taitoja, taidetta, kirjallista esitystä, laulua, soittoa jne. Paikalla on myynnissä myös sukuseuran tuotteita. Ensiesittelyssä ja myynnissä on sukuvaakuna-logolla varustettuja T-paitoja sekä Sukukirja 2, sukuvaakunastandaari, isännänviiri ja pinssejä. Tervetuloa Tuusulaan kaikki sukuseuran jäsenet, sukuun kuuluvat tai muuten suvusta kiinnostuneet. Tapaamme Onnelan pihalla. Aurinkoista kesää kaikille toivottaen Hannu Kyllönen, pj. 4
SUKUTUTKIMUS: HARRASTUS VAI ELÄMÄNTAPA Kuulun Kyllösten sukuun isoäitini kautta ja ilokseni saanut nauttia tämän suvun valmiista tutkimustiedosta. Oma suuri urakkani, jonka tulokset julkaistiin viime kesänä sukukirjan muodossa, koskee isäni puoleista Sotkamon Lukkarisukua. Saatuani kirjan maailmalle, keskityin tutkimaan kaikkia isovanhempieni sukuja, eli tein ns. esivanhempitutkimuksen kaikkien osalta vähintään 7 sukupolveen, suurimman osan olen saanut vietyä jo tuonne 1500- luvulle saakka. Esivanhempitutkimushan tarkoittaa sitä, että joka sukupolvessa esivanhempien määrä tuplaantuu (vanhemmat 2- isovanhemmat 4- isoisovanhemmat 8 jne.) eli 1500- luvulle päästäessä esivanhempien laskennallinen määrä on kymmenennessä sukupolvessa 1024 ja seuraavassa jo 2048. Esivanhempainkato, eli samat esivanhemmat useammassa kohdassa sukupuuta, hieman vähentää tuota lukua. Kainuussa on kyllä lähes mahdotonta, ainakin epätodennäköistä, onnistua rakentamaan itselleen sukupuu ilman esivanhempainkatoa. Sukututkimusharrastuksen aloitin noin 8 vuotta sitten eli olen suhteellisen tuore harrastaja. Luonteeni mukaisesti paneudun kaikkeen mielenkiintoiseen täysillä ja niin on käynyt tässäkin tapauksessa. Harrastus on vienyt mukanaan ja tämä on siitä hauska harrastus, että joka päivä kohtaa jotain uutta ja mielenkiintoista opittavaa. Minua pyydettiin kirjoittamaan tähän lehteen sukututkimusharrastusta aloittelevan mahdollisesti kohtaamista haasteista ja uhkaavista karikoista, yritän kertoa niistä oman mutkaisen ja kuoppaisen polkuni avulla. Aloitin oman harrastukseni isäni isälinjaisesta Lukkari- suvusta. Kun kiinnostukseni sukuni historiaa kohtaan heräsi, aloitin tutkimukseni soittamalla Lukkarinen- Lukkari sukuseuran sihteerille tiedustellakseni löytyykö suvusta mahdollisesti jotain jo tutkittua tietoa. Tuo puhelu muutti elämäni pysyvästi. En muista puhelun pituutta mutta kauan se kesti ja sen vihdoin loputtua totesin lupautuneeni jatkamaan toisen sukututkijan aloittamaa tutkimustyötä. Olin siis siinä onnellisessa asemassa, että sain melkoisesti jo valmista tietoa suvustani. Suvustaan kiinnostuneen kannattaakin selvittää ihan ensimmäiseksi, josko joku olisi jo koonnut tietoa mutta sitten edessä voikin olla se sukututkijan ensimmäinen ja vaarallisin sudenkuoppa. Vaikka minäkin sain valmiiksi tutkittua tietoa suvustani, tarkistin joka ikisen tiedon itse vielä kertaalleen. En epäillyt toki tiedon oikeellisuutta tai aikaisemman tutkijan taitoja, halusin vain olla täysin varma. Sukututkijan suurin virhe onkin kopioida tietoa muusta kuin alkuperäisestä lähteestä varmistamatta tiedon oikeellisuutta. Koskapa olin hypännyt uuteen harrasteeseeni niin sanotusti ihan pystymetsästä, tuli vastaani uusi haaste kun siirryin sitten tutkimaan tietoja alkuperäisiin lähteisiin eli kirkonkirjoihin, henkikirjoihin, läänintileihin ym. 1800- luvun lähteet on varsinkin Kainuussa kirjoitettu erittäin kauniilla ja selkeällä käsialalla mutta mitä vanhempaan aineistoon mennään sitä haasteellisemmaksi kirjoituksen lukeminen ja tulkitseminen menee. Useamman kerran olen tuijottanut nimeä tai tekstiä tunti- jopa päiväkausia ennen kuin olen sen onnistunut selvittämään. Sukupolveni on saanut osakseen pakkoruotsin, joten ihan pihalla en sentään ollut virallisten kirjojen virallisesta kielestä mutta ne koukerot.kaiken toki oppii ajan kanssa ja toisaalta hitaasti mutta varmasti hyvä tulee. Suosittelen kuitenkin lämpimästi kaikkien sukututkimusharrastuksesta kiinnostuneiden aloittamaan harrastuksensa sukututkimuskurssin kautta. Kurssilla saa perustiedot paitsi erilaisten lähteiden käyttämiseen myös vanhojen käsialojen tulkintaan. Siellä varmaan myös varoitellaan kaikista niistä karikoista, jotka minä olen joutunut konttaamaan kurssitta läpi. Uskoisin, että kaiken kaikkiaan harrastukseen pääsee nopeammin sisälle pienen teho-opetuksen kautta. Kirkonkirjat (rippikirjat, syntyneiden kirjat, lastenkirjat, kuolleiden kirjat, muuttokirjat) ovat tärkeimmät lähteet sukututkimuksessa. Rippi- ja lastenkirjojen kautta pääsee usein kiinni koko perheeseen ja löytää useita uusia tietoja yhdellä kertaa. Valitettavasti kirjojen kirjoittajat eivät aina ole olleet kaikkein tarkimpia ja mukaan mahtuu myös virheitä varsinkin syntymäajoissa. Aina kaikki lapsetkaan eivät ole kirjattuina rippikirjan sivuille, siksipä suosittelenkin käyttämään useampaa lähdettä tiedon tarkistamiseen. Epäselvät syntymäajat rippikirjoissa ovat yleisiä ja ne kannattaa aina tarkistaa syntyneitten kirjasta. Syntyneitten kirjaa kannattaa lukea myös silloin, kun samaan rippikirjan sivuun on merkitty useamman perheen tietoja. Usein tiedot ovat niin epäselvästi merkittyinä, että lapset varsinkin saattavat helpostikin lipsahtaa väärille vanhemmille. Tutkijaa voi houkuttaa tietojen nopea keräämi- (Jatkuu sivulla 6) 5
nen ja tuplatarkistaminen voi jäädä tekemättä. Hitaasti mutta varmasti pätee periaatteena tässäkin, yksi väärin kirjattu sukulaisuus saattaa jälkeenpäin romuttaa koko tutkimuksen. Kukaan ei ole sanonut sukututkimuksen olevan helppoa. Aina silloin tällöin tulee eteen tilanne, jossa tiedot katkeavat, eikä tutkittavaa henkilöä tai perhettä enää löydykään mistään. Kun kaikki käytettävissä olevat lähteetkin on tutkittu, eikä henkilöitä ole löytynyt, iskee tutkijaa epätoivo ja uskonpuute. Kyseinen tilanne on tullut eteeni lukemattomia kertoja ja tulee varmaan vastakin. Nykypäivänä sukututkimusta tehdään yleensä tietokoneen ja erilaisten digitaaliarkistojen avulla. Samainen tietokone on korvaamaton väline myös muunlaiseen tutkimiseen ja verkostoitumiseen. Netistä löytyy äärettömän paljon erilaista sukututkimusta tukevaa aineistoa, kuten paikallishistorian artikkeleja, sukututkimusseurojen vanhoja lehtiä, vanhoja sanomalehtiä, henkilökronikoita sekä myös kirkollisten historiankirjojen hakuohjelmia. Hiski- hakuohjelma on tehty Suomen seurakuntien ja Katiha- Vanhan Suomen eli Karjalan seurakuntien kirkonkirjoista. Hakuohjelmista on sukututkijalle äärettömän suuri apu, mutta jos niitä yrittää käyttää tutkimuksessaan pääasiallisena lähteenä, on melko varmasti syvällä suossa. Tietojen tarkistamista alkuperäisistä lähteistä ei voi liikaa korostaa! Erilaisten digitaalisten lähteiden lisäksi netti myös yhdistää sukututkijoita ennen näkemättömällä tavalla. Sosiaalinen media, esimerkkinä Facebook, auttaa samanlaisista asioista tai harrasteista kiinnostuneita löytämään toisensa maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Facebookissa on useita valtakunnallisia sukututkimuksen ympärille muodostuneita ryhmiä ja joka puolelle Suomea on muodostunut lisäksi alueellisia ryhmiä. Ihan pakko mainostaa tässä Kainuulaiset Suvutryhmää, joka perustettiin 2013 alkutalvesta. Nyt jäseniä on ryhmässä noin 720 ja joka päivä tulee uusia. Ryhmän idea on jakaa itse kunkin eteen tulevia sukututkimusongelmia ja auttaa niiden ratkaisemisessa. Joukossamme on myös paljon uusia harrastajia ja heidän opastaminen ja tukeminen on myös ryhmämme tärkeä tehtävä. SukuForum- on yksi tärkeimmistä sukututkijoiden keskustelu- ja tiedonjakamispaikoista. Vaikka sukututkimuksen voisi kuvitella olevan tylsä ja yksinäinen harrastus, olen viimeisen 8 vuoden aikana tutustunut satoihin uusiin ihmisiin, uskallan väittää, että useampaan kuin jonkin muun harrasteen kautta. Sukututkimus on siis parhaimmillaan erittäin sosiaalinen ja yhteisöllinen harrastus. Verkostoituminen kaikin mahdollisin keinoin kannattaa sukututkimuksen kannalta mutta luo myös tärkeää yhteenkuulumisen tunnetta. Sukuseurat toimivat edistääkseen suvun yhteenkuulumisen tunnetta ja luovat erilaisia mahdollisuuksia yhteisöllisyyden toteuttamiseen esim. sukutapaamisten muodossa. Kun eteen tulee tilanne, jossa sukulaissuhteen varmentaminen omaan sukututkimukseen on vaikeaa tai mahdotonta, kannattaa tutkimus jättää siihen ainakin toistaiseksi ja suunnata energia jonkin toisen tiedon etsimiseen. Tietojen yhdistäminen epävarmoilla tai olemattomilla tiedoilla on pahin mahdollinen virhe, jonka tutkija voi tehdä. Toki epävarmakin tieto kannattaa kirjata ylös vastaisen varalle, jotta siihen voi mahdollisten lisätietojen löydyttyä palata, mutta tiedon epävarmuus lähteineen pitää kirjata tarkasti ylös. Valitettavan usein törmää jopa sukukirjoissa tietoihin, joiden yhdistämisessä on käytetty väkivaltaa ja väärä tieto on jäänyt elämään omaa elämäänsä. Väärä tieto saattaa siirtyä tutkijalta toiselle, eikä tiedon oikaiseminen ole enää mahdollista. Joskus jokaiselle tutkijalle tulee eteen myös tilanne, että on pakko nostaa kädet pystyyn ja luovuttaa. Ei siis ole suinkaan mahdotonta, että jonkin henkilön taustaa ei vain ole mahdollista selvittää. Syntymäajaton Anna ilman sukunimeä tai isännimeä, muuttanut jostain vaikka Kuhmoon, en sano etteikö voisi olla selvitettävissä mutta epätoivoiselta vaikuttaa Silloin on vain luovutettava ja toivottava, että jostain joskus kyseinen Anna tupsahtaa eteen. Pätevinkään tutkija ei siis pysty ratkaisemaan ja löytämään kaikkea. Liian pitkäksi aikaa ei kannata jäädä paikoilleen jumittamaan, jatkaa vain eteenpäin ja odottaa johtolanganpään mahdollista löytymistä myöhemmin (Jatkuu sivulla 5) 6
Mitkä ovat sitten sukututkijan eteen mahdollisesti tulevat karikot? Oikeastaan ainoa ylitsepääsemätön kuilu on se, että eteen tupsahtaa avioton lapsi- äpärä, kuten kirkonkirjoissa suoraan sanotaan. Vaikka nyky-yhteiskunnassa vanhemmat ihmiset kovastikin heristävät sormeaan aviottomille pareille tai yksinhuoltajaäideille, on aviottomien lasten syntyminen ollut erittäin yleistä koko kirjoitetun kirkkohistorian ajan. Sanoisinpa, että aviottomien lasten syntyminen oli ennen normaalimpaa kuin mitä siitä nykyisin ajatellaan. Äpärät olivat yhtä arvostettuja perheenjäseniä kuin muutkin lapset, eikä aviottoman lapsen synnyttänyttä äitiä hyljeksitty, päinvastoin. Mitä kauemmas historiaa kuljetaan, sitä normaalimpaa se oli. Sukututkijalle lapsi ilman virallista isää merkitsee kuitenkin sen isälinjan tutkimiselle kivitalon korkuista, ylittämätöntä seinää. Joskus käräjäkirjoista voi onnistua löytämään viitteitä lapsen isästä mutta sekin on harvinaista. Sanoisin niin, että kainuulaisten sukujen tutkiminen on suhteellisen helppoa, kunhan perustietämys sukututkimuksen tekniikasta on hallussa. Muualla Suomessa, esim. Pohjanmaalla, jossa sukunimien käyttäminen aloitettiin paljon myöhemmin kuin itäisessä Suomessa, on sukututkimus paljon haasteellisempaa. Tutkijan tärkeimmät ominaisuudet ovat looginen ajattelu, sinnikkyys ja kyky hahmottaa kokonaisuuksia. Kirjahyllyllinen paikallis- ja sukuhistoriaa auttaa syventämään ymmärrystä kulttuureista, aikakaudesta ja ympäristöstä. Historiankirjoista voi hyvällä tuurilla löytyä mainintoja myös omaan sukuun jollain lailla liittyvistä henkilöistä. Valmiit sukukirjat alueen muista suvuista ovat hyviä tietolähteitä vaikka suoranaisesti ei olisikaan omasta suvusta kirjoitettu. Maantieteellisesti pienellä läntillä, kuten Kainuu, suvut ovat sotkeutuneet toisiinsa useampaankin kertaan ja näitä yhteyksiä kannattaa etsiä. Jokaisen kannattaa ihan ensimmäiseksi hankkia oma Musta kirja, johon merkitsen pienimmätkin sukuun liittyvät löydökset lähdemerkintöineen. Vasta sitten tiedot kannattaa siirtää johonkin sukututkimusohjelmaan. Sukututkimus on hieno ja mukaansatempaava harrastus, parantumattomaksi taudiksikin kutsuttu. Nykytekniikka on tuonut tullessaan sukututkimukseen uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia, kuten DNA- tutkimus, jonka avulla meillä on edes mahdollisuus muodostaa jonkinlainen kuva esivanhempiemme historiasta ajalta, jolta kirjallisia lähteistä ei ole. DNA- tutkimus voi myös johtaa sellaisille poluille, joita emme muuten olisi osanneet edes kulkea. Ainakin omassa sukututkimuksessani DNA- tutkimuksella on ollut ainutlaatuisen mullistava merkitys. Kahdeksan tutkimuksen täyteisen vuoden aikana olen törmännyt moniin haasteisiin, useampaan kivitalon korkuiseen seinään ja erittäin moniin sykähdyttäviin löytämisen, oivaltamisen ja onnistumisen hetkiin, puhumattakaan kaikista niistä ihanista ihmisistä, jotka ovat olleet näitä onnistumisen kokemuksia tuottamassa. Toivon kuitenkin, ettei kukaan törmää tutkimuksissaan samaan kuin itse olen törmännyt ihan vähän aikaa sitten: esivanhempaan, joka oli elämänsä aikana onnistunut keräämään etunimensä jatkeeksi sukunimiä pohjanmaalaiseen tapaan enemmän kuin yksi mies ehtii kuluttaa: Thomas Thomasinpoika Klemettinen- Määttä- Hongasenaho- Meriläinen- Wimbari- Paavola. Rehellisesti todettakoon, että kyllä hän vain yhtä nimeä kerrallaan käytti mutta ei viihtynyt sen kanssa kovin kauan. Tällaisen henkilön elämää on hieman hankala selvitellä, varsinkin kun asuinpaikka vaihtui yhtä usein. Hän on kuitenkin olennainen lenkki siihen, että minä olen tässä ja nyt. Ihanaa alkavaa kesää kaikille sukulaisille lähellä ja kaukana! Jaana Lukkari, Olga Johanna Kyllösen tyttären tytär Netistä poimittua.yhdysvaltain murhattu presidentti Abraham Lincoln jätti jälkeensä melkoisen määrän tarinoita. Tässä niistä pari; Sisällissodan aikana muuan nuori saksalainen kreivi kääntyi Lincolnin puoleen tarjotakseen palvelujaan. Hyvin valituin sanankääntein hän korosti mainioita ominaisuuksiaan, ja presidentti lupasikin harkita asiaa. Keskustelun päättyessä nuori kreivi pelasi ulos viimeisen valttinsa ilmoittaen, että hänen perheensä kuului Westfalenin jaloimpaan aateliin. - Olkaa vain aivan rauhallinen, kuiskasi presidentti. Minä lupaan, ettei se ainakaan muodostu miksikään esteeksi. Eräänä iltapäivänä Lincoln sai vieraakseen huomattavassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan naisen, joka vaativaan sävyyn esitti presidentille, että hänen poikansa tulisi saada nimitys everstiksi. - Se ei ole mikään suosio, jota vaadin, vaan oikeus. Seurasi pitkä luettelo perheen ansioista: - Isoisäni taisteli Lexingtonissa. Enoni oli ainoa, joka paennut Bradesburgin taistelussa. Isäni taisteli New Orleansissa ja rakas aviomieheni kaatui Montereyssa. - Kenties, arvoisa rouva, sanoi Lincoln varovaisesti, teidän perheenne on tehnyt riittävästi maan hyväksi. On jo aika, että toisetkin saavat mahdollisuuden. 7
Ilmari Kianto tapasi tolstoilaisen korpifilosofin Ilmari Kianto teki poikansa Otson kanssa turistimatkan Kuhmoon elokuussa 1927. Menomatka tehtiin postiautolla ja paluu Lentuanjärven yli takatuupparilla eli moottoriveneellä. Lopputaival Iivantiiran ja Kuumun pohjoisosan kautta Suomussalmen Ylivuokkiin taitettiin apaostolinkyydillä. Sieltä jatkettiin vielä postiautolla Suomussalmen kirkonkylälle. Jalkamatkansa varrella Kianto yöpyi kolmessa talossa. Kuumun Kaartisenvaarassa hän pysähtyi ja tapasi Kalle Kyllösen ja hänen vaimonsa Reetan ja heidän 19-vuotiaan poikansa. Kaatumatautia sairastava poika oli puettu pelkkään säkkiin, vieraalle poika oli todella outo ja vähän pelottavakin ilmestys. Kianto yöpyi Palovaarassa, joka on kilometrin matkan Kaartisenvaarasta. Kalle Kyllönen oli kuullut Kiannon vierailusta ja keksi jonkin syyn mennä tapaamaan kuuluisaa kirjailijaa. Tapaaminen kesti useita tunteja, juttua riitti. Kianto kertoo tapaamisesta matkakertomuksessaan, Kuhmon kulmilta: Kun astuimme kamarista takaisin pirttiin, oli siinä hämmästykseksemme Kaartin isäntä. Siis tuon säkkiilmestyksen isä. Hän oli tekosyyllä lähtenyt peräämme, härkäänsä noutaakseen Palovaaran karjasta, mutta itse asiassa sieluansa virkistämään puheluilla sen vieraan kanssa, joka äsken oli valokuvannut hänen kaatumatautisen poikansa. Tai kenties hän lähti sitä varten, jotta hän saisi annetuksi itsestään edullisen henkikuvan vieraalle, joka varmaankaan ei ollut kylliksi huomannut Kaartisen isäntää. Ja tosiaankin: tuo henkinen kuva näytti hämmästyttävältä. Hän tiesi maailman historiasta paljon asioita, oli omistautunut voimakkaiden persoonallisuuksien elämän katsomuksiin, ja erinäiset suunnat, teot ja niiden arvostelu huvittivat häntä kuin intelligenttiä ihmistä eräänlainen kaunopuheisuus oli tarttunut häneen kirjallisuudesta ja sanomalehdistä. Leo Tolstoi, tuo Venäjänmaan suuri poika, kuten se ja se sanoo, hän hehkuvasti huudahti edessäni, pimeävässä pirtissä. Ja minut hän kirjailijana omine saavutuksineni pani ikään kuin ahtaalle, samalla kun hän luottamuksella lateli tietojaan aivan kuin vieraan olisi pilkulleen pitänyt tuntea jokainen rivi, minkä hän mistäkin julkaisusta oli sattunut sieppaamaan. Kirjatoukka Kaartisen lahossa kartanossa kuinka hassunkurista elämän ilveilyä Nyt hän jäi arvoitukseksi, svinksiksi korpiluonnon kirojen sekamelskaan. Tai oliko asia niin, että tässä oli yksi tuhansista salaperäisistä tyypeistä nykyisenä maailmanmullistuksen aikana: individi, tarkoitettu toisenlaiseen kohtaloon, incognito erämaan vankina. Mikä oli miehiään tämä Kiannon tapaama korpifilosofi? Hänen elämänvaiheistaan ei ole kirjallisia dokumenttejä. Hän puhui paljon, mutta ei juuri kirjoittanut muistelujaan, vaikka osasikin kirjoittaa. Tiedot Kalle Kyllösestä ja hänen elämästään perustuvat lähinnä sukulaisten ja tuttavien muistikuviin. Kalle Kyllönen syntyi vuonna 1879 Kuhmon Kuumussa. Isä, Juho Sylvesterin poika Kyllönen (1852-1916)tunnettiin paikkakunnalla nimellä kirkon mies. Hän edusti Kuumunkylää seurakunnan kirkollisissa asioissa ja piti pyhäkoulua 30 vuotta laajassa Kuumunkylässä ja jopa Lentiiran alueella. Virsikannel kainalossa hän kiersi pyhäpäivisin jalkaisin tiettömiä taipaleita talosta taloon. Kalle Kyllönen oppi lukemaan isän pyhäkoulusssa jo alle 10-vuotiaana. Hän luki kaikki kirjat ja lehdet, mitä käsiinsä sai, paljonhan niitä ei ollut. Katekismuksen hän muisti ulkoa kannesta kanteen ja myös virsikirjasta satoja virsiä. Raamattua hän luki ahkerasti. Vanhan Testamentin tapahtumat Kalle muisti ulkoa lähes sanasta sanaan. Virsien ohella laulettiin Kallen kotona arkkiveisuja, joita sepitettiin suurista maailmantapahtumista. Arkkiveisut olivat jonkun tuntemattoman tekemiä laulusanoituksia, joita levitettiin ja myytiin irrallisina arkkeina. Muun muassa Titanic-laivan haaksirikosta oli tehty pitkä ja perusteellinen arkkiveisu, sitä laulettiin usein sunnuntaisin Kallen kotona Kaartisenvaaran pirtissä. 16-vuotiaana Kalle Kyllönen meni rippikouluun Kuhmon kirkolle. Katekismuksen hän kätki kirkon kivijalkaan. Hän päätteli asian niin, ettei tarvitse sitä oppitunneilla, koska osasi sen ulkoa. Kirkkoherra oli ihmeissään Kallen lukeneisuudesta ja hyvästä muistista. Kun rippikoulu päättyi, lahjoitti kirkkoherra Kallelle muutaman senaikaisen historiateoksen ja Leo Tolstoin suomennettuja kirjoituksia. Nämä Kalle luki suurella innolla. Näistä kirjoista hän sai uutta tietoa uskonnollisten kirjojen lisäksi. Kallesta tuli paikkakunnan kävelevä tietosanakirja. Kiantokin oli ymmällään tästä korven tietäjästä. Lukukinkereillä Kalle loisti Raamattutiedoillaan ja puheenvuoroillaan niin, että hänelle 8
anottiin saarna lupaa ja hän saikin sen. Kalle puhui vuosikymmeniä seuratilaisuuksissa ja saarnasi lukukinkereillä ja Lentiiran kirveskansan kirkossa. Puheita ja saarnoja hän ei kirjoittanut etukäteen, vaan kaikki sanottava syntyi samalla kun hän puhui. Kalle Kyllösen ajatusmaailmassa yhtyivät uskonto, sen ajan elämä ja historia ja taikausko kokonaisuudeksi, josta oli usein vaikea erottaa, mikä oli faktaa ja mikä fiktiota. Uskonto ja magia kulkivat Kallen ajattelussa käsi kädessä. Hän seurusteli ympärillä olevan luonnon ja sen ilmiöiden kanssa. Metsästys- ja kalaonni saavutettiin, kun lepytettiin metsä ja kalavesi. Sain 1945 lokakuussa seurata, kun Kalle valmisteli lintujen pyytämiseen tarkoitettuja linnunrihmoja. Kallen Reeta-vaimo punoi paljaan polvensa päällä hampusta rihmalangat. Hamppukuitujen sekaan hän pani hevosen häntäjouhen, joka tuki rihmasilmukkaa tuulella ja sateella. Valmiit rihmalangat Kalle kuljetti padan sangan alta kerran myötäja kerran vastapäivään. Tämän hän teki siksi, ettei lintu perääntyisi silmukasta, vaan jatkaisi eteenpäin ja rimpuillessaan kuristaisi itsensä kuoliaaksi. Kalle Kyllönen oli pienviljelijä. Talossa oli pari kolme lehmää, muutama lammas ja hevonen. Hallainen ja kivinen tila ei kuitenkaan yksin riittänyt perheen elatukseen. Oli hankittava käyttörahaa metsätöistä ja jokiuitoista. Koska Kallella oli hyvä lauluääni ja rytmitaju, oli hän uittotöissä vetolaulujen laulaja. Vetolaulua tarvittiin, kun kuivalle ajautunut tukki vedettiin usean keksimiehen voimalla veteen. Vetämisen tuli tapahtua yhtä aikaa. Kalle Kyllönen oli myös tervatynnyrien virallinen kruunaajana, siis melkein kunnallinen virkamies. Kaikkiin myytäväksi lähteviin tervatynnyriin tehtiin poltinraudalla merkit, joka takasi, että tynnyri sisälsi 125 litraa tervaa. Kuhmo oli 1900-luvun taitteessa Kainuun suurin tervantuottaja, joten vuosittain oli kruunattava tuhansia tynnyreitä. Kaupallisessa mielessä tervantuotto tyrehtyi Kainuussa ja myös Kuhmossa 1930-luvulla ja näin ollen Kalle Kyllösen kruunaustyö loppui. Viimeiset uittojen vetolaulut Kalle lauloi 1946 Kuumunjoen uitossa. Sen jälkeen Kalle ei enää liikkunut töissä kotinsa ulkopuolella. Kuhmon kirkkoherran rippikoulussa Kallelle lahjoittamat kirjat paloivat perheen asuinrakennuksen mukana 1909. Ja koska kylällä ei ollut lainakirjastoa, lukuhaluinen poika jäi kokonaan ilman kirjoja. Todennäköisesti hän sai papilta lahjoituksena muutaman Leo Tolstoin teoksen, joita suomennettiin 1900-luvun alkupuolella useita. Lukemansa kirjat hän painoi perusteellisesti muistiin, josta hän ammensi keskustelun aiheita pappien ja virkamiesten riesaksi. Sen sai kokea myös korpikirjailija Ilmari Kianto keskustellessaan Palovaaran hämärässä pirtissä elokuussa 1927 Kuhmon Kuumussa. Kalle Kyllönen oli myös paikkakunnalla tunnettu kansanparantaja. Hän oli lukenut Elias Lönnrotin Kotilääkäri-kirjan ja omaksunut muilta aikansa kansanparantajilta taitoja sairauksien parantamisessa. Kalle oli hyvin salaperäinen, eikä juuri koskaan paljastanut, mihin hänen tietonsa ja taitonsa perustui. Kaartis-Kalle, jolla nimellä hänet tunnettiin, oli Kuhmon Kuumussa ja myös Lentiirassa hyvin tunnettu persoona. Leo Tolstoita hän piti suorastaan oppi-isänään. Tolstoin kirjoituksia hän siteerasi keskusteluissaan koulujakäyneiden, tai oppineiden, kuten Kalle itse sanoi, kanssa. Kalle Kyllösellä oli ihanteena Vuorisaarnaan perustuva käytännön kristillisyys ja talonpojan yksinkertainen elämä, jota hän toteutti Kaartisenvaarassa. Tätä kirjailija Kianto ihmetteli tavatessaan Kallen. Kalle Kyllönen kuoli Kuhmon Kuumun Kaartisenvaarassa 1953 74-vuotiaana. Hänet on haudattu Kuhmon Lentiiran uudelle hautausmaalle parin kilometrin päähän kirveskansankirkon raunioilta. Korpifilosofi Kalle Kyllösen koulunkäynti rajoittui isänsä pitämiin pyhäkouluihin, muutaman viikon kiertokoulujaksoihin, rippikouluun ja kovaan korpielämän tuomiin kokemuksiin. Näiden lisäksi hän luki tarkkaan kaikki sen ajan kirjat, jotka sai käsiinsä ja perehtyi perusteellisesti Raamattuun. Hyvä muisti ja rikas mielikuvitus tekivät hänestä persoonan, joka sai kuulijat toteamaan omat tietonsa vähäiseksi. Tavattuaan Kalle Kyllösen kirjailija Ilmari Kianto tavattuaan kirjoitti kirjassaan: Kirjatoukka Kaartisen lahossa kartanossa kuinka hassunkurista elämän ilveilyä. Nyt hän jäi arvoitukseksi, svinksiksi korpiluonnon kirojen sekamelskaan. Reino Helttunen Kalle Kyllösen nuoremman siskon Helka Helttusen os. Kyllönen poika ( 9
Anneli Toijala (sukutaulu 1757) Tampere Vanha valokuva kertoo, vai kertooko? Sanonta: kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, ei aina pidä paikkaansa. Oheisessa kuvassa istuva henkilö on minulle täysin tuntematon, mutta seisova henkilö on isäni Eino Jaakko Kyllönen, (sukutaulu 1146) joka syntyi 24.3.1895 Suomussalmen Pesiönkylässä, todennäköisesti Hilponvaarassa, ja kuoli Tampereella 3.4.1962. Hänen isänsä oli Jaakko Kyllönen, joka syntyi 11.2.1853 Vuokissa ja kuoli 22.12 1931 Suomussalmen Hilponvaarassa, ja äitinsä Elsa Moilanen, joka syntyi 1.1.1856 Kerälässä ja kuoli 1.12 1925 Hilponvaarassa. Lapsia oli kuusi. Virallisen tiedon mukaan isäni muutti Tampereelle 24.9.1926, mutta silloisessa kaupungin asukkaiden osoiteluettelossa hän asuu täällä jo 19.9.1922 sisarensa Lyydian (s. 2.11.1887) ja tämän perheen luona ja sen jälkeen pysyvästi. Isäni ja äitini, Emmi Aleksandra Lehtonen syntyi 26.9.1907, avioituivat lokakuussa 1929, ja minä Anneli synnyin 4.7.1930 ja jäin ainoaksi lapseksi. Äitini kuoli 25.2.1937. Myöhemmin isäni solmi toisen avioliiton. Monestakin syystä tiedot isäni työpaikoista alkuvuosina ovat hatarat. Pisimpään hän työskenteli Klingendahl Oy:n villatehtaassa ja yleni lopulta työnjohtajaksi. Tehtaan historiikki vuodelta 1952 mainitsee hänet yli 20 vuotta tehtaalla olleiden luettelossa. Ainakin pahoina pulavuosina 1930- luvun alussa tiedän hänen olleen työtön. Sotavuosina hän toimi tehtaalla väestönsuojelutehtävissä. Jos ei oteta lukuun vaiteliaisuutta tyttären ja isän suhteen, ja nuorena jäävät kysymyksetkin esittämättä, hän oli hauska ja sosiaalinen, pidetty työtoveri. Lisäksi hän saattoi hyvällä syyllä sanoa: Toiset tekevät mitä osaavat, minä teen mitä tahdon. Taidot olivat tarpeen sotavuosina ja niiden jälkeenkin. Hän teki monipuolisia nahkatöitä, ompeli omat alusvaatteensa, flanellihousujahan miehet vielä käyttivät, pyjamia ja yöpaitoja, osasi koneparsintaa, korjasi kenkiä ja lastenvaunojen kuomuja, teki kasseja vaikkapa pienistä nahanpaloista, useita ryijytöitä, siis melkein mitä vain kaupunkioloissa saattoi tehdä. Klingendahlin tehtaaassa valmistetut miesten pukukankaat olivat kuuluisia laadustaan. Sotakorvaukseksi kelpasi paras sotilasdiagonaali, mutta työntekijätkin ostivat pukukankaita. Valmispuvut eivät isälleni sopineet, hän teetti kaikki räätälillä ja huolehti vaatteistaan, saattoipa ohjata tuttavaansa, jonka takki roikkui niskassa. Kun näki hänet kaupungilla villakangasulsteri yllään, Eden-hattu päässään, ei olisi heti luullut tehtaan työmieheksi. Hänellä oli jo lukuvuonna 1923-24 työväenopiston jäsenkortti. Hän suoritti tietääkseni ainakin kirjanpitokurssin. Hän kuului vuosia Tampereen Työväen mieskuoroon ja sen jälkeen oman tehtaan sekakuoroon. Eräs kuva kertoo, että hän soitti mandoliinia, 20- ja 30- lukujen muotisoitinta. Kaikki tämä tuntuu ehkä tyttären kehuilta, ja minuakin asiat jälkeen päin hämmästyttävät. Miten Pesiönkylän torpparin pojasta tuli tämmöinen mies? Halua kehittyä hänellä näyttää olleen, mutta löytyikö muita selityksiä, vai ovatko Pesiönkylän Kyllöset syntymälahjakkaita? Isähän oli käynyt vain kiertokoulua. Ohessa olevan kahden miehen valokuvan arvon löysin vasta 80-luvulla. Kuva ei kerro nimiä, aikaa eikä paikkaa, mutta sen takana on historiallinen merkintä hataralla käsialalla: tässä saatte kaksi lekioonan poikaa vieraaksenne nämä tietää kertoa koko reissun Kenelle kuva on alunperin lähetetty? Kumpi kirjoitti tekstin? Isäni ehkä, vaikka hän myöhemmin sai merkinnän: kirjoitustaidoton. Tämä vaatii pitkähkön selityksen. Tekstin lekioona on Muurmannin Suomalainen legioona. Kun 80-luvun alussa kiinnostuin tästä legioonasta, annoin jopa 1984 ilmestyneen romaanini Kaikki elämäni päivät henkilön menneisyydeksi mainitun legioonan, olisi silloin ollut minulle kertoo koko reissun kullanarvoinen tarina. Minun legioonalaiseni oli jo aikaa sitten kuollut. Kun lopulta 1999 julkaisin legioonataustaiset kirjani Punainen maa, valkea meri ja 2005 Merten takaa tulleet, Finlandia-ehdokaskin, huomasin, ettei legioona ollutkaan tunnettu vaihe Suomen historiassa. Sain kertoa siitä mm. kiinnostuneille, sodankin käyneille miehille, jotka eivät tätä legioonaa tunteneet. Vuosia se piti minua kiinni, vei minut (Jatkuu sivulla 11) 10
kutakuinkin kaikkiin Suomen arkistoihin, sai keräämään kymmeniä vanhoja kirjoja, lukemaan mikrofilmattuja suomalaisia ja englantilaisia lehtiä, elämäkertoja, keräämään kaikkea niin paljon, etten ollut mahtua työhuoneeseeni. Taustalla koko ajan Pesiönkylän Eino Kyllönen, jota en loppujen lopuksi kaikkineen ollut tuntenut, mutta joka tuntui vaativan paljon. Halusin päästä lähemmäs. Surullisen myöhään tosin. Suomen itsenäistyminen 6.12.1917 sulki laillisen itärajan. Sitä ennen oli enimmäkseen pohjoisista rajapitäjistä liikuttu vapaasti Muurmannin radan varrelle, joka rata oli rakennettu 1915 suomalaistenkin voimin, ja Vienan meren rannoille metsätyöhön, ja vielä senkin jälkeen. Osa suomalaisista oli jäänytkin alueelle. Vuoden 1917 sato oli ollut heikko, viljan saanti ulkomailta sodan takia vaikeaa. Vuoden 1918 sekavat poliittiset olot saivat aikaan pakolaisuutta. Monien mielestä myös vallankumous oli jäänyt kesken, ja punaisten johtajia siirtyi sitä jatkamaan rajan taakse. Suomalaisia pakolaisia siirtyi myös Pietarista radan varteen. Rajaalue kiinnosti molempia puolia, radasta puhumattakaan. Liittoutuneiden joukot oliva tulleet Muurmanskin sataman kautta turvaamaan rataa, Leninin suostumuksella. Vuoden 1917 jälkeen Vienan meren rannoilla olleet ulkomaiset sahat lopettivat toimintansa, ei ollut työtä eikä ruokaa. Suomalaiset olivat perustaneet ns. Pohjoisen kaartin ja lopulta leiriytyneet Vienan meren lahdessa olevan Knäsöin lähelle Santamäki-nimiseen paikkaan. Nälkä ja taudit harvensivat joukkoa. Kun liittoutuneet tarjosivat ahdingossa oleville suomalaisille mahdollisuutta siirtyä liittoutuneiden joukkoihin, jossa saisivat hoidon, ruoan, vaatteet, majoituksen ja sotilaskoulutuksen, oli suurin osa valmis. Sopimus esiteltiin joukoille 9.6.1918 Santamäessä. Liittyneitä miehiä oli noin 1500. Muiden tuli välittömästi poistua alueelta etelään. Myöhemmin legioonan leivissä oli myös naisia ja lapsia noin 100 henkeä. Miehistöluettelossa on 50 miestä, jotka ovat ilmoittaneet kotipitäjäkseen Suomussalmen. Heitä en tunne. Joukkoja oli radan varrella mm. Kantalahdessa, Knäsöissä, Koudassa ja lähellä Suomen rajaa. Isäni sotilaskoulutuksen laadusta en tiedä, mutta hän palveli koko ajan Knäsöissä työkomppaniassa, joka huolsi suksia, jalkineita ja muita varusteita. Sieltäkö ovat peräisin isäni taidot? Entä mitä jäi mieleen sotilaallisuudesta ja englantilaisten tavoista? Ihan kaikkea minun ei tarvinnut isäni kohdallakaan arvailla. Kun rauha Pariisissa 11.11.1918 solmittiin, kääntyivät vihollisuudet. Legioona oli nyt liittoutuneille haitta, se ei sopimuksen mukaan saanut enää osallistua radan turvaamiseen. Mutta liittoutuneet olivat luvanneet palauttaa legioonalaiset kunniallisesti Suomeen. Virallinen Suomi ei vain halunnut ottaa kyseenalaisia koulutettuja sotilaita eikä missään tapauksessa suoraan rajan yli, vaikka etäisyys Kantalahdesta oli vain 80 km. Heitä pelättiin. Neuvotteluissa käytettiin painostuksena Englannin vilja-apua ja lupausta tunnustaa Suomen itsenäisyys, Joukot siirrettiin koko alueelta Murmanskiin, siellä Kursk-laivaan, entiseen Amerikan-linjan alukseen, joka lähti 31.9.1919, jolloin kenraali Maynard kertoo huokaisseeensa helpotuksesta. Toimettomat joukot olivat alkaneeet häiriköidäkin. Jotkut siirtyivät jopa sissijoukoiksi sabotoimaan liittoutuneita. Kursk kulki Jäämeren, Skotlannin, Edinburgin, Pohjanmeren, Itämeren kautta Suomenlahdelle, mutta ei aluevesillenmme. Isälleni järvien rannoilla eläneelle Eino Jaakko Kyllönen Tampere 1923 paluumatkan isoilla merillä on täytynyt olla elämys. Olisipa kertonut joskus minullekin ensimmäisestä ja ainoasta merimatkastaan. Tallinnasta joukkoja siirrettiin internoituina Itä-Villingin linnoitussaarelle, jossa valtiorikosoikeus tutki jokaisen erikseen, vapautti, vangitsi tai määräsi maastakarkoitukseen. Valtiorikoksen kaikki legioonalaiset olivat tehneet liittyessään vieraan vallan armeijaan. Jotkut kunnostautuneet kansalaissodan aikana. Kuulustelupöytäkirjat ovat suomeksi ja englanniksi, liittoutuneiden edustaja valvoi oikeudenkäyntiä, jopa keskeytti sen liian ankarien rangaistusten takia. Isäni kuulustelupöytäkirjasta lopulta saan 11
tietoja legioonalaisestani. Hänet on kuulusteltu 7.10.1919 ja uudestaan 24.10. Ensimmäisessä kuulustelussa on mm. merkintä kirjoitustaidoton, liittynyt työväenyhdistykseen tammikuussa 1918, ollut suurlakon aikaan Heikki Hiltusella maatöissä, ei lakossa, ei ollut punakaartissa, siirtynyt helmikuussa 1918 Venäjälle, rajan yli luvatta, seuraa pitkä selostus töistä radan varrella ja lopulta hän on tullut joulukuussa 1918 legioonaan. Ensimmäisen kuulustelun englantilaisessa paperissa todetaan: Kuulusteltava ilmeisesti valehtelee ja että Kyllönen simukeeraa eli teeskentelee. On vaikea nähdä papereista mikä oli totuus. Yhtä ja toista voi kyllä päätellä. Toisesta kuulustelusta hän saa lausunnon, ettei ole tullut ilmi sellaista, jonka johdosta olisi asetettu syytteeseen. Samasta asiasta on K. R. Sutelan allekirjoittama todistus, jonka isäni on näyttänyt valvonnan takia 1.12.1919 A. Sandbergille Suomussalmella. Sama Sandberg oli antanut valtiorikosoikeudelle ilkeäsävyisen lausunnon isäni mielipiteistä. Oikeudelle tilattu rikosrekisteriote on tyhjä. Joukot kotiutettiin ryhmittäin, isäni pääsi lähtemään kolmannessa ryhmässä. Jokaiselle annettiin matkalippu kotiseudulle ja uudet siviilivaatteet. Miehet hevosineen saivat tulla rajan yli. Paluuta olivat turvaamassa englantilaiset. Myöhemmin tuntui, että isäni pidättäytyi puhumasta poliittisista asioista. Ehkä kuuri oli ollut liian kova. Työväen muistitietoarkistosta löysin muutaman maininnan: Tästä ei sitten puhuta. Aika kauan meni ennen kuin tutkijatkaan kiinnostuivat. Kaksi legioonalaista kuvassa eivät kertoneet reissusta ainakaan minulle. Onneksi on olemassa arkistot, joihin on vapaa pääsy. Tampereen Työväen museossa Werstaassa on tallella legioonan lippu ja rintamerkki, jonka legioonalaiset teettivät Helsingissä melko pian legioonan päättymisen jälkeen. Molemmat olivat esillä näyttelyssä muutama vuosi sitten. Isäni jäämistössä ei merkkiä ollut. Ehkä ei ollut rahaakaan lunastaa sitä. Saattaisi olla jonkun suomussalmelaisen legioonalaisen perillisillä. Kuvaa sotilasasuisesta legioonalaisesta ei ole. Toisessa kuvassa isäni on jo tamperelainen. Kuva on vuodelta 1923. Anneli Toijala (sukutaulu 1757) Tampere Tunnistaako joku 1920-luvulta olevan kuvan talon? Tiedon voi lähettää sihteeri(at)kyllostensukuseura 12
Toukokuu 2014 Luonnonvääriä ja pienoismalleja. vääriä. Harrastus sai alkunsa työmaalla olleen savolaismiehen oksien hyötykäyttämisestä, kun hän oli löytänyt kuusen latvuksen ja todennut voe perveli tuossa on hyvä saanan naala. Myöhemmin Martti möi oksia torilla peräkärrystä, jossa ilmoitus, vääryyttä myytävänä. Olipa torilla eräs mummo tullut kysymään miksi tuollainen ilmoitus, johon Martti löydätkö suoraa oksaa. Martti Kyllönen on syntynyt 1936 Hyrynsalmen Moisionvaaralla. Vanhemmat Kalle ja Stiina (os. Heikkinen) Kyllösen. Martti syntyi esikoiseksi seitsemän lapsiseen perheeseen. Nyt hän viettää eläkepäiviä Hyrynsalmella. Martilla on kiinnostuksen kohteena paikallishistoria, jota hän mielellään kertoo ja pienoismallit liittyvät tähän historian kertomukseen. Seuraava kymmenvuotinen harrastus löytyi pienoismallien parista. Kansalaisopistolla oli ollut Hyrynsalmen kirkonkylän pienoismalli projekti, jonka Martti on luonnossa viihtyvä ja tarkkailee sitä aktiivisesti. Kerää luonnosta löytyviä antimia kuten oksia. Luonnon tarkkailuun ja keräilyyn hänellä on ollut hyvät mahdollisuudet työskennellessään Metsähallituksessa suometsä-ojien auraajana 32 kesää, työ tehty raskaalla kalustolla catepillari ja iso aura. Tämä on tietojen mukaan pisin työhistoria kyseisessä työssä, suo-ojaa on syntynyt 6000 km. Talvella on sitten ollut puunajossa. Suo-ojan vedossa työasento on vinossa istumista, koska piti seurata auran kulkua ja menosuunta pitää suorana. Työ vei miestä eripuolille Suomea Tampere-Kemi välillä. Hyrynsalmella löytyi töitä vuodeksi Miten sitten terveyden säilyttäminen. Martti kertoi pyrkineensä kuntoilemaan päivittäin, liikkumalla tietyn kilometrimäärän hiihtäen tai kävellen. Työssä sai myös liikuntaa kun käveli työkoneen luokse ja illalla takaisin tienvarteen tai kortteeriin. Pisin kävely oli 9 km koneen luokse ja työvuoron loputtua takaisin. Hyrynsalmen asemanseutun pienoismalli v. 1944 pienoismallin teon on alullepannut Toivo Kyllönen v. 1992. Hanke oli pysähdyksissä neljä vuotta. Käsistään taitavana miehen pyysivät Marttia saattamaan työtä eteenpäin. Työ oli tarkkuutta ja sormien näppäryyttä vaativaa. Martti kertoi ihmetelleensä kuinka vanhat, makkarasormiset ukot pystyy tuollaista tekemään. Niin vai pienoismalli sai maaston, rakennuksensa ja talot puhelinlinjoineen. Puhelinlangat, 0,2mm siimasta oli ollut hankalaa sen ohuudesta ja liukkaudesta johtuen. Aikanaan pienoismalli ajalta ennen talvisotaa, valmistui ja on nähtävänä Hyrynsalmen kunnanvirastossa. Työpaikalta alkoi myös harrastus kerätä luonnon Seuraavana kohde oli vuosina 1997 2000 Aseman seudun pienoismalli. Marttin johtamassa työryhmässä olivat mukana, Maria Bogdanoff, Eeva Heikkinen, Toivo Kyllönen, Jaakko Hirvelä, Lasse Miettinen, Hannu Kyllönen ja Jaakko Keränen. Martti ja Hallanpirttin ja tärpättitehtaan pienoismallit 13
Asemaseudun pienoismalli on tehty suhteutetussa mittakaavassa, Saksalaisten kartan mukaan. Siinä on paljon pikkutarkkaa työtä ja oivalluksia mitä raaka-aineita käytetään yksityiskohtien tekemiseen. Seuraavaksi oli vuorossa Hallan pirtti ja tärpättitehdas. Martin paikallishistorian tuntemukseen voi tutustua mm. opastetulla pienoismalleihin tutustumisella ja opastelulla luontoretkellä Hallanpirtille Tapani Kyllönen ja Pentti Kyllönen Kuvat Pentti Kyllönen Tuusula maaseutu kulman takana Jos kaipaat maalaismaisemaa, pieniä kyläkeskuksia ja järven läheisyyttä Helsingin lähellä, niin kannattaa suunnata Tuusulaan. Tuusulan historia itsenäisenä alueena yltää jo vuoteen 1643, jolloin muodostettiin Tuusulan kappeliseurakunta. Aina 1920-luvulle asti Tuusulan alue kattoi nykyiset Kuuma-kuntien alueet eli Tuusulan, Keravan ja Järvenpään kunnat. Ensimmäisenä alueesta irtosi Kerava vuonna 1924 ja 30 vuotta myöhemmin Järvenpää. Nykyisin Tuusulassa on neljä keskusta; Hyrylä, Jokela, Kellokoski ja Riihikallio. Tuusula ympäröi lähes kokonaan idyllistä Tuusulanjärveä. Järven pohjoisosaa hallitsee Järvenpään kaupunki. Tuusula tunnetaan parhaiten sen kulttuuriannista. Tuusulan alueella sijaitsee kuuluisa Rantatie, jossa asui Suomen merkittävin taiteilijayhteisö. Ennen yhteisön tuloa tien varressa asusti kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi. Myöhemmin sinne muutti muun muassa Juhani Aho, Jean Sibelius, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt. Tosin Sibeliuksen Ainola-koti sijaitsee nykyisin Järvenpään puolella. Rantatieltä löytyy myös upea Syvärannan Lottamuseo sekä Näkövammaisten keskusliiton hallussa oleva Onnela. Rantatien Tuusulan päädyssä sijaitsee maineikas Ravintola Krapinhovi, jossa järjestetään joka syksy Tuusulanjärven Taiteidenyön konsertteja. Aivan ravintolaa vastapäätä aukeaa Tuusulan Golfklubin täysmittaisen kentän kumpuilevat väylät. Tuusula onkin mitä mainioin kunta ulkoiluun! Golfkentän lisäksi löytyy frisbeegolf-ratoja, kilometreittäin luontopolkuja sekä hurjimmat kuntoilijat voivat pyöräillä tai juosta Tuusulanjärven ympäri (matka on noin 21 km). Tuusula tarjoaa myös sotahistoriasta kiinnostuneille paljon. Tuusulaan perustettiin 1850-luvulla venäläisten varuskunta, joka palveli myöhemmin tykistönä. Nykyisen varuskunnan alueella sijaitsee Ilmatorjuntamuseo, Taistelukoulun Upseerikerho sekä Suojeluskunnan Päällystökoulun perinnetilat. Sukuseura järjestää sukukokouksen. Päivän aikana pääsette tutustumaan muun muassa Rantatiehen ja sen tarjontaan. Tervetuloa Tuusulaan kuntaan, jossa maaseutu kohtaa kaupungin. Kirjoittaja on Järvenpäässä kasvanut Olavi Kyllösen tyttären tytär, joka suunnittelee joka kesä pyöräilyretkeä Rantatielle, mutta ei ole koskaan toteuttanut sitä. Kuva: http://www.tuusula.fi/sivu.tmpl?sivu_id=1937 Sukunimitilasto 14.5.2014. Lähde väestörekisterikeskus Kyllönen Lkm Miehet Naiset Suomessa Ulkomailla Nykyisenä nimenä 3967 2069 1898 3749 218 Entisenä nimenä 1462 90 1372 1382 80 Kuolleilla 1965 840 1125 1861 104 Yhteensä 7394 2999 4395 6992 402 14
Tuokiokuvia Kuopiosta 2013 Kuvat Matti Kyllönen Kuhmo Sukuseuran hallitus 26.4 kokouksen jälkeen uusissa vaakunapaidoissa. Vasemalta Leino Nisula, ja Kyllöset Reijo, Hannu, Tapani, Olavi ja Pentti Kuva PK. Toimijoiden yhteystiedot. Puheenjohtaja Hannu Kyllönen, Puh. 0400 583 328, Iskantie 3 A 1, 90830 Haukipudas s-posti. hannuo.kyllonen(at)gmail.com Varapuheenjohtaja Olavi Kyllönen, Lahti, Puh. 050 554 6582 s-posti. olavi.kyllonen(at)phnet.fi Sihteeri/rahastonhoitaja/jäsenasiat Pentti Kyllönen, Puh. 0400 218 854, Kinnulantie 70, 88900 Kuhmo. s-posti. pentti.kyllonenkuh(at)gmail.com sihteeri@kyllostensukuseura.eu Sukututkimussihteeri Reijo Kyllönen, Oulu. Puh. 044 2188 978 Leino Nisula S-posti. Leino.nisula(at)gmail.com Tapani Kyllönen, Suomussalmi, s-posti. tapani.kyllonen(at)luukku.com Pekka Kyllönen, Kärsämäki Puh. 050 547 2922, s-posti. pekkaeriika(at)gmail.com Kotisivut: www.kyllostensukuseura.eu https://www.facebook.com/pages/kyllostensukuseura Lehden toimitus ja taitto Pentti Kyllönen. Kopiointi Kuhmo-talo. www.kuhmotalo.fi 15
OSOITE POSTIMERKKI Kyllösten sukutapaaminen Tuusulassa Lauantaina 28.6.2014 Majatalo Onnelassa Kokoonnutaan klo 12.00 Majatalo Onnelan pihalle, Tuusulan Rantatie 34. Ohjelma: * klo 12.00 Ruokailu (20 /henkilö). * 12.45 Keitä me olemme, mistä me tulemme, esittäytyminen. * Kyllösten suvun historia DNAsukututkimuksen valossa (Hannu Kyllönen). * 14.00 Tuusulan Rantatien kulttuuriseikkailu, oppaana Anne Häkkinen. Tutustumiskohteena mm. Aleksis Kiven kuolinmökki. Kävely päättyy Lottamuseon Lottakanttiiniin, jossa mahdollisuus kahvitteluun ja Lottamuseoon tutustumiseen (aikuiset 5, opiskelijat ja eläkeläiset 4, lapset 7-18 v. 1 ). Muita mahdollisia tutustumiskohteita lähistöllä ovat myös mm. Suojeluskuntain Päällystökoulun perinnetilat (Rantatie 66), Halosenniemen taidemuseo (Halosenniemen tie 4-6 ja Jean Sibeliuksen Ainola-koti (Ainolankatu, Järvenpää). Ilmoittautumisia ottavat vastaan 23.6.2014 mennessä: Anne Häkkinen (os. Kyllönen) puh. 044-5362094, s-posti: amhakkinen(at) gmail.com Pentti Kyllönen puh. 0400-218854, s-posti: pentti.kyllonenkuh(at)gmail.com Hannu Kyllönen puh. 0400-583328, s-posti: hannuo.kyllonen(at)gmail.com Tervetuloa! Sukuseuran hallitus 16